MUUTTOTUTKIMUS 2018 KAJAANIN KAUPUNKI

Samankaltaiset tiedostot
YRITYSTUTKIMUS 2018 RANUAN KUNTA

MUUTTOHALUKKUUS JA KUNTIEN VETOVOIMA

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

ASUKASTUTKIMUS 2018 RANUAN KUNTA

Helsinkiläiset kannattavat vaikeasti työllistyvien ihmisten palkkaamista hankintojen kautta

Oikeusturvavakuutuksen tunnettuus

Äänestämättä jättämistä perustellaan useimmin hankaluudella löytää sopivaa ehdokasta tai puoluetta

ASUKASTUTKIMUS 2018 KAJAANIN KAUPUNKI

Kansalaiskysely SuomiAreenaan

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

TUTKIMUS LAPUALTA POISMUUTTANEISTA. Tuomo Turja

LOVIISAN SANOMAT Sotasyyllisyyskysely

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

MUUTTAJATUTKIMUS TAIVALKOSKI Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Mikko Leinonen Heidi Salomäki

MUUTTAJATUTKIMUS KUUSAMO Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy. Mikko Leinonen Heidi Salomäki

ASIAKASKYSELY ENVERA. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

Pyöräliitto ry ja Pyöräilykuntien verkosto ry PYÖRÄILY. Telebus vkot 15 ja 16/ 2018 Taloustutkimus Oy Anne Kosonen

Plan International Suomi: Mielipiteet tyttöjen oikeuksista maailmalla ja Suomessa

Rauhan Tervehdyksen lukeminen Siikasalon seurakunnassa. Rauhan Tervehdys ry

DIGITALISAATION EDELLÄKÄVIJÄT 2018 Miten digitalisaation eri osa-alueilla panostetaan ja onko kasvua näkyvissä?

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry Kotimaisten tuotteiden käyttö kuntien elintarvikehankinnoissa. Taloustutkimus Oy.

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

KEMPELEEN KUNTA BRÄNDITUTKIMUS 2015

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

WACSI 2017 Water Customer Satisfaction Index. Limingan Vesihuolto. Taloustutkimus Oy Timo Myllymäki

Loimaan mielikuvatutkimus Yhteenveto tutkimustuloksista-

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

toy TELEBUS 500 haastattelua joka viikko taloustutkimus oy RUOTSINKIELEN OPETUS KOULUISSA Suomalaisuuden liitto Telebus vkot 14 ja 16 / 2003

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma / Lapsen oikeudet -kampanja

Lämpölux. Asiakastyytyväisyystutkimus. Kevät 2013

POHJOLAN ENERGIA. Asiakastyytyväisyystutkimus 2017

Koulutuspoliittinen kysely

Neuvontajärjestöt. Suomi Tänään Helmi-maaliskuu 2012

JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET

KANSALAISKYSELY: TEEMANA RAUTATIEKILPAILU LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ. Taloustutkimus Oy Pauliina Aho, Tuomo Turja

Suomalaiset alle 30 vuotiaat nuoret Korkeakoulujen imago Ammattikorkeakoulut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Timo Myllymäki

Hämeenlinnan Asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Siilinjärven kunta. Asukaskysely

KESKI-SUOMEN MUUTTAJATUTKIMUS 2013

Sinivalkoinen jalanjälki

NURMIJÄRVEN KUNTA Muuttoliiketutkimus Tutkimusraportti

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely

Suonenjoen kaupunki Kysely lapsiperheille

Tutkimusraportti VAATELAHJOITTAJATUTKIMUS 2017

Veneilijätutkimus 2017

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Greenpeace Jäämeren suojelu ja Greenpeace vangit. Taloustutkimus Oy. Lokakuu / vko 44 A+B 2013

Raahesta vuonna 2015 poismuuttaneet kyselyn tulokset

Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -media-aamiainen Vierailukeskus Joki

SuomiAreena 2017: Nuorten toiveet tulevaisuuden asumisesta, työpaikasta ja liikkumisesta

Keski-Uudenmaan kunnat Kuntalaiskysely palveluiden saavutettavuudesta. Raportti. Julkaisuvapaa klo 15.00

Kuntien luottamushenkilöt Kuntainfraselvitys Taloustutkimus Oy Pasi Holm Juha Lemmetyinen

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

TUUSULAN KUNTA Muuttoliiketutkimus Tutkimusraportti

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Seinäjoki

Suomalaisten apteekkiasiointi 2018

Seksuaalinen häirintä työelämässä

Vaikuttajaviestintä ProCom - Viestinnän ammattilaiset ry

Suhtautuminen digitaaliseen televisioon. Puhelinhaastattelu maaliskuussa 2005

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Oulu

Lämpölux. Asiakastyytyväisyystutkimus. Syksy 2013

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Rinnakkaislääketutkimus 2009

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: VARHAISKASVATUS. Tutkimusraportti Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: OPETUSPALVELUT. Tutkimusraportti Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

Liminka. Asukaskyselyn tulokset Kevät 2019

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

Lohjan Vuokra-asunnot Oy Asukastyytyväisyys

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES Kemikaaliturvallisuus. Taloustutkimus Oy. Huhti-toukokuu / vkot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

2016 Orimattilan Vuokratalot Oy - Asukastyytyväisyyskysely


Asiakaskysely kotona asuville kehitysvammaisille 2011

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Tuulivoima & lähiasukkaat

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: IKÄIHMISTEN PALVELUT. Tutkimusraportti Mikko Kesä Merja Lehtinen. Anssi Mäkelä

toy taloustutkimus oy PÄÄKAUPUNKISEUDUN MUUTTOHALUKKUUS 2004 Suur-Helsinki Tänään 2-3/2004 Lohjan yrityspalvelukeskus Oy

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Kauppakamareiden jäsentyytyväisyyskysely 2013

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI, ASUKASTUTKIMUS: LIIKUNTAPALVELUT. Tutkimusraportti Mikko Kesä Merja Lehtinen Juuso Heinisuo Anssi Mäkelä

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Vetovoimasta elinvoimaa: houkutteleeko Keski-Suomi työntekijöitä ja yrityksiä?

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS Tutkimusraportti Merja Lintunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

Hollolan muuttajaselvitys muuttajien haastattelut Page 1

Transkriptio:

TUTKIMUSRAPORTTI MUUTTOTUTKIMUS 2018 KAJAANIN KAUPUNKI 31.10.2018 Timo Myllymäki

Sisällysluettelo 1. Yhteenveto 3 2. Tutkimuksen toteutus 6 3. Mitä kysyttiin? 13 4. Tulosgrafiikka 16 1. Muuttopäätökseen vaikuttaneet asiat 17 2. Kajaanin tunteminen tällä hetkellä 24 3. Kajaanin suositteluhalukkuus 2 4. Kajaanin ja nykyisen / entisen asuinkunnan vertailu 27. Muuttotodennäköisyys 30 6. Halukkuus muuttaa Kajaaniin 32 LITTEET: Luotettavuusrajat, tutkimuksen tulosten julkistamisohjeet ja laadunvarmistus 2 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Yhteeveto 3 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Yhteenveto 4 Muuttopäätöstä tehtäessä sekä Kajaaniin että Kainuusta pois muutettaessa kohdekunnan myönteiset asiat ovat vaikuttaneet päätökseen enemmän kuin lähtökunnan kielteiset asiat. Näin ajattelee joka toinen vastaaja. Joka kolmas Kainuusta muuttanut kertoo, että myönteiset ja kielteiset asiat, molemmat, vaikuttivat päätökseen yhtä paljon. Joka neljäs Kajaaniin muuttanut on myös tätä mieltä. Poismuutettaessa useimmin muuttoon on vaikuttanut (2 34 vuotiaiden ikäryhmässä) oma opiskelutilanne ja oma työtilanne. Kajaaniin muuttaneet hieman vanhemmat vastaajat arvioivat tärkeimmäksi kriteeriksi oman työtilanteen ja toiseksi tärkeimmäksi muuton syyksi lähemmäs sukua pääsemisen. Poismuuttaneilta opiskelun maininneilta kysyttiin vielä jatkokysymyksenä oliko saman alan opiskelumahdollisuutta tarjolla Kajaanissa. 69 % kertoo, ettei ollut ja 28 % mainitsee, että oli. Siltä joukolta, jotka kertoivat, ettei Kajaanissa ollut mahdollista opiskella kiinnostavaa alaa kysyttiin vielä lisäksi, että olisiko valinnut Kajaanin jos alaa olisi voinut opiskella Kajaanissa. Kaksi kolmesta olisi todennäköisesti joka tapauksessa hakeutunut muualle. Poismuuttaneet tuntevat Kajaania vielä melko hyvin. 60 % heistä vähintäänkin melko hyvin. Halukkuus suositella Kajaania poismuuttaneiden keskuudessa ei ole kovin suurta. Suosittelijoita on 9 %, Neutraalisti asiaan suhtautuvia 39 % ja Kriitikoita loput eli 2 %. Kajaaniin muuttaneiden keskuudessa suosittelijoita on kaksinkertaisesti, 21 %, Neutraalisti asiaan suhtautuvia 46 % ja Kriitikoita 33 %. Vastaajia pyydettiin vertailemaan Kajaania sekä nykyistä tai entistä kuntaansa muutamien asioiden osalta siinä, että toimivatko asiat paremmin Kajaanissa vai muualla. Parhaiten Kajaani pärjää asumisen ja elämisen hintatasossa sekä ympäristönsä ja luontonsa osalta. Kajaanissa on molempien kohderyhmien mielestä myös helpompi saada asunto tai omakotitontti. Lisäksi Kajaaniin muuttaneet kokevat Kajaanin entistä asuinkuntaansa turvallisemmaksi sekä työnsaantimahdollisuuksiltaan paremmaksi. Kajaanin heikkouksia suhteessa nykyiseen tai entiseen kuntaansa ovat selvimmin kulttuuritarjonta, kaupalliset palvelut, opiskelumahdollisuudet, liikenneyhteydet muualle Suomeen, julkinen liikenne, lasten tulevaisuuden näkymät ja yleinen ilmapiiri tai elävyys. Katujen ja yleisten paikkojen viihtyisyydessä sekä teiden ja katujen kunnossa on Kajaanissa myös tekemistä jos verrataan muuttajien kokemuksia uusita/entisistä kunnista. Poismuuttaneet kokevat myös työnsaantimahdollisuudet ja vapaa ajan harrastusmahdollisuudet selvästi parempina nykyisessä kunnassa kuin Kajaanissa. Lisäksi terveydenhuollon ja lasten päivähoidon osalta on muuttajaryhmien kesken näkemyseroja, poismuuttaneet kokevat nykyisen kunnan toimivan paremmin, Kajaaniin muuttaneet näkevät Kajaanin menestyvän paremmin. Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Yhteenveto Muuttoherkkyyttä on muualla asuvista ja Kajaanissa asuvista, molemissa ryhmissä, noin joka kolmannella. Muuttoa suunnittelevista muualla asuvista joka kolmas kokee Kajaanin vähintään melko houkuttelevana vaihtoehtona muuttokohteeksi. Parisuhteessa olevien muualla asuvien suurin motivaattori Kajaaniin muuttamiselle on se, että molemmille löytyisi vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työpaikka. Noin neljä kymmenestä olisi tällöin valmis muuttamaan Kajaaniin ja lisäksi lähes neljä kymmenestä rupeaisi pohtimaan asiaa. Jos työpaikka löytyisi toiselle, ja toinen voisi opiskella Kajaanissa, on joka viides valmis muuttamaan Kajaaniin. Yksineläville/sinkuille muuttokynnys Kajaaniin on suurempi. Vaikka saisi vakituisen, toistaiseksi voimassa olevan työpaikan, vain 1 % on valmis muuttamaan Kajaaniin. Kuitenkin jos mukaan lasketaan heidät, jotka saattaisivat tällöin muuttaa, nousee osuus yli 0 %:iin. Ilman varmuutta työpaikasta, Kajaani houkuttelee 6 % poismuuttaneista ja 11 % arvioi ehkä olevansa valmis muuttamaan. Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Tutkimuksen toteutus 6 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy, Kajaanin kaupungin toimeksiannosta. Tutkimuksessa oli kaksi kohderyhmää: Viime vuosina Kainuusta poismuuttaneet, tällä hetkellä 2 3 vuotiaat Viime vuosina Kajaaniin muuttaneet, tällä hetkellä 2 9 vuotiaat Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina 4. 26.10.2018 välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin a) poismuuttaneiden osalta 200 kpl, painottaen naisiin ja b) Kajaaniin muuttaneiden osalta 177 kpl. Aineistoa ei ole painotettu. Taloustutkimuksen laadunvarmistusmenettelyt on esitetty liitteessä. Tutkimuksen toteutti tutkimuspäällikkö Timo Myllymäki, timo.myllymaki@taloustutkimus.fi 7 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

8 Taustatietoa vastaajista Kajaaniin muuttaneet 44 % haastatelluista on naisia, 6 % miehiä. 34 % on iältään 2 29 vuotiaita, 29 % 30 34 vuotiaita, tätä vanhempia on 38 %. 33 % on suorittanut yliopistotutkinnon, 30 % amk tutkinnon, 9 % on ylioppilastutkinnon suorittaneita, 27 % ammatillisen tutkinnon ja 2 % peruskoulututkinnon suorittaneita. 69 % haastatelluista käy kokopäivätöissä. 22 % opiskelee kokopäiväisesti tai osa aikaisesti. 13 % kertoo hakevansa töitä aktiivisesti, 22 % satunnaisesti. 63 % haastatelluista elää parisuhteessa, 32 % yksin. 4 % haastatelluista on muuttanut Kajaaniin vuosina 2010 2014, 2 % vuosina 201 2018. 3 % ei muista muuton ajankohtaa. 2 % haastatelluista asui ennen muuttoa Itä Suomessa, 23 % Oulun seudulla, 9 % muualla Pohjois Pohjanmaalla, % Lapissa ja 2 % ulkomailla. 9 % muutti pääkaupunkiseudulta, 12 % muualta Etelä Suomesta ja 13 % Länsi Suomesta. Noin 40 % ei ole aiemmin asunut Kainuussa, 60 % on myös aiempaa kokemusta asumisesta Kainuussa, useimmin Kajaanista (7 %) ja Sotkamosta (1 %). Puolet haastatelluista asuu Kajaanissa kerrostalossa, joka viides rivitalossa ja reilu neljäsosa omakotitalossa. Joka toisella asunto on omistusasunto, joka toisella vuokrattu. Taloudessa on keskimäärin 2,4 henkilöä. Joka kolmannella on taloudessa myös lapsia, useimmin alle Lokakuu 2018 peruskouluikäisiä (7 %), mutta myös peruskouluikäisiä on usein (4 %). Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Vastaajien taustatiedot MUUTTANUT KAINUUSTA 2008 2010 2011 2013 2014 2016 2017 2018 En muista MISSÄ ASUI SILLOIN Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Joku muu TALOUDEN HENKILÖMÄÄRÄ 1 hlö 2 hlöä 3+ hlöä ASUUKO LAPSIA Kyllä Ei On lapsia, n=70 LAPSET OVAT Alle peruskouluikäisiä Peruskouluikäisiä Lukio opiskelijoita EOS Muuttanut pois Kainuusta, n=200 2 2 9 4 2 2 2 9 6 1 19 26 38 32 40 3 3 83 40 1 1 0 20 40 60 80 100 6 74 % SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄRYHMÄ 2 29 vuotta 30 34 vuotta 3 39 vuotta KOULUTUS Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ylioppilas Opisto/Amk Yliopisto TYÖSSÄKÄYNTI Kokopäivätyö Osa aikatyö/ei töissä OPISKELUTILANNE Kokopäiväinen Osa aikainen Ei opiskele TYÖNHAKU Aktiivinen Satunnainen Ei hae työtä ELÄMÄNTILANNE Sinkku Parisuhteessa 2 6 7 21 19 12 1 30 3 38 33 30 42 20 77 0 20 40 60 80 100% 60 8 6 70 70 9 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Taustatietoa vastaajista Kajaanista muuttaneet 70 % haastatelluista on naisia, 30 % miehiä. 60 % on iältään 2 29 vuotiaita, 3 % 30 34 vuotiaita. 33 % on suorittanut yliopistotutkinnon, 38 % amk tutkinnon, 7 % on ylioppilastutkinnon suorittaneita, 21 % ammatillisen tutkinnon ja 2 % peruskoulututkinnon suorittaneita. 8 % haastatelluista käy kokopäivätöissä. 31 % opiskelee kokopäiväisesti tai osa aikaisesti. 1 % kertoo hakevansa töitä aktiivisesti, 30 % satunnaisesti. 77 % haastatelluista elää parisuhteessa, 20 % yksin. 70 % haastatelluista on muuttanut Kajaanista vuosina 2008 2013, 28 % vuosina 2014 2018. 2 % ei muista muuton ajankohtaa. 74 % asui ennen muuttoa Kajaanissa, 9 % Sotkamossa, 6 % Suomussalmella, 4 % Kuhmossa. Muissa Kainuun kunnissa asui kussakin 2 % haastatelluista. Taloudessa on keskimäärin 2,48 henkilöä. Joka kolmannella on taloudessa myös lapsia, useimmin alle peruskouluikäisiä (83 %), mutta myös peruskouluikäisiä on usein (40 %). 10 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Vastaajien taustatiedot MUUTTANUT KAJAANIIN 2010 2012 2013 2014 201 2016 2017 2018 En muista ASUI ENNEN MUUTTOA Pääkaupunkiseutu Etelä Suomi Länsi Suomi Itä Suomi Pohjanmaa Oulun seutu Muu Pohjois Pohjanmaa Lappi Ulkomaat ASUU KAINUUSSA Ensimmäistä kertaa On asunut joskus aiemmin On asunut aiemmin, n=108 MISSÄ ASUNUT AIEMMIN Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi Sotkamo Suomussalmi Vaala Joku muu Eos 3 2 9 2 3 4 1 1 4 24 21 20 9 12 13 2 7 9 8 1 23 32 38 61 7 ASUU Kerrostalo Rivitalo Omakotitalo Asunto on Vuokrattu/asumisoikeusasunto Omistusasunto TALOUDEN HENKILÖMÄÄRÄ 1 hlö 2 hlöä 3+ hlöä ASUUKO LAPSIA Kyllä Ei On lapsia, n=6 LAPSET OVAT Alle peruskouluikäisiä Peruskouluikäisiä Lukio opiskelijoita Ammattikouluopiskelijoita 3 20 27 28 37 36 37 3 49 1 4 63 7 0 20 40 60 80 100% 0 20 40 60 80 100% Muuttanut Kajaaniin, n=177 11 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Vastaajien taustatiedot SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄRYHMÄ 2 29 vuotta 30 34 vuotta 3 39 vuotta 40 44 vuotta 4 49 vuotta 0 4 vuotta 9 vuotta KOULUTUS Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ylioppilas Opisto/Amk Yliopisto TYÖSSÄKÄYNTI Kokopäivätyö Osa aikatyö/ei töissä OPISKELUTILANNE Kokopäiväinen Osa aikainen Ei opiskele TYÖNHAKU Aktiivinen Satunnainen Ei hae työtä ELÄMÄNTILANNE Sinkku Parisuhteessa Muu Muuttanut Kajaaniin, n=177 2 4 66 12 10 9 27 29 34 30 33 44 69 31 11 11 78 13 22 32 63 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 6 6 % 12 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Mitä kysyttiin? 13 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Tutkimuksen kysymykset poismuuttaneilta Onko muuttanut pois Kainuusta joskus vuosina 2008 2018? Minä vuonna? Missä Kainuun kunnassa asui? Mitkä asiat vaikuttivat muuttopäätökseen? Jos opiskelupaikka, oliko kyseistä alaa mahdollisuus opiskella Kajaanissa? Kuinka hyvin nyt tuntee Kajaania? Kuinka todennäköisesti suosittelisi Kajaania ystäville asuinpaikaksi? Kajaanin ja nykyisen asuinpaikan vertailua (19 erilaista asiaa) Todennäköisyys muuttaa pois seuraavan viiden vuoden aikana? Halukkuus muuttaa Kajaaniin? Tai muualle Kainuuseen? Muutto Kajaaniin eri tilanteissa Taustatietokysymykset: talouden koko, asuuko taloudessa lapsia, minkä ikäisiä, koulutus, työssäkäynti, opiskelutilanne, työnetsintä, elämäntilanne 14 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Tutkimuksen kysymykset Kajaaniin muuttaneilta Onko muuttanut Kajaaniin joskus vuosina 2010 2018? Minä vuonna? Missä asui ennen Kajaaniin muuttoa? Onko aiemmin asunut Kainuussa? Mitkä asiat vaikuttivat muuttopäätökseen? Kuinka todennäköisesti suosittelisi Kajaania ystäville asuinpaikaksi? Kajaanin ja entisen asuinpaikan vertailua (19 erilaista asiaa) Todennäköisyys muuttaa pois Kajaanista seuraavan viiden vuoden aikana? Taustatietokysymykset: asunnon tyyppi, talouden koko, asuuko taloudessa lapsia, minkä ikäisiä, koulutus, työssäkäynti, opiskelutilanne, työnetsintä, elämäntilanne 1 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Tulosgrafiikka 16 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Vaikuttivatko päätökseesi muuttaa pois Kainuusta enemmän Uuden asuinkunnan myönteiset asiat Molemmat vaikuttivat päätökseeni yhtä paljon Kainuun kielteiset asiat En oikein osaa sanoa 1 6 48 32 % Muuttanut pois Kainuusta, n=200 17 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Vaikuttivatko päätökseesi muuttaa Kajaaniin enemmän Kajaanin myönteiset asiat Molemmat vaikuttivat päätökseeni yhtä paljon Entisen asuinkuntasi kielteiset asiat En oikein osaa sanoa 22 3 0 2 % Muuttanut Kajaaniin, n=177 18 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Kumpi vaikutti muuttopäätökseen enemmän? Kohdekunnan myönteiset asiat 0 48 Muuttopäätökseen on selvästi useammin vaikuttanut kohdekunnan myönteiset asiat kuin lähtökunnan kielteiset asiat. Entisen asuinkunnan kielteiset asiat Molemmat vaikuttivat päätökseeni yhtä paljon 3 6 2 32 Kajaaniin muuttaneet Kainuusta muuttaneet Kainuusta poismuuttaneiden vastauksissa korostuu kuitenkin Kajaaniin muuttaneita useammin se, että molemmilla asioilla on ollut vaikutusta päätökseen yhtä paljon. En oikein osaa sanoa 1 22 0 10 20 30 40 0 60 Kaikki vastaajat, Kainuusta muuttaneet, n=200 / Kajaaniin muuttaneet, n=177 19 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Mitkä asiat vaikuttivat tuolloin muuttopäätökseesi? Oma opiskelupaikka Oma työtilanne Lähemmäs ystäviä/sukulaisia Sijainti / liikenneyhteydet toimivat paremmin Halu suurempaan kaupunkiin Vapaa ajalle enemmän tekemistä uudessa kunnassa Muutos elämäntilanteessa / Muutto yhteen tai erilleen / Lapsen syntymä Eläminen ja arki helpompaa muualla Perheenjäsenen työtilanne Uuden kunnan parempi ilmapiiri Uuden kunnan paremmat kaupalliset palvelut Parempi kulttuuritarjonta uudessa kunnassa Uuden kunnan julkisten palvelujen parempi taso Perheenjäsenen opiskelupaikka Sopivan asunnon tai omakotitalotontin saatavuus helpompaa Kotiseutu Muu Eos 2 3 1 30 29 28 26 2 24 22 21 21 16 12 9 8 49 47 Muuttanut pois Kainuusta, n=200 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % 20 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Miksi muutit juuri Kajaaniin? Mitkä asiat vaikuttivat tuolloin muuttopäätökseesi? Oma työtilanne Lähemmäs ystäviä/sukulaisia Muutos elämäntilanteessa / Muutto yhteen tai erilleen / Lapsen syntymä Oma opiskelupaikka Perheenjäsenen työtilanne Eläminen ja arki helpompaa muualla Vapaa ajalle enemmän tekemistä uudessa kunnassa Sopivan asunnon tai omakotitalotontin saatavuus helpompaa Uuden kunnan parempi ilmapiiri Sijainti / liikenneyhteydet toimivat paremmin Uuden kunnan julkisten palvelujen parempi taso Uuden kunnan paremmat kaupalliset palvelut Perheenjäsenen opiskelupaikka Parempi kulttuuritarjonta uudessa kunnassa Halu suurempaan kaupunkiin Kotiseutu Muu Eos 1 21 19 18 18 16 1 14 10 8 7 7 6 8 42 4 Muuttanut Kajaaniin, n=177 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % 21 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Oliko kyseisen alan opiskelumahdollisuutta Kajaanissa? Jos kyseisen alan opiskelupaikka olisi ollut tarjolla myös Kajaanissa Kyllä Ei En tiedä, en ottanut selvää / en muista enää / eos Olisin varmasti valinnut Kajaanin Olisin todennäköisesti valinnut Kajaanin Olisin todennäköisesti kuitenkin muuttanut pois Kainuusta Olisin joka tapauksessa muuttanut pois Kainuusta En oikein osaa sanoa 3 9 28 34 22 69 31 % % Oma opiskelupaikka, n=94 Ei kyseisen alan opiskelumahdollisuutta Kajaanissa, n=6 22 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Muuton syyt? Miksi muutit juuri Kajaaniin / nykyiseen kuntaan? 23 Lokakuu 2018 Oma työtilanne Perheenjäsenen työtilanne Oma opiskelupaikka Perheenjäsenen opiskelupaikka Muutos elämäntilanteessa / Muutto yhteen tai Lähemmäs ystäviä/sukulaisia Uuden kunnan parempi ilmapiiri Sopivan asunnon tai omakotitalotontin saatavuus Halu suurempaan kaupunkiin Uuden kunnan paremmat kaupalliset palvelut Uuden kunnan julkisten palvelujen parempi taso Parempi kulttuuritarjonta uudessa kunnassa Vapaa ajalle enemmän tekemistä uudessa Sijainti / liikenneyhteydet toimivat paremmin Eläminen ja arki helpompaa muualla Kotiseutu Muu, mikä? Eos 7 9 8 7 8 6 18 22 19 21 2 30 14 21 1 16 16 10 18 28 21 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki 12 42 4 47 26 29 24 2 8 3 1 0 Kaikki vastaajat, Kainuusta muuttaneet, n=200 / Kajaaniin muuttaneet, n=177 0 100 49 Kajaaniin muuttaneet Kainuusta muuttaneet Kajaaniin on useimmin muutettu Työtilanteen vuoksi Lähemmäs ystäviä / sukulaisia Elämäntilanteen muutoksen vuoksi Kainuusta on muutettu pois useimmin Opiskelupaikan perässä (jos oman alan opiskelu olisi ollut mahdollista Kajaanissa, joka kolmas tämän syyn maininnut olisi todennäköisesti jäänyt Kajaaniin) Työpaikan perässä Lähemmäs ystäviä / sukulaisia Suurimmat erot muuton motiiveissa suunnan mukaan Kajaanista on haluttu pois opiskelupaikan vuoksi, suurempaan kaupunkiin, kaupallisten palvelujen perässä, sijainnin vuoksi, vapaa ajan tekemisen perässä ja myös paremman kulttuuritarjonnan vuoksi. Kajaaniin on puolestaan haluttu tulla lähemmäs ystäviä / sukulaisia.

Kuinka hyvin tunnet Kajaania tällä hetkellä? 4 Erittäin hyvin 3 Melko hyvin 2 En kovin hyvin 1 En lainkaan En osaa sanoa Keskiarvo 18 41 39 3 2,7 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % Muuttanut pois Kainuusta, n=200 24 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Kuinka todennäköistä on, että suosittelisit Kajaania ystäville tai tuttaville asuinpaikkana? 2 20 19 20 % 1 10 4 0 10 erittäin todennäköisesti 6 11 14 9 6 6 9 8 7 6 4 3 2 1 0 en lainkaan todennäköisesti 3 4 1 Eos Suosittelijat Passiiviset Kriitikot NPS 9 39 2 43 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100% Muuttanut pois Kainuusta, n=200 2 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Kuinka todennäköistä on, että suosittelisit Kajaania ystäville tai tuttaville asuinpaikkana? % 30 2 20 1 10 9 0 10 erittäin todennäköisesti 12 2 20 9 14 3 3 1 1 9 8 7 6 4 3 2 1 0 en lainkaan todennäköisesti 3 Eos Suosittelijat Passiiviset Kriitikot NPS 21 46 33 12 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100% Muuttanut Kajaaniin, n=177 26 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Toimivatko seuraavat asiat kokemuksesi pohjalta paremmin Kajaanissa vai nykyisessä kotikunnassasi vai toimivatko ne yhtä hyvin? Paremmin Kajaanissa Yhtä hyvin EOS Paremmin nykyisessä Asumisen hintataso Eläminen on yleensä edullisempaa Ympäristö ja luonto Asuntojen saanti tai omakotitalotontin saanti Yleinen turvallisuus Katujen ja yleisten paikkojen viihtyisyys Kaupalliset palvelut Peruskoulun jälkeiset opiskelumahdollisuudet Kulttuuritarjonta Terveydenhuolto Julkinen liikenne Vapaa ajan harrastusmahdollisuudet Teiden ja katujen kunto Liikenneyhteydet muualle Suomeen Lasten tulevaisuuden näkymät Yleinen ilmapiiri ja elävyys Lasten päivähoito Työnsaantimahdollisuudet Opetuksen taso kouluissa Joku muu Muuttanut pois Kainuusta, n=200 2 18 16 16 16 1 14 14 11 10 9 9 7 6 12 7 36 12 9 14 11 1 23 26 29 33 7 0 67 1 6 6 33 6 2 39 1 39 6 3 18 27 44 89 13 13 6 7 3 77 42 1 2 32 23 7 72 69 6 70 9 60 0 39 39 4 3 38 2 21 1 13 16 1 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % 12 27 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Toimivatko seuraavat asiat kokemuksesi pohjalta paremmin Kajaanissa vai entisessä kotikunnassasi vai toimivatko ne yhtä hyvin? Paremmin Kajaanissa Yhtä hyvin EOS Paremmin entisessä Ympäristö ja luonto Asumisen hintataso Asuntojen saanti tai omakotitalotontin saanti Eläminen on yleensä edullisempaa Yleinen turvallisuus Työnsaantimahdollisuudet Vapaa ajan harrastusmahdollisuudet Terveydenhuolto Kulttuuritarjonta Yleinen ilmapiiri ja elävyys Lasten päivähoito Liikenneyhteydet muualle Suomeen Peruskoulun jälkeiset opiskelumahdollisuudet Kaupalliset palvelut Katujen ja yleisten paikkojen viihtyisyys Lasten tulevaisuuden näkymät Julkinen liikenne Opetuksen taso kouluissa Teiden ja katujen kunto Joku muu Muuttanut Kajaaniin, n=177 41 38 3 33 32 31 27 27 27 26 2 24 23 1 11 6 3 0 63 16 12 14 12 11 34 3 14 24 2 7 2 36 29 6 27 26 30 4 89 19 21 29 44 3 1 17 7 2 1 8 3 60 60 39 1 49 12 4 41 31 36 29 37 29 1 11 21 13 18 4 12 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % 12 28 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Kummassa kaupungissa asiat paremmin Tyytyväisyysindeksi Kajaanissa vai nykyisessä/entisessä kaupungissa Kajaanissa paremmin (+) Muualla paremmin ( ) 100 7 0 2 0 2 0 7 100 41 26 3 19 49 10 1 1 4 2 34 38 27 31 6 Tyytyväisyysindeksi (Kajaaniin muuttaneet) Tyytyväisyysindeksi (Kainuusta muuttaneet) 44 2 40 22 32 34 3 7 4 21 12 16 34 21 24 6 71 29 0 37 6 Kaikki vastaajat, Kajaaniin muuttaneet, n=177 / Kajaanista muuttaneet, n=200 29 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki

Muuttotodennäköisyys nykyisestä asuinkunnasta Erittäin todennäköistä 4 Melko todennäköistä 3 En ole ajatellut asiaa 2 Melko epätodennäköistä 1 Erittäin epätodennäköistä En osaa sanoa Keskiarvo 10 21 13 2 29 4 2,8 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % Muuttanut pois Kainuusta, n=200 30 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Muuttotodennäköisyys pois Kajaanista Erittäin todennäköistä 4 Melko todennäköistä 3 En ole ajatellut asiaa 2 Melko epätodennäköistä 1 Erittäin epätodennäköistä En osaa sanoa Keskiarvo 16 19 1 28 21 1 2,80 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % Muuttanut Kajaaniin, n=177 31 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Miten halukas olisit muuttamaan Kajaaniin? Erittäin halukas 4 Melko halukas 3 En oleajatellut asiaa 2 En kovin halukas 1 En lainkaan halukas Eos Keskiarvo 3 28 21 2 22 1 2,6 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % Muuttaa pois nykyisestä kunnasta erittäin/melko todennäköisesti/ei ole ajatellut asiaa, n=87 32 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Olisitko halukas muuttamaan johonkin toiseen Kainuun kuntaan? Erittäin halukas 4 Melko halukas 3 En oleajatellut asiaa 2 En kovin halukas 1 En lainkaan halukas Eos Keskiarvo 3 3 18 18 2 1,80 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % Ei ole kovin/lainkaan halukas muuttamaan Kajaaniin, n=60 33 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Muuttaisitko Kajaaniin, jos Kajaanista järjestyisi Kyllä Ehkä En En osaa sanoa Molemmille vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työpaikka 38 37 24 1 Toiselle teistä vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työpaikka ja toiselle avautuisi mahdollisuus opiskeluun 21 36 43 Molemmille määräaikainen työpaikka 12 27 9 1 Toiselle teistä vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työpaikka, mutta toiselle ei 8 32 9 1 Toiselle teistä määräaikainen työpaikka, mutta toiselle ei 4 17 78 1 On parisuhteessa, n=13 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100 % 34 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Muuttaisitko Kajaaniin, jos Kajaanista järjestyisi sinulle Kyllä Ehkä En En osaa sanoa Vakituinen, toistaiseksi voimassa oleva työpaikka. 1 40 4 Määräaikainen työpaikka 6 1 79 Mahdollisuus opiskeluun 2 17 79 2 Ei ole parisuhteessa, n=47 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100% 3 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

Houkuttelisiko Kajaani asuinpaikkana ja muuttokohteena, jos varmuutta työstä tai opiskelupaikasta ei olisi? Kyllä Ehkä Ei En osaa sanoa 6 11 84 0 10 20 30 40 0 60 70 80 90 100% Muuttanut pois Kainuusta, n=200 36 13.11.2018 18706 Muuttotutkimus

LUOTETTAVUUSRAJATAULUKKO 9 %:N TASOLLE Lokakuu 37 2018 Esimerkki 1 Jos tuhannesta vastaajasta % on ostanut tuotetta, on virhemarginaali ±1,4 prosenttiyksikköä. Koko väestössä on siis 9 %:n luotettavuustason mukaan 3,6 6,4 % tuotetta ostaneita. Esimerkki 2 Oletetaan ennen tutkimusta, että tuotteen markkinaosuus on noin 1 %. Halutaan selvittää asia ±1 prosenttiyksikön tarkkuudella. Tutkimukseen tarvitaan 000 vastaajaa. Esimerkki 3 a) Tuhannen vastaajan joukossa 1 19 vuotiaita on 10, ja näistä 10 % ilmoittaa ostavansa säännöllisesti tuotetta X. Todellinen ostajien osuus 9 %:n luotettavuustasolla on 10 % ±4,9 eli,1 14,9 %. b) Jos otoskoko olisi puolta pienempi eli 00, 1 19 vuotiaita vastaajia olisi 7 ja todellinen ostajien osuus olisi 10 % ±6,9 eli 3,1 16,9 %.

KAHDESTA ERI TUTKIMUKSESTA SAATUJEN TULOSTEN VÄLISTEN EROJEN LUOTETTAVUUSTAULUKKO 9 %:N TASOLLE Näiden taulukoiden avulla voidaan arvioida eri suuruisten otosten ja eri tutkimusten avulla saatujen prosenttilukujen erotusten merkitsevyyttä. Taulukoista valitaan aina se, jossa p (=prosenttiluku) on lähinnä saatua tulosta/osuutta. ESIMERKKI Tehtiin kaksi eri tutkimusta eri aikoina. Toisessa oli 20 vastaajaa ja toisessa 1000. Tuotteen markkina osuus oli pienemmässä tutkimuksessa 37 % ja suuremmassa 3 %. Tarkasteluun valitaan taulukko p = 40 tai 60 %, koska saadut tulokset ovat kaikkein lähimpänä sitä. Taulukosta katsotaan luku otoskokojen 1000 ja 20 risteyskohdasta. Tässä tapauksessa tulosten eron merkitsevyyteen olisi vaadittu 6,8 prosenttiyksikön ero, joten tehtyjen tutkimusten tulosten ero (2 prosenttiyksikköä) ei ollut merkitsevä.

Laadunvarmistus Taloustutkimuksessa SGS Fimko on myöntänyt Taloustutkimukselle ISO 2022 toimialasertifikaatin, ja tämän projektin kaikki vaiheet on toteutettu tämän standardin sekä Suomen lakien mukaisesti. Taloustutkimus käsittelee aina kaikkia tutkimuksiin liittyviä, sekä asiakkailta saatuja että tutkimuksen yhteydessä syntyneitä, tietoja ehdottoman luottamuksellisina. Taloustutkimus on sitoutunut noudattamaan ESOMARin ja Kansainvälisen Kauppakamarin yhdessä julkaisemia tutkimusalan kansainvälisiä perussääntöjä. Taloustutkimus ei ole käyttänyt alihankkijoita tässä tutkimuksessa. Erillistutkimuksen tulosten julkaiseminen ja edelleen luovuttaminen Tutkimuksen tilaaja voi julkistaa tilaamansa tutkimuksen tuloksia, kunhan julkaistut tulokset eivät ole harhaanjohtavia. Kun tutkimustuloksia julkaistaan, tulee selvästi erottaa tulokset ja niiden tulkinta. Julkistamisen yhteydessä on aina mainittava tutkimuksen nimi, toteutusaika ja tutkimuksen tekijä, Taloustutkimus Oy. Toivomme, että lähetätte suunnittelemanne julkaisun (lehtiartikkeli, verkossa julkaistavat tiedot ym.) Taloustutkimus Oy:hyn tarkastettavaksi ennen julkaisemista. Lisäksi toivomme, että toimitatte meille tiedon siitä, missä ja milloin asia julkaistaan, jotta voimme vastata meille mahdollisesti tuleviin kyselyihin. Olemme mielellämme avuksi viestinnässänne. 39 Lokakuu 2018 Kajaanin muuttotutkimus 2018 / 18706 / Timo Myllymäki