OPAS VERENLUOVUTUSTILAISUUDEN YHDYSHENKILÖLLE. www.veripalvelu.fi



Samankaltaiset tiedostot
Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa.

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle

Verestä hyviä muistoja

VERIPALVELU JA VERENLUOVUTUS.

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Vinkkejä hankeviestintään

Tapahtumanjärjestäjälle

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Yleisötapahtuman markkinointi ja viestintä. Johdatus kulttuurituotannon suunnitteluun 2009 Petri Katajarinne

Tapahtumajärjestämisen ABC. ISYY:n järjestökoulutus Joensuussa 6.2. ja Kuopiossa

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Miten sinne pääsee? Paikallismuseoiden markkinointi ja saavutettavuus

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl

Automaattinen Vastauspalvelu - oikea ratkaisu asiakaspuhelujen hallintaan

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Tiedottaminen. Joukkueenjohtajakoulutus

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Valmistelut avajaisia varten

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta

JÄRJESTÄJÄN OPAS. MURTUNUT MIELI Ideoita Tasaus-kampanjointiin

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto.

OMAISKYSELY. 1. Kuinka hyvin omaisesi viihtyy hoivakodissa. 2. Omat huomioni omaiseni viihtymisestä. 3. Ruokailun järjestäminen

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

FURUBERGIN AVIISI MAALISKUU 2014

YHDISTYKSEN VIESTINTÄ

VERIPALVELU Osana suomalaista terveydenhuoltoa

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Suomen Punaisen Ristin palvelutalo- ja sairaalaystävätoiminta ohjeistus henkilökunnalle

Miksi rekrytoimme nyt?

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Tarja Nordman HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille

Otos 1. Otoksen sisältö:

Yritysmuuton ABC KUKA VASTAA? KAIKKI MUKAAN! MUUTOSTA ILMOITTAMINEN JA/TAI UUSIEN SOPI- MUKSIEN LAATIMINEN. ncc.fi

Viestintävastaavien koulutus

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

Liikkeelle! - kuntokampanja

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From Jatkotyöstö NFr

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TAPAHTUMAN TUOTTAMISEN ABC

Keskustoimiston kuulumiset

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019

SATASERVICEN TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖ

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ

SUORAVELOITUS PÄÄTTYY. Viestinnän toimenpiteet syksy 2013 SEPA-ydinryhmä Kristiina Siikala

VARAUSEHDOT ALLIN MATALA

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA

Teemakeskustelujen järjestäminen vinkkejä ja välineitä

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Building Linna viestinä toimivammat palvelut. Minna Niemi-Grundström ja Outi Viitasalo-Ruusukallio Tampereen yliopisto

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2013 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 4 / 2015 ( )

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Miten järjestöt voivat hyödyntää kohtaamispaikkoja omassa Helena Liimatainen

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Asiakkaan on hyväksyttävä tämän tietosuojaselosteen ehdot käyttääkseen Samppalinnan Kesäteatterin palveluita.

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen

Suomen joukkueen Viestintä

Vapaaehtoistoiminnan käsikirja vapaaehtoisille ja ammattilaisille

Paikalla edustajia: Muuramen kunnasta Li8kiujntatoimi ja nuorisotoimi, Muuramen Sykkeestä, Muuramen Yrityksestä sekä Muuramen osuuspankista

Osallisuutta kotikulmille ja ikäihmisten liikuntaraadit Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

IT-palvelut ja tietoturvallisuus Tampereen yliopistossa

VERIKESKUKSEN TOIMINNAN SOPEUTTAMINEN ALKAEN TYÖTAISTELUN AIKANA

Luottamushenkilöt Hyvinkää

Nimi ja yhteystiedot

Terveempi Itä-Suomihanke. Ilomantsin malli

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Transkriptio:

OPAS VERENLUOVUTUSTILAISUUDEN YHDYSHENKILÖLLE www.veripalvelu.fi

Olet tärkeä osa auttamisen ketjua Olet Veripalvelun yhdyshenkilönä tärkeä linkki ainutlaatuisen avun ketjussa luovuttajalta potilaalle. Toimit verenluovutustilaisuuden järjestelyissä paikallisena yhteyshenkilönä Veripalvelun ja Punaisen Ristin osaston välillä, ja vastaat osaltasi tilaisuuden sujumisesta. Verenluovutustilaisuuksien hyvällä suunnittelulla pyritään tukemaan verenoton tasaisuutta ja ennakoitavuutta sekä toiminnan taloudellisuutta ja tehokkuutta. Kun verta kerätään potilaiden tarpeen mukaan oikeaan aikaan ja oikealla veriryhmäjakaumalla, voidaan luovuttajan lahja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Pyrimme siihen, että yhä useampi luovuttaja tietää oman veriryhmänsä, seuraa veritilannetta ja toimii sen mukaisesti sekä antaa meille luvan kutsua itseään luovutukseen ja reagoi kutsuihimme. Hyvä asiakaspalvelu on luovuttajan arvostamista Verenluovuttajien arvostaminen on yksi Veripalvelun viidestä arvosta. Haluamme osoittaa arvostuksen erinomaisella asiakaspalvelulla kaikissa tilanteissa ja kiittämällä verenluovuttajia arvokkaasta lahjastaan. Verenluovutuksen henkilöstön asiakaspalveluvalmiuksia on kehitetty koulutuksilla. Luovutustilaisuuksissa myös vapaaehtoiset avustajat vaikuttavat omalla toiminnallaan hyvän palvelukokemuksen syntyyn. Alla on verenluovuttajien keskeisiä odotuksia, joihin myös yhdyshenkilö ja avustajat voivat osaltaan vastata. Luovutuspaikalle saapuessa luovuttajalle on tärkeää, että... hän löytää hyvin ja sujuvasti oikeaan paikkaan luovutustilan tunnelma on lämmin, rauhallinen ja kiireetön hänet vastaanotetaan ystävällisesti ja häntä tervehditään hän saa ystävällistä ja sujuvaa asiakaspalvelua, eikä paikalla ole turhaa jonottamista tai kiireen tuntua häntä palvellaan ja ohjataan prosessissa asiantuntevasti ja sujuvasti Luovutuslomaketta täyttäessä luovuttajalle on tärkeää, että... hän löytää rauhallisen tilan, jossa on riittävästi pöytiä, tuoleja, kyniä ja silmälaseja hän voi vastata kysymyksiin rauhassa niin, että intimiteetti- ja tietosuoja toteutuvat

Kahvihetken aikana luovuttajalle on tärkeää, että... hän saa nauttia kahvihetkestä rauhassa nautiskellen tarjolla on jotain hänelle sopivaa ja mieluisaa kahviotilat ovat viihtyisät ja mukavat Verenluovutuksesta lähtiessä luovuttajalle on tärkeää, että... hänen lähtönsä huomioidaan ja häntä kiitetään hänelle jää kokonaisuudesta hyvä mieli ja halu tulla uudelleen hänelle kerrotaan, milloin hän voi seuraavan kerran luovuttaa ja tarvittaessa hänelle varataan yhdessä uusi luovutusaika Jokainen verenluovuttajan kohtaama asiakaspalvelija osaltaan vaikuttaa luovuttajan kokemukseen. On tärkeää, että verenluovuttaja kokee olevansa erityisen tärkeä ja arvostettu kumppani osana auttamisen ketjua ja haluaa tulla verenluovutukseen uudestaan. Kuka tekee mitäkin? Verenluovutustilaisuuden järjestelyt jakautuvat Veripalvelun henkilökunnan, yhdyshenkilön ja mahdollisten avustajien kesken. Veripalvelun henkilökunta Yhdyshenkilö Avustaja Ennen luovutustilaisuutta Sopii luovutusajankohdan Sopii yhdessä Veripalvelun henkilökunnan kanssa tilan varauksesta Sopii yhdyshenkilön kanssa tehtävänjaosta, esim. avustaa julisteiden kanssa Tilaa julisteet Sopii kahvitarjoiluista ja vastaa niiden kustannuksista Ilmoittaa Veripalveluun julisteiden määrän ja jakaa julisteet Tekee kahvitarjoilutilaukset / hankinnat joillakin paikkakunnilla sovitusti Hankkii avustajat Hoitaa tarjoilujen esille laiton Lähettää kutsut luovuttajille Lähettää tiedotteen ja ilmoituksen paikalliseen lehteen ja auttaa tarvittaessa muussa tiedotuksessa Kannustaa ihmisiä saapumaan tilaisuuteen (Facebook, sähköiset julisteet...) Sopii siivousjärjestelyistä Sopii mahdollisista kalusteiden siirroista luovutustilassa Tekee tilatarkastuksen Järjestää mahdollisuuksien mukaan luovutustilan kalusteiden siirtämisen Sopii mahdollisen osastoesittelyn Veripalvelun kanssa Luovutustilaisuudessa Vastaa kokonaisuudessaan asiakasturvallisuudesta ja tilaisuuden sujuvuudesta Vastaa yhdyshenkilön ja avustajien perehdyttämisestä (mm. hygienia) Vastaa hyvästä asiakaspalvelusta ja siisteydestä Vastaa osaltaan hyvästä asiakaspalvelusta, siisteydestä ja hygieniasta Vastaa osaltaan hyvästä asiakaspalvelusta, siisteydestä ja hygieniasta Huolehtii mehupöydästä Luovutustilaisuuden jälkeen Huolehtii, että tilat jäävät siistiksi Tiedottaa, paljonko luovuttajia kävi Kiittää yhdyshenkilöä ja avustajia Lähettää laskun ostoreskontraan Lisäksi Yhdyshenkilön tehtävinä on ilmoittaa Veripalvelulle ja Punaisen Ristin osastolle yhdyshenkilövaihdoksista sekä perehdyttää uusi yhdyshenkilö. Yhdyshenkilöllä ja avustajilla on vaitiolovelvollisuus kaikkia verenluovuttajatietoja koskevissa asioissa.

Verenluovutustilaisuudesta sopiminen Verenluovutustilaisuuden ajankohta vahvistetaan hyvissä ajoin sekä yhdyshenkilön että tilan vuokraajan kanssa. Veripalvelun henkilökunta hoitaa tilavaraukset. Verenluovutustoiminnan suunnittelussa huomioidaan veren tarve koko maan osalta. Paikkakuntakohtainen tavoite määräytyy aikaisempien tilaisuuksien kävijämäärien perusteella. Mahdollisista luovutustilaisuuksien muutoksista on sovittava aina Veripalvelun työntekijän kanssa. Luovutustila Toivomme, että luovutustila sijaitsee keskeisellä ja asiakkaiden tuntemalla paikalla, hyvien kulku- ja pysäköintiyhteyksien äärellä. Luovutustilan tulee olla avara, siisti ja rauhallinen. Tärkeää on myös huomioida, että tilan valaistus, lämmitys ja ilmastointi ovat kunnossa. Luovutustilassa ei voi olla jyrkkiä portaita. Lisäksi tilojen tulee olla toimivat myös kahvituksen järjestämiselle. Kahvion on hyvä olla lähellä luovutustilaa, jotta henkilökunta voi pitää silmällä verenluovuttajien vointia. Verenluovutustilaisuuden tiedotus ja markkinointi Tiedottaminen ja markkinointi ovat tärkeä osa onnistuneen verenluovutustilaisuuden järjestämistä. Veripalvelu kutsuu luovuttajia veriryhmäkohtaisen tarpeen mukaan tekstiviestein, sähköpostitse ja kortein. Verenluovutustilaisuudelle pyritään saamaan ilmaista julkisuutta tiedotteen avulla. Veripalvelu lähettää tiedotteen paikallislehtiin ja/tai -radioon. Tiedotusvälineet voivat halutessaan tehdä jutun etukäteen. Lehti tai radio voi lähettää toimittajan tekemään juttua myös paikan päälle. Veripalvelu tekee ja maksaa jokaiseen luovutustilaisuuteen yhden lehti-ilmoituksen. Ilmoitus julkaistaan paikallislehdessä muutama päivä ennen verenluovutustilaisuutta. Veritilanne vaikuttaa markkinoinnin ja tiedotuksen määrään sekä valittuihin viestintävälineisiin. Tarvittaessa markkinointia voidaan lisätä samanakin päivänä esimerkiksi verkko- tai radiomainoksin. Yhdyshenkilön rooli on tärkeä myös viestinnässä. Sinä tunnet paikkakuntasi ihmisiä ja keskeiset kohtaamispaikat. Julisteiden jakaminen ilmoitustauluille (kaupat, koulut, yrityksen, oppilaitokset ym.) ja viestintä sosiaalisessa mediassa ovat hyviä tiedotuskeinoja. >

> Voit kannustaa kontaktejasi ryhtymään Veripalvelun faniksi Facebookissa. Verenluovutustilaisuutta kannattaa mainostaa esimerkiksi SPR:n paikallisosaston FBsivuilla. Voit tiedottaa tilaisuudesta myös paikallislehtien menovinkkipalstoilla, lähettää sähköisen julisteen yhdistysten, yritysten tai kunnan verkkosivuja varten (tilattavissa Veripalvelusta) tai kokeilla jotain ihan uutta innostuskeinoa. Muista myös henkilökohtaiset kontaktit ja yhteydenotot yrityksiin ja yhteisöihin. Yrityksiä, virastoja, järjestöjä, urheiluseuroja ja oppilaitoksia voi kannustaa perustamaan oman verenluovutusryhmän eli VeriRyhmän. Porukalla apu moninkertaistuu! VeriRyhmäksi voi liittyä osoitteessa www.veripalvelu.fi/ryhmat. Isojen ryhmien toivotaan ilmoittavan tulostaan etukäteen Veripalvelulle. Kannusta ihmisiä myös kokeilemaan Veripalvelun sähköisiä palveluja, kuten Hengenpelastajan mobiilisovellusta sekä testaamaan soveltuvuutensa verenluovutukseen osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi Punaisen Ristin osasto verenluovutustilaisuudessa Punaisen Ristin osasto voi esitellä toimintaansa verenluovutustilaisuuden yhteydessä. Käytännön järjestelyistä, kuten esittelypisteen sijainnista, tulee sopia etukäteen Veripalvelun henkilökunnan kanssa. Osasto voi tuoda tilaisuuteen keräyslippaita, markkinointiesitteitä ja muita aineistoja mm. sovittujen kampanjoiden aikana: Operaatio Nälkäpäivä Punaisen Ristin viikko Ystävänpäivä Maailman EA-päivä Katastrofirahaston keräykset Verenluovutuspäivä Veripalvelun henkilökunta saapuu luovutuspaikalle noin tuntia ennen tilaisuuden alkua. Avustajien on hyvä saapua paikalle viimeistään puoli tuntia ennen luovutusta, jotta heidät ehditään opastaa tehtäviin. Verenluovutustilaisuudet kestävät 3 5 tuntia. Veripalvelu on nimennyt jokaiseen verenluovutustilaisuuteen vastaavan hoitajan, joka vastaa tilaisuuden sujumisesta suunnitelman mukaan. Kaikki paikan päällä tehtävät järjestelyt tulee sopia hänen kanssaan. Yhdyshenkilö ja vapaaehtoiset avustajat vastaavat tilaisuuden aikana osaltaan siitä, että asiakas kokee olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Riittävä nesteiden nauttiminen ja pieni lepohetki verenluovutuksen jälkeen ovat tärkeitä. Vapaaehtoisten toiminta mehupöydän ja muun luovuttajatarjoilun huolehtimisessa on oleellista luovuttajan voinnin ja hyvän asiakaspalvelun näkökulmasta. Vakuutusasiat vahingon sattuessa Verenluovuttajat on vakuutettu siltä varalta, että verenluovutuksesta aiheutuu haittaa. Veripalvelu on vakuuttanut myös verenluovutustilaisuuden yhdyshenkilön ja avustajat. Mikäli tilaisuuden aikana yhdyshenkilölle tai avustajalle sattuu vahinko, on hyvä ottaa välittömästi yhteyttä verenluovutustilaisuuden vastaavaan hoitajaan.

Ota yhteyttä Jos yhteystietosi muuttuvat tai yhteyshenkilö vaihtuu, ilmoita asiasta mahdollisimman pian yksikköön, jonka kanssa verenluovutustilaisuus järjestetään sekä Punaisen Ristin osastoon. Älä epäröi ottaa yhteyttä ja kysyä mistä tahansa verenluovutustilaisuuteen liittyvästä asiasta. Yhteistyöllä saamme aikaan onnistuneen tilaisuuden, josta jää hyvä mieli kaikille. Helsinki p. 029 300 1010 Kuopio p. 029 300 1170 Oulu p. 029 300 1110 Seinäjoki p. 029 300 1190 (ti ja ke) Tampere p. 029 300 1130 Turku p. 029 300 1140 Suomen Punainen Risti, Veripalvelu Kivihaantie 7 00310 Helsinki p. 02 9300 1010 (vaihde) Maksuton luovuttajainfo p. 0800 0 5801 www.veripalvelu.fi www.sovinkoluovuttajaksi.fi Kiitos, että olet mukana luomassa mahdollisuuksia elämän pelastamiseen! 820141-02