Makeaa & suolaista marjoista à la Jaana Elo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Makeaa & suolaista marjoista à la Jaana Elo"

Transkriptio

1 à la Jaana Elo Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin

2 Asiantuntija Jaana Elo Jaana Elo on työskennellyt yli 20 vuotta elintarvikkeiden ja niitä säätelevien asetusten kanssa toimien sekä Eviran että EU:n kouluttajana. Elintarviketeollisuudessa hän on toiminut myynnin ja markkinoinnin sekä tuotekehitys- ja laadunvarmistustehtävissä. Kokemusta on karttunut monipuolisesti leipomoja juomateollisuudesta sekä lihan jalostuksesta ja säilyketeollisuudesta. Lisäksi hänellä on pedagoginen pätevyys ja yli kahdeksan vuoden työkokemus opettajan tehtävistä elintarvikealalla. Nykyisin Jaana pyörittää omaa yritystä, joka tarjoaa elintarvikealan toimijoille koulutusta, neuvontaa ja konsultointipalveluita sekä tavanomaisten että luomuelintarvikkeiden parissa. Lisäksi hän toimii Luomuliiton elintarvikeasiantuntijana ja neuvojana. Jaana Elo Koko Palvelut p Tämä reseptivihkosen ovat tuottaneet yhteistyössä: Jaana Elo, KoKo Palvelut Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Hanke toteutti yhteistyössä Jaana Elon kanssa laadukkaaseen tuotteistamiseen liittyvän puutarha- ja metsämarjojen jatkojalostuspäivän Joensuussa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja maatalousrahasto on rahoittanut tätä julkaisua. 2

3 Mansikka- ja vadelmamarmeladit (n. 7o kpl) 5 dl mansikkamehua (melko vahva, esim. Pirkka) 500 g sokeria 15 g agaria / marmeladipektiini / liivate (isompi annostus) 1,5 dl mansikkasosetta TAI 1,5 vadelmasosetta 1 tl viinihappoa (jätetään pois, jos käytetään hapanta marjaa) 1. Laita kattilaan kylmä mehu, sokeri ja agar. Kiehauta maltillisesti 5 min. Jäähdytä. 2. Soseuta mansikat / vadelmat tehosekoittimella ja lisää sose mehu-sokeriagar-nesteeseen. Lisää viinihappo ja sekoita tasaiseksi. 3. Kaada massa silikonimuotteihin tai laakeaan, leivinpaperilla vuorattuun astiaan jäähtymään. Voit käyttää jäähdyttämiseen myös pakastusrasioita. 4. Jähmetä marmeladeja jääkaapissa pari tuntia. 5. Leikkaa jähmettynyt marmeladi kuutioiksi tai irrota silikonivuoista ja käytä pieniä piparimuotteja marmeladin leikkaamiseen. 6. Kuivata marmeladeja ainakin vuorokausi leivinpaperin päällä huoneenlämmössä ja käännä ainakin kerran ympäri, jotta marmeladit kuivuvat joka puolelta. 7. Pinnan kuuluu olla kuivuttuaankin tahmea, muttei märkä, jotta sokeri tarttuu siihen kiinni. Jos pinta on liian kostea, sokeri sulaa. 8. Kierittele valmiit marmeladit sokerissa. Voit myös kierittää osan perunajauhoissa saat raikkaamman makuisia. 9. Säilytä marmeladeja tiiviissä astiassa. Säilyvät noin 2 viikkoa. 3

4 Mustikkasmoothie 2 dl mustikoita 0,5 dl karpaloita, pakaste 1 dl vaniljajogurttia 1 dl karpalomehua 1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Pyöräytä tasaiseksi juomaksi. 2. Voit valmistaa juoman myös korkeareunaisessa kulhossa sauvasekoittimella. Marjasmoothie 1,5 l piimää 46 g vehnälesettä 413 g mansikoita 410 g vadelmaa 0,5 tl kanelia 10 rkl hunajaa 1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Pyöräytä tasaiseksi juomaksi. 2. Voit valmistaa juoman myös korkeareunaisessa kulhossa sauvasekoittimella. Puolukkasmoothie 5 dl puolukoita (320 g) 1,5 l rasvatonta piimää / maustamatonta jogurttia (1,55 kg) 10 rkl kauraleseitä / ruisleseitä / ohraleseitä (170 g) 10 rkl juoksevaa hunajaa ripaus kardemummaa (2 g) ripaus kanelia (2 g) 1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen. Pyöräytä tasaiseksi juomaksi. 2. Voit valmistaa juoman myös korkeareunaisessa kulhossa sauvasekoittimella. 4

5 Saskatoon chutney 4 rkl rypsiöljyä (42 g) 5 dl sipulia, hienona (430 g) 4 tl valkosipulia, murskattuna (14 g) 3 dl vihreää paprikaa, hienona (160 g) 3 kpl pientä jalapeno-chiliä, siemenet poistettuna (23 g) 1,6 l saskatoonmarjoja (1,42 kg) 4 tl raastettua ja tuoretta inkivääriä(14 g) 2 tl kurkumaa(2 g) 1 tl jauhettua kanelia (3 g) 1 tl suolaa (5 g) 0,5 tl paprikajauhetta (0,5 g) 1,5 dl hunajaa(255 g) 1,5 dl balsamico tai omenaviinietikkaa (140 g) 1. Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. 2. Lisää sipulimurska ja hienonnettu paprika. 3. Freesaa n. 4 min. kunnes kasvikset on pehmenneet. 4. Lisää valkosipuli, paprika, inkivääri, kurkuma, kaneli suola ja paprikajauhe. 5. Jatka sekoittamista minuutin verran. Lisää marjat, hunaja ja viinietikka ja anna poreilla sekoitellen min. kunnes seos keittyy kokoon ja sakenee. 6. Halutessa voit maustaa sitä vähän mintulla. 7. Ota kattila liedeltä ja purkita tai tarjoa heti liharuokien lisukkeena. Puolukkachutney 280 g puolukoita 100 g saskatoon marjoja 42 g ruokaöljyä 200 g sipulia 100 g paprikaa 14 g valkosipulia 11 g jalapenoa 14 g inkivääriä 1 g kurkumaa 0,5 g paprikajauhetta 2 g suolaa 150 g hunajaa 40 g omenaviinietikkaa 1. Valmistus kuten saskatoon chutney. 5

6 Mausteinen jouluglögi 2,5 l mustaherukkamehua (itse tehty / vahva) 2 dl punaherukkamehua (itse tehty / vahva) 0,5 l aroniamehua (itse tehty / vahva) n. 1,5 l vettä 600 g fariinisokeria 2 rkl hunajaa 30 kpl neilikoita 3 tl kokonaista kardemummaa / 2 tl jauhettua kardemummaa 3 kpl inkiväärin paloja (20 g) 1,5 tl kanelia 1. Kaada mehut ja vesi kattilaan. Lisää kaikki mausteet ja hauduta miedolla lämmöllä pitkään. Älä keitä. 2. Lisää sokeri HUOM! huomioi lisätyn sokerin määrässä mehujen mahdollisesti sisältämä sokeri. Vettä voi laittaa enemmänkin maku melko voimakas. 3. Tarjoiluun mantelilastuja ja rusinoita. Vaalea jouluglögi 4 l omenatäysmehua 4 kanelitanko 30 neilikkaa 0,5 tl kokonaista kardemumman siemeniä / 2 tl jauhettua kardemummaa 6 rkl juoksevaa hunajaa 4 laakerinlehti sitruunaviipaleita 1. Mittaa omenatäysmehu ja mausteet kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 min. Mausta hunajalla. 2. Jos tarjoat heti, siivilöi glögi ja kaada laseihin. Koristeluun sitruunan viipaleita, rusinoita ja manteleita. 6

7 Mustikka-mansikka-vadelmahillo 886 g mansikoita 1552 g mustikoita 604 g vadelmia 1271 g hillosokeria 1. Valmistus hillosokeripussin ohjeen mukaan. Punaherukka-tyrnikastike 803 g punaherukka mehua 510 tyrnimehua 1077 g sokeria 434 g vettä Kuumenna ainekset keskenään. 330 g kuumaa vettä 120 g sokeria 22 g pektiiniä Sekoita ja liota ainekset keskenään. 1. Liota 6 g sitruunahappoa tilkkaan vettä ja lisää viimeisenä seokseen. 7

8 PL 199 (Kaislakatu 3) Joensuu p Savikontie Kitee p Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa Projektipäällikkö Marja-Leena Hirvonen p , PL 199 (Kaislakatu 3), Joensuu Kuhmonkatu Lieksa p Niittylahdentie Niittylahti p Nurmeksenkatu Nurmes p Teollisuuskatu Outokumpu p Metsurintie 2 A Valtimo p Aikuisopiston Työelämän koulutussalkku g Työelämän koulutussalkku Sähköposti: etunimi.sukunimi@pkky.fi Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen

Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Maukasta luomunaudasta! Mikko Härkönen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Maukasta luomunaudasta Keittiömestari Mikko Härkönen Olen 45-vuotias keittiömestari

Lisätiedot

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe

LINSEED VALO 24 H. Kastike: 1 dl Rypsiöljyä 1 rkl Vaaleaa balsamicoetikkaa 0,5 dl 24h tyrni-pellavarouhe LINSEED VALO 24 H Salaatti grillatusta halloumijuustosta ja paahdettua tyrni pellavaa 200 g Halloumijuustoa 2 Avomaankurkkua valkosipulinkynsi rypsiöljyä persiljaa ½ cantaloupe meloni Sydänsalaattia tai

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN

VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN VINKKEJÄ SASKATOONIN KÄYTTÖÖN LEIVONNAISIA Saskatoon-piirakka 175 g voita tai margariinia, nypi joukkoon vehnäjauhoja, lisää tilkka vettä tai kivennäisvettä, jotta taikinasta tulee tiivis. Haluttaessa

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Pinnalle: persiljaa tai korianteria

Pinnalle: persiljaa tai korianteria Nepalilaisten ateria daalbhat koostuu keitetystä riisistä, linssikastikkeesta ja joko kasvi- tai lihacurrysta. Lisukkeena tarjotaan usein tomaattipikkelsiä (atsaria). Ateriaa voi täydentää kurkkuraidalla.

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Lammasta ruokapöytään! à la Jari Parkman

Lammasta ruokapöytään! à la Jari Parkman à la Jari Parkman Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Keittiömestari, opettaja Jari Parkman Jari on pitkänlinjan keittiöalan ammattilainen. Hän valmistui

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin)

HEDELMÄKAKKU VINKKI! 3 4 rkl rommia, viskiä tai konjakkia (baarikaapin pullonpohjat kelpaavat hyvin) HERKUT HEDELMÄKAKKU 6 dl vehnäjauhoja 1 rkl leivinjauhetta 4 dl vettä 180 g voita tai maidotonta margariinia 4 dl sokeria 180 g kuivattuja aprikooseja pilkottuina 3 munaa 375 g rusinoita 125 g coctailkirsikoita

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

HOTDOGIN KERA EMULSIOT

HOTDOGIN KERA EMULSIOT Saksalaiset maahanmuuttajat keksivät hot dogin. He myivät makkaroita, leipää ja hapankaalia New Yorkissa kärryistä 1860-luvulla. Yksi heistä oli Charles Feltman, jota pidetään hotdogin keksijänä. Hän hankki

Lisätiedot

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19

KYLMÄT A LKUPALAT 18 19 KYLMÄT ALKUPALAT 18 19 Okroška eli kotikaljakeitto Kuudelle Salaatti 4 suurta keitettyä perunaa 1 avomaankurkku 6 suurta retiisiä 200 g keitettyä kieltä tai keittokinkkua 4 keitettyä munaa nippu tilliä

Lisätiedot

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä!

Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU. Ota mukaan, Ole hyvä! Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa kauden parhaat reseptit JOULU Ota mukaan, Ole hyvä! Jouluruoka maistuu parhaalta suoraan omasta uunista. PERINTEISET JOULUPÖYDÄN HERKUT JA MUUTAMA UUSI TUTTAVUUS: LANTTULAATIKKO

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu

LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu LIHANSYÖJÄN KASVISRUOKAKURSSI 17.3.2016 Joensuu Mausteinen bataatti-kikhernevuoka (noin 4-6 annosta) Tehdään tuplana! Bataattisose: 800 g bataattia 1-2 rkl margariinia kookosmaitoa suolaa Kikherneseos:

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min

Salviapossu (3 ann.) 20-30 min Salviapossu (3 ann.) 20-30 min 1 ps Findus Uuni- ja grillikasvikset Toscana n. 500 g maustamatonta porsaan sisäfileetä voita tai margariinia paistamiseen (tuoretta salviaa) Marinadi: ¾ dl rypsiöljyä 1

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma

SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma SATAKUNNASTA MAKUA JA ILOA ruokatapahtuma Perjantaina 6.11.2015 klo 10:00 14:00 Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskus, Huittinen Maistiaisten reseptit: Juuressosekeitto lehtikaalipestolla G Pinaatti-perunasuurimorieskat

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA

LOS MONTEROS. Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA LOS MONTEROS Espanjalainen ilta RESEPTIKIRJA Tumma gazpacho 500 g Kumato-tomaatteja 1 valkosipulin kynsi 1 rkl valkoviinietikkaa 1 dl maalaispatongin pehmeää sisusta 1 tl suolaa 1 tl sokeria Koristeiksi

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

Hunajaa ruokapöytään! à la Lauri Ruottinen

Hunajaa ruokapöytään! à la Lauri Ruottinen à la Lauri Ruottinen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maatalousalueisiin Yrittäjä, mehiläishoidon kouluttaja Lauri Ruottinen Lauri on työskennellyt mehiläisten parissa

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO

TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO 0,210 kg 1,000 kg Marli Tarhurin Mansikkakeittoa 1,000 kg jogurttia, maustamaton (laktoositon) 0,100 kg kaurahiutaleita tarjoiluun: Marli Tarhurin Mansikkakeittoa Sekoita

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 17-24 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 UUNIPASTA SOIJAROUHEEN, KURPITSAN JA VUOHENJUUSTON KERA Ainesosat Neljälle 750 g kuutioitua kurpitsaa oliiviöljyä suolaa, pippuria 300 g rigatoni- tai pennepastaa

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus Kaffit & Trahteerit KOKOUSTARJOILURESEPTIT Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Dehkon 2D-hanke ja Ravintokeskus SAATESANAT Kokoukset, koulutukset ja kahvitauot ovat osa työpaikkojen arkipäivää. Askeleita

Lisätiedot

ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia parantava mauste )

ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia parantava mauste ) Neuvokkaat naiset Puolukkasurvelo 1 dl pakastepuolukoita 3 dl maustamatonta jogurttia tai piimää 1-2 rkl juoksevaa hunajaa 2 rkl kaura- tai ruisleseitä ripaus kardemummaa (kardemumman sanotaan olevan muistia

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

Parhaat Glögireseptit

Parhaat Glögireseptit Parhaat Glögireseptit Out of home MARLI GLÖGI -RESEPTIT Glögipunasipulit Glögi-puolukka ruisleipäset Jouluinen punakaalilisäke Panna cotta ja makea siirappi Glögiomenat ja kanelinen ranskankerma GLÖGIPUNASIPULIT

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Katkarapuwrap karibialaiseen tapaan Mehevä BBQ-possunkylki luumuglazen ja raikkaan kaalisalaatin kera Luumuinen lammaspata Päärynävinaigrette ja hedelmäinen juustosalaatti

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

TARHURIN METSÄMARJAPIRTELÖ. (4 annosta) Tarhurin Metsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä

TARHURIN METSÄMARJAPIRTELÖ. (4 annosta) Tarhurin Metsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä 1 ETSÄARJAPIRTELÖ Tarhurin etsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä 2 dl maitoa ittaa ainekset tehosekoittimeen ja vaahdota. Jaa pirtelö juomalaseihin ja tarjoa välittömästi. Voit käyttää Tarhurin etsämarjapirtelöön

Lisätiedot

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta)

NUTRIDRINK RESEPTIT. Kermainen rakuunakana riisillä (SE: Krämig dragonkyckling serveras med ris) Valmistusaika: 40 min (2 annosta) NUTRIDRINK RESEPTIT 1. Kermainen rakuunakana riisillä 2. Tilli-tomaattilohi 3. Marjainen mannapuuro 4. Riisipuuro 5. Suklaamousse 6. Mokka-suklaapalat 7. Ananas-banaanismoothie 8. Banaanipannukakku 9.

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011

Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Eläköön lahna! Reseptejä 25.5.2011 Lahnaviettelys Raaka-aineet: 400 g kylmäsavustettua tai lämminsavustettua lahna 2 kovaksi keitettyä kananmunaa 1 keltasipuli 1 dl majoneesia 2 rkl Crème fraîchea 2 rkl

Lisätiedot

Syö Luonnosta Sinulle marjoja 2 dl joka päivä! Helppoja välipalaohjeita marjoista Tyrni (Hippophaë rhamnoides) MAANANTAI Pihlaja (Sorbus aucuparia) TIISTAI Mustikka (Vaccinium myrtillus) KESKIVIIKKO Puolukka

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

TUOTE-ESITE. www.vavesaarentila.fi

TUOTE-ESITE. www.vavesaarentila.fi TUOTE-ESITE www.vavesaarentila.fi SUORATOIMITUS VALIKOIMA Uutuus Vavesaaren Siemenmysli 400g, Sisältää: kaurahiutaleita, spelthiutaleita, kauraryyniä, siirappia, hampunsiementä 5 %, auringonkukansiementä,

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja

Juurespuuro. 6+ kk. 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. 0,5 dl. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja Ahdin vauvaruokaa 6+ kk Juurespuuro 0,5 l n. 3 dl n. 2 dl n. vettä bataattia porkkanaa ohrajahoja. Kiehauta vesi ja lisää sekaan kuoritut ja paloitellut juurekset. Keitä pehmeiksi. 2. Ota liemi talteen

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013

Villiyrtit ravintoloiden ja maatilamatkailun ruokalistalla. Männikkölän Pirtti, Nurmes 4.-5.6.2013 Hei, Olen Jouko Martikainen. Koulutukseltani olen keittömestari, töitä olen ravintola-alalla tehnyt 35-vuotta. Olen työskennellyt ympäri Suomea erilaisissa ravintoloissa erilaisilla konsepteilla. Villiyrtit

Lisätiedot

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE

Paikoillanne, valmiina. keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Paikoillanne, valmiina keittiöön! VÄLIPAL AOPAS NUORILLE URHEILIJOILLE Pitsapannari t ä y t e : täy te 2: dl maitoa pala purjoa 2 dl aurinkokuivat kananmuna 75 g kinkkua tuja tomaatteja ½ tl suolaa ¼ paprikaa

Lisätiedot

Reseptit Likkojen lenkki 2015

Reseptit Likkojen lenkki 2015 Grillattua Hk:n rypsipossua 600 g HK:n rypsiporsaan sisäfilettä 2 tl korianterin siemeniä 1 tl kuminaa 1 tl fenkolinsiemeniä 1 dl hunajaa 1. Puhdista filee kalvoista. 2. Sekoita loput ainekset keskenään

Lisätiedot

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00

SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 SUOMALAIS-JAPANILAINEN YHDISTYS KOKKIKURSSI 23.3.2006 Klo 17:00 Ressun Peruskoulu, Lapinlahdenkatu 10 Kurssin vetäjä : Sirkku Sakane 1. Temaki-sushi (käsin käärityt sushit) / 手 巻 きずし (4~6:lle hengelle)

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 88-95 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 NICECREAM 2 annosta Ainekset 50 g FITNESS Original -hiutaleita 2 jäädytettyä banaania 150 g pakastettuja tai tuoreita mansikoita 1 kourallinen basilikaa 1 lime 1

Lisätiedot

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia. RESEPTIKIRJA AAMIAISET KREIKKALAISET LEIVÄT Täysjyväleipää Oliiviöljyä Tomaattia Punasipulia ohuina viipaleina Eli leivät paahdetaan tilkan oliiviöljyn kanssa ja päälle tuoretta tomaattia sekä punasipulia.

Lisätiedot

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote...

BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904. Uusi! Multimix- kakkupohjaseos. Yksi tuote... BAKERY INGREDIENTS SINCE 1904 Uusi! Multimix- kakkupohjaseos Yksi tuote... .. loputtomat mahdollisuudet 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Perusresepti Taateli- & saksanpähkinäkakku Sitruunakakku

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Korvaa riisi kotimaisella viljalla!

Korvaa riisi kotimaisella viljalla! Korvaa riisi kotimaisella viljalla! UUTUUS! NOPEASTI JA HELPOSTI HERKULLISTA Kahdeksan hyvää reseptiä SUOMALAINEN VILJA ON EKOLOGINEN VALINTA Suomalaiset viljat ovat oikeaa, ekologista lähiruokaa. Riisin

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 57-64 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 MUSTIKKA PARFAIT Ainesosat - 2 dl pakastemustikoita - Ripaus suolaa - Vähän sokeria - Vähän kanelia - 2,5 dl paksua kreikkalaista jogurttia - 2 dl Fitness-muroja

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Esimerkkiateriat. Aamiainen

Esimerkkiateriat. Aamiainen Esimerkkiateriat Aamiainen 1) Muroaamiainen All Bran murot (1dl) + marjoja, rasvaton maito 2dl muroihin + ruisleipä, jonka päälle keittokinkkua (3 siivua), tomaattia ja lehtisalaattia 365kcal, kuituja

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 80-87 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 LAURAN BANAANIOHUKAISIA, GLUTEENITTOMIA MUROJA JA MUSTIKOITA 6 annosta 3 banaania 6 munaa 40 g murskattuja gluteenittomia muroja 200 g mustikoita 1 tl vaniljajauhetta

Lisätiedot

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa,

Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, Kalkkunan sisäfileetä appelsiinirosmariinikastikkeessa, vihannespaistos Saanto 7,38 kg Käytetty hävikki 5 % Annosmäärä 20 annosta Annoskoko 0,37 kg 2,600 kg Atria n3kg Kalkkunan sisäfilee 0,030 kg Rypsiöljy

Lisätiedot

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Kala- ja kasvisruuat. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Kala- ja kasvisruuat Väinö Niskanen/Amiedu Sisältö Janssonin kiusaus Kirjolohikeitto Lohiperhonen Paprika-purjosipulitäyte uuniperunalle Porkkana- ja lanttulaatikot Savustettu kala Täytetyt

Lisätiedot

Puolukkaposki, mustikkasuu!

Puolukkaposki, mustikkasuu! Puolukkaposki, mustikkasuu! Marjoista lapselle Pohjoinen luonto on todellinen aarreaitta: metsissä, soilla ja tunturissa kypsyvät marjat sisältävät monipuolisesti vitamiineja, kivennäisja hivenaineita

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Kodin Kukkien Puutarhurin perjantaipostikerholaisten vinkkejä ja reseptejä ruusunmarjoille

Kodin Kukkien Puutarhurin perjantaipostikerholaisten vinkkejä ja reseptejä ruusunmarjoille Ruusunmarjaohjeet Kodin Kukkien Puutarhurin perjantaipostikerholaisten vinkkejä ja reseptejä ruusunmarjoille KodinKukat Oy Juha Toikka Toikanmäentie 44, 49570 Kannusjärvi (05) 344 0300 puutarha@kodinkukat.fi

Lisätiedot

NUTRIFIN Total -reseptit

NUTRIFIN Total -reseptit reseptit Kaikki ohjeet ovat 4 6 hengelle. Tuote: Tomaattikeitto Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 pss proteiinikeitto tomaatti-basilika 400 g tomaattimurskaa Paloittele

Lisätiedot

Karismaattinen karitsa

Karismaattinen karitsa Karitsan Kyljykset Rosmariini Mie De Pain ja Maustekurkkurahka Karismaattinen karitsa Koostaan huolimatta karitsa valloittaa keittiössä, ruokalistalla ja lautasella. Se on kuin kotonaan etnisten keittiöiden

Lisätiedot

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä!

Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! h Parempia valintoja keittiössä herkullisilla Sydänmerkki-resepteillä! Mikä Sydänmerkki-ateria? Sydänmerkki-ateria on terveellisen ruoan merkintäjärjestelmä. Se helpottaa ruokailijaa terveellisen aterian

Lisätiedot

Pieni pääsiäisruokakirjanen

Pieni pääsiäisruokakirjanen Lisää pääsiäis- ja muita ruokaohjeita keittokirjoistani http://www.satokangas.fi/keittio 2014 Pieni pääsiäisruokakirjanen Reija Satokangas Sisällysluettelo Alkuun tai lisäksi... 2 Villiriisisalaatti...

Lisätiedot

Kookos-banaanijäätelö

Kookos-banaanijäätelö Kookos-banaanijäätelö 1 iso banaani 1 tölkki kookosmaitoa tai kookoskermaa Pilko ja pakasta ylikypsä banaani etukäteen (esim edellisenä iltana). Laita kookosmaito tai -kerma jääkaappiin jäähtymään (tulee

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Suomalainen kestosuosikki. sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET. Katso myös maukkaat kastikeohjeet. Hyvä ruoka, parempi mieli. Suomalainen kestosuosikki sai uusia makuja UUDET JAUHELIHATUOTTEET Katso myös maukkaat kastikeohjeet Hyvä ruoka, parempi mieli. NIIN HYVIÄ, ETTÄ NE PITI KEKSIÄ UUDELLEEN TAAS Jauheliha on meille suomalaisille

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille

www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille www.prokala.fi Lounaaksi kalaa kalaruokaohjeita suurtalouksille Haavissa KEITTOPÄIVÄÄN TAI PÄÄRUUAKSI Kalamurekevuoka Persikka-porkkanakastike 2,0 kg Seiti-lohikuutio, pakaste 0,9 kg Perunasoseaines, pakaste

Lisätiedot

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy

Mifu-pinaattikiusaus. Valio Oy Mifu-pinaattikiusaus 2,500 kg Valio perunasuikaleita sulatettuna 1,000 kg Valio MiFU suikaleita Original 0,300 kg Valio AURA murua 0,250 kg Food Service sipulikuutioita Liemi: 1,000 kg Valio Hyvä suomalainen

Lisätiedot

Onks hilloo? Hyvän hillon mysteeri & muita säilönnän salaisuuksia.

Onks hilloo? Hyvän hillon mysteeri & muita säilönnän salaisuuksia. Onks hilloo? Hyvän hillon mysteeri & muita säilönnän salaisuuksia. sisällysluettelo sokereissa on eroja Dansukker sokerit säilöntään Nyrkkisääntöjä säilönnästä ja määristä Säilöntä purkissa hillot, marmeladit

Lisätiedot

Mitä Hyvää Marjasta RUOKAOHJEITA

Mitä Hyvää Marjasta RUOKAOHJEITA Mitä Hyvää Marjasta RUOKAOHJEITA 1 Lukijalle Arktiset Aromit ry. suunnitteli yhdessä Sotilaskotiliiton, Kansanterveyslaitoksen ja neuvontajärjestöjen kanssa Mitä Hyvää Marjasta -ruokaohjekilpailun. Kilpailun

Lisätiedot