Teemapolut Lähtölaukaus 2019

Samankaltaiset tiedostot
Ohjelma Kevätseminaari 2018

Ohjelma Kesäseminaari 2018

Nykytilan määrittely: SWOT

Tapahtumakalenteri 2019

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AMMATTILIITTO PRON LUOTTAMUSHENKILÖKOULUTUKSET 2019

Ammatillisten

OSAKOn strategia

Vapaaehtoisten rekrytointi 101

STRATEGIA Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta, OKM/35/010/2018

Mikä on pikkuklusteri? Kuvaus Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen ehkäisevän toiminnan rahoitusta saavien järjestöjen pikkuklusterin toiminnasta

Crohn ja Colitis ry.

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Koulutus on tarkoitettu henkilöstönedustajalle (lm ja tsv) ja varahenkilölle.

Katsaus L-SP:n viestintästrategiaan. OHJAAJATAPAAMINEN Maija

Edunvalvonta ainejärjestöissä

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

Orientaatio ammattikorkeakouluopintoihin

Oona osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

SAMOKin tapahtumakalenteri 2018

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Tavoitteena reilu yhdistys Ratsastajainliiton tarina

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

ONKO SUOMEN KORKEAKOULUVISIOSSA TYYLIÄ?

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

MAAKUNTAUUDISTUS Katsaus valmisteluun. Ympäristönsuojelun ajankohtaispäivä Kaisa Äijö

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI

Valmistelevan työryhmän ehdotus ja 3.6. käydyt keskustelut. Pekka Linna,

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Korkeakoulutuksen visio, tutkintoon johtavan ja tutkinnon jälkeisen koulutuksen kehittäminen ja osaamisella soteen -hanke

Opiskelijajärjestö- ja kehittämistoiminta OJK0010A12S, op, h

Toiminnalliset ryhmätyömenetelmät amok, Raija Erkkilä

ISYY:n järjestökoulutus Kuopion korkeakoululiikunta

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Opintohallinnon ja tietohallinnon yhteistyö. Valmistelevan työryhmän ehdotus. Pekka Linna,

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

Työelämä painopisteet 2016

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola

Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset. Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry

#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Digimentoritoimintaa. Suvi Junes, TaY Minna Koskinen, JAMK Paula Vaskuri, OY Mari Virtanen, Metropolia AMK

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

Työpaja: Vapaaehtoistoiminnan johtaminen Kirkollisen johtamisen forum 2014

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN

Kysely huoltajille Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä helmi-maaliskuussa 2019 Kyselyyn vastasi yhteensä 227 huoltajaa

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

Elinvoiman kehittämisverkosto

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Kuraattoripalvelut ja korkeakouluopintojen ohjaajan palvelut

Tuutorointi-työrengas. Koulutuspoliittinen sihteeri Minna Nieminen ja opinto-ohjaaja Auli Pekkala

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen järjestäminen ja tuottaminen lapsilähtöisesti muuttuvassa toimintaympäristössä

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Järjestöjohtaminen. TYYn järjestöt. Rauli Elenius, pääsihteeri

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Campus Conexus Marita Mäkinen & Johanna Annala. Tampere Opintoasiainpäälliköiden talvipäivät

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija Oulun korkekoululiikunta / Oamk

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Korkeakoulutus kuuluu kaikille!

ERASMUS+ SPORT ( ) TURKU

Opiskelijakeskeinen oppiminen opiskelukyvyn edistäjänä

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Kansalaistoiminta ja yhteisöllinen varautuminen vanhuuteen. Vanhusneuvostopäivä

KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Hyvän mielen viikko voi hyvin työssä Päivi Maisonlahti, Lahden kaupunki, työhyvinvointipäällikkö

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, 08YSOS15

Suunniteltu menestys - Mitä haluatte olla neljän vuoden päästä? - Seuratoimintapäivä, Pori Juhana Rüster

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

Transkriptio:

Teemapolut Lähtölaukaus 2019 Lähtölaukauksen rinnakkaisohjelma toteutetaan kuuden teemapolun avulla. Alta voit lukea lisää niiden sisällöstä. Kaikki rinnakkaisohjelmaosiot ovat maanantaina 28.1.2019 ja voit vapaasti valita niistä itseäsi kiinnostavat. Polkujen teemat ovat: sosiaalipolitiikka koulutuspolitiikka ohjaus ja tuutorointi opiskelijakulttuuri ja tapahtumat puheenjohtajana opiskelijakunnassa toiminnanjohtajat ja pääsihteerit Sosiaalipolitiikka 9.00-10.30 Opiskelijan toimeentulo mikä on opintotuen nykytila ja tulevaisuus? Mistä opiskelijan rahat tulevat ja mihin ne menevät? Osioissa käydään läpi opiskelijoiden taloudellista nykytilannetta ja pohditaan, millainen on opintotuki tulevaisuudessa perusturvauudistuksen jälkeen. Asiantuntija Antti Hallia, SAMOK 10.45-12.15 Opiskelijan hyvinvointi tulevaisuuden työkyky luodaan jo opiskeluaikana Osioissa käydään läpi opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Mitkä ovat opiskelijoiden hyvinvoinnin suurimmat ongelmat? Miten opiskelijoiden terveyttä voidaan edistää? Pohdimme myös, miksi on tärkeää varmistaa, että opiskelijat valmistuvat paitsi osaavina, myös hyvinvoivina ja työkykyisinä ja kuinka opiskelijakunta voi edistää näitä asioita omassa korkeakoulussaan. Asiantuntija Eero Löytömäki, SAMOK

13.15-14.30 Sukupolvipolitiikkaa vaalivuonna 2019? Historiallinen väestönmuutos haastaa Suomen lisäksi koko harmaantuvan Euroopan. Eri ikäluokkien välisen oikeudenmukaisuuden keskustelun kattilassa on nyt painetta niin työmarkkinoilla, eläkkeissä kuin koko yhteiskunnankin tasolla. Loppuvatko ikäluokat kesken Suomessa ja mitä tästä seuraisi? Mikä on nuoren eläke-euro? Entä mitä on ikään perustuva identiteettipolitiikka ja ovatko ikäluokkien intressit yhteensovitettavissa? Tule katsomaan, mistä vaalivuonna puhutaan ja kertomaan kantasi osallistavassa keskustelutilausuudessa. Erityisasiantuntija Janne Pelkonen, Työeläkevakuuttajat Tela 14.45-16.15 Opiskelijavaikuttajan viestinnän ABC Osiossa perehdytään vaikuttajaviestinnän perusteisiin. Käsiteltäviä kysymyksiä ovat mm. Mitä on vaikuttamisviestintä ja miksi sitä tehdään? Mistä viestinnän sisällöt tulevat? Mitkä ovat viestinnän eri kohderyhmiä ja kuinka niille viestitään? Miten opiskelijakunnan ja SAMOKin yhteistyö vaikuttamisviestinnässä toimii? Kouluttajat asiantuntijat Anniina Sippola ja Eero Löytömäki, SAMOK Koulutuspolitiikka 9.00-10.30 Mitä on koulutuspolitiikka? Osiossa käydään läpi millaista keskustelua korkeakoulutuksesta Suomessa tällä hetkellä käydään ja millaisia uudistuksia ammattikorkeakouluihin on viime aikoina tehty. Samalla kurkistetaan millaiselta tuleva kevät ja seuraava vaalikausi näyttää ammattikorkeakoulutuksen osalta. Osioon osallistuja saa perustiedot suomalaisen korkeakoulutuksen tilasta ja suunnasta. Koulutuspoliittinen asiantuntija Anniina Sippola, SAMOK 10.45-12.15 Miten kansainvälinen koulutuspolitiikka näkyy Suomessa? Osiossa perehdytään kansainvälisen koulutuspolitiikan perusteisiin. Kurkistamme eurooppalaisen tutkintorakenteen muodostumiseen, ammattikorkeakoulujen saamaan EU-rahoitukseen sekä eurooppalaisten korkeakoulujen yhteistyöhön. Rinnakkaisosion osallistujat saavat perustiedot kansainvälisen koulutuspolitiikan vaikutuksista ammattikorkeakouluihin. Koulutuspoliittinen asiantuntija Anniina Sippola ja kansainvälisten asioiden koordinaattori Jenni Röynä, SAMOK 13.15-14.30 Ammattikorkeakoululaki ja rahoitusmalli - mikä muuttuu? Opetus- ja kulttuuriministeriö laati yhdessä sidosryhmien kanssa vuosina 2017-18 korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030. Vision myötä muun muassa uudistettiin ammattikorkeakoululaki ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli. Osiossa käydään läpi millaisia uudistuksia lakiin ja rahoitusmalliin tehtiin ja miten ne vaikuttavat ammattikorkeakoulujen toimintaan. Osioon osallistuminen antaa valmiudet vaikuttaa oman korkeakoulun

kehittämiseen. Koulutuspoliittinen asiantuntija Anniina Sippola, SAMOK 14.45-16.15 Opiskelijavaikuttajan viestinnän ABC Osiossa perehdytään vaikuttajaviestinnän perusteisiin. Käsiteltäviä kysymyksiä ovat mm. Mitä on vaikuttamisviestintä ja miksi sitä tehdään? Mistä viestinnän sisällöt tulevat? Mitkä ovat viestinnän eri kohderyhmiä ja kuinka niille viestitään? Miten opiskelijakunnan ja SAMOKin yhteistyö vaikuttamisviestinnässä toimii? Kouluttajat asiantuntijat Anniina Sippola ja Eero Löytömäki, SAMOK Ohjaus ja tuutorointi 9.00-10.30 Ryhmäytyminen ja opiskelijan sosiaaliset suhteet yhteisön muotoutuminen ja toiminnallinen työkalupakki jäsenyyden tunteen kasvuun Koulutuksessa käsitellään ryhmän/yhteisön muotoutumista ja menetelmiä, joilla ryhmäytymiseen voi vaikuttaa. Puhutaan esimerkiksi ryhmädynamiikasta, ryhmän muotoutumisprosessista ja ryhmäpedagogisista menetelmistä. Osallistujat saavat koulutuksesta mukaansa toiminnallisen ja käytännönläheisen työkalupakin jäsenyyden tunteen kasvattamiseen omassa opiskelijakunnassaan. Kouluttaja ohjauksen ja jäsenpalveluiden asiantuntija Juho Timperi, Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 10.45-12.15 Aktiivit opiskelijayhteisön jaksamisen tukena ja kehittäjänä Korkeakouluopiskelijat voivat yhä huonommin ja tuo kehityssuunta on käännettävä. Yhteiskunnassa hyvinvointi ja erityisesti jaksaminen kiinnostavat ja aiheesta. Osioissa käydään läpi aktiivien roolia ja keinoja toimia yhteisön jaksamisen kehittäjinä. Minkälaisia haasteita yhteisön jaksamiseen liittyy? Minkälaisilla ratkaisuilla yksilöt jaksaisivat ja viihtyisivät korkeakoulussa? Pohdimme mm. tutoroinnin roolia, sen eri muotoja ja miten sen tulisi toimia, jotta se edistäisi koko yhteisön jaksamista ja mielen hyvinvointia. Kouluttaja vaikuttamisen asiantuntija Annu Komulainen, Nyyti ry 13.15-14.30 Häirinnän ja kiusaamisen ehkäisy ja niihin puuttuminen korkeakouluyhteisössä Osiossa käydään läpi, mitä kiusaaminen, häirintä ja syrjintä tarkoittavat. Koulutuksessa saa tietoa, miten näihin ilmiöihin voi puuttua ja miten opiskelijakunta voi näissä tilanteissa tukea luottamustoimijoita työssään. Koulutukseen sisältyy myös toiminnallinen osuus. Kouluttaja asiantuntija Tea Sissonen, Haaga-Helian opiskelijakunta Helga 14.45-16.15 Vapaaehtoisten rekrytointi, sitouttaminen ja motivointi Tämän osion käytyään osallistujalla on käsitys siitä miten rekrytoida, sitouttaa ja palkita vapaaehtoisia. Usein kun jotakuta kysytään vapaaehtoiseksi, vastaan tulee kysymys siitä mitä

hän saa jos lähtee mukaan. Tässä osiossa tarjotaan siihen ja muihinkin kysymyksiin vastauksia. Osio on yhteinen opiskelijakulttuuri ja -tapahtumat -teemapolun kanssa. Hallinnon asiantuntija Vellu Taskila, SAMOK Opiskelijakulttuuri ja -tapahtumat 9.00-10.30 Opiskelijakulttuuri kuuluu kaikille inklusiivisuus ja saavutettavuus tapahtumajärjestäjän toimintaperiaatteina Mikä ihmeen inklusiivisuus? Tarkoittaako se sitä että kaikkien tapahtumien pitää olla kaikille sopivia? Tässä osiossa käsitellään opiskelijatapahtumien järjestämistä siitä näkökulmasta, että tapahtumiin on mahdollisimman helppoa osallistua ja että tapahtumatarjonta on monipuolista ja erilaisten osallistujaryhmien ulottuvilla. Osion käytyään osallistuja ymmärtää, mitä inklusiivisuudella tarkoitetaan ja miten se ilmenee tapahtumatuotannossa. Osallistuja saa myös työvälineitä inklusiivisuuden edistämiseen omissa tapahtumissaan. Kouluttajat koulutussuunnittelijat Emmi Lehtinen ja Emi Maeda, KUPLA-hanke 10.45-12.15 Tapahtumajärjestämisen lyhyt oppimäärä Jos et aiemmin ole tehnyt tapahtumia tai olet kokeillut, mutta meno on tuntunut sekavalta, tämä koulutus on juuri sinulle! Osiossa käydään luentomuodossa ja käytännön harjoitusten avulla läpi, mitä on strateginen tapahtumasuunnittelu, kuinka teet tapahtumalle projektisuunnitelman ja budjetin sekä kuinka lähestyt potentiaalisia yhteistyökumppaneita. Osiossa myös mietitään yhdessä, millaisia taitoja tapahtumavastaava tarvitsee, jotta langat pysyvät käsissä ilman loppuun palamista vuoden aikana. Kouluttaja järjestösuunnittelija Julia Kurki, SAMOK 13.15-14.30 Tapahtumaviestinnän ABC Koulutuksessa perehdytään tapahtumaviestinnän saloihin ja mietitään yhdessä koulutettavien kanssa, kuinka tehdä suunnitelmallista ja resurssitehokasta viestintää, mitkä viestintäkanavat ja -tavat ovat toimivia eri tilanteissa ja kuinka tapahtumaviestintää kannattaa koordinoida. Koulutuksen tavoite on, että osallistujalla on ymmärrys tapahtumaviestinnän lainalaisuuksista ja työkaluja, joilla lähteä toteuttamaan oman opiskelijakuntansa viestintää. Lisäksi osallistuja pääsee kuulemaan, kuinka muissa opiskelijakunnissa toteutetaan tapahtumaviestintää. Kouluttaja ohjauksen ja tapahtumatuotannon asiantuntija Aura Päiväläinen, Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA 14.45-16.15 Vapaaehtoisten rekrytointi, sitouttaminen ja motivointi Tämän osion käytyään osallistujalla on käsitys siitä miten rekrytoida, sitouttaa ja palkita vapaaehtoisia. Usein kun jotakuta kysytään vapaaehtoiseksi, vastaan tulee kysymys siitä mitä hän saa jos lähtee mukaan. Tässä osiossa tarjotaan siihen ja muihinkin kysymyksiin vastauksia. Osio on yhteinen ohjaus ja tuutorointi -teemapolun kanssa. Kouluttaja hallinnon asiantuntija Vellu Taskila, SAMOK

Puheenjohtajana opiskelijakunnassa 9.00-10.30 Opiskelijakunnan lakisääteiset tehtävät ja toimintaa ohjaavat dokumentit Osion käytyään osallistuja ymmärtää opiskelijakunnan lakisääteiset tehtävät ja tietää, mihin ne perustuvat. Hänellä on myös valmiudet toteuttaa sekä kehittää niiden toteuttamista opiskelijakunnan arjessa. Kouluttaja hallinnon suunnittelija Vellu Taskila, SAMOK 10.45-12.15 Puheenjohtajan rooli opiskelijakunnassa Mikä on puheenjohtajan rooli opiskelijakunnassa? Mitä varapuheenjohtaja tekee? Kuka opiskelijakunnassa oikein johtaa ja ketä/mitä? Osiossa pureudutaan puheenjohtajien rooleihin ja mietitään mitään roolien määrittelyssä tulee ottaa huomioon. Puheenjohtajalla on olennainen rooli työyhteisön yhteisten pelisääntöjen sopimisessa. Osiossa käydään läpi mistä asioista työyhteisössä olisi hyvä sopia ja jaetaan vinkkejä pelisääntöjen sopimiseen. Osion esimerkit pohjautuvat HUMAKOlle YAMK-opinnäytetyönä laadittavaan johtamismalliin. Kouluttaja toiminnanjohtaja Marianna Rantanen, Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO 13.15-14.30 Puheenjohtajan esihenkilötaidot Puheenjohtajan rooli esihenkilönä opiskelijakunnassa on monipuolinen ja vuosi taatusti tapahtumarikas. Mitä taitoja puheenjohtajalla tulisi olla tai mitä taitoja tulisi vuoden aikana kehittää, jotta sekä hän itse, että yhteisö hänen ympärilleen kokisi työn mielekkäänä, opettavaisena ja merkityksellisenä. Erityisesti osiossa käsitellään oman jaksamisen ja hallituksen jaksamisen edistämisen taitoja puheenjohtajan näkökulmasta - Miten erotat huonon stressin hyvästä? Kuinka priorisoit ja hoidat pestiäsi arjen- ja ajanhallinnan näkökulmasta mielekkäästi? Kouluttaja asiantuntija Annu Komulainen, Nyyti ry 14.45-16.15 Vakuuttava puheenjohtaja miten edustat omaa organisaatiotasi? Paitsi hallituksen johtamista, puheenjohtajan työ sisältää myös opiskelijakunnan edustamista ulospäin erilaisissa yhteyksissä. Osiossa käsitellään tätä puolta pj:n työstä ja mietitään, millainen on puheenjohtaja, joka on vakuuttava opiskelijakunnan ja opiskelijoiden edustaja. Kouluttaja puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi, Demarinuoret

Toiminnanjohtajat ja pääsihteerit Muista teemapoluista poiketen toiminnanjohtajien ja pääsihteerien polulla ei kouluttauduta vaan tarkoituksena on koota opiskelijakuntakentän operatiivista johtajistoa tapaamaan toisiaan verkostoitumisen ja ajankohtaisiin aiheisiin liittyvien keskusteluiden merkeissä. Keskusteluaiheiksi valikoituivat toiminnanjohtajille ja pääsihteereille tehdyn kyselyn kautta seuraavat aiheet, joista on alustusta luvassa eri tahoilta. Viimeinen osio on toiveiden mukaisesti varattu vapaalle keskustelulle kentän ajankohtaisista aiheista. Teemapolkua luotsaa SAMOKin toiminnanjohtaja Miikka Lönnqvist. 9.00-10.30 Työehtosopimus toiminnanjohtajan työvälineenä Luodaan katsaus voimassaolevaan työehtosopimukseen, keskustellaan sen kehittämistarpeista sekä jaetaan kokemuksia ja hyviä käytänteitä esimiestyöhön. 10.45-12.15 Supervaalivuosi 2019 Vuosi 2019 tuo mukanaan ainakin kahdet vaalit: eduskunta- ja EU-vaalit. Lisäksi syksyllä on luvassa myös edustajistovaalit, joiden yhteydessä on tarkoitus jatkaa vuonna 2018 aloitettua yhteistyötä niin opiskelijakuntien kuin ylioppilaskuntien kanssa. Jokerina vaalivuodelle 2019 saattaa osua vielä maakuntavaalitkin. Käydään läpi SAMOKin suunnitelmia ja keskustellaan opiskelijakuntien omasta vaalivaikuttamisesta, suunnitelmista ja toivomuksista SAMOKin suuntaan. 13.15-14.30 Opiskelijakorttirintamalla tapahtuu - keskustelua opiskelijakuntien tunnisteratkaisuista Kuullaan opiskelijatunnistepalveluita tarjoavien toimijoiden lyhyet ajankohtaiskatsaukset heidän tarjoamiinsa palveluihin sekä näkemyksiä siihen, millainen tulevaisuus opiskelijakorttimarkkinoita odottaa ja millaisiin muutoksiin opiskelijakuntien olisi hyvä varautua. 14.45-16.15 Kuulumisia opkukentältä keskustelua ajankohtaisista aiheista Keskustellaan opiskelijakuntakentän ajankohtaisista aiheista sekä jatketaan keskustelua aiempien aiheiden ja alustusten pohjalta.