Vastine asemakaavaluonnoksesta jätettyihin mielipiteisiin ja lausuntoihin. 1. Jere Nieminen, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry 14.2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastine asemakaavaluonnoksesta jätettyihin mielipiteisiin ja lausuntoihin. 1. Jere Nieminen, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry 14.2."

Transkriptio

1 LAHDESJÄRVI-- JA, AUTOMIEHENKATU JA. LIIKETONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN TARKISTAMINEN (IKEA JA IKANO). KAAVA NRO. Vastine asemakaavaluonnoksesta jätettyihin mielipiteisiin ja lausuntoihin Asemakaavaluonnos nro oli nähtävillä... ja siitä pyydettiin lausunnot kaupungin asianomaisilta toimialoilta ja muilta viranomaistahoilta. Luonnoksesta jätettiin kaksi mielipidettä ja kahdeksan lausuntoa, joista neljässä oli huomauttamista. Mielipiteet ja lausunnot ovat kokonaisuudessaan vastineluettelon liitteenä. MIELIPITEET. Jere Nieminen, Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry.. Mielipiteessä toivotaan, että kaavan hulevesiratkaisut toteutuvat esitetyllä tavalla. Lisäksi esitetään, että neuvoteltaisiin mahdollisuudesta rakentaa liikerakennuksen katolle kevyt viherkatto. Vastine: Asemakaavaan lisätään merkintä, jonka mukaan rakennukset suositellaan rakennettavaksi viherkattoisina, jolloin ne toimivat hulevesijärjestelmän viivytysalueina. Tontin toteutussuunnittelun yhteydessä tulee laatia hulevesien hallintajärjestelmien toteutussuunnitelma, jossa tarkennetaan yksittäisten menetelmien sijaintia, mitoitusta ja yksityiskohtia.. Lahdesjärven osallisryhmä.. Asiamies: Esko Vuoristo Osalliset: Tampereen rakennussuojeluseura ry Höytämöjärvi-yhdistys ry Särkijärven yhdistys ry Suomen Maankäytön Seura Suomen Ympäristökamari Kalevi Sinisalo, Juhani Lång, Elmer Kvist, Yrjö Koski, Timo Koivula, Jarmo Virta Osallistumisjärjestelyihin liittyen todetaan, että kaikkea kaava-aineistoa ei saatu käyttöön eikä aiempaan mielipiteeseen saatu perusteltua vastausta. Mielipiteessä viitataan Lahdesjärvi-Lakalaivan alueen kaavoitusprosessiin, josta puuttuu pitkän tähtäyksen visio. Alueen tonttikohtainen asemakaavoitus on ennenaikaista ja kaavoitus tulee keskeyttää, kunnes Lahdesjärven osayleiskaava on lainvoimainen. Mielipiteessä esitetään, että hankkeeseen liittyy erimielisyyksiä viranomaistasoilla. Mielipiteessä todetaan, että kaupallisten tilojen rakentaminen Lahdesjärvelle haittaa kaupunkikeskustan kehittymistä. Alueelle ei ole järkevää joukkoliikennemahdollisuutta, mikä lisää yksityisautoilua. Asemakaavaan nro liittyen todetaan, että kaavassa esitetty päivittäistavarakaupan myyntitila on jo käytetty Ikeassa ja että kaupan

2 palveluverkkoselvitys ei huomioi kasvavaa nettikauppaa. Lisäksi todetaan, että Ikea on kotimaisen teollisuuden ja kaupan kannalta haitallinen. Mielipiteessä todetaan, että asemakaavassa ei oteta huomioon lentomelua eikä pelastuslain säädöksiä ja että Ikea-Ikanon kauppakeskuksen turvallisuusympäristö on puutteellinen. Vastine: Osallistumisjärjestelyt Asemakaavatyössä on toimittu normaalien osallistumisjärjestelyjen mukaan. Aineistojen nähtävillä oloista julkaistaan kuulutukset kaupungin ilmoituslehdessä. Aineisto on esillä nähtävilläoloaikana Palvelupiste Frenckellissä sekä kaavoituksen Internet-sivuilla. Osallisille toimitetaan tieto kaavan vireille tulosta sekä asemakaavaluonnoksen ja asemakaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta. Nämä ovat ajankohdat, jolloin osallisilla on mahdollisuus jättää mielipiteitä asemakaavasta. Asemakaavan muutosta esiteltiin myös yleisötilaisuudessa.. Palvelupisteessä. Asemakaavaa koskevat asiakirjat, taustaselvitykset ja lähdemateriaali on lueteltu asemakaavan selostuksessa. Palvelupisteestä saa kopiot aineistosta voimassa olevan kopiohinnaston mukaisesti sen mukaan, mikä on julkista ja mikä ainoastaan valmisteluun liittyvää aineistoa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettyyn palautteeseen on vastattu kaavaprosessin vaiheen mukaisella tarkkuudella. Palautteet sekä vastineet niihin kirjattiin vastineluetteloon, joka on kaavan liitteenä. Lahdesjärven osayleiskaava Lahdesjärven osayleiskaavaprosessi on vielä kesken. Asemakaava-alueella on nyt voimassa v. vahvistettu Lahdesjärvi-Lakalaiva-Nirva -osayleiskaava, jossa kortteli on merkitty teollisuus- ja varastoalueeksi. Alueelle sijoittuvat toiminnot saavat sisältää liike- ja toimistotiloja enintään % kerrosalasta. Vuoden osayleiskaavaa laadittaessa rakennuslaissa ei vielä ollut vähittäiskaupan suuryksiköiden ohjausta koskevia säännöksiä. Siten yleiskaavan liikerakentamista koskevan määräyksen sisältöä on Pirkanmaan ELY-keskuksen mukaan perustellusti voitu asemakaavoituksessa tulkita ja toteuttaa alueelle vähittäiskaupan suuryksikkö. Tässä asemakaavan muutoksessa liikekerrosalan kasvu ei ole kokonaisuudessaan kovin merkittävä nykyiseen asemakaavaan verrattuna eikä asemakaavan muutosta voida pitää voimassa olevan yleiskaavan vastaisena. Korttelin asemakaavoitusta ei ole tarpeen keskeyttää Lahdesjärven osayleiskaavaprosessin keskeneräisyyden vuoksi. Viranomaisyhteistyö Asemakaavan muutoksesta järjestettiin MRL :n mukainen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu... Neuvotteluun osallistuivat Pirkanmaan ELYkeskus, kaavamuutoksen hakijat, Tampereen kaupungin kaavoitusviranomaiset, kaavan laatijakonsultti ja hankesuunnittelukonsultti. Kokouksessa selvitettiin viranomaisten tavoitteita ja punnittiin tehtyjen ja laadittavien selvitysten riittävyyttä. Viranomaisneuvottelun muistio on asemakaavan liiteasiakirjoissa. Kaavan valmisteluvaiheessa Pirkanmaan ELY-keskukselle on esitelty kaavamuutoksen lähtökohtia, liikenneselvitystä, hulevesi- ja ympäristösuunnitelmaa sekä kaupallista selvitystä. Pirkanmaan ELY-keskukselta

3 pyydettiin ja saatiin lausunto asemakaavaluonnoksesta. Tämän jälkeen ELYkeskuksen kanssa on keskusteltu yksityiskohtaisemmin kaavan sisällöstä ja kaavamerkinnöistä. Pirkanmaan ELY-keskukselta pyydetään lausunto asemakaavaehdotuksesta. Toinen viranomaisneuvottelu järjestetään siinä vaiheessa, kun asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä ja siitä on saatu lausunnot ja muu palaute. Kaavamuutoksen vaikutus kaupunkirakenteeseen Pirkanmaan ELY-keskus viittaa lausunnossaan kaavamuutoksen yhteydessä laadittuun kaupan palveluverkkoselvitykseen ja toteaa, että paljon tilaa vaativan kaupan sijoittumista Lahdesjärven alueelle voidaan pitää koko kaupunkiseudun yhdyskuntarakennetta tasapainottavana ratkaisuna. Tampereen kaupungin alueella paljon tilaa vaativan kaupan siirtymä Lahdesjärvelle vapauttaa tilaa mm. aluekeskuksista muuhun käyttöön. Joukkoliikenneyhteydet Lahdesjärven joukkoliikennepalvelut ovat tällä hetkellä melko vaatimattomia. Keskustasta ja Hatanpäältä alueelle on yhteys kaikkina viikonpäivinä minuutin välein, mutta matka-aika ei ole kilpailukykyinen henkilöauton kanssa. Tilanne on kuitenkin muuttumassa nopealla aikataululla. Vuoreksen alueen kehittyminen muuttaa merkittävästi Lahdesjärven alueen saavutettavuutta joukkoliikenteellä... aloittaa uusi linja, Keskustori Vuores Hervanta. Linjalla liikennöidään kaikkina päivinä min välein. Linja kulkee Lahdesjärven alueen läpi reittiä keskusta Lempääläntie Automiehenkatu Vuoreksen puistokatu Vuores Hervanta. Linjan liikenteen aloittaminen kaksinkertaistaa vuorotarjonnan Lahdesjärvellä nykyiseen verrattuna. Lisäksi se lähes puolittaa matka-ajan Lahdesjärven ja keskustan välillä ja supistaa Hervannan ja Lahdesjärven välisen matka-ajan alle kolmannekseen nykyisestä. Kun Vuoreksen asukasmäärä kasvaa, tulee tarpeelliseksi tihentää linjan vuoroväliä. Tämä lisää joukkoliikennetarjontaa Automiehenkadulla entisestään. Lentomelu ja turvallisuus Asemakaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot mm. Tampereen kaupungin ympäristönsuojelulta, terveydensuojelulta, rakennusvalvonnalta ja Tampereen aluepelastuslaitokselta, eikä heillä ollut huomautettavaa kaavasta. Turvallisuusjärjestelyjen lainmukaisuus tarkistetaan rakennuslupakäsittelyssä. LAUSUNNOT. Kiinteistötoimi.. Tontin rakennuskiellon välttämiseksi ennen kaupunginhallituksen käsittelyä tulee haettavaksi "vanhan asemakaavan" pohjalta laadittu rakennuslupa. Vastine: Merkitään tiedoksi.

4 . Rakennusvalvonta.. Rakennusvalvonta kysyy, miksi paljon tilaa vaativa ja muu erikoiskauppa on vielä mainittu asemakaavassa, vaikka paljon tilaa vaativan erikoiskaupan käsite poistettu MRL:stä. Lausunnossa todetaan, että asemakaavassa olisi hyvä määritellä pysäköinnin jäsennöinnistä ja väljentää pohjoisosan rakennusalaa laajennuksen kohdalla. Lisäksi pyydetään tarkennusta maanalaiseen tilaan, mainosrakenteeseen ja polttoaineen jakeluasemaan liittyen. Vastine: Kaavassa on haluttu eritellä paljon tilaa vaativan ja muu erikoiskaupan määrää. Kaupan säännökset muuttuvat paljon tilaa vaativan tavaran kaupan osalta, jonka jälkeen se sisältyy vähittäiskaupan suuryksikön määritelmään. Paljon tilaa vaativan erikoiskaupan käsite ei sinänsä ole hävinnyt. Kaavakartassa tehtiin tarkennuksia pohjoisosan rakennusalan ja maanalaiseen tilan rajaukseen sekä mainosrakenteen ja polttoaineen jakeluaseman rakennusaloihin. Lisäksi kaavakarttaan ja rakentamistapaohjeeseen lisättiin määräys piha-alueen käsittelystä.. Fingrid.. Fingrid oyj on lunastanut kiinteistöjen käyttöoikeuden supistuksen kaava-alueen eteläpuolella kulkevalle metriä leveälle johtoalueelle. Lausunnossa selvitetään asioita, jotka tulee huomioida kv:n johdon läheisyyteen rakennettaessa. Vastine: m leveä johtoalue ei ulotu kaavamuutosalueelle.. Pirkanmaan ELY-keskus.. Lausunnossa selvitetään kaavamuutoksen reunaehtoja maankäyttö- ja rakennuslain sekä voimassa olevien kaavojen lähtökohdista. ELY-keskus toteaa, että asemakaavamuutoksen mukainen liikekerrosalan kasvu ei ole kovin merkittävä eikä asemakaavan muutosta tällä perusteella voida pitää voimassa olevan yleiskaavan vastaisena, kun huomioidaan maakuntakaavan maankäyttö ja vähittäiskaupan suuryksikkövaraus. Asemakaavaluonnoksessa koko korttelialue on osoitettu yhdellä KM-merkinnällä ja rakennusoikeudet on jaettu kahdelle rakennusalalle, jotka ovat toteutettavissa yhtenä kokonaisuutena. Lausunnossa kuitenkin todetaan, että koska rakennusoikeudet on osoitettu erillisille rakennusaloille, asemakaavan ohjausvaikutus suuryksiköiden lukumäärän suhteen jää epäselväksi. ELY-keskus toteaa, että korttelialueelle soveltuvampi käyttötarkoitus on KMK (liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa maankäyttö- ja rakennuslain d :ssä tarkoitetun myymäläkeskittymän). Toteutuneen IKEA:n rakennusala on syytä osoittaa km-merkinnällä, johon liittyvällä määräyksellä rakennusoikeus varataan sisustustavaroita myyvälle vähittäiskaupan suuryksikölle. Lisäksi on syytä määrätä myymäläyksiköiden maksimikoko sekä tavaravalikoiman laatua.

5 Lausunnossa viitataan kaupan palveluverkkoselvitykseen ja todetaan, että paljon tilaa vaativan kaupan sijoittumista Lahdesjärven alueelle voidaan pitää yhdyskuntarakennetta tasapainottavana ratkaisuna. ELY-keskus huomauttaa, että liikenneselvityksessä esitettyihin ongelmakohtiin, parkkipaikkojen saatavuuteen ja kevyen liikenteen järjestelyihin tulee kiinnittää huomiota. Lisäksi asemakaavassa tulisi määrätä tarkemmin jalankulkualueiden ja istutusten järjestämisestä. Vastine: Korttelin käyttötarkoitukseksi osoitetaan KMK; liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa maankäyttö- ja rakennuslain d :ssä tarkoitetun myymäläkeskittymän. Korttelin rakennusaloille saa sijoittaa paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan piiriin luettavia vähittäiskaupan suuryksiköitä (ptvsy). Tontin länsireunaan Ikean puolelle osoitetaan rakennusala, jolle saa sijoittaa yhden seudullisesti merkittävän sisustustavaroita myyvän vähittäiskaupan suuryksikön (km-). Tontin itäreunaan Ikanon puolelle osoitetaan rakennusala, jolle saa paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan lisäksi sijoittaa sisustus- ja urheilutavaroita myyviä vähittäiskaupan suuryksiköitä. Kyseisen yksittäisen suuryksikön kerrosala saa olla enintään k-m² (km-()). Kaavaan lisättiin määräys pysäköintialueiden jäsentelystä, pihamaan viimeistelystä sekä jalankulkualueiden erottamisesta. Pysäköintialueiden jäsentelyä ja kevyen liikenteen järjestelyitä ohjataan tarkemmin kaavan liitteenä olevassa akentamistapaohjeessa.. Kaupunkikehitysryhmä..: Ei huomauttamista. Ympäristönsuojelu..: Ei huomauttamista. Tampereen aluepelastuslaitos..: Ei huomauttamista. Tampereen Sähköverkko Oy..: Ei huomauttamista

6 YHTEENVETO Mielipiteiden, lausuntojen, neuvottelujen ja jatkosuunnittelun perusteella kaavaan tehtiin seuraavat tarkistukset: - Korttelin käyttötarkoitukseksi osoitetaan liikerakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa maankäyttö- ja rakennuslain d :ssä tarkoitetun myymäläkeskittymän (KMK). - Kaavaan lisättiin määräys, jonka mukaan kortteliin saa sijoittaa paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan piiriin luettavia vähittäiskaupan suuryksiköitä (ptvsy). - Ikean puolelle osoitetaan määräys, jonka mukaan rakennusalalle saa sijoittaa yhden seudullisesti merkittävän sisustustavaroita myyvän vähittäiskaupan suuryksikön (km-). - Tulevan Ikanon puolelle osoitetaan määräys, jonka mukaan rakennusalalle saa paljon tilaa vaativan erikoistavaran kaupan lisäksi sijoittaa sisustus- ja urheilutavaroita myyviä vähittäiskaupan suuryksiköitä. Kyseisen yksittäisen suuryksikön kerrosala saa olla enintään k-m² (km-()). - Rakennusalojen ja maanalaisen tilan (ma/av) rajoja tarkistettiin. - Mainosrakenteen (mr ()) ja polttoaineen jakeluaseman (pj-) rakennusaloja tarkistettiin. - Kaavaan lisättiin määräykset pysäköintialueiden jäsentelystä, pihamaan viimeistelystä sekä jalankulkualueiden erottamisesta (ist- ja ist-). - Kaavan lisättiin määräys, jonka mukaan tontille saa rakentaa varsinaisen rakennusoikeuden lisäksi ilmastointikonehuoneita, joiden kerrosala saa olla enintään % rakennusoikeudesta (+iv%). - Hulevesimääräyksiä tarkistettiin siten, että rakennukset suositellaan rakennettavaksi viherkattoisina, jolloin ne toimivat hulevesijärjestelmän viivytysalueina. Rakennuslupaasiakirjoihin on liitettävä rakennushankkeen pohjalta laadittu selvitys hulevesimenetelmistä. Rakentamisen aikaisesta hulevesien hallinnan toteuttamisesta tulee tehdä suunnitelma ennen rakentamiseen ryhtymistä (hule-).

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ KIINTEISTÖTOIMI / LAUSUNTOPYYNTÖ Maankäytön suunnittelu pyytää lausuntoa asemakaavan muutosluonnoksesta nro koskien: LAHDESJÄRVI-- ja, Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO), kaavaluonnos ja tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan suunnittelija: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen, Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Palautus.. mennessä. Mahdolliset kommentit: Tontin rakennuskiellon välttämiseksi ennen kaupunginhallituksen käsittelyä tulee haettavaksi "vanhan asemakaavan" pohjalta laadittu rakennuslupa. Ei huomauttamista Ei huomauttamista asemakaavalliseen puoleen.. Reino Pulkkinen päiväys lausunnon antajan nimi Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on sovittava erikseen suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

17 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ RAVA/ALUEEN LUPA-ARKKITEHDIN /KAKE, VIRANOMAISYKS. LAUSUNTO ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kartta no Päiväys.. Asiaa suunnittelee: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Kaupunginosa Kortteli Tontti LAHDESJÄRVI ja Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO) Lisätietoja: Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on erikseen sovittava suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Lomake palautetaan suunnittelupalveluihin.. mennessä. Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

18 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Ei huomauttamista Lausunto liitteenä Lausuntoteksti: - Ptvl+mekl; paljon tilaa vaativan erikoiskaupan käsite poistettu MRL:stä, miksi mainittu vielä tässä? - Asemakaava ja havainnekuva eivät vastaa sisällöltään täysin toisiaan; mikäli tarkoituksena on rakentaa havainnekuvan mukainen laaja pysäköintialue kahden rakennusmassan väliin, olisi jo asemakaavassa hyvä määritellä pysäköintialueen jäsennöinti esim. istutuksin tms. Pysäköimispaikka on erikseen määritelty tontin eteläosaan. - Havainnekuvassa Ikean uusi viisto laajennusosa näyttäisi ylittävän asemakaavaan merkityn viiston rakennusalan rajan. Voisiko rakennusalan raja kulkea tässä suorassa linjassa, ts. olla niin joustava, että mahdollisesti esim. suunnitelmien muuttuessa ei tarvittaisi poikkeamista tuoreesta kaavasta? - Ma/av; tarkoittaako "maanalainen tila" aiemmin yleisesti käytössä ollutta selkeämpää määräystä "alueen osa, jolle saadaan sijoittaa maanalaisia tiloja"? Rajautuuko tämä alueen osa rakennusalojen rajoihin länsi-, pohjois- ja itäreunoiltaan, mutta tontin rajaan eteläreunaltaan? - Mr(); onko alue ohjeellinen vai onko tarkoitus, että mainosrakenne voi sijaita vain juuri tässä paikassa? - Rakennusalakohtaisista rakennusoikeuksista; Pj-; kyseessä on ilmeisesti ns. kylmä asema, koska ko. rakennusalalle ei ole osoitettu rakennusoikeutta?.. rava/ Annika Alppi Päiväys Lausunnon antajan nimi HUOM. Lomake palautetaan kakemasu@tampere.fi Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ KAUPUNKIKEHITYSRYHMÄN LAUSUNTO ASEMAKAAVAN MUU- TOSLUONNOKSESTA Kartta no Päiväys.. Asiaa suunnittelee: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Kaupunginosa Kortteli Tontti LAHDESJÄRVI ja Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO) Lisätietoja: Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on erikseen sovittava suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Lomake palautetaan suunnittelupalveluihin.. Ei huomauttamista Lausuntoteksti:.. Jyrki Laiho Päiväys Lausunnon antajan nimi HUOM. Lomake palautetaan mennessä. Lausunto liitteenä Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

32 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ YMPÄRISTÖNSUOJELUN /KAKE, VIRANOMAISYKS. LAUSUNTO ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kartta no Päiväys.. Asiaa suunnittelee: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Kaupunginosa Kortteli Tontti LAHDESJÄRVI ja Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO) Lisätietoja: Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on erikseen sovittava suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Lomake palautetaan suunnittelupalveluihin.. Ei huomauttamista Lausuntoteksti:.. Harri Willberg Päiväys Lausunnon antajan nimi HUOM. Lomake palautetaan mennessä. Lausunto liitteenä Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

33 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOKSEN LAUSUNTO ASEMA- KAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kartta no Päiväys.. Asiaa suunnittelee: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Kaupunginosa Kortteli Tontti LAHDESJÄRVI ja Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO) Lisätietoja: Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on erikseen sovittava suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Lomake palautetaan suunnittelupalveluihin.. Ei huomauttamista Lausuntoteksti:.. Pekka Mutikainen Päiväys Lausunnon antajan nimi HUOM. Lomake palautetaan mennessä. Lausunto liitteenä Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

34 TAMPERE Kaupunkiympäristön kehittäminen () Maankäytön suunnittelu Pvm.. Dnro TRE:/../ TAMPEREEN SÄHKÖVERKKO OY:N LAUSUNTO ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kartta no Päiväys.. Asiaa suunnittelee: Kaava- ja tonttiapu Ali Karjalainen Asiaa hoitaa: Anna Hyyppä, puh. Kaupunginosa Kortteli Tontti LAHDESJÄRVI ja Automiehenkatu ja, liiketontin käyttötarkoituksen muuttaminen ja rakennusoikeuden tarkistaminen (IKEA ja IKANO) Lisätietoja: Mikäli tarvitsette lisäaikaa lausunnon antamiseen, siitä on erikseen sovittava suunnittelijan kanssa. Lausunnon puuttuessa tulkitsemme, ettei teillä ole huomauttamista asiasta. Lomake palautetaan suunnittelupalveluihin.. Ei huomauttamista Lausuntoteksti:.. Kari Tappura Päiväys Lausunnon antajan nimi HUOM. Lomake palautetaan mennessä. Lausunto liitteenä Postiosoite Käyntiosoite Puhelin Faksi Sähköposti ja kotisivu PL Frenckellinaukio B kirjaamo@tampere.fi TAMPERE III krs. () ()

TAMPEREEN KAUPUNKI Pappila , katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu 1, TOAS. Asemakaava nro 8453.

TAMPEREEN KAUPUNKI Pappila , katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu 1, TOAS. Asemakaava nro 8453. TAMPEREEN KAUPUNKI.. Pappila--, katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu, TOAS. Asemakaava nro. Diaarinumero: TRE: /../ PALAUTEKOOSTE Aloitusvaiheen nähtävilläoloaikana... saadut mielipiteet ja lausunnot

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015 TAMPEREEN KAUPUNKI.. XI (KYTTÄLÄ), HÄMEENKATU a, TONTIN MUODOSTAMINEN RAVINTOLAKIINTEISTÖLLE. Asemakaava nro Diaarinumero: TRE: /../ PALAUTEKOOSTE Luonnoksesta nähtävilläoloaikana.... saadut lausunnot

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.06.2011. LIELAHTI-2500-11, SELLUKATU 20, TEOLLISUUS- JA VARASTORAKENNUSTEN TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA VARASTOTILOJEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 4032/10.02.01/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 05.11.2012. RISTINARKKU 4947-1, -2, -5, VEHNÄMYLLYNKATU 27, 29, 31, PIENTEOLLISUUS- TONTTIEN RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN,

Lisätiedot

Kaava 8524 Ikuri. OAS ja luonnos vaiheen palautteet

Kaava 8524 Ikuri. OAS ja luonnos vaiheen palautteet Kaava Ikuri OAS ja luonnos vaiheen palautteet PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO.. DIAR: / Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu PL TAMPERE Lausuntopyyntönne.. TAMPERE, IKURI/IKURINKAARI,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.6.2013 SARANKULMA-786-12, NUUTISARANKATU 9, PIHKANOKANKATU 1, ASEMAKAAVA- MUUTOS POLTTONESTEEN MYYNTIPISTEEN OSOITTAMISEKSI TONTILLE,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010

TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 TAMPERE Dnro TRE: 1031/10.02.01/2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.8.2010 LAKALAIVA-6037-9, -10, -11 JA -12, TEOLLISUUSTONTTIEN MUUTTAMINEN LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Kaava 8497 Haukiluoma. OAS ja luonnos vaiheen palautteet

Kaava 8497 Haukiluoma. OAS ja luonnos vaiheen palautteet Kaava Haukiluoma OAS ja luonnos vaiheen palautteet PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO.. DIAR: Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu PL TAMPERE Lausuntopyyntönne.. TAMPERE, HAUKILUOMA,

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT , 37, 38, 39, 40 ja 41 SEKÄ KATUALUETTA.

TAMPEREEN KAUPUNKI KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT , 37, 38, 39, 40 ja 41 SEKÄ KATUALUETTA. TAMPEREEN KAUPUNKI.. KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT -,,,, ja SEKÄ KATUALUETTA. Asemakaava nro Diaarinumero: TRE:/../ PALAUTEKOOSTE Asemakaavaluonnoksesta nähtävilläoloaikana....

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 4, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄIS- KAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA NRO 8579. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.11.2008, tark. 27.10.2009 TESOMAN LIIKEKESKUKSEN KEHITTÄMINEN, TESOMAJÄRVI-3804-1, -5, -7 JA - 8, TESOMANKATU 2-4, TESOMANVALTATIE 37, KAAVA NRO 8301.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.5.2007 tark. 5.7.2007 PIENTALOALUEEN TÄYDENTÄMINEN, TONTIN TAKAHUHTI-4973-4 JAKAMINEN, LINNAHAANKATU, KAAVA NRO 8214. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄOLO.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄOLO. 1 LAHDESJÄRVI-6125-5 JA 6, AUTOMIEHENKATU 22 JA 24. LIIKETONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN TARKISTAMINEN (IKEA JA IKANO). KAAVA NRO 8395. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III-31-59, NÄSILINNANKATU 40 Asemakaava nro 8597 Diaarinumero: TRE: 1615/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10. 19.11.2015

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2012 XIII-192-2 ja 3 (RATINA), Sorinkatu 12 ja 16, SORIN NUORISOTALON TONTIN LIITTÄ- MINEN POLIISITALON TONTTIIN JA KERROSALAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS

PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.4.2008 LEINOLA, Korttelin 6447 täydennysrakentaminen, osoite Kenkirajankatu 11, Kaava nro 8253. TAMPEREEN KAUPUNKI Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503

Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE TRE:8172/10.02.01/2014 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.5.2015 LIELAHTI, TURVESUONKATU 10 KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖKSI. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30. kaupunginosa Jumalniemi, kortteli 1, tontti 6 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0318 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus 2 OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590

KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 tark. 15.6.2015 KAUKAJÄRVI, JUVANKATU 14, ASUIN- JA LIIKERAKENTAMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8590 Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III (NALKALA), HÄMEENPUISTO 39 Asemakaava nro 8584 Diaarinumero: TRE: 7568/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2.5.2011, tarkistettu 31.8.2011 XIX (KALEVANRINNE)- 832-4 ja 6. SAMMONKATU 52-54, TAKOJANKATU 13, LIIKE-, PIENTEOLLISUUS- JA VARASTOALUEEN MUUTTAMINEN

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.3.2013, tarkistettu 3.2.2014 HÄRMÄLÄ-921-5, -14, -15, -16, -17, SARANKULMANKATU 20, ILMAILUNKATU 5 9, ASEMAKAAVANMUUTOS RAKENNUSOIKEUDEN

Lisätiedot

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA

VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI VASARAKATU 23 JA 25 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 15:088 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 2 TONTTIEN 8 JA 9 ASEMAKAAVAN MUUTOS VASARAKATU 23 JA 25 KAAVATUNNUS 15:088 KAAVAN PÄIVÄYS 28.10.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 31.12.2010 15:088

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.6.2016 Härmälä, Lättähatunkatu 1, asemakaavan tarkistaminen. Asemakaava nro 8642. Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.12.2014 HYHKY-1137-18,19 JA 21 PISPALAN VALTATIE 74-78, MYYMÄLÄRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8542 Kaava-alue lähivaikutusalueineen.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2011 HÄRMÄLÄ-768-15, PERKIÖNKATU 63, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA VIRKISTYSALUEEN LIITTÄMINEN TONTIIN. KAAVA NRO 8382 Kaava-alue,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI tark

TAMPEREEN KAUPUNKI tark TAMPEREEN KAUPUNKI 30.05.2016 tark.3.10.2016 VUORES, ISOKUUSI III, POHJOISOSAN ASUINKORTTELIT Asemakaava nro 8639 Diaarinumero: TRE: 2398/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI

1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 18 ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKATU 2 KAAVATUNNUS 01:151 KAAVAN PÄIVÄYS 22.1.2013 KAAVOITUS 01:151 / ASEMAKATU 2 / ASEMAKAAVASELOSTUS

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2007 KAUKAJÄRVI - 5809-11, JUVANKATU 14, UUSI LIIKEKESKUS YLEISTEN RAKENNUSTEN TONTILLE, ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPEREEN KAUPUNKI Dno TRE: 1052/10.02.02/2010 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.6.2011 RANTAPERKIÖ-780-3, -11, -12, -13, LENTOKENTÄNKATU 3, 7 JA 9A SEKÄ SARAN- KULMANKATU

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: Sweco Ympäristö Oy

KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: Sweco Ympäristö Oy KAAVASELOSTUS SÄKYLÄ SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E26662 PÄIVÄYS: 26.1. 2015 Sweco Ympäristö Oy PÄIVÄYS VAIHE PÄÄTÖS / KUULUTUS NÄHTÄVILLÄ TARK. KAAVOITUSPÄÄTÖS 12.5. 2014 22.5. 2014

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus 10.4.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskon kaupunginosan kortteleita 14 ja 43, puistoaluetta sekä suojaviheraluetta koskeva asemakaavan muutos (Laakeritie 2-6)

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI SEPÄNKATU KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVATUNNUS 11:091 A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 19 TONTIN 13 SEKÄ KATU- JA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SEPÄNKATU 14 KAAVATUNNUS 11:091 KAAVAN PÄIVÄYS 3.6.2010 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS

Lisätiedot

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen

Lisätiedot

Lakimies Patricia Nikko Tampereen kaupunki Konsernihallinto, lakiasiat PL 487, Tampere puh ,

Lakimies Patricia Nikko Tampereen kaupunki Konsernihallinto, lakiasiat PL 487, Tampere puh , 1 HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Lausunto asiassa dnro 01943/16/4103, joka koskee valitusta Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä 15.8.2016 123. Päätöksellään kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavaehdotuksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009

LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 1(6) LINJA-AUTOASEMAN JA AMIZZAN KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2009 PROJ.NRO XXX Asemakaavan muutos Keskustie 1 ja-3, korttelit 304 ja 306, OSOITE TAI MUU PAIKANNUS

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Tetriniemi) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 Tampella (IX), Valumallinpolku 4, 5, 7, 11, 12, käyttötarkoituksen muuttaminen ja tonttien muodostaminen. Asemakaava nro 8641.

Lisätiedot