Kaupunginhallitus 315 06.11.2017 Helsingin käräjäoikeuden tuomio ns. raakapuuoikeudenkäynnissä 1536/03.02.03/2017 Kh 06.11.2017 315 Kh 22.08.2011 265 Suomen Kuntaliiton yleiskirje 4.8.2011: Markkinaoikeus on 3.12.2009 antanut lainvoimaisen päätöksensä eräi den metsäyhtiöiden kilpailunrajoituslain vastaisesta menettelyä kos ke vas sa asiassa. Markkinaoikeus on katsonut antamassaan lainvoimaisessa ratkaisussa, että metsäyhtiöt Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj ja UPM-Kym me ne Oyj ovat syyllistyneet vuosina 1997 2004 valtakunnalliseen kiel let tyyn hintayhteistyöhön ja hintatietojen vaihtoon raakapuun han kin nas sa. Tapauksessa on ollut kyse ostajatahon muodostamasta hin ta kar tel lis ta ja sen nimenomaisena tarkoituksena oli keskinäisen kilpailun ra joit ta mi nen ja yhteisen raakapuuhinnan hallinta. Tästä lainvastaisesta hintayhteistyöstä on aiheutunut puunmyyjille va hinkoa. Metsähallitus on esimerkiksi nostanut vahingonkorvauskanteita mainit tu ja metsäyhtiöitä vastaan. Kuntaliiton katsoo, että markkinaoikeuden lainvoimaisen päätöksen jäl keen kunkin kunnan on syytä arvioida sitä, onko kunnan saatettava va hin gon korva us ta/pe rus teet to man edun palautusta koskevat kor vaus kan teet vireille markkinaoikeuden tuomiossa mainittuja metsäyhtiöitä koh taan. Kuntaliitto kehottaa kuntia tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä kes ke nään korvauskanteiden kanneperusteiden ja kartellin ai heut ta mien vahinkojen selvittämisessä. Kuntien on syytä mahdollisuuksien mu kaan muodostaa tarkoituksenmukaisia yhteistyöverkostoja asian hoi ta mi sek si ja yhteisen asianajajan tai asianajajien palkkaamiseksi kor vaus kan tei den nostamiseksi ja niiden ajamiseksi tuomioistuimessa. Kuntaliiton käsityksen mukaan edellä mainitun järjestelyn avulla kunnat voivat mahdollisimman tarkoituksenmukaisella, tehokkaalla ja yh te ne väl lä tavalla valvoa oikeudelliset etunsa mahdollisissa so vin to neu vot te luis sa tai tulevissa vahingonkorvausta/perusteettoman edun palautusta kos ke vis sa oikeudenkäynneissä kartelliin syyllistyneitä yhtiöitä kohtaan. Kuntien on ratkaistava kantansa tuleviin toimenpiteisiin mahdollisimman no peas ti, koska kilpailunrajoituslain 18 a :ään perustuvat kor vaus vaa timuk set olisi hyvä saattaa vireille toimivaltaiseen tuomioistuimeen met sä yhtiöi tä kohtaan viimeistään 20.12.2011 mennessä uhalla, että muu toin oikeus korvaukseen voi mahdollisesti olla vanhentunut. Kuntaliitto on käynyt eräiden eniten puunmyyntitoimintaa harjoittaneiden
kun tien kanssa keskusteluja mahdollisuudesta valmistella va hin gon korvaus kan tei ta kuntien yhteistyönä. Jos muut kunnat ovat halukkaita osal listu maan tähän yhteistyöhön, tulee niiden viipymättä ottaa yhteyttä Kun ta liiton yleiskirjeessä mainittuun lisätiedonantajaan. Lisätietoja: Pirkka-Petri Lebedeff, puh. (09) 771 2773, (0500) 482 016 Markkinaoikeus on 3.12.2009 antanut päätöksen, josta ilmenee, että Sto ra Enso Oyj, Metsäliitto Osuuskunta ja UPM-Kymmene Oyj ovat yl lä pi tä neet kilpailunrajoituksista annetun lain sekä EU-säännösten vas tais ta koko Suomen kattavaa raakapuun hintakartellia. Kouvolan alueella ovat toimineet kaikki edellä mainitut metsäyhtiöt. Markkinaoikeus on todennut kartellin olemassaolon ja kilpailua koskevia sään nök siä rikotun. Vahingonkorvausprosessi on eri asia. Va hin gon korvaus ta koskevien säännösten mukaan vahinkoa kärsineen on mm. näy tettä vä toteen vahingon määrä. Todetun kartellin aikana nykyisen Kouvolan alueella on myyty puuta em. yhtiöille yhteensä noin 3 000 000 euron arvosta. Summa on erittäin alus tava ja tarkentuu lisäselvitysten yhteydessä. Todellista vahinkoa on il mei ses ti mahdoton näyttää toteen. Teoreettisissa laskelmissa on läh det ty siitä, että vahinko on noin 25 % kokonaismyyntihinnasta eli yh teen sä noin 750 000 euroa. Todellista vertailupohjaa ei ole, kun oikeaa kilpailua ei ole ollut. Vas ta puo li lähtee siitä, että vahinkoa ei ole syntynyt. Ennakkotapauksia asias ta ei ole. Tapaus on laaja ja vahingonkorvausoikeudellisesti mut ki kas. Vahingonkorvauksen määrittelyä vaikeuttaa vielä se, että asia on vanha ja paljon materiaalia on niiden säilytysaikojen puitteissa jo hävitetty. Eri tyi ses ti kuntaliitoksen ja siihen liittyneiden muuttojen yhteydessä sii vot tiin aktiivisesti hyllyissä olleita tarpeettomiksi katsottavia asiakirjoja. Ensisijaisena lähtökohtana kaikissa vahingonkorvausasioissa on so pi minen. Se on mahdollista jutun kaikissa vaiheissa. Mitään so pi mis neu vot te luja vastapuolella tuskin tullaan harkitsemaan, ennen kuin kan tei den kautta nähdään vaadittujen korvausten määrät ja niiden perusteet. Kaupungilla on kuluriski asiassa, mutta julkisyhteisönä kaupungin lie nee syytä korvauskanteen nostamisella osoittaa puolustavansa lain mu kais ta toimintaa yhteiskunnassa. Kuntaliitto suosittelee asiassa kuntien yhteistyötä ja yhteisen asian aja jan palkkaamista. Noin 30 suurinta puunmyyntikuntaa on käynyt asiasta Suomen Kuntaliiton johdolla neuvotteluja ja niissä mukana olleet kunnat ovat antamassa toimeksiannon Asianajotoimisto Krogerus Oy:lle Hel sin gis tä. Keskeisin perustelu tälle on se, että toimisto hoitaa parhaillaan Met sä hal lituk sen vahingonkorvausasiaa. Kunnilla on näin käy tet tä vis sään merkittävä asiantuntemus sekä asianajokuluissa huomattava sääs tö.
Kunnille tarjotaan mahdollisuutta, että Metsähallitus vastaa prosessin yh teisis tä kuluista 65 %:n osuudella ja kunnat yhdessä 35 %:n osuu del la. Kuntien kesken kustannukset jaettaisiin kuntien esittämien kor vaus vaa timus ten suhteessa. Kuntakohtaisen työn kustannuksista kukin kun ta vastaisi itse. Myöhemmin kantajaksi mukaan tuleva maksaa ja ko-osuu tensa myös siihen mennessä kertyneistä yhteisistä kus tan nuk sis ta. Toimeksiannon voi peruttaa, jolloin vastaa vain siihen mennessä ker ty neistä kustannuksista. Kuntien kesken jaettavaksi kertyneitä yhteisiä kustannuksia (35 %:n osuus) on 31.5.2011 mennessä noin 70 000 euroa. Mukaan lähtevien kun tien määrää ei vielä tiedetä, mutta aiemmin mainituista 30 kunnasta pää osa harkinnee kanteen nostamista. Asianajotoisto perii palkkionsa aikaveloituksen perusteella. Veloitus on la kimie hen kokemuksesta ja erityisosaamisesta riippuen ar von li sä ve rot to ma na 200-320 euroa tunnilta ja lakimiesharjoittelijoiden ja as sis tent tien osalta 80 euroa tunnilta. Toimeksiannon todennäköinen pit kä kes toi suus huomioon ottaen toimisto varaa oikeuden tarkistaa hintoja viisi pro sent tia vuodessa. Erittäin epävirallisesti on arvioitu, että koko prosessin kustannukset oli si vat ehkä keskimäärin kuntaa kohden alle 30 000 euroa. Toimeksiannon luottamukseen perustuva luonne sekä edellä mainitut seikat huomioon ottaen hankkeeseen liittyy sellaisia erityispiirteitä, ettei toimek si an toa ole tarpeen kilpailuttaa. Asianajotoimisto ajaa kannetta itsenäisesti metsähallituksen ja kunkin kunnan puolesta. Erityisesti metsähallitus haluaa korostaa itsenäistä ase maansa ja sitä että se ei tee asiassa kuntien kanssa yhteistyötä, vaik ka sillä on sama asiamies kuin kunnilla. Jos toimeksianto annetaan em. asianajotoimistolle, se huolehtii myös Kunta lii ton kirjeessä mainitusta ja melko kiireellisenä tehtävästä mah dol li sen vanhentumisen katkaisemisesta. Asianajotoimisto pystyy myös ar vioi maan kanteen menestymismahdollisuutta kaupungin toimittaaman ai neis ton puitteissa. Lisätietoja: Kaupunginlakimies Heikki Koso, puh. 02061 57738, heikki.koso(a)kouvola.fi. Kaupunginjohtajan ehdotus: Raakapuun hankintakartellin vahingonkorvausasiassa kanteen nos ta mi nen katsotaan aiheelliseksi ja toimeksianto asiassa annetaan pe rus te lu osas sa mainituin ehdoin Asianajotoimisto Krogerus Oy:lle. Kaupunginhallituksen päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kouvolan kaupungin asiamies Asianajotoimisto Krogerus Oy toimitti kaupun gil le 31.10.2017 Helsingin käräjäoikeuden samana päivänä an ta man tuomion L 11/54344. Kaupunki kantajana vaati vastaajia Stora Enso Oy:tä, Metsäliitto Osuuskun taa ja UPM-Kymmene Oyj:ta suorittamaan yhteisvastuullisesti 129.688,07 euroa kaupungille viivästyskorkoineen. Toissijaisesti kau pun ki vaati em. yhtiöiltä eri suuruiset määrät yhteissumman ollessa 129.688,07 euroa. Vaatimuksen perusteena oli, että vastaajat olivat ylläpitäneet raakapuunhankintakartellia vuoden 1997 alusta alkuvuoteen 2004. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomiot samantapaisissa asioissa aikana, jolloin kaupungin vahingonkorvausasia oli vireillä. Helsingin kä rä jä oi keus hylkäsi Metsähallituksen ja yksityishenkilöiden (ns. Suuri Savotta) kan teet. Kaupungin vaatima vahingonkorvausmäärä pieneni valmistelun yh tey dessä. Käräjäoikeus katsoi kaupungin nostamassa jutussa, että kartellia ei ole ollut eikä kaupungille ollut tullut taloudellista vahinkoa. Käräjäoikeus hyl kä si kaupungin kanteen ja velvoitti kaupungin korvaamaan vas taa jien oikeudenkäyntikulut Stora Enso Oyj:lle 77.971,50 euroa, Metsäliitto Osuuskun nal le 53.585,50 euroa ja UPM-Kymmene Oyj:lle 70.266,46 eu roa. Kouvolan kaupunki velvoitettiin suorittamaan vastaajien oi keu den käyn ti kulut vastaajien vaatimilla määrillä. Kaupungin omat oi keu den käyn ti ku lut ovat 109.172,51 euroa. Asiamies ajoi usean kaupungin kannetta samanaikaisesti. Myös muiden kan ta ja kun tien kanteet hylättiin. Kaupungin käyttämä asiamies ei tuomion julistamispäivänä 31.10.2017 eh ti nyt ottaa kantaa valituksen menestymismahdollisuuteen ho vi oi keu dessa, koska tuomio on laaja, 325 sivua. Kaupunginhallituksen ko kous päi vään mennessä asiamies on ehtinyt ottaa kantaa tuomion oi keu del li siin perusteisiin. Kokouksessa annetaan asiamiehen arvio va lit ta mi ses ta. Kaupungin omat oikeudenkäyntikulut ja vastaajille määrätyt oi keu den käynti ku lut ovat yhteensä 310.995,97 euroa. Käräjäoikeuden tuomioon tulee ilmoittaa tyytymättömyyttä viimeistään tiistai na 7.11.2017, jotta tuomiosta voi valittaa hovioikeuteen. * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * Lisätietoja: Kaupunginlakimies Päivi Sandås, paivi.sandas(a)kouvola.fi, puh. 0206158212 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kouvolan kaupunki ilmoittaa tyytymättömyyttä Helsingin kä rä jä oi keu den 31.10.2017 antamaan tuomioon L 11/54344.
Kaupunginhallituksen päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Jenny Hasu poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa klo 18.07.