Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014"

Transkriptio

1 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

2 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta Terveyskeskuksia yhteensä 144 Toteutettiin edellisvuosien tapaan SHL:n, STM:n, THL:n ja KT:n yhteistyönä Kaikki terveyskeskukset vastasivat kyselyyn Myös ulkoistettujen hammashoitoloiden työvoimatilannetta selvitettiin

3 Määrittelyjä Vaje Virkaan ei ole saatu vakituista hammaslääkäriä, sijaista eikä myöskään vuokratyövoimaa Vuokratyö Hammaslääkärityötä on ostettu työvoimaa vuokraavilta yrityksiltä Ostopalvelu Hammaslääkäripalveluja on ostettu yksityissektorilta tai toiselta terveyskeskukselta Virka Käytetään virka-termiä, vaikka suuri osa hammaslääkäreistä on työsuhteessa; synonyymina vakanssi

4 Vajeen määrittely Vaje koostuu kahdesta eri osasta: Sijaisvaje = vakinaisesti tai määräaikaisesti täytetty virka tai toimi, jonka haltija on tilapäisesti poissa työstä eikä sijaista saatu, vaikka tarvetta olisi ollut Lasketaan: 2.3 (Hammaslääkärille ei saatu/saada sijaista) Ei viranhaltijaa = virkaan tai toimeen ei ole saatu hammaslääkäriä eikä edes vuokratyövoimaa Lasketaan: 3.1 (Virkaa/tointa ei hoida kukaan) (Virkaa/tointa hoitaa suuhygienisti) (Virka/toimi on jäädytetty, koska siihen ei ole saatu hammaslääkäriä)

5 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja -toimet (suluissa luvut) Kaikki virat ja toimet 2056 (2073) Viran-/ toimenhaltija työssä 1626 (1626) Viran-/toimenhaltija tilapäisesti poissa työstä 214 (188) Virka tai toimi avoin 216 (259) Sijaisia tai ei sijaistarvetta 143 (102) Vuokratyövoima 32 (29) Sijaista haettiin ei saatu 39 (57) Jäädytetty tai ei tarvetta täyttää 27 (31) Vuokratyövoima 89 (92) Viralla / toimella ei haltijaa tai shg hoitaa 100 (136) Lisäksi erikoishammaslääkärien vakansseja 220 (240), joista avoimena 28 (29) + ostopalvelut: normaaliin toimintaan 146 (132), erikoishammashoitoon 26 (22), päivystykseen säännöllisen työajan ulkopuolella 22 (19) + ulkoistetut hammashoitolat (47 + 3)

6 Terveyskeskusten HLL ja EHL vakanssit ja niiden täyttö Työpaikalla Tilapäisesti poissa Virka/toimi on avoin Virkoja ja toimia yhteensä Terveyskeskushammas lääkärit EHL / Kliiniset erikoisalat EHL / Oikomishoito EHL / Suukirurgia EHL /Terv.huolto, Ham.huolto

7 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja toimet lokakuun alussa Virat ja toimet 2011 N % 2012 N % 2013 N % 2014 N % Viranhaltija työssä , , , ,1 Sijainen 62 3,0 59 2,9 54 2,6 74 3,6 Ei sijaistarvetta 45 2,2 70 3,4 48 3,0 69 3,4 Jäädytetty säästösyistä 8 0,5 16 0,8 16 0,8 13 0,6 Täyttämättä muusta syystä 32 1,5 35 1,7 16 0,8 14 0,7 Vuokratyövoima 115 5, , , ,9 Hammaslääkärivaje , , , ,8 Yhteensä

8 Terveyskeskushammaslääkärien virat ja -toimet Vuokratyövo ima 6 % Sijainen tai ei tarvetta täyttää 8 % Hammaslää kärivaje 7 % Viranhaltija työssä 79 % Virat ja toimet lkm % Viranhaltija työssä ,1 Sijainen tai ei sijaistarvetta/ tarvetta täyttää 170 8,2 Vuokratyövoima 121 5,9 Hammaslääkärivaje 139 6,8 Yhteensä

9 Terveyskeskushammaslääkärivaje % 12% 10% 8% 6% 12,6 % 13,4 % 12,1 % 11,6 % 12,0 % 11,4 % 12,5 % 4% 2% 10,0 % 9,3 % 6,8 % 0%

10 Terveyskeskushammaslääkärivaje ja vuokratyövoiman osuus 20% 18% 16% 14% 12% 13,7% 1,1 % 15,8% 15,7%15,6% 16,0%16,5% 2,4 % 3,6 % 4,0 % 4,0 % 5,1 % 18,0% 5,5 % 15,9% 15,1% 5,9 % 5,8 % 12,7% Vuokratyövoima Tkhammaslääkärivaje 10% 5,9 % 8% 6% 12,6 % 13,4 % 12,1 % 11,6 % 12,0 % 11,4 % 12,5 % 4% 10,0 % 9,3 % 6,8 % 2% 0%

11 Terveyskeskushammaslääkärivaje lisättynä vuokratyövoimalla 20% 18% 16% 14% 12% 1,1 % 2,4 % 3,6 % 4,0 % 4,0 % 5,1 % 5,5 % 5,9 % 5,8 % Vuokratyövoima Ei viranhaltijaa Sijaisvaje 10% 8% 7,0 % 6,8 % 7,6 % 6,6 % 6,2 % 7,4 % 7,0 % 5,9 % 6% 7,1 % 6,5 % 4% 2% 0% 4,9 % 5,6 % 6,4 % 4,5 % 5,0 % 5,8 % 4,0 % 5,5 % 2,9 % 2,8 % 1,9 %

12 Viranhaltija tilapäisesti poissa Sijaiselle ei tarvetta 32 % Sijainen 35 % Ei saatu sijaista 18 % Vuokratyövoima 15 %

13 Avoimet virat ja toimet Jäädytetty (ei saatu hml) 4 % Avoin muusta syystä 6 % Virka/toimi jäädytetty säästösyistä 6 % Virkaa/tointa hoitaa shg 2 % Ei saatu hammaslääkäriä 39 % Vuokratyövoima 41 %

14 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin (% hammaslääkärinviroista ja -toimista) Lkm Itä-Savo Vaasa Keski-Suomi Etelä-Karjala Kainuu Etelä-Savo Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Ahvenanmaa Lappi Satakunta Varsinais-Suomi Etelä-Pohjanmaa Keskimäärin Kanta-Häme Pohjois-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Savo Länsi-Pohja HUS Pohjois-Pohjanmaa Kymenlaakso 23,5 % 17,8 % 16,8 % 13,6 % 13,2 % 12,8 % 12,2 % 12,0 % 11,4 % 1 10,2 % 6 9,3 % 8 7,4 % 15 7,2 % 6 6,8 % Yhteensä 139 6,1 % 5 5,4 % 3 5,1 % 8 4,0 % 4 3,4 % 1 2,5 % % 5% 10% 15% 20% 25% 30%

15 Terveyskeskushammaslääkärivaje / vuokratyövoiman käyttö sairaanhoitopiireittäin Itä-Savo Kainuu Etelä-Karjala Vaasa Etelä-Savo Satakunta Keski-Suomi Pohjois-Karjala Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Lappi Kanta-Häme Kymenlaakso Pohjois-Savo Keskimäärin Keski-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Ahvenanmaa Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Länsi-Pohja 23,5 % 13,2 % 13,6 % 17,8 % 12,8 % 9,3 % 16,8 % 14,4 % 5,4 % 12,0 % 7,2 % 10,2 % 6,1 % 13,8 % 4,0 % 8,9 % 6,8 % 5,9 % 12,2 % 7,4 % 4,4 % 11,4 % 5,1 % 6,2 % 1,4 % 3,7 % 3,4 % HUS 2,5 % 0,6 % 6,9 % 8,9 % 5,5 % 8,9 % 13,2 % 12,2 % 8,0 % 10,3 % 13,7 % 5,4 % 26,5 % Tk-hammaslääkärivaje Vuokratyövoima 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70%

16 Terveyskeskushammaslääkärivajeen muutos sairaanhoitopiireittäin Päijät-Hämeen SHP Lapin SHP Etelä-Savon SHP Pohjois-Pohjanmaan SHP Länsi-Pohjan SHP Ahvenanmaa Etelä-Pohjanmaan SHP Kainuun SHP Varsinais-Suomen SHP Keski-Pohjanmaan SHP Pohjois-Karjalan SHP Pirkanmaan SHP Kymenlaakson SHP Itä-Savon SHP Vaasan SHP Keski-Suomen SHP Kanta-Hämeen SHP Etelä-Karjalan SHP Satakunnan SHP Helsingin ja Uudenmaan SHP Pohjois-Savon SHP Vaje vähentynyt (n) Vaje lisääntynyt (n)

17 Terveyskeskushammaslääkärivajeen muutos sairaanhoitopiireittäin

18 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin ja (% hammaslääkärinviroista ja -toimista) Yliopistolliset sairaanhoitopiirit* Keskimäärin 3,4 % 4,5 % 6,8 % 9,3 % Muut sairaanhoitopiirit 9,3 % 13,0 % 0,0 % 5,0 % 10,0 % 15,0 % *Helsingin ja Uudenmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit (Itä- Suomen yliopiston HLL koulutus käynnistettiin vasta 2010)

19 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskushammaslääkärin virat ja toimet, lukumäärät ja hoito Kaikki virat ja toimet Sijainen tai ei tarvetta täyttää Vuokratyövoima Hammaslääkärivaje Ahvenanmaa Etelä-Karjalan SHP Etelä-Pohjanmaan SHP Etelä-Savon SHP Helsingin ja Uudenmaan Hammaslääkärivaje % Asukkaita per tk-hml vakanssi Virat/toimenhaltija työssä Asukkaita per hml** SHP Itä-Savon SHP Kainuun SHP Kanta-Hämeen SHP Keski-Pohjanmaan SHP Keski-Suomen SHP Kymenlaakson SHP Lapin SHP Länsi-Pohjan SHP Pirkanmaan SHP Pohjois-Karjalan SHP Pohjois-Pohjanmaan SHP Pohjois-Savon SHP Päijät-Hämeen SHP Satakunnan SHP Vaasan SHP Varsinais-Suomen SHP Kaikki yhteensä ** Asukkaita sairaanhoitopiirissä työskentelevää hammaslääkäriä kohti, mukana kaikki sairaanhoitopiirin eri sektoreilla työskentelevät hammaslääkärit; hammaslääkärien lukumäärässä huomioitu Hammaslääkäriliittoon kuulumattomat (5 % ammattikunnasta) ja ulkoistettujen hammashoitoloiden väestöpohjat

20 Terveyskeskushammaslääkärivaje sairaanhoitopiireittäin 2012, 2013 ja

21 Terveyskeskushammaslääkärivaje terveyskeskusten lukumäärän ja väestöpohjan mukaan Vaje 40 % tai enemmän Vaje % Vaje % Terveyskeskusten lukumäärä % (Suluissa 2013 luvut) Väestöpohja (milj.) Ei vajetta 78 (77) 54 (54) 2,6 (1,7) Vaje % Vaje 1-9 % Ei vajetta 1 9 % 22 (21) 15 (15) 1,2 (1,5) % 23 (28) 16 (19) 1,2 (1,5) % 16 (12) 11 (8) 0,2 (0,4) 40 - % 6 (6) 4 (4) 0,1 (0,2) Yhteensä 144 (144) 100 5,3 (5,3) Ulkoistettujen hammashoitoloiden yhteenlaskettu väestöpohja on hieman yli asukasta

22 Terveyskeskushammaslääkärivaje terveyskeskusten väestöpohjan mukaan 12% 10% 8% 6% 11,3 % 4% 2% 8,1 % 7,0 % 7,4 % 4,8 % 6,8 % 0% Koko maa Osuus terveyskeskuksista: 27 % 20 % 38 % 8 % 8 % 100 % Osuus viroista ja toimista: 6 % 9 % 36 % 14 % 34 % 100 % Osuus väestöstä 4 % 8 % 32 % 14 % 42 % 100 % Terveyskeskusten lukumäärä

23 Ostopalvelut = hammaslääkäripalveluja ostetaan yksityissektorilta (tai toiselta terveyskeskukselta) Päivystykseen säännöllisen työajan ulkopuolella - noin 22 hammaslääkärityövuotta (2013: 19) - 49 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja (2013: 44 %) Normaaliin toimintaan - noin 146 hammaslääkärityövuotta (vuonna 2013 n. 132) - 38 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja (2013: 35 %) Erikoishammashoitoon (Huom! Ei tarkoita erikoissairaanhoitoa) - Noin 26 hammaslääkärityövuotta (2013: 22) - 72 % terveyskeskuksista käyttää ostopalveluja (2013: 69 %)

24 Ulkoistetut hammashoitolat hammashoitolaa on kokonaan ulkoistettu, väestöpohja noin asukasta (2013: 25 hammashoitolaa) Ulkoistuksista vastaa Attendo ja Mediverkko, joista vain Attendo vastasi kyselyyn Laskennallisesti ulkoistetuissa hammashoitoloissa työskenteli yhteensä noin 35 kokoaikaista terveyskeskushammaslääkäriä (2013: 47) ja 2-3 erikoishammaslääkäriä Perinteisten ulkoistusten lisäksi ainakin Mänttä-Vilppulassa sovelletaan ns. yhteiskunnallisen yrityksen mallia Mänttä-Vilppulan kunta ja terveyspalveluyritys Pihlajalinna ovat yhdessä perustaneet Mäntänvuoren Terveys Oy -nimisen yhteiskunnallisen yrityksen, jonka tarkoituksena on tarjota kunnalle terveyspalvelut ja suuri osa sosiaalihuollon palveluista. Pihlajalinna omistaa yrityksestä 51 prosenttia ja kunta loput.

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2013 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2012 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2016 Kysely kohdistettiin terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille, joilta tiedusteltiin terveyskeskusten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2011 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2015 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2017 Kysely kohdistettiin terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille, joilta tiedusteltiin terveyskeskusten

Lisätiedot

TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA

TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA TYÖVOIMASELVITYS 2018 TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA TERVEYSKESKUSTEN HAMMASLÄÄKÄRITILANNE LOKAKUUSSA 2018 Työvoimaselvitys toteutettiin Suomen Hammaslääkäriliiton, sosiaalija terveysministeriön,

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne. lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2010 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2009 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (196 terveyskeskusta) yhden päivän

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2008 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (232 terveyskeskusta) yhden päivän

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Anja Eerola Tauno Sinisalo 15.12.2006 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2006 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2007

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2007 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 200 Hammaslääkärityövoimatutkimukset lokakuussa 200 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille (234 terveyskeskusta) yhden päivän poikkileikkaustilanne

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006)

lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2267 kpl, 41 vähemmän kuin 2006) Tutkimuksen

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja Terveyskeskusten lääkäritilanne 4.10.2017 Julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 10.00 Lisätietoja www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ Terveyskeskusten lääkäritilanne 2017 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 5.10.2016 Julkaisuvapaa 26.1.2017 klo 10.00 Lisätietoja Tutkija Piitu Parmanne piitu.parmanne@laakariliitto.fi, p 09 3930 832 www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 HAMMASLÄÄKÄRIKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS LOKA-MARRASKUUSSA 2018 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa klo 10.30

Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa klo 10.30 Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Julkaisuvapaa 10.1.2019 klo 10.30 Lisätietoja: www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ 1 Terveyskeskusten lääkäritilanne 2018 Kyselytutkimus terveyskeskusten

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3)

Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3) Akselin otsikko 70000 66032 Yli 180 vrk jonottaneiden lkm kehitys sairaanhoitopiireissä (thl 6:52,3) 60000 50000 40000 41000 34207 30000 00 10000 0 30 12326 9 691 7332 7092 5520 4 2204 3 9373 527 4 330

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2131 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto/PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille toteutettiin

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 30.4.2010 Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy - 30.4.2010 tilanne 1 Yleistä 30.4.2010 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2005 Anja Eerola Tauno Sinisalo 23.1.2006 Sisällys Kyselyjen tausta 3 Aikaisemmat selvitykset 3 Miten tiedot kerättiin 3 Mitä terveyskeskushammaslääkäritilanteesta

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2148 kpl) Tutkimuksen

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tilanne 31.8.2009 Erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy - 31.8.2009 tilanne 1 Yleistä 31.8.2009 tiedonkeruussa kysyttiin tietoja sekä kiireettömien että kiireellisten

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys lokakuussa 2013 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärityövoima

Yksityishammaslääkärityövoima Yksityishammaslääkärityövoima lokakuussa 5 Anja Eerola Tauno Sinisalo.8.6 Sisällys Kyselyjen tausta Hammaslääkäriliiton aikaisemmat selvitykset Miten tiedot kerättiin Hammaslääkärikohtainen lomake..........................................

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2010 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille (2149 kpl,

Lisätiedot

V Finlands Tandliikarf6rbund

V Finlands Tandliikarf6rbund ~ Suomen Hammaslaakarillirto Yksltylsharnrnaslaakarlkysely lokakuussa 2008 Kyselytutkimus kaikille Harnmaslaakariliiton yksitylshammaslaakarijasentlle (2282 kpl, 15 enernrnan kuin 2007) Tutkimuksen sisalto,

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2008 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2282 kpl,

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2011 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Kansallinen vertaisarviointi. Terveydenhuollon Atk-päivät Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Helsinki

Kansallinen vertaisarviointi. Terveydenhuollon Atk-päivät Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Helsinki Kansallinen vertaisarviointi Terveydenhuollon Atk-päivät Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Helsinki 15.5.2012 15.5.2012 Kansallinen vertaisarviointia/ Pirjo Häkkinen 2 15.5.2012 Kansallinen vertaisarviointia/

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Kommunerna i sote Kunnat sotessa

Kommunerna i sote Kunnat sotessa Kommunerna i sote Kunnat sotessa Göran Honga CEO, M.Sc., MBA 02.03.2016 HENKILÖSTÖ PERSONAL hlö/10.000 as pers/10.000 inv Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut Sairaanhoitopiiri 1990 2000 2010 2013 2014 1990

Lisätiedot

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Työvoimapoliittisia laskelmia. Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimapoliittisia laskelmia Peruskoulutuksen Lääkärifoorumi 11.5.2017 Piitu Parmanne, tutkija Suomen Lääkäriliitto Työvoimaennustemalli Koulutus Suomessa Aloituspaikat, OPM:n tilastot, valmistumisaste

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely

Yksityishammaslääkärikysely Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa k 007 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 007 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (67 kpl,

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen

Sairaaloiden tuottavuus 2014. Pirjo Häkkinen Sairaaloiden tuottavuus 2014 Pirjo Häkkinen 4.3.2016 Sairaaloiden tuottavuus 2014 Tilastoraportti 3/2016 1 Sairaanhoitopiirien sairaaloiden tuottavuus 2014; sairaanhoitopiirien keskimääräinen tuottavuusluku

Lisätiedot

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut

tässä selvityksessä sitä, että kyselyyn vastannut Yksityishammaslääkärityövoima lokakuussa 2005 ANJA EEROLA, TAUNO SINISALO Hammaslääkäriliitto selvitti julkisen ja yksityisen sektorin hammaslääkärien työvoimatilanteen lokakuussa 2005 kahdella kyselyllä,

Lisätiedot

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö

Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö 40 vuotta Kelan lääkerekisterit ja niiden käyttö Tutkimuspäällikkö, Kela 14.10.2005 40 vuotta Sairausperusteisia etuuksia Oikeudet erityiskorvattaviin lääkkeisiin Reseptitiedosto Vammaisetuudet Kuntoutus

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2015 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 Tässä esityksessä Käyttöönottojen tilanne ja eteneminen ereseptin rahoituksesta eresepti-palvelun käyttöä kuvaavia

Lisätiedot

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008

Menetelmät. Evidence Based Marketing 4/2008 Evidence Based Marketing 4/2008 Success Clinic on yritys, joka tukee ja tehostaa lääkeyritysten myyntiä ja markkinointia. Success Clinicin toteutti elokuussa kyselyn, jossa tutkittiin lääkealan muutoksia

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2009 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner-Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2006 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton yksityishammaslääkärijäsenille (2308 kpl, 79 vähemmän kuin 2005) Tutkimuksen

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen

Lapin keskussairaala vm ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset. Prof. Raimo Kettunen Lapin keskussairaala vm. 1988 ja nykyaikaisen päivystävän sairaalan vaatimukset Prof. Raimo Kettunen 27.3.2014 Lapin keskussairaala: harvaan asutun alueen keskussairaala, II-taso, THL raportti 30/2012

Lisätiedot

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Sosiaali ja terveysvaliokunnan infotilaisuus 8.3.2017 Antti Väisänen, STM 1 8.3.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan.

Lisätiedot

THL:n tuottavuusseuranta 2013

THL:n tuottavuusseuranta 2013 THL:n tuottavuusseuranta 2013 Kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen Tuottavuusseminaari 3.2.2015, HUS 3.2.2015 Pirjo Häkkinen/Tuottavuusseminaari/ HUS 1 Tuottavuus Tuottavuus = Tuotokset Panokset 3.2.2015

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa

Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Väestöryhmittäiset ja alueelliset erot palvelujen saatavuudessa Terveysfoorumi 2011 Terveydenhuollon valinnat Hanasaari 3.-4.2.2011 Ilmo Keskimäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Terveydenhuollon tutkijan

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK

Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Päiväkirurgisen potilaan kivun hoito Heikki Antila ATOTEK Elektiivisten hoitojaksojen lukumäärä, suhteutus asukaslukuun ja päiväkirurgiassa tehtyjen toimenpiteiden osuus sairaanhoitopiireittäin 2000 2013

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa?

Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mitä sairauksien hoito maksaa pohjalaiskunnissa? Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari 9.3.2012, Seinäjoki Hannu Puolijoki Professori, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi 10.11.2014 Mielenterveystalon esittely 2 MIELENTERVEYSTALO PÄHKINÄNKUORESSA LUOTETTAVAA JA AJANTASAISTA TIETOA OIRENAVIGAATTORI

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot