MIELENTERVEYTTÄ EDISTÄVÄ TOIMINTA KRIISIKESKUSTEN NÄKÖKULMASTA
|
|
- Martta Järvenpää
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sirkka-Liisa Kuitunen Jukka Valkonen Tammikuu 2015 MIELENTERVEYTTÄ EDISTÄVÄ TOIMINTA KRIISIKESKUSTEN NÄKÖKULMASTA Johdanto Kriisin kohdanneiden ihmisten auttaminen riittävän ajoissa ja ilman vaatimusta diagnoosista auttaa ehkäisemään vaikean elämäntilanteen tuottamia mielenterveyden ongelmia. Kriisikeskukset vastaavat tähän tehtävään yksilö-, pari-, perhe- ja ryhmämuotoisilla palveluillaan sekä puhelin- ja verkkokriisityön avulla. Niin asiakaspalautteen kuin ulkopuolisen arvioinninkin mukaan (Ollikainen 2009) kriisityö on hyödyllistä ja vaikuttavaa. Usein se on koettu pelastajaksi, joka on mahdollistanut selviytymisen ja elämän jatkamisen entiseen malliin tai tavalla tai toisella muuttuneena. Myös kriisikeskustyöntekijöiden kokemuksen mukaan kriisityö on ollut tuloksellista ja arvokasta. Yksittäisten ihmisten saamien hyötyjen lisäksi kriisikeskukset vaikuttavat lakisääteisten mielenterveyspalveluiden kysyntään ehkäisemällä kriisitilanteiden muuttumista sairauksiksi tai muiksi psykiatrista hoitoa vaativiksi häiriöiksi. Tällä tavoin kriisityö täydentää julkisia palveluita. Kysyntä palveluille on ollut pääsääntöisesti suurempaa kuin mihin kriisikeskusten resurssit riittävät. Toinen kokonaisuus, jonka on osoitettu vähentävän kohdennettujen mielenterveyspalveluiden tarvetta, on ihmisten toimintaympäristöjen muokkaaminen mielenterveyttä edistäviksi (ks. Stengård ym. 2009). Tuoreessa eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanotossa tulevasta sote -uudistuksesta sektorirajat ylittävä mielenterveyden edistäminen asetetaan uudistuksen keskeiseksi haasteeksi. 1 Tähän kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa erilaiset keinot vaikuttaa fyysisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin olosuhteisiin siten, että ne mahdollistavat mielen hy- 1
2 2 vinvointia tukevan toiminnan ja vahvistavat ihmisten selviytymiskykyä tavanomaisista elämän vastoinkäymisistä. Tässä raportissa esitetään n koordinoimalta kriisikeskusverkostolta kerättyjä näkemyksiä mielenterveyden huomioon ottamisesta paikallisella tasolla erilaisilla yhteiskunnan toiminta-alueilla ja mielenterveyttä edistävän toiminnan toteutumisesta alueellisesti. Mielenterveyden edistäminen on väistämättä yhteiskunnan toiminta-alueiden rajat ylittävää työtä, eikä kriisikeskus voi olla yksin vastuussa toiminnasta. Monilla kriisikeskuksilla ei myöskään jää resursseja kriisiavun lisäksi enää muuhun toimintaan. Kriisikeskuksilla on kuitenkin paikallisten olosuhteiden ja mielenterveyden asiantuntijana näköalapaikka siihen, miten mielenterveyttä eri paikkakunnilla edistetään ja voitaisiin edistää. Raportin tavoitteena on muodostaa kuva siitä, miltä mielenterveyttä edistävä toiminta näyttää kriisikeskusten näkökulmasta tarkasteltuna. On hyvä muistaa, että se, mikä rooli kriisikeskuksilla itsellään on tässä kokonaisuudessa, on eri kysymys. Myös tätä kysymystä sivutaan raportin lopussa. Mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäiseminen paikallisella tasolla EU tasolla on koottu lista hyvän mielenterveyden rakentamisen keinoista yhteiskunnallisen päätöksenteon ja ihmisten psykososiaalisen ja fyysisen toimintaympäristön kehittämisen avulla. Mielenterveyttä voidaan edistää ja mielenterveyden ongelmia ehkäistä kattavan mielenterveyspolitiikan, mielenterveyden kannalta terveiden yhteisöjen rakentamisen, fyysisen ympäristön kehittämisen, vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksien tarjoamisen, pienten lasten mielenterveyden edistämisen, mielenterveyden kannalta terveiden koulujen kehittämisen, mielenterveyden kannalta terveellisen työelämän vahvistamisen ja ikääntyneiden mielenterveyden edistämisen avulla. Hyvää mielenterveyttä rakennetaan näin ollen monilla yhteiskunnan toiminta-alueilla, ei pelkästään terveydenhuollossa tai mielenterveysalan toimipisteissä. (Lehtinen 2008.) Esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelulla on osoitettu olevan merkittävää vaikutusta kuntalaisten mielen hyvinvointiin. Säännöllinen liikkuminen luonnossa on tuoreen tutkimuksen mukaan yhteydessä hyvään mielenterveyteen, mikä tulisi ottaa huomioon kaavoituksessa ja viheralueiden suunnittelussa (Pasanen ym. 2014). Mielenterveyden ongelmia ehkäisevä työ voi kohdentua eri väestöryhmiin. Universaali ehkäisy kohdistuu kunnan koko väestöön, valikoitu ehkäisy kohdistuu yksilöihin ja väestöryhmiin, joilla on keskimääräistä suurempi riski sairastua mielenterveyden häiriöön ja kohdennettu ehkäisy kohdistuu korkean riskin yksilöihin, joilla on jo havaittavia merkkejä tai oireita mielenterveyden häiriöistä, mutta eivät täytä diagnostisia kriteereitä. Ehkäisevä ja edistävä työ toteutuu useimmiten lääketieteellisten palveluiden ulkopuolella: perheissä, päivähoidossa, kouluissa, työpaikoilla, kulttuuri- ja ympäristötoimessa sekä järjestöissä. Eri hallinnon alat ja kolmannen sektorin toimijat ovat siten keskeisessä asemassa ehkäisevän mielenterveystyön toimeenpanossa kunnissa. (Stengård ym ) Myös Lavikainen ym. (2004) esittävät mielenterveyden edistämisen sisällyttämistä kaikkiin kansanterveysstrategioihin. Tämä edellyttää heidän mukaansa kolmen kehityslinjan korostamista. Ensimmäiseksi mielenterveys on saatava ammatillisesti, organisatorisesti ja poliittisesti eristetystä asemasta laajemmin kansanterveyden piiriin kuuluvaksi tehtäväksi. Toiseksi mielenterveystyön painopistettä on siirrettävä yksilökohtaisesta työstä väestötason mielenterveyden vahvistamiseen. Kolmanneksi Lavikaisen ja kumppaneiden mukaan mielenterveyttä pitäisi tarkastella jatkossa
3 3 myös positiivisen mielenterveyden näkökulmasta, sen sijaan, että se yhdistetään nykyisin lähinnä psyykkisiin häiriöihin. Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan kannanotto sote -uudistukseen on yhdenmukainen edellä kuvattujen linjausten kanssa. Sekä kansallisella että alueellisella tasolla edistävä ja ennaltaehkäisevä mielenterveystyö on turvattava ja sen roolia on vahvistettava nykyisestään. Myös n vaikuttamistyö painottuu näihin tehtäviin. Paikalliset mielenterveysseurat tekevät taas alueellisesti arvokasta työtä mielenterveyden esillä pitämiseksi kuntatasolla ja paikallisissa medioissa. Kriisikeskukset ovat aitiopaikalla arvioitaessa sitä, miten mielenterveys on otettu paikallisella tasolla huomioon erilaisilla yhteiskunnan toiminta-alueilla. Vaikka kriisikeskusten perustehtävä on auttaa ja tukea ihmisiä erilaissa kriiseissä 2, tuntevat ne myös paikalliset palvelut ja kulttuurin. Kriisikeskukset ovat monilla paikkakunnilla arvostettuja asiantuntijoita, joiden osaamista ja näkemyksiä hyödynnetään niin päätöksenteossa kuin julkisessa keskustelussakin. Aineisto Pyysimme kesällä 2014 kriisikeskuksia arvioimaan mielenterveyden huomioon ottamista paikallisella tasolla erilaisilla yhteiskunnan toiminta-alueilla. Kysymys oli laaja ja vaikeasti konkretisoitavissa ja moni pitikin siihen vastaamista haasteellisena. Ennemmin kuin objektiivisen ja yksityiskohtaisen kuvan saaminen paikallisista tilanteista, tavoitteenamme oli herättää keskustelua siitä, miten mielenterveys voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon alueellisella tasolla ja voisivatko myös kriisikeskukset toimia mielenterveyden puolestapuhujina omilla alueillaan. Kriisikeskusten resurssit poikkeavat toisistaan, ja on selvää, että toimintaa on myös osattava rajata. Kyselymme ei pyrikään antamaan ohjeita kriisikeskuksille, vaan tuomaan esille näkemyksiä, mitä mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäiseminen paikallisella tasolla voisi käytännössä tarkoittaa. Mielenterveyden puolestapuhujan rooli voi jakaantua paikallisesti monille toimijoille. Tässä raportissa käsiteltävä kysymys oli osa laajempaa kyselyä, jonka muita kohtia on jo raportoitu aikaisemmin 3. Kyselyyn vastasivat kaikki 19 tuolloin toiminnassa ollutta kriisikeskusta. Kainuun kriisikeskus aloitti toimintansa loppukesästä 2014, joten tällä hetkellä kriisikeskuksia on yhteensä 20. Alla olevissa tuloksissa joidenkin kysymysten kohdalla vastausten määrä kuitenkin poikkeaa kyselyyn vastanneiden määrästä johtuen siitä, että osa vastaajista jätti vastaamatta yksittäisiin kysymyksiin. Kriisikeskuksia pyydettiin arvioimaan viisiportaisella asteikolla mielenterveyden huomioon ottamista poliittisessa päätöksenteossa, terveyspalveluissa, kasvatus- ja koulutussuunnittelussa, sosiaalityössä ja lastensuojelussa, kulttuuritarjonnassa, paikallisessa mediassa ja yhdyskuntasuunnittelussa. Vastausvaihtoehdot olivat erittäin huonosti, huonosti, ei huonosti mutta ei hyvinkään, hyvin, erittäin hyvin tai ei osaa sanoa. Jokaiseen kohtaan oli mahdollisuus antaa myös lisätietoja _kriisityon_kohteista.pdf
4 4 Kyselyn lisäksi tässä raportissa on käytetty aineistona lokakuussa 2014 tehtyjä puhelinhaastatteluja kriisikeskusjohtajille. Kaikista kyselyyn vastanneista 19 kriisikeskuksesta tavoitettiin puhelinhaastatteluun 18 kriisikeskusjohtajaa. Haastatteluissa täydennettiin kyselyiden tietoja siitä, miten mielenterveys oli otettu huomioon paikallisella tasolla eri toiminta-alueilla. Haastattelun tueksi oli laadittu haastattelurunko, jonka mukaisesti puheluissa käytiin läpi suunniteltuja teemoja. Haastatteluista tehtiin tarkat muistiinpanot, joita on käytetty tässä raportissa täydentämään kyselyn tuloksia. Mielenterveyden ottaminen huomioon eri toiminta-alueilla Kuvaan 1 on koottu yhteen kaikki kyselyn vastaukset yhdistämällä kaksi huonointa ja kaksi parasta vaihtoehtoa. Kuvasta näkee, että joillakin toiminta-alueilla mielenterveyden huomioon ottamisessa on selviä puutteita suurella osalla kriisikeskuspaikkakuntia, toisilla toiminta-alueilla tilanne on taas valtakunnallisella tasolla selvästi parempi. Kriisikeskukset arvioivat mielenterveyden tulleen erityisen hyvin huomioiduksi paikallisessa mediassa ja kulttuuritarjonnassa, kun taas poliittisessa päätöksenteossa mielenterveyden huomioimisessa olisi valtakunnallisella tasolla selkeästi kehitettävää. Kasvatuksen ja koulutussuunnittelun toimialueella useimmat vastaajat arvioivat, että mielenterveys ei ollut huonosti mutta ei hyvinkään otettu huomioon. Tavoite tällä mielenterveyden edistämisen ja ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta keskeisellä toiminta-alueella pitää olla se, että mielenterveys otettaisiin huomioon hyvin tai erittäin hyvin. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että monille kriisikeskuksille yhdyskuntasuunnittelu ei ole erityisen tuttu alue. Tällä alueella on monella paikkakunnalla myös kehitettävää mielenterveyden huomioon ottamisessa. Yhdyskuntasuunnittelussa Paikallisessa mediassa Kulttuuritarjonnassa Sosiaalityössä ja lastensuojelussa Kasvatuksessa ja Terveyspalveluissa Huonosti tai erittäin huonosti Ei huonosti, ei hyvin Hyvin tai erittäin hyvin Ei osaa sanoa Poliittisessa päätöksenteossa Kuva 1. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta paikallisella tasolla Poliittinen päätöksenteko Poliittinen päätöksenteko on kyselyn perusteella kysytyistä toiminta-alueista se, jossa mielenterveys on otettu heikoiten huomioon. Ainoastaan kaksi vastaajaa arvioi, että mielenterveys olisi otettu hyvin poliittisessa päätöksenteossa omalla paikkakunnalla. Tulos on varsin huolestuttava, sillä
5 5 poliittiset päätökset vaikuttavat merkittävällä tavalla ihmisten toimintamahdollisuuksiin ja edellytyksiin selviytyä elämään liittyvistä tavanomaisista haasteista. Tulos herättää myös tarpeen selvittää tarkemmin, onko mielenterveyden huono huomioon ottaminen seurausta poliittisten päättäjien osaamisen puutteista, poliittisen tahdon puuttumisesta vai resurssien niukkuudesta. Mielenterveysalan toimijoiden niin julkisella, yksityisellä kuin kolmannellakin sektorilla on joka tapauksessa syytä olla myös itse aktiivisia ja tuoda esille poliittisten päätösten vaikutuksia mielenterveyteen. Poliittinen päätöksenteko huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 2. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta poliittisessa päätöksenteossa Rauman kriisikeskus Ankkurpaik sta lisätietona kerrottiin, että vaikka yleisellä tasolla arvio mielenterveyden huomioon ottamisesta poliittisessa päätöksenteossa oli kielteinen, asioita lähempää seuraten tilanne onkin voinut näyttää toiselta, koska olen osallistunut suunnittelukokouksiin ja työryhmiin ja mielestäni olen tullut kuulluksi niissä. Esiin nostettuja asioita on kirjattu suunnitelmiin ja yhteistyökäytänteisiin. Voisi siis ajatella, että pääseminen mukaan osaksi poliittista päätöksentekoa parantaa mahdollisuuksia ottaa myös mielenterveyteen liittyvät teemat paremmin huomioon. Yleisluonteinen kysymys jättää avoimeksi sen, mitä vastaajat tarkkaan ottaen ajattelivat mielenterveyden huomioon ottamisella poliittisessa päätöksenteossa. Osa vastaajista oli kuitenkin tarkentanut vastaustaan antamalla lisätietoja. Mielenterveyden huono huomioon ottaminen on tämän perusteella tarkoittanut joillakin paikkakunnilla mielenterveyspalveluiden karsimista: perusturvalautakunnan esityslistalla on kriisikeskuksen ja perheasiainneuvottelukeskuksen (tukien) lakkauttaminen (Savonlinna). Osa vastaajista määritteli kysymyksen yleisenä mielenterveyden esille nostamisena erilaisilla yhteiskunnan areenoilla, joilla päätöksiä tehdään: mielenterveyden tukemisen konkretisoinnin aika olisi nyt. Poliittisessa päätöksenteossa aihe voisi nousta esiin voimakkaammin arjessa. (Vihti) Terveyspalvelut Terveyspalveluiden suhteen vastaajien arviot jakaantuivat suurin piirtein tasan. Seitsemällä paikkakunnalla mielenterveys oli vastaajien arvion mukanaan otettu huomioon hyvin. Vaikka valtakunnallisesti arvioiden tulos olisi siedettävä, on syytä kiinnittää huomiota niihin kuuteen paikka-
6 6 kuntaan, joissa terveyspalvelut eivät ole vastaajien arvion mukaan ottaneet mielenterveyttä riittävästi huomioon. Vaikka edellä todettiin, että mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäiseminen läpäisee kaikki yhteiskunnan toiminta-alueet, terveyspalveluiden vastuu ongelmia kohdanneiden auttamisessa on korostunut ja käytännössä jakamaton. Terveydenhuolto on edistynyt hyvin fyysisten sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä, mutta panostukset mielenterveyden ongelmien hoitoon ja ehkäisyyn ovat jääneet monilla paikkakunnilla vähäisiksi huolimatta siitä, että mielenterveydenhäiriöiden aiheuttamat yhteiskunnalliset kustannukset ovat kohonneet merkittävästi, puhumattakaan näiden ongelmien inhimillisistä kustannuksista. Terveyspalvelut huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 3. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta terveyspalveluissa Monilla paikkakunnilla on vastausten perusteella käynnissä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia, jotka ovat aiheuttaneet epävarmuutta. Joensuussa kannettiin huolta opiskelijoiden terveyspalveluista, jotka olivat todellisissa ongelmissa, resurssit eivät riitä vastaamaan tarpeeseen kuin välttävästi. On syytä huomata, että eri oppilaitoksissa opiskelevat voivat tässä suhteessa olla erilaisessa asemassa. Toisaalta hyvästä tilanteesta esimerkkinä Jyväskylästä kerrottiin, että alueellisesti on meneillään mielenterveyden- ja päihdesuunnitelmien päivittämistä vaikea sanoa missä vaiheessa päätöksentekoprosessia ollaan menossa se tiedetään, mielenterveyden osallakin tehdään suunnitelmia, päivityksiä koko ajan. Yhteistyö psykiatrian poliklinikan kanssa oli taas koettu hyväksi Vihdissä. Sastamalassa kaupungilla on myönteinen suhtautuminen yhteistyöhön, vaikka yleinen trendi on säästää ja keskittää. Kasvatus- ja koulutussuunnittelu Yli puolet vastaajista arvioi, että mielenterveyttä ei ollut otettu kasvatuksessa ja koulutussuunnittelussa huomioon hyvin, mutta ei myöskään huonosti. Tulos voi kertoa siitä, että kyseisen toiminta-alueen arvioiminen on ollut vaikeaa, jolloin vastaukset ovat painottuneet neutraaliin vaihtoehtoon. Tulosta voi tulkita myös siten, että mielenterveyden huomioon ottaminen kasvatus- ja koulutustoimessa on valtakunnallisesti tarkastellen kohtuullisella, joskaan ei erityisen hyvällä tasolla. Viime vuosina on kiinnitetty varsin paljon julkista huomiota varhaiskasvatuksen ja koulujen merkitykseen mielenterveyden perustan luomisessa. Keskustelun painotukset ovat olleet mielenter-
7 7 veyden häiriöille altistavissa tekijöissä, kuten kiusaamisessa, ja mielenterveyden ongelmien tunnistamisessa ja riskiryhmien ohjaamisessa terveyspalveluiden piiriin. Vähäisemmälle huomiolle on sen sijaan jäänyt mielenterveyttä edistävä työ, kuten lasten ja nuorten mielenterveystaitojen opetus sekä päiväkotien ja koulujen toimintaympäristöjen kehittäminen mielenterveyttä vahvistaviksi. Kasvatus ja koulutus huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 4. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta kasvatuksessa ja koulutussuunnittelussa Joissakin kriisikeskuksissa oli tehty yhteistyötä koulujen kanssa. Vihdissä kouluihin oli tiedotettu kriisikeskuksen toiminnasta ja keskusteltu myös muusta yhteistyöstä. Mielenterveyden kannalta huonona asiana nähtiin puolestaan se, että kouluryhmien koot ovat kasvussa ja on keskittymistä isoihin kouluihin, pienten koulujen sulkemista. Päivähoidossa samoin. (Joensuu) Sosiaalityö ja lastensuojelu Vastaajien arviot mielenterveyden huomioon ottamisesta sosiaalityössä ja lastensuojelussa olivat myönteisempiä kuin terveyspalveluiden kohdalla. Vain kolme vastaajaa arvioi mielenterveyden tulevan huonosti huomioon otetuksi sosiaalityössä ja lastensuojelussa. Tämä tulos viittaisi siihen, että vastaajat liittävät mielenterveyden kiinteämmin sosiaalisiin ja tilannesidonnaisiin kysymyksiin kuin lääketieteellisesti orientoituneiden terveyspalveluiden piiriin kuuluvaksi asiaksi. Tulkinta on luonnollisesti hyvin spekulatiivinen, mutta kriisityön näkökulmasta ymmärrettävä. Myös kriisityössä käsitellään usein sosiaalisia kysymyksiä. Lastensuojelun osalta arviota voi myös pitää odotuksenmukaisena, sillä toiminnan lähtökohtana on usein lapsen terveen kehityksen turvaaminen. Mielenterveyden huomioon ottaminen sosiaalityössä ja lastensuojelussa on joka tapauksessa niin tärkeä teema, että tämän ei pitäisi millään paikkakunnalla toteutua huonosti. Erityisen tärkeää olisi sosiaalityön ja mielenterveystyön sujuva yhteistyö, oli kyse sitten julkisen sektorin tai järjestöjen toteuttamasta toiminnasta.
8 huonosti Sosiaalityö ja lastensuojelu Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvinei osaa sanoa Kuva 5. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta sosiaalityössä ja lastensuojelussa Kulttuuritarjonta Puolet vastanneista arvioi, että mielenterveys otettiin hyvin huomioon paikallisessa kulttuuritarjonnassa. Näyttää siis siltä, että kulttuurin ja mielenterveyden välinen yhteys toimii hyvin monilla paikkakunnilla. Edistävän ja ehkäisevän mielenterveystyön kannalta tulos on kiinnostava. Kulttuurin harrastamisella nähdään usein olevan mielenterveyttä edistäviä vaikutuksia ja mahdollisuudet tähän ovat siten omiaan vahvistamaan mielenterveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä väestötasolla. Niillä paikkakunnilla, joilla mielenterveys nähtiin tulleen huonosti otetuksi huomioon kulttuuritarjonnassa, olisi paikallaan miettiä keinoja asian korjaamiseen. Kriisikeskuksilla ei välttämättä ole omia resursseja kulttuurin ja mielenterveyden välisen yhteyden vahvistamiseen, mutta keskusjärjestön kanssa yhteistyössä on mahdollista viritellä paikallisia kulttuuritapahtumia. Osa kriisikeskuksista katsoi, että kaikki toiminta, mikä on poissa kriisiavusta, on jossain määrin ongelmallista. Kulttuurialan järjestöt ja kulttuuripalveluiden tarjoajat ovatkin usein keskeisessä roolissa mielenterveyttä edistävien kulttuuritapahtumien tuottamisessa. Kulttuuritarjonta huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 6. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta kulttuuritarjonnassa
9 9 Sastamalasta kerrottiin, että Mental Health Art Week vaikutti positiivisesti ja sen kautta saatiin nostettua mielenterveysasioita hyvin esille ja media kiinnostui teemasta. Rovaniemellä oli otettu huomioon hyvin erilaiset kohderyhmät: Neuvokkaan kautta on kulttuuriväärtitoimintaa sellaisille henkilöille, joilla ei ole mahdollista itse hakeutua kulttuurin pariin. Kesäteattereita on alueella useita; vasta jaettiin 300 ilmaista lippua kesäteatteriin. Taidenäyttelyihin ja museoihin (ei kaikkiin) pääsevät lapset aikuisten mukana ilmaiseksi. Vihdistä todettiin samasta asiasta: Kulttuuritarjonnassa: lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset näkökulmat huomioitu: kesäteatteri, kirjallisuuspäivät, kirjasto, kansalaisopisto, liikuntapalvelut. Paikallinen media Parhaan arvosanan kyselyssä sai paikallinen media mielenterveyden huomioon ottamisesta omassa toiminnassaan. Selvästi yli puolet vastaajista arvioi, että mielenterveys oli otettu hyvin tai erittäin hyvin huomioon mediassa. Tulos on lähtökohtaisesti positiivinen, vaikka kyselyssä ei selvitettykään uutisoinnin sisältöjä. Mielenterveysteeman esillä pitäminen julkisessa keskustelussa lisää oletettavasti paikallisten asukkaiden tietoisuutta aihepiiristä ja parantaa siten vaikutusmahdollisuuksia mielenterveyspalveluiden turvaamiseen ja kehittämiseen. On kuitenkin mahdollista, että uutisointi tuottaa myös negatiivisia vaikutuksia mielenterveystyölle. Erityisesti vaarana voi olla kielteisten stereotypioiden vahvistaminen mielenterveyden ongelmista. Voi olla, että ne vastaajat, jotka arvioivat mielenterveyden tulleen huonosti huomioon otetuksi mediassa, viittasivat tällaiseen ei-toivottavaan viestintään, tai sitten kyseisillä paikkakunnilla olisi vain muutoin tarvetta kertoa enemmän mielenterveyteen liittyvistä asioista. Paikallinen media huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 7. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta paikallisessa mediassa Helsingin SOS-keskuksesta todettiin, että itsemurha-aihe on ollut aiempaa enemmän esillä mediassa. Salossa median arvioitiin huomioineen mielenterveysaiheen huonosti: media eli paikallislehdet ovat kuihtuneet, toimittajat vaihtuneet ja aiheita on ollut vaikea saada läpi. Tiedottaminen toimii, jos sen tekee täsmennetysti ja kirjallisen/sähköisen tiedotteen kera. Yhdyskuntasuunnittelu
10 10 Päätellen siitä, että lähes puolet vastaajista ei osannut sanoa, miten mielenterveys oli otettu paikallisesti huomioon yhdyskuntasuunnittelussa, aihepiiri oli vastaajilla jokseenkin vieras. Yhdyskuntasuunnittelulla pyritään mahdollistamaan ihmisille mahdollisimman hyvä elinympäristö. Yhdyskuntasuunnittelun keskeiset välineet ovat kaavoitus ja maankäyttösuunnittelu, mutta sen piiriin voidaan katsoa kuuluvaksi myös muu elinympäristöjen kehittäminen ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Mielenterveyttä ei kyselyn perusteella ole toistaiseksi osattu ottaa erityisen hyvin huomioon tällaisessa toiminnassa. Yhdyskuntasuunnittelulla voidaan kuitenkin nähdä olevan tärkeä tehtävä koko paikalliseen väestöön kohdistuvien mielenterveysvaikutusten huomioon ottamisessa. Ihmisten toiminta-, liikkumis- ja kokoontumismahdollisuuksien turvaaminen, ympäristön viihtyisyyden lisääminen, viheralueiden rakentaminen, yhteisöllisyyden tukeminen ja yleisen turvallisuuden parantaminen voivat edistää muiden hyvinvointivaikutusten ohella myös väestön mielenterveyttä ja vahvistaa mielenterveyden ongelmilta suojaavia tekijöitä. On selvää, että kriisikeskukset eivät voi olla yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijoita. Mielenterveysnäkökulman mukaan tuominen yhdyskuntasuunnitteluun voisi kuitenkin vaikuttaa myönteisesti myös kriisikeskusten toimintaan pidemmällä aikavälillä. Yhdyskuntasuunnittelu huonosti Huonosti Ei huonosti mutta ei hyvinkään Hyvin hyvin Ei osaa sanoa Kuva 8. Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta yhdyskuntasuunnittelussa Mielenterveyteen liittyvä vaikuttamistyö Lokakuussa 2014 toteutettujen puhelinhaastatteluiden avulla tarkennettiin kuvaa siitä, millaista mielenterveyttä edistävää ja mielenterveyden ongelmia ehkäisevää vaikuttamistyötä kriisikeskuspaikkakunnilla oli tehty ja miten vaikuttamistyö asemoitui suhteessa kriisityöhön. Tässä luvussa esitetään keskeiset puhelinhaastatteluiden tulokset. Mielenterveyttä edistävän ja ongelmia ehkäisevän vaikuttamistyön merkitys Kriisikeskukset näkivät vaikuttamistyön tärkeänä keinona mielenterveyden edistämisessä ja ongelmien ennaltaehkäisyssä. Vastauksissa korostui poliittisiin päätöksiin vaikuttaminen. Poliittisilla päätöksillä nähtiin olevan usein vaikutuksia ihmisten mielenterveyteen ja jollei näitä vaikutuksia kyetä tai haluta ennakoida, vaikutukset ovat usein kielteisiä. Esimerkkinä mielenterveyteen kiel-
11 11 teisesti vaikuttavista päätöksistä tuotiin esille muun muassa palvelujen supistamiset, joissa lähtökohtana ovat tyypillisesti taloudelliset perusteet. Vaikuttamistyöllä nähtiin voitavan tuoda keskusteluun mukaan myös ihmisten turvallisuuden tunteeseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn liittyviä näkökulmia. Vaikuttamistyön tulisi kohdentua myös yhdyskunta- ja ympäristönsuunnitteluun. Tehokkaaseen rakentamiseen perustuvan suunnittelun rinnalle vaikuttamistyöllä pitäisi nostaa esille myös mielenterveyttä edistävät tekijät, kuten viheralueet, yhteisölliset tilat ja turvallisuus. Vaikuttamistyöllä nähtiin olevan yhteys poliittisten päätösten seurauksien arviointiin ja mittaamiseen. Kriisikeskukset pitivät tärkeänä, että mielenterveyden edistämisen ja mielenterveyden ongelmien ehkäisyn kannalta tarkoituksenmukaisia arviointimenetelmiä käytetään sekä ennakkoarvioinnissa että päätösten vaikutusten seurannassa. Ennakkoarvioinnissa mielenterveys otetaan huomioon jo päätöksiä tehtäessä. Vaikuttamistyön tulisi jatkua haastateltujen mukaan myös osoittamalla päätösten seuraukset yksittäisten ihmisten ja koko alueen väestön mielenterveydelle soveltuvien indikaattoreiden avulla. Toinen merkittävä vaikuttamistyön alue on kriisikeskusten näkemysten mukaan viestintä. Viestinnällä nähtiin olevan merkitystä sekä vaikuttamistyön välineenä että kohteena. Erityisesti mielenterveyden edistämisen kannalta vastaajat näkivät tärkeäksi vaikuttaa viestinnän sisältöihin. Eri medioissa uutisoidaan yleensä näkyvästi ja nopeasti maailmalla ja lähialueilla tapahtuneita kielteisiä asioita, ja kriisikeskukset katsoivat, että mediassa olisi hyvä saada nykyistä enemmän tilaa myös myönteisille uutisille. Esimerkiksi palveluiden karsimisen rinnalla voitaisiin tuoda esille enemmän sitä, millaisia mahdollisuuksia muun muassa järjestöt tarjoavat paikkakunnalla. Viestinnän avulla voidaan siten vaikuttaa ihmisten mielikuviin ja asenteisiin. Viestinnän kautta tulisi vastaajien mielestä vaikuttaa myös positiivisen mielenterveyden käsitteen omaksumiseen, eli korostaa mielenterveyttä yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan voimavarana, sen sijaan, että se yhdistettäisiin vain mielenterveyden häiriöiden puuttumiseen. Kriisikeskukset pitivät viestintää myös merkittävänä vaikuttamistyön välineenä. Viestinnän avulla päätöksen tekoa voidaan tehdä läpinäkyväksi. Kuntalaiset tarvitsevat tietoa päätösten taustoista ja sisällöistä, jotta niiden vaikutuksia pystytään arvioimaan ja seuraamaan. Kriisikeskukset näkivät myös vuoropuhelun alueen väestön ja kunnan päättäjien välillä tärkeäksi jo päätöksiä valmisteltaessa. Vaikuttamistyöllä voisi, ja pitäisi, kriisikeskusten mielestä vaikuttaa myös palveluiden tavoitettavuuteen. Vaikuttamistyöllä voitaisiin kannustaa kuntia ja palveluntuottajia kehittämään matalan kynnyksen palveluita ja palveluohjaustaan. Tämä vaikuttamistyö kohdistuisi ensi sijassa suoraan sosiaali- ja terveyspalveluihin siten, että ihmiset löytäisivät tarvitsemansa palvelut nykyistä helpommin. Vaikuttamistyö merkitsee tässä yhteydessä myös markkinointia, eli kriisikeskusten palveluiden näkyväksi tekemistä ja tarjoamista malliksi myös muille palveluntuottajille. Vaikuttamistyöllä voidaan edellä kuvatun perusteella edistää ihmisten mielenterveyttä ja ehkäistä mielenterveyden ongelmia. Tällä tavoin vaikuttamistyöllä voidaan saada aikaiseksi myös taloudellista säästöä hoitotarpeen vähentyessä. Kriisikeskukset korostivat luonnollisesti sitä, että vaikuttamistyötä tarvitaan erityisesti kriisikeskusten tarjoamien matalankynnyksen palveluiden aseman parantamiseen. Vaikuttamistyössä olisi syytä tuoda esille inhimillisen kärsimyksen lievittämisen
12 12 lisäksi myös se, että ajoissa tarjottava tuki vähentää muun palvelujärjestelmän kuormitusta ja kalliimpien palveluiden tarvetta. Mielenterveyden edistämisen ja ongelmien ehkäisyn puolestapuhujat Kriisikeskukset korostivat vastauksissaan kansalaisyhteiskunnan merkitystä mielenterveyteen liittyvässä vaikuttamistyössä. Toimivan kansalaisyhteiskunnan edellytys on, että kansalaiset osallistuvat aktiivisesti omien ja yhteisten asioiden hoitamiseen. Kriisikeskukset tunnistivat kuitenkin useita väestöryhmiä, joiden ääni jää helposti kuulumattomiin. Siitä syystä vaikuttamistyö kuuluisi luontevasti niille toimijoille, jotka tapaavat ihmisiä säännöllisesti, kuten perusterveydenhuollossa, neuvoloissa ja kouluissa. Kriisikeskukset katsoivatkin, että mielenterveyttä edistävä ja ongelmia ehkäisevä vaikuttamistyö kuuluu osaltaan virkamiehille, mutta olennaisesti myös poliitikoille. Heidän, joilla on valtaa, luotettavuutta ja hyvät viestintäkanavat, tulee toimia myös edustamiensa kansalaisten puolestapuhujina. Kriisikeskukset pitivät tärkeänä, että mielenterveyteen liittyvä vaikuttamistyö olisi ainakin osaltaan myös etsivää työtä, eli myös niiden ihmisten ääni pitää tuoda esille, jotka jäävät palveluiden katveeseen ja joilla on kohonnut riski kohdata mielenterveyden ongelmia tulevaisuudessa. Kansalaisjärjestöt ovat luonteva taho toteuttamaan tämänkaltaista vaikuttamistyötä. Järjestöt edustavat yhteiskunnassa ihmisiä ja ovat usein lähellä heidän arkeaan. Niiden toiminta ei ole lakisääteistä vaan perustuu vapaaehtoisuuteen. Järjestöt ovat syntyneet usein sellaisesta tarpeesta, johon julkinen sektori ei ole pystynyt vastaamaan. Kriisikeskukset näkivät myös järjestöjen ja kuntien välisen yhteistyön tärkeänä. Järjestöihin kerääntyy ihmisiltä paljon tietoa, jota ne voivat välittää kuntien päättäjille. Kerätty tieto pitää kuitenkin muuttaa usein numeroiksi, jotta päätösten tekijät ymmärtävät sitä. Kriisikeskusten kokemus oli, että vaikuttamistyössä raha puhuu. Kriisikeskusten rooli mielenterveyttä edistävässä ja ongelmia ehkäisevässä vaikuttamistyössä Kriisikeskusten kokemus oli, että niissä tehtävä kriisityö on jo itsessään yksi sosiaalisen vaikuttamisen muoto. Kriisikeskus vaikuttaa jo olemassaolollaan ihmisten asenteisiin, ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Matalankynnyksen kriisiapu luo turvallisuutta ja tarjoaa mallin siitä, että mielenterveyttä uhkaaviin ongelmiin on saatavissa tukea jo ennen kuin ne muuttuvat vakaviksi häiriöiksi. Kriisikeskusten tuottamat palvelut voivat toimia malleina myös muille toimijoille ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä. Kriisikeskusten katsottiin pystyvän tekemään myös suoraa vaikuttamistyötä omilla toimintaalueillaan. Yksi vaikuttamistyön tehtävä on kriisikeskusten näkemysten mukaan jo edellä mainittu mielenterveyden käsite. Mielenterveys on saanut ihmisten mielissä usein psykiatriseen oireeseen liittyvän merkityksen. Käsitettä pidettiin siten negatiivisesti värittyneenä. Vastauksissa todettiin, että pyrkii erilaisilla tapahtumilla, tietoiskuilla ja tempauksilla vaikuttamaan mielenterveyskäsitteen muuttumiseen myönteiseksi. Mielenterveys voisikin kriisikeskusten mielestä olla tavoiteltava asia, sen sijaan, että se liitetään nykyisin usein pelkästään häiriöiden välttämiseen. Hyvinä vaikuttamistyön keinoina mainittiin materiaalit ja tapahtumat, kuten Men-
13 13 tal Health Art Week ja maailman mielenterveyspäivä Paikalliset mielenterveysseurat ja kriisikeskukset ovat levittäneet tapahtumia ja materiaaleja alueillaan. Monilla alueilla on ollut myös lisäksi omia tapahtumia, kuten tori- ja markkinatapahtumat, naisten päivä ja vapaaehtoistyön messut. Näihin tapahtumiin kriisikeskukset ja paikalliset mielenterveysseurat ovat osallistuneet yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa. Yhtenä tärkeänä vaikuttamistyön muotona nähtiin verkostoituminen ja erilaisiin yhteistyöryhmiin osallistuminen. Yhteistyöryhmät voivat koostua muun muassa julkisen sektorin, poliisin, ely: n, seurakunnan ja paikallisten järjestöjen toimijoista, jotka kokoontuvat jonkin ajankohtaisen, korjausta vaativan ilmiön ratkaisemiseksi. Tällaisia työryhmiä voivat olla mielenterveys- ja päihdetyöhön ja turvallisuuteen liittyvät suunnittelutyöryhmät. Kriisikeskukset ja paikalliset seurat voivat toteuttaa näissä työryhmissä mielenterveyttä edistävää ja ongelmia ehkäisevää vaikuttamistyötä. Kriisikeskukset toivat esille myös jalkautuvan mielenterveystyön osana vaikuttamistyötään. Kriisikeskukset ovat koko toimintansa ajan pyrkineet luomaan elävän kosketuksen ihmisiin paitsi kriisivastaanotolla ja kriisipuhelimessa, myös menemällä ihmisten luo työpaikoille, nuorten työpajoihin, kouluihin ja kerhoihin kertomaan omasta työstään ja siitä miten toimia, jos kriisi yllättää. Monilla kriisikeskuksilla on jo muodostunut lähes vakiintuneeksi toiminnaksi vierailla 2. asteen koulutuspaikoissa kertomassa kriiseistä ja kriiseistä selviytymisestä. Lisäksi vaikuttamistoimintana kriisikeskuksista pohdittiin harjoittelupaikkojen tarjoamista sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoille. Tätä kautta harjoittelussa olleet vievät matalan kynnyksen periaatetta myös eteenpäin koulutuksen jälkeisiin työpaikkoihinsa. Kriisikeskukset pitivät kuitenkin tärkeänä erottaa toisistaan peruskriisityö, joka kohdistuu kriisejä kohdanneisiin ihmisiin ja järjestötyö, joka kohdentuu muuhun toimintaympäristöön. Monet kriisikeskukset toimivat hyvin vähillä resursseilla. Resurssit riittävät juuri ja juuri kriisiauttamiseen. Kriisikeskuksilla ei ole näin ollen aikaa suunnitella ja tehdä materiaalia vaikuttamistyöhön. Vaikuttamistyö vaatii myös aktiivisuutta hakeutua työryhmiin ja työskentelyyn kriisikeskuksen ulkopuolella. Kriisikeskukset kertoivat tarvitsevansa vaikuttamistyön tueksi valmista materiaalia. Edellä mainitut MHAW ja materiaalit, n tuottamat kortit ja tiedotteet, kuten Fiksu satsaa mielenterveyteen, ovatkin olleet hyödyksi vaikuttamistyössä. Kriisikeskukset toivoivat myös n strategisten ydinsanomien vahvistamista, mikä voisi toteutua esimerkiksi paikallisille mielenterveysseuroille järjestettävän koulutuksen kautta. Näin mielenterveysseuralainen toiminta saisi luotettavuutta ja antaisi yhtenäisen viestin ulospäin. Monet kriisikeskusjohtajat toivoivat myös koulutusta poliittiseen päätöksentekoon vaikuttamisesta. Konkreettisena esimerkkinä nostettiin esille tarve saada tietoa siitä, miten tehdään hyvä kansalaisaloite. Johtopäätelmät Kriisikeskusten näkemykset mielenterveyden huomioon ottamisesta vaihtelivat paikkakunnittain ja aiheittain. Parhaiten mielenterveys oli otettu huomioon kriisikeskusten arvioiden mukaan paikallisessa mediassa ja kulttuuritoiminnassa, heikoiten taas poliittisessa päätöksenteossa. Muiden kysyttyjen toiminta-alueiden suhteen arviot jakautuivat tasaisemmin. On kuitenkin perusteltua asettaa yleiseksi tavoitteeksi, että mielenterveys otettaisiin hyvin huomioon jokaisessa kunnassa
14 14 niin terveyspalveluissa, kasvatuksessa ja koulutuksessa kuin sosiaalityössä ja lastensuojelussakin. Lähes puolet vastaajista ei osannut sanoa, miten mielenterveys oli otettu omalla paikkakunnalla huomioon yhdyskuntasuunnittelussa. Onkin ilmeistä, että yhdyskuntasuunnittelun roolia mielenterveyden edistämisessä ja mielenterveyden ongelmien ennaltaehkäisyssä tulee tehdä näkyvämmäksi ja vahvemmaksi. Tähän tarvitaan vaikuttamistyötä ja viestintää. Kriisikeskukset näkivät mielenterveyttä edistävän ja ongelmia ehkäisevän vaikuttamistyön merkityksellisenä. Keskeisinä vaikuttamistyön muotoina pidettiin suoraa vaikuttamista poliittiseen päätöksentekoon ja viestintää, jolla pyritään lisäämään päätöksenteon läpinäkyvyyttä, mutta myös vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja yleiseen mielialaan. Lisäksi viestinnällä nähtiin olevan tärkeä rooli mielenterveyteen liittyvän mielikuvan muuttamisessa positiiviseksi, sen sijaan, että se yhä edelleen herättää ihmisten mielissä ajatuksen mielen sairauksista. Kriisikeskukset näkivät myös välittömän kriisityön yhtenä vaikuttamisen muotona. Matalan kynnyksen tuki voi toimia mallina muille ehkäisevästä mielenterveystyöstä. Vastuu vaikuttamistyöstä kuuluu kriisikeskusten näkemysten mukaan periaatteessa kaikille, mutta kaikkien ääni ei tule kuulluksi ilman puolestapuhujia. Mielenterveyden edistämisen ja ongelmien ehkäisemisen puolesta voivat puhua tahot, jotka kohtaavat työssään ongelmia kohdanneita ihmisiä. Viranomaisten ja poliittisten päättäjien lisäksi myös järjestöillä on kriisikeskusten mukaan tärkeä rooli vaikuttamistyössä, sillä järjestöt toimivat usein lähellä ihmisten arkea ja tunnistavat siten muita toimijoita herkemmin palveluiden katveet ja puutteet. Monet kriisikeskukset olivat mukana omilla alueillaan toimivissa työryhmissä, joissa ne pystyivät vaikuttamaan päätöksiin ja rakenteisiin. Myös jalkautumalla esimerkiksi oppilaitoksiin ja työpaikoille, sekä osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, kriisikeskukset olivat levittäneet tietoa mielenterveyden edistämisestä ja lisänneet oman toimintansa näkyvyyttä. Kriisikeskukset ovat omilla paikkakunnillaan arvostettuja ja luotettuja toimijoita, mikä tekee niiden toteuttaman vaikuttamistyön tehokkaaksi ja uskottavaksi. Mielenterveyttä edistävässä ja ongelmia ehkäisevässä vaikuttamistyössä vedotaan vastausten perusteella hyvällä tavalla sekä järkeen että tunteeseen. Tiedolla ja asiantuntemuksella voidaan perustella edistävän ja ehkäisevän mielenterveystyön merkitystä. Toisaalta kriisikeskukset pystyvät välittämään ihmisten tarinoita ja tuomaan paikkakunnille esimerkiksi kulttuuritapahtumien kautta tunteisiin vaikuttavia osallistumisen mahdollisuuksia. On kuitenkin selvää, että mielenterveyttä edistävää ja mielenterveyden ongelmia ennaltaehkäisevää vaikuttamistyötä ei voi jättää yksi kriisikeskusten vastuulle. Monilla paikkakunnilla kriisikeskukset toimivat hyvin pienillä resursseilla ja niiden ensisijainen tehtävä on kuitenkin vastata ihmisten kriisiavun tarpeeseen. Yhteistyö paikallisseurojen kanssa onkin keskeisessä roolissa suunniteltaessa vaikuttamistyön työnjakoa. Kriisikeskukset ja paikallisseurat tarvitsevat myös keskusjärjestön tukea vaikuttamistyön materiaalien ja tapahtumien tuottamisessa. Näistä löytyy jo hyviä esimerkkejä, mikä luo vaikuttamistyölle hyvän perustan. Lähteet Lehtinen, Ville (2008). Building Up Good Mental Health. Guidelines based on existing knowledge. Monitorin Mental Health Enviroments. Stakes, Helsinki.
15 15 Lavikainen, Juha, Lahtinen Eero ja Lehtinen Ville (2004). Mielenterveystyö Euroopassa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004: 17. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki. Pasanen Tytti, Tyrväinen Liisa ja Korpela Kalevi. (2014). The relationship between Perceived Health and Physical Activity Indoors, Outdoors in Built Environments, and Outdoors in Nature. Applied Psychology: Health and Well-being. Stengård, Eija, Savolainen, Minna, Sipilä, Marianne ja Nordling, Esa (2009). Ehkäisevä mielenterveystyö kunnissa. Aineistoa suunnittelun tueksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki.
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta
KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016
KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?
Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että
Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017
Selvitys tule-terveyden edistämisestä Suomessa 2017 Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien sekä valtakunnan tason päättäjien parissa selvityksen tuki- ja liikuntaelinterveyden edistämisestä
Yksi elämä -terveystalkoot
Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,
Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan
Nuva ry:n kysely nuorten vaikuttamismahdollisuuksista kunnassaan Kyselyn tuloksia käytetään lasten ja nuorten valtuutetun huoneentaulun koostamiseen. Kyselyn tuloksissa on yhdistetty alkuperäiset viisiluokkaiset
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä
Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja
Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA
2007 2011 VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA Valtakunnallinen PULINAPAJA -hanke kehittää ehkäisevää kriisityötä perusopetuksen 7. 9. luokkalaisten sekä lukiossa ja ammatillisissa
Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä
Tiedosta hyvinvointia Mielenterveysryhmä 1 Kunnan rooli mielenterveyden edistämisessä Eija Stengård PsT, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Eija Stengård, 2005 Tiedosta
Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.
Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet
Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet
Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.
Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015
LASTEN JA NUORTEN OSALLISUUDEN MONIALAINEN KAUPUNKIOHJELMA 2012-2015 Lasten ja nuorten osallisuus koulun ja nuorisotyön yhteistyönä seminaari 12.9.2011 Tanja Räty koordinaattori / osallisuuskasvatus Jyväskylän
Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa
Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten
Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella. Niina Lehtinen
Elämänhallinta kuntayhteisöissä yhteistoiminta-alueella Niina Lehtinen Tavoite Vastaus kysymykseen Mitkä kuntien toimenpiteet vaikuttavat niin, että ihmiset kykenevät vahvistamaan elämänhallintataitojansa?
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA. 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti
MIELEN HYVINVOINNIN TUKEMINEN JA EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ NUORISOALALLA - RAJAPINNOILLA 24.9.2014 Ehkäisevän työn päivät, Lahti Preventiimi pähkinänkuoressa OKM:n rahoittama, Humakin hallinnoima, yksi valtakunnallisista
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA
JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen kesken sekä järjestöjen ja maakunnan
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.
Kansalaistoiminta arjen pienistä teoista maailman muuttamiseen! Erityisasiantuntija Riitta Kittilä, SOSTE Suomen Setlementtiliitto 29.9.2014 Maailmalle olet vain joku, mutta jollekin voit olla koko maailma.
Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM
Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys
Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi
Hyvä elämä hyvä mieli Lasten ja nuorten henkinen hyvinvointi Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura 5.2.2008 Marita Ruohonen 1 Lapset, nuoret ja perheet Hallituksen politiikkaohjelma
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta
Toiminnan monet ulottuvuudet
Toiminnan monet ulottuvuudet Mielenterveys on TOISISTA VÄLITTÄMISTÄ ELÄMÄN MERKITYK- SELLISYYTTÄ SELVIYTYMISTÄ HAASTEISTA JA KUORMITUKSESTA KYKYÄ SOLMIA KESTÄVIÄ IHMISSUHTEITA TASAPAINOA JA HYVINVOINTIA
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho
OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja
Vapaaehtoistoiminnan linjaus
YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET
SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015
Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus
Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,
kysely ja haastattelut, kevät 2014
kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja
Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,
Lapin sote johdon seminaari
Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt
Lähidemokratia, yhdistykset ja järjestöt Allergia- ja astmaliiton järjestöpäivät 6.9.2014 Ritva Pihlaja, tutkija, erityisasiantuntija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä/kansalaistoiminta
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja
Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä
Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina
Järjestöjen rooli hyvinvoinnin toimijoina Lauri Korkeaoja Hallituksen puheenjohtaja Teemat 1) Järjestöt Suomessa 2) Sosiaali ja terveyssektorin erityispiirteitä suomalaisessa yhteiskunnassa 3) Sote järjestöt
ASUNTO- POLITIIKKA. Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT
Selvityksen tausta ja tavoite SOSIAALISESTI KESTÄVÄT KAUPUNGIT ASUNTO- POLITIIKKA TAVOITE: Kartoitetaan Jyväskylässä toimivien rakennusliikkeiden ja rakennuttajien näkemyksiä asuntopolitiikasta, asuinalueiden
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus
Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja
Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä SOTERKO, 2011-2015 Yhteistyöalue: Nuorten aikuisten terveys-, hyvinvointija työhön osallistumisen erojen kaventaminen (NUORET)
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!
JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja
Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta
Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ
KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI
AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista
THL Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto
Ikääntyneiden asumiseen varautuminen kunnissa THL 12.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2016 lopussa STM ja
Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta
Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään
Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt
Maahanmuuttajien mielenterveystyön haasteet ja hyvät käytännöt Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Helsinki 9.6.2015 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Maahanmuuttajien mielenterveystyö haasteiden
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016
YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella
Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan
Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä
Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä
Hyvinvointia työstä Terveyden edistämistä työpaikalle / P Husman Työterveyslaitos
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointia arjessa Päivi Husman, teemajohtaja Työhön osallistuminen ja kestävä työura Työterveyslaitos Työhyvinvointi tehdään arjessa yhdessä Työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia
Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma
Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti
Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi
Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus
Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia
Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018
Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA
YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?
Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä
EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA
EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI
Osallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN
RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta
Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää
Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja
Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa
Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen
Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit. Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja DIAK
Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit Kyselytutkimuksen tuloksia Järjestötyöpaja 13.9.2016 DIAK Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kyselytutkimus Kysely
Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä
RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen
Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Hyvinvointi- ja turvallisuustyö OULU 10.11.2015 Tomi Timonen TAUSTAA Arjen turvaa kunnissa -hanke Arjen turvaa.. Arjen turvaa kunnissa -hankkeessa
Kulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia
Mielenterveys- ja päihdetyö osana kunnan hyvinvointia - Opas strategiseen suunnitteluun Vs. ylihoitaja, projektopäällikkö Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Välittäjä 2013:n Pohjanmaa-hanke
OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto.
OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-liitto 29.3.2008 Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille
Terveyden edistämisen laatusuositus
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki
TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen
SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi
SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ
Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi
Mielenterveysseura tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi 30.11.2018 2 MIELENTERVEYS ON TOISISTA VÄLITTÄMISTÄ ELÄMÄN MERKITYK- SELLISYYTTÄ SELVIYTYMISTÄ HAASTEISTA JA KUORMITUKSESTA
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Karim Peltonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot
Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä?
Miten teet laadukasta ehkäisevää päihdetyötä? Tampere 19.4.2016 Ylitarkastaja Juha Mieskolainen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 29.4.2016 1 EPT:n laatukäsikirja ehkäisevän työn tukena EPT laatukäsikirja
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra
Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa
Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari
HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ Tuomo Lukkari 8.5.2019 HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ KEHITTÄMISEN PERUSAJATUS Hyvinvointia voidaan vaikuttavimmin tukea siellä missä lapset ja perheet elävät arkeaan. Sen vuoksi kasvuympäristöissä
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ- PROSESSI HYVINVOINTI JA SEN JOHTAMINEN MUODOSTUVAN MAAKUNNAN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET LAPE
Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi
Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous 18.4.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola reija.heinola@vtkl.fi Eloisa Ikä - Livfullt Liv - Active Age Raha-automaattiyhdistyksen avustusohjelma 2012-2017, joka
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!
Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu