Henkilöstökertomus 2017

Samankaltaiset tiedostot
Henkilöstökertomus 2018

Henkilöstökertomus 2016

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015

-15,0-3,9 0,3 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 17,9 771, ,2 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Siilinjärven kunnan HENKILÖSTÖKERTOMUS vuodelta 2015

-4,8-2,2-0,9 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 18,3 804, ,0 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut vuodelta 2004

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

0,0 4,5 4,8 0,0 5,0 Muiden esimiesasemassa olevien henkilöiden %-osuus henkilöstöstä vuoden lopussa

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Henkilöstötilinpäätöksen tunnusluvut viraston sisällä 2015 Tarkastelujoukko: Varastokirjasto Viraston org. rakenne

4,2-23,6-3,0 Henkilötyövuosien määrä vuoden aikana 24,4 801, ,6 Henkilötyövuosien määrän %-muutos edellisestä vuodesta

Yhtymävaltuuston perehdytysseminaari Sairaanhoitopiirin henkilöstöresurssit. Timo Tammilehto Henkilöstöjohtaja

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

Yhteensä Minimi Alakvartiili Q1

Kiekun tuottaman henkilöstötiedon hyödyntäminen johtamisessa

Henkilöstötilinpäätös 2011 Dnro 373/ /12

Henkilöstötilinpäätös 2012

VARASTOKIRJASTO HTP:N TUNNUSLUVUT NYKYISET HENKILÖSTÖPANOKSET

VMBarosta. Lisätietoja:

ÄHTÄR]N. KAUPUNGiN 1-[ENKJLÖSTÖRAPORT 11

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2013

JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2013

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

ÄT-[TÄRJN. KAUPUNGiN. 1-{ENKJLÖSTÖRAPOR i II

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Henkilöstökertomus 2014

Henkilöstökertomus 2014

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2008

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2016

Yhtymävaltuusto

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014 ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Rapor'pake*t. Työhyvinvoinnin seuraaminen ja mittaaminen. Henkilöstön tunnusluvut. Tasaarvosuunnitelma. Hälytysraportit

Henkilöstöraportti. Tilastotiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2017

Tehokkaampaa käyttöä. Henkkariklubi Perttu Seppänen

Henkilöstöön panostaminen

Palvelussuhde Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

HENKILÖSTÖOHJELMA... 3

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2017

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 83. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2011

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2016

HENKILÖSTÖRAPORTTI ÄHTÄRIN KAUPUNKI

Henkilöstöraportti 2014

LUOTTAMUSHENKILÖ- KOULUTUS

Henkilöstöraportti 2016

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Kaupunginhallitus Sivu 2 / 2

Henkilöstömäärät. Ikäjakauma. Poissaolot. Työtapaturmat. Henkilöstömenot

Henkilöstötilinpäätös 2016

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2015

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012

TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2006

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2016

11. Jäsenistön ansiotaso

Leppävirran kunta Puh. (017) PL 4, Leppävirta

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

Keski Satakunnan terveydenhuollon kuntayhtymä

SECURITAS OY HENKILÖSTÖRAPORTTI 2002

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2018

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

SYYTTÄJÄLAITOKSEN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2014

Trafin julkaisuja Liikenteen turvallisuusviraston henkilöstötilinpäätös vuodelta 2016

SUOMEN AKATEMIAN HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016

VALTIOKONTTORIN JULKAISUJA TIEDOLLA JOHTAMINEN 1/2017. Valtion henkilöstökertomus. Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö

Tahtin käyttö ja hyödyntäminen GTK:ssa Tahti-käyttäjäpäivä

Tasa-arvon tilastoseuranta keskustasolla. Tilastokoulutus Tilastokeskus Mika Happonen, VTML

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

Ruokapalvelut VAKINAISET TYÖLLISTETYT MÄÄRÄAIKAISET YHT

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS Osaamisen ja sivistyksen asialla

Sisällysluettelo. Henkilöstötilinpäätös /19

Khall Kvalt JUUAN KUNNAN HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2015

Henkilötyövuodet

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

Securitas Oy:n henkilöstöraportti 2005

Henkilöstöraportti Punkalaitumen kunta

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2017 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus

Henkilöstökertomus löytyy kokonaisuudessaan:

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari Hannu Tulensalo

KESKI-POHJANMAAN LIITTO HENKILÖSTÖRAPORTTI VUODELTA 2018

Transkriptio:

Henkilöstökertomus 2017

Henkilöstömäärä Naiset/Miehet Keski-ikä 719 666 665 666 47,2 2015 2016 2017 588 78 48,3 38,9 Henkilötyövuodet 2010-2017 Toimipaikat Henkilöstö paikkakunnittain Muut 76 35 Mikkeli 49 Pori 223 Joensuu Hämeenlinna 283 768 731 731 745 743 738 689 Hämeenlinna Pori Joensuu Mikkeli Lappeenranta Kokonaistyövoimakustannukset (milj. ) 33,9 31,5 28,3 631 Helsinki 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Vakituinen toimipaikka Väliaikainen toimipiste Kirjanpidon siirto Palkeisiin, tilapaiset virkapaikat 2015 2016 2017 Palkeet_D/240/01.00.01.03/2017

VmBaro 2017: Palkeet/Valtio vertailu Johtaminen Työn sisältö ja vaikuttamismahdollisuudet Palkkaus Osaaminen, oppiminen ja uudistuminen Työyhteisön toimintakulttuuri Vuorovaikutus ja viestintä Työ- ja toimintaympäristö Työnantajakuva ja arvot Työtyytyväisyys yhteensä Palkeet 2,95 3,54 2,54 3,30 3,52 3,33 3,11 3,40 3,22 2,98 3,37 3,48 Valtio 3,41 3,92 2,81 3,52 3,82 3,66 3,37 3,74 3,55 3,38 3,68 3,81 Johtajuusindeksi Innovointikyvykkyysindeksi Työyhteisöindeksi Esimiesbarometri 2017: Henkilöstön, tuloksen sekä motivaation ja osaamisen johtaminen Sairauspoissaolot työpäivää/htv 3,82 3,76 3,70 3,73 3,70 3,68 3,65 3,61 3,56 2015 2016 2017 11,2 2015 10,8 10,6 2016 2017 Henkilöstön johtaminen Tuloksen johtaminen Motivaation ja osaamisen johtaminen

Koulutuspäivät 3,8 3,2 (2016) päivää/htv Osaamiskartoitukset 347 henkilölle Koulutuspalautteet 3,3 3,3 (2016) asteikolla 1-4

Vuoden palkeetlainen Laatua Leanilla! Työn uusiutuminen Tulevaisuuden kuusi Green Office

Vuosi 2017 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen (Palkeet) henkilöstökertomus 2017 kokoaa keskeiset tiedot henkilöstöstä vuoden ajalta. Numerotiedot pohjautuvat Tahti-järjestelmästä saatuun informaatioon. Henkilöstökertomus antaa tietoa henkilöstörakenteesta ja henkilöstön uusiutumisesta, työvoimakustannuksista sekä henkilöstön työhyvinvoinnista ja kehittämisestä. Palkeissa toteutettiin vuoden 2017 alussa organisaatiomuutos. Kieku-hankkeen päättyessä määräaikaiset projektitehtävät eivät enää jatkuneet ja virkasiirroin Palkeisiin tuli uutta henkilöstöä niin Kieku-järjestelmän omistajuuden kuin kirjanpitotehtävien siirtymisen myötä. Lisäksi vuoden aikana otettiin merkittäviä askelia automaation hyödyntämiseksi ja organisoitiin uudelleen asiakaspalvelua. Nämä muutokset vaikuttivat merkittävästi Palkeiden toimintaan ja siten myös henkilöstöön. Vaikka vuoden lopussa oli henkilöstöä yhtä paljon kuin vuotta aiemmin, tapahtui henkilötyövuosissa reilua laskua. Neljän vakinaisen toimipaikkakunnan lisäksi, toimintaa toteutettiin väliaikaisilla toimipaikoilla. Vaihtuvuutta tapahtui edellisvuotta enemmän molempiin suuntiin. Palkeisiin sekä rekrytoitiin että Palkeista lähti aiempaa enemmän henkilöstöä. Sairauspoissaoloissa tapahtui pieni muutos parempaan suuntaan, työtyytyväisyyden osalta indeksi oli edellisvuoden lukua alhaisempi.

Vuoden 2017 lopussa Palkeissa työskenteli 666 henkilöä. Henkilömäärä pysyi lähes ennallaan (665 henkilöä v. 2016). Sen sijaan henkilötyövuosissa laskua oli 58,7 henkilötyövuotta (-8,5 %). 800 780 760 740 720 700 680 660 640 620 600 774 768,2 732 767 730,5 730,9 755 755 748,7 742,7 737,6 719 689,2 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 hlömäärä Kaavio 1. Henkilömäärä ja henkilötyövuodet 2010 2017 (Lähde: Tahti) htv 665 666 630,5 Kieku-tuotannon muututtua Palkeiden vastuulle vuoden 2017 alussa Valtiokonttorilta siirtyi Palkeiden palvelukseen 11 henkilöä Helsinkiin ja Lappeenrantaan. Lisäksi kirjanpidon tehtävien keskittämisen myötä Palkeisiin siirtyi 1.10.2017 alkaen muista virastoista yhteensä 31 henkilöä. Henkilömäärä vakinaisilla paikkakunnilla väheni edellisvuoden lopun tilanteesta; suhteellisesti eniten Porissa ja vähiten Joensuussa. väliaikaiset; 35 Mikkeli; 76 Joensuu; 223 Pori; 49 Hämeenlinna; 283 Kaavio 2: Henkilöstö paikkakunnittain 31.12.2017 (Lähde: Tahti) Henkilöstöryhmittäin Palkeiden henkilöstö on jakautunut kahtena viimeisimpänä vuotena kaavion mukaisesti. Johdon osuus pysyi ennallaan. Esimiesten osuus jatkoi laskuaan, asiantuntijatehtäviä tekevien osuus nousi selvästi. Toimihenkilötehtävissä tapahtui pientä laskua. 7 7 32 2017 89 537 johto 2016 48 53 555 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % esimies asiantuntija toimihenkilö Kaavio 3. Henkilöstö henkilöstöryhmittäin 31.12.2017 (pl. työllistetyt ja harjoittelijat) (Lähde: Tahti, Kieku) Talouspalvelusihteeri 235 Sovellusvastaava 38 Raportointivastaava 9 Palveluneuvoja 5 Palveluasiantuntija 34 Palkkapalvelusihteeri 171 Kirjanpitäjä 37 Assistentti 8 0 50 100 150 200 250 Kaavio 4. Toimihenkilötehtävissä työskentelevät nimikkeittäin 31.12.2017 (Lähde: Tahti, Kieku)

Osa-aikaisia oli vuoden 2017 lopussa 50 henkilöä (35 henkilöä v. 2016). Pääasiallisimmat osa-aikaisuuden syyt olivat osittainen hoitovapaa (17 henkilöä), osa-aikaeläke tai osittainen vanhuuseläke (11 henkilöä) sekä osatyökyvyttömyyseläke tai osakuntoutustuki (11 henkilöä). Vuoden 2017 lopussa henkilöstöstä oli vakinaisessa virassa 585 henkilöä, 87,8 prosenttia koko henkilöstöstä (86,0 % v. 2016). Määräaikaisten määrä oli 81. Luku vastaa valtion keskiarvoa määräaikaisten osuudesta. Vakinaisista henkilöistä 38 henkilöä hoiti Palkeissa muuta tehtävää kuin vakinaista virkaansa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli vielä 99 henkilöä. Miesten osuus henkilöstöstä oli 11,7 prosenttia (11,3 % v. 2016 ja 12,1 % v. 2015). Valtion koko henkilöstömäärästä miesten osuus (51,0 %) on hieman suurempi kuin naisten. Tämä johtuu suurista miesvaltaisista aloista (puolustusvoimat, poliisi ja rajavartiolaitos). Muilla aloilla naiset ovat enemmistönä. Osa-aikaisia miehistä oli kaksi henkilöä (2,6 % miehistä, naisista 8,2 %). Osa-aikaisuus ja määräaikaisuus on naisilla yleisempää työmarkkinoilla keskimäärin. Palkeissa tilanne oli toisin, määräaikaisuus oli edellisvuosien tapaan myös vuonna 2017 miehillä yleisempää (kaavio 6). Palkallisia harjoittelijoita Palkeissa oli koko vuoden aikana yhteensä 9,2 henkilötyövuoden verran (11,0 htv v. 2016). Palkallisten harjoittelijoiden lisäksi Palkeissa oli joitakin palkattomia harjoittelijoita. 20,0 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 13,8 12,0 5,8 6,3 14,6 5,1 16,6 4,4 17,2 4,6 18,4 5,8 14,0 12,2 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 5,3 7,5 henkilömäärä 78 588 määräaikaiset 18 63 osa-aikaiset 2 48 0 % 50 % 100 % Kaavio 6. Naisten ja miesten määriä 2017 (Lähde: Tahti, Kieku) 2017 mies 2017 nainen osa-aikaiset määräaikaiset Kaavio 5: Osa-aikaisten ja määräaikaisten henkilöiden prosenttiosuudet 2010-2017. (Lähde: Tahti, Kieku) Pitkillä virkavapailla (pl. sairauslomat) oli vuoden 2017 lopussa 38 henkilöä (52 hlöä v. 2016). Virkavapaalla olijoista toisen työnantajan palveluksessa toimi 12 henkilöä. Vuorotteluvapaalla oli kolme ja opintovapaalla kaksi henkilöä. Erilaisilla perhevapailla oli 17 henkilöä. Kuntoutustuella oli neljä henkilöä.

Henkilöstön keski-ikä oli vuoden lopussa 47,2 vuotta (46,5 vuotta v. 2016, valtiolla 46,3). Palkeiden selkeästi suurin ikäluokka oli 45 54-vuotiaat. Vähintään 45-vuotiaita henkilöstöstä oli 61,4 prosenttia (58,9 % v. 2016). Miesten keski-ikä oli naisten keski-ikää lähes kymmenen vuotta vähemmän. Valtiolle.fi-järjestelmän kautta ulkoisessa haussa oli yhteensä 56 ilmoitusta näistä 17 vakinaiseen tehtävään. Hakemuksia vastaanotettiin 1 545 kappaletta sekä Palkeissa jo työskenteleviltä että uusilta henkilöiltä. Hakujen määrä kääntyi nousuun kahden hiljaisemman vuoden jälkeen. Rekrytointien määrän lisäys johtui uusista tehtävistä sekä yli vuoden mittaisista määräaikaisuuksista. 137 111 96 166 153 147 215 215 212 173 176 197 Vakinaisia palvelussuhteita päättyi 50 kappaletta (32 kpl v. 2016). Vakinaisen henkilöstön lähtövaihtuvuus (vakinaisten päättyneiden palvelussuhteiden määrän suhde edellisvuoden lopun vakinaisten palvelussuhteiden määrään) oli 8,7 prosenttia (5,5 % v. 2016). Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä kasvoi 20 henkilöön (15 henkilöä v. 2016). Nuorin eläköitynyt oli 61-vuotias, vanhin 68-vuotias. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäi kaksi henkilöä (yksi henkilö v. 2016). Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikä oli 62,8 vuotta (63,4 v. 2016). Palkeissa eläköityminen tapahtui hieman vanhempana kuin valtiolla keskimäärin (62,1 v. 2016). Suoraan toiseen valtion virastoon rekrytoitiin neljä Palkeissa vakinaisessa virassa ollutta henkilöä. Yleisimmin uuteen työpaikkaan siirryttiin kuitenkin yksityiselle sektorille. 23 9 14-24 25-34 35-44 45-54 55-64 65-5 1 0 Ennusteen mukaan Palkeiden nykyisestä henkilöstöstä seuraavan viiden vuoden aikana (2018-2022) eläköityy 13,5 prosenttia ja kymmenen vuoden aikana (2018-2027) 28,5 prosenttia. Koko valtiosektorilla eläköitymistä arvioidaan tapahtuvan samalla ajanjaksolla 27,8 %. Arviot perustuvat tällä hetkellä palveluksessa olevan henkilöstön normaaliin henkilökohtaiseen eläkeikään. 2015 2016 2017 Kaavio 7. Henkilöstön ikäjakauma 2015 2017 (Lähde: Tahti) Palkeiden henkilöstössä miesten koulutustasoindeksi 5,3 vastasi valtion keskimääräistä indeksiä, naisten koulutustasoindeksi jäi vähän sen alle ollen 5,1. Luvut olivat lähellä edellisvuoden tasoa (miehillä 5,4, naisilla 5,2). Vähintään alempi korkeakoulututkinto oli 40,1 prosentilla henkilöstöstä (valtiolla 49,1 %). Tutkijakoulutuksen oli suorittanut kaksi henkilöä (0,3 %, valtiolla 3,9 %). 30 25 20 15 10 5 0 28,5 25,2 22,4 19,4 15,9 13,5 10,1 6,5 3,5 1,5 2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 2027 LKM Kum. % Kaavio 8. Henkilöstön poistuma vanhuuseläkkeelle 2018 2027 (Lähde: Tahti)

Työvoimakustannukset laskivat vuonna 2017 edellisvuodesta. Suunta johtui henkilötyövuosimäärän vähenemisestä. Sosiaaliturvan kustannukset, joista suurin osa muodostuu eläkemaksuista, laskivat prosentuaalisesti vuodessa eniten, ja olivat valtion keskiarvoa (15,2 %) alhaisemmat. Palkkasumman osuus Palkeissa oli lähellä valtion keskiarvoa (83,2 %). Henkilötyövuoden hinta kertoo kokonaistyövoimakustannusten osuuden henkilötyövuotta kohden. Vuodesta 2016 vuoteen 2017 (45 765 euroa) henkilötyövuoden hinta laski kiintein hinnoin tarkasteltuna 0,5 prosenttia (edellisvuoden lasku 0,9 %). Vuodesta 2013 lähtien muutos on ollut +1,5 prosenttia (kiintein hinnoin). Koko valtiolla keskimääräinen henkilötyövuoden hinta oli 58 146 euroa. 2016 2017 Muutos 1 000 % 1 000 % 1 000 % Palkkasumma 26 143 83,1 24 099 83,5-2 044-7,8 % - tehdyn työajan palkat 20 022 63,6 18 457 64,0-1 565-7,8 % - välilliset palkat 6 121 19,4 5 642 19,6-479 -7,8 % sosiaaliturva 4 167 13,2 3 687 12,8-480 -11,5 % muut välilliset työvoimakustannukset Työvoimakustannukset yhteensä 1 163 3,7 1 069 3,7-94 -8,1 % 31 473 100,0 28 855 100,0-2 618-8,3 % Taulukko 1. Työvoimakustannusten jakautuminen 2016 ja 2017 (Lähde: Tahti) 47 000 46 422 46 500 46 061 46 011 46 000 45 914 45 765 45 500 45 069 45 649 45 668 45 000 44 500 44 000 44 207 43 500 Kaavio 2: Henkilöstö paikkakunnittain 31.12.2017 (Lähde: Tahti) 43 000 2013 2014 2015 2016 2017 käyvin hinnoin kiintein hinnoin Kaavio 9. Henkilötyövuoden hinta 2013 2017 (Lähde: Tahti)

Vuoden 2017 aikana työpaikkaselvitykset tehtiin kaikilla vakinaisilla paikkakunnilla. Lisäksi aluehallintovirasto suoritti työsuojelutarkastukset Joensuussa sekä molemmissa Hämeenlinnan toimipaikoissa. Raportit on käsitelty henkilöstön kanssa ja ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. Työyhteisökohtaiset terveystarkastukset jatkuivat. Sähköpöytien hankintaa jatkettiin. Varhaisen tuen mallia jalkautettiin edelleen ja liikunta- ja kulttuuriseteleitä sai käyttöönsä edellisvuosien tapaan. Ravintoetu oli käytettävissä sopimusruokaravintoloissa. Joustoa työhön antoi mm. mahdollisuus etätyöpäiviin. Palkeet aloitti savuttomana työpaikkana 1.8.2017 alkaen. Työtyytyväisyysindeksi (3,22) ei vuonna 2017 noussut edellisvuoden tasolle (3,42). Vastausprosentti oli 72 (77 % v. 2016). Miehet olivat naisia tyytyväisempiä (miehet 3,37 ja naiset 3,21). samoin määräaikaiset viranhaltijat vakinaisia tyytyväisempiä (3,54 ja 3,19). Ikäryhmittäin tulokset sijoittuivat välille 3,17 3,44. Korkeimmat arvosanat saivat työn sisältö ja vaikuttamismahdollisuudet sekä työyhteisön toimintakulttuuri. Arvosanat alenivat eniten palkkauksen, johtamisen sekä työnantajakuvan ja arvojen osalta. Valtion keskiarvoihin verrattuna Palkeiden luvut olivat alhaisemmat (kokonaistyytyväisyys valtiolla 3,6). Henkilöstö on pyritty ottamaan mukaan työyhteisön kehittämiseen monin tavoin. Polkuni Palkeissa -hankkeen suunnittelu käynnistyi lokakuussa. Sen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa työkyvyn ylläpitämiseksi konkreettisia toimenpiteitä työelämän eri vaiheissa oleville palkeetlaisille. Työ jatkuu kevään 2018 aikana. Keväällä ja syksyllä järjestettiin puolen päivän mittaisia virkistysiltapäiviä. Pikkujoulujen sijaan Palkeet osallistui Suomi 100 -juhlavuoteen Joensuussa ja Hämeenlinnassa järjestetyillä juhlilla, joihin kutsuttiin myös jo eläkkeelle jääneitä palkeetlaisia. YHTEENSÄ Työnantajakuva ja arvot Vuorovaikutus ja viestintä Työympäristö Työyhteisön toimintakulttuuri 3,22 3,42 3,40 3,65 3,11 3,28 3,33 3,49 3,52 3,67 Esimiesbarometrin tulos oli Palkeissa edellisvuotta hieman parempi indeksi oli 3,70 (v. 2016 3,63). Osaamisen kehittäminen Palkkaus 2,54 2,83 3,30 3,40 Miehet olivat tässäkin kyselyssä naisia tyytyväisempiä. Vahvuuksina nousivat esiin työasioissa lähestymisen helppous sekä työaikajärjestelyjen soveltamisen joustavuus ja yksilökeskeisyys. Työn sisältö Johtaminen 3,54 3,72 2,95 3,22 0,00 0,50 1,00 1,50 2,00 2,50 3,00 3,50 4,00 2017 2016 Kaavio 10: Työtyytyväisyyskyselyn tulokset (Lähde: VMBaro)

Sairauspoissaolot vähenivät edellisvuodesta hieman. Palkeiden luku 10,6 työpäivää henkilötyövuotta kohden oli kuitenkin edelleen suurempi kuin valtiolla keskimäärin (8,4). Samoin Palkeiden terveysprosentti 34,5 alitti valtion arvon (38,2). Sairaustapauksia oli Palkeissa edellisvuotta vähemmän, mutta toisaalta poissaolot olivat vastaavasti pitempiä. Kokoaikaisia sairauspoissaoloja on pyritty lyhentämään osasairausvapailla. Vuonna 2017 tätä mahdollisuutta hyödynnettiin noin kymmenen henkilön kohdalla. Tarvittaessa käytiin työterveysneuvotteluja työterveyshuollon kanssa. Kuntoutukseen osallistui 12 henkilöä (18 hlöä v. 2016). Sairauspoissaoloissa painottuivat tuki- ja liikuntaelimiin liittyvät vaivat. Näistä syistä johtui peräti 44 prosenttia työterveyshuollon kautta myönnetyistä sairauspoissaolopäivistä. Työergonomiaan on pyritty panostamaan säännöllisillä ergonomiatarkastuskäynneillä ja jatkamalla työpöytien vaihtoa sähköpöydiksi. 16 14 12 10 8 6 4 2 0 11,2 10,8 10,6 3,9 4,2 4,6 13,5 13,4 12,3 työpäivää / htv työpäivää / tapaus työpäivää / edunsaaja 2015 2016 2017 Kaavio 11. Sairauspoissaolotietoja työpäivinä 2015 2017 (Lähde: Tahti) Vaativuustasoryhmien mukaan tarkasteltuna Palkeiden palveluksessa olevien naisten prosentuaalinen osuus painottui selkeämmin alempiin vaativuustasoryhmiin kuin miesten (kaavio 12). Vertailussa ovat mukana kaikki joulukuussa 2017 täyttä palkkaa saaneet henkilöt (555 henkilöä). Naisista 82,9 prosenttia (85,7 % v. 2016) sijoittui vaativuustasoryhmien 4 ja 6 välille, kun taas miehistä 62,3 prosenttia (66,7 % v. 2016). Vaativuustasolla 7 ei vuoden lopussa työskennellyt yhtään henkilöä, ja korkeimmalla vaativuustasolla 13 oli pelkästään kaksi naista. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 4 23 58 256 16 89 8 8 34 30 0 VT 4 VT 5 VT 6 VT 7 VT 8 VT 9 VT 10 VT 11 VT 12 VT 13 Yht. 102,8 105,0 101,4 100,6 95,1 96,6 97,0 6 5 2 3 2 9 0 2 69 486 103,4 VT 4 VT 5 VT 6 VT 7 VT 8 VT 9 VT 10 VT 11 VT 12 mies nainen Kaavio 12. Naisten ja miesten sijoittuminen vaativuusryhmittäin (Lähde: Tahti) Säännöllisen työajan kuukausiansion samapalkkaisuusindeksi (kaavio 13) osoittaa palkkatasa-arvon naisten ja miesten välillä. Suurimmassa osassa vaativuusryhmiä naisten keskimääräinen palkka oli miesten palkkoja korkeampi, mutta erot olivat vähäiset. Myös miesten lukumäärä on vähäinen, ja yhden henkilön merkitys siten suurempi kuin naisten joukossa. Lisäksi ylimmille vaativuustasoille 10 13 sijoittui vain noin viisi prosenttia koko henkilömäärästä. Kaavio 13. Samapalkkaisuusindeksi = naisten ansiot miesten ansioista 2017, miehet = 100 (Lähde: Tahti)

Henkilötyövuotta kohden lasketut investoinnit koulutukseen nousivat edellisvuodesta. Samoin investoinnit työkuntoon ja työtyytyväisyyteen - työpaikkaruokailuun, virkistys-toimintaan ja työsuojeluun - lisääntyivät hieman. Sen sijaan investoinnit työterveyshuoltoon kääntyivät laskuun. Työterveyshuollon sopimusta tarkistettiinkin vuoden aikana esimerkiksi pitkäaikaissairauksien hoidon osalta. työterveyshuolto 473,4 548,9 543,5 Koulutuspäivien lukumäärä nousi 3,8 työpäivään henkilötyövuotta kohti (3,2 v. 2016). Määrällisesti koulutuksia järjestettiin todella paljon, mutta koulutusten pituuksiin on kiinnitetty huomiota, jotta mahdollisimman moni pääsisi irrottautumaan töistään ja osallistumaan koulutuksiin. Kaikkien koulutusten yhteinen osallistujamäärä oli yli 2 300. Yhtenä koulutuksen painopisteenä oli Lean-malli, jota koulutettiin koko henkilöstölle. Skypen välityksellä eri alojen asiantuntijat pitivät luentosarjan, joka käsitteli mm. tulevaisuuden työtä, työn muutosta, sisäistä motivaatiota ja ihmisten välistä vuorovaikutusta. Uudet palvelut ja uusien työvälineiden käyttöönotto vaativat omat koulutuskokonaisuutensa. 655,5 koulutus 379,6 283,3 517,9 työtyytyväisyys ja työkunto 500,7 583,9 0,0 100,0 200,0 300,0 400,0 500,0 600,0 700,0 2017 2016 2015 Keväällä käynnistettiin Move it! -hanke, jonka tavoitteena oli uusien työtapojen ja välineiden haltuun ottaminen oman henkilöstön kesken. Osaamisen vahvistamisen ohella edistettiin verkostoitumista palveluryhmien ja paikkakuntien välillä. Erilliset osaamiskartoitukset tehtiin 348 henkilölle (72 hlölle v. 2016). Uusille henkilöille pidettiin omat informaatiotilaisuutensa edellisvuosien tapaan. Samoin muita tilaisuuksia, kuten esimiesfoorumeita ja koko henkilöstön infotilaisuuksia, järjestettiin säännöllisesti. Palkeissa järjestetyn koulutuksen lisäksi henkilöstö osallistui myös avoimiin ulkopuolisiin koulutuksiin, foorumeihin ja seminaareihin. Kaavio 14. Investoinnit ( /htv) koulutukseen, työterveyshuoltoon sekä työkuntoon ja työtyytyväisyyteen 2015 2017. Luvut eivät sisällä käytettyä työaikaa. (Lähde: Kirjanpito) HTV 630,5 muutos -58,7 HTV -8,5 % Määräaikaisia 81 muutos -12 henkilöä, -12,9 % HTV:n hinta 45 765 e muutos -0,5 % Osa-aikaisia 50 muutos +15 henkilöä +42,9 % Henkilöstökoulutus 3,8 pv/htv muutos +18,8 % Työterveyshuolto 473,4 e/htv muutos -13,8 % Ulkoisia hakuja 56 (2016 5) 1 545 hakemusta (2016 173) Sairauspoissaolot 10,6 työpäivää/htv muutos -1,9 % Lähtövaihtuvuus 8,7 % (50 vak. palvelus-suhdetta päättyi, joista vanhuuseläkkeelle jäi 20)