Tilinpäätös 2014. Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.3.2015

Samankaltaiset tiedostot
SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO ,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

OSAVUOSIKATSAUS

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

TALOUSARVIO Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Tehtäväalueen toiminnot ovat alkuvuonna toteutuneet talousarvion tavoitteiden ja perustelujen mukaisesti.

TOIMIALA YHTEENSÄ TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017 TS 2018 TS 2019 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI. Tehtäväalueet TP 2015 TA 2016 Kj TAe2017

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LIITTEET

Naantalin kaupungin lausunto koskien Varsinais-Suomen lastensuojelukuntayhtymän toimintaa

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kyläyhdistysseminaari Raahessa

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,97 32, , , ,

Hyvinvointiseminaari Raahessa

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Tilinpäätös Sosiaali- ja terveyslautakunta

Talousarvio Sosiaali- ja terveyslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7575/ /2013

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA Kaupunginvaltuusto AVUSTUKSET TA2011 TE2012 KJ2012 TA2012

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto Voimaan: I LUKU

Talousarvio 2017 Muutosesitykset ja tasapainotilanne

Sosiaali- ja terveyslautakunnan käyttösuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

KUUKAUSIRAPORTTI TAMMMIKUU

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

LASTENSUOJELUN ORGANISOINTI KARVIAISES- SA (sk )

Taloussuunnitelma Talousarvio Sosiaali- ja terveyslautakunta

MÄNTSÄLÄN KUNNAN VAKINAISET JA MÄÄRÄAIKAISET VAKANSSIT SEKÄ MUUTOKSET VUOSINA

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Ympäristö- ja rakennuslautakunta

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Tilinpäätös Sosiaali- ja terveyslautakunta

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

Yhteiset toiminnot Asukasluku , , , , , ,

Yhtymähallitus Liite 4 KUUKAUSIRAPORTTI

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Tilinpäätös Sosiaali- ja terveyslautakunta

Toteuma %

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

TALOUSARVIO- MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta liite nro 6

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,8 0, ,8 0,

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen henkilöstön kelpoisuusehdot

Palvelukortti Rantasalmi, suunnitelmakausi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 seuranta

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Eksoten palvelut Annaleena Rita

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

SOSIAALIPALVELUT Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Heidi Ulriksson

Terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut Markku Oinaala

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7402/ /2014

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult

Palvelukortti Sulkava, suunnitelmakausi

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

Yhtymähallitus Liite 3 KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 2012

2014 TA 2015 TA 2016 TA 2017 TA

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Perhepalvelut. Oulunkaaren sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistoiminta-alue Lähiesimiesorganisaation perustaminen

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

Transkriptio:

Tilinpäätös 04 Sosiaali- ja terveyslautakunta.3.05

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) TP03 TA04 TA-MUUTOS TOTEUTUNUT EROTUS KÄYTTÖ % Tulot 5 800 5 6 60 037-50 000 6 046 957-63 079,90 97,4 Menot 60 55 80 6 467 07 00 000 59 837 733 79 373,6 97, Toimintakate -54 75 605-55 07 070-50 000-53 790 776,9 566 93,7 97, INVESTOINNIT Menot 64,00 95 000,00 67 75,00 7 85,00 85,7 Tulot 0,00 Nettomeno 64,00 95 000 0 67 75,00 7 85,00 85,7 Lautakunta Puheenjohtaja Elina Salokangas Varapuheenjohtaja Pirjo Maja Jäsen Jarmo Hyvönen Jäsen Hanna Kemppe Jäsen Viljo Laine Jäsen Antero Lehtonen Jäsen Markku Leivo Jäsen Marja Nieminen Jäsen Sini Paasikivi Jäsen Harri Palomäki Jäsen Ville-Veikko Saari Esittelijä Iiro Pöyhönen Sihteeri Airi Laurila Yksilöjaosto Hyvinvointijaosto Puheenjohtaja Pirjo Maja Puheenjohtaja Anu Saarni Varapuheenjohtaja Markku Leivo Varapuheenjohtaja Marika Polso Jäsen Markus Helenius Jäsen Jarmo Hyvönen Jäsen Henna Junttila Jäsen Vilhelm Junnila Jäsen Markus Kulma Jäsen Saku Lamminen Jäsen Hanna Tuhkio Jäsen Sini Paasikivi Jäsen Riikka Uusi-Pietilä Jäsen Pia Teissala Esittelijä Riitta Ylipelkonen Esittelijä Iiro Pöyhönen Sihteeri Kari Virtanen Sihteeri Airi Laurila TEHTÄVÄT ORGANISAATIO TOIMINTA Sosiaali- Teksti. ja terveyslautakunnan tehtävänä on tarjota sosiaali- ja terveyspalveluja kuntalaisille. Tavoitteena on ylläpitää ja edistää terveyttä, sosiaalista, henkistä ja aineellista toimintakykyä sekä perusturvallisuutta. Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätösten toimeenpanosta ja sille kuuluvien tehtävien hoidosta vastaavat hallinnon, terveyspalveluiden, kuntoutuksen, suun terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, ympäristöterveydenhuollon, aikuisten psykososiaalisten palveluiden, lapsiperheiden sosiaalityön, aikuissosiaalityön, vammaispalvelujen ja hoito- ja vanhuspalvelujen tehtäväalueet. Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoontui vuoden 04 aikana 3 kertaa ja käsiteltyjen asioiden määrä oli 0. lautakunnan käsiteltäviä asioita olivat mm. - toimialan talousarvion ja taloussuunnitelman valmistelu - toimialan maksujen ja palkkioiden tarkistaminen - lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta - lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta - kotihoidon toiminnanohjaushanke - kehitysvammaisten asumispalveluyksikön suunnittelu - selvitys työmarkkinatukea saavien työllistämismahdollisuuksista - sosiaaliasiamiehen ja potilasasiamiehen raportit - terveyskeskuksen lääkäripäivystyksen järjestäminen..05 alkaen - Kummelin peruskorjauksen hankesuunnitelma

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA (toimielimen informaatiosivu) Lautakunnan yksilöjaosto kokoontui vuonna 04 8 kertaa ja käsitteli 53 asiaa. Käsitellyistä asioista 7 oli viranhaltijoiden päätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia. 7 päätöksestä valitettiin edelleen Turun hallinto-oikeuteen, jossa yksi yksilöjaoston päätös muuttui. Lautakunnan hyvinvointijaosto ei kokoontunut vuoden 04 aikana.

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN ALAISET KÄYTTÖTALOUDEN TEHTÄVÄALUEET YHTEENSÄ TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 5 800 5,49 6 60 037-50 000 6 0 037 6 046 957,0-63 079,90 96,6 97,4 M yynti 459 39,8 5 505 5 505 477 3,75-34 9,5 93,3 93,3 Sisäiset myyntituotot 55 774,0 59 500 59 500 58 684,79-00 85, 6, 6, M aksutuotot 3 339 6,36 3 4 853-50 000 3 36 853 3 377 75,5 5 86,5 99,0 00,5 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset 347 09, 366 000 366 000 334 675,87-3 34,3 97,7 97,7 Vuokratuotot 96 75,97 6 879 6 879 565 867,67-47 0,33 9,3 9,3 Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 0 574,67 98 300 98 300 3 700,50 34 400,50 35,0 35,0 Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 60 55 80,7 6 467 07 00 000 6 567 07 59 837 733,39 79 373,6 97,3 97, Henkilöstökulut 7 47 550,5 8 04 597-50 000 8 054 597 7 30 080,85 734 56,5 95,7 95,9 Palvelujen ostot 3 088 863,64 3 403 393 70 000 3 573 393 3 96 790,3 6 60,69 98,6 98, Sisäiset palvelut 736 60,93 756 37 756 37 707 848,03 48 5,97 98, 98, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 64 74,60 8 65-0 000 6 65 098 8,88 6 44, 85,8 87, Sisäiset aineet, tarvikkeet 90 859,4 88 869 88 869 75 593,0 3 75,98 85, 85, Avustukset 4 4 75,8 4 40 00 4 40 00 4 05 70,05 4 479,95 95, 95, Vuokrakulut 65 44,48 55 548 55 548 55 997,89-449,89 00,8 00,8 Vuokrakulut tilalaitokselle 330 944,70 3 33 3 33 39 95,0-7 964,0 00,3 00,3 M uut sisäiset vuokrakulut 44 095,68 4 405 4 405 44 095,7-690,7 04,0 04,0 M uut toimintakulut 64 769,40 3 8 3 8 48 489,44-45 36,44 550, 550, Sisäiset menot TOIM INTAKATE -54 75 604,78-55 07 070-50 000-55 357 070-53 790 776,9 566 93,7 97,4 97,

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Vastuuhenkilö: Iiro Pöyhönen Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Tehtäväalueen kuvaus: Budjettirahoitteinen Tehtäväalue vastaa koko sosiaali- ja terveystoimen hallinnosta ja taloudesta sekä valmistelee yhteistyössä muiden toimialan tehtäväalueiden kanssa sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja sen jaostoissa käsiteltävät asiat. Hallinnon yksikkö vastaa toimialan keskitetyistä toimisto- ja asiakaspalveluista. TA-TOIMENPITEET Peruspalvelut mukana seudullisessa yhteistyössä Lähtökohtana lakisääteisten palvelujen tuottaminen Selvitetään vaihtoehtoiset tuotantotavat Tuotteistuksen ja kustannuslaskennan kehittäminen Maisema-mallin hyödyntäminen eri tehtäväalueilla sekä hyvinvointikertomuksen päivittäminen Koulutus ja kehittämistoimet Omana työnä tehtävä tilojen ja palvelujen selvittäminen sekä osallistuminen Aurinkosäätiön laajennuksen suunnitteluun käyttäjän ominaisuudessa Hyvinvointia kuvaavien indikaattorien arvojen vuotuinen päivitys Keskeisten palveluntuottajien kanssa voimassa olevat ostopalvelusopimukset tarkistetaan Tuotteistus ja kustannustietoisuuden lisääminen eri tehtäväalueilla TP-TOTEUTUMINEN Naantalin sosiaali- ja terveyspalveluissa on jatkettu seudullista yhteistyötä. Palveluita järjestettäessä on etusijalle asetettu lakisääteisten palvelujen tuottaminen. Palvelustrategian valmistelun yhteydessä on tuotantotapoja arvioitu ja tehty esityksiä tuotantotavoista. Tuotteistus ja kustannuslaskenta on toteutettu Maisemamallin avulla. Naantalin hyvinvointikertomus on hyväksytty kaupunginvaltuustossa vuonna 03. Hyvinvointikertomuksen päivitystä ei toteutettu ostopalveluna, vaan resurssit käytettiin soten osalta lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laadintaan. Henkilökunnalle on järjestetty koulutusta ja mm. hallintokunnan kuukausikokoukset on pidetty säännöllisesti. Varsinaista selvitystä ei ole tehty vaan on osallistuttu mm. Kummelin peruskorjauksen suunnitteluun ja Aurinkosäätiön laajennushankkeen suunnitelma päivitettiin ARA:n uutta hakukierrosta varten. Kouluterveyskyselyjen tulosten osalta on hyvinvoinnin tilan indikaattorit päivitetty. Raision A-klinikan sopimus lopetettiin ja perheneuvolan osalta sopimus uusittiin. Myös vuosittain tarkistettavat sopimukset (mm. A-klinikkasäätiö, Fountain House, Lounais-Suomen Työllistäjät, Rainasäätiö) käytiin läpi ja päivitettiin. Tehtäväalueiden esimiehet raportoivat virastopäällikön johdolla talouden toteutumista. TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 77 930,39 5 000 5 000 5 38,73 38,73 00,9 00,9 M yyntituotot 7 547,60 5 000 5 000 5 38,73 38,73 00,9 00,9 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset 60 38,79 Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 679 400,0 77 079-50 000 667 079 579 635,6 87 443,84 80,8 86,9 Henkilöstökulut 49 53,59 435 800-50 000 385 800 356 907,77 8 89,3 8,9 9,5 Palvelujen ostot 73 638,88 86 643 86 643 5 074,6 35 568,39 58,9 58,9 Sisäiset palvelut 86 033,68 95 309 95 309 79 07,44 6 0,56 83,0 83,0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 9 553,47 5 536 5 536 6 44,45 9 093,55 4,5 4,5 Sisäiset aineet, tarvikkeet 086,68 73 73 37,65-54,65 7, 7, Avustukset 5 0,00 5 000 5 000 74,00 86,00 84,8 84,8 Vuokrakulut 33,39 4 0 4 0 83,48 77,5 44,5 44,5 Vuokrakulut tilalaitokselle 6 35,40 60 94 60 94 6 74,9-799,9 03,0 03,0 M uut sisäiset vuokrakulut 7,8-7,8 M uut toimintakulut 779, 3 05 3 05 7 578,57-4 553,57 50,5 50,5 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -60 469,8-70 079 50 000-65 079-564 496,43 87 58,57 80,4 86,6 Poistot ja arvonalentumiset -95,7 Laskennalliset erät -9 60,7-68 300-68 300 68 300,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -694 04,3-770 379 50 000-70 379-564 496,43 55 88,57 73,3 78,4 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 perusturvajohtaja sosiaalijohtaja talouspäällikkö perusturvajohtajan sihteeri toimistosihteeri terveydenhoitaja terveyskeskusavustaja röntgenhoitaja laboratoriohoitaja johtava farmaseutti varastonhoitaja välinehuoltaja vanhempi ammattimies 0,5 4 0,3 6 0,9 3 0,4 0,5 4 0,5 4 Yhteensä, 7,5 7,5 TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 TOIMINTAKATSAUS Vuoden 03 aikana hallinnon henkilöstössä on ollut muutoksia, mm. avoimeksi tullut talouspäällikön virka on täytetty määräaikaisesti vuoden 05 loppuun ja perusturvajohtajan sihteerin virka on jätetty täyttämättä. Tässä yhteydessä on työtehtäviä jaettu uudelleen. Virtu-hanke ja Länsi 03- hanke päättyivät ja hallinnon tehtäväalueelle ei käynnistetty uusia hankkeita. Kaupungin palvelustrategian valmistelutyötä on jatkettu ja tähän pohjautuvaa tavoiteorganisaatiota on kehitetty. Merkittävin koko talouteen ja toimintaan vaikuttava muutos palveluissa on ollut työllisyystoiminnan siirtyminen soten alaisuuteen aikuissosiaalityöhön siten, että työpajatoiminta käynnistettiin..03 ja koko työllistämistoiminnan talous ja toiminta siirtyi vuoden 04 alusta sosiaali- ja terveysviraston tehtäväksi. Toinen talousarvioon ja toimintaan vaikuttava iso muutos oli vanhainkodin muuttaminen vuoden 04 alusta palveluasumisyksiköksi saaden nimen Birgittakoti. Terveyspalveluissa tukipalvelut (röntgen, laboratorio, välinehuolto ja lääkehuolto) siirrettiin talousarviossa terveyspalvelujen hallintoon. Merkittävin rekrytointi terveyspalveluissa oli vakituisen ylilääkärin viran täyttäminen keväällä 04. Yksi toimistosihteeri teki edelleen varhaiskasvatuksen toimistotöitä ja palkkakustannukset on jaettu puoliksi sivistysviraston kanssa. TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Terveyspalvelut Vastuuhenkilö: Riikka Lehtinen/ Kristian Kallio Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Budjettirahoitteinen Tehtäväalueen kuvaus: TA-TOIMENPITEET Tehtäväalue tuottaa kunnan vastuulle kuuluvat lakisääteiset perusterveydenhuollon palvelut TP-TOTEUTUMINEN Toiminnan jatkuva kehittäminen Seurataan toiminnan tehokkuutta käytössä olevien mittareiden avulla (Kuntamaisema) Koulutus ja kehittämistoimet Henkilöstöryhmien välisen työnjaon kehittäminen, riittävä henkilöstö ja tätä kautta palveluiden hyvän saatavuuden takaaminen Valtakunnalliseen e-arkistoon liittyminen, tietoteknisten ratkaisujen selvitys ja käyttöönotto Panostaminen ennaltaehkäisevään työhön, uusien menetelmien käyttöönotto Tukipalvelut (laboratorio, röntgen, hoitotarvikejakelu, välinehuolto, lääkehuolto) ovat siirtyneet vuoden 04 alusta terveyspalvelujen alaisuuteen, yhteistyö koko tehtäväalueella on helpottunut tämän myötä. Kuntamaiseman antamia tuloksia on käytetty toiminnan tehokkuuden seuraamisessa. Asiakastyytyväisyyskyselyt on toteutettu. Henkilöstö on käynyt aktiivisesti koulutuksissa, toimintaa on kehitetty suunnitelmien mukaisesti. Työnjakoa on kehitetty yhteisissä palavereissa. Henkilöstön rekrytoimisongelmia ei ole ollut, palvelut on pystytty antamaan väestölle suunnitelmien mukaisesti. Naantali on liittynyt valtakunnalliseen e-arkistoon marraskuussa 04. Kuvantamispalveluiden toimintaa tukevat alueellinen Radu v4 RIS- toiminnanohjausjärjestelmä sekä alueellinen kuva-arkistointi ja kuvajakelu on otettu käyttöön. Digitaalisen EKG:n käyttöönotto siirtyy vuodelle 05. Ennaltaehkäisevään työhön on panostettu resurssien sallimalla tavalla. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 583 67,6 640 30 640 30 558 967,68-8 6,3 87,3 87,3 M yyntituotot 0 69,57 3 505 3 505 9 4,94 5 906,94 07,5 07,5 Sisäiset myyntituotot 83 64,0 59 500 59 500 68 60,6 8 660,6 4,6 4,6 M aksutuotot 53 64,56 338 85 338 85 44 407,68-94 47,3 7, 7, Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 6 064,39 8 300 8 300 6 987,44-3,56 60,0 60,0 Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 6 37 33,87 6 409 867 5 977 6 435 844 6 70 447,8 65 396,8 96,3 95,9 Henkilöstökulut 3 576 355,73 3 56 097 5 977 3 587 074 3 458 097,6 8 976,74 97, 96,4 Palvelujen ostot 498 5,96 54 06 54 06 54 7,04 7 034,96 98,9 98,9 Sisäiset palvelut 33 93,7 345 70 345 70 335 65,07 9 67,93 97, 97, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 489 69,48 564 53 564 53 445 343, 9 69,88 78,9 78,9 Sisäiset aineet, tarvikkeet 4 430,0 4 44 4 44 37 66,5 3 58,49 9,3 9,3 Avustukset Vuokrakulut 9, 300,7-300,7 Vuokrakulut tilalaitokselle 36 074,6 356 537 356 537 356 536,70 0,30 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut M uut toimintakulut 5 03,86 0 683,77-0 683,77 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -5 733 75,5-5 769 737-5 977-5 795 74-5 6 479,50 84 34,50 97,3 96,8 Poistot ja arvonalentumiset -4 905,0-38 096-38 096-48 09,59-9 996,59 6, 6, Laskennalliset erät -6 5,88-3 877-3 877-8,74 758,6 88,4 88,4 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -5 80 3,33-5 83 70-5 977-5 857 687-5 680 690,83 76 996,7 97,4 97,0 TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 ylilääkäri osastonylilääkäri terveyskeskuslääkäri eurolääkäri johtava hoitaja osastonhoitaja osastosihteeri sairaan-/terveydenhoitaja 0,8 0, 9,4 0,5 4,6 0,8 0, 9,4 0,5 5 terveyskeskusavustaja varastonhoitaja tietojärjestelmäasiantuntija röntgenhoitaja laboratoriohoitaja johtava farmaseutti välinehuoltaja vanhempi ammattimies TOIMINTAKATSAUS 4 0, 0,5 0,8 0, 9,4 0,5 5 (+ Kummelin th. -0,6 siirto APSiin) 5 ( siirto hallinnosta) (0,9 siirto hallinnosta) 0,5 (siirto hallinnosta) 5 (6 siirto hallinnosta, yhtä ei täytetä 04) (siirto hallinnosta) 3 (siirto hallinnosta) 0,4 (siirto hallinnosta) 5 0,5 5 3 0,4 Yhteensä 43,0 56,7 56,7 Terveyspalvelujen kokonaisuus toteutui erinomaisesti. Palveluiden saatavuus oli entiseen tapaan hyvää, lääkärin vastaanoton palvelut pystyttiin tarjoamaan hoitotakuun asettamissa rajoissa. Sairaanhoitajan vastaanottotoimintaa jatkettiin aikaisempaan tapaan. Syksyllä 04 suunniteltiin virka-aikaisen päivystyksen sairaanhoitajaresurssin lisäämistä työtehtäviä uudelleen organisoimalla, koska vaikutti siltä, että päivystysasetus pakottaa lopettamaan terveyskeskuksen oman iltapäivystyksen. Asetuksen tulkinta kuitenkin muuttui, ja lopulta kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin jatkaa iltapäivystystä vuonna 05 entiseen tapaan, eli arkisin klo 6-0 ja lauantaisin klo 9-4. Paino hallintaan - ryhmätoimintaa jatkettiin toukokuuhun asti. Liiku - hanketta jatkettiin yhteistyössä peruskuntayhtymä Akselin kanssa. Hankkeessa toimiva liikuntaneuvoja piti vastaanottoa terveyskeskuksessa. Neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon toiminta toteutui lainsäädännön vaatimusten mukaan. Henkilöstö osallistui täydennyskoulutukseen ja itse järjestettyyn koulutukseen suositusten mukaisesti. Äitiys- ja lastenneuvolassa toteutettiin perhevalmennusryhmiä ja ryhmäneuvolatoimintaa. Voimaperhe-hanke jatkui, vaikutukset todettiin hyödyllisiksi. Yhteistyössä Naantalin seurakunnan ja Naantalin varhaiskasvatuksen kanssa järjestettiin Navigointia parisuhteessa - luentosarja. Terveyspalveluiden tietojärjestelmiä kehitettiin suunnitelman mukaisesti. Naantali liittyi valtakunnalliseen e- arkistoon marraskuussa 04. Kuvantamispalveluiden toimintaa tukevat alueellinen Radu v4 RIS- toiminnanohjausjärjestelmä sekä alueellinen kuva-arkistointi ja kuvajakelu otettiin käyttöön. Ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksen (EPLL) järjestämän päivystyksen kustannuksen vuonna 04 olivat 84 97 euroa. Tähän kustannukseen sisältyy sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit TYKS:n T-sairaalaan yhteispäivystykseen. Summa sisältyy erikoissairaanhoidon tehtäväalueen kustannuksiin. TUNNUSLUVUT TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Kuntoutus Vastuuhenkilö: Riikka Lehtinen/ Kristian Kallio Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Budjettirahoitteinen Tehtäväalueen kuvaus: TA-TOIMENPITEET Tehtäväalue tuottaa lain edellyttämiä lääkinnällisen kuntoutuksen palveluita sekä omana että ostopalvelutoimintana. Tehtäväalue vastaa myös veteraanikuntoutuksen organisoinnista sekä apuvälinepalvelusta ja vuodeosastopotilaiden kuntoutuksesta. TP-TOTEUTUMINEN Pyritään lisäämään ennaltaehkäiseviä palveluja, joilla ylläpidetään ihmisten toimintakykyä ja tuetaan itsenäistä pärjäämistä Tehtäväjakojen jatkuva arviointi oman toiminnan, sairaanhoitopiirin toimintojen ja ostopalveluna hankittavien palveluiden välillä Avokuntoutuksena annettavien palveluiden kehittäminen, ryhmämuotoisten toimintojen kehitys ja lisäys Palveluketjun kehittäminen edelleen, sisäisen tiedottamisen kehittäminen Ennaltaehkäisevänä toimintaa on toteutettu, fysioterapeutti on osallistunut 80-vuotiaille tehtäville hyvinvointia edistäville kotikäynneille Erikoissairaanhoidon jatkohoidot ovat lisääntyneet. Ostopalveluja on käytetty vain erityispalveluissa, kuten lymfaterapiassa ja jalkahoidossa. Toimintaterapeutin resurssia on ostettu kuntayhtymä Akselilta 50 %. Lakisääteiset lääkinnällisen kuntoutuksen potilaiden terapiat on hoidettu yksilöllisesti pienryhmissä. Fysioterapiassa on järjestetty kipuryhmä yhteistyössä terveyskeskuspsykologin kanssa. Toimintaterapeutti on järjestänyt lapsille motoriikkaryhmän ja vuosittain muistiryhmän yhteistyössä muistihoitajan kanssa. Osaston ja Birgitta-kodin kuntoutusosaston välinen yhteistyö on toiminut hyvin ja sitä kehitetään edelleen. Säännölliset yhteistyöpalaverit eri yksikköjen kanssa ovat toteutuneet. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 4 30,8 000 000 94 88,8-6 7,8 84,9 84,9 M yyntituotot 86 683,78 95 000 95 000 7755, -3 44,88 75,5 75,5 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot 7 67,50 6 000 6 000 533,70 6 533,70 40,8 40,8 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 684 8,6 790 47 790 47 744 987,09 45 59,9 94,3 94,3 Henkilöstökulut 35 860,4 450 57 450 57 40 997,95 9 59,05 93,5 93,5 Palvelujen ostot 49 606,9 56 03 56 03 46 474,98 9 556,0 96,3 96,3 Sisäiset palvelut 40 766,90 36 955 36 955 36 875,40 79,60 99,8 99,8 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 86,4 6 766 6 766 0 3,55 6 453,45 6,5 6,5 Sisäiset aineet, tarvikkeet 83,80 84 84 69,75 4,5 9,3 9,3 Avustukset 7,8 Vuokrakulut 383,85 300 300 330,94-30,94 0,3 0,3 Vuokrakulut tilalaitokselle 9 96,8 9 654 9 654 9 654,5-0,5 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut M uut toimintakulut 86,50 7,00-7,00 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -570 5,34-679 47-679 47-650 698,7 8 448,73 95,8 95,8 Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät - 488,05-87 - 87 87,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -57 999,39-68 08-68 08-650 698,7 30 39,73 95,5 95,5

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 puheterapeutti sosiaalityöntekijä fysioterapeutti kuntohoitaja toimintaterapeutti vanhempi ammattimies 0,5 5 0,4 0,5 5 0,4 0,5 5 0,4 Yhteensä 9,9 9,9 9,9 TOIMINTAKATSAUS Kuntoutus - tehtäväalueen kokonaisuus toteutui talousarvion mukaisesti. Lääkinnällistä kuntoutusta annettiin sekä yksilöllisesti että ryhmämuotoisesti. Veteraanikuntoutukset pyrittiin järjestämään siten, että kaikki valtiokonttorin myöntämät määrärahat tulisivat mahdollisimman tarkkaan käytetyiksi. Fysio- ja toimintaterapiapalveluita tuotettiin myös kotihoitoon ja vuodeosastolle. Erikoissairaanhoidosta siirtyi kuntoutettavia jatkohoitoon terveyskeskuksen omiin palveluihin. Lakisääteisen kuntoutuksen potilaiden terapiat toteutettiin edelleen yksilöllisesti pienryhmissä. Ryhminä toteutettiin myös kipuryhmä ja ns. muistiryhmä. Lisäharjoitusta tarvitseville lapsille oli tarjolla motoriikkaryhmä. TUNNUSLUVUT

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Suun terveydenhuolto Vastuuhenkilö: Virpi-Maija Kyrki Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Tehtäväalueen kuvaus: Budjettirahoitteinen Suun terveydenhuollon tehtäväalue tuottaa Naantalin kaupungissa hammashoitopalvelut kuntalaisille ja kiireellisen hammashoidon kaikille sitä tarvitseville. Tavoitteena on terveyden edistäminen, sairauksien ennaltaehkäisy ja potilaan omahoidon korostaminen, sairauksien varhainen toteaminen ja laadukas hoito. TA-TOIMENPITEET Riskipotilaiden seulonta, ehkäisevän hoidon tehostaminen Yksilöllisten tarkastusvälien merkitseminen Peruuttamattomien käyntien vähentäminen Hoitojonon lyhentäminen TP-TOTEUTUMINEN Riskipotilaat on seulottu ja hoitoa tehostettu Riskipotilaat on merkitty kutsujärjestelmään Tarkastusvälit on määritelty ja merkitty kohderyhmiin Tekstiviestimuistutukset ja peruutusaikapalvelu ovat käytössä Tarkastukset on tehty omana toimintana ja oikomishoitoa on vähennetty, työnjaon kehittämistä on jatkettu, riskipotilaita on seulottu ja hoitoa tehostettu Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 56 677,5 55 000 55 000 67 48,08 66 48,08,, M yyntituotot 07,55 000 000 075,5 0 075,5 9,6 9,6 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot 549 489,66 540 000 540 000 596 37,07 56 37,07 0,4 0,4 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 5,30 35,76 35,76 Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 976 77,59 08 569-60 000 0 569 95 705,4 96 863,86 9,5 95, Henkilöstökulut 443 6,45 560 396 560 396 473 7,48 87 68,5 94,4 94,4 Palvelujen ostot 6 8,45 8 308-40 000 78 308 79 068, -760, 8,0 00,4 Sisäiset palvelut 04 49,5 70 933 70 933 7 9,69-86,69 00,4 00,4 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 37 477,68 64 700-0 000 44 700 4 43,46 0 556,54 75,4 85,8 Sisäiset aineet, tarvikkeet 64,76 86 86 306,73-0,73 05,5 05,5 Avustukset Vuokrakulut Vuokrakulut tilalaitokselle 65 648,5 66 046 66 046 66 044,64,36 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut M uut toimintakulut 7 58,48 9 694,9-9 694,9 Sisäiset menot TOIMINTAKATE - 45 095,08-53 569 60 000-47 569-308 77,06 63 9,94 85,4 88,9 Poistot ja arvonalentumiset -6 364,95-6 500-6 500 6 500,00 Laskennalliset erät -7,74-6 938-6 938 6 938,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ - 448 68,77-555 007 60 000-495 007-308 77,06 86 79,94 84, 87,5 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 Hammaslääkärit 9 9,4 9,4 Hammashoitajat Suuhygienistit 0,5 3 0,5 3 0,5 3 Yhteensä,5,9,9

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 TOIMINTAKATSAUS Hoitoon oikeutetut potilaat on hoidettu hoitotakuun edellyttämässä määräajassa, käyntejä on kertynyt aikaisempaa vähemmän, mutta asiakkaita on käynyt vähän enemmän. Kiireettömän hoidon tarpeessa oleville potilaille on tehty hoidontarpeen arviointi ja heidät on otettu hoitoon STM:n ohjeiden mukaan. Oireettomat uudet potilaat ja määräaikaistarkastusta odottavat potilaat on asetettu jonoon. Hoitojonoa on onnistuttu lyhentämään. Kiireetön suun terveydenhoito on järjestettävä kuuden kuukauden kuluessa hoidon tarpeen toteamisesta. Perushammashoidon järjestämisestä on ostopalvelusopimus HLL Ville Vähäpassin ja Turussa toimivien Mediverkko Oy:n ja Denta Oy:n kanssa. Ostopalvelussa on käynyt asiakkaita vähän enemmän kuin vuonna 03, mutta käyntien määrä on vähentynyt selvästi ja kustannukset laskeneet. Muutos on saatu aikaan tekemällä tarkastukset omana toimintana ja lähettämällä ostopalveluun potilaita vain valmiin hoitosuunnitelman toteuttamista varten. Ostopalvelu: 0 03 04 Käyntejä 939 06 735 Asiakkaita 80 34 358 Kustannus 80 680 76 68 54 075 Suuhygienistin hoitoja jouduttiin ostamaan pitkien sairauslomien vuoksi, joihin ei saatu sijaisia kuin osittain. Päivystys on järjestetty arkipäivisin Naantalin hoitolassa. Päivystyspotilaille on annettu ensiapu ja sen jälkeen tarvittava jatkohoito. Päivystyshoitoon liittyvät käynnit ovat lisääntyneet. Lisäystä on tapahtunut erityisesti päivystyshoitoon liittyvien jatkohoitoaikojen kohdalla, osittain muutos johtunee ko. käyntien huolellisemmasta kirjaamisesta. Viikonloppu- ja arkipyhäpäivystys on hoidettu terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksenä Turussa. Päivystyshoidon käynnit terveyskeskuksessa: 0 0 03 04 497 5368 5350 633 Lasten ja nuorten ehkäisevä suun terveydenhoito on toteutettu yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan, joka sisältää asetuksen edellyttämät määräaikaistarkastukset. Oikomishoitoa on annettu alle 8-vuotiaille potilaille. Oikomishoidon käynnit ovat vähentyneet korostamalla potilaiden omaa vastuuta hoidosta, kontrollivälejä pidentämällä ja painottamalla varhaishoitoa yksinkertaisin kojein. Työnjakoa eri ammattiryhmien välillä on kehitetty: lasten ja nuorten tarkastuksia, riskipotilaiden ehkäisevää hoitoa ja aikuisten välitarkastuksia on siirretty suuhygienisteille ja valistushammashoitajalle. Riskiryhmien hoitoa ja työnjakoa voitaisiin edelleen kehittää, mutta se edellyttää uuden suuhygienistin palkkaamista. Sähköisen ajanvarauspalvelun lähettämät tekstiviestimuistutukset ovat vähentäneet peruuttamattomia poisjääntejä. Ajanvarauksessa käytössä oleva takaisinsoittojärjestelmä on parantanut potilaiden yhteydensaantia. Peruuttamattomat poisjäännit, % -osuus käynneistä: 0 0 03 04 5,4 3,5 3,7 3, TUNNUSLUVUT

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Ympäristöterveydenhuolto Vastuuhenkilö: Riikka Lehtinen/Kristian Kallio Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Budjettirahoitteinen Tehtäväalueen kuvaus: Ympäristöterveydenhuolto (terveysvalvonta ja eläinlääkintäpalvelut) ostetaan Raision hallinnoimalta ympäristöterveydenhuollon yksiköltä ja eläinsuojelu Turun kaupungilta TOIMINTATULOT YHT. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM M yyntituotot Sisäiset myyntituotot M aksutuotot Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 54 3,00 60 953 0 000 70 953 70 808,56 44,44 03,8 99,9 Henkilöstökulut 489, 8 035 8 035 8 09,95-74,95 00,9 00,9 Palvelujen ostot 40 756,5 5 850 0 000 6 850 6 66,6 3,39 03,9 99,9 Sisäiset palvelut 8,00 68 68 7,00-4,00 05,9 05,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Sisäiset aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrakulut Vuokrakulut tilalaitokselle M uut sisäiset vuokrakulut 385,65 M uut toimintakulut 37,98 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -54 3,00-60 953-0 000-70 953-70 808,56 44,44 03,8 99,9 Poistot ja arvonalentumiset - 004,68-005 - 005 005,00 Laskennalliset erät - 695-695 695,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -75 35,68-84 653-0 000-94 653-70 808,56 3 844,44 95, 9,9 TOIMINTAKATSAUS Ympäristöterveydenhuolto jakautuu terveysvalvontaan ja eläinlääkintäpalveluihin. Terveysvalvonta jakautuu edelleen elintarvikevalvontaan, kuluttajaturvallisuusvalvontaan, terveydensuojeluvalvontaan sekä tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden myynnin valvontaan, eläinlääkintäpalvelut eläinten terveyden valvontaan, eläinlääkäripalveluun ja eläinsuojeluun. Raision kaupungin hallinnoiman ympäristöterveydenhuoltoyksikön henkilöresurssit olivat vuonna 04: ympäristöpäällikkö, eläinlääkäriä, 5 terveystarkastajaa, pieneläinhoitaja ja toimistosihteeri. Eläinsuojelu ostetaan Turun kaupungilta. Ympäristöterveydenhuoltoyksikön toimintasuunnitelman mukaisia tarkastuksia pystyttiin vuonna 04 tekemään tehokkaasti ja suunnitelma toteutui kaikilla valvonnan osa-alueilla hyvin. Talousarvioon haettiin lisämäärärahaa 0 000 euroa, johtuen suurimmaksi osaksi eläinsuojelun menojen kasvusta.

NAANTALIN KAUPUNKI TASE 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Aikuisten psykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Riikka Lehtinen/Kristian Kallio Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Budjettirahoitteinen Tehtäväalueen kuvaus: TA-TOIMENPITEET Aikuisten psykososiaalisten palveluiden tehtäväalue vastaa lakisääteisten ja valittujen palvelutasojen mukaisten harkinnanvaraisten päihde- ja mielenterveyspalvelujen tuottamisesta kaupunkilaisille. TP-TOTEUTUMINEN Matalan kynnyksen organisaation luominen, ammattiryhmien välisen verkostoitumisen tukeminen Laitoshoidon arviot tehdään moniammatillisesti, avohoidon riittävät resurssit, yhteistyön tiivistäminen eri henkilöstöryhmien välillä Henkilöstöryhmien yhteistyön ja tehtäväjaon tukeminen ja selkeyttäminen Yhtenäisten toimintatapojen kehittäminen, kustannustietoisuuden lisääminen Turvallisuusjärjestelmien kehitys ja ylläpito, varhainen puuttuminen ongelmiin, esimiestuen kehittäminen Sosiaali- ja terveystoimen välinen yhteistyö on sujunut aikuisten psykososiaaliset palvelut -tehtäväalueessa erinomaisesti, asiakkaiden asioita on käsitelty moniammatillisesti päihde- ja mielenterveystiimissä, joka on profiloitunut varsinkin kuntoutus- ja asumispalveluiden käsittelyyn. Avoasiakkaiden asioita on käsitelty säännöllisesti moniammatillisessa avotiimissä. Yhteistyön ja tehtävänjaon selkeyttämisprosessi on aloitettu vuoden 04 aikana, prosessi saadaan loppuunkäsiteltyä TVA-keskustelujen yhteydessä vuonna 05. PPPR-hankkeessa on kehitelty yhtenäisiä toimintatapoja psykososiaaliselle asiakkaalle, päihde ja mielenterveysasiakkaiden asumispalveluiden kustannukset on otettu määrätietoiseen tarkasteluun. Vaativien asiakkaiden hoito on toteutettu parityönä, ongelmiin on puututtu mahdollisimman varhain. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 44 89,64 84 500 84 500 49 4,93-35 375,07 58, 58, M yyntituotot 69,00 500 500 97,60 47,60 8,9 8,9 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot 4 407,65 38 000 38 000 4 830,60-33 69,40,7,7 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot 38 79,99 44 000 44 000 40 887,79-3, 9,9 9,9 Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 433,94 433,94 Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 84 933,49 06 44 74 03 380 465 359 49,53 045,47 06,9 99, Henkilöstökulut 430 796,49 487 75-5 977 46 98 45 688,83 8 509,7 9,9 98, Palvelujen ostot 596 6,89 489 43 00 000 689 43 70 069,89-638,89 4,3 00,7 Sisäiset palvelut 38 80,39 35 874 35 874 3 766, 3 07,88 9,3 9,3 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 47 4,0 6 33 6 33 3 54,6 9 59,74 5,6 5,6 Sisäiset aineet, tarvikkeet 80,30 3 334 3 334 900,73 433,7 57,0 57,0 Avustukset 7 96,88 3 49,39-3 49,39 Vuokrakulut 33 64,5 37 000 37 000 36 70,90 89,0 97,8 97,8 Vuokrakulut tilalaitokselle 90 377,45 9 39 9 39 98 555,8-6 63,8 06,7 06,7 M uut sisäiset vuokrakulut M uut toimintakulut 7 983,55 03 03 34,59-3,59 7,8 7,8 Sisäiset menot TOIMINTAKATE - 40 3,85-94 -74 03-95 965-30 94,60-4 39,60 08,9 00,6 Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät - 488,09-496 - 496-0,44 385,56 74, 74, TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ - 4 60,94-3 438-74 03-97 46-3 405,04-3 944,04 08,9 00,6 TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASE 04 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 ylilääkäri sosiaalityön johtaja aikuissosiaalityön päällikkö psykologi sairaan-/terveydenhoitaja 0, 0, 0,33,7 0, 0, 0,33 3,6 psykiatrinen sairaanhoitaja hoitaja sosiaalityöntekijä päivätoiminnanohjaaja asumispalveluohjaaja TOIMINTAKATSAUS Yhteensä,8 0,6 9,73 0, 0, 0,33 3,6 (0,3 siirto hallinnosta, 0,6 siirto terveyspalveluista),8 0,6 0,63,8 0,6 0,63 Mielenterveys- ja päihdehuollon palvelut toteutuivat voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti. Päihdehuollon avopalveluista huolehtivat terveyskeskuksessa kaksi korvaushoitajaa, jotka korvaushoidon lisäksi huolehtivat myös päihdeongelmaisten lääkehakuasiakkaiden hoidosta. Sosiaalipuolen avopalveluista huolehtivat hyvin pitkälti työparina työskentelevät avohuollon ohjaaja ja asumispalveluohjaaja. Päihdehuollon avopalvelua ostettiin lisäksi A-Klinikkasäätiöltä. Turun, Salon ja Naantalin toimipisteissä asiakkaita oli yhteensä 85 ja käyntejä 448. Päihdeongelmaisten päivätoiminta jatkui Tuulentuvan uusissa tiloissa, toiminnan sisältöä kehitettiin entistä paremmin vastaamaan palvelun tarvetta. Päihdehuollon asumispalveluyksiköissä asukkaita oli 5. Lisäksi kaupunki on välivuokrannut asuntoja Naantalin vuokrataloilta ja yksityisiltä vuokranantajilta, joita se vuokraa kriisi- ja tukiasumisen tarpeisiin. Päihteiden käytön takia laitoskuntoutuksessa kävi yhteensä 76 henkilöä, joista 60 oli katkaisuhoidossa ja 6 päihdekuntoutuslaitoksessa. Moniammatillinen päihde- ja TUNNUSLUVUT mielenterveystiimi arvioi kaikkien asumispalvelujen ja laitoskuntoutusten tarpeen yksilökohtaisesti. Mielenterveyspotilaiden avopalvelut toteutettiin terveyskeskuksessa psykologin, psykiatrisen sairaanhoitajan ja psykoterapeutin toimesta. Mielenterveyspotilaiden kotona pärjäämisestä huolehti osaltaan myös kotihoidon yhteydessä työskentelevä kahden henkilön muodostama MP-tiimi. Osa kotihoidon tuesta hoidettiin ostopalveluna. Mielenterveyspotilaiden päivätoimintaa Naantalin kaupunki osti edelleen Karvetin Klubitalolta. Naantalilaisia jäseniä Klubitalolla oli 48. Mielenterveysasiakkaita oli palveluasumisyksiköissä vuonna 04 aikana 9 henkilöä, lisäystä vuoteen 03 oli 5 henkilöä. Mielenterveysasiakkaiden palveluasumiskustannukset nousivat edelleen, mutta psykiatristen sairaalahoitojaksojen kustannusnousu on pysähtynyt. Vuonna 05 yksi tehtäväalueen pääprioriteeteista on saada asumispalvelukustannusten nousu pysähtymään. TOIMINTAKERTOMUS Käyttötalousosan toteutumisvertailu

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Erikoissairaanhoito Vastuuhenkilö: Riikka Lehtinen/Kristian Kallio Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Budjettirahoitteinen Tehtäväalueen kuvaus: Kaupungin osuus Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin menoista. TOIMINTATULOT YHT. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM M yyntituotot Sisäiset myyntituotot M aksutuotot Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 0 67 90, 306 695 306 695 0 689 508,3 67 86,69 97, 97, Henkilöstökulut 0 987,3 00 93 00 93 08 730,78-8 437,78 08,4 08,4 Palvelujen ostot 0 46 04,99 06 00 06 00 0 580 477,53 65 6,47 97,0 97,0 Sisäiset palvelut 88,00 30 30 300,00,00 99,3 99,3 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Sisäiset aineet, tarvikkeet Avustukset Vuokrakulut Vuokrakulut tilalaitokselle M uut sisäiset vuokrakulut M uut toimintakulut Sisäiset menot TOIMINTAKATE -0 67 90, - 306 695-306 695-0 689 508,3 67 86,69 97, 97, Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät -39 305-39 305 39 305,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -0 67 90, - 446 000-446 000-0 689 508,3 756 49,69 96,5 96,5 TOIMINTAKATSAUS Erikoissairaanhoidon kustannukset jäivät 67 000 euroa alle budjetoidun. Ensihoidon kustannukset 55 000 euroa sisältyvät terveyspalvelut tehtäväalueen kustannuksiin. TUNNUSLUVUT Siirtoviivepäivät 0 0 03 04 65 38 37 9

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Lapsiperheiden sosiaalityö Vastuuhenkilö: Jutta Merilahti Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Tehtäväalueen kuvaus: Budjettirahoitteinen Lastensuojelun kokonaisuus koostuu peruspalvelujen, ennaltaehkäisevän lastensuojelun ja lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun kokonaisuudesta. Kaikkien toimenpiteiden tulee olla lapsen edun mukaisia ja niiden tulee sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä edistää lapsen ja nuoren kehitystä. Kunnan on huolehdittava siitä, että ehkäisevä lastensuojelu sekä lapsi- että perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Lapsiperheiden sosiaalityöhön kuuluvat myös lakisääteiset lastenvalvojan tehtävät. TA-TOIMENPITEET Ennen sijoituspäätöksen tekemistä tulee kattavasti selvittää lapsen tukitoimien tarve. Omana työnä tehtävä moniammatillinen osaaminen hyödynnetään ja tuen tarve ja toimenpiteet suunnitellaan myös pitkällä aikavälillä. Lapsille ja perheille laaditaan asiakassuunnitelmat myös sijaishuollon ajaksi ja sijaishuollon aikana annettavia tukitoimia tehostetaan. Sijoitusten aikana tuetaan perheitä, jotta perheiden jälleenyhdistäminen tulee mahdolliseksi. Sijoitusten keston tarpeellisuutta arvioidaan säännöllisesti. Lastensuojelutarpeen taustalla olevien syiden analysointi ja ongelmakohtien selvittäminen. Henkilöstöryhmien yhteistyön lisääminen lastensuojelusuunnitelman (LsL ) mukaisena sektorirajat ylittäen. Lastensuojelun työprosesseja arvioidaan säännöllisesti ja niitä kehitetään paremmin toimiviksi. Moniammatillinen työvoimaresurssi turvataan myös jatkossa. Tavoitteiden toteutumista seurataan ja analysoidaan säännöllisesti. Talouden kehityksestä raportoidaan ja työn vaikuttavuutta seurataan. Lainsäädännön muutoksia ja täsmennyksiä seurataan aktiivisesti ja niihin reagoidaan toiminnan sisältöä tehostamalla. Yksikön moniammatillinen osaaminen turvataan myös jatkossa riittävällä resursoinnilla. Lastensuojelun ja psykiatrisen osaamisen yhteistyötä kehitetään. TP-TOTEUTUMINEN Lapsiperheiden sosiaalityössä moniammatillinen osaaminen on hyödynnetty hyvin ja avohuollon työ on tehty pääsääntöisesti omana työnä. Ostopalveluja on käytetty lähinnä tukihenkilötoiminnan ja iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvan perhetyön ostoon ja tukiperheisiin. Lasten ja perheiden tilanteisiin on pystytty puuttumaan ajoissa ja sijoituspäätökset on edellisten vuosien tapaan tehty moniammatillisesti. Sijoitusten aikana arvioidaan sijoitusten kestoa, tarkoituksenmukaisuutta ja kotiuttamisen mahdollisuutta. Sijoituksia on myös päätetty ja perheen jälleen yhdistämisiä on pystytty toteuttamaan. Lastensuojelutarpeen taustalla olevia syitä on analysoitu säännöllisesti ja moniammatillinen tiimi on työskennellyt tavoitteellisesti vastatakseen lastensuojelun tarpeeseen. Tarkasteltaessa sijoitushoitopäiviä hoitotyypeittäin vuodelta 04 voidaan todeta, että sijoitushoitopäivät ovat kokonaisuutena laskeneet verrattuna aikaisempaan vuoteen. Radikaali hoitopäivien määrän lasku näkyy erityisesti laitossijoituksissa. Lapsiperheiden sosiaalityön työprosessit on vuoden 04 aikana avattu ja niiden toimivuutta myös arvioitu ja täsmennetty. Lapsiperheiden sosiaalityössä on yhdessä henkilöstöhallinnon kanssa tehty vuoden 04 aikana työprosesseja koskeva kartoitus. Lapsiperheiden sosiaalityöhön on lisäksi hankittu asianmukaista lakikoulutusta silmällä pitäen vuoden 05 alusta voimaan tullutta sosiaalihuollon lakiuudistusta ja lastensuojelulain uudistusta.4.05 alkaen. Pitkäaikaiset sairaslomat lastensuojelun sosiaalityössä ovat vuonna 04 kuormittaneet yksikön toimintaa. Moniammatillinen osaaminen on turvattu ja yhteistyötä terveystoimen kanssa on koko sosiaalityössä tiivistetty ja hyödynnetty. Työnohjausta ja konsultaatioita on myös hyödynnetty ammatillisen osaamisen turvaamiseksi.

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 87 0,79 07 00 07 00 67 98,6 60 88,6 56,8 56,8 M yyntituotot 45 000 45 000-45 000,00 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot 60 50,9 6 00 6 00 48 07,34 86 007,34 38,5 38,5 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset 800,00 800,00 Vuokratulot 589,80 589,80 Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 6 600,60 7 43,47 7 43,47 Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 3 978 908,95 3 97 67 3 97 67 3 57 78,95 39 844,05 95,8 95,8 Henkilöstökulut 758 840,87 857 5 857 5 740 076,5 7 74,48 86,3 86,3 Palvelujen ostot 993 5,69 3 356 3 356 3 577,49 -,49 00,0 00,0 Sisäiset palvelut 4 338,66 50 5 50 5 54 98,07-4 083,07 08, 08, Aineet, tarvikkeet ja tavarat 6 59,98 4 887 4 887 6 66,33-79,33 6, 6, Sisäiset aineet, tarvikkeet 93,6 5 5 5,0 73,99 67, 67, Avustukset 87 769,99 88 65 88 65 56 306,69 3 38,3 63,5 63,5 Vuokrakulut 8 399, 78 78 3 009,57-9,57 49, 49, Vuokrakulut tilalaitokselle 66 56,7 68 595 68 595 68 595,48-0,48 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut 4 358,63 3 855 3 855 5 60,9-755,9 45,5 45,5 M uut toimintakulut 0 847,4 9,60-9,60 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -3 79 798,6-3 90 57-3 90 57-989 854,34 00 67,66 93,7 93,7 Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät -6 08,73-8 48-8 48 8 48,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -3 797 879,89-3 99 009-3 99 009-989 854,34 09 54,66 93,5 93,5 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 sosiaalityön johtaja toimistosihteeri sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja avohuollonohjaaja psykologi psykoterapeutti perhetyöntekijä 0,3 0,6 4 3,5 5 0,3 0,6 4 3,5 5 0,3 0,6 3 3,5 5 Yhteensä 7,4 7,4 6,4 TOIMINTAKATSAUS Lastensuojelun määräaikojen toteutumisen seurantaa on tehostettu. Vuonna 04 lapsiperheiden sosiaalityöhön tuli yhteensä 375 lastensuojeluilmoitusta. Ilmoitusten määrä on hieman edellistä vuotta alhaisempi. Eniten ilmoituksia tehtiin 7- vuotiaiden lasten ikäryhmässä. Eniten ilmoituksia tekivät sosiaalipäivystys (9,3 %), terveydenhuolto (4. %) ja poliisi (, 7 %). Lastensuojelun ilmoitusten taustalla olevista syistä 7, % liittyvät vanhempien päihteiden käyttöön, lapsen omaan päihteiden käyttöön (7,6 %), vanhempien jaksamattomuuteen (7 %) ja perheväkivaltaan (6,4%). Vuoden 04 aikana lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä oli yhteensä 0 lasta / nuorta. Uusia lastensuojelun asiakkuuksia aloitettiin 0. Vuoden 04 aikana sijoitettuja lapsia ja nuoria on ollut yhteensä 46. Näistä 7 lasta / nuorta on ollut vuoden aikana sijoitettuna laitoshoitoon, 0 ammatillisiin perhekoteihin ja 9 perheisiin. Vuoden lasten ja nuorten sijoituksia kodin ulkopuolelle on pystytty päättämään yhteensä 6. Vuoden 04 lopulla sijoitettuina laitoksiin on 8 lasta / nuorta, ammatillisiin perhekoteihin 7 lasta/nuorta ja perhehoitoon 6 lasta/ nuorta. Perheiden jälleen yhdistämisiä on pystytty toteuttamaan ja lapsia kotiuttamaan. Sijoitettujen lasten lukumäärä joulukuun lopussa 04 on yhteensä 3.

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Sijoitushoitopäivät ovat kokonaisuutena laskeneet verrattuna aikaisempaan vuoteen. Radikaali hoitopäivien määrän lasku näkyy erityisesti laitossijoituksissa. Laitossijoitusten hoitopäivät vuonna 04 ovat yhteensä 905 (v, 03 4 594 laitoshoitopäivää). Lapsiperheiden sosiaalityön sijoituksissa on ensimmäistä kertaa saavutettu huomattava lasku laitossijoitusten hoitopäiviin. Myös ammatillisen perhekotihoidon hoitopäivät ovat hieman laskeneet. Lapsia ja nuoria on ensisijaisesti pyritty sijoittamaan sukulaisperheisiin ja perhesijoitukseen. Myös huostaanottoja on kyetty välttämään suuntaamalla kohdennettuja tukitoimia kriisissä oleville perheille. Kahdella lapsiperhepsykologilla oli vuoden 04 aikana yhteensä 9 asiakasta. Lastensuojelun kautta lapsiperhepsykologien asiakkaiksi ohjautui 87, päivähoidon lähetteillä 56 ja oman yhteydenoton perusteella 48 asiakasta. Lapsiperhepsykologit osallistuivat sosiaalityöntekijöiden työpareina myös käräjäoikeuksien pyytämien olosuhdeselvitysten laadintaan. Lapsiperheiden psykoterapeutilla on vuoden 04 aikana ollut yhteensä 7 asiakkuutta. Tuen tarpeita aiheuttavat ahdistus, masennus, parisuhdekriisit, päihteiden käyttö, elämän kriisit ja vanhemmuuden puute. Kahdella nuorten avohuollon ohjaajalla on vuoden 04 aikana ollut yhteensä 37 nuorta. Asiakkaat ohjautuvat nuorten avohuollon ohjaajille lapsiperheiden sosiaalityöntekijöiden kautta, jotka tekevät päätöksen työskentelyn aloittamisesta. Työskentelyn perustana on nuoren yksilöllinen tukeminen hänen kasvussaan ja kehityksessään syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseksi. Perhetyötä tehdään lastensuojelun avohuollon tukitoimena yhteistyössä perheen kanssa. Perhetyöntekijät ovat osallistuneet vuonna 04 myös lastensuojelutarpeen selvityksiin muiden lapsiperheiden sosiaalityön ammattiryhmien tavoin ja hoitaneet myös valvottuja tapaamisia. Perhetyöntekijöillä on vuonna 04 ollut asiakkaina yhteensä 60 asiakasperhettä. Kymmenen perheen kohdalla työskentely on toteutettu parityönä. Monet perheet ovat moniongelmaisia ja vaativat pitkäkestoista ja intensiivistä perhetyötä. Perhetyötä on kuluneen vuoden aikana ostettu viikonloppuisin ja iltaisin tarvittavaan tehostettuun perhetyöhön. Perhetyön ostopalvelut ovat kuitenkin alittaneet sille budjetoidun määrärahan vuonna 04. TUNNUSLUVUT

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Aikuissosiaalityö Vastuuhenkilö: Jutta Merilahti Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Tehtäväalueen kuvaus: Budjettirahoitteinen Tehtäväalueeseen kuuluu pakolaishuolto, toimeentulotuki ja työtoiminta. Toiminnan tavoitteena on edistää ja tukea kaupunkilaisten omatoimisuutta ja sosiaalista turvallisuutta yhteistyössä muiden viranomaisten ja järjestöjen kanssa. TA-TOIMENPITEET Ohjaus, neuvonta ja taloudelliset tukitoimet Kuntalainen saa säädetyssä ajassa toimeentulotuen ja muut lakisääteiset palvelut Kaupungin oma ja oikein suunnattu aktiivinen työllistämistoiminta. Järjestetään määräaikaisia aktiivisia jaksoja, joiden avulla edistetään erityisesti nuorisotakuun velvoitteiden toteutumista, mutta myös muuta syrjäytymisen ehkäisyä Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien lisääminen, kaupungin omien toimipisteiden käyttö Kesäaikaan toiminnassa olevissa kaupungin toimintayksiköissä tarjotaan nuorille 4 viikon mittaisia kesätöitä TP-TOIMENPITEET Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä vuonna 04 oli yhteensä 773. Vuosiin 03 ja 0 verrattuna kotitalouksien määrä on hieman noussut. Työllistämistoiminnan tavoitteeksi vuonna 04 on asetettu erityisesti alle 5 vuotiaat henkilöt, nuorten työpajatoiminnan kehittäminen, työttömyyden kasvun seuranta ja aktivointi. Vuoden 04 aikana Naantalin sosiaali- ja terveystoimeen on muotoutunut työllisyystiimi, joka koostuu Työpajan, työllistämisyksikkö Pointin ja työllisyysohjaajan sekä aktiiviryhmän työntekijöistä. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien määrä on vuonna 04 lisääntynyt huomattavasti verrattuna vuoteen 03 ja 0. Yhteistyötä on myös tehty kaupungin eri yksiköiden kanssa. Kesätyöntekijöitä palkattiin neljän viikon mittaisiin työsuhteisiin 0 kpl. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 43 69,89 446 000 446 000 43 40,9-3 589,8 97,7 97,7 M yyntituotot 478,57 0 000 0 000 8 449,43-550,57 84,5 84,5 Sisäiset myyntituotot 48,00 48,00 M aksutuotot 6 50,9 4 069,93 4 069,93 Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset 84 547,9 366 000 366 000 306 955,00-59 045,00 95,7 95,7 Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot 38 993, 70 000 70 000 93 887,83 3 887,83 34, 34, Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 3 75 899,03 3 986 309 3 986 309 3 79 75,7 95 33,8 95, 95, Henkilöstökulut 90,40 94 07 94 07 58,53 8 64,47 93, 93, Palvelujen ostot 8 499,7 8 556 8 556 57 600,7 4 955,83 55,8 55,8 Sisäiset palvelut 34 460,05 5 97 5 97 50 68,54 568,46 98,9 98,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 9 984,07 8 070 8 070 4 0,65 4 058,35 77,5 77,5 Sisäiset aineet, tarvikkeet 9,33 95 95 330,07-35,07 69,3 69,3 Avustukset 78 355,35 363 875 363 875 375 687,8-8,8 00,5 00,5 Vuokrakulut 804,75 538 538 3 8,5-744,5 3,4 3,4 Vuokrakulut tilalaitokselle 34 76,4 73 386 73 386 73 387,33 -,33 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut 647,6 85 85 53,9 76,08 40,8 40,8 M uut toimintakulut 489,5 3 4,8-3 4,8 Sisäiset menot TOIMINTAKATE - 30 79,4-540 309-540 309-377 765,53 6 543,47 93,6 93,6 Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät -5 860,43-435 - 435 435,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ - 36 589,57-55 744-55 744-377 765,53 74 978,47 93, 93,

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 sosiaalityön johtaja aikuissosiaalityön päällikkö sosiaalityöntekijä sosiaaliohjaaja avohuollon ohjaaja etuuskäsittelijä toimistosihteeri aluekoordinaattori työpajaohjaaja+ma ohjaaja 0,3 0,33,4 0, 0,3 0,33,4 0, + 0,3 0,33,4 0, + Yhteensä 7,3 0,3 0,3 TOIMINTAKATSAUS Toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä vuonna 04 on yhteensä 773 ja myönnetyn toimeentulotuen määrä yhteensä 600 / kotitalous. Myönnetyn toimeentulotuen kokonaismäärä tilikaudella 04 oli yhteensä noin,0 milj., eli hieman edellistä vuotta alhaisempi. Pakolaisten vastaanotto kuntaan jatkui Naantalin hyväksymän sopimuksen mukaisesti. Vuoden 04 aikana kunta vastaanotti ELY-keskuksen kanssa yhteisesti sopien yhteensä 5 henkilöä, yhden henkilön alkuvuonna sekä kiintiöpakolaisten ryhmään kuuluvan syyrialaisperheen syyskuussa. Kiintiöpakolaisten osalta kunta saa valtiolta korvauksen neljän vuoden ajalta, muiden osalta kolmen vuoden ajalta. Aikuisten avohuollonohjauksen ja asumispalveluohjauksen piirissä on vuoden 04 aikana ollut kaiken kaikkiaan 97 asiakasta. Aikuisten avohuollonohjaaja ja asumispalveluohjaaja työskentelevät useiden asiakkaiden kanssa yhdessä tai työparina. Molemmilla on myös omia asiakkuuksia yhdessä muiden sosiaali- ja terveysviraston työntekijöiden kanssa. Asumispalveluohjaajan työnkuvaan kuuluu myös työskentely Naantalin vastaanottamien pakolaisten kanssa lähityöntekijän ominaisuudessa. Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 9 5 henkilöä, joista työttöminä oli 066 henkilöä eli,7 % työvoimasta. Työttömien määrä Naantalissa oli joulukuun lopussa, % suurempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyyden kasvu on lisännyt kustannusten nousua työmarkkinatuen kuntaosuuteen. Työmarkkinatuen saajien määrä on ollut kasvussa vuodenvaihteesta 04 alkaen, mikä näkyy myös kunnan maksuosuuden kasvuna. Vuonna 04 työmarkkinatukilistalla on ollut eri henkilöä ( v.03 80 henkilöä ). Työmarkkinatuen toteuma vuodelta 04 on 04 %, mikä tarkoittaa noin 36 000 euron määrärahan ylitystä työmarkkinatuen tilikohdalta. Pointti on aikuissosiaalityöhön kuuluva palvelupiste, jossa erityiskohderyhmänä ovat vaille opiskelu- tai työpaikkaa jääneet 5 -vuotiaat nuoret sekä pitkäaikaistyöttömät. Palvelu on tarkoitettu naantalilaisille, joiden mahdollisuudet saada omatoimisesti työtä ovat heikentyneet. Pointin sosiaaliohjaajat tukevat asiakkaitaan talouden-,työn- ja elämänhallinnassa yhteistyössä TE-toimiston sekä työnantajien kanssa. Pointti on vuonna 04 laatinut Raision TE-keskuksen kanssa yhteensä 5 aktivointisuunnitelmaa. Alle 5 vuotiaille suunnitelmia on tehty 37 ja 5 vuotta täyttäneille 88 kappaletta. Suunnitelmassa määritetään yhdessä asiakkaan kanssa, mitä jatkossa tapahtuu, jotta hänen työttömyytensä ei enää pitkittyisi. Yhtenä vaihtoehtona on mm. kuntouttava työtoiminta. Kuntouttavassa työtoiminnassa on vuonna 04 ollut 08 eri henkilöä. 58 kuntouttavaan työtoimintaan ohjautunutta henkilöä ovat olleet yli 500 päivää työttöminä. Toteutuneita kuntouttavan työtoiminnan päiviä on ollut yhteensä 7. Työtoimintaa on ostettu yhteensä 4 65 päivää Raina-säätiöstä, Lounais-Suomen työllistäjistä, Tsempistä ja Petreasta. Yhteistyötä on tehty kaupungin eri toimijoiden kanssa sekä luterilaisen seurakunnan ja helluntaiseurakunnan kanssa. Joulukuussa on aloitettu ryhmämuotoinen kuntouttava työtoiminta, joka on tarkoitettu yli 500 päivää työttöminä olleille henkilöille. Ryhmän tavoitteena on saada aktivoitua pitkäaikaistyöttömiä, parantaa elämän ja arjen hallintaa ja mahdollisuuksien mukaan miettiä yksilökohtaisesti henkilön sijoittumista kuntouttavaan työtomintaan, työkokeiluun tai avoimille työmarkkinoille. Nuorten työpajalla on vuoden 04 aikana ollut 38 eri asiakasta, joilla on tarkastelujakson aikana ollut yhteensä 88 valmennusjaksoa ja toteutuneita pajapäiviä 3. Muille kunnille myytyjä kuntouttavan työtoiminnan pajapäiviä on ollut yhteensä 44. Tukityöllistettyjä on kuluneen vuoden aikana ollut palkkatuetussa työsuhteessa 35 henkilöä, joista neljä on ollut velvoitetyöllistettyjä, yhteensä 79 kuukautta.

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Työllisyysvaroilla palkataan oppisopimussuhteisiin työttömiä naantalilaisia, joilla pääsääntöisesti ei ole aikaisempaa ammatillista koulutusta. Oppisopimussuhteeseen on palkattu vuonna 04 5 henkilöä, mikä tarkoittaa 00 kuukautta. Kesätyöntekijöitä palkattiin neljän viikon mittaisiin työsuhteisiin 0 kpl. Kesätyöntekijät ovat 6-4 vuotiaita naantalilaisia nuoria. Palkkaa maksettiin 770 / henkilö/ neljä viikkoa. TUNNUSLUVUT

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 Toimielin: SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Tehtäväalue: Vammaispalvelut Vastuuhenkilö: Jutta Merilahti Toiminnan luonne: Palvelutoiminto Tehtäväalueen kuvaus: Budjettirahoitteinen Tehtäväalueeseen kuuluu vammaisten-, vaikeavammaisten- ja kehitysvammaisten palvelut sekä erityisryhmien ohjaus. Toiminnan tavoitteena on edistää vammaisten henkilöiden tasa-arvoa ja mahdollisuuksia yhdenvertaiseen elämään muiden kansalaisten kanssa. Palvelut järjestetään kaupungin omalla toiminnalla sekä yhteistyössä muiden viranomaisten ja palveluntuottajien kanssa. TA-TOIMENPITEET Palveluilla turvataan vaikeavammaisten oikeudet niihin palveluihin, jotka heillä on oikeus lain perusteella saada vammansa perusteella, myös vaikeavammaisten oikeudet subjektiivisiin palveluihin Palvelujen järjestäminen ensisijaisesti kotiin annettavilla ratkaisuilla Toiminnan järjestäminen enemmän kunnan omana toimintana. Ostopalvelua vähennetään. TP-TOTEUTUMINEN Vammaispalveluissa on tuotettu lain mukaiset palvelut. Henkilökohtaista apua on kuluneen vuoden aikana pystytty siirtämään osittain omaksi työksi. Asiakkaiden palvelutarpeita on vuoden 04 aikana edelleen arvioitu yksilöllisesti ja pyritty hakemaan avun tarpeen mukaan kustannustehokkaita ja asiakkaita paremmin tukevia palvelukokonaisuuksia. Budjetti TP03 TA04 MRM TA04 + MRM TOT 04 YLI / ALLE EUR TOT % / TA /+M RM TOIMINTATULOT YHT. 0 6,97 9 500 9 500 4 90,8 4 790,8 50,4 50,4 M yyntituotot 0 6,97 9 500 9 500 4 90,8 4 790,8 50,4 50,4 Sisäiset myyntituotot M aksutuotot Sisäiset maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratulot Tilalaitos vuokratulot M uut sisäiset vuokratulot M uut toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Sisäiset tulot TOIMINTAMENOT YHT. 4 856 853,5 4 675 430 50 000 4 85 430 4 830 945,67-5 55,67 03,3 00, Henkilöstökulut 98 96,77 40 66 40 66 406 00,40-4 844,40 0, 0, Palvelujen ostot 879 307,35 583 068 50 000 733 068 3 099 035,04-365 967,04 0,0 3,4 Sisäiset palvelut 03 688,95 00 00 4 8, 06 89,78 5,7 5,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 5 084,5 3 483 3 483 560, 9,89 73,5 73,5 Sisäiset aineet, tarvikkeet 57,59 95 95 46,47 48,53 3,8 3,8 Avustukset 35 755,00 347 700 347 700 093 658,05 54 04,95 8, 8, Vuokrakulut 94,0 5 330 5 330 389,40 4 940,60 7,3 7,3 Vuokrakulut tilalaitokselle 507,36 0 0 0,08 0,9 00,0 00,0 M uut sisäiset vuokrakulut 3 339,90 85 85 590,45-305,45 0,6 0,6 M uut toimintakulut 44,89 73,45-73,45 Sisäiset menot TOIMINTAKATE -4 846 590,55-4 665 930-50 000-4 85 930-4 86 654,85-74,85 03, 00,0 Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät -9 697,06-8 4-8 4 8 4,00 TOIMINNAN YLI/ALIJÄÄMÄ -4 856 87,6-4 674 07-50 000-4 84 07-4 86 654,85 7 46,5 03, 99,8

NAANTALIN KAUPUNKI TASEKIRJA 04 HENKILÖSTÖRESURSSIT, tehtäväalueelle kohdistetut henkilötyövuodet Henkilöryhmä Htv TP03 Htv TA04-vuonna Htv 3..04 sosiaalityön johtaja aikuisosiaalityön päällikkö sosiaalityöntekijä avohuollon ohjaaja toimistosihteeri 0,3 0,34 0,3 0,34 0,3 0,34 hoitaja Yhteensä 4,64 (ma) 6,64 (ma) 6,64 TOIMINTAKATSAUS Vammaispalvelulain mukainen henkilökohtaisen avun ostopalvelu alittaa sille varatun määrärahan vajaat 00 000 euroa. Henkilökohtaisesta avusta on aiheutunut kustannussäästöä, johtuen siitä, että henkilökohtaista apua on osittain siirretty kunnan omaksi toiminnaksi ja osittain asiakkaiden ( 5 henkilöä ) siirtyessä tehostettuun palveluasumiseen. Kustannukset ovat vastaavasti nousseet tehostetun palveluasumisen osalta. Kehitysvammaisille henkilöille järjestettiin erilaisia vapaa-ajantoimintoja omana toimintana tai yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Työtoimintaa on järjestetty ostopalvelun lisäksi omana toimintana kaupungin omissa yksiköissä. Kouluvuoden aikana alakoululaisille järjestettiin yhteistyössä sivistysviraston kanssa aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä toimintaa koulujen loma-ajalle. Erityisryhmien liikuntatoimintaa on järjestetty syys- ja kevätkaudella. Kehitysvammaisten laitoshoitoon ja tehostettuun palveluasumiseen haettiin vuonna 04 lisämäärärahaa 50 000, koska asiakkaiden terveydentilan muutokset ovat vaatineet aiempaa tehostetumpaa hoitoa. Kehitysvammaisten omaishoidontuen menot ovat jonkin verran lisääntyneet, koska omaishoidon vapaapäivien tilapäishoito on kasvanut ja omaishoidontuen saajien määrä on lisääntynyt kolmella vuoteen 03 verrattuna. Vuoden 04 alussa Kehitysvammaisten palvelusäätiö sai ARA:lta myönteisen investointiavustuspäätöksen. Avustus on 50 % n.,4 milj. euron hankkeeseen, jossa rakennetaan kehitysvammaisille asumispalveluyksikkö Naantalin Suovuoreen. Asumisyksikkö rmuodostuu kolmesta 5 asukkaan ryhmäasumissolusta. Vuoden 04 aikana on kartoitettu ( tehty elämäntilannekuvaus) ne kehitysvammaiset henkilöt, joilla on mahdollisuus siirtyä kotoa tai laitoksesta vuonna 06 valmistuvaan asumisyksikköön. TUNNUSLUVUT