UPM TILINPÄÄTÖS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 1. helmikuuta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UPM TILINPÄÄTÖS 2011. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 1. helmikuuta 2012"

Transkriptio

1 UPM TILINPÄÄTÖS 211 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 1. helmikuuta 212

2 Talous heikkeni vuoden 211 loppua kohden, UPM eteni strategian mukaisesti 211: EBITDA ja operatiivinen kassavirta paranivat viime vuodesta Onnistuneilla hintojen korotuksilla saatiin katettua merkittävästi korkeammat muuttuvat kustannukset Hallituksen osinkoehdotus,6 (,55) osaketta kohti Q4 211: EBITDA heikkeni 5% viime vuodesta Kysyntä oli heikompaa etenkin Euroopassa, hinnat olivat vakaat sellua lukuun ottamatta Raaka-aineiden markkinahinnat alkoivat laskea, mutta kustannukset olivat edelleen ennätyskorkealla Vahva operatiivinen kassavirta 31 milj. euroa Konsolidaatio, rakennejärjestelyt ja liiketoimintaportfolion uudistuminen Myllykoski-yrityskauppa, siihen liittyvät rakennejärjestelyt ja Schongaun energiainvestointi kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi Pakkauspaperi- ja RFID -liiketoimintojen myynnit Maailman ensimmäinen puupohjainen biodiesel hanke 1 UPM

3 TULOS Q4 211 toimitusmäärät laskivat samaan aikaan kun raaka-ainekustannukset pysyivät ennätyskorkealla Q4/211 vs. Q4/ vs. 21 Liikevaihto EUR milj. +14 % EBITDA EUR 31 milj. -5 % Liikevoitto ( * EUR 147 milj. -31 % EBITDA EUR milj. Operatiivinen rahavirta EUR 1 41 milj. Nettovelka EUR milj. +4 milj. +59 milj. +36 milj. Tulos/osake ( * EUR,16-41 % Velkaantumisaste 48 % +2 %-yks. * ) ilman kertaluonteisia eriä 2 UPM

4 TULOS Q4 211 toimitusmäärät vähenivät viime vuodesta useimmilla liiketoiminta-alueilla Paperin, Tarrojen ja Vanerin myyntihinnat nousivat Toimitusvolyymit, indeksoitu Q17 = UPM * ) Muutos toimitusmäärissä, % Q411/ Q41 Q411/ Q / 21 Tarrat -4 2 Sellu 3 3 Sanoma- ja aikakauslehtipaperit ( * Hieno- ja erikoispaperit Sahatavara Vaneri * ) sanoma- ja aikakauslehtipaperikehitys Q4 ja Q3 pro forma, sisältäen Myllykosken

5 TULOS EBITDA laski 9 % vuoden 211 viimeisellä neljänneksellä vuoden kolmannesta neljänneksestä Kiinteät kustannukset olivat kausiluonteisesti korkeat Q4 johtuen osittain ylläpitokustannuksista. Muuttuvat kustannukset olivat edelleen korkealla. EUR milj. EUR milj. 5 5 Alemmat sellun hinnat ja heikompi sahatavaramarkkina vaikuttivat Q4 EBITDA:an verrattuna Q ,7 % Toimitukset Kuitukustannukset Hinnat, valuutta Kiinteät kustannukset Energiakustannukset Muut muuttuvat kustannukset 31 11,2 % ,7 % Energia Metsä ja sahat Sellu Paperi Tarrat Vaneri Muu toiminta 31 11,2 % EBITDA Q3/11 EBITDA Q4/11 EBITDA Q3/11 EBITDA Q4/11 4 UPM

6 TULOS Rahavirta pysyi vahvana EUR milj Rahavirta investointien jälkeen Rahavirta Operatiivinen rahavirta Q4 211 operatiivinen rahavirta oli 31 (343) milj. euroa Rahavirta investointien jälkeen oli 91 milj. euroa vuonna 211 Kyky vähentää nopeasti Myllykoski-kaupan yhteydessä tullutta lisävelkaa Mahdollisuuksia uusiin strategisiin aloitteisiin Rahavirtaan perustuva osinko 5 UPM

7 TULOS Osinkoehdotus vuodelle 211 Kassavirta milj ,75 Operatiiviset investoinnit,4,45,55 Operatiivinen rahavirta vähennettynä operatiivisilla investoinneilla per osake,6,9,8,7,6,5,4,3,2 Toteutunut/ ehdotettu osinko Osinkopolitiikan mukainen vähimmäisosinko Osinkopolitiikka Vähintään yksi kolmannes operatiivisesta rahavirrasta vähennettynä operatiivisilla investoinneilla Nettorahavirta lasketaan kolmen vuoden liukuvasta keskiarvosta Osinkopolitiikan mukaan laskettu vähimmäisosinko vuodelle 211,58 euroa osaketta kohti Hallituksen osinkoehdotus,6 (,55) euroa osaketta kohti 6 UPM

8 TULOS Vahva tase korolliset nettovelat kasvoivat 36 milj. euroa viime vuodesta Korolliset nettovelat, milj. 5 5 Korolliset nettovelat / EBITDA (liukuva 12 kk) Korolliset nettovelat, milj. Velkaantumisaste % 4, Korolliset nettovelat / EBITDA 4, 5 Velkaantumisaste , , ,5 2,6 2, Korolliset nettovelat 2, 3 Korolliset nettovelat , UPM

9 TULOS Näkymät vuodelle 212 ( * Vuoden 212 ensimmäisen puoliskon liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan säilyvän vuoden 211 loppupuoliskon tasolla Euroalueella on odotettavissa lievä taantuma vuoden 212 ensimmäisinä kuukausina, velkakriisin jatkuminen lisää epävarmuutta UPM:n liiketoimintojen markkinaolosuhteiden ennustetaan pysyvän vakaina kausivaihtelut huomioiden Kustannustason odotetaan laskevan vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 211 viimeiseen neljännekseen verrattuna muuttuvien kustannusten alenemisen ja Myllykoski-kaupan synergiaetujen seurauksena Hintatason arvioidaan säilyvän pääosin ennallaan vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 211 viimeiseen neljännekseen verrattuna 8 UPM Paperin keskihinnan euroiksi muutettuna odotetaan vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä pysyvän vuoden 211 viimeisen neljänneksen tasolla Sellun markkinahintojen arvioidaan olleen alimmillaan vuoden 211 lopussa ( * yksityiskohtainen "Näkymät" Tilinpäätöstiedotteessa 211

10 STRATEGISET TOIMENPITEET KONSOLIDAATIO, RAKENNEJÄRJESTELYT JA LIIKETOIMINTAPORTFOLION UUDISTUMINEN

11 KONSOLIDAATIO JA KUSTANNUSTEHOKKUUS Myllykoski-integraatio ja toimenpiteet kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi etenevät aikataulun mukaisesti Tavoitteena aikakauslehtipapereiden kustannustehokkuuden, kannattavuuden ja asiakaspalvelun parantaminen UPM on sulkenut yhteensä miljoona tonnia paperikapasiteettia Myllykosken paperitehdas (6 tonnia aikakauslehtipaperia) ja Ettringen PK3 (11 tonnia sanomalehtipaperia ) joulukuussa 211 Albbruckin paperitehdas (32 tonnia aikakauslehtipaperia) tammikuussa 212, arkituslinjan siirto Plattlingin tehtaalle käynnissä Stracelin paperitehtaan (28 tonnia aikakauslehtipaperia) myyntiprosessi jatkuu Päällekkäisten toimintojen uudelleenjärjestelyjä paperin myynnissä Muutosturvaan liittyvät toimenpiteet henkilöstövähennysten vaikutusten lieventämiseksi vastuullisesti Uusi lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitos Schongaun tehtaalle energiakustannusten vähentämiseksi (85milj. euron investointi) 1 UPM

12 KONSOLIDAATIO JA KUSTANNUSTEHOKKUUS Myllykoski-yrityskaupan kustannussynergiat etenevät suunnitellusti Suunniteltujen 2 miljoonan euron synergioiden arvioitu ajoitus ja lähteet Muuttuvat kustannukset Kiinteät kustannukset Kustannussynergiat alkoivat toteutua vuoden 211 viimeisellä neljänneksellä Jo toteutetut toimenpiteet kattavat 65% koko 2 milj. euron kustannussynergiasta Yli 1 milj. euroa odotetaan toteutuvan vuonna H2 211 UPM H1 212 H2 212 H1 213 Täysimääräisesti 2 milj. euron synergioiden odotetaan toteutuvan vuonna 213

13 PORTFOLION UUDISTUMINEN JA KASVU UPM myy pakkauspaperivalmistuksensa UPM myy pakkauspaperivalmistuksensa Billerudille, yrityskaupan arvo on 13 milj. euroa Pietarsaari PK 1 ja Tervasaari PK 7, joiden kokonaiskapasiteetti on noin 3 tonnia, vuoden 211 pro forma liikevaihto oli 22 milj. euroa ja EBITDA 18 milj. euroa Tehdaskiinteistöt ja infrastruktuuri jäävät UPM:n omistukseen Yhtiöt ovat sopineet pitkäaikaisista markkinaehtoisista raaka-aine- ja palvelusopimuksista 185 työntekijää siirtyy Billerudille vanhoina työntekijöinä UPM kirjaa 5 milj. euron kertatuoton Kauppa odotetaan saatavan päätökseen vuoden 212 toisella neljänneksellä (* Konsolidaatio pakkauspapereissa, Billerud on vakaa ja johtava pakkauspapereiden valmistaja Osa UPM:n paperiliiketoiminnan muutosta, UPM keskittyy ensisijaisesti graafisiin papereihin 12 UPM *) Kaupan voimaantulo edellyttää tavanomaisten kaupan ehtojen toteutumista

14 PORTFOLION UUDISTUMINEN JA KASVU UPM investoi puupohjaiseen biodieseliin Lappeenrannassa UPM rakentaa maailman ensimmäisen puupohjaisia liikenteen biopolttoaineita valmistavan biojalostamon Lappeenrantaan Biojalostamon päätuote on korkealaatuinen, toisen sukupolven biodiesel hyvin lähellä fossiilisen dieselin EN59 standardin mukaista laatua, soveltuu erinomaisesti nykyautoihin ja jakeluasemille laskee autoilun kasvihuonekaasupäästöjä jopa 8% Raaka-aineena käytetään kestävästi tuotettua raakamäntyöljyä, jota syntyy selluprosessin tähteenä Teknologia perustuu UPM:n innovaatioihin ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön Ensimmäinen askel tulla merkittäväksi kehittyneiden biopolttoaineiden tuottajaksi 13 UPM Helmikuu 212

15 PORTFOLION UUDISTUMINEN JA KASVU UPM Lappeenrannan biojalostamo Kaupallisen mittakaavan teollinen investointi Kokonaisinvestointi noin 15 MEUR Tuotanto 1 tonnia korkealaatuista biodieseliä vuodessa Tuotanto alkaa 214 Työllistää suoraan ja välillisesti noin 2 henkilöä Investointi on kannattava Osaaminen ja volyymit raaka-ainehuollossa ja logistiikassa Integraattihyödyt energiassa ja teollisessa infrastruktuurissa Korkealaatuinen tuote, joka vähentää kasvihuonekaasupäästöjä UPM:n kehittämä prosessi (teknologiapartneri Haldor Topsøe) Markkinat vahvassa kasvussa 14 UPM

16 PORTFOLION UUDISTUMINEN JA KASVU Biopolttoainemarkkinat kasvavat nopeasti Maailmanlaajuinen kysyntä ylittää tarjonnan lähivuosien aikana EU:ssa noin 7 % vuotuinen kysynnän kasvu EU:n tavoite vuonna 22 2% vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä 1% liikennepolttoaineista uusiutuvia (Suomessa 2%) UPM:n markkinat EU:n alueella 15 UPM BIODIESELIN KYSYNTÄ EU:SSA (Milj. tonnia) % Ennusteiden vaihteluväli Kansalliset toimintasuunnitelmat (NREAPs) Lähde: Hart Global Biofuels Outlook 21 22

17 Kehittyvä UPM Kaukaan tehdasintegraatti 1 TUTKIMUSKESKUS 3 BIOVOIMALAITOS 5 SAHA 2 BIOJALOSTAMO 4 SELLUTEHDAS 6 PAPERITEHDAS UPM

18 Kilpailukyky voidaan ylläpitää alemmilla investointikustannuksilla milj. Investoinnit Arvio Poistot Myllykoskiyrityskauppa 6 Uruguayyrityskauppa 4 Strategiset investoinnit Operatiiviset investoinnit e 17 UPM

19 YHTEENVETO

20 Yhteenveto 211 EBITDA ja operatiivinen kassavirta paranivat vuodesta 21 Markkinaolosuhteet heikkenivät ja liikevoitto laski neljänneksittäin vuoden 211 toisella puoliskolla, tilanteen arvioidaan vakiintuneen Markkinanäkymät ovat vakaat vuoden 212 alkupuoliskolla, kustannusten odotetaan laskevan vuoden 211 viimeisestä neljänneksestä Hallitus ehdottaa osingon nostamista,6 (,55) euroon UPM jatkoi strategian toteuttamista ja uudisti liiketoimintaportfoliotaan 19 UPM - Myllykoski-integraatio ja kustannussynergioiden toteutus etenee suunnitellusti - Pakkauspaperi- ja RFID liiketoimintojen myynnit edustavat näiden markkinoiden konsolidaatiota ja UPM:n portfolion uudistumista - Maailman ensimmäinen puupohjainen biodiesel hanke julkistettiin

21 LIIKETOIMINNAN AJURIT

22 LIIKETOIMINNAN AJURIT Talouden näkymät heikkenivät ja vaikuttavat UPM:n tuotteiden kysyntään Euroalueen ennakoiva suhdannekuvaaja (Y/Y %) 12, 9, 6, 3,, Paperin kysynnän kasvu (%, liukuva 3 kk) Euroalueen ennakoiva suhdannekuvaaja , -6, -9, -12, Graafisten papereiden kysynnän kasvu , Lähteet: Cepiprint, Cepifine, OECD UPM

23 LIIKETOIMINNAN AJURIT Graafisten papereiden kysyntä 11 Graafisten papereiden kysyntä Euroopassa -4 % YTD ' tonnia ' tonnia 4 5 Aikakauslehtipapereiden ja päällystetyn hienopaperin kysyntä Pohjois-Amerikassa -5 % YTD % 9-7 % Q1 8 Q2 8 Q3 8 Q4 8 Q1 9 Q2 9 Q3 9 Q4 9 Q1 1 Q2 1 Q3 1 Q4 1 Q1 11 Q2 Q Q1 8 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q Lähteet: Cepiprint/fine, PPPC 22 UPM

24 LIIKETOIMINNAN AJURIT Graafisten papereiden hinnat /t 1 Eurooppa USD/t 13 Pohjois-Amerikka USD/t 13 Kiina tuonti kotimaa '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 '11 4 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 '11 4 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 '11 News 45 g/m² LWC off 6 g/m² WFUr 8 g/m² SC rg 56 g/m² WFCr 1 g/m² News 48,8 g/m² LWC 59,2 g/m² WFUr off 74 g/m² SC 51,8 g/m² WFCr 88,8 g/m² WFU s 8-12 g WFC s g Lähteet: PPI, RISI 23 UPM

25 LIIKETOIMINNAN AJURIT Sellumarkkinat USD/tonni Sellun hinnat laskivat Q4 aikana NBSK BHKP Kiertoaika, päiviä Tuottajien havuselluvarastot ovat edelleen korkeat, mutta lehtipuuselluvarastot ovat matalat Lehtipuuselluvarastot Havuselluvarastot Lähde: FOEX Indexes Ltd. 24 UPM Lähde: PPPC World-2 statistics

26 LIIKETOIMINNAN AJURIT Puun, keräyspaperin ja sähkön hinnat ovat laskussa / m³ Tukkipuun hinnat, Suomi / m³ Kuitupuun hinnat, Suomi Kuusi Mänty Koivu 212 / tonni Keräyspaperin hinnat, Eurooppa EUR/MWh Kuusi Mänty Koivu Sähkön termiinihinnat seuraavalle vuodelle UPM ONP/OMG 1.11 Lähteet: Metla, FOEX Indexes Ltd, NordPool, EEX EEX (Germany) NordPool (Nordic)

27 TULOS JA TALOUDELLINEN ASEMA 211

28 TULOS Avainluvut Q4 211 Q Liikevaihto, milj Liikevaihdon kasvu (%) 14 % 13 % Käyttökate (EBITDA), milj Osuus liikevaihdosta, % 11,2 13,5 13,7 15, Liikevoitto/ -tappio ilman kertaluonteisia eriä, milj Tulos osaketta kohti ilman kertaluonteisia eriä,,16,27,93,99 Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat, milj UPM

29 TULOS MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA Konsernin pro forma -tunnuslukuja Raportoitu 1-12/211 Pro forma oikaisu Pro forma 1-12/211 Liikevaihto, milj EBITDA, milj Liikevoitto, milj. Ilman kertaluonteisia eriä, milj Voitto ennen veroja, milj. Ilman kertaluonteisia eriä, milj. Kauden voitto UPM

30 TULOS 211 EBITDA parani 3%, korkeammat myyntihinnat kumosivat kustannusten nousun, Paperi paransi EUR milj , % Toimitukset Hinnat, valuutta Kiinteät kustannukset Kuitukustannukset Energiakustannukset Muut muuttuvat kustannukset ,7 % EUR milj , % Energia Metsä ja sahat Sellu Paperi Tarrat Vaneri Muu toiminta ,7 % EBITDA 21 EBITDA 211 EBITDA 21 EBITDA UPM

31 TULOS Q4 211 EBITDA laski viime vuodesta korkeampien muuttuvien kustannusten vuoksi EUR milj. 5 EBITDA % liikevaihdosta ,2 % ,5 % 31 11,2 % ,7 % UPM

32 TULOS Liikevoitto laski vuoden 211 toisella vuosipuoliskolla kysynnän heikkenemisen ja ennätyskorkeiden kustannusten seurauksena EUR milj. 3 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä ,8 % 212 9, % 147 5,5 % , % UPM

33 TULOS Rahavirta milj. Q4/11 Q4/ EBITDA Kassavirta ennen käyttöpääoman muutosta Käyttöpääoman muutos Rahoituskustannukset ja maksetut verot Liiketoiminnan nettokassavirta Käyttöomaisuusinvestoinnit Omaisuusmyynnit ja yritysostot Kassavirta investointien jälkeen UPM

34 TULOS Tase Velkaantumisaste Korolliset nettovelat % EUR milj. 1 Tavoite: enintään 9 % Likviditeetti oli 1,9 mrd euroa takaisinmaksut,9 mrd euroa vuonna UPM

35 TULOS Pitkäaikaisen korollisen velan lyhennykset ja likviditeetti Likviditeetti Likviditeetti oli 31. joulukuuta 211 1,9 mrd euroa (kassavarat ja käyttämättömät luottolimiitit) Luottolimiitit 1,4 mrd euroa syndikoitu luottolimiitti 5 milj. euroa kahdenkeskeinen luottolimiitti 9 milj. euroa EUR milj. 1 9 Pitkäaikaisen korollisen velan lyhennykset EUR milj. 1 9 Luottolimiitit UPM

36 TULOS Energia 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Liikevoitto laski alemmista markkinahinnoista ja lauhdevoiman tuotannon vähenemisestä johtuen Keskimääräinen sähkön myyntihinta laski 6% 2 1 Q1 8 Q3 8 Q1 9 Q3 9 Q1 1 Q3 1 Q1 11 Q3 11 Liikevaihto EUR milj % Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 35 UPM

37 TULOS Sellu 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Liikevoitto laski sellun alempien myyntihintojen vuoksi Korkeammat puukustannukset vaikuttivat kannattavuuteen negatiivisesti Q1 8 Q3 8 Q1 9 Q3 9 Q1 1 Q3 1 Q1 11 Q Liikevaihto EUR milj % Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 36 UPM

38 TULOS Metsä ja sahat 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Q1 8 Q2 8 Q3 8 Liikevaihto EUR milj. Q4 8 Q1 9 Q2 9 Q3 9 Q4 9 Q1 1 Q2 1 Q3 1 Q4 1 Q1 11 Q2 11 Q3 11 Q Biologisten hyödykkeiden käyvän arvon muutos 9 % Liikevoitto laski biologisten hyödykkeiden käyvän arvon pienemmän nousun vuoksi Biologisten hyödykkeiden käypä arvo hakkuilla vähennettynä nousi 57 miljoonaa euroa (147 miljoonaa) Sahatavaran puukustannukset olivat korkeammat ja sahatavaran keskihinnat laskivat Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 37 UPM

39 TULOS Paperi 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Kannattavuus parani merkittävästi Paperin keskihinta nousi 7% Muuttuvat ja kiinteät kustannukset nousivat Q1 8 Q3 8 Q1 9 Q3 9 Q1 1 Q3 1 Q1 11 Q Liikevaihto EUR milj % Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 38 UPM

40 TULOS MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA Paperiliiketoiminta-alueen pro forma -tunnuslukuja Raportoitu 1-12/211 Pro forma oikaisu Pro forma 1-12/211 Liikevaihto, milj EBITDA, milj Liikevoitto, milj. Ilman kertaluonteisia eriä, milj Paperin toimitukset, 1 t UPM

41 TULOS Tarrat 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Liikevoitto laski pääasiassa huomattavasti korkeampien raakaainekustannusten vuoksi Myyntihinnat paikallisissa valuutoissa nousivat selvästi Q1 8 Q3 8 Q1 9 Q3 9 Q1 1 Q3 1 Q1 11 Q Liikevaihto EUR milj , ,1 5% Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 4 UPM

42 TULOS Vaneri 211 vs. 21 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj. % liikevaihdosta Kannattavuus parani kasvaneiden myyntihintojen ja toimitusmäärien seurauksena Toimitusmäärät kasvoivat 3% -1 Q1 8 Q3 8 Q1 9 Q3 9 Q1 1 Q3 1 Q1 11 Q Liikevaihto EUR milj % Liikevoitto EUR milj. *) *) ilman kertaluonteisia eriä EUR milj. 41 UPM

43

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2012. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2012. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 2012 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 212 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26. huhtikuuta 212 Q1 212 lyhyesti Kannattavuus parani vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden 211 toisesta puoliskosta Markkinaolosuhteet

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 20 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. lokakuuta 20 20 lyhyesti Paras EBITDA kolmeen vuoteen; 384 miljoonaa euroa, 16,6 %:a liikevaihdosta liikevaihto kasvoi 21 % toimitusmäärät kasvoivat

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 211 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 211 Q1 211 marginaalit paranivat kustannuspaineista huolimatta Liikevaihto EUR 2 356 milj. +16 % EBITDA marginaali 16,1 % +2 %-yks.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2011 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2011 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 211 MYLLYKOSKI-YRITYSKAUPPA Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 211 Q2 211 lyhyesti Q2 211 oli vakaa vuosineljännes haasteellisesta kustannusympäristöstä huolimatta Rahavirta

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 21 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 3. elokuuta 21 21 lyhyesti Liikevoitto elpyi vahvasti taantumaa edeltäneille tasoille liikevaihto kasvoi 2 % viime vuodesta kysyntä ja toimitusmäärät

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2012. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.10.2012

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2012. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.10.2012 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 212 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 25.1.212 Q3 212 lyhyesti Rahavirta jatkui vahvana 319 (Q3 211: 285) milj. euroa Q3:lla Nettovelka laski 245 milj. euroa Q3:lla Liikevoitto ilman

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 2011

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 2011 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 211 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 26. lokakuuta 211 Q3 211 pääkohdat Myllykoski-kauppa saatiin päätökseen integraatio edistyy hyvin Huomattavista uudelleenjärjestelysuunnitelmista

Lisätiedot

UPM TILINPÄÄTÖS 2010. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2011

UPM TILINPÄÄTÖS 2010. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2011 UPM TILINPÄÄTÖS 2 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 211 Vuosi 2 lyhyesti Vahva liikevaihdon kasvu kaikissa liiketoiminnoissa - 2 liikevaihto kasvoi 16 % toimitusmäärien noustessa - neljännen

Lisätiedot

UPM TILINPÄÄTÖS 2009. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2010

UPM TILINPÄÄTÖS 2009. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 2010 UPM TILINPÄÄTÖS 2 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2. helmikuuta 21 Vuosi 2 lyhyesti Haastava vuosi kaikilla liiketoiminta-alueilla myynti laski 18 % Liiketoiminta-alueet keskittyivät kustannuskuriin ja säästötoimenpiteisiin

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2013. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.04.2013

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2013. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.04.2013 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 213 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.4.213 Q1 213 lyhyesti Hyvä tuloskehitys jatkui kasvuliiketoiminnoissa Sellussa normaali tuloskehitys, Energiassa hyvin onnistuneet suojaukset,

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010 UPM OSAVUOSIKATSAUS 2010 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28. huhtikuuta 2010 2010 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 10 % viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta kysyntä on elpymässä - toimitukset kasvoivat kaikissa

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 212 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 7.8.212 1-6/212 lyhyesti Rahavirta oli 343 (1-6/211: 446) milj. euroa 14 milj. euron uudelleenjärjestelykulujen jälkeen EBITDA parani vuoden 212

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.214 Kannattavuuden parannusohjelman eteneminen näkyy vahvassa Q1 214 tuloksessa Q1 14 EBITDA oli 3 miljoonaa euroa (Q1 : 284 milj. euroa) Kannattavuuden

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM OSAVUOSIKATSAUS Q4 212 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 31.1.213 Q4 212 lyhyesti Vakaa taloudellinen tulos verrattuna Q3 212 ja Q4 211 Rahavirta jatkui vahvana ja oli 352 (Q4 211: 31) milj. euroa Q4:lla,

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 5.8.214 Tuloksellinen kannattavuusohjelma mahdollisti vahvan Q2 214 tuloksen Q2 214 vs. Q2 213: Liikevaihto 2 441 milj. euroa -3 % EBITDA 298 milj.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Toimitusjohtaja Jussi Pesonen UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 28.1.214 Tuloksellinen kannattavuusohjelma mahdollisti vahvan Q3 214 tuloksen Q3 214 vs. Q3 213: Liikevaihto 2 415 milj. euroa -2 % EBITDA 346 milj.

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.7.2015

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.7.2015 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 215 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.7.215 Q2 215 hyvä kehitys jatkui, liikevoitto nousi Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 227 miljoonaan euroon (186 milj. euroa) + Kannattavuusohjelmalla

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2013. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.10.2013

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2013. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.10.2013 OSAVUOSIKATSAUS Q3 213 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.1.213 Q3 213 lyhyesti 1(2) Q3 13 liikevaihto oli 2 472 miljoonaa euroa (Q3 12: 2 595 milj. euroa) Q3 13 EBITDA oli 311 miljoonaa euroa (Q3 12: 313

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 30. maaliskuuta 2012

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 30. maaliskuuta 2012 UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2012 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 30. maaliskuuta 2012 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Resurssien niukkuus Maailmantalouden painopiste siirtyy Ilmastonmuutos

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2016. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.2016

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2016. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.2016 UPM OSAVUOSIKATSAUS 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.216 13 Q213 13 Q413 14 Q214 14 Q414 Q2 Q4 16 216 tulos parani kasvuhankkeiden ja kustannustehokkuustoimenpiteiden ansiosta EBITDA nousi 24 % +

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja OSAVUOSIKATSAUS Q4 213 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 3.1.214 Q4 213 vakaa tulos alentuneen kustannustason ja toiminnan tehokkuuden ansiosta Q4 13 EBITDA oli 32 miljoonaa euroa (Q4 12: 317 milj. euroa)

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 27.10.2015

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 27.10.2015 OSAVUOSIKATSAUS Q3 215 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 27.1.215 Tulosparannustahti jatkui Q3 215 Vertailukelpoinen ( * liikevoitto nousi 242 (235) milj. euroon, liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja OSAVUOSIKATSAUS Q2 213 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 6.8.213 Q2 213 lyhyesti 1(2) Hyvä tuloskehitys jatkui kasvuliiketoiminnoissa Sellussa vahva vuosineljännes nousevin hinnoin ja vahvoilla toimitusmäärillä

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.4.2015

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.4.2015 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 215 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 28.4.215 Q1 215 hyvä kannattavuus jatkui Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 24 miljoonaan euroon (196 milj. euroa) + Kannattavuusohjelman

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM OSAVUOSIKATSAUS Q3 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.1.216 Tulosparannus jatkui vuoden 216 toiselle puoliskolle erinomainen, kausiluonteisesti vahva Q3 EBITDA nousi 23 % + Kasvuhankkeet vaikuttivat

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

SUUNNITELMA AIKAKAUSLEHTI- PAPERITEHTAIDEN PITKÄN AIKAVÄLIN KILPAILUKYVYSTÄ. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 31. elokuuta 2011

SUUNNITELMA AIKAKAUSLEHTI- PAPERITEHTAIDEN PITKÄN AIKAVÄLIN KILPAILUKYVYSTÄ. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 31. elokuuta 2011 SUUNNITELMA AIKAKAUSLEHTI- PAPERITEHTAIDEN PITKÄN AIKAVÄLIN KILPAILUKYVYSTÄ Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 31. elokuuta 2011 Suunnitellut toimenpiteet aikakauslehtipaperituotannon kannattavuuden ja kustannustehokkuuden

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM OSAVUOSIKATSAUS Q4 214 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 3.2.215 214 edistymisen vuosi Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 24 % tuloksellisen 2 milj. euron kannattavuusohjelman ansiosta Uusi 15

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 217 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.4.217 UPM:n liiketoiminnoilla vahva lähtö vuoteen 217 Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 8 % 35 (281) milj. euroon Vahva liiketoiminnan rahavirta

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja OSAVUOSIKATSAUS Q4 2 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 2.2.216 Q4 2: Kasvuhankkeet alkoivat tuottaa tulosta, ennätysvahva tase Paras EBITDA viiteen vuoteen: 363 (334) miljoonaa euroa + Kannattavuuden parannusohjelma

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus. Jussi Pesonen 25. maaliskuuta 2009

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus. Jussi Pesonen 25. maaliskuuta 2009 UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2009 Toimitusjohtajan katsaus Jussi Pesonen 25. maaliskuuta 2009 Vuosi 2008 UPM:n kannattavuus oli heikko puu- ja energiakustannukset nousivat yli 300 miljoonaa euroa paperitoimitukset

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

UPM:N TILINPÄÄTÖS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:N TILINPÄÄTÖS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:N TILINPÄÄTÖS 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 31.1.217 Vuosi 216 osoittaa, että yhtiössä tehdyt muutokset tuottavat tuloksia ja valmistavat tietä tulevaisuuteen Erottuva, ketterä liiketoimintamalli

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 7. huhtikuuta 2011

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 7. huhtikuuta 2011 UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 7. huhtikuuta 2011 Sisältö Tulos 2010 - vahva elpymisen vuosi Strategia ja painopisteet - strategiset saavutukset

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

UPM:N PUOLIVUOSIKATSAUS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:N PUOLIVUOSIKATSAUS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:N PUOLIVUOSIKATSAUS 217 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 25.7.217 Q2 217: UPM:n hyvä tuloskehitys jatkui, myönteisen markkinakysynnän siivittämänä Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 2 % 27 (264) miljoonaan

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 215 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja Sisältö Vuoden 214 tulos Muuttuva Pääoman käyttö Vastuullisuus Yhteenveto 2 3 VUODEN 214 TULOS Vahva tulosvire ja ennätyksellisen vahva tase 214

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.7.216 13 Q313 14 Q314 Q3 16 Q2 216 vertailukelpoinen liikevoitto nousi 21 %, rahavirta ylsi uuteen ennätykseen EBITDA nousi 21 % + Kustannustehokkuustoimet

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-2Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-2Q 28 Merkittävintä toisella neljänneksellä Tulosparannus- ja liiketoimintakonseptien yksinkertaistamisohjelman tavoite nostettiin 1 miljoonasta eurosta 15 miljoonaan euroon M-real

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

UPM:n osavuosikatsaus Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:n osavuosikatsaus Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:n osavuosikatsaus Q3 218 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.1.218 Q3 218: vahva tulos asettaa UPM:n riman uudelle tasolle Liikevaihto kasvoi 6 % 2 65 (2 493 Q3 217) milj. euroon Vertailukelpoinen liikevoitto

Lisätiedot

UPM:N UUDEN LIIKETOIMINTARAKENTEEN MUKAISET TALOUDELLISET TIEDOT

UPM:N UUDEN LIIKETOIMINTARAKENTEEN MUKAISET TALOUDELLISET TIEDOT UPM:N UUDEN LIIKETOIMINTARAKENTEEN MUKAISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1.2012 30.9.2013 UPM:n uuden liiketoimintarakenteen mukaiset taloudelliset tiedot 1.1.2012 30.9.2013 UPM ilmoitti 6.8.2013 uudistavansa

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2014 Osavuosikatsaus 2Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 toisella neljänneksellä Kartongin toimitusmäärän kasvu jatkui. Taivekartongin myynnin kasvattaminen Pohjois-Amerikan markkinoilla eteni suunnitellusti

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 25.4.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Tammi-maaliskuu 28 lyhyesti Toimintaympäristö pysyi haastavana Liikevaihto kasvoi viime aikojen kasvuinvestointien

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 2Q 2013 Osavuosikatsaus 2Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 toisella neljänneksellä Taivekartonkitoimitusten kasvu jatkui Valkopintaisen kraftlainerin markkinatilanne jatkui erittäin vahvana ja hintoja

Lisätiedot

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 22. maaliskuuta 2010

UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 22. maaliskuuta 2010 UPM-Kymmene Oyj Yhtiökokous 2010 Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 22. maaliskuuta 2010 Vuosi 2009 Talouden taantuma vaikutti kaikilla liiketoiminta-alueilla - myynti laski 18 % -

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2012 19.10.2012 Erittäin haastava toimintaympäristö Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla, teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 3Q 2014 Osavuosikatsaus 3Q 214 Olennaisinta vuoden 214 kolmannella neljänneksellä Kannattavuus parani edellisestä neljänneksestä Kartonkitoimitusten kasvu jatkui ja hintatasot olivat vakaat Paperien toimitusmäärät

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

UPM:n puolivuosikatsaus Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:n puolivuosikatsaus Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:n puolivuosikatsaus 218 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.7.218 Q2 218 Menestys markkinoilla vauhdittaa liikevaihdon ja tuloksen kasvua loppuvuoden näkymät vahvat Liikevaihto nousi 5% 2 589 (2 464 Q2

Lisätiedot

Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo. Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet

Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo. Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet Suomi kehittyneiden biopolttoaineiden kärjessä UPM Lappeenrannan biojalostamo Ilmansuojelupäivät 19.8.2015 Stefan Sundman UPM Sidosryhmäsuhteet METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset

Lisätiedot

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010 1 M-real Osavuosikatsaus 3Q 21 Merkittävintä kolmannella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui Vahva kysyntä kaikissa päälajeissa M-real jatkoi hintojen korottamista Simpeleen ja Kemin investoinneista

Lisätiedot

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016

Metsä Board Tulos loka joulukuu ja vuosi 2016 Metsä Board Tulos loka joulukuu ja Olennaista vuoden 216 viimeisellä neljänneksellä 2 Liikevaihto laski hiukan, ja vertailukelpoinen liiketulos pysyi jokseenkin samalla tasolla kuin kolmannella neljänneksellä

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2009

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q2 2009 UPM OSAVUOSIKATSAUS 20 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 4. elokuuta 20 20 lyhyesti Heikon taloudellisen aktiviteetin seurauksena UPM:n kaikkien tuotteiden toimitusmäärät alenivat merkittävästi edellisvuoteen

Lisätiedot

UPM:n tilinpäätös Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:n tilinpäätös Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:n tilinpäätös 218 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 31.1.219 Q4 218: Tulos on noussut 23 neljännestä peräkkäin Liikevaihto kasvoi 6 % 2 731 (2 571 Q4 217) milj. euroon Vertailukelpoinen liikevoitto nousi

Lisätiedot

UPM:n tilinpäätöstiedote 2012

UPM:n tilinpäätöstiedote 2012 UPM:n tilinpäätöstiedote 2012 1 2 3 4 UPM:n tilinpäätöstiedote 2012 Q4/2012 Tulos osaketta kohti ilman kertaluonteisia eriä oli 0,19 (0,16) euroa ja raportoitu -2,84 (0,20) euroa EBITDA oli 301 (301) miljoonaa

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009

Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Osavuosikatsaus 7 9 / 2009 22.10.2009 Ajoissa aloitetut toimet tuottavat tulosta kassavirta vahva, kaikki liiketoiminta-alueet plussalla Kassavirta investointien jälkeen 216 miljoonaa euroa vahvin vuosineljännes

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Mikko Helander toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 13. maaliskuuta 2007 Esityksen sisältö 1. Liiketoimintaympäristö 2. Strateginen tarkastelu ja tulosparannustoimet 3. Vuoden

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2014 Osavuosikatsaus 1Q 214 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 214 ensimmäisellä neljänneksellä Kannattavuus parani edelliseen neljännekseen verrattuna Taivekartongin toimitusmäärät kasvoivat Euroopassa sekä

Lisätiedot

UPM OSTAA MYLLYKOSKEN. 21. joulukuuta 2010

UPM OSTAA MYLLYKOSKEN. 21. joulukuuta 2010 UPM OSTAA MYLLYKOSKEN 21. joulukuuta 2010 Sisältö Yritysoston pääkohdat Strateginen yhteensopivuus Myllykoski ostettavat toiminnot Yhdistetyt toiminnot Taloudellinen vaikutus ja kaupan rahoitus Yhteenveto

Lisätiedot

MORE WITH BIOFORE. UPM-Kymmene Oyj Varsinainen yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 4. huhtikuuta 2013

MORE WITH BIOFORE. UPM-Kymmene Oyj Varsinainen yhtiökokous 2013. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 4. huhtikuuta 2013 MORE WITH BIOFORE UPM-Kymmene Oyj Varsinainen yhtiökokous 213 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 4. huhtikuuta 213 Sisältö Vuosi 212 Rahavirran varmistaminen kypsillä markkinoilla Eteneminen kasvumarkkinoilla

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2009

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2009 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 29 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 29. huhtikuuta 29 Q1 29 lyhyesti Paperin, tarrojen, vanerin ja sahatavaran kysyntä laski merkittävästi kilpailevat devalvaatiot vaikuttivat myyntiin

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/2016

Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/2016 Metsä Board Osavuosikatsaus Q1/216 Olennaista vuoden 216 ensimmäisellä neljänneksellä Vakaa markkinatilanne Metsä Boardin kartonkien toimitukset ennätyksellisen korkealla tasolla Liiketulos edellisen vuosineljänneksen

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

UPM:n Q osavuosikatsaus. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:n Q osavuosikatsaus. Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:n Q1 219 osavuosikatsaus Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 26.4.219 1 UPM Q1 219: UPM:n liikevaihdon ja tuloksen kasvu jatkui Liikevaihto kasvoi 7 % 2 693 (Q1 218: 2 512) milj. euroon Vertailukelpoinen

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 21 26.1.21 Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 1 Heinä-syyskuu 21 lyhyesti Liikevaihdon kasvu yli 2 % Vahva liiketoiminnan rahavirta Shandong Puri

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2013 Osavuosikatsaus 1Q 213 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä Taivekartongin markkinatilanne parani edelliseen vuosineljännekseen verrattuna in laajennettujen taivekartonkikoneiden

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012 Jan Lång Toimitusjohtaja Seppo Parvi Talousjohtaja 9.8.2012 Sisältö Huhti-kesäkuu 2012 Liiketoiminta-aluekatsaus Rahavirta ja velkakehitys Tuloslaskelma

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2008 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28 Harri Kerminen, Toimitusjohtaja IR: Andreas Langhoff, tel +358 1 862 114 29.4.28 1 Sisältö Kemira-konserni Q1 Liiketoiminta-alueet Q1 Näkymät 28 2 Kemira-konserni Q1

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

M-real Osavuosikatsaus 2Q 2010

M-real Osavuosikatsaus 2Q 2010 M-real Osavuosikatsaus 2Q 21 1 Merkittävintä toisella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui M-realin markkinajohtajuus taivekartongissa vahvistui Euroopassa edelleen Kysyntä jatkui vahvana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Tammi-maaliskuu 2011 osavuosikatsaus

Ahlstrom Oyj Tammi-maaliskuu 2011 osavuosikatsaus Ahlstrom Oyj Tammi-maaliskuu 2011 osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 28/29.4.2011 Agenda Tammi-maaliskuu 2011 Liiketoiminta-aluekatsaus Rahavirta ja tase Tuloslaskelma ja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Juho Erkheikki Talousviestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö Sijoitus Invest 2015 11.11.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

UPM:N OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

UPM:N OSAVUOSIKATSAUS Q Jussi Pesonen Toimitusjohtaja UPM:N OSAVUOSIKATSAUS Q3 217 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja 24.1.217 Q3 217 Erinomainen neljännes, uudistuminen etenee Vertailukelpoinen liikevoitto nousi 12 % 351 (314) miljoonaan euroon Toimitusten hyvä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj Tulostiedote 1.1. 31.12.2010 Esitys 11.2. 1 Suominen yhteensä Takana vaikea vuosi Milj. Q4/2010 Q4/2009 2010 2009 Liikevaihto 45,3 44,9 173,4 179,4 Liikevoitto -8,7 87 06 0,6-10,8 67 6,7 Katsauskauden

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Jussi Pesonen Toimitusjohtaja VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 216 Jussi Pesonen Toimitusjohtaja Muuttuva UPM Liiketoimintaportfolio, liikevaihto milj. euroa 1 % 23: integroitu paperiyhtiö 28: markkinalähtöiseen liiketoimintamalliin 1 % 1 %

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus...6. Esitys 9.7. Suominen yhteensä Osakeanti ylimerkittiin Milj. Q/ Q/9 Q-Q/ Q-Q/9 9 Liikevaihtoiht 44, 4,44 84,88 9, 79,4 Liikevoitto,,6 -,, 6,7 Katsauskauden voitto/tappio -,8, -,9,6,9

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja

Kemira Tammi - kesäkuu Harri Kerminen, toimitusjohtaja Kemira Tammi - kesäkuu 2011 Harri Kerminen, toimitusjohtaja 28.7.2011 HUOMAUTUS Tämä esitys sisältää tai sen voidaan katsoa sisältävän tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat liittyvät tulevaisuuden

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2012

Metsä Board Osavuosikatsaus 1Q 2012 Osavuosikatsaus 1Q 212 3.5.212 Merkittävimmät tapahtumat vuoden 212 ensimmäisellä neljänneksellä Paperboard -liiketoiminta-alueen kannattavuus parani selvästi Alizayn tehdas suljettiin ja Gohrsmühlen tehtaan

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 28.1.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Heinä-syyskuu 28 lyhyesti Liikevaihto 451,2 miljoonaa euroa (444,9 milj. euroa), kasvua 1,4 % edellisestä vuodesta ja

Lisätiedot