Forest Policy Brief. Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät
|
|
- Antero Elstelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Forest Policy Brief Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät
2 Kuva: Metla/Jouni Hyvärinen
3 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi Matkalla biotalouteen Ihmiskunnan käyttämän energian määrä on lisääntynyt viimeisten kahden vuosisadan ajan kiihtyvästi. Valtaosa siitä on tuotettu fossiilisilla polttoaineilla. Palamisessa vapautuu hiilidioksidia, joka lisää ilmakehän kykyä pidättää lämpösäteilyä. Sen seurauksena maapallon ilmasto muuttuu. Fossiilisten polttoaineiden varastot ovat myös rajalliset. Lisääntyvä kulutus ja rajalliset resurssit kohottavat energian hintaa. Yhtenä ratkaisuna raaka-aineiden kestävän käytön lisäämiseen ja energiahuollon sekä ilmastonmuutoksen muodostaman ongelmakokonaisuuden hallitsemiseen on esitetty siirtymistä kohti biotaloutta. Se tarkoittaa uudistuvien biomassojen laajamittaista tuotantoa ja hyödyntämistä tuotteiden ja energian raakaaineena. Biotalouteen siirtymiselle ei kuitenkaan pidä asettaa ylioptimistisia tavoitteita. On tärkeää ymmärtää, että bioenergialla ja muilla uusiutuvilla energiamuodoilla ei globaalissa mittakaavassa voida korvata fossiilisia polttoaineita, jos energian kokonaiskulutus säilyy nykyisellään. Paikallisesti bioenergian merkitys voi kuitenkin olla suuri. Tästä Suomi on hyvä esimerkki. Suomen metsät kasvavat runkopuuta vuodessa noin sata miljoonaa kuutiometriä. Karkeasti laskien siitä saisi 75 metriä korkean metrin levyisen pinon Helsingistä Nuorgamiin. Metsän uudistamis-, taimikonhoito- ja ensiharvennusvaiheessa tehtävin hoitotoimenpitein, jalostuksen menetelmin sekä lannoituksen avulla kasvua voidaan tästäkin vielä lisätä merkittävästi. Jos puuston koko nykyinen vuotuinen kasvu käytettäisiin energiantuotantoon, sillä voitaisiin korvata noin puolet vuotuisesta energian kokonaiskäytöstämme. Näin ei kuitenkaan kannata tehdä, koska runkopuulle on muita, taloudellisesti tuottavampia käyttövaihtoehtoja. Nykymuotoisen metsäteollisuuden sivutuotteina syntyy jo nyt paljon energiaa. Yhdessä polttopuun ja metsähakkeen kanssa se kattaa noin 20 % koko energiantuotannostamme. Metsistä teollisuuden sivutuotteena saatavan energian lisäksi Suomen tavoitteena on lisätä pienpuuna, hakkuutähteinä ja kantoina saatavan bioenergian käyttöä nykyiseltä 7,5 miljoonan kuutiometrin tasolta lähes kaksinkertaiseksi vuoteen 2020 mennessä. Jos tähän tavoitteeseen päästään, metsähakkeesta saatavan energian osuus olisi silloin jonkin verran alle 10 % nykyisestä energian kokonaiskulutuksesta. Metsävarat ja niiden kasvatukseen ja käyttöön liittyvä tieto ja osaaminen ovat Suomessa biotalouden tärkeimmät resurssit. Suomi voi kantaa vastuunsa globaalissa ilmastonmuutoksen torjunnassa parhaiten kehittämällä erityisesti metsiin pohjautuvaa biotaloutta. 3
4 4
5 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi Muuttuva ilmasto uusia mahdollisuuksia ja uhkia bioenergialle ja metsätaloudelle Suomen metsät järeytyvät ja tihentyvät Vuoteen 2042 ulottuvat skenaariolaskelmamme osoittavat, että jos jatkamme metsien hoitoa ja käyttöä nykyisten käytäntöjen mukaisesti, metsiemme puuvarannot kasvavat myös tulevaisuudessa (Kuva 1). Samalla metsämme tihentyvät ja ikääntyvät. Jos metsien käyttöaste jää nykyistä alhaisemmaksi, puuvarannon kasvu nopeutuu entisestään. Näin tapahtuu erityisesti, jos metsäteollisuuden puunkäyttö on alhainen ja ilmastonmuutos kiihdyttää puuston kasvua. Puustopääoma voi nousta nykyisestä 2,2 miljardista kuutiometristä jopa yli 3 miljardiin kuutiometriin. Tällöin kuitenkin myös luonnonpoistuman osuus kasvaa, koska puustojen ikääntyessä myös puiden luontainen kuoleminen lisääntyy. Nämä kehitystrendit lisäävät myrsky-, tauti- ja hyönteistuhoriskiä sekä mahdollisesti myös metsäpalojen riskiä kuolleen pystypuuston määrän kasvaessa. Metsiemme hiilitase pysyy positiivisena myös tulevaisuudessa Nykyoloissa metsiemme hiilitase on selvästi positiivinen, eli metsät sitovat kasvavaan puustoon ilmakehästä hiilidioksidia enemmän kuin sitä vapautuu takaisin ilmakehään hajoituksen ja metsien käytön seurauksena. Metsämme sitovat keskimäärin noin 40 % Suomen nykyisistä vuotuisista kasvihuonekaasupäästöistä. mrd m 3 3,5 3 2,5 2 AH AH+CC MT MT+CC SK SK+CC 1, Kuva 1. Puuston runkotilavuus vuosina eri skenaariolaskelmavaihtoehdoissa: Alhaisen puun käytön (AH) skenaariossa ainespuun käyttö on nyky tasoa vähäisempää (43,6 milj. m 3 v. 2020) ja metsähakkeen käyttö on uusiutuvan energian tavoitetta pienempää (energiapuun kokonaiskäyttö on 18,0 milj. m 3 v. 2020) Maltillisen puun käytön (MT) skenaariossa ainespuun hakkuut ovat nykytasolla (56,6 milj. m 3 v. 2020), ja metsähaketta käytetään enemmän kuin uusiutuvan energian velvoitepaketti edellyttää (energiapuun kokonaiskäyttö on 25,5 milj. m 3 v. 2020). Suurimman kestävän käytön (SK) skenaariossa metsiä hakataan täysimääräisesti suurimman kestävän hakkuutason mukaisesti (74,8 milj. m 3 v. 2020), ja metsähakkeessa saavutetaan uusiutuvan energian velvoitepaketin taso (energiapuun kokonaiskäyttö on 24,0 milj. m 3 v. 2020). CC (katkoviiva) merkitsee, että IPCC:n A1B skenaarion mukaiset vuoden keskilämpötilan, sadannan ja ilman hiilidioksidikonsentraation muutokset on otettu laskelmassa huomioon. 5
6 6 AH Skenaariolaskelmiemme 100 mukaan vuoteen 2042 ulottuvalla tarkastelujak MT AH+CC MT+CC solla jopa intensiivisimmässä metsien käyttövaihtoehdossa metsien hiilinielu säilyy. SK+CC 80 SK NIR2011 Lähempänä nykyistä metsien käyttöastetta olevissa vaihtoehdoissa hiilinielu 40 kasvaa, vaikka puuta käytetäänkin energianlähteenä (Kuva 2). Ilmastonmuutos kasvattaa metsien 20 hiilinielua, koska puiden kasvu 40 ja kariketuotos lisääntyvät enemmän kuin karikkeen 20 hajotus Työ- ja elinkeinoministeriön uusiutuvan energian velvoitepaketissa asetetun tavoitteen saavuttamiseksi tar vitaan 5 6 miljoonan kuutiometrin lisäys energiapuun korjuussa vuoteen 2020 mennessä. Tästä johtuen metsien vuotuinen laskennallinen hiilinielu pienenee noin13 miljoonalla hiilidioksiditonnilla. mijl. t. CO 2 Vuonna 2013 alkavalle Kioton seuraavalle velvoitekaudelle metsänielun laskentamenetelmäksi on sovittu vertailutasomenetelmä. Jos metsänielu on vertailu tasoa suurempi, maa saa siitä hyvityksen, jos taas pienempi, maa saa päästörasitteen. Suomen vuotuisen nielun vertailutaso on 20,5 miljoonaa tonnia hiili dioksidia. Metsiemme hiilensidonta ylittää sen kaikissa muissa paitsi maksimaalisen hakkuutason skenaariossa. Metsäenergian lisääntyvä käyttö edellyttää muutoksia metsänhoidossa Ilmastonmuutoksella ja varsinkin lisääntyvällä metsäbiomassan energiakäytöllä tulee olemaan näkyvä vaikutus metsänhoitoon ja metsänuudistamisvaiheen mijl. t. CO 2 Kuva 2. Metsien hiilinielu vuosina eri skenaariolaskelmavaihtoehdoissa: Alhaisen puun käytön (AH) skenaariossa ainespuun käyttö on nykytasoa vähäisempää (43,6 milj. m 3 v. 2020) ja metsähakkeen käyttö on uusiutuvan energian tavoitetta pienempää (energiapuun kokonaiskäyttö on 18,0 milj. m 3 v. 2020) Maltillisen puun käytön (MT) skenaariossa ainespuun hakkuut ovat nykytasolla (56,6 milj. m 3 v. 2020), ja metsähaketta käytetään enemmän kuin uusiutuvan energian velvoitepaketti edellyttää. Suurimman kestävän käytön (SK) skenaariossa metsiä hakataan täysimääräisesti suurimman kestävän hakkuutason mukaisesti, ja metsähakkeessa saavutetaan uusiutuvan energian velvoitepaketin taso. CC (katkoviiva) merkitsee, että IPCC:n A1B skenaarion mukaiset vuoden keskilämpötilan, sadannan ja ilman hiilidioksidikonsentraation muutokset on otettu laskelmassa huomioon. Vihreät neliöt ovat kasvihuonekaasuinventaariossa v vuosille raportoidut arvot. toimenpiteisiin. Se avaa myös uusia mahdollisuuksia metsänhoidon koneellistamiseen. AH AH+CC MT MT+CC SK SK+CC NIR201
7 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi Kiertoajan alkupäässä metsäbiomassan tuotantoa voidaan lisätä nostamalla kasvatustiheyttä. Männiköissä näin voidaan saavuttaa myös laadun paraneminen kiertoajan loppuun asti kasvatettavissa puissa. Myös jalostetun siemenmateriaalin käytöllä ja lannoituksella voidaan nostaa metsäbiomassan kasvua merkittävästi. Taimikoiden varhaishoito ja taimikonhoito ovat avainasemassa, kun halutaan turvata riittävä ainespuun tuotanto perinteisen metsäteollisuuden tarpeisiin ja sitä kautta tuleva merkittävä energiatuotanto. Pelkän energiapuun kasvatus tai sen yhdistäminen ainespuun kasvatukseen nousevat aikaisempaa tärkeämmiksi metsien hyödyntämismuodoiksi. Puubiomassaa on mahdollista tuottaa intensiivisesti lyhyellä kiertoajalla. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi tiheiden koivu-, hybridihaapa-, paju- ja leppämetsiköiden kasvattamista lyhytkiertoviljelminä (kiertoaika 5 15 vuotta) sekä niiden uudistamista vesasyntyisesti. Muita mahdollisuuksia ovat kotimaisten lehtipuulajien, kuten hieskoivun, lepän tai haavan kasvattaminen energiaviljelmillä vuoden kiertoajoilla tai hieskoivikoiden kasvattaminen etenkin turv la lyhyehköllä vuoden kiertoajalla joko kokonaan energiapuuksi tai yhdistämällä niissä aines- ja energiapuun kasvatus toisiinsa. Yllä Paltamossa sijaitseva kohde, jossa tehtiin puun maanpäällisten osien kokopuun korjuu. Kohde on kuvattu pian korjuun jälkeen keväällä Kuva: Pentti Savilampi. Alemmassa kuvassa sama kohde noin 25 vuoden kuluttua hakkuusta. Kuva: Eero Kubin, Metla. 7
8 8
9 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi Metsäbioenergian korjuuta voidaan kasvattaa Jos hakkuutähteen ja kantojen lisäksi energiakäyttöön ohjataan myös teollisuuden jalostuskäytön yli jäävä pienpuu, metsistämme on mahdollista korjata noin 25 miljoonaa kuutiometriä metsäenergiaa, kun teollisuuden ainespuuhakkuut säilyvät nykytasolla. Metsäenergiahuolto ja erityisesti korjattavien metsäenergiajakeiden suhteet määräytyvät teollisuuden ainespuuhakkuiden perusteella. Jos metsäteollisuuden kotimaan puunhankinta pienenee, on tulevaisuuden metsäenergia hankittava harvennushakkuukohteista. Harvennushakkuiden merkitys puunhankinnassa siis mahdollisesti kasvaa tulevina vuosikymmeninä. Jos fossiilisten polttoaineiden hintakehitys jatkaa nykyisellä kasvu-urallaan, on todennäköistä, että tulevaisuudessa ainespuuta ja energiapuuta tuotetaan ja korjataan suunnitellusti, joko rinnakkain tai ajallisesti peräkkäin. Metsien tuottavuudesta ja ympäristöstä tulee huolehtia Jos kokopuun korjuussa poistetaan kaikki biomassa, metsien kasvu heikentyy (Kuva 4). Vaikutukset voimistuvat, jos samanlainen korjuu toistetaan. Metsien kestävän käytön kannalta onkin tärkeää käyttää ja kehittää korjuutapoja, joissa metsiin jätetään ravinnerikkaimmat vihreät kasvinosat, jolloin korjuun vaikutukset metsien kasvuun jäävät vähäisemmiksi. Metsien ravinnetalouden ylläpitämiseksi poltossa syntyvän tuhkan kierrättämistä takaisin metsiin tulee lisätä. Kantopuun korjuu energiakäyttöön tulee tehdä menetelmillä, joissa maan pintaa rikotaan mahdollisimman vähän. Myös metsätalouden aiheuttamia vesistöhaittoja tulee ehkäistä. Avohakkuualoilta kiintoaineen ja ravinteiden valunta vesistöihin voi kasvaa, kun haihduttavaa puustoa ei ole, ja maanpinta hakkuiden yhteydessä rikkoutuu ja urittuu. Kokopuukorjuussa maanpintaa rikkoutuu enemmän, varsinkin jos alueella tehdään Vuotuinen kasvu, m 3 /ha 0 Mänty Kuusi (n=14) (n=8) Kasvu 1. harvennuksen jälkeen Runkopuu Kokopuu Mänty Kuusi (n=5) (n=6) Kasvu 2. harvennuksen jälkeen Kuva 4. Jos kokopuun korjuu tehdään niin, että kaikki hakkuutähteet poistetaan, jäljelle jäävän puuston kasvu alenee. Kuvassa esitetään vuotuinen keskimääräinen tilavuuskasvu ensimmäisen ja toisen harvennuksen jälkeen, kun harvennuksissa korjattiin vain runkopuu tai runkopuu ja kaikki hakkuu tähteet. Tulokset ovat keskiarvoja koesarjasta, jonka aineistona olivat pohjoismaiset hakkuutähdekokeet. 9
10 10 myös kantojen nosto. Se kasvattaa riskiä kiintoaineen valumisesta vesistöihin. Toisaalta kokopuun korjuussa kasvupaikalta poistetaan ravinteita, jotka muuten voisivat huuhtoutua vesistöihin. Niinpä kokopuun korjuuta seuraavien muutamien vuosien aikana korjuun vesistövaikutukset jäävät todennäköisesti tavanomaista avohakkuuta vähäisemmiksi. Muutoksia metsäkasvillisuudessa ja metsien monimuotoisuudessa Nykymuotoinen metsätalous on aiheuttanut muutoksia metsäkasvillisuudessa esimerkiksi vähentämällä mustikan varvikkojen peittävyyttä. Kuitenkaan, kun metsäkasvillisuuden lajistoa tarkastellaan 1950-luvulta tähän päivään ulottuvan aineiston valossa, kasvilajien esiintymisessä ei ole voitu osoittaa olevan tapahtumassa mitään huomattavaa biodiversiteetin laskua. Hakkuutähteiden korjuu vähentää käytettävissä olevan typen määrää ja typestä hyötyvien lajien, kuten maitohorsman ja vadelman, kasvua. Se vapauttaa kasvutilaa muille kasvilajeille. Sen sijaan on luultavaa, että kantojen nosto vaikuttaa lahopuusta riippuvaisten hyönteisten määriin, koska se vähentää suuriläpimittaisen lahoavan puun määrää metsässä. Lahopuun väheneminen onkin merkittävin yksittäinen talousmetsien monimuotoisuutta vähentävä tekijä. Energiapuun korjuuta ei tule toteuttaa niin, että kaikki järeä kuollut puusto otetaan metsistä talteen. Tämä olisi vastoin ekologisen kestävyyden ja monimuotoisuuden säilyttämisen tavoitteita. Männyn ja koivun järeitä latvuksia ja hukkapuuta tulisi pyrkiä säästämään korjuun yhteydessä. Haavan hakkuutähteitä ei pitäisi korjata lainkaan. Ilmaston muuttumiseen liittyvät riskit pitää tunnistaa ja niihin tulee varautua Lustokronologia Lapin männyistä kertoo, että vuotta sitten Lapin kesät olivat yli 2,5 astetta nykyistä lämpimämpiä, ja keskiajan lämpökausi oli yhtä lämmin tai lämpimämpi kuin 1930-luku. Luontaiset ilmaston vaihtelut tulevat tapahtumaan Kun metsäkasvillisuuden lajistoa tarkastellaan 1950-luvulta tähän päivään ulottuvan aineiston valossa, kasvilajien esiintymisessä ei ole voitu osoittaa olevan tapahtumassa mitään huomattavaa biodiversiteetin laskua.
11 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi tulevaisuudessa todennäköisesti samoissa vaihteluväleissä ja samoilla aikajänteillä kuin menneisyydessä. Vaikka metsiemme sopeutumiskykyä on siis koeteltu ennenkin, ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta on tärkeää pystyä ennakoimaan paikallisilmastojen todennäköiset muutokset ja niiden vaikutukset metsiin ja niiden hoitoon. Ilmastoennusteiden mukaan muutokset tulevaisuuden ilmastossa saatavat olla varsin nopeita, ja lämpeneminen ja ääri-ilmiöiden lisääntyminen voivat vaarantaa puiden luontaisen sopeutumiskyvyn. Siitä aiheutuvat riskit on tunnettava, ja metsänhoidossa on vältettävä riskialttiita valintoja ja menetelmiä. Riskit liittyvät puiden karaistumiseen, pakkaskestävyyteen, suveentumiseen sekä kuivuuden- ja tulvankestävyyteen. Niiden vuoksi metsänhoidossa olisi suosittava kasvuympäristöön, etenkin valoilmastoon ja kuivuuden sietoon, parhaiten sopeutuneita puulajeja ja alkuperiä. Silloin metsätalous voi hyötyä ilmaston lämpenemisestä ja kasvukauden pitenemisestä. Sopeutumista voidaan edistää myös metsänjalostuksella tuottamalla muuttuviin ilmasto-oloihin soveliasta siemen- ja taimimateriaalia. Erityisesti eteläisten alkuperien käyttöön liittyvät riskit ovat suuret, ja voimassa olevia suosituksia puiden alkuperäsiirtojen osalta tulee noudattaa Sienitaudeista juurikäävän aiheuttamien kuusen tyvilahon ja männyn tyvitervastaudin oletetaan lisääntyvän ja leviävän Pohjois-Suomeen asti. Juurikäävän torjumiseksi ja tuhojen leviämisen ehkäisemiseksi kantokäsittely tulisi tehdä havumetsien kesäaikaisissa 11 Kuva: Metla/Jouni Hyvärinen
12 12 Ilmastonmuutos voi heikentää metsiemme terveydentilaa merkittävästi, koska todennäköisesti monet nykyisistä tuhonaiheuttajista pystyvät mukautumaan muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin puustoa paremmin. Ilmastonmuutos myös avaa tietä kokonaan uusille tuhonaiheuttajille. hakkuissa koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Myös energiapuuta korjattaessa havupuiden kannot tulisi käsitellä juurikäävän torjuntaaineella. Metsänuudistamisessa tehokkain keino juurikääpätuhojen estämiseksi on viljellä juurikäävän pahasti vaivaamat alueet lehtipuilla, mikä edellyttää hirvieläinkantojen pitämistä riittävän alhaisina. Kirjanpainajalla on jo havaittu kaksi sukupolvea yhden kasvukauden aikana, mikä lisää kuusen tuhoriskejä. Myös mäntypistiäisten ja ytimennävertäjien aiheuttamien tuhojen oletetaan lisääntyvän. Ikääntyneet ja kuivuuden vuoksi heikentyneet kuusikot ovat alttiita kirjanpainajatuhoille. Riskejä voidaan vähentää huolehtimalla hyvästä metsähygieniasta, kuten poistamalla tuulen- ja myrskynkaadot ajallaan, ja oikeilla kasvupaikkavalinnoilla. Hyviksi todettujen metsänhoitokeinojen merkitys korostuu ilmaston muuttuessa, jotta puusto olisi mahdollisimman vastustuskykyistä. Tärkeimmät keinot ovat sopivan puulajin ja alkuperän valinta metsää uudistettaessa sekä suositusten mukainen taimikonhoito ja oikea-aikaiset nuorten metsien harvennukset. Suurialaisten tauti- ja hyönteistuhojen ehkäisemiseksi laaja-alaisia tasaikäisiä saman puulajin metsiköitä tulee välttää. Ilmastonmuutokseen sopeutumista ja riskien hallintaa voidaan myös edesauttaa monipuolistamalla metsien ikä- ja puulaji rakennetta. Hirvi on tällä hetkellä merkittävin vahinkojen aiheuttaja männyn ja koivun taimikoissa. Hirvikantaa voidaan säädellä parhaiten metsästyksellä. Talvien lauhtumisen, lumipeitteen ohentumisen ja lumipeitteisen ajan lyhenemisen arvioidaan parantavan valkohäntä- ja metsäkauriin menestymistä nykyistä pohjoisempana.
13 Uusia taudin- ja tuhonaiheuttajia voi saapua ilmavirtausten mukana (tulokaslajit) sekä myös ulkomaisten taimien, puisten pakkausten ja puutavaran tuonnin myötä (vieraslajit), ja ilmastonmuutos voi parantaa niiden elinedellytyksiä. Tulokas- ja vieraslajit voivat levitä nopeasti alueille, joissa luontaista vastustuskykyä ei ole kehittynyt. Niiden menestymistä luonnossamme on kuitenkin hyvin vaikea ennakoida. Näiden riskien ennakoinnissa tarvitaan tutkimusta ja tehokasta metsien tilan seurantaa. Koska uusien taudinaiheuttajien ja tuholaisten havaitseminen tuontitaimista on erittäin vaikeaa, tulisi vakavasti harkita taimi- ja koristekasvien tuonnin lopettamista tai merkittävää rajoittamista. Metsäenergian käyttötavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan poliittista ohjausta ja panostusta uuden teknologian kehittämiseen Metsäteollisuuden sivutuotevirroista saadaan energiaa noin 60 TWh. Sen lisäksi uusiutuvalle energialle on sähkön- ja lämmöntuotannon osalta asetettu 25 TWh:n, biopolttonesteiden osalta 7 TWh:n ja pellettien osalta 2 TWh:n tavoitetaso vuonna Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan joko eri tyyppisiä yhteiskunnan tukia tai varsin korkeata CO 2 -päästöoikeuden hintaa. Jos uusiutuvan energian lisäämiselle asetettu tavoite halutaan saavuttaa metsähakkeen käyttöä lisäämällä, täytyy edellä mainittujen tekijöiden lisäksi myös kotimaisten ainespuuhakkuiden tason nousta nykyisestä selvästi. Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi Tiukalla päästölupapolitiikalla ja nykyistä korkeammilla päästölupien hinnoilla edistettäisiin metsähakkeen ohjautumista energian tuotantoon tukia tehokkaammin. Suunniteltu päästöluvan hintaan sidottu sähkön muuttuva tuotantotuki kuitenkin lieventää metsähakkeen käytön kannattavuuteen liittyvää epävarmuutta. Myös pienpuun energiatuki voitaisiin sitoa päästöluvan hintaan. Muutoin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa tukea maksetaan ensiharvennuspuulle, joka muutenkin ohjautuisi polttoaineeksi. Eri tukimuodoista tuotantotuki on laskelmien mukaan tehokkain. Hankinnan teknologian ja logistiikan näkökulmasta harvennusmetsien energiapuun korjuussa tulisi edistää korjuukoneiden ympärivuotista työllistymistä, kehittää integroidun puunkorjuun teknologiaa sekä hakkuutapoja, jotka parantavat hakettamattoman harvennuspuun kaukokuljetustehokkuutta esim. auto-, alus- ja junakuljetuksissa. Kuljettajien koulutuksen avulla tulisi varmistaa, että parhaat ja tehokkaimmat työtavat siirtyvät käytäntöön. Metsähakkeen toimitusketjussa tulisi kehittää sellaisia logistisia toimintamalleja, joilla voidaan tasoittaa ja ratkaista metsähakkeen kulutushuippujen aiheuttamia ongelmia hakkeen vastaanotossa, haketuksessa ja kaukokuljetuksessa sekä taata kone- ja kuljetuskalustoresurssien tehokas ympärivuotinen käyttö. Energiapuun varastointitapoja ja toimituslogistiikka tulisi kehittää siten, että tuhojen synty energiapuuvarastoa ympäröivissä metsissä ja taimikoissa estetään. 13
14 14 Kuva: Metla/Jouni Hyvärinen
15 Metla metsä tieto osaaminen hyvinvointi BIO ja MIL tutkimusohjelmien tulosten perusteella tehtyjä johtopäätöksiä 55Bioenergiaa metsistä (BIO) ja Metsäekosysteemien toiminta ja metsien käyttö muuttuvassa ilmastossa (MIL) -tutkimusohjelmien perusteella voidaan todeta, että Suomen energia- ja ilmastopolitiikassa metsille asetetut korkeat tavoitteet ovat saavutettavissa sekä uusiutuvan energian tuotannon että ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta. 55Metsäsektorilla on hyvät toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa. Käytännön toiminnassa on kuitenkin huomioitava lisääntyvästä bioenergian korjuusta aiheutuvat riskit metsien kasvun ja metsätuhojen osalta. Niihin voidaan vaikuttaa oikealla biomassan talteenoton suunnittelulla ja toteutuksella. 55Puubiomassan tuotantoa ja käyttöä on oikein suunnitellen mahdollista kasvattaa merkittävästi ilman että metsien hiilinielua ja luonnon monimuotoisuutta vaarannetaan. 55Monet näköpiirissä olevat muutokset ovat Suomen metsätalouden kannalta myönteisiä. Ilmastonmuutos lisää metsien kasvua ja parantaa biotalouden raaka-ainepohjaa. Metsiämme voidaan käyttää alueellisesti eri tavoin, ja niitä riittää tulevaisuudessa sekä tehokkaaseen hyödyntämiseen että suojeluun. 55Energiantuotantoon liittyvän biotalouden kehittäminen tarjoaa meille taloudellisia mahdollisuuksia myös globaalisti hyödynnettävissä olevien biomassojen hankinta- ja polttoteknologioiden kehittäjänä ja valmistajana. 55Ilmastonmuutoksen kielteisiä vaikutuksia, kuten sään ääri-ilmiöistä aiheutuvia riskejä sekä tautija hyönteistuhoja voidaan hillitä monin keinoin, joista tärkein on noudattaa käytössä olevia metsänhoito-ohjeita nykyistä paremmin. 55Koska pitkällä aikavälillä tapahtuvia suuriakin muutoksia on vaikea havaita, on myös tulevaisuudessa huolehdittava metsien tilan seurannasta. Vain siten pystymme reagoimaan uhkiin ennen kuin ongelmat laajenevat hallitsemattomiksi. 5 5 Oikealla hinnoittelulla ja muilla ohjauskeinoilla metsävaramme riittävät metsäteollisuuden ja energiantuotannon raaka-aineeksi, ja oikeat jakeet voidaan kohdentaa oikeaan käyttötarkoitukseen. Samalla voidaan turvata myös metsäluonnon monimuotoisuuden säilyminen. 15
16 metsä tieto osaaminen hyvinvointi Metsäekosysteemien toiminta ja metsien käyttö muuttuvassa ilmastossa (MIL) Erikoistutkija Elina Vapaavuori Erikoistutkija Risto Sievänen Bioenergiaa metsistä -tutkimus- ja kehittämisohjelma (BIO) Professori Antti Asikainen, metsäenergian hankinnan teknologia Erikoistutkija Jari Hynynen, metsäenergiavarat ja energiapuun kasvatus Professori Hannu Ilvesniemi, seurannaisvaikutukset ja uudet tuotteet BIO ja MIL ohjelmien synteesiraportti ja Policy Brief (pdf): Toimittajat: Elina Vapaavuori, Hannu Ilvesniemi, Risto Sievänen, Antti Asikainen ja Erkki Kauhanen Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos (Metla) Painopaikka: Kopijyvä, Kuopio 2012 Valokuvat: Metla / Erkki Oksanen, ellei toisin mainittu Ulkoasu ja taitto: Metla / Jouni Hyvärinen ISBN (nid.) ISBN (PDF)
Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase
Suomen metsien kestävä käyttö ja hiilitase Antti Asikainen & Hannu Ilvesniemi, Metla Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari, 31.1.2013 Helsinki Sisällys Biomassat globaalissa energiantuotannossa
4.2 Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen
Metlan työraportteja http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/1/mwp.htm. Metsävarojen kehitys ja vaikutukset metsätalouteen Antti Asikainen, Olli Salminen ja Risto Sievänen..1 Hakkuukertymä Skenaarioiden
Ilmastonmuutos ja metsät: sopeutumista ja hillintää
Ilmastonmuutos ja metsät: sopeutumista ja hillintää METLA / MIL-tutkimusohjelma 2007-2012 Elina Vapaavuori METLA/Elina Vapaavuori: ILMASE -työpaja 06.11.2012 1 1 Nykyinen CO 2 pitoisuus, ~390 ppm, on korkeampi
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset. Jari Liski Suomen ympäristökeskus
Metsien hiilivarastot ja energiapuun korjuun vaikutukset Jari Liski Suomen ympäristökeskus Käsitteitä Hiilivarasto Hiilivaraston muutos Hiilinielu = kasvava hiilivarasto Hiililähde = pienenevä hiilivarasto
Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa
Bioenergiapotentiaali Itä- Suomessa Antti Asikainen, Metla BioE-BioD - sidosryhmätyöpaja 12.4.2012, Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet
Metsäenergiavarat, nykykäyttö ja käytön lisäämisen mahdollisuudet Tutkija Karri Pasanen Antti Asikainen, Perttu Anttila Metsäntutkimuslaitos, Joensuu Kotimaista energiaa puusta ja turpeesta Tuhka rakeiksi
Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa
Suomen metsät ja metsäsektori vähähiilisessä tulevaisuudessa Tuloksia hankkeesta Low Carbon Finland 25 -platform Maarit Kallio ja Olli Salminen Metsäntutkimuslaitos Metsät ja metsäsektori vaikuttavat Suomen
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN Metlan tiedotustilaisuus 27.5.2009 Risto Seppälä 1 TAUSTAA Vuonna 2007 luotiin Global Forest Expert Panel (GFEP) -järjestelmä YK:n
Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta
Forest Knowledge Knowhow Wellbeing Metsä ekosysteemipalvelujen tuo3ajana case ilmastonmuutoksen torjunta Raisa Mäkipää Metsäntutkimuslaitos Ympäristöakatemia, Metsäluonnon suojelu ja käy3ö miten metsää
Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa
Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA. YmV Otto Bruun, suojeluasiantuntija
ENERGIA- JA ILMASTOSTRATEGIA YmV 16.2.2017 Otto Bruun, suojeluasiantuntija Lähtökohdat arvionnille Taustalla Pariisin sopimus 2015 ja sen tavoitteiden valossa tiukka hiilibudjetti, joka huomioi sekä päästölähteet
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia
Bioenergia, Energia ja ilmastostrategia lisääntyvät hakkuut Talousvaliokunnalle ja monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija 10.03.2017 Paloma Hannonen paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos
Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluvun muutos viimeisen
Metsäbioenergian kestävyyden rajat
Metsäbioenergian kestävyyden rajat Antti Asikainen, professori, METLA Päättäjien metsäakatemia 36. kurssi 07.05.2014 Majvik Storyline Metsä, vedet ja biomassan intensiivinen korjuu Metsien ja metsäenergian
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa
UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa
Metsästä energiaa. Kestävän kehityksen kuntatilaisuus. Sivu 1
Metsästä energiaa Kestävän kehityksen kuntatilaisuus Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsästä energiaa Metsä- ja puuenergia Suomessa Energiapuun korjuukohteet Bioenergia Asikkalassa Energiapuun
Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin. Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.
Hakkuutähteiden korjuun vaikutukset kangasmetsäekosysteemin ravinnemääriin ja -virtoihin Pekka Tamminen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa 26.3.2009 / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest
Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä?
Ilmastonmuutos ja käytännön metsätalous, miten hallita riskejä? Metsähallituksen toiminnan muutokset ilmaston lämpenemisen varalta 09.12.2014 Johanna Leinonen Yleiset toimenpiteet ilmaston lämpenemisen
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta
Kierrätämme hiiltä tuottamalla puuta Ympäristöjohtaja Liisa Pietola, MTK MTK:n METSÄPOLITIIKN AMK-KONFERENSSI 9.3.2016 Miksi hiilenkierrätys merkityksellistä? 1. Ilmasto lämpenee koska hiilidioksidipitoisuus
Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys
Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden
Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä
Metsien hyödyntäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä Erikoistutkija Raisa Mäkipää, Luonnonvarakeskus Ilmastoviisaita ratkaisuja maaseudulle (VILMA) hankkeen aloituspaja 15.4.2016 Sisältö Metsien rooli maapallon
Kommenttipuheenvuoro, Seurakuntien metsäseminaari
Kommenttipuheenvuoro, Seurakuntien metsäseminaari 28.8.2019, Koli Jaana Bäck Professori (Metsien ja ilmaston vuorovaikutukset), Helsingin yliopisto 28/08/2019 1 7.8 PgC y -1 Ihmistoiminnasta syntyvät CO
Kestävien puubiomassojen ja metsäenergian avoimet kysymykset, hiilitase ja riittävyys liikenteen biopolttoaineisiin
Kestävien puubiomassojen ja metsäenergian avoimet kysymykset, hiilitase ja riittävyys liikenteen biopolttoaineisiin Antti Asikainen, professori, METLA VTT 2G 2020 Biofuels -loppuseminaari Hilton Helsinki
Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus
Yhdistetty aines- ja energiapuun kasvatus Matti Sirén, Metsäntutkimuslaitos 1 Kuva: Juha Laitila Metsissä riittää puuta 2 Puupolttoaineet 2007 Kokonaiskulutus 83 TWh metsäteollisuuden muut sivu- ja jätetuotteet,
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa
Metsätuhojen mallinnus metsänhoidolla riskien hallintaa Juha Honkaniemi Metsätuhot Suomessa Metsikön laatua alentavia tuhoja 25 % ja tuhoja kaiken kaikkiaan 47 % puuntuotannon metsämaan pinta-alasta (VMI10)
Energiapuun korjuu ja kasvatus
Energiapuun korjuu ja kasvatus Jaakko Repola Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Metsähakkeen käyttö Suomen ilmasto- ja energiastrategia 2001:
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä
Juurikääpä eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä Tuula Piri Metsäntutkimuslaitos Taimitarhapäivät 2014, Jyväskylä Puulajeistamme kuusi pärjää parhaiten eri-ikäisrakenteisessa metsikössä, koska se on puolivarjopuu.
Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group
Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2
Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät?
Uudenmaan metsävarat energiakäyttöön, mihin metsät riittävät? Uudenmaan metsäenergiaselvitys Hyvinkää 27.9.2013 Olli-Pekka Koisti Sivu 1 Uusimaa lukuina pinta-ala n. 910 000 ha (2,7% Suomen p-alasta) metsämaata
Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä
Bioenergian saatavuus Hämeen metsistä Kestävän energian päivä III Hattula, Lepaa 30.10.2014 Sivu 1 30.10.2014 Häme-Uusimaa mk-alue (Päijät-Häme, Kanta-Häme, osa Uusimaata) Sivu 2 30.10.2014 Metsävarat
Eri metsänhoitomenetelmien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä
Eri metsänhoitomenetelmien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä Raisa Mäkipää Metsäntutkimuslaitos Voiko metsänhoito muuttaa ilmastoa? seminaari, Helsinki 17.4.2013. HENVI & TAPIO Ilmasto on jo muuttunut
METSÄT, METSÄENERGIA JA HIILENSIDONTA
METSÄT, METSÄENERGIA JA HIILENSIDONTA Eljas Heikkinen, metsänhoidon asiantuntija Suomen metsäkeskus, pohjoinen palvelualue Energiametsä hanke Hankkeen hallinnoija ja toteuttaja: Suomen metsäkeskus, Julkiset
Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia
Metsästä energiaa Puupolttoaineet ja metsäenergia Kestävän kehityksen kuntatilaisuus 8.4.2014 Loppi Sivu 1 2014 Metsästä energiaa Olli-Pekka Koisti Metsäalan asiantuntijatalo, jonka tehtävänä on: edistää
Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla
Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008
BIOENERGIALLA UUSIUTUVAN ENERGIAN TAVOITTEISIIN
BIOENERGIALLA UUSIUTUVAN ENERGIAN TAVOITTEISIIN Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7. toukokuuta 2013 Esa Härmälä Ylijohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomi on saavuttamassa kaikki EU:n ilmasto- ja energiapoliittiset
Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos
Ihmiskunta, energian käyttö ja ilmaston muutos Hannu Ilvesniemi Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Maailman väkiluku, miljardia Maailman
Tutkijoiden pääviestit metsien käytön ilmastovaikutuksista
Tutkijoiden pääviestit metsien käytön ilmastovaikutuksista Jyri Seppälä Ympäristövaliokunta /VNS 7/2017 vp 10.10.2017 Vihreä: hyväksyy sellaisenaan Äänestys Keltainen: hyväksyy sanamuotomuutoksin Punainen
Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa. Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos
Puuntuotantomahdollisuudet Suomessa Jari Hynynen & Anssi Ahtikoski Metsäntutkimuslaitos Taustaa Puulla ja biomassalla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita Kilpailu maankäyttötavoista kovenee voidaanko
Bioenergian kannattavat tuotantoketjut Lapin bioenergiaohjelma T & K - Sektori
Bioenergian kannattavat tuotantoketjut Lapin bioenergiaohjelma T & K - Sektori Bioenergian Lappi-seminaari 11.5.2010 Jaakko Repola, Anssi Ahtikoski, Mikko Hyppönen Antti Hannukkala Bioenergiaa metsistä
Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa. Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos
Riittääkö biomassaa tulevaisuudessa Kalle Eerikäinen & Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Metsävarat ja metsien käsittely nyt Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla 1920-luvulta lähtien Puuston kasvu ja
Suomen metsien inventointi
Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien
Puuraaka-aineen saatavuus
Puuraaka-aineen saatavuus Bioreducer-seminaari 19.9.2013 Oulu 7.10.2013 Sivu 1 Suomen metsäkeskus 2012 alkaen julkiset palvelut ja metsäpalvelut Metsäkeskuslaki määrittää tehtävät Julkiset palvelut: -
Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,
Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät
Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä
Arvioita Suomen puunkäytön kehitysnäkymistä Lauri Hetemäki Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -seminaari, Suomenlinna, 25.3.2010, Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research
Energiapuun korjuun vaikutus metsiin
Energiapuun korjuun vaikutus metsiin Bioenergiaa metsistä tutkimusohjelman loppuseminaari Torstai, 19. huhtikuuta 2012 Hannu Ilvesniemi Metla Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Elinkeinoministeri Olli Rehn 24.11.2016 Skenaariotarkastelut strategiassa Perusskenaario Energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisprojektio
Energia- ja ilmastopolitiikan soveltaminen metsäsektorilla
Matti Palon juhlaseminaari, Kannus 6.4. 2008 Energia- ja ilmastopolitiikan soveltaminen metsäsektorilla Jussi Uusivuori Finnish Forest Research Institute Metla Unioninkatu 40 A, FIN-00170 Helsinki jussi.uusivuori@metla.fi
Tehokkuutta taimikonhoitoon
Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Häme 11.10.2018 Elinkeinopäällikkö Jouni Rantala, Lahti Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.
Metsähakkeen tuotannon t elinkaarianalyysi Antti Kilpeläinen ENERWOODS-hankkeen teemapäivä Tehokas ja kestävä metsäenergian tuotanto nyt ja tulevaisuudessa 4.9.2012, Joensuu 12.9.2012 Metsäbioenergia;
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset
KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA 17.5.
KUULEMINEN HALLITUSNEUVOTTELUISSA Metsäteollisuuden näkökulmia metsien hiilinieluihin Ahti Fagerblom, energia- ja ilmastopäällikkö ahti.fagerblom@metsateollisuus.fi Metsäteollisuus ry 2 EU:ssa vähähiilisiä
Riittääkö puuta kaikille?
Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä
Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset
Suomen metsäsektorin tulevaisuuden energiakysymykset Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Energiaseminaari Eduskunnan Pikkuparlamentin kansalaisfoorumissa, Eduskunta, 6.2.2008 Esityksen sisältö 1. Taustaa
ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA
2.11.2011 Hannu Koponen ILMASTONMUUTOS, KESKI-SUOMI JA LIIKETOIMINTA Ilmastonmuutos ja vastuullinen liiketoiminta 1.11.2011 1 Vuoden keskilämpötila Talvi (J-T-H) Kesä (K-H-E) +15 +15 +15 +14,0 o C 2100
Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely
Metsäalan merkitys bioenergian tuotannossa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa -osahankkeen 2 esittely Lauri Hetemäki Metsäntutkimuslaitos Metsien käytön tulevaisuus hankkeen ohjausryhmän kokous, Metsämiesten
Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen
19.4.2012 Riittääkö bioraaka-ainetta 1 Päästötavoitteet CO 2 -vapaa sähkön ja lämmön tuottaja 4/18/2012 2 Näkökulma kestävään energiantuotantoon Haave: Kunpa ihmiskunta osaisi elää luonnonvarojen koroilla
Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015: Tulevaisuuskatsaus. Lauri Hetemäki
Suomen metsiin perustuva hyvinvointi 2015: Tulevaisuuskatsaus Lauri Hetemäki Muuttuva yhteiskunta ja metsäsektori seminaari 2.3.2006, Tieteiden Talo, Helsinki Sisältö 1. Tausta 2. Lähestymistapa 3. Metsien
Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu
Nuoren metsän energiapuu ja hiilinielu Kalle Karttunen Metsäekonomian laitos Hiilikonsortion loppuseminaari 13.1.2006 Sisältö Nuoren metsän energiapuupotentiaali Energiapuuharvennus osana metsänkasvatusta
Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet
Keski-Suomen metsien tila ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus Jyväskylä Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja metsävarannot Metsävarat : Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen
Ilmasto, energia, metsät win-win-win?
Ilmastonmuutoksen primääri syy globaalilla tasolla on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Suomen metsillä on vain hyvin marginaalinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta parhaimmillaan voimme toimia
Energiapuu ja metsänhoito
Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset
Energiapuun korjuun ravinnekysymykset Energiapuun korjuun laatupäivä Evo 4.6.2013 5.6.2013 1 Energiapuun korjuun suositukset Sisältö Tiivistelmä suosituksista Energiapuun korjuun vaikutukset metsäekosysteemiin
Energiapuun korjuun ja metsien muun käytön suhteet esimerkki Pohjois Karjalasta. Mikko Kurttila, Leena Kärkkäinen, Olli Salminen & Heli Viiri
Energiapuun korjuun ja metsien muun käytön suhteet esimerkki Pohjois Karjalasta Mikko Kurttila, Leena Kärkkäinen, Olli Salminen & Heli Viiri Metlan metsäsuunnittelupäivä 27.11.2012 Esityksen sisältö Taustaa
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Metsähallituksen metsätalous Lapissa
Bioenergian tuotanto valtion metsistä 9.10.2014 Samuli Myllymäki Metsähallituksen metsätalous Lapissa Metsähallituksen hallinnoimia maita 6,2 milj.ha Talousmetsiä 1,7 milj. ha, taloustoiminnan piirissä
Kampanjan tavoitteet
Kampanjan tavoitteet Yleisesti: ilmastonmuutoksen hillintä fossiilivoimaloiden sulkemista vauhdittamalla Espoossa: hiilenpoltto Suomenojalla korvattava energiatehokkuudella ja päästöttömällä uusiutuvalla
Puun energiakäytön hiilitase ja kestävyyskysymykset
Puun energiakäytön hiilitase ja kestävyyskysymykset Pirkanmaan ympäristöohjelman sekä ilmasto- ja energiastrategian seurantaseminaari 21.9.2016 Niina Tavi (niina.tavi@gmail.com) Tausta Selvitystyö tehty
Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua
Luonnonsuojelu on ilmastonsuojelua MATTI SNELLMAN Suomessa erityisesti metsät ja suot varastoivat suuria määriä hiiltä. Luonnon omista hiilivarastoista huolehtimalla suojelemme sekä luonnon monimuotoisuutta
Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista. Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla
Tuloksia metsikön kasvatusvaihtoehtojen vertailulaskelmista Jari Hynynen & Motti-ryhmä/Metla TutkijaMOTTI - metsikkötason analyysityökalu Käyttäjän antamat tiedot Puusto- ja kasvupaikkatieto Metsänkäsittelyn
Metsätuotannon elinkaariarviointi
Metsätuotannon elinkaariarviointi Antti Kilpeläinen Metsätieteiden seminaari Metsäntutkimus tänään ja tulevaisuudessa 31.8.2012, Joensuu Miksi elinkaaritarkasteluja metsätuotannolle? Voidaan tarkastella
Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät
ISBN 978-951-40-2378-1 (PDF) ISSN 1795-150X Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät Antti Asikainen, Hannu Ilvesniemi, Risto Sievänen, Elina Vapaavuori ja Timo Muhonen (toim.) www.metla.fi Working
4.4 Metsät vuonna 2042 eri skenaariovaihtoehdoissa
4.4 Metsät vuonna 2042 eri skenaariovaihtoehdoissa Heikki Henttonen, Otso Huitu, Hannu Ilvesniemi, Juho Matala, Michael Müller, Raisa Mäkipää, Seppo Neuvonen,Timo Saksa, Maija Salemaa, Juha Siitonen, Tiina
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri
Juurikäävän torjunta tulevaisuudessa Tuula Piri 20 vuotta taistelua juurikääpää vastaan kantokäsittelyn juhlaseminaari 1.6. 2011 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita?
Kirjanpainajatuhojen torjuntaopas Onko metsässäsi kuolleita kuusia tai myrskytuhopuita? Metsäkeskus 2014 { 2 } Mene metsään - tarkastele etenkin vanhoja kuusikoitasi! Löydätkö pystyyn kuolleita yksittäisiä
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN
ILMASTONMUUTOKSEN VAIKUTUS METSIIN JA METSIEN SOPEUTUMINEN MUUTOKSEEN Metsien käytön tulevaisuus Suomessa -ohjausryhmä Kerkkä 17.11.2008 Risto Seppälä 1 TAUSTAA Vuonna 2007 luotiin Global Forest Expert
Metsätalouden kannattavuuden parantaminen
Metsätalouden kannattavuuden parantaminen Jari Hynynen & Saija Huuskonen Luonnonvarakeskus Natural Resources Institute Finland Johdanto Talousnäkökulma metsänkasvatukseen ottaen huomioon se, että Metsien
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala
TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen
Metsätalouden hiilitase metsänomistajan ja korjuuyrittäjän näkökulmasta
Metsätalouden hiilitase metsänomistajan ja korjuuyrittäjän näkökulmasta Antti Kilpeläinen Itä-Suomen yliopisto Metsätieteiden osasto Pielisen Karjalan TULEVAISUUSFOORUMI, 4.10.2018 Sisältö 1) Metsikön
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen
Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman
Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014
13.10.2014 Bioenergian tulevaisuus Lapissa, avaus Rovaniemi, 9.10.2014 Heli Viiri aluejohtaja Suomen metsäkeskus, Lappi Puun käyttö Suomessa 2013 Raakapuun kokonaiskäyttö oli viime vuonna 74 milj. m3,
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos
Levittääkö metsänhoito juurikääpää? Risto Kasanen Helsingin yliopisto Metsätieteiden laitos Kannot ovat juurikäävälle sopiva ekologinen lokero Itiöt leviävät ilmassa tuoreisiin kantoihin ja juurten vaurioihin
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Lounais-Suomi Tapio Nummi, elinkeinopäällikkö Pori 11.1.218 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus
Kansallinen metsästrategia 2025 ja metsänjalostus Sanna Paanukoski maa- ja metsätalousministeriö 21.11.2016 1 Kansallinen metsästrategia 2025 Strategia listaa metsäalan tärkeimmät tavoitteet vuoteen 2025
Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella
Kansalaisten käsitykset, odotukset ja mielipiteet metsäenergiasta Etelä-Pohjanmaan metsäkeskusalueella KEHITTYVÄ METSÄENERGIA -HANKE Laukka Pasi, Laurila Jussi & Tasanen Tapani www.kehittyvametsaenergia.fi
kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä
kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon
Aines- ja energiapuun hakkuumahdollisuudet
Aines- ja energiapuun hakkuumahdollisuudet Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä, Kari Härkönen, Reetta Lempinen & Aimo Anola-PukkilaA Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus
Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä
Laskelma Jyväskylän kaupungin metsien kehityksestä Metsävara-asiantuntija Mikko Lumperoinen Tapio Silva Oy Tammikuu 218 Jyväskylän kaupungin metsävarat tässä hakkuulaskelmassa Nykytilanne 27.11.217 Pinta-ala:
Metsien hyödyntämisen ilmastovaikutukset ja hiilinielujen kehittyminen. Prof. Jyri Seppälä Metsät ja ilmasto seminaari, Viikki 21.1.
Metsien hyödyntämisen ilmastovaikutukset ja hiilinielujen kehittyminen Prof. Jyri Seppälä Metsät ja ilmasto seminaari, Viikki 21.1.2016 Ilmastopaneelin selvitystyön tekijät Hankkeen johtoryhmä - Jyri Seppälä
Päästöt kasvavat voimakkaasti. Keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Toteutunut kehitys
Maapallon ilmasto on jo lämmennyt noin asteen esiteollisesta ajasta. Jos kasvihuonekaasupäästöjä ei nopeasti vähennetä merkittävästi, 1,5 asteen raja ylitetään. Päästöt kasvavat voimakkaasti Maapallon
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Lappi Ulla Huusko, elinkeinopäällikkö Rovaniemi 27.5.219 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsätalouden sosiaaliset vaikutukset Energiapuun käyttö Metsänhoitotyöt
EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää
EU:n ilmastotavoitteet metsille ja kuinka Suomi niistä selviää Aleksi Lehtonen Seminaaripäivä, tiistai 7.5.2019 Sisältö Kasvihuonekaasuinventaario ja sen tulokset EU:n ilmastotavoitteet maa- ja metsäsektorille
Metsäohjelman seuranta
Metsäohjelman seuranta Pohjois-Karjala Leena Leskinen, elinkeinopäällikkö Joensuu 11.10.2018 Sisältö Metsänhoitotyöt Metsäluonnonhoito Hakkuut ja käyttö Metsäsektorin sosiaaliset vaikutukset Energiapuun
Lahden kaupungin metsien hiililaskennat
Lahden kaupungin metsien hiililaskennat SIMO-seminaari 23.3.2011 Jouni Kalliovirta Laskenta pääpiirtein Tehtävä: Selvittää Lahden kaupungin metsien hiilivirrat Hiilensidonnan kannalta optimaalinen metsänkäsittely
Suomen metsävarat 2004-2005
Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
Bioenergiaratkaisut ovat keskeinen osa energiatulevaisuutta. Hollola Hannes Tuohiniitty
Bioenergiaratkaisut ovat keskeinen osa energiatulevaisuutta Hollola 4.11.2016 Hannes Tuohiniitty Esityksen sisältö Bioenergian rooli tällä hetkellä Pariisin ilmastosopimuksen merkitys Kestävä bioenergia
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija