GLOBAL CITY - SUOMALAINEN MALLI

JULKAISUJA 3/1999 GLOBAL CITY - SUOMALAINEN MALLI Toimittanut Ulrica Gabrielsson

Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti 20.10.1999 keskustelutilaisuuden aiheesta Global City - suomalainen malli". Tilaisuudessa alustajina toimivat Tutkaksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Tiuri, professori Paavo Okko Turun kauppakorkeakoulusta, kehityspäällikkö Pekka Heinonen Nokia Ventures Organizationista, tutkija Janne Antikainen Joensuun yliopistosta, professori Rauli Svento Oulun yliopistosta ja elinkeinojohtaja Juha Kostiainen Tampereen kaupungista. Tilaisuuteen osallistui noin 50 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset.

SISÄLLYS Tietoyhteiskunnan kehittymisen vaikutukset Suomessa 1 Kansanedustaja Martti Tiuri Globalisaatio ja Suomen keskittyvä aluerakenne 5 Professori Paavo Okko Mahdolliset uudet hajautetut palvelumallit tietoyhteiskunnassa 12 Kehityspäällikkö Pekka J. Heinonen Kaupunkiverkko ja uudesti muotoutuva kehitysdynamiikka 23 Tutkija Janne Antikainen 3. askel - Pohjois-Pohjanmaan tietoyhteiskuntaohjelma 2000-2006 34 Professori Rauli Svento Tampere innovatiivisena miljöönä 39 Elinkeinojohtaja Juha Kostiainen

1 Tutkaksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Tiuri TIETOYHTEISKUNNAN KEHITTYMISEN VAIKUTUKSET SUOMESSA Tervetuloa tutkijoiden ja kansanedustajien seuran kokoukseen, jossa käsitellään maailman tulevaisuudennäkymiä otsikolla Global City - suomalainen malli. Katsellaan mihin kehitys on menossa, mitä se Suomen kannalta tarkoittaa. Paikalla on joukko hyviä alustajia aiheesta; hyvin mielenkiintoinen iltapäivä tulossa. Noin kello neljän aikaan on tarkoitus pitää kahvitauko, jolloin luovaa keskustelua voidaan harrastaa. Toivon että kaikki esiintyjät pitävät kohtuullisesti kiinni aikataulusta. Jotta aikataulu säilyisi, aloitan heti. Ensimmäinen tehtävä on määritellä tietoyhteiskunta, koska siitä on hyvin erilaisia käsityksiä. Tietoyhteiskunta ei ole yhteiskunta, jossa on paljon tietoa käytettävissä. Usein kuvitellaan, että se tarkoittaa tietokoneita ja matkapuhelimia ja vastaavia. Tietoyhteiskunta on periaatteessa filosofinen kysymys. Teollisuusyhteiskuntaakaan ei nimitetty höyrykoneyhteiskunnaksi. Tietoyhteiskuntaa eivät kuvaa tietokoneet, vaan perusperiaate, eli pyritään osaamisen ja tietämisen hyväksikäyttöön ja lisäämiseen. Tietoa käytetään määrätietoisesti hyväksi ja hankitaan järjestelmällisesti uutta tietoa eli tutkitaan. Suomessa on runsaasti matkapuhelimia ja internet-yhteyksiä, joten tietoyhteiskunnan työkalut ovat kohtuullisesti käytettävissä. Tietoyhteiskunta merkitsee kuitenkin aikamoisia muutoksia yhteiskunnassa. Presidentti Clintonin ensimmäinen työministeri Reich on mielestäni hyvin kuvannut sitä, minkälaisia muutoksia tietoyhteiskunnassa syntyy. Suurin muutos on yritysten puolella siinä, että tullaan globaaliseen yritystoimintaan, jossa suuriarvoinen tuotanto on päätekijä ja tuotteet voidaan räätälöidä asiakaskohtaisesti. Työtehtävien kohdalla se merkitsee sitä, että rutiinitehtävät, joita teollisuusyhteiskunta on paljon tarjonnut, ovat hyvää vauhtia vähenemässä. Toistuvaisuustyö, jossa samaa työtä tehdään jatkuvasti samalla tavalla, on vähissä nykyään. Se vaikuttaa tietenkin siihen, miten yhteiskunta kehittyy. Rutiinitehtävät vähenevät, henkilökohtaiset palvelut lisääntyvät. Kun hyvinvointi kasvaa, niin ihmiset tarvitsevat yhä enemmän elämiseen henkilökohtaisia palveluja, kuten kampaajia, tarjoilijoita ja vastaavia. Suomessa on esimerkiksi pikaruokaloiden henkilökunta kasvanut aika voimakkaasti. Nämä työpaikat eivät pysty karkaamaan minnekään päinvastoin kuin rutiinitehtävät, jotka menevät sinne missä niitä edullisemmin voidaan tehdä. Mutta tietoyhteiskunnan ratkaiseva vaikutus Suomenkin kannalta on se, että meillä on valtavasti uusia luovaa työtä vaativia työtehtäviä. Kaikki sellaiset tehtävät, joissa tarvitaan innovaatioita, ajattelemista (tuotekehittäjät, tutkijat, monet konsultit jne.) ovat tyypillisiä tällaisia. Tällaisten töiden tekijät muodostavat kansainvälisiä verkkoja, jotka eivät ole kovin tarkkaan sidottuja mihinkään maahan.

Tämä oli katsaus siitä, mihin tietoyhteiskunta näyttää kehittyvän yritysten ja työn alueella. Suomessa sen vaikutukset näkyvät esimerkiksi siinä, että meillä on katsottu järkeväksi sijoittaa lisävaroja tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jotta oltaisiin tietoyhteiskuntakehityksen mukana. Suomi on harvoja maita Ruotsin kanssa siinä, että rahaa sijoitetaan enemmän tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Muut maat maailmassa ovat vielä heräämättä. Suomen kohdalla tulos on ollut hyvin positiivinen. Aivan samalla tavalla kuin sijoitus tutkimukseen ja tuotekehitykseen, myös huipputekniikan vienti on noussut. Niin näyttää myös Ruotsin alkavan nousta. Muilla mailla ei näytä mitään erikoista suuntausta vielä näkyvän. Suomella on tietoyhteiskuntakehityksen ansiosta kokonaan uusia tukipilareita. Kun aikaisemmin on puhuttu siitä, että Suomella on puujalka, niin nyt meillä on myös sähköjalka ja tulevaisuudessa varmaan tulee olemaan biotekniikan jalka tms. Tällä hetkellä on suurin piirtein kolme tasa-arvoista vientialuetta: sähkö- ja elektroniikkateollisuus noin neljäsosa viennistä, perusmetalli- ja konepajateollisuus noin neljäsosa viennistä ja paperi- ja puuteollisuus hieman yli neljäsosa viennistä. Tämä kehitys on ollut paljolti tietoyhteiskunnan ansiota. Suomi on lähtenyt rohkeasti mukaan siihen ja menestynyt. Tässähän ei ole kuin muutama vuosi siitä, kun vienti oli vain puolet nykyisestä, ja erikoisesti sähkö- ja elektroniikka oli vielä suhteellisen vaatimatonta. Kuinka paljon on mahdollista kasvattaa sähkö- ja elektroniikka-alaa edelleen? Ainakin enemmän kuin mitä ennusteet ennustivat. Kun VTT on laatinut ennusteita sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotannon kehittämisestä, niin ennusteet ovat aina jääneet häpeään. Viimeisin ennuste vuonna 1997 on sekin noin 2-3 vuotta jäljessä todellisesta kehityksestä. Tällä alueella on syntynyt myöskin runsaasti uusia työpaikkoja. Lähes kaksinkertainen määrä työpaikkoja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden alueella on todennäköistä. Yksi työpaikka merkitsee tietenkin yhtä, kahta työpaikkaa muualla erilaisissa palvelutehtävissä. Tässä on se hankaluus, tai sanotaan ihme, että yksi yritys Suomessa vastaa nykyään kansantulon kasvusta jopa noin b:lla tai puolella. Jos tähän vielä lisätään muun sähkö- ja elektroniikkateollisuuden osuus, niin tullaan melkein siihen tulokseen, että kansantulo on lähinnä kasvanut juuri sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ansiosta. Mutta tulevaisuudessa raja varmaan tulee vastaan, niin että kasvu ei voi olla yhtä mahtavaa. Onneksi meillä on tulossa uusia aloja, joita tietoyhteiskunta mahdollistaa, kuten biotekniikka joskus kymmenen vuoden kuluessa. Tietoyhteiskuntakehityksen perusteella Suomi on saanut hyvän aseman maailmassa, mikä ei missään tapauksessa olisi ollut mahdollista teollisuusyhteiskunnan aikana. Suomi on maailmalla tunnettu nyt siitä, että täällä osataan ja pystytään. Tästä esimerkiksi Newsweekin viime vuotisessa numerossa Helsinki oli laskettu kuumaksi huipputekniikan kaupungiksi. Tänä vuonna Suomi on Yhdysvalloissa sanaleikkinä jo siinä, että tulevaisuus on Suomi. Lufthansan syyskuun lehdessä oli kirjoitus, jossa Suomea pidetään Saksassakin tulevaisuuden maana, aamunkoiton maana. Meillä ole ainoastaan sähkö- ja elektroniikkateollisuus ja viestintä vaan meillä on myöskin muita tuotteita, kuten Benecol ja vastaavat. Tietoyhteiskuntakehityksen ansiota siis on, että Suomesta on tullut esimerkkimaa. Meidän pitäisi vain nyt huolehtia siitä, että me todella vastaamme sitä, mitä me kehumme itsestämme ja mitä hallitusohjelmissa ja muualla sanotaan. Äsken mainitsin biotekniikan 2

tulevaisuudenalana. Tällä hetkellä näyttää nopeimmin olevan kuitenkin mahdollisuudet kehittyä ohjelmistoteollisuuden alueella. Siellä kaavaillaan, että 20 miljardin markan tuotannosta päästään 80 miljardin markan tuotantoon kymmenessä vuodessa. Tämä merkitsee myöskin reippaasti uusia työpaikkoja. Työpaikkoja on 80 000, nelinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Mutta miten tästä sitten selvitään? Onko meillä resursseja tähän? Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkateollisuus on arvioinut henkilökuntatarvettaan muutaman vuoden ajalta ja ylivoimaisesti suurin tarve on diplomi-insinööreistä, noin 12 000 viidessä vuodessa. Ammattikorkeakouluinsinööreistä ja perusammattitutkinnon suorittaneista muita on aika vähän tuossa teollisuudessa. Näistä, jotka palkataan, niin hyvin huomattava osa on tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Se asettaa hyvin suuria vaatimuksia koulutukselle. Meidän täytyy kouluttaa ihmisiä, jotka ovat innovatiivisia ja pystyvät sitten tätä aluetta edelleen kehittämään. Tämän hetken tilanne esimerkiksi Teknillisessä korkeakoulussa on se, että opiskelijoita on lisätty noin kaksinkertaiseksi tieto- ja tietoliikennetekniikan alueella, mutta resurssien siirto ei tällä vauhdilla onnistu. Viime vuonna opiskelijoista oli jo 35 % tällä alueella Teknillisessä korkeakoulussa, mutta resursseista vain 30 %. Tässä tarvitaan keinoja, joilla resurssit saadaan ajan tasalle. Sama koskee kaikkia muita alan korkeakouluja, koska kaikkialla on lisätty opiskelijamääriä. Valitettavasti Suomessa tämä tietoyhteiskunnan kehittyminen on jäänyt hallitukselta huomaamatta, koska on ruvettu vähentämään julkisen rahoituksen osuutta. Tosin vedotaan siihen, että kolme miljardia markkaa tänä vuonna käytetään enemmän kuin muutama vuosi sitten. Mutta hallitusohjelman mukaan se riittää toistaiseksi. Se on suuri virhe. Tämän päivän Helsingin Sanomissa Nokian pääjohtaja Ollila toteaa, että ei ole mitään syytä levätä paikoillaan, vaan täytyy jatkuvasti lisätä tutkimusvaroja. Samalla on pyrittävä siihen, että julkinen rahoitus on 40 % koko rahoituksesta tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Muutoin nämä ruusuiset näkymät ja Suomen mainio asema kansainvälisesti tunnettuna tietoyhteiskunnan maana ovat vaarassa. Työpaikkoja syntyy uusilla aloilla. On valtava etu, että Suomi on onnistunut kasvualoilla. Maailmassa ei ole vielä näkyvissä mitään rajaa. On myöskin muita mahdollisuuksia. Tulevaisuusvaliokunta on selvittänyt miten Wisconsinissa ja Suomessa asiat ovat verrattavissa toisiinsa. Wisconsin on Yhdysvaltain osavaltio, jossa metsäteollisuus on pääalueita ja ihmisiä on saman verran kuin Suomessa. Siitä syystä on helppo verrata suoraan absoluuttisina lukuina, missä on kasvunvaraa tietoyhteiskunnassa. Erilaisissa yritysten palvelutehtävissä on Wisconsinissa noin kaksinkertainen määrä väkeä. Mainos-, kirjanpito- ja vastaavissa palveluissa on samanlainen ero. Suurin ero on siinä, että Suomessa hyvin palkatut tuotekehittäjät ja tutkijat tekevät itse kaiken kodinhoitotyön, kun taas muualla Wisconsinissa on sitä varten suuri määrä yrityksiä, jotka palvelevat koteja. Suomesta on tullut itsepalveluyhteiskunta, jossa ihmiset joutuvat tekemään sellaisia töitä, joita eivät oikeastaan osaa. Olisi paljon järkevämpää palkata erikoistuneita ihmisiä. Varmaan verotus- ja muissa systeemeissä on siinä suhteessa parantamisen varaa. Suomessa tietoyhteiskuntakehitys on johtanut siihen, että työpaikkoja on tullut suhteellisesti sitä enemmän, mitä suurempi on ollut työssäkäyntialueen asukasmäärä. Tietoyhteiskuntakehitys keskittää yrityksiä ja ihmisiä. Yritysten keskittyminen on tietenkin luonnollista, koska esimerkiksi sähkö- ja elektroniikka-alalla yritykset nojautuvat toinen toisiinsa. Käytetään paljon alihankkijoita ja muuta apua. Tuotteiden täytyy olla heti paikalla 3

saatavissa eikä jossakin varastossa odottamassa. Parhaiten systeemi toimii niin, että on alan yritysten keskittymiä. Näitä keskittymiä on tyypillisesti pääkaupunkiseudulla, Tampereen, Turun ja Oulun seuduilla ja niitä on tulossa muuallekin, kuten Jyväskylään ja Kuopioon. Tarvitaan aika suuri asukasmäärä jossakin 150 000-300 000 välillä, että päästään 12 %:n työpaikkakasvuun neljässä vuodessa. Pääkaupunkiseutu, vähän yli miljoona ihmistä, ei ole pärjännyt yhtä hyvin. Pienet työssäkäyntialueet menettävät työpaikkoja vähitellen. Siellä ei ole myöskään ihmisten henkilökohtaisia palveluita kovin paljon tarjottavissa, kun ei ole ihmisiä eikä yrityksiä. Lopputulos tästä on se, että kun tarkastellaan asukasmäärän lisäystä Suomessa, niin mitä pienempi työssäkäyntialue, sitä suurempi muuttotappio. Mitä suurempi työssäkäyntialue, sitä suurempi muuttovoitto. Mutta myöskin luonnollinen kasvu noudattaa aivan samaa linjaa, eli pienillä alueilla luonnollinenkin kasvu on negatiivinen tai sanotaan pieni. Tämä oli katsaus siihen, mitä tietoyhteiskuntakehitys on Suomessa aikaansaanut ja mitä pitää tehdä, että sitä saadaan jatkettua. Seuraavat alustukset varmasti selvittävät enemmän aluerakenteen kehitystä Suomessa ja mitä siinä on nähtävissä. Luovutan seuraavan puheenvuoron professori Paavo Okolle Turun kauppakorkeakoulusta. Hän selvittää globaalisaatiota ja Suomen keskittyvää aluerakennetta. 4

5 Professori Paavo Okko Turun kauppakorkeakoulu GLOBALISAATIO JA SUOMEN KESKITTYVÄ ALUERAKENNE Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat, Lähestyn alustuksessani alueellista muutosta ja aluerakenteen keskittyvää kehitystä globalisaation näkökulmasta. Myös eräisen maan sisäisten tekijöiden sekä tiedon ja osaamisen merkitys on tarkoitus kuitenkin ottaa tarkastelun kohteeksi. Tarkastelun taustalla on osaltaan se, että olen ollut mukana Sitran globalisaatio-hankkeessa, josta on julkaistu useita raportteja tämän vuoden aikana (loppuraportti: Väyrynen, Raimo, Suomi avoimessa maailmassa - Globalisaatio ja sen vaikutukset, Sitra 223, Taloustieto Oy 1999). Oma osuuteni tästä hankkeesta koski globalisaation ja aluerakenteen yhteyttä. Siinä kysyttiin, voitaisiinko ajatella niin, että keskittyvä kehitys, mikä meillä on vahvasti nyt havaittavissa, on osa globalisaatiota. Suomi ryhmittyy alueellisesti uudella tavalla taistelemaan paikastansa globaalissa maailmassa. Lähden liikkeelle ehkä hiukan kaukaa, mutta pyrin osoittamaan, että tarkoitus on ollut pitää mielessä erilaisia näkökohtia, jotka Suomen aluerakenteen muutosta voisivat selittää. Aluekehitystä ja sen kansainvälisiä taustoja ajatellen varmankin uusi iskusana globalisaatio pitää sisällään tärkeitä asioita. Mitä se loppujen lopuksi on ja mitä siinä on uutta, saa nyt jäädä vähemmälle. Meitä lähempänä on myöskin eräänlainen uuden Pohjois-Euroopan syntymisen prosessi, joka muuttaa ympäristöämme nyt olennaisesti. Me olemme aikaisemmin puhuneet paljon integraation keskittävästä vaikutuksesta. Integroitumisemme Eurooppaan on tunnetusti syventynyt vahvasti. Minusta tämä ei ole keskittymistä ajatellen kuitenkaan riittävä selitys. Perusajatuksemme integraatiosta on paljolti ollut, että laajemmat markkinat tekevät suurempia alueellisia keskittymiä. Olen kuitenkin väittänyt, että aluerakenteemme muutoksessa EUjäsenyyden vaikutukset eivät ole niin radikaalilla tavalla mukana, kuten joskus ajatellaan. Tässä on paljon muutakin. Kieltämättä integraatio on yksi keskeinen asia. Kansainvälinen kehitys yleensä ja tuotantoteknologian muutos sekä talouden eräät sisäiset piirteet ovat merkittäviä tekijöitä aluerakenteen kannalta. Ei pidä myöskään siis unohtaa sisäisiä asioita. Suomi on toipumassa syvästä lamasta, mikä sävyttää koko 1990-luvun loppua hyvin olennaisella tavalla. Se on syytä muistaa. Viime vuosien kehityksessä on paljon lamasta toipumisen maantiedettä, elpymisen maantiedettä. Vientivetoinen elpyminen ei ole voinut tapahtua tasasuhteisesti kaikilla alueilla. Siinä on eräs näkökulma Suomen keskittyvään aluekehitykseen. Myös julkisen sektorin ekspansion loppuminen on todella tärkeä asia. Vaikka me kaikki sen tiedämme, emme aina ehkä tule tätä huomanneeksi. Maamme nettotyöllisyys kasvoi runsaasti lamaa edeltäneinä vuosikymmeninä. Vuodesta 1960 lähtien vuoteen 1990 tultaessa julkinen työllisyys kolminkertaistui, mutta samaan aikaan yksityinen työllisyys supistui jonkin verran. Nyt julkinen työllisyys on jokseenkin

vakio. Keskittyvän kehityksen kaudella laajeneva sektori on ollut yksityinen sektori, joka sijoittuu alueellisesti eri periaatteilla kuin julkinen. Muutama sana vielä aluekehitys ja globalisaatio -näkökulmasta. Minusta on niin, että globalisaatiolla on sekä keskittäviä että hajauttavia vaikutuksia. Voi sanoa, että maailmanlaajuisesti sillä on hajauttavia vaikutuksia siinä mielessä, että uutta tuotantoa voi ilmestyä sellaisille seuduille, joissa sitä ennen ei ole ollut. Tässä rajatussa mielessä sillä voi sanoa olevan myös hajauttavia vaikutuksia. Suomi toki on hyvä esimerkki siitä. Ilman tämänkaltaista globaalin ympäristön muodostumista, missä me nyt elämme, Suomen elektroniikan ekspansio olisi tuskin ollut mahdollinen. Ilman niitä globalisaatioon liittyviä yhteydenpitotarpeita, joita Nokia nyt tyydyttää, Suomessa ei olisi voinut tapahtua sellaista valtavaa kehitystä, minkä puheenjohtajan esityksestä näimme. Toki siihen tarvittiin omaa kyvykkyyttämmekin, mutta siinä on ollut meille myöskin oiva tilaisuus kasvuun. Kun globalisaatiota ajatellaan maan - euroalueen yhden jäsenmaan - sisällä, niin keskittävät vaikutukset kuitenkin näyttävät nousevan vahvimmin esille. Jopa maailmanlaajuisestikin ehkä näkymään jää nettotulokseksi keskittävä kehitys, josta on paljon viime aikoina puhuttu. Kaikki mikä sattuu samaan aikaan, kun globalisaatio on muotitermi, ei kuitenkaan ole globalisaatiosta peräisin. Niinpä em. elpymisen maantiede, julkisen sektorin ekspansion loppuminen ja yksityinen sektori varaan perustuva kasvu ovat niitä asioita, josta haluan muutaman konkreettisemman näkökohdan ja asian vielä ottaa esille ennen osaamiseen liittyvien tekijöiden kommentointia. Kun ajattelemme, miksi tasainen alueellinen kehitys ei Suomessa ole jatkunut viime aikoina, niin tässä talossa hyvin tunnettu - tässä talossa suorastaan päätetty - kehityksen kulku, joka merkitsi julkisen palvelutuotannon kasvua, on ollut keskeinen selittäjä. Kun katsomme vuodesta 1960 lähtien julkisen ja yksityisen sektorin työllisyyden kehitystä, niin havaitsemme, että yksityisen sektorin työllisyys ei ole Suomessa nettomääräisesti lisääntynyt vuoden 1960 jälkeen. Julkisen sektorin työllisyys on kasvanut bkt:n kasvun tahdissa välillä 1960-90 niin, että se on tullut kolminkertaiseksi. Kun me nyt ihmettelemme, miksi kasvu ei työllistä entiseen tapaan, on yksi hyvä vastaus, että koska tuotannon työllisyyssisältö on aivan erilainen kuin ennen lamaa. Työllisyyden sisältö poikkeaa entisestä siinä mielessä, että siitä puuttuu julkisen sektorin ekspansio. Yksityiset työpaikat edellyttävät yrityksiltä palkanmaksukykyä, ja julkisten työpaikkojen kasvu edellytti veroasteen nostamista. Myös alueelliselta kannalta julkiset työpaikat sijoittuvat tietysti toisin kuin yksityisen sektorin varassa tapahtuva tuotanto ja työllisyys. Tämä on kaikkien tietämä tärkeä asia, mutta joskus tuntuu, että se tahtoo unohtua. Tämä on mielestäni myöskin näkökulma siihen, että ymmärtäisimme, miksi työllisyyden kasvu nyt etenee monen mielestä liian hitaasti. Taloudelta puuttuu se entinen helpompi tapa nostaa työllisyyttä. Veroastetta nostamalla voidaan työllisyyttä julkisella sektorilla lisätä - ainakin lyhyellä tähtäyksellä - ilman, että maalla tarvitsee olla kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Aluerakenteen keskittymisestä meillä on monta vahvaa havaintoa. Oheinen kuvio kertoo, että kymmenen suurinta seutukuntaa maassa tuottaa jo noin 60 % bkt:sta. Niiden väestöosuuskin on yli 50 %. Viime vuosien Aluerakenne on vanhastaan ollut keskittyvä, mutta nykyisin se näyttää olevan jopa kiihtyvästi keskittyvä. 6

7 Kuvio 1. Neljän ja kymmenen suurimman kaupunkiseudun osuus maan bkt:stä ja väestöstä Aluerakenteella on luonnollisesti yhteyksiä myös osaamiseen. Niitä on useammanlaisia. Osa välittömistä empiiristä havainnoista voi sisältää vain näennäisiä korrelaatiota, mutta osa varmaankin sisältää enemmän asiaa. Seuraavaan kuvioon on laitettu näkyviin tutkimus- ja kehitystoiminnan menot maakunnittain. Kuvio 2. Tutkimus- ja kehitystoiminta sekä nettomuutto maakunnittain

Maakunnat ovat T&K-menojen mukaisessa järjestyksessä. Kun Uuttamaata pidetään yhtenä maakuntana, vain kolme maakuntaa oli muuttovoitolla vuoden 1998 tilastossa. Ne olivat siis Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa. Kun vertaamme muuttovoittoa tutkimus- ja kehitystoiminnan määrään eri maakunnissa, havaitsemme selvän yhteyden muuttovoiton ja T&K-panoksen välillä. Selvä erikoistapaus on kuitenkin Pohjois-Pohjanmaa, joka on kolmantena tutkimus- ja kehitystoiminnan menojen tilastossa, mutta joka maakuntana jää muuttotappiolle. Siis Oulun seutu kyllä saa muuttovoittoa, mutta Pohjois-Pohjanmaan maakunta on muuttotappiolla. Siinäkin maakunnassa on sisäisesti käynnissä keskittyvä kehitys. Näyttää siis olevan niin, että siellä on kasvua sekä työpaikkojen ja väestön lisääntymistä, missä panostukset osaamiseen ovat olleet suurimpia. Kun katsotaan seutukunnittaisia tietoja huipputeknologian tavaratuotannon sekä korkean teknologian palvelujen arvonlisäyksestä, saadaan yksityiskohtaisempi kuva asiasta. Salon seutukunnassa on maan keskiarvoon verrattuna yli kuusinkertainen määrä jalostusarvoa henkeä kohti näissä korkean teknologian toimialoissa. Oulussa vastaava luku noin 3,5. Hiukan yllättäen kolmanneksi tilastossa nousee Koillis-Pirkanmaa, jossa ilmeisesti Hornettien kokoaminen nostaa huipputeknologian tuotannon korkealla. Helsingin seutukunta sijoittuu neljänneksi. Siellä on syntynyt korkean teknologian arvonlisäystä asukasta kohti runsaasti kaksinkertaisesti maan keskiarvoon verrattuna. Turun sekä Tampereen seutu jäävät maan keskiarvon alapuolelle. Joka tapauksessa näyttää siltä, että keskittyvä kehitys liittyy osaamiseen. Suomen keskittyvä kehitys on samalla melko suoraviivaisesti sellaista, jossa suuremmat keskukset voittavat eniten. Vaikka puheenjohtajan avauksessa asia kuvattiin hyvin, katsotaan keskittymisen luonnetta vielä seuraavasta kuviosta. 8

9 10,0 Nettomuutto/1000as. keskim. 1993-97 seutukunnittain 5,0 Föglö Tampereen Oulun Turun Jyväskylän Helsingin Salon 0,0-5,0-10,0 Kaakkois-Pirkanmaan Kuopion Lakeuden Pohj. seinänaapurien Vaasan Lappeenrannan Joensuun Hämeenlinnan Riihimäen Mikkelin Rovaniemen Lohjan Luoteis-Pirkanmaan Lahden Länsi-Saimaa Åboland-Turunmaan Kotka-Haminan Kaakkoisen Keski-Suomen Äänekosken Forssan Porin Loimaan Keuruun Jämsän Kokkolan Itä-Pirkanmaan Sisä-Savon Savonlinnan Pohjois-Pirkanmaan Lounais-Pirkanmaan Etelä-Pirkanmaan Jakobstadsregionen Kouvolan Kyrönmaan Pohjois-Satakunnan Rauman Iin Sydösterbottens kustregionen Varkauden Tammisaaren Ylä-Savon Kaakkois-Satakunnan Ilomantsin Juvan Saarijärven Härmänmaan Ylivieskan Koillis-Pirkanmaan Loviisan Itä-Hämeen Keski-Karjalan Viitasaaren Eteläist. seinänaapurien Imatran Kajaanin Kemi-Tornion Outokummun Suupohjan Pohjois-Lapin Järviseudun Kuusiokuntien Joroisten Vakka-Suomen Koillis-Savon Pieksämäen Koillismaan Nivala-Haapajärven Kärkikuntien Kaustisen Siikalatvan Mariehamns Pielisen Karjalan Raahen Porvoon Torniolaakson Tunturi-Lapin Koillis-Lapin Ylä-Kainuun -15,0 Lähde: TuKKK/Tilastokeskus 23 000 44 000 1 milj. Seutukunnan väkiluku Kuvio 3. Nettomuutto seutukunnan väkiluvun mukaan Muuttovoitto on seutukunnan väkilukuun nähden aika lujassa yhteydessä. Plussan puolelle seutukunnista ovat päässeet vain suurimmat. Ne poikkeukset, jotka vahvistavat säännön ovat varsin pieniä seutukuntia, eivätkä ne kaikki ole enää muuttovoiton puolella lainkaan. Kun suurimmat voittavat eniten, on aluerakenteen tasapaino hyvin epävakaa. Aikaisemmin luonnollinen väestön lisäys hoiti sen, että muuttovirtojen keskittävä vaikutus ei näkynyt suoraan väestökehityksen keskittymisenä. Nyt tämä vanha kaava ei enää toimi. Toisaalta nykyinenkin muuttoliike näyttää olevan yhteydessä kansantalouden yleiseen kasvuun. Seuraava kuvio katsoo asiaa erityisesti Uudenmaan muuttovoiton kannalta.

10 Kuvio 4. Uudenmaan muuttovoitto ja maan BKT:n kasvu Pääkaupunkiseudun muuttovoitto on kasvanut talouden elpymisen myötä. Näin on tapahtunut aikaisemminkin. Nykyinen muuttovoitto ei ole ennätyksellisen korkea. Kun maan suuri kaupungistumisrakennemuutos oli kiihkeimmillään 1960-luvulla, Uudenmaan lääni sai 15 000 nettomuuttajaa joka vuosi. Nykyinen 10 000:n taso on kuitenkin suhteellisesti hyvin vahva ilmiö. Näyttää siis olevan houkutus sanoa, että ollakseen kilpailukykyinen Suomen pitää alueellisesti ryhmittyä uudella tavalla pystyäkseen menestymään osaamista vaativassa globaalissa kilpailussa. Vaikka tämä on pelkistys, se sisältää myös olennaisen näkökulman alueelliseen muutokseen. Pari sanaa lopuksi vielä erityisesti osaamisen yhteydestä keskittymiseen. On tietysti niin, että taloustieteenkin kannalta keskittymisen edut ovat faktoja, joista ei mihinkään pääse. Taloudellisen toiminnan perusominaisuus on, että se hakeutuu muun taloudellisen toiminnan luokse. Ihmiset joutuvat tekemään sitä samaa siinä sivussa. Kaupungistuminen ja siihen liittyvät inhimillisen pääoman ulkoisvaikutukset ovat sellainen ilmiö, joka syntyy vain, kun on riittävän suuria keskittymiä. Taustalla on vanha perinteinen marshallilainen industrial district - idea. Alihankkijat tulevat päämiehen lähelle, ja sillä tavalla syntyvät monipuoliset työmarkkinat ja osaamista voidaan entisestään kasvattaa. Tämä on perinteinen mutta edelleenkin tietysti voimassa oleva keskittyvän kehityksen idea. Inhimillisen pääoman kumulatiivinen kasvu voimistaa keskittymispaineita. Näin syntyy keskittymiä, joissa kaikki näyttää olevan kallista. Yhdyskuntakustannukset ovat suurissa kaupungeissa korkeat. Mutta se että joku suostuu maksamaan niin suuria kustannuksia tontin hinnoissa ja vuokrissa ja muualla, kertoo siitä että hyötyjen puolellakin on jotain, koska korkeat hinnat suostutaan maksamaan. Mikä on se voima, joka saa taloudelliset toimijat hakeutumaan yhteen? Minusta taloustieteen nobelisti Robert Lucas on sanonut sen osuvasti. Hän väittää, että avaintekijä on inhimillisen pääoman ulkoisvaikutukset, joita ei voida

mitata, mutta joita ilman keskittymistendenssiä ei voi ymmärtää. Lucas esittää mielenkiintoisen analogian atomifysiikasta. Siellä on ollut ongelmana ymmärtää, miksi atomi pysyy koossa. Samalla tavalla voidaan kysyä taloudessa, koska aina kaupungissa kaikki on niin kallista, minkä takia työ ja pääoma ei lähde pois kaupungista ja tee tuotantoa jossain, missä sen tekeminen on halvempaa? Vastaus on, että se puuttuva lenkki, se kasaantumisesta tuleva etu, joka osaamisyhteiskunnassa vetää tuotannontekijöitä keskuksiin, on inhimillisen pääoman ulkoisvaikutukset. Osaamisesta on enemmän hyötyä, jos tilaisuuksia sen käyttämiseen on paljon. Tämä on se atomin koossa pitävä ydin. Tätä voimaa ei suoraan voi havaita, mutta se selittää keskittymän koossapysymisen kustannuksista huolimatta. Lopuksi vielä kysymys siitä, mitä politiikalla voitaisiin aluerakenteelle tehdä? Siihen sanoisin ihan lyhyesti, että minusta pitää lähteä siitä, että agglomeraation edut ovat olemassa. Se on fakta. Edut pitää käyttää hyväksi, mutta niitäkin voidaan myöskin ikään kuin luoda. Missä agglomeraation etuja tuottava prosessi lähtee liikkeelle, voi olla suorastaan sattumanvarainen asia monessa tapauksessa tai sitten syynä on niin sanottu poliittinen päätös. Se että Helsingin seudulla on nyt Suomen suurin keskittymä, on hyvä esimerkki agglomeraation etuja synnyttävästä keskuksesta. Se on tosiasia, mutta miksi se on juuri tässä kohtaa, ei enää ole selitettävissä agglomeraation eduilla. Me turkulaiset mielellämme viittaamme vaikkapa Topeliukseen ja muistutamme, että sehän oli raaka valtapoliittinen päätös (Topeliuksen mukaan "keisarisana"), että pääkaupunki tuotiin tänne. Nyt se on kuitenkin keskittymisen etuja tuottava tosiasia, joka on otettava huomioon. On siis mahdollista jossakin määrin valita, millä kilpailukykyisellä rakenteella me toimimme. Osaamisperusteinen strategia on varmastikin oikea strategia, ja meillä on myöskin mahdollisuus jossain määrin aina itse valita, minkälaisella kilpailukykyisellä aluerakenteella osallistumme globaaliin kilpailuun. Rakenteen on syytä olla kuitenkin kilpailukykyinen. Tässä mielessä uskon, että osaamisperusteisen aluepolitiikan kautta on jotakin tehtävissä, mutta se on aina hyvin vaikeata, koska pitää tavoitella kestävää rakennetta ja me näemme aina vasta pitkien aikojen päästä, mikä rakenne on kestävä. 11

12 Kehityspäällikkö, TkT Pekka Heinonen Nokia Ventures Organization MAHDOLLISET UUDET HAJAUTETUT PALVELUMALLIT TIETOYHTEISKUNNASSA Arvoisa puheenjohtaja, Hyvät kuulijat, Kiitos mahdollisuudesta jakaa kanssanne muutamia ajatuksia, jotka voisivat olla mahdollisia myös Suomessa, jos vain niin haluamme. Ehkä aluksi muutama sana taustaorganisaatiostani. Koska työskentelen Nokia Ventures Organizationissa, niin se tarkoittaa sitä, että en ole täällä nyt myymässä mitään tuotetta, koska olen miettimässä sellaisia tuotteita, joita ei vielä ole olemassa. Viime vuodet olen pohtinut minkä tyyppisiä ratkaisuja ja palveluita voisi olla tulevassa informaatioyhteiskunnassa. Nyt erityisesti, kun olemme eduskunnassa, niin puheenjohtaja aika hyvin kuvasi sen, että emme elä "tietokoneessa", emme ole tietokoneyhteiskunta, vaan olemme muodostamassa "tiedon yhteiskuntaa". Tulevaa "tiedon yhteiskuntaa" ajatellen olen nyt katsomassa palvelumalleja, joita voisi olla kehitettävissä näillä isoilla sektoreilla ja liittyen nimen omaan näihin isolla kirjoitettuihin isoihin yhteiskunnan haasteisiin.

13 Eli ikääntymisen myötä palvelutarpeet kasvavat. Samalla tällä hetkellä ne henkilöt, jotka näitä palveluita antavat, ikääntyvät ja jäävät eläkkeelle, elatussuhde, joka tällä hetkellä on viisi työssäkäyvää henkilöä tukee rahoituksellaan niitä henkilöitä, jotka tarvitsevat tämän tuen. Jos tämä suhde kasvaa yhden suhde kahteen, ja näistä kahdestakin vielä puoli henkilöä tekee auttamista palkkatyönä, niin olemme lähes uskomattomassa tilanteessa tässä yhteiskunnassa. Samaan suuntaan vaikuttaa maan sisäinen muutto. Miten esimerkiksi pääkaupunkiseudulla palvelujen tarve kasvaa? Juuri näin lehdessä, että täällä olisi vuoteen 2005 mennessä investoitava 4 miljardia fyysisiin koulurakennuksiin: uusrakennuksiin että korjaukseen. Samaan aikaan väestökatoalueella on hirmuinen noidankehä: palvelut häviävät, koulut häviävät, sinne ei tule ihmisiä, ei saada rekrytoitua henkilöitä jne.. Millä siellä annetaan sitten palveluita jäljellä oleville henkilöille? Ja sitten oletettavasti vaikein haaste: yhteiskunnan palvelujen laatumielikuvan nostaminen.

14 Ne jotka sodan jälkeen muistavat rakentaneensa omakotitaloa tietävät, mitä se oli. Kun jotain ylimalkaan sai, niin se oli jo ihan riittävä asia. Seuraavaksi määrittelyksi tuli: "Tuote on määrättyjen määräysten ja standardien mukainen". Sitten, että se soveltuu ajateltuun tarkoitukseen. 80-luvulla asiakas sai sellaisen tuotteen ja palvelun kuin odottikin, ja 90-luvulla laatumäärittelyyn tuli mukaan ilahduttaminen. Mietitäänpä millä tasolla monet julkiset palvelut tällä hetkellä toimivat. Mitä ajattelevat vanhemmat, joiden lapset ovat allergisoituneet oltuaan kolme vuotta jossain homekoulussa; tai ne vanhemmat, joiden lasten elämänalun koulukiusaaminen on tuhonnut. Ovat nämä sitten olleet itse kiusattuja tai kiusaajia. Tai mitä ajattelevat ne henkilöt, jotka löytävät oman vanhempansa lähes kuolleeksi kuivuneena jossain hoitolaitoksessa, kun kenelläkään ei ole aikaa antaa hänelle juotavaa. Jos sitten mietimme mitä tässä voisimme tehdä palvelujen saatavuuden helpottamiseksi ja niiden laadun parantamiseksi. Yksi tapa on tietenkin se, että tehdään samaa mitä nytkin mutta tehokkaammin. Toiseksi voidaan hakea uusia työkaluja. Ja mahdollisesti kolmanneksi tehdään asiat ihan eri tavalla, ajattelemalla ne uudestaan. Olen viimeiset viisi vuotta analysoinut diabetesta. Tässä yhteydessä on tullut käyttöön uusi käsite empowerment (voimaantuminen), jossa on kysymys siitä, että ainoastaan henkilö itse voi hoitaa oman diabeteksensa. Ammattilaisen rooli silloin enemmän ja enemmän itsenäisen suoriutumisen opettaminen ja tukeminen. Ihan yhtä lailla olisi siirryttävä ajattelussa itsenäisen suoriutumisen tukemiseen kotona laitoshoidon sijaan ja opettamisesta olisi siirryttävä oppimisen tukemiseen. Jos katsomme valtion budjettimenoja, niin sosiaali-, terveys-, ja koulutusmenot ovat 63 % julkisista menoista.

15 Näistä ei vielä hirveästi viisautta saa, mutta jos katsomme, miten kustannukset jakautuvat ikäryhmiin, niin lapsuusvaiheen aikana on tarjolla runsaasti palveluja. Samaten palvelujen määrä alkaa kasvaa 50-60 vuodesta ylöspäin: 10000, 15000, 30000, 70000 markkaa vuodessa henkilöä kohti. Voimme vielä katsoa miten nämä palvelujen hinnat jakautuvat eri tyyppeihin. Tässä on erään kaupungin kustannusjako siitä, mitä erityyppisten palvelujen tuottaminen maksaa päivässä.

Viikoittainen avustava kotihoito tai viikoittainen tuettu kotihoito maksaa muutamasta kympistä sataan markkaan päivässä. Jos tullaan yliopistolliseen sairaalaan, niin hinta on lähes 1600 mk/päivä. Eli tämä jo jollakin tavalla kertoo suoraan sen, että jos löytyy sellaisia ratkaisuja, että henkilöt voivat olla pidempään kotona, niin kokonaistilanne helpottuu huomattavasti. Samaten katsoin trendejä, miten vuodesta 1994 vuoteen 2005 sairaalapäiviä tulisi lisää 1,2 miljoonaa pelkästään ikärakenteen muutoksen myötä, jos "mitään ei tehdä". 16

17 Muutoksen aikaansaaminen ei ole niinkään tekninen ongelma kuin haaste ajattelutapojen muuttamiseksi. Me elämme yhteiskunnassa, jossa vielä mietimme asioita instituutiolähtöisesti. On tällainen organisaatio, tämän niminen hallintokunta, tämän nimisen hallintokunnan sektori sen sisällä ja samoten mietimme, millaisia työkaluja kukin niistä erikseen tarvitsee. Kun yhä enemmän palvelujen asiakkaat, palveluja antavat henkilöt, että tarvittavat tiedot on hajautettu. Tämän hyväksyminen toimintojen suunnittelun lähtökohdaksi on iso asia. Nyt yksi esimerkki palvelusta, joka julkistetaan tänään: LifeChart.com. Se liittyy diabeteksen omahoidon tukemiseen. Kun palvelun kehittäminen vuonna 1995 aloitettiin, maailmassa oli noin 110 miljoonaa henkilöä, joilla oli diabetes. Tällä hetkellä luku on lähes 150 miljoonaa ja vuonna 2010 n. 240 miljoonaa. Diabeteksen aiheuttamat kustannukset olivat Euroopassa vuonna 1994 Suomen BKT:n verran, yli 100 mrd. Euroa. Puolet siitä menee suoraan terveydenhuollon kustannuksiin ja toinen puoli epäsuoriin kustannuksiin, jotka liittyvät siihen, että henkilöt menettävät työpaikkansa, siirtyvät eläkkeelle, joutuvat hankkimaan uuden kodin, jne. Tri Tero Kangas teki väitöskirjaansa tarkan analyysin v. 1989 kustannuksista. Oleellista on, että diabetekseen liittyvistä kustannuksista oli 80 % sairaalassa tapahtuva hoito.