Elintarvikevalvonta elintarviketurvallisuuden tukipilari

Transkriptio

1 Mari Nevas ja Janne Lundén ELINTARVIKEHYGIENIA Elintarvikevalvonta elintarviketurvallisuuden tukipilari Elintarvikevalvonta on kansallisen elintarviketurvallisuutemme perusta. Päävastuu valvonnasta on paikallisilla ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköillä. Elintarvikealan yrittäjä vastaa omavalvontansa avulla tuotteidensa turvallisuudesta. Paikallinen viranomainen puolestaan arvioi kyseistä omavalvontasuunnitelmaa ja sen toteutumista varmistaen, että sen avulla toimijan on mahdollista hallita tuotteisiinsa mahdollisesti liittyviä elintarvikehygieenisiä riskejä. Elintarvikevalvonnan haasteina ovat mm. vaihteleva taso elintarvikealan toimijoiden elintarvikehygieenisessä tietämyksessä, valvontayksiköiden resurssien puute ja valvontatyön kansallisen harmonisoinnin vaativuus. Valvonnan vaikuttavuutta ja yhdenmukaisuutta on alettu viime vuosina arvioida myös tutkimuksen keinoin. Elintarvikevalvonta on osa ympäristöterveydenhuoltoa, jonka tavoitteena on suojella ihmisiä elinympäristöön liittyviltä haitoilta, mukaan luettuina elintarvikevälitteiset riskit. Ympäristöterveydenhuollon kokonaisuus on määritetty kansanterveyslaissa (1972) (taulukko 1). Elintarvikevalvonta ulottuu läpi koko tuotantoketjun pellolta pöytään. Alkutuotannon valvonta kattaa kasvatuksen ja viljelyn, sadonkorjuun, lypsämisen ja kaikki teurastusta edeltävät eläintuotannon vaiheet. Seuraavassa vaiheessa valvonnan kohteena ovat teurastamot ja elintarvikkeiden valmistaminen ja muu käsittely ennen vähittäismyyntiä. Tätä seuraa ravintoloiden ja elintarvikemyymälöiden valvonta. Omat osa-alueensa muodostavat myös mm. ulkomyynti toreilla, elintarvikkeiden tuonti ja vienti sekä pakkausmerkintöjen valvonta. Elintarvikevalvonta käsittää elintarviketurvallisuuden lisäksi myös tuotteiden laadun valvonnan. Kansainvälistymisen ja EU-lainsäädäntöön liittyvien uusien vaatimusten myötä elintarvikevalvonta on haasteiden edessä. Elintarvikevalvonnan korkean kansallisen tason säilyttämiseksi valtioneuvosto teki vuonna 2003 periaatepäätöksen elintarvikevalvonnan kehittämisestä (Maa- ja metsätalousministeriö 2003). Sen nojalla kuntia kannustettiin muodostamaan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueita siten, että valvontayksikön työmäärä olisi vähintään henkilötyövuotta. Kyseinen valvonnan seudullistamishanke kytkettiin sittemmin noudattamaan kunta- ja Taulukko 1. Ympäristöterveydenhuollon tehtäviä säätelevät lait. Kansanterveyslaki (1972) Terveydensuojelulaki (1994) Elintarvikelaki (2006) Eläinlääkintähuoltolaki (1990) Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (2004) Kemikaalilaki (1989) Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi (1976) 667 Duodecim 2009;125:667 73

2 ELINTARVIKEHYGIENIA Maa- ja metsätalousministeriö elintarvikkeisiin liittyvän lainsäädännön hallinnointi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kansallisen valvonnan ylin suunnittelu ja johto teurastamoiden lihantarkastus rajatarkastukset Sosiaali- ja terveysministeriö talousveteen liittyvän lainsäädännön hallinnointi Sosiaali- ja terveysalan lupaja valvontavirasto (Valvira) talousveden valvonnan ohjaus Jokaisen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön tulee tehdä toiminta-aluettaan kos- Valtiovarainministeriö Tullilaitos Tullilaboratorio, elintarvikkeiden tuonnin valvonta Lääninhallitukset kuntien elintarvikevalvonnan seuranta ja arviointi poronlihan tarkastus Ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt päävastuu paikallisen elintarvikevalvonnan järjestämisestä Puolustusvoimat valvoo sisäisessä käytössä olevia kohteitaan Kuva 1. Elintarvikevalvonnan organisaatio Suomessa. 668 palvelurakenneuudistuksen aikataulua (Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 2007). Uudistuksella pyritään yksiköiden kokoa kasvattamalla mahdollistamaan tehtävien entistä parempi keskittäminen, jolloin myös elintarvikevalvontaa voidaan tehostaa. Elintarvikevalvonnan kansallisen tehtävänjaon pääpiirteet Elintarvikevalvonnan tavoitteena on elintarvikkeiden turvallisuus ja kansallisesti yhdenmukainen valvontakäytäntö (Evira 2008). Elintarvikevalvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan, ja ylin kansallinen elintarvikevalvontaviranomainen on Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (kuva 1). Elintarvikevalvonnan päävastuu on paikallisilla, joko kunnallisilla tai seudullisilla ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköillä. Nämä suunnittelevat elintarvikevalvonnan toteuttamisen varsin itsenäisesti siten, että lain vaatimukset täyttyvät. Valvontayksiköiden lisäksi Puolustusvoimat toimii elintarvikevalvontaviranomaisena ja hoitaa sisäisten elintarvikevalvontakohteidensa valvonnan itsenäisesti. Paikallisen ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön päällikkönä toimii usein eläinlääkäri, joka on hankkinut lisäkoulutusta elintarvikehygieniasta joko suorittamalla hygieenikkokuulustelun tai alaan liittyvän erikoiseläinlääkäritutkinnon. Eläinlääkäri hoitaa yleensä hallinnollisia tehtäviä ja tekee myös varsinaisia tarkastuksia. Yksikön muu henkilöstö koostuu tyypillisesti terveys- tai elintarviketarkastajista sekä praktiikkaa harjoittavista eläinlääkäreistä. Ympäristöterveydenhuollon valvontayksikössä on oltava ruokamyrkytysepidemioiden varalta nimettynä nk. epidemiaselvitystyöryhmä, joka koostuu elintarvikevalvonta- ja terveysviranomaisista. Työryhmän vastuulla on käynnistää ja koordinoida epidemiaselvitystyö sekä antaa heti tietoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle epäiltäessä ruokamyrkytystä. Elintarvikevalvonnan suunnitelmallisuus M. Nevas ja J. Lundén

3 keva elintarvikevalvontasuunnitelma. Suunnitelmassa esitetään elintarvikehygieenisten riskitekijöiden arvioinnin perusteella vuosittaisten valvontakäyntien määrä eri kohteisiin. Jotta valvonta olisi mahdollisimman pitkälle yhdenmukaista, on valvontayksiköiden huomioitava suunnitelmaa tehdessään Eviran (2008) laatima valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma, jossa on mm. määritetty perusteet tarkastusten määrille ja tarkastuksiin kuluvalle ajalle. Suunnitelmallinen valvonta on kuitenkin vain osa valvontayksiköiden toiminnasta, ja resursseja tulee varata myös mm. ruokamyrkytysepidemioiden selvittämiseen sekä muiden ennakoimattomien tilanteiden hoitamiseen. Suunnitelmaan sisältyvä valvonta on elintarvikealan yrittäjälle maksullista. Vastuu elintarvikkeen turvallisuudesta on yrittäjällä Vastuu elintarvikkeiden laadusta on ensisijaisesti alan yrittäjällä eli toimijalla (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2002). Toimija varmistaa tuotteidensa turvallisuuden toteuttamalla toimintaansa varten räätälöityä omavalvontasuunnitelmaa (Elintarvikelaki 2006). Suunnitelman keskeisenä periaatteena on tuotannon elintarvikehygieenisesti merkittävien, kriittisten pisteiden tunnistaminen, riskien hallinta ja valvontahavaintojen kirjaaminen. Tyypillinen kriittinen hallintapiste on esimerkiksi elintarvikkeiden kuumennuslämpötila. Kriittisten pisteiden tunnistamisen ja arvioinnin on osoitettu parantavan tuotantohygieniaa ja tuoteturvallisuutta (Soriano ym. 2002, Walker ja Jones 2002, Khatri ja Collins 2007). Elintarvikealan toimijalla on myös lakisääteinen velvoite varmistaa työntekijöiden elintarvikehygieeninen osaaminen (Elintarvikelaki 2006). Pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevien henkilöiden tulee suorittaa hygieniaosaamistesti, josta myönnetään Eviran mallin mukainen hygieniapassi. Varsinaista elintarvikealan koulutusta ei lainsäädännössä vaadita, joten toimijoiden koulutustausta on hyvinkin vaihteleva. Elintarvikevalvontaviranomaisen tehtävänä on varmistaa, että toimijan omavalvontasuunnitelma on kohdistettu elintarviketurvallisuuden kannalta oleellisiin kohtiin, että se toimii käytännössä ja että elintarvikkeiden käsittely ja tuotannon kaikki vaiheet sekä tuotantotilojen rakenteet ovat elintarvikelain määräysten mukaiset. Elintarvikevalvonta on ehkäisevää työtä Elintarvikevalvonnassa periaatteena on toimia ehkäisevästi. Ehkäisy perustuu mm. hyväksymis- ja ilmoitusmenettelyihin. Toimijoiden tulee hakea hyväksyntää toiminnalleen etukäteen, ja toiminta voidaan aloittaa vasta viranomaisen hyväksynnän jälkeen. Ilmoitusmenettelyssä toimija ilmoittaa toiminnastaan etukäteen valvontaviranomaiselle. Näillä keinoilla viranomainen voi etukäteen vaikuttaa elintarvikkeiden käsittelytiloihin ja toimintaan, mikä edistää elintarviketurvallisuuden lisäksi toimijan oikeusturvaa. Valvontaviranomaisen antama neuvonta on myös ehkäisevää työtä. Valvontaviranomaisella on neuvontavelvollisuus, ja tutkimukset osoittavat, että neuvontaa annetaan runsaasti. Valvontaviranomaisen antaman neuvonnan laatu onkin merkittävä tekijä elintarvikevalvonnan vaikuttavuuden kannalta, ja erityisesti pienet elintarvikeyritykset kokevat valvontaviranomaisen antaman neuvonnan tärkeäksi elintarviketurvallisuuden edistämisessä ( Jokela ja Lundén 2008). Elintarvikealan toimijoista varsinkin pienillä yrityksillä on vaikeuksia ymmärtää varsin hankalasti hahmotettavissa olevan elintarvikelainsäädännön vaatimuksia ja osa pitää toiminnalleen asetettuja vaatimuksia liian suurina (Kaario ym. 2007). Tästä syystä elintarvikevalvontaviranomaisen rooli neuvonantajana on merkittävä. Neuvonnassa haasteena on laaja vaihtelu toimijoiden elintarvikehygieenisen osaamisen tasossa ja toimijoiden tiheä vaihtuvuus tietyissä elintarvikealan yrityksissä. Oman ongelmakenttänsä muodostavat myös kommunikaatioongelmat lainsäädännön ja ohjeistuksen suhteen vieraskielisten yrittäjien kanssa. Ehkäisevän työn lisäksi elintarvikevalvonta 669 Elintarvikevalvonta elintarviketurvallisuuden tukipilari

4 ELINTARVIKEHYGIENIA 670 on eriasteisiin epäkohtiin ja elintarvikelainsäädännön vastaiseen toimintaan puuttumista. Tarvittaessa käytetään hallinnollisia pakkokeinoja, kuten määräyksiä ja kieltoja, joita voidaan edelleen tehostaa uhkasakolla. Hallinnolliset pakkokeinot ovat välttämätön työkalu terveysvaarojen poistamisessa silloin, kun toimija ei tee tarvittavia toimenpiteitä. Enemmistö valvontaviranomaisista katsookin, että pakkokeinot ovat hyödyllisiä ( Jokela ym. 2008). Pakkokeinojen vaikuttavuuden varmistamiseksi on tärkeää, että niiden käytössä noudatetaan hyvän hallinnon periaatteita (Lepistö 2008). Epävarmuus hallinnollisista menettelyistä voi vaikuttaa pakkokeinojen käyttämättömyyteen. Vuonna 2006 raportoiduista epidemioista lähes puolet liittyi ruokailuun ravintoloissa Valvonnan yhdenmukaisuus Elintarvikevalvonnan perustana ovat elintarvikelaki (2006) ja sen perusteella annetut asetukset ja ohjeet. Valvontaviranomaiset katsovat, että elintarvikelaki antaa varsin hyvät työkalut valvontaan ( Jokela ym. 2008), vaikka elintarvikelainsäädännön vaatimusten tulkinta ja soveltaminen eivät aina ole yksiselitteisiä. Valvontaa suorittavat yksilöt, joiden tulkinnat eroavat joskus toisistaan. On myös viitteitä siitä, että eri viranomaistasot saattavat arvioida toimijoiden omavalvontasuunnitelmia eri tavalla ( Jokela ym. 2006). Myös osa toimijoista näyttää epäilevän elintarvikevalvonnan tasapuolisuutta ( Jokela ja Lundén 2008). Elintarvikevalvonnan yhdenmukaisuuden arvioinnissa tulee kuitenkin muistaa, että samantyyppisissä valvontakohteissa voi olla esimerkiksi tilojen sijoittelussa sellaisia eroja, jotka vaikuttavat lainsäädännön vaatimusten soveltamistapaan. Valvonnan yhdenmukaisuuteen tulee kuitenkin jatkuvasti kiinnittää huomiota, ja siihen pyritään mahdollisimman yksiselitteisen lainsäädännön ja ohjeistuksen avulla. Valvonnan yhdenmukaisuus on myös kansallisesti asetettu tavoite (Evira 2008). Elintarvikevalvonnan resursointi puutteellista Valvonnan tasapuoliselle ja yhtenäiselle toteuttamiselle on useita haasteita. Jokaisen valvontayksikön resurssit, henkilökunta ja tehtävien priorisointi ovat yksilöllisiä. Kunnalliset päättäjät eivät välttämättä näe tarvetta panostaa elintarvikevalvontaan, ja yksi elintarvikevalvonnan merkittävistä ongelmista onkin resurssien niukkuus. Vuonna 2005 elintarvikevalvontaa harjoitettiin kunnissa 281 henkilötyövuoden verran, mikä on 71 % laskennallisesta tarpeesta. Myöskään tarkastusmäärätavoitteita ei näin ollen ole pystytty saavuttamaan. Vuonna 2005 elintarvikevalvontakohteista tarkastettiin 63 % (Poutiainen-Lindfors 2007). Elintarvikevalvonnan luonteeseen kuuluu, että se on jatkuvaa ja säännöllistä. Jos resurssit ovat pitkään vähäiset, elintarvikevalvonnan laatu heikkenee, jolloin on pelkona, että ongelmat kumuloituvat ja ilmenevät esimerkiksi ruokamyrkytysten määrän kasvuna. Tutkittaessa paikallisen valvonnan resurssieroja suhteessa valvonnan toteutumiseen on saatu viitteitä siitä, että paikallisen elintarvikevalvonnan pienet asukaskohtaiset kustannukset voivat olla yhteydessä elintarvikevälitteisten ruokamyrkytysepidemioiden esiintymiseen (Tähkäpää ym. 2008). Ruokamyrkytysepidemioita raportoidaan Suomessa vuosittain kymmeniä. Ravintolat ovat niiden tyypillisimpiä alkulähteitä: vuonna 2006 raportoiduista epidemioista lähes puolet (45 %) liittyi ruokailuun ravintoloissa (Evira 2007). Aliresursointi vaikuttaa myös elintarvikevalvonnan luotettavuuteen ja uskottavuuteen, millä on puolestaan vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen ja elintarviketeollisuuden vientimahdollisuuksiin. Elintarvikevalvontaviranomaisilla on haastava työ osoittaa kiristyvässä kuntataloudessa, että valvonnasta ei pidä tinkiä. Elintarvikevalvonnan vaikuttavuus Elintarvikevalvonnan vaikuttavuudella tarkoitetaan valvonnan mahdollisuuksia ehkäistä ja M. Nevas ja J. Lundén

5 ELINTARVIKEVALVONNAN TUTKIMUS Lääninhallitukset ja ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt EU Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Resurssien tehokkaampi kohdentaminen Valvonnan vaikuttavuuden parantaminen VAIKUTUS ELINTARVIKETURVALLISUUTEEN Lainsäädäntö ja ohjeistus Aineiston kerääminen Tulosten hyödyntäminen Kuva 2. Tiedonkeruu elintarvikevalvonnan tutkimuksessa ja tutkimustiedon hyödyntäminen. poistaa epäkohtia. Mitä tapahtuisi jos elintarvikevalvontaa ei olisi? Muuttuisiko mikään? Todennäköisesti elintarvikkeiden turvallisuus heikentyisi ja elintarvikkeista ilmoitettavien tietojen todenperäisyys vaarantuisi. Useat elintarvikepetokset viimeisimpinä melamiinin lisääminen maitoon Kiinassa, juustopetos Italiassa ja jauhelihan päiväysmerkintöjen väärentäminen ruotsalaisessa kauppaketjussa osoittavat, että toimivaa valvontaa tarvitaan. Mikä on sitten elintarvikevalvonnan todellinen merkitys ja vaikutus elintarviketurvallisuuteen? Elintarvikkeiden turvallisuutta pidetään itsestään selvänä, ja sen merkitys sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla on suuri. Tutkimuksen avulla voidaan arvioida elintarvikevalvonnan käytännön vaikuttavuutta, mutta yhteiskunnallisesta merkittävyydestä huolimatta tutkimusta on toistaiseksi tehty vasta vähän. Elintarvikevalvonnan vaikuttavuuden arviointiin ei ole vakiintunutta järjestelmää. Saatavilla olevan tutkimustiedon mukaan elintarvikevalvonnalla on merkitystä. Tarkastelemalla valvontaviranomaisten tekemiä tarkastusraportteja eläinperäisiä elintarvikkeita käsittelevistä laitoksista on todettu, että elintarvikevalvonnan seurauksena epäkohtia on poistettu laitoksissa. Usean vuoden seuranta-aineiston perusteella on käynyt ilmi, että laitosten omavalvontajärjestelmien taso on myös parantunut viranomaisten neuvonnan ja kehotusten vaikutuksesta ( Jokela ja Lundén 2007). Toisaalta on todettu, että osa laitoksissa havaituista epäkohdista toistuu, minkä takia elintarvikevalvonnan tulee olla säännöllistä. Elintarvikevalvonnan vaikuttavuutta on pyritty parantamaan Britanniassa ja Tanskassa kiinnittämällä ravintoloiden oviin merkinnät, joista ilmenee kyseisen ravintolan hygieniataso viranomaistarkastuksen mukaan. Eräissä maissa valvontatuloksia voi tarkastella myös Internetin tai paikallislehtien kautta (Griffith 2005). Vaikka nämä toimenpiteet kannustanevat ylläpitämään ja kehittämään hygienian tasoa ravintoloissa, ei kyseinen käytäntö ole esimerkiksi valvonnan tasapuolisuuden suhteen ongelmaton. Elintarvikevalvonnan vaikuttavuuden tutkimuksen kannalta on tärkeää, että valvonta-aineisto on helposti saatavilla. Aineiston keräämistä ja analysointia varten on kehitteillä kansallinen sähköinen järjestelmä. Järjestelmän käyttöönotto sekä kerättävän tiedon laatu, analysointi ja käyttö tulevat olemaan tärkeitä seikkoja valvonnan tutkimuksen ja kehittämisen kannalta (kuva 2). 671 Elintarvikevalvonta elintarviketurvallisuuden tukipilari

6 ELINTARVIKEHYGIENIA YDINASIAT 88Toimiva valvonta on elintarviketurvallisuuden perusta. 88Päävastuu elintarvikevalvonnan suorittamisesta on ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköillä. 88Elintarvikevalvonnan haasteina ovat mm. resurssien riittämättömyys, valvonnan yhdenmukaisuuden puutteet sekä toiminnan monimuotoisuus. Mitä on laadukas valvonta? Elintarvikevalvonnan vaikuttavuuden kannalta ovat oleellisen tärkeitä valvontamenetelmät ja oikea kohdistaminen. Tärkein valvontamenetelmä on fyysinen tarkastus, jossa voidaan todeta todellinen tilanne kohteessa ja puuttua heti epäkohtiin. Muita valvontamenetelmiä ovat mm. erilaiset näytteenotot. Valvonnan tulee myös olla riskiperusteista siten, että toimintoja, joissa terveysvaarojen syntyminen on todennäköisempää, valvotaan tiheämmin. Tarkastustiheydellä on osoitettu olevan vaikutusta toimijan viranomaisvalvonnasta kokemaan hyötyyn. Jokelan ym. (2008) mukaan lihaalan laitokset ovat sitä tyytyväisempiä oman toimintansa hygieniatasoon, mitä useammin valvova viranomainen on tarkastanut laitoksen. Tämä on osoitus siitä, että säännöllinen ja riittävän tiheä valvonta hyödyttää myös toimijaa. Valvonnan tiheys ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä vaikuttavuuden saavuttamisessa, vaan valvonnan tulee myös olla sisällöltään laadukasta (taulukko 2). Valvonnan laadukkuus edellyttää viranomaiselta laajaa asiantuntemusta elintarvikelainsäädännön vaatimuksista ja vaatimusten soveltamisesta erilaisissa kohteissa pakattuja elintarvikkeita kauppaavista pienistä myymälöistä suuriin, vientiä harjoittaviin elintarvikealan laitoksiin. Laadukkuus edellyttää valvojalta myös hyviä vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja. Lopuksi Toimiva elintarvikevalvonta on lähes huomaamatonta, ja vasta laajat ruokamyrkytysepidemiat sekä elintarvikkeisiin liittyvät väärinkäytökset kiinnittävät huomiota sen tärkeyteen. Suomessa elintarvikevalvonnan tasoa on totuttu pitämään korkeana, ja maassamme onkin toimiva elintarvikevalvonnan organisaatio. Haasteena on valvontakentän monimuotoisuuden ohella useissa kunnissa aliresursointi. Paitsi resursseja lisäämällä valvontaa voidaan tehostaa tutkimalla sen menetelmiä ja vaikuttavuutta. MARI NEVAS, ELT, yliopistonlehtori Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristöhygienian laitos PL 66, Helsingin yliopisto JANNE LUNDÉN, ELT, hygieenikkoeläinlääkäri Espoon kaupunki, Espoon seudun ympäristöterveys Taulukko 2. Laadukkaan elintarvikevalvonnan tunnusmerkit. Asiantunteva valvontahenkilöstö Riittävä ja säännöllinen tarkastustiheys kohteessa Neuvonnan antaminen elintarvikelainsäädännön vaatimuksista Yhdenmukainen valvonta samanlaisissa kohteissa Toimiva ja asianmukaisesti suunniteltu omavalvontajärjestelmä valvontakohteissa 672 Toimijoille annettujen muutoskehoitusten noudattamisen järjestelmällinen seuranta M. Nevas ja J. Lundén

7 Kirjallisuutta Elintarvikelaki 23/ laki/ajantasa/2006/ Eläinlääkintähuoltolaki 685/1990. www. finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/ Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 178/2002 Evira. Ruokamyrkytykset Suomessa vuonna Eviran julkaisuja 21/2007. Evira. Valtakunnallinen elintarvikevalvontaohjelma Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Griffith CJ. Are we making the most of food safety inspections? A glimpse in the future. Br Food J 2005;107: Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta 169/ Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi 693/ laki/ajantasa/1976/ Kansanterveyslaki 66/ fi/fi/laki/ajantasa/1972/ Kemikaalilaki 744/ laki/ajantasa/1989/ Maa- ja metsätalousministeriö. Valtioneuvoston periaatepäätös elintarvikevalvonnan kehittämisestä. Elintarvike- ja terveysosaston julkaisuja, maa- ja metsätalousministeriö. Yliopistopaino Jokela S, Lundén J. Development of in-house control systems in finnish fish processing plants IAFP International Association for Food Protection Third European Symposium on Food Safety. Rooma Jokela S, Lundén J. Viranomaisvalvonnan vaikuttavuus ja yhdenmukaisuus hygienialain alaisissa laitoksissa. Maa- ja metsätalousministeriön tutkimushankkeen No loppuraportti 2008, s. 18. Jokela S, Vehmas K, Lundén J. Food control official s views on coercive measures in ensuring food safety. The First International Meeting on Food Control Research. Helsinki , s Jokela S, Tulokas A, Lundén, J. Congruence of own-checking system evaluations performed by food safety authorities. IAFP International Association for Food Protection 93rd annual meeting. Calgary Kaario N, Tulokas A, Lundén, J. Eläimistä saatavia elintarvikkeita koskevan lainsäädännön vaikutukset pk-yritysten toimintaan. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisu 6/2007. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy 2007, s Khatri Y, Collins R. Impact and status of HACCP in the Australian meat industry. Br Food J 2007;109: Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta 75/2004. www. finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/ Lepistö O. Hyvän hallinnon periaate ympäristöterveydenhuollon pakkokeinomenettelyssä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto Poutiainen-Lindfors U. Kunnallisen elintarvikevalvonnan riittävyyden arviointi Eviran julkaisuja 10/2007. Soriano JM, Rico H, Moltó JC, Mañes J. Effet of introduction of HACCP on the microbiological quality of some restaurant meals. Food Control 2002;13: Terveydensuojelulaki 763/1994. www. finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/ Tähkäpää S, Maijala R, Hörman A, Poutiainen-Lindfors U, Korkeala H. Reasons behind inadequate local food control resources. Food Control 2008;19: Walker E, Jones N. An assessment of the value of documenting food safety in small and less developed catering business. Food Control 2002;13: Sidonnaisuudet: Kirjoittajilla ei ole sidonnaisuuksia Summary Food control the mainstay of food safety The main responsibility of the local food control lies in the local food and environmental health units. The producer is responsible for the safety of the food produced, and applies an in-house control system to achieve this goal. The local food safety authority evaluates the in-house control system and assures that it is targeted to the most critical steps in the production to efficiently minimize the food safety risks. The main challenges in implementing efficient food control system are the variability in the knowledge of the producer about food hygiene, inadequate resources in control units and harmonization of the control measures in national level. 673