Kansainvälisty kanssamme

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisty kanssamme"

Transkriptio

1 MAAILMA ON LÄHELLÄSI Kansainvälisty kanssamme

2 Kansainvälisyys kuuluu kaikille Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on ennakkoluuloton suunnannäyttäjä suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymisessä koulutuksen, työelämän ja kulttuurin alueilla sekä nuorison keskuudessa. Me uskomme, että kansainvälisyys kannattaa, ja että siitä hyötyvät niin yksilöt kuin yhteiskuntakin. Joku saa reppuunsa avarakatseisuutta, toinen oppii uuden uran, kolmas lyömättömät tekniset taidot ja neljäs löytää itsestään itsevarman selviytyjän. Samalla suomalainen yhteiskunta saa tarvitsemaansa kansainvälistä osaamista. Organisaatioille kansainvälisyys on laatutekijä, ja yhteiskunta hyötyy kansallisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin parantumisesta. Yritystoiminnan maailmanlaajuinen verkostoituminen ja Euroopan yhdentyminen lisäävät työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta.

3 Kulttuurimme monimuotoistuu samalla, kun kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy. On koko yhteiskunnan etu, että ammattilaisten osaaminen vastaa kansainvälistyvän talouselämän ja monimuotoisemman yhteiskunnan tarpeita. CIMO haluaa myös toimia aktiivisena eriarvoistumisen ennaltaehkäisijänä. CIMOn kansainvälistymisohjelmissa erityisryhmiin kuuluvien osallistumiskynnyksiä madalletaan. Näin kaikki voivat olla kansainvälisiä ikään, asuinpaikkaan tai osaamistasoon katsomatta. Opin, ettei ole vain yhtä tapaa katsoa asioita, kuten Suomessa helposti ajatellaan. Satu Ryynänen on osallistunut aktiivisesti mm. EU:n nuoriso-ohjelmaan. Tulevaisuuden globaalin menestyksen edellytys on, että Suomi on osa maailmaa myös henkisesti. - Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvinvointia. Lokakuu Elämä avartuu, kun saa uusia näkökulmia tuttuihinkin asioihin. Me uskomme, että kansainvälisyys tuo rikkautta ja uusia oivalluksia arkeen. Kansainvälistyminen on kipinä, joka auttaa näkemään maailman moninaisuuden ja siihen liittyvät mahdollisuudet.

4 MITÄ CIMO TEKEE? Antoisa yhteistyö järjestöjen, yritysten, oppilaitosten, viranomaisten ja monien eri asiantuntijoiden kanssa on toimintamme kulmakivi. Me autamme ihmisiä ja yhteisöjä kohtaamaan ja saavuttamaan tavoitteitaan yhdessä. Kansainvälistä toimintaa tukevat kansallisesti ja kansainvälisesti rahoitetut ohjelmat ovat tapamme toimia. Ne tarjoavat mahdollisuuksia kansainvälisen kokemuksen hankkimiseen kaikilla koulutusasteilla ja myös koulun ulkopuolella. Koulutuksen saralla ohjelmamme tukevat oppilaitosten kansainvälisiä yhteistyöhankkeita ja auttavat verkostoitumisessa. Luomme tilaisuuksia osaamisen ja asiantuntijuuden kasvuun esimerkiksi oppilas-, opiskelija- ja opettajavaihdoilla.

5 Oppimisen ei aina tarvitse kulkea muodollisia ja totuttuja polkuja pitkin. Tuemme myös koulun ulkopuolella tapahtuvaa oppimista, jossa nuorten kansainväliset kokemukset ja kansalaistaidot karttuvat oman tekemisen kautta. Nuorten hankkeissa vaikutetaan omaan elinympäristöön ja toimitaan yhdessä muiden nuorten kanssa Suomessa ja muualla Euroopassa. Jokainen harjoittelu ja opettamisrupeama ulkomailla on antanut minulle paljon ammatillisesti ja laajentanut verkostojani. Mai Frick oli vaihto-oppilaana ja harjoittelijana Virossa sekä vierailevana lehtorina Romaniassa. Olemme ylpeinä rakentamassa Suomi-kuvaa maailmalla edistämällä Suomen kielen ja kulttuurin opetusta ulkomaisissa yliopistoissa sekä tekemällä Suomea tunnetuksi korkeakoulutusmaana, niin asiantuntijoille kuin opiskelijoillekin. Tämän kaiken teemme toteuttaaksemme unelmaamme aidosti avarakatseisesta Suomesta.

6 5 faktaa CIMOsta - Perustettu Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto - Työkaluina hankerahoitus, harjoittelu-, vaihtoja apurahaohjelmat - Ohjelmissa vuosittain yli osallistujaa - Rahoituksesta valtaosa tulee ulkopuolisilta rahoittajilta kuten EU:lta ja Pohjoismaiden ministerineuvostolta CIMO on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija. Me keräämme, tuotamme ja välitämme kansainvälistymistä koskevaa tietoa monien eri asiakasryhmien tarpeisiin. Meiltä saat luotettavaa tietoa kansainvälisyydestä ilmiönä ja sen luomista monista konkreettisista mahdollisuuksista yksilöille ja yhteisöille. Tuottamamme tieto rikastaa yhteiskunnallista keskustelua: avaamme uusia näkökulmia sekä autamme tarkastelemaan asioita ja ilmiöitä pintaa syvemmältä. Toimimme erilaisissa eurooppalaisissa verkostoissa, joiden tavoitteena on levittää tietoa ja hyviä käytäntöjä eri ryhmille koulutuksen, kulttuurin ja nuorisotoimen alalla. Tiedotamme myös EU-rahoitteisten ohjelmien mahdollisuuksista kulttuurialan yhteistyön ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseksi.

7 Tutkimus- ja selvitystoimintamme tuottaa tietoa kansainvälistä liikkuvuutta ja yhteistyötä koskevan suunnittelun ja kehittämisen tueksi. Se mm. tilastoi kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta sekä tekee erilaisia selvityksiä kansainvälistymisestä ja kansainvälisen yhteistyön ajankohtaisista teemoista. CIMOn neuvontapalvelut auttavat kansainvälistymismahdollisuuksien kartoittamisessa, opastavat tiedonhankinnassa ja ohjaavat lisätiedon lähteille. Palvelu on kaikille avointa ja maksutonta. Olemme kansainvälistymisen mahdollistaja. Autamme yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa löytämään reittinsä kansainvälisyyteen. Kun kansainvälistymiseen panostaa, se myös antaa paljon. Ota rohkeasti yhteyttä. Olemme täällä sitä varten. Anna asiantuntijan auttaa

8 ISBN Löydä meidät verkossa: cimo.fi tarjoaa kansainvälistymisestä kiinnostuneille ja sen parissa työskenteleville asiantuntijoille tietoa cimon ohjelmista ja palveluista. maailmalle.net on tarkoitettu ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta ja muunlaisen kansainvälisen kokemuksen hankkimisesta kiinnostuneille nuorille. studyinfinland.fi kertoo olennaisen Suomesta korkeakoulumaana sekä opiskelijoille että asiantuntijoille. KANSAINVÄLISEN LIIKKUVUUDEN JA YHTEISTYÖN KESKUS CIMO HAKANIEMENRANTA 6 PL 343, HELSINKI PUH

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO

Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen Torniossa Nina Eskola, CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisty kanssamme Muutoksen tuulia muilta mailta Haastateltavina Raija Collin ja Anita Martikainen 27.4.2015 Torniossa Nina Eskola, CIMO Mikä

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

Strategia 2020 Suuntana aidosti avarakatseinen Suomi

Strategia 2020 Suuntana aidosti avarakatseinen Suomi Strategia 2020 Suuntana aidosti avarakatseinen Suomi CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. unelma CIMOn on aidosti avarakatseinen Suomi. 2 AITO KANSAINVÄLISYYS, KORKEATASOINEN

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO. ECVET ja Erasmus+ ECVET ja Erasmus+ Mika Saarinen CIMO Ammatillinen koulutus Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa

Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku?

Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Opiskelijavaihdosta kansainvälistyville työurille yhdenvertaisten mahdollisuuksien opintopolku? Leena Penttinen, Toni Kosonen & Mira Tuononen Ohjauksen koulutus, Itä-Suomen yliopisto toni.kosonen@uef.fi

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus

Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä osaamista kansainvälinen kokemus tuottaa? Sanna Heliövaara ja Anne Valkeapää Maailmalle.net ja Euroguidance Opetushallitus Mitä on kansainvälinen kokemus? Kansainvälistä liikkuvuutta esim. vaihto-opiskelu,

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen Kiina-, Intia-, Venäjä-, ja Japani-verkostot koulutuksen järjestäjien tukena

Ammatillisen koulutuksen Kiina-, Intia-, Venäjä-, ja Japani-verkostot koulutuksen järjestäjien tukena Ammatillisen koulutuksen Kiina-, Intia-, Venäjä-, ja Japani-verkostot koulutuksen järjestäjien tukena Skills-laivaseminaari 12.-14.5.2011 m/s Silja Serenade Erityisasiantuntija Annikki Häkkilä, Opetushallitus

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019

AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 AMK-opiskelijaliikkeen vaalitavoitteet 2019 Sukupolvipolitiikka, osaaminen ja sivistys tulevaisuuden kivijalaksi. 12.10.2018 Vaalien tärkeät kysymykset 2 Miten kehitämme korkeakoulutusta vastaamaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön kehittämistä. Kansainvälisen

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto

-strategia. Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari. ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto -strategia Tutkijanliikkuvuus - avain kansainvälisyyteen seminaari ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen Sisäasiainministeriö/Maahanmuutto-osasto Helsinki 28.5.2013 30.5.2013 Strategian tavoite Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille. Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Maailmalle Nyt! Opiskelijaksi ulkomaille Sari Rehèll Helsinki 31.3.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Ura- ja opintoohjaus LAY Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT Oppiminen ja osaamisen hankkiminen työelämässä LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO LAY

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla

Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Hankkeiden työ näkyväksi tuotekorteilla Opin ovi klinikka 1.12.2011 Paula Tyrväinen (paula.tyrvainen@cimo.fi) Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Esityksen sisältö 1.CIMO lyhyesti 2.Vaikuttavuudesta

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

Miksi kansainvälistä yhteistyötä? EPALE uusi työväline

Miksi kansainvälistä yhteistyötä? EPALE uusi työväline Miksi kansainvälistä yhteistyötä? EPALE uusi työväline Kansainvälistyvä vapaa sivistystyö 27.4.2015, VST Helsingin työväenopisto Eija Laine, CIMO Aikuiskoulutuksen ohjelmat Eurooppalainen yhteistyö: SOKRATES

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Sairaanhoitaja Sairaanhoitaja (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja

Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja Kuuluuko kansainvälisyys kaikille? Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Paula Mattila, opetusneuvos Opetushallitus CIMOn ja Jyväskylän yliopiston työseminaari 26-27.11.2012 Kansainvälisyys

Lisätiedot

OPS-työ ja kansainvälistyminen

OPS-työ ja kansainvälistyminen OPS-työ ja kansainvälistyminen Auli Pitkänen / JY:n kansainväliset palvelut JYU. Since 1863. 4.4.2019 1 Kansainvälistyminen ja OPS-työ Linjauksia: OKM & JY Esimerkkejä JYU:n nykyisistä OPS:eista Journalistiikka/viestintä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016 DIAARINUMERO CIMO/1/03.30.10/2016 Helsinki, 17.2.2016 TARJOUSPYYNTÖ Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen

Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen. Birgitta Vuorinen Kansainvälistymisellä laatua, laatua kansainvälistymiseen Birgitta Vuorinen Hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen julkisen talouden vakauttaminen kestävän

Lisätiedot

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa

Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa Harjoittelu kehitysyhteistyötehtävissä ja kehitys- tai kehittyvissä maissa ma 21.5.2012 klo. 14.45-15.30 Tarja Nousiainen CIMO tarja.nousiainen@cimo.fi p. 0295 338 609 Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

KOTIKANSAINVÄLISYYS. Kansainvälisyystaitoja kaikille

KOTIKANSAINVÄLISYYS. Kansainvälisyystaitoja kaikille KOTIKANSAINVÄLISYYS Kansainvälisyystaitoja kaikille Sisältö Miksi kotikansainvälisyyttä?... 3 Kotikansainvälisyys haastaa pohtimaan arvoja ja asenteita... 4 Kotikansainvälisyys on mahdollisuus kaikille...

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta

Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Korkeakoulujen kansainvälistyminen opiskelijanäkökulmasta Esimerkkinä englanninkieliset koulutusohjelmat Anna Niemelä /Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs Mikä on Otus? Otuksen missio Korkeakoulujärjestelmää,

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017

Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammatilliselle koulutukselle - hakukierros 2017 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä Opetus-

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Mikä on keskeistä, mihin pyritään? Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus

Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste. Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus Keskustelu tulevaisuuden huippuosaamisesta Luova Suomi Taideyliopiston Sibeliusakatemian toimipiste Luovaa osaamista - toimenpidekokonaisuus 25.2.2015 Helsinki Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1)

Hankkeistaminen Webinaari Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Hankkeistaminen Webinaari 24.11.2015 Erasmus + Ammatillinen koulutus (KA1) Ulkopuolisen rahoituksen konteksti AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN KONTEKSTI: STRATEGIAT, LINJAUKSET, KEHITTÄMISTARPEET, RESURSSIT,

Lisätiedot

Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto

Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto Verkostoyhteistyön merkitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Ammatillisen toisen asteen koulutuksen Intia-verkosto Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari Paasitorni 17.4.2013 Mika Heino,

Lisätiedot

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen

Anu Valtari 18.11.2014. PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Anu Valtari 18.11.2014 PKS-ENNAKOINTI & ENNAKOINTIKAMARI Tulevaisuuden palvelut ja osaaminen Projektin tavoite ja tunnusluvut Tavoitteena oli hankkia oppilaitosten ja yrityselämän edustajilta näkemyksiä,

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010

Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010 Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen

Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa. Tytti Voutilainen Kansainvälisyys varhaiskasvatuksessa Tytti Voutilainen o Erasmus+ -ohjelma Täydennyskoulutus Yhteistyöhankkeet etwinning Seminaarit, tapahtumat, verkostot o Erasmus kouluissa o Nordplus o Kansainvälistymisen

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus

Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Hyvän ohjauksen kriteerit Lähde: Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi Opetushallitus Kaakkois-Suomen ELO -verkosto järjestää Kymenlaakson toisen Hyvät käytännöt -kiertueen tilaisuuden 29.10.2014 Ohjaus työelämään

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot