Raportti työskentelyjaksosta Ilembulan sairaalassa 2008 Olen anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri, erikoistumispalvelusta on viimeinen vuosi menossa. Olin Tansaniassa 3,5 kk ajan 1.1.-18.4. 2008, tämän ajanjakson tämän olin yhteensä 2 viikkoa lomalla, Helmikuussa Moshissa ja Huhtikuussa Sansibarilla, joten työaikaa Ilembulan sairaalassa kertyi n. 3kk. Lähdin Ilembulaan lähinnä anestesiologin ominaisuudessa Rotarien lääkäripankin rahoittaman ICU:n perustamista varten. Valmistauduin matkaan lähinnä opiskelemalla itsenäisesti vähän swahilia ja trooppisia tauteja. Työ- ja oleskelulupien saanti viivästyi odotettua enemmän, sain ne käteeni vasta n. 3 viikkoa ennen lähtöpäivää, mutta koska lennot ja lomat oli jo varattu, ei se juuri haitannut. Matkat varasin Lohjan Matka-Kalevan kautta, samoin kuin Dar es Salaamin hotellin ja lentokenttäkuljetuksen. Varaukset ja kuljetukset toimivat hyvin. Olin Dar es Salaamissa 2 yötä ennen lähtöä Ilembulaan, mikä mielestäni on tarpeellinen aika orientoitua uuteen ympäristöön. Lisäksi olin matkalla yhden yön Iringassa, koska etukäteen ostettu bussilippuni oli bussiin joka jäi Iringaan, 200km:n päähän Ilembulasta. Hotellin löytäminen ja jatkobussilipun hankkiminen Ilembulaan ei tuottanut isompia vaikeuksia, mukana olevasta matkaopaskirjasta tosin oli paljon apua tässä. Dar es Salaamista pääsee Ilembulaan lukuisten eri bussifirmojen busseilla, Ubungon bussiasemalta joko Mbeyaan menevällä bussilla Ilembulan tienristeykseen (Halali) 5km sairaalasta tai Songea/Njombe suuntaan menevällä bussilla Makambakoon, josta on n 35 km Ilembulaan. Bussit lähtevät Darista aamulla klo 6-7 ja matka kestää n. 9 tuntia. Sairaalan portille pääsee molemmista päätepisteistä Ilembulan minibussilla. Matkan Dar es Salaam- Makambako voi kulkea myös junalla (3x/vko), joka on epäilemättä liikenneturvallisuutta ajatellen suotuisampi vaihtoehto, mutta matka kestää aikataulun mukaan 16 tuntia, yleensä kauemmin. Tarjolla on 4 ja 6 hengen makuuhyttejä, jotka voi varata myös kokonaan itselleen n 100 dollarin hintaan.
Sairaalalla on eri kokoisia vierastaloja, joissa työskentelyjakson aikana voi asua. On tärkeää ilmoittaa tulostaan Ilembulaan etukäteen hyvissä ajoin, koska sairaalassa käy paljon vierailijoita, opiskelijoita sekä ulkomailta että Tansaniasta, vierailevia lääkäreitä ja muita sairaalaan tai orpokotiin tutustumaan tulevia henkilöitä. Itse asuin suurimman osan ajasta omakotitalossa 3 muun suomalaisen naisen kanssa. Talossa oli 4 makuuhuonetta, olohuone ja 2 wc:ta ja suihkua, toisessa lämmin vesi. Sähkökatkoja oli usein ja vesikatkojakin joskus. Ruokailua varten vierastaloilla on keittiö, jossa saa aamupalan ja 2 lämmintä ateriaa päivässä. Majoituksesta ja täyshoidosta maksetaan sairaalalle 15 000 Tsh /vrk (n.10e) Vierastalon keittiöllä syöminen on työssäkäyvälle ihmiselle ainoa realistinen vaihtoehto, vierastalojen kalustukseen ei kuulu minkäänlaisia keittiötarvikkeita eikä siivousvälineitä. Asuintalomme siivous sovittiin tapahtuvaksi kerran viikossa, käytännön toteutus tämän asian suhteen vaihteli. Ilembulan sairaalassa on hieman yli 300 potilaspaikkaa, joista oleskeluni aikana oli käytössä noin 170. Sairaala kärsii nykyään jonkinasteisesta potilaspulasta, koska kirkon sairaaloissa on jopa kymmeniä tuhansia shillinkejä kalliimmat potilasmaksut kuin valtion sairaaloissa, joista lähin on n. 40 km:n päässä Ilembulasta. Koska osaavaa henkilökuntaa on hakeutunut valtion sairaaloihin niiden myöntämien palkankorotusten myötä, on valtion sairaaloiden taso jonkin verran kohentunut, ja ne ovat alkaneet tarjota palveluja, joita aiemmin lähialueella on saanut vain Ilembulan sairaalasta, esim. keisarinleikkauksia ja muuta yksinkertaisempaa kirurgiaa. Valtion sairaaloiden palkankorotukset ovat houkutelleet hoitajia myös Ilembulasta, kuulemani mukaan parin viime vuoden aikana jopa 40-50 hoitajaa on lähtenyt Ilembulasta muihin sairaaloihin, mikä näkyy siinä että hoitajat ovat pääosin nuoria, suuri osa vastavalmistuneita. Ilembulan sairaanhoitajakoulussa opiskelevilla on mahdollisuus saada alennusta koulumaksuihin vastineeksi sitoutumisesta kahden vuoden työskentelyyn Ilembulan sairaalassa valmistumisen jälkeen. Näin ollen on mahdollista että
vaihtuvuus on lähivuosina edelleen suurta uusien vastavalmistuneiden tullessa lähtemään pääsevien tilalle, jolloin työhönoppineet korvautuvat taas uusilla. Tätäkin suurempi ongelma on kuitenkin määrällinen hoitajapula, hoitajia on aivan liian vähän potilasmäärää ja yhtä osastoa kohti. Lisäksi laitoshuoltajan/siivoojan tehtävissä toimivia työntekijöitä ei juurikaan ole, vaan sairaanhoitajien tehtäviin kuuluu kaikkea lattianpesusta ja sideharsotaitosten leikkaamisesta kukkien asetteluun ja käsipyyhkeiden pesemiseen. Tällöin varsinaiseen sairaanhoitotyöhön jäävä aika jää vähäiseksi ja tehtävien vaatima tarkkuus ja hoitomääräysten toteuttaminen kärsivät ja viivästyvät. Potilaiden perushoito, pesut ym. on täysin omaisten varassa. Esimerkiksi adekvaatti haavanhoito (palovammat ym.) toteutuu huonosti koska hoitajilla ei ole aikaa vaihtaa tai edes avata ja tarkastaa sidoksia riittävän usein. Lääkäritilanne sairaalassa on määrällisesti mielestäni kohtalaisen hyvä, lääkärin toimenkuvassa (koulutuksesta riippumatta) toimivia henkilöitä vaikutti olevan jotakuinkin riittävästi sairaalan toiminnan pyörittämiseen. Sairaalassa on kaksi lääkärin( Medical doctor) koulutuksen saanutta tansanialaista joista toinen on gynekologi, toinen vastavalmistunut ja vahvasti suuntautumassa lastenlääkärin uralle, kolme Assistant medical officeria ja 7-8 Clinical Officeria. Lisäksi pysyvämpänä työvoimana ovat Suomen Lähetysseuran lastenlääkäri vakituisesti ja RDBF:n kirurgi toistaiseksi. Tällä miehityksellä kaikki sairaalaan tulevat potilaat tulevat katsotuksi ja toimitetuksi osastolle Clinical officerien toimesta, jotka tarvittaessa lähettävät potilaan vielä kirurgin/lastenlääkärin/gynekologin/tai enemmän sisätauteihin tai yleiskirurgiaan perehtyneen Assistant medical officerin nähtäväksi. Selkeästi erikoisaloihin suuntautuneet lääkärit kiertävät omat osastonsa, sisätauti- ja kirurgian osastot jäävät usein clinical officereiden kierrettäväksi, jolloin hoito on lähinnä runsaskätistä antibioottien annostelua, jossa diagnostiikassa ja peruselintoimintojen hoidossa on parantamisen varaa. Leikkauksia paikallisista tekevät gynekologi ja kaksi AMOa, keisarinleikkauksia näiden lisäksi myös toinen lääkärinkoulutuksen saanut, yksi Clinical officer, sekä kolmas
AMO, joka pyörittää päätoimisesti myös ilmeisen toimivaa silmätautiklinikkaa. Anestesiologin näkökulmasta mielestäni selkeä iso ongelma on kiinnostuksen, osaamisen ja aiemmin valvontamahdollisuuksien puute peruselintoimintojen vakavien mutta melko helposti ja nopeasti korjattavissa olevien häiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa. Nuoret ja usein perusterveet menehtyvät helposti tunnistettaviin ja hoidettaviin tiloihin esim. akuutin infektion alkuvaiheessa sokkiin tai hengitysvajaukseen ennen kuin antibiootti ehtii vaikuttaa. Hoitokulttuurin muutokselle on sijansa, ja jo aiemmin sairaalassa on otettu pieni askel tähän suuntaan perustamalla vakavasti sairaille ja oma osasto, joka on toiminut lähinnä postoperatiivisten potilaiden seurantapaikkoina. Seuranta on ollut lähinnä silmämääräistä, koska huoneen ainoa sähköinen seurantalaite on ollut verenpainemittari, joita on ollut vain yksi kappale. Myöskään vuoden 2007 alussa ei ollut ollut minkäänlaista elvytys tai ventilointivälineistöä helposti saatavilla valvontaosastolla. Minkäänlainen elvytys tai elintoimintojen tukeminen ennen sydänpysähdykseen ajautumista ei ole kuulunut aiemmin käytöntöihin. Yleensä hengityksen vaikeutuessa muualla kuin leikkaussalissa( ja sielläkin vain anestesiahoitajan ollessa paikalla,) on seurauksena ollut yleensä kuolema. Vuoden 2007 aikana RDBF:n kirurgi Mikko Aalto on kartoittanut RDBF:n ICU-projektin nimissä valvontaosaston varustelutarpeen, ja tilannut projektiin liittyen valvontaosastoa varten 4 potilasmonitoria sekä ventilaattorin. Osa tarvittavista välineistä, kuten kaikki peruselvytysvälineet, maskit, ambut, intubaatioputket, laryngoskoopit ja lisähapen antoon tarvittavat maskit ja letkut ovat löytyneet sairaalan varastoista, samoin kuin imut, ja näistä on koottu elvytysvälineistö valvontaosastolle. Saavuttuani Ilembulaan tammikuun alussa, aloitin ICU:ssa työskentelyn siivoamalla varaston, ja järjestelemällä tavarat niin että tarvitsemansa välineet oli mahdollista löytää. Roskiin meni paljon rikkinäistä ja käyttökelvotonta tavaraa ja osaston varaston vähissä tiloissa oli paljon sinne mitenkään osaston toimintaan
liittymätöntä roinaa, jota pyynnöistä huolimatta ei haettu pois. Korjasin ja kokosin erilaisista kappaleista useita ambuja, joita on lasten ja aikuisten kokoja. Lisäksi uudelleen järjestelin elvytyskärryn, tein listan tarvikkeista jotka kärryssä tulee aina olla äkkiä saatavilla, mukaanlukien elvytyslääkkeet. Säilytystilat osastolla ovat ongelma, tavarat olivat isoissa pahvilaatikoissa kaappien päällä, mikä suuresti hankaloittaa hätätilanteessa tarvittavien välineiden etsiskelyä. Oleskeluni aikana hankittiinkin ICU-projektiin liittyen säilytyslaatikoita ja muovikoreja esim. intubaatioputkien, happiletkujen ja elvytyskärryn tavaroiden säilytystä varten. Koska tilatut monitorit eivät olleet tulleet, testasin ICU:stä löytyneet 4 vanhaa EKG-monitoria, joista yksi toimi, siinä oli ainoastaan 3-kytkentäinen EKG-näyttö. Lisäksi varusteisiin kuului aiemmin mainittu verenpainemittari, ja 2 happikonsentraattoria, jotka rikastavat huoneilmasta yli 90-prosenttista happea. Osastolla on olemassa myös kaksi vanhaa defibrillaattoria, jotka olivat koko oleskeluni ajan korjattavana Peramihon sairaalan tekniikkaosastolla. Aamu aloitettiin aina ICU:n kierrolla, useinmiten kirurgin kanssa, koska suurin osa potilaista oli postoperatiivisia. Osastolla on vuorossa vain yksi hoitaja, mikä oli erittäin ongelmallista kaiken toiminnan kannalta. Lisäksi osastolla oli osan viikosta sairaanhoidon opiskelijoita, joiden kokemustaso vaihteli. Ennen kiertoa aamuvuoron tai yövuoron hoitaja oli yleensä merkannut ylös pulssin, verenpaineen ja hengitysfrekvenssin jokaiselta potilaalta, joskus myös lämmön. Valitettavan usein tämä jäi päivän ainoaksi vitaalifunktioiden mittaukseksi ennen uusien monitorien tuloa. Kierron aikana potilaat tutkittiin, määrättiin mahdolliset lääkitysmuutokset, laboratoriokokeet, sekä nesteytys ja muu hoito. Koska vuorossa on vain yksi hoitaja, laboratoriokokeiden tilaaminen, vastausten saaminen ja tulosten merkkaaminen ontuivat joka vaiheessa. Kätevintä oli ottaa näytteet itse ja viedä labraan, tuolloinkin tulos saattoi jäädä saamatta ellei sitä erikseen huomannut kysyä. Hoitajapulan takia myös antibioottien anto viivästyi helposti ja kipulääkkeiden ja muiden tarvittaessa
annettavien lääkkeiden kuten nesteenpoistolääkkeen antamismahdollisuudet olivat vähäiset. Erittäin suurena ongelmana valvontaosaston kannalta näen sen, että ainoan hoitajan tehtävänä on hakea ja viedä potilaat leikkaussaliin, hakea lääkkeet apteekista, viedä likaiset lakanat pesulaan ja hakea puhtaat tilalle, viedä otetut laboratorionäytteet laboratorioon ja hakea tulokset sieltä. Osastolla on siis päivässä useita pitkähköjä hetkiä, jolloin potilaat ovat osastolla keskenään ilman hoitajaa. Lisäksi hoitajat nukkuvat yövuorossa. ICU:ssa oli viisi hoitajaa, jotka tekivät kolmea vuoroa. Neljällä oli sairaanhoitajan koulutus ja yhdellä suunnilleen lähihoitajaa vastaava. Kaksi sairaanhoitajista oli alle 2 vuotta sitten valmistuneita. Hoitajat olivat innostuneita oppimaan uutta, ja pidinkin heille luentoja peruselvytyksestä, sydämen vajaatoiminnan hoidosta, nestehoidosta, ja kriittisesti sairaan potilaan monitoroinnista ja hoidosta. Lisäksi annoin käytännön opetusta mm. Monitorien ja ventilaattorin käytössä, trakeostomian hoidossa, ventiloinnissa, ilmatien aukipitämisessä, haavanhoidossa ym. Hoitajien jatkuva kiire ja aikataulutusongelmat hankaloittivat koulutuksen järjestämistä, usein sovittuna aikana paikalla oli vain yksi kuulija. Lisäksi yritettiin järjestää hoitajille mahdollisuutta oppia potilaan intubaatiota leikkaussalissa, mutta tämä toteutui vain parin hoitajan kohdalla ja sellaisina päivinä, ettei yleisanestesioita ollut kuin yksi tai kaksi. Icu:n hoitajilla ei ollut ennestään juuri kokemusta potilaan ilmatien hallinnasta tai hengityksen tukemisesta, koska ainoat tähän perentyneet henkilöt sairaalassa olivat kaksi anestesiahoitajaa, jotka leikkaussali työllisti täysin. Icu:hun olisikin ensiarvoisen tärkeää saada anestesiahoitajakoulutuksen käyneitä hoitajia töihin, jotta potilaan hengitystien ja ventilaation turvaaminen onnistuisi kaikkina vuorokaudenaikoina. Koulutetuista anestesiahoitajista on kuitenkin yleisesti pulaa Tansanialaisissa sairaaloissa. Lääkäreiden aamumeetingeissä puhuin kertaalleen tehostetusta valvonnasta ja hoidosta ja sen merkityksestä potilaiden ennusteeseen. Toisen kerran pidin uusien monitorien esittelyn ja
käyttöohjauksen, ja puhuin samalla vitaalifunktioiden merkityksestä kriittisesti sairaan potilaan hoidossa. Leikkaussaliosastolla olin anestesialääkärinä lähinnä hankalissa huonokuntoisten potilaiden anestesioissa sekä pienten vauvojen anestesioissa lähinnä valvomassa anestesian kulkua anestesiahoitajan kaverina. Kun anestesiassa tarvittiin normaalikäytännöistä poikkeavaa hoitoa, toteutin sitä ja yritin opettaa myös anestesiahoitajia. Normaalit anestesiat anestesiahoitajat hoitivat itsenäisesti. Vastaanottavuus neuvojen suhteen tai halukkuus oppia uutta ei ollut kovin suurta. Olin välillä myös mukana leikkauksissa kun assistenteista oli pulaa ja tein myös sektioita. Teho-osastoa varten tein erilaisia kirjallisia hoito-ohjeita ja elvytyskaaviojulisteen osaston seinälle. Lisäksi yritimme järkeistää osaston paperityömäärää ja potilaspapereiden sekavuutta laatimalla uuden potilaan seurantakaavakkeen, laboratoriokaavakkeen sekä nestehoitokaavakkeen. Rotary Doctor Bank Finlandin rahoilla hankitut monitorit tulivat viimein huhtikuussa, jolloin valvonta-/teho-osastoa varsinaisesti päästiin perustamaan. Tätä ennen osaston sähköverkkoon hankittiin ja asennettiin Rotaryrahoilla sähkölaitteita jännitteenvaihteluilta, virtapiikeiltä ja salamaniskuilta suojaavat laitteet. Monitoreja on neljä, joista yksi monipuolisempi. Kolme Monitoria näyttää non-invasiivisen verenpaineen, 3- tai 5- kytkentäisen Ekg:n, happisaturaation, sekä hengitysfrekvanssin rintakehän impedanssia mittaamalla. Yksi monitori näyttää näiden lisäksi uloshengitysilman hiilidioksidin, josta on iso hyöty hengityksen valvonnassa sekä invasiivisen verenpaineen, jonka käyttöönotto tulee ajankohtaiseksi joskus myöhemmin. Monitoreista saatava selkeä etu on em. vitaalifunktioiden jatkuva seuranta, jolloin muutokset voidaan havaita ajoissa ja hoitaa. Tämä helpottaa potilaiden valvontaa liian vähäisten henkilöresurssien vallitessa. Lisäksi monitorit hälyttävät mikäli esim. verenpaine tai happisaturaatio laskee liian alas, jolloin hoitaja voi puuttua asiaan. Lisäksi jatkuva monitorointi auttaa sairaalan henkilökuntaa ymmärtämään peruselintoimintoja ja
esim. lääkitysten vaikutusta niihin. Jatkossa lisäkoulutuksen myötä onkin mahdollista opettaa hoitajat hoitamaan esim. pulssin tai verenpaineen laskua itsenäisesti lääkkeillä, kuten Suomessa nyt jo tehdään. Tämä taas osaltaan parantaa merkittävästi potilaiden ennustetta ja vähentää turhia kuolemia. Monitorien lisäksi ICU:hun tuli ventilaattori, joka ominaisuuksiltaan soveltuu hyvin hengitysvajauspotilaiden hoitoon, mutta on jokseenkin yksinkertainen käyttää. Aiemmin sairaalassa on joskus ventiloitu käsin hengitysvajauspotilaita useammankin vuorokauden ajan, mutta ilmeisesti tämä on ollut lähinnä satunnaista enkä siellä oloni aikana havainnut mitään tällaiseen käytäntöön viittaavaa. Yleensä jotta hengitysvajauspotilas hyötyisi ventiloinnista, tulee sen olla kontrolloitua ja riittäviä painetukia ja positiivisia loppuuloshengityspaineita ei pystytä tuottamaan käsin ventiloitaessa. Viimeisen viikon aikana, jolloin ventilaattori saatiin paikalle ja käyttökuntoon, sillä hoidettiin yksi vatsaleikkauspotilas, joka olisi menehtynyt keuhkojen kasaanpainumisen aiheuttamaan hengitysvajaukseen ilman konetta. Tässä yhteydessä ehdin opettaa anestesiahoitajaa sekä paria tehon hoitajaa ventilaattorin käytössä. Kävimme tri. Aallon kanssa läpi ventilaattorin ominaisuudet, ventilaatiomallit ja niiden sopivuuden eri potilasryhmille ja hän onkin jatkanut ventilaattorin käyttöä sairaalassa, kouluttaen samalla hoitajia ja lääkäreitä sen käyttöön. Nyt siis teho-osastolla on kuusi potilaspaikkaa, joista neljässä jatkuva monitorointi, lisäksi teho-osastolle on tarvittaessa saatavilla Rovaniemeltä lahjoituksena saatu siirtomonitori leikkaussalista. Yhdelle potilaalle on ventilaattori, jolla on mahdollista hoitaa myös lapsipotilaita. Tarvittaessa osastolle mahtuu 8 sänkyä, mutta hoitajaresurssit huomioiden osasto toimii paremmin kuusipaikkaisena. Lisävarusteita teholle tarvittaisiin ainakin tipanlaskijoita lääkeinfuusioiden annosteluun, lisää happirikastimia ja toimiva defibrillaattori. Jatkossa realistinen tarve on myös lisämonitoreille ja mahdollisesti toiselle ventilaattorille ainakin CPAP- ja muiden noninvasiivisten ventilaatiohoitojen toteuttamiseksi. Nämä hyvin kehitysmaaoloihin sopivat naamarihoidot vaativat paikallisissa oloissa ventilaattorin jossa on virtauksen kehittävä mikroturbiini
koska riittävää kaasuvirtausta ei muuten ole mahdollista saada aikaan. Edelleen olisi tärkeää saada joku paikallisista lääkäreistä innostumaan tehohoidosta, ja kouluttaa kyseinen lääkäri perusanestesiataitoihin, ilmatien aukipitämiseen, intubaatioon ja ventilaatioon, sekä verenkierron tukemiseen. Yhden Clinical officerin kanssa sovittiin jo siitä että hän alkaa orientoitua ICUtyöskentelyyn,, mutta käytännössä tämä jäi melko lailla alkutekijöihinsä, koska aikaa ICU:ssa oloon oli muiden töiden ohessa vähän. Vein mennessäni sairaalaan paljon tavaraa, pääasiassa L-PKS:stä lahjoituksena saatuja intubaatio- ja nieluputkia, ompelulankoja, tippakanyylejä yms. Mielestäni ko. kertakäyttötavaraa sairaalaan ei välttämättä kannata viedä, koska näitä on Tansaniassa nykyään helposti saatavilla ja sairaala pystyy niitä edullisesti tilaamaan. Em. tavaraa varastoissa olikin runsaasti, mutta silti esim. intubaatioputkia kierrätettiin runsaasti, ja uusia ei kovin herkästi varastolta tilattu. Ruiskut, neulat ja infuusiokanyylit olivat aina kertakäyttöisiä. Mukaan kannattanee ottaa oman kokoisia tehdaspuhtaita- ja steriilejä hanskoja, varsinkin pienikätisten. Hanskoja oli saatavilla, mutta kokoja rajoitetusti. Kaikenlaisesta opetusmateriaalista on pulaa, myös kynistä ja paperista, leikkausosastolla on lähinnä kirurgiaa koskevaa kirjallisuutta jonkin verran, mutta kirjat ovat vanhoja. Nykyaikaisesta kirurgisen tai kriittisesti sairaan potilaan hoidosta ei ollut saatavilla englanninkielistä materiaalia, ja esitelmät ja ohjeistukset kirjoitin englanniksi suomenkielisiä mukanani olevia kirjoja apuna käyttäen. Tarkoituksenani ole laatia ohjekansiot sekä ICU:ta että anestesiahoitajia varten, mutta printterin ja lähdemateriaalin puuttuessa vain ICU kansiossa on materiaalia ja sitäkin melko niukasti. Nyt Suomeen palattuani olen löytänyt kirjakaupasta pari hyvää kirjaa, toisen sairaanhoidosta (basic nursing) ja toisen tehohoidon hätätilanteista, jotka olen ostanut ja aion lahjoittaa Ilembulan ICU:n käyttöön. Näistä aion jo Suomessa kopioida lääkeannostustaulukoita ym. ohjekansioihin laitettaviksi. Internetistä olisi mahdollista löytää opetusmateriaalia helpostikin
mutta koska printtereitä, mustetta ja paperia on huonosti saatavilla, tiedon eteenpäin levittäminen on hankalaa. Kaiken kaikkiaan kulunut reilu 3kk oli hieno ja opettavainen kokemus. Työskentelyä hankaloitti se, että Icu:n varustetilaus viipyi ja näin ollen typisti varsinaisen Icu:n perustamisprojektin melko lyhyeen pätkään jakson loppuun. Koska oli olettanut varusteiden tulevan piakkoin ja pääseväni kunnolla Icu-projektin pariin, en heti alusta alkaen ruvennut tekemään muuta potilastyötä, esim päivystysvastaanottoa, johon sitten loppuvaiheessa arvioituna olisi jakson alkupuolella ollut hyvin aikaa ja myös mielenkiintoa. Toisaalta kuitenkin Icu:n toimintatapoihin, hoitajiin jne. tutustumisesta oli paljonkin hyötyä koulutusta ja muuta ajatellen. Työtunteja tuli paljon ja vapaa-aikaa oli loppujenlopuksi aika vähän, koska leikkaussali työllisti myös yöaikaan ja myös omasta ammatillisesta mielenkiinnosta olin mukana monissa leikkauksissa ja myös potilasvastaanotolla, ja jos Icu:ssa oli joku kriittinen potilas, hoito ei loppunut virka-ajan päättymiseen. Varustetason kohennuttua Icu:ssa ja jatkossa mahdollisesti myös muualla sairaalassa, näen edelleen Ilembulaan lähtevien lääkäreiden tärkeimpänä tehtävänä paikallisen henkilökunnan kouluttamisen. Tälläkin hetkellä, kun paikallisista lääkäreistä ei ole määrällistä pulaa, paikallisen lääkärin työparina työskentely koulutustarkoituksessa on varmasti hyödyllisempää kuin yksinäinen potilasvastaanoton pito. Erikseen ehkä toimenpidevaltaisten erikoisalojen erikoislääkärit kuten kirurgit, silmälääkärit tai hammaslääkärit, jotka voivat tehdä lyhyessäkin ajassa (6 viikkoa) suuren määrän toimenpiteitä, joita paikalliset eivät osaa, mutta tällöinkin koulutuksellinen aspekti tulisi ottaa aina huomioon ja ottaa mahdollisuuksien mukaan paikalliset lääkärit mukaan toimenpiteisiin. Tansaniassa ero lääkärin ja hoitajan tehtävien välillä ei myöskään ole niin tiukka kuin Suomessa joten mielestäni esim. ICU:ssa on järkevää panostaa myös hoitajien koulutukseen sellaisilla alueilla jotka lisääntyneen monitoroinnin ja tekniikan myötä tulevat uutena asiana kaikille terveydenhuollon ammattilaisille eivätkä perinteisesti eivät ole kuuluneet kenellekään.
Kiitän RDBF:ää tästä mahdollisuudesta työskennellä Ilembulan sairaalassa. Nina Rotko LL Anestesiologiaan ja tehohoitoon erikoistuva lääkäri