KUVA HANKE KULTTUURI VANHUKSEN ARKEEN
|
|
- Sofia Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUVA HANKE KULTTUURI VANHUKSEN ARKEEN Geriatrisessa sairaalahoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa Tuulia Koponen, ylihoitaja, TtM KUVA - projektipäällikkö
2 KUVA-hanke KUVA - hanke on yksi 2011-säätiön kulttuuripääkaupunkihankkeista, jonka avulla tuodaan hyvinvointia ja elämänlaatua ympärivuorokautisessa hoidossa olevan vanhuksen arkeen Tavoitteet: 1.Tuottaa ja tuoda kulttuuri vanhuksen jokapäiväiseen elämään ympärivuorokautisessa hoidossa 2. Kulttuurin näkyminen ja toteuttaminen vanhuspotilaiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan osana hoidon kokonaisuutta; kulttuurisuunnitelma on osa hoitosuunnitelmaa 3. Eri hallintokunnat, järjestöt ja taiteilijat työskentelevät jatkossa verkostoituneena laitoshoidossa olevien vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseksi
3 Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia ehdotus toimintaohjelmaksi Valtakunnallinen kulttuurin hyvinvointivaikutusten toimintaohjelma (OPM julkaisuja 2010:1) sisältää toimenpide-ehdotuksia, joita on jo KUVA - hankkeeseen sisällytetty Hanna-Liisa Liikanen: Taide kohtaa elämän (2003) 1. Taide elämyksenä, merkityksinä 2. Taiteen ja kulttuuritoiminnan yhteys koettuun hyvään terveyteen, parempaan työkykyyn, hyvän elämän kokemuksiin 3. Kulttuuritoiminnan ja harrastuksien kautta syntynyt yhteisöllisyys, verkostot, sosiaalisuus 4. Taiteen, rakennetun ympäristön, arkkitehtuurin ja sisustamisen vaikutukset elinympäristöön, työympäristöön
4 Taide ja kulttuuri hyvinvoinnin kehikossa (Liikanen 2003) Rakennetun ympäristön ja luonnon vaikutukset Taide elämyksenä ja luovana ilmaisuna Taiteen ja kulttuurin yksilölliset ja yhteisölliset vaikutukset Taiteen vaikutukset fyysiseen, psyykkiseen ja koettuun terveyteen Taiteen sosiaaliset ja Yhteisölliset hyvinvointivaikutukset
5 KUVA ja kulttuuri KUVA hankkeessa kulttuuri on määritelty seuraavasti: Kulttuuri on kaikki se vanhuksen elämään kuuluva monipuolinen toimintojen kokonaisuus (päivittäiset toiminnat, taide/kulttuuritapahtumat ym.), jotka tuottavat merkityksiä ja hyvinvoinnin kokemuksia vanhukselle
6 Kulttuurisuunnitelma 5 pilottiyksikköä: Kerttulin vanhainkodin 2 osastoa, 1 pitkäaikaissairaanhoidon osasto, 1 eristyspotilaiden osasto (psh), Pohjantähden dementiayksikkö Pilotointi koskettaa yhteensä 164 vanhusta, 129 työntekijää Pilottiyksiköiden kaikille vanhuksille tehdään kulttuurisuunnitelma osana hoitosuunnitelmaa Jokaiselta osastolta valittu satunnaisotannalla 5 seurantapotilasta (yhteensä 25 vanhusta), joiden elämänlaatua, vointia ja toimintakykyä seurataan kirjaamalla havaintoja ja potilaan kertomaa hoitosuunnitelmaan Kulttuurisuunnitelmaan kirjattavat yksilölliset kulttuuritarpeet kartoitetaan vanhukselta ja hänen omaisiltaan, läheisiltään elämänviivakyselyllä
7 Kulttuurisuunnitelman toteuttaminen Kulttuuri kytkeytyy osaksi potilaiden viihtyisyyttä ja hyvinvointia lisäävää hoitoympäristöä, osaksi hoitoyksiköiden toimintaa ja osaksi vanhuksen yksilöllistä hoitosuunnitelmaa Kulttuurisuunnitelma on osana hoitoa, tärkeät ja merkitykselliset asiat elämässä halutaan näkyviin potilaan hoidossa ja ne kirjataan hoitosuunnitelmaan > kulttuuri näkyy yksilöllisesti jokaisen vanhuksen arjessa ja päivittäisessä hoidossa Hoitoon osallistuva henkilöstö toteuttaa kulttuuria moniammatillisesti, monikulttuurisesti, poikkihallinnollisesti -omaiset ja läheiset ovat mukana
8 Turun terveystoimi Sivu 1 Hoitosuunnitelma Hoitoyksikkö Huone/vuode Tulopäivämäärä SIS28Y 01/ Henkilötunnus Potilaan nimi A000 HIIRI HILLERI Tulosyy Eronnut, lapseton rouva. Sairastaa: DM, sydämen vajaatoiminta. Aikaan ja paikkaan orientoitunut. Liikkuu rollaattorilla. Kädet toimivat hyvin, kuulo ja näkö normaalit. Syö itse Päivittäisissä toiminnoissa yhden avustettava. Hoidon päätavoite Osasto 3/ / Mahdollisimman hyvä loppuelämä Tarpeet: Ajanvietteen vähäisyysv (SHTal 2.0.1, aktiviteetti-komponentti, aktiviteetin muutos 5001, ajanvietteen vähyys 5004) Yksinäinen, eronnut rouva, jolla ei ole sukulaisia tai ystäviä lähellä. Pitää ulkoilusta ja luonto on tärkeä. Lukee mielellään sanomalehden päivittäin. Ei välitä radion kuuntelusta ja TV:stä katselee ainoastaan luonto-ohjelmia ja kotimaisia elokuvia. Juhlapyhistä arvostaa jouluperinteitä. Kahvihetket mieluisia. Osallistuu mielellään kerhotoimintaan ja kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen Tavoitteet: Kulttuurielämysten kokeminen toimintakyvyn mukaan ja Kulttuurisuunnitelman toteutuminen (sovittu KUVAhankkeessa) Toimenpiteet: Virikkeiden järjestäminen (SHTol 2.0.1, aktiviteetti-komponentti, aktiviteetin seuranta 1001, virikkeiden järjestäminen 1004) tarjotaan mahdollisuus päivittäiseen sanomalehden lukuun ja keskustellaan yhdessä päivän uutisista ulkoilua mahdollisuuksien mukaan vuodenaikojen huomioiminen, erityisesti jouluaikaan; valot, koristeet, hartaudet osallistuminen osaston pienryhmiin ja muihin tapahtumiin tarjotaan mahdollisuus päivittäiseen TV:n katseluun tarjotaan mahdollisuus säännölliseen aktivointiterapiaan kysellään vapaaehtoistyöntekijän mahdollisuudesta asukkaan/potilaan kanssa seurusteluun Paikka ja aika Allekirjoitus
9 Kulttuurikoordinaattori Kulttuurikoordinaattori (kulttuuriohjaaja nimike) aloitti Turun kulttuuritoimessa. Kulttuurikoordinaattori on saanut kulttuurituottajan (amk) koulutuksen ja on entiseltä ammatiltaan muusikko. Kulttuurikoordinaattorin päätehtävänä on kunnallisten kulttuurilaitosten kulttuuripalveluiden tarjonnan lisääminen ja koordinointi, lisäksi hän koordinoi yhteistyötä seurakuntien, kolmannen sektorin harrastaja- ja yhdistystoiminnan kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat myös päiväkodit, eri järjestöjen vapaaehtoistyötekijät. Yhteistyön kehittäminen taideoppilaitosten ja sosiaalialan oppilaitosten kanssa. Kuva- ja Kulho-projekteissa hänen tehtävänään on koordinoida kulttuuripalvelujen laadun ja määrän tasapuolinen saatavuus kaikissa yksiköissä.
10 Odotuksia KUVA hankkeesta: kulttuurin merkitys terveyteen Vanhuksen omatoimisuus ja osallisuus lisääntyy, toimintakyky parantuu tai säilyy. Vanhuksen arkeen tulee sisältöä ja merkitystä, yksinäisyyden tunne ja masentuneisuus vähentyy Omaisten ja läheisten osallistuminen hoitoon lisääntyy Hoitotyö muuttuu monipuolisemmaksi. Hoitaja saa positiivisen palautteen suoraan vanhukselta. Vanhustyö koetaan vetovoimaiseksi, opiskelijoiden käsitys vanhusten hoidosta muuttuu myönteisemmäksi ja houkuttelevammaksi. (Nightingale 1800-l, Blomqvist 2007, Koonlan 2001, Hyyppä 2002, Liikanen 2003, Savikko 2008, Aaltonen 2010, Pitkälä, Routasalo ym. 2004, Brandenburg 2009, Meretoja 2008)
11 KUVA:n aikana tehtyjä havaintoja Kaskenlinna os 1: potilaan itsemääräämisoikeus on tullut paremmin näkyviin, potilaat ovat aktivoituneet: kyselevät tapahtumia, ryhmätoimintaa, potilaat virkeämpiä, masennuspotilas kotiutui Kaskenlinna os 4: 100-v virkistynyt, kyselee tapahtumia osastolla, ei halua päivälevolle, afasia-potilas yrittää tuottaa puhetta (laulu onnistuu) Kerttulin vanhainkoti os 2 ja 4: kyselee tapahtumia, ryhmät rytmittää päivää, vanhus rohkaistunut aloittamaan lauluhetkiä seurassa, aggresiivisuus tarraaminen vähentynyt huomattavasti ja vanhuksen yleistila rauhoittunut, aktiivinen seuranta ryhmätoiminnassa kohentunut Pohjantähden dementiayksikkö: ryhmien aikana istutaan ja seurataan esitystä, tanssiryhmä osallisti potilaat, liikkuminen vähentyminen ryhmien aikana
12 KUVA hankkeen arviointi Vanhuksen toimintakyky : RaVa toimintakykymittarilla mitataan seurantapotilaiden toimintakyvyn muutosta. Masentuneisuutta arvioidaan GDS 15 mittarilla Kulttuurin toteuttaminen hoitotyössä: hoitohenkilökunnan työhyvinvointia arvioidaan työhyvinvointi - kyselyllä Kulttuurisuunnitelman toteutuminen: seurataan potilasasiakirjoista hoitotyön kirjauksia (hoitosuunnitelma) kulttuurisuunnitelman osalta. Kirjausten määrä ja sisältö
13 KIITOS MIELENKIINNOSTA!
Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta
Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta Kirsi Kiviniemi Ympärivuorokautisen hoidon vs. johtaja Turun kaupunki vanhuspalvelut Elämänmakuiset vuodet ympärivuorokautisessa hoidossa
LisätiedotKulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä
Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä Voimaa Taiteesta seminaari, Vantaa 27.9.2012 Tuulia Koponen, yh, TtM, 27.9.2012 Tuulia Koponen 1
LisätiedotSote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta
Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto
LisätiedotAsiakas oman elämänsä asiantuntijana
Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen
LisätiedotTaiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen
Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanke / Opetus- ja kulttuuriministeriö / 1/2018/ Johanna
LisätiedotKYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
LisätiedotKulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä
slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen
LisätiedotTaiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
LisätiedotValtakunnallinen hoitotyön sähköisen dokumentoinnin kehittämishanke
Valtakunnallinen hoitotyön sähköisen dokumentoinnin kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro: Hoitotyön osuus moniammatillisessa hoitokertomuksessa Päivi Hoffrén, KYS 29.5 30.5.2007 ATK-päivät TURKU Päivi
LisätiedotKulttuuri- ja virkistystoiminnan ohjaajien työ ikääntyneiden parissa
Kulttuuri- ja virkistystoiminnan ohjaajien työ ikääntyneiden parissa Selvitys kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnallinen verkosto Ailin tilauksesta Satu Niskanen, väitöskirjatutkija, TtM, tt
LisätiedotPIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA 25.10.2016 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Kun tanssin, tunnen oloni normaaliksi
LisätiedotKulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu
LisätiedotToimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo
Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö
1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2016 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen 10.1.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari
LisätiedotI osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh
I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan
LisätiedotKirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN
Kirsi Jaakkola YAMK, TERVEYDEN EDISTÄMINEN Kuntouttavassa hoitotyössä kuntouttavaa toimintaa suoritetaan osana potilaan perushoidollisia tilanteita. Tavoitteena on tunnistaa ja ehkäistä myös kuntoutumista
LisätiedotUUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö
1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2017 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 11.12.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari
LisätiedotKeuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LisätiedotTaiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio
Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia 2 2010-2014 Ohjelman strategiset
LisätiedotEsimerkkejä hyvinvointipalveluista
Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta
LisätiedotHoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas
Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut
LisätiedotHallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille
LisätiedotSosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL
Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen
LisätiedotKulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä
Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin
LisätiedotPelkistetty ilmaus Alakategoria Yläkategoria Potilaille suunnattuja taidekokemuksia. potilaiden hyvinvointia lisääviä kokemuksia
LIITE 3 1(5) Odotuksia taidehankkeesta Potilaille suunnattuja taide potilaiden lisääviä odotuksia Potilaille sopivaa kattogalleriaa Uutta sisältöä potilaiden elämään Virkistystä potilaille Taide-elämyksiä
LisätiedotKuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja
Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?
LisätiedotTerve Tanssi! - yhteisötanssihanke
Terve Tanssi! - yhteisötanssihanke tanssihanke Tanssi vanhustyön n voimavarana Terve Kuopio/Tanssin aluekeskus Kuopio 2006-2008 Laura Pylkkänen/Anniina Aunola 2006 Mitä on yhteisötaide? taide? Yhteisötaiteen
LisätiedotTURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI
TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY. (www. omaishoitokeskus.fi) OMAISHOITAJAN HYVINVOINTI MITÄ ON HYVINVOINTI? Hyvinvointi koostuu useista tekijöistä. Mitattaviksi hyvinvoinnin osatekijöiksi luetaan terveys,
LisätiedotAIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
LisätiedotWebropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta
Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta
LisätiedotSukupolvet kohtaavat Kustaankartanossa - Pihaprojekti
Innovaatioprojekti kevät 2012 Sukupolvet kohtaavat Kustaankartanossa - Pihaprojekti Kustaankartanon vanhustenkeskus Ammattikorkeakoulu Osallistujat Kustaankartanon vanhustenkeskus Leena Pohjola, johtaja
LisätiedotHOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus
HOITOKÄYTÄNNÖT YHTENÄISIKSI 29.4.2010 Riikka Hirvasniemi TtM Projektipäällikkö Pisara Oulu osahanke Perusterveydenhuollon asiantuntemus HANKEORGANISAATIO Tekes: Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä
LisätiedotPIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!
PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA! 31.1.2017 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Soile Vuolle hyvinvointikoordinaattori ja
LisätiedotHyvän hoidon kriteeristö
Hyvän hoidon kriteeristö Työkirja työyhteisöille muistisairaiden ihmisten hyvän hoidon ja elämänlaadun kehittämiseen ja arviointiin 4., uudistettu painos 2016 1 Muistisairaan ihmisen hyvän hoidon elementit
LisätiedotMikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?
Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista
LisätiedotIKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA
IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA Kehittämisprojekti Logoterapeuttisen ajattelun hyödyntämisestä muistisairaiden hoidossa Kaija Ketonen & Kirsi Salmi 10.2.2015
LisätiedotHyvinvointi ja liikkuminen
Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä
LisätiedotKULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä
KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve
LisätiedotKuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus
Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Kulttuuripalvelupäällikkö 21.3.2019 KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS Cultural Climate Change ROHKEASTI REUNALLA Hinterland
LisätiedotAnitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija
Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona
LisätiedotPaimion palvelukeskussäätiö
LIITE 2: Zung-depressioskaala Paimion palvelukeskussäätiö pvm Depressioskaala Zung: Sirkka-Liisa Kivelä Seuraavassa esitellään erilaisia väittämiä. Rengastakaa kustakin väittämästä se vaihtoehto, joka
LisätiedotUusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA
Uusi, uljas sairaalarakennus KASKENLINNA Kristiina Hellstén, ympärivuorokautisenhoidon äi id johtaja j Turun sosiaali- ja terveystoimi, Vanhuspalvelut 5.6.2009 kristiina.hellsten@turku.fi Sairaalahankkeen
LisätiedotTaiteen ja hyvinvoinnin uutisia
Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika
LisätiedotKulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset
Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset Esa Pirnes Kulttuuriasiainneuvos, YTT Iisalmi 5.2.2013 Kulttuuri ja hyvinvointi (Tilasto)tieto Vakuuttava / Vaikuttava Uskottava / Uskouttava Kattava / Syventävä
LisätiedotJärjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia.
Järjestötoimintaan osallistuminen vahvistaa hyvinvointia? Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman (MIPA) tutkimustuloksia. Osallisuus ja toimijuus Järjestöjen työn merkitys ja vaikuttavuus
LisätiedotKulttuurihyvinvoinnin portaat
VOIMALA & KULTTUURISO TE Kulttuurihyvinvoinnin portaat Tiina Riekkinen Muusikko ja musiikkipedagogi (AMK) VOIMALA ja Kulttuurisote-hanke Kuopion konservatorio Eeva Mäkinen & Tiina Riekkinen 1 Kulttuurisote
LisätiedotIkäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?
Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun
LisätiedotASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari 26.9.2007
ASIAKKAAN VOIMAVARAT KÄYTTÖÖN RAI-seminaari 26.9.2007 Eva-Maria Emet Johtava hoitaja Folkhälsan Botnia / Östanlid Voimavarojen tunnistaminen kuntouttavan hoitotyön suunnittelussa Kartoittaminen Riskit
LisätiedotMeri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
LisätiedotJyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
LisätiedotFinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas. SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0
FinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0 Pia Liljamo, Ulla-Mari Kinnunen, Anneli Ensio 28.2.2012 FinCC-seminaari Käyttäjäoppaan tarkoitus on auttaa hoitajaa kirjaamaan sähköiseen
LisätiedotTyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti
Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa
LisätiedotLVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset
LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen
LisätiedotIkäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet
Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite
LisätiedotYmpäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe
Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä
LisätiedotOmaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä Liisa Niiranen
Omaishoidon tuen toimintaohje Sote- johtoryhmä 24.5.2017 Liisa Niiranen 21.9.2017 1 Toiminta-ohjeen valmistelu Kysely kunnille omaishoidon tuen nykytilanteesta. Kaikille kunnille lähetetty kutsu osallistua
LisätiedotLaajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
LisätiedotVASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE
LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /
LisätiedotKOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.
KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka
LisätiedotToimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen
LisätiedotIkäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker
Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n
LisätiedotOma elämä läpi elämän
Oma elämä läpi elämän Me kaikki olemme luovia. Kun yhteinen luovuus otetaan käyttöönvanhustyössä, syntyy vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle parempaa arkea. Yhdessä laadukkaan ja oman näköisen elämän puolesta!
LisätiedotYhdessä olemme enemmän
Yhdessä olemme enemmän Ystäväpiiri-toiminta vähentää yksinäisyyttä ja vahvistaa toimintakykyä Veljeskotipäivät 1. 2.10.2015 Anu Jansson Vanhempi suunnittelija, toimintaterapeutti, TtM Vanhustyön keskusliitto
LisätiedotTerveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet
Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan tavoitteet Osastopäällikkö Veli-Mikko Niemi @vmn1005 Sosiaali- ja terveysministeriö Taiteen osallisuushankkeet ja niiden kytkennät Prosenttiperiaatteen
LisätiedotKirjasto ja kulttuuri ikääntyvien hyvinvointia lisäämässä?
Kirjasto ja kulttuuri ikääntyvien hyvinvointia lisäämässä? Katja Pynnönen, TtM, tohtorikoulutettava Gerontologian tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto Pitkää ikää kirjastosta, Jyväskylän kaupunginkirjaston
LisätiedotPuhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT
Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus
LisätiedotKannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi
Kannattavaa kumppanuutta kuntouttavalla työotteella Alice Pekkala Kartanonväki-koti www.kartanonvaki.fi Kuntoutus Kartanonväessä Hyvään hoitoon kuuluu aina kuntoutus Huonokuntoisellakin avuttomalla vanhuksella
LisätiedotTurku 20.11.2013/Anu Nurmi
Turku 20.11.2013/Anu Nurmi Toiminnan taustaa Kehitetty Lohjan erityisnuorisotyössä 2007-2011. Koulutettu suuri määrä nuorten parissa toimivia ammattilaisia ympäri Suomen. Linkki-toiminta järjestänyt Turussa
LisätiedotAnne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa
Anne Loponen, kotikuntoutuskoordinaattori 15.9.2017 Kotikuntoutuksen kehittäminen Essotessa Etelä-Savo ja kotikuntoutus Maakunta on yksi nopeimmin ikääntyvistä Aikaisempi kotikuntoutustoiminta Tavoitteena
LisätiedotToimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen
Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen
LisätiedotLUOVAT RAKENTEET. Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra
LUOVAT RAKENTEET Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli 50 000 asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra AILI = Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnallinen
LisätiedotVarautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta
Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä
LisätiedotKotkan kotihoidon kehittäminen: vastuuhoitajuudella lisäarvoa asiakkaalle
Kotkan kotihoidon kehittäminen: vastuuhoitajuudella lisäarvoa asiakkaalle Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Lappeenranta 9.10.2013 Kotihoito on ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä edistäviä
LisätiedotPsyykkisesti oireileva vanhus johtamisen haasteena
Psyykkisesti oireileva vanhus johtamisen haasteena Oh Auli Koskinen Roihuvuoren vanhustenkeskus Vähintään 65-vuotias psykiatrisen diagnoosin omaava vanhus sijoitetaan vanhustenkeskuksessa psykogeriatriselle
LisätiedotYKSINÄISYYS. VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio
YKSINÄISYYS VTT Hanna Falk, tutkija HelsinkiMissio HELSINKIMISSIO HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka toimii seniorityön, nuorten kriisityön, lapsiperheiden ja erityisryhmien parissa. Järjestön
LisätiedotAsuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku
Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet
LisätiedotKIRSIKODIN StRategINeN SuuNNItelma
KIRSIKODIN strateginen suunnitelma 2018-2023 Kuvassa ylärivissä vasemmalta: Emma-Kaisa Komi Piia Vaarala Laura Nykänen Jukka-Pekka Levy Niina Kari Alarivissä vasemmalta: Kirsi Mikkonen Santtu Miettinen
LisätiedotMUSIIKKI KUULUU KAIKILLE
MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE - musiikki työvälineenä vanhustyössä Sanna Lahtinen ja Liisa Äijö, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja: Sanna Lahtinen ja Liisa
LisätiedotIkäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli
Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas
LisätiedotArviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3
Opiskelijan nimi: Ryhmä: 1. Työprosessin hallinta Arvioinnin kohteet Toimintakokonaisuuksien suunnittelu Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 suunnittelee toimintaa yhdessä ohjattavien
LisätiedotVANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18
VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,
LisätiedotTAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA
TAITEESTA JA KULTTUURISTA TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA Arttu Haapalainen Taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija 2015 2017 Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaan aluetoimipiste TAIDE JA HYVINVOINTI Jo Antiikin
LisätiedotNUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T
NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys
LisätiedotAsukkaiden ravitsemustila iäkkäiden pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa Helsingissä
Asukkaiden ravitsemustila iäkkäiden pitkäaikaisessa ympärivuorokautisessa hoidossa Helsingissä 2013-2017 Riitta Saarela, FT; Helena Soini, dos; Seija Muurinen, dos; Niina Savikko, dos; Taija Puranen, FT;
LisätiedotHoitotyön yhteenveto Kantassa
Hoitotyön yhteenveto Kantassa ATK-päivät, Tampere-talo 12.5.2015 Ylihoitaja Minna Mykkänen Kuopion yliopistollinen sairaala Esityksen sisältö Ydinprosessi Potilasturvallisuus Rakenteisesti tuotettu hoitotyön
LisätiedotTUTUSTU VAPAAEHTOISTOIMINTAAN
KEURUUN VANHUSPALVELUT TUTUSTU VAPAAEHTOISTOIMINTAAN Marja Reiman 4.12.2013 Ulkoilupäivä Kurkisaaressa Perustietoa vapaaehtoiselle Keuruun kaupungin vanhuspalvelut ja vapaaehtoistoiminta... 2 Millaisia
LisätiedotKysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki
Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2018 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 4.- 18.3.2018 Kysely saavutti 95 vastaanottajaa, joista 53 vastasi ja vastausprosentti oli 56%
LisätiedotRai- vertailukehittämisen seminaari. 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko
Rai- vertailukehittämisen seminaari 27.9.2012 Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko Eksote kartalla Etäisyyksiä Lappeenrannasta: Helsinkiin 220 km Pietariin 230 km Venäjän rajalle 35 km Terveyttä ja hyvinvointia
LisätiedotTaiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?
Kulttuuriluotsit 10 vuotta 10.11.2016 OTSIKKO BANGERS -FONTILLa Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta? Sanna Pekkinen Hyvinvoinnin välitystoimisto on ESR rahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta,
LisätiedotMiten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta?
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Miten hyvinvointiteknologia tukee muistisairaiden turvallisuutta? Kokeilusta käytäntöön seminaari Holiday Club Saimaa, 19.4.2017 Hankkeen tavoitteet Alkavaa muistisairautta
LisätiedotToiminnan arviointi: omistajaohjaus
20.2.2017 Toiminnan arviointi: omistajaohjaus Oulunkaaren ja kuntien, kuntien johtoryhmät Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen toteutuminen Toiminnan kehitys uusi rooli Sote- ja maakuntauudistuksen
LisätiedotMyllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma
Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.
LisätiedotKUUDEN ASKELEEN PALLIATIIVISEN HOIDON KOULUTUSOHJELMA
KUUDEN ASKELEEN PALLIATIIVISEN HOIDON KOULUTUSOHJELMA PACE hankkeen juhlaseminaari 28.1.2019 Maakouluttajat Teija Hammar Rauha Heikkilä Paula Andreasen 27.1.2019 1 ASKEL 1: KESKUSTELUT NYKYISESTÄ JA TULEVASTA
LisätiedotOsaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.
1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen
LisätiedotOta yhteyttä. Villa Andante. Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi ESPOONLAHDEN LIITTYMÄ NÖYKKIÖNKATU
Villa Andante LÄNSIVÄYLÄ Tiiliskiventie Ruukintie Kattilantanhua Kattilalaaksonkatu Tyskaksentie Villa Andante Kattilantanhua 6, 02330 ESPOO puhelin 075 755 5574 www.villa-andante.fi NÖYKKIÖNKATU ESPOONLAHDEN
LisätiedotPöytyän terveyskeskuksen osasto
PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa
LisätiedotLIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE
TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: LIIKUNNANOHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa
LisätiedotIkäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet
10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON
LisätiedotYstäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta
Ystäväpiiri-toiminta: koetusta yksinäisyydestä kohti yhteenkuuluvuutta 9.11.2017 Laura Rautiainen Alueohjaaja, Länsi-, ja Sisä-Suomi, Lounais-Suomi Twitter @RautiainenLaura sähköposti: laura.rautiainen@vtkl.fi
LisätiedotPALKOn avoin seminaari
PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat
Lisätiedot