Opiskelun ja urheilun yhdistäminen Juha Dahlström
Urheilu itsessään on opiskelua, urheilu on oppimisalusta Huippu-urheilu on työtä Huippu-urheilija tekee kaksoisuraa 11.9.2018 2
Urheilu antaa hyvät eväät opiskeluun ja työuraan Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn URA-säätiön apurahatilaisuudessa 8.12.2016 Urheilu kehittää juuri niitä taitoja mitä työelämä vaatii. Sami Elopuro Kauppalehdessä 1.2.2017 Urheilu-ura on opettanut Elopurolle myös sen, että asiat pitää tehdä kunnolla, jotta menestystä tulisi myös bisneksessä. Jos haluaa tehdä hyvää tulosta, on valmistauduttava erittäin hyvin. Sami Itani Helsingin Sanomissa 19.3.2017 Urheilu on myös opettanut minua keskittymään tehokkaasti ja hallitsemaan tunteitani. Urheillessa menee pettymysten aallonpohjasta onnistumisen euforiaan. Kun on käsitellyt tällaista tunnespektriä, työelämässä on helppo pysyä rauhallisena ja vakuuttavana. Heli Rantanen Helsingin Sanomissa 14.10.2017 Kova halu olla paras, tiukka itsekuri ja opiskelu urheilun ohella ammattiin pohjustivat polkua keihäänheiton olympiavoittajaksi. 11.9.2018 3
Kaksoisuran tekemisen tulee tukea urheilu-uran aikana urheilutuloksen tekemistä 11.9.2018 4
Kaksoisuramallit Urheilu ensimmäisenä ammattina Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Urheilun ja työn yhdistäminen 11.9.2018 5
Suomalaisen kilpa-ja huippu-urheilujärjestelmän tavoitteena on, että kaikki urheilijat suorittavat toisen asteen tutkinnon. Osalle urheilijoista urheilun ja opiskelun yhdistäminen tukee tuloksen tekemistä. Osa urheilijoista saavuttaa parhaan mahdollisen urheilutuloksen olemalla ammattiurheilijoita. Urheilua ensimmäisenä ammattinaan toteuttaville urheilijoille on myös tärkeä olla uran ajan kiinnittyneinä urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkostoon. Toimintaympäristöt ja Olympiakomitean kaksoisura-asiantuntijat tukevat urheilijoita aktiiviuran ohessa ja siirtymävaiheessa kohti seuraavaa uraa. 11.9.2018 6
Kaksoisuran (Dual Career) käsite Taustaa Maailma ja erityisesti työelämä muuttuu kovaa vauhtia ja tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Yhä useampi aikuinen tekee työelämänsä aikana monta työuraa ja kouluttautuu uudestaan. Kaikilla aloilla korostetaan elinikäistä oppimista. Koulutuksessa opetussuunnitelmat eivät enää painotu oppisisältöihin vaan olennaisena tavoitteena ovat oppimaan oppimisen taidot. Puhutaan ilmiöoppimisesta ja opintojen siirtymisestä enemmän työelämälähtöisiksi. Tutkintovaatimukset ovat monimuotoistuneet ja opintojen suoritustavat monipuolistuneet. Samanaikaisesti urheilu nähdään entistä enemmän hyväksyttävänä ammattina. Urheilu on muutakin kuin itse lajisuoritukset. Urheilijan uraan liitetään ajatus yrittäjyydestä, jossa valmentautuminen vaatii hyvää organisointikykyä ja moniammatillista tiimityötä. Osataan myös sanoittaa paremmin sitä laajaa osaamista ja opittuja taitoja, joita urheilu vahvistaa. Ominaisuuksia ja taitoja, jotka tämän päivän työelämässä nimetään menestystekijöiksi. 11.9.2018 7
Mitä taitoja / osaamista urheilu opettaa? 11.9.2018 8
Urheilu-uran tulee tukea hallittua urasiirtymää 11.9.2018 9
Urasiirtymä (Career transition) tarkoittaa vaihetta, jossa urheilija lopettaa tavoitteellisen huippu-urheilun ja siirtyy seuraavaan uravaiheeseen Jokainen urasiirtymävaiheeseen edennyt urheilija on osaamiseltaan opintojen, urheilusta opittujen taitojen ja mahdollisten työelämäkokemustensa summa 11.9.2018 10
Tukiverkostoa Opinto- ja uraohjaus, akatemiakoordinaattorit ja OK:n kaksoisuratiimi Urheilu-uran jälkeiseen työelämään siirtyminen, ACP-ohjelma yhteistyössä Adeccon kanssa Vertaistuki, Olympiakomitean urheilijavaliokunta, Urheiluakatemiat, pelaajayhdistykset Urheilupsykologi, Olympiakomitean urheilupsykologit ja verkosto Urheilijan talous, apurahat, vakuutukset, rahastot, eläkkeet, opintososiaaliset edut 11.9.2018 11