Selostus Mattlidenin koulukeskuksen tontinkäyttösuunnitelma Kohde: Mattlidenin koulukeskuksen tontinkäyttösuunnitelma Suunnitteluala: ARK/ PS ARK Työnumero: 2160 Hankenumero: 3741 Päiväys: 26.2.2017 Tehtävän sisältö Suunnittelussa tutkittiin kaaviomaisella tarkkuudella asemakaavoitusta varten Mattlidenin koulukeskuksen tontinkäytön kehittämistä kasvavalle oppilasmäärälle. POOK Arkkitehtitoimisto Oy laati kuusi vaihtoehtoista tontinkäytön periaatesuunnitelmaa (ersiot A F). Näissä suunnitelmissa käsiteltiin tontin lisärakentamista eri tavoin - eri laajuudella - ja ne huomioivat suojeltavaksi esitettäviä rakennuksia eri tavoin. Suunnittelunohjauskokouksessa valittiin jatkokehitettävä versio, josta laadittiin loppuasiakirjojen mukainen aineisto. Sijainti kaupunkirakenteessa Mattlidenin koulukeskuksen tontti sijoittuu Länsiväylän ja Gräsanlaakson risteämän lounaispuolelle. Lähialueen kehittämissuunnitelmissa tutkitaan asuin- ja muun rakentamisen lisäämistä koulukeskuksen etelä ja pohjoispuolelle. Laadittu suunnitelma perustuu laajennukseen, joka kytkeytyy tontin pohjoisosassa olevaan koulukeskukseen. Laajennus muodostaa piha-alueille uuden rajan pohjoiseen suuntaan koulun ja päiväkodin pihojen jäädessä laajennuksen eteläpuolelle. Liikenne Koulukeskuksen oppilasalue on ruotsinkielisyyden takia tavanomaista laajempi tämä nostaa henkilöautoilla tapahtuvan saattoliikenteen määrää. Saattoliikenne ja sen kääntö on suunniteltu tapahtumaan etelästä Matinkallion tietä pitkin. Tien varteen on järjestetty lyhytaikaiseen pysäköintiin ja pysähtymiseen varattuja paikkoja sekä kääntöpaikka. Etelästä tuleva kevytliikenne kiertää saaton koulun tontin puolelta. Pohjoisesta tuleva kevytliikenne kiertää laajennuksen pohjois- ja länsipuolelta. Huoltoajo tapahtuu pohjoisesta. Katettu huoltopiha yhdistyy olevan koulun huoltoon rakennusten liittymässä. Massoittelu: Laajennus on kolmikerroksinen. Se kytkeytyy olevaan kouluun itäpuolelta ja loveutuu osittain maastoon länsipuolella. Massoittelulla ja laajennuksen sijoittelulla voidaan katsoa olevan etuja pihan, ilmanlaadun ja liikennemelun rajaamisessa. Kerrosala Tilaohjelma on sijoitettavissa 4.100 kem2 pinta-alaan. Kerrosalan ulkopuolelle on tarkasteluissa jätetty Ikonehuone ja pääosin maanalaisia teknisiä tiloja alimmasta kerroksesta. Kerrosluku Suunnitelman perusteella voi todeta kolmen käyttökerroksen soveltuvan suunnitelluille toiminnoille. Kerrosluvun kasvattamisella neljään pienennettäisiin peittoalaa mutta samalla se heijastuisi hankaloituvina piha-/maantasoyhteyksinä. Toimintojen sijoittuminen ja toiminnalliset yhteydet Päiväkodin tilat sijoittuvat alimpaan kerrokseen ja niistä on suora pihayhteys. Päiväkodin piha on aidattu muusta käytöstä. Saatto ryhmiin tapahtuu ulkoportaan tai loivaksi muokatun pihapolun kautta. Ylempiin kerroksiin on järjestetty tilaa yksilöimättömille opetustiloille, hallinnolle ja nuorisotiloille. Rakennuksesta on sisäyhteys olevan koulun aulatiloihin ja keittiöön. Toisen kerroksen sisäänkäynnit lännestä mahdollistavat erilliskäytön ja tilojen jakamista tai yhdistämistä. Olevan koulun keittiö ja huolto palvelevat myös laajennusta. Henkilökunnan ja hallinnon tilat on sijoitettu ylimpään kerrokseen. I-konehuone on sijoitettu ylimpään kerrokseen. Havaintoja tontinkäytön suunnittelussa - Alueen huono ilmanlaatu ohjaa rakennusten / laajennuksen ja pihojen sijoittelua. Tämä on huomioitavissa oleva asia, eikä estä toimintojen suunniteltua laajentamista. - Piha-alueet ovat melko kompait, mutta huolellisella suunnittelulla ne ovat käytettävissä monipuolisesti, eivätkä muodostu esteeksi myöskään pinta-alansa puolesta. Pelikenttien koko ei täytä kaikkia lajivaatimuksia mutta lähiseudulta löytyy muita urheilukenttiä. Koulun alueen suunnittelussa on painotettu koululaisten pihan käytön tarpeita. - Laajennuksen sijoittelulla voidaan rajata pihaa ja samalla parantaa suojaisuutta. - Pihan ja suunnitellun rakennusalueen korkeuserot; nämä tulee täsmällisesti huomioida myös tarkemmassa suunnittelussa. Korkeuserot mahdollistavat luontevasti ja esteettömästi sisäänkäynnit laajennuksen kahteen eri kerrokseen. Tästä on toiminnallista etua rakennuksen tilojen joustavan käytettävyyden kannalta, vaikka asia heijastuukin haasteina pihasuunnitteluun. - Koska laajennus sulkee pihan tulvareittiä; tämä tulee huomioida myös tulevassa suunnittelussa. Piha-alueen pohjoisen reunan alimmille pihakoroille voidaan järjestää tulvatilanteen purkuväylä laajennuksen ali. - Länteen sijoittuva nk. lähimetsä on maisemallisesti ja pedagogisesti tärkeä. Metsän säilyttäminen on huomioitu suunnitelmissa. Havaintoja toiminnoista Suunnittelunohjauskokousten tiimoilta saatettiin todeta tärkeäksi seuraavia asioita: - Uudet toiminnot on hyvä sijoittaa laajennustyyppisesti olevaan rakennukseen kiinni. Laajennuksen voitiin katsoa olevan kehityskelpoisempi kuin erillinen/erilliset uudet rakennukset. - Sisäyhteys laajennuksen opetustiloista olevan koulun tiloihin on välttämätön. Päiväkodin tilojen tulee kuitenkin voida toimia tämän yhteyden niitä häiritsemättä. Sisäyhteys on järjestettävissä esimerkiksi pohjakaavioiden osoittamalla tavalla. Olevan koulun I-konehuoneen, salin ja keittiön sijainti (joiden muutokset on pyritty minimoimaan) rajoittavat yhteyden sijoittelua. - Toinen porrashuone tuottaa hiukan laskennallista tehottomuutta mutta mahdollistaa sekä sisäyhteyden että laajennuksen ja olevan koulun välisen tasoeron hoitamisen. - Laajennuksen toiminnot hyödyntävät olevaa keittiötä ja nykyistä huoltosuuntaa pohjoisesta. Lattioissa on noin puolen kerroksen korkeustasoero (laajennus-oleva koulu). Tämä huomioidaan portaan ja hissin sijoittelussa. - Opetustilojen tulee olla joustavia ja mahdollistaa eri oppilasryhmien joustava käyttö. Tästä syystä opetustiloja ei yksilöity tarkasti; tilojen joustavuus tulee olemaan tärkeää myös tarkemmassa jatkosuunnittelussa. Laati: POOK Arkkitehtitoimisto Oy
21.1.6 10 9.6 6.1 15.7 +12.1 9.3 uusi tiealueen raja 4.0 suoja-alueen raja 5.8 4.1 4 9.2 7.2 ajo +6.5 10.2 9.1 6.9 +6.0 3.5 3.8 14.0 11.6 +8.0 3.7 3.3 3.1 +12.0 +9.0 I 4100 kem 2 3.0 Rauhalanpuisto 10ap 8.3 A 16.3 +16.3 16.3 +10.0 Lähimetsä, yhteys viheralueille + kel Suojaisa päiväkodin piha 6.6 7.0 3.4 Matinkallio 16.6 Matinkallio Avokalliot ja männyt, leikki 11.5 6.9 A 11.1 B 14.2 11.8 6.8 5 19.8 19.5 25 19.5 28.4 16.5 Pakoitustalo Selkeä saattoalue, tilataideteos 15.5 11.2 11.0 Pelikentät ja taidemuuri 11.1 10.0 9.2 6.7 6.3 B 3.9 5.5 I I 3.4 16.4 12ap Kukkula-alue, rinneleikit 11.5 4.3 Gräsanlaakso Puutarhamainen alue, kartanon vaikutuspiiri 3.3 2 o itustalo.8 I I 12.9 11.8 10.9 Leikki 10.8 I I 13.6 Mattberget säilytettävä kivimuuri 7.4 9.2 +3.63.6 6.3 +6.0 6.0 +3.8 +4.2 3.2 2.9 P 2. 0 12.8 vägen Nelikkotie MATTLIDEN TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA ALUETYYPIT 1:1000 26.2.2017 3.8 +3.3 3.3 0 5 10 20 50 Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI m
21.1.6 10 9.6 6.1 15.7 +12.1 9.3 uusi tiealueen raja 4.0 4 suoja-alueen raja 9.2 5.8 ERILLINEN SUUNNITTELUALUE 4.1 7.2 ajo +6.5 Matinkallio o 19.8 19.5 I itustalo.8 0 I 12.8 I I A 12.9 25 Rauhalanpuisto 10ap 16.6 19.5 28.4 11.8 14.0 16.3 +16.3 B 10.9 Leikki 16.3 10.8 +14 I I Matinkallio Pakoitustalo 16.4 +13 16.5 vägen Nelikkotie 13.6 +12 ulko-opetus PAIKOITUSTALO säilytettävä lähimetsä Mattberget ERILLINEN SUUNNITTELUALUE +12.0 12ap +10 taideprojeit +14 opastus +10.0 +12 +13 +9.0 +10 +14 opastus tilataideteos keinut avokallio tukimuuri opastus +13 polkupyörät huoltoajo +13 +12 kukkaniitty Länsimetron pystykuilu tukimuuri taide- ja peliseinä katos.8.8 istuskelu + kel säilytettävä kivimuuri 9.1 +9 pöydät pelikenttä 30x50 miniareena 15x30 terassoinnit +9 tasapainoilurata 11.1 +12 5% 7.4 9.2 +3.63.6 +8 +8.0 rinnekiipeilyrata 11.5 avokalliot puutarha ulko-opetus 6.9 avokallio 11.5 pöydät 11.8 avokallio +6.0 6.0 I 4100 kem 2 PÄIÄKODIN avokalliot PIHA terassoinnit puutaso ja istutukset +9.0 +8.5 kiipeily +10 +8 KOULUN PIHA miniauditorio MATTLIDEN TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 1:1000 26.2.2017 11.6 15.5 14.2 10.2 11.2 11.1 5% PÄIÄKOTI & OPETUSTILOJA 11.0 8.3 +10 +8.3 kiipeily asf. maalaukset jk+pp +8.0 5% ulko-opetus puutaso hiekkalaatikot ja miniajorata 6.3 +7 pöydät 6.9 tukimuuri MATTBERGSSKOLAN Baana +6.0 Huoltopiha ~+6.0 10.0 9.2 3.8 6.6 7.0 +3.8 6.8 6.7 6.3 ERILLINEN SUUNNITTELUALUE 4.3 +4.2 3.2 3.5 3.7 +3.3 3.3 0 5 10 20 hiukkasraja 2.9 3.9 3.3 3.3 MATTLIDENS SKOLA OCH GYMNASIUM A B 5.5 3.8 5 Gräsanlaakso P 50 3.1 3.4 3.4 3.0 Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI m 2 2.
Kuva: www.china-artificialgrass.com Avokalliot osana pihaa Pelikentälle keinonurmipinta Kuva: www.pinterest.com TukImuuri toimii värikkäänä taide- ja peliseinänä Kuva: www.landezine.com Pihan pintamateriaaleissa on selkeät rajaukset Korkeuseroja hyödynnetään rinnekiipeilyyn ja terassoimalla esim. ulko-opetuspaikoiksi MATTLIDEN TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA REFERENSSIKUA 26.2.2017 Kuva: www.landezine.com Kuva: www.mymodernmet.com Taide pihalla, esim. lähimetsässä Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI
+16.3 +16 +15 +14 +13 +12.5 +15.30.7 +10.3 +15.3.7 +10 kerrostalokortteli Matinkallio (tie) Rauhalanpuiston ja Matinkallion risteys säilytettävä lähimetsä ulko-opetus jk-pp istutettu luiska alakoulun piha, kiipeilytelineet puutaso avokalliolla, ulko-opetus +7 istutus käytävä taustalla 2 krs. sisäänkäynti päiväkotiin/kouluun käytävä taustalla uusi päiväkoti ja koulun laajennusosa käytävä Mattlidens skola & gymnasium A-A 1:500 +14.2 +14.2.1.8 +9 kerrostalokortteli jk-pp Matinkallio (tie) istutus saattoliikenteen jk-pp ajo pelikenttä käytävä istutus alakoulu +6 taide- ja pelimuuri oleva maanpinta katkoviivalla Mattlidens skola & gymnasium B-B 1:500 MATTLIDEN TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA LEIKKAUKSET 1:500 26.2.2017 Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI