TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMITILARAKENTAMINEN PALVELUTALO LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI"

Transkriptio

1

2 JOUSENPUISTON ASEMAKAAVALLINEN ESISELVITYS 2 TAUSTAA Tehtävänä oli selvittää Jousenpuiston korttelin asemakaavallinen perusratkaisu Jousenpuiston metroaseman sijoittuessa alueen pohjoisreunaan. Alueesta oli aiemmin tehty esiselvitys Arkkitehtiryhmä A6 Oy:ssä. TEHTÄVÄ Tilaajan tavoitteena oli sijoittaa kortteliin pääosin asumista, jonkin verran toimitilarakentamista ja palvelutalo sekä tutkia korttelin muuttuvaa luonnetta metroaseman naapurissa. ALUEEN ASEMA KAUPUNKIRAKENTEESSA Korttelin kaupunkikuvallista luonnetta määrittävät sekä ympäristön tämän hetkiset että tulevat visuaaliset ja toiminnalliset ominaisuudet. Tärkein muutos suunnittelun lähtökohtiin on metroaseman sijoittuminen alueen pohjoisreunaan. Jousenpuiston korttelin nykyinen ympäristö koostuu rakennuskannasta 1950 luvulta 2000 luvulle. Enimmäkseen kyse on luonteeltaan avoimista asuinkortteleista, kerros- ja pientalorakentamisesta. Tärkeimmät lähtökohdat Jousenpuiston suunnittelulle antavat sen maisemallinen sijainti, viheralueiden verkosto, eteläpuolinen Niittymaan alue sekä liikenneväylät. Korttelin (ja tulevan metroaseman) pohjoispuolella olevat tennishallit ovat lähinnä aluetta rajaava elementti. Urheilupuisto muutoin vaikuttaa Jousenpuistoon lähinnä metron ja sen mukanaan tuoman liikenteen kautta. Alueen hieman periferinen luonne tulee metron myötä muuttumaan. Metroasema tuo korttelin ympäristöön entistä huomattavasti enemmän ajoneuvo- ja kevyttä liikennettä, asema on mitä julkisin paikka. Tätä tukemaan on aseman eteläpuolelle järjestetty väljyyttä vapaamuotoisen aukion muodossa. Ajatuksena on myös tukea julkista kaupunkielämää ja erilaisia tapahtumia. Asuin- ja toimistorakennuksen alakertoihin saadaan liiketiloja aukiota elävöittämään. Asemakaavatyön lähtökohtana metroaseman osalta on pidetty Arkkitehtitoimisto Harris & Kjisik Oy:n laatimaa Jousenpuiston metroaseman hankesuunnitelmaa ASUINKORTTELI Asuinkorttelille on pyritty kehittämään alueen lähtökohdista kumpuava erityislaatu. Asuinkortteli hahmottuu ympäristöön selkeäksi neli-viisikerroksisten piste- ja lamellitalojen rajaamaksi kortteliksi. Korttelin sisäosissa rakentamisen mittakaava pienenee korttelin sisäisen raitin varteen asettuvat kolmi-nelikerroksiset pienkerrostalot. Raitilta avautuvat kuitenkin näkymät korttelin sisäiselle vapaa-alueelle, joka puolestaan on suorassa yhteydessä korttelin vieressä itäpuolella olevaan pohjois-eteläsuuntaiseen vihervyöhykkeeseen. Rakennustyypit mahdollistavat erilaisia huoneistojakaumia, metroaseman läheisyys tukisi myös asuntolatyyppisiä ratkaisuja. Liikennemelun huomioon ottaminen on tärkeällä sijalla asuinalueen suunnittelussa. Meluntorjunta määrittelee asuinkortteleiden periaateratkaisuja Merituulentien ja Koivu-Mankkaantien varressa. Rakennusten suuntaus ja talotyypit mahdollistavat asuntojen avaamisen ja suuntauksen siten, että parvekkeet on mahdollista suunnata melusuunnasta pois, jolloin niissä ei välttämättä tarvita erillisiä lasiseiniä melusyistä. Rakennukset on toisaalta mahdollista kytkeä toisiinsa laistetuin parveketornein. Pihojen melusuojaus toteutuu toisaalta muutenkin rakennuksin ja pihakannen kaidemuurein. Asuinkorttelin pysäköinti on järjestetty pihankansien alle nykyiseen maantasoon n Pihakansia rajaavat asuinrakennukset, joiden maantasokerroksiin (=katutasoon) saadaan liike-, yhteis- ym. tiloja siten, että pysäköintitilat saadaan näkymättömiin. Autohallista on tasossa käynti porrashuoneisiin ja hissille. Korttelin jätehuolto hoidetaan ulkokehältä nykyisen maanpinnan tasosta. Pelastusreitti raskaimmille nostoautoille niin ikään korttelin ulkokehällä. Ajo kannelle pienemmällä kalustolla on mahdollista luiskaa pitkin. TOIMITILARAKENTAMINEN Toimitilarakentaminen sijoittuu metroaseman päälle nelikerroksisena siten, että varsinainen rakennusrunko on metron maanalaisen pysäköinnin yläpuolella. Metroaseman sisäänkäyntirakennuksiin valokuiluineen ei tarvitse kajota. Eräänlaisena maamerkkinä Koivu-Mankkaantielle muutoin matalille metropaviljongeille on esitetty niiden ylle teräsrakenteista jättipergolaa toimitilarakennuksen räystään tasoon. Toimistojen autopaikat sijaitsevat metron liityntäpysäköinnistä yli jäävillä autopaikoilla sekä maantasopysäköinnissä itäisen metrosisäänkäynnin vierellä. PALVELUTALO Palvelutalon lähtökohtana on pidetty Espoon sosiaali- ja terveystoimelta saatua päivättyä tilaohjelmaa, joka käsittää erityyppistä asumista samassa yksikössä. Palvelutalo on sijoitettu metroaseman läheisyyteen puistoalueen äärelle. Ajoneuvoliikenne tontille on metroaseman liittymän kautta. Palvelutalon pysäköinti on järjestetty maantasoon. Mikäli palvelutalohanke ei toteudu Jousenpuistoon, tontilla voidaan jatkaa asuinrakentamista muun korttelin tapaan. LIIKENNE JA PYSÄKÖINTI Ajoneuvoliittymät alueelle oli ohjeistettu Koivu-Mankkaantien keskivaiheelta. Tämän lisäksi kortteliin muodostuu pohjoiseen reunaan metron liityntäliikenteelle uusi liittymä, jota voidaan hyödyntää myös korttelin tarpeisiin. Kevyen liikenteen pääreitit kiertävät korttelia kaikilta sivuilta. Niiltä on suorat yhteydet metron molemmille sisäänkäynneille. Suunnitelmassa on esitetty korttelin läpi vihervyöhykkeeseen liittyvä kevyen liikenteen yhteys kaakosta luoteeseen. Asuinkorttelin pysäköinti on sijoitettu nykyiseen maantasoon n , jolloin vesipaine-eristettyjä rakenteita ei tarvita. Autopaikat on kätketty pihakansien alle niiden pinta-ala minimoiden. Pysäköintinormit: asunnot 1 ap / 100 kem2 toimitila 1 ap / 70 kem2 Palvelutalo 1 ap / 250 kem2 KAUKOLÄMPÖ JA PURO Alueen halkaiseva kaukolämpöputki puretaan huonokuntoisena: Uusi linjaus Koivu-Mankkaantien varressa. Nykyisellään korttelin halki avo-ojana virtaava puron linjausta siirretään kiertämään kortteli, mutta puro säilytetään avo-ojana.

3

4

5

6

7

8

9

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

RANTAKORTTELEIDEN TUTKIELMAT SIPOON KUNNAN ERIKSNÄSIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Sipoon kunta Kaavoitus RANTORTTELEDEN TUTKELMAT SPOON KUNNAN ERKSNÄSN OSAYLESKAAVAEHDOTUS 6.10.2014 SERUM ARKKTEHDT OY NLSÄNKATU 11-13 F 6 FN-00510 HELSNK FNLAND WWW.SERUM.F Perusratkaisu Kortteleiden

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011

VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY Tontti sijaitsee Huopalahdentien ja Rakuunantien risteyksessä, kahden eriluonteisen kaupunkirakenteen rajapinnassa. Rajakohtaa korostaa ja sen osaltaan muodostaa Huopalahdentien ylittävä kävelysilta, jolla

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella

Lisätiedot

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS

HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS HAUKILUOMA II 8360 KESKUSTAKORTTELEIDEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VIITESUUNNITELMALUONNOS 8.6.2015 HAUKILUOMA II - VIITESUUNNITELMALUONNOKSET Viitesuunnitelma koskee Haukiluoman kaupunginosaan Länsi-Tampereella

Lisätiedot

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA sivu 1/10 KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA HAKEMUKSEN PERUSTELUT Rakennusalueen rajan ylitys Suunnitteluratkaisussa ylitetään osoitetun VIII-kerroksisen rakennusalueen raja Myrskynkadun

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA, TONTTI 16742/2 MAANKÄYTÖN EHDOTUSSUUNNITTELMA KOTO

PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA, TONTTI 16742/2 MAANKÄYTÖN EHDOTUSSUUNNITTELMA KOTO PIKKU HUOPALAHDEN POHJOISOSA, TONTTI 16742/2 MAANKÄYTÖN EHDOTUSSUUNNITTELMA 17.4.2014 KOTO LÄHTÖKOHTIA KANSIKUVAN SIJAINTI SUUNNITELMASSA Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ja Senaatti-kiinteistöt omistavat

Lisätiedot

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö

Liikenne. Asukastilaisuus Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liikenne Asukastilaisuus 3.5.2017 Salla Karvinen Suunnitteluinsinööri Kaupunkisuunnittelukeskus, liikennesuunnitteluyksikkö Liittyminen liikenneverkkoon Alueen pää- ja kokoojakatuverkko täydentyy: Finnoonsilta-kadun

Lisätiedot

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA

RETKEILIJÄNKATU HANKESUUNNITELMA RETKEILIJÄNKATU 13 12.05.2017 HANKESUUNNITELMA Retkeilijänsilta Retkeilijänkatu 11 tontilla sijaitseva toimistorakennus on tällä hetkellä Avara Oy:n toimitilakäytössä ja Retkeilijänkatu 13 tontti on kyseisen

Lisätiedot

AL 18350< (5950) 18350< (5950)

AL 18350< (5950) 18350< (5950) Lauttasaaren ostoskeskuksen asemakaavan muutosehdotus nro 12079 23.10.2012 muutokset kaupunkisuunnittelulautakunnan 29.5.2012 hyväksymään asemakaavaehdotukseen Liite 2 HEL 2013-009062 AL Merkinnät: AK

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

Havainnekuva. Jätkäsaari HELIKSI 1/6

Havainnekuva. Jätkäsaari HELIKSI 1/6 Havainnekuva 31921 HELIKSI 1/6 Asemapiirustus/maantasokerros 1:500 Heliksi AJONEUVOLIIKENNE ULOS Rakennus tehdään kahden päällekkäisen spiraalin muotoon siten, että joka toinen kerros on varattu asunnoille

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus,

Kempeleen keskustan kaavarunko. Yleisötilaisuus, Kempeleen keskustan kaavarunko Yleisötilaisuus, 19.05.2017 SUUNNITTELUN NÄHTÖKOHDAT Kempeleen kunta järjesti Kempeleen kuntakeskuksen kaavoitus- ja tontinluovutuskilpailun keväällä 2016 Ollakan alueelle.

Lisätiedot

"Helminauha" 5: :5 1:2655 1:2655 1:1717 2:215 2:195 1:2713 1:2767. Myllypolku 1:1714 1:2179 1:1729. Muorinkuja

Helminauha 5: :5 1:2655 1:2655 1:1717 2:215 2:195 1:2713 1:2767. Myllypolku 1:1714 1:2179 1:1729. Muorinkuja Ky töt ie. 00. B...0............ 0....... :.....0............... 0......... e oti Alh...0.0............. tie n i.g in s l He -0-0.......0 0.................. Muorinkuja. 00 + 00 lt........ 0. Ti.. M :

Lisätiedot

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO ALUEEN RAKEISUUSKAAVIO - SYVENTYMISALUE PUNAISELLA ALUESUUNNITELMALUONNOS PAIKOITUS - VÄHINTÄÄN 1 AUTOPAIKKA

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 4 Livornonkatu 5, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa, Livornonkadun kulmauksessa.

Lisätiedot

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013

Lohja. Jouni Ikäheimo 10 / 2013 Hiidensalmi Lohja Liikenneselvitys Jouni Ikäheimo Nora Kumpulainen 10 / 2013 HIIDENSALMEN HAVAINNEKUVA, LOHJAN KAUPUNKI SELVITYKSEN LÄHTÖKOHDAT Hiidensalmen alue sijaitsee kilometrin etäisyydellä Lohjan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3

Espoon kaupunki Pöytäkirja Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin tontti 3 28.11.2016 Sivu 1 / 1 4675/2016 10.00.02 113 Kerrostalotontin varaaminen Tapiolasta Espoon Asunnot Oy:lle, korttelin 12221 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet

Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Ehdotuksessa on päädytty noudattamaan 1930-luvulla laaditun funkiskaavan puoliavoimen korttelirakenteen periaatteita. Suunnitelma perustuu kahteen kuusikerroksiseen

Lisätiedot

KANAVAKATU 14 KAAVALUONNOKSEN VIITESUUNNITELMA

KANAVAKATU 14 KAAVALUONNOKSEN VIITESUUNNITELMA 2 SIJAINTI KAUPUNKIYMPÄRISTÖSSÄ Hanke sijaitsee Helsingin 8. kaupunginosan Katajanokan korttelissa 8189 tontilla 4 osoitteessa Kanavakatu 14. Tontti on maanpäällisiltä osiltaan pääosin rakentamaton, koska

Lisätiedot

M Y LLY P U R O T U U L I M Y L LY N T I E TONTTIKOHTAINEN LISÄRAKENTAMINEN Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy

M Y LLY P U R O T U U L I M Y L LY N T I E TONTTIKOHTAINEN LISÄRAKENTAMINEN Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy M Y LLY P U R O T U U L M Y L LY N T E TONTTKOHTANEN LSÄRAKENTAMNEN.. Arkkitehtuuritoimisto B & M Oy c Ras vj b vj a var Myllypurontie +. : : AP Talo B : ap ap ap ap +. ap ap autotallit ap a +. Myllymatkantie

Lisätiedot

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut:

Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut: Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut: 04.04.2016 Helsinki Liitteenä kaaviokuvat poikkeamista (1) Kaava: VI ul/3 Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuri

Lisätiedot

Jankan liikekeskus IVä

Jankan liikekeskus IVä akeisuuskaavio L01 000 1 : 7000 Jankan liikekeskus ä 17.10.2016 FLYS 5 33210 PEE B la 6 699 m² ehokkuus 1,7 la 4 558 m² ehokkuus 1,3 SE 10100E2 SE 5940 E2 LE 200 E2 E 700 E2 YHEESÄ 11000 E2 PH-LEE P-L

Lisätiedot

Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie

Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie Passerie Alueen yleiskuvaus Pääskyvuoren alueen ilmettä leimaa jylhä rinne ja sen vanha upea puusto. Suunnitelma perustuu kaavaluonnoksen mukaisten tonttien sarjaan. Ehdotuksessa samankokoisista tonteista

Lisätiedot

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak.

LINTUVAARANTIE AJURINKATU VERÄJÄKALLIONKATU AJURINKUJA AJURINMÄKI. as.rak. paikoitustaso. as.rak. as.rak. as.rak. as.rak. työväenopisto. as.rak. AJURINMÄKI paikoitustaso VERÄJÄKALLIONKATU paikoitustaso AJURINKATU ASUINRAK PIHAKANSI PYSÄKÖINTIKANSI AJURINKUJA työväenopisto paikoitustaso TURUNVÄYLÄ KEHÄ I kirkko paikoitustaso LÄNSIVÄYLÄ as.rak P

Lisätiedot

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl

VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl. VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl VILLA ROOSA Senioriasuntoja 28+1 kpl VILLA VIOLA Vuokra-asuntoja 28 kpl A Villa Roosa "Senioriasuntoja 28 + 1 kpl" Mahdollinen vaihtoehtoinen maanalainen yhdyskäytävä palvelutaloon Pohjajärjestelyt muutetaan

Lisätiedot

ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8

ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8 ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8 Kortteli A Ajo tontilla olevaan pysäköintilaitokseen tapahtuu viereisen LPAalueen kautta. Myös kaupan huoltoliikenne kulkee

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS

HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Ratasmylly SUUNNITELMASELOSTUS HANKESELOSTUS 1 (6) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti Haso 45568/12 (uusi tonttijako 45568/14) Mamsellimyllynkatu 26, Ratasmyllynraitti 1-3 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 11197 m 2. Tontti on rakennuspaikkana

Lisätiedot

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KARAKALLION KESKUSTA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan vaiheet tähän mennessä Asemakaavan muutoshakemus 23.10.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kaavan lähtökohdat ja tavoitteet 10.6.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS

NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ PYSÄKÖINTISELVITYS Toukokuu 2008 NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO 1 (5) NAANTALIN KYLPYLÄN ASEMAKAAVOITUKSEEN LIITTYVÄ

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO A VAIHTOEHTO B JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO C 25.5.2009 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 2 KOHDEALUE Selvityksen

Lisätiedot

ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY. Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta

ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY. Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta ETELÄINEN POSTIPUISTO ASEMAKAAVALUONNOKSEN ESITTELY Eteläinen Postipuisto kaakon suunnasta ETELÄINEN POSTIPUISTO Eteläisen Postipuiston alueelle suunnitellaan uutta asuin- ja työpaikkarakentamista. Tavoitteena

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

886 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY 1

886 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY 1 88 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS /.0.09 ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY Hankkeen taustaa Puotilan Ostoskeskus Oy on selvittänyt rakennuksen kuntoa ulkopuolisen konsultin laatiman kuntovion avulla.

Lisätiedot

Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi

Author FINLAYSONINKATU 5. puh www. bst-ark. fi Jankan liikekeskus iistokuva L01 001 uthor 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE akeisuuskaavio L01 002 1 : 7000 Jankan liikekeskus Iä 24.2.2017 FILYSOI 5 33210 PEE OI OI B la 6 699 m² ehokkuus 1,5 la 4 558 m²

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

B R U N S S I L L A NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA

B R U N S S I L L A NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA B R U N S S I L L A NÄKYMÄ RANTAPUISTOSTA JYVÄSKYLÄ, SUURUSPÄÄN KUTSUKILPAILU BRUNSSILLA 1/6 VIISTOKUVASOVITUS LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN - KEHÄT Jyväsjärvi, ruovikko, rantarinne ja -puisto kiertyvät kehinä

Lisätiedot

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2.

SUUNNITELMASELOSTUS. 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki. Tontin koko on 4905 m 2. HANKESELOSTUS 1 (10) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti 45568/10 Ryynimyllynkatu 4 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 4905 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille kaupunkirakenteelle. Tiukat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 1108/10.02.03/2012 20 Westend,asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, Westend III, alue 230302 Valmistelijat / lisätiedot: Rauhalammi Kaisa,

Lisätiedot

Kipparinkatu alue

Kipparinkatu alue Kipparinkatu alue 410309 Espoonlahdenranta/Kipparinkatu/erikarhunkuja asukastilaisuus 3.10.2017, ainingin koulu, Espoonlahti Asemakaavan muutosalue Kivenlahti Espoonlahti Soukka Asialista ja aikataulu

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (6) Heka Myllypuro Ryynimyllynkatu SUUNNITELMASELOSTUS

HANKESELOSTUS 1 (6) Heka Myllypuro Ryynimyllynkatu SUUNNITELMASELOSTUS HANKESELOSTUS 1 (6) SUUNNITELMASELOSTUS Sijainti Heka 45568/13 (uusi tonttijako 45568/15) Ryynimyllynkatu 2 00920 Helsinki Tontti Tontin koko on 5457 m 2. Tontti on rakennuspaikkana haasteellinen tiiviille

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

VERMO. Toni Laurila, 69891L 3.5.2010 Aalto-yliopisto Kaupunkisuunnittelu Kaupunkitila 2 A-36.1203. 1/5 Rakeisuus 1:5000

VERMO. Toni Laurila, 69891L 3.5.2010 Aalto-yliopisto Kaupunkisuunnittelu Kaupunkitila 2 A-36.1203. 1/5 Rakeisuus 1:5000 N 1/5 Rakeisuus 1:5000 Asumisyksiköt 1:200 Kortteli 1:500 Terassi Poistumistietorni 15000 Asunto 8000 Fritz Langin Metropolis Kurssin ensimmäisessä harjoitustyössä käsittelin Fritz Langin elokuvaa Metropolis

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Malaga

Asunto Oy Helsingin Malaga HANKESELOSTUS 1 (12) Sijainti Tontti 20819 / 2 Malagankatu 8, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ

KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ Joona Tapiola Raklin pysäköintiseminaari 1.11.2018 KOKEMUKSIA KAUPUNKIKEHITYKSESTÄ JA PYSÄKÖINNISTÄ SATO LYHYESTI PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN TARPEESTA Vuonna 2012 tehtiin selvitys SATOn 100 % omistamien kohteiden

Lisätiedot

Kaavahankkeen yleiskuvaus:

Kaavahankkeen yleiskuvaus: Kaavahankkeen yleiskuvaus: Rakennushanke käsittää 2 kadunvarteen sijoittuvaa, 6-kerroksista asuinrakennusta. Hippoksenkadun ja Kissanmaankadun kulmaan sijoittuvan rakennuksen 1.kerrokseen on varattu liiketilaa

Lisätiedot

Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys

Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys 30.3.2016 Pientalotonttien tarjoaminen ammattirakentajille, kaavoituspalveluiden esitys Aika: Torstai 30.3.2016 klo 12:30 14.30 Paikka: Läsnä: Innogate Jouni Laitinen, kaavoituspäällikkö Elina Nissinen,

Lisätiedot

ASEMAPIIRROS 1: P 273P. Lielahdenkatu VIII 273P 273P SUOMENSAARENKA TALO 4 TALO 2 TALO 1 5 AP. trp. ark ark. trp. tr tr.

ASEMAPIIRROS 1: P 273P. Lielahdenkatu VIII 273P 273P SUOMENSAARENKA TALO 4 TALO 2 TALO 1 5 AP. trp. ark ark. trp. tr tr. TUKIMUURI A A B B TUKIMUURI 175 110 110 1 2704 SUOMENSAARENKA p 2705 2 2705 273P 25 22 p 21 273P 26 27 20 174 173 VARAUS KEVYEN LIIKENTEEN REITILLE +112,10 172 171 169 170 186 p II 185 184 19 217 AJO IN

Lisätiedot

Kooste asukastilaisuudessa esitetystä aineistosta

Kooste asukastilaisuudessa esitetystä aineistosta N I I T T Y K A L L I O Kooste asukastilaisuudessa 1.6.2016 esitetystä aineistosta ASEMAKAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 30.5. 29.6.2016 Palaute osallisilta mielipide Palaute osallisilta muistutus kirjallisesti

Lisätiedot

Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2

Asunnot!!!! 4560 kem 2 Porrashuoneet á 15 m 2!!! 240 kem 2 YHT:!!!!! 4800 kem 2 KORTTELI 23124 AINEISTO ASEMAKAAVAEHDOTUKSEN POHJAKSI NÄKYMÄ VANHALTA NURMIJÄRVENTIELTÄ 01.08.2012 RAKENNUSOIKEUSLASKELMA (Ulkoseinistä laskettu mukaan 250 mm:n paksuinen osuus) 0 5 25 50m Asunnot!!!!

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Picasso

Asunto Oy Helsingin Picasso HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 1 Malagankatu 6, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Malagankatuun

Lisätiedot

Kaavatilanne. Espoon eteläosien yleiskaava: julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) sekä kehitettävää työpaikka-aluetta (TP)

Kaavatilanne. Espoon eteläosien yleiskaava: julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) sekä kehitettävää työpaikka-aluetta (TP) 321610 Gräsantulli Piispankallio 321607 (Gräsanportti): valmisteluaineisto nähtävillä 21.2-22.3.2011 Piispankallio 321609 (Gräsantörmä): OAS nähtävillä 22.12.2014-27.1.2015 Kaavatilanne Espoon eteläosien

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013

RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8465 II (Tammerkoski) koskee tonttia no. 11-6 YLA:..2013 Anna Hyyppä 18.2.2013 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan

Lisätiedot

Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot. M. Saari

Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot. M. Saari Matinkylän palvelujen sijoittuminen - vaihtoehdot M. Saari 25.10.2012 VE 1 koulu ja uimahalli tynnyripuistossa palvelupuisto Komeetan koulutontti As13000 15000 (Elä ja Asu) 35 000 Toimintapuisto Koulu

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25

25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 Alue 1 Pistetalokortteli Alueen pistetalojen ryhmittely poikkeaa viitesuunnitelmasta, talot on oikaistu tehtaan koordinaatistoon ja niiden määrää on lisätty.

Lisätiedot

HANGONSILLAN ALUE. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, POHJOISESTA KATSOTTUNA

HANGONSILLAN ALUE. Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, POHJOISESTA KATSOTTUNA HAVAINNEKUVA KOKO ALUEESTA, OHJOISESTA KATSOTTUNA 1 ALUESUUNNITELMAN ÄÄIIRTEET Hangonsillan alueen suunnitelma tuo kaupungin tärkeään sisääntulokohtaan urbaania katutilaa ja tunnistettavaa keskustarakennetta.

Lisätiedot

Kortteli. Härmälänranta KORTTELI ap krs: V, VI, VII IV

Kortteli. Härmälänranta KORTTELI ap krs: V, VI, VII IV ROLLIKNPOLKU FONTELLINUKIO RETTI NIEMISEN PUISTO VI VII +87.0 FONTELLINPOLKU XII +8.5 1 1.krs: +83.9 17500 suintalo +8.96 3 39 ap 4 Liiketila 1.krs: +8.8 Pysäköintilaitos +8.83 1906 JO UTOHLLIIN V, VI,

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

1705 NIKU Kasarminkatu 6 ASEMAKAAVAMUUTOS, VALMISTELUAINEISTO, ALP-2 alue Vireillä oleva kaavamuutos ja sen ehdotusvaihe koskee Kuopion kaupungin omistamaa Kuopion keskustan 6. kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto

KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE 2A:N ASEMAKAAVAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto KYÖSTI KALLION TIEN PUISTON / KYÖSTI KALLION TIE A:N ASEMAKAAAMUUTOS MAANKÄYTTÖLUONNOKSIA..07 Kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosasto 0 Helsingin uusi yleiskaava (KSLK.0.0) 00 metriä 00 Kulosaen kerrostaloalueen

Lisätiedot

KANAVA KANAVA PUISTO KANAVA VESI UOMA VIII VIII 3380

KANAVA KANAVA PUISTO KANAVA VESI UOMA VIII VIII 3380 KANAA KANAA PUISTO +85.0 +84.5 +85.5 KANAA +88.30 ESI UOMA III 3380 +90.30 +88.70 +86.5 +87.00 I PYSÄKÖINTI PIHAKANSI +97.65 +97.6 +88.0 4730 3180 +89.80 I I +90.20 III 3380 400 +89.0 I 550 III 3380 +96.0

Lisätiedot

KONALA KORTTELIN KAAVALUONNOS (HARTWALLIN ENTINEN TEHDAS)

KONALA KORTTELIN KAAVALUONNOS (HARTWALLIN ENTINEN TEHDAS) KONALA KORTTELIN 32033 KAAVALUONNOS (HARTWALLIN ENTINEN TEHDAS) ESITE 13.2.2006 MUUTOS 04.04.2006 Q:\163Konala\Final_taitto\KONALA-TAITTO-060404\konala-taitto-060404.indd ILLUSTRAATIO 1:4000 ILLUSTRAATIO

Lisätiedot

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin

Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin. Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 1 sovitettuna kaupunkimalliin Suunnitelmavaihtoehto 2 sovitettuna kaupunkimalliin Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Valmisteluvaiheen suunnitteluaineisto, tiivistelmä

Lisätiedot

Kuopion Presidentinkadun ympäristö

Kuopion Presidentinkadun ympäristö Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Viistoilmakuvasovitus 001 Kuopion Presidentinkadun ympäristö 31.3.2017 Havainnekuva, 1/2000 001 Kuopion Presidentinkadun

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34. HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie

Lisätiedot

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta. Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi

Lisätiedot

MODULAR MIX Asuinkorttelin toteutus perustuu CLT-rakenteisiin tilaelementteihin, jotka noudattavat 3.60 m moduulijakoa.

MODULAR MIX Asuinkorttelin toteutus perustuu CLT-rakenteisiin tilaelementteihin, jotka noudattavat 3.60 m moduulijakoa. MODULAR MIX Asuinkorttelin 20077 toteutus perustuu CLT-rakenteisiin tilaelementteihin, jotka noudattavat 3.60 m moduulijakoa. Kilpailuehdotus osoittaa, että tilaelementtiratkaisulla on mahdollista tuottaa

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat Arcturuksenkatu 5 Yleistä Sijainti 10589 / 15 Arcturuksenkatu 5, Kalasatama 00540 Helsinki HANKESELOSTUS 2 (12) Tontti Tontin koko on 954 m 2. Tontti

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014

Lisätiedot

Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia. LEPO - Hennalan ideakilpailu lepo. Viheralueet. Liikenne ja pysäköinti

Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia. LEPO - Hennalan ideakilpailu lepo. Viheralueet. Liikenne ja pysäköinti Näkymä kevyen liikenteen reitiltä itään kohti sotilaskotia lepo Liikenne ja pysäköinti Viheralueet Arkkitehtuuri Julkinen-puolijulkinen-yksityinen tila Hennalan uusi asuinalue muodostaa vanhan kasarmialueen

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet

Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia ja katualue. Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet 1 (1) Asianumero 4737/10.02.03/2015 Aluenumero 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos 62. kaupunginosa, Lippajärvi Osa korttelia 62028 ja katualue Mielipiteiden lyhennelmät ja vastineet Liittyy kaupunkisuunnittelujohtajan

Lisätiedot

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7

Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7 1 (11) Sijainti Tontti 20819 / 3 Livornonkatu 7, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

SORTAVALANKA TU 2 JA 4. Asemakaavaluonnos Yleisötilaisuus

SORTAVALANKA TU 2 JA 4. Asemakaavaluonnos Yleisötilaisuus SORTAVALANKA TU 2 JA 4 Asemakaavaluonnos Yleisötilaisuus 1.12.2014 KAAVAHANKKEEN TAUSTAA - KIINTEISTÖPOLITIIKKA Kaupunki määritti omistamiensa kiinteistöjen käytön tavoitteet 2012 Määrityksen perusteena

Lisätiedot

Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu Virkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero

Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu Virkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero Kalasääksentien Berttojen ja Karakallion Huolto Oy:n toimitilojen viitesuunnitelma Bertat: Samu irkki, arkkitehti SAFA Karakallion Huolto Oy: Eero Kororsuo, arkkitehtitoimisto Eero Korosuo Ky D D Omistus

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +53.90 TEHTAANKATU +50.40 +50.90 HUOLTO +49.80 +51.60 LUMEN- PUDOTUS PAIKKARINKATU III +65.5 AJOLUISKA PYSÄKÖINTI- TASOLTA +62.0 +56.00 HUOLTO +54.80 IV KÄVELY-YHTEYS YHT. 21 AP +55.00 HUOLTO SÄÄSTÖPANKIN

Lisätiedot

KULOSAAREN OSTOSKESKUS, UUDISKORTTELI. Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy

KULOSAAREN OSTOSKESKUS, UUDISKORTTELI. Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen Oy KULOSAAREN OSTOSKESKUS, UUDISKORTTELI Asemapiirros, nykytilanne Asemapiirros - Nykytilanne Suunnittelukierros 2015-16 Säilyttävät suunnitelmavaihtoehdot ja kaupunkisuunnittelulautakunnan päätös purkaa

Lisätiedot