A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "A2- kielivalinta. 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli"

Transkriptio

1 A2- kielivalinta 1 Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishanke Kielitivoli

2 Hyvät KOLMASLUOKKALAISTEN vanhemmat Lapsellanne on nyt mahdollisuus valita toinenkin vieras kieli englannin lisäksi. Kyseessä on neljänneltä luokalta alkava ja peruskoulun loppuun saakka jatkuva vapaaehtoinen eli A2- kieli. Tällä valinnalla on vaikutusta pitkälle lapsen tulevaisuuteen, ja sen vuoksi vanhempien on tehtävä se yhdessä lapsen kanssa. Jos lapsi valitsee vapaaehtoisen kielen, hän sitoutuu siihen neljännen luokan alusta yhdeksännen luokan loppuun. Se ei siis ole mikään vapaaehtoinen kielten kerho, vaan samanarvoinen oppiaine kuin muutkin ja sen voi keskeyttää vain perustelluista syistä. Koska kyseessä on kuitenkin ikään kuin ylimääräinen aine, on vanhempien tuki ja kannustus sen opiskelussa erityisen tärkeää. Itse kieltä ei vanhempien toki tarvitse osata, riittää että lapsi tietää vanhempien pitävän hänen kielenopiskeluaan tärkeänä. Erityistä kielellistä lahjakkuutta kahden vieraan kielen samanaikainen opiskelu ei vaadi. Ahkeruutta ja motivaatiota kuitenkin tarvitaan, ja jos koulunkäynnissä on ollut suuria ongelmia, ei uutta kieltä kannata ottaa. Tässä esitteessä on eri lähteistä koottua tietoa nyt valittavana olevista kielistä (ranska, ruotsi, saksa) ja niiden opiskelusta. Lisätietoja kieltenopiskelusta ja kielivalinnoista löytyy Internetistä osoitteista ( Kielivalinnat ) ja joista viimeksi mainittu on aivan uusi hieno sivusto, jossa on paljon tietoa sekä lapsille että vanhemmille sekä hauskoja kielipelejä. Neuvoja valintaan voi kysyä myös luokanopettajalta ja kieltenopettajalta. Toivottavasti saamme taas lisää innokkaita saksan, ranskan ja ruotsin opiskelijoita Kouvolaan! Terveisin Kouvolan kaupungin kieltenopetuksen kehittämistyöryhmä KIELIPOLKU Kouvolassa Mitä kieliä on tarjolla? A1: englanti (alkaen 3. lk, joissain kouluissa 2. lk A2: ranska, ruotsi, saksa (alk. 4. lk) B1: ruotsi (alk. 7. lk) B2: ranska, saksa, venäjä (alk. 8. lk) Oppilaiden ajatuksia (8. lk) kielten opiskelun merkityksestä: A2-kielten ja B2-kielten ryhmiä syntyy, mikäli riittävä määrä oppilaita valitsee ko. kielen. voi olla hyötyä tulevassa ammatissa on hienoa osata keskustella erilaisissa tilanteissa eri kielillä monen kielen osaamisesta hyötyy paljon, jos esimerkiksi käy ulkomailla kielten tunneilla opiskellaan muutakin kuin kieltä, esim. maan kulttuuria ja muuta tietoa kyseisestä maasta tarvitaan eri maissa; jos muuttaa pois kotimaasta, niin osaa. voi matkustella sellaisiin maihin mitä kieliä osaa kielistä voi olla hyötyä työpaikan haussa pärjää ulkomailla pystyy neuvomaa Suomessa olevia ulkomaalaisia voi puhua niiden kanssa, jotka eivät osaa suomea ymmärtää televisio-ohjelmia, joissa ei ole tekstitystä A2-kielen valintalomakkeet tulee palauttaa luokanopettajalle mennessä. Vanhemmat saavat tietoa kielivalintojen tuloksista viikolla 13. Mikäli ryhmä syntyy, A2- kielen opiskelu alkaa neljännen luokan syksyllä.! 2 3

3 ? Miksi kannattaisi valita toinenkin vieras kieli (A2)? Vieraat eri kielet tukevat toisiaan ja kielten oppiminen helpottuu kielten opiskelu kehittää muistia, ja tutkimusten mukaan useampaa kieltä osaavat ihmiset ovat muita parempia ongelmanratkaisussa; kielten opiskelu on siis myös hyvää aivotreeniä (ks. Kielitivoli) kielitaito on panostusta tulevaisuuteen, se antaa lisämahdollisuuksia niin opiskeluun kuin työelämäänkin kielitaito tukee itsetuntoa pelkkää englannin kielen taitoa ei työelämässä enää edes katsota kielitaidoksi, sitähän osaavat kaikki; vasta useampaa kieltä osaava on kielitaitoinen! Miksi jo nyt? Eikö myöhemminkin ehtisi? kielessä voi yhdeksännen luokan loppuun mennessä saavuttaa jopa saman tason kuin englannissa (ensimmäisessä vieraassa kielessä) lapset ovat kielen oppimisen kannalta ns. herkkyysiässä, oppiminen on helpompaa kuin myöhemmällä iällä sitten joskus isompana ei ehkä ehdikään, ja aikuisena joutuu yleensä myös maksamaan kieliopinnoistaan; lisäksi työnhakuvaiheessa voi olla jo myöhäistä huomata että kielitaitoa olisikin tarvittu Mitä A2-kielen valinta vaikuttaa viikkotuntimäärään? alakoulussa? A2-kieltä opiskellaan 2 tuntia viikossa 4., 5., ja 6. luokalla oppilaan viikkotuntimäärä lisääntyy kahdella tunnilla Miten A2-kielen valinta näkyy yläkoulussa? A2-kieltä opiskellaan 2 tuntia viikossa 7., 8. ja 9. luokalla 7. luokalla A2-kieli on ylimääräisenä ja lisää oppilaan viikkotuntimäärää 8. ja 9. luokalla A2-kieli kuuluu valinnaisainekiintiöön eli se ei lisää viikkotuntimäärää, mutta kaventaa oppilaan valinnaisaineiden määrää valinnaiskielen numeron voi jättää pois päättötodistuksesta. Miksi englanti ei riitä? Kieli avaa oven maailmaan? Kieltenopiskelu ei ole pelkästään kielen opiskelua vaan myös erilaisiin kulttuureihin tutustumista. Kielitaitoa tarvitaan ihmissuhteissa, työssä, matkoilla. Opiskelumahdollisuutesi paranevat Vaihto-oppilasvuodet ja yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden oppilaitosten vaihto-ohjelmat ovat lisääntyneet. Myös työelämässä käydään vaihdossa. Suurin osa tieteellisestä, taloudellisesta ja teknisestä tiedosta esitetään muutamalla pääkielellä. Uusien tietojen ja taitojen hankkiminen edellyttääkin usein valtakielien hallintaa. Kielitaito on osa ammattitaitoa Hyvä kielitaito on valttikortti työnhaussa ja työnteossa. Kielitaidolla on merkittävä osa monissa ammateissa. Kansainvälisyys lisääntyy Suomalaiset yritykset kansainvälistyvät, ja niiden työntekijät tarvitsevat kielipääomaa. Yhteiset eurooppalaiset työmarkkinat mahdollistavat muuttamisen toiseen maahan sopivan, koulutusta vastaavan työn perässä. Suomalaiset liikkuvat aiempaa enemmän. Erilaiset kansainväliset kytkökset ovat lisääntyneet. Yhteisten kielten hallinta on välttämättömyys kansainväliselle toiminnalle. Lähde: kielet kuuluvat ympäristöösi: televisio elokuvat musiikki Internet ystävät 4 5

4 Ranska Ranskan kieltä puhuu äidinkielenään noin 77 miljoonaa ihmistä. Ranskan valtion lisäksi ranskan kieltä puhutaan mm. Kanadassa, Belgiassa, Sveitsissä, Pohjois-Amerikassa sekä monissa Ranskan entisissä siirtomaissa Afrikassa. Ranska on yksi EU:n, YK:n, UNESCOn, Punaisen Ristin, kansainvälisen postin ja Olympiakomitean virallisista kielistä. Ranska on englannin jälkeen maailman opetetuin vieras kieli. Suomessa ranskan kieli on yksi suosituimmista valinnaiskielistä. Ranskan kieli on kehittynyt latinasta, ja se on sukua espanjan, italian ja portugalin kielille. Ranskan kieli on diplomatian, muodin ja gastronomian kieli. Hyvä ranskan kielen taito voi olla valtti myöhemmissä opinnoissa tai työmarkkinoilla, sillä ranskaa osaavalla on etulyöntiasema yhdentyvässä Euroopassa. 6 7

5 Ruotsi Ruotsin kieli on Suomen toinen virallinen kieli. Ruotsin kieli on läheistä sukua norjan, tanskan, islannin ja fäärin kielille. Lisäksi ruotsi on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä. Ruotsin kielen puhujia on maailmassa yhteensä yli 9 miljoonaa. Noin 6 % suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia. Ruotsin kielestä on suomen kieleen tullut monia sanoja, mm. pankki, posti ja tuoli. Suomen kouluissa ruotsin kieltä opiskellaan 7. vuosiluokalta lähtien, ellei sitä ole aloitettu A2-kielenä jo alakoulussa. Etelä- ja Länsi-Suomessa asuu paljon ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä perheitä, ja monissa suomalaisissa kaupungeissa ruotsin kieltä näkee paljon katukuvassa esimerkiksi paikannimi- ja katukylteissä. 8 9

6 Saksa Saksa on ruotsin ja englannin sukukieli ja rakenteet ja ääntäminen ovat selkeitä. Saksan kieli on Euroopan puhutuin kieli ja lisäksi yksi EU:n virallisista kielistä. Saksan kieli on maailman yhdeksänneksi puhutuin kieli. Maailmanlaajuisesti saksaa puhuu äidinkielenään lähes 100 miljoonaa ihmistä 41 maassa. Saksaa puhutaan äidinkielenä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä ja lisäksi mm. Belgiassa ja Pohjois-Italiassa. Monissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa se on hyödyllinen käyttökieli. Saksaa puhuvia ihmisiä asuu Suomessa lähes Saksa on yksi maailman suurimmista talousmahdeista. Ulkomaankaupassa saksan kielen taito on välttämätön. Tutkimusten mukaan saksa onkin kolmanneksi kysytyin kieli työelämässä ruotsin ja englannin jälkeen. Myös palveluammateissa saksan kielen taidosta on hyötyä, sillä Suomessa vierailee vuosittain paljon saksalaisia turisteja. Saksankieliset maat ovat erittäin suosittuja oppilasvaihto-, opiskelu- ja työharjoittelumaita. Saksa on urheilun suurvalta. Saksan kieltä käytetään paljon esimerkiksi Internetissä, ja saksa on myös musiikin kansainvälinen kieli. Katso Kalle Palanderin haastattelu osoitteesta

7 Tämän kieliesitteen tarkoitus on auttaa kolmasluokkalaisia vanhempineen valinnassa, jolla on vaikutusta pitkälle lapsen tulevaisuuteen. Esitteessä on eri lähteistä koottua tietoa nyt valittavissa olevista kielistä (ranska, ruotsi, saksa) ja niiden opiskelusta. Lisätietoja kieltenopiskelusta löytyy Internetissä osoitteissa

A2-KIELEN VALINTA. Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon. 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1

A2-KIELEN VALINTA. Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon. 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1 A2-KIELEN VALINTA Mahdollisuus monipuoliseen kielitaitoon 8.1.2014 Eveliina Bovellan 1 Kielivisailu Saksa 1. Mitä seuraavista asioista ei voi syödä? a) Kuchen b) Küche c) Kühe 8.1.2014 Eveliina Bovellan

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalintojen tekeminen Kielivalinnat tehdään sähköisesti Helmessä. Kielivalintalomake on auki 28.1. 17.2.2019. Täydennä kielivalintalomakkeelle: ensisijainen kielivalinta

Lisätiedot

Kielitaito avaa ovet

Kielitaito avaa ovet www.nurmijarvi.fi Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta kielitaidosta on hyötyä mm. ihmissuhteissa, matkoilla ja jatko-opinnoissa. Kansainväliset

Lisätiedot

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva

VALINTAOPAS. VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA. kuva VALINTAOPAS VIERAAT KIELET Huittisten kaupungin PERUSOPETUKSESSA kuva VAPAAEHTOISEN SAKSAN KIELEN OPISKELU Huittisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

1. luokan kielivalinta. A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 1. luokan kielivalinta A1-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 21.3.2017 21.3.2017 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A1-kieleksi saksa, ruotsi, venäjä ja englanti. Opetuksen

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta

3. luokan kielivalinta 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund, suunnittelija Sivistyksen toimiala - Perusopetus 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 1.2.2016 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi Vieraiden kielten opiskelu Porvoossa P E R U S O P E T U K S E N K I E L I O H J E L M A J A VA PA A E H T O I S T E N J A VA L I N N A I S T E N K I E LT E N O PA S S U O M E N K I E L I S E T K O U L

Lisätiedot

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET

VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET VALLOITTAVAT VIERAAT KIELET LAPPEENRANNAN PERUSKOULUJEN VAPAAEHTOISEN A2-KIELEN VALINTAOPAS 2016 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSTOIMI KIELIVALINTA LOMAKKEEN TÄYTTÄMINEN A2-KIELEN VALINTA TEHDÄÄN

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

PELLONPUISTON KOULU KIELTEN VALINNAISAINEET

PELLONPUISTON KOULU KIELTEN VALINNAISAINEET PELLONPUISTON KOULU KIELTEN VALINNAISAINEET Kielitivoli-hanke Huittisten kaupungin koulutoimi on ollut mukana Perusopetuksen vieraiden kielten opettamisen kehittäminen -hankkeessa, josta käytetään nimitystä

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015

Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Pukinmäenkaaren peruskoulun kielivalintainfo 2. ja 3. luokan huoltajille 10.1.2015 Kielipolku 1.8.2016 alkaen Luokka- aste 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. A- kieli englanti tai venäjä Valinnainen A2 kieli englanti,

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4

Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Sisällysluettelo Kielten opiskelu aloitetaan englannilla... 3 Peruskoulun kielet... 4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi vai ei?... 5 Vapaaehtoiset A-kielet... 5 Koulun vaihtaminen... 5 Valintalomakkeet...

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 17.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä

Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielitaidosta on iloa ja hyötyä Kielivalintamateriaalia Tampereen kaupunki Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä.

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 14.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset

ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina luokkalaiset ervetuloa Puistolan oulujen ielivalintailtaan staina 15.1.2019 luokkalaiset luokkalaiset ieliohjelma, A1- ja B1- kielet len opiskelu alkaa oppilailla 3. luokalla (2010 synt.), jolloin kielivalinta dään

Lisätiedot

Kielten opiskelu Oulussa

Kielten opiskelu Oulussa Kielten opiskelu Oulussa Kielten nimitykset Varhennettu leikinomainen ja toiminnallinen kielenopetus 1. tai 2. luokalla (koulukohtainen) A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015. 3. luokkalaisten koteihin

Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015. 3. luokkalaisten koteihin Vapaaehtoisen A-kielen valintaopas 2015 3. luokkalaisten koteihin 2 Sisällysluettelo Kielitaito on tärkeä osa yleissivistystä...3 Peruskoulun kielet...4 Vapaaehtoinen A-kieli lisäkieleksi?...5 Kielten

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.

Lisätiedot

Kielenopiskelu vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja työntekoa. Toisaalta alakouluikäisten kielenoppimisen herkkyyskausi, rohkeus ja uteliaisuus

Kielenopiskelu vaatii pitkäjänteistä sitoutumista ja työntekoa. Toisaalta alakouluikäisten kielenoppimisen herkkyyskausi, rohkeus ja uteliaisuus Kielivalinta Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Kieli ei ole vain kieli. Oheistuotteena kulttuurien tuntemusta ja yleissivistystä. Mahdollisuus valita useita kieliä on kädenojennus,

Lisätiedot

VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS

VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS こんにちは (konnichiwa) алло! Hallo! VIERAIDEN KIELTEN VALINTAOPAS Hola! Hejsan! Hello! Salut! www.nurmijarvi.fi 3 Kielitaito avaa ovet Hyvä kielitaito on tärkeä ja arvokas pääoma tulevaisuutta varten. Monipuolisesta

Lisätiedot

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla

Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielivalinnat 2. ja 3. luokalla Kielitaito on avain moneen Kielen opiskelusta ja kielitaidosta Vieraiden kielten opiskelu on tehokkainta, kun opiskelu aloitetaan varhain. Vieraisiin kieliin tutustuminen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.

Helsingin Kielitivoli Viehko. Työkalupakkeja kieltenopettajille. Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5. (Kuvan paikka) Helsingin Kielitivoli Viehko Työkalupakkeja kieltenopettajille Annamari Kajasto, projektisuunnittelija Kielitivoli-koordinaattorien koulutus, Scandic Continental 9.-10.5.2011 11.5.2011 Tekijä

Lisätiedot

Kieliä? Kyllä, kiitos!

Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kieliä? Kyllä, kiitos! Kielitaito on pääomaa, josta on hyötyä koko elämän ajan. Työelämässä kieli- ja viestintätaidot muodostavat olennaisen osan ammattitaitoa. Erilaisissa työelämän

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta

VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA. Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta VIERAAT KIELET PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmä 20.1.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Kieliympäristössä tapahtuneita muutoksia Englannin asema on vahvistunut,

Lisätiedot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot

Kielitaito. Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 1 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot 2 Suomalaisen koulujärjestelmän kieliopinnot A1-kieli A2-kieli B1-kieli B2-kieli B3-kieli Viimeistään perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkava, ensimmäinen vieras

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Hello! Hej! 1A/2019 MITÄ KIELIÄ PERUSOPETUKSESSA OPISKELLAAN? Tilastotietoa oppilaiden kielten opiskelusta ja kielivalinnoista TAUSTAA. Bonjour!

Hello! Hej! 1A/2019 MITÄ KIELIÄ PERUSOPETUKSESSA OPISKELLAAN? Tilastotietoa oppilaiden kielten opiskelusta ja kielivalinnoista TAUSTAA. Bonjour! 1A/219 Tschüß! Hello! Hej! Bonjour! Hola! MITÄ KIELIÄ PERUSOPETUKSESSA OPISKELLAAN? Tilastotietoa oppilaiden kielten opiskelusta ja kielivalinnoista TAUSTAA Noin 8 % suomalaisten peruskoulujen oppilaista

Lisätiedot

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa?

Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa. Minkälaisia ovat työelämän kielitaitotarpeet nyt ja tulevaisuudessa? Kielitaidon merkitys globaalissa taloudessa Markku Koponen Koulutusjohtaja emeritus Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kari Sajavaara-muistoluento Jyväskylä Esityksen sisältö Kansainvälistyvä toimintaympäristö

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta. A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

3. luokan kielivalinta. A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 22.12.2016 22.12.2016 2 Yleistietoa Jyväskylässä valittavissa A2-kieleksi saksa, ranska, venäjä ja espanja.

Lisätiedot

KIELTEN TARJONTA JA KIELIVALINTOJEN PERUSTEET PERUSOPETUKSESSA TIIVISTELMÄ

KIELTEN TARJONTA JA KIELIVALINTOJEN PERUSTEET PERUSOPETUKSESSA TIIVISTELMÄ KIELTEN TARJONTA JA KIELIVALINTOJEN PERUSTEET PERUSOPETUKSESSA TIIVISTELMÄ TILANNEKATSAUS JOULUKUU 2011 Sisältö Kielten tarjonta ja kielivalintojen perusteet perusopetuksessa...3 Kieltenopiskelu Suomessa,

Lisätiedot

KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET

KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET KIELIKYLPY, VALINNANVAPAUS KIELTEN OPISKELUMOTIVAATIO JA OPPIMISTULOKSET Karita Mård-Miettinen, FT, dos. Kieli- ja viestintätieteiden laitos Sivistysvaliokunnan kokous, 23.11.2017 Ruotsin kielen varhainen

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

God dag, herr/fru! Guten Tag, Herr/Frau...! Buenos días, señor/señora. Bonjour, madame/ monsieur! , господин/госпожа

God dag, herr/fru! Guten Tag, Herr/Frau...! Buenos días, señor/señora. Bonjour, madame/ monsieur! , господин/госпожа God dag, herr/fru! Guten Tag, Herr/Frau...! Buenos días, señor/señora! Bonjour, madame/ monsieur!, господин/госпожа! Mitä lapsesi tekee kahden tunnin aikana viikossa? istuu tietsikalla? näprää kännykkää?

Lisätiedot

Oulun kaupungin kieliohjelma

Oulun kaupungin kieliohjelma Oulun kaupungin kieliohjelma Lähtökohdat Oulun kaupungin kieliohjelma on laadittu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, ja se on osa varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmia. Kieliohjelman tavoitteena

Lisätiedot

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun 1 Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun Korkea-asteen Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja 2 3 Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja Työelämän kielitaito

Lisätiedot

Perusopetuksen kieliohjelma

Perusopetuksen kieliohjelma Opetuslautakunta 24 12.03.2019 Perusopetuksen kieliohjelma 961/12.00.01.00/2019 Opetuslautakunta 12.03.2019 24 Valmistelija: opetuspäällikkö Inkeri Lahti p. 044 7784688, inkeri.lahti@salo.fi Perusopetuksen

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Koulu kansallisen kielitaitovarannon

Koulu kansallisen kielitaitovarannon Koulu kansallisen kielitaitovarannon tuottajana Pääjohtaja Timo Lankinen Opetushallitus Venäjä-foorumi Oulussa www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Kielitaidon tarve Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

Maaniitun koulun vanhempainilta klo

Maaniitun koulun vanhempainilta klo Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Kielten oppiminen Imatralla

Kielten oppiminen Imatralla Kielten oppiminen Imatralla Kieltenopetuksen kehitysryhmä Sanna Kapanen, kielten opettaja, Vuoksenniskan koulukeskus Marjatta Koskensalo, rehtori, Kosken koulukeskus Jaana Oravuo, luokanopettaja, Kosken

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012

Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 Key Data on Teaching Languages at School in Europe 2012 antaa kokonaisvaltaisen kuvan kieltenopetuksen järjestelmistä 32:ssa Euroopan maassa. Raportti

Lisätiedot

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen

Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittäminen Koordinaattoritapaaminen 29.- 30.10.2009 Anna-Kaisa Mustaparta Minkä kielten opetusta mukana olevat kunnat ja koulut aikovat lisätä tai kehittää?

Lisätiedot

Miksi kieliä? "Mitä useampia kieliä osaat, sen avarampi maailmankuvasi on", jääkiekkoilija Janne Niinimaa sanoo.

Miksi kieliä? Mitä useampia kieliä osaat, sen avarampi maailmankuvasi on, jääkiekkoilija Janne Niinimaa sanoo. Miksi kieliä? Vielä kun opettelisi saksaa ja venäjää, niin pärjäisi aika hyvin maailmalla, toteaa Anna Puu, jolta espanja, ruotsi ja ranska sujuvat jo. "Mitä useampia kieliä osaat, sen avarampi maailmankuvasi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 148 Lausunto kaupunginhallitukselle ruotsin kielen opetuksen kehittämisryhmän raportista ruotsin kielen opetuksen ja oppimisen parantamiseksi eri koulutusasteilla

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.

Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen. Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10. Oman äidinkielen opetuksen järjestäminen Perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämisen koordinaattoritapaaminen 29.10.2009 Maahanmuuttajien oman äidinkielen opetus Espoossa järjestetään perusopetusta

Lisätiedot

Kiinan kielen kasvava merkitys

Kiinan kielen kasvava merkitys Kiinan kielen kasvava merkitys Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Lukion kiinan kielen opetuksen forum Esityksen sisältö Kiinan merkitys kauppa- ja yhteistyökumppanina Osaamistarpeet

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia

Lisätiedot

Humanistiset tieteet

Humanistiset tieteet Humanistiset tieteet 2013-15 Kielet kuuluvat humanistisiin tieteisiin, joten aluksi tarkastellaan humanistisia tieteitä yleensä. Kielissä on todistusvalinnan kannalta peräti 17 vaihtoehtoa, joista monet

Lisätiedot

Erasmus+ Online Linguistic Support

Erasmus+ Online Linguistic Support Erasmus+ Online Linguistic Support Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! Erasmus+ avartaa ja voi muuttaa koko elämän Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa

Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Kielivalinnat ja kielten opetus peruskoulussa ja lukiossa Soveltavan kielentutkimuksen keskus Jyväskylän yliopisto Myönteinen kehitys kielikoulutuksessa Lisää ääntynyt panostus kielikoulutukseen koko koulutusjärjestelm

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko

Hämeenlinna Kielitivoli. Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Hämeenlinna Kielitivoli Vieraiden kielten opetuksen tukiverkko Taustalla Kuntaliitos 2009: viiden ympäröivän pienen kunnan liittyminen Hämeenlinnan kaupunkiin Liittyneillä kunnilla omat ops:t, toimintakulttuurit,

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Kieltenopetuksen varhentamisen hanketapaaminen. Tampere

Kieltenopetuksen varhentamisen hanketapaaminen. Tampere Kieltenopetuksen varhentamisen hanketapaaminen Tampere 18.1.2018 Hankkeet 2017: määrällisiä indikaattoreita 95 hanketta, 3.8 miljoonaa euroa yli 60 000 oppilasta osallistuu varhentamiseen (hakuvaihe) Syksyn

Lisätiedot

MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista

MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista MONIKIELISYYS VAHVUUDEKSI Selvitys kansallisen kielivarannon tilasta ja kehittämistarpeista Riitta Pyykkö Selvityksen julkistustilaisuus Helsinki 13.12.2017 Miksi selvitys on ollut tarpeen? Kouluissa opiskellaan

Lisätiedot

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta

Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Toisen kotimaisen kielen kokeilu perusopetuksessa huoltajan ja oppilaan näkökulmasta Tiedotusmateriaalia kokeilusta koulujen käyttöön Opetushallitus 2018 1. Mistä huoltajan on hyvä olla tietoinen ennen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

Schildtissä... Kansainvälisyyttä

Schildtissä... Kansainvälisyyttä Kansainvälisyyttä Schildtissä... Olemme mukana Europroject Education without Frontiers verkostossa (19 koulua eri puolilta Eurooppaa) VIIKON mittaiset vastavuoroiset vaihtoprojektit verkoston koulujen

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Kielet näkyviin ja kuuluviin

Kielet näkyviin ja kuuluviin Kielet näkyviin ja kuuluviin lastentarhanopettajat, luokanopettajat, alaluokkien kieltenopettajat Pe 23.3.18 klo 9.00 12.30 Oulu, Kirkkotorin koulutuskeskus, Asemakatu 5 Sirpa Tenhu, Eija Ruohomäki OPH,

Lisätiedot

3. luokan kielivalinta. A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö

3. luokan kielivalinta. A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 3. luokan kielivalinta A2-kieli Pia Bärlund Palvelupäällikkö 014-266 4889 pia.barlund@jkl.fi 8.1.2018 Tässä diaesityksessä kerrotaan vapaavalintaisesta A2- kielen oppimäärästä, mitä kieliä Jyväskylässa

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma

Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Kuopion kaupungin perusopetuksen saksan kielellä rikastetun opetuksen opetussuunnitelma Sisällysluettelo 1. Hakeutuminen saksan kielellä rikastetun opetuksen 1. luokalle 2. Saksan kielellä rikastettu opetus

Lisätiedot

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille

Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Jatko-opintoja ruotsista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2019 Hakuaika 11. 21.1.2019 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Lahden kaupungin koulujen A1-kielitarjonta sekä painotetun

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä

LAAJAVUOREN KOULUN. SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated. Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä LAAJAVUOREN KOULUN SAKSANKIELINEN OPETUS CLIL-OPETUS (Content and Language Integrated Learning=SISÄLLÖN JA KIELEN YHDISTÄVÄ OPETUS Sirpa Rönkä EUROOPPALAINEN VIITEKEHYS LÄHTÖKOHTANA Kieli on ajattelun,

Lisätiedot

Natiivi apuna kielten opetuksessa

Natiivi apuna kielten opetuksessa Natiivi apuna kielten opetuksessa Seija Blomberg Oulun yliopisto Kajaanin normaalikoulu Cordula Tröster-Blomberg Musiikkileikkikoulu Laulava Lohikäärme Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsingissä

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

KIELITIVOLI Tavoitteet ja toimintatavat. Uusien koordinaattorien tapaaminen Helsingissä

KIELITIVOLI Tavoitteet ja toimintatavat. Uusien koordinaattorien tapaaminen Helsingissä KIELITIVOLI Tavoitteet ja toimintatavat Uusien koordinaattorien tapaaminen Helsingissä 3.11.2010 Toiminnan tavoitteet Tavoitteena on turvata nykyistä useammalle oppilaalle mahdollisuus opiskella englannin

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot