KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN"

Transkriptio

1 KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi

2 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Tampereella ja Turussa. Lisäksi autamme nuoria valtakunnallisesti verkossa. Turvatalolle voi tulla juttelemaan, ja tarvittaessa nuori voi myös yöpyä talolla tilapäisesti. Tuki on maksutonta, eikä lähetteitä tarvita. Apua ja tukea saa nopeasti: arkisin ympäri vuorokauden ja viikonloppuisin illasta aamuun. Työmme perustuu ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten yhteistyöhön. Löydämme ratkaisuja nuoren tilanteeseen yhdessä nuoren ja hänen perheenjäsentensä kanssa. Teemme yhteistyötä myös esimerkiksi koulun, sosiaalitoimen ja eri järjestöjen kanssa. Turvatalojen työskentelyä ohjaavat Punaisen Ristin seitsemän periaatetta: inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys. Tukea arjessa pärjäämisessä, sosiaalisissa suhteissa ja kansalaisena toimimisessa Vuosi 2018 oli Nuorten turvataloilla vilkasta uusien toimintamuotojen ja -ympäristöjen kehittämisen aikaa. Turvatalot toimivat yhä vahvemmin kohtaamisen, tuen ja yhteistyön konseptina: autoimme nuoria ja perheitä paitsi osana perustyötämme turvataloilla, myös nuorten omissa arjen ympäristöissä (mm. nuorisotiloilla, oppilaitoksissa ja kauppakeskuksissa) sekä verkossa. Tämä loi nuorille uusia mahdollisuuksia hakea apua ja tulla mukaan turvatalotoimintaan tavalla, jonka he itse kokevat mielekkääksi ja helpoksi. Auttamisen laajentaminen koskee myös näkökulmaa nuoriin. Kohtaamme nuoret turvatalolla paitsi yksilöinä ja lähiyhteisöjen jäseninä myös kansalaistoimijoina, joilla on oikeus saada apua ja toimia auttajina. He voivat itse vaikuttaa omaan ja perheensä elämänkulkuun sekä hyvän tekemiseen lähiyhteisöissä ja maailmassa laajemminkin. 2

3 Toimintaa monipuolistamalla kohdattujen ja autettujen nuorten määrä kasvoi merkittävästi. Uudet auttamisen muodot toivat mukanaan tarpeen kehittää toiminnan muotoilua, tilastointia ja sosiaalisten vaikutusten arviointia. Apua ja asiantuntemusta itsenäistymisen poluilla Olemme tunnistaneet Nuorten turvataloilla nuorten aikuisten moninaiset tuen tarpeet. Espoossa hyviä tuloksia tuottaneen kolmivuotisen Nuorten itsenäistymisen tuen hankkeen aikana kehitetty toiminta vakinaistettiin STEArahoituksen turvin. Keväällä 2018 toimintansa STEArahoituksella aloittanut Kotipolku tukee pääkaupunkiseudulla vuotiaiden itsenäistymistä ja asumista. Kotipolku vahvistaa merkittävällä tavalla turvatalojen resursseja ja osaamista nuorten aikuisten tukemisessa itsenäistymisen mutkaisilla poluilla, nuorten omaa osallisuutta ja verkostotyötä edistäen. Nuorten turvatalojen roolia nuorten ja perheiden asiantuntijana ja vaikuttajana kirkastettiin, mistä yhtenä esimerkkinä on vapaaehtoisten kutsuminen mukaan viestintä- ja vaikuttamistyöhön. Koostimme osana Kotipolku-toimintaa yhteistyössä Y-Säätiön kanssa nuorten aikuisten elinoloja kuvaavia infograafeja, jotka kiteyttävät nuorten tuen tarpeita ja tuovat esiin toimintamme merkityksellisyyttä. Syksyllä järjestetyssä Itsenäistymispäivässä nuoret, heidän parissaan toimivat ja päättäjät etsivät yhdessä ratkaisuja itsenäistymisen pulmiin. 3

4 Kokemus- ja tutkimustietoon perustuva työote Turvatalojen laadukas auttamistyö perustuu vahvaan tietopohjaan, mitä tukee käynnistetty yhteistyö muun muassa Suomen Akatemian AllYouthtutkimushankkeen kanssa. Tavoitteena on ymmärtää entistä paremmin nuorten elämäntilanteita ja itsenäistymisen polkuja sekä kehittää vapaaehtoistoimintaa nuorten aikuisten tukemiseksi. Monipuoliset auttamisen tavat ja ympäristöt tarjosivat uudenlaisia vapaaehtoisuuden muotoja. Turvatalojen tilapäisen majoituksen ohella vapaaehtoiset toimivat tukikummeina nuorten arjessa, nuorten kansalaistoiminnan mahdollistajina, verkkovapaaehtoisina sekä viestinnässä ja vaikuttamistyössä. Vuonna 2018 toiminnassa mukana olleiden vapaaehtoisten määrä kasvoi, kun tarjolla oli erilaisia tapoja auttaa ja toimia nuorten kanssa. Merkittävä osa turvatalojen vapaaehtoisista oli nuorisolain mukaan nuoria eli alle 29-vuotiaita. Autetaan yhdessä Turvatalojen auttamistyö perustuu yhteistyöhön paitsi nuorten ja perheiden, myös nuorten parissa toimivien kunta- ja järjestökumppanien kanssa. Syvensimme yhteistyötä turvatalopaikkakunnilla toimivien Punaisen Ristin piirien ja osastojen kanssa niin strategisesti kuin käytännön yhteistyön tasolla. Tästä esimerkkeinä ovat muun muassa yhteiset koulutukset, alueellinen työ nuorten parissa ja neuvottelut valmiusyhteistyön tiivistämiseksi. Kehitimme vuonna 2018 verkkoauttamisen kokonaisuutta. Turvatalojen rooli järjestöjen yhteisessä, nuorille verkkotukea valtakunnallisesti tarjoavassa Sekasin-chatissa vahvistui. Rahoitusta chatin kehittämiseen saatiin yhdessä Suomen Mielenterveysseuran ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa Me-säätiöltä ja STEA:sta. Verkossa tehtävästä auttamistyöstä on tarkoitus luoda uusi yhteisen tekemisen muoto myös Punaisen Ristin sisällä turvatalojen sekä piirien ja osastojen kesken, mikä avaa vapaaehtoisille mahdollisuuden osallistua nuorten auttamistyöhön ympäri Suomen. 4

5 Nuorten turvatalojen vuosi 2018 numeroina (suluissa muutos vuoteen 2017) Nopeaa apua: Tuloksellista apua: 98% nuorista sai turvataloilta tukea alle 48 tunnin sisällä yhteydenotosta. 71 %:lle nuorista voitiin tarjota apua heti. 80% nuorista lähti turvatalon kriisimajoituksesta omaan tai lapsuudenkotiin tai muun lähiyhteisön luo nuorta autettu turvataloilla (+20%); asiakkuuden keskimääräinen kesto 107 vrk 1791 vanhempaa autettu turvataloilla (+20%) 1393 nuorta tuettu omissa arjen ympäristöissä yhdessä kunnassa (Vantaan esimerkki: nuorisotilat, kauppakeskukset ym.) (uusi tilastointi) 4974 yöpymisvuorokautta (+5%) asiakkuuden keskimääräinen kesto 12 vrk 3570 yksilö-, perhe- ja verkostoneuvottelua (+25%) 1409 verkkokeskustelua nuorten kanssa (Sekasin-chat) (uusi tilastointi) 541 vapaaehtoista (+40%), joista yli 50% alle 29-vuotiaita 47 työntekijää (+17%) Valokuvat: Joonas Brandt 2017 / Punainen Risti 5

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2017 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

Esityksemme sisältö ja tarkoitus:

Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Esityksemme sisältö ja tarkoitus: Lyhyt esittely Vantaan Nuorten turvatalon sekä Vantaan kaupungin Viertolan vastaanottokodin toiminnasta. Osoittaa, että ennakoivaan, ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön

Lisätiedot

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN

PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAIN PUNAINEN RISTI NUORTEN TURVATALO ESPOO Viidellä paikkakunnalla Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa Espoon turvatalo sijaitsee Leppävaarassa, Läkkisepänkuja 2 A, 3 krs. Seitsemän kriisi-

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä Vapaaehtoisen hyvinvointia tukee Punaisen Ristin periaatteet 1. Inhimillisyys 2. Tasapuolisuus 3. Puolueettomuus 4. Riippumattomuus

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 ILOA AUTTAMISESTA Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus 2015-2017 Keitä me olemme? Perustehtävä avun tarpeessa olevien ihmisten auttaminen I L O YHTEINEN HYVÄ AVOIN PALVELUALTIS AIKAANSAAVA YHTEISTYÖ- KYKYINEN Inhimillisyys

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena 19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL

Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa

Lisätiedot

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaari 3.12.2010 Henrietta Grönlund Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi 9.12.2010 1 Mitä nuorille kuuluu?

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2017 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Sivistystyö osallisuuden vahvistajana Kansanopistokokous 21.9.2010 Lapuan kristillinen opisto Paula Ilén Toiminnanjohtaja SPR:n Satakunnan piiri - Yksinäinen vanhus - Turvapaikanhakijoiden määrän nopea

Lisätiedot

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle näin käytät opasta Kotoutumisen tukena -opas kerää yhteen hyviksi koetut toimintamuodot, joilla Suomen Punaisen Ristin osastot tukevat

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Suomen Punainen Risti Pohjois-Helsingin osasto AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA PERUSTEHTÄVÄMME ON AUTTAA, kun ihminen on avun tarpeessa. Punaisella Ristillä on erityinen tehtävä avustaa

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan! Kuvat: Suomen Punainen Risti Punaisen Ristin periaatteet Inhimillisyys: Inhimillisen kärsimyksen estäminen ja lievittäminen kaikin tavoin on Punaisen Ristin tärkein

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI 20.-21.4.2018 OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ NETISSÄ? MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

NO MITÄ TE SITTEN TEETTE?

NO MITÄ TE SITTEN TEETTE? TEHTÄVÄ: Väritä byrokratiamandala NO MITÄ TE SITTEN TEETTE? Mistä on kyse, kun etsivä nuorisotyöntekijä viettää tuntikausia kauppakeskuksen käytävillä tai istuu nuoren kanssa kahviloissa? Etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino

LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN. Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino LAPSIPERHEIDEN ASUMISEN TURVAAMINEN Voimanpesä ja Kotipesä-hankkeet Liisa Leino ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY on alueellinen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöjen

Lisätiedot

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet TÄMÄ ON PUNAINEN RISTI Punaisen Ristin arvot ja periaatteet Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 sivu 1 PUNAISEN RISTIN ARVOT JA PERIAATTEET TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Nuorisohankkeet - tulevan sukupolven kasvattaminen työelämään

Nuorisohankkeet - tulevan sukupolven kasvattaminen työelämään Nuorisohankkeet - tulevan sukupolven kasvattaminen työelämään Case: HOK-Elanto Ennakointikamari 18.4.2013 Antero Levänen Nuoret oikeille urille! Junnut Jeesaa Hankkeessa mukana olevat nuoret auttavat senioreita

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena

MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena MIPA-miniseminaari Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena Kokemuksia järjestöjen tutkimusyhteistyöstä (MIPA 2015-2018) Mielenterveysmessut 20.11.2018 Kulttuuritalo, Helsinki Jouni Tourunen

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen

Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Nuorten ammatillinen verkkoauttaminen Anu Pärssinen, Sosiaalityöntekijä Merikratos lastensuojelu Oy 30.9.2014 Esityksen runko Miten päädyin verkkoon? Miksi nuorille? Case: A-klinikkasäätiön Varjomaailma.fi

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100693 (HE 1/2010 vp) http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100001 Tuula

Lisätiedot

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA

LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016

Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutukset ja aineistot alakouluille 2015 2016 Koulutusta opettajille ja oppilashuollon henkilöstölle Lapsen ja nuoren kohtaaminen oppilashuollossa Tietoa uudistuneen oppilashuoltolain soveltamisesta

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

Kuljemme rinnallasi. vaikutamme puolestasi. Autamme sinua ja perhettäsi!

Kuljemme rinnallasi. vaikutamme puolestasi. Autamme sinua ja perhettäsi! Autamme sinua ja perhettäsi! Kuljemme rinnallasi vaikutamme puolestasi [ keski-suomen ensi- ja turvakoti on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen lastensuojelujärjestö. lue lisää: ksetu.fi ] On oikein

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.

Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta. Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11. Vapaaehtoistoimintaa tukevien verkkokoulutusten ja - palveluiden kehittäminen digitaalisten sovellusten kautta Vapaaehtoisverkostopäivät 7.11.2018 Vapaaehtoistoiminnan kehittämisen taustaa Suomen ortodoksisen

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 2 Lapsen etu ja vanhemmuuden tuki Ensisijaista uudistuksessa on Ø lapsen etu ja oikeudet Ø vanhemmuuden tuki Perheet saavat tarvitsemansa avun ja tuen oikeaan

Lisätiedot

Palokuntien toimintaohjelma

Palokuntien toimintaohjelma 12.9.2016 Palokuntien toimintaohjelma Palokuntien kansalaistoiminnan kehittäminen 3.9.2016 Ylläs Valtteri Tervala Toiminta nyt Sopimuspalokunta VPK ja HSPK Palokunnan hallitus Palokunnan päällystö Turvallisuusviestintä

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013 Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus! 18.10.2013 Eloisa ikä -ohjelma Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitto ry reija.heinola@vtkl.fi 1 Eloisa ikä Livfullt liv Movdegis

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2012 Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2012 Käytetyimmät ehkäisevän työn palvelut Tarjotuimmat ehkäisevän työn palvelut

Lisätiedot

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Ohjaamot maakuntien Suomessa Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti

Lisätiedot

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari-hanke 1.1.2011-31.12.2014 Mikkelin kaupungin nuorten ohjauspalvelujen

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013

Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Lastensuojelujärjestöjen ehkäisevä työ Varsinais-Suomessa 2013 Johdanto Sisällysluettelo Johdanto 1 Tietoa antaneet ehkäisevän työn järjestöt Tietoa ehkäisevän työn palvelujen käytöstä vuonna 2013 Käytetyimmät

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA

NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA NUORTEN PSYKOSOSIAALINEN TUKI OHJAAMOSSA Mikä on Ohjaamo? Alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen monialainen palvelupiste. Tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta työllistymiseen, koulutukseen,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja

JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja JÄRJESTÖT KUNTIEN KEHITTÄJÄKUMPPANEINA Eija Heimo, TtT, toiminnanjohtaja YHDESSÄ ENEMMÄN Käytäntöjä ja kokemuksia kumppanuuden rakentamisesta kuntien ja järjestöjen välillä 23.1.2014 Tietoa Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck

Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen

Lisätiedot

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ

JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ JÄRJESTÖT LÄHISUHDEVÄKIVALLAN EHKÄISIJÖINÄ Lähisuhdeväkivalta sosiaalisena ongelmana Suomen sosiaalioikeudellinen seura 27.2.2014 Helsinki Aulikki Kananoja JÄRJESTÖT JA LÄHISUHDEVÄKIVALTA Järjestöillä

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi

Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi 30.11.2018 2 MIELENTERVEYS ON TOISISTA VÄLITTÄMISTÄ ELÄMÄN MERKITYK- SELLISYYTTÄ SELVIYTYMISTÄ HAASTEISTA JA KUORMITUKSESTA

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi

YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. essipalvelut.fi Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy YMMÄRRYS. HOIVA. RAJAT. Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Etelä-Suomen Sijaishuoltopalvelut ESSI Oy on moniammatillisia sijaishuollon palveluja tuottava yritys,

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista vastaavan toimielimen ja sen jäsenen oma-arvio Kunta Toimielimen nimi Arvioijan nimi Pvm tilasta 1. Suunnitelma ohjaa konkreettisesti kunnan toimintaa 1.1. Suunnitelman laadinta on yhteistyöprosessi, johon voivat osallistua kaikki joiden toimin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin vaikutetaan.

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista

Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, Koonti pienryhmädialogeista Osaamisen tasa-arvo, Keski-Suomi, 13.2.2019 Koonti pienryhmädialogeista Järjestetty 5 tapahtumakokonaisuutta eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Vaasa, Jyväskylä. Päätapahtumana ollut Erätauko-dialogi,

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019

YHTEISKUNTAKUMMI. Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen. Konsepti 1/2019 YHTEISKUNTAKUMMI Osallisuuden tarvelähtöinen tukeminen Konsepti 1/2019 SAATTEEKSI Tutkimusperustaiset konseptit Tämä konsepti on suunnattu vastaamaan turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten sosiaalisen tuen

Lisätiedot

Strategiakysely sidosryhmille 2018

Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille 2018 Strategiakysely sidosryhmille Kansalaisareena selvitti kyselyllä sidosryhmiensä näkemyksiä vuosille 2019 2022 laadittuun strategiaan. Vastausaika oli 7. 17.8.2018 Kysely

Lisätiedot

ILOA AUTTAMISESTA. Toimintakertomus Nuorten turvatalot

ILOA AUTTAMISESTA. Toimintakertomus Nuorten turvatalot ILOA AUTTAMISESTA Toimintakertomus 2016 Nuorten turvatalot 1 Punainen Risti ylläpitää Suomessa viittä Nuorten turvataloa. Turvatalot sijaitsevat Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Tampereella ja Turussa.

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen Punainen Risti turvapaikka- ja kotoutumistyössä Vastaanottoyksiköitä 79, yli 14 000 asukasta 1200 työntekijää, 10 000 vapaaehtoista Neuvotteluissa

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ

Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 KONTTIKAUPALLA HYVÄÄ Suomen Punainen Risti Kontti ketju Turun Kontti 2016 Kontti-ketju toiminta alkanut vuonna 2001 tällä hetkellä 12 tavarataloa: Oulu 2001,Kuopio 2001,Pori 2003, Rovaniemi 2003, Lahti 2005, Joensuu 2006,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa

Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen. Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Vapaaehtoistoiminnan ohjaaminen Ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistyö kohtaamispaikoissa Kohtaamisesta osallisuuteen, osallisuudesta toimijuuteen Parhaimmillaan osallisuus (engagement) johtaa toimijuuteen

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke

Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke Perheet keskiöön! Järjestöjen perhekeskustoiminnan kehittämis- ja koordinoimishanke ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toimisto@lskl.fi

Lisätiedot

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana

Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Järjestöjen jen yhteiskuntavastuu ja haasteet kansalaisten osallisuuden vahvistajana Puheenvuoro JärjestJ rjestöfoorumilla 19.4.2010 Ritva Karinsalo Ensi- ja turvakotien liitto Kansalaisjärjest rjestötoiminta

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot