Lapset ja nuoret uudessa maakunnassa oikea-aikaiset palvelut ja osallisuuden toteutuminen Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2018 Jari Pekuri, muutosagentti, Hämeen liitto Katariina Ratia, projektipäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki
Esityksen sisältö Mikä on Perhekeskustoimintamalli? Mikä on Ohjaamo? Perhekeskusta ja Ohjaamoa yhdistävät periaatteet Yhdessä tekeminen ja asiakasosallisuus Perhekeskusta ja Ohjaamoa yhdistävät rajapinnat Nuorisotyön tematiikka Perhekeskuksissa ja Ohjaamoissa?
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Hallituksen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) -kärkihankkeessa tavoitteena ovat nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, vaikuttavammat, kustannustehokkaammat ja paremmin yhteen sovitetut palvelut sekä toimintakulttuurin uudistaminen
YHDYSPINTATYÖ Kunta Mikä on riittävän suuri syy siihen että sektorirajat ylittyvät ja yhteistyötä tehdään uudella tavalla? Mikä auttaa ylitystä? Miten hyöty osoitetaan? Yksityiset palveluntuottajat Valtio 3. sektori Maakunta
Verkostomaisen perhekeskuksen muodostuminen > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi
Mikä on Perhekeskus?
Verkostomainen perhekeskus
Kanta-Hämeen Lape-hanke Sähköiset palvelut Johtaminen Toimiva yhdyspinta LAPSI JA PERHE Tietotuotanto Työkalupakki Maakunnan toimintatapa Organisa ation X toiminta tapa Palveluohjaus ja palvelut Osallisuus
Mikä on Ohjaamo? https://www.youtube.com/watch?v=ierl3xnqg70
Stagen Ohjaamo Hämeenlinna Aulatyöntekijät Ohjaamokoordinaattori ARJENHALLINTA TERVEYS aikuissosiaalityö talousneuvonta asumisneuvonta liikuntaneuvonta etsivä nuorisotyö TE-palvelut työllisyysohjaaja työhönvalmentaja Kela Stage-valmennus TE ammatinvalinta ja uraohjaus terveydenhoitaja psykologi lääkäri uraohjaaja koulukuraattori ohjaamoasiantuntija TYÖLLISTYMINEN KOULUTUS noin 25 työntekijää
Perhekeskusta ja Ohjaamoa yhdistävät periaatteet Ihmiskeskeisyys Yhdessä tekeminen Katse organisaatiolähtöisestä käyttäjälähtöiseksi! Siilot eli eri palveluiden/ organisaatioiden rajat pitää uskaltaa rikkoa Ihmisten elämä ei ole sektoreihin jaettua, vaikka palvelujärjestelmä on Mietittävä mitä eri palveluissa tapahtuu, jotta asiakkaan matka on saumaton Asiakasosallisuus Aktiivinen asiakkaiden toiveiden ja mielipiteiden kuuleminen ja vieminen eteenpäin Eri asia kuin asiakaspalautteen kerääminen. Asiakastyytyväisyys ei kerro, mitä muutoksia palveluihin tulisi tehdä Holistisuus Huomioidaan asiat laajasti Ei ainoastaan yksi hetki, yksi ihminen, yksi ympäristö, vaan asiakkaan näkökulma sekä jokaisen palvelussa toimivan ammattilaisen näkökulma Merkityksellisyys Tehdään asioita, joilla on arvoa käyttäjälle Palveluiden tulee pystyä vastaamaan ihmisten tarpeisiin Oikeita asioita, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan
Yhdessä tekeminen Kuva: Nepenmäen koulu, Joensuu
Yhdessä tekeminen Erityyppisten nuorten osallistamisen keinot! Nuoret myös toiminnan tuottajina! Kuva: DNA:n Service Design Lead Lauri Apajalahti
Yhdessä tekeminen Mene osoitteeseen https://answergarden.ch/793685 Pohdi keinoja osallistaa asiakkaita toiminnansuunnitteluun ja kehittämiseen Kirjoita kenttään 1-2 sanan kuvaus ja paina SUBMIT Kirjoita jokainen vastauksesi omana viestinään Mitä useamman kerran sana kirjoitetaan, sitä suurempana se näkyy Jos et näe vastaustasi, paina REFRESH Miten osallistaa asiakkaita toiminnan suunnitteluun?
Nuorisotyön tematiikka Perhekeskuksissa ja Ohjaamoissa? Pariporina noin 10 min. millaisia nuorisotyön teemoja voidaan mielestäsi yhdistää Perhekeskus- ja Ohjaamotoimintaan? Voit nostaa esimerkkejä esim. omasta työstäsi liittyen vaikkapa nuorten aktiivisuuden lisäämiseen nuorten kasvun tukemiseen tasa-arvon lisäämiseen työelämävalmiuksien vahvistamiseen
Nuorisotyön tematiikka Perhekeskuksissa ja Ohjaamoissa? Nostoja keskustelusta: millaisia nuorisotyön teemoja voidaan yhdistää Perhekeskus- ja Ohjaamotoimintaan Voidaanko ylipäätään saada nuorisotyön näkökulmia, vai ovatko Ohjaamot pikkutyökkäreitä? Nuoret vanhemmat ovat sekä Perhekeskusten että Ohjaamojen asiakkaita, yhteistyö toimijoiden kesken on erittäin tärkeää! Samalla perheellä voi olla asiakkuus sekä perhekeskuksessa että Ohjaamossa. Siirtyykö asiakas vai työntekijä? Neuvolasta perusopetuksen kautta Ohjaamoon pitkä matka, nuorisotyö voi auttaa siirtymissä Nuorisotyön osaaminen on nuoren kohtaamisessa, nuorten näkyväksi tekemisessä Kuinka lisätään arvostavaa kohtaamista, kun tehdään tiukasti oman alan työtä, jolla omat tavoitteet? Yhteiset toimintamallit tärkeitä eri alojen asiantuntijoilla Nuorisotyön, kulttuurin ja liikunnan näkyvyys kuvissa ja kuuluminen puheissa
Kiitos!