KOLMEN VYYHTI -HANKE OJAJÄRVEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA. Vastaanottaja Kolmen vyyhti -hanke. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 24.1.

Vastaanottaja Kolmen vyyhti -hanke Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.1.2018 Viite 1510036623 KOLMEN VYYHTI -HANKE OJAJÄRVEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

Päivämäärä 24.1.2018 Laatija Ville Yli-Teevahainen Viite 1510036623 Ramboll Ruukintie 54 60100 SEINÄJOKI T +358 20 755 7140 F +358 20 755 7141 www.ramboll.fi

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. TUTKIMUSALUEEN KUVAUS 1 2.1 Yleiskuvaus 1 2.2 Kaavoitus ja maankäyttö 4 2.3 Kasvillisuus ja eläimistö 6 2.4 Vedenlaatu 8 3. KUNNOSTUSMENETELMIEN TARKASTELU 9 3.1 Vedenpinnan nostaminen 9 3.1.1 Vedenpinnan nostaminen Ojajärvellä 9 3.2 Ruoppaus 9 3.2.1 Ruoppaus Ojajärvellä 10 3.3 Järven hapetus 12 3.3.1 Hapetus Ojajärvellä 12 3.4 Pohjasedimentin pöyhintä 12 3.4.1 Pohjasedimentin pöyhintä Ojajärvellä 12 3.5 Ravintoketjukunnostus 12 3.5.1 Tehokalastus Ojajärvellä 13 3.6 Alusveden poisjohtaminen 13 3.7 Vesikasvien niitto 13 3.7.1 Vesikasvien niitto Ojajärvellä 14 3.8 Kanadanvesirutto 14 3.8.1 Yleistä kanadanvesirutosta 14 3.8.1.1 Kokemuksia vesiruton poistamisesta 15 3.8.1.2 Vesiruton poistaminen Ojajärvestä 16 3.8.2 Vesiruton jatkokäsittely ja hyödyntäminen 18 3.9 Toimenpiteet valuma-alueella ulkoisen kuormituksen vähentäminen 19 3.9.1 Vesiensuojelukosteikot ja laskeutusaltaat 19 3.9.1.1 Kosteikot ja laskeutusaltaat Ojajärvellä 20 3.9.2 Jätevesien käsittelyn tehostaminen 20 3.9.3 Metsätalous 21 3.9.4 Maatalous 21 4. SUOSITUKSET JA JATKOTOIMET 21 Lähteet 22

1 1. JOHDANTO Kolmen Vyyhti Etelä- ja Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan vesistöt ja ympäristö yhdessä hyvään tilaan on vesiensuojeluhanke, jota toteutetaan kolmen maakunnan alueilla. Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry vastaa hankkeen hallinnoinnista ja toteuttaa sitä yhdessä maakuntien ProAgrioiden kanssa. Tämä raportti koskee Alajärven Ojajärven alustavaa kunnostussuunnitelmaa, jonka Kolmen Vyyhti -hanke on tilannut Ramboll Finland Oy:ltä. Ojajärvi pienialainen järvi, joka on pohjoisosastaan voimakkaasti umpeenkasvanut vesikasvillisuudella. Erityisenä ongelmana ovat viime vuosina järvelle levinneet laajat kanadanvesiruttokasvustot. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää mitkä vesistökunnostusmenetelmät soveltuvat Ojajärvelle sekä arvioida niistä aiheutuvia kustannuksia. Erityisesti vesikasvillisuuden kuten kanadanvesiruton vähentämiseen liittyvät keinot ovat tarkastelun etusijalla. Työ on laadittu olemassa olevien tietojen ja kirjallisuuskatsauksien pohjalta. Työ ei ole sisältänyt maastotutkimuksia. Työn tilaajana on ollut Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry/kolmen VYYHTI-hanke ja yhteyshenkilönä Satu Järvenpää. Työn laadinnasta on vastannut ympäristöinsinööri AMK, luontokartoittaja EAT Ville Yli-Teevahainen Ramboll Finland Oy:n Pohjanmaan yksiköstä. 2. TUTKIMUSALUEEN KUVAUS 2.1 Yleiskuvaus Ojajärvi sijaitsee Alajärven kaupungissa, noin 6 kilometriä Alajärven keskustaajaman koillispuolella. Ojajärvi kuuluu Ähtävänjoen vesistöalueeseen (47) ja sijaitsee Ojajärven valuma-alueella (47.045). Selvitysalue kuuluu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen. Ojajärvi Kuva 1. Ojajärven sijainti.

2 Ojajärven valuma-alueen pinta-ala on tällä hetkellä noin 5,9 km 2 (SYKE:n Value-työkalu). Järven pinta-ala on noin 134 hehtaaria ja rantaviivalla pituutta noin 10 km. Järvi on melko matala, sillä keskisyvyys on vain noin 2,2 metriä. Peruskartan mukaan järven syvimmät kohdat sijaitsevat Pitkäsaaren ja uimarannan välillä järven keskiosassa, johon on merkitty 4,5 metrin vesisyvyyksiä. Paikallisten mukaan kaikuluotauksessa on havaittu syvimmillään jopa 6,2 metrin syvänne. Vastaavasti pohjoisosassa on matalia karikkoja. Peruskartan mukaan järven keskivedenpinta on noin tasolla + 118,3. Järven näkösyvyys on paikallisten mukaan eteläosassa hyvä mutta pohjoisosassa huono. Ojajärven vedenpinta vaihtelee keskivesitasosta tulva-aikaan keväällä noin + 30 cm ja kesäkuivalla noin 30 cm. Ojajärven vesitilavuus on Järviwikin mukaan 2 984 310 m 3. Mikäli valuma-alueen keskivalumaksi arvioidaan noin 10 l/skm2, olisi Ojajärven viipymä noin 1,6 vuotta. Ojajärven pohjoisosaa on ruopattu noin 20 vuotta sitten. Ojajärven valumavedet muodostuvat suurimmaksi osaksi sen pohjoispuolella olevista metsäalueista sekä pienistä peltoalueista. Valuma-alueen pohjoisosa on Lakeaharjun laidalla, josta valumavedet virtavat mäen rinnettä alas pienten ojitettujen soiden tai soistuneiden kangasmetsien kautta Nevanperä-Uusikytö peltoalueelle ennen Ojajärveen laskemista. Valuma-alueella ei ole muita vesistöjä tai lampia. Ojajärven eteläosasta lähtee purkupuro (Myllypuro/Hoiskonpuro), joka virtaa noin kolmen kilometrin verran ennen Alajärven Hoiskonlahteen purkamista. Kuva 2. Ojajärven valuma-alue ja korkeuspintamalli.

Kuva 3. Karttatarkastelu Ojajärven valuma-alueesta. 3

4 Kuva 4. Ojajärven valuma-alue ilmakuvapohjalla. Ojajärven koillisrannalla on jonkin verran asutusta (n. 25 kpl). Loma-asuntoja on ympäri järveä noin 70 kpl. Järvellä ei saa käyttää moottoriveneitä. Alue ei kuulu jätevesiviemäröinnin toimintaalueeseen, joten talouksien jätevesiratkaisut ovat kiinteistökohtaisia. 2.2 Kaavoitus ja maankäyttö Ojajärven länsiosassa on lainvoimaiset ranta-asemakaavat nimeltään Ojajärven Länsirannan rantakaava sekä Lampilan ranta. Ranta-asemakaavoissa Ojajärven ranta-alueelle on varattuna mm. loma-asuntojen korttelialueita sekä lähivirkistysalueita. Muutoin järven ympäristö on kaavoittamatonta aluetta, jossa on melko runsaasti loma-asuntoja.

5 Länsirannan rantakaava Lampilan ranta Kuva 5. Ojajärven ranta-asemakaavat. Valuma-alue koostuu valtaosin metsätalousalueesta. Järven pohjoispuolella on peltoja. Valumaalueella ei ole turvetuotantoa. Eläinsuojia on paikallisten tietojen mukaan enää yksi. Aikaisemmin 1960-luvulla on Reinolan ympärillä ollut useita eläinsuojia, joiden valumavedet ovat kuormittaneet Ojajärveä.

6 Kuva 6. Ojajärven valuma-alueen maankäyttömuotojen (Corine 2012) osuus (%). Järven eteläpäässä on Alajärven kaupungin ylläpitämä uimapaikka (kuva 7). 2.3 Kasvillisuus ja eläimistö Selvitysalueelta ei ole tehty luontoinventointia, joten yksityiskohtaiset tiedot järven luonto-olosuhteista ovat puutteelliset. Seuraavana esitellyt tiedot perustuvat 25.9.2017 Ojajärvellä pidetyn yleisötilaisuuden antiin. Järven pohjoispäässä kasvaa paikallisten mukaan erittäin runsaasti kanadanvesiruttoa, joka on ilmaantunut järvelle noin viisi vuotta sitten eli v. 2012. Tilanne on pahentunut viimeisen kahden vuoden aikana. Lajia tavataan vähäisessä määrin jo järven eteläosastakin. Myös kelluslehtistä kasvillisuutta kuten uistinvitaa, on runsaasti järven pohjoisosassa. Runsaan vesikasvillisuuden alue yltää pohjoisesta lähes puoleen järveä noin tilan Anttila tasolle. Pahimmin umpeenkasvu vaivaa pohjoisen Hannulanlahtea. Rannoilla on paikoitellen järviruokovyöhykkeitä. Sinileväkasvustoja on ollut järvellä kesällä 2017 pieniä määriä. Järven eteläosat ovat huomattavasti avonaisemmat kasvillisuudesta kuin pohjoisosa. Järven pohjassa on jonkin verran pehmeää sedimenttiä mutta kerrostuman paksuudesta ei ole mittaustuloksia.

7 Kuva 7. Ojajärven rehevää pohjoisosaa syyskuussa 2017. Kuva 8. Ojajärven eteläpään uimaranta syyskuussa 2017. Järven rehevä pohjoisosa houkuttelee puolisukeltajasorsia sekä lokkeja ja tiiroja. Myös ruskosuohaukka ja laulujoutsen tavataan Hannulanlahdessa. Kalastossa on hyvin haukea, pasuria ja

8 sulkavaa sekä myös ahventa, särkeä, lahnaa. Ojajärveen on istutettu myös siikaa aikoinaan mutta lajia saadaan saaliiksi vain harvoin. 2.4 Vedenlaatu Ojajärven vedenlaadusta löytyy tietoa ympäristöhallinnon OIVA-palvelusta, jonka mukaan järveltä on otettu muutamia vesinäytteitä järven pohjois- ja eteläpäästä vuosien 1993 ja 1974 välillä. Tuoreita vedenlaatututkimuksia ei ole tiedossa, mikä on selkeä puute järven nykytilan arvioinnissa. Alla olevaan taulukkoon on koostettu vedenlaatutietoja Ojajärvestä. 30.9.1993 28.1.1993 28.1.1993 26.8.1992 17.2.1988 17.2.1988 26.8.1974 KESKIARVO Suure Yks. 0,5m 1.0 m 3.2 m 2,0m 1,0m 3,0m 1.0 m Alkaliniteetti mmol/l 0,22 0,242 0,34 0,22 0,2 0,24 0,18 0,23 Kemiall. hapen kulutus CODMn mg/l 14 13 12 12 11 9 12 Lämpötila C 5,1 1,4 4,4 0,9 3,5 16,7 5,3 ph 6,4 6,3 6,3 6,8 6,7 6,3 7 6,5 Väriluku mg/l Pt 70 40 50 40 40 40 30 44 Ammonium typpenä µg/l 13 30 5 32 12 18 Hapen kyllästysaste kyll.% 87 67 18 83 38 94 65 Happi, liukoinen mg/l 11,1 9,4 2,4 11,8 5,1 8,9 8,1 Kiintoaine mg/l 1,8 0,1 0,1 0,15 0,16 0,46 Kloridi mg/l 3,8 4,2 3,9 4,2 4 4,0 Klorofylli-a µg/l 8,1 8,1 Kokonaisfosfori µg/l 36 8 9 17 8 11 20 16 Kokonaistyppi µg/l 500 670 710 520 560 580 700 606 Mangaani µg/l 36 13 280 110 Rauta µg/l 700 260 370 320 240 130 337 Sameus FNU 4,5 0,5 1 0,48 0,63 1,2 1,4 Sähkönjohtavuus ms/m 6,6 7,3 8,1 6,5 6,6 7 6,9 7,0 Vesinäyteanalyysien perusteella Ojajärven vesi on jokseenkin humuspitoista, mikä on tyypillistä metsä- ja suovaltaisten valuma-alueiden järville. Humuspitoisuus ei kuitenkaan ole erityisen korkea, sillä vesianalyysien värilukujen keskiarvo jää 44 mg Pt/l. Vesi luokitellaan erittäin humuspitoiseksi, kun sen väriluku ylittää 100 mg Pt/l ja humuspitoiseksi kun väriluku on 40-100 mg Pt/l. Veden sameusarvot (keskiarvo 1,4 FNU) jäävät nekin matalle indikoiden kirkkaan tai lievästi samean veden tuloksia. Veden happamuus on ollut suhteellisen tyydyttävällä tasolla, sillä veden ph on ollut keskimäärin noin ph 6,5 (vaihteluväli ph 6,3 7,0). Ojajärven vedessä ei siis vaikuttaisi olevan happamuuden suhteen ongelmaa vedenlaatututkimusten perusteella. Happamuuden vaikutukset alkavat yleensä näkyä vasta alle ph 6 tasossa (Oravainen 1999). Lisäksi veden alkaliniteetti kuvastaa erinomaista puskurikykyä happamuutta vastaan (keskiarvo 0,23 mmol/l). Ojajärven veden ravinnetaso ei ole korkea: kokonaisfosforipitoisuudet ovat vaihdelleet vesinäytteissä hyvin karusta lievästi rehevään (8 36 µg/l) keskiarvon jäädessä lievästi rehevän puolelle. Vastaavasti kokonaistyppipitoisuuskin jää lievästi rehevän ja rehevän rajamaille (keskiarvo 606 µg/l). Yksittäisen klorofylli-a mittauksenkin mukaan järven rehevyystaso jää vain lievästi rehevään. Runsasravinteisten ja matalien järvien ongelmana on huono happitilanne erityisesti talvisin, mutta Ojajärvessä happitilanne pintavedessä on vaikuttanut olevan hyvä. Syvemmällä hapen kyllästysaste on jo selvästi matalampi mutta ei kuitenkaan mene läheskään hapettomaksi. Hapettomassa vedessä rauta liukenee veteen ja sen seurauksena myös fosfori liukenee; tätä reaktiota kutsutaan myös sisäiseksi kuormitukseksi eli järvi rehevöittää itse itseään heikkohappisina talvina. Tätä ilmiötä ei Ojajärvessä vesianalyysien mukaan ole ollut. Sähkönjohtavuus on Suomen vesissä kallioperän hitaasta rapautumisesta johtuen alhainen, yleensä 5-10 ms/m. Ojajärven sähkönjohtavuus on sekin melko alhainen (keskiarvo 7,0 ms/m). Sisävesissä sähkönjohtavuutta lisäävät mm. natrium, kalium, kalsium, magnesium (kationeja) sekä kloridit ja sulfaatit (anioneja). Myös jätevedet ja voimakas peltolannoitus sekä muu valumaalueen pistekuorma lisäävät suolojen määrää.

9 Yhteenvetona vaikuttaa siltä, että vedenlaatu Ojajärvessä on ollut erittäin hyvä, kun vertaa muihin lähialueen järviin Alajärvellä (mm. Ramboll 2007). Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (2018) laatiman pienvesistöjen laatuluokituksen perusteella Ojajärven vedenlaatu on erinomainen. Ojajärven vedenlaadun nykytilanteen arviointia vaikeuttaa merkittävästi kuitenkin tuoreiden vesianalyysien puute. 3. KUNNOSTUSMENETELMIEN TARKASTELU Seuraavassa tarkastellaan eri kunnostusmenetelmiä ja niiden soveltuvuutta Ojajärvelle sekä kunnostusmenetelmien kustannuksia. 3.1 Vedenpinnan nostaminen Vedenpinnan nostolla tarkoitetaan joko keskiveden- tai kesävedenkorkeuden nostamista. Tavoitteena voi olla järven käyttökelpoisuuden parantaminen, vesikasvillisuuden leviämisen estäminen tai veden laadun parantaminen, usein myös rantojen käyttökelpoisuuden parantaminen ja laskettujen järvien tilan ennallistaminen. Vedenpintaa nostetaan järven luusuaan rakennettavan pohjapadon avulla. 3.1.1 Vedenpinnan nostaminen Ojajärvellä Ojajärvellä vesisyvyys on keskimäärin kohtuullinen (keskisyvyys 2,2 m, suurin syvyys 4,5 6,2 m) pohjoisinta päätä lukuun ottamatta. Yleisötilaisuudessa 25.9.2017 ei noussut esille toiveita keskivedenpinnan nostamisen suhteen. Osa järven rannoilla olevista kesäasunnoista on melko lähellä vedenrajaa, joten mahdollisuudet keskivesipinnan reiluun nostamiseen ovat melko vähissä. Myös pohjoispään Hannulanlahden alavat rannat olisivat vettymiselle alttiit. Koska kanadanvesirutto viihtyy hyvin 1-4 metrin syvyyksillä, ei Ojajärven vähäinen veden pinnan nosto tulisi kaventamaan vesiruton elinpiiriä. Vedennostolla olisi kuitenkin rannankäyttäjille mahdollisia virkistyskäytöllisiä parannuksia. Vedenpinnan nosto vaatii hankesuunnitelman, missä on selvitetty noston vaikutuksia mm. järven tilaan, rantojen käytölle ja alapuoliselle vesistölle. Suunnitelman perusteella voidaan hakea vesilain mukaista lupaa järven keskivedenpinnan pysyvälle muuttamiselle Aluehallintovirastolta. Keskivesipinnan nostaminen vaatisi järven eteläpään luusuaan pohjapadon, jolla vesipinta nostettaisiin nykyisestä. Vedenpinnan nostaminen vaatisi mielellään kaikkien rannanomistajien yhteisen tahtotilan. Lisäksi vedennostohanketta varten tarvittaisiin maastomittauksia rannoilla ja alavimmilla paikoilla sijaitsevien kesäasuntojen sokkelikorkeuksien mittauksia. Lisäksi pohjatutkimuksia tarvittaisiin pohjapatopaikalla sekä luontoselvitykset järven alueelta. Vedennostohankkeiden kustannukset ovat aina tapauskohtaisia. Karkeasti voidaan arvioida hankkeen suunnittelu- ja selvityskustannusten sekä lupamaksujen olevan Ojajärven kokoisella vesistöllä suuruusluokkaa 30-50 000 euroa. Lisäksi itse pohjapadon rakentamiseen sekä mahdollisten haittojen korvauksiin voi kulua noin 3000 15 000 euroa. 3.2 Ruoppaus Ruoppauksella tarkoitetaan vesistön pohjalle kertyneen pohjasedimentin poistamista veden alta. Ruoppauksen tarkoituksena järvikunnostuksissa on yleensä järven vesisyvyyden lisäys, haitallisen kasvillisuuden poistaminen sekä vedenlaadun parantaminen fosforivarastoa vähentämällä. Kunnostusruoppauksessa käytettäviä menetelmiä ovat pitkäpuomikoneella kaivaminen rannalta tai kaivinkoneella jään päältä kaivaminen. Imuruoppaus on melko harvinaista järvien kunnostushankkeissa sen kalleuden ja siinä syntyvien vesipitoisten lietteiden vaatimien laajojen laskeutusaltaiden tekemisen vuoksi. Veden laadun parantamiseen tähtäävissä ruoppauksissa tyypillinen sedimentin ruoppaussyvyys on ollut noin 0,5 metriä. Ruoppaustoimenpide vaatii alueen, jonne kaivettavat massat voidaan läjittää.

10 Ruoppaus samentaa aina vettä ja vapauttaa pohjaan sedimentoituneita ravinteita. Erityisesti imuruoppauksessa ongelmia aiheuttavat muodostuvat lietteet. Imuruoppausmenetelmä on myös erittäin kallis. Läjitysalueen koko suhteutetaan poistettavien massojen määrän mukaan. Ruoppausmassalle varattavan läjitysalueen tulee olla riittävän kaukana vesistöstä, jotta läjitettävä massa ei joudu takaisin veteen aallokon, tulvan tai sateen seurauksena. Jotta ruoppauksesta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa vesistölle ja sen käytölle tulee työt tehdä syys-toukokuun välisenä aikana. Suurimmassa osassa ruoppauksista on päästy tavoitteisiin ja työllä on saatu aikaiseksi pitkäaikaisia tai pysyviä vaikutuksia. Järven kunnostusruoppaukseen voidaan yhdistää tarvittaessa myös uimarantojen, venevalkamien ym. kohteiden hoitotyöt. Ennen ruoppauksen suunnittelua on syytä teettää järven pohjan sedimenttitutkimus, joka sisältää vesisyvyyden ja sedimentin paksuuden kartoittamisen sekä sedimenttianalyysin. Sedimenttianalyysin avulla saadaan tietoa järveen mahdollisesti kertyneistä haitallisista aineista, joilla voi olla vaikutusta sedimenttien läjitykseen. Sedimentin kartoituksella ja vesisyvyyden mittauksilla saadaan tietoon ruoppausta vaativien alueiden sedimenttipaksuus ja niiden laajuus. 3.2.1 Ruoppaus Ojajärvellä Ruoppausvaihtoehdon täsmällinen tarkastelu Ojajärvellä on hankalaa sedimenttitutkimuksen puuttuessa. Kartta- ja ilmakuvatarkastelun ja yleisötilaisuuden 25.9.2017 perusteella voimakkainta umpeenkasvua ja mahdollista ruoppaustarvetta esiintyy järven pohjoisosassa Hannulanlahdella. Yksi vaihtoehto veden vaihtumisen parantamiseksi on järven umpeenkasvaneen pohjoisosan ja siellä olevan purkuojan edustan ruoppaaminen syvemmäksi, muodostan veden virtausta helpottavan uoman rantojen mukaisesti. Rannanomistajat myös muualla voisivat kunnostaa ja ehostaa vapaa-ajan asuntojen rantojaan tarpeen mukaan. Kaivumassoja voidaan käyttää mm. alavien rantojen korottamiseen, maisemointiin, viherrakentamiseen ja läjitykseen pelloille. Ojajärven pohjan (järven pinta-ala 134 ha) kokonaan ruoppaaminen ei ole missään nimessä järkevää eikä mahdollista. Koko pohjansedimentin poistaminen (arvio sedimentin tilavuudesta noin 670 000 m 3, mikäli pohjassa esimerkiksi keskimäärin 0,5 metriä pehmeää pohjasedimenttiä) vaatisi valtavat läjitysalueet sekä laskeutusaltaat ja olisi käytännön toteutuksena epärealistinen myös suurten kustannusten takia (670 000 m 3 * 4,5 /m3 = 3 milj. EUR). Ojajärvellä järkevimmät ruoppauskohteet ovat virkistyskäytön parantamiseksi tehtävät ruoppaukset vapaa-ajan asuntojen edustoilla (niissä kohdin, mikäli tarpeen) sekä pohjoispään osittainen ruoppaus veden vaihtuvuuden parantamiseksi. Ruoppauksen mahdollisia ongelmia ovat vesirutolle sopivien uusien kasvupaikkojen muodostuminen ja tätä kautta lajin elinvoimaisuuden mahdollinen kasvu.

11 Kuva 9. Veden vaihtuvuuden parantamiseksi tähtäävät ruoppausalueet umpeenkasvaneessa pohjoisosassa. Kartassa esitettyjen ruoppausalueiden alustavat kustannukset ovat arviolta (oletuksena 0,7 m:n ruoppaussyvyys): Alue 1 1,1 ha (7 700 m 3 *4,5 /m 3 = 34 650 Alue 2 0,4 ha (2 800 m 3 *4,5 /m 3 = 12 600 Samentumisen ja muiden ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle. Pieniin ruoppauksiin syksy tai varhainen kevät sopivat hyvin, koska silloin vedenpinnat ovat järvissä yleensä alhaalla ja työ on helpompaa tehdä rannalta käsin. Isommat ruoppaukset on suositeltavaa tehdä jään päältä, jolloin jää ja maapohja kantavat kaivumassojen kuljetuskaluston. Tällöin on syytä varautua jään vahvistamiseen. Leutoina talvina ruoppaukset jään päältä eivät edes onnistu. Tilavuudeltaan yli 500 m3:n ruoppaukselle tulee aina hakea lupa aluehallintovirastolta (AVI). Pienimmästäkin, massamäärältään enintään 500 m3:n koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloitusajankohtaa. Hannulanlahden ruoppausalueet vaatisivat tarkemman maastoselvityksen mm. sedimenttikartoituksen sekä vesilain mukaisen luvanhaun. Sedimenttikartoitus ja luvanhaku AVI:n lupapäätöksineen kustantaisi suuruusluokaltaan noin 10 000 euroa. Näiden lisäksi kysymykseen tulisivat mahdollisesti myös luontoselvitykset kuten esimerkiksi viitasammakon esiintymisen selvittäminen. Myös ruoppausmassojen läjitysalueet tulisi olla hakemusvaiheessa tiedossa.

12 3.3 Järven hapetus Hapetuksen ja ilmastuksen tarkoituksena on lisätä veden happipitoisuutta koko järvessä tai jossain sen vesikerroksista yleensä koneellisilla menetelmillä. Hapetusmenetelmiä ja hapettimia on monenlaisia ja eri tarkoituksiin soveltuvia. Yleensä järven syvännekohtaan sijoitetaan hapetin. Osa hapettimista rikkoo kerrostuneisuuden ja osa säilyttää sen, osassa puhalletaan ilmaa veteen ja osassa taas hyödynnetään esim. pintaveden happivaroja ohjaamalla niitä alusveteen. Yleisempiä Suomessa käytettäviä hapetusmenetelmiä ovat hapellisen päällysveden johtaminen happiköyhään alusveteen (Mixox -menetelmä) sekä hapen vienti veteen ilman ja paineilmakuplituksen avulla (Hydixor- ja Netrox-ilmastusmenetelmät). Erityisesti mataliin järviin soveltuvia ns. pintahapettimia ovat mm. -Planox ja Aire O2 ilmastimet, jotka eivät pöllytä pohjasedimenttiä. Hapetus tai ilmastus voi olla järvelle tekohengitystä, joka pelastaa sen esimerkiksi laajamittaisilta kalakuolemilta tai massiivisilta fosforipäästöiltä pohjasedimentistä. Mutta se voi olla myös pitkällä aikavälillä tapahtuvaa ja säännöllistä, jolloin tarkoituksena on parantaa järven tilaa kokonaisvaltaisemmin. 3.3.1 Hapetus Ojajärvellä Veden happipitoisuus ja hapen kyllästysaste on ollut melko hyvällä tasolla Ojajärvellä eikä vakavia happikatoja tai laajoja kalakuolemia tiedetä olleen. Ojajärven pohjoisosassa on hyvin matalaa, joten perinteiset ilmastusmenetelmät, joilla sekoitetaan yleensä pintavettä alusveteen, eivät sovellu lukuun ottamatta järven eteläosan syvännettä. Hapetukselle ei käsillä olevien tietojen valossa ole tarvetta Ojajärvellä. 3.4 Pohjasedimentin pöyhintä Pöyhintä on kokeiluasteella oleva kunnostusmenetelmä, jonka vaikutusmekanismit tunnetaan vielä huonosti. Pöyhinnän tavoitteena on nopeuttaa pohjalietteen hajoamista sekoittamalla sen pintakerrosta. Pöyhinnällä on kaksi toteutustyyppiä. Järvissä, joissa sedimentti on tyydyttävässä kunnossa pöyhintä, esim. pohjanuotan avulla, sekoittaa hapekkaampaa sedimenttiä hapettomampaan ja tuo sedimentin hajotuksen tuottamaa kaasua sieltä pois. Huonompikuntoisissa järvissä joudutaan pöyhintä usein suorittamaan hapettomissa olosuhteissa, jolla pohjaan kertynyttä ja järven sisäistä kuormitusta ylläpitävää biokemiallista ylimääräenergiaa lähinnä metaani-kaasun muodossa poistuu. Pohjan pöyhintä vapauttaa myös ravinteita veteen pohja-sedimentistä, jolloin ne siirtyvät pohjasta tuottavaan pintakerrokseen kasvien ja levien käyttöön. Pohjan pöyhintä tulee suorittaa syksyllä, kun vesi on kylmää. Silloin veteen liukenee paremmin happea. Happea liukenee koko ajan ilmasta ja näin pitäisi lietteen välittömän hapenkulutuksen aiheuttaman happivajeen korvautua. Työkaluna voi käyttää mm. kettinkiä tai mitä tahansa pöyhintään soveltuvaa esinettä. Pöyhitty pohjaliete kuluttaa vähemmän happea kuin käsittelemätön, joten vapautu-vien ravinteiden määrän pitäisi laskea. Pöyhinnän jälkeen järven kunnostamista tulee jatkaa muiden menetelmien, kuten esimerkiksi ravintoketjukunnostuksen ja hapettamisen avulla. 3.4.1 Pohjasedimentin pöyhintä Ojajärvellä Pöyhintä soveltuu parhaiten pinta-alaltaan alle 15 ha:n järviin (maksimissaan 100 ha), jotka ovat erittäin reheviä, ja joiden pohjasedimentti on erittäin heikkolaatuista. Menetelmä on parhaimmillaan järvissä, joissa pöyhittävän alueen syvyys on noin 5 7 m ja pohja sulfidiliejua. Menetelmä ei sovellu Ojajärvelle sen liian suuren pinta-alansa vuoksi. Vaikka Ojajärven pohjasedimentin tilasta/kunnosta ei ole olemassa tutkittua tietoa, se tuskin on niin heikkolaatuista että siihen pöyhintä soveltuisi. 3.5 Ravintoketjukunnostus Veden laadun parantamiseksi ns. roskakalan poistaminen on yksi järveä kunnostava tekijä yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa. Hoito-/tehokalastus on yleensä myös tehokas sinilevän

13 vähentämiskeino. Tavoitteena tehokalastuksessa on poistaa ylitiheä eläinplanktonia syövä ja pohjaa pöllyttävä kalasto. Runsas särkikalavaltainen kalasto voi olla järvillä keskeinen rehevyyttä ylläpitävä tekijä (Sammalkorpi ja Horppila 2005). Tehokalastuksessa saalistavoite tulee suhteuttaa järven pinta-alaan. Fosforipitoisuuden ollessa yli 100 µg/l saalistavoitteen on hyvä olla 150-200 kg vuodessa (Sarvilinna ja Sammalkorpi 2010). Tehokalastuksessa hyviä menetelmiä ovat nuottaus ja verkkokalastus. Tehokalastuksen hyöty on parhaimmillaan, kun saalis saadaan painotettua etenkin nuoriin kaloihin. Tehokalastukselle otolliset ajankohdat ovat talvi ja syksy. Tehokalastusta tulisi tehdä vähintään kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen pyyntiä tulisi jatkaa vähäisempänä hoitokalastuksena. Ravintoketjukunnostuksen kustannukset vaihtelevat paljon, koska järven erityispiirteet vaikuttavat käytettäviin kalastusmenetelmiin, kalastettavuuteen ja toimenpiteiden käytännön toteutukseen. Esim. Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella tehtyjen nuottausten kustannukset poistettua kalakiloa kohti olivat 0,4-1,2 euroa/kg. Kustannukset järven pinta-alayksikköä kohti olivat 20-200 euroa/ha, ja ne olivat suurimmat pienillä järvillä (Penttilä 2002). 3.5.1 Tehokalastus Ojajärvellä Ojajärvellä ei ole tehty koekalastuksia esim. koeverkkosarjoilla, joten kalakannan rakenteesta ja lajisuhteista ei ole täyttä varmuutta. Yleisötilaisuuden 25.9.2017 mukaan särkikaloja järvellä esiintyy mutta ei välttämättä ongelmallisia määriä. Ojajärven veden keskimääräinen klorofylli/fosfori-suhde (0,22) ei viittaa kalaston lisäävän järven levämäärää. Yli 0,4 arvot indikoivat kalaston vaikutusta levämäärään, johon voidaan vaikuttaa tehokalastuksella (Sammalkorpi ja Horppila 2005). Tehokalastus ei siten ole potentiaalinen menetelmä Ojajärven leväkukintojen vähentämisessä. Laajoja leväkukintokasvustoja ei tiettävästi ole toistaiseksi esiintynyt Ojajärvellä. Ilman tarkempia kalastotutkimuksia ei tehokalastusta voi suositella Ojajärvelle ensisijaiseksi kunnostusmenetelmäksi. Mikään ei kuitenkaan estä sitä kokeilemasta, sillä särkikalojen merkittävällä poistamisella on saatu vedenlaatua parantavia vaikutuksia useilla järvillä. 3.6 Alusveden poisjohtaminen Alusveden poistamisella tarkoitetaan kunnostusmenetelmää, jossa osa järven poistovirtaamasta otetaan pohjanläheisestä vesikerroksesta eli ns. alusvedestä. Tavoitteena on parantaa järven happitilannetta, koska tämä alusvesi on vähähappista ja vesi korvautuu pinnasta tulevalla hapekkaammalla vedellä. Myös alusveden ravinnepitoisuus on yleensä päällysvettä suurempi. Tällöin myös ravinteita poistuu enemmän kuin normaalissa pintapoistossa. Alusveden poistamisella on merkitystä vain, jos järveen muodostuu lämpötilakerrostuneisuus. Syvissä järvissä kerrostuneisuus muodostuu aina. Matalassa Ojajärvessä kerrostuneisuutta ei mitä todennäköisimmin muodostu: kesäkautena tuuli sekoittaessa helposti koko vesimassan ja matalassa vedessä ei merkittäviä lämpötilaeroja muodostu talvellakaan. Järven alusveden happitilanne on ollut melko hyvä eikä merkkejä happikadosta ole aikaisemmissa vesianalyyseissä todettu. Tästä syystä menetelmä ei sovellu Ojajärven kaltaiselle matalalle järvelle, jossa happitilanne on toistaiseksi melko hyvä. 3.7 Vesikasvien niitto Vesikasvien niitolla voidaan parantaa kalaston ja linnuston elinoloja sekä järven virkistyskäyttöä. Rannoilla tulee niittää kasvillisuutta harkiten, jotta ravinteet eivät pääse huuhtoutumaan esimerkiksi pelloilta vesistöön. Vesikasvit sitovat ravinteita ja tarjoavat suojaa kalastolle ja linnustolle, joten vesistön kokonaisvaltainen niitto ei ole suositeltavaa rannoilta. Mikäli kasvien niittämisestä halutaan pysyvämpi vaikutus, tulee niitto tehdä useampana vuonna (vähintään kolmena vuonna). Ensimmäisenä kesänä on suositeltavaa, että kasvien niittämistä

14 tehdään useamman kerran kesän aikana. Ensimmäisen niiton ajankohta tulee ajoittaa ajankohtaan, jolloin kasvit valmistautuvat kukintaan. Niittoa tulee suorittaa tästä eteenpäin 3-4 viikon välein. Veden vaihtuvuuden parantamiseksi vesikasvien niitto etenkin rannoilta sopii ilmaversoisten kasvien (järviruoko, järvikorte, sarat, järvikaisla) vähentämiseen. Kelluslehtisten vesikasvien kuten ulpukoiden, lumpeiden tai vitojen niitto ei ole todettu tehokkaaksi menetelmäksi. Kasvien vedenalaisiin juuriin ja juurakoihin on varastoitunut runsaasti ravinteita, joten pelkkien versojen poisto ei ole tuonut toivottua tulosta. Kelluslehtisten kasvien poistamiseen soveltuu paremmin ruoppaus, joilla kasvi saadaan juurakoineen pois. Lapin ympäristökeskuksen mukaan laskennallinen kustannus niitolle vuonna 2002 oli 300-400 euroa/ha kohteesta riippuen. Eräät kunnat vuokraavat niittokoneita pientä korvausta vastaan, esim. noin 20 euroa/vrk. Paalaavan niittokoneen keskimääräinen tuntiteho on kolme paalia tunnissa ja tuntihinta noin 60 euroa. Paaliin mahtuu kasvusto keskimäärin noin 0,5 ha:n alalta. Kone pystyy kuljettamaan kerrallaan 4 paalia (Ympäristöopas 114). 3.7.1 Vesikasvien niitto Ojajärvellä Ojajärveltä ei ole käytettävissä kasvillisuusselvitystä, mistä selviäisi järven vesikasvillisuus ja mahdolliset ongelmalajit sekä pahiten umpeenkasvaneet alueet. Tuoreesta ilmakuvastakaan ei pysty niitä tarkasti päättelemään. Vesikasvien niitto ei ole Ojajärvellä kuitenkaan suositeltava vaihtoehto, koska todennäköisesti laajat ruoikot ja kortteikot sieltä puuttuvat ja vesiruton torjuntaan niittäminen ei sovellu (ks. kappale 3.6). Niittäminen silppuaa vesiruton kasvustoja, mikä vain saattaa edistää kasvustojen uusiutumista kuten on tapahtunut useilla kohteilla. 3.8 Kanadanvesirutto 3.8.1 Yleistä kanadanvesirutosta Kanadanvesirutto (Elodea canadensis) on uudelta mantereelta (USA ja Kanada) peräisin oleva monivuotinen uposlehtinen vesikasvi. Eurooppaan se levisi 1800-luvulla ja tehokkaan lisääntymisensä ansiosta on vallannut alaa monin paikoin (Simpson 1984). Vesirutto on kaksikotinen, eli emit ja heteet ovat eri kasveissa. Suvullista lisääntymistä ei kuitenkaan tapahdu Euroopassa, sillä vain emiyksilöitä on levinnyt Eurooppaan (Bowmer ym. 1995). Euroopassa vesirutto leviää kasvin osista suvuttomasti. Vesirutto voi myös kellua vapaana vedessä. Varsinkin suuret massakasvustot irtoavat usein pohjasta ja nousevat pintaan. Kasvista irtoaa helposti palasia joko tuulen, aaltojen, eläinten tai ihmisten vaikutuksesta ja irronneista palasista kasvaa uusi kasvi, joka on identtinen emokasvinsa kanssa. Suvuton lisääntyminen on mahdollistanut vesiruton nopean leviämisen ja samalla tekee sen hävittämisen erittäin vaikeaksi. Suomessa vesirutto leviää vesistöstä toiseen mm. vesilintujen, kalastusvälineiden, veneiden ja venetrailerien välityksellä. Vesirutto viihtyy parhaiten emäksisessä (ph 6,5-10) ja lämpimässä vesistössä (Lehtonen 2000). Lisäksi kasvi tarvitsee paljon valoa (Bowmer ym. 1995). Laji viihtyy parhaiten 1-4 metrin syvyydessä. Suotuisissa olosuhteissa vesirutto kasvaa nopeasti ja muodostaa valtavia massaesiintymiä häiriten virkistyskäyttöä. Vesiruton massaesiintymien vilkas fotosynteesi nostaa veden ph:n kasville optimaaliseksi. Tämä puolestaan kiihdyttää fosfaattifosforin liukenemista sedimentistä ja siten rehevöittää järveä. Massaesiintymät kuluttavat myös happea hajotessaan, jolloin happikadon todennäköisyys kasvaa. Toisaalta kasvien hajoaminen alentaa ph:ta, jolloin vesiruton hiilenottokyky vähenee ja yhteytysteho heikkenee. Tämän seurauksena kasvillisuus alkaa taantua. Vesiruton taannuttua muut kasvit valtaavat alaa - esimerkiksi Littoistenjärvessä karvalehti (Ceratophyllum demersum) runsastui jolloin yhteytys jälleen lisääntyi, ph kohosi ja olosuhteet muuttuvat vesiruton massaesiintymille suotuisiksi. Vesiruton esiintymisessä on todettu selvä jaksollisuus. Mm. Littoistenjärvellä vesiruton runsausvaihtelu noudattaa noin viiden vuoden jaksoa. Kahden huippuvuoden jälkeen on seurannut noin kolmen vuoden ajanjakso, jolloin vesiruttoa on ollut verrattain niukasti (Sarvala ja Perttula 1994).

15 Vesirutto talvehtii vihreänä ja aloittaa kasvunsa heti jäiden sulamisen jälkeen, joten sillä on ylivoimainen kilpailuasema muihin kasveihin nähden (Lehtonen 2000). Vesiruttoa tavataan yleisenä Etelä- ja Keski-Suomen matalissa lievästi rehevöityneissä ja rehevissä järvissä. Erillisesiintymiä on mm. Kuusamossa ja Lapissa. Kuva 10. Vesiruton esiintyminen Suomessa 3.8.1.1 Kokemuksia vesiruton poistamisesta Kanadanvesiruton poistaminen on osoittautunut vaikeaksi Suomessa yleisimmin käytetyillä tekniikoilla. Laji lisääntyy helposti pienistäkin verson paloista, jolloin huolimattomasti toteutetun niiton seurauksena voi olla sen runsastuminen. Lajin luontaiset runsaudenvaihtelut ovat niin voimakkaita, että massaesiintymän ilmaantuessa ei massiivinen poisto välttämättä ole taloudellisesti eikä ekologisesti suositeltavin vaihtoehto, kunhan virkistyskäytön kannalta keskeiset alueet pidetään avoimina (Sarvala 2005). Vesirutosta on kokemusta mm. Ruutinlammelta Lohjalta. Ruutinlampi on pinta-alaltaan 9 ha ja sen keskisyvyys on 1,2 m. Vesirutto peitti vuonna 2002 järven alasta noin 2/3 aiheuttaen järvessä myös happikatoa. Järvestä on nuottaamalla poistettu vesiruttokasvustoja tuorepainona keskimäärin 6,7 tn/ha (2002), 2,8 tn/ha (2003) ja 2,0 tn/ha (2004). Tällä toimenpiteellä järvi on pystytty pitämään ainakin vuoden 2004 syksyyn saakka puhtaana runsaista vesiruttoesiintymisistä (Arrajoki 2005).

16 Vesiruttokasvillisuuden poistoa on tutkittu myös Turussa Littoistenjärvellä (Sarvala & Perttula 1994, Sarvala 1998, Sarvala 2000, Sarvala ym. 2002). Siellä vesiruttokasvillisuuteen ei ole juurikaan pystytty vaikuttamaan kasvillisuuden poiston avulla. Esimerkiksi vuonna 1998 kesäkuussa Littoistenjärvestä poistettiin 700 tonnia (märkäpaino) vesiruttokasvillisuutta, mutta samana syksynä kasvia oli järvessä kaikkien aikojen huippumäärät. Niittämisen seurauksena vesirutolle syntyy uutta elintilaa ja kasvinpalasia irtoaa. Kasvinpalasista puolestaan kasvaa uusia kasveja, eli tavallaan niittäminen lisää kasvien kasvua ja elinmahdollisuuksia. Mahdollisesti myös vuosittainen vesiruttokasvillisuuden niitto estää kasvillisuuden luontaisen syklisyyden, sillä kasvien poiston seurauksena vesirutto ei tukahduta itseään. 3.8.1.2 Vesiruton poistaminen Ojajärvestä Aikaisempien kokemusten perusteella vesiruton poistaminen on erittäin haasteellista. Ojajärvellä vesirutto on todennäköisesti ns. invaasiovaiheessa, jolloin laji levittäytyy nopeasti toimenpiteistä huolimatta. Ojajärvellä täytyy myös totuttautua ajatukseen: vesiruton kanssa täytyy vaan oppia elämään, sillä todennäköisesti kokonaan lajia ei järveltä pystytä poistamaan. Pahiten virkistyskäyttöä haittaavilla kohteilla raivausnuottaus on vesiruton poistamiseen/vähentämiseen tällä hetkellä paras tiedossa oleva menetelmä. Kasvuston poistamisessa syntyvän avovesialueen lisääntymisen lisäksi suurten vesiruttokasvustojen poistamisessa lähtee järvestä myös iso määrä ravinteita. Nuotan tulisi olla tukevilla pauloilla varustettu nk. raivausnuotta, jonka silmien solmuväli voi olla 30 cm, nuotan pituudeksi riittää noin 100 m ja korkeudeksi 2 m. Vetoköysien pituus tulisi olla 200-300 m. Nuotta levitetään järvelle veneen avulla. Vetolaitteen tulisi olla lujaa vetoa kestävä. Tavanomainen nuotanvetolaite ei ole riittävän kestävä tähän tarkoitukseen. Voimansa vetolaite voisi ottaa esimerkiksi traktorista. Vedot olisivat yleensä 200-300 m pitkiä. Raivausnuotalla tapahtuva uposkasvien poisto on tehokasta, koska nuotatulle alueelle jää hyvin vähän versonpätkiä. Kun poistetut kasvit tukkivat havaksen, nuotan läpi ei käytännössä pääse kasvinpätkiä, mikäli kelaus tehdään riittävän hitaasti. Rantaanvetopaikkoja tarvitaan Ojajärvellä vähintään kolme (ks. kuva 11). Niiden tulee olla sellaisia, että niihin päästään vesirajaan asti traktorilla ja perävaunulla ja että niissä kasvistomassa voidaan lastata ja kuljettaa pois sopivaan paikkaan kompostoitumaan. Esimerkkikuva, miten nuottaus voidaan toteuttaa Ojajärvellä, on esitetty kuvassa 11. Yhdellä vedolla voidaan nuotata 1 2 ha eli noin 15 30 tonnia vesiruttoa tuoremassana. Työpäivän aikana ehtii tehdä yleensä kaksi nuottausta. Tällöin Ojajärven pohjoisosan nuottaus olisi toteutettu vajaassa viikossa. Nuottaus olisi järven virkistyskäyttöä ajatellen ehkä järkevää toteuttaa ennen juhannusta, vaikka vesiruttomassaan sitoutunut ravinnemäärä ei silloin olekaan korkeimmillaan. Ravinteiden poiston kannalta paras nuottausaika olisi heinäkuu, jolloin vesiruton fosforisisällön on todettu olevan suuri (Sarvala & Perttula 1994). Toinen hyvä aika on alkukesä, kun koivu tulee hiirenkorvalle, jolloin raivausnuottausta häiritseviä ulpukoita ja lumpeita ei ole vielä kehittynyt järven pohjasta haitaksi asti (Arrajoki suull. 22.1.2018). Vesiruton nuottaus olisi hyvä toistaa vuosittain 3 5 vuoden ajan. Todennäköisesti seuraavina vuosina nuotattavan kasvuston määrät ovat ensimmäistä vuotta selvästi pienemmät. Sen jälkeen voidaan pitää muutaman vuoden tauko ja katsoa, miten kasvustot kehittyvät. Toistamalla kasvillisuuden poistoa, saadaan kasvustot pysymään ainakin osittain kurissa. Mikäli raivausnuottaus vastaa hoitokalastuksen nuottauksen kustannuksia, on se noin 1000 euroa/päivä käsittäen kaksi vetoa päivässä. Sen lisäksi tarvitaan traktori, peräkärry ja lastainlaite kasvustomassojen pois kuljettamiseen. Yhden traktorin työpäiväkustannuksiksi voidaan laskea noin 300 euroa/vrk. Jos vetopaikkojen rakentamiselle rantaan eikä vesiruton jatkokäsittelylle (esim. kompostointi) lasketa kustannuksia, olisivat Ojajärven pohjoisosan kasvustojen nuottaamisen ja poiskuljettamisen kustannukset vuodessa seuraavat: nuottaustyöt 4 pv x 1000 euroa = 4000 euroa traktorityöt 6 pv x 300 euroa 1800 euroa

17 Talkootöillä kustannuksia voidaan kuitenkin huomattavasti pienentää. Vesiruton raivausnuottausta on harjoittanut mm. Aarre Arrajoki Lohjalta, joka voi tarvittaessa antaa opastusta aiheen tiimoilla. Vesiruton laajamittainen poisto vaatii ainakin ilmoituksen ELY-keskukselle vähintään 30 vrk ennen toimenpidettä. Kuva 11. Raivausnuottauksen periaate Ojajärvellä (kolme rantaanvetopaikkaa). Kuva 12. Raivausnuottauksen kalustoa. Käyttövoima saadaan traktorista, joka kelaa nuotan köysiä sopivalla nopeudella. (kuva: Ari Mäkelä)

18 Kuva 13. Vesiruton raivausnuottausta Ruutinlammella 2002 (kuva:ari Mäkelä). Kuva 14. Metsätraktorikuormaimeen rakennettu kahmari auttoi vesiruton pois vedestä nostamisessa Ruutinlammella. (kuva: Ari Mäkelä) 3.8.2 Vesiruton jatkokäsittely ja hyödyntäminen Raivausnuottauksessa syntyneet vesiruttomäärät voivat hehtaaria kohden olla todella suuria, joten oman ongelmansa aiheuttaa myös kasvijätteiden sijoittaminen ja käsittely. Noin 90 % vesiruton biomassasta on vettä ja vain noin 10 % kuiva-ainetta. Kompostoituvasta kasvimassasta muodostuu ravinnepitoisia valumia, joiden pääsy järveen tulisi estää. Suomen ympäristökeskuksen hallinnoimassa Elodea -hankkeessa (http://www.syke.fi/hankkeet/elodea) Vesiruton hyötykäyttö riesasta raaka-aineeksi vuosina 2016-2017 selvitettiin vesiruton käyttömahdollisuuksia mm. maanparannusaineeksi, biokaasutukseen sekä biologiseen kasvitorjuntaan. Lisäksi selvitettiin sen käyttömahdollisuuksia jatkojalosteena rehuksi, ravintokäyttöön sekä kosmetiikkateollisuuteen.

19 Selvityksen mukaan yksinkertaisin poistetun vesiruttokasvuston hyödyntämistapa on sen käyttö maanparannusaineena. Hankkeen tutkimuksissa on todettu, että vesiruttomassa sisälsi huomattavia määriä kasvien tarvitsemia pääravinteita, mm. typpeä, kaliumia, kalsiumia ja fosforia, ja hivenravinteista erityisen runsaasti mangaania ja rautaa. Raskasmetallipitoisuudet alittivat selvästi lannoitevalmisteissa sallitut enimmäismäärät. Ravinnekoostumuksensa puolesta vesiruttomassa soveltuu lannoituskäyttöön, mutta pienestä kuiva-ainepitoisuudesta johtuen levitysmäärien tulisi olla suuria riittävän lannoitusvaikutuksen aikaansaamiseksi. Eräät maanviljelijät olivat kuitenkin kertoneet kokemuksistaan, että perunasadot olivat kasvaneet Koillismaalla vesiruton maanparannuskäytön jälkeen (suull. Seppo Hellsten 19.1.2018). Vesiruttokasvustojen hyödyntäminen Ojajärven lähialueen pelloilla maanparannukseen olisi yksi varteenotettava hyödyntämisvaihtoehto. Lastauksessa ja kuljetuksessa sekä kuljetuskaluston puhdistamisessa on kuitenkin huolehdittava, että vesiruton palasia ei missään vaiheessa pääse leviämään varsinkaan sellaisiin vesistöihin, joissa sitä ei vielä ole. Toinen, teknisesti helposti toteutettava vesiruton hyödyntämistapa olisi biokaasun tuotanto. Tutkimuksissa on todettu, että sen kaasuntuotantopotentiaali on hyvä. Ongelmana hyödyntämiselle on se, ettei biokaasulaitoksia ole Ojajärven läheisyydessä eikä massaa kannata kuljettaa pitkiä matkoja. Vesiruttoa voi olla mahdollista hyödyntää myös biologisessa torjunnassa. Vesirutolla ja siitä poistuvalla vedellä havaittiin perunarupea aiheuttavien sädebakteerien ja joidenkin kasvipatogeenisten sienten kasvua estäviä/hidastavia biologisia ominaisuuksia laboratorio-oloissa. Tämä saattaa olla yksi syy parantuneisiin perunasatoihin Koillismaalla, mutta tutkittua näyttöä asiasta ei ole. Elodea-tutkimuksessa selvisi, että vesiruton peruskoostumus oli verrattavissa puna-apilan koostumukseen, joten sillä voisi olla potentiaalia myös rehukäytössä. Raskasmetallien suhteen tutkittujen järvien vesiruttobiomassa olikin rehuksi turvallista. Kuitenkin joidenkin järvien vesiruttobiomassaan oli kertynyt niin suuria määriä mangaania ja rautaa, että se rajoittaisi selkeästi käyttöä märehtijöiden, sikojen ja siipikarjan ruokinnassa. Rehukäyttöä suunniteltaessa tulisikin aina määrittää biomassan kemiallinen koostumus ja erityisesti hivenaineiden pitoisuudet etukäteen. Tämä taas lisää vesiruton rehukäytön kustannuksia ja mielekkyyttä. 3.9 Toimenpiteet valuma-alueella ulkoisen kuormituksen vähentäminen Ihmistoiminta on pääosassa järveen tulevasta ravinne- ja kiintoainekuormituksesta. Ihmistoiminnan lisäksi järveen valuu myös ympäristöstä luonnonhuuhtoumaa sulamisvesien mukana. Luonnonhuuhtouman ravinne- ja kiintoainemäärä on riippuvainen valuma-alueen ominaisuuksista ja valumaveden määrästä. 3.9.1 Vesiensuojelukosteikot ja laskeutusaltaat Laskeutusaltaat ovat laskuojien yhteyteen kaivettuja altaita, johon valuma-alueen vedet ohjataan. Laskeutusaltaiden tarkoituksena on poistaa valumavesistä kiintoainetta ja siihen sitoutuneita ravinteita. Laskeutusallas soveltuu sekä metsä- että maatalousvaltaisille alueille. Tarkoituksena on hidastaa veden virtausta niin, että kiintoaines laskeutuu altaan pohjalle. Laskeutussallas soveltuu etenkin karkeiden ja keskikarkeiden maalajien laskeuttamiseen alle 50 hehtaarin valuma-alueilla. Laskeutusaltaan mitoituksessa on otettava huomioon mm. valuma-alueen koko ja sieltä virtaava vesimäärä. Riittävä selkeytysteho edellyttää yleensä, että laskeutusallaspinta-alaa on 3-8 m2/valuma-aluehehtaari. Altaan lietetilavuutta pitäisi olla 2-5 m3/valuma-aluehehtaari (Joensuu ym. 2012). Laskeutusaltaan lähtöojaan tehdään kynnys tai pato, jottei altaan pohjalle kerääntyvä aines lähde liikkeelle. Kosteikot puolestaan pidättävät kiintoainetta ja ravinteita, tasaavat uomien virtaamia ja parantavat niiden itsepuhdistuskykyä. Lisäksi kosteikot monipuolistavat maisemaa ja luontoa. Metsätaloudessa kosteikon suosituspinta-ala on noin 1 2 % kosteikon yläpuolisen valuma-alueen pintaalasta, turvetuotantoalueilla 3 4 %. Maatalousalueilla suosituspinta-ala on 1 %, mutta ei-

20 tuotannollista investointitukea kosteikon perustamiseen on myönnetty, kun pinta-ala on ollut vähintään 0,5 % ja yläpuolisen valuma-alueen peltoisuus vähintään 20 %. 3.9.1.1 Kosteikot ja laskeutusaltaat Ojajärvellä Ojajärven valuma-alueella kosteikkojen ja laskeutusaltaiden perustaminen on hyvin suositeltavaa. Peruskarttatarkastelun perusteella valuma-alueella vaikuttaisi olevan muutamia mahdollisia kohteita kosteikkojen ja laskeutusaltaiden sijoittamiseksi. Alla olevaan karttaan on merkitty alustavia kohteita, jotka vaativat tosin jatkossa tarkempaa selvitystä mm. maanomistajien suostumuksen, maastomittauksia jne. Kuva 15. Mahdollisia jatkotarkasteluun soveltuvia laskeutusallas-kosteikko-kohteita. Edellä esitettyjen laskeutusallas-kosteikkojen alustava rakentamiskustannus on yhteensä noin 30 000-40 000. 3.9.2 Jätevesien käsittelyn tehostaminen Järven ympäristössä olevien kiinteistöjen jätevesillä on olennainen merkitys ulkoiseen kuormitukseen. Huonosti käsitelty tai väärään paikkaan johdettu jätevesi tai käymäläjäte rehevöittää järven veden, mikä lisää hapenkulutusta. Jäteveden haitat ilmenevät kesäisin, jolloin järvellä on eniten

21 virkistyskäyttöä. Vapaa-ajan asutuksella on suuri merkitys vesistöjen tilaan. Vaikutus ei muodostu niinkään päästöjen suuruudesta vaan päästöjen keskittymisestä kesäaikaan. Ojajärven ympäristössä on noin 25 vakituista asuntoa ja järven rannoilla noin 70 vapaa-ajan asuntoa. Haja-asutuksen merkitys järvien ravinnekuormituksessa on yleensä melko suuri, etenkin jos asutus ja vapaa-ajan asunnot sijoittuvat lähelle vesistöä. Ojajärven ympäristössä olevien vakituisten asuinrakennusten ja vapaa-ajanasuntojen jätevesijärjestelmistä ja niiden kunnoista ei ole raporttia kirjoitettaessa tietoa, mutta on selvää, että riittämättömästi puhdistetut jätevedet järveen päästessään rehevöittävät matalaa ja kuormitukselle herkkää vesistöä. Suorat päästöt voivat aiheuttaa myös hygieenistä haittaa. Järven tilan kannalta olisikin suotavaa, että valuma-alueella olevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmien tila ja kunto tarkistetaan ja velvoitetaan tarvittaessa järjestelmien tehostamiseen. Järven valuma-alueella olevien talouksien liittäminen olemassa olevaan jätevesiviemäriin (pumppaamovaraus Ojajärven itärannalla) olisi järven tilan kannalta paras vaihtoehto. 3.9.3 Metsätalous Ojajärven valuma-alueella metsätalouden kuormituksen vähentäviä toimenpiteitä ovat mm. metsäojien mahdollisten lietaskujen ja laskeutusaltaiden tarkastus, puhdistus ja ylläpito sekä uusien rakentaminen. Lietetaskujen ylläpito ravinteiden huuhtouman vähentämiseksi on tärkeää metsähakkuiden jälkeisinä vuosina, kun huuhtouma alueelta on suurta. Ojajärven ympäristössä ja valuma-alueella on paljon metsätaloutta, joten metsälannoitteiden käytön optimointi on myös yksi toimenpide, millä voidaan vähentää Ojajärveen kohdistuvaa ravinnekuormaa. 3.9.4 Maatalous Maatalous esiintyy Ojajärven ympäristössä myös ravinnekuormittaja ja peltojen lannoitus lisää ravinnekuormaa järvessä. Peltojen ja vesistön väliin jätettävien suojavyöhykkeiden on todettu vähentävän 30-40 % pelloilta vesistöön kulkeutuvaa fosforikuomaa ja 60 % kiintoainekuormaa. Ojajärven rannan läheisyydessä oleville pelloille olisi suositeltavaa perustaa suojavyöhykkeitä sekä tehdä mahdollisten olemassa olevien suojavyöhykkeiden kunnon tarkastus ja mahdollisia korjaavia toimenpiteitä. Myös ravinteiden huuhtoutumista vähentävien suojakaistojen tarkastus peltojen ja ojien välillä tulee tarkistaa ja tarvittaessa kunnostaa. Maatalouden lannoitekuorman vähentämiseksi toimivat myös kosteikot ja laskeutusaltaan, joita on käsitelty kappaleessa 3.9.1. 4. SUOSITUKSET JA JATKOTOIMET Tässä selvityksessä on tarkasteltu Ojajärven kunnostusmenetelmiä yleissuunnitelmatasoisesti. Selvityksen perusteella Ojajärvelle parhaiten soveltuvat kunnostusmenetelmät ovat ulkoisen kuormituksen vähentämiseen tähtäävät toimet kuten mm. kosteikot, laskeutusaltaat, suojavyöhykkeet, jätevesiviemäröinti sekä tietyt monitavoitteelliset menetelmät kuten vesikasvillisuuden (vesirutto) raivausnuottaus ja pienin varauksin myös pienialainen ruoppaus Hannulanlahdessa. Myös kesäaikaisella alivedenkorkeuden nostamisella voidaan saavuttaa virkistyskäytöllistä hyötyä. Vesiruttokasvuston hyötykäyttönä parhaiten Ojajärvelle soveltuu sen käyttö maanparannusaineena. Eräiden kunnostusmenetelmien tarkempaan analysointiin ja tarkempien toimenpidesuunnitelmien tekemiseen Ojajärvellä olisi ollut tarpeen tietyt perustutkimukset. Jatkossa yksityiskohtaisemman suunnittelun tueksi ja lopullisten kunnostusmenetelmien valitsemiseksi olisi tarpeen laatia tiettyjä selvityksiä ja tutkimuksia, joilla on olennainen merkitys järven kunnostusmenetelmistä päätettäessä, tarkempia suunnitelmia laadittaessa ja toimenpidelupia hakiessa. Seuraavassa on luetteloitu muutamia keskeisiä lisäselvitystarpeita: luontoselvitykset (kasvillisuus, linnusto, viitasammakko) pohjasedimenttikartoitus ja sedimenttianalyysit

22 vedenlaatututkimukset vedenkorkeuden mitta-asteikon asennus ja sen lukeminen (mikäli vedennostohanke jatkossa) LÄHTEET Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys 2018: http://www.vesikeskus.fi/vedenlaatu/index.php?sivu=arvosteluperusteet. Viitattu 22.1.2018. Oravainen, Reijo 1999: Opasvihkonen vesitulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Moniste, 26 s. Penttilä, S. (toim.). 2002. Uudenmaan järvien tehokalastusprojekti. Uudenmaan TE-keskus. Kalaja riistahallinnon julkaisuja 61. 84 s. Ramboll 2007: Paalijärven valuma-alueen ympäristöllinen kehittäminen. Suunnitelma-asiakirjat. Paalijärven kyläyhdistys ry. Sammalkorpi, I. ja Horppila, J. 2005. Ravintoketjukunnostus. Julkaisussa: Ulvi, T. ja Lakso, E. (toim.) 2005. Järvien kunnostus. Ympäristöopas 114. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 336 s. Sarvilinna Auri ja Sammalkorpi Ilkka. 2010. Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito. Ympäristöopas. Vammalan kirjapaino Oy, Sastamala. Ulvi, T. ja Lakso, E. (toim.) 2005. Järvien kunnostus. Ympäristöopas 114. Edita Prima Oy, Helsinki.