Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!
|
|
- Maija Siitonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joulukuu no
2 Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Jouluun on vain tovi aikaa sekä vuoden 2008 päättymiseen. Tuntuu kuin aika nykyisin menisi siivillä. Taannoin tuli elokuva jossa rakkaudessaan pettynyt mies halusi poistaa siltä osin muistonsa, kaverit kun oli kehittänyt muistinpoistolaitteen. Mies kuitenkin joutui unessa käymään kaikki muistot läpi ja huomasi että siellä oli paljon ihaniakin kokemuksia ja että rakkautta oli vielä. MIes ponnisteli ja saikin murrettua tahdonvoimallaan koneen ohjelmoinnin yhdessä rakkautensa kanssa. Tulipa itsekin ihmeteltyä että mitä jos poistaisi harmillisia muistoja, kätevää, jäisi vain valikoidusti hyvät kokemukset, mutta se olisi kovasti tylsää. Mistä tietäisi että on kehittynyt juuri sellaiseksi kuin on jos ei muistaisi myös pettymyksiä. Jokainen kohtaaminen joka tuo jonkun kokemuksen on aina hyväksi vaikkei se sillä hetkellä siltä tuntuisikaan. Niistähän syntyy ihmiselle tarinoita ja muodostuu ihmisen oma tarina. Upeaa! Esimerkiksi Mariannen tarina Vintagevaatteiden innoittamana tai Legioonateatterin Liisat ihmemaassa tämän lehden esittelyssä. Tuon tällä kertaa isosti esille lahjavinkkeinä tämän lehden osaamisluettelon ammattilaisia. Kannattaa todella selata sitä, käydä nettisivuilla tutustumassa ja soitella. Olen varma että löydät sieltä upean, erilaisen joululahjan ystävillesi, perheellesi tai asiakkaillesi. Heillä on takana vahvoja kokemuksia,opintoja sekä intohimoa työhönsä joiden tuloksena heistä on tullut oman alansa ammattilaisia. Ole hyvä! Kiitos kuluneen vuoden yhteisestä matkasta ja toivotan kaikille hyvää joulumieltä sekä upeaa uutta vuotta! Tuulamaria Kangaslampi
3 Sattumat eivät kuitenkaan usein ole sattumia, vaan asioita, jotka on tarkoitettu tapahtuvan juuri minulle. Otan ehkä joskus isojakin riskejä, mutta kun on kaksi vaihtoehtoa mistä valita, yleensä valitsen sen missä on enemmän haastetta. On myös aikoja, jolloin epäilen tekemiäni ratkaisuja, mutta lopulta kun asioista on ottanut opikseen ne loksahtavat paikoilleen. Tärkeä tekijä on ajatella positiivisesti, koska se mitä ajattelet, toteutuu. Löysin vintagen Marianne Saranpää - elämäntapana vintage Se, että päädyin yrittäjäksi ei ole mikään sattuma, vaan pitkän prosessin tulos. Ajatuksissa se oli ollut monia vuosia. Täytyi vain itse olla valmis siihen henkisesti ja kerätä se kaikki kokemus, mitä matkan varrelta on tullut. Tie yrittäjäksi on kulkenut kohdallani useiden sattumien kautta. Olen nyt vuoden verran toiminut yksityisenä yrittäjänä alalla, joka on pioneerin asemassa kotikaupungissani. Perustin vintage-vaateliikkeen, joka vastasi juuri sitä mitä olinkin hakenut vuosia - oikeastaan tietämättäni mitä hain. Uusi liike vastaa ideologisesti sellaista ajatusta, jota kannatan. Kotini on ollut jo vuosia vintage-huonekaluja ja -tavaroita pullollaan, esim. kirjahylly on vanhoista puulaatikoista rakennettu. Liikkeessäni kierrätän vanhoja, laadukkaita vaatteita, jotka edustavat yllätyksellistä ja persoonallista pukeutumista. Vaatteet ja pukeutuminen ovat olleet osa ammatillista minääni, mutten löytänyt vaatetusalan töistä sitä, mitä syvimmiltäni kaipasin. Nyt pystyn työssäni yhdistämään myös omalta tuntuvan elämäntapani. Olen saanut kiittävää palautetta asiakkailtani, jotka saavat käteensä juuri heidän persoonaansa vastaavan vaatteen, korjattuna oikeaaan kokoon, pestynä ja silitettynä. Työssäni saan olla tekemisissä ihmisten kanssa, sekä etsiä ja löytää upeita vaatteita,
4 laukkuja ja kenkiä. Henkiset ystävät Muiden ihmisten kautta tieni henkisyyteen sai vauhtia. Ystäväpiirini on täynnä sellaisia henkilöitä - sekä miehiä että naisia - joiden elämä tavalla tai toisella liityy henkisyyteen. Yksi on löytänyt uransa henkisyydestä, toisella se on enemmän harrastus, mutta yhdessä henkisyyden jakaminen on osa henkilökohtaista elämääni - työn ohessa. Tarotkorttien ja astrologiakurssien kautta olen oppinut itsestäni paljon. Ne puolestaan korosti tunnettani antaa elämän virran viedä juuri sinne, mihin minun on kuuluukin kulkea. Tulevaisuus Yhtäältä se, että saan myytyä vintagevaatteita eteenpäin ja että yritykseni toimii, riippuu kuinka saan liikkeeseeni laadukasta tavaraa. Molemmat asiat ovat tärkeitä ja tulevaisuuteni näkymät laajentamisesta liittyvät molempiin suuntiin. Suurena tavoitteena on laajentaa muihin kaupunkeihin sekä nettikauppaan. Olen iloisesti yllättynyt siitä, miten rohkeasti ihmiset tuovat nähtäväksi hienoja vaatteita vuosikymmenien takaa. Oikeastaan on kunnia etsiä niille vaatteille uusia omistajia. Marimekko 1970-luku Marianne Saranpää Yesterday Once More Puh Kauppapuistikko 16, Vaasa Jakkupuku 1950-luku Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 9-12
5 LIISAT IHME- MAASSA -eli mitä tapahtui, kun nykynainen cv:n aukkoon putosi Liisat Ihmemaassa on surrealistinen kollaasi nykynaisten seikkailuista kaninkolossa. Maan alisessa, pimeässä paikassa, jonne tipahtaa jos uskaltaa havahtuessaan elämän merkityksettömyyteen, mielekkyyteen, naurettavuuteen tai turhaumaan. Pysähtyminen, burn out, depressio, psykoosi, hermoromahdus, luhistuminen, hysteria, mitä niitä onkaan. Kun arkipäivän seinät kaatuvat päälle, hautaavat alleen ja vievät mennessään, tulee suorittajaleidin cv:hen naisenmentävä aukko. Liisat Ihmemaassa on naisissa prosessoiden tutkinut, mitä aukossa voi tapahtua, jos sitä ei kiellä eikä peitä, antaa mennä vaan. Kun tutustuu aukkoon, omiin aukkoihinsa. Jos ottaa vastaan kaikki kolot ja käytävät ja uskaltaa katsoa ovien taakse, antaa itsensä suurentua ja pienentyä, muuttua muuksi. Syntyy absurdi karnevaali, nurinperin maailma, joka näyttää tietä oivallukseen, kasvuun ja voimaan ja paljastaa myös jotakin nyky-yhteiskunnan harhoista, hölmöyksistä ja irvokkuuksista, niistä lainalaisuuksista, joissa roikumme. Syntyy alkuvoimainen initaatio, joka tekee naisesta itsensä kokoisen. Kun putosin, putosin tyhjyyteen. Ympärilläni ei ollut enää mitään. Ei mitään naruja, joista olisin voinut pitää kiinni, ei mitään nappuloita, joilla olisin voinut käyttää tätä konetta, ei mitään nappeja, joita olisin voinut laittaa suuhuni. Minä en ollut mitään, minä olin ei-mitään. Siitä se sitten lähti Osaamis -ja ammattiluettelo sivut 9-12 Liisat-ryhmä syntyi Legioonateatteriin kevättalvella 2008 ideana lopettaa alituinen valittaminen ja alkaa tehdä jotakin konkreettista valituksen vaihtoehdoksi. Liisat ovat työstäneet valituksen teemoja tanssien, liikkuen, näytellen ja performoiden. Tämä hassu ja lempeä esitys on omistettu kaikille elämästä välittäville ihmisille, mutta varsinkin niille mielikuvituksellisille miehille, jotka kunnioittavat naisia, tyttäriä ja äitejä, jotka uskaltavat itkeä, nauraa ja seikkailla metsissä yhdessä naisten kanssa ja antaa
6 arvoa naisellisille ideoille niin naisissa kuin itsessään. Heidän kanssaan naiset voivat astua Uuteen Aikaan, henkisesti tasa-arvoisina ja huutaa riemuhuudon Elämälle. Ja sinä itket, naurat, molempia erikseen ja yhtä aikaa armosta jonka sait hetkestä, jolloin lakkasit putoamasta ja opit - lentämään. Liisat Ihmemaassa -esitykset Legioonateatterissa (Yliopistonkatu 58 B, Tampere- Taloa vastapäätä): la klo 19 su klo 19 ma klo 19 Esitykset jatkuvat keväällä Varaukset ja tiedustelut: virpi.koskela@legioonateatteri.fi tai info@legioonateatteri.fi p (Legioonateatteri) ja (Virpi Koskela) Elämänenergia Chi Violettiliekki koruja Violettikorusta voimaa. Korun mukana on lappunen, jossa kerrotaan korun käyttötarkoitus, esim. Puhdistautuminen, Hermostolliset häiriöt, Parantaminen, Masennus, Reumatismi, Kilpirauhasen ja kolmannen silmän puhdistaminen jne... symboleja on 40 joista voi valita itselleen parhaan avun tuojan. Koruja saa eri värisinä ja eri kokoisina tilaajan toivomuksesta. HInta 8-10 Koruja saa ostaa ja tilata osoitteesta: Orimattilan Kehräämö, Sarkku Taide, Orimattilantie 1, ORIMATTILA. Puh Violettiliekistä ja korujen käytöstä saat lisätietoa: Tuulia Mäntylä
7 Edistä liiketoimintaasi visuaalisuudella, joka kestää vuosikymmeniä! Logot Esitteet Ilmoitukset Taittotyöt www-sivut Yrityksen graafinen ilme Ikkunateippausten suunnittelu Julisteet Kortit Muotokuvat Katso työnäytteet www-sivuilta Tampere Puh Lahjaidea!
8 Vielä ehdit tilata joulukortit! 2-osaiset tai 1-osaiset joulukortit, katso mallisto Yrityksille: joulukorttiin liitetty lahjakortti palveluista tai tuotteista joko mallistosta tai suunnittelen yrityksellesi omannäköisen joululahjakortin. Kysy lisää! Esimerkkejä Joululahjakorteista
9 Osaamis -ja ammattiluettelo Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Aurijulkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) , Aurinkosydän Matti Niskala Intuitiivisen Enkelimusiikin konsertit, Hengen tulikävelyt (yksityisille), Yhteishengen tulikävelyt (yrityksille), Henkisen kasvun kirjat. Puh Kalevan puistotie 21 B 62, Tampere Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin /vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitys myös kaukohoitona. Puh arjasinervo@gmail.com Ceresia Kirsi-Teresia Kivelä Ohjaukset; Sisäinen hyvinvointi, Regressio-ohjaus, Rentoutusohjaus, Energiahoidot, Kivihoidot, Enkelin kasvohoito, Tarot tulkinnat. Puh info@ceresia.fi Elijah Rakel Numerologiset luonneanalyysit sekä Tarot tulkinnat rakel.elijah@gmail.com Esoteerinen Alkemiakeskus Jan-Mikael Maros Ihmisen sielullinen kehitys, Edellisten elämien tutkimukset, Esoteeriset aura -ja chakrakonsultaatiot, Kiviterapia, Kivien symboliikka, Hoitomusiikkia. Puh Vasavägen 41 A, Närpiö esoteerisetalkemistit@luukku.com Fontane Lady s Club (CMS) Naisten kuntoklubi, Marita Kivinen Puh Laajaniityntie 3, Vantaa Arja Järvinen Hivenaineainelyysit Puh arja.jarvinen@netti.fi Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme,taitot, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikkelit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex- Librikset jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere info@tuulamaria.fi Haukila Leena
10 Kanavointia. Selväkuuloisuutta -ja näköä, Menneitä elämiä. Puh Piilokalliontie 3, Perniö Hermeetikko lehti Päätoimittaja Jukka Nieminen Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus. Puh Pilkkukuja 1, 2.krs, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin Hoitotila Tietoinen Verso Erilaisia hoitoja yksittäin tai yhdistelmänä. Jorma Tuomainen, Suvantokatu 11, Tampere Hult Raija Klassillista hierontaa sekä vatsahieronta Korkeimmalta saadulla lahjalla kehon ja mielen hoitamista. Puh Tapiolanmäki 24, Pornainen IlonTila Tilavuokrausta ja tapahtumia Puh Väinölänkatu 1, Tampere Kirjansitomista Mari Vehkaluoto Puh Kotisiivous MeriSun Anneli Merisalo Puh Koulukatu 10 as. 5, Karjalohja Kristiina Alatalo Pensselinpitelijä, Maan matkalainen. Taidetta maalaamalla ja v a l o kuvaamalla: läheltä ja kaukaa, sisältä ja ulkoa, maasta ja taivaasta. Meditaatioita ja Chakratanssia. Puh kristiina@taivalmaa.net Lehto Markku Energiahoitoja, jalokivihoitoja, jäsenkorjausta, varvas-meridiaanitulkinta, runoilija Puh: mj.lehto@pp.inet.fi Logos Terapia Hannu Hinkka Sosionomi - Työnohjaaja Puh Atomikatu 7 A 3, Tampere hannu.hinkka(at)logosterapia.com
11 Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia-harjoitus, kodin energiapuhdistukset. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere / Naurujooga Essi Tolonen -Naurujooga -ja ilmaisukouluttaja Puh Nina Osagie Desing Niina Osag Korutaiteilija Käsin valmistetut korut ja sisustustuotteet. Puh Omniversum Eijamaria Broholm KM, opettajankouluttaja, New Energy Teacher, Uuden energian koulutus,ohjausklinikka, Energiaklinikka, retriitit Puh Tuomiokirkonkatu 40 C, Tampere Lars-Erik Broholm Yritysklinikka, Ohjausklinikka, Kielipalvelut, Äänitutotanto Puh Piano & viihde Ohjelmapalvelu Puh Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja Paavontie 6, Kemi Raunio Soile Kirjailija, Selvännäkijä, kanavoija Sarkku Taide putiikki Sari Tallman-Nieminen Lasi-ja posliinimaalausta, Violettiliekkikorut Puh Orimattilan Kehräämö, Orimattilantie ORIMATTILA Viestintätoimisto FanFar Mervi Talonen Puh mervi.talonen@fanfar.fi Sydämen Valo Tarja Rantamäki Energiahoito, elämän hengitys, Kodin energiapuhdistus, Henkilökohtainen valmennus, Kaukoparannus, Kristallihoito, Voimaryhmä. Kurssit: Elämän hengitys seminaari ja luennot. Puh tarjarantamaki@hotmail.com Tampio Hannele Reikimaster, intuitiivinen (energia)hoitaja, hieroja, vyöhyketerapeutti. Voit liittyä sähköpostilistalleni, jolla kirjoittelen ja välitän tietoa, rakkautta, energiaa, ajatuksia, kuvia. *Uutta:* sähköposti-/puhelinkurssi itsen löytämiseksi ja laajentamiseksi
12 Boulder, Colorado Teide Timo Taiteilija, kirjailija Tilkkuparatiisi Svetlana Ranta Tulkki Juha Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh Paavontie 6, Kemi Tyylistudio Päivi Alanen Pukeutumisneuvonta, värianalyysit, meikkausopetus. Erilaiset tyyli-ja pukeutumiskurssit yrityksille ja yksityishenkilöille. Kurssit ja luennot väreistä ja värien käytöstä pukeutumisessa ja sisustuksessa. Unelmista Totta! aarrekartta-kurssit. Puh Tähtisade Tuulia Mäntylä Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä ValoArt Oy Taina Hokkanen Valosuunnittelut tapahtumiin, koteihin, pihoihin. Taiteilija Puh Köyräntie 360 as Tohkala Valtanen Marja Kouluttaja, terapeutti Kosketushoidot: Aromaterapia, Reiki, Prinsessa Ruusunen ja Ritari Rohkean hoidot. Konsultaatiot: Elämälläsi on tarkoitus, elämänpuu, kukkaterapia. Kurssit: Löydä Aurinkosi, Jooga ja tietoinen läsnäolo, Selvännäkijäkoulutus, Rakkauden mysteerit, Omenankukka ja Satakieli, Unikoulu. Puh , Kolmionkatu 2 K 93, Tampere marja.valtanen1@gmail.com Vesa Lempiäinen Taitelija, muusikko With Heart&Soul Nina Bräysy Elämäntaidon valmennus, Hoiva -ja asiointipalvelut, Nettikurssit, Aarrekartta, Reiki. Puh nina@whsoul.fi Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh Kauppapuistikko 16, Vaasa info@yesterdayoncemore.fi
Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen
Marraskuu no 15 2008 Kirsi-Teresia Kivelä Kristiina Alatalo Vesa Lempiäinen Enkelienergiaa marraskuulle! Enkelit puhuttavat varmaan meitä kaikkia, uskomme niihin tai emme niin mielipide ainakin löytyy.
LisätiedotKesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää
Lokakuu no 14 2008 Kesän muistot Kesästä ei luonnossa ole enää paljoakaan jäljellä, mutta kesäkuvia on kiva katsella mikäli niitä on albumeihin ehtinyt koota mukavien muistojen kera. Tämän lehden numerossa
LisätiedotUnien ja hoitojen kautta talvikauteen!
Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Tällä kertaa esittelyssä on yrittäjä Arja Sinervo Hoitola Artemiksesta. Arjan taidot ihmisen parantamisen ja auttamisen yhteydessä ovat tuoneet myös luovan puolen
LisätiedotHelmikuun iloa hyvät ihmiset!
Helmikuu no 17 2009 Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Tammikuussa olikin luova tauko Versio olevassa mutta nyt lehti alkaa taas ilmestyä normaalisti. Uutta lehdessä on ilmoitustaulu johon kerätään ilmoitukset
LisätiedotRentouttavaa pääsiäistä!
Huhtikuu no 19/2009 Rentouttavaa pääsiäistä! Saamme kohta nauttia pääsiäisen juhlapäivistä. Monille se on muutama lomapäivä kun taas toisille tärkeä uskontoon liittyvä perinne. Täytyy myöntää ettei minulla
LisätiedotUltrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla.
Kesäkuu no 12 2008 Ultrapäivät 3-6.7 Kuortaneen urheiluopistolla. Yllä oleva taustakuva on viime vuoden päiväluennolta. Tämän vuoden tapahtumista Erkki Lehtirannan Ihmiskehon kielioppi kuulostaa mielenkiintoiselta
LisätiedotWalter Blomquist HOMONOMIA
Syyskuu 2007 no:3 Walter Blomquist HOMONOMIA STEINERKOULUN syystapahtuma VIOLETTILIEKKI kurssi Esittelyssä: ANNELI MERIKOSKI Syksyn terveiset Tampereelta! Kesä on ohi ja kaikilla varmasti hienoja kesämuistoja
LisätiedotKuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä.
Elokuu no 22/2009 Elokuu Versio oleva lähtee liikkeelle taiteilla. Tässä kuussa monilla paikkakunnilla juhlitaan tapahtumien yötä joissa taiteilla on suuri merkitys. Mikäpä muuten estää pieniä paikkakuntia
LisätiedotHeissan Hyvät Ihmiset!
Syyskuu no 13 2008 Heissan Hyvät Ihmiset! Pitkästä aikaa. No, kaksi kuukautta oli hiljaista versio olevassa, mutta nyt toiminta taas käynnistyy innokkaasti ja ilolla. Toivottavasti kaikkien kesään on mahtunut
LisätiedotTammikuu no: 7 2008. Versio Olevasta
Tammikuu no: 7 2008 Taidetta, Aura-Somaa ja Filosofiaa! Hei HYVÄT ihmiset! Helmikuu jo lähestyy innokkaana ja aloitammekin uuden vuoden otsikon mukaisilla henkilökuvilla. Taiteilija ja valosuunnittelija
LisätiedotKukkakedot ja juhannus kutsuvat!
Toukokuu no 11 2008 Kukkakedot ja juhannus kutsuvat! Hei Ystävät! Kesä on saapunut ja valloittanut ihmisten sydämet ja mielet. Kaikki lähtevät luontoon juhannuksena ja monilla alkaa kesäloma. Suomi hiljenee
LisätiedotMari Vehkaluoto. Svetlana Ranta
Huhtikuu no 10 2008 Mari Vehkaluoto Kirjansitojatar Svetlana Ranta Tilkkutyötaitelijatar IlonTilassa vuokratilaaa Tuula Hyvättinen Rajaton rakkaus ja totuus CD Tietoinen Verso: Äitienpäivälahjakortit ja
LisätiedotVoi, tätä kauneutta ympärillä!
Kesäkuu no 21/2009 Voi, tätä kauneutta ympärillä! Luonto on niin ihmeellisen kaunis ja runsas kukkineen, mutta kauneutta on tässäkin lehdessä, sillä esillä on upeaa taidetta ja musiikkia. Arjuna ja Chintana
LisätiedotSyyskuun tuulia Tampereelta!
Syyskuu no 23/2009 Syyskuun tuulia Tampereelta! Syksy on ihanaa aikaa sillä luonto antaa kohta upeita värinäkymiä, mutta tämä on myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä alkavat kurssit ja erilaiset koulutukset
LisätiedotToukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!
Toukokuu no 20/2009 Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Esittelyssä on Konsan kartano Turusta joka onkin varsin mielenkiintoinen
LisätiedotMaaliskuu no 18/2009
Maaliskuu no 18/2009 Oma Koti kullan kallis Lause joka oli menneinä vuosikymmeninä kirjailtuna monen kodin seinällä. Se sisältää myös tunteen että koti on paras paikka jossa voi olla turvallisin mielin.
LisätiedotMainiota maaliskuuta!
Kuva: Pietari, Nevajoen rannalta Mainiota maaliskuuta! Tämän kuun numerossa onkin nyt miesenergiaa! Hermeetikko-lehden päätoimittaja Jukka Nieminen sekä runomies Markku Lehto. Toki mukaan mahtuu myös nainen
LisätiedotLokakuu no 24/2009 Versio Olevasta Versio Olevasta
Lokakuu no 24/2009 Suuria tarinoita elämästä ja osaamisesta! Lokakuu on alkanut myrskyisissä merkeissä -luonnossa, mutta myös hallituksen riveissä vielä myrskyt ja tyrskyt jatkuvat. Hengen ja Tiedon messut
LisätiedotJoulukuu no: 6 2007. Versio Olevasta
Joulukuu no: 6 2007 Rauhallista Joulua sekä Iloisia Ihmeitä vuonna 2008! K iitos yhteistyöstä Teille monille joiden avulla sain Versio Oleva lehden käyntiin kuluneena vuotena! Kiitos myös kaikille lukijoille
LisätiedotHelmikuu no: 8 2008. Versio Olevasta
Helmikuu no: 8 2008 Kuvassa Kuortaneen Urheiluopiston hotelli Helmikuun Helmet On taas poimittu lehteen. Filosofi esittelyssä on hollantilainen Baruch Spinoza joka eli ja vaikutti 1600-luvulla. Spinoza
LisätiedotSyyskuu no 35/2010 1
Syyskuu no 35/2010 1 Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta
LisätiedotJoulukuu no 38/2010 1
Joulukuu no 38/2010 1 Niin se vuosi taas hujahti ja kohta ollaan uuden vuoden kynnyksellä. Vaikka välillä tuntuu ettei juurikaan mitään tapahtunut vuoden aikana mutta kun alkaa muisteleen niin olihan siellä
LisätiedotTapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman
Tammikuu no 27/2010 kertoi ihmisistä joka oli tavattoman kiinnostavaa. Tapani teki pitkän elämäntyön rajatiedon parissa ja siksi häntä voi hyvällä syyllä sanoa Rajatiedon Ylipäälliköksi puhumattakaan Ufoyhdistyksen
LisätiedotRuusuista huhtikuuta!
Huhtikuu no 30/2010 Ruusuista huhtikuuta! Nyt jaellaan ruusuja selviytyjille! Sinka Viisala ja Mirjami Kilponen kertovat oman selviytymistarinansa josta heille iso kimppu ruusuja rohkeudestaan ja sinnikkyydestään
LisätiedotYRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää Meikäläinen Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti
LisätiedotTaito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta
Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se
Lisätiedotminä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start
minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi
LisätiedotElokuu no 34/2010. ym. ym.!!!!
Elokuu no 34/2010 ym. ym.!!!! Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta
LisätiedotTYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
LisätiedotKESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS
KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy
LisätiedotFellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation
Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis
LisätiedotUrheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
LisätiedotJohda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen
Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden
LisätiedotPoimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille
Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?
LisätiedotMiten minä voisin ansaita rahaa
Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella
LisätiedotTäydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -joululahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo
LisätiedotArjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
LisätiedotTäydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla!
Täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen ja palkitsemiseen! Vahvista suhteitasi Joyful -lahjakortilla! www.joyful.fi 2 Lahjakortti joka antaa moninkertaisen elämyksen! Joyful -lahjakortti on helppo
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotLöydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
LisätiedotAjatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
LisätiedotArvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana
Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus
LisätiedotLAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.
LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat
LisätiedotSyksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!
UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen
LisätiedotMinun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,
LisätiedotHelmikuu ja Ystävänpäivä
Helmikuu no 28/2010 Helmikuu ja Ystävänpäivä Ystävänpäivän historiasta seuraavalla sivulla enemmän. Helmikuun lehdessä Jari Rauhala kertoo liikunnan tärkeydestä, Kabbalasta kerrotaan perusasiat ja esittelyssä
LisätiedotAjatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
LisätiedotMitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
LisätiedotYHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista
YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden
LisätiedotPROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI
PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10
LisätiedotTurun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
LisätiedotSuomalainen joulu 2008
Miten tutkimus tehtiin? Tämän tutkimuksen on tehnyt Taloustutkimus Oy Suomalaisen Työn Liiton toimeksiannosta. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen internet-paneelissa 7.10. 9.10.2008 välisenä aikana.
LisätiedotSAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella
SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA
LisätiedotLucia-päivä 13.12.2013
Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.
LisätiedotWanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys
Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.
LisätiedotE-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa
Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska
LisätiedotTyössäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
LisätiedotTavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
LisätiedotMINÄ MATKA LÖYTÄMINEN
www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel
LisätiedotSharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
LisätiedotMenninkäisen majatalo
Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne
LisätiedotHENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
LisätiedotSUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
LisätiedotLingon & Blåbär. pähkinänkuoressa
Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä
LisätiedotMarraskuu no 37/2010 1
Marraskuu no 37/2010 1 Marraskuussa kynttilät tuovat valoa Ulkona on jo pimeää, mutta onneksi kynttilät luovat kaunista valoa ympärillemme. Syöpä on sairaus johon joskus joku läheisistämme sairastuu. Ihmeellistä
LisätiedotMikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta.
Mikä on mandala? Mandala on sanskritiä ja tarkoittaa pyhää kuvaa maailmankaikkeudesta. Se käännetään usein keskuksena tai yhteytenä, sillä kuva on tehty aina ympyrän muotoon. Ympyrän symboli kuvastaa eheyttä,
LisätiedotHän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
LisätiedotLokakuu no 36/2010 1
Lokakuu no 36/2010 1 Lokakuu 10.10.2010 Mielenkiintoinen luku tuo numero 5 joka muodostuu tuosta päivästä ja se on myös Hengen ja Tiedon messujen sunnuntaipäivä. Numerologinen tulkinta: Elämänopetus 5;
LisätiedotOma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen
Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat
LisätiedotLähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016
Lähitori Kuusela tapahtumat helmikuussa 2016 Viikko 5 (1.2. 7.2.) Ma 1.2. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.
LisätiedotYRITTÄJIEN HYVINVOINTI
YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn
LisätiedotSaa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
LisätiedotTUNNELMAMUOTOILU. Marjo Rantanen. Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä.
TUNNELMAMUOTOILU Marjo Rantanen Yritys, joka ei arvosta ihmistä, ei ansaitse menestyä. Talentum Pro Helsinki 2016 Talentum Media Oy ja Marjo Rantanen Kansi: Marjo Rantanen ja Ile s Workshop, Ile Suni Taitto:
LisätiedotSAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
LisätiedotDementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI (päivitetty 24.8.15)
TOHMAJÄRVEN KUNTA / ATTENDO OY PL 5352 70701 KUOPIO YKSITYISET KOTITALOUSPALVELUIDEN TUOTTAJAT Yrittäjä Puhelinnumero Dementiahoitokoti Aatos OY (kotihoito) 0400 185 308 Kirkkotie 347 C 82600 TOHMAJÄRVI
LisätiedotSUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
LisätiedotPALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ
VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus
LisätiedotBrasil - Sempre em meu coração!
Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin
LisätiedotTunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
Lisätiedottuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:
Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi
LisätiedotPAJATIEDOTE SYKSY 2010
KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan
LisätiedotTyöharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014
Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,
LisätiedotKADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää
KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun
LisätiedotEROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
LisätiedotOHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori
OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta
LisätiedotTALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA
TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama
LisätiedotRIITTA OJALAN HAASTATTELU 15.8.2004
RIITTA OJALAN HAASTATTELU 15.8.2004 Auli, Maj, Kaija ja Anne jututtivat Suomen Tanssiterapiayhdistyksen järjestämän tanssiterapeuttien jatkokoulutuksen jälkeen kouluttajaamme, keho- ja tanssiterapeutti
LisätiedotLataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.
Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt
LisätiedotLäsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen
LisätiedotPAPERITTOMAT -Passiopolku
PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.
LisätiedotPuhtia hyvästä itsetunnosta
Puhtia hyvästä itsetunnosta Kaisu Ylikoski, koulutussihteeri Kolmen vartin aiheet JAKSAMISEEN VOIMIA! LISÄÄ ITSETUNTOA! MISTÄ SAA PUHTIA? JAKSAMISEEN VOIMIA Omaishoitajan hyvinvointi Omaishoitajan on tärkeää
LisätiedotHERTTONIEMEN SEURAKUNTA
RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään
LisätiedotParisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
LisätiedotNaturEpic Stories of our nature
NaturEpic Stories of our nature Maria Lehtman Valokuvataiteilija Dip. EMC Hiljainen lampi katselee taivasta - odottaa talven väistymistä. Hetkeksi pysähdyn minäkin ja annan verhon väistyä mielestäni Ehkä
Lisätiedotuudenvuoden kirjoittamishaaste
uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot
LisätiedotToukokuussa asuu jo kesä.
Toukokuu no 31/2010 Toukokuussa asuu jo kesä. Ihanaa kesän alkua kaikille! Vaikka sää onkin vielä kovin viileä eikä oikein helli meitä. Eiköhän se kohta muutu, kuunkierron aikana. Marjaana Vill-Widlund
Lisätiedot5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko
LisätiedotOPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
LisätiedotOSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Lisätiedot