LIITE E Lainsäädännölliset taustatiedot 1. LAINSÄÄDÄNNÖLLISET TAUSTATIEDOT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITE E Lainsäädännölliset taustatiedot 1. LAINSÄÄDÄNNÖLLISET TAUSTATIEDOT"

Transkriptio

1 1. LAINSÄÄDÄNNÖLLISET TAUSTATIEDOT 1.1. Vesilainsäädäntö Lupa vesitaloushankkeelle Vesilain (587/2011) 3 luvun 4 :n mukaan lupa vesitaloushankkeelle myönnetään, jos hanke ei sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua tai mikäli hankkeesta yleisille tai yksityisille eduille saatava hyöty on huomattava verrattuna siitä yleisille tai yksityisille eduille koituviin menetyksiin. Hakijalla on oltava oikeus hankkeen edellyttämiin alueisiin. Edelleen 3 luvun 4 :n 3 momentin mukaan tilanteissa, joissa hakija ei omista aluetta tai hallitse sitä pysyvällä käyttöoikeudella, luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalle myönnetään oikeus alueen käyttämiseen siten kuin vesilain (587/2011) 2 luvussa säädetään, tai että hakija esittää luotettavan selvityksen siitä, miten oikeus alueeseen järjestetään. Vesilain (587/2011) 2 luvun 12 :n mukaan hankkeesta vastaavalle voidaan myöntää oikeus toiselle kuuluvaan alueeseen sillä olevine rakennuksineen tai muine rakennelmineen, jos alue on toteutettavan vesitaloushankkeen vuoksi tarpeen esimerkiksi laitetta, rakennusta tai muuta rakennelmaa sekä niiden käyttöä ja kunnossapitoa varten. Vesilain (587/2011) 2 luvun 13 :n mukaan hakijalle voidaan myöntää tarvittava oikeus toisen alueeseen tai sen omaksi lunastamiseen, jos vesitaloushanke on yleisen tarpeen vaatima ja luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa. Vesilain (587/2011) 3 luvussa säädetään lupakäsittelyn yhteydessä tapahtuvasta hankkeen aiheuttamien hyötyen ja haittojen välisestä vertailusta. Luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta yleiselle edulle aiheutuvia hyötyjä ja menetyksiä arvioidaan yleiseltä kannalta. Arvioinnissa voidaan käyttää raha-arvoa, jos hyödyn tai menetyksen suuruus voidaan määrittää rahassa (3 luvun 6 ). Arvioinnissa on otettava huomioon, mitä vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaisessa vesienhoitosuunnitelmassa ja merenhoitosuunnitelmassa on esitetty hankkeen vaikutusalueen vesien tilaan ja käyttöön liittyvistä seikoista. Luvan myöntämisen edellytyksiä harkittaessa vesitaloushankkeesta saatavana yksityisenä hyötynä puolestaan otetaan huomioon maa- tai vesialueen tai muun omaisuuden tuottavuuden tai käytettävyyden parantumisesta aiheutuva omaisuuden käyttöarvon lisääntyminen sekä hankkeen toteuttamisesta välittömästi saatava muu etu (3 luvun 7 ). Lisäksi vesilain (587/2011) 3 luvun 14 :ssä on säädetty kalatalousvelvoitteesta ja -maksusta. Jos vesitaloushankkeesta aiheutuu kalakannoille tai kalastukselle vahinkoa, hankkeesta vastaava on velvoitettava ryhtymään toimenpiteisiin vahinkojen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi (kalatalousvelvoite) taikka määrättävä maksamaan tällaisten toimenpiteiden kohtuullisia kustannuksia vastaava maksu kalatalousviranomaiselle (kalatalousmaksu). Kalatalousvelvoitetta, kalatalousmaksua tai näiden yhdistelmää määrättäessä on otettava huomioon hankkeen ja sen vaikutusten laatu, muut haitta-alueella toteutettavat hoitotoimenpiteet ja kalastuksen järjestely. Kalatalousvelvoitteen toimenpiteiden suorittamisesta ei saa aiheutua niillä saavutettavaan hyötyyn verrattuna hankkeesta vastaavalle kohtuuttomia kustannuksia. Kalatalousvelvoite voi olla kalatie, kalataloudellinen kunnostustoimenpide, istutus tai muu kalataloudellinen hoitotoimenpide taikka näiden yhdistelmä. Kalatalousvelvoitteeseen voidaan tarvittaessa sisällyttää toimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailu sillä vesialueella, johon hankkeen vahingollinen vaikutus ulottuu Valmistelulupa Vesilain (587/2011) 3 luvun 16 mukaan lupaviranomaisella on mahdollisuus perustellusta syystä lupapäätöksessään oikeuttaa hakija ryhtymään jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista hankkeen toteuttamista valmisteleviin toimenpiteisiin (valmistelulupa). Toimenpiteet on yksilöitävä lupapäätöksessä tarpeellisilta osin. Toisen aluetta saadaan käyttää edellä tarkoitettuihin toimenpiteisiin vain, jos sellainen

2 oikeus luvassa perustetaan tai oikeudenhaltijat siihen muuten suostuvat. Valmistelulupa voidaan myöntää, jos valmistelevat toimenpiteet voidaan suorittaa tuottamatta muulle vesien käytölle tai luonnolle ja sen toiminnalle huomattavaa haittaa ja jos kyseisten toimenpiteiden suorittamisen jälkeen olot voidaan olennaisilta osin palauttaa ennalleen siinä tapauksessa, että lupapäätös kumotaan tai luvan ehtoja muutetaan YK:n merioikeusyleissopimus (UNCLOS) sekä laki Suomen talousvyöhykkeestä YK:n merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) 58 artiklan mukaan kaikilla sekä ranta- että sisämaavaltioilla on mainitun yleissopimuksen asianomaiset määräykset huomioon ottaen talousvyöhykkeellä 87 artiklassa mainitut merenkulun ja ylilennon vapaudet, vapaus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkistoja sekä vapaus kaikkeen muuhun näihin vapauksiin liittyvään kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyyn meren käyttöön, joka esimerkiksi koskee alusten, ilma-alusten, merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen toimintaa ja joka on sopusoinnussa tämän yleissopimuksen määräysten kanssa. Suomessa merikaapelien laskemista koskeva lupaprosessi etenee Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) mukaisesti. Lain 6 :n mukaan Valtioneuvosto voi antaa hakemuksesta suostumuksen hyödyntää talousvyöhykkeellä olevan merenpohjan ja sen sisustan luonnonvaroja sekä tehdä tällaiseen hyödyntämiseen tähtäävää tutkimusta tai suorittaa talousvyöhykkeellä muuta toimintaa, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen (hyödyntämisoikeus). Suostumus voidaan antaa määräajaksi tai toistaiseksi. Päätöksessä on määrättävä ehdot, jotka ovat turvallisuuden tai mainitun lain mukaan valtiolle kuuluvien oikeuksien turvaamisen kannalta välttämättömiä Merialueiden suojelu Meristrategiadirektiivi EU:n meristrategiadirektiivin 2008/56/EY tavoitteena on meriympäristön hyvän ja kestävän tilan saavuttaminen vuoteen 2020 mennessä. Direktiivi velvoittaa kaikkia jäsenvaltioita soveltamaan ekosysteemiin perustuvaa lähestymistapaa merenhoidossa sekä laatimaan ja toteuttamaan strategia direktiivin asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi. Suomessa meristrategiadirektiiviä 2008/56/EY on toteutettu lainsäädännön ja Suomen kansallisen merenhoitosuunnitelman kautta. Merenhoitosuunnitelma kattaa Suomen aluevedet ja talousvyöhykkeen. Merenhoitosuunnitelman on laatinut ympäristöministeriö yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön sekä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. Merenhoitosuunnitelma jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa sisältää arvion meren nykytilasta sekä tavoitteet hyvän tilan saavuttamiseksi ja mittarit tilan seuraamiseksi. Valtioneuvosto teki päätöksen merenhoitosuunnitelman ensimmäisestä osasta vuonna Merenhoitosuunnitelman toinen osa on seurantaohjelma, josta valtioneuvosto päätti vuonna Kolmas osa on merenhoidon toimenpideohjelma, jossa arvioidaan nykyisten merenhoitotoimien riittävyyttä ja esitetään uusia toimia meren hyvän tilan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Ohjelman toimeenpano tapahtuu vuosina Toimenpideohjelman tavoitteena on parantaa talousvyöhykkeen suojelun heikkoa tasoa ehdottamalla merialueelle viittä SCI-aluetta (ehdotus erityisten suojelutoimien Natura alueeksi). Ehdotus alueista tehtiin Nämä alueet osoitettiin lisäksi HELCOMin meriensuojelualueiksi (marine protected area, MPA) tammikuussa Yksi erityisten suojelutoimien alueeksi vahvistettu alue on Hangon itäinen selkä, jonka suojelusta tehtiin päätös maaliskuussa Alueelle on tehty myös ehdotuksia olemassa olevien Natura kohteiden laajentamisesta. Yksi näistä on Tulliniemen linnustonsuojelualue, joka on erityisten suojelutoimien alue ja erityinen suojelualue, joita kumpaakin on ehdotettu laajennettavaksi (lisää tietoa kappaleessa 10.5).

3 Direktiivin ja sitä soveltavan lainsäädännön tavoitteet koskevat muun muassa monimuotoisuutta, kestäviä kalakantoja, rehevöitymistä ja ravinteita, haitallisia aineita, vaikutuksia merenpohjaan ja hydrografiaan, roskaantumista sekä melua ja muita merenpinnanalaisia vaikutuksia Vesipuitedirektiivi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY yhteisön vesipolitiikan suuntaviivoista tuli voimaan Direktiiviin tavoitteena oli saavuttaa pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Tavoitetta ei saavuttu tavoiteaikataulussa. Aikaa tavoitteiden saavuttamiseen on annettu vuoteen 2027 mennessä. Suomessa direktiivi on pantu täytäntöön kansallisin säädöksin, joista tärkeimmät ovat laki vesienhoidon järjestämisestä eli vesienhoitolaki (1299/2004) ja sen pohjalta annettavat asetukset sekä vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat. Direktiivin ja sitä soveltavan lainsäädännön tavoitteet koskevat mm. ravinteita, haitallisia aineita, hydrologisia vaikutuksia, monimuotoisuutta ja pohjavesien suojelua Luonnonsuojelua koskeva lainsäädäntö Luonnonsuojelulakia (1096/1996) sovelletaan Suomen talousvyöhykkeellä (laki Suomen talousvyöhykkeestä, 4 ja 11). Luonnonsuojelulain (1096/1996) 10 mukaisia suojelualueita ovat kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet. Luonnonsuojelusta yksityisille kuuluvilla alueilla säädetään muun muassa luonnonsuojelulain (1096/1996) :ssä. Luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu neuvoston direktiivi 2009/147/EY1 (ns. lintudirektiivi) sekä luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu neuvoston direktiivi 92/43/ETY (ns. luontodirektiivi) muodostavat Euroopan luonnon ja luontotyyppien suojelun ja säilyttämisen lainsäädännölliset puitteet. Direktiivit on saatettu Suomessa voimaan luonnonsuojelulailla. Direktiivien ja luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaiset suojeluvaatimukset on toteutettu muun muassa perustamalla Natura verkostoon kuuluvat suojelualueet. Natura verkoston tarkoituksena on säilyttää tai saattaa ennalleen suojeltujen luontotyyppien ja uhanalaisten lajien suotuisa suojelutaso niiden luontaisella levinneisyysalueella EU:ssa. Suomessa EU:n Natura verkosto koostuu linnustonsuojelualueista ja alueista, jotka komissio tai neuvosto luontodirektiivin 92/43/ETY perusteella on hyväksynyt yhteisön tärkeinä pitämiksi alueiksi. Natura alueiden suojelu varmistetaan lainsäädännön, hallinnollisten määräysten ja vapaaehtoisten sopimusten avulla. Suojelutoimenpiteistä säädetään pääasiassa luonnonsuojelulaissa (1096/1996) ja erämaalaissa (62/1991), minkä lisäksi muun muassa metsälaki (1093/1996), vesilaki (587/2011) ja maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) sisältävät luonnonsuojelua koskevia säännöksiä Muinaismuistoja koskeva lainsäädäntö Muinaismuistolakia (295/1963) ei sovelleta Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) mukaisesti talousvyöhykkeellä, vaan sen soveltamisala rajoittuu Suomen aluevesiin. Mainittu laki suojaa vedenalaisia muinaisjäännöksiä samalla tavalla kuin maalla olevia muinaisjäännöksiä. Muinaismuistolain (295/1963) 20 :ssä on säädetty, että merestä tai vesistöstä tavattu sellaisen laivan tai muun aluksen hylky, jonka uppoamisesta voidaan olettaa olevan vähintään sata vuotta, tai tällaisen hylyn osa on rauhoitettu. Hylystä ja sen osasta on soveltuvin osin voimassa, mitä kiinteästä muinaisjäännöksestä säädetään, eli myös hylyt ja sen osat ovat rauhoitettuja muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta ja

4 historiasta. Hylystä tavatut esineet tai esineet, jotka ovat ilmeisesti hylystä peräisin, kuuluvat lunastuksetta valtiolle, ja on niistä muutoin soveltuvin osin voimassa, mitä irtaimista muinaisesineistä on säädetty. Edellä kuvattujen kohteiden löydöstä on ilmoitettava viipymättä Museovirastolle, joka valvoo kiinteiden muinaisjäännösten rauhoitusta. Museovirasto vastaa vedenalaisten muinaisjäännösten suojelusta, käsittelee vedenalaisten muinaisjäännösten tutkimuslupa-anomukset ja antaa lausuntoja vesirakennushankkeiden vaikutuksista vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Laivalöytöjen ja niitä koskevien säännösten noudattamisen valvontaa suorittaa viranomaisten lisäksi rajavartiolaitos Kalastus ja kalatalous Uusi kalastuslaki (379/2015) tuli voimaan Sen tavoitteena on antaa työvälineet kalastuksen kestävämpään järjestämiseen ja heikentyneiden tai uhanalaisten kalakantojen suojeluun siten, että elinvoimaisia kalakantoja voidaan käyttää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Uudessa kalastuslaissa on yksinkertaistettu lupajärjestelmää ja siihen liittyviä kalastonhoitomaksuja, vahvistettu alueellista osallistumista ja selkeytetty eri osapuolten roolia ja vahvistettu heidän välistä yhteistyötään. Erityisesti heikentyneiden tai uhanalaisten kalakantojen suojelua on tehty tehokkaammaksi. Kalastuksen säätelyä toteutetaan kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmilla. Sääntelyä toteutetaan säädösten sekä ELY-keskusten toiminnan kautta. Kalastuslain (379/2015) 8 mukaan jokaisen vuotiaan Euroopan talousalueen kansalaisen, joka harjoittaa muuta kalastusta kuin ongintaa ja pilkintää, täytyy maksaa kalastonhoitomaksu. Alle 18-vuotiailla tai vähintään 65-vuotiailla sekä kaikilla kalastonhoitomaksun maksaneilla on oikeus harrastaa vapaa-ajan kalastusta Suomen talousvyöhykkeellä ja yleisillä vesialueilla. Kalastuslain (379/2015) 2 mukaan ja Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) 4 mukaan kalastuslakia sovelletaan myös Suomen talousvyöhykkeellä. Kalastuslain 3 mukaan lakia sovelletaan, jollei yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevasta Euroopan unionin lainsäädännöstä tai sen toimeenpanemiseksi annetusta kansallisesta lainsäädännöstä taikka vieraan valtion kanssa tehdystä sopimuksesta muuta johdu. Lain Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (1048/2016) 2 :ssä säädetään, että maa- ja metsätalousministeriö on toimivaltainen viranomainen, joka vastaa Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta Suomessa. Lisäksi ministeriö ohjaa ja sovittaa yhteen yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevia valvontatoimia. Laki sääntelee myös kalastuskiintiöitä Laivaliikenne ja GOFREP Hankealueen ensisijaiset vesiväylät kulkevat avomerellä. Itä-länsisuuntaisesti talousvyöhykkeellä kulkeva vesiväylä jakautuu pienempään laivaväylään, joka lähestyy Hankoa. Hankoon tulevaa vesiväylää käytetään pääasiassa kauppamerenkulkuun vuoden ympäri. Hangon edustalla on lisäksi vähemmän syviä vesiväyliä, jotka ovat pienemmän syväyksen omaavien alusten ja vapaa-ajan veneiden käytössä. Suurin osa näistä rannikkovesien vesiväylistä on Liikenneviraston hallinnoimia. Matkustajaliikenne Hankoon on vähäistä, mutta talousvyöhykkeellä sijaitseva itä-länsisuuntainen vesiväylä on kansainvälisen matkustajaliikenteen käytössä.

5 Reittijakojärjestelmä (TSS) ja kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) Reittijakojärjestelmä (Traffic Separation Scheme, TSS) on reititysmenetelmä, jonka tarkoituksena on erottaa eri suuntaan kulkeva liikenne soveltuvin menetelmin ja määrittämällä liikennekaistat. Liikennekaistat ovat määritettyjen rajojen sisällä olevia alueita, joihin määrätään yksisuuntainen liikenne. Rajat voivat muodostua luonnollisten esteiden mukaan, esimerkiksi liikennejakoalueen muodostavien esteiden mukaan. Alusliikenteen reittien tarkoituksena on parantaa meriliikenneturvallisuutta yhtenevillä alueilla sekä sellaisilla alueilla, joilla liikenne on hyvin vilkasta tai joilla on alusliikennettä rajoittavia tekijöitä, kuten merialueen rajallisuus, meriliikenne-esteitä, meren rajallinen syvyys tai epäsuotuisat sääolot. Kansainvälinen merenkulkujärjestö (International Maritime Orgnaization, IMO) on määrittelyt TSS-alueet ja niitä koskevat määräykset Suomenlahden alusliikenteen ilmoittautumisjärjestelmä (GOFREP) GOFREP on kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) Suomenlahden kansainvälisillä vesillä käyttöön ottama pakollinen alusten ilmoitusjärjestelmä (MSC.139(76) ja MSC.231(82)). GOFREP perustettiin meriturvallisuuden parantamiseksi, meriympäristön suojelemiseksi ja sen valvomiseksi, että kansainvälisiä sääntöjä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä (International Regulations for Preventing Collisions at Sea) noudatetaan. Järjestelmä on ollut käytössä lähtien. Järjestelmän mukaan Suomenlahden merialueita valvovat Suomen, Viron ja Venäjän merenkulkuviranomaiset yhdessä. GOFREP on SOLASyleissopimuksen (IMO:n kansainvälinen yleissopimus ihmishengen turvallisuudesta merellä) luvun V kohdan 11 mukainen alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä. SOLAS-yleissopimuksen luku V koskee kaikkien alusten meriliikenneturvallisuutta. YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaan rantavaltiot Suomi, Venäjä ja Viro ylläpitävät yhdessä GOFREPjärjestelmää Suomenlahden kansainvälisillä vesillä. Näiden maiden liikenneministeriöt sopivat järjestelmän perustamisesta ja hankkivat sille IMO:n hyväksynnän. IMO:n meriturvallisuuskomitea otti IMO:n yleiskokouksen päätöslauselman A.858(20) määräysten ja päätöslauselmien MSC.139(76) ja MSC.231(82) mukaisesti käyttöön Suomenlahden ilmoittautumisjärjestelmän, joka perustuu Suomen, Viron ja Venäjän yhteiseen hakemukseen. Maalla sijaitsevat Tallinnan, Helsingin ja Pietarin alusliikennepalvelukeskukset (VTS) pystyvät seuraamaan laivaliikennettä ja antamaan tarkennettuja neuvoja ja tietoja meriliikenteen vaaroista ja sääolosuhteista. IMO:n päätöslauselmien MSC.139(76) ja MSC.231(82) mukaan Suomi, Viro ja Venäjä vaativat, että kaikki Suomenlahden kansainvälisillä vesillä liikkuvat alukset, joiden bruttovetoisuus on vähintään 300 GT, ilmoittautuvat GOFREPiin. Pakollista ilmoittautumista koskevat säännöt määritellään IMO:n päätöslauselmassa A.851(20) (General Principles for Ship Reporting Systems). Suomessa vastuuviranomainen on Liikennevirasto. Suomi on laajentanut GOFREP-järjestelmää niin, että se kattaa kansainvälisen merialueen lisäksi myös Suomenlahden nykyisten VTS-alueiden ulkopuoliset kansalliset merialueet. GOFREP-järjestelmän toiminta-alue kattaa Suomenlahden kansainväliset vesialueet Bengtskärin majakasta koordinaattien 59º 33 30N 022º 30 E ja 59º 10 N 021º 30 E kautta Kõpun niemeen vedetyn rajan länsipuolella. Alueen itäinen raja on pituusaste 26º 30 E. Valvontavastuualueraja, joka jakaa GOFREP-alueen Suomen ja Viron valvonta-alueisiin, on vedetty Kõpun, Hankoniemen, Porkkalan ja Kallbådagrundin reittijakojärjestelmien liikennejakoalueiden keskipisteistä koordinaattiin 59º 59 15N 026º 30,0E. Valvontavastuualueraja ei noudata Suomen ja Viron talousvyöhykkeiden rajaa. Suomen valvonta-alueen kattava GOFREP-keskus on Helsingin Alusliikennepalvelu, ja Viron alueella valvonnasta vastaa Tallinnan VTS.

6 Laivojen suoja-alueiden oikeudellinen perusta Turva-alueiden perustaminen tarvittavien työskentelyalueiden ympärille on tärkeä merenkulun käytäntö, jonka tarkoituksena on välttää toistensa ohi kulkevien alusten yhteentörmäämisen riski ja suojella sekä työskentelevää alusta että muuta alusliikennettä. Kuvattu käytäntö perustuu yleiseen merenkulun tapaoikeuteen (eli se perustuu käytäntöön ja yleiseen tapaan) ja erityisesti hyvän merimiestaidon periaatteeseen, eikä sillä siksi ole selkeää oikeusperustaa. Yleisen käytännön mukaan alusten turva-alueita perustetaan tarpeen mukaan, ja menettelytapa perustuu yhteistyöhön turva-alueen tarvitsevien alusten ja niiden merenkulkuviranomaisten välillä, jotka vastaavat voimassa olevien turva-alueiden ilmoittamisesta muille aluksille.

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana

Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana Kansallinen kalatiestrategia katkaistujen ekologisten yhteyksien luojana EKOLOGISET YHTEYDET SEMINAARI Tieteiden talo. 9.3.2012 Ilpo Kuronen Johtava asiantuntija Valtioneuvoston päätös Kansalliseksi kalatiestrategiaksi

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö

SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö SAC-työryhmän ehdotukset Kuuleminen 15.5.2013 Hallitusneuvos Satu Sundberg, Ympäristöministeriö 1) SAC alueiden perustamismenettely ja suojelutoimenpiteiden toteuttaminen Luontodirektiivin 1 artiklan l-kohta

Lisätiedot

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Merenhoidon toimenpideohjelma vuosille 2016-2022 Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus 2.3.2015 Merenhoidon suunnittelu Meristrategiadirektiivi 2008 Laki vesien- ja merenhoidosta (muutos) 2011 Suomen

Lisätiedot

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA

VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA VESILAIN MUUTOKSET 611/2017 ERITYISESTI VESISTÖN KUNNOSTUSHANKKEIDEN NÄKÖKULMASTA Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 2018 Suomen ympäristökeskus 30.1.2018 1 I Vesilainsäädännön käyttöoikeussääntelyn

Lisätiedot

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus

Puruvesi-seminaari Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen. Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Puruvesi-seminaari 6.9.2016 Vesienhoitosuunnitelmien toteuttaminen Ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskus Vesienhoidon lainsäädäntö Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Vesienhoidosta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys?

Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Tuumasta toimenpideohjelmaan Mistä merenhoidon suunnittelussa oikein on kysymys? Merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015, Helsinki Neuvotteleva virkamies Maria Laamanen, YM 2 Meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

ELYt ja merialueiden suunnittelu

ELYt ja merialueiden suunnittelu ELYt ja merialueiden suunnittelu Varsinais-Suomen EL- keskus, Outi Vesakoski, Luonnonsuojelu 15.4.2010 1 2 ELYt ja luonnon monimuotoisuus Tehtävät Valvoo suotuisan suojeluntason toteutumista lajeilla ja

Lisätiedot

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO

Kuuleminen SAC-työryhmän tehtävät. Satu Sundberg, YM/LYMO Kuuleminen 14.3.2013 SAC-työryhmän tehtävät Satu Sundberg, YM/LYMO Työn tavoitteet, aikataulu ja osallistaminen Taustalla luonto- ja lintudirektiivien tulkinnan täsmentyminen EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännössä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0285 (NLE) 15528/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: MAR 175 ETS 29 MI 884 COMPET 624 EDUC 324 MARE 12 PECHE

Lisätiedot

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus 14.3.2019 Bank, Helsinki Muutostarpeet EU-oikeus Muutosten teemat (täydentävät toisiaan) A. Ympäristötavoitteet

Lisätiedot

Säännöstelyluvan muuttaminen

Säännöstelyluvan muuttaminen Säännöstelyluvan muuttaminen Näkökulmana Pirkanmaan keskeiset järvet Oikeudelliset edellytykset Tarvitaanko säännöstelyluvan muuttamiseen lupa? VL2:2 4 mom Lupa tarvitaan myös luvan saaneen vesitaloushankkeen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Kalatalousavustukset. Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousavustukset Vedet kuntoon Keski-Suomessa tilaisuus 29.5.2017 Mari Nykänen Pohjois-Savon ELY-keskus/Järvi-Suomen kalatalouspalvelut ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hallinnoimat määrärahat,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson

Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa. Esko Gustafsson Natura-2000 ohjelman huomioon ottaminen erilaisissa hankkeissa ja kaavoituksessa Esko Gustafsson Natura 2000 ohjelma Taustalla luontodirektiivin määräykset Kohteet luontodirektiivin mukaisia (erityisten

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.1.2017 L 19/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/117, annettu 5 päivänä syyskuuta 2016, kalastusta koskevista säilyttämistoimenpiteistä

Lisätiedot

EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö

EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö EU-oikeuden vaatimukset Kuuleminen 15.5.2013 Lainsäädäntöneuvos Heikki Korpelainen, Ympäristöministeriö Natura 2000 -verkoston muodostamisesta suojelutoimenpiteisiin Luontodirektiivin 3 ja 4 artikla säätelevät

Lisätiedot

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus

Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Merialuesuunnitteludirektiivin valmistelu - tilannekatsaus Tiina Tihlman, ympäristöministeriö Merialueiden suunnittelu Suomessa seminaari 30.1.2014 SYKE & WWF Puitedirektiiviehdotus merialueiden suunnittelun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO

EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO EUROOPAN KOMISSIO YMPÄRISTÖASIOIDEN PÄÄOSASTO Pääjohtaja Bryssel 2 3 JAN. 2017 ENV/C2/LMR/gm Ares(2016) Suurlähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve Täysivaltainen erikoissuurlähettiläs Suomen pysyvä

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle

LIITTEET. asiakirjaan. komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.10.2015 COM(2015) 481 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle suojeltujen perustamisen edistymisestä (meristrategiapuitedirektiivin

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Ympäristövaliokunta 8.12.2015 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit eivät kuulu

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö

HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö HE 122/2015 vp Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.2.2016 Kristiina Isokallio Kansainvälisten asiain neuvos Ympäristöministeriö Painolastivedet ja vieraslajit, taustaa Ihmisten mukanaan tuomat vieraslajit

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu

EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä. Nunu Pesu EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevien toimien tehostaminen 2020 mennessä Nunu Pesu 11.9.2018 EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevat päätavoitteet Luontodirektiivin yleisenä tavoitteena on edistää luonnon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2014 COM(2014) 267 final 2014/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka Hallituksen esitys yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 204/2017 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri

Lisätiedot

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto

Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012. Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Merialuesuunnittelu Suomessa nyt Itämeri foorumi 2012 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto EU Meripolitiikka, merialuesuunnittelu, meristrategiadirektiivi

Lisätiedot

HE 262/2016 VP VESILAINSÄÄDÄNNÖN KÄYTTÖOIKEUSSÄÄNTELYN UUDISTAMISEKSI

HE 262/2016 VP VESILAINSÄÄDÄNNÖN KÄYTTÖOIKEUSSÄÄNTELYN UUDISTAMISEKSI HE 262/2016 VP VESILAINSÄÄDÄNNÖN KÄYTTÖOIKEUSSÄÄNTELYN UUDISTAMISEKSI 1 HAVAINNEKUVIA VESITALOUSHANKKEISTA 2 Kuva 1. Lillmälön ja Prostvikin lauttarantojen laituri- ja satamarakenteiden uusiminen sekä

Lisätiedot

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015. 7/2015 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä tammikuuta 2015 7/2015 Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön

Lisätiedot

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.

Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa. Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6. 1 16.6.2017 Luontoarvojen oikeudellinen sääntely kunnostushankkeissa Tuire Taina, KHO Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2017 Tampere 13.6.2017 Esityksen sisältö Vesilaki Luonnonsuojelulaki Vesienhoidon

Lisätiedot

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12. VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.2016 Riitta Ikäheimo 8.12.2016 1 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.2.2014 COM(2014) 83 final 2014/0042 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriympäristön suojelukomitean 66. istunnossa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa

Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa Lupaviranomaisen tehtävät petovahinkotilanteessa Suomen riistakeskus riistapäällikkö Keijo Kapiainen 5.9.2012 10.9.2012 Suomen riistakeskus 1 ML 41 a :n 1 momentti: Edellytykset eräiden riistaeläinlajien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2015 COM(2015) 146 final 2015/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriympäristön suojelukomitean 68. istunnossa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista sekä niiden ja hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten noudattamisen valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen liitteiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto

Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso. Espoo Nina Nygren, Tampereen yliopisto Ekologinen kompensaatio ja liito-oravan suotuisa suojelun taso Espoo 11.4.2013 Nina Nygren, Tampereen yliopisto Luontodirektiivin tavoitteet Tavoite: edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä suojelemalla

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla

(5) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaisia, 1 artikla 16.1.2015 L 10/19 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2015/57, annettu 15 päivänä tammikuuta 2015, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta

Lisätiedot

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena

Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena Pekka Kemppainen, MMM Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari SYKE 26.1.2012 Uusi vesilaki vesistökunnostusten tukena 1. Järvien nostohankkeet

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Aavan meren suojelun edistäminen (nk. BBNJprosessi) Ympäristövaliokunta Sara Viljanen, YM Margareta Klabbers, UM

Aavan meren suojelun edistäminen (nk. BBNJprosessi) Ympäristövaliokunta Sara Viljanen, YM Margareta Klabbers, UM Aavan meren suojelun edistäminen (nk. BBNJprosessi) ja arktiset meret Ympäristövaliokunta 17.6.2016 Sara Viljanen, YM Margareta Klabbers, UM Aava meri ja sen suojelun nykytila - YK:n merioikeusyleissopimus

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

Länsi- Lapin luonnonsuojelualueiden perustaminen

Länsi- Lapin luonnonsuojelualueiden perustaminen Länsi- Lapin luonnonsuojelualueiden perustaminen Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen kevät 2018 Valmistelutyöstä Alueiden rajaukset ja taustatiedot on selvitetty Metsähallituksessa yhteistyössä Lapin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta /2011 Laki. vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta /2011 Laki. vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä maaliskuuta 2011 272/2011 Laki vesienhoidon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2011 Eduskunnan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista

Lisätiedot

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa

Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa Arkeologisten kohteiden huomioon ottaminen ympäristön lupa asioissa 24.11.2016 Kaarlo Katiskoski Itä ja Pohjois Suomen kulttuuriympäristöpalvelut KV sopimukset ja arkeologinen kulttuuriperintö Kansallinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto

Lammin päivät Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Lammin päivät 3.10.2018 Ympäristöjuristi Pasi Kallio Suomen luonnonsuojeluliitto Kaivoslaki Maankäyttö- ja rakennuslaki Ympäristönsuojelulaki Vesilaki Luonnonsuojelulaki YVA-laki... poronhoitolaki, erämaalaki,

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9.

Luonnonsuojelu- lainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg SYS:n ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 28.9. Luonnonsuojelulainsäädännön tarkistamistarpeet SYS:n seminaari 8.9.2011 Hallitusneuvos Satu Sundberg 1 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kestävä käyttö YK:n biologista monimuotoisuutta koskeva

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0020(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0020(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 25.11.2013 2013/0020(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta allekirjoittamaan ja ratifioimaan

Lisätiedot

Ref. Ares(2017) /06/2017

Ref. Ares(2017) /06/2017 PERMANENT REPRESENTATION OF FINLAND TO THE EUROPEAN UNION EUE2017-01430 Ref. Ares(2017)2757970-01/06/2017 EUE Hakkarainen Veera(UM) 22.05.2017 European Commission DG Environment Director-General Daniel

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

A7-0277/102

A7-0277/102 10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 2001/0277(COD) 22. toukokuuta 2002 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnalle Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus

Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus Miten merisuojelualueista saadaan tehokkaita? 08. JOULUKUUTA, 2011 Erikoissuunnittelija Jan Ekebom /Metsähallitus Esityksen sisältö Mitä suojelualueella tarkoitetaan? Mitä tehokkuudella tarkoitetaan? Mikä

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus seminaari 29.10.2012 HAMK Tommi Muilu Taustaa Vesilain uudistuksella tehostetaan vesitalousasioiden

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot