Ohjeita Nekalan siirtolapuutarhaan. rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeita Nekalan siirtolapuutarhaan. rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta"

Transkriptio

1 Ohjeita Nekalan siirtolapuutarhaan rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta

2 Nekalan Siirtolapuutarhayhdistys ry (jäljempänä NSPY) on vuokralaisena Tampereen kaupungin omistamalla maalla. Vuokralaisena NSPY on velvollinen noudattamaan vuokranantajan ohjeita palstoille rakennettavien kevyiden rakenteiden osalta ja vuokra-alueen hoidosta. Mökkikin lasketaan tässä ohjeistossa keveisiin rakenteisiin, koska niitä ei ole tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön eikä vakituiseen asumiseen. NSPY vastaa siitä, että alueen kokonaisuuden suunnittelu säilyy puutarhamaisena, erilaisista muoti-ilmiöistä ja voimakkaista uudistamispyrkimyksistä huolimatta. NSPY on siten velvoitettu antamaan sitovat yleisohjeet yhdistyksen jäsenille kevyen rakentamisen ja palstansa hoidon osalta sekä valvomaan niiden noudattamista. Tämän ohjeen tavoitteena on, että alueen luonne ja kokonaisilme pysyy siistinä ja alkuperäinen siirtolapuutarha-aate säilyy ja mökkiperinne nykypäivään sovellettuna luo viihtyisyyttä. Ohjeiden tarkoituksena on myös estää rakenteista ja niiden käytöstä aiheutuvat haitat ympäristölle ja naapureille. Tästä syystä myös yksittäisen palstan tulee olla alueen yhtenäisyyttä säilyttävä. Rakentamisohjeita ja muita ohjeita tarvitaan, koska siirtolapuutarhat ovat yleensä maisemallisesti arvokkaita kohteita ja niiden merkitys virkistys- ja viheralueina on kiistaton. Ohjeet on sovellettu lähdeaineiston perusteella Nekalan siirtolapuutarha-alueelle Nspyn rakennustoimikunnan toimesta kesällä Lisäksi laadinnan yhteydessä on tarkistettu, että nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa Tampereen kaupungin rakennusjärjestyksen ja rakennustarkastajan kevytrakentamisesta antamien ohjeiden kanssa. Tämä vihkonen on ohjeen 2. painos, johon on tehty selvennyksiä ja lisäyksiä. On myös lisätty kuvat mökin tyyppipiirustuksista ja Tampereen kaupungin ohje jätevesien käsittelystä siirtolapuutarha-alueella. Tämän ohjeen lisäksi yhdistyksen hallitus voi antaa vuosittain muita erityisohjeita ja/tai määräyksiä, jotka liittyvät palstan hoitoon, rakentamiseen ja jätevesien käsittelyyn. Tässä ohjeessa käytetään seuraavia termejä kulkuväylä: palstan edessä oleva tie, jolta on kulkuyhteys palstalle huoltokäytävä: palstojen välissä olevat 60 cm vapaa-alue, joka myös palokujana tunnetaan yleiset alueet: yhdistyksen käytössä oleva alue, kuten Pirtin ja saunan pihapiiri ja yleisten teiden puoleiset raja-alueet.

3 1. Palsta Pinta-alasta 2/3 tulee olla viljeltyä tai istutettua aluetta - hedelmäpuita - pensaita - kukkakasveja - hyötykasveja - ½ viheralasta voi olla nurmea. Muusta kuin viheralasta voi osa olla hiekkaa, soraa, murskepintaista, kivetettyä tai puupinnoitettua (esim. terassi) aluetta. Asfalttia tai paikalla valettua betonia tms. massapinnoitetta ei sallita. Maanpinnan luonnollista korkeutta ei saa oleellisesti muuttaa palstalla eikä sinne saa rakentaa merkittäviä korkeuseroja (esim. yli 50 cm korkeita kumpuja ei sallita). Palstojen väliin jäävän, vapaan huoltokäytävän vähimmäisleveys on 60 cm eli kummallekin palstalle 30 cm. Huoltokäytävää reunustavien istutusten suositellaan alkavan noin cm kauempaa ja tulee olla hyvin tuettuna. Tällöin istutusten juuristo ja oksisto täysikasvuisena pysyvät palstan sisällä ja em. vähimmäisleveys säilyy. Naapurien tulee yhdessä pitää huoltokäytävä kulkukelpoisena ja puhtaana rikkakasveista. Huoltokäytävää ei saa edes väliaikaisesti tukkia, eikä siihen saa varastoida mitään. 2. Kasvillisuus palstalla Jäsenen tulee viljellä palstaansa aktiivisesti ja hoitaa sitä annettujen ohjeiden mukaisesti. Palstalle istutettavien hedelmäpuiden tulee sijaita riittävän etäällä palstan reunoista. Puurakenteisten terassien, patioiden tai rakennettujen oleskelupaikkojen pinta ei saa nousta sitä ympäröivän maanpinnan tasosta yli 0,15 m. Kivetykset on asennettava maanpinnan tasoon ja niin, etteivät sade tms. valumavedet kulkeudu naapurin palstalle. Palstalta pinta- tai sadevesiä ei saa ohjata naapuripalstan puolelle eikä käytäville. Viljelijän velvollisuuksiin kuuluu pitää puhtaana rikkakasveista palstan edustalla oleva eli reunustava kulkuväylä palstan leveydeltä tien keskikohtaan saakka. Palstalla ei saa kasvattaa kotimaisia, luonnonvaraisia puita. Puiden juuristojen ja oksastojen kohdalla noudatetaan aina voimassa olevaa Tampereen kaupungin rakennusjärjestyssääntöä. Puun latvus ei saa ylittää mökin harjakorkeutta (enintään 4,5m). Puiden oksisto ei saa koskettaa sähköjohtoja tai ulottua naapurin palstalle. Pensasmaisen kasvillisuuden enimmäiskorkeus muualla kuin kulkuväylän reunalla on 1,8 m. Yksittäiset koristepen-

4 saat, kuten syreenit, voivat olla enintään 2,5 m korkeita. 3. Palstalle rakentaminen Puut ja pensaat eivät kohtuuttomasti saa varjostaa naapuripalstoja. Kasvillisuus pidetään määrätyssä korkeudessa ja muodossa säännöllisesti leikkaamalla. Kasvillisuus ei saa levitä palstan ulkopuolelle. Kukkapenkkien, marjapensaiden ja nurmikon tulee olla hoidetun näköisiä koko kasvukauden ajan. Nurmikko tulee pitää 4 12 cm korkeana koko kasvukauden ajan ja leikata säännöllisesti. Pensasaidat pitää leikata juhannukseen mennessä. Leikkaus uusitaan tarpeen vaatiessa. Voimakkaasti leviävät rikkakasvit on kitkettävä tai niitettävä ennen kukintaa. Palstan viljelijä kompostoi viherjätteensä palstalla omissa komposteissa. Molokeihin ei saa viedä kompostoituvaa jätettä, poikkeuksena piikkiset oksat (ei orapihlaja) katkottuna. Palstan viljelijä hoitaa palstaansa niin, että pienet tuhoeläimet kuten äkämäpunkki, siruetanat ja lehtokotilot eivät leviä siirtolapuutarha-alueella. Hyvää palstanhoitoa on myös syksyn sadon korjaaminen. Ja mikäli satoa riittää yli oman tarpeen, niin voi laittaa Pirtin ilmoitustaululle ja omalle lähiilmoitustaululle tiedon, jotta omenoita, luumuja tai marjoja voi hakea tai käydä itse poimimassa. Viljelijä on velvollinen huolehtimaan siitä että oma palsta tai muu siirtolapuutarhaalue ei hänen, hänen perheensä tai vieraansa toimesta saastu. Uusi tyyppipiirros länteen Pysyvien rakenteiden purkamisesta ja rakentamisesta tulee aina hakea NSPYn hallitukselta lupa. Lupahakemuksessa tulee esittää mitä tehdään, mihin rakennetaan eli havainnepiirros rakennelmien sijoittumisesta palstalla naapurin/naapureiden hyväksyntä sijoitukselle alustava toteutusaikataulu. Lisäksi suositellaan, että viljelijä ottaa yhteyttä NSPYn rakennustoimikuntaan ennen hakemuksen laadintaa eli mahdollisen rakentamisen suunnittelu- ja mietintävaiheessa. Rakennustoimikunta valmistelee lupahakemukset hallituksen kokoukseen. Vapaamuotoiset hakemukset piirustuksineen voi jättää joko rakennustoimikunnan vetäjälle tai varaston seinässä olevaan punaiseen, lukolliseen postilaatikkoon. Rakennettaessa uutta mökkiä, tulee jäsenen ottaa rakennustöiden valvontaan ulkopuolinen valvoja. Lisätietoja asiasta löydät kotisivuiltamme tai ottamalla yhteyttä rakennustoimikunnan vetäjään. Ennen rakentamisen aloittamista pidetään jäsenen, valvojan ja

5 yhdistyksen edustajan kesken aloituskokous. Palstalle saa rakentaa tyyppipiirustusten mukaisen mökin. Mökkiin voi tehdä lisäksi kylkiäisen. Kylkiäinen voi olla tyyppipiirustuksen mukainen tai maksimissaan 3,5 metriä pitkä ja 1,3 m leveä, ja se voi alkaa joko kivijalan tasolta tai alempaa ja olla sisäkorkeudeltaan noin 1,90 m ja ulkokorkeudeltaan tyyppipiirustuksen mukainen, enintään 2 m. Kaupungin hyväksymiä tyyppipiirustuksia mökistä on olemassa kaksi eri mallia: tyyppi 3a joka julkaistu n luvulla tyyppi 5, joka julkaistu Mikäli mökin sähkömittari vaihdetaan, niin on viljelijän huolehdittava että vanhan mittarin loppulukema ja uuden mittarin alkulukema on kirjattu ylös päivämäärän kera, kahden todistajan allekirjoituksella vahvistettuna. Nämä tiedot toimitetaan sähkömaksujen yhteydessä yhdistykselle. Palstalle saa mökin lisäksi rakentaa ainoastaan seuraavia pysyviä rakenteita: - kasvihuone, harjakattoinen, enimmäispinta-ala 6 m 2 ja enimmäisulkokorkeus 2,1 m - varasto, enimmäispinta-ala 6 m 2 ja enimmäisulkokorkeus 2,1 m, - pergola, enimmäispinta-ala on 6 m 2 ja enimmäiskorkeus 2,1 m - lipputanko, jonka korkeus voi olla 2 x mökin korkeus. Hakiessaan lupaa uuden mökin rakentamiseen viljelijän tulee lupahakemuksessaan kertoa, mitä mökkityyppiä soveltaa. Jos jäsen hakee lupaa rakentaa uuden tyyppipiirustuksen mukaisen mökin, on jäsenen ennen luvan saamista suoritettava 150 euron suuruinen rakennuslupamaksu. Ulkokorkeus mitataan sokkelin ylläpinnalta. Edellä mainittuihin seuraavia rajoituksia: rakenteisiin liittyy Jos mökkiin laitetaan kamina tai muu tulisija, tulee viljelijän ennen sen asentamista ottaa yhteyttä palotarkastajaan, joka käy tarkastamassa ja antamassa lisäohjeita. - pergolassa ei saa olla kiinteää valokatetta eikä se saa sijaita mökin yhteydessä - kasvihuoneen tulee olla harjakattoinen ja kasvihuonetta ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen - varasto on puurakenteinen ja se voi olla harjakattoinen tai pulpettimallinen

6 kasvihuone ja varasto voivat olla peräkkäin - mökissä ja varastossa tulee olla pystylaudoitus, poikkeuksena valmisvarastot, joihin niihinkin suositellaan tehtäväksi pystylaudoitus. Varaston sijaan voi palstalle rakentaa joko - leikkimökin, jonka 4 m 2 ja sen enimmäisulkokorkeus 1,8 m tai - grillikatoksen 6 m 2 ja sen enimmäisulkokorkeus 2,1 m. Palstan alueen voi rajata kulkuväylää vasten leikatulla pensasaidalla, jonka enimmäiskorkeus on 1,5 m ja suositeltava enimmäisleveys on 0,60 m. Yleisten alueiden rajalla pensasaidan enimmäiskorkeus on 1,80 m. Portin kohdalle saa kasvattaa pensasaitaa korkeamman, kapean pensaskaaren. Pensaskaari on oltava leveydeltään selvästi korkeutta kapeampi. Portin kohdalle voi asentaa myös metalli- tai puurakenteisen kaariportin, leveys vähintään 0,8 m. Grillikatokseen voi muurata luonnonkivistä tai tiilistä grillin, jonka enimmäispintaala on 1,5 m 2 ja enimmäiskorkeus 0,9 m. Jos grillissä on hormi niin se voi olla enimmäiskorkeutta korkeampi mutta kuitenkin alle 3 m korkea. Muuratun grillin voi rakentaa ilman katosta. Muuratun grillin ja mökin välissä tulee olla riittävä turvaetäisyys. 4. Aita Mikäli palstalle istutetaan pensasaita tai asennetaan puu- tai verkkoaita, tulee sen sijata kokonaan palstan rajojen sisäpuolella. Pensasaita ei saa kaventaa kulkuväylää, joka toimii alueella pelastustienä. Pelastustien leveys Nekalan siirtolapuutarhan alueella on 3 m. Kulkuväylän puolelta vaihtoehtoisena aitamateriaalina on puuaita, jonka enimmäiskorkeus on 70 cm. Pirtin, saunan tai käymälän vieressä oleva aita voi hallituksen luvalla olla korkeampi. Jäniksiltä ja muilta eläimiltä palstan voi suojata kevyellä verkkoaidalla. Verkkoaidan saa pystyttää myös lemmikkieläinten suojaksi. Verkkoaidan korkeus saa olla enintään 1,2 m ja sen värin tulee olla mahdollisimman huomaamaton. Aidan viereen kulkuväylän puolelle ei saa istuttaa sellaista kasvillisuutta, joka kaventaa pelastustietä.

7 VANHAN TYYPPIPIIRRUSTUKSEN KUVA julkisivu

8 VANHAN TYYPPIPIIRRUSTUKSEN KUVA - mittapiirros

9 UUDEN TYYPPIPIIRRUSTUKSEN MUKAINEN MÖKKI A-vaihtoehto B-vaihtoehto

10 UUDEN TYYPPIPIIRRUSTUKSEN MUKAINEN MÖKKI mittakuvat

11

12 5. Jätevesien ja käymäläjätteiden käsittely Siirtolapuutarha-aluetta ei ole viemäröity siten, että yksittäinen mökki voisi liittyä vesihuoltolaitoksen viemäriin. Siirtolapuutarhapalstojen koko ja sijainti eivät mahdollista vesikäymälästä, astianpesukoneesta tai pyykinpesukoneesta syntyvien jätevesien käsittelyä yksittäisellä palstalla. Nämä ovat ehdottomasti kiellettyjä. Palstan reunaan on vedetty ns. kesävesijohto, joka voi olla edelleen vedettynä mökkiin sisälle. Jos viljelijä aikoo rakentaa tai rakennuttaa mökin sisälle suihkun, tulee hänen ennen rakentamista hakea kaupungilta vapautusta viemäriverkkoon liittymisestä. Päätös vapautuksesta tulee säilyttää mökin papereiden joukossa ja kopio tulee toimittaa tietoon ympäristövastaavalle, joka valvoo veden käsittelyä. Palstojen jätevesien käsittelyssä tulee noudattaa Tampereen kaupungin ympäristöpalvelujen antamaa ohjetta jätevesien ja käymäläjätteen käsittelystä siirtolapuutarhapalstoilla. (Ks. seuraavat sivut.) Yhdistyksemme tyhjennyspaikka kemialliselle wc-jätteelle on huoltorakennuksen kulmalla sijaitseva tyhjennyskaivo. Huoltorakennus sijaitsee Pirtin vieressä. Ao. jätettä ei saa tyhjentää hygieniatiloissa oleviin wc:ihin. Jos tyhjennyspaikka on huollon tms. toimien vuoksi kiinni, eikä yhdistyksen alueella ole osoitettu toista tyhjennyspaikkaa, käymäläjäte on kuljetettava muualle On hyvä tiedostaa, että mietojen ja ympäristöystävällisten pesuaineiden ja veden säästeliäs käyttö vähentää ympäristön kuormittumista.

13 KAUPUNGIN OHJE SIIRTOLAPUUTARHAPALSTOJEN JÄTEVESIEN JA KÄYMÄ- LÄJÄTTEIDEN KÄSITTELYSTÄ (1/2009) Siirtolapuutarhoja ei ole viemäröity siten, että yksittäinen siirtolapuutarhamökki voisi liittyä vesihuoltolaitoksen viemäriin. Palstojen reunaan on yleensä vedetty kesävesijohto, joka on joillakin palstoilla edelleen vedetty mökkiin sisälle. Palstojen jätevesien käsittelyyn on katsottu tarpeelliseksi tehdä ohjeistus. 1. Vesijohto tulee palstan rajalle, josta vesi kannetaan mökkiin Kun mökkiin ei tule paineellista vettä, jätevesien käsittelylle ei ole annettu erillisiä puhdistustehovaatimuksia. Oletuksena on, että vähäisiä määriä vettä käytetään tällöin vain tiskaamiseen ja ruoan valmistukseen eikä esim. suihkua ole. Vähäiset pesuvedet voidaan omalla mökkipalstalla imeyttää maaperään esim. imeytyskaivon tai kivi-/sorapesän kautta tai käyttää puiden, pensaiden ja kompostin kasteluun. Vähäisiäkään pesuvesimääriä ei saa johtaa suoraan ojaan tai puroon puhdistamattomina. 2. Vesijohto on vedetty sisälle mökkiin Kun vesi tulee paineellisena mökkiin, on joissakin mökeissä kasvatettu mökin varustelutasoa. Jos mökkiin on rakennettu suihku ja viemäriputki jätevesien johtamiseksi ulos, vaativat jätevedet jo hieman tehokkaampaa käsittelyä. Sopiva käsittely tällaisille jätevesille on esim. imeytyskaivo, johon on laitettu suodatushiekkaa. Suodatushiekan päälle voi halutessa vielä lisätä turvekerroksen. Suodatushiekka ja/tai -turve on vaihdettava yhden - kahden vuoden välein ja vaihtamisesta on pidettävä kirjaa.

14 Siirtolapuutarhapalstojen koko ja sijainti eivät mahdollista vesikäymälästä, astianpesukoneesta tai pyykinpesukoneesta syntyvien jätevesien käsittelyä yksittäisellä palstalla. Mikäli siirtolapuutarhayhdistys sallii vesikäymälän rakentamisen tai astian- tai pyykinpesukoneen asentamisen yksittäiseen mökkiin, on näistä syntyvät jätevedet kerättävä tiiviiseen umpisäiliöön, jonka loka-auto käy tyhjentämässä. Umpisäiliön tiiviys on tarkistettava säännöllisesti. Säiliön tyhjennyksistä ja tiiviyden tarkistamisesta on pidettävä kirjaa. Umpisäiliön tai imeytys-/suodatusjärjestelmän rakentamiselle on haettava siirtolapuutarhayhdistyksen ja rakennusvalvonnan hyväksyntä etukäteen. Vaikka vesijohto on vedetty mökkiin sisälle, on joissakin mökeissä veden käyttö kuitenkin hyvin vähäistä liittyen ruoan valmistukseen ja tiskaamiseen eikä esim. suihkua ole. Tällöin vähäiset pesuvedet voidaan omalla mökkipalstalla imeyttää maaperään esim. imeytyskaivon tai kivi-/sorapesän kautta tai käyttää puiden, pensaiden ja kompostin kasteluun. 3. Kemiallisen käymäläjätteen käsittely Joihinkin siirtolapuutarhamökkeihin on hankittu kemiallinen käymälä. Kemiallista käymäläjätettä, jossa on bakteereja tappavaa nestettä, ei saa missään tapauksessa laittaa kompostiin, maahan eikä vesistöön. Käymäläjätteen voi tyhjentää siirtolapuutarhayhdistyksen osoittamaan tyhjennyspaikkaan. Mikäli yhdistyksellä ei ole tyhjennyspaikkaa, on käymäläjäte kuljetettava muualle ja laskettava viemäriverkostoon pieninä määrinä kerrallaan. Käymäläjäte pitää huuhdella runsaalla vedellä, jotta mikrobeille myrkyllinen aine laimenee riittävästi eikä viemäri tukkeudu. 4. Kuivakäymäläjätteen käsittely Siirtolapuutarha-alueella on myös mökkejä, joissa on oma kuivakäymälä. Kuivakäymälän jäte tulee kompostoida huolellisesti tiivispohjaisella alustalla sade- ja sulamisvesiltä suojassa. Kuiviketta tulee käyttää niin paljon, ettei kuivakäymälästä aiheudu hajuhaittaa eikä valumia. Tarkempia ohjeita kuivakäymälän hoitoon ja käymäläjätteen käsittelyyn löytyy mm. Käymäläseura Huussi ry:n julkaisemasta Kasvuvoimaa käymäläjätteestä ohjeesta. ON HYVÄ MUISTAA, ETTÄ MIETOJEN, YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTEN PESUAINEIDEN JA VEDEN SÄÄSTELIÄS KÄYTTÖ VÄHENTÄVÄT YMPÄRISTÖN KUORMITUSTA!

15 6. Muu jätehuolto Molokiin saa tyhjentää vain tavanomaiset keittiöroskat ja vastaavat. Palstalla syntyvä viherjäte, kuten risut, juuret ja kukkavarret silputaan ja kompostoidaan omalla palstalla. Repe ja Romu kerää keväisin ongelmajätteitä sekä metalli- ja koneromua. Muulloin käytettävissä on Nekalan ja Tarastejärven jätepisteitä tai muita Pirkanmaan jätehuollon paikkoja. (Lisätietoa Näihin voi viedä (osa palvelusta on maksullista): - kodin ongelmajätteet (myös kestopuu alle kuution erissä) - lajitellut hyötyjätteet (metalli, lasi, paperi, pahvi) - sähkö- ja elektroniikkaromua, puu, kaatopaikkaromua. Avotulen teko on kiellettyä. Pysäköinti on sallittu vain tarkoitukseen merkityillä pysäköintipaikoilla. Raskaat kuljetukset palstalle ovat sallittuja, mutta lastin purkamisen jälkeen auto on välittömästi siirrettävä paikoitusalueelle. Jäsenen on omalla kustannuksellaan korjattava kuljetuksessa rikkoutuneet tiet ja muut vahingot alkuperäiseen kuntoonsa. Isännältä löytyy alueen teistä kartta josta selviää sallitut ajoreitit raskaiden kuljetusten ja rakennustöiden aikana. Rakentaminen tai remontoimiseen liittyy tavaraliikennettä ja tilapäisiä, poikkeavia paikoitustarpeita. Näistä on sovittava etukäteen isännän kanssa. Jokaiselle palstalle ja mökille suositellaan tehtävän oma paloturvallisuussuunnitelma. Lisätietoa saa isännältä. Paperin, kartongin, pienmetallin ja lasin keräyspisteet ovat myös alueellamme Molokin vieressä. 7. Muita ohjeita Sunnuntaisin ja juhlapyhinä on polttomoottorilla käyvien laitteiden käyttö kiellettyä. Syksyllä suositellaan tehtäväksi seuraavat toimenpiteet mahdollisten mökkimurtojen ehkäisemiseksi - vedä verhot ikkunoiden eteen - ota valokuvia mökistä sisältä - siirrä kaikki arvokas irtain pois mökistä/vajasta - peitä ikkunat mahdollisuuksien mukaan, esim. vanerilla tai luukulla.

16 8. Valvonta Yhdistys valvoo vuosittain ohjeiden noudattamista. Rakennustoimikunta Yhdistyksen hallitus valitsee keskuudestaan ja jäsenistöstä rakennustoimikunnan, johon kuuluu 3 5 jäsentä. Toimikunta voi käyttää myös muita yhdistyksen jäseniä tai rakentamisen asiantuntijoita tehtäviensä hoitamisessa. Rakennustarkastus Rakennustoimikunta suorittaa, yleensä keväisin, katselmuksen rakennuksien osalta. Katselmus suoritetaan silmämääräisesti siten, että rakennukset arvioidaan yleisiltä teiltä ja huoltokäytävältä. Katselmuksen tarkoituksena on tarkastaa, ovatko palstan rakennelmat ohjeiden mukaisia. Rakennustoimikunta tekee luettelon havaituista epäkohdista, ja tieto epäkohdista toimitetaan kirjeellä palstan haltijalle. Palstan haltija saa kehotuksen kunnostaa epäkohdat ja arvioida korjausaikataulunsa ja kertoa, millä menetelmillä epäkohdat korjataan. Palstatarkastus Hallitus suorittaa viljelykautena yleensä alkukesästä ja tarvittaessa myös myöhemmin katselmuksen palstojen kunnosta. Yhdistyksen rakennustoimikunnan tarkoituksena on luoda rakentamiseen yhtenäinen käytäntö ja niin sanottu hyvä rakennustapa, ohjeistaa ja auttaa palstalaisia myös ennen rakentamisen aloittamista. Rakennustoimikunnan tehtävä on - ohjata rakentamista tyyppipiirustuksien ja muiden säännöissä annettujen määräysten mukaisesti - auttaa hallitusta rakennuslupien käsittelyssä - valvoa, että rakennukset on toteutettu luvan mukaisesti - tehdä silmämääräiset mökkien kunnon tarkastukset - vastata yhdistyksen rakennusten kunnossapidosta ja huollosta. Palstatarkastuksesta laaditaan luettelo havaituista epäkohdista ja tieto niistä toimitetaan kirjeellä palstan haltijalle. Palstan haltija saa kehotuksen kunnostaa epäkohdat ennakkoon määritellyssä ajassa. Mikäli viljelijä ei korjaa tarkastuksessa mainittuja epäkohtia hallitus käyttää sääntöjen ja jäsenen kanssa tehdynvuokrasopimuksen sallimia toimia.

VALMARIN SIIRTOLAPUUTARHA Rakennustapaohje

VALMARIN SIIRTOLAPUUTARHA Rakennustapaohje Valkeakosken kaupunki Kaavoitustoimi 18.10.2009 VALMARIN SIIRTOLAPUUTARHA Rakennustapaohje Tämä rakennustapaohje on tehty tarkentamaan Koivuniemen alueen asemakaavan (KV 20.6.2005) tarkoittaman siirtolapuutarha-alueen

Lisätiedot

OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2015

OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2015 OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2015 SISÄLLYS 1. PALSTA... 6 2. KASVILLISUUS PALSTALLA... 7 3. RAKENNUS- JA TOIMENPIDELUPA... 8 3.1 RAKENNUSLUVAN

Lisätiedot

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa

Leikkimökki, kasvihuone tai grillikatos sekä isommat toimenpiteet 50 euroa Rakentamisesta Herttoniemen siirtolapuutarhassa 2019 Yhdistyksen suostumuksen hakeminen Herttoniemen siirtolapuutarhaa koskevat rakentamisen määräykset ja ohjeet tulevat Helsingin kaupungilta. Mökkiläisen

Lisätiedot

Diaarinumero (Viranomainen täyttää) VAPAUTUSHAKEMUS VESIJOHTOON JÄTEVESIVIEMÄRIIN SADEVESIVIEMÄRIIN LIITTYMISESTÄ OHJEITA: Täyttäkää kaikki kohdat huolellisesti. Jokaisesta vesipisteitä tai viemärin sisältävästä

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Taustaa

Rakentamistapaohjeet. Taustaa Rakentamistapaohjeet Nämä Marjaniemen ryhmäpuutarhan rakentamistapaohjeet kattavat vuokraoikeuden omistajaa (vuokramiestä) koskevat osat Rakennusvalvontaviraston ohjeesta Siirtolapuutarhoissa rakentaminen

Lisätiedot

OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2019

OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2019 OHJEITA NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHAAN rakentamisesta, jätevesien käsittelystä ja palstan hoitamisesta 2019 SISÄLLYS 1. PALSTA... 6 2. KASVILLISUUS PALSTALLA... 7 3. RAKENNUS- JA TOIMENPIDELUPA... 8 3.1 RAKENNUSLUVAN

Lisätiedot

KIINTEISTÖN HALTIJA Nimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ Kiinteistön osoite Kiinteistön rek.n:o Kiinteistön valmistumisvuosi Peruskorjausvuodet

Lisätiedot

Rakentaminen Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhassa

Rakentaminen Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhassa Rakentaminen Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhassa Rakentamistapaohjeet Keväällä 2012 Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarha ry hallitus Mikä rakentamistapaohje on, mihin se perustuu, miten se toimii? Nämä rakentamistapaohjeet

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. NAANTALIN KAUPUNKI SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ HUOLTOPÄIVÄKIRJA Täytetyt lomakkeet säilytetään kiinteistöllä ja ne esitetään pyydettäessä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Kiinteistön haltija

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan).

Pohjavesialueet (I- ja II-luokka, ulkorajan mukaan). 1 JOENSUUN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TARKENTAVA SOVELTA- MISKÄYTÄNTÖ HAJA-ASUTUSALUEEN TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELYÄ KOSKEVAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN Lainsäädäntö ja määräykset: Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE. Kiinteistönhaltija. Nimi. Osoite. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite SELVITYS JÄTEVESIJÄRJESTELMÄSTÄ JA KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE Kiinteistönhaltija Nimi Osoite Puhelinnumero ja sähköpostiosoite Tiedot kiinteistöstä omistus vuokra Kiinteistön osoite Kylä ja RN:o Käyttötarkoitus

Lisätiedot

VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS r.y.

VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS r.y. OHJE 12.5.2011 PALSTOJEN RAKENNELMAT VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHASSA Rakennuskielto on päättynyt, mutta asemakaava on vielä käsittelyssä. Tässä tilanteessa hallitus on hyväksyttänyt seuraavat ohjeet kaupunkisuunnitteluviraston,

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

Herttoniemen siirtolapuutarhayhdistys ry RAKENTAMISOHJEET

Herttoniemen siirtolapuutarhayhdistys ry RAKENTAMISOHJEET ET 1. LÄHTÖKOHTIA 1.1 Mikä on rakentamisohje? 1.2 Mihin rakentamisohje perustuu? 1.3 Miten rakentamisohje toimii? 2. PERUSASIAT 2.1 Suojelu, kunnostus ja laajentaminen 2.2 Uudisrakentaminen 3. MAJA 3.1

Lisätiedot

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä

Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä 1 Selvitys olemassa olevasta jätevesijärjestelmästä järjestelmä vesikäymälällä järjestelmä ainoastaan pesuvesille, ns. harmaavesille järjestelmä muulle jätevedelle (esim. öljypitoiselle vedelle) Omistaja

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

RAKENTAMINEN. Sisällys PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA. Hyväksytty 4.3.2015 Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen johtokunta

RAKENTAMINEN. Sisällys PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA. Hyväksytty 4.3.2015 Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen johtokunta RAKENTAMINEN PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA Hyväksytty 4.3.2015 Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen johtokunta Sisällys Sisällys... 1 RAKENTAMISTA SÄÄTELEVÄT YLEISET SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET... 2 YLEISTÄ

Lisätiedot

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä

Vapautusta haetaan: Vesijohtoon liittymisestä Jätevesiviemäriin liittymisestä Hulevesiviemäriin liittymisestä KOILLIS-LAPIN Vapautushakemus vesihuoltolaitoksen YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLTO vesijohtoon ja viemäriin liittämisvelvollisuudesta YMPÄRISTÖNSUOJELU (Laki vesihuoltolain muuttamisesta 681/2014 11 ) KEMIJÄRVI

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011)

TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Huom. Kiinteistöllä säilytettävä TALOUSJÄTEVESIEN KÄSITTELY VESIHUOLTOLAITOSTEN VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA (VNA 209/2011) Yhteenveto jätevesijärjestelmän suunnitelmasta Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tällä ohjeella määritetään ulkopuolisille toimijoille erilaisten kaavoitus- ja rakentamishankkeiden yhteydessä Turku Energia Sähköverkot Oy:n (TESV)

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 297-30-9905-1

MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 297-30-9905-1 MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 297-30-9905-1 kaupunkirakennelautakunta xx.xx.20xx xxx kaupunginhallitus xx.xx.20xx xxx asianro xxxx/201x 1 (5) Kuopion kaupunki vuokraa Kolmisopen ryhmäpuutarhayhdistys ry:lle,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

Yhdistysrekisterinumero 214.590 (yhdistysrekisteri.prh.fi) Auvo Kuvaja Kotkatlahdentie120 79600 Joroinen 040 8123810

Yhdistysrekisterinumero 214.590 (yhdistysrekisteri.prh.fi) Auvo Kuvaja Kotkatlahdentie120 79600 Joroinen 040 8123810 MAANVUOKRASOPIMUS 1 1. JOHDANTO 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Joroisten kunta Y-tunnus 0207112-8 Mutalantie 2 79600 JOROINEN puh. (017) 578 440 Joroisten Mäkihyppääjät ry Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

RAKENTAMINEN PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA

RAKENTAMINEN PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA RAKENTAMINEN PAKILAN SIIRTOLAPUUTARHA-ALUEELLA Hyväksytty 9.9.2018, Pakilan siirtolapuutarhayhdistyksen hallitus RAKENTAMISTA SÄÄTELEVÄT YLEISET SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Nämä ohjeet koskevat vanhojen mökkien

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN

SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN RAKENNUSVALVONTAVIRASTO SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN OHJE Heinäkuu 2014. Nämä ohjeet koskevat vanhojen rakennelmien uusimista ja korjaamista sekä uudisrakentamista kaikissa Helsingin siirtolapuutarhoissa.

Lisätiedot

Jätevesijärjestelmän suunnitelma

Jätevesijärjestelmän suunnitelma 1 Jätevesijärjestelmän suunnitelma Liite rakennus - tai toimenpidelupahakemukseen Suunnitelma koskee: sekä: uuden rakennuksen uutta jätevesijärjestelmää olemassa olevan jätevesijärjestelmän tehostusta

Lisätiedot

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3

Lisätiedot

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN

23312 Katupuut. InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 JULKAISTAAN InfraRYL / TK242/TR7, Päivitys 26.3.2015/KM 1 23312 Katupuut Katupuilla tarkoitetaan kadun- tai liikenneväylän keski- tai välikaistoille sekä lähelle kadunvartta istutettavia runkopuita, joiden rungonkorkeutta

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE YLEISTÄ. 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013

RAKENTAMISOHJE YLEISTÄ. 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013 VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS r.y. RAKENTAMISOHJE 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013 YLEISTÄ Vallilan siirtolapuutarha on 27.1.2012 voimaan tulleella asemakaavalla suojeltu kulttuurihistoriallisesti

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET

SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET SIIKAISTEN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Tavoite Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on paikalliset olosuhteet huomioon

Lisätiedot

Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3

Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3 Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3 Toimintaperiaate Uponor-umpisäiliö soveltuu erityisesti WC-jäteveden keräilyyn. WC-jätevedet johdetaan 5,3 m 3 säiliöön, jonka loka-auto tyhjentää ja vie jätevedet puhdistettavaksi.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) Alue on tarkoitettu kiipeilypuiston rakentamista varten.

Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) Alue on tarkoitettu kiipeilypuiston rakentamista varten. VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA: Joensuun kaupunki PL 148 80101 JOENSUU (kaupungingeodeetin päätös 15.4.2014 191) VUOKRALAINEN: VUOKRAUKSEN KOHDE: KÄYTTÖ TARKOITUS: Juha Malinen Oy Kaisalantie 1 A 80710 LEHMO

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE YLEISTÄ. 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013 Päivitetty 13.2.2015

RAKENTAMISOHJE YLEISTÄ. 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013 Päivitetty 13.2.2015 VALLILAN SIIRTOLAPUUTARHAYHDISTYS r.y. RAKENTAMISOHJE 8.5.2013 Voimassa alkaen 20.7.2013 Päivitetty 13.2.2015 YLEISTÄ Vallilan siirtolapuutarha on 27.1.2012 voimaan tulleella asemakaavalla suojeltu kulttuurihistoriallisesti

Lisätiedot

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista?

OHJE JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA. Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTON ULKOPUOLELLA Miksi jätevesien käsittely vaatii tehostamista? Haja-asutusalueiden jätevesien vaikutus kohdistuu pääosin lähiympäristöön. Maahan johdetut jätevedet voivat

Lisätiedot

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:

Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille: Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:

Lisätiedot

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen

Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Rakennusvalvonta käsittely ja johtaminen Tervolan kunta Kiinteistökohtainen jätevesien 1 (6) Hakija Postiosoite Postinumero ja toimipaikka Kylä Tontin pinta-ala Tilan nimi ja RN:o Rakennuspaikan osoite Kaavatilanne: Asemakaava Yleiskaava kaavaa

Lisätiedot

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print

http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Turun karttapalvelu :: Tulostussivu http://opaskartta.turku.fi/ims/fi/map/print Sivu 1/1 6.3.2014 3200 m Kiinteistöliikelaitos KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 6.3.2014 Rekisteriyksikkö 529-499-8-9 Dosentti

Lisätiedot

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

Hakkapeliitantie Tammela

Hakkapeliitantie Tammela Uusi jätevesijärjestelmä Vanhan järjestelmän uusiminen Saapunut/Dnro: 1. Nimi KIINTEISTÖN OMISTAJA/ Osoite HALTIJA Sähköposti Puhelin virka-aikana Yhteyshenkilö, jos muu kuin hakija Yhteyshenkilön puhelin

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten

Lisätiedot

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset

Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Haja-asutusalueen jätevesien käsittelyn vaatimukset Lahnus-Takkulaseudun omakotiyhdistys 29.3.2011 Ilppo Kajaste / Espoon kaupungin ympäristökeskus Jätevesien käsittely hajaasutusalueella Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625

JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA. Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 1 JÄTEVESIEN KÄSITTELY VIEMÄRIVERKOSTOJEN ULKOPUOLISILLA ALUEILLA Vs. ympäristösihteeri Satu Ala-Könni puh. 2413 4260 (ma-ti, pe) gsm 050 386 4625 2 TAUSTAA Jäteveden sisältämästä fosforista 50% tulee

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.

Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8. NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7

Lisätiedot

ALUE 1. Äijälän ranta-asemakaava M-1 1/1 RA-1 M-1. 0 m 50 m 100 m 200 m 300 m 400 m. 1/2r. ajo. ajo. ajo

ALUE 1. Äijälän ranta-asemakaava M-1 1/1 RA-1 M-1. 0 m 50 m 100 m 200 m 300 m 400 m. 1/2r. ajo. ajo. ajo 440 400. Z -4--4 400 44400. 440 ALUE Äijälän ranta-asemakaava. 0..0. 0-4--4.. 4..4. --- 4.4. RA- / /r 0. -4--.4. pmo 4 ---. 0. W 000 ---. 0. 000 44400.0. 0,0. 4 ---.. --- 4. --- 0 m 0 m 0 m 0 m 00 m 400

Lisätiedot

T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - ulkoalueet. Harri Koskenranta 3.2. 2005

T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - ulkoalueet. Harri Koskenranta 3.2. 2005 T-110.460 FYYSINEN TURVALLISUUS - ulkoalueet Harri Koskenranta 3.2. 2005 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT 3.2. 2005 T-110.460 Koskenranta 2 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT HAAVOITTUVUUS 3.2. 2005 T-110.460 Koskenranta

Lisätiedot

3:30 2: :1 :50 1:31 876:1 2:38 RA M 8:0 2:65 2:63 2:96 2:5 2:104 2:73 2:103 2:110 8:0 8:12 55 M 2:120 LV-3 876:1 1:14 1:14

3:30 2: :1 :50 1:31 876:1 2:38 RA M 8:0 2:65 2:63 2:96 2:5 2:104 2:73 2:103 2:110 8:0 8:12 55 M 2:120 LV-3 876:1 1:14 1:14 2:109 :50 1:31 Y 33/1 ½ r II RA 2:38 1 8:0 ajo 2:96 2:5 2:65 2:63 2:38 1552600 1551900 2:104 6690600 6690600 2:73 2:103 2:110 8:0 90 70 97 53 8:11 68 61 56 87 89 20 74 18 24 8:12 55 13 2:120 22 80 80 25

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan.

Kajaanin kaupunki saa Kajaanin Teknologiakeskus Oy:n omistamasta tontista nro 205-1-38-3 liitteen 1 mukaisen 67 m² suuruisen määräalan. MAANVAIHTOKIRJA (luonnos 20.3.2015) OSAPUOLET Kajaanin kaupunki, ly-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Kajaanin Teknologiakeskus Oy, y-tunnus: 0185384-9 osoite: Teknologiapuisto,

Lisätiedot

Rakennuslupa- ja toimenpidelupahakemukset sekä ilmoitukset on tehtävä kirjallisena.

Rakennuslupa- ja toimenpidelupahakemukset sekä ilmoitukset on tehtävä kirjallisena. LOMARAKENNUSTEN RAKENTAMINEN Rakennuslupa on haettava rakennuksen rakentamiseen, rakennuksen laajentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen, korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 482 Alueen, 72 m², vuokraaminen yhteistä jäteasemaa varten Pakilan siirtolapuutarhayhdistys ry:lle ja Klaukkalanpuiston Ryhmäpuutarha ry:lle yhteisvastuullisesti, Pakilan

Lisätiedot

BioBox XL n asennus, hoito, huolto

BioBox XL n asennus, hoito, huolto 650 BioBox XL n asennus, hoito, huolto Kiitos, että valitsit Biobox XL puhdistamon puhdistamaan harmaata jätevettä. Vaikka BioBox XL on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä

Lisätiedot

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta

Honkaniemi, vahvistettu 25. Kuivakäymälä 30 m rannasta, thl 69 3 mom 3.1994 -lomarak. 20 m rannasta -sauna max 20 m2 10 m rannasta HEINÄVESI: Jätevesiä ja käymälän sijoittamista koskevat määräykset rantakaavoissa (TARKASTA AJANTASAISUUS RAKENNUSVALVONNASTA) EK / TP 2011 Kaava ja rakennusten etäisyydet Ruoppausta, rannan käsittelyä

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN

SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN SIIRTOLAPUUTARHOISSA RAKENTAMINEN OHJE Nämä ohjeet koskevat vanhojen rakennelmien uusimista ja korjaamista sekä uudisrakentamista kaikissa Helsingin siirtolapuutarhoissa. TAUSTAA Kaikessa rakentamisessa

Lisätiedot

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )

Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit ) 1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 52/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 52/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 52/2015 1 (5) 83 Alueen vuokraaminen Vironaltaasta Oy Habitor Ab:lle ravintolalaivatoimintaa varten HEL 2015-004038 T 10 01 01 04 S0103-62 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

Vuokran määrä Vuokran määrä on xxx euroa vuodessa. Vuokran määräytymisperuste on 150 /ha.

Vuokran määrä Vuokran määrä on xxx euroa vuodessa. Vuokran määräytymisperuste on 150 /ha. 1 Vuokrasopimus Vuokranantaja Espoon kaupunki 0101263-6 vuokrauspäätös: Tonttipäällikkö 6.9.2018 vuokranantajan edustaja: Tonttiyksikkö osoite: Virastopiha 2 C/PL 49, 02070 Espoon kaupunki valmistelija:

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 27.9.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 YHDISTYKSEN YLEISKOKOUKSET Sääntömääräisistä yleiskokouksista pidetään kevätkokous maaliskuussa (alustavasti 20.3.2016) ja syyskokous syyskuussa (alustavasti

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ

Lisätiedot

T Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - ulkoalueet. Harri Koskenranta

T Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - ulkoalueet. Harri Koskenranta T-110.5610 Henkilöstö- ja toimitilaturvallisuus - ulkoalueet Harri Koskenranta 19.3.2007 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT T-110.5610/Koskenranta 2 SUOJAUKSET UHKAT VAHINGOT HAAVOITTUVUUS T-110.5610/Koskenranta

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro:

Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan. Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: JÄTEVESIJÄRJESTELMÄN SELVITYSLOMAKE Asikkalan kunta Toimitetaan suunnitelman yhteydessä kunnan Rakennusvalvonta rakennusvalvontaan Asikkalantie 21 / PL 6 17201 VÄÄKSY Saapunut: Rakennuslupanro: Uusi jätevesijärjestelmä

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 73/2015 1 (5) 125 Alueen vuokraaminen Sompasaaresta Artwave Surf Oy:lle aaltokone kokeilua varten HEL 2014-006478 T 10 01 01 04 S0110-233 Päätös Vuokranantaja Päättäjä Vuokralainen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprojekti

Kiinteistöveroprojekti KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE 1 / 6 Huom! Kysely tarjolla myös internetversiona osoitteessa: uki.fi/kiinteistovero Kiinteistön (maa-alueen) tiedot, 1 Kiinteistö / Lomake Kiinteistötunnus kokonaisuudessaan:

Lisätiedot

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.

5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx. 5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014

Lisätiedot

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04

T Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 T-110.460 Henkilöturvallisuus ja fyysinen turvallisuus, k-04 Harri Koskenranta Fyysinen turvallisuus 4.2.2004: Ulkoalueet Arvot Suojaustoimenpiteet Uhkat Tunnistetaan Luokitellaan Mitoitetaan Otetaan riski

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ

VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ VAPAUTUSHAKEMUS YLEISEEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTYMISESTÄ Länsirannikon ympäristöyksikkö Vesihuoltolain (119/2001) 11. :n mukainen hakemus 1. Hakijan yhteystiedot 2. Kiinteistön tiedot Nimi Osoite Postitoimipaikka

Lisätiedot

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe

MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen

Lisätiedot

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje

Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje Sähkö- ja telejohdot ja maantiet ohje 8.7.2015 Yleiset kaapeleiden sijoittamisen periaatteet Pirkanmaan ELY-keskus 8.12.2015 Käsitteitä Sopimuksissa olevalla kaapeleiden sijainnin määritelmällä Tiealueen

Lisätiedot