Kylien kehittämisavustusten myöntäminen vuonna 2014



Samankaltaiset tiedostot
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Asian on valmistellut maaseutuasiamies. PÄÄTÖSEHDOTUS: Maaseutu lautakunta päättää, että

PÖYTYÄ 1/;U>^ Muistio 3f3W3- PÖYTYÄN KUNNAN KYLIEN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Lystmettä, Kuusistontie 425, Torstai klo :00.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

VAPLTK Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt voimassa olevan avus tus säännön kokouksessaan

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Kokousaika kello 14:00-14:30

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti puh

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen


Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk ) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Haja-asutusalueiden vesihuoltohankkeiden avustusperiaatteiden tarkistaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o , Heino Mauri kuolinpesä

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö ).

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

KITEEN KAUPUNKI Esityslista 7/2016 1

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Ilman rakennuslupaa rakennettu taukotilarakennus Keuruun kaupungin Pihlajaveden kylässä Kala-aitankallio RN:o 4:85 tilalle

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 5/ (9) Nuorisolautakunta. Aika klo 17:00-17:58. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 206.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

(Valmistelija: yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo) - avustus on kilometriperusteinen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/ Scandic hotelli Kajaanus, Koskikatu 3, Kajaani, MYR:n kokouksen jälkeen

Y-tunnus: PL 4, Nastola. Y-tunnus: Selkotie 11, Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Transkriptio:

Kehittämistoimikunta 4 26.02.2014 Kehittämistoimikunta 8 16.04.2014 Kehittämistoimikunta 26 02.12.2014 Kylien kehittämisavustusten myöntäminen vuonna 2014 96/P16.99/2010 Kehtmk 26.02.2014 4 Ta lous ar vio vuodelle 2014 on varattu 12 000 kylätoiminnan ja kylien kehit tä mi sen avustamiseen. Määrärahalla on tarkoitus aktivoida kylien toi mintaa ja edistää kylien kehittämishankkeiden toteuttamista. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin ja toimenpiteisiin, jotka edistävät ky lien kehittämistä, kylien vetovoimaisuutta ja asukkaiden hyvinvointia. Avus tus ta ei myönnetä yleisavustuksena kylille, kyläyhdistyksille tai muille vas taa vil le toimijoille, vaan sen saanti edellyttää suunnitelmallisia toi men pitei tä. Kylien kehittämisessä ja kylähankkeiden tukemisessa pyritään tekemään tii vis tä yhteistyötä paikallisten toimintaryhmien kanssa. Erityisesti suu remmis sa hankkeissa rahoitusta tulee ensisijaisesti hakea paikallisilta toi min taryh mil tä, mikäli se vain on hankkeen luonteen mukaisesti mahdollista. Kylissä valmistellut kyläsuunnitelmat antavat hyvän pohjan perustelluille ke hit tä mis avus tus ha ke muk sil le. Valmistelija: kehitysjohtaja Kehittämistoimikunta päättää kylien kehittämisavustuksista seuraavaa: Avustus myönnetään hakemuksen perusteella kylätoimikunnalle, kylä yh dis tyk sel le tai muulle kylässä toimivalle rekisteröidylle yh dis tyksel le. Avustusta on haettava 15.4.2014 mennessä. Hakemus on va paamuo toi nen. Hakemuksesta tai sen liitteistä on käytävä selville kohde, jo hon tukea hae taan ja hankkeen tai toimenpiteiden ko ko nais kus tannus ar vio. Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin tai toimenpiteisiin, jotka edistä vät ky lien kehittämistä, kylien elinvoimaisuutta ja asukkaiden hy vinvoin tia. Avus tus ta ei myönnetä yleisavustuksena yhdistysten tai vastaa vien toi mi joi den toimintaan. Avustettava hanke tai toimenpide ei voi saada muuta jul kis ta rahoitusta. Kunta voi jättää myönnetyn tuen maksamatta tai periä tuen saajalta vir heel li ses ti tai perusteetta maksetun tuen, jos tuen maksamisen edel ly tyk set eivät ole täyttyneet tai tuen saaja on antanut virheellistä tai puutteellista tie toa.

Avustuksen myöntää ja avustettavista hankkeista ja toimenpiteistä päät tää kehittämistoimikunta saatujen ha ke mus ten perusteella. Lähtö koh tai ses ti avus tuk si na varataan jaet ta vak si yhteensä 12 000. Kehtmk 16.04.2014 8 Ehdotuksen mukainen. Kylien kehittämisavustukset ovat haettavina 15.4.2014. Esitys annetaan kokouksessa, minkä jälkeen kehittämistoimikunta päättää avus tus ten myöntämisestä. Määräaikaan mennessä on saapunut seuraavat avustushakemukset 2014 - Jalkapallomaalit ja leikkikenttä 2 000 - Paimenenmäen luontopolku - jokivarsiniitto (2 h * 60 /h) 120 - jokivarren maaston tasaus 5 h * 60 /h) 300 - metsäpohjanraivaus + kantojen ja risujen poiskuljetus 1 680 (3 pv, 8 h * 70 /h) - sillan teko (3 kpl) painekyllästetty puu 50 m 200 - penkkien teko (2 kpl) 200 - näköalapaikalle penkit ja tulentekopaikka 200 - opastaulujen teko (n. 10 kpl) á 50 / kpl 500 - pysäköintipaikan merkintä 100 - opastetaulu 100 - henkilötyötunnit 500 Yhteensä 3 900 Mustanojan kyläyhdistys - bussikuljetus kesäretkille 300 - tarjoilu 340 - tarvikkeet 1 289,20 Yhteensä 1 929,20 Pöytyän Omakotiyhdistys ry - Yhdistys hakee avustusta vuoden 2014 paikallisiin tapah tu miin (Haukkavuori, Pihakirppis, Kuhankuono) mainos ta mi nen paikallislehdessä, kuljetukset, posti-tuskulut, ta pah tu ma ku lui hin Heinijoen Pienviljelijäyhdistys - Kaasugrillinhankinta oheislaitteineen (kaasupullo, säädin) 1 000 1 110 Auvaisten Seudun Kyläyhdistys ry - Luistelukopin/varaston ulkoverhoilun uusiminen 3 000

Uudenkartanon kyläyhdistys ry - Suurkulo 100 vuotta - näyttelyn järjestämiskustannuksiin - Mainoskulut 800 - Painatus, laminointi- ja kopiointikulut sis. käsiohjelma 600 - Näyttelyn rakennustarvikkeet 400 - Aineistomaksut, vuokrakulut, arkistomaksut yms. 200 Yhteensä 2 000 Karinaisten kyläyhdistys ry - Välimäen virkistysalueen kunnostamiseen 2 500 Heikinsuon kyläyhdistys ry - Liikuntasalirakennuksen suunnitteluun 2 000 Pöytyän Haverin kyläyhdistys ry - Haverin kylän tievarren siistiminen 1 000 Kumilan Kyläyhdistys ry - Yhteisen ilmoitustaulun tekeminen - Vanhan ilmoitustaulun purku ja uuden rakentaminen 250 ma te ri aa lei neen - Veistos liikenteenjakajaan 1 700 - Pystytys ja tarvikkeet 300 Yhteensä 2 250 Kyrön Seudun Kyläyhdistys ry - Puhdistuslaitteet maauimalaan 3 000 KAIKKI YHTEENSÄ 25 689,20 Kehitysjohtajan kokouksessa jaettu päätösehdotus: Päätetään jakaa määräaikaan mennessä hakemuksensa jättäneille ky läavus tuk sia (tili 4744 kustannuspaikka 1490) yhteensä 12 000. Lisäksi pää te tään jakaa kehittämisavustuksia (tili 4744 kus tan nus paik ka 1420) yhteen sä 9 900. Uudenkartanon kyläyhdistys ry:n ha ke mus siirretään vapaa-ai ka lau ta kun nan päätettäväksi kohdeavustuksena. Mi kä li va paa-ai kalau ta kun ta ei avustusta myönnä, palataan hakemuksen kä sit te lyyn myöhem min. Päätettiin myöntää seuraavat kyläavustukset (tili 4744 kustannuspaikka 1490): - jalkapallomaaliin ja leikkikenttään 2 000

Mustanojan kyläyhdistys - kesäretkeen (avustettavan toiminnan pitää tapahtua Pöy tyäl lä) Pöytyän Omakotiyhdistys ry - paikallisiin tapahtumiin (avustettavan toiminnan pitää ta pahtua Pöytyällä) 750 400 Heinijoen Pienviljelijäyhdistys - grillin hankinta 1 100 Auvaisten Seudun Kyläyhdistys ry - luistelukopin/varaston ulkoverhoilun uusimiseen 3 000 Karinaisten kyläyhdistys ry - Välimäen virkistysalueen kunnostamiseen 2 500 Kumilan Kyläyhdistys ry - ilmoitustaulun ja veistoksen hankintaan 2 250 KAIKKI YHTEENSÄ 12 000 Päätettiin myöntää seuraavat kehittämisavustukset (TILI 4744 kus tan nuspaik ka 1420) - Paimenenmäen luontopolun tekemiseen 3 900 Heikinsuon kyläyhdistys - liikuntahallin suunnitteluun 2 000 Haverin kyläyhdistys - tienvarren siistimiseen 1 000 Kyrön Seudun Kyläyhdistys ry - maauimalan puhdistuslaitteisiin 3 000 KAIKKI YHTEENSÄ 9 900 Lisäksi päätettiin siirtää Uudenkartanon kyläyhdistyksen hakemus (2 000 ) Suurkulo -näyttelyn toteuttamiseen vapaa-aikalautakunnan pää tet tä väksi kohdeavustuksena. Mikäli vapaa-aikalautakunta ei avustusta myönnä, pa la taan hakemukseen myöhemmin. Kehtmk 02.12.2014 26 Edellä olevan päätöksen lisäksi on kehittämistoimikunta täsmentänyt kokouk ses saan 4.6.2014 Kyrön maauimalan kehittämiseen varatun 20 000

:n avustuksen käytön seuraavasti: Puhdistuslaitteiston hankintaan 3 000 (myön net ty aiemmin kehittämistoimikunnan kokouksessa 16.4.2014). Puhdis tus lai te ra ken nuk sen han kin taan 10 000 (rakennus tulee jäämään kunnan omistukseen). Sähkön ja veden käyttömaksuihin 7 000, mikä suo ri tetaan syntyneiden kustannusten mukaan Kyrön Seudun Ky lä yh dis tyk sel le. Kehitysjohtaja on lähettänyt kyläyhdistyksille raprtointiohjeet, joiden mukaan avusten käytöstä pitää raportoida kehittämistoimikunnalle viimeistään 31.12.2014. Raportointivelvollisuus on, vaikkei avustusta ole käytetty haettuun kohteeseen vuonna 2014. Raportointia on selvitetty kylien neu vot te lukun nan kokouksessa 17.9.2014. Kyläyhdistykset ovat hakeneet avustuksia useilta eri toimialoilta. Tar koi tuksen mu kais ta on, että vuonna 2015 kaikki avustushakemukset tulevat ke hitys toi mi kunnalle. Todetaan, että kehitysjohtaja on lähettänyt kyläyhdistyksille vuoden 2014 koh de avus tus ten raportointiohjeet. Päätetään, että avustuksia voi käyttää vie lä vuonna 2015, muttei kyläyhdistys voi hakea uutta kohdeavustusta mai nit tu na vuonna. Lisäksi päätetään, että kaikki kyläyhdistysten avus tukset haetaan vuodesta 2015 alkaen kehittämistoimikunnalta. Todettiin, että raportointiohjeita ei ole vielä lähetetty, vaan kyläyhdistyksille lä he te tään pöytäkirjanote tämän pykälän osalta. Muilta osin päätösehdotus hy väk syt tiin. Muiden kuin kehittämistoimikunnan avustusten myön tä mis perus teet selvitetään. Käytettävissä olevan määrärahan suuruudesta ja myön tä mis pe rus teis ta päätetään kehittämistoimikunnan seuraavassa kokouk ses sa.