TEHTÄVÄ: Väritä byrokratiamandala NO MITÄ TE SITTEN TEETTE? Mistä on kyse, kun etsivä nuorisotyöntekijä viettää tuntikausia kauppakeskuksen käytävillä tai istuu nuoren kanssa kahviloissa? Etsivän nuorisotyön kohtaamat nuoret ovat usein elämässään kokeneet pettymyksiä ja epäonnistumisia suhteessa palvelujärjestelmään, aikuisiin ja itseensä. Ennen kuin etsivä nuorisotyöntekijä voi jalkautua nuoren kanssa virastoihin hoitamaan asioita, nuori täytyy etsiä ja häneen täytyy saada kontakti. Nuoren määräämässä tahdissa työntekijän ja nuoren välille muodostuu luottamus. Keskustellessaan työntekijän kanssa, nuori voi löytää unelmia, oppia nimeämään asioita, joihin hän toivoo elämässään muutosta ja alkaa uskoa siihen, että muutos voi olla hänelle mahdollinen. Vasta näiden oivallusten myötä nuori voi alkaa yhdessä etsivän nuorisotyöntekijän kanssa toteuttaa suunnitelmaansa ja etsiä hänelle sopivia ratkaisuja ja jatkopolkuja. Jokainen nuori kypsyttelee suunnitelmaansa omassa tahdissaan, ja kokemuksemme mukaan kiirehtiminen saa usein nuoren keskeyttämään aloitetut suunnitelmat tai katoamaan etsivän työn kontaktista kokonaan. Tällä julkaisulla vastaamme otsikon kysymykseen ja kuvaamme kuinka Hämeenlinnan etsivä nuorisotyö toteuttaa etsimistä, kontaktin ottamista, luottamuksen luomista, motivointia ja palveluohjausta sekä toimii kohtaamiensa nuorten äänenä yhteiskunnassa. Julkaisun sivuilta löydät tehtävä- ja värityskuvia sekä nuorten sitaatteja. 3
ETSIVÄN TYÖN PROSESSI 1) Kartoitetaan, keitä palveluiden ulkopuolelle jääneet nuoret ovat, ja miten heidät voisi tavoittaa 2) Otetaan kontaktia löydettyihin nuoriin esimerkiksi jalkautumalla sinne, missä he viettävät vapaa-aikaansa 3) Luodaan nuoriin luottamuksellinen suhde, tutustutaan heidän arkeensa ja kulttuuriinsa 4) Tehdään työtä yksilöiden ja yhteisöjen parissa auttaen nuoria saavuttamaan tarvitsemansa palvelut ja jatkopolut 5) Tuotetaan tietoa kohdattujen nuorten elämäntilanteista, palvelukokemuksista ja tarpeista sekä nuorille merkittävistä ilmiöistä 6) Viedään työssä opittua tietoa eteenpäin palveluiden kehittämiseksi 7) Kartoitetaan uusia kohderyhmiä ja työkenttiä, jolloin prosessi alkaa alusta 4 5
KETÄ TE OIKEIN ETSITTE? 6 7 TEHTÄVÄ: Navigoi itsesi lomakkeiden läpi Kelaan!
Hämeenlinnan 15 28 vuotiaista arviolta 8 13,3% eli 878-1463 nuorta oli vuonna 2017 koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. (www.nuorisotilastot.fi) 8 9
TEHTÄVÄ: Yhdistä pisteet ja näe kokonaisuus! Palvelujärjestelmämme ei tavoita kaikkia nuoria, jotka voisivat sen tarjonnasta hyötyä. Nuoret eivät tiedä, mitä vaihtoehtoja on olemassa tai kuinka palveluihin hakeudutaan. Nuoret saattavat suhtautua epäluuloisesti virallisiin auttamistahoihin omien huonojen kokemustensa tai kaveripiiristä kuultujen tarinoiden vuoksi. Kynnys hakea apua on usein korkea, ja siihen voi liittyä erilaisia pelkoja ja ennakkoluuloja. Tehtävämme on mahdollistaa avun saaminen myös niille nuorille, jotka eivät itse sen pariin hakeudu. Nuorille on tyypillisempää hakea apua omasta lähipiiristä kuin virallisilta auttamistahoilta, joten etsivä nuorisotyö pyrkii tulemaan osaksi nuorten arkea ja lähiympäristöä. Tuotamme myös tietoa nuorten maailmasta ja syistä, jotka voivat vaikeuttaa nuorten pääsyä koulutukseen, työelämään ja tarvittavan avun piiriin. 10 TEHTÄVÄ: Missä nuori on? 11
TEHTÄVÄ: Etsi ongelmanuori! 12 MITEN TE SITTEN ETSITTE? 13
ETSIMME JALKAUTUMALLA KENTÄLLE Kenttätyötä tehdään työparina siellä, missä nuoret viettävät aikaansa, esimerkiksi kaduilla ja kauppakeskuksissa. Työpari on 70 % työajastaan kentällä etsimässä ja kontaktoimassa nuoria. Etsivä nuorisotyö on läsnä nuorten arjessa, jotta nuorten on tarvittaessa helppo saada tukea ja tietoa elämän eri tilanteisiin ja omien suunnitelmien toteuttamiseen. Työkenttänä on jalkaisin hallittava alue, jonka asukkaat, toimijat ja kulttuurin työpari tuntee kuin omat taskunsa huolellisen kartoitustyön ansiosta. TEHTÄVÄ: Keksi repliikki, jolla saat jään murrettua! 14 15
NUORI VOI MYÖS LÖYTÄÄ MEIDÄT Nuori tai hänen lähipiirinsä voivat itsekin ottaa meihin yhteyttä puhelimitse tai sosiaalisen median kautta. Nuori voi sopia kanssamme tapaamisen haluamaansa paikkaan, tai yhteydenpito voi jatkua etänä. Kanssamme voi asioida nimettömästi. Tiedotamme toiminnastamme kaikille peruskoulun 9.-luokkalaisille ja olemme mukana kutsunnoissa. Olemme läsnä sosiaalisessa mediassa ja pyrimme pysymään ajan tasalla nuorten käyttämistä yhteydenpitokanavista. LÖYDÄMME NUORISOLAIN AVULLA Etsivä nuorisotyö pohjautuu nuorisolakiin. Ensisijaista kohderyhmäämme ovat nuoret, joihin muut palvelut eivät ole saaneet kontaktia. Yhteistyötahot voivat kuitenkin ottaa meihin yhteyttä kysyäkseen neuvoa kohtaamansa nuoren tilanteeseen. Jos yhteydenottaja on joku muu kuin nuori itse, varmistamme aina, että nuori on yhteydenotosta tietoinen ja toimimme nuoren toiveiden pohjalta. Saamme nuoren yhteystiedot, jos 1) nuori ei sijoitu peruskoulun jälkeen jatko-opintoihin 2) nuori keskeyttää toisen asteen opinnot 3) nuori keskeyttää tai saa vapautuksen varusmies- tai siviilipalveluksesta (Nuorisolaki 11 ) Otamme automaattisesti yhteyttä nuoriin, joiden yhteystiedot on ilmoitettu meille nuorisolain puitteissa. Tuen vastaanottaminen on nuorelle vapaaehtoista. 16 17
TEHTÄVÄ: Väritä nämä nuorille tärkeät asiat! NO MITÄ TE SITTEN TEETTE? 18 19
A n n a m m e a ik a a lu o tt a m u ks en sy n ty m is el le. es sa. is am it ho en id io as n ie tt uu ak e m m ta Au 20 21
Pohdimme asioita yhdessä nuoren kanssa ja autamme häntä oivaltamaan itse. Kun ei voi olla oma itsensä muiden joukossa, vetäytyy itseensä. Rohkaisemme nuorta käyttämään vahvuuksiaan ja selvitämme vaihtoehtoja suunnitelmien toteuttamiseksi. Kuulee sitä hyvääki palautetta et mikä meni hyvin... 22 23
TEHTÄVÄ: Täytä lomake oikein! KETÄ KIINNOSTAA? 24 25
TEEMME VAIKUTTAMISTYÖTÄ Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ei perustu ainoastaan yksilöiden ja ryhmien auttamiseen, vaan tavoitteenamme on myös rakenteellisella tasolla vaikuttaa palveluiden suunnitteluun ja tuoda nuorten ääntä kuuluviin yhteiskunnassa. Työmme on tarkasti raportoitua ja tuotamme systemaattisesti tietoa nuorten maailmassa havaitsemistamme ilmiöistä sekä nuorten palvelukokemuksista ja tarpeista. Tuomme työssämme näkemäämme, kuulemaamme ja oppimaamme tietoa päätöksentekoon. Tuotamme tietoa kentältä. 26 27
Havaitsemme ja ennakoimme ilmiöitä nuorten parissa. Keräämme tietoa nuorten kokemuksista ja kannustamme nuoria itse vaikuttamaan heille tärkeisiin asioihin omalla tyylillään. 28 29
Etsivän nuorisotyön toimintaperiaatteet Toimintamme pohjautuu vahvaan työpari- ja tiimityöhön. 1. Olemme aina nuoren puolella 2. Uskomme nuoreen 3. Kunnioitamme nuoren arvoja ja valintoja 4. Työmme on aina nuorelle vapaaehtoista 5. Emme puhu nuoren asioista hänen selkänsä takana 6. Annamme nuoren tehdä itse päätökset omasta elämästään 7. Teemme nuoren kanssa yhdessä ja opimme itse samalla 8. Puhumme nuorille heidän omalla kielellään 9. Menemme itse sinne missä nuori on 10. Toimimme siltana nuoren ja palveluiden välillä 30 TEHTÄVÄ: Väritä sulat! 31
TAVOITAT MEIDÄT Soittamalla/tekstarilla/whatsappissa: 050 449 1221 Sähköpostitse: enot@hameenlinna.fi instagram: enothml www.facebook.com/etsivanuorisotyo No mitä te sitten teette? - julkaisu: Ira Selkälä, Riitta Rytkönen, Erno Liukkonen, Essi Makkonen Lyriikat sivulla 29: OoniDamus Julkaisun taitto ja kuvitus: Taru Arnkil