OPPILASKUNTATOIMINNAN KEHITTÄMINEN Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke 2014 2016 Oulun seutukaari, Limingan kunta Oppilas- ja opiskelijahuollon osakokonaisuus Tavoite Limingan perusopetuksen oppilaiden osallisuuden lisääminen sekä oppilaskuntatoimintamallin kehittäminen ja vakiinnuttaminen Taustatietoa Syksystä 2011 alkaen Limingan kunnassa perusopetusta on antanut kaksi isoa yhtenäiskoulua, joista toisen alaisuudessa toimii kolme kyläkoulua. Yläkoulun puolella oppilaskuntatoiminnalla on pitkät perinteet, mutta alakoulun puolella oppilaskuntatoimintaa on aloitettu vasta yhtenäiskoulujen myötä. Ihan pienimpien oppilaiden parissa oppilaskuntatoiminta on aloitettu ensimmäisen kerran lukuvuonna 2013 14. Perusopetuslakiin oppilaskuntatoiminta tuli pakolliseksi vuoden 2014 alusta. Kehittämistyön eteneminen Kaikki oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Käytännössä oppilaiden edustajina on toiminut luokkien 5-9 osalta oppilaskunnan hallitus ja luokkien 1-4 osalta oppilaskuntaedustajisto. Sekä oppilaskunnan hallituksella että oppilasedustajistolla on ollut kummallakin kaksi ohjaavaa opettajaa. Oppilaskunnan ohjaavat opettajat ovat yhdessä oppilaiden kanssa kehittäneet toimintaa ja pyrkineet luomaan yhtenäiskouluihin sopivat toimintamallit. Erityisesti lukuvuonna 2014 15 on kiinnitetty huomiota siihen että oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toiminnan kehittämiseen sekä opetussuunnitelman ja siihen liittyvien suunnitelmien valmisteluun. Koko kunnan tasolla on mietitty, miten lasten ja nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuudet toteutuisivat oppilas-/opiskelijakuntatoiminnan kautta. Kehittämistyön jatkuminen Kokeillaan ja kehitetään toimintamalleja, joita ei ole vielä käytännössä testattu esim. rehtoreiden kyselytunti. Aloitetaan työnimeltään pikkuparlamenttien toiminnan kehittäminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Mietitään keinoja ja malleja, miten oppilaiden osallistuminen uuden opetussuunnitelman mukaisiin monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin toteutetaan. Kehitetään kyläkoulujen oppilaskuntatoimintaa. Limingan kunta, Iivarinpolku 6, 91900 Liminka, kunta@liminka.fi, www.liminka.fi
Lisätietoja: apulaisrehtori Anne Peltokorpi 050-4320041 anne.peltokorpi@liminka.fi oppilaskunnan ohjaaja (5-9lk) Virve Huovinen 050-3181699 virve.huovinen@liminka.fi oppilaskunnan ohjaaja (1-4lk) Jaana Piippo 050-3181280 jaana.piippo@liminka.fi KEHITETYT TOIMINTAMALLIT Luokkien 1-4 oppilaskuntatoiminta Oppilaskuntaedustajiston valinta Luokkien 1-4 oppilaskuntatoimintaa johtaa oppilaskuntaedustajisto. Edustajiston oppilasmäärä voi vaihdella koulun oppilasmäärästä riippuen. Luokissa järjestetään äänestys, jossa jokainen 1.-4. luokan oppilas äänestää. Oppilaat äänestävät omalta luokka-asteeltaan mielestään sopivaa oppilasta. Oppilaskuntaedustajan kriteereinä ovat: reilu, reipas ja esimerkillinen oppilas, joka uskaltaa kertoa omia ja muiden mielipiteitä. Opettajat laskevat luokka-asteen äänet ja eniten ääniä saaneista oppilaista muodostetaan oppilaskuntaedustajisto seuraavasti: 3 oppilasta 1. luokilta 3 oppilasta 2. luokilta 4 oppilasta 3. luokilta 4 oppilasta 4. luokilta yhteensä 14 oppilasta Oppilaskunnan toiminta - oppilaskuntaedustajiston tutustuminen/ ryhmäyttäminen/ kouluttaminen yhteistyössä mm. tukioppilaiden, kuraattorin ja nuorisotoimen kanssa - oppilaskuntaedustajiston järjestäytymiskokous kokouskäytänteistä ja sopiminen mahdollisten toimihenkilöiden valinta - lukuvuoden toiminnan suunnittelu edustajat keräävät ideoita oppilailta ja tuovat niitä esille edustajiston kokouksessa - oppilaskunnan hallituksen ja oppilasedustajiston yhteinen kokous vähintään kerran lukuvuodessa - viihtyvyyttä lisäävä toiminta esim. väriviikon järjestäminen marraskuussa kioski pikkujoulupäivänä ja vapun edellä ( oppilaskunta miettii, mihin myyntituotto käytetään esim. välituntivälineisiin)
vappua edeltävän päivän toiminta - apuna tapahtumien järjestelyissä ja kiusaamisen ehkäisemisessä esim. ystävänpäiväradion juontajina - oppilaskunnan kuuleminen ajankohtaisissa asioissa esim. järjestyssääntöjen laadinnassa/muutoksissa - oppilaskunnan kuuleminen kehittämistyössä esim. hankkeissa, opetussuunnitelmatyössä Oppilaskunnan vaikuttamisen kanavat - oppilaskunnan hallituksen jäsenet voivat viedä tärkeäksi kokemiaan asioita eteenpäin mm. seuraavilla tavoilla: oppilaat voivat tehdä asioista esityksiä joko suoraan rehtorille (henkilökohtainen käynti rehtorin luona) tai jättämällä ehdotuksia oppilaskunnan ohjaavalle opettajalle, joka vie asiaa eteenpäin - oppilaille on mahdollisuus tuoda asioita käsittelyyn opettajainkokouksiin - kyselytunti rehtoreiden luona - rehtorit käyvät kokouksissa pyydettäessä kertomassa ajankohtaisista asioista Oppilaskunnan yhteistyö muiden tahojen kanssa - edustajan mukana olo hankkeissa (esim. Liikkuva Liminka -hankkeen arviointikokouksissa) - mahdollisuus tehdä yhteistyötä esim. nuorisotoimen, seurakunnan, MLL:n ja 4H:n kanssa Luokkien 5-9 oppilaskuntatoiminta Oppilaskunnan hallituksen valinta Luokkien 5-9 oppilaskuntatoimintaa johtaa oppilaskunnan hallitus. Hallitukseen valittava oppilasmäärä voi vaihdella koulun oppilasmäärästä riippuen. Koululla järjestetään syksyllä, yleensä syyskuun aikana, äänestys 5.-9. luokkien oppilaskunnan hallituksen valitsemiseksi. Kyseisten luokka-asteiden oppilaat saavat vapaaehtoisesti asettua ehdokkaaksi. He ilmoittautuvat ehdokkaaksi täyttämällä hakemuksen, jossa kertovat itsestään ja perustelevat, miksi juuri hänet kannattaisi valita hallituksen jäseneksi. Oppilaskunnan ohjaavat opettajat tarkastavat hakemukset ja edellisen vuoden hallituksen jäsenet kirjaavat ehdokkaat listoille. Kun jokaiselta luokka-asteelta on vähintään muutama ehdokas listoilla, niin luokissa järjestetään äänestys, jossa jokainen 5.-9. luokan oppilas äänestää mielestään sopivaa ehdokasta omalta luokka-asteeltaan hallitukseen. Kriteereinä ovat: reilu, reipas ja esimerkillinen oppilas, joka uskaltaa kertoa omia ja muiden mielipiteitä sekä ideoita. Opettajat laskevat luokka-asteiden äänet ja eniten ääniä saaneista oppilaista muodostetaan oppilaskunnan hallitus seuraavasti: 6 oppilasta 9. luokilta 4 oppilasta8. luokilta 4 oppilasta 7. luokilta 2 oppilasta 6. luokilta 2 oppilasta 5. luokilta Yhteensä 18 oppilasta + varajäsen jokaiselle luokka-asteelle
Oppilaskunnan toiminta - oppilaskunnan hallituksen tutustuminen/ ryhmäyttäminen/ kouluttaminen (yhteistyössä mm. tukioppilaiden, kuraattorin, nuorisotoimen kanssa) - oppilaskunnan hallituksen järjestäytymiskokous kokouskäytänteistä ja sopiminen puheenjohtajan, sihteerin ja mahdollisten muiden toimihenkilöiden valinta - lukuvuoden toiminnan suunnittelu hallituksen jäsenet keräävät ideoita oppilailta ja tuovat niitä esille hallituksen kokouksessa - oppilaskunnan hallituksen ja oppilasedustajiston yhteinen kokous vähintään kerran lukuvuodessa - kevätkokoontuminen/palautepäivä ja toiminnan arviointi oppilaskunnan hallituksen kesken - viihtyvyyttä lisäävä toiminta esim. väriviikon järjestäminen marraskuussa yhdessä pienten oppilaskuntaedustajiston kanssa syyslomaa edeltävänä perjantaina salitapahtuma 5.-9. luokille (musiikkia, näytelmänpätkiä, yhteisiä leikkejä) Halloween -tapahtuma syksyllä 5.-9. luokille (luokkien koristelu + pukukisa) kioskitoiminta keskiviikkoisin ja perjantaisin Tuiskulan koulurakennuksessa (kioskimyyjinä toimivat oppilaskunnan hallituksen jäsenet vuorollaan, he laskevat rahat, tekevät ostoslistaa, pitävät kioskin siistinä, tms.) vapunaaton toiminnan järjestäminen (salitilaisuus 5.-9. luokkalaisille) - apuna tapahtumien järjestelyissä ja kiusaamisen ehkäisemisessä esim. ystävänpäivän aamunavaus oppilaskunnan harrastepäivän suunnittelu ja järjestäminen 5.-9. luokkalaisille Terveelliset välipalat - maistatuksia koululla - oppilaskunnan kuuleminen ajankohtaisissa asioissa esim. järjestyssääntöjen laadinnassa/muutoksissa, kehittämistyössä esim. hankkeissa, opetussuunnitelmatyössä Oppilaskunnan vaikuttamisen kanavat - oppilaskunnan hallituksen jäsenet voivat viedä tärkeäksi kokemiaan asioita eteenpäin mm. seuraavilla tavoilla: oppilaat voivat tehdä asioista esityksiä joko suoraan rehtorille (henkilökohtainen käynti rehtorin luona) tai jättämällä ehdotuksia oppilaskunnan ohjaavalle opettajalle, joka vie asiaa eteenpäin - oppilaille on mahdollisuus tuoda asioita käsittelyyn opettajainkokouksiin - kyselytunti rehtoreiden luona - rehtorit käyvät kokouksissa pyydettäessä kertomassa ajankohtaisista asioista - asioita voidaan viedä kunnassa toimivan nuorisovaltuuston käsiteltäväksi esim. siten, että oppilaskunnan nuorisovaltuustojäsenet vievät asioita eteenpäin tai oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja esittävät yhdessä sovittuja asioita nuorisovaltuuston käsiteltäväksi Oppilaskunnan yhteistyö muiden tahojen kanssa - oppilaskunnan ja vanhempaintoimikunnan yhteistyötapaaminen on järjestetty vähintään kerran lukuvuodessa, yleensä syyslukukaudella. - oppilaskunnan hallituksen jäseniä on mukana hankkeissa (esim. Liikkuva Liminka -hankkeen arviointikokouksissa) sekä nuorisotalo Huiskeen talotoimikunnan kokouksissa - mahdollisuus tehdä yhteistyötä esim. nuorisotoimen, seurakunnan, MLL:n ja 4H:n kanssa
LASTEN JA NUORTEN VAIKUTTAMISEN JA OSALLISUUDEN VÄYLÄT LIMINGASSA OPPILASKUNTATOIMINNAN KAUTTA VARHAISKASVATUS JA ESIOPETUS Pikkuparlamenttien toiminnan kehittämistyö aloitetaan syksyllä 2015. PERUSOPETUS LUOKKIEN 1-4 OPPILASKUNTA - toimintaa johtaa oppilaista äänestämällä valittu oppilasedustajisto PERUSOPETUS LUOKKIEN 5-9 OPPILASKUNTA - toimintaa johtaa oppilasehdokkaista vaaleilla valittu oppilaskunnan hallitus vaaleilla valittu LUKIO, MUUT TOISEN ASTEEN OPPILAITOKSET OPISKELIJAKUNTA - toimintaa johtaa opiskelijakunnan hallitus NUORISOVALTUUSTO - jäseniä yläkoulusta, lukiosta, muista 2. asteen oppilaitoksista - valtuutettujen ikäjakauma 12 17 vuotta - kaksi valtuustokummia kutsutaan nuorisovaltuuston kokouksiin - nuorisovaltuuston jäsenillä on puhe- ja läsnäolo-oikeus lautakuntien kokouksissa niissä kohdissa, joissa käsitellään lasten ja nuorten asioita lukuun ottamatta salassa pidettävien asioiden käsittelyä