VEPSÄNJOEN KOSKIKUNNOSTUS- SUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VEPSÄNJOEN KOSKIKUNNOSTUS- SUUNNITELMA"

Transkriptio

1 VEPSÄNJOEN KOSKIKUNNOSTUS- SUUNNITELMA 2015

2 Kannen kuva on otettu Vepsänjoen Iivolankoskella kesällä 2015.

3 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ VALUMA-ALUE, VEDEN LAATU JA KALASTO... 5 Valuma-alue ja virtaamat... 5 Veden laatu... 7 Kalasto ja kalastus... 9 Yhteenveto KOSKIKUNNOSTUS Yleistä Kunnostuksen ympäristövaikutukset VEPSÄNJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Sorveuskoski Iivolankoski Yhteenveto LIITTEET... 41

4

5 5 1. YLEISTÄ Juuanjokea sekä tähän laskevaa Vepsänjokea on käytetty puunuittoväylänä Pieliseen aina vuoteen 1965 asti (Vihtonen 2009). Uittosääntö alueella kumottiin vuonna 1981 ja pääosa uittolaitteista poistettiin kahta vuotta myöhemmin. Nykyään Vepsänjoen puunuitosta muistuttavat suojattomat koskialueet sekä näiden rannoilta satunnaisesti löytyvät uittorakenteiden jäänteet. Pielisen kalastusalueen viimeisimmässä käyttö- ja hoitosuunnitelmassa vuodelta 2008 mainitaan, että tärkeille virtavesien kunnostuskohteille laaditaan suunnitelmat, joissa pääpaino tulee olla uoman ennallistamisessa virtakutuisten kalalajien lisääntymis- ja elinalueiksi. Hankkeen rahoituksesta vastaa vesioikeushakijana toimivan Pielisen kalastusalueen lisäksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Juuanjoen ja tämän yläpuolisen Alajoen koskille on aiemmin valmistunut kalataloudellinen kunnostussuunnitelma. Tässä esitetyillä toimenpiteillä on tarkoitus edelleen lisätä taimenen vaelluspoikastuotantoa Juuanjokeen laskevissa sivujoissa ja siten kasvattaa jokialueiden lisäksi uhanalaisen taimenen yksilömääriä myös Pielisellä. 2. VALUMA-ALUE, VEDEN LAATU JA KALASTO Valuma-alue ja virtaamat Vepsänjoki saa alkunsa Ylemmäinen-nimisestä järvestä (68,3 ha), josta se laskee noin 11 kilometrin matkan kaakkoon Juuanjoen alaosan kautta aina Pieliseen asti (kartta 1). Korkeuseroa kyseisten järvialtaiden välillä on lähes 40 m. Vepsänjoki on Vuoksen vesienhoitoalueeseen kuuluvan samannimisen valuma-alueen (04.454) purku-uoma Juuanjokeen ja edelleen Pieliseen. Vepsänjoen vesistöalueen pinta-ala on 91 km² ja järvisyys 2,7 %. Soiden osuus kyseisestä valuma-alueesta (maa-alasta) on 22,45 %. Maankäyttöluokittain jaettuna pääosa kyseisen vesistöalueen kokonaisalasta on luokittelematonta metsätalousmaata (85,59 km²), seuraavina säännöstelemättömät luonnonvedet (2,47 km²), pellot (1,14 km²), erillispientalojen alueet (0,57 km²), käytöstä poistuneet maatalousmaat (0,51 km²), monivuotiset nurmet ja niityt (0,20 km²) ja pientaloalueet (0,08 km²). Asutus on alueella lähes yksinomaan vakituista. (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu 2015)

6 6 Kartta 1. Yleiskartta Juuanjokeen laskevan Vepsänjoen sijainnista. Vepsänjokeen aikoinaan laskeneet Sorveusjärvi, Huosiuslampi, Paatinlampi ja Yläjärvi purkautuivat hallitsemattomasti ojankaivuun seurauksena Ainoastaan jyrkkä Sorveuskoski esti Ylemmäisenjärvenkin tyhjenemisen. Järvenlaskun seurauksena Vepsänjoen lasku-uoma Juuanjokeen siirtyi Vanhanjoen alueelta Juuan kirkon pohjoispuolelle. Ylemmäisenjärven pintaa laskettiin vuonna 1858 (Kortelainen & Hamunen 2004 Vihtosen 2009 mukaan).

7 7 Kartta 2. Karttapiirros Vepsänjoen valuma-alueen ( ) sijainnista (Ekholm 1993). Vepsänjoessa ei ole järjestettyä virtaamaseurantaa. Keskivalunnan sekä valuma-alueen pinta-alan perusteella laskettu vuosikeskivirtaama (MQ) on Vepsänjoessa 0,93 m³/s. Veden laatu Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelmassa (Mononen ym 2011) Vepsänjoki kuuluu luokkaan pienet kangasmaiden joet. Ympäristöhallinnon ympäristötiedon hallintajärjestelmästä (Hertta) ei löydy Juuanjoelle laadittua biologista luokittelua. Sen sijaan saman tietojärjestelmän mukaan fysikaalis-kemiallisten tekijöiden perusteella joki kuuluu luokkaan hyvä ja hydrologismorfologisen muuttuneisuuden (HyMo) mukaan luokkaan erinomainen. Joen ekologinen tila on arvioitu hyväksi: arvio perustuu biologisen tiedon puuttuessa vedenlaatutekijöihin. Vepsänjoesta on ympäristöviranomaisten toimesta otettu vuonna 2000 tai sen jälkeen kaksi vesinäytettä, toinen vuonna 2000 (Vepsänjoki 13) ja toinen vuonna 2008 (Vepsänjoki 44). Näiden tulosten perusteella veden ph-arvo on vaihdellut välillä 6,0 6,3, joten veden happamuus ei merkittävästi vaikeuttane taimenen menestymistä joessa. Veden puskurikyky on tätä mittaavien alkaliniteettiarvojen perusteella välttävä. Mitattujen värilukujen perusteella Vepsänjoen vesi on hyvin humuspitoista, valuma-alueen suhteellisen suuri soiden määrä on yksi veden humuspitoisuutta nostavista tekijöistä. Myös veden

8 8 kemiallista hapenkulutusta (COD) mittaavien tulosten perusteella vesi joessa on erittäin humuspitoista. Kokonaistyppipitoisuuksien mukaan veden laatu on vaihdellut karun ja lievästi rehevöityneen välillä. Taulukko 1. Ympäristöhallinnon vesinäytteenottopisteistä Vepsänjoki 3 ja 44 vuoden 1999 jälkeen otettujen näytteiden analyysitulosten keskiarvot. Happi, liukoinen (mg/l) Hapen kyllästysaste (%) ka. 12,7 88 Sameus (FTU) 2,7 Sähkönjohtavuus (ms/m) 15,7 Alkaliniteetti (mmol/l) 0,085 ph 6,1 Väriluku (mg Pt/l) 125 Kokonaistyppi (µg/l) 370 Nitriitti- ja nitraattityppi 61 (µg/l) Kokonaisfosfori (µg/l) 9 Fosfaattifosfori (µg/l) 3 Rauta (µg/l) 1040 Mangaani (µg/l) 41 Kemiallinen hapenkulutus (COD Mn mg/l) 18 Mitattujen sameusarvojen perusteella vesi joessa voidaan luokitella lievästi sameaksi ja kokonaisfosforipitoisuuksien perusteella karuksi. Veden rauta- tai mangaanipitoisuudet ei mittausten perusteella nouse niin suureksi, että nämä vaikuttaisivat taimenen menestymiseen. Jätevedet ja peltolannoitus nostavat yleensä veden sähkönjohtavuutta. Ero kahden joesta otetun näytteen välillä on lähes kymmenkertainen, joten keskiarvo ei antane oikeaan kuvaa veden laadusta. Korkeammankaan mitatun arvon perusteella jätevesillä tai peltolannoituksella ei todennäköisesti ole merkittävää vaikutusta joen taimenkantaan. Alemmasta näytteenottopisteestä (Vepsänjoki 44, kartta 3) otetusta näytteestä tehdyistä analyyseistä useimmissa pitoisuudet ovat olleet korkeammat kuin ylemmästä näytepisteestä määritetyistä. Sitä, selittyykö edellämainittu näytteenottoajankohdalla vai -paikalla, on mahdotonta selvittää näin vähäisten vesinäytteiden perusteella.

9 9 Kartta 3. Karttakuva ympäristöhallinnon vesinäytteenottopisteiden Vepsänjoki 13 ja 44 sijainnista. Kalasto ja kalastus Taimen on todennäköisesti kotiutettu Juuanjokeen luvulla, josta laji lienee levinnyt myös Vepsänjokeen. Ensimmäiset istutukset tehtiin Puolangalta peräisin olevalla purotaimenilla, mutta kantaa täydennettiin myöhemmin Isojoen purotaimenkannalla (Takkunen 1989 Vihtosen 2009 mukaan). Pielisen Järvilohi ja Taimen -hanke sähkökoekalasti vuonna 2009 noin 2,4 % Vepsänjoen koskien pinta-alasta. Koekalastuksissa saatiin kaikkiaan 37 taimenta, joista 35 % oli kesänvanhoja (pituus alle 10 cm), 51 % cm:n kokoisia ja 14 % yli 15 cm:n pituisia yksilöitä. Koekalastuksen perusteella kesänvanhojen taimenten tiheydet olivat keskimäärin 3,3 yksilöä sadalla neliömetrillä. Yksivuotiaiden ja sitä vanhempien taimenten määrä pinta-alayksikköä kohden oli keskimäärin 6,1 kalaa sadalla neliömetrillä. Suurimmat tiheydet havaittiin kaikissa kokoluokissa Sorveuskoskella (Vihtonen 2009). Vepsänjokeen ei ole tehty vuoden 2000 jälkeen ELY-keskuksen rekisterin mukaan kuin yksi kalanistutus: vuonna 2010 Iivolankoskeen tuotiin kappaletta silmäpisteasteella olevia järvilohen poikasia. Tietoa joella harjoitettavasta kalastuksesta ei ole, mutta tämän voidaan olettaa olevan vähäistä.

10 10 Kartta 4. Karttapiirros kalaveden osakaskuntien rajoista Vepsänjoen läheisyydessä (Pohjois-Karjalan ELY-keskus). Vepsänjoen vesialueen omistaa Juuankylän kalaveden osakaskunta (kartta 4). Osakaskunta on mukana Pielisen kalastusalueessa, joka toimii kunnostushankkeen vesioikeushakijana. Yhteenveto Suunnitelmassa esitettyjen seurantatulosten perusteella veden laadun voidaan arvioida Vepsänjoessa olevan riittävä taimenen lisääntymisen ja poikastuotannon ylläpitämiseen. Myös vuoden 2009 koekalastuksissa havaitut erot taimenten esiintymistiheyksissä Sorveuskosken ja Iivolankosken välillä puoltavat suunnitelman mukaista kalataloudellista kunnostusta.

11 11 3. KOSKIKUNNOSTUS Yleistä Yleensä kalataloudellisissa kunnostuksissa joudutaan muokkaamaan uittoperkausten tai patoamisten seurauksena syntynyttä avointa ja suojatonta joenpohjaa monimuotoiseksi, jolloin myös vesisyvyys ja virtausolot saadaan muutettua aiempaa vaihtelevammiksi, mikä luo edellytykset pohjan eläimistön ja kasvillisuuden lisääntymiselle. Samalla pohjasta erottuvien kivien suojiin muodostuu kaloille oleskelupaikkoja (mikrohabitaatteja); kaikki seikkoja, joita ilman virtakutuisten kalalajien luontainen elinkierto ei ole mahdollista. Lohensukuisten kalojen lisääntymistä varten koskenpohjille levitettäviin soraikkoihin tarvittavat pienet kivet joudutaan lähes poikkeuksetta tuomaan muualta, sillä voimakas monotoninen virtaus huuhtoo tuon kokoluokan kivet kutuun soveltuvilta pohjanosilta. Monesti joenpohjalle joudutaan tuomaan myös luonnonsoraa hiukan kookkaampia seulanperäkiviä, sillä rannoilta tai uomasta löytyvät kivet ovat usein kooltaan liian suuria tai määrältään riittämättömiä poikasten elinalueiden muokkaamiseen. Kalataloudellinen kunnostus on vain alkutoimenpide, jolla jokiluonnolle luodaan edellytykset toipua haitallisista ihmistoiminnan vaikutuksista. Kyseessä voi olla hidas prosessi, mutta oikein mitoitetuilla työmenetelmillä uoman kasvi- ja eläinlajien toipumista voidaan nopeuttaa. Yleensä taimenjokien kunnostukset pitävät sisällään seuraavat kokonaisuudet. Lisääntymisalueet Nämä sijoitetaan tavallisesti kosken yläosaan siten, että pohjalle levitettävän soran (raekoko 2 6 cm) yli kulkee kiihtyvä pyörteetön virtaus (virtausnopeus noin 0,5 m/s). Tämä saadaan aikaan esimerkiksi laskemalla kutusora pohjastaan tasoitetun altaan alavirranpuoleiseen reunaan pitkänomaiseksi matoksi (sorakerroksen paksuus saisi olla vähintään 30 cm). Vettä tulisi kutualueen päällä olla matalanveden aikaankin useampia kymmeniä senttimetrejä. Virtausoloja lisääntymisalueella tulee tarpeen mukaan muokata pohjapadolla tai suurilla kivillä. Jos alueesta näyttää tulevan hyvin laaja, kannattaa sinne asetella muutama suurempi kivi näköesteeksi jakamaan pohja pienempiin lisääntymisreviireihin. Lisäksi tällaiset, pinnan yläpuolelle yltävät kivet edesauttavat pintajään muodostumista ja näin estävät hyyteen muodostumista matalilla koskilla. Poikasalueet Näillä ymmärretään yleensä matalia, tiheään kivettyjä joen rantaosia, joista kesän- ja vuodenvanhat poikaset löytyvät. Syvyys takaisi kalalle parhaan suojan, joten matalassa vedessä poikaset joutuvat etsimään joko turbulenttisia, kivien tiheään peittämiä tai kasvien varjostamia pohjia. Poikasten sietoalueena keskivirrannopeuden suhteen pidetään väliä lähes nollavirtauksesta reiluun metriin sekunnissa ja syvyysoptimina cm. Poikasten on myös havaittu yleisimmin elelevän pohjakivikoissa, joilla vallitseva raekoko vaihtelee välillä 2 25 cm. Kesänvanhoille poikasille optimiolosuhteet löytyvät edellä mainittujen vaihteluvälien alapäästä ja talvehtineille poikasille yläpäästä. Kalan sijainti tietyssä kohdassa virtaa on kuitenkin aina monen tekijän summa. Jos uoman rantoja varjostaa puusto tai pensaisto, kannattaa kivikoita poikasalueiksi muokattaessa pyrkiä ohjaamaan osa virtauksesta lehvästön alle (varjostusta ja ravinnon lähde).

12 12 Suuren kalan alueet Tällaisina pidetään yleensä yli yksivuotiaiden kalojen käyttämiä koskenosia. Näissä pohjan vallitseva kivikoko on poikasalueiden vastaavaa suurempi, samoin syvyys ja usein myös keskimääräinen pintavirtausnopeus. Talvehtimisalueet Pienpoikaset (0+) viettävät ensimmäisen talvensa tutussa koskessa, joten poikasalueita muotoiltaessa tulee huolehtia siitä, ettei jokiuomaan muodostu hyydettä (riittävä virtaus ja kivikkoon myös pinnan yläpuolelle yltäviä kiviä). Vanhemmat poikaset laskeutuvat talveksi välisuvantoihin. Kaavio 1. Kunnostuskartoissa yleisimmät käytettyjen merkkien selitykset.

13 13 Kunnostuksen ympäristövaikutukset Kunnostustoimenpiteillä ei odoteta olevan vaikutusta kunnostettavien koskien ylä- tai alapuolisten vesistöjen vedenkorkeuksiin tai virtaamiin. Niillä koskenosilla, jonne on tarkoitus levittää seulanperäkiviä, vedenpinta noussee pohjan kohoamisen myötä paikoin keskimäärin muutamia senttimetrejä nykyisestä. Tulvavaaraa kunnostusten ei oleta lisäävän millään kunnostusosuudella. Kaivinkoneella suoritettava pohjan kiveäminen karkottanee kalat töiden ajaksi kunnostusalueilta. Lisäksi töistä aiheutunee jonkin verran lyhytaikaista veden samentumista. Sekä rannan puuston että myös muun rantakasvillisuuden säilyttäminen on kunnostustavoitteiden mukaista. Maa-alueet koskien ympärillä ovat lähinnä talousmetsää: Iivolankosken läheisyydessä sijaitsee myös pelto-, niitty- ja puistoalueita. Kunnostuksessa käytettävä sora ja kiviaines sekä työssä tarvittava kaivinkone on tarkoitus kuljettaa koskille suurelta osin valmiita koneuria myöten, joten suunnitelman mukaisten toimenpiteiden vaikutukset koskia ympäröivään maastoon jäänevät hyvin vähäisiksi. 4. VEPSÄNJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Kunnostus sekä Sorveuskoskella että Iivolankoskella kannattaa pääsääntöisesti tehdä kasaamalla keskivirtaan harvoja pohjapatoja, suurehkoista kivistä koostuvia harvoja kivikoita tai asentokivien ryhmiä ohjaamaan vettä uoman rantaosiin, jonne muokataan suurin osa koskien pienpoikasalueista. Keskiuoman vettä patoavat rakenteet eivät siksi saa ulottua rantamatalaan asti. Vesisyvyyden lisäämiseksi edellämainittujen rakenteiden yhteyteen kannattaa mahdollisuuksien mukaan kaivaa erikokoisia altaita, joista syvimmissä saisi olla alivesiaikaankin vettä noin puoli metriä. Osaan näistä levitetään alavirranpuolelle soraa taimenen kutualueiksi. Altaista tulisi lisäksi olla yhteys rannan virtausuomiin tai toisiin altaisiin. Kunnostus edellyttää muualta tuodun soran lisäksi halkaisijaltaan keskimäärin noin 15 cm kokoisten seulanperäkivien levittämistä osalle koskenpohjia. Suunnitelmassa esitetyt kunnostusehdotukset perustuvat elokuussa 2015 tehtyihin maastokartoituksiin. Tällöin virtaamat olivat ajankohdan keskiarvoja suuremmat.

14 14 Taulukko 2. Vepsänjoen kunnostettavilla koskialueilla sijaitsevat kiinteistöt sekä näiden omistajien yhteystiedot. koskialue tilan rekisterinro tilan nimi omistaja(t) yhteystiedot Iivolankoski Patotie Juuan kunta Poikolantie 1, Juuka Iivolankoski Uusimylly Kiinteistö Oy Saherkiinteistöt Lieksantie 3, Nurmes Iivolankoski Patoranta Kiinteistö Oy Saherkiinteistöt Lieksantie 3, Nurmes Iivolankoski Multaniemi Kontkanen Pekka Juhani Sairaalantie 32, Juuka Iivolankoski Sorveuksen maantie Pohjois-Karjalan Ely-keskus PL 69, Joensuu Iivolankoski Myllyranta Kiinteistö Oy Saherkiinteistöt Lieksantie 3, Nurmes Iivolankoski Huttula Tanskanen Reijo Kalevi Matilantie 47, Juuka Iivolankoski Myllypelto Heikkinen Marttti Olavi Juukaniityntie 9, Juuka Iivolankoski Haavikko Nervalainen Raija Orvokki Juukaniityntie 30, Juuka Iivolankoski Lehtola Kallinen Jarmo Reijo Mikkolantie 13, Kajoo Iivolankoski Lehtola Kallinen Risto Einari Matilantie 6, Juuka Iivolankoski Lehtola Kallinen Veli Antero Laurilantie 12, Juuka Iivolankoski Virtala Kortelainen Jarmo Tapio Koskitie 56, Juuka Iivolankoski Virtala Kortelainen Merja Irene Anjankuja 2 B 18, Espoo Iivolankoski Pikku-Virtala Kortelainen Jarmo Tapio Koskitie 56, Juuka Iivolankoski Määräalan M602 lainhuuto VS Turva-Aidat Oy Niemeläntie 128, Juuka Sorveuskoski Koskirinne Martikainen Harri Tapio Liitokuja 5, Helsinki Sorveuskoski Ylemmäinen Tornator Oyj Napinkuja 3 C, Imatra Kartta 5. Yleiskartta Vepsänjoen kunnostettavista koskialueista (merkitty punaisella).

15 15 Sorveuskoski kosken niskan koordinaatit (KKJ-27) kosken päätepisteen koordinaatit (KKJ-27) kosken pituus (m) kosken pintaala (m²) kunnostuksessa tarvittava soramäärä (m³) kunnostuksessa tarvittavat seulanperäkivet (m³) Kartta 6. Yleiskartta Sorveuskosken kunnostettavista alueista. Karttaan on merkitty kunkin kunnostuskartan kattama osa jokea. Kosken niskalle levitetään noin viiden neliömetrin laajuinen soraikko (kuva 1). Pohjoisrannalla on jäljellä uitonaikainen, noin 15 m pitkä suiste, jonka taakse muodostuu kapea sivu-uoma (kuva 2). Suiste puretaan ja tämän kivet levitetään keskivirtaan ohjaamaan vettä rantojen tuntumaan (paikalla on jo valmiina matala padontapainen). Pääuoma on niskalla 7 8 m leveä, ja kääntyy noin 10 m päässä jyrkästi etelään.

16 16 Kuvat 1 ja 2. Hiekkatie kulkee noin 20 m päässä joesta, ja rantaan johtaa harvennetun talousmetsän läpi leveä polku, joten traktorille soveltuva ajoura on jo valmiina. Tätä tarvitaan sekä soran että seulanperäkivien kuljettamiseen Sorveuskosken yläosiin. Kunnostuskartta Sorveuskoski 1.

17 17 Kuva 3 on otettu koordinaateissa eli kohteessa, jossa lyhyt koskiosuus päättyy ja seuraa suvantoinen allas. Tässä on suuri koivu kaatunut uoman ylle. Kuvassa 4 näkyy koordinaateissa alkava jyrkkä koskiosuus, jossa noin 10 m matkalla on pudotusta lähes kaksi metriä. Putouskorkeuden muutos on niin suuri, että paikalle ei kannata levittää soraikkoa tai poikaskivikkoa. Sen sijaan jyrkkää osuutta kynnystetään rantapenkassa olevilla kivillä (kuvat 5 ja 6). Kuvat 3 ja 4. Kuvat 5 ja 6. Koordinaateissa on otettu kuva 7. Itärannalla on edelleen näkyvissä räjäytyksen jälkiä ja uittolaitteiden jäänteenä noin 10 m pitkä hajonnut suiste. Tämä puretaan ja siitä saatavat kivet siirretään rännimäiseen virtaan. Virtausta kannattaa tässäkin hidastaa kynnysmäisillä rakenteilla. Kun suiste poistetaan, kasvaa kosken leveys noin neljään metriin. Uoma kuitenkin supistuu suisteen alaosan kohdalla kahteen metriin, mutta levenee alempana takaisin 3 4 metriseksi. Koordinaateissa alkavassa koskenosassa uoma levenee noin seitsemään metriin ja samalla virtausnopeus hidastuu (kuva 8). Vesisyvyys vaihtelee cm:n välillä. Virrassa on paikoin suurehkoja kiviä, mutta poikaskivikko puuttuu. Kohteeseen muokataan

18 18 pienpoikasalue sekoittamalla keskenään seulanperäkiviä ja soraa. Maantie kulkee edelleen kosken vieressä ja, koska puusto on joko harvaa männikköä tai nuoria rannan lehtipuita (koivu, leppä, haapa), vältyttäneen ajouran teossa merkittäviltä puustovaurioilta. Kuvat 7 ja 8. Koordinaateissa on otettu kuva 9. Tässä itärannalla sijaitsee uomassa poukama, jonne ohjataan virtausta keskiuomaan tehtävällä matalalla suisteella. Samoin toimitaan tämän alapuolella länsirannalla olevan matalan kivikon suhteen. Tämä kaventaa varsinaisen virran neljään metriin, jolloin virtausnopeus lisääntyy. Myös tähän koskenosaan muokataan lisäkivillä pienpoikaskivikko. Alavirtaan noin 20 m päässä on uomassa kynnys, jota seuraa lyhyt suvanto. Kynnys on kallion muodostama, mutta sitä kannattaa korottaa irtokivillä sekä tehdä paikalle muutama samanlainen lisää nostamaan vedenpintaa ja hidastamaan virtausta yläpuolisella pienpoikasalueella. Alavirtaan päin suvannon jälkeen joen ylittää kävelysilta, josta on otettu ylävirtaan päin kuva 10. Kuvat 9 ja 10. Sillan yläpuolella itärannalla on saarekkeen ohittava sivu-uoma, joka alkaa koordinaateista Tästä on otettu kuvat 11 ja 12. Pajukon kattamalla sivu-uomalla on pituutta 15

19 19 m ja leveyttä 1,5 2,0 m. Paikalle tuodaan seulanperäkiviä pienpoikaskivikoksi sillalle tulevan vaellusreitin ajouran kautta (kuva 28). Kunnostuskartta Sorveuskoski 2.

20 20 Kuvat 21 ja 12. Sillalta alavirtaan on otettu kuvat 13 ja 14. Koski jakaantuu kahtaalle, joista lännenpuoleisessa, noin kahden metrin levyisessä uomassa on uittorännin jäänteet ja idänpuoleinen on kallioon räjäytetty kapea ja suojaton ränni (leveys vaihtelee 0,5 2 m). Näistä ensinmainittu on muokattavissa alapuolisen putouksen ohittava nousuväylä (kuva 15). Kuvat 33 ja 14. Koordinaateissa on otettu kuvat kohdassa, jossa lännenpuoleisesta sivuuomasta erkanee tulvauoma edelleen länteen päin. Uittorännin jatkeena oleva uoma päättyy jyrkkään putoukseen, joka muodostaa kaloille nousuesteen kaikilla vedenkorkeuksilla. Sillalta alkavalla putousalueella on korkeuseroa noin kuusi metriä. Veden virtaus rännin jatkona olevaan putoukseen tukitaan kasaamalla erikokoisista kivistä paikalle tiivis suiste. Uittorännin jäänteet poistetaan ja tilalle muokataan kaloille kalatiemäinen kulkuväylä paikalta löytyvistä räjäytyskivistä. Tulvauomaa laajennetaan ja tämän kautta muokataan kaloille nousuväylä kaloille ohi alapuolisen putouksen.

21 21 Kuvat 45 ja 16. Kuvat 57 ja 18. Koordinaateissa on otettu kuvat 19 ja 20. kohde on uittorännin lännenpuoleisen tulvauoman yläosassa. Paikalla on valmiina kynnyksiä, joita viimeistelemällä. Kuvanottopaikan alapuolella on valmiina erinomaista poikaskivikkoa. Kuvat 69 ja 20.

22 22 Koordinaateissa on otettu kuva 21. Paikka on noin 20 m edellisestä koordinaattipisteestä lounaaseen. Kohde on tulevan sivu-uoman pohjaa, jossa on valmiina pienpoikasaluetta ja jossa paikoin virtaa ylhäältä karannutta vettä. Uittorännin idänpuoleinen uoma voitaneen jättää ennalleen. Jos uuden nousuväylän kautta ohjautuva virtaama ei riitä takaamaan kaloille nousuyhteyttä kaikilla vedenkorkeuksilla, voidaan kallioon räjäytetyn uoman niskalle sillan alapuolelle rakentaa pohjapato. Koordinaateissa on otettu kuva 22. Tässä tulvauoma yhtyy pääuomaan. Uuden sivu-uoman avaus tehdään näistä koordinaateista noin viisi metriä alavirtaan, jolloin vältetään pääuomassa tällä kohtaa oleva noin metrinen putous. Näin saadaan uudella nousuväylällä ohitettua kaikki kosken nousuesteet. Kuvat 27 ja 22. Pääuomasta on äskeisistä koordinaateista otettu kuva 23. Aluetta voi kunnostaa hidastamalla virtausta kynnysten ja asentokivien avulla (ns. suuren kalan alue). Tähän ei tarvita muualta tuotuja kiviä. Koordinaateissa on otettu kuvat 24 ja 25. Tästä noin 20 m ylävirtaan sijaitsee aiemmin mainittu noin metrin korkuinen kynnys. Noin 50 m osuus, jonka puolivälistä nämä kuvat otettu on leveydeltään 4 5 m ja pintavirtausnopeus on yli metri sekunnissa. Uomassa on suuria kiviä, mutta niitä tarvitaan rannoilta lisää keskiuomaan hidastamaan virtausta. Kuvat 23 ja 24.

23 23 Kuvat 25 ja 26. Koordinaateissa on otettu kuva 26. Paikka on noin 20 m edellisistä koordinaateista alavirtaan. Tässä on eräänlainen kosken loppukynnys. Uomaa tulee kuitenkin sekä kynnystää lisää että leventää noin kolme metristä ainakin neljään metriin. Tästä eteenpäin Vepsänjoki on suvantoinen. Kuvat 27 ja 28. Kosken alaosaan tulee Rontsan Rautatieksi nimetyltä hiekkatieltä valmis metsäkoneura (kuva 27).

24 24 Iivolankoski kosken niskan koordinaatit (KKJ-27) kosken päätepisteen koordinaatit (KKJ-27) kosken pituus (m) kosken pintaala (m²) kunnostuksessa tarvittava soramäärä (m³) kunnostuksessa tarvittavat seulanperäkivet (m³) Kartta 7. Yleiskartta Iivolankosken kunnostettavista alueista. Karttaan on merkitty kunkin kunnostuskartan kattama osa jokea. Koski alkaa pienen niemekkeen kohdalta (kuva 29). Noin 10 m niskalta on uomassa runsaan metrin syvyinen allas (kuva 30), jonka alavirranpuoleiseen rinteeseen voi levittää lisääntymis-

25 25 soraikon. Paikalle kannattaa tuoda halkaisijaltaan 5 15 cm kokoisia kiviä pienpoikasaluetta varten. Keskisyvyys altaan alapuolella ennen putousta on noin puoli metriä ja keskimääräinen leveys 4 5 m. Tästä noin 10 m alavirtaan alkaa Iivolankosken jyrkkä putousmainen osuus (kuva 31), jonka niskalle tulee muotoilla harva pohjapato hidastamaan yläpuolisen alueen virtausta. Kuvat 29 ja 30. Jyrkän osan jo olemassa olevaa kynnysmäisyyttä lisätään rannan kivillä. Tarkoitus on muokata nykyisellään poikasikäluokan kaloille nousuesteen muodostavasta alueesta eräänlainen kalatie (virtauksen pysäyttäviä kynnyksiä, joiden taakse muodostuu pieniä levähdysmonttuja). Tässä, noin 20 m matkalla, uomalla on leveyttä neljä metriä. Putous päättyy koordinaateissa Länsirannalla on myllyn rauniot, joiden jälkeen uoma kääntyy 20 m päässä koilliseen. Jyrkän osuuden jälkeen pintavirtaus on noin metri sekunnissa. Länsirannalla betoniseinämää vasten on useita suuria kiviä, joista muokataan keskivirtaan pohjapatoja ja kynnyksiä virtauksen hidastamiseksi. Tästä ei kannata muokata pienpoikasaluetta (ei lisäkiviä), vaan alue soveltunee kunnostuksen jälkeen paremmin yksivuotiaille ja sitä vanhemmille taimenille (kuva 32). Kuvat 31 ja 32.

26 26 Kunnostuskartta Iivolankoski 1.

27 27 Koordinaateissa sekä välittömästi näiden yläpuolelta on otettu kuvat 32 ja 33. Heti myllyrakennuksen jälkeen on uomassa hyvää poikaskivikkoa ensin luoteisrannan tuntumassa, sitten keskemmällä uomaa. Keskiosa uomasta on muuta koskea matalampaa (kivikoko hyvä) ja jäänee alivedellä kuivilleen, mutta näin korkeammalla vedellä paikka soveltuu hyvin pienpoikasille, joten alue saa jäädä nykyiselleen. Sen sijaan koillisrannan tuntumaan, jossa sijaitsee noin metrin levyinen muuta koskenpohjaa syvempi virtausuoma, muokataan useita lyhyitä suisteita sekä hidastamaan virtausta että ohjaamaan osa tästä pois rännimäisestä uomasta. Paikalla on riittävästi pienpoikasalueeseen soveltuvia kiviä. Rantapenkkojen kiviä ei kannata syöpymisvaaran takia poistaa. Kuvassa 33 näkyy, että tässä uoman leveys kaksinkertaistuu. Runsaan 50 metrin päässä alavirtaan joki alittaa Sorveuksentien sillan. Kuvat 33 ja 34. Koordinaateissa loppuu edellä mainittu leveä koskenosa eli noin viisi metriä siitä, missä sähkölinja ylittää joen. Kiven tuonti tähän koskenosaan onnistuu alapuolista sähkölinjaa myöten. Toinen mahdollisuus on myllyrakennuksen kupeelta, sillä avaimelle paikalle on tehtävissä ajoura ilman puustovaurioita (kuva 36). Kuvat 35 ja 36.

28 28 Sähkölinjan kohdalta on otettu kuva 35. Linjan jälkeen puusto kattaa lähes kokonaan omassa kanjonissaan virtaavan joen. Luoteisrannalla on osittain palanut vanha rakennus. Tästä noin viisi metriä alavirtaan päin tehdään päävirtaan kivirykelmistä harvoja pohjapatoja. Virranhidasteiden väliin muokataan seulanperäkivistä pienpoikaskivikkoa, mutta alueelle jätetään myös muutama syvempi allas. Vedenpinta noussee hiukan pohjan kiveämisen seurauksena, mutta penkat ovat tässä, kuten kautta lähes koko kosken, melko korkeat, joten tulvariski ei toimenpiteistä kasvane. Koordinaateissa on otettu kuva 37. Tässä vesisyvyys on puoli metriä ja uomassa on tehty kallion räjäytyksiä. Paikalle jätetään allas, muutoin kunnostusta jatketaan pintavirtausta (nyt runsas puoli metriä sekunnissa) kivirykelmillä hidastamalla ja pienpoikaskivikkoa koskeen levittämällä. Uoman pohja on tiiviiksi painunut ja siksi suojaton ja karu, joten lisäkiviä (myös isompia) tarvitaan tuomaan suojaa ja huokoisuutta. Puusto kattaa edelleen lähes koko uoman. Koski jatkuu samanlaisena aina maantiesillalle asti (kuva 38). Kuvat 37 ja 38. Sillan kohdalta alavirtaan on uomasta otettu kuva 39. Puiden varjostus vähenee ja uoma levenee aiemmasta viidestä metristä kuuteen metriin. Pohjalla on joitakin kiviä, mutta yksikään ei yllä tällä vedenkorkeudella pinnalle asti. Virtausnopeus on edelleen noin puoli metriä sekunnissa, syvyys cm ja kunnostusperiaate sama kuin edellä. Noin 20 m sillasta alavirtaan päin uoma on 6 8 m leveä ja noin cm syvä. Penkoissa ei enää ole kiviä. Luoteisrannalla on mahdollista tehdä sillan kupeelta pisto koskeen asti pienin puustovaurioin. Koordinaateissa on otettu kuva 40. Tässä uoma levenee 10 m:iin ja sähkölinja tulee vinottain kaakosta aivan joen tuntumaan ja seuraa joenvartta alavirran suuntaan. Linjaa myöten tuodaan Sorveuksentien sillan alapuolisessa koskikunnostuksessa tarvittavat kivet.

29 29 Kunnostuskartta Iivolankoski 2.

30 30 Kuvat 39 ja 40. Luoteisrannalla on noin 20 m pitkä matalikko, jossa vesisyvyys on noin 10 cm ja virtausnopeus hidastunut pienpoikasille sopivaksi. Uoman kaakkoispuolelle on syöpynyt noin puoli metriä leveä virtausuoma. Tämän rännimäisyys poistetaan siirtämällä sinne virranpysäytyskiviä ohjaamaan vettä matalikolle. Tässä on hiekkapohjalla ohut kerros pienpoikasille oikeankokoisia kiviä, mutta näitä on aivan liian vähän (huokoisuus puuttuu). Kyseinen alue saattaa jäädä alivedellä kuivilleen. Tasaista pienpoikasaluetta tehdään alapuoliseen joenmutkaan asti (kuva 41), jossa virtausnopeus taas lisääntyy (koordinaateissa ). Joen mutkan kohdalla virtausnopeus on noin 0,5 1,0 m/s ja vesisyvyyttä noin puoli metriä, joten keskivirtaan muokataan kivistä virtausta hidastavia rakenteita. Kohteen yläosassa on valmiina kynnys, joka saa jäädä nostamaan yläpuolisen poikasalueen vedenkorkeutta sekä hidastamaan virtausta siellä. Rannat ovat matalat ja niissä on harvakseltaan hiekan päällä poikaskivikkoa, jota tulee kuitenkin tuoda lisää. Kuvat 39 ja 40. Koordinaateissa on otettu kuvat 42 ja 43. Tähän asti on tuotavissa seulanperäkiviä sähkölinjaa myöten. Uoma on aiemman kaltainen, noin 7 m leveä ja syvä. Viimeisten 50 m matkalla ei koskessa ole ollut selkeää virtausuomaa (keskellä uomaa on hiukan rantoja syvempää). Kunnostus on edelleen halkaisijaltaan 5 15 cm kivien levittämistä ja virtauksen hidastamista. Keskiuomaan kannattaa jättää sähkölinjan seurailemalla jokiosuudella muutama

31 31 syvempi allas (hiukan vaihtelua pohjan profiiliin), ja tuoda yhteen näistä kutusoraa. Noin 10 m alavirtaan päin jokiuoma kääntyy jyrkästi itään. Kuvat 41 ja 42. Kuvat 43 ja 44. Kuvat 45 ja 46.

32 32 Edellämainitussa mutkassa on otettu kuvat 44 ja 45. Täällä ensin yläosassa ulkokaarre on matalampi ja sisäkaarteeseen on syöpynyt virtausuoma, mutta mutkan jyrkimmässä kohdassa virtausuoma siirtyy ulkokaarteeseen ja isäkaarre muodostaa hyvää poikaskivikkoa, joka kuitenkin toimii paremmin, kun sitä kivetään lisää. Syväväylään siirretään muutamia suuria kiviä ohjamaan virtausta kivettyyn matalaan osaan. Koordinaateissa on otettu kuva 46. Alavirtaan päin näkyy uusi joenmutka, jossa sijaitsee laaja akanvirta. Akanvirran alapuoliseen rinteeseen levitetään kutusoraikko. Tämä osa koskea on tasaisen matala lukuun ottamatta hiukan syvempää uomaa aivan pohjoisrannan tuntumassa. Kunnostus tehdään kuten edellä. Kaakossa sijaitsee maatilan pihapiiri (mahdollinen kivienkuljetusreitti). Noin 20 m alavirtaan sähkölinja ylittää joen. Akanvirran kohdalta uoma kääntyy ensin 45 astetta pohjoiseen ja sitten 20 m jälkeen takaisin kaakkoon (kuvat 47 ja 48). Tässä virtaus lisääntyy (noin yksi metri sekunnissa), uoman leveys on noin 6 m, syvyys cm ja virrassa näkyy muutamia vedenpinnan yläpuolelle yltäviä suuria kiviä. Virtaan kannattaa kasata kynnysmäisiä kivirykelmiä rikkomaan vedenpintaa ja hidastamaan. Uoman rantaosiin levitetään poikaskivikkoa. Alavirtaan mentäessä keskiuoman vesisyvyys lisääntyy aina runsaaseen metriin (keskivirtaan kasataan korkeita mutta harvoja kivikynnyksiä). Kaakkoisrannalle, jossa on poikaskivikko kuivillaan, ohjataan virtausta. Kuvat 47 ja 48. Koordinaateissa on otettu kuva 49. Tässä noin 15 m matkalla on pudotusta noin metri ja uoma kaventuu alavirtaan päin ensin neljään ja lopulta kohteen metriin. Kapeaan osaan kootaan virranpysäyttäjäkiviä (ei kannata yrittää leventää). Juuri tällä kohtaa tulee luoteesta maantie noin 10 metrin päähän joesta. Tätä kautta kuljetaan tämän joenosan kunnostamisessa tarvittavat kivet ja sora (kuva 51). Tästä alavirtaan virtausnopeus on noin metri sekunnissa (kuva 50). Edellisestä koordinaattipisteestä alavirtaan putouskorkeus lisääntyy. Koordinaateissa on otettu kuva 52. Yläpuolella syväväylä sijaitsee uomassa luoteispuolella, mutta siirtyy koordinaattipisteessä kaakkoon (virtaus kiemurteleva mukavasti). Puusto kattaa uomaa aiempaa paremmin. Tämän selvästi aiempaa jyrkemmän osan niskalle kasataan selvä kynnys. Itse uoman perusrakenne on hyvä: löytyy selvä syväväylä sekä matalampi osa, jossa on joitakin kivikasoja. Kuitenkin matalan osan kivikoko saisi olla hiukan pienempi ja syväväylään tarvitaan virranpysäyttäjäkiviä (pintavirtaus on yli 1 m/s), tällaisia löytyy rannoilta.

33 33 Kunnostuskartta Iivolankoski 3.

34 34 Kuvat 51 ja 52. Kuvat 53 ja 54. Koordinaateissa erkanee päävirrasta ensin noin metrin levyinen sivu-uoma ja viisi metriä alempaa uusi, noin puolet leveämpi uoma, joita erottaa metrin levyinen ja viisi metriä pitkä kivisuisteen jäänne (kuva 53). Suiste puretaan ja alemman sivu-uoman kohdalle tehdään päävirtaan pohjapato ohjamaan virtausta sivu-uomaan. Tämä on alempana noin neljä metriä leveä, sen pohja suojaton ja syvyys yläosastaan noin 15 cm (kuva 54). Tänne levitetään pienpoikaskivikko ja päävirtaan muokataan lisääntymisalue. Sivu-uoma yhtyy takaisin päävirtaan koordinaateissa , ja ennen tätä on hiekkaiseen pohjaan syöpynyt hiukan muuta uomaa syvempi allas (kuva 55). Sivu-uoma on osittain tukittu, joten tähän tehdään noin viisi metriä leveä puhkaisu. Pääuomaan jää vastarannalle matala, laajan saarekkeen muodostama poikaskivikko. Kuva 56 on otettu saarekkeen yläosasta koordinaateissa Virtaus ohjautuu saarekkeen eteläpuolelle, ja pääuoma on noin 20 m leveä ja noin 15 cm syvä lukuun ottamatta virtausuomaa rantapenkan alla, jossa on noin metrin levyinen hiukan syvempi väylä (kuva 57). Saarekkeen kohta saa jäädä nykyiselleen eli se tulee jäämään alivedellä kuivilleen. Leveä pääuoma on osin valmiiksi kynnystetty, mutta pohjapatoja tulee edelleen korottaa ja vahvistaa, jolloin vesisyvyys matalassa osassa lisääntyy. Päävirran saarekkeen pohjoispuolella on myös kapea sivu-uoma, jonne ei ohjata vettä. Edelleen tästä rannalle päin on ojamainen tulva-uoma, joka tukitaan.

35 35 Kuvat 55 ja 56. Kuvat 57 ja 58. Kuva 58 on otettu koordinaateissa eli heti edellisen kohteen alta. Uoma on nyt noin 25 m leveä, ja sen keskellä noin 10 m pitkä ja 2 m leveä saareke. Kyseisen saarekkeen luoteispuolen uoma on selvästi kaakonpuoleista leveämpi. Uomista leveämpään ja matalampaan tuodaan lisää pienpoikaskivikkoa ja tämän alle kasataan pohjapato nostamaan vedenkorkeutta. Kun vedenpinta laskee, ohjautuu enin osa virtauksesta uomista syvempään, joten tämän niskalle muokataan harva pohjapato ohjaaman osa virtauksesta uuteen poikasalueeseen. Yllä mainituista koordinaateista alavirtaan uomassa on mutka, johon muodostuu syvä allas. Altaan jälkeen virtaus lisääntyy (kuva 59). Etelärannan tuntumassa levittäytyy peltoaukea, jota myöten tänne on tuotavissa kunnostuskiviä (kuva 60). Koordinaateissa on otettu kuva 61. Tässä uoma on noin kahdeksan metriä leveä ja vesisyvyys on noin 30 cm, tosin keskiuoma on välillä selvästikin syvempi. Rantapuustoa on tässä alavirran suunnalla kaatunut uomaan. Keskiuomaan kootaan virtauksen pysäyttäviä kivirykelmiä ja rannoille sekä osin myös vähän syvempään osaan tuodaan seulanperäkiviä (kuva 62).

36 36 Kunnostuskartta Iivolankoski 4. Kuvat 59 ja 60.

37 37 Kuvat 61 ja 62. Kunnostuskartta Iivolankoski 5.

38 38 Koordinaateissa on otettu kuva 63. Tässä uoma jakaantuu laajan saaren molemmin puolin. Uoman leveys ennen saarta on noin 20 m. Kohtaan, josta uomat erkanevat, muokataan kynnys ja sen yläpuolelle päävirtaan kaivetaan suuri allas. Kuvat 63 ja 64. Molemmat uomat ovat melko matalia, lännenpuoleisessa vettä paikoin vain muutama sentti (kuva 65). Tänne on saatava lisää vesisyvyyttä kaventamalla alivesiaikaista virtausuomaa sekä ennen kaikkea allastamalla tätä eli läheiseltä maantieltä avataan koneura, jota myöten tuodaan kunnostuskiviä. Allastamiseen voidaan käyttää myös puunrunkoja. Viimeiset 10 m tämäkin uoma on aiempaa syvempi. Molemmat sivu-uomat ovat noin kuusi metriä leveitä, mutta sivu-uomista idänpuoleinen on näistä hiukan syvempi (kuva 64), joten se soveltunee hyvin seulanperäkivillä muokattavaksi pienpoikasalueeksi. Sivu-uomien yhtyessä saaren pohjoispuolella uomalla on leveyttä noin kahdeksan metriä (kuva 66). Edelleen alavirtaan uoma tekee loivan mutkan kaakkoon. Vesisyvyys on keskiuomassa noin puoli metriä. Virtausnopeus on riittävän hidas, joten uomaan tuodaan seulanperäkiviä poikaskivikkoa varten (varsinaisia virtauksenpysäyttäjiä ei tarvita). Kuvat 65 ja 66. Joki muuttuu alavirtaan suvantomaiseksi. Iivolankosken kunnostettava osuus päättyy koordinaateissa (kuva 67).

39 39 Kuva 67. Vaikka Iivolankoskessa vielä kunnostusalueen alapuolella sijaitsee pienialaisia koski- ja virtapaikkoja, jäisi näiden kunnostuksella saavutettava kalataloudellinen hyöty melko pieneksi, varsinkin, jos sitä verrataan haittaan, joka töistä aiheutuisi omakotitalojen pihojen halki virtaavalla joenosalla rannanomistajille. Yhteenveto Vepsänjoen kahden kosken kokonaispinta-ala on noin 0,8 hehtaaria. Näihin tehtäviin lisääntymisalueisiin käytettävän luonnonsoran (Ø 2 6 cm) yhteenlaskettu määrä on noin 35 m³. Poikastuotantoalueiden muokkaamiseen tarvitaan seulanperäkiviä (Ø cm) noin m³ (taulukko 3). Taulukko 3. Yhteenveto Vepsänjoen kunnostettavien koskien pituuksista ja pinta-aloista sekä kunnostuksissa tarvittavista sora- ja seulanperäkivimääristä. kosken nimi kosken pituus (m) kosken pinta-ala (m²) kunnostuksessa tarvittava soramäärä (m³) kunnostuksessa tarvittavien seulanperäkivien määrä (m³) Sorveuskoski Iivolankoski yhteensä

40 40 5. KIRJALLISUUSLUETTELO Ekholm, E. 1993: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja, sarja A, nro 126. Helsinki Mononen, P., Niinioja, R., Rämö, A. ja Ranta, P. (toim.) 2011: Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelma vuosille Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 1/ s. Pielisen kalastusalueen hallitus 2008: Pielisen kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma s. Vihtonen, M. 2009: Juuanjoen virtavesien kalataloudellinen kartoitus. Pielisen Järvilohi ja Taimen hanke. 64 s.

41 41 6. LIITTEET Liite 1. Vepsänjoen koskikunnostusten vesistövaikutusten tarkkailuohjelma Liite 2. Juuankylän kalaveden osakaskunnan sekä Pielisen kalastusalueen puheenjohtajan yhteystiedot

42 Liite 1. Vepsänjoen koskikunnostusten vesistövaikutusten tarkkailuohjelma. TARKKAILUOHJELMA VEPSÄNJOEN KOSKIKUNNOSTUSTEN VESISTÖVAIKUTUSTEN TARKKAILUOHJELMA Tietoja valuma-alueesta Vepsänjoki saa alkunsa Ylemmäinen-nimisestä järvestä (68,3 ha), josta se laskee noin 11 kilometrin matkan kaakkoon Juuanjoen alaosan kautta aina Pieliseen asti. Korkeuseroa kyseisten järvialtaiden välillä on lähes 40 m. Vepsänjoki on Vuoksen vesienhoitoalueeseen kuuluvan samannimisen valuma-alueen (04.454) purku-uoma Juuanjokeen ja edelleen Pieliseen. Vepsänjoen vesistöalueen pinta-ala on 91 km² ja järvisyys 2,7 %. Soiden osuus kyseisestä valuma-alueesta (maa-alasta) on 22,45 %. Maankäyttöluokittain jaettuna pääosa kyseisen vesistöalueen kokonaisalasta on luokittelematonta metsätalousmaata (85,59 km²), seuraavina säännöstelemättömät luonnonvedet (2,47 km²), pellot (1,14 km²), erillispientalojen alueet (0,57 km²), käytöstä poistuneet maatalousmaat (0,51 km²), monivuotiset nurmet ja niityt (0,20 km²) ja pientaloalueet (0,08 km²). Asutus on alueella lähes yksinomaan vakituista. (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu 2015) Vepsänjoessa ei ole järjestettyä virtaamaseurantaa. Keskivalunnan sekä valuma-alueen pinta-alan perusteella laskettu vuosikeskivirtaama (MQ) on Vepsänjoessa 0,93 m³/s. Tietoja jokien hydrologiasta Pohjois-Karjalan vesienhoidon toimenpideohjelmassa (Mononen ym 2011) Vepsänjoki kuuluu luokkaan pienet kangasmaiden joet. Ympäristöhallinnon ympäristötiedon hallintajärjestelmästä (Hertta) ei löydy Juuanjoelle laadittua biologista luokittelua. Sen sijaan saman tietojärjestelmän mukaan fysikaaliskemiallisten tekijöiden perusteella joki kuuluu luokkaan hyvä ja hydrologis-morfologisen muuttuneisuuden (HyMo) mukaan luokkaan erinomainen. Joen ekologinen tila on arvioitu hyväksi: arvio perustuu biologisen tiedon puuttuessa vedenlaatutekijöihin. Kunnostustöiden vaikutukset Kunnostustoimenpiteillä ei odoteta olevan vaikutusta kunnostettavien koskien ylä- tai alapuolisten vesistöjen vedenkorkeuksiin tai virtaamiin. Niillä koskenosilla, jonne on tarkoitus levittää seulanperäkiviä, vedenpinta noussee pohjan kohoamisen myötä paikoin keskimäärin muutamia senttimetrejä nykyisestä. Kaivinkoneella suoritettava pohjan kiveäminen karkottanee kalat töiden ajaksi kunnostusalueilta. Lisäksi töistä aiheutunee jonkin verran lyhytaikaista veden samentumista. Rantapuuston sekä rannan muun kasvillisuuden säilyttäminen on kunnostustavoitteiden mukaista. 1

43 Kaivinkone pyritään pääosin ajamaan kunnostuskohteille valmiiden koneurien kautta. Kaivinkoneen tai kivenkuljetuskaluston mahdollisesti maastoon jättämät jäljet entisöidään ja maanomistajille aiheutuneet vahingot korvataan. Silmämääräinen seuranta Mahdollisten samentumien leviämistä seurataan konetöiden aikana silmämääräisesti päivittäin. Vesinäytteet Vesinäytteet otetaan esitetyistä tarkkailupisteistä ennen töiden aloittamista, näiden aikana ja vähintään kaksi viikkoa töiden päättymisen jälkeen. Vesinäytteenottopisteistä yksi (näytepiste 1) sijaitsee kunnostuskohteiden yläpuolella (vertailunäyte). Taulukko vesinäytepisteiden sijainnista. Näytteenottopisteet Koordinaatit Nro Nro Nro

44 Yleiskartta näytteenottopisteiden sijainnista (kunnostettavat koskialueet on tummennettu). Kartta näytepisteiden 1 ja 2 sijainnista (kunnostettava osuus on tummennettu). 3

45 Kartta näytepiste 3:n sijainnista (kunnostettava osuus on tummennettu). Mikäli kunnostustöistä aiheutuvat samentumat ovat ennakkoon arvioitua laaja-alaisempia, ulotetaan vesinäytteiden keruu tarpeen vaatiessa myös esitettyjä näytepisteitä laajemmalle. Vesinäytteistä analysoidaan happi, ph, sähkönjohtokyky, väri, sameus, kiintoaine, kokonaisfosfori, alkaliniteetti (ei ole tarpeen määrittää kuin kerran) sekä rauta. Vesinäytteiden analysointi Yllämainittujen näytteiden analysoinnin suorittaa jokin julkisen valvonnan alainen vesientutkimuslaitos. Raportointi Vähintään viikkoa ennen kunnostusten alkamista tulee töidenaloitusajankohta ilmoittaa sekä Pohjois- Karjalan ELY-keskukselle että Juuan kunnan ympäristönsuojelulautakunnalle. Kunnostustöiden tultua tehdyiksi laaditaan loppuraportti, josta löytyy yhteenveto hankkeen vaikutuksista Juuanjoen ja Alajoen veden laatuun. Kyseinen raportti tulee toimittaa viimeistään kahden kuukauden kuluttua konetyön valmistumisesta sekä P-K:n ELY-keskukselle että Juuan kunnan ympäristönsuojelulautakunnalle. Kuopion Teho-Louhinta Oy 4

46

47 Liite 2. Juuankylän kalaveden osakaskunnan sekä Pielisen kalastusalueen puheenjohtajan yhteystiedot Juuankylän kalaveden osakaskunta puheenjohtaja Esa Eronen osoite Niemeläntie Juuka puhelin Pielisen kalastusalue Jukka Turunen Peltolankatu 1 F Lieksa

48

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS JUUANJOEN VIRTAVESIEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 53 9 VEPSÄNJOEN KARTOITETUT KOSKET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET 9.1 Ilvolankoski Vepsänjoen

Lisätiedot

ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011

ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011 ALA-KOITAJOEN KALATALOUDELLINEN TÄYDENNYSKUNNOSTUS- SUUNNITELMA Juha Rouvinen 2011 Etukannen kuva on otettu Ala-Koitajoelta Mäntykosken alaosasta. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 2. KUNNOSTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma

Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Haritunjoen kalataloudellisen kunnostuksen suunnitelma Ulla Kuusinen Yhteistyössä Lahden seudun ympäristöpalvelut Johdanto Haritunjoella on potentiaalia kehittyä hyväksi kalavesistöksi. Kalataloudellisen

Lisätiedot

JUUANJOEN JA ALAJOEN KOSKI- KUNNOSTUS- SUUNNITELMA

JUUANJOEN JA ALAJOEN KOSKI- KUNNOSTUS- SUUNNITELMA JUUANJOEN JA ALAJOEN KOSKI- KUNNOSTUS- SUUNNITELMA 2014 Kannen kuva on otettu Juuanjoen Puumalankoskella loppukesällä 2013. Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 5 2. VALUMA-ALUE, VEDEN LAATU JA KALASTO... 6

Lisätiedot

VALTIMON VESISTÖN KALATALOUSSELVITYS

VALTIMON VESISTÖN KALATALOUSSELVITYS VALTIMON VESISTÖN KALATALOUSSELVITYS Juha Rouvinen 2018 Kannen kuva on otettu Saarijokeen virtaavasta purosta. Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 2. SAARIJOKI... 3 a) Saarikoski... 4 Nykytilanne... 5 Jatkotoimenpiteet...

Lisätiedot

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet.

Kuva Kuerjoen (FS40, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (FS42, FS41) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-8. Kuerjoen (FS4, Kuerjoki1) ja Kivivuopionojan (, ) tarkkailupisteet. Kuva 1-8-9. Kuerjoki. 189 1.8.4.3 Kuerjoki ja Kivivuopionoja Kuerjoen vedenlaatua on tarkasteltu kahdesta tarkkailupisteestä

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE!

TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! TIEDOTE ORAVAREITIN MELOJILLE! KOSKIEN ENNALLISTAMISHANKE ETENEE, TAVOITTEENA PALAUTTAA JÄRVITAIMENEN LUONTAINEN LISÄÄNTYMINEN. KOSKIEN MELOTTAVUUS LÄHES ENNALLAAN MUTTA MELONTAVÄYLÄT OVAT MUUTTUNEET.

Lisätiedot

Patorakenteiden periaatekuvia

Patorakenteiden periaatekuvia Patorakenteiden periaatekuvia Piirrokset: Jari Kostet, MKJ Kuvat: Mikko Alhainen, Marko Svensberg, Marko Muuttola, Harri Hepo-Oja, Jarkko Nurmi, Reijo Orava, MKJ Patorakenteet Munkin ja tulvauoman sijoittaminen

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

Pielisjoen koski- ja virtapaikkojen yleiskartoitus

Pielisjoen koski- ja virtapaikkojen yleiskartoitus Pielisjoen koski- ja virtapaikkojen yleiskartoitus Juha Rouvinen Kuopion Teho-Louhinta Oy 2012 Kannen kuvissa näkyy Pielisjokea Joensuun keskustassa Ilosaaren ympärillä. Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA JOUTJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 30.11.2010 Sisällysluettelo Johdanto... 1 Joutjoen kokonaisuus... 2 Kartta A, joen laskukohta Kiviharjun alue...

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA

MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA MAASTOSELVITYS KOURAJOEN KALATALOUDEL- LISISTA KUNNOSTUSMAHDOLLISUUKSISTA Mikko Känkänen 2011 1 JOHDANTO... 3 2 VESISTÖN KUVAUS... 3 3 KALASTO JA VIRKISTYSKÄYTTÖ... 3 4 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 5 TULOKSET...

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen.

Asia: Mäntsälänjoen latvavesien kalataloudellinen kunnostaminen. 1/5 Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys r.y. Jokikatu 17, 06100 PORVOO Föreningen vatten- och luftvård för Östra Nyland och Borgå å r.f. Ågatan 17, 06100 BORGÅ Sampo Vainio 10.8.2004

Lisätiedot

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma

KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 1 KÄRSÄMÄJOEN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUS VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 VESISTÖALUEEN KUVAUS... 2 2.1 Maantieteellinen yleiskuvaus... 2.2 Alueen asutus ja omistussuhteet...

Lisätiedot

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013

Kalastusalue virtavesikunnostajana. Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Kalastusalue virtavesikunnostajana Tomi Ranta Toiminnanjohtaja Hämeen kalatalouskeskus Keski-Suomen kalastusaluepäivä 13.12.2013 Taustaa kunnostushankkeille Virtavesikartoitukset o Tarkoituksena selvittää

Lisätiedot

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma

Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Hämeenlinnan Myllyojan Kankaisten ja Siirin uomaosuuksien parannussuunnitelma Janne Ruokolainen Raportti nro 6/2015 Sisällys 1 Kohteen yleiskuvaus ja hankkeen tavoitteet... 2 2 Toimenpiteet... 2 2.1 Joutsiniementien

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2011 Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1664,5 m 2 Koealojen keskikoko

Lisätiedot

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10.

KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA VUONNA 2015 TOTEUTETTUJA TOIMENPITEET 23.10. KOKEMÄENJEON VESISTÖALUEEN VIRTAVESIEN JA TAIMENKANTOJEN HOITOTEIMENPITEITÄ VUONNA 2015 TAUSTAA Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry (KVVY) on tehnyt vuosikymmenten ajan tiivistä yhteistyötä

Lisätiedot

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö

HÄRÄNSILMÄNOJA. Anssi Toivonen. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö HÄRÄNSILMÄNOJA Anssi Toivonen Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 15.11.010 Sisältö Johdanto... Häränsilmänojan kokonaisuus... 4 Kartta 1 Pääuoma... 5 Kartta Kulmalan eteläpuoli joen haarat... 14 Oikeanpuoleinen

Lisätiedot

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä.

KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski. Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. KOHDE 1. Pukanluoman Alakoski Kartta 4. Pukanluoman Alakosken sijaitsee Santaskyläntien sillan kohdalla, noin 4 km Kantatie 44:stä. Kartta 5. Alakoski nykytilassa karttahahmotelmana. Kartta 6.Ilmakuva

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014

RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 Vesistöosasto/MM 25.9.2013 Kirjenumero 766/13 Renkajärven suojeluyhdistys ry RENKAJÄRVEN VEDENLAATU KESÄLLÄ 2014 1. YLEISTÄ Renkajärvi on Tammelan ylänköalueella, Hattulan ja Hämeenlinnan kunnissa sijaitseva,

Lisätiedot

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset

Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset Hanhijoen kunnostusinventointi ja sähkökoekalastukset 8.4.2014 Hotelli Ellivuori, Sastamala Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmän kokous Heikki Holsti Taustatietoja Hanhijoesta - Haaroistensuon

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista

Lisätiedot

Taipaleenjoen Siikakosken kalataloudellinen täydennyskunnostus, Liperi. Komperon kalaveden osakaskunta ja Taipaleen kalaveden osakaskunta

Taipaleenjoen Siikakosken kalataloudellinen täydennyskunnostus, Liperi. Komperon kalaveden osakaskunta ja Taipaleen kalaveden osakaskunta Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 10/2013/2 Dnro ISAVI/59/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2013 ASIA Taipaleenjoen Siikakosken kalataloudellinen täydennyskunnostus, Liperi HAKIJAT Komperon kalaveden osakaskunta

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma

Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Kalatieto J. Rinne Pekan- Ja Myllyojan kalataloudellinen kunnostussuunnitelma Purojen umpeenkasvua Jukka Rinne 2010 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Kunnostusmenetelmä ja kunnostuskohde... 1 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014

Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona. Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Suunnitelma Raumanjoen kunnostamisesta taimen- ja kaupunkipurona Jussi Aaltonen 2014 Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja

Lisätiedot

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI

TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Vesi-Visio Visio osk Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO www.vesi-visio.netvisio.net +35840-7030098 TAIMENEN KUTUPESÄINVENTOINTI Mitä, miksi, miten, milloin? Tietoa ja ohjeistusta toiminnasta ja käytännön

Lisätiedot

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi

Ehdotus Menkijärven kunnostuksen. velvoitetarkkailuohjelmaksi Ehdotus Menkijärven kunnostuksen velvoitetarkkailuohjelmaksi Martti Mäkitalo Menkijärvi 9.2.2019 JOHDANTO Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt 1.2.2016 Menkijärven jakokunnalle luvan Menkijärven

Lisätiedot

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011

Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Luoteis-Tammelan vesistöjen vedenlaatuselvitys v. 2011 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto Johdanto Tämä raportti on selvitys Luoteis-Tammelan Heinijärven ja siihen laskevien ojien

Lisätiedot

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet

Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet Paimion Vähäjoen kunnostustoimenpiteet vuonna 2005 Lounais-Suomen kalastusalue 2006 Jussi Aaltonen Lounais-Suomen kalastusalue Valkkimyllynkuja 2 20540 Turku Puh. 02-2623 444 2 Johdanto Vähäjoessa ja sen

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT OSA 2/4/17 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2016 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2016 OSA 2/4/17 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT

MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT MÄTÄJOEN TALIN ALUEEN TALKOOKUNNOSTUKSET JA TAIMENTEN KUTUHAVAINNOT Helsingin perhokalastajat ry on vuodesta 2009 alkaen kunnostanut Mätäjokea Pitäjänmäen Talissa. Tavoitteena on palauttaa äärimmäisen

Lisätiedot

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen

Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen kunnostaminen Kangasniemi 25.11.2015 Kalastusbiologi Teemu Hentinen puh. 029 502 4037 tai teemu.hentinen@ely-keskus.fi Puulaan laskevien virtavesien kalataloudellinen

Lisätiedot

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO

TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 1 TAVASE OY, IMEYTYS- JA MERKKIAINEKOKEEN ENNAKKOTARKKAILUN YHTEENVETO 18.1.2010 1 YLEISTÄ Tavase Oy toteuttaa tekopohjavesihankkeen imeytys- ja merkkiainekokeen tutkimusalueellaan Syrjänharjussa Pälkäneellä.

Lisätiedot

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys

Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 2013 Sisällys Olli-Matti Kärnä: UPI-projektin alustavia tuloksia kesä 213 Sisällys 1. Vedenlaatu... 2 1.1. Happipitoisuus ja hapen kyllästysaste... 3 1.2. Ravinteet ja klorofylli-a... 4 1.3. Alkaliniteetti ja ph...

Lisätiedot

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina

KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina KVVY:n virtavesien kunnostuskohteet vuosina 2013-16 Numero 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Kohde Rautajoki Myllyoja Kikkelänjoki Vahokoski Hanhijoki Myllypuro Särkikoski Vilppulankoski Vilppulankoski Loppiskoski

Lisätiedot

VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VÄÄRÄJOEN VÄSTINKOSKEN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2013 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo

Renkajärven kalasto. Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Renkajärven kalasto Renkajärven suojeluyhdistyksen kokous 1.2.2014 Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Käsiteltäviä asioita Renkajärven ominaispiirteet Renkajärvi kalojen elinympäristönä Koekalastus kesällä 2009

Lisätiedot

Panumaojan kunnostusraportti

Panumaojan kunnostusraportti Panumaojan kunnostusraportti 20-25.8.2018 12.10.2018 Toteuttajat: Kalatalousasiantuntija Heikki Tahkola, ProAgria Oulu/, puh. 040 747 7652, heikki.tahkola@proagria.fi Projektisuunnittelija Jarmo Tuukkanen,

Lisätiedot

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke

Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta. TASO-hanke Kaihlalammen kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hanke 212 213 Sisältö 1 Johdanto... 1 2 Kosteikon perustaminen... 1 3 Kosteikon vedenlaadun seuranta TASO-hankkeessa... 2 4 Vedenlaadun seurannan tulokset...

Lisätiedot

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18

KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT OSA 2/4/18 1 KARVIANJOEN POHJOISOSAN TAIMENPUROJEN KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA 2017 FRESHABIT 2016-2021 Tmi Terrapolar Kauhajoki 2017 OSA 2/4/18 2 SISÄLLYS 1. TAUSTAA... 3 2. KUNNOSTUSTEN TOTEUTUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014

MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 MYLLYPURON JA HAAPAJOEN KUNNOSTUSSUUNNITELMA ÄHTÄRI 2014 Marko Paloniemi 10/2014 1 Sisällys Johdanto... 2 Vesistö... 2 Yleistä... 2 Myllypuro... 3 Haapajoki... 4 Vähä Haapajärven ja Vähä-Peränteen välinen

Lisätiedot

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS

TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 Markku Nieminen NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA TAMMERKOSKEN TAIMENENPOIKASSELVITYS VUONNA 2006 1. JOHDANTO Näsijärven

Lisätiedot

HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS

HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS HERAJOEN KALATALOUDELLINEN KARTOITUS Manu Vihtonen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke 2009 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 5 2 VALUMA-ALUE 5 3 HYDROLOGIA JA VEDEN LAATU 7 3.1 Hydrologia 7 3.2

Lisätiedot

Istutussuositus. Kuha

Istutussuositus. Kuha Istutussuositus Kuha Kuhan istutuksia suunniteltaessa on otettava huomioon järven koko, veden laatu ja erityisesti järven kuhakannan tila. Lisäksi kuhaistutusten tuloksellisuuden kannalta olisi eduksi,

Lisätiedot

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU

TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU TURPAANKOSKEN JA SAARAMAANJÄRVEN POHJAPATOJEN RAKENTAMISEN AIKAINEN VESISTÖTARKKAILU Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 14/211 Anne Åkerberg SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 JOHDANTO 1 2 TARKKAILU

Lisätiedot

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE

PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE PINTAVESIMUODOSTUMIEN LUOKITTELUPERUSTEET JA LUOKITTELUTILANNE Kimmo Olkio Vesienhoidon yhteistyöryhmä 22.3.2013 LUOKITELTELTAVAT PINTAVESIMUODOSTUMAT (Keski-Suomi) Rajatut ja tyypitellyt muodostumat luokitellaan:

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

Kolmen helmen joet hanke

Kolmen helmen joet hanke Hämeenkyrön kunta, Nokian kaupunki, Ylöjärven kaupunki Kolmen helmen joet hanke Virtavesi-inventointi ja kunnostussuunnitelma Rapujen istutuksen riskianalyysi 3.2.2017 Page 1 Rapujen istutuksen riskianalyysi

Lisätiedot

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4

Lisätiedot

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011

HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Raportti HARJUNPÄÄNJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET LEINEPERIN RUUKIN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset

Lisätiedot

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016

SAIMAAN VESI- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Hietakallionkatu 2, 53850 LAPPEENRANTA PL 17, 53851 LAPPEENRANTA No 3135/16 23.11.2016 IMATRAN IMMALANJÄRVEN TARKKAILU SYKSYLLÄ 2016 Imatran Immalanjärven tarkkailu perustuu Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus

Lisätiedot

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry

Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 14.5.2016 Heikki Holsti Taimenen kutupaikkojen talkookunnostus Ikaalisten Jyllinjoen Särkikoskella 2015 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry Talkookunnostukset Kokemäenjoen vesistöalueella vuosina

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset

Lisätiedot

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014

Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Heinijärven vedenlaatuselvitys 2014 Tiina Tulonen Lammin biologinen asema Helsingin yliopisto 3.12.2014 Johdanto Heinijärven ja siihen laskevien ojien vedenlaatua selvitettiin vuonna 2014 Helsingin yliopiston

Lisätiedot

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012

KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012 KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 1079/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3.

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2017

Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Sähkökoekalastukset vuonna 2017 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elokuussa Koealoja yhteensä 10 kappaletta

Lisätiedot

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA

PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA PERHONJOEN FORSBACKANKOSKEN SIVU-UOMIEN ALUSTAVA KUNNOSTUSSUUNNITELMA VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSOHJELMA VUOSILLE 2011 2015

POHJOIS-KARJALAN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSOHJELMA VUOSILLE 2011 2015 POHJOIS-KARJALAN KALATALOUDELLINEN KUNNOSTUSOHJELMA VUOSILLE 2011 2015 Kannan kuva on otettu Lieksassa sijaitsevan Naarajoen Käpykosken kunnostuksista vuonna 2010. Sisällysluettelo KUNNOSTUSOHJELMA 6 KUNNOSTUSKOHTEIDEN

Lisätiedot

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012

Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoen & Harjunpäänjoen sähkökoekalastukset 2012 Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset suoritettiin elosyyskuun aikana Sähkökoekalastettujen alueiden (8 koealaa) yhteenlaskettu pintaala oli 1620,1m 2

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI

VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI VATJUSJÄRVI 2 -VESIENHOITOHANKE, HAAPAVESI Hankkeen tavoitteet TOIMENPIDESUUNNITELMA 1 (7) Hankkeen tavoitteena on vähentää Vatjusjärven valuma-alueitten metsäojitusalueilta tulevaa vesistökuormitusta

Lisätiedot

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella

Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella Vedenlaatu ja ihmistoiminnan paineet Peruveden valuma-alueella 8.10.2018 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Juho Kotanen 1 Vesienhoidon tavoitteet Perustuu EU:n vesipolitiikan puitedirektiiviin

Lisätiedot

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS

HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Muistio Päivämäärä 30.9.2016 HANNUKAISEN KAIVOSHANKE TAIMENEN POTENTIAALISTEN LISÄÄNTYMISALUEIDEN SEL- VITYS Päivämäärä 30.9.2016 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma

PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO. Padaslokl, Auttolnen. Yleissuunnitelma PEKKA TAHTINEN 17610 AUTTOINEN RAUTJÄRVEN POHJAPATO Padaslokl, Auttolnen Yleissuunnitelma Si sällvsluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... '...'..'...'...'.. '..3 1.1 Sijainti......3ja4

Lisätiedot

Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke.

Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke. Perämereen laskevia vesistöjä menetelmien kehittäminen ja ekologinen kunnostaminen. Rajat ylittävä Suomalais- Ruotsalainen yhteistyöhanke. Lapin ELY-keskus, Marko Kangas, Ympäristövastuualue 9.11.2018

Lisätiedot

Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa

Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa Maastoraportti taimenen esiintymisestä Emäjoen alajuoksun pienissä joissa ja puroissa Tmi Olli van der Meer 25.9.2011 1. Johdanto Sähkökoekalastuksella haluttiin selvittää taimenen esiintyminen Emä- ja

Lisätiedot

Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013

Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013 Mätäjoen sähkökoekalastus syyskuussa 2013 Ari Saura Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2014 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2014 ISBN 978-952-303-127-2 (Verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Seppälänjoen kalataloudellinen kunnostaminen, Heinola ja Pertunmaa

Seppälänjoen kalataloudellinen kunnostaminen, Heinola ja Pertunmaa PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 207/2013/2 Dnro ESAVI/151/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.10.2013 ASIA Seppälänjoen kalataloudellinen kunnostaminen, Heinola ja Pertunmaa HAKIJA Heinolan kalastusalue HAKEMUKSEN

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Luojoen ja Vaunujoen virtapaikkojen jatkokunnostussuunnitelma

Luojoen ja Vaunujoen virtapaikkojen jatkokunnostussuunnitelma Luojoen ja Vaunujoen virtapaikkojen jatkokunnostussuunnitelma Jukka Rinne 2010 Kalatieto J. Rinne Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Vesistö olosuhteet ja kunnostuskohteet... 4 2.1

Lisätiedot

Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014. Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus

Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014. Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus Vesistöt kuntoon yhteistyöllä -seminaari OHTO, Oulu 25.11. - 26.11.2014 Eero Hakala, ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Kalatalouskeskus 1 Sijaitsee Vetelissä, kuuluu Kruunupyynjoen vesistöön ja laskee n. 4,5 km

Lisätiedot

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin?

Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Soraa vai sivu-uomia virtavesiin? Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto ja Konneveden kalatutkimus ry Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 3.6.2019 Mikkeli Suomessa sorastusbuumi 2010-luvulla Lukuisia

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi

KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi KYYVEDEN POHJAPATO Mikkeli, Kangasniemi Yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1. Suunnitelman tavoitteet ja taustatiedot... 3 1.1 Sijainti... 3 1.2 Maastotutkimukset... 4 1.3 Hankkeen tausta ja tavoitteet...

Lisätiedot

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012

Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 Lieksa Mäntyjärven ranta-asemakaavan muinaisjäännösselvitys Kesäkuu 2012 FT Samuel Vaneeckhout TAUSTA Muinaisjäännösselvityksen tavoitteena oli selvittää muinaisjäännösrekisteriin kuuluvia kohteita UPM:n

Lisätiedot

PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET

PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET PESUOJAN ALAOSAN KUNNOSTUSTARPEEN ARVIOINTI JA KUNNOSTUSSUOSITUKSET VYYHTI-hankkeen esimerkkisuunnitelma PROAGRIA KESKI-POHJANMAA RY:N KALATALOUSKESKUS EERO HAKALA 2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa

Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Harjuskannan tila ja luonnonvaraisen lisääntymisen mahdollisuudet Kokemäenjoessa Tutkimusalue Kokemäenjoessa TEHDYT TUTKIMUKSET Nykytilan selvittäminen: - kalastustiedustelu - perhokalastajien haastattelu

Lisätiedot

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV

VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA ENV VESISTÖN JA KALASTON TARKKAILUSUUNNITELMA TÄYDENNYKSET JA TARKENNUKSET LITTOISTENJÄRVEN OSAKASKUNTIEN HOITOKUNTA 2 (4) 1 Johdanto Vesistön ja kalaston tarkkailu perustuu hoitokunnalle 11.9.2014 myönnettyyn

Lisätiedot

Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010

Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 Järvitaimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 Biologi Teemu Hentinen, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, rakentamisyksikkö. Puh. 0400-623207 sähköposti: teemu.hentinen@ely-keskus.fi 1 Esityksen

Lisätiedot

Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus

Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus Kunnostusten suunnittelu, lupatarve ja rahoitus Virtavesien kunnostuskurssi Vantaa 8.8.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Teemu Hentinen ELY-keskus Järvi-Suomen

Lisätiedot

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025

Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 9.12.2015 Vihdin pintavesiseurantaohjelma vuosille 2016-2025 Pintavesiseurantaohjelma on tehty Vihdin ympäristönsuojelu- ja valvontayksikön toimeksiannosta. Kunnan toimeksiannosta tehtävä vesistöjen vedenlaatututkimus

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet

Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet Takajärven ja Alajärven tila ja hoidon ja kunnostuksen mahdollisuudet Heli Jutila Ympäristöasiantuntija 7.4.2018 Alajärven ja Takajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous Kannen kuvat Sami Haapanala / suojeluyhdistys

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS

SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS SUOMENLAHTEEN JA KYMIJOKEEN LASKEVIEN PIENVESISTÖJEN KOSKIKARTOITUS JA KUNNOSTUSTARVESELVITYS Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Matti Vaittinen 2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSALUE 3 3 AINEISTO

Lisätiedot

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015

HANKKEEN KUVAUS 29.4.2015 Pihlavanlahden niitot ja pintaruoppaus 2015 1(5) KAUKAISEMPAA HISTORIAA Kokemäenjoen suu on siirtynyt vuosisatojen kuluessa länttä kohti. Joen suu oli Kivinin Kahaluodon kapeikon kohdalla noin sata vuotta

Lisätiedot

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o.

Koskikaltiojoen suu (länsi) /1-;p 01 0311- 3844 03 SUOJANPERÄ x= 7691 52-3, y= 3543 641~ z= n. 120 Inari ) t_/ Suojanperä. 14 f' Of o. TARKASTUSRAPORTTI FM Tiina Äikäs tarkasti seuraavat kohteet Pohjois-, Itä- ja tunturi-lapin alueella 2.7.- 12.7.2007 osana väitöskirjaansa liittyviä kenttätöitä. Apuna kenttätöissä oli fil. yo Siiri Tolonen.

Lisätiedot

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve

Teemu Koski 19.4.2012. Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve Teemu Koski 19.4.2012 Hirvijoen kalataloudellinen kunnostustarve www.tuas.fi Esityksen sisältö Hanketausta Hirvijoen kalataloudellinen merkitys Hirvijoen kalasto Hirvijoesta taimenjoki? Hirvijoen kosket

Lisätiedot