JALKATERAPEUTTIEN SIJOITTU- MINEN JA TYÖNKUVA SUOMESSA

Transkriptio

1 Kukka-Maria Muurman, Miska Tenkanen, Eva-Maria Vauhkonen JALKATERAPEUTTIEN SIJOITTU- MINEN JA TYÖNKUVA SUOMESSA Opinnäytetyö Jalkaterapian Koulutusohjelma Marraskuu 2006

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Kukka-Maria Muurman, Miska Tenkanen, Eva-Maria Vauhkonen Nimeke Jalkaterapeuttien sijoittuminen ja työnkuva Suomessa Koulutusohjelma ja suuntautuminen Jalkaterapian koulutusohjelma Tiivistelmä Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää vuosina valmistuneiden jalkaterapeuttien sijoittumista ja työnkuvaa sekä jalkaterapiakoulutuksen ja työnkuvan vastaavuutta. Tutkimuksemme on kvantitatiivinen survey-tutkimus, jonka kysely on toteutettu ja aineisto analysoitu sähköisellä Webropolohjelmalla. Tutkimuksemme perusjoukko koostuu 135 Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen TERHIKKIrekisteriin rekisteröityneestä vuosina valmistuneesta jalkaterapeutista, joista valitsimme kokonaisotoksen. Tutkimukseen vastasi 119 jalkaterapeuttia, ja vastausprosentiksi muodostui 88,8 %. TER- HIKKI-rekisterin käyttökustannuksissa saimme tukea Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry:ltä. Tutkimuksemme on suunnattu jalkaterapian ammattilaisille ja opiskelijoille, terveydenhuollon henkilöstölle sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Se antaa tietoa jalkaterapeuttien työnkuvasta ja työllistymismahdollisuuksista sekä on avuksi koulutussisältöjen suunnittelussa. Vastaajista 98 (82,4) % on tehnyt valmistuttuaan jalkaterapeutin työtä ja 82 (68,9 %) toimii jalkaterapeuttina vastaamishetkellä; 62 heistä yksityisellä ja 20 julkisella sektorilla. Jalkaterapeuteista 52,4 % on sijoittunut Etelä-Suomen lääniin ja vain 3,7 % Lapin lääniin. Kuudesta jalkaterapian ydinosaamisalueesta neljä sisältyy jossakin määrin kaikkien jalkaterapeuttien työnkuvaan ja kaksi, kliininen jalkaterapia (81,7 %) ja alaraajojen toimintoja tukevat terapiat (80,5 %), valtaosan työnkuvaan. 84 % kaikista kyselyyn vastanneista katsoi koulutuksen ja työelämän vaatimusten vastaavan toisiaan kohtalaisesti tai hyvin. Eniten lisäopetusta ja -harjoitusta jalkaterapeutit olisivat kaivanneet alaraajojen apuvälineterapian ydinosaamisalueella. Jalkaterapeutit työllistyvät valmistuttuaan nopeasti moniin erilaisiin toimipisteisiin kautta Suomen ja kuvaavat tekevänsä koulutustaan vastaavaa työtä. Asiasanat (avainsanat) jalkaterapeutit, työhönsijoittuminen, työn sisältö, kvantitatiivinen tutkimus Sivumäärä Kieli URN 55 s. + liitteet 11 s. suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Kristiina Karjalainen Opinnäytetyön toimeksiantaja Mikkelin ammattikorkeakoulu

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Kukka-Maria Muurman, Miska Tenkanen, Eva- Maria Vauhkonen Name of the bachelor's thesis Work Placement and Job Description of Podiatrists in Finland Degree programme and option Degree programme in podiatry Abstract In this thesis we have set out to solve how the podiatrists who graduated in between have been placed in working life, what is the content of their work and how the podiatry education and the demands of working life correspond to each other. The study has been carried out using quantitative methods. The questionnaire has been created and the data analyzed by the electric Webropol-program. The primary group consists of 135 podiatrists who graduated in between and who belong to the register of the Legal Protection Centre. 119 podiatrists answered the questionnaire and thus the percentage of those who answered is 88, 8 %. The use of the register was financially supported by the Labour Union of Podiatrists. The study is directed to the professionals of podiatry, students of podiatry, health care personnel and all those who are interested in the subject. The study offers information about the work of podiatrists, the possibilities in work placement and help in educational planning of the degree programmes. Out of all respondents 98 (82, 4 %) have worked as podiatrists after graduation. Nowadays, 82 (68, 9 %) of podiatrists are in working life. Sixty-two podiatrists work in the private and twenty in the public sector. 52, 4 % of podiatrists are located in the county of Southern Finland and only 3, 7 % in Lapland. Four out of six key sectors of professional skills of podiatrists are partially included in all the podiatrists work. Two key sectors - clinical podiatry and therapies supporting lower limb functions- are included in the work of the majority of respondents. Eighty-four per cent of respondents think that education and demands of working life correspond to each other moderately or well. The respondents thought that more instruction and practice is needed in the sector of lower limb instrument therapy. Podiatrists have been very well initiated into working life and have been placed in different agencies all over Finland and have found work quickly after graduation. Subject headings, (keywords) podiatrist, placement, contents of work, quantitative research Pages Language URN 55 p. + app. 11p. Finnish URN:NBN:fi:mamkopinn Remarks, notes on appendices Tutor Kristiina Karjalainen Bachelor s thesis assigned by Mikkeli University of Applied Sciences

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO JALKATERAPIA SUOMESSA Ammattiryhmät Jalkojenhoidon varhaisvaiheet Jalkaterapiakoulutukseen siirtyminen JALKATERAPIAN TARVE JA SAATAVUUS SUOMESSA Jalkaterapian tarve Jalkaterapiapalveluiden saatavuus JALKATERAPIA KANSAINVÄLISESTI JALKATERAPIAN YDINOSAAMISALUEET JA TYÖNKUVA Jalkaterapian lähtökohdat Jalkaterapeutin työnkuva Jalkaterapeutin ammattitaitovaatimukset TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT OPINNÄYTETYÖPROSESSI Tutkimusmenetelmä ja perusjoukko Tutkimuksen toteutus TUTKIMUSTULOKSET Taustatiedot Työhön sijoittuminen Työnkuva Koulutuksen ja työnkuvan vastaavuus TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA POHDINTA Opinnäytetyöprosessin tarkastelua Tutkimuksen reliabiliteetti ja validiteetti Jatkotutkimusehdotukset LÄHTEET LIITTEET

5 1 JOHDANTO 1 Jalkaterapeuttikoulutus on aloitettu Suomessa ammattikorkeakoulutasoisena vuonna Samalla päätettiin lakkauttaa toisen asteen jalkojenhoitajakoulutus. Koulutusta annetaan kolmella paikkakunnalla: Mikkelin (Savonlinnan yksikkö), Helsingin (Stadia) ja Rovaniemen ammattikorkeakouluissa. (Laavola 2000, 150.) Tällä hetkellä Mikkelin ja Rovaniemen ammattikorkeakoulujen nuorisoasteen jalkaterapeuttikoulutus on lakkautusuhan alla (Collin 2006, 13). Jalkaterapiakoulutuksen kesto on noin 3,5 vuotta ja laajuus 210 opintopistettä. Ensimmäiset jalkaterapeutit ovat valmistuneet vuonna (Holma 2004, 10.) Jalkaterapia on koulutusalana nuori, eikä jalkaterapeuttien sijoittumisesta työelämään ole aiempaa valtakunnallista tutkimusta. Kiinnostuimme aiheesta, koska tieteellinen tutkimus antaisi konkreettista tietoa aiheesta. Halusimme selvittää, missä jalkaterapeutit työskentelevät, mikä on heidän työnkuvansa ja vastaako jalkaterapiakoulutus todellista työnkuvaa. Aiheemme Jalkaterapeuttien sijoittuminen ja työnkuva Suomessa on Mikkelin ammattikorkeakoulun jalkaterapian yliopettaja Arja Tiippanan tarjoama ja osa suurempaa tutkimuskokonaisuutta Jalkaterapeutin ammatti Suomessa, jonka tarkoituksena on tutkia ja kehittää ammattialaa. Samasta tutkimuskokonaisuudesta valmistuu lisäksi kaksi muuta opinnäytetyötä. Toinen työ kartoittaa tukipohjallisten valmistuskäytänteitä, ja toinen tarjoaa oppaan jalkaterapiayrittäjiksi aikoville. Opinnäytetyömme tutkimusraportti koostuu teoriaosuudesta ja tutkimusosuudesta. Teoriaosuudessa käymme läpi suomalaisen jalkaterapian lähtökohtia, nykytilaa sekä jalkaterapiakoulutuksen opetussisältöjä. Tutkimusosuudessa selvitämme Suomessa toimivien jalkaterapeuttien maantieteellistä ja eri työsektoreille sijoittumista, työnkuvan sisältöjä sekä koulutuksen ja työelämän vaatimusten vastaavuutta. Opinnäytetyömme perusjoukko on vuosina Suomessa valmistuneet, Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen TERHIKKI-rekisteriin rekisteröityneet jalkaterapeutit. Tutkimuksen kyselylomake toteutetaan käyttämällä deduktiivista lähestymistapaa eli muodostamalla tutkimuslomakkeen kysymykset teoriaosuuden pohjalta. Tutkimus on kvantitatiivinen survey-tutkimus, mutta käytämme myös kvalitatiivista menetelmää puolistrukturoidun

6 tutkimuslomakkeen muodossa. Kyselylomake on luotu sähköisesti Webropolohjelmalla ja lähetetty kohdejoukolle sähköpostin välityksellä (ks. liite 7). 2 Jalkaterapeutteja on koulutettu maassamme kymmenen vuoden ajan, mutta ala on yhä suuren yleisön, päättäjien ja jopa terveydenhuollon henkilöstön piirissä varsin tuntematon. Jalkaterapeutit sekoitetaan toistuvasti muihin jalkojenhoidon ammattikuntiin ja - nimikkeisiin. Verrattuna moniin muihin sosiaali- ja terveysalan ammatinharjoittajiin jalkaterapeuttien joukko on pysynyt suhteellisen pienenä. Nyt kun koulutusta ollaan merkittävästi supistamassa lakkauttamalla jalkaterapian koulutusohjelma Rovaniemen sekä Mikkelin ammattikorkeakouluissa (Collin 2006, 13.), valmistumismäärät todennäköisesti kääntyvät laskuun tämänhetkisen määrien kasvun sijasta. Mikäli yleinen tietoisuus alasta ei kasva, ei uusia virkoja julkiseen terveydenhuoltoon avata, ja toiveet palveluiden Kela-korvattavuudesta vähenevät. 2 JALKATERAPIA SUOMESSA 2.1 Ammattiryhmät Alaraajoihin kohdistuvaa hoito- ja kuntoutustyötä tekevät Suomessa useat eri ammattiryhmät. He tarjoavat palveluita ja käyttävät nimikkeitä, jotka ovat osittain samankaltaisia. (Murtomäki, 2005, 10.) Jalkaterapeutti (AMK) on ammattikorkeakoulutasoinen, nimikesuojattu terveydenhuollon ammattilainen (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Koulutuksen laajuus on 210 opintopistettä, ja opinnot kestävät keskimäärin kolme ja puoli vuotta (Holma 2004, 10; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 130). Jalkaterapeuttikoulutusta annetaan tällä hetkellä kolmessa ammattikorkeakoulussa: Helsingin ja Rovaniemen ammattikorkeakouluissa sekä Mikkelin ammattikorkeakoulussa Savonlinnan yksikössä. Jalkaterapeutit sijoittuvat työelämään hyvin, pääsääntöisesti ammatinharjoittajiksi. (Holma 2004, 10.) Jalkaterapeuttien työtehtäviä ovat yksilön, ryhmien ja väestön liikkumis-, työ- ja toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen sekä sairauksien hoito erityisesti alaraajojen osalta (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 130).

7 3 Jalkojenhoitajat ovat toisen asteen koulutuksen saaneita, Terveydenhuollon Oikeusturvarekisteriin merkittyjä nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä (Asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä 1994). He hoitavat jalkasairauksia ja edistävät jalkojen terveyttä. Jalkojenhoitajia on sekä julkisen terveydenhuollon laitoksissa että itsenäisinä ammatinharjoittajina. Jalkojenhoitajia koulutettiin terveydenhuoltooppilaitoksissa, mutta koulutus päättyi keväällä (Jalkojenhoitajan toimenkuva 2006.) Opetushallitus päätti vuonna 2002 Jalkojenhoidon ammattitutkinnon perusteista (Opetushallitus 2002, 2). Tutkinto on 40 opintoviikon mittainen, ja sen suorittaneilla on pohjana sosiaali- ja terveydenhuollon toisen asteen tutkinto tai kauneudenhoitoalan perustutkinto (Lapin ammattiopisto 2006; Opetushallitus 2002, 32). Koulutus tapahtuu toisen asteen oppilaitoksissa tai kurssikeskuksissa (Holma 2004, 8). Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut työskentelee omalla toimialueellaan itsenäisenä yrittäjänä tai toisen palveluksessa erilaisissa sosiaali- ja terveysalan toimipisteissä. Toimialueena on jalkojen perushoito, jossa painottuu jalkaongelmien ennaltaehkäisy. (Opetushallitus 2002, 32.) 2.2 Jalkojenhoidon varhaisvaiheet Länsimaisen lääketieteen katsotaan saaneen alkunsa antiikin Kreikassa ja kukoistaneen hippokraattisen koulukunnan synnyttyä 400-luvulla ekr. (Pelkonen 2004). Antiikin oivallusten jälkeen koululääketiede taantui keskiajalle, ja jalkaongelmien yleisin hoitomuoto oli amputaatio. Ranskalaisen Nicholas-Laurent Laforestin vuonna 1781 julkaisema teos loi perustan nykyaikaiselle jalkojenhoidolle. Teoksen saamien englantilaisten vastineiden myötä Englantiin ja Yhdysvaltoihin muodostui jalkojenhoitoa antava chiropodistien ammattiryhmä. Ensimmäiset korkeampiasteiset lääketieteellisen jalkojenhoidon oppilaitokset perustettiin vasta 1900-luvulla. (Laavola 2000, 8 9.) Menneinä vuosisatoina suomalaiset ovat huolehtineet jaloistaan monin kotikonstein ja ajan edellytysten mukaisin jalkinein. Jalkavaivoja hoidettiin pääasiassa kansanparannusmenetelmin, joihin liittyi uskomuksia ja taikamenoja. Valtaväestön jalkinekulttuuri oli omatoimista, sillä suutarit olivat arvostettuja ja heidän palveluksensa kalliita. Kan-

8 sanperinteestä parhaiten tunnetaan tuohivirsut ja kallukat eli lapinkengät. (Laavola 2000, 8.) 4 Suomalainen jalkojenhoito alkoi 1920-luvulla kansainvälisten suuryritysten toimesta. Osa kenkäteollisuuden yrityksistä erikoistui jalkaongelmien ehkäisyyn ja hoitoon tarkoitettuihin jalkineisiin ja hoitotuotteisiin. Suomalaiseen liike-elämään rantautuneet saksalainen Berkemann ja amerikkalainen Scholl korostivatkin tuotteidensa jalkojenhoidollisia ominaisuuksia. August Berkemann oli ammatiltaan suutari ja Scholl jalkaongelmiin erikoistunut lääkäri. Kauneussalonkien verkoston levitessä länsimaiden suurkaupunkeihin myös kosmetologia puuttui jalkaongelmiin. Kynsilakkojen suurtuotannon myötä kehittyi kauneudenhoidollinen jalkojenhoito, pedikyrismi. (Laavola 2000, 9 10.) Helsinkiläiset kenkäkauppa Oy Lönnbäck ja kauneudenhoitosalonki Salon Paris olivat jalkojenhoidon ja jalkojenhoitajakoulutuksen uranuurtajia 1920-luvun Suomessa. Lönnbäck myi Scholl-tuotteita, ja 1931 liikkeen yhteyteen perustettiin myös jalkojenhoitolaitos. (Laavola 2000, ) Aluksi yksi myyjä kouluttautui jalkojenhoitajaksi Tukholmassa Scholl Orthopedic Training Schoolissa ja välitti taidon oppipoikakoulutuksena liikkeen uusille työntekijöille (Laavola 10 11; Tiippana 2005, 128). Kosmetologipalveluja tarjoavan Salon Parisin yhteyteen perustettiin 1920-luvulla kauneudenhoitokoulu, Académie Scientifique de Beauté, jonka opetusohjelmaan kuului kolmen kuukauden mittainen jalkojenhoitokurssi. Opetukseen sisältyi teoriaa sekä käytännön harjoittelua liiketiloissa. Koulun nimi vaihdettiin 1948 Suomen Kosmetologi Akatemiaksi, josta valmistui myös jalkojenhoitoa ansiokkaasti eteenpäin vienyt Taimi Tarvo. (Binch 1999, 8; Laavola 2000, 11.) Jalkojenhoidon kysynnän kasvaessa 1950-luvulla Suomeen perustettiin uusia jalkahoitoloita, joista eräät antoivat myös opetusta. Laavola mainitsee kolme kouluttajaa: Berkemann-jalkaklinikka, jalkaklinikka Pedika ja jalkojenhoitolaitos Jalka-apu. Oppia laitosten perustajat hakivat erityisesti Saksasta. Selvimmin kaupallista toimintaansa terveydenhoidolliseen suuntaan kehitti Berkemann, jonka koulutuksessa jalkojenhoidon tavoitteisiin kuuluivat jalkaongelmien diagnostiikka, hoito ja kuntoutus. Työharjoittelun osuus laitosten opetussuunnitelmissa oli keskimäärin 60 prosenttia. Berkemannin ja Scholl-tuotteiden edustuksen ostaneen Instrumentariumin opetussuunnitelmat hyväksyttiin 1960-luvun lopulla valtion valvomaksi ammatilliseksi koulutukseksi. Suunnitel-

9 mat hyväksynyt Ammattikasvatushallitus (AKH) valmisteli kuitenkin jo jalkojenhoitajakoulutuksen siirtämistä sairaanhoito-oppilaitoksiin. (Laavola 2000, ) 5 Syksyllä 1970 aloitettiin kokeiluluontoinen jalkojenhoitajakoulutus Lapin keskusammattikoulun Kemijärven yksikössä (Laavola 2000, 42). Opetus siirtyi myöhemmin Lapin sairaanhoitajaoppilaitokseen Rovaniemelle (Tiippana 2005, 129). Keskikoulupohjainen opintolinja perustui suurelta osin Berkemann-koulun opetussuunnitelmaan. Vuonna 1971 Helsingin IV sairaanhoito-oppilaitoksessa alkoi koulupohjainen jalkojenhoitajakoulutus Suomen Jalkojenhoitajain Liitto ry:n (SJHL) puheenjohtaja Taimi Tarvon johdolla. Näin jalkojenhoitajan koulutuksesta oli tullut osa Suomen terveydenhoidon opetusta, ja jalkojenhoitaja voitiin määritellä selvästi terveydenhoitoalan ammattilaiseksi. (Laavola 2000, ) Keskiasteen koulunuudistuksen yhteydessä 1987 jalkojenhoitajien yksivuotinen koulutus vaihtui peruskoulupohjaisille 2,5-vuotiseksi ja ylioppilastutkinnon suorittaneille 1,5- vuotiseksi (Laavola 2000, 42; Tiippana 2005, 129). Tuolloin kuntohoitajan ja jalkojenhoitajan tutkintoja oltiin aluksi yhdistämässä, mutta potilasjärjestöjen tukemana koulutusrakenteeseen saatiin jalkojenhoitajan erikoistumislinja (Holma 2004, 9). 2.3 Jalkaterapiakoulutukseen siirtyminen Laavolan (2000, 144) mukaan jalkojenhoitajien asema Suomen terveydenhuollossa ja sen koulutuksessa oli 90-luvun alussa epävakaa. Suomen Jalkojenhoitajain Liitto ry (SJHL) päätti vuosikokouksessaan 1992 yksimielisesti perustaa jalkojenhoidon asiantuntijatyöryhmän, joka tekisi ehdotuksia jalkojenhoidon ja jalkojenhoitajakoulutuksen ongelmallisen tilanteen korjaamiseksi (Laavola 2000, 145). Ryhmään kuului 15 asiantuntijaa mm. Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Sosiaali- ja terveyshallituksesta, Suomen Diabetesliitosta, Suomen Reumaliitosta, Kansaneläkelaitoksesta, Suomen Kuntaliitosta, Sairaalaliitosta, Kunta-alan ammattiliitto KTV:stä ja SJHL:sta (Holma 2004, 9 10; Laavola 2000, 145). Mietinnössä käsiteltiin jalkojenhoitajan koulutusta ja työtä, jalkojenhoidon tarvetta, jalkojenhoidon korvattavuutta sairausvakuutuksessa sekä ammattinimikkeen ongelmia. Siihen liitettiin ehdotuksia jalkojenhoidon aseman parantamiseksi. (Laavola 2000, 145.)

10 6 Jalkojenhoidon asiantuntijatyöryhmän vielä työstäessä mietintöään opetushallitus hyväksyi 1993 sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon (SOTEPE) valtakunnalliset perusteet (Laavola 2000, 148). Tähän lähihoitajan tutkintoon (Tiippana 2005, 129) yhdistettiin jalkojenhoitajan lisäksi 12 muuta sosiaali- ja terveysalan kouluasteista ammattia, ja sen laajuudeksi päätettiin 100 opintoviikkoa. Jalkojenhoidon erityisosaamisen alueet olivat valitettavasti jäämässä koulutuksen ulkopuolelle. Asiantuntijatyöryhmä päätti ehdottaa jalkojenhoidon osuuden lisäämistä yhdistelmätutkintoon sekä opistoasteisen jalkaterapiakoulutuksen aloittamista. (Laavola 2000, 148.) Suomen Jalkojenhoitajain Liitto ry ja Suomen Diabetesliiton lääkärineuvosto esittelivät jalkojenhoidon asiantuntijatyöryhmän mietintöä poliittisille päätöksentekijöille (Holma 2004, 10; Laavola 2000, 148). Koulutusrakennetta koskevat suunnitelmat olivat opetusministeriössä vielä työn alla ja jalkaterapiakoulutuksen aloittaminen poikkeuskäsittelyllä mahdollisuuksien rajoissa. SJHL:n edustajat luovuttivat opetusministeri Olli-Pekka Heinoselle jalkojenhoidon asiantuntijatyöryhmän mietinnön sekä esityksen jalkaterapiakoulutuksen aloittamisesta. Heinonen ja eduskunnan sosiaalivaliokunta suhtautuivat koulutuslinjauksen muuttamiseen jalkaterapiakoulutuksen osalta myönteisesti. Opetusministeriön koolle kutsumassa neuvottelussa ministeriö ehdotti, että Suomessa aloitettaisiin 140 opintoviikon laajuinen jalkaterapeuttikoulutus. Ministeri Heinonen hyväksyi allekirjoituksellaan päätöksen. (Laavola 2000, ) Ministeriö asetti viisihenkisen työryhmän suunnittelemaan opistoasteista jalkaterapiatutkintoa (Liukkonen 1995, 6; Tiippana 2005, 129). Ryhmään kuuluivat lehtori Irmeli Liukkonen Helsingistä ja lehtori Riitta Collin Rovaniemeltä, lehtori Arja Tiippana ja aikuiskoulutusjohtaja Seija Puputti Savonlinnasta sekä SJHL:n puheenjohtaja Riitta Nikulainen (Tiippana 2005, 129). Laki ammattikorkeakouluopinnoista tuli voimaan vuonna 1995 (Liljander 2002, 32), ja jalkaterapiakoulutus hyväksyttiin suunnitellun opistoasteen sijasta ammattikorkeakoulututkinnoksi (Tiippana 2005, 129). Jalkaterapeuttien kouluttaminen käynnistyi elokuussa 1996 Helsingin (Stadia) ja Rovaniemen ammattikorkeakouluissa, joista ensimmäiset jalkaterapeutit valmistuivat joulukuussa 1999 (Holma 2004, 10; Laavola 2000, 150). Mikkelin ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa jalkaterapiakoulutus alkoi elokuussa 1997 (Tiippana 2005, ). Viimeiset jalkojenhoitajat valmistuivat 1996 Helsingin IV Terveydenhoito-

11 oppilaitoksesta. 25 vuoden aikana koulutettiin Helsingissä 883 ja Rovaniemellä noin 200 jalkojenhoitajaa. (Holma 2004, 10.) 7 3 JALKATERAPIAN TARVE JA SAATAVUUS SUOMESSA 3.1 Jalkaterapian tarve Valtaosa ihmisistä tarvitsisi jossakin elämänvaiheessa jalkaterapiapalveluja. Kaiken ikäisillä esiintyy alaraajojen rakenteellisia tai toiminnallisia poikkeamia sekä kuormitusvirheitä. Myös jalkojen iho- ja kynsioireet sekä jalkainfektiot ovat hyvin tavallisia. (Holma 2004, 7 8.) Jalkaterapian ammattitaitoa tarvitsevat varsinkin ne erityisryhmät, joiden sairauteen liittyy jalkaongelmia tai jotka eivät itse kykene täysipainoisesti huolehtimaan jaloistaan (Liukkonen & Saarikoski 2004, 21). Tällaisia sairauksia ovat mm. diabetes, reumasairaudet, nivelrikko, neurologiset sairaudet, perifeerisen verenkierron sairaudet sekä jotkut ihotaudit, kuten psoriasis (Liukkonen & Saarikoski 2004, 21; Lorimer ym. 2002, 591, 599, 613, 633). Myös mielenterveysasiakkailla sekä liikunta- ja kehitysvammaisilla on liikkumista vaikeuttavia alaraajojen ongelmia (Liukkonen & Saarikoski 2004, 21). Vanhukset eivät useinkaan kykene itse hoitamaan jalkojaan, ja vaikkapa jalkapohjaan muodostunut känsä saattaa haitata liikkumista (Liukkonen & Saarikoski 2004, 604). Diabetes mellitus Diabetes mellitus on maailmanlaajuisesti kasvava kansanterveysongelma, josta kärsii yli 120 miljoonaa ihmistä (International Consensus 1999, 7). Diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kehittämisohjelmaa (DEHKO ) käynnistettäessä Suomessa arvioitiin olevan noin diabeetikkoa. (Diabeteksen 2000, 7.) Tällä hetkellä diabeetikkoja on , joista sairastaa tyypin 2 ja tyypin 1 diabetesta (Aromaa ym. 2005, 448). Noin joka neljäs tyypin 2 diabeetikoista saa kroonisen ja usein pahenevan jalkavaurion, joka valitettavan usein johtaa amputaatioon (Liukkonen & Saarikoski 2004, 662). Suurimmat syyt tyypin 2 yleistymiselle ovat liikunnan väheneminen, ylipainoisuuden lisääntyminen sekä väestön ikääntyminen (Diabeteksen 2000, 7).

12 8 Kansantaudeista verenkiertoelimistön sairaudet aiheuttavat tällä hetkellä suurimmat suorat yhteiskunnalliset kustannukset (Aromaa ym. 2005, 459). Epätasapainossa olevaan diabetekseen liittyvien lisäsairauksien kehittymistä on ennaltaehkäistävä tehokkaasti, sillä niiden hoito on kallista (Diabeteksen 2000, 45; Liukkonen & Saarikoski 2004, 662). Diabeettinen neuropatia ja angiopatia ovat suurimmat jalkahaavaumiin johtavat riskitekijät (International Consensus 1999, 30, 33), ja diabeetikolla onkin valtimo- ja hermostohäiriöiden vuoksi muuhun väestöön verrattuna 13-kertainen alaraajaamputaatioriski (Diabeteksen 2000, 43). Euroopan St. Vincent-ohjelman tavoitteisiin kuuluu diabeteksesta johtuvien amputaatioiden vähentäminen puolella (Diabeteksen 2000, 45; Diabeetikon 2003, 4). Luther (1997, ) on tutkimuksessaan arvioinut, että Suomessa voitaisiin välttää jopa 500 alaraajan tai sen osan amputaatiota vuosittain. Pelkästään diabeettisen haavan kokonaiskustannukset ovat noin euroa, ja yhden sääriamputaation kustannuksilla työllistäisi jalkaterapeutin vuodeksi (Liukkonen & Saarikoski 2004, 663). WHO (World Health Organisation) luokittelee diabeettiseksi jalaksi tilan, jossa on haava, infektio tai syvien kudosten tuhoutuminen yhdessä hermo- ja verisuonivaurioiden kanssa (World Health Organisation 2006; Liukkonen & Saarikoski 2004, 662). Jalkahaavat, infektiot ja amputaatiot voidaan ehkäistä seulomalla diabeetikkojen jalkaterät ja järjestämällä heille riskiluokan mukaista hoitoa (Liukkonen & Saarikoski 2004, 687). Jalkaterapeutilla on valmiudet tunnistaa diabeettisen riskijalan elementit, joita ovat mm. hermoston toimintahäiriö, heikentynyt valtimoverenkierto, jalan virheasennot, aiempi haava tai amputaatio sekä muut lisäsairaudet (Diabeteksen 2000, 50; International Consensus 1999, 66 67). DEHKO:n suositusten mukaan jalkaterapeutin tulee kuulua jokaisen diabeetikkoja hoitavan yksikön hoitohenkilökuntaan. Jalkaterapeutti on hoitotiimissä jalkojenhoidon asiantuntija. Hän toteuttaa laaja-alaisia tutkimuksia, ohjaa diabeetikkoa jalkojen omahoidossa, keventää jalkoja pohjallisin ja varvassuojin, hoitaa kynsi- ja iho-ongelmat, kuten haavat, huolehtii alaraajojen toimintakyvystä, liikkumisen apuvälineistä, kengistä sekä osaltaan myös protetisoinnista. (Diabeteksen 2000, 79.)

13 Nivelreuma 9 Nivelreuma (arthritis rheumatoides) on tulehduksellinen yleissairaus, jonka paikalliset tulehdukset vahingoittavat raajojen niveliä aiheuttaen usein liikunnan rajoittumista (Akil & Amos 2002, 40; Isomäki 1994, 166). Nivelrakenteissa tapahtuu eroosiota, lihakset surkastuvat ja iho ohenee. Eroosion seurauksena nivelistä tulee instabiileja eli epävakaita, niihin kehittyy virheasentoja ja liikerajoituksia. Oireet alkavat alaraajoissa tavallisesti päkiänivelistä, jotka tuntuvat aamuisin aroilta ja jäykiltä. Jalkaterän kaarirakenteet madaltuvat ja varpaisiin muodostuu virheasentoja. Myöhemmässä vaiheessa myös polvi- ja lonkkanivelissä tapahtuu vaurioita. Nivelreumaa sairastavista prosentilla on myös iho-ongelmia. Tulehdusmuutokset nivelissä johtavat pystyasennon ja kävelyn epävakauteen. (Liukkonen & Saarikoski 2004, ; Merriman & Tollafield 1995, ) Suomessa nivelreumaan sairastuu vuosittain ja sitä sairastaa aikuista (Liukkonen & Saarikoski 2004, 608). Nivelreuma on suhteellisen harvinainen tuki- ja liikuntaelimistön sairaus, mutta sen kansanterveydellinen merkitys ja palveluntarve on huomattava (Aromaa ym. 2005, 166). Tautiin sairastuneet käyttävät 36 % kaikista tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon käytetyistä hoitopäivistä (Liukkonen & Saarikoski 2004, 608). TULES (tuki- ja liikuntaelinsairaudet) ja erityisesti nivelreuma aiheuttavat myös työkyvyn menetyksen kautta huomattavia yhteiskunnallisia kustannuksia (Aromaa ym. 2005, 459; Liukkonen & Saarikoski 2004, 612). Jopa 90 % nivelreumaatikoista kärsii jossakin sairauden vaiheessa kivusta alaraajoissa, ja joka kolmannelle alaraajakipu on keskeinen ongelma (Liukkonen & Saarikoski 2004, 608). Alaraajojen kipua ja virheasentojen aiheuttamia ongelmia voidaan jalkaterapian keinoin helpottaa sekä estää pahenemasta (Liukkonen & Saarikoski 2004, 608). Shin ym. (2000, 84) tutkimuksen mukaan virheasennot tulisi hoitaa ajoissa ja kunnolla erityisesti potilailla, joiden taudinkuvan ennustetaan kehittyvän vakavaksi. Tulehdusten vahingoittamia niveliä tulee liikkumisen helpottamiseksi suojata ja tukea kengillä sekä jalkaterapeutin valmistamilla pohjallisilla, varvasortooseilla ja väliaikaisilla kevennyksillä. Jalkaterapeutti auttaa nivelten liikkuvuuden ylläpitämisessä, lihastoiminnan tasapainon palauttamisessa, iho-ongelmien hoitamisessa sekä tarvittaessa erityisjalkineiden hankkimi-

14 sessa. Myös jalkojen omahoidon ohjaus on nivelreuman hoitamisessa tärkeää. (Liukkonen & Saarikoski 2004, 608, 616.) Jalkaterapiapalveluiden saatavuus Jalkaterapiapalvelut eivät ole vielä saaneet Kela-korvattavuutta, ja julkinen sektori tarjoaa jalkojenhoitopalveluja niukasti (Liukkonen & Saarikoski 2004, 18, 21). Ongelmana on jalkojenhoitajien ja jalkaterapeuttien vähäinen määrä julkisessa terveydenhuollossa (Liukkonen 2005). Jalkaterapiapalveluiden maksullisuus saattaa osaltaan kasvattaa väestöryhmien terveyseroja (Aromaa ym. 2005, ). Palvelut pitäisi tuoda kaikkien niitä tarvitsevien ulottuville, koska jokaisella on perustuslain ja EU-direktiivien mukaan oikeus tasa-arvoiseen terveyden- ja sairaanhoitoon (Liukkonen & Saarikoski 2004, 21). Suomen Diabetesliitto toteutti yhdessä Diabeetikoiden hoitotasapaino tutkimuksen kanssa hoitotyytyväisyys-tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli kerätä tietoa diabeetikoiden hoitotyytyväisyydestä ja sen taustatekijöistä. Ensimmäisessä vaiheessa kyselyyn vastasi yhteensä diabeetikkoa, joista toiseen vaiheeseen valittiin haastateltavaksi 100 henkilöä. (Partanen 2003, 4 6.) Vastanneista 15 prosenttia oli jalkojenhoitopalveluihin hyvin tyytymättömiä, ja jopa 25 prosenttia osallistuneista jätti jalkojenhoitoa koskevaan kysymykseen vastaamatta. Monen mukaan jalkojenhoitopalveluita ei järjestetty heidän hoitoyksikössään lainkaan. (Partanen 2003, 9, 21.) Tutkitut kaipasivat erityisesti lisäsairauksien osalta enemmän omaseurannan- ja hoidonohjausta. Eräs tutkituista kertoi, että hänen saamansa tiedon mukaan kyseisiä palveluja olisi mahdollista saada vasta vakavien jalkaongelmien ilmettyä. (Partanen 2003, 16.) Virpikarin (1999, 48, 50) tekemän tutkimuksen mukaan terveydenhuollon laitoksissa ei välttämättä tiedetä jalkojenhoidon ja jalkaterapian olevan osa terveydenhoitoa eikä myöskään sitä, että sen tulisi kuulua perusterveydenhuollon piiriin. Tutkimuksesta selviää myös, että diabeetikot jäävät usein ilman asianmukaista ohjausta ja jalkojenhoitopalveluita, koska jalkaterapeuttien tai jalkojenhoitajien virkoja ei ole riittävästi. Tutkimuksen mukaan maassamme oli ainoastaan 40 jalkaterapeutin tai jalkojenhoitajan virkaa. (Diabeteksen 2000, )

15 4 JALKATERAPIA KANSAINVÄLISESTI 11 Suomalaisen jalkaterapian kansainvälistyminen Muutama kuukausi SJHL:n (Suomen Jalkojenhoitajain Liitto ry) perustamisen jälkeen 1960-luvulla liitto solmi suhteita ulkomaisiin jalkojenhoitajajärjestöihin. Liiton ensimmäiset kansainväliset yhteydenotot suuntautuivat Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Vuonna 1932 perustettu Tanskan jalkojenhoitajaliitto (Den danske fodplejerforening) oli tuolloin pohjoismaisista liitoista tärkein. Ruotsissa liitto oli perustettu muutamaa vuotta SJHL:a aiemmin ja Norjassa jo 1950-luvun alussa. (Laavola 2000, 18, 34.) Vuonna 1961 järjestettiin ensimmäinen pohjoismainen jalkojenhoitajakongressi. Kongressiin osallistui noin 170 henkilöä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Pohjoismaisen yhteistyönsä ohella SJHL aloitti laajemman kansainvälisen yhteistyön myös muualle Eurooppaan ja sen ulkopuolellekin, kun SJHL liittyi jalkojenhoitajaliittojen kansainvälisen yhteistyöjärjestön FIP:n (Federation Internationale des Podologues) jäseneksi syyskuussa (Laavola 2000, ) Jalkaterapiakoulutus Euroopassa Jalkaterapiakoulutus on Euroopassa pääasiassa ammattikorkeakouluasteista. Koulutuksen kesto vaihtelee eri maiden välillä. Englannissa, Belgiassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Alankomaissa koulutus on EU:n tutkintodirektiivien mukainen kolmevuotinen koulutus, kun taas Tanskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa koulutus ei täytä kolmivuotisen koulutuksen vaatimusta ja kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen. (Tiippana 2000, 10.) Jalkaterapian EU-maiden liittona toimii C.L.P.U.E. (Comite de Liason des Podologues de L union Europeenne), jonka jäsen Suomikin on (Laavola 2000, 151).

16 Federation Internationale des Podologues (FIP) 12 Federation Internationale des Podologues eli FIP on jalkaterapian kansainvälinen yhteistyöjärjestö, joka yhdistää jalkaterapian ammattilaiset, luo yhteiskunnallisen aseman jalkaterapeuteille ja vaalii jalkaterapeutin ammattialaa maailmanlaajuisesti (About FIP, 2006). Yhtymä koostuu Suomen Jalkojenhoitaja- Ja Jalkaterapeuttiliitto ry:n (SJJL ry) lisäksi 18 eri maan; Tanskan, Ranskan, Saksan, Hollannin, Italian, Irlannin, Englannin, Islannin, Ruotsin, Norjan, Sveitsin, Kanadan, Perun, Pohjois-Afrikan, Israelin, Maltan, Meksikon ja Yhdysvaltojen jalkaterapiaorganisaatioista (C.L.P.U.E. 2005). Yksittäisiä henkilöjäseniä organisaatiolla on , jotka kohtaavat keskimäärin asiakasta joka viikko (About FIP, 2006). Useassa FIP:n jäsenmaassa jalkaterapiakoulutus kestää noin kolme vuotta (C.L.P.U.E. 2005), mutta voi vaihdella kahdesta kymmeneen vuoteen (Mikkelin ammattikorkeakoulu, 2003). Mm. Englannissa ja Maltalla kolmen vuoden koulutusta seuraa 1-2 vuoden kirurgiaopinnot (C.L.P.U.E. 2005). Yhdysvalloissa jalkaterapia on pitkälti lääketieteellisellä pohjalla, ja siellä valmistutaan jalkoihin erikoistuneeksi lääkäriksi (Tiippana 2000, 10). FIP on esittänyt, että jalkaterapiakoulutus pidennettäisiin viiteen vuoteen, mutta eri maiden erilaisen lääketieteellisen painotuksen vuoksi se ennustaa koulutuksen pidentämisen vievän vielä aikaa (Mikkelin ammattikorkeakoulu, 2003). 5 JALKATERAPIAN YDINOSAAMISALUEET JA TYÖNKUVA 5.1 Jalkaterapian lähtökohdat Jalkaterapian lähtökohtina ovat alan tutkittu tieto (podiatria eli jalkalääketiede) sekä monitieteinen tietoperusta, mm. lääketiede, luonnontieteet, fysioterapiatiede, liikuntatieteet, hoitotiede ja kasvatustiede. Jalkaterapian keskeisimpiä päämääriä ovat työ- ja toimintakyvyn sekä terveyden edistäminen niin yksilö-, ryhmä- kuin väestötasolla. Terapian tavoitteena on luoda toimintakyky, joka mahdollistaa selviytymisen erilaisissa ympäristöissä ja elämäntilanteissa työssä ja vapaa-ajalla. Jalkaterapian avulla voidaan edistää jalkojen terveyttä ja hyvinvointia, jotka liittyvät olennaisesti toimintakykyyn. Jalkaterapiaprosessin lähtökohtana on asiakas, jonka omat voimavarat, tavoitteet ja

17 13 itsemääräämisoikeus tulee ottaa huomioon terapiaa suunniteltaessa. Lähtökohtana on siis asiakkaan hyvinvointi, ja terapia toteutetaan asiakkaan elinympäristön ja valmiuksien sallimissa rajoissa. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2003, 7 8; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 130.) Liljanderin (2002, ) mukaan Perälä ja Ponkala (1999) arvioivat ammattikorkeakoulujen terveysalan koulutusta ja havaitsivat, että opetussuunnitelmien tavoitteet ja sisällöt koulujen välillä vaihtelivat huomattavasti. Koulutuksen profiloiminen helpottaisi tutkintoja suorittaneiden laillistamista. Opetusministeriö käynnisti hankkeen Ammattikorkeakoulusta terveydenhuoltoon, jonka tarkoituksena on ollut yhdenmukaistaa terveysalan koulutusta valtakunnallisella tasolla. Terveydenhuollon ammattiin johtavia koulutuksia on jalkaterapia mukaan lukien seitsemäntoista. Alakohtaisiin työryhmiin on koottu ammattikorkeakoulujen eri terveysalojen, työelämän ja opiskelijoiden edustajat, jotka ovat yhdessä tehneet ammattikohtaiset ydinosaamisen kuvaukset, keskeiset opintojen sisällöt ja opintojen vähimmäislaajuudet. Johtava ajatus työssä on ollut terveydenhuollon ominaispiirteiden, potilasturvallisuuden sekä terveydenhuollossa toimivien ammattihenkilöiden työn laadun turvaaminen. Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, opintojen keskeiset sisällöt ja vähimmäisopintoviikkomäärät on julkaistu (Opetusministeriö 2001, 2, 7 8.) Opintoja tarkistettiin vastaamaan kansainvälisiä linjauksia, ja Koulutuksesta valmistuvien ammatillinen osaaminen, keskeiset opinnot ja vähimmäisopintopisteet julkaistiin (Opetusministeriö 2006). 5.2 Jalkaterapeutin työnkuva Jalkaterapeutti analysoi työssään asiakkaan toimintakykyä ja liikkumista arvioimalla kävelyä sekä lihasten ja nivelten toimintaa. Näiden perusteella hän suunnittelee ja toteuttaa työtään. Jalkaterapeutilla on valmiudet tunnistaa ja hoitaa hankittuja ja synnynnäisiä alaraajojen rakenne- tai toimintapoikkeamia sekä tehdä yksilöllisiä tukipohjallisia, silikoniorteeseja ja muita jalkaterän apuvälineitä. Jalkaterän pehmytkudosongelmien hoito ja ennaltaehkäisy on yksi jalkaterapeuttisen osaamisen alue, joka liittyy alaraajojen kuormitusongelmien kanssa yhteen. Jalkaterapeutti työskentelee moniammatillisesti

18 alaraajojen ongelmien ehkäisyn, kartoituksen ja hoidon saralla. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2003, 7 8; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 130.) 14 Asiakkaina jalkaterapeuteilla on kaikenikäistä väestöä. Tulevaisuudessa työssä painottuvat työikäisten työkyvyn edistäminen, vanhusväestön toimintakyvyn edistäminen ja yleissairauksiin liittyvien alaraajaongelmien ennaltaehkäisy ja hoito. Jalkaterapian tarve onkin koko ajan kasvamassa väestön ikääntymisen ja elintapojen (lisääntynyt vapaaaika, urheilu, vähäinen liikunta, ylipaino) seurauksena. Jalkaterapiapalveluita tarvitsevat erityisesti diabetesta ja nivelreumaa sairastavat henkilöt. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2003, 7 8; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 130.) Jalkaterapeutti voi työskennellä itsenäisenä ammatinharjoittajana tai toisen palveluksessa terveys- ja sosiaalialan toimipisteissä, kylpylöissä, kaupallisella alalla, apuvälineyksiköissä, kenkäteollisuudessa tai muissa vastaavissa paikoissa. Tulevaisuudessa jalkaterapeutit työllistyvät mahdollisesti yritysten työterveyshuoltoihin, liikuntatoimeen sekä koulutuksen, vapaa-ajan ja virkistyksen alueelle. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, ) 5.3 Jalkaterapeutin ammattitaitovaatimukset Jalkaterapeutin työ on jaettu kuuteen eri ydinosaamisen alueeseen, jotka ovat alaraajojen toimintojen ja jalkaterapiatarpeen arviointi, terveyttä edistävä jalkaterapia, kliininen jalkaterapia, alaraajojen toimintoja tukevat terapiat, jalkaterän apuvälineterapia ja tutkimus- ja kehittämistyö sekä johtaminen. Ydinosaamisalueita voidaan soveltaa kaikenikäisten asiakkaiden alaraaja- ja jalkateräongelmien hoitoon. Jalkaterapeutti pyrkii löytämään yksilölliseen tarpeeseen perustuvia jalkaterapiamenetelmiä, jotka ovat vaikuttavia, taloudellisia ja asiakkaan edun mukaisia. (Holma 2004, 11 12; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 131.) Jalkaterapeutti tarvitsee työssään käsien hienomotorisia taitoja ja hahmottamiskykyä. Työ vaatii itsenäistä päätöksentekoa ja tiimityöskentelytaitoja, etuna ovat hyvät ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. (Holma 2004, 11; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, )

19 Alaraajojen toimintojen ja jalkaterapiatarpeen arviointi 15 Ennen jalkaterapian toteutusta jalkaterapeutti haastattelee ja havainnoi asiakasta sekä tekee tämän perusteella arvion kokonaistilanteesta ja jalkaterapian tarpeesta. Hän tutustuu asiakkaan aiempaan sairauskertomukseen haastattelun perusteella. (Holma 2004, ) Jalkaterapeutilla on valmiudet arvioida asiakkaan alaraajojen toimintakykyä tutkimalla pystyasentoa, kävelyä ja liikkumista sekä alaraajojen lihasten ja nivelten toimintaa. Hän myös arvioi ihmisen kasvua ja kehitystä sekä motorista toimintaa elämänkaaren eri vaiheissa. Jalkaterapeutti osaa tutkia ja arvioida yleissairauksista (mm. diabetes, reuma, neurologiset sairaudet ja ihotaudit) johtuvia alaraajaongelmia. Hän tutkii myös verenkiertoa ja hermotusta sekä tekee kivun arviointia. Näiden arvioiden perusteella jalkaterapeutti osaa tehdä päätelmiä ongelman alkuperästä, tehdä jalkaterapiadiagnoosin sekä suunnitella terapiaa vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa. Jalkaterapeutilla on valmiudet konsultoida ja tehdä yhteistyötä muiden ammattiryhmien kanssa. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 131; Opetusministeriö 2001, ) Jalkaterapeutti käyttää arvioinnissaan havainnointia, haastattelua, palpointia eli käsin tunnustelua ja muita manuaalisia keinoja tutkia. Apuna voi käyttää erilaisia lomakkeita ja testauksia sekä mittauksia. Saatu tieto hyödynnetään jalkaterapiaa suunniteltaessa, terapiatarpeen arvioinnissa, kliinisen päättelyn tukena sekä tietojen välittämisessä ja muutosten seuraamisessa. (Holma 2004, 24.) Terveyttä edistävä jalkaterapia Terveyttä edistävällä jalkaterapialla pyritään lisäämään kansalaistietoutta jalkojen omahoidosta. Lisänä asiakkaan yksilölliselle ohjaamiselle jalkaterapeutti voi pitää luentoja väestölle, terveydenhuoltohenkilöstölle ja erilaisille asiakasryhmille. Työnkuvaan kuuluu myös jalkaterapiasta tiedottaminen erilaisten projektien ja kampanjoiden yhteydessä, joita toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen kanssa. Jalkaterapiasta ja jalkojen omahoidosta tulisi tiedottaa jo äitiys- ja lastenneuvolassa, mistä siitä saisi helposti jatkumon kouluterveydenhuoltoon, työterveyteen ja vanhustenhuoltoon, jolloin se olisi luonnolli-

20 nen osa terveydenhuoltoa. (Holma 2004, 12; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 131.) 16 Jalkaterapeutti osaa työssään huomioida eri ikäryhmät erityispiirteineen sekä ohjata asiakkaan turvallisiin jalkojenhoitotottumuksiin ja oikeanlaisen sukan ja kengän valintaan. Jalkaterapeutilla on myös valmiudet kehittää ohjausmateriaalia. (Opetusministeriö 2001, 39.) Kliininen jalkaterapia Kliinisellä jalkaterapialla tarkoitetaan iho- ja kynsiongelmien hoitoa, jonka tarkoituksena on helpottaa jalkojen paikallisoireita sekä ottaa niiden alkuperästä selvää. Kliinisen jalkaterapian avulla jalkaterapeutti pystyy välittömään kivun poistamiseen. Jalkaterapeutti hoitaa jo syntyneitä, rakenteellisia tai hankittuja pehmytkudos- ja kynsiongelmia ja ennaltaehkäisee niiden syntymistä ohjaten asiakasta oikeanlaisiin hoitoratkaisuihin ja niiden toteuttamiseen. (Holma 2004, 12.) Kliinisen jalkaterapian lähtökohtana on jalkaterapeutin tuntemus käytössä oleviin laitteisiin ja välineisiin. Jalkaterapeutti hallitsee jalkahaavauman hoitoperiaatteet ja niiden keventämisen. Jalkaterapeutilla on valmiudet käyttää erikoisosaamistaan itsenäisesti sekä moniammatillisissa työryhmissä. (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 131; Opetusministeriö 2001, 39.) Jalkaterapeutin kliininen työskentely pohjautuu aseptiseen toimintaan, kun käytössä on leikkaavia instrumentteja ja jalkojenhoitopora, joilla poistetaan liikasarveistumia, syyliä, känsiä ja paksuuntuneita varpaankynsiä. Työhön kuuluu myös jäädytyshoitoja, kemiallisia haudehoitoja sekä sisäänkasvaneen kynnen hoitoa. (Holma 2004, ) Alaraajojen toimintoja tukevat terapiat Alaraajojen toimintoja tukevalla terapialla pyritään ylläpitämään ja palauttamaan asiakkaan tuki- ja liikuntaelimistön, verenkiertoelimistön ja hermoston yhteistoimintaa. Toimintoja tukevaa terapiaa voidaan käyttää myös kasvun ja kehittymisen tukena. Jalkaterapeutti laatii yksilöllisiä harjoitusohjelmia, joilla pyritään tukemaan asiakkaan omahoitoa, jonka ohjaamisella on jalkaterapiassa tärkeä rooli. Toimintoja tukevia terapioita voivat olla esimerkiksi alaraajojen hieronta, lihasharjoitteet, nivelten passiivinen mobilisointi ja stabilisointi sekä fysikaaliset kivunhoitomenetelmät. Terapian menetelminä

21 17 jalkaterapeutti voi käyttää erilaisia laitteita ja välineitä ja ohjata asiakasta verbaalisesti, visuaalisesti ja manuaalisesti. Jalkaterapeutti osaa käyttää moniammatillista yhteistyötä erityisesti fysioterapeuttien kanssa suunnitellessaan alaraajojen toimintoja tukevaa terapiaa. Terapia voidaan toteuttaa asiakkaan tarpeiden mukaisesti esimerkiksi laitosolosuhteissa, terapeutin vastaanotolla, erilaisissa ryhmissä tai yksilöllisesti. (Holma 2004, 12, 26; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, 132; Opetusministeriö 2001, 40.) Jalkaterän apuvälineterapia Jalkaterapeutti osaa suunnitella ja valmistaa yksilöllisiä jalkojen apuvälineitä ja seurata niiden vaikuttavuutta. Apuvälineterapian tavoitteena on asiakkaan liikkumisen edistäminen ja ylläpitäminen. Jalkaterän apuvälineillä (keventävät ja toiminnalliset tukipohjalliset, pikapohjalliset, huopakevennykset, silikoni-varvassuojat ja -oikaisijat) pyritään korjaamaan alaraajojen linjauksia sekä jalkapohjien ja varpaiden kuormittumista. Jalkaterapeutti osaa arvioida apuvälineen ja kengän yhteensopivuutta, toimivuutta, turvallisuutta ja esteettisyyttä. Osaamisalueisiin kuuluu myös erilaisten hoitokenkien ja erityisjalkineiden tarpeen kartoitus sekä toimivuuden arviointi. Jalkaterapeutilla on valmiudet toimia yhteistyössä muiden apuvälineitä valmistavien tahojen sekä kenkäteollisuuden kanssa ja välittää asiakkaalle oikeanmukaisia apuvälineitä. Apuvälineiden valmistuksessa jalkaterapeutti osaa käyttää turvallisesti siihen tarvittavia laitteita ja osaa valita käyttötarkoitukseen sopivia materiaaleja, joiden ominaisuudet hän tietää. Valmistusprosessissa jalkaterapeutti tarvitsee materiaalin työstötaitoja, hahmottamiskykyä, esteettisyyttä ja luovuutta. Moniammatillista yhteistyötä jalkaterapeutti tekee etenkin apuvälineteknikoiden kanssa. (Holma 2004, 12, 29 30; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2005, ; Opetusministeriö 2001, 40.) Tutkimus- ja kehittämistyö sekä johtaminen Jalkaterapeutilla on valmiudet jalkaterapiapalveluiden ja toiminnan kehittämiseen työyksikön ja valtakunnan tasolla. Jalkaterapeutti kykenee arvioimaan työnsä laatua ja toimintaperiaatteita niin omassa yksikössään kuin sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmässäkin. Hän pyrkii kehittämään ulkomaisia ja kotimaisia jalkaterapiakäytänteitä, osallistuu alan tutkimusprojekteihin ja seuraa tutkimuksia hoitojen vaikuttavuudesta. Jalkaterapeutti tekee yhteistyötä päättävän tahon kanssa tavoitteenaan saada jalkatera-

22 18 piapalvelut osaksi terveydenhuollon peruspalveluita, ja jalkaterapian kehittämisen tavoitteena onkin saada jalkaterapia tunnetuksi. Jalkaterapeutti ylläpitää ja kehittää ammatillista asiantuntijuuttaan. Kehittämistyössään hän tarvitsee moniammatillista yhteistyötä, aloitekykyisyyttä, vuorovaikutustaitoja sekä pioneerihenkeä. Työssään jalkaterapeutti tarvitsee myös markkinointiin, talouteen ja henkilöstön johtamiseen tarvittavia taitoja. (Holma 2004, 12; Mikkelin ammattikorkeakoulu 2003, 12; Opetusministeriö 2006, 42.) 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tutkimme opinnäytetyössämme valmistuneiden jalkaterapeuttien työnkuvaa ja sijoittumista työelämään. Lisäksi selvitämme, korreloivatko koulutuksen antamat valmiudet ja työn vaatimukset keskenään. Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin tehty, ja tutkimuksemme onkin luonteeltaan kartoittava. Odotamme tutkimuksen osaltaan lisäävän jalkaterapian näkyvyyttä ja antavan tietoa työllistymismahdollisuuksista ja työnkuvasta alan ammattilaisille ja opiskelijoille sekä alasta kiinnostuneille. Tutkimustehtävinä ovat 1. Miten vuosina valmistuneet jalkaterapeutit ovat sijoittuneet työelämässä? 2. Millainen on valmistuneiden jalkaterapeuttien työnkuva? 3. Miten työnkuva vastaa koulutusohjelmasta saatuja valmiuksia?

23 7 OPINNÄYTETYÖPROSESSI Tutkimusmenetelmä ja perusjoukko Opinnäytetyössämme käytetään kvantitatiivista survey-tutkimusta. Kvantitatiivisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää esimerkiksi tutkittavassa ilmiössä tapahtuneita muutoksia, lukumääriin ja prosenttiosuuksiin viittaavia kysymyksiä tai eri asioiden välisiä suhteita. Toisin sanoen kvantitatiivinen tutkimus vastaa kysymyksiin mikä, missä, paljonko tai kuinka usein. Kvantitatiivisen tutkimuksen aineiston keruussa käytetään yleensä standardoituja tutkimuslomakkeita, joissa on valmiit vastausvaihtoehdot. (Heikkilä 1998, ) Kvantitatiivisessa survey-tutkimuksessa joukolta ihmisiä kerätään tietoa standardoidussa muodossa. Kun aineisto on kerätty, pyritään tutkittua ilmiötä kuvailemaan, vertailemaan ja selittämään. (Hirsjärvi ym. 2004, 125.) Kvantitatiivisessa tutkimuksessa keskeistä on yleensä hypoteesien esittäminen, käsitteiden määrittely, johtopäätökset aiemmista tutkimuksista sekä aiemmat teoriat. Valittaessa tutkittavia henkilöitä koehenkilömäärittelyt ja otantasuunnitelmat ovat usein hyvin tarkat. (Hirsjärvi ym. 2004, 131.) Otoksen pitäisi olla edustava ja riittävän suuri (Heikkilä 1998, 15). Muuttujat muodostetaan yleensä taulukkomuotoon ja aineisto muokataan tilastollisesti käsiteltävään muotoon. Havaintoaineiston tilastolliseen analysointiin perustuen tehdään päätelmiä esimerkiksi prosenttitaulukoiden avulla. (Hirsjärvi ym. 2004, 131.) Perusjoukoksi valitsimme vuosina valmistuneet ja Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen rekisteriin jalkaterapeuteiksi rekisteröityneet jalkaterapeutit, joiden tiedot olisi mahdollista luovuttaa käyttöömme. Koska perusjoukko on pieni, teimme otantatutkimuksen sijasta kokonaistutkimuksen, jolloin kaikki perusjoukkoon kuuluvat tutkitaan (ks. Heikkilä 1998, 40 45; Ernvall ym. 2002, 11). 7.2 Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä. Käytimme tutkimuksessamme deduktiivista lähestymistapaa eli muodostimme tutkimuslomakkeen kysymykset teoriaosuuden pohjalta. Yleisin tutkimusote etenee teoriasta käytäntöön, jolloin uuden tiedon hankinta

24 20 rakennetaan jo olemassa olevan teorian varaan. Deduktiivisen päättelyn kautta siis testataan ja vahvistetaan jo olemassa olevaa tietoa. Kyselyn tai strukturoidun haastattelun suunnittelemisessa tukeudutaan taustalla olevaan oletustietoon. (Kotila & Mutanen 2004, 142.) Keräsimme vuosina valmistuneiden jalkaterapeuttien yhteystiedot (nimi ja osoite) Terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä TERHIKISTÄ (ks. liite 2 3). Saimme tiedot Terveydenhuollon Oikeusturvakeskukselta tutkimuskäyttöä varten. Rekisterin käytön rahoitti Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry (ks. liite 4 5). Toteutimme kyselylomakkeen sekä analysoimme vastaukset sähköisellä Webropolohjelmalla. Käyttämämme Webropol Realtime Analyzer on helppokäyttöinen, Internetpohjainen sovellus, jonka avulla voidaan toteuttaa kysely aina lomakkeen luomisesta tulosten raportointiin. Valmis kyselylomake on mahdollista linkittää esimerkiksi WWW-sivulle tai lähettää suoraan kyselyyn osallistuvien sähköpostiosoitteisiin. Kyselyn tulokset ovat automaattisesti ja helposti saatavilla, mikä säästää tutkijan aikaa. (Ks. Webropol 2006.) Tuottamamme kyselylomake on pääosin strukturoitu, mutta sisältää myös muutamia avoimia kysymyksiä. Kysely sisältää myös yhden Likertin asteikolla toteutetun kysymyksen. (Ks. liite 7.) Strukturoitujen kysymysten tarkoitus on mm. yksinkertaistaa vastausten käsittelyä ja torjua tiettyjä virheitä. Tarjottaessa vastaajille valmiita vaihtoehtoja vastaaminen ei esty esim. kielellisen lahjattomuuden vuoksi, kuten avoimessa kysymyksessä saattaa käydä, ja vastaukset tulevat strukturoitujen kysymysten ansiosta yhdenmukaisiksi. (Heikkilä 1998, 49 50; Valli 2001, 92.) Lomakkeen käyttö nopeuttaa tutkimusta ja tulosten käsittelyä. Se myös tarkentaa tietojen tallentamista (Holopainen & Pulkkinen 2003, 39). Esitestasimme lomakkeen sähköpostin välityksellä Mikkelin ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 valmistuneilla jalkaterapeuteilla sekä muutamalla Mikkelin ammattikorkeakoulun jalkaterapiaopettajalla. Lähetimme esitestauslomakkeen kymmenelle jalkaterapeutille, joista viisi vastasi ja antoi korjausehdotuksia. Esitestauksesta saatujen muutosehdotusten perusteella muokkasimme lomakkeen lopulliseen muotoonsa. Koska kysely oli tarkoitus toteuttaa sähköpostin välityksellä, selvitimme ensin valmistuneiden

25 21 puhelinnumerot ja otimme puhelimitse yhteyttä perusjoukkoon, jolloin saimme tutkimuksen lähettämiseen tarvittavat sähköpostiosoitteet. Kyselylomake ja saateviesti (ks. liite 6) lähetettiin sähköposteihin Webropol-ohjelmalla Aikaa vastaamiseen annettiin noin kaksi viikkoa, jonka jälkeen muistutimme kyselystä niitä, jotka eivät olleet vastanneet määräaikaan mennessä. 8 TUTKIMUSTULOKSET 8.1 Taustatiedot Tutkimuksen kohteena olivat vuosina valmistuneet jalkaterapeutit, jotka ovat rekisteröityneet jalkaterapeuteiksi Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen TERHIKKI-rekisteriin. Rekisteristä saimme 135 valmistuneen jalkaterapeutin yhteystiedot; osa jalkaterapeuteista oli ilmoittanut yhteystietonsa salaisiksi. Yhdellä ei ollut sähköpostiosoitetta, jolloin sähköinen kyselylomake lähetettiin 134 jalkaterapeutille. Kyselyyn vastasi 119 henkilöä ja vastausprosentiksi muodostui 88,8 %. Vastanneista naisia oli 109 (91,6 %) ja miehiä 10 (8,4 %). Seuraavasta taulukosta (taulukko 1) selviää kyselyyn vastanneiden ikä-sukupuolijakauma. TAULUKKO 1. Ikä-sukupuolijakauma Ikä Naiset Miehet Yhteensä yli Yhteensä Kyselyyn vastanneista jalkaterapeuteista 58 (48,7 %) on valmistunut Mikkelin ammattikorkeakoulusta, 39 (32,8 %) Helsingin ammattikorkeakoulusta ja 22 (18,5 %) Rovaniemen ammattikorkeakoulusta. Vastanneista 100 ilmoitti kuuluvansa johonkin ammatti- tai etujärjestöön. Heistä 63 on jäsenenä Suomen Jalkojenhoitaja- ja Jalkaterapeuttiliitto ry:ssä ja 67 Tehy ry:ssä. Lisäksi 27 ilmoitti kuuluvansa johonkin muuhun ammatti tai etujärjestöön, mm. Toimihenkilöunioniin, Opetusalan Ammattijärjestöön (OAJ) tai