OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OFFSET PORIN AARRE - SATAKUNNAN MUSEON LAAJENNUS OFFSET"

Transkriptio

1 1/6 OFFSET Offset on uuden ajan innovatiivinen museo. Nykyinen museo ja sen ympärille tuleva puurakenteinen laajennus jatkavat vanhan Porin kaupunkikuvaan sopivaa pienimittakaa vaista kaupunkitilaa. Uusi museo toimii luontevasti Hallituskadun ja Etelärannan kulman maamerkkinä. Nykyinen museorakennus kasvaa kiinni Etelärantaan ja Museopuistoon. Uusi museo kiinnittyy ympäristöönsä toimintojensa kautta. Satakunnan museo elävöittää kaunista uudistuvaa Etelärantaa ja liittyy saumattomasti jazzkatuun ja muihin kesätapahtumiin. Porin tärkeimpiin instituutioihin; kaupungintaloon, raatihuoneeseen ja kaupunginteatteriin on käynti Hallituskadulta. Uusi museo jatkaa tätä perinnettä ja sen pääsisäänkäynti uudistetaan nykyiseen sijaintiin. Hallituskadun merkitys ja kaupunkikuva vahvistuu uudistuvassa Porissa. Toiminnot Uuden museorakennuksen Hallituskadun puolen maantasokerrokseen on sijoitettu kaupunkiku vassa selkeästi hahmotettava sisäänkäynti sekä siihen liittyvät nykyaikaisen museon aulapalvelut. Uuden museon kaikki näyttelytilat on helposti saavutettavissa uudistettavan aulan ympärillä. Ravintola on sijoitettu ensimmäiseen kerrokseen Etelärantaan rakennuksen länsipäätyyn. Aurinkoinen terassi sijaitsee kauniissa museopuistossa. Museon elämä levittäytyy rakennuksen ulkopuolelle. Hallinto ja kokoelmavarastotilat sijoitetaan erilliseen rakennukseen Hallituskadun eteläpuolelle. Hallintotilat ja lasten kulttuurikeskus sijaitsevat rakennuksen maantasokerroksessa. Rakennuksen ympärille muodostuu aukioita ja puistoja. Arkkitehtuuri Uuden rakennuksen ilme kunnioittaa nykyisen museorakennuksen arkkitehtuuria. Rakennuksen korkeus ei muutu ja se sopii hyvin ympäristön arvorakennusten rinnalle. Museorakennus näyttää umpinaiselta joen vartta pitkin kulkiessa. Aivan museon edestä ja vastarannalta katsoessa julkisivu on lasinen ja tekee museon toiminnan näkyväksi kaupunkilaisille. Nykyisen museorakennuksen hieno pesubetoninen julkisivu kunnostetaan ja siitä tulee sisätiloihin elävä pinta. Laajennuksen puurakenteet ja suuret lasipinnat tuovat tiloihin valoa ja lämpöä. Rakenne Nykyisen museorakennuksen kantavat rakenteet säilyvät pääosin ennallaan. Pieniä muutoksia muutamien pilareiden sijainneissa joudutaan tekemään tilojen optimoimiseksi. Laajennuksen maanpäällinen laajennuksen rakenteellinen järjestelmä on tehokas ja kestävä massiivipuu rakenne. Välipohjalaatat on suunniteltu massiivipuurakenteisista tehdas valmisteisista ripalaattaelementeistä. Yhdeksänmetriset ripalaatat tuodaan osittain avoimina rakennustyömaalle, jolloin talotekniikan kanaviston eristyksineen tai askelääniäänieristyksen saa asennettua laatan sisälle. Pystykuormat kulkeutuvat välipohjalaatoista puupalkeille, jotka ovat kiinni alapuolella sijaitsevissa pystytolpissa. Puurakenteet kiinnittyvät olemassa olevaan museorakennukseen ja betonirakenteiseen hissitorniin. Uusi yläpohja tehdään samoista tehdasvalmisteista ripalaattaele menteistä kuin rakennuksen muut uudet välipohjat. Julkisivun puuele mentit toimivat kantavana rakenteena ja kannattelevat yläpohjaa. Julkisivun puuele menttien pystykuormat kuljetetaan betonirakenteeseen maanpinnan alapuolelle. Nortamon puiston ja Hotelli Otavan alue Nortamon puistoa laajennetaan Hotelli Otavan pohjoispuolelle, josta muodostuu aktiivinen kaupunkitila Otavan aukio, joka on asukkaiden päivittäisessä käytössä. Uudet leikkipaikat ja toiminnalliset kalusteet on sijoitettu keskelle aukiota, aktivoiden torin ympärivuotisesti. Nortamon puiston nykyiset arvokkaat puut säilytetään osana uutta kokonaisuutta. Hotelli Otavaan sijoitetaan museon toimintaa palvelevaa residenssitoimintaa. Täydennysrakentaminen Ehdotuksessa Otavan aukion laidalle on lisätty 3110 k-m2 asuinrakenta mista. Uusi asuinrakennus rajaa uutta julkista kaupunkitilaa ja suojaa syntyvää sisäpihaa melulta ja samalla luo miellyttävän piha-alueen asuinkorttelille. Uudisrakennus täydentää Otavan aukion sommitelman jättäen samalla tilaa historialliselle Hotelli Otavalle. Kaupunkikuvallisesti merkittävien Porin teatterin ja Hotelli Otavan merkitys korostuu uudessa sommitelmassa. Liikenne Museon saattoliikenne. Museon saattoliikenne henkilöautolla tapahtuu Hallituskadulta, josta on esteetön yhteys uudelle sisäänkäynnille. Museon huoltoliikenne. Museon huoltoliikenne tapahtuu Etelärannasta museon itäpäädyssä sijaitsevaan katettuun lastaustilaan, josta on suora yhteys tasaus-säilytys- ja käsittelyti loihin. Reitti hyödyntää maaston muotoja ja se on integroitu huomaamattomasti rakennuksen massaan. Pysäköinti. Museon kolme liikuntaes teisten pysäköintipaikkaa sijaitsevat Hallituskadulla museon edessä. Täydennysrakentamisen tarvitsemat pysäköintipaikat sijoitetaan maanalaiseen pysäköintilaitokseen. Laajuustiedot - Museon tilat tilaohjelman mukaiset, bruttoala m 2 - Asunnot 3110 kem 2

2 2/6 Leikkaus 1/250 Alueleikkaus 1/500

3 3/6 1. krs 1/250 Aluejulkisivu 1/500

4 4/6 2. krs 1/250

5 5/6 3. krs 1/250

6 6/6 HERO IMAGE: PUISTO Julkisivu Hallituskadulle 1/ Julkisivu Hallituskadulle 1/250 Julkisivumateriaalit 1. lasi 2. puu 3. pesubetoni 4. alumiini

UUSI MUSEO. Asemapiirustus 1:1000. Aluejulkisivu, Valtakatu 1:500. Kokemäenjoki. Eteläranta. Eteläranta. Museokuja. Hallituskatu.

UUSI MUSEO. Asemapiirustus 1:1000. Aluejulkisivu, Valtakatu 1:500. Kokemäenjoki. Eteläranta. Eteläranta. Museokuja. Hallituskatu. Kokemäenjoki Eteläranta Eteläranta Hallituskatu Hallituskatu Karhuaukio Katariinankatu Panimokuja Teatterikuja Teatterikatu Raatihuoneenkatu Taideaukio Valtakatu Annankatu Otavankatu Pohjoispuisto Pohjoispuisto

Lisätiedot

FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS

FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS Suunnitelmaehdotus Flini framil ottaa Porin teatterin kainaloonsa ja avautuu kaupunkikuvallisesti pohjoiseen Kokemäenjoen (Hallituskatu) suuntaan sekä itään Raatihuoneenpuiston

Lisätiedot

I I I 4.1 4.1 3.1 4.2 4.7 4.5 4.0 ulkoterassi 4.8 Annankatu 4.8 5.0 3.6 4.9 6 9 2.2 Hallituskatu 4.9 2.3 2.5 I 2.5 Panimokuja 2.8 4.8 Museonpuisto Asukkaat 5.8 6.8 6.8 2.5 Eteläranta 3.2 PÄÄSISÄÄNKÄYNTI

Lisätiedot

LEIKKAUS AA 1:250 LEIKKAUS BB 1:250 ALUELEIKKAUS 1:500 ISO KARHU 3/6

LEIKKAUS AA 1:250 LEIKKAUS BB 1:250 ALUELEIKKAUS 1:500 ISO KARHU 3/6 ISO KARHU Iso Karhu on Kivi-Porin sydämeen rakentuva elämyksellinen korttelikokonaisuus. Sen näkyvin osa on seitsemän kirkkaan tähden, museorakennuksien muodostama ja näiden rakennusvolyymien väleihin

Lisätiedot

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ!

ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Katunäkymä Näkymä asunnosta Järvinäkymä Kuva: Kaisa Paavilainen LINJA-AUTOASEMAN ALUE ENGELINRANTA 2016 HÄMEENLINNA FINLAND 27.05.2016 ENGELINRANTA - IHANAN LÄHELLÄ! Hämeenlinnan

Lisätiedot

ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8

ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8 ILTANÄKYMÄ ARTTURINAUKIOLLE DUO TONTINLUOVUTUSKILPAILU - KIRSTINPUISTO, TURKU 1/8 Kortteli A Ajo tontilla olevaan pysäköintilaitokseen tapahtuu viereisen LPAalueen kautta. Myös kaupan huoltoliikenne kulkee

Lisätiedot

SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden

SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden SELOSTUS KROOVI Uudisrakennuksessa on muistumia panimokorttelin teollisesta menneisyydestä materiaalivalinnoissa muotokonseptissa. meininki osa uuden museokeskuksen ja Kroovi on identiteettiä. Toisaalta

Lisätiedot

LAMPETRA 3. KERROS 1:250. Lampetra

LAMPETRA 3. KERROS 1:250. Lampetra ASEMAPIIRROS 1:1000 ALUEJULKISIVU 1:500 1. KERROS, MAANTASO 1:250 2. KERROS 1:250 VÄLIKERROS 1:250 Lampetra Liittyminen ympäristöön, arkkitehtuuri Museokokonaisuus liittyy perinteiseen Kivi-Poriin materiaalinsa

Lisätiedot

ÄSSÄT. Asunnot asuintalon liiketilat 330 asuntojen varastotilat 120

ÄSSÄT. Asunnot asuintalon liiketilat 330 asuntojen varastotilat 120 P HUOLTOLIIKENNE Idea Ehdotus avaa naapurusten, maa kuntamuseon, taidemuseon, lastenkulttuurikeskuksen ja teatterin tarjoaman potentiaalin elävöittämään maksimaalisesti kaupunkilaisten arkea. Tapahtumatila,

Lisätiedot

P O R I N A A R R E MUSEOKUJA. Hallituskatu III KARHU- AUKIO. Teatterikatu ANNANKATU PANIMOKUJA TEATTERIKUJA III NORTAMON- PUISTO OTAVA- AUKIO

P O R I N A A R R E MUSEOKUJA. Hallituskatu III KARHU- AUKIO. Teatterikatu ANNANKATU PANIMOKUJA TEATTERIKUJA III NORTAMON- PUISTO OTAVA- AUKIO 5 Kulttuuri- ja museokeskus Porin Aarre muodostuu Satakunnan museon alkuperäisestä päärakennuksesta, Hotelli Otavan tiloista sekä kahdesta uudisrakennuksessa. Korttelitypologia noudattaa ympäristönsä massoittelun

Lisätiedot

Kokemäenjoki. Eteläranta. Hallituskatu. Teatterikuja

Kokemäenjoki. Eteläranta. Hallituskatu. Teatterikuja Kokemäenjoki Eteläranta Hallituskatu Annankatu Teatterikuja Teatterikatu Valtakatu Asemapiirustus 1:1000 huoltoliikenne jalankulku Museon pohjakerros avautuu uudelle katuaukiolle. katutilaa voidaan hyödyntää

Lisätiedot

MAFFEE - PORIN AARRE 1/6

MAFFEE - PORIN AARRE 1/6 ASEMAPIIRROS AP IR ROS 1:1000 100 ASEMAPIIRROS 1:1000 ALUEJULKISIVU 1:500 ALUELEIKKAUS 1:500 MAFFEE - PORIN AARRE 1/6 SELOSTUS Satakunnan museon vanha osa alistuu matalana kiviporin vanhalle rakennuskannalle,

Lisätiedot

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 1 (13) Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 2 (13) Yleistä Sijainti Tontti 36110 / 12 Henrik Lättiläisenkatu 12, Viikki 00560 Helsinki Tontin koko

Lisätiedot

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen

Lisätiedot

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

AMURIN KATTOJEN YLLÄ TAMPEREEN TAIDEMUSEON ALUEEN SEKÄ PYYNIKINTORIN YLEINEN KANSAINVÄLINEN SUUNNITTELUKILPAILU KOKONAISSUUNNITELMA 1:1000

AMURIN KATTOJEN YLLÄ TAMPEREEN TAIDEMUSEON ALUEEN SEKÄ PYYNIKINTORIN YLEINEN KANSAINVÄLINEN SUUNNITTELUKILPAILU KOKONAISSUUNNITELMA 1:1000 KOKONAISSUUNNITELMA 1:1000 ILMAKUVA ETELÄSTÄ OSA-ALUESUUNNITELMA 1:500 TAMPEREEN TAIDEMUSEO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Suunnittelualue sijaitsee kaupungin eri aikakausien kerrostumien rajapinnassa. Museo kasvattaa

Lisätiedot

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO A VAIHTOEHTO B JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS VAIHTOEHTO C 25.5.2009 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TERVEYSTALON ALUEEN KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 2 KOHDEALUE Selvityksen

Lisätiedot

Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat

Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat "Alikulkutunneli yhdistää Itsenäisyydenkadun eri puolet toisiinsa". RASTIN TARINA Julkinen ja puolijulkinen tila Puoliyksityinen tila, aulat ja yhteistilat Yksityinen tila, asunto Ekologia Ehdotus muotoutuu

Lisätiedot

M A K A S I I N I KAUPUNKIKUVA Sijainti ruutukaavassa sekä suhde vanhaan kaupungintaloon antavat lähtökohdan Porvoon uuden kaupungin virastotalon kaupunkikuvalliselle ratkaisulle. Uusi rakennus asettuu

Lisätiedot

KATUMA NYKYTILANNE JA ONGELMAT. Piha-alue on jäsentymätöntä parkkikenttää.

KATUMA NYKYTILANNE JA ONGELMAT. Piha-alue on jäsentymätöntä parkkikenttää. NYKYTILANNE JA ONGELMAT Piha-alue on jäsentymätöntä parkkikenttää. Maantasokerros on tällä hetkellä pääasiassa varastona. Maantasokerroksessa on vain pieniä yläikkunoita, päädyt ovat kokonaan umpinaisia.

Lisätiedot

C&J 1203 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632

C&J 1203 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA, 2. VAIHE KORTTELI 7632 VUORES KATOS TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 7632 C&J 03 Vuoreskeskus itä, asemakaava nro 86 tontinkäyttösuunnitelma ts-86-3 kortteli 763 VUORES VUORES "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA,. VAIHE KORTTELI 763 "KATOS" TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA KORTTELI 763 CEDERQVIST

Lisätiedot

Havainnekuva, stadionilta HATTUTEMPPU. Tammelan jalkapallostadion - arkkitehtuurin ideakilpailu 1/10

Havainnekuva, stadionilta HATTUTEMPPU. Tammelan jalkapallostadion - arkkitehtuurin ideakilpailu 1/10 Havainnekuva, stadionilta 1/10 STADIONIN SISÄÄNKÄYNNIT: SAATTO YLEISÖ VIP LEHDISTÖ HUOLTO PYSÄKÖINTIHALLI Kaavio, liikenne, pysäköinti, huolto ja saatto 1 : 12 000 Havainnekuva, ilmakuva TAMMELAN STADIONKORTTELI

Lisätiedot

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin

Kivistön yhteisöllisen korttelin suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu. yhteistuumin TALO A VAPAARAHOITTEISET VUOKRA- JA OMISTUSASUNNOT kortteli 23151, tontti 3 RAKENNUSOIKEUS 3120 k-m2 ASUNTOKERROSALA 3169 k-m2 Ylitys 41 k-m2 = 1,3% KOKONAISALA 4050 m2 HUONEISTOJAKAUMA A htm2 lkm yht

Lisätiedot

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0

3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3. ASUNTOKORTTELI Helin & CO Arkkitehdit 3.0 3.1 AKSONOMETRIA LÄNNESTÄ 3.2 KÄYNTI AUTOHALLIIN KÄYNTI AUTOHALLIIN TONTTI 14 TONTTI 15 1900 kem2 TONTTI 1900 kem2 AUTOHALLI 270 AP TONTTI 1 1900 kem2 TONTTI

Lisätiedot

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

ASEMAPIIRROS 1 : 800 JYVÄSKYLÄN KANKAAN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU 1/8

ASEMAPIIRROS 1 : 800 JYVÄSKYLÄN KANKAAN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU 1/8 ASEMAPIIRROS 1 : 800 1/8 ALUELEIKKAUS A - A 1 : 800 ALUELEIKKAUS B - B 1 : 800 ALUELEIKKAUS C - C 1 : 800 PUURAKENTEET ULKOTILOISSA AUKIOT JA YHTEISPIHAT 2/8 ALUE 1, MAANTASOKERROS 1 : 400 IV - KONEHUONE

Lisätiedot

-FORTUNAN PUUTTAVA KULMA

-FORTUNAN PUUTTAVA KULMA Museorakennus sijaitsee Turun ydinkeskustassa, historiallisessa Fortunakorttelissa. Fortuna on kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas kortteli, jonka historia alkaa 1600-luvulta. Fortuna on historiansa

Lisätiedot

PORIN AARRE - TARINA NÄKYMÄKUVA PÄÄSISÄÄNKÄYNNISTÄ SATAKUNNAN MUSEON PORTAISTA UUDISRAKENNUKSEN LAAJUUSTIEDOT ASEMAPIIRROS 1:1000 SELOSTUS

PORIN AARRE - TARINA NÄKYMÄKUVA PÄÄSISÄÄNKÄYNNISTÄ SATAKUNNAN MUSEON PORTAISTA UUDISRAKENNUKSEN LAAJUUSTIEDOT ASEMAPIIRROS 1:1000 SELOSTUS G NÄKYMÄKUV PÄÄSISÄÄNKÄYNNISTÄ SUNNN MUSEON PORTIST UUDISRKENNUKSEN LJUUSTIEDOT putilat 589 hum2 ula ja sisäänkäynti 317 hum2 t 3699 hum2 Kokoelmien käsittely ja konservointi 823 hum2 Kokoelmien lastaus

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU. 543,5 m2 610,5 m2 TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 3. KERROS JAETTU 543,5 m2 610,5 m2 RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen ja kotimaisen

Lisätiedot

Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut:

Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut: Satamasaarentie 5, Helsinki 06 Selvitys poikkeamisista ja perustelut: 04.04.2016 Helsinki Liitteenä kaaviokuvat poikkeamista (1) Kaava: VI ul/3 Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuri

Lisätiedot

KANAVAKATU 14 KAAVALUONNOKSEN VIITESUUNNITELMA

KANAVAKATU 14 KAAVALUONNOKSEN VIITESUUNNITELMA 2 SIJAINTI KAUPUNKIYMPÄRISTÖSSÄ Hanke sijaitsee Helsingin 8. kaupunginosan Katajanokan korttelissa 8189 tontilla 4 osoitteessa Kanavakatu 14. Tontti on maanpäällisiltä osiltaan pääosin rakentamaton, koska

Lisätiedot

Havainnekuva. Jätkäsaari HELIKSI 1/6

Havainnekuva. Jätkäsaari HELIKSI 1/6 Havainnekuva 31921 HELIKSI 1/6 Asemapiirustus/maantasokerros 1:500 Heliksi AJONEUVOLIIKENNE ULOS Rakennus tehdään kahden päällekkäisen spiraalin muotoon siten, että joka toinen kerros on varattu asunnoille

Lisätiedot

KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU " o h o i! " 1/5

KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU  o h o i!  1/5 o h o i! rakennukset ja kaupunkikuva ankaan tehdasalueen aloituskorttelit sijoittuvat alueen sydämen, vanhan tehdasrakennuksen ympärille. Tehtaan mittakaava ja materiaalimaailma toistuu asuinkortteleiden

Lisätiedot

arkium Rakennuksen arkkitehtuuri on konkreettista, metafyysistä, mennyttä ja tulevaa.

arkium Rakennuksen arkkitehtuuri on konkreettista, metafyysistä, mennyttä ja tulevaa. Porin uusi arkisto ja museorakennus tulee lähtökohdaltaan olemaan yhteiskunnan arvopohjaa heijasteleva rakennus. Rakennuksen erityispiirre ovat sen suuret arkistot. Arkistot keräävät, säilyttävät, suojelevat

Lisätiedot

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy

Jokelan puutarhakaupungin ideasuunnitelma Arkkitehtitoimisto A-KONSULTIT Oy ASUINRAKENNUS JOKELASSA periaatekaavioita Tiivis katutila 2-kerroksinen rakennusmassa erottaa katutilan piha-alueesta. Lähimpänä kävelytietä on 1-kerroksinen työhuoneiden rivistö, joka rytmittää pitkää

Lisätiedot

B L O K A R K K IT EHDIT

B L O K A R K K IT EHDIT RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I Peltosaaren toimistotalo toimii

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

Kokonaissuunnitelma 1:1000. Viistoilmakuva etelästä TAMPEREEN TAIDEMUSEON ALUEEN SEKÄ PYYNIKINTORIN YLEINEN KANSAINVÄLINEN SUUNNITTELUKILPAILU.

Kokonaissuunnitelma 1:1000. Viistoilmakuva etelästä TAMPEREEN TAIDEMUSEON ALUEEN SEKÄ PYYNIKINTORIN YLEINEN KANSAINVÄLINEN SUUNNITTELUKILPAILU. Kokonaissuunnitelma 1:1000 Viistoilmakuva etelästä 10 100 1/7 Näkymä Pyynikintorin kulmalta Kattolyhty Siilo, Tampereen taidemuseon uusi laajennus, on kaupunkirakenteen puristuksiin jääneelle vanhalle

Lisätiedot

SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA

SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2015 Riitta Salastie, Janne Prokkola, Marjaana Yläjääski ja Hertta Ahvenainen Olympiakylän

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta.

TAIKURIN HATTU NAANTALIN KESKUSTAKORTTELIEN SUUNNITTELUKILPAILU. Rakeisuus 1:2000. Näkymä Aurinkotien suunnasta kohti Kuparivuorta. Rakeisuus 1:2000 Naantalin keskustakorttelien suunnittelukilpailu Taikurin hattu Suunnitteluyön tavoitteena on ydinkeskustan keskeisten korttelien ja katualueiden rakentaminen korkeatasoiseksi ja viihtyisäksi

Lisätiedot

Thesaurus Arctopolis PORIN AARRE

Thesaurus Arctopolis PORIN AARRE HUOLTO nta lära Ete PORIN RRE Yleinen arkkitehtuurikilpailu 15.11.201815.3.2019 Museonpuisto eli Karhukaupungi arre o tällane: Hallituskatu +6.8 Ehdotuksen tavoi eena on ollut luoda historialliseen kaupunkimiljööseen

Lisätiedot

VIRTA VIRTA PORIN AARRE. väliin muodostuu puistomainen, suojaisa sisäänkäyntiaukio.

VIRTA VIRTA PORIN AARRE. väliin muodostuu puistomainen, suojaisa sisäänkäyntiaukio. Virta imee puiston mukaansa ja ohjaa sen kohti jokea. Joen pyörteet muuttuvat kaariksi, ja ne johdattavat tutustumaan kulttuuriin. Porin arre sijoittuu tontille muovaten puistolta jatkuvaa tilasarjaa.

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

La rocca dil orso. La rocca dil orso 1/6

La rocca dil orso. La rocca dil orso 1/6 Näkymäkuva Hallituskadulta Ehdotus laajentaa olemassaolevaa museorakennusta sen alkuperäistä henkeä kunnioittaen ja luo sille parin Hallituskadun toiselle puolen. Ehdotus pyrkii luomaan museokokonaisuuden,

Lisätiedot

LO OTA HUPISAARET. ASEMAPIIRUSTUS 1:500 bruttoala: 1 445m tilavuus: 7 670m3 L O O T A 2/5 +5,7 5 TEATTERIAUKIO +7,0 +7,9 +6,1 P +5,5

LO OTA HUPISAARET. ASEMAPIIRUSTUS 1:500 bruttoala: 1 445m tilavuus: 7 670m3 L O O T A 2/5 +5,7 5 TEATTERIAUKIO +7,0 +7,9 +6,1 P +5,5 L O O T A / ajanmukaistaa Hupisaarten kesäteatterin nykyaikaiseksi ja monipuoliseksi esitystaiteiden keskukseksi ja oululaisten kesäiseksi olohuoneeksi. Rakennus on kutsuva ja hyvin havaittavissa päälähestymisreitiltä

Lisätiedot

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200 ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset

Kysymykset ja vastaukset HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 6 Töölöntorin yleinen ideakilpailu 27.8.2019 / päivitetty 13.9.2019 Kysymykset ja vastaukset Voimmeko metroa suunnitella katos ja kyynellinjan sisäänkäynnit? Jos on, onko meidän

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA

KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA sivu 1/10 KORTTELIN 1910 VÄHÄISTÄ SUUREMMAT POIKKEAMAT ASEMAKAAVASTA HAKEMUKSEN PERUSTELUT Rakennusalueen rajan ylitys Suunnitteluratkaisussa ylitetään osoitetun VIII-kerroksisen rakennusalueen raja Myrskynkadun

Lisätiedot

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012

GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA MEDIATEEKKI LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA LUONNOSVAIHTOEHTO B ALUSTAVA 13.8.2012 Näkymä lukion mediateekin sisäänkäynnistä GRANKULLA SVENSKA SAMSKOLA, VAIHTOEHTO B Lukion mediateekille rakennetaan uudisrakennusosa E-

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT SUPPEA KUTSUKILPAILU OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNNAN TILAT Ehdotuksen lähtökohtana on ollut luoda Linnanmaan kampusrakenteeseen sopeutuva, omaleimainen, monikäyttöinen ja korkeatasoinen ratkaisu, joka selväpiirteisyydellään

Lisätiedot

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5

K o y E l i m ä e n k a t u 1 5 KOy Helsingin Elimäenkatu 15 Kiinteistö Rakennus on valmistunut vuonna 1974 ja peruskorjattu 1990-luvun lopulla. Kiinteistön tilat soveltuvat sekä toimisto- että pienteolliseen käyttöön. Tilat ovat viimeksi

Lisätiedot

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013

ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,

Lisätiedot

25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25

25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 Alue 1 Pistetalokortteli Alueen pistetalojen ryhmittely poikkeaa viitesuunnitelmasta, talot on oikaistu tehtaan koordinaatistoon ja niiden määrää on lisätty.

Lisätiedot

Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus

Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus 15.08.2011 MELLUNKYLÄ, LINNANPELTO 47233 / 1 ATT 11.8.2011 Linnanpellon alue ATT Sijainti 11.8.2011 Linnanpellon asukastalo Luonnokset 15.08.2011 Sijainti Tontti 47233

Lisätiedot

pheka Malmi Teerisuontie 27

pheka Malmi Teerisuontie 27 YLEISSELOSTUS 1 (6) pheka Malmi Teerisuontie 27 Sijainti 38276 / 2 Pakkaajanaukio 2 00700 Helsinki Tontti Tontti sijaitsee Malmilla Teerisuontien varrella korttelissa 38276, jota rajaavat lännessä tontti

Lisätiedot

RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT

RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA 20.1.2014 B L O K A R K K IT EHDIT RIIHIMÄKI PELTOSAARI TOIMITILAKORTTELIN LUONNOSSUUNNITELMA B L O K A R K K IT EHDIT E 1 - vaihe 1 Peltosaaren toimitilakorttelin luonnossuunnitelma vaihtoehto 1 I II 1 / 2 91.95 8:16 8:53 II 1 / 2 Peltosaaren

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Malaga

Asunto Oy Helsingin Malaga HANKESELOSTUS 1 (12) Sijainti Tontti 20819 / 2 Malagankatu 8, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu hyväntoivonpuistoon

Lisätiedot

Valkeakosken Kanavanranta

Valkeakosken Kanavanranta Eteläinen Hesperiankatu 8 00100 Helsinki, Finland T +358-40-521-3078 E info@lunden.co W www.lunden.co Valkeakosken Työpaja Lähtötilanne Suunnittelualue Valtakatu uimahalli kaupungintalo linja-autoasema

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Picasso

Asunto Oy Helsingin Picasso HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 1 Malagankatu 6, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Malagankatuun

Lisätiedot

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma

KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma KORKEAVUORENKATU 21 Roomy oy Viitesuunnitelma 11.3.2015 ASEMAKAAVAN MUKAINEN RAKENNUSOIKEUS - Katurakennukselle 5920 - Pihasiivelle 1450 - kellari pihasiiven alla 225 - kellari pihakannen alla 330 - ullakko

Lisätiedot

M U I S T I / T O R N I

M U I S T I / T O R N I SATAKUNNAN MUSEO I HALL ITUS K AT U MUSEOAUKIO NÄYTTELY-JA KOKOELMAKESKUS VI V V A LT NORTAMONPUISTO A K AT U HUOLTO HOTELLI ASEMAPRUSTUS 1 / 1000 SAAPUMINEN NORTAMONPUISTO KAUTTA M U I S T I / T O R N

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno

Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 4 Livornonkatu 5, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa, Livornonkadun kulmauksessa.

Lisätiedot

1Alue 1: Alueleikkaus 1:500

1Alue 1: Alueleikkaus 1:500 Kaupunkikuvallisesti Aarre toimii entisen tehdaskorttelin Raatihuoneen puiston puoleisena kulttuurikeskuksena hotelli Otavan ja Teatterin kanssa. Yhdessä rakennukset muodostavat Satakunnan museon kanssa

Lisätiedot

HASO HELSINGIN SYÖKÄRINPUISTO

HASO HELSINGIN SYÖKÄRINPUISTO HANKESELOSTUS 1 (6) Haso Syökärinpuisto hnro 7302014 28.3.2014 HASO HELSINGIN SYÖKÄRINPUISTO Arkkitehtitoimisto Kristina Karlsson HANKESELOSTUS 2 (6) Haso Syökärinpuisto hnro 7302014 28.3.2014 Haso Syökärinpuisto

Lisätiedot

Heka Laajasalo Isosaarentie 4-6

Heka Laajasalo Isosaarentie 4-6 HANKESELOSTUS Heka Laajasalo Isosaarentie 4-6 1 (14) hnro 7301031 Heka Laajasalo Isosaarentie 4-6 Luonnokset 11.5.2017 Sijainti 49029 / 9 Isosaarentie 4-6, Laajasalo 00840 Helsinki Tontti Tontti sijaitsee

Lisätiedot

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS

AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (17) HEKA Kalasatama Junonkatu HEKA Kalasatama Junonkatu 9. Junonkatu 9

HANKESELOSTUS 1 (17) HEKA Kalasatama Junonkatu HEKA Kalasatama Junonkatu 9. Junonkatu 9 HANKESELOSTUS 1 (17) Junonkatu 9 HANKESELOSTUS 2 (17) Yleistä Sijainti 10589 / 4 Junonkatu 9, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 868m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä satama-aluetta.

Lisätiedot

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI

TOIMISTO HEIKKILÄNTIE m2 AURAKATU TURKU KLUUVIKATU HELSINKI TOIMISTO HEIKKILÄNTIE 7 1.154 m2 AURAKATU 8 20100 TURKU KLUUVIKATU 5 0100 HELSINKI RAKENNUS Rakennus on valmistunut 1988 Nokia Oyj:n tutkimuskeskuksen käyttöön Tällä hetkellä kohteessa toimii usean kansainvälisen

Lisätiedot

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja / 9 Ark Oy 0..0 ,9 m, m, m, m yr -990- -990-0. 0 0 0... 0 ap +9.9 +0.0 +0.... +. +9. 9. -990-0. 0.0 Sibeliuksenväylä 0. 0 0 pergola / melusuoja 0. pergola / melusuoja ap

Lisätiedot

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja Ark Oy, Punavuorenkatu, 000 Helsinki / 0.0.0 JUHOLANKATU, JÄRVENPÄÄ Kortteli, tontit ja R A K E N N U S T A P A O H J E YLEISTÄ Rakentamisohje koskee Järvenpään. kaupunginosan

Lisätiedot

VALOKUVASOVITUS TEISKONTIELTÄ TAMMELAN JALKAPALLOSTADION - ARKKITEHTUURIN IDEAKILPAILU TAMMELANNEULA

VALOKUVASOVITUS TEISKONTIELTÄ TAMMELAN JALKAPALLOSTADION - ARKKITEHTUURIN IDEAKILPAILU TAMMELANNEULA Ehdotuksessa Tammelan kaupunginosaan syntyy uusi uljas maamerkki, stadionin torni. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - metalliverkkopintaisia. Ulkopuolen arkkitehtuuria hallitsee harsomainen vaalea fasadi,

Lisätiedot

SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU

SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU SVEITSIN ALUEEN ASUINRAKENTAMISEN IDEAKILPAILU Ehdotus "Vallée Blanche" Ehdotuksen lähtökohdat ja ratkaisut Liikenne metsämaisemaan Mitoitus Osaalue Asuntokerrosala asuntoja Osaalue1 13300km2 112 Osaalue2

Lisätiedot

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku

Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Nahkurintorin alueen kehittämisen kumppanuushaku Kumppanuushaun kaavalliset lähtökohdat ja alueen käytön tavoitteet Nahkurintorin alue sijaitsee Lohjan kaupunkikeskustan kaupallisella ydinalueella. Kehittämisalue

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

KULMAT RETTIGIN ALUE LINNAKAUPUNKI, TURKU ILLUSTRAATIO 2 LUONNOS 19.3.2012 ILLUSTRAATIO 2 1:5000 LUONNOS 19.3.2012 4 LINNAKAUPUNKI, TURKU VAASANPUISTO

KULMAT RETTIGIN ALUE LINNAKAUPUNKI, TURKU ILLUSTRAATIO 2 LUONNOS 19.3.2012 ILLUSTRAATIO 2 1:5000 LUONNOS 19.3.2012 4 LINNAKAUPUNKI, TURKU VAASANPUISTO P RADANTAUS ihersilta P P I I X IX KIRSTINPUISTO I isto e-pu I I I se en ic I IX I I I I ISO-HEIKKILÄ u o ist e -p I I I I Ely Marc Aulén I IX I P I I "Arkki" I P XI I I I Iso-Heikkilänpuisto I X "Alasin"

Lisätiedot

886 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY 1

886 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY 1 88 PUOTILAN OSTARI MAANKÄYTTÖLUONNOS /.0.09 ARKKITEHTITOIMISTO PETRI ROUHIAINEN OY Hankkeen taustaa Puotilan Ostoskeskus Oy on selvittänyt rakennuksen kuntoa ulkopuolisen konsultin laatiman kuntovion avulla.

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde

KOIRANKOPPI ARK. Tietomalliseloste. Havainnollistuskuva kohteesta. Heidi Sumkin. Mallintaja. Kohde Tietomalliseloste Havainnollistuskuva kohteesta KOIRANKOPPI ARK Aloituspvm Mallintaja Kohde Mallinnustarkoitus Käytettävät ohjelmistot, tiedonsiirto Lisätietoja, huomioita yms. 15.5.2009 Nimi Heidi Sumkin

Lisätiedot

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10

HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä

Lisätiedot

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat

Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat. Yleistä. Sijainti. HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin kaupunkivillat HANKESELOSTUS 1 (12) Asunto Oy Helsingin Kaupunkivillat Arcturuksenkatu 5 Yleistä Sijainti 10589 / 15 Arcturuksenkatu 5, Kalasatama 00540 Helsinki HANKESELOSTUS 2 (12) Tontti Tontin koko on 954 m 2. Tontti

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

PORIN AARRE / "west coast cool" ASEMAPIIRROS 1/1000 LEIKKAUS A-A 1/500 LEIKKAUS B-B 1/500 RANTAPOLKU +6,0 +7,0 MUSEONPUISTO +6 HALLITUSKATU +8,5

PORIN AARRE / west coast cool ASEMAPIIRROS 1/1000 LEIKKAUS A-A 1/500 LEIKKAUS B-B 1/500 RANTAPOLKU +6,0 +7,0 MUSEONPUISTO +6 HALLITUSKATU +8,5 A OKI ENJ EMÄ K O K LÄR ANT A RANTAPOLKU ETE +6,0 MUSEONPUISTO +6 +8,5 SELIM PALMGRENINKATU TEATTERIKATU HALLITUSKATU Panimokuja Teatterikuja AARREPOLKU ANNANKATU +4,3 RAATIHUONEENPUISTO NORTAMONPUISTO

Lisätiedot

Liisankatu 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY Luonnos

Liisankatu 14 ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY Luonnos ASEMAKAAVAN MUUTOS, VIITESUUNNITELMA SIJAINTI LIISANKATU SUUNNITTELUALUE MARIANKATU SENLLMANNINKATU ARKKITEHTITOIMISTO LAHDELMA & MAHLAMÄKI OY Luonnos 24.03.2017 , LUONNOS Tontilla sijaitsevat rakennukset

Lisätiedot

PERINTEISTÄ PALAUTETTA KAUPPAHALLISTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN

PERINTEISTÄ PALAUTETTA KAUPPAHALLISTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN PERINTEISTÄ PALAUTETTA KAUPPAHALLISTA JA VÄHÄN MUUSTAKIN Kauppatorin ja ympäristön kaavamuutos ja OAS-vaiheen palaute Antti Rissanen I kaavoitusarkkitehti I 1.3.2019 OAS-VAIHEEN PALAUTE Oas oli nähtävillä

Lisätiedot

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2

KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 KASARMIKATU 42 RIKHARDINKATU 2 RAKENNUS Rakennus on rakennettu kahdessa osassa. Vuonna 1933 rakennetun Kasarmikadun puoleisen rakennuksen on suunnitellut Johan Sigfrid Siren

Lisätiedot

Tikkurilan Kruunu. Tikkurilan keskustakorttelin kehityshanke Tontinluovutuskilpailu. Työryhmä HTJ-NREP-K2S

Tikkurilan Kruunu. Tikkurilan keskustakorttelin kehityshanke Tontinluovutuskilpailu. Työryhmä HTJ-NREP-K2S Tikkurilan Kruunu Tikkurilan keskustakorttelin kehityshanke Tontinluovutuskilpailu Työryhmä HTJ-NREP-K2S SELOSTUS 30.11.2015 TIKKURILAN KRUUNU Tikkurilan keskustakorttelin kehityshanke / Tontinluovutuskilpailu

Lisätiedot

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI

KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI +5.60 +5.70 PAIKKARINKATU HUOLTO +5.80 IV SISÄÄNAJO IN +55.0, KÄVELYKATU +50.0 +50.90 HUOLTO +51.60 III +65.5 AJOLUISKA - TASOLTA +6.0 KÄVELY-YHTEYS HUOLTOAJOYHTEYS PINTA-ALAT Tontti 10 7 m² Rakennus yht.

Lisätiedot

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY

RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY Tontti sijaitsee Huopalahdentien ja Rakuunantien risteyksessä, kahden eriluonteisen kaupunkirakenteen rajapinnassa. Rajakohtaa korostaa ja sen osaltaan muodostaa Huopalahdentien ylittävä kävelysilta, jolla

Lisätiedot

KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ

KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ V 1/2 2470 VI 1/2 2934 VI 1/2 2934 VI V 1/2 VI VI 1/2 V 1/2 V 1/2 VI ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ Ympäristö ja arkkitehtuuri Kankaan alueen uudet asuinrakennukset asettuvat vanhan tehtaan ja maisemallisesti

Lisätiedot

HEKA Jätkäsaari Hyväntoivonkatu

HEKA Jätkäsaari Hyväntoivonkatu HANKESELOSTUS 1 (19) Sijainti Tontti 20810 / 2 Hyväntoivonkatu 7, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston eteläreunalla. Rakennusala seuraa puiston reunaa

Lisätiedot