Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2016

Samankaltaiset tiedostot
Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

Tampereen Vähäjärven ranta- ja vesilinnusto sekä viitasammakot v. 2012

Tampereen Teiskon Nuutilanlahden ranta- ja vesilinnusto 2012 sekä alueen viitasammakot ja konnanulpukkaesiintymä

Päivä Lintulaji Merkki Havaintopaikka Järjestysnumero

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2018. Markluhdanlahden pesimälinnustoselvitys Pekka Rintamäki

Vesijärvi on yksi eteläisen Suomen hienoimmista lintujärvistä.

Kesäkuussa kirjattujen havaintojen vertailu

HÄMEENLINNAN HAUHON ILMOILANSELÄN LINNUSTOSELVITYS 2018

Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto

Poimintoja Helsingin Vanhankaupunginlahden v pesimälinnuston seurantalaskennan tuloksista

Tiivistelmä Kangasalan Kirkkojärven, Kuohunlahden ja Herttualan linnustolaskennoista

Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006

Kaj Karlsson TUUSULAN JOKIPELLONPUISTON-KOSKENMÄEN VÄLISEN ALUEEN LINNUSTO KEVÄÄLLÄ 2004

HÄMEENLINNAN TUULOKSEN PANNUJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

Rauman kaupunki. Rauman Maanpään vesilintulaskennat ja kehrääjäselvitys 2015 AHLMAN GROUP OY

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat v

Artjärven IBA-alueen pesimälinnustolaskennat. v

Yleensä toukokuun alkupuolella lahti on vapautunut kokonaan jäästä ja siellä kelluu yhä satoja lintuja.

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008

Vuosina vuoden ensimmäisenä päivänä MLY:n alueella havaitut lajit (Lähde: Tiira)

Vesilinnut vuonna 2012

Laasonpohjan ja Häyhdön salmen pesimälinnusto 2013 MAALI-hankkeen osaraportti

Länsi-Turunmaan Mustfinnträsketin alueen pesimälinnusto, le- vähtäjät ja viitasammakot 2011

Tampereen Vuoreksen alueen linnustoselvitys 2011

Suomen Natura 2000 kohteet / Uudenmaan ympäristökeskus

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

Ruokolahden Kuokkalammen pesimälinnustoselvitys 2012

LINNUSTOSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA

TURUN KAUPUNKI. " '\ i YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA VIII-

HÄMEENLINNAN / JANAKKALAN KANKAISTENJÄRVEN PESIMÄLINNUSTOSELVITYS 2017

Suomen Luontotieto Oy. Ojakylänlahden, sekä Akionlahden pesimälinnustoselvitys Suomen Luontotieto Oy 38/2009 Jyrki Oja, Satu Oja

Tampereen Iidesjärven linnustoselvitys 2011

Kristiinankaupungin Dagsmarkin alueen linnustoselvitys 2009

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

KUORTANEEN KUNTA TARKISTUS, NISULAN ALUE TÄYDENNYS LUONTOARVIOINTIIN LIITE 5. Vastaanottaja Kuortaneen kunta. Asiakirjatyyppi Raportti

Kauniaisten linnustoselvitys 2005

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004

Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna

Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Juha Tiainen (Luke) ja Markku Mikkola-Roos (Syke) Riistapäivät

Vuoden lintu hankkeita vuodesta 2000

NOKIAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUYKSIKÖN JULKAISUJA 1/2017. Markluhdanlahden luontoselvitys Pekka Rintamäki

Tampereen Vuoreksen Virolaisen-Koukkujärven alueen linnustoselvitys

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005

Juupajärven linnustoselvitys, touko- kesäkuu 2008

Vesilintulaskenta. Linnustonseuranta Luonnontieteellinen keskusmuseo

Ari Pekka Auvinen Finventia, Pori & Pohjois Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry, Oulu 2016

Tampereen Iidesjärven rantametsiköiden ja pensaikkojen linnusto 2013

Jaakonsuon jätevedenpuhdistamo Maakunnallisesti arvokas lintualue

Määrityskisa paperia jätettiin Vain 14 tyhjää vastausta! 50 lajia, 13 ei tavattu Suomessa Kuvaajat:

Maallikkojen ilmoittamien lintuhavaintojen luotettavuus

VESILINNUT OVAT SOPEUTUNEET ETSIMÄÄN RAVINTOA ERILAISISTA PAIKOISTA

MAAKA Maakunnan kartoittaminen. VÄLIRAPORTTI (2006 -) 2012 Ilkka Sahi

Suomen lintujen uhanalaisuus Aleksi Lehikoinen, Luomus

ENDOMINES OY:N KARJALAN KULTALINJAN KAIVOSHANKKEIDEN LINNUSTOSELVITYS. TOIMI ympäristöalan asiantuntija

TORNION RÖYTÄN TUULIVOIMALAT. Lähisaarten pesimälinnuston kartoitus Kemi-Tornion lintuharrastajat Xenus ry. Johdanto

FRESHABIT LIFE IP LINNUSTON LEPÄILIJÄLASKENNAT: ANSIONJÄRVI JA HATTELMALANJÄRVI (KANTA-HÄME) SEKÄ SAARIOISJÄRVI JA TYKÖLÄNJÄRVI (PIRKANMAA)

Luontoselvitys Kotkansiipi Jukolantie 9 A KOUVOLA petri.parkko@kotkansiipi.fi

Tiivistelmä vuoden 2012 saaristolintulaskentojen tuloksista

Esko Rajala: Arvokkaita lintuvesiä (Kirjassa: Kuortaneenjärvi Lapuanjoen helmi - Länsi-Suomen ympäristökeskus 2006)

HALIKON JÄTEVESIALTAIDEN LINNUSTO 2012

Pyhäjärven linnusto Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

Riistakannat Riistaseurantojen tuloksia Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Ravintoketjukunnostus lintuvesien hoidossa? Lintu-kala-hankkeen* tuloksia ja johtopäätöksiä

(Pohjois-Karjalan linnut, Pohjois-Karjalan Lintutieteellinen yhdistys ry. 25-vuotisjuhlajulkaisu, Siipirikko 23 (2): , 1996.

Tampereella,

NAANTALIN LUOLALANJÄRVEN LINNUSTOSELVITYS

JÄRVELÄN KOSTEIKON LINNUSTO 2013

Tampereen kantakaupungin viitasammakkoselvitys 2011 Iidesjärvi Tekolammikot

Pesinnän merkit ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Kuvat: Petri Kuhno

Linnustoselvitys Hyvinkään Sveitsin alueella keväällä 2008

Kaakkuri ja kuikka. Kaakkuri. Tunnettujen pesimäpaikkojen tarkastukset. Lisätietoa 1/6

Tuusulan Gustavelundin linnustoselvitys 2009

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017

LINNUSTOSELVITYS 16X VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi

Köyliönjärven linnusto Kevätmuutto, pesimälinnusto, syysmuutto. Rauno Yrjölä, Oskari Kekkonen, Antti Tanskanen, Peter Uppstu

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY Suhangon kaivoshankkeen laajennus TÄYDENTÄVÄ LINNUSTOSELVITYS Suhangon täydentävä linnustoselvitys

K O K E M Ä E N S Ä Ä K S J Ä R V E N V E S I - J A L O K K I L I N T U L A S K E N T A R IS TO VI LÉ N

Lintujen uhanalaisuus. Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen

PATOKANKAAN ALUEEN LINNUSTOSELVITYS 2017

Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys

Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen lokkilaskentojen raportti vuodelta 2013

Nummi-Pusulan lintuvesien pesimälinnuston selvitys 2007

Kuvat: Petri Kuhno ESITYKSEN KUVIA EI SAA OTTAA MUUHUN KÄYTTÖÖN ILMAN LUPAA. Pesinnän merkit. Lasten lintuviikko

PIRKANMAAN LINTUTIETEELLISEN YHDISTYKSEN LAUSUNTO KANGASALAN KUHMALAHDEN RANTAOSAYLEISKAAVASTA SEKÄ KUHMALAHDEN KIRKONKYLÄN JA POHJAN YLEISKAAVOISTA

RENGASTUSLUVAT alkaen

Rovaniemen pesimälinnusto. Jukka Jokimäki ja Marja-Liisa Kaisanlahti-Jokimäki (toim.)

CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti

Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa

Suomenojan lintualue Säilytettävän alueen rajaaminen linnuston perusteella

PESIMÄLINNUSTOSELVITYS

Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa

HUITTISTEN KIIMASSUON TUULIPUISTOHANKKEEN PESIMÄLINNUSTOKARTOITUS 2014

OULUN KAUPUNGIN LINNUSTOLASKENNAT


ALVAJÄRVEN RANTAYLEISKAAVA- ALUEEN LINNUSTO- JA LIITO- ORAVASELVITYS

KOKEMÄENJOEN SUISTON LINNUSTOSELVITYS 2008

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Ympäristölautakunta Ypst/

Transkriptio:

Tampereen idesjärven linnustoselvitys 2016 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen/ Ympäristönsuojeluyksikkö Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry Pekka Rintamäki 2016

1. Johdanto idesjärvi on yksi suosituimmista pirkanmaalaisten lintuharrastajien retkikohteista ja sen linnusto tunnetaan hyvin. Laskentoja on tehty 1970-luvulta lähtien ja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksikön luonnonsuojeluohjelman 2012-2020 mukaisesti vesilintulaskentoja tehdään tilauksesta viiden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2021. Pesivän parimäärän ja pesintätuloksen lisäksi selvityksessä kiinnitettiin huomiota idesjärven merkitykseen muuttolinnustolle. Tämän vuoden laskennan hyöty on myös siinä, että se tarjoaa päivitetyn tiedon järven linnustosta käytettäväksi idesjärvelle tehtävässä hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Suunnitelman tehtävänä on toimia asiakirjana idesjärvelle perustettavaa luonnonsuojelualuetta varten. 2. Menetelmät Pesimälinnuston laskennat tehtiin hyvällä (sateettomalla) säällä 28.4., 2.5. 12.5., 24.5., 14.6., 4.7. ja 26.7.2016. Laskennat tehtiin maitse enimmillään kahdeksasta paikasta, jotka on merkitty karttaan 1. Havainnointipaikkojen väliset etapit edettiin idesjärven länsiosassa jalan, jolloin luonnollisesti tehtiin lisähavaintoja linnustosta. Havaintopaikat kattoivat hyvin koko järven. Toukokuun lopun laskenta 24.5. ja kesäkuun laskenta 14.6. tehtiin kiertämällä järvi ympäri veneellä rantaviivaa seuraten. Laskentojen lisäksi hyödynnettiin BirdLife Suomen Tiira -havaintojärjestelmään ilmoitettuja havaintoja. Kartta 1.

Pesimälinnuston lisäksi idesjärven muuttolevähtäjiä kartoitettiin kolmella laskennalla: 6.9., 14.9. ja 4.10. Näiden laskentojen tuloksia ei ole erikseen mainittu tässä, mutta ne ovat mukana mm. muuttolinnustoa koskevassa laajassa havaintoaineistossa, mikä on esitetty taulukoissa 2. ja 3. Tiirahavaintojärjestelmästä haettiin idesjärven alueelta kaikki havainnot (myös ns. salatut havainnot) ajanjaksolta 1.1.2012-1.11.2016. Tältä ajanjaksolta kertyi havaintoja yhteensä n. 9500 yhteensä n. 190 lajista. Näistä havainnoista tehtiin tiivistelmä kahteen taulukkoon. Taulukossa 2. on esitetty kaikki ne lajit, jotka on luokiteltu uhanalaiseksi joko Pirkanmaalla tai Suomessa 2015 (SF 2015 tai PR 2015, ne on mukana luontodirektiivin liitteessä (Ldir) tai laji on Suomen vastuulaji Euroopan unionissa (as). Taulukossa 3. on esitetty lajit, joilla ei ole erityisempää suojelu- tai huomiointistatusta, mutta jotka ovat muutoin joko harvinaisia, harvalukuisia tai muuten mielenkiintoisia. Molemmissa taulukoissa on havainnon perustietojen lisäksi ilmoitettu lajin havaintopaikka. Havaintopaikat, yhteensä 7, on esitetty kartassa 6. Taulukoiden perusteella eri havaintoalueilla tehdyt havainnot on mahdollista siirtää Tampereen kaupungin havaintotietokantaan. Tällä vuosikymmenellä Tiiraan ilmoitetut havainnot olivatkin suureksi hyödyksi myös hahmotettaessa alueita, missä muuttolinnut (erityisesti ranta- ja vesilinnut) idesjärvellä levähtävät. 3. Tulokset Yhteenveto vuoden 2016 tuloksista (ja myös vuosien 2006 ja 2011) on esitetty taulukossa 1. Lajikohtaisissa tarkasteluissa viitataan pääasiassa 2000-luvun laskentatuloksiin (2006 ja 2011), mutta paikoin myös varhaisempiin laskentatuloksiin, jotka on julkaistu aiemmin (Rintamäki 2011, Rintamäki 2013). Kartat on pääsääntöisesti esitetty lajeista, joiden Suomen tai Pirkanmaan uhanalaisuusluokitus v. 2015 oli vähintään vaarantunut. 3.1. Pesimälinnusto Pesivien vesilintujen lajimäärä nousi aikaisempiin laskentoihin verrattuna yhdellä kun laulujoutsen pesi ensimmäistä kertaa poikasvaiheeseen saakka idesjärvellä. Liejukanan esiintymispaikkoja oli nyt kolmessa paikassa: järven itä- ja länsipäässä, sekä keskiosassa. aikka lajikohtaisissa parimäärissä on ollut jonkin verran vaihtelua, on pesivä vesilintuparimäärä pysynyt 2000-luvulla hyvin samansuuruisena, n. 50 lintuparissa. uonna 2016 saatiin tähän mennessä laskentojen paras tieto vesilintujen pesintämenestyksestä (poikueet).

Taulukko 1. idesjärven pesimälinnusto 2016. ertailun vuoksi mukana on myös muiden 2000-luvun laskentojen tulokset (2006 ja 2011). Poikueiden lukumäärässä silkkiuikun kohdalla suluissa oleva 3p tarkoittaa, että kahden poikueen lisäksi havaittiin 3 hautovaa lintua, mutta ei poikasia. Sama logiikka on naurulokin kohdalla eli p = pesä. Kala- ja lapintiiran kohdalla parimäärä on suluissa, koska ne eivät pesi järvellä, mutta järven kalasto on ilmeinen edellytys niiden pesinnälle. SF 2015 = Suomen tuorein uhanalaisuusluokitus ja PR 2015 = Pirkanmaan uhanalaisuusluokitus (Kosonen ym. 2016). Ldir = Lintudirektiivin liitteen laji ja as = Suomen vastuulaji. tarkoittaa, että laji on huomioitu linturidektiivi- tai vastuulajiksi. Laulujoutsen Laulujoutsenen runsastuminen Pirkanmaalla jatkuu ja se on alkanut yhä enemmän pesiä onnistuneesti ihmisen vaikutuspiirissä. idesjärven itäpään luhdalla on jo vuodesta 2010 lähtien oleskellut kihlapari, jonka pesintä epäonnistui haudontavaiheessa v. 2015. uonna 2016 laulujoutsen vihdoin sai poikasia ensimmäistä kertaa idesjärvellä. Neljä poikasta nähtiin ensi kerran 10.6, 14.6. poikasia oli enää jäljellä kaksi, 17.6. yksi ja 18.6. eteenpäin ei enää yhtään. Syytä poikasten katoamiseen ei tiedetä. Ne voivat joutua minkin tai hauen saaliiksi, saada ravinnosta ruokamyrkytyksen tai tukehtua kasvin kappaleeseen ((ks. kuva 1.). ähän tiedetään myös siitä, onko vesilinnuilla lastensairauksia, joiden seurauksena osa poikasista menehtyisi.

Kuva 1. idesjärven laulujoutsenperhe. Huomaa oikealla isoja kasvinosia syövät poikaset. Kuva Asko Jokinen. uoden 2016 parimäärä putosi puoleen siitä, mitä se oli vuosina 2006 ja 2011. Lasku oli todellista, sillä parien ja koiraiden vähäisyyteen kiinnitettiin jo laskenta-aikana huomiota. Arvioidun 12 parin pesimämenestys oli erinomainen, sillä yhteensä 8 poikuetta havaittiin. Jo muutaman viikon ikäiseksi varttuneista poikueista pienin oli 2 poikasta ja suurin 9 poikasta. Haapana Haapana ei hyvilläkään pesimäjärvillä ole yleensä runsas ja sama pätee idesjärveen, missä on 2000-luvulla havaittu vuosittain 1 2 paria. uonna 2016 pareja oli kaksi ja molemmat onnistuivat pesinnässään ainakin poikasvaiheelle saakka. uosilta 2012 2015 poikuehavaintoja on vuonna 2012 yksi poikue ja vuonna 2015 kaksi poikuetta. Tavi Myös harvalukuinen (2 3 paria) pesimälaji idesjärvellä. uonna 2016 3 paria ja 1 poikue havaittiin. Aikaisemmilta vuosilta (2012 2015) vuodelta 2012 on tiedossa 2 poikuehavaintoa. Lapasorsa Tasaisesti 2 paria 2000-luvulla, molemmat itäpäässä lintutornin edustalla olevassa naurulokkikoloniassa (ks. kartta 2). Yksi pesälöytö, mutta poikuetta ei havaittu. uosina 2012 2015 poikueita on havaittu yksi vuosina 2012 ja 2013.

Punasotka Erittäin uhanalaista punasotkaa on 2000-luvulla laskettu idesjärveltä 1 2 paria ja nyt 3 (kartta 2). lahduttavasti 2 paria onnistui pesinnässään saaden heinäkuun alkupuolen havaintojen perusteella 1+3 poikasta lentokykyiseksi. uosina 2012 2015 poikueita on havaittu 2012 ja 2013 kaksi ja 2014 yksi. Kartta 2. Punasotkan tavoin erittäin uhanalainen niin Pirkanmaalla kuin koko Suomessa. Tältä vuosituhannelta ei ole tiedossa yhtään onnistunutta pesintää idesjärveltä. iimeiset keväiset tukkasotkahavainnot tehtiin muuttoaikana 4.5.2016, joten laji ei nykyisellään enää edes yritä pesiä idesjärvellä. Edellisten laskentojen perusteella 2006 vain 2 paria, 2011 5 paria ja nyt 7 paria. Telkän parimäärä on vaikea arvioida, sillä muutto jatkuu pitkään ja pesimättömiä, nuoria koiraita voi tulla parimääriin mukaan. idesjärven kokoiselle järvelle voi saada pesimään jopa 10 paria telkkiä asettamalla pönttöjä järven rantametsiin. Kolme poikuetta havaittiin, mikä on hyvä pesimätulos (2012 kaksi, 2013 yksi ja 2015 yksi poikue). Silkkiuikku

Aikaisemmissa laskennoissa (2006 ja 2011) kummassakin 9 paria ja nyt 10. Silkkiuikku on valtakunnallisesti silmälläpidettävä, mutta Pirkanmaalla elinvoimainen. Lajia ei metsästetä Suomessa ja se voi olla yksi syy kannan elinvoimaisuuteen. Toisaalta silkkiuikun pesintäyritykset epäonnistuvat yllättävän usein jo alkuvaiheessaan: veden päälle tehty pesimärakennelma voi hajota rankkasateessa tai aallokossa. Ei olekaan epätavallista nähdä vielä kesäkuun jälkipuoliskolla pesää rakentavia pariskuntia. Minkkien on todettu aiheuttavan uikuille pesintöjen epäonnistumisia jopa tappamalla hautova emo pesälle. Yksi tällainen pesällä kuolleena ollut silkkiuikku havaittiin idesjärvelläkin 2016, mutta valitettavasti raatoa ei otettu talteen tutkimuksia varten. Kahdella parilla pesintä onnistui välttävästi: kummallakin yksi poikanen. uosina 2012 2015 pesintöjen onnistuminen on ollut yhtä heikkoa: 2012, 2013 ja 2014 kunakin yksi poikue ja 2015 kaksi poikuetta. Luhtahuitti ja luhtakana Lajeja tavataan 1 2 paria tai koirasta melkein vuosittain, mutta v. 2016 ei yhtään havaintoa. Nokikana Nokikanalle ovat tyypillisiä vuosittaiset kannanvaihtelut ja se näkyy idesjärvelläkin: 2006 13, 2011 3 ja 2016 5 6 paria. Pitkällä aikavälillä (10 vuotta) niin Suomen kuin Pirkanmaan kanta on vähentynyt niin huolestuttavasti, että laji luokiteltiin 2015 erittäin uhanalaiseksi. idesjärvellä pesintää yrittäneistä 5 6 parista kolme paria onnistui saamaan poikasia (kartta 3). Kahden järven länsipäässä pesineen nokikanan pesintä nähtävästi onnistui, mutta itäpään luhdalla pesineen ei. uosina 2012 2015 poikueita on havaittu seuraavasti: 2012 ja 2013 yksi ja 2014 ja 2015 kaksi. Kuva 2. Nokikana. Kuva Lassi Kangasmäki.

Kartta 3. Liejukana Liejukana on pesinyt idesjärvellä jo vuodesta 1969 lähtien, joskin silloin naaras kuoli auton alle (Kosonen ym. 2016). Tällä vuosituhannella järvelle on vakiintunut kaksi kolme paria, järven länsipuolelle tai keskiosiin Nekalan matopesunpaikan lähelle ja itäpuolen luhdalle. uonna 2016 lännessä iinikanojan suulla pesinyt pari sai 2 poikasta. dässä lintutornin edustan luhdalla nähtiin myös pariskunta, mutta pesintää ei todettu. Nekalan matonpesupaikan lähellä havaittiin vain yksi lintu (kartta 2). Aikaisempina vuonna poikeueita on havaittu 2013 yksi ja 2014 ja 2015 kumpanakin kolme. Taivaanvuohi Ei ole koskaan ollut idesjärvellä yleinen yksinkertaisesti pesimäpaikkojen puutteen takia. Tällä vuosituhannella itäpään luhdalla on havaittu 0 2 soidintavaa koirasta, 2016 yksi (kartta 2). Taivaanvuohi on uhanalaisuudeltaan Pirkanmaalla ja Suomessa vaarantunut. Rantasipi Yhdestä kahteen pariin vuosittain. Tosin pesintää ei ole tiettävästi koskaan varmistettu.

Kartta 4. Naurulokki Uudessa vuoden 2015 uhanalaisuusluokituksessa naurulokki luokiteltiin Suomessa vaarantuneeksi ja Pirkanmaalla silmälläpidettäväksi. idesjärvellä yritti pesintää kolme koloniaa, joiden sijainti ja parimäärät on esitetty kartassa 4. Mahdollisesti veden korkeuden takia perinteisellä paikalla Nekalan matonpesupaikan vieressä ei v. 2016 pesinyt yhtään paria. Suurin kolonia, vähintään 128 hautovaa lintua, laskettiin 12.5. lintutornin edustan luhdalta. ain muutama päivä sen jälkeen luhdalla lenteli enää muutamia naurulokkeja! Syy koko kolonian häviämiseen olivat supikoira ja kettu. Kettu nähtiin itse teossa kulkemassa luhdalta pois munan kanssa ja turkin perusteella samasta saalistavasta supikoirasta tehtiin useita havaintoja naurulokkikoloniassa munia ryöstelemässä (kuva 3). uonna 2006 suurin monen sadan parin pesimäkolonia sijaitsi idesjärven länsipäässä idesrannalla. Tällöin minkki nähtiin riehumassa koloniassa tuhoten lukuisten naurulokkien pesät. Länsipuolen pienemmissä kolonioissa (25 ja 8 hautovaa) lisääntymismenestys ei ollut juuri sen parempaa ja moni pari aloitti pesinnän uudelleen: vielä 4.7. länsipuolella hautoi 3+3 lintua. Yhteensä lentopoikueita havaittiin vain kolme (yhteensä 8 poikasta), joiden lisäksi 6 hautovaa lintua, joiden pesintämenestys ei ole tiedossa. Myös aikaisempina vuosina pesintämenestys on ollut maa- ja vesipetojen ja ehkä myös variksen vuoksi heikkoa: 2013 13, 2014 23 ja 2015 6 nuorta lintua.

Kuva 2. Naurulokki hautomassa idesjärven länsipäässä iinikanojan suuulla. Kuva Anna Rintamäki. Kuva 3. Supikoira ryöstämässä naurulokin pesiä idesjärven itäpään luhdalla. Kuva on otettu toukokuussa 2016. Kuva Asko Jokinen.

Kalalokki Järvellä tai järven läheisyydessä saattaa pesiä yksi pari. Kala- ja lapintiira Kumpikaan laji ei pesi idesjärvellä, mutta ne ovat sidoksissa järveen ravinnon saannin takia. Pirkanmaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa varmistettu lapintiiran pesintä havaittiin idesjärvellä v. 2012, jolloin kahta lentopoikasta ruokki aikuiset lapintiirat. uonna 2013 havaittiin jälleen yksi nuori lintu. Tiirat pesinevät entisen Lokomon (nyk. Metso Minerals) katolla. Tältä vuosituhannelta on kummastakin lajista säännöllisiä pesimäaikaisia (kesä heinäkuu) havaintoja. Ruokokerttunen uonna 2006 idesjärveltä laskettiin 40, vuonna 2011 45 ja vuonna 2016 40 laulavaa ruokokerttusta. Rytikerttunen Laji on säännöllinen, harvalukuinen laji idesjärvellä (2006 4, 2011 3 ja 2016 2 koirasta). uosina 2006 2016 idesjärvellä on kuultu vuosittain 0 5 laulavaa koirasta vuosittain. Parhaana vuonna 2012 kuultiin 5 koirasta. uoden 2016 reviirit on esitetty kartassa 5. Pajusirkku Koiraiden reviirimäärät on laskettu idesjärvellä 2000-luvulla nyt kolme kertaa: 2006 11, 2011 18 ja 2016 10 reviiriä. Näiden tulosten perusteella pajusirkku ei ole idesjärvellä taantunut. uoden 2016 reviirit on esitetty kartassa 5. Pajusirkku on valtakunnallisesti vaarantunut ja Pirkanmaalla silmälläpidettävä. Kartta 5.

3.2. Muuttolinnusto Kartassa 6. on esitetty idesjärven havaintoalueet Tiira- havaintojärjestelmän perusteella ja taulukoissa 2. ja 3. tiivistetyt tulokset lajikohtaisesti. Mukana on myös pesivää lajistoa rantametsistä mahdollisimman kattavan kuvan saamiseksi (ks. myös Rintamäki 2013). Uhanalaiseksi luokitelluista, lintudirektiiviliitteen lajeista tai vastuulajeista (taulukko 2.) tehtiin ylivoimaisesti eniten havaintoja idesjärven itäpään lintutornilta tai sen lähiympäristöstä (60 % kaikista havainnoista). idesjärven länsipäästä ja etelärannan Nekalan matonpesupaikalta tehtiin myös runsaasti havaintoja: kummankin osuus koko havaintomäärästä on 11,5 %. Huolimatta siitä, että nämä alueet ovat kaikkein aktiivisimmin retkeiltyjä, tästäkin selvityksestä käy ilmi, että ne ovat myös linnustollisesti merkittävimpiä. Niihin siis kannattaa kiinnittää erityishuomiota idesjärven hoito- ja käyttösuunnitelmaa tehtäessä. Kartta 6. 4. Yhteenveto idesjärven vuoden 2016 laskentojen tulokset olivat sorsalintujen, nokikanan ja liejukanan osalta hyvin positiivisia. aarantuneiden (haapana ja liejukana) ja erittäin uhanalaisten lajien (punasotka ja nokikana) pesinnät onnistuivat paremmin kuin Tiira-havaintojen ja aikaisempien laskentojen perusteella vuosikausiin. Järven naurulokkien pesintämenestys oli murheellinen, mutta sen pääasiallinen syy, supikoira (ja luultavasti myös minkki), selvisi vääjäämättömästi. ieraslajien minkin ja supikoiran tehokas ja jatkuva pyynti järven ranta-alueilta on ainoa pysyvä tapa mahdollistaa naurulokkien pesintöjen onnistuminen. idesjärven itäpäässä Palvaanniemessä pyydettiin 2000-luvun alkupuolella supikoiria (uesita kymmeniä yksilöitä, Martti Aurola), mutta ei

enää. Tässä työssä toiminta on sovittava Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin kanssa, koska pyynnin on oltava ammattilaisten tekemää ja sillä on oltava jatkuvuutta. Etenkin supikoiran aiheuttamien tuhojen ehkäisemiseksi idesjärvelle voidaan harkita tekosaarekkeiden tai tekosaarien rakentamista talviaikana. Muuttolinnustoa koskevan yhteenvedon perusteella idesjärvi on kohtalaisen hyvä lintujärvi myös levähtävälle lajistolle. iitteet Kosonen, L., Rintamäki, P., Seppälä, P., Geiger, C. 2016: Pirkanmaan linnusto. Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry, Tampere. Rintamäki, P. 2011. Tampereen idesjärven linnustoselvitys 2011. Tampereen kaupunki, ympäristönsuojeluyksikkö. 18 s. Rintamäki, P. 2013: Tampereen idesjärven rantametsiköiden ja pensaikkojen linnusto 2013. Tampereen kaupunki, ympäristönsuojeluyksikkö. 17 s. Taulukkoliitteet

Taulukko 2. idesjärvellä havaitut huomionarvoiset lajit aakkosjärjestyksessä. Sininen väri lajinimessä tarkoittaa, että laji on selvästi läpimuuttaja, musta väri, että laji ei pesi iidesjärvellä, mutta sitä havaitaan säännöllisesti myös pesimäaikana ja vihreä väri, että laji pesii idesjärvellä. Havainnointialueiden merkinnät on esitetty kartassa 6. SF 2015 ja Pir 2015 ovat Suomen ja Pirkanmaan tuoreet uhaalaisuusluokitukset, missä NT = silmälläpidettävä, U = vaarantunut, EN = erittäin uhanalainen ja CR = äärimmäisen uhanlainen. Ldir = laji on luontodirektiivin liitteen laji ja as = laji on Suomen vastuulaji EU:ssa. tarkoittaa, että laji on huomioitu linturidektiivi- tai vastuulajiksi. Lyhenteet havainnoissa tarkoittavat seuraavia seikkoja: p = paikallinen, m = muuttava, m/p = muuttava tai paikallinen, kiert. = kiertelevä W = esimerkki muuttosuunnasta (W = west = lintu muutti lännen suuntaan), N = north = pohjoinen, S = south = länsi, E = east = itä jne. siten, että esimerkiksi NW on northwest = koillinen. k = koirasyksilö, n = naarasyksilö, n-puk = naaraspukuinen yksilö juv tai 1kv = nuori kuluvana vuonna syntynyt aikuinen yksilö, ad = vanha ei kuluvana vuonna syntynyt yksilö, pull = pesäpoikanen tai hyvin pieni poikanen, mp = maastopoikanen, yksilö, joka pystyy jo hankkimaan osan ruoasta itse, mutta ei ole lentokykyinen (vrt. juv ja 1kv). rumm. = rummuttava (tikat), ä = lento-,varoitus- tai kutsuääni, Ä = laulava yksilö

Laji Päivä Yks ilöä Alue 23.-24.11.2012 Pikku-uikku 10.10.-11.11.2013 Pikku-uikku 26.10.14 Pikku-uikku Pik ku-uikk u SF 2015 Pir 2015 Ldir as M uuta EN Kaikki havainnot 2012-2016 18.-22.11.2014 Pik kujouts en 04.10.13 3m S Pikkujoutsen 07.05.16 ad m NE Pik kukuovi 05.05.12 2m E Pik kule pink äinen 26.08.16 n ja 2 juv Pikkulepinkäinen 02.08.14 k ja n-puk 2014 mahdollinen pesintä Pikkulepinkäinen 06.08.15 2 n-puk 2015 mahdollinen pesintä Pikkulepinkäinen 14.10.-1.11.2016 1kv p Pik kulokk i 02.05.13 10p Pikkulokki 05.05.13 8p Ainoat havainnot 2012-2016 Ainoa havainto 2012-2016 2012 pesintä Poikkeuksellisen myöhäinen NT Ei ole koskaan pesinyt idesjärvellä. Pik kusieppo 19.-22.9.2016 Pik kutylli 20.-28.7.2012 1kv p NT Pikkutylli 2.-3.7.2013 Pikkutylli 28.06.14 ad p Pikkutylli 11.07.14 Pilkk asiipi 27.04.12 kn Pilkkasiipi 3.-28.11.2012 3 n-puk Pilkkasiipi 20.10.-9.11.2013 1 n-puk Pilkkasiipi 01.11.15 Pohjansirk ku 15.09.15 1m Pohjantik ka 29.09.14 2p Pulm unen 06.04.12 Pulmunen 11.04.12 2 kiert. Pulmunen 01.04.15 36m ENE Pulmunen 30.10.16 2 kiert. Punajalkaviklo 09.05.13 Punakuiri 04.08.12 14m Punakuiri 09.05.15 2m Punasotka 14.06.12 n ja 5 pull Punasotka 27.06.12 n ja 2 pull Punasotka 19.06.13 n ja 2 pull Punasotka 19.06.13 n ja 3 pull Punasotka 20.10.13 k iimehavainto 2013 Punasotka 28.03.14 Ensihavainto 2014 Punasotka 15.04.14 10k 4n Osa muuttolevähtäjiä Punasotka 08.06.14 n ja 1 pull 2014 yhteensä 1 poikanen Punasotka 02.04.15 k 2015 ensihavainto, ei poikasia Punasotka 03.04.16 k 2016 ensihavainto Punasotka 21.04.16 8k 4n Punasotka 03.07.16 n ja 1 pull Punasotka 11.07.16 n ja 3 pull Punatulkk u 31.10.15 15 kiert. Punatulkku 21.11.15 2 Punavarpunen 17.05.12 2Ä Punavarpunen 24.06.12 Punavarpunen 29.05.13 Punavarpunen 01.06.13 2Ä Punavarpunen 25.06.13 Punavarpunen 18.05.14 NT U Ainoat havainnot 2012-2016 EN EN Ainoat havainnot 2012-2016 EN Ainoa havainto 2012-2016 EN U Ainoa havainto 2012-2016 Ainoat havainnot 2012-2016 CR Ainoa havainto 2012-2016 EN Ainoa havainto EN Ainoat havainnot 2012-2016 2012 yhteensä 2 poikuetta 2013 yhteensä 2 poikuetta Osa muuttolevähtäjiä 2016 yhteensä 4 poikasta U NT Suurimmat parvet NT NT 2012 yhteensä 3Ä 2013 yhteensä 4Ä 2014 yhteensä 6Ä

Laji Päivä Yks ilöä Alue Sinirinta 30.08.14 SF 2015 Pir 2015 Ldir as M uuta Sinirinta 31.08.14 Sinirinta 04.09.14 Sinirinta 24.09.14 Sinirinta 14.09.15 Sinirinta 15.09.15 Sinirinta 17.09.15 Sinirinta 17.09.15 Sinis uohaukk a 19.04.12 1n kiert. Sinisuohaukka 26.08.15 2k kiert. Sinisuohaukka 09.04.16 1k kiert. Sinisuohaukka 28.04.16 1n m Suokukko 29.04.12 11k 1n p Suurimmat parvet Suokukko 05.05.12 20m Yht. 26 havaintoa 161 yksilöstä Suokukko 09.05.13 40 kiert. Suokukko 01.05.16 15k m Suosirri 29.07.12 1ad Suosirri 05.09.12 1m Sääks i 15.04.12 Sääksi 23.04.12 3 kiert. ei pesi Sääksi 21.04.13 Kevään 2013 ensihavainto Sääksi 02.09.13 1m Syksyn 2013 viimehavainto Sääksi 18.04.14 1m Kevään 2014 ensihavainto Sääksi 19.04.15 1m Kevään 2015 ensihavainto Sääksi 16.04.16 Taivaanvuohi 19.04.12 4p Taivaanvuohi 26.04.13 3p Taivaanvuohi 18.04.14 8m, 7 kiert. Taivaanvuohi 12.10.14 8p Taivaanvuohi 12.04.15 6 kiert., 4p Tavi 19.04.12 42p Tavi 09.06.12 9k, 2n + 8 pull 2012 2 poikuetta Tavi 26.12.2013-20.1.2014 n Harvinainen talvehtija Tavi 14.04.14 35p Kevään 2014 suurin määrä Tavi 06.09.14 14p Syksyn 2014 suurin määrä Tavi 26.04.15 26p Kevään 2015 suurin määrä Tavi 29.08.15 20p Syksyn 2015 suurin määrä Tavi 02.07.16 n ja 1 pull Taviokuurna 07.11.12 2p Taviokuurna 04.12.12 9p Taviokuurna 25.12.12 1m E Taviokuurna 17.01.13 2n p Taviokuurna 17.01.15 15m W Telkk ä 18.06.12 n ja 3pm 27.06.12 n ja 2pm 2012 2 poikuetta 28.11.12 2p iimeinen syyshavainto 2012 01.06.13 n ja 10pm 2013 1 poikue 10.11.13 3 n-puk p iimeinen syyshavainto 2013 11.03.14 k Ensi keväthavainto 2014 17.12.14 'n-puk 2014 ei havaittu poikueita U U NT Kaikki havainnot 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Saalistelee idesjärvellä, mutta Levään 2016 ensihavainto U U Pesinee joka vuosi idesjärven itäpään luhta-alueella Levähtäjäkertymä 2016 1 poikue Kaikki havainnot 2012-2016

Laji Päivä Yks ilöä Alue Telkk ä jatkuu 11.03.15 kn SF 2015 Pir 2015 Ldir as M uuta 12.04.15 16p Kevään 2015 suurin määrä 08.06.15 n ja 7pm 2015 1 poikue 10.10.15 12p Syksyn 2015 suurin määrä 25.12.15 kn iimeinen syyshavainto 2015 28.03.16 kn Ensi keväthavainto 2016 07.04.16 30p Suurin kevätmäärä 2016 08.06.16 n ja 2pm 2016 2 poikuetta 24.06.16 n ja 7pm 24.09.16 15p Tervapääs ky 01.08.12 200p Tervapääsky 11.08.12 300 kiert. Tervapääsky 15.08.12 180m, 380 kiert. Tervapääsky 21.05.14 150p Tervapääsky 31.08.14 100m Tervapääsky 10.08.16 100p Tervapääsky 23.08.16 140 kiert. Tuk kak os ke lo 28.04.12 kn Tukkakoskelo 31.10.12 7p Tukkakoskelo 28.04.13 kn Tukkakoskelo 15.05.15 kn Tuk kas otk a 23.04.12 kn 28.04.12 24p Suurin määrä kevät 2012 20.10.12 9p Suurin määrä syksy 2012 27.10.12 4p 2012 viimehavainto 22.04.13 kn Ensihavainto 2013 11.05.13 19k 15n Suurin määrä kevät 2013 22.10.13 'n-puk iimehavainto 2013 10.04.14 k Ensihavainto 2014 14.04.14 18p Suurin kevätmäärä 2014 18.10.14 7p Suurin syysmäärä 2014 09.11.14 2014 viimehavainto 08.03.15 Ensimmäinen kevät 2015 26.04.15 2 Suurin määrä kevät 2015 07.10.15 4p, 3 kiert. Suurin määrä syksy 2015 18.10.15 4p 2015 viimehavainto 12.04.16 4k 2n Ensimmäiset kevät 2016 13.04.16 13p Suurin kevätmäärä 2016 04.05.16 8k 5n Suurin kevätmäärä 2016 30.10.16 3 n-puk 2016 viimehavainto 28.4.-4.7.2016 0 reviiriä - Tunturik iuru 9.-10.10.2015 CR Tylli 17.08.12 1m NT Tylli 26.08.12 2m Tylli 08.09.12 3m Tylli 05.09.13 4m Tylli 08.09.13 5m Tylli 30.08.14 6m Tylli 18.08.15 Ensi keväthavainto 2015 Suurin syysmäärä 2016 U U Suurimmat muuttaja- ja paikallismäärät EN U EN EN Ensihavainto kevät 2012 Ei yhtään re viiriä 2012-2016 Ainoa havainto 2012-2016

Laji Päivä Yks ilöä Alue Törm äpääsk y 16.05.14 6p SF 2015 Pir 2015 Ldir as M uuta Törmäpääsky 01.06.14 10 kiert. Törmäpääsky 23.08.14 9m Uive lo 25.04.12 kn 27.04.12 2k2n Suurin määrä kevät 2012 15.10.12 6p Suurin määrä syksy 2012 21.10.12 2p iimehavainto syksy 2012 23.04.13 1k2n Ensihavainto kevät 2013 30.04.13 3n Suurin määrä kevät 2012 10.10.13 8 n-puk Suurin määrä kevät 2013 20.11.13 2 n-puk iimehavainto syksy 2013 08.04.14 kn Ensihavainto kevät 2014 09.04.14 2k1n Suurin määrä kevät 2014 20.10.14 38p (21 n-puk) Suurin määrä syksy 2014 09.11.14 2p iimehavainto syksy 2014 03.04.15 n Ensihavainto kevät 2015 19.04.15 2k1n Suurin määrä kevät 2015 26.10.15 8 n-puk Suurin määrä syksy 2015 13.12.15 1 n-puk iimehavainto 2015 08.04.16 kn Ensihavainto 2016 21.04.16 5k5n Suurin määrä kevät 2016 16.10.16 14p alkoposk ihanhi 23.09.15 150m SW alkoposkihanhi 14.05.16 240m NE alkose lk ätik ka 11.10.13 alkoselkätikka 31.10.13 alkovik lo 25.04.12 10p arpune n 13.02.14 30p arpunen 24.11.14 43p - arpunen 17.01.15 25p arpunen 20.01.15 30p arpunen 29.01.15 40p arpuspöllö 05.11.15 NT iherpeippo 13.10.12 30p U iherpeippo 26.12.12 20p iherpeippo 09.08.13 30p iherpeippo 03.09.13 50 kiert. iherpeippo 11.09.13 32p iherpeippo 24.09.13 100p iherpeippo 11.01.14 50p iherpeippo 20.09.14 130p iherpeippo 24.09.14 40p - iherpeippo 25.09.14 60p iherpeippo 12.10.14 30p iherpeippo 18.10.14 40p iherpeippo 25.01.15 54p iherpeippo 22.09.16 80p - iirupöllö 14.10.16 U U Suurimmat määrät Ensihavainto kevät 2012 Suurin määrä syksy 2016 Suurimmat määrät 2012-2016 yht. 20 hav. 889 yks. U EN U U Ainoat havainnot 2012-2016 2012-2016 yht. 23 hav. 38 yks. Suurimmat määrät idesjärven lähiympäristössä U Ainoa havainto 2012-2016 Pesii alueella - Löytyi heikkokuntoisena ja kuoli

Taulukko 3. Muut huomionarvoiset lajit. Selitykset ks. Taulukko 2. Laji Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu Härkälintu dänuunilintu solepinkäinen Jalohaikara Korppi Korppi Korppi Korppi Kottarainen Kottarainen Kottarainen Kottarainen Kottarainen Kottarainen Kulorastas Kultarinta Kultarinta Kultarinta Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsen Lapinsirkku Lehtopöllö Lehtopöllö Luhtakana Luhtakana Luhtakana Luhtakana Luhtakana Päivä 27.-28.4.12 10.05.12 22.05.12 24.07.12 22.09.12 07.10.12 25.4.-5.5.13 16.08.13 10.-11.5.14 16.04.15 23.04.15 13.04.16 21.04.16 Yksilöä 2p 1kv kn 3p 2p Alue 03.07.15 28.09.15 11.1.-9.3.2015 29.08.12 16.09.12 16.04.15 02.09.15 17.08.12 18.08.13 12.07.14 10.01.15 29.08.15 06.08.16 14.04.12 24.05.13 18.05.14 2.-29.6.15 07.10.12 18.01.15 04.04.15 12.-16.4.15 02.04.16 09.05.16 10.-12.6.2012 29.10.16 24.06.12 27.09.16 20.-24.6.2012 11.-20.6.2014 17.05.-6.7.2015 10.06.15 10.09.15 3p 7 lensi W 8 kiert. 16 lensi S 15 kiert. 860 m/p 80m NE 50p 15p 187 kiert. 30 kiert. 1kv 2ad kiert. 2p ad m 2kv p 2ad p 1m Muuta Ei ole koskaan pesinyt idesjärvellä Ainoa havainto 2012-2016 Yht. 15 havaintoa 17 yksilöstä iinikanojan suulla huomiota kerännyt jalohaikara Suurimmat parvet tai määrät Suurimmat parvet tai määrät Muutamia pareja pesii luonnonkoloissa lähinnä -alueella 2012-2016 yht. 19 havaintoa 20 yksilöstä Kaikki havainnot 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Ainoa havainto 2012-2016 Saalisteli Huringin pellolla Kaikki havainnot 2012-2016 Lähti rannasta lentoon

Laji Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Luhtakerttunen Merihanhi Meriharakka Meriharakka Merimetso Mustaleppälintu Mustalintu Pensassirkkalintu Pensassirkkalintu Pensastasku Pensastasku Pensastasku Pensastasku Peukaloinen Peukaloinen Pikkutikka Pikkutikka Pikkutikka Pikkutikka Pikkutikka Pikkutikka Pikkutikka Pikkuvarpunen Pikkuvarpunen Pikkuvarpunen Pikkuvarpunen Pikkuvarpunen Pähkinähakki Pähkinähakki Pähkinähakki Ruokokerttunen Rytikerttunen Rytikerttunen Rytikerttunen Rytikerttunen Rytikerttunen Rytikerttunen Päivä 04.06.12 05.06.12 12.06.12 01.06.13 19.06.13 20.06.14 08.06.15 30.05.16 15.07.16 25.04.15 21.04.12 24.06.12 01.05.16 26.04.16 02.09.13 31.5.-24.6.2012 23.5.-19.6.2014 06.05.12 31.08.14 23.08.15 03.08.16 20.12.14 06.04.16 22.04.12 15.05.13 15.05.13 29.05.13 26.04.14 27.04.14 28.06.14 09.08.13 31.08.13 30.08.14 14.09.15 27.09.15 08.10.12 04.10.13 26.09.14 24.05.16 21.-5.-4.6.2012 6.6.-25.7.2012 7.7.-5.8.2012 Yksilöä 1m 2p 3p 17m 'n-puk 65m 6k4n 5p 4p 4 pm 1 rumm. 1ä 80p 70p 150p 150p 160p 7p 9p 8p 40Ä Alue - 25.5.-27.6.2014 31.05.14 2Ä Muuta Kaikki havainnot 2012-2016 Ainoa havainto 2012-2016 Tampereella pesivät linnut vierailevat säännöllisesti idesjärvellä Yhteensä 21 havaintoa 49 yksilöstä Ainoa havainto 2012-2016 Yhteensä 11 havaintoa 266 yksilöstä. Ainoat havainnot 2012-2016 Suurin muuttajamäärä armistettu pesintä Ajalla 6.4.-20.12. Yhteensä 15 havaintoa 16 yksilöstä 4-5 pesivää paria idesjärvellä esialueen pohjoispuolella oleva metsä Suurimmat parvet tai määrät Järven ympärisoudulla 2012 yhteensä 5Ä 2013 ei havaintoja 2014 yhteensä 3Ä

Laji Päivä Rytikerttunen jatkuu 26.6.-6.7.2015 Rytikerttunen 27.5.-29.6.2016 Rytikerttunen 12.6.-13.7.2016 Sarvipöllö Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Satakieli Sirittäjä Sirittäjä Sirittäjä Suopöllö Suopöllö Taigauunilintu 23.06.12 14.05.12 21.05.12 14.-15.6.2012 08.05.13 18.05.13 11.05.14 19.05.14 09.05.15 17.05.15 05.05.16 21.11.12 24.09.13 10.11.13 09.01.14 08.04.14 27.09.14 03.11.14 19.11.14 24.11.14 13.12.14 22.12.14 30.12.14 01.01.15 15.01.15 26.01.15 02.05.12 02.05.15 01.05.16 5.-7.5.2015 12.04.16 14.-19.9.2016 19.09.12 27.10.12 28.10.12 02.11.13 01.11.14 08.12.14 18.01.15 19.01.15 09.09.15 29.10.15 Yksilöä Alue Muuta 2015 yhteensä 2016 yhteensä 2Ä 8Ä 14Ä 2Ä 10Ä 8Ä 7Ä 95p 60k 40n 154p 250p 31k 16n 11 106k 58n 184p 270p 153k 196n 152p 360p 240p 338p 195k 155n 1m NE 40p 25p 25p 35p 25p 34p 26p 30p 25p 29p - - - - - Ainoa havainto 2012-2016, myyräjahdissa 2012 ensihavainto Yhteensä 8Ä 2012 Määrän sisältyy ei varsinaisesti idesjärven satakieliä 2013 ensihavainto Yhteensä 10Ä 2013 2014 ensihavainto Yhteensä 8Ä 2014 2015 ensihavainto Yhteensä 7Ä 2015 2016 ensihavainto Suurimpia määriä idesjärvelt, joulu-tammikuiset havainnot koskevat iinikanojan suulla talvehtivia ja säännöllisesti ruokittuja sinisorsia Muuttolevähtäviä ja pesiviä sinisorsia Talvilintulaskenta Joista ainakin 19k ja 140n uoden 2012 ensihavainto, voi pesiä idesjärvellä uoden 2015 ensihavainto uoden 2016 ensihavainto Ainoat havainnot 2012-2016 Kaikkina aikoina idesjärven ensimmäinen havainto Suurimmat määrät, pesii hyvin todennäköisesti - alueella

Laji jatkuu Tilhi Tilhi Tilhi Tilhi Tilhi Tundrahanhi Tundrahanhi Tundrahanhi Tundrahanhi Tundrahanhi Tundrahanhi Tundrakurmitsa Tundraurpiainen Tundraurpiainen Tundraurpiainen Tundraurpiainen Uuttukyyhky Uuttukyyhky Uuttukyyhky Uuttukyyhky Uuttukyyhky ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen ihervarpunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen iitakerttunen Päivä 20.11.15 21.11.15 16.12.15 26.12.15 26.12.15 25.02.16 27.11.12 14.01.15 17.01.15 19.10.16 21.10.16 09.05.15 05.04.16 07.04.16 10.04.16 22.04.16 07.05.16 04.08.12 29.10.13 03.11.13 10.11.13 25.10.16 18.04.13 21.04.15 11.09.15 29.03.16 08.04.16 08.09.13 09.09.13 12.09.13 02.09.15 08.09.15 13.09.15 22.08.16 30.08.16 10.09.16 20.5.-6.6.2012 3.-22.6.2012 6.6.-8.7.2012 1.-3.7.2012 18.-29.5.2013 21.-29.5.2013 26.5.-9.6.2013 18.05.14 22.05.14 Yksilöä 30p 40p 25p 28p 40p 37p 300p 650p 1000p 1000p 300p 3m S 4ad m E 3ad m NE 5m WSW 8m ENE 3m NE 10m SW 2p 1 kiert. 1m 1m S 1m E 1m NE 100 kiert. 80 kiert. 60 kiert. 77 kiert. 96 kiert. 168 kiert. 73 kiert. 125 kiert. 180 kiert. 2Ä Alue Muuta Suurimmat määrät 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Yhteensä 6 havaintoa 26 yksilöstä Ainoa havainto 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Kaikki havainnot 2012-2016 Saattaa pesiä taimistossa (alue -) joinakin vuosina Kaikki havainnot tiivistettynä 2012-2016 2012 yhteensä 4Ä 2013 yhteensä 4Ä 2014 yhteensä 6Ä

Laji Päivä iitakerttunen jatkuu 22.05.14 iitakerttunen 22.05.14 iitakerttunen 25.5.-19.7.2014 iitakerttunen 25.06.14 iitakerttunen 20.5.-12.6.2015 iitakerttunen 20.05.15 iitakerttunen 3.6.-12.6.2015 iitakerttunen 22.06.15 iitakerttunen 24.5.-28.5.2016 iitakerttunen 24.5.-13.7.2016 iitasirkkalintu 09.06.13 iitasirkkalintu 19.5.-4.7.2016 Yksilöä 2Ä 2Ä 2Ä Alue Muuta 2015 yhteensä 5Ä 2016 yhteensä 3Ä Kaikki havainnot 2012-2016