Yhteiskunnallinen muutos

Yhteiskunnallinen muutos yhteiskunnallinen aikakauslehti #1/2013 ZYGMUNT BAUMAN IDEAT JA MUUTOS L. RANDALL WRAY SLUMMI ON UUSI TEHDAS

Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen. herakleitos Peruste on voittoa tavoittele maton neljä kertaa vuodessa ilmestyvä yhteiskunnallinen aikakauslehti. Julkaisua voi tilata maksutta osoitteesta www.vasemmistofoorumi.fi Päätoimittaja: Kuutti Koski Toimituskunta: Elina Aaltio, Rita Dahl, Teppo Eskelinen, Johanna Perkiö, Laura Tuominen & Elina Vainikainen Graafinen suunnittelu ja taitto: Anna Kalso Kannen kuva: Sandra Cristina Gobet Julkaisija: Vasemmistofoorumi Osoite: Peruste / Vasemmistofoorumi, Lintulahdenkatu 10, 00500 Helsinki Paino: Miktor/Vammalan Kirjapaino Oy ISSN 1798-985X Osuuskunta Tradeka-yhtymä on tukenut tämän julkaisun tuottamista. 2013

002 Kuutti Koski pääkirjoitus Apatiaa vastaan YHTEISKUNNALLINEN MUUTOS 004 Johanna Perkiö Ideat muutoksen generaat toreina 014 David Graeber Voiko velka sytyttää vallan kumouksen? 020 Kuutti Koski Vallaton politiikka haastattelussa Zygmunt Bauman haastattelu 024 Raisa Musakka Slummi on uusi tehdas Venezuelan urbaanit sosiaaliset liikkeet ja yhteiskunnallinen muutos 032 Teppo Eskelinen Reformi vai vallankumous? Sosialismin suuri strategia keskustelu nykypäivän valossa 048 Ruurik Holm / Jussi Saramo debatti Vaikutus mahdollisuudet hallituksessa ja oppositiossa 058 Miika Salo Vasemmiston strategia ja parlamen tarismi 068 S. Lähteenaho, H. Nuutinen, V. Korkkula, J. Kulometsä, K. Kristensen, A. Paakkari, M. Pekkola, P. Purokuru, J. Rissanen, V. Viljanen Tuhat liikettä tuhannella tasolla 078 Elina Aaltio haastattelu L. Randall Wray Keynesin perillinen KIRJAT 082 Erik Olin Wright: Envisioning Real Utopias. (Keijo Lakkala) 085 Helena Holgersson: Icke-medborgarskapets urbana geografi. (Olivia Maury) 088 Taiteilijan esittely: Sandra Cristina Gobet

002 PÄÄKIRJOITUS Peruste #1 2013 apatiaa vastaan hteiskunnallinen muutos tarkoittaa koko yhteiskunnan muotoutumisesta uudenlaiseksi, jonkinlaista siirtymää. Politiikan valtasuhteiden muutos tai vallanvaihdos ei vielä ole yhteiskunnallinen muutos. Teollistumista, toisen maailmansodan jälkeistä rakennemuutosta tai vaikkapa yhteiskunnan yksilöllistymistä voisi varmaan sellaisena jo pitää. Tämä Perusteen numero keskittyy siihen, miten yhteiskunnallinen muutos tapahtuu. Se on yksi yhteiskuntatieteiden keskeisimpiä kysymyksiä. Mitään yhtä, kovin pätevää selitystä en ole kuitenkaan kuullut. Asiaa lienee siis syytä pohtia. Jotkut ovat pyrkineet paikantamaan rakenteellisia liikelakeja, jotka johtavat tiettyyn yhteiskuntamuotoon. On Marxia, Parsonsia, Rostowia ja Fukuyamaa, jotka kaikki ovat esittäneet enemmän tai vähemmän vääjäämättömiä kehitys- POLITIIKAN VALTASUHTEIDEN MUUTOS TAI VALLANVAIHDOS EI VIELÄ OLE YHTEISKUNNALLINEN MUUTOS. TEOLLISTUMISTA, TOISEN MAAILMANSODAN JÄLKEISTÄ RAKENNEMUUTOSTA TAI VAIKKAPA YHTEISKUNNAN YKSILÖLLISTYMISTÄ VOISI VARMAAN SELLAISENA JO PITÄÄ. prosesseja. En usko vääjäämättömiin kehitysprosesseihin enkä historian loppuihin. Yhteiskunnat muuttuvat hyvin eri tavoin ja moniin eri suuntiin. Jotkut teoreetikot painottavat teknologista kehitystä yhteiskunnallisen muutoksen moottorina. Esimerkiksi internet on epäilemättä keksintö, jonka yleistynyt käyttö on muuttanut ainakin joitain yhteiskuntia tai niiden osia. Kehitystaloustieteilijä Ha-Joon Chang tosin esittää, että pyykinpesukone on muuttanut yhteiskuntaa paljon nettiä enemmän. Changin tulkinnan mukaan se on esimerkiksi edistänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa. Itse teknologiat eivät kuitenkaan vielä muuta mitään. Muutokseen tarvitaan ideoita ja suuret ideat eivät koskaan ole pelkästään teknisiä. Internet tai pyykinpesukone eivät olisi muuttaneet yhteiskuntaa, jos niitä ei olisi saatu laajasti ihmisten käyttöön. Teknisiä keksintöjä voi myös käyttää muutosta edistävästi tai muutosta vastustavasti. Esimerkiksi Perusteen haastattelema sosiologi Zygmunt Bauman on kutsunut internetin yhteisöpalveluja pennejä taivaasta -tyyppiseksi aarteeksi jokaiselle diktaattorille ja salaiselle palvelulle. Tämän tulkinnan mukaan niin kutsuttu sosiaalinen media edistäisi pikemminkin muuttumattomuutta kuin yhteiskunnallista muutosta.

003 Ideoiden ja keinojen lisäksi yhteiskunnallinen muutos edellyttää liikkeelle panevia voimia. Nämä voivat tulla virallisen politiikan tasolta. Useimmiten muutokset ovat kuitenkin edellyttäneet laajempaa yhteiskunnallista liikehdintää, esimerkkinä vaikkapa feodalismin murtuminen, orjuuden (osittainen) lakkauttaminen tai hyvinvointivaltion rakentaminen (hyvinvointivaltion rakentamisesta ks. Johanna Perkiön ja Miika Salon artikkelit). Tuhat liikettä tuhannella tasolla -artikkelin kirjoittajat esittelevät maantieteilijä ja yhteiskuntateoreetikko David Harveyn erittelyn yhteiskunnan tasoista. Kirjoittajat ovat Harveyn kanssa samaa mieltä siitä, että kokonaisvaltainen siirtymä edellyttää muutosta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. He kritisoivat Harveytä kuitenkin yhtenäisen liikkeen haikailusta. Tästä seuraisi kirjoittajien mukaan vain jähmettyminen johonkin kankeaan ismiin. Liikkeiden hajanaisuudesta voi kuitenkin seurata myös tehottomuutta. Zygmunt Bauman esittää, ettei Occupy Wall Street ole ollut tehokas, koska siltä puuttui pohja-ajatus. Se ei ole vaikuttanut millään tapaa Wall Streetin toimintaan, hän valittelee. Niin kutsutuksi arabikevääksi brändättyä kansannousujen aaltoa Bauman pitää osin onnistuneena, mutta esimerkiksi Egyptissä sillä ei ollut muuta yhteistä ideaa kuin Mubarakin kaataminen. Yhteiskunnallinen muutos jäi puolitiehen. David Graeberin tulkinnan mukaan suurin osa maailmanhistorian kansannousuista on liittynyt tavalla tai toisella velkaan. Graeber kirjoittaa tässä lehdessä siitä, kuinka velka vaikutti myös Occupy Wall Streetin taustalla. Hänen mielestään liikkeen tulevaisuus olisi nimenomaan epäoikeudenmukaisen, velkojen paisuttamiseen perustuvan järjestelmän vastustamisessa. Olivat taustalla vaikuttavat voimat ja liikkeitä yhdistävät tekijät mitä hyvänsä, yhteiskunnan jatkuva muutos on välttämätöntä pelkästään jo tarkoittamattomien tai ulkoisten muutosten vuoksi. Ilmastonmuutos käy esimerkistä: se muuttaa yhteiskuntaa joka tapauksessa. Aktiivisella toiminnalla voimme vaikuttaa siihen, millaisia nuo muutokset ovat. Mutta pelkkä muutos ei vielä kerro yhtään mitään siitä, onko kehitys toivottavaa. Toisinaan muutoksen, vaikkapa sen ilmastonmuutoksen, vastustaminenkin voi ajaa toisenlaista, toivottavaa muutosta. Yhteiskunnallisen muutoksen pahin vihollinen ei ehkä olekaan muutosvastarinta, vaan pikemminkin apatia. Kuutti Koski Päätoimittaja OLIVAT TAUSTALLA VAIKUTTAVAT VOIMAT JA LIIKKEITÄ YHDISTÄVÄT TEKIJÄT MITÄ HYVÄNSÄ, YHTEIS KUNNAN JATKUVA MUUTOS ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ PELKÄSTÄÄN JO TARKOITTAMATTOMIEN TAI ULKOISTEN MUUTOSTEN VUOKSI. ILMASTONMUUTOS KÄY ESIMERKISTÄ: SE MUUTTAA YHTEISKUNTAA JOKA TAPAUKSESSA. AKTIIVISELLA TOIMINNALLA VOIMME VAIKUTTAA SIIHEN, MILLAISIA NUO MUUTOKSET OVAT.

004 Peruste #1 2013 IDEAT MUUTOKSEN GENERAAT TOREINA Greater than the tread of mighty armies is an idea whose time has come. Victor Hugo Ideoilla on iso rooli poliittisissa muutoksissa. Etenkin tilanteissa, joissa vanha poliittinen paradigma murtuu, kamppailu ongelmien ja uusien tavoitteiden määrittelystä nousee keskeiseen asemaan. Suomalaisen hyvinvointivaltion kehitys on yksi esimerkki siitä, kuinka ideat ovat realisoituneet konkreettisiksi poliittisiksi uudistuksiksi. johanna perkiö

Ideat muutoksen generaat toreina 005 hteiskunnallinen muutos on monimutkainen prosessi, jossa vuorottelevat pitkäkestoiset tasapainotilat ja lyhyet nopeat muutosjaksot. Yhteiskuntapolitiikka saattaa joskus uudistua perustavanlaatuisesti lyhytkestoisten harvinaisten hetkien kautta. Tällöin tasapainotilan haastava yhtäkkinen murros tai kriisi avaa mahdollisuuksien ikkunan pinnan alla kypsyneille uusille ajattelutavoille ja poliittisille ohjelmille. Toisinaan taas politiikkaprosessit saattavat edetä pienin askelin vuosikymmeniä, jolloin muutos voidaan hahmottaa usein vasta jälkikäteen. (Saari 2011, 10 14; Tirronen 2011, 26.) Suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa koettiin harvinainen hetki ainakin 1950- ja 1960-lukujen taitteessa, jolloin valtion rooli kansalaisten hyvinvoinnin turvaajana määriteltiin kokonaan uudelleen. Tätä ajanjaksoa voidaan hyvällä syyllä kutsua hyvinvointivaltioidean läpimurroksi. (Uljas 2012.) Pienimuotoisempi harvinainen hetki oli käsillä vuoden 2008 lopussa, jolloin Sata-komitean puheenjohtaja Markku Lehto teki ensimmäisen ehdotuksensa sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi. Ehdotus törmäsi kuitenkin työnantajien Kela-maksun poistoon ja eri osapuolten intressiristiriitoihin. (Saari 2009.) 1990-luvun lamasta alkanut asteittainen hyvinvointivaltion purkaminen taas voidaan hahmottaa pienten askelten politiikkana, jonka suuret linjat ovat konkretisoituneet vasta vähitellen. Yhteiskunnallisten instituutioiden muutosta tarkasteltaessa huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi eturyhmien välisiin valtasuhteisiin tai ulkoisten tekijöiden aiheuttamaan muutospaineeseen. Lisäksi jo olemassa olevat institutionaaliset rakenteet suuntaavat tulevaisuuden kehitystä. Viime vuosina tutkijat ovat kiinnittäneet yhä enemmän huomiota yhtäältä ideoiden ja kielellisten määrittelyiden rooliin ja toisaalta toimijoiden tekemiin valintoihin poliittisissa muutosprosesseissa. (Saari & Kananen 2009; Saari 2009.) Etenkin nopeissa ja kokonaisvaltaisissa muutosprosesseissa keskeiseen asemaan nousee taistelu tulkinnasta, jossa poliittiset toimijat kamppailevat siitä, kenen määritelmä ongelmista ja niiden ratkaisuista saavuttaa hallitsevan aseman. Hallitsevan tulkinnan muotoutuminen vaikuttaa suoraan siihen, ETENKIN NOPEISSA JA KOKONAISVALTAISISSA MUUTOSPROSESSEISSA KESKEISEEN ASEMAAN NOUSEE TAISTELU TULKINNASTA, JOSSA POLIITTISET TOIMIJAT KAMPPAILEVAT SIITÄ, KENEN MÄÄRITELMÄ ONGELMISTA JA NIIDEN RATKAISUISTA SAAVUTTAA HALLITSEVAN ASEMAN.

006 Peruste #1 2013 Sandra Cristina Gobet millaisiin politiikkaratkaisuihin päädytään. (Hall 1993; Hiilamo & Kangas 2009, 65-68.) paradigmat ja niiden murtuminen Peter Hall (1993) erottelee klassikkoartikkelissaan kolme institutionaalisen muutoksen tasoa. Ensimmäisen asteen muutos kuvaa rutiininomaista poliittista päätöksentekoa, kun taas toisen asteen muutoksissa politiikan keinot muuttuvat tavoitteiden pysyessä ennallaan. Kolmannen asteen muutoksissa sen sijaan on kyse politiikkaparadigman muutoksesta, jossa sekä tavoitteenasettelu että keinot muuttuvat. Poliittisen paradigman käsitteellä viitataan vallalla olevaan koko yhteiskuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta koskevaan hallitsevaan kokonaisnäkemykseen. Paradigmat sisältävät ääneen lausumattomia ennakkokäsityksiä siitä, miten maailma toimii ja millaisessa suhteessa sen eri osat ovat toisiinsa. Ne toimivat eräänlaisina silmälaseina, joiden läpi politiikkavaihtoehtojen valikoimaa tarkastellaan. Jokaiseen paradigmaan sisältyy oma tyypillinen tapansa määritellä politiikan ongelmat, tavoitteet ja keinot. (Hall 1993.) Hallitsevat paradigmat asettavat kehykset yhteiskunnalliselle keskustelulle. Ne määrittävät, mistä asioista ylipäätään puhutaan, millä tavalla niistä puhutaan ja millaiset uudistukset nähdään mahdollisina ja tavoiteltavina. Taloudellisen ja poliittisen eliitin ideoilla ja arvoilla on usein taipumus muuttua yleispäteviksi tulkintakehyksiksi, riip-

Ideat muutoksen generaat toreina 007 ENSIMMÄISEN ASTEEN MUUTOS KUVAA RUTIININOMAISTA POLIITTISTA PÄÄTÖKSENTEKOA, KUN TAAS TOISEN ASTEEN MUUTOKSISSA POLITIIKAN KEINOT MUUTTUVAT TAVOITTEIDEN PYSYESSÄ ENNALLAAN. KOLMANNEN ASTEEN MUUTOKSISSA SEN SIJAAN ON KYSE POLITIIKKAPARADIGMAN MUUTOKSESTA, JOSSA SEKÄ TAVOITTEENASETTELU ETTÄ KEINOT MUUTTUVAT. pumatta siitä kuinka empiirisesti uskottavia tai moraalisesti hyväksyttäviä ne ovat. Tällöin ne näyttävät itsestään selviltä ja ainoilta mahdollisilta tavoilta tulkita yhteiskunnallista todellisuutta. (Kangas 2006, 204; Hiilamo & Kangas 2009, 68.) Paradigman murros on kokonaisvaltainen prosessi, jota edeltää pitkään jatkunut edeltävän paradigman kriisiytyminen, lukuisat ongelmien paikkausyritykset ja lopulta uusien vaihtoehtojen etsintä. Paradigmojen murroskohdissa ideat ja mielikuvat vaikuttavat voimakkaasti poliittisen muutoksen suuntaan. (Hall 1993.) Idea on käsitteenä monitulkintainen, mutta yleisesti ottaen ideat voidaan ymmärtää ajatusmalleina, jotka sisältävät olettamuksia todellisuuden luonteesta ja asioiden välisistä syy-seuraussuhteista (ks. Béland & Cox 2011). Ideat vaikuttavat eri tasoilla: ne voidaan ymmärtää ainakin a) ongelmanmäärittelyinä (esim. prekarisoituneet työmarkkinat tai finanssikeinottelu), b) konkreettisina politiikkaratkaisuina (esim. perustulo tai rahoitusmarkkinavero), c) politiikkaratkaisujen taustalla olevina tavoitteina (esim. työllisyysasteen nosto tai rahoitusmarkkinoiden vakaus), d) abstrakteina periaatteina, joihin ongelmanmäärittelyissä, politiikkaratkaisuissa ja niiden tavoitteenasetteluissa vedotaan (esim. tasa-arvo, ihmisoikeudet tai yksilönvapaus) sekä e) taustalla vaikuttavana ajan henkenä, paradigmana tai ideologiana (esim. keynesiläisyys tai uusliberalismi) (ks. Mehta 2011; Julkunen 2009, 223). Ideoihin sisältyy sekä kognitiivisia että normatiivisia ulottuvuuksia. Ne pyrkivät sekä selittämään sitä, miten maailma toimii että määrittelemään, miten sen pitäisi toimia. (Schmidt 2008, 306.) Ideoita tarkasteleva tutkimussuuntaus pyrkii ottamaan aikaisempaa tarkemmin huomioon rationaalisen toiminnan rajat. Poliittinen vaikuttaminen ja päätöksenteko eivät ole yksinomaan omaan etuun ja tietoon perustuvaa rationaalista suunnittelua. Koska poliittisten toimijoiden kokonaiskuva tilanteesta ja tieto päätöksen kaikista vaikutuksista on aina rajallista, ideoilla, uskomuksilla ja mielikuvilla on iso merkitys päätöksentekoprosessissa. (Saari & Kananen 2009, 15 16; Saari 2011, 11.) Eri toimijat eivät useinkaan jaa yhteistä näkemystä ideoiden sisällöistä. Esimerkiksi perustulosta tai yksilönvapaudesta voidaan esittää hyvin

008 Peruste #1 2013 SUOMESSA KOETTIIN 1950-LUVUN LOPULLA PARADIGMAN MURROS, JOSSA KOKO TALOUS- JA YHTEISKUNTAPOLITIIKAN SUUNTA MUUTTUI. erilaisia tulkintoja. Kehystämällä idea tietynlaisilla sanavalinnoilla voidaan pyrkiä sekä vetoamaan yleiseen mielipiteeseen että muokkaamaan sitä haluttuun suuntaan. Maailman kuvaaminen tietyillä sanavalinnoilla piirtää rajoja sille, millaiset muutokset nähdään tavoiteltavina tai ylipäätään mahdollisina. Kielelliset kamppailut ovat aina valtakamppailuja siitä, kuka saa muotoilla ne kysymykset joista keskustellaan ja päättää, millä käsitteillä niistä keskustellaan. (Kangas 2006, 192, 200-204.) Historia on pullollaan esimerkkejä poliittisista ratkaisuista, joissa asian kielellinen kehystäminen on ollut ratkaisevassa asemassa. Esimerkiksi puheet rakenteellisista jäykkyyksistä tai kestävyysvajeesta rakentavat mielikuvan negatiivisesta asiantilasta, joka pitää ilman muuta korjata (Saari & Kananen 2009, 25). Myös monien konkreettisten poliittisten aloitteiden läpimenossa on ollut kysymys ennen kaikkea siitä, millaisin kehyksin aloite on määritelty julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi keskustelu lasten kotihoidontuesta johti hyvin erilaisiin tulkintoihin ja poliittisiin ratkaisuihin Suomessa ja Ruotsissa (ks. Hiilamo & Kangas 2009). Kerran vakiinnuttuaan kehystykset suuntaavat myös tulevaisuuden tulkintoja. ideoiden vaikutus: case hyvinvointivaltio Suomessa koettiin 1950-luvun lopulla paradigman murros, jossa koko talousja yhteiskuntapolitiikan suunta muuttui. Hyvinvointivaltiokehitystä tiukasti vastustanut poliittinen ja taloudellinen eliitti joutui taipumaan laajamittaisen kansanliikkeen vaatimusten edessä ja hyväksymään hyvinvointijärjestelmien rakentamisen myös omalle agendalleen. Murrosta edelsi ideoiden kamppailu, jossa poliittinen oikeisto ajoi palaamista 1930-luvun yövartijavaltioon ja vasemmisto uutta, ennen kuulumatonta, tuloeroja tasaavaa sosiaalipolitiikkaa. (Uljas 2012.) Vuosien 1960 1964 välillä syntyivät tai uudistuivat työttömyysturva- ja työeläkejärjestelmä, sairausvakuutus ja 40 tunnin työviikko (Uljas 2008, 121). Tuosta ajankohdasta sai alkunsa myös 1980-luvulle asti jatkunut hyvinvointivaltion aktiivinen rakennuskausi. 1 Laajoja ihmismassoja mobilisoineen kansanliikkeen lisäksi hyvinvointivaltioidean läpimurtoon vaikuttivat ainakin poliittisen voimatasapainon muutos (vasemmistopuolueiden vaalivoitot) 2 sekä päättäjiin retorisesti vetoava asiantuntijanäkemys. Vuonna 1960 julkais- 1 On melko vaikea määrittää, milloin hyvinvointivaltion rakentaminen varsinaisesti päättyi. Poliittisen eliitin ajatukset alkoivat muuttua jo 1970-luvun lopulla. Hyvinvointivaltio kuitenkin laajeni vielä melkein koko 1980-luvun, mutta samanaikaisesti ilmenivät myös ensimmäiset selvät merkit hyvinvointivaltion alasajon alkamisesta. (Sähköpostikeskustelu Jouko Kajanojan kanssa 2.1.2013.) 2 Vuonna 1958 eduskuntaan oli syntynyt itsenäisyyden ajan ensimmäinen vasemmistoenemmistö, joka yhdessä ay-liikkeen kanssa ajoi läpi useita sosiaalipoliittisia tavoitteita (Uljas 2008, 121).

Ideat muutoksen generaat toreina 009 tu Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka -teos kehysti sosiaalipolitiikan myönteistä talous- ja yhteiskuntakehitystä tukevaksi projektiksi tavalla, joka vetosi päättäjiin puolueesta riippumatta (Bergholm & Saari 2009). Ideat hyvinvointijärjestelmistä eivät luonnollisesti syntyneet tyhjästä, vaan niitä lainailtiin maasta toiseen valikoiden ja omiin paikallisiin olosuhteisiin soveltaen. Lisäksi hyvinvointivaltiokehityksen taustalla oli elinkeinorakenteessa tapahtuneita muutoksia sekä abstraktimpia kansalaisoikeuksien kehitykseen ja sosiaaliseen tasaarvoon liittyviä ideoita (Saari & Kananen 2009, 16). Hyvinvointivaltion rakentaminen ei kuitenkaan ollut mikään suunnitelmallinen kokonaisprojekti, vaan järjestelmät syntyivät poliittisina kompromisseina yksi kerrallaan, ja niiden muotoutumiseen vaikuttivat useat sattumanvaraiset tekijät (Kangas 2006). Toinen paradigman murros länsimaisissa hyvinvointivaltioissa ollaan koettu 1980-luvulta alkaen. Tätä on yleisesti luonnehdittu siirtymänä keynesiläisestä uusliberaaliin paradigmaan (Hall 1993). Murroksen kehittyminen lähti liikkeelle vastauksena edeltäneessä paradigmassa ilmenneisiin ongelmiin. Tapa, jolla ongelmiin on vastattu on levinnyt hyvin samankaltaisena maasta toiseen. Murrokseen liittyi sekä talous- että sosiaalipolitiikan ongelmien, tavoitteiden ja keinojen radikaali uudelleenmäärittely (Kananen & Kantola 2009, 121). Suomalaisessa sosiaalipolitiikassa siirryttiin kansalaisten sosiaalisten oikeuksien turvaamisesta, tuloerojen tasaamisesta ja hyvän kehän tavoittelusta kilpailukyvyn ja tuottavuuden tavoittelemiseen (Kananen & Kantola 2009), kansalaisten aktivointiin ja kannustamiseen (Björklund & Airio 2009) sekä kohdennettuun köyhyyspolitiikkaan (Kuivalainen & Niemelä 2009). Esimerkiksi hallitusohjelmista on luettavissa uusien ideoiden ja käsitteiden nousu politiikan asialistalle 1990-luvun puolivälissä sekä niiden muuttuminen politiikan valtavirraksi 2000-luvun alkupuolella (Björklund & Airio 2009, 156; Kananen & Kantola 2009, 134). Suomessa yhteiskuntapolitiikan paradigman murrokselle antoi oikeutuksen 1990-luvun lama, vaikka uudet ajattelutavat olivat kehittyneet eliitin keskuudessa jo aiemmin. Laman aikaan julkisesta sektorista käytyyn keskusteluun vakiintuivat sellaiset lääketieteelliset termit kuin pöhötauti, syöpä ja kasvain. Tautimetaforan vakiinnuttua oli helppo perustella hoitotoimenpiteiden välttämättömyys. (Kantola 2002.) Laman aikaiset tulkinnat, esimerkiksi ajatus julkisen sektorin hallitsemattomasta paisumisesta, ovat suunnanneet hyvinvointivaltiosta käytävää keskustelua myös laman jälkeen (Kangas 2006, 192). 1980- ja 1990-luvuilla hegemoniasta kilpailivat kuitenkin myös toisenlaiset ideat. Keynesiläisen täystyöllisyyspolitiikan yskiessä tilalle tarjottiin muun muassa työn jakamista edistäviä politiikkaratkaisuja, kansalaistuloa sekä erilaisia duaalitalousmalleja, joissa osa kansalaisista työskentelisi työmarkkinoiden ulkopuolella yleishyödyllisissä kansalaistöissä. Nämä vaihtoehdot herättivät kiinnostusta aina ministeriöitä myöten (tosin ei ole merkkejä siitä, että ne olisivat nousseet esimerkiksi hal-

010 Peruste #1 2013 ESIMERKIKSI 1990-LUVULLA KAMPPAILUN HÄVINNYT PERUSTULON IDEA JA 1970 LUVULLA SYNTYNYT KASVU IDEOLOGIAN KYSEENALAISTAVA KOHTUUTALOUDEN IDEA OVAT JÄLLEEN PONNAHTANEET ESIIN ENTISTÄ ELINVOIMAISEMPINA. litusohjelmista käytyyn keskusteluun). Valtakamppailun voittanut uusliberaali toimenpideohjelma syrjäytti lopulta muut ideat marginaaliin. (Julkunen 2009.) Institutionaalisten rakenteiden 3 muuttaminen on hyvin erilainen prosessi kuin niiden perustaminen (Saari 2011, 18). Näyttääkin siltä, että ideat ovat muuttuneet 1990-luvun puolivälin jälkeen enemmän ja nopeammin kuin instituutiot (Kuivalainen & Niemelä 2009, 189). Institutionaaliset muutokset ovat olleet pieniä ja vaiheittaisia, instituutioiden perusrakenteiden pysyessä ennallaan. Esimerkiksi etuuksien saamisen ehtoja on tiukennettu ja indeksikorotuksia jätetty tekemättä. 4 Tutkijat ovat viitanneet instituutioiden muutosjähmeyteen polkuriippuvuuden käsitteellä. Sen mukaan aikaisemmat poliittiset ratkaisut lukitsevat tiettyjä rakenteita ja ehdollistavat myöhempiä toimenpiteitä. Instituution synnyn alkuvaiheessa useita vaihtoehtoisia polkuja on auki, mutta mitä pidemmälle instituution kehitys etenee, sitä kapeammaksi muuttuu vaihtoehtojen valikoima. (Tirronen 2011, 31.) Joskus kuitenkin useiden pienten institutionaalisten muutosten vähittäinen kasaantuminen saattaa lopulta johtaa suureen kokonaismuutokseen (Palier 2012). Hyvinvointivaltion uudistamisen suunnasta kamppaillaan edelleen. Hegemonista kannustuspolitiikkaa pyrkivät haastamaan ainakin punavihreät tulonjakomekanismien muutosta ja vertaistaloutta korostavat ideat, postkeynesiläinen kysynnän lisäämistä painottava täystyöllisyysajattelu sekä tiettyjen ryhmien ulossulkemiseen pyrkivä nationalistis-konservatiivinen ajattelu. Näiden lisäksi on ajattelua, joka ei varsinaisesti haasta vallitsevaa paradigmaa, mutta pyrkii joko muuttamaan sitä hiukan sosiaalisemmaksi tai vaihtoehtoisesti heikentämään hyvinvointivaltiota entisestään. Eräs konkreettisimmista viime aikoina pinnalla olleista uudistusehdotuksista on ollut idea kaikille maksettavasta perustulosta. Perustulon kannattajakunta ei jaa mitään yhtenäistä ideologiaa, vaan aloite voidaan (muodossa tai toisessa) sovittaa niin nykyisen hyvinvointiparadigman kuin sitä haastavien tulkintojen osaksi. Tämä on näkynyt myös siinä, millaisin argumentein perustulosta ollaan julkisuudessa keskusteltu (Perkiö 2013). 3 Viittaan institutionaalisilla rakenteilla tässä tiettyihin muodollisiin (esimerkiksi verotusta, tulonsiirtoja tai hyvinvointipalveluita koskeviin) järjestelmiin, joiden olemassaolo konkretisoituu lainsäädännössä ja niitä edustavissa organisaatioissa (verohallinto, Kela, terveyskeskukset). Termillä instituutio voidaan viitata myös ihmisyhteisön epämuodollisempiin käytäntöihin, kuten vaikkapa lahjan antamiseen tietyissä tilanteissa. Yleensä instituutioihin liittyy niin muodollisia kuin epämuodollisiakin ulottuvuuksia. 4 Tosin nykyinen hallitus teki työttömän perusturvaan 100 euron korotuksen, jota voidaan pitää poikkeamana aikaisemmalta polulta.

Ideat muutoksen generaat toreina 011 Sandra Cristina Gobet

012 Peruste #1 2013 lopuksi Tässä artikkelissa on tarkasteltu ideoita, jotka ovat onnistuneet realisoitumaan poliittisiksi ohjelmiksi ja hyvinvointivaltion instituutioiksi. Toisaalta on myös sellaisia ideoita, jotka eivät koskaan onnistu löytämään poliittista toteutustaan. Institutionaaliset polkuriippuvuudet saattavat estää uusien innovaatioiden toteutumisen, vaikka nämä olisivat huomattavasti edeltäjiään parempia. Näin on käynyt esimerkiksi öljylle vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittämisessä (ks. Aromaa 2012). Vaikka idea painuisi marginaaliin, se ei välttämättä tarkoita, että se unohtuisi lopullisesti. Ideat saattavat nousta uudelleen esiin uudessa kontekstissa ja uudenlaisten ongelmien yhteydessä. Esimerkiksi 1990-luvulla kamppailun hävinnyt perustulon idea ja 1970-luvulla syntynyt kasvuideologian kyseenalaistava kohtuutalouden idea ovat jälleen ponnahtaneet esiin entistä elinvoimaisempina. Politiikkaprosesseja tarkasteleva tutkimuskirjallisuus tuntee ilmiön nimeltä idea jonka aika on tullut. Tällä viitataan siihen, että ideoilla on usein pitkät juuret kaukana menneisyydessä, ja jossain vaiheessa yhteiskunnallinen tilanne kypsyy tietyn idean toteutumiselle. (Tirronen 2011, 30.) Ajan kypsyessä uudet toimijat omaksuvat idean agendalleen ja omien ideologioidensa osaksi. Tällöin idean tulkinta ja sen toteutuksen muoto saattavat muuttua paljonkin siitä, mitä alkuperäiset kannattajat ovat tavoitelleet. Näin on jossain määrin käynyt esimerkiksi rahoitusmarkkinaverolle. EU-komission ehdotukset eivät ole tyydyttäneet rahoitusmarkkinaveroa ajaneita kansalaisjärjestöjä. Myös perustulo on vähitellen nousemassa valtavirtapolitiikan asialistalle. Samalla sen tulkinnasta käyty kamppailu kiihtyy. Aloitteen kannattajien on luovittava poliittisten kompromissien ja omien tavoitteidensa välillä. Kerran muotonsa löytänyttä instituutiota on hyvin vaikea muuttaa jälkikäteen. Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Tampereen yliopistossa ja BIEN Finland - Suomen perustuloverkosto ry:n puheenjohtaja. lähteet Aromaa, Juha (2012). Finanssikapitalistien tuotto-odotukset alas. Peruste 1/2012, Ekologinen talous. Vasemmistofoorumi, Helsinki. Daniel & Cox, Robert Henry (2011) Introduction. Ideas and Politics. Teoksessa Béland, Daniel & Cox, Robert Henry (eds.) Ideas and Politics in Social Science Research. Oxford University Press, Oxford, pp. 3-22. Björklund, Liisa & Airio, Ilpo (2009) Moraali ja kannustinrakenteen muutos - miten kannustamisesta tuli suomalaisen hyvinvointipolitiikan valtavirtaa?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Hall, Peter A. (1993) Policy Paradigms, Social Learning, and the State: The Case of Economic Policymaking in Britain. Comparative Politics Vol. 25, No. 3, pp. 275-296. Hiilamo, Heikki ja Kangas, Olli (2009) Lasten kotihoidon tuki Miksi idea menestyi Suomessa

Ideat muutoksen generaat toreina 013 mutta ei Ruotsissa?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Julkunen, Raija (2009) Ikäpolitiikka - kuinka työuran pidentämisestä tuli keskeinen sosiaalipolitiikan tavoite?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Kananen, Johannes & Kantola, Anu (2009) Kilpailukyky ja tuottavuus Kuinka uudet käsitteet saavuttivat hallitsevan aseman hyvinvointivaltion muutoksessa?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Kangas, Olli (2006) Politiikka ja sosiaaliturva Suomessa. Teoksessa Paavonen, Tapani & Kangas, Olli: Eduskunta hyvinvointivaltion rakentajana. Edita, Helsinki. Kangas, Olli; Mikko Niemelä & Sampo Varjonen (2011) Toimeentulotuen Kela-siirron kehykset politiikan asialistoilla ja kansalaismielipide. Teoksessa Niemelä, Mikko & Saari, Juho (toim.) Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Kela. Helsinki. Kantola, Anu (2002) Markkinakuri ja managerivalta. Poliittinen hallinta Suomen 1990-luvun talouskriisissä. Loki, Helsinki. Kuivalainen, Susan & Niemelä, Mikko (2009) Universalismista selektivismiin? - miten köyhyyspolitiikka vakiintui 1990- ja 2000-luvun alun Suomessa?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Mehta, Jal (2011) The Varied Roles of Ideas in Politics: From Whether to How, Teoksessa Béland, Daniel & Cox, Robert Henry (toim.) Ideas and Politics in Social Science Research. Oxford University Press, Oxford, pp. 23-46. Palier, Bruno (2012) Ordering change: Understanding the Bismarckian Welfare Reform Trajectory. Teoksessa Palier, Bruno (toim.) A Long Goodbye to Bismarck? The Politics of Welfare Reforms in Continental Europe. Amsterdam University Press, Amsterdam. Perkiö, Johanna (2013, tulossa) Taistelu tulkinnasta: perustulo Suomen julkisessa keskustelussa 2006-2012. Teoksessa Eskelinen, Teppo & Heikkilä, Suvi (toim.) Talous ja arvo. Sophi, Jyväskylä. Saari, Juho (2009) Harvinainen hetki tammikuu 2009 ja suomalaisen sosiaalipolitiikan tulevaisuus, Yhteiskuntapolitiikka 74 (2009):3. Saari, Juho & Kananen, Johannes (2009) Sosiaalipolitiikan ideat. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Saari, Juho & Bergholm, Tapio (2009) Paradigmat, agendat ja kehykset - miten Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka on vaikuttanut suomalaisen hyvinvointivaltion kehitykseen?. Teoksessa Kananen, Johannes & Saari, Juho (toim.) Ajatuksen voima. Ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Minerva, Helsinki. Saari, Juho (2011) Pienten askelten politiikka ja hyvinvointivaltion muutos. Teoksessa Niemelä, Mikko & Saari, Juho (toim.) Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Kela, Helsinki. Schmidt, Vivien A. (2008) Discursive Institutionalism: The Explanatory Power of Ideas and Discourse. Annu. Rev. Polit. Sci. 2008. 11:303 26 Tirronen, Jarkko (2011) Politiikkaprosessin sisällä. Polkuriippuvuus, agendan asettaminen ja innovaatioiden leviäminen. Teoksessa Niemelä, Mikko & Saari, Juho (toim.) Politiikan polut ja hyvinvointivaltion muutos. Kela, Helsinki. Uljas, Päivi (2008) Hegemonia ja sen murros, Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008):2. Uljas, Päivi (2011) Hyvinvointivaltion läpimurto. Into, Helsinki.

014 Peruste #1 2013 VOIKO VELKA SYTYTTÄÄ VALLAN KUMOUKSEN? Ajatus 99 prosentista 1 onnistui tekemään jotain, missä kukaan ei ole suuren laman jälkeen Yhdysvalloissa onnistunut: herättämään henkiin yhteiskuntaluokan käsitteen poliittisena kysymyksenä. Tämän mahdollisti luokkavallan luonteessa tapahtunut hienovarainen muutos Yhdysvalloissa, mikä oman ymmärrykseni mukaan liittyy erottamattomasti velkaan. david graeber 1 Suom. huom. Maailmallekin levinneen Occupy-liikkeen iskulause Me olemme 99 prosenttia viittaa tulojen ja varallisuuden keskittymiseen yhdelle prosentille väestössä, ja käsitykseen, jonka mukaan loput 99 prosenttia väestöstä maksavat tämän pienen vähemmistön tekemistä virheistä.

Voiko velka sytyttää vallan kumouksen? 015 1960-LUVULLA TAI 80-LUVUN ALUSSA BUSSIKUSKIT TAI SIIVOOJAT TUSKIN OLISIVAT TUNTENEET SYMPATIAA VELKAONGELMISTA KÄRSIVIÄ MAISTEREITA KOHTAAN. sana ryhmää, joka keksi iskulauseen Me olemme 99 prosenttia ( We Are the 99 Percent ), voin kertoa, ettemme miettineet eriarvoisuutta tai edes luokkaa, vaan erityisesti luokkavaltaa. Nyt on käynyt selväksi, että yhtä prosenttia edustavat ovat velkojan asemassa: he pystyvät muuttamaan varallisuutensa poliittiseksi vaikutusvallaksi ja vaikutusvallan takaisin varallisuudeksi. Hallituksen kaiken muun edelle ajava tehtävä on yrittää politiikallaan estää pörssikurssien lasku keinolla millä hyvänsä, käyttäen verotuksellisia, rahapoliittisia, poliittisia ja jopa sotilaallisia apuvälineitä. Maailman voimakkaimman imperiumin olemassaolon ensisijainen tarkoitus tuntuu olevan taata, että varallisuuden virta ohjautuu sille pienelle väestönosalle, joka pitää hallussaan rahoitusvarallisuutta. Tämän seurauksena yhä suurempi määrä varallisuudesta päätyy takaisin laillistetun lahjonnan järjestelmään, jollaiseksi amerikkalainen politiikka on todellisuudessa muodostunut. Kun organisoimme Wall Streetin valtausta elokuussa 2011, meillä ei ollut selkeää käsitystä siitä, keitä paikalle tulisi, vai tulisiko kukaan. Hyvin pian huomasimme kuitenkin kaavan. Ylivoimaisesti suurin osa Occupy-mielenosoitukseen osallistuneista oli tavalla tai toisella amerikkalaisen velkajärjestelmän pakolaisia. Ensin saapuivat opiskelijat, jotka olivat joutuneet velkaloukkuun. Tyypillinen tarina kuului: Tein kovasti töitä ja noudatin kaikkia sääntöjä, ja nyt en löydä töitä, jotta voisin maksaa opintolainani. Samaan aikaan finanssirikollisten velat maksetaan, vaikka he ovat vastuussa talouden tuhoamisesta. Merkittävää ei ollut se, että mielenosoittajien leiri alkoi täyttyä velkapakolaisista, vaan miten paljon heidän viestinsä vetosi läpi yhteiskunnan. 1960-luvulla tai 80-luvun alussa bussikuskit tai siivoojat tuskin olisivat tunteneet sympatiaa velkaongelmista kärsiviä maistereita kohtaan. Occupy-liike sai kuitenkin lämpimiä solidaarisuuden osoituksia ammattiliitoilta. Jokin oli selvästi muuttunut. Näimme itsemme osana samaa velkaantuneiden luokkaa. Tämä oli mahdollista vain, koska amerikkalaisen kapitalismin luonteessa tapahtui monia muutoksia. Jo monien vuosikymmenten ajan on puhuttu kapitalismin rahataloudellistumisesta tai finanssoitumisesta. Tätä on kuitenkin kuvattu aina abstraktina ja lähes taianomaisena prosessina. Sen ansiosta Wall Streetin ei tarvitse enää luoda voitto-

016 Peruste #1 2013 SUURIN OSA MAAILMANHISTORIASSA TAPAHTUNEISTA VALLANKUMOUKSISTA, KAPINOISTA JA KANSANNOUSUISTA ON LIITTYNYT AINAKIN JOSSAIN MÄÄRIN VELKAAN. MUKAAN VOIDAAN LUKEA KAPINAT, JOTKA JOHTIVAT KREIKKALAISIIN DEMOKRATIOIHIN SEKÄ AMERIKAN VALLANKUMOUS JA SUURIN PIIRTEIN KAIKKI MUUTKIN ANTIKOLONIALISTISET KANSANNOUSUT. ja kaupan hedelmistä tai teollisuudesta, koska se on keksinyt tavan, jolla voi tuottaa varallisuutta puhtaan spekulaation avulla. Samaan aikaan finanssiteollisuus haluaa estää meitä tarkastelemasta niitä todellisia yhteiskunnallisia suhteita, joihin sen voitot perustuvat. Tavalliset ihmiset eivät muka voi ymmärtää, mitä Wall Streetillä tapahtuu, sillä sen prosessit ovat liian monimutkaisia ja kehittyneitä. Occupy Wall Street -liike antoi meille mahdollisuuden nähdä tuo järjestelmä sellaisena kuin se on: valtavana moottorina, jonka tehtävänä on tuottaa lisää velkaa. Velan avulla rikkaat keräävät varallisuutta meiltä muilta, sekä kotimaassa että ulkomailla. Manipuloimalla lainsäädäntöä kotimaassa voidaan varmistaa, että yhä useammat putoavat syvemmälle ja syvemmälle velkaloukkuun. Artikkelin kirjoittamisen hetkellä suunnilleen kolmella neljästä amerikkalaisesta on jonkinlaista velkaa. Perintätoimisto ahdistelee niinkin useaa kuin yhtä seitsemästä amerikkalaisesta. On mahdotonta tietää, miten suuri osuus keskivertokotitalouden tuloista menee suoraan finanssipalveluteollisuudelle korkoina, erilaisina maksuina ja sakkoina. Saatavilla olevien tilastotietojen perusteella voidaan arvioida, että osuus olisi jossain 15 ja 20 prosentin välillä. Ja jos tarkastelun ulkopuolelle jätetään neljännes väestöstä, joka on joko liian rikasta tai liian köyhää ollakseen velkaa kenellekään, osuus on vielä suurempi. Finanssoituminen ei tarkoita siis ainoastaan rahan manipulointia. Se tarkoittaa pohjimmiltaan kykyä manipuloida valtiovaltaa irrottamaan muiden ihmisten tuloista osan itselleen. Wall Street ja Washington ovat toisin sanoen yhdistyneet. Finanssoituminen, arvopaperistaminen ja sotateollisuuden kasvu ovat kaikki saman prosessin eri puolia. Kiiltävien pankkikonttorien määrä on moninkertaistunut amerikkalaisissa kaupungeissa. Ne ovat tahrattomia kauppoja, jotka myyvät ei-mitään, ja silti niiden ulkopuolella seisovat aseistetut vartijat. Tämä on vain kaikista välittömin ja tuntuvin symboli sille kansakunnalle, joka meistä on tullut. * * * Suurin osa maailmanhistoriassa tapahtuneista vallankumouksista, kapinoista ja kansannousuista on liittynyt ainakin jossain määrin velkaan. Mukaan voidaan lukea kapinat, jotka johtivat kreikkalaisiin demokratioihin sekä

Voiko velka sytyttää vallan kumouksen? 017 Amerikan vallankumous ja suurin piirtein kaikki muutkin antikolonialistiset kansannousut. Saatamme olla nyt vastaavan murroskohdan kynnyksellä. Historia on kuitenkin osoittanut, että velallisten kokoaminen yhtenäiseksi kansanliikkeeksi on hyvin vaikeaa, sillä velallisuus eristää ihmiset toisistaan. Lisäksi velkaan liittyvät ahdistuksen ja nöyryytyksen tunteet tekevät siitä tehokkaan ideologisen aseen. Historia on kuitenkin myös todistanut, että kun tällaisia liikkeitä muodostuu, niiden käynnistämät yhteiskunnalliset seuraukset ovat usein räjähdysmäisiä. Millaisia tulevaisuudennäkymiä Occupy-liikkeellä on, jos siitä kehittyy kokoava kansanliike velkaa vastustaville? Jos näin käy, taistelua ei voiteta ehdottamalla poliittisia linjanmuutoksia. Occupyn voima piilee sen kyvyssä kyseenalaistaa poliittisen järjestelmän uskottavuus ja vedota niin monen amerikkalaisen jakamaan tunteeseen, että korruptoitunut poliittinen luokka ei pysty enää ratkaisemaan tavallisten kansalaisten ongelmia, saati sitten maailman ongelmia. Aidosti demokraattisen järjestelmän luominen tarkoittaa, että aloitamme kokonaan alusta. Taloudellisen järjestelmän tilanne ei poikkea tästä millään tavalla. Ensimmäiseksi on tuotava julki ongelman ydin: nykyisiä taloudellisia järjestelyjämme voi tuskin kutsua edes kapitalismiksi. Kyseessä on mafiakapitalismi, joka perustuu koronkiskontaan, kiristykseen ja ennalta järjestettyihin kasinopeleihin. Toiseksi on tehtävä selväksi, miten suuressa määrin järjestelmän epäoikeudenmukaisuus jäytää sitä moraalista perustetta, jonka avulla velkojat pitävät niin monia amerikkalaisia otteessaan. Tilanne kiihdyttää prosessia, jonka seurauksena ihmiset vaihe vaiheelta vetävät tukensa koko järjestelmältä. Yhä kasvava joukko on jo tehnyt näin kieltäytymällä maksamasta velkojaan, joko pakosta tai omasta valinnastaan. Jopa järjestelmän huipulla olevista yhä useampi on myöntänyt epävirallisissa yhteyksissä, että nykyinen tilanne on kestämätön. Velkojen anteeksianto jossain muodossa tulee tapahtumaan (kuten olemme jo nähneet suurten pankkien kohdalla). Todellinen taistelu käydään siitä, miten järjestelmä pelastetaan tehdäänkö se viime hetkellä järjestelmän pelastamiseksi mafiakapitalismilta vai pyritäänkö määrätietoisesti johonkin toisenlaiseen järjestelmään (ehkä ottaen mallia Islannilta, missä väestöstä yli neljänneksellä oli velkaa, ja kaikki niistä mitätöitiin). Velkojen anteeksianto antaa mahdollisuuden paitsi taloudelliseen myös älylliseen ja henkiseen uudistumiseen. Jo ajatuksen tasolla tällainen mahdollisuus antaa tilaa käsitykselle, jonka mu- JOPA JÄRJESTELMÄN HUIPULLA OLEVISTA YHÄ USEAMPI ON MYÖNTÄNYT EPÄVIRALLISISSA YHTEYKSISSÄ, ETTÄ NYKYINEN TILANNE ON KESTÄMÄTÖN. VELKOJEN ANTEEKSIANTO JOSSAIN MUODOSSA TULEE TAPAHTUMAAN (KUTEN OLEMME JO NÄHNEET SUURTEN PANKKIEN KOHDALLA).

018 Peruste #1 2013 MUTTA JOS ESITTÄISIN VAATIMUKSEN NYT, PYYTÄISIN VELKOJEN MAHDOLLISIMMAN LAAJAA ANTEEKSIANTOA. SEURAAVAKSI TOIMENPITEEKSI EHDOTTAISIN TYÖTUNTIEN MERKITTÄVÄÄ VÄHENTÄMISTÄ ESIMERKIKSI VIISITUNTISIA TYÖPÄIVIÄ TAI VIIDEN KUUKAUDEN VUOSILOMAA. kaan velka on vain eräänlainen lupaus jonka teemme toisillemme, ja että todellisessa demokratiassa kaikki osallistuvat tärkeistä kysymyksistä käytävään keskusteluun. Millaisia lupauksia haluamme yhteiskuntana tehdä? Tässä valossa tarkasteltuna ylivelkaantumisen ongelma (engl. debt overhang; tilanne jossa velkaa on niin paljon, että sitä on mahdotonta saada lisää edes järkeviin investointeihin), on huomattavasti syvällisempi. Yhteinen velkamme pakottaa meidät tekemään lupauksia, joita on mahdotonta pitää. Voidaksemme maksaa velkojien luokalle korkoa lisäämme tuotannon määrää sekä luonnonvarojen hyödyntämistä. Tästä väistämättömänä seurauksena jatkamme ympäristön tuhoamista vauhdilla, joka jo nyt ylittää selvästi luonnon kantokyvyn. Mikä voisi olla tätä mielipuolisempaa toimintaa? Tämän vuoksi mittavan vastarintaliikkeen organisointi on niin tärkeää. Johtajamme ovat osoittaneet jo kauan sitten, että he eivät pysty ajattelemaan riittävän suuressa mittakaavassa. Teknokraattinen puuhastelu ei johda mihinkään. Vain kansalaisyhteiskunnan liike voi muuttaa moraalisia ja poliittisia mahdollisuuksien horisonttejamme ja näiden horisonttien on selkeästi muututtava. Occupy-liike on ollut viisas vastustaessaan kiusausta asettaa konkreettisia vaatimuksia. Mutta jos esittäisin vaatimuksen nyt, pyytäisin velkojen mahdollisimman laajaa anteeksiantoa. Seuraavaksi toimenpiteeksi ehdottaisin työtuntien merkittävää vähentämistä esimerkiksi viisituntisia työpäiviä tai viiden kuukauden vuosilomaa. Jos nämä ehdotukset tuntuvat pöyristyttäviltä, jopa käsittämättömiltä, se kertoo vain täydellisestä näköalojen kaventumisesta. Vain 50 vuotta sitten monet ihmiset uskoivat, että olisimme nykyhetkeen mennessä päätyneet tuohon pisteeseen. Kun olemme rikkoneet lisää velkaa synnyttävät moottorit, voimme alkaa jälleen ajatella aikaamme sopivalla mittakaavalla ja loistokkuudella. David Graeber on sosiaaliantropologian dosentti Goldsmiths-yliopistossa (University of London) ja Debt: The First 5000 years -teoksen kirjoittaja. Artikkeli on julkaistu 24.9.2012 The Nation -lehdessä. Käännös Niina Oisalo. www. thenation.com/article/169759/can-debtspark-revolution#