Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta STLTK 267
|
|
- Eeva Pääkkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten/nuorten pitkäaikaista asumista ja hoitoa ammatillisessa perhekodissa/lastensuojelulaitoksessa koskeva hankinta puitesopimuksella STLTK 267 Kainuun maakunta -kuntayhtymän hankintatoimisto on kilpailuttanut lasten /nuorten pitkäaikaisesta asumisesta ja hoidosta ammatillisessa perhekodissa/ lastensuojelulaitoksessa ajalle Liite nro: 4 Tämän lisäksi hankinnan kohteeseen sisältyy optio kahdesta (2) vuodesta, jonka käytöstä päättää tilaaja viimeistään puoli vuotta (6kk) ennen sopimuskauden päättymistä. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) ja asetusta julkisista hankinnoista (614/2007). Hankinnasta on julkaistu tietokannassa "Ilmoitus julkisesta hankinnasta" ennakkoilmoitus ja hankintailmoitus nro Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä. Puitejärjestelyyn otettavat palveluntuottajat valitaan käyttämällä avointa menettelyä. Sopimuksen ennakoitu arvo ylittää kansallisen ja EU-kynnysarvon. Kyseessä on hankintalain liitteen B mukainen toissijainen palveluhankinta (terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut). Hankinnan kohteena on Kainuun maakunta-kuntayhtymän perhepalveluiden lasten /nuorten pitkäaikainen asuminen ja hoito ammatillisessa perhekodissa/lastensuojelulaitoksessa. Tarjouspyynnössä ei pyydetty tarjousta vastaanotto- ja tutkimusyksikön hoito- ja tutkimus- / kriisihoitojaksoista eikä toimeksiantosopimukseen perustuvasta sijaisperhehoidosta. Puitejärjestelyyn valitaan vähintään viisi (5) ja enintään 50 palveluntuottajaa, joiden kanssa tilaaja tekee puitesopimukset. Asiakkaat sijoitetaan hankintapäätöksen osoittaman paremmuusjärjestyksen mukaisesti, ottaen huomioon asiakkaiden tarpeet. Tarjouspyynnössä edellytettiin, että toimintayksikkö sijaitsee Suomessa. Määräaikaan mennessä tarjouksia saapui yhteensä 83 kappaletta. Yhteenveto tarjouksen jättäneistä jaetaan lautakunnalle
2 kokouksessa. Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: Lisätietoja asiasta antavat hankintapäällikkö Laila Härkönen, puh , ja sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen, puh tai sähköpostitse Asia esitellään tarkemmin lautakunnan kokouksessa. Teen päätösehdotukseni kokouksessa asian esittelyn jälkeen. Kyllikki Pyykkönen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 10:53. Kokouksessa olivat läsnä tämän asian esittelyn ajan 10:53-11:00 hankintapäällikkö Laila Härkönen ja palvelusuunnittelija Seija Salomaa. Tarjoukset käsiteltiin seuraavasti: 1. Tarjousten avaus, avaustilaisuus ei ole julkinen (avauspöytäkirja). 2. Tarjoajien kelpoisuuden tarkistaminen (liite 1) 3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen (tarjouspyyntö ja sen liitteet 2 ja 4) 4. Tarjousten vertailu (liitteet 3 ja 4) Tarjoajien kelpoisuuden tarkistamisen ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistamisen jälkeen todettiin, että seuraavien tarjoajien tarjoukset eivät olleet tarjouspyynnön mukaisia: Tervareitin perhekodit (Wanha Mylly), Lipinranta Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Ilmaria Oy (Pisan toimipiste, Kartano), Modus Vivendi Oy (Perhekoti Tammi), Niilonkulman perhekoti, Lastenkoti ja perhetukikeskus Ruusu, Perhekoti Kolumbus Oy Suomussalmi, Perhekoti Otso, Nuorten Ystävät -palvelut Oy (Kouluharju, Ahorinne), Messi Oy (Kuntoutusyksikkö Messi), Saalinki Oy (Perhekuntoutuskoti Arianne), Harmony Oy (Pienryhmäkoti), perustettavan yrityksen nimiin jätetty tarjous (Päivi Mäenpää), Tuomaskoti Oy, Nuorten Ystävät palvelut Oy (Muhos/Toukola, Salorinne, Koivulehto) sekä perhekotihoidon osalta Ala-Siuruan Perhekoti Oy (Postila) Valintaryhmä esittää, että edellä mainitut tarjoukset hylätään tarjouspyynnön vastaisina. Valintaryhmä esittää, että Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten ja nuorten pitkäaikaisesta asumisesta ja hoidosta ammatillisessa perhekodissa/ lastensuojelulaitoksessa puitejärjestelyyn ajalle
3 ja lisäksi hankinnan kohteeseen sisältyvälle optiolle kahdesta vuodesta otetaan mukaan seuraavat palveluntuottajat (tarjoajat) 1. Asuminen ammatillisessa perhekodissa /tai lastensuojelulaitoksessa vertailupisteet Arenti Finland Oy/Pienkoti Aurinkoranta 78,4 Kajaanin Pelastakaa Lapset ry/harjulan lastenkoti 75,0 Perhekoti Kotikartano Oy 69,4 Lapsi- ja nuorisokoti Nokkala Oy 67,3 Pirttikosken perhekoti/ketolan yksikkö 67,0 Perhekoti Luonnonlapsi 67,0 Auta Lasta ry/heinäsalmikoti 66,7 Peruskalliokodit Oy 66,5 Oulujoen perhekoti Oy 66,3 Tuulen Torppa Oy/Kankarin perhekoti 64,6 Himaharju Oy/Himaharjun lasten- ja nuortenkoti 62,9 Nevalanmäen Perhekodit Oy 62,1 Arjen Avain Oy/Iin Nuortenkoti 62,0 Perhekoti Kylmänen Oy 61,6 Arjen Avain Oy/Haukiputaan nuortenkoti 61,0 Pirttikosken perhekoti/huovilan yksikkö 61,0 Metsäpirtin perhekoti Oy 59,7 Toivon Kartano Oy/Toivon Kartanon perhekoti 59,6 Simikaaren perhekoti Oy 59,0 Ala-Siuruan Perhekoti Oy/Postila 58,5 Jokilaakson Perhekodit Oy/lastensuojeluyksikkö Pinola 58,4 Saraheinän Lastenkoti Oy 58,2 Lamujoen perhekodit Oy/Ojantakasen perhekoti 57,9 Erpekon Oy / Siikajoen Nuorisokoti 57,7 Lastenkoti Kasvunpolku Oy 57,4 Ihalan Tupa ja Polku Oy/Ihalan Tupa 57,2 SOS-lapsikylä ry / Vihannin SOS-lapsikylä 56,9 Perhekoti Koramo Oy 56,8 Villa Saarni Oy / Ammatillinen perhekoti Villa Saarni 56,6 Salamisen perhekoti Oy/Salamisenkoti 56,0 Sotepa Oy / Kotikartano 56,0 Kainuun Hoivataito Oy / Vuolijoen nk Havukka/Kivipappila (perustettava) 55,7 Rovaniemen PiSa Oy/Haavemaa 55,5 Lasten- ja Nuortenkoti Kimppa 54,8 Kainuun Hoivataito Oy/Vuolijoen nuorisokoti Havukka 54,7 Sydänmaankoti Oy 54,6 Pienperhekoti Kasvuntupa Oy 54,4 Mikeva Oy / Jussin Kodit 54,2 Mehiläinen Kuntapalvelut/Carema Oy/Leivokoti 53,2 Perhekoti Kivelä Oy 52,7
4 Lehmuskolo Oy/Lasten- ja nuortenkoti Toukola 52,7 Sosiaali- ja terveyspalvelut Merimajakka Oy 52,7 Ilmaria Oy/Pisan Ilmaria-koti, Kartano (kuntoutumishoito) 52,6 Tuulimäen Nuorten ja Lasten Koti 52,0 Mansikkapuisto Oy / Perheryhmäkoti Mansikkapuisto 51,6 Ilmaria Oy/Pisan Ilmaria-koti, Pisa (kuntoutumishoito) 51,6 Lukkarinoja Oy/Lukkarinojan perhekoti 51,5 Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy 51,2 Mikeva Oy/Kaarestuuli 51,2 Lehmuskolo Oy/Lasten- ja nuortenkoti Jukola 50,7 Hankinnan kohteeseen sisältyvän option, kaksi (2) vuotta, käytöstä päättää tilaaja viimeistään puoli vuotta (6kk) ennen sopimuskauden päättymistä. Puitejärjestelyyn valittujen palveluntuottajien tarjoukset olivat tarjouspyynnön ja sen liitteiden vaatimusten mukaisia. Hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi, puitesopimukset tehdään niiden palveluntuottajien kanssa, joiden toiminta täyttää tarjouspyynnön vaatimukset sekä tarjousten liitteiden mukaiset asiat. Puitejärjestelyjen ulkopuolelle (enintään 50 palveluntuottajaa) jäävät seuraavat hyväksytyt vertailupisteet VillaNuttu Oy/Nutukka 49,7 Lehmuskolo Oy/itsenäistymisyksikkö Metsämaa 49,7 SK Lastensuojelu ja Kuntoutus Oy/Pienryhmäkoti Paasi (perustettava) 49,4 Kiviranta Kodit Oy/Ryhmäkoti Kiviranta 49,0 SOS-Lapsikylä ry/vaajakosken SOS-nuorisokoti 48,9 Myötämieli Oy/Tuulenpesäkoti 48,4 Kiviranta Kodit Oy/Kontiomäki 48,0 SK Lastensuojelu ja Kuntoutus Oy/Nuorisokoti Ohratupa 47,0 VillaNuttu Oy/VillaNuttu 46,7 Ilmaria Oy/Pisan Ilmaria-koti, Kartano (lähihoito) 46,2 Mediverkko Lasten ja nuorten Palvelut Oy/Kotirinne 45,7 Ilmaria Oy/Pisan Ilmaria-koti, Pisan toimipiste (lähihoito) 45,2 Lehmuskolo Oy/Lasten- ja nuortenkoti Kontiorinne 44,7 Nuorten Ystävät -palvelut Oy/Koulun
5 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: asumisyks. Utanen-Nuojua Nuorten Ystävät -palvelut Oy/Koulun asumisyks. Pyhäkoski 42,6 Kainuun Hoivataito Oy/Lastenkoti Puistola 41,9 Lasten Ystävät -palvelut Oy/Koulun asumisyks. Apila-Voikukka 38,2 Nuorten Ystävät -palvelut Oy/Koulun asumisyks. Aroheinä-Metsätähti 38,2 Mind Activate Oy/Pienryhmäkoti Vaihde 28,0 Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy asiaa valmistelleen työryhmän esityksen. Lisäksi lautakunta päättää, että puitesopimusten optioiden käytöstä päätetään viimeistään Option käytöstä päättää tilaaja. Hyväksyi päätösehdotuksen. STLTK 320 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Kainuun maakunta -kuntayhtymän las ten/nuorten pitkäaikaista asumista ja hoitoa ammatilli sessa perhekodis sa/lastensuoje lulaitoksessa puitesopimuk sella koskevaan hankintapäätök seen pykälä 267 ei ole saapunut oi kaisuvaatimuksia. Useat tarjoukset hylättiin virheellisesti tar jouksien vaadittujen asiakirjojen virheiden ja puut teellisuuksien perus teella. Osalle (käynnistyvät yritykset) annettiin tarjous pyynnössä oikeus niiden toimitta miseen hankintapäätöksen jälkeen, mutta ennen mahdollista puitesopimuksen allekir joitta mista. Tasapuolisuuden ja syrjimät tö myyden vaatimus edellyttää saman oi keuden antamista kaikille tarjoajille (esim. MAO:19/I/02 ja MAO:315/08). Näillä perusteilla hylätyt tarjoukset on otet tava tarjousvertailuun myös lasten/nuorten pitkäai kaista asumista ja hoitoa ammatilli sessa perhekodissa/las tensuojelulaitok sessa puitesopi muksella koskevassa han kinnassa. Uusi tarjousten vertailutaulukko jaetaan lautakunnan kokouksessa. Lisätietoja asiasta antavat hankintapäällikkö Laila Härkönen, puh , ja sosiaali- ja ter veysjohtaja Tuomo Pääk könen, puh tai säh köpostitse
6 Hankintapäätös sosiaali- ja terveyslautakun nan kokouksen pykälän 267 mukai sena kumo taan virheellisenä ja tehdään uusi hankinta päätös lautakunnan kokouksessa jaettavan uuden tarjousten vertailu taulukon pohjalta. Sosiaali- ja terveyslautakunta: Asiantuntijana tässä asiassa kuultiin han kintapäällikkö Laila Härköstä ja palvelu suunnittelija Seija Salomaata, he olivat läs nä kokouksessa tämän asian esittelyn ajan 11:40-11:43. Hankintatoimistossa laadittu esitys: Kelpoisuuden tarkistamisen ja tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkis ta misen jäl keen todettiin, että seuraavien tarjoajien tarjoukset eivät olleet tarjous pyyn nön mukaisia: Lipinranta Oy, Ilmaria Oy (Pisan toimipiste, Kartano), Perhekoti Kolumbus Oy Suomus salmi, Perhekoti Otso, Nuorten Ystävät -palvelut Oy (Kouluharju, Aho rinne), Messi Oy (Kuntoutusyksikkö Messi), Harmony Oy (Pienryhmäkoti), perus tettavan yrityksen nimiin jätetty tarjous (Päivi Mäenpää), Tuomaskoti Oy, Nuor ten Ystävät -palvelut Oy (Mu hos/toukola, Salorinne, Koivulehto), sekä laitoshoi don osalta Ala-Siuruan Perhekoti Oy (Postila) Edellä mainitut tarjoukset hylätään tarjouspyynnön vastaisina. Kainuun maakunta kuntayhtymän lasten ja nuorten pitkäaikaisesta asumisesta ja hoi dosta ammatillisessa perhekodissa / lastensuojelulaitoksessa puitejärjeste lyyn ajalle ja lisäksi hankinnan kohteeseen sisältyvälle op tiolle kahdesta vuo desta otetaan mukaan seuraavat palveluntuottajat : 1. Asuminen ammatillisessa perhekodissa /tai lastensuojelulaitoksessa ver tailupisteet 1. Arenti Finland Oy / Pienkoti Aurinkoranta 78,4 2. Kajaanin Pelastakaa Lapset ry / Harjulan lastenkoti 75,0 3. Perhekoti Kotikartano Oy 69,4 4. Lapsi- ja nuorisokoti Nokkala Oy 67,3 5. Pirttikosken perhekoti / Ketolan yksikkö 67,0 6. Perhekoti Luonnonlapsi 67,0 7. Tervareitin perhekodit / Wanha Mylly 66,9 8. Auta Lasta ry/ Heinäsalmikoti 66,7 9. Modus Vivendi Oy / Perhekoti Tammi 66,6 10. Peruskalliokodit Oy 66,5 11. Oulujoen perhekoti Oy 66,3 12. Tuulen Torppa Oy / Kankarin perhekoti 64,6 13. Himaharju Oy / Himaharjun lasten- ja nuortenkoti 62,9 14. Nevalanmäen Perhekodit Oy 62,1 15. Arjen Avain Oy / Iin Nuortenkoti 62,0 16. Perhekoti Kylmänen Oy 61,6 17. Arjen Avain Oy / Haukiputaan nuortenkoti 61,0 18. Pirttikosken perhekoti / Huovilan yksikkö 61,0 19. Niilonkulman perhekoti 60,9
7 20. Metsäpirtin perhekoti Oy 59,7 21. Toivon Kartano Oy / Toivon Kartanon perhekoti 59,6 22. Simikaaren perhekoti Oy 59,0 23. Ala-Siuruan Perhekoti Oy / Postila 58,5 24. Jokilaakson Perhekodit Oy / lastensuojeluyksikkö Pinola 58,4 25. Saraheinän Lastenkoti Oy 58,2 26. Lamujoen perhekodit Oy / Ojantakasen perhekoti 57,9 27. Erpekon Oy / Siikajoen Nuorisokoti 57,7 28. Lastenkoti Kasvunpolku Oy 57,4 29. Ihalan Tupa ja Polku Oy / Ihalan Tupa 57,2 30. SOS-lapsikylä ry / Vihannin SOS-lapsikylä 56,9 31. Perhekoti Koramo Oy 56,8 32. Villa Saarni Oy / Ammatillinen perhekoti Villa Saarni 56,6 33. Salamisen perhekoti Oy / Salamisenkoti 56,0 34. Sotepa Oy / Kotikartano 56,0 35. Kainuun Hoivataito Oy / Vuolijoen nk Havukka / Kivipappila (perustettava) 55,7 36. Rovaniemen PiSa Oy / Haavemaa 55,5 37. Lasten- ja Nuortenkoti Kimppa 54,8 38. Kainuun Hoivataito Oy / Vuolijoen nuorisokoti Havukka 54,7 39. Sydänmaankoti Oy 54,6 40. Pienperhekoti Kasvuntupa 54,4 41. Mikeva Oy / Jussin Kodit 54,2 42. Saalinki Oy / Perhekuntoutuskoti Arianne 53,3 43. Mehiläinen Kuntapalvelut / Carema Oy / Leivokoti 53,2 44. Perhekoti Kivelä Oy 52,7 45. Lehmuskolo Oy / Lasten- ja nuortenkoti Toukola 52,7 46. Sosiaali- ja terveyspalvelut Merimajakka Oy 52,7 47. Ilmaria Oy / Pisan Ilmaria-koti, Kartano (kuntoutumishoito) 52,6 48. Tuulimäen Nuorten ja Lasten Koti 52,0 49. Mansikkapuisto Oy / Perheryhmäkoti Mansikkapuisto 51,6 50. Ilmaria Oy / Pisan Ilmaria-koti, Pisa (kuntoutumishoito) 51,6 51. Lukkarinoja Oy / Lukkarinojan perhekoti 51,5 Hankintapäätöksen tultua lainvoimaiseksi puitesopimukset tehdään niiden palve luntuottajien kanssa, joiden toiminta täyttää tarjouspyynnön vaatimukset sekä tarjousten liitteiden mukai set asiat. Puitesopimus syntyy sopimusasiakirjojen al lekirjoituksella. Puitesopimusten optioiden käytöstä päätetään viimeistään Option käytöstä päät tää tilaaja. Puitejärjestelyjen ulkopuolelle jäävät seuraavat hyväksytyt tarjoajat: vertailupisteet Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy 51,2 Mikeva Oy / Kaarestuuli 51,2 Lehmuskolo Oy / Lasten- ja nuortenkoti Jukola 50,7 VillaNuttu Oy / Nutukka 49,7 Lehmuskolo Oy / itsenäistymisyksikkö Metsämaa 49,7 SK Lastensuojelu ja Kuntoutus Oy / Pienryhmäkoti Paasi (pe rustet tava) 49,4 Kiviranta Kodit Oy / Ryhmäkoti Kiviranta 49,0 SOS-Lapsikylä ry / Vaajakosken SOS-nuorisokoti 48,9 Myötämieli Oy / Tuulenpesäkoti 48,4 Kiviranta Kodit Oy / Kontiomäki 48,0 Lastenkoti ja perhetukikeskus Ruusu 47,1 SK Lastensuojelu ja Kuntoutus Oy / Nuorisokoti Ohratupa 47,0 VillaNuttu Oy / VillaNuttu 46,7
8 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Sosiaali- ja terveyslautakunta: Ilmaria Oy / Pisan Ilmaria-koti, Kartano (lähihoito) 46,2 Mediverkko Lasten ja nuorten Palvelut Oy / Kotirinne 45,7 Ilmaria Oy / Pisan Ilmaria-koti, Pisan toimipiste (lähihoito) 45,2 Lehmuskolo Oy / Lasten- ja nuortenkoti Kontiorinne 44,7 Nuorten Ystävät -palvelut Oy / Koulun asumisyks. Uta nen-nuo jua 43,2 Nuorten Ystävät -palvelut Oy / Koulun asumisyks. Pyhäkoski 42,6 Kainuun Hoivataito Oy / Lastenkoti Puistola 41,9 Lasten Ystävät -palvelut Oy / Koulun asumisyks. Apila-Voikuk ka 38,2 Nuorten Ystävät -palvelut Oy / Koulun asumisyks. Arohei nä-metsä tähti 38,2 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö / Osasto Nuotti 34,9 Mind Activate oy / Pienryhmäkoti Vaihde 28,0 Keskustelun jälkeen sosiaali- ja terveysjohtaja muutti päätösehdotuksensa kuulumaan: Sosiaali- ja terveyslautakunta kumoaa :ssä 267 tekemänsä päätöksen virheellisenä ja hyväksyy uuden hankintapäätöksen edellä olevan hankintatoimiston esityksen mukaisena. Hyväksyi päätösehdotuksen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 267 27.10.2010 STLTK 267
Sosiaali- ja terveyslautakunta 267 27.10.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän lasten/nuorten pitkäaikaista asumista ja hoitoa ammatillisessa perhekodissa/lastensuojelulaitoksessa koskeva hankinta puitesopimuksella
Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain mukaan järjestettävien asumisja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Sosiaali- ja terveyslautakunta 266 27.10.2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 318 08.12.2010 Kehitysvammalain ja vammaispalvelulain mukaan järjestettävien asumisja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Sosiaali- ja terveyslautakunta 268 27.10.2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 319 08.12.2010 Mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella 628/41/411/2010 STLTK 268 Kainuun
Kainuun maakunta -kuntayhtymän vanhusten tehostetun palveluasumisen sekä dementiaryhmäasumisen asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Sosiaali- ja terveyslautakunta 265 27.10.2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 317 08.12.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vanhusten tehostetun palveluasumisen sekä dementiaryhmäasumisen asumis- ja hoivapalvelujen
Kainuun maakunta -kuntayhtymän toimialueen sotainvalidien koti- ja tukipalveluiden hankinta puitejärjestelyin
Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 27.10.2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 314 08.12.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän toimialueen sotainvalidien koti- ja tukipalveluiden hankinta puitejärjestelyin
Optiokausi otetaan käyttöön Optiokautta ei oteta käyttöön
Optiokausi otetaan käyttöön Optiokautta ei oteta käyttöön 1 Perhekuntoutus Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 1 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 2 Helsingin ensikoti maahanmuuttajatyö Helsingin ensikoti
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 12/2010 1. Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 12/2010 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.10.2010 AIKA 27.10.2010 Klo 10:00-14:25 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KÄSITELLYT
Perusturvalautakunta 65 25.08.2015
Perusturvalautakunta 65 25.08.2015 Hankintapäätös, puitejärjestely Loviisan kaupungin lastensuojelun sijaishuollon palveluiden hankinta, osatarjouspyyntö 1 - Lastensuojelun sijaishuollon luvanvarainen
Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)
Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet
Mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Sosiaali- ja terveyslautakunta 268 27.10.2010 Mielenterveyskuntoutujien asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella STLTK 268 Kainuun maakunta-kuntayhtymän hankinta toimisto on pyytänyt tarjoukset
Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta
Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä
Kainuun maakunta -kuntayhtymän vanhusten tehostetun palveluasumisen sekä dementiaryhmäasumisen asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella
Sosiaali- ja terveyslautakunta 265 27.10.2010 Kainuun maakunta -kuntayhtymän vanhusten tehostetun palveluasumisen sekä dementiaryhmäasumisen asumis- ja hoivapalvelujen hankinta puitesopimuksella STLTK
Yhtymähallitus 93 23.08.2011 Yhtymähallitus 126 22.11.2011. Lasten sijaishuollon palvelujen hankinta 48/02.08.00/2011
Yhtymähallitus 93 23.08.2011 Yhtymähallitus 126 22.11.2011 Lasten sijaishuollon palvelujen hankinta 48/02.08.00/2011 Kyh 93 Palveluhankinnan kokonaiskustannustaso, hintakehityksen hallinta ja laadun valvonta
Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus
Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (
Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön
Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun
Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513
Sosiaali- ja terveyslautakunta 82 28.10.2014 KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISPALVELUN KILPAILUTUS 116/232/2014 SOSTERV 82 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 SOSTERV 20 Valmistelu:
Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329
Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden lyhytaikaishoidon hankintapäätös HEL 2016-011499 T 02 08 02 00 Päätös n perhe- ja sosiaalipalvelut -osaston osastopäällikkö
Määräajassa saapuneet tarjoukset tarkistetaan ja arvioidaan kolmessa vaiheessa:
Sosiaali- ja terveysltk. 132 03.11.2016 TULKKAUSPALVELUJEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 132 Valmistelu ja lisätiedot: maahanmuuttajatyöpäällikkö Sirkka Valta 040 531 2660, hankintapäällikkö Tuure Marku 040
1 (8) Materiaalipalvelut
1 (8) Liite nro: 1 Tarjouspyyntö Kansallinen hankinta Yöhoitopalvelut puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän toimialueella. 2 (8) TARJOUS: nimi 80/2008 TARJOAJAN YHTEYSTIEDOT Yrityksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 254 Oikaisuvaatimus kotihoidon saunapalvelujen hankinnasta HEL 2018-004548 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti
3. Luvanvarainen perhehoito KORJATTU LIITE. Suositushinnan (180 /vrk) ylitys**
Lastensuojelujen hankinta Tarjouksia POIS SULJETUT Perhekoti Kuutinpesä Oy / Perhekoti Kuutinpesä Oy Perhekoti Juolukka Oy / Perhekoti Juolukka Perhekoti Lähde Ky / Perhekoti Lähde (an hinnan kohdalle
Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
1/14 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 136477 Sosiaalisen asumisen palvelut: Tehostettu
Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 127844 Ikääntyneiden asumispalvelut, Siun sote
19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat
1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) 64 Suojaus ja peittely H074-14 HEL 2014-010142 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Emicaid Oy, Mölnlycke Health Care Oy, OneMed Oy (1),
Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 137226 Sosiaalisen asumisen palvelut: Tukiasuminen,
Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513
Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus
Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla
Fysio-, jalka- ja lymfaterapia sekä sotainvalidien ja -veteraanien kuntoutuspalveluista
100/2008 1 (10) Liite nro: 5 Tarjouspyyntö Kansallinen hankinta Fysio-, jalka- ja lymfaterapia sekä sotainvalidien ja -veteraanien kuntoutuspalveluista 2009-2012 100/2008 2 (10) TARJOUS: nimi 100/2008
TARJOUSPYYNTÖ ..2012
1 TARJOUSPYYNTÖ..2012 LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON HANKINTA Hyvinkään, Järvenpään ja Keravan kaupungit ja Nurmijärven, Kirkkonummen, Sipoon ja Tuusulan kunnat (jatkossa tilaaja ) pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavaan
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia
Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän
11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU15155 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Nurmeksen kaupunki Polvijärven kunta Valtimon
Yhteisesti hankittavat palvelut osioittain ovat:
Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 19.05.2015 Lastensuojelun sijaishuollon hankinta 130/02.08.00/2015 SOTE 50 Hankinnan kohde Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala järjesti keväällä 2015
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö 01.12.2016 62 HEL 2016-008415 T 02 08 02 00 Päätös Sosiaali- ja terveysviraston
Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen
Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Sote 38/15.3.2016 Sote 222/15.12.2015 Sote 111/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa kehitysvammaisten autettua palveluasumista yksityisiltä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (6) 408 Lääkärityövoiman vuokraaminen Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston päivystysyksiköihin HEL 2014-009676 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2015 1 (8) 276 Kriisi- ja tilapäismajoituksen hankinta sosiaali- ja terveysvirastossa HEL 2015-004328 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella valita
PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016
Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.
Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513
Sosiaali- ja terveyslautakunta 83 28.10.2014 TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN KILPAILUTUS 377/232/2014 SOSTERV 83 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 116/232/2014 SOSTERV
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA
Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,
Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007. Asumispalvelujen kilpailuttaminen
Perusturvalautakunta 68 24.04.2007 Perusturvalautakunta 90 22.05.2007 Perusturvalautakunta 157 23.10.2007 Asumispalvelujen kilpailuttaminen 2045/43/434/2006 PERUSLK 68 Valmistelijat: johtava lääkäri Sirkku
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU18330 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin
Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu
Sosiaalilautakunta 85 16.09.2016 Sosiaalilautakunta 96 29.09.2016 Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu 2337/02.08.00/2016 SOSLA 16.09.2016 85 Hankinnan toteutus: Uudenkaupungin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige
POLTTOPUIDEN HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen
Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption käytöstä vuodelle 2019
Kaupunginhallitus 105 14.03.2016 Kaupunginhallitus 125 29.03.2016 Kaupunginhallitus 355 12.11.2018 Hankintapäätös puitejärjestelystä / Työkonepalvelut 2016-2018 ja optiovuodet 2019 ja 2020 / Päätös sopimusoption
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (9) Päätöshistoria 26.02.2013 29 HEL 2012-006951 T 02 08 02 00 Päätös päätti hallintolain 51 :n nojalla korjata sosiaalilautakunnan hankintapäätöksessä 30.10.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (10) 385 Alle 65-vuotiaiden monisairaiden palveluasumisen hankinta HEL 2013-004418 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun tuloksena: Todeta, että tarjouskilpailussa
HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL
HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU47706 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 33/2014 1 (5) Hankintakeskus 11.6.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 33/2014 1 (5) Tarjouksen jättäneet 33 Ompelukoneiden hankinta H015-14 HEL 2014-002966 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Erkin Sauma & Tikki Ky:n
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (10) 335 Mielenterveysasiakkaiden asumispalvelujen hankinta HEL 2013-001542 T 02 08 02 00 Päätös päätti mielenterveysasiakkaiden asumispalvelujen hankinnasta esityslistalla
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 17.12.2013
Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (9) Päätettävä tässä kokouksessa 20 Sosiaali- ja terveysviraston kehitysvammaisten ja autismin kirjon asiakkaiden asumisen hankinta HEL 2013-002499 T 02 08 02 00
Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella. 5. Psykologipalvelu Psyyke Oy
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Neuropsykiatrisen kuntoutuksen hankinta HEL 2015-013563 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella seuraavaa: Hylätä Tmi Heidi Falleniuksen tekemän
Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa
Kunnanhallitus 60 16.02.2015 Hankintapäätös Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalveluista 947/02.08.00/2014 Kunnanhallitus 60 Taustaa Kirkkonummen kunnantalon ravintolapalvelut kilpailutettiin vuonna 2011.
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)
Helsingin kaupunki Esityslista /016 1 (5) 7.01.016 Sähkö-, tele-, turva- ja automaatio-, sekä erityissähköjärjestelmien suunnittelutöiden tilaaminen HEL 016-000678 T 0 08 0 00 Päätösehdotus päättää oikeuttaa
Hankinnan kohde ja osahankinnat
Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten
Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (6) 5 Monivuotisten kasvien taimihankinnan puitejärjestely 2017 2018 hankintayhteistyössä Helsingin kaupungin rakentamispalvelun (Stara) kanssa HEL 2017-001449
Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille
TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat
Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys
1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Enon Vanhusten Tuki ry. Heinäveden kunta Ilomantsin kunta Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy Joensuun kaupunki Joensuun Kodit Oy Joensuun Pysäköinti Oy Joensuun
Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014. Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77
Sosiaali- ja terveyslautakunta 77 29.09.2014 Vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen hankinta SOTE 77 Kauniaisten kaupunki on yhdessä Espoo kaupungin, Kirkkonummen kunnan ja Perusturvakuntayhtymä
Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden
1. Laitoskatkaisuhoito alkoholivieroitusoireiden hoitamiseksi ja alkoholin käytön katkaisemiseksi
Sosiaali- ja terveysltk. 134 03.11.2016 PÄIHDEHOITOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 03.11.2016 134 Valmistelu ja lisätiedot: aikuissosiaalityön päällikkö Anne Green 040 512 9694, hankintapäällikkö Tuure Marku
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (9) Kiinteistölautakunta Tila/12 25.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (9) 304 Asiantuntijapalveluiden hankinta, puitejärjestely HEL 2015-004526 T 02 08 02 00 Päätös A1 A2 A3 päätti sulkea pois osa-alueen B kiinteistökaupan asiantuntijapalveluiden
Tarjoajien valintaa koskeva päätös tehtiin 9.9.2015 180 ja annettiin sähköpostitse tiedoksi tarjoajille 10.9.2015.
Kunnanhallitus 192 28.09.2015 TARJOAJIEN VALINTAA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ITSEOIKAISU SIIKALATVAN KUNNAN SOSIAALI- JA PERUSTERVEYDENHUOLLON ULKOISTUKSEN HANKINTAA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA Kunnanhallitus
HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET
HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden
7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena
Perusturvalautakunta 5 29.01.2014 Lääkinnälliset kuntoutukset 1.1.2014 alkaen 150/06/2014 Perusturvalautakunta 5 Lääkinnällisen kuntoutuksen saatavuusperusteet on päätetty Mäntsälän kunnan perusturvalautakunnassa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (5) 38 Matkapalveluiden täydentävän liikennöinnin välitys- ja liikennöintipalvelun hankinnan periaatteet HEL 2019-002145 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti A.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 3 Liikkumisen apuvälineet H018-14 HEL 2014-011257 T 02 08 01 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat tarjoukset kolmeksi (3) vuodeksi hinnaltaan edullisimpina. Algol-Trehab
Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Hank/
Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (5) 1 Teolliset elintarvikkeet yhteishankinta H121-16 HEL 2016-008264 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää hyväksyä Kespro Oy:n, Lihel Oy Solinan,
Osatarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Hank/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (6) 29 Teolliset elintarvikkeet yhteishankinta H121-16 HEL 2016-008264 T 02 08 01 00 Päätös päätti hyväksyä Kespro Oy:n, Lihel Oy Solinan, Valio Oy:n, Suomen Iglu
TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014
TARJOUSPYYNTÖ 28.3.2014 Tarjouspyyntö siivouspalveluiden hoitamisesta Pihtiputaan Muurasjärven koulun-, Muurasjärven neuvolan sekä Muurasjärven kotipalvelun tiloihin. 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja
Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/
Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 1 Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2016 2017, konsulttien valinta HEL 2015-011101 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää hylätä
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU07831 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Liperin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan
1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut
1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/206 (5) 27.0.206 3 HKL:n arkkitehti- ja pääsuunnittelutehtävien puitejärjestelyn tilaaminen HEL 206-00065 T 02 08 02 00 Päätös päätti oikeuttaa liikennelaitoksen tekemään
Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys
1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin kunta Nurmeksen kaupunki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (8) 5 Kotihoidon kotisiivouspalvelut HEL 2015-007254 T 02 08 02 00 Päätös päätti - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston kotihoidon kotisiivouspalveluihin sen kohderyhmien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 65/ (5) Hankintakeskus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 65/2014 1 (5) 65 Haavanhoitotarvikkeet H072-14 HEL 2014-010140 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä B.Braun Medical Oy, BSN Medical Oy, Convatec Oy, FennoMedical
Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen
TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta
Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 15.9.2015
Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (5) 5 Kriisi- ja tilapäismajoituksen hankinta sosiaali- ja terveysvirastossa HEL 2015-004328 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää käydyn tarjouskilpailun perusteella
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12957 Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Outokummun kaupunki Tohmajärven kunta Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Juuan kunta Lieksan kaupunki Liperin
Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh
Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44
Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012
Sosiaali- ja terveyslautakunta 326 17.10.2012 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 STLTK 326 1. Maakunnallinen sijaispalveluyksikkö Maakunnallinen
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös
Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen
Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut
Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...
Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)
Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...
Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys
1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,
Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys
1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 131589 Siivouspalvelujen puitejärjestely ylläpito-, perus-,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Hankintakeskus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 74 IT-hankkeiden ja-projektien konsultointi- ja asiantuntijapalvelut, hankinnan kilpailutus HEL 2016-009676 T 02 08 02 00 Päätös Vs. hankintajohtaja päätti hyväksyä
Hankinnan kohteena on jäljempänä tarkemmin määritelty hoitajatyövoima.
HOITAJATYÖVOIMAN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 29.9.2016 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön