Nuoruusikä ja psykopatia
|
|
- Saara Olivia Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KATSAUS Nina Lindberg Persoonallisuushäiriöillä tarkoitetaan syvälle juurtuneita ja pitkäaikaisia käyttäytymismalleja, jotka ovat joustamattomia ja ilmenevät haitallisina jokapäiväisessä elämässä. Psykopatialla viitataan persoonallisuushäiriöön, jolle tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa syyllisyyden tunteen puuttuminen, empatiakyvyn heikkous, manipulatiivisuus ja tunnekylmyys. Useimmat tutkijat katsovat aikuisiän psykopatian juontuvan lapsuudessa alkavista käytöshäiriöistä, mutta käsitteen käyttökelpoisuutta nuorten osalta on pitkään kyseenalaistettu. Nuorisopsykiatriassa on kuitenkin viime vuosina kiinnostuttu ilmiöstä ja psykopaattisia piirteitä omaavista nuorista on julkaistu merkittäviä biologisia ja psykososiaalisia tutkimus havaintoja. Psykopatialla tarkoitetaan häiriötä, jonka tyypillisiä piirteitä (ns. ydinoireita) ovat pinnallinen viehätysvoima ja lipevyys, grandiositeetti, patologinen valehtelu, huijaava ja manipulatiivinen käyttäytyminen, katumuksen ja häpeän puute, pinnallinen tunne-elämä, tunnekylmyys ja empatian puute sekä vastuuttomuus omista teoista (taulukko 1). Psykopatiakäsitteellä on ollut vuosikymmenien ajan merkittävä rooli yhtenä aikuisten antisosiaalista ja rikollista käyttäytymistä selittävänä tekijänä. Suomalaiset psykopatia-asiantuntijat ovat hil- Taulukko 1. Psykopaattiset piirteet PCL-YV:n (Psychopathy Checklist: Youth Version) mukaan (Forth ym. 2003). Ensimmäisen ryhmän piirteet kuvaavat psykopatian affektiivisia ja interpersonaalisia piirteitä, joita pidetään psykopatian ns. ydinoireina. Ydinoireet 1568 Persoonallisuuden piirre on eri yhteyksissä ilmenevä ja melko pysyvä tapa kokea ja mieltää itseään ja ympäristöään sekä suhtautua itseensä ja muihin ihmisiin. Jos tämä persoonallinen tyyli kaavamaisuutensa tai muun poikkeavuutensa takia aiheuttaa subjektiivista kärsimystä tai ongelmia sosiaalisessa ympäristössä, voi kyse olla persoonallisuuden häiriöstä. Persoonallisuushäiriö-käsitteen käyttö on ollut lasten- ja nuorisopsykiatrian kiisteltyjä aiheita. Sitä vastaan puhuvat lasten ja nuorten persoonallisuuden keskeneräisyys ja näkemys, että on väärin leimata kehitysikäisiä diagnoosilla, joka viittaa persoonallisuuden rakenteen pysyvään poikkeavuuteen. Toisaalta persoonallisuushäiriödiagnoosin käyttöä kehitysiässä on perusteltu mm. seurantatutkimusten havainnoilla, joiden mukaan lasten ja nuorten voimakkaat persoonallisuuspiirteet ennustavat melko hyvin myöhempää vastaavaa käyttäytymistä aikuis iässä (Almqvist 2004). Pinnallinen viehätysvoima Vahvalta vaikuttava omanarvontunto Patologinen valehtelu Petkuttaminen/manipulointi Katumuksen ja syyllisyyden tunteen puuttuminen Tunteiden pinnallisuus Empatian puuttuminen Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä Muut oireet Stimulaation tarve / taipumus pitkästymiseen Loismainen elämäntyyli Heikko käyttäytymisen hallinta Persoonaton seksuaalikäyttäytyminen Varhaiset käyttäytymisongelmat Realististen päämäärien puuttuminen Impulsiivisuus Vastuuttomuus Epävakaat ihmissuhteet Vakava rikollinen käyttäytyminen Ehdonalaisen vapauden menetys Monipuolinen rikollisuus Duodecim 2010;126:
2 jattain julkaisseet kirjan, jossa todentuu sekä käsitteen tarpeellisuus että ilmiön tunnistamisen ja sisällöllisen tuntemisen mielekkyys myös suomalaisessa kulttuurissa (Häkkänen- Nyholm 2009). Useimmat tutkijat katsovat aikuisiän psykopatian juontuvan lapsuudessa alkavista käytöshäiriöistä, mutta käsitteen käyttökelpoisuutta lasten ja nuorten osalta on kyseenalaistettu edellä mainituista syistä. Lisäksi vasta viime vuosina on lapsuus- ja nuoruusikäisistä julkaistu eteneviä seurantatutkimuksia, joissa on osoitettu ilmiön suhteellisen vahva pysyvyys (Frick ym. 2003a, Loney ym. 2007). Psykopaattisten piirteiden suhde nuoruusiän käytöshäiriöön ja aikuisiän antisosiaaliseen persoonallisuuteen Taulukko 2. Käytöshäiriön oireita ICD-10:n mukaan. Diagnoosi edellyttää, että lapsella tai nuorella esiintyy muutamia oireista vähintään kuusi kuukautta. Kehitystasoon verrattuna epätavallisen paljon tai vaikeita kiukkukohtauksia Riitelee usein aikuisten kanssa Kieltäytyy usein aktiivisesti toteuttamasta aikuisten pyyntöjä tai uhmaa sääntöjä Tekee usein ilmeisen tarkoituksellisesti asioita, jotka ärsyttävät muita ihmisiä Syyttää usein muita omista virheistään tai huonosta käytöksestään Suuttuu herkästi tai on helposti toisten ärsytettävissä On usein vihainen tai harmistunut On usein ilkeä tai kostonhaluinen Usein valehtelee tai rikkoo lupauksia saadakseen hyötyä tai suosiota tai välttääkseen velvollisuuksia Aloittaa usein fyysisiä tappeluita (ei sisällä sisarusten välisiä tappeluita) On käyttänyt asetta, joka voi aiheuttaa vakavaa fyysistä vahinkoa toiselle Viipyy usein yömyöhään ulkona vanhempien kielloista huolimatta (alkanut ennen 13 vuoden ikää) Kohdistaa toisiin ihmisiin fyysistä julmuutta Kohdistaa fyysistä julmuutta eläimiin Tuhoaa tahallaan muiden omaisuutta Sytyttää tarkoituksella tulipaloja, joissa on vakavan vahingon riski Varastaa tärkeitä tavaroita kotoa tai muualta, ei vahingoita uhreja Usein koulupinnausta (alkanut ennen 13 vuoden ikää) On karannut kodista tai sijaiskodista vähintään kahdesti ja on karannut kerran pidemmäksi aikaa kuin yhdeksi yöksi Tekee rikoksen uhria vahingoittaen Pakottaa toisen henkilön sukupuoliyhteyteen kanssaan Kiusaa ja pelottelee usein toisia Murtautuu toisen henkilön asuntoon, muuhun rakennukseen tai autoon Käytöshäiriö tarkoittaa pitkäaikaista ja laajaalaista toisten oikeuksista ja hyvinvoinnista sekä yhteisön laeista, normeista ja säännöistä piittaamatonta käyttäytymistä, joka heikentää nuoren toimintakykyä kliinisesti merkitsevässä määrin (taulukko 2). Rikoksista tuomituista nuorista jopa %:lla on käytöshäiriö. Noin 40 % käytöshäiriöisistä nuorista täyttää aikuisiässä antisosiaalisen persoonallisuuden diagnostiset kriteerit. Käytöshäiriöoireiden määrä näyttää vahvimmin ennustavan antisosiaalisen persoonallisuuden kehittymistä. Nykykäsityksen mukaan käytöshäiriö on heterogeeninen häiriö, joka sisältää useita eri alatyyppejä. Sekä ICD-10- että DSM-IV-tautiluokitus erottavat käytöshäiriöissä varhain lapsuudessa alkavan ja nuoruudessa alkavan häiriötyypin. Jälkimmäisessä oireita ei ole esiintynyt ennen kymmenen vuoden ikää. Tämä erottelu heijastaa sitä, että häiriötyyppien kulku ja ennuste ovat selvästi erilaisia. Nuoruudessa alkavassa häiriötyypissä ei esiinny yhtä usein aggressiivista käytöstä eivätkä nuorten sosiaaliset suhteet ole häiriintyneet yhtä vakavasti kuin lapsuudessa alkaneessa tyypissä. Käytöshäiriöissä on kuvattu edellä mainittujen alatyyppien lisäksi muoto, jossa nuorta luonnehtivat käytösoireiden ohella merkittävät affektiiviset ja interpersonaaliset defektit, kuten syyllisyyden tunteen puuttuminen, empatiakyvyn heikkous, manipulatiivisuus ja tunnekylmyys (Frick ym. 1994). Näiden nuorten on osoitettu eroavan muista käytöshäiriöisistä nuorista moninaisempien ja laadultaan vaikeampien käytösongelmien sekä paremman älyllisen suoriutumisen suhteen. He näyttävät olevan myös jännityshakuisempia (Frick ym. 1569
3 KATSAUS ), herkempiä reagoimaan palkitsemiseen kuin rangaistuksiin (O Brien ja Frick 1996) ja liittävän positiivisempia mielikuvia väkivaltakäyttäytymiseen (Pardini ym. 2003). Aikuispsykiatriassa tunnetaan nimitys valkokauluspsykopatia, jolla viitataan muun muassa yritysmaailmassa ainakin pinnallisen menestyksekkäästi toimiviin henkilöihin, joilla taulukossa 1 luetellut psykopatian affektiivis-interpersonaaliset piirteet ilmenevät voimakkaina mutta joiden käyttäytyminen ei ole antisosiaalista tai rikollista (Stoat ja Häkkänen-Nyholm 2009). Toistaiseksi on epäselvää, onko heillä esiintynyt lapsuudessaan tai nuoruudessaan käytöshäiriöoireilua ja missä määrin. Psykopaattisten piirteiden biologisesta taustasta Lasten ja nuorten käytöshäiriöihin liittyviä biologisia tekijöitä on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin aikuisten epäsosiaaliseen ja epävakaaseen persoonallisuuteen tai väkivaltakäyttäytymiseen liittyviä tekijöitä. Tähänastiset löydökset ovat kuitenkin olleet varsin yhteneviä. Merkittävät havainnot näyttävät liittyvän sikiöaikaiseen kehitykseen, keskushermoston rakenteeseen, neurofysiologiaan ja neurokemiaan. Osa löydöksistä näyttää liittyvän spesifisesti psykopaattisiin piirteisiin, joskin löydöksiä luonnehtii fragmentaarisuus ja kokonaisuus ei ole vielä hahmottunut. Sekä uhmakkuushäiriöisillä lapsilla että käytöshäiriöisillä nuorilla on havaittu poikkeavan paljon lieviä neurologisia poikkeavuuksia. Nämä poikkeavuudet ovat motoristen, sensoristen ja integratiivisten toimintojen epäspesifisiä häiriöitä, jotka heijastavat keskushermoston sikiöaikaista kehityshäiriötä. Äidin raskaudenaikaisen tupakoinnin on osoitettu lisäävän lapsen käytöshäiriöongelmien riskiä, erityisesti käytöshäiriön varhain alkavan muodon sekä myöhäisen nuoruusiän psykopaattisten piirteiden (Burke ym. 2007). Myös äidin raskaudenaikaisen samoin kuin lapsen varhaislapsuudessa kokeman ravinnonpuutteen on osoitettu ennustavan eksternalisoivia häiriöitä nuoruusiässä. Ravintoaineista erityisesti omega-3-rasvahappojen sekä sinkin ja raudan puute on liitetty lapsuuden ja nuoruuden käytöshäiriöihin. Aivokuoren etuosan tiedetään olevan oleellisessa asemassa aggression säätelyssä, ja sen suoran vaurion onkin osoitettu aiheuttavan huomattavan antisosiaalista ja psykopaattispiirteistä käyttäytymistä aikaisemmin tavanomaisesti käyttäytyneillä lapsilla (Raine 2002). Tuoreessa kuvantamistutkimuksessa todettiin psykopaattisia piirteitä omaavilla, käytöshäiriöisillä varhaisnuoruusikäisillä pojilla aivojen harmaan aineen merkitsevästi suurempi tiheys otsa- ja ohimolohkojen alueella verrattuna ikävakioituihin terveisiin poikiin (De Brito ym. 2009). Löydöksen tulkittiin kuvaavan aivokuoren kypsymisen yleistä hi tautta, joka puolestaan heijastuu etuaivokuoren etuosan säätelemien toimintojen kuten toiminnan suunnittelun, organisoinnin ja monitoroinnin sekä moraalisen ja eettisen pohdinnan kehityksen poikkeavuutena. Ohimolohkossa sijaitsevalla, limbiseen järjestelmään kuuluvalla mantelitumakkeella (amygdala) on merkittävä rooli pelon tunteiden ja empatian prosessoinnissa. Mantelitumakkeen suorasta vauriosta kärsivillä onkin todettu olevan vaikeuksia tunnistaa negatiivisia tunteita, erityisesti pelkoa ja surua. Psykopaattispiirteisillä lapsilla ja nuorilla on raportoitu esiintyvän samankaltaisia vaikeuksia tunnistaa sekä pelkoa ja surua ilmentäviä kasvojen ilmeitä (Blair ym. 2001, Woodworth ja Waschbusch 2007) että pelkoa ilmaisevia kehonasentoja (Munoz 2009). Tuoreissa kuvantamistutkimuksissa mantelitumakkeen vaste kuviin pelokkaista ilmeistä jäi psykopaattispiirteisillä nuorilla merkitsevästi heikommaksi kuin terveillä verrokeilla (Marsh ym. 2008, Jones ym. 2009). Muistin kannalta tärkeä aivojen rakenne on ohimolohkon sisäosassa sijaitseva hippokampus, joka käsittelee muistiin painettavaa asia- ja tapahtumatietoa. Sen koko on kuvattu käytöshäiriöisillä pojilla merkitsevästi pienemmäksi kuin iän ja sukupuolen suhteen vakioiduilla terveillä pojilla. Käytöshäiriön ja hippokampuksen välinen yhteys saattaa osaltaan selittää kliinistä havaintoa siitä, että käytöshäi- N. Lindberg
4 YDINASIAT 88Käytöshäiriössä on kuvattu alamuoto, jossa nuorta luonnehtivat merkittävä syyllisyyden tunteen puuttuminen, empatiakyvyn heikkous, manipulatiivisuus ja tunnekylmyys eli ns. psykopaattiset piirteet. 88Käytöshäiriön ja antisosiaalisen persoonallisuuden ohella nuoruusiän psykopaattiset piirteet liittyvät myös päihdehäiriöihin. 88Psykopaattiset piirteet näyttävät ennustavan nuoruusiässä rikollisen käyttäytymisen määrää ja pysyvyyttä sekä välineellistä väkivaltakäyttäytymistä. 88Psykopatian hoito on aikuispsykiatriassa osoittautunut varsin vaikeaksi ja tulokset heikoiksi. Näin ollen ensiarvoisen tärkeitä ovat ehkäisevät toimenpiteet. riöiset lapset ja nuoret eivät näytä oppivan kokemastaan. Uhmakkuus- ja käytöshäiriöisillä lapsilla ja nuorilla on osoitettu myelinisaation häiriö ohimolohkoja ja aivokuoren etuosaa yhdistävässä radastossa. Löydös viittaa omalta osaltaan siihen, että käytöshäiriöisillä toiminnanohjauksen, muistin ja tunne-elämän integraatio ei toimi normaalisti. Useissa tutkimuksissa jo 1950-luvulta lähtien on raportoitu vaikeasti käytöshäiriöisillä, psykopaattisia piirteitä omaavilla pojilla olevan vaikeuksia ylläpitää normaalia päiväaikaista vireystilaa (Forssman ja Frey 1953). Tyypillinen aivosähkökäyrän poikkeavuus näyttää olevan hidasaaltoaktiivisuuden poikkeava lisääntyminen (Raine 2002). Autonomisen hermoston poikkeavaa vireystilaa psykopaattisilla nuorilla puolestaan ilmentävät hidas leposyke ja ihon poikkeava sähkönjohtokyky (Blair 1999, Raine 2002). Edellä kuvatut neurofysiologiset poikkeavuudet tukevat osaltaan Haren (1970) vireystilahypoteesia (low-arousal theory). Tämän hypoteesin perusajatuksena on se, että psykopaattisia piirteitä omaava yksilö toisaalta reagoi keskimääräistä heikommin ärsykkeisiin, jotka ovat jännittäviä, pelottavia tai ahdistavia, ja toisaalta tarvitsee tavanomaista voimakkaampia ärsykkeitä nostaakseen epätavallisen matalaa vireystasoaan. Käytöshäiriöisillä nuorilla kortisolin vuorokausieritys on todettu poikkeavaksi, ja stressitilanteissa kortisolipitoisuus ei heillä suurene vasteena stressiin yhtä paljon kuin terveillä nuorilla. Suomalaisessa aineistossa myöhäisnuoruusikäisten, mielentilatutkimukseen vaka van väkivaltarikoksen takia lähetettyjen poikien seerumin kortisolipitoisuus korreloi käänteisesti psykopatian asteeseen (Holi ym. 2006). Loney ym. (2006) puolestaan osoittivat syljen kortisolipitoisuuden pienemmäksi psykopaattisia piirteitä omaavilla nuoruusikäisillä pojilla verrattuna ikävakioituihin käytöshäiriöisiin poikiin, joilla psykopaattisia piirteitä ei esiintynyt. Testosteroni lisää suurina määrinä aggressiivisuutta, ja seerumin suuren testosteronipitoisuuden onkin osoitettu liittyvän käytöshäiriöön. Testosteronin ja psykopaattisten piirteiden välillä ei kuitenkaan ole todettu samanlaista yhteyttä kuin kortisolin ja psykopaattisten piirteiden välillä (Loney ym. 2006). Keskushermoston välittäjäaineista erityisesti serotoniini on vahvasti liitetty aikuisten impulsiiviseen väkivaltakäyttäytymiseen. Lasten ja nuorten osalta tulokset eivät ole yhtä yhteneviä, mutta jo 1990-luvun alussa raportoitiin käytöshäiriöisillä lapsilla ja nuorilla keskushermoston serotoniinin metaboliitin 5-hydroksiindoliasetaatin (5-HIAA) pitoisuus pienemmäksi kuin iän ja sukupuolen suhteen vakioiduilla pakko-oireisilla lapsilla ja nuorilla. Käytöshäiriöryhmässä 5-HIAA-pitoisuus näytti korreloivan negatiivisesti potilaan itsensä kuvaaman, muihin henkilöihin kohdistuneen aggression määrään. Psykopaattisten piirteiden psykososiaalisista riskitekijöistä Eläminen erossa vanhemmista lapsuusiässä (esim. laitossijoitus), ydinperheen hajoaminen ja yhden huoltajan perhetyyppi on tutkimuksissa liitetty psykopaattisen persoonallisuuden kehittymiseen (Koivisto ja Haapasalo 1996, Campbell ym. 2004, Krischer ja Sevecke 2008). Suomalaisessa vuotiaiden, hen- 1571
5 KATSAUS 1572 kirikokseen syyllistyneiden poikien aineistossa ne, joilla oli runsaasti psykopaattisia piirteitä, olivat eläneet merkitsevästi harvemmin lapsuutensa molempien vanhempiensa kanssa ja olivat olleet useammin laitokseen sijoitettuna kuin ne pojat, joilla oli kyseisiä piirteitä vähän (Lindberg ym. 2009). Myös fyysinen ja henkinen hyväksikäyttö on monissa tutkimuksissa yhdistetty psykopaattisten luonteenpiirteiden kehittymiseen (Koivisto ja Haapasalo 1996, Weiler ja Widom 1996, O Neill ym. 2003, Campbell ym. 2004, Krischer ja Sevecke 2008). Heikon vanhemmuuden, jota tyypillisesti kuvaavat sitoutumattomuus, välinpitämättömyys sekä epäjohdonmukainen tai poik keavan ankara kasvatus, tiedetään ennustavan jälkeläisten eksternalisoivia häiriöitä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin antaneet viitteitä myös siitä, että tämä ei välttämättä olisikaan erityisen merkittävä käytösongelmia selittävä tekijä niillä nuorilla, joita luonnehtivat merkittävät psykopaattiset piirteet (Wootton ym. 1997). Yhtenevästi vanhempien ja lasten väliset heikot vuorovaikutustaidot (Andershed ym. 2002) ja ankara ja epäjohdonmukainen kasvatus (Edens ym. 2008) ovat näyttäneet liittyvän antisosiaaliseen käyttäytymiseen vain niiden nuorien osalta, joilla ei ole havaittu psykopaattisia piirteitä. Yhteys vanhempien antisosiaalisen käyttäytymisen ja lapsen käytösongelmien välillä on hyvin dokumentoitu. Lisäksi viimeaikaiset tutkimukset ovat korostaneet sukupolvesta toiseen siirtyvää rikollisen käyttäytymisen ketjua. Psykopaattisia piirteitä omaavilla käytöshäiriöisillä lapsilla on havaittu merkitsevästi useammin jommankumman tai kummankin biologisen vanhemman antisosiaalinen persoonallisuus (Christian ym. 1997) sekä biologisen isän rikollisuutta (Frick ym. 1994) kuin lapsilla, joilla on todettu pelkkä käytöshäiriö. Suomalaisessa nuoruusikäisten henkirikollisten aineistossa runsaasti psykopaattisia piirteitä omaavilla pojilla oli merkitsevästi useammin rikollinen vanhempi tai henkirikokseen syyllistynyt lähiomainen kuin niillä pojilla, joilla psykopaattisia piirteitä ilmeni vähän (Lindberg ym. 2009). Yhteys päihdehäiriöihin Käytöshäiriön ja antisosiaalisen persoonallisuuden lisäksi nuoruusiän psykopaattiset piirteet liittyvät myös päihdehäiriöihin. Vaikuttaa siltä, että psykopaattispiirteiset nuoret aloittavat päihteiden käytön nuoremmalla iällä ja käyttävät monipuolisemmin erilaisia saatavissa olevia päihteitä kuin ne nuoret, joilta kyseiset piirteet puuttuvat tai joilla ne ovat vähäisiä (Mailloux ym. 1997). Näyttöä on myös siitä, että psykopaattisia piirteitä omaavien nuorten sitoutuvuus hoitoon, saavutetut hoitotulokset ja niiden pysyvyys ovat merkitsevästi heikompia kuin niillä nuorilla, joilta nämä piirteet puuttuvat (O Neill ym. 2003). Yhteys nuorisorikollisuuteen Psykopaattiset piirteet näyttävät ennustavan nuoruusiässä rikollisen käyttäytymisen määrää ja pysyvyyttä (Frick ym. 2003b, Pardini ym. 2006) sekä välineellistä väkivaltakäyttäytymistä (Frick ym. 2003b). Eri aineistoissa ja käytettyjen tutkimusmenetelmien mukaan vaihdellen 9 59 %:lla nuorisorikollisista on kuvattu psykopaattisia piirteitä (Campbell ym ). Suomalaisessa nuorten henkirikollisaineistossa noin joka viidennellä oli merkittävä määrä psykopaattisia piirteitä (Lindberg ym. 2009). Psykopaattisia piirteitä omaavat nuoret tekevän enemmän seksuaalirikoksia ja muita väkivaltarikoksia ja uusivat rikoksensa nopeammin kuin ne rikollisesti käyttäytyvät nuoret, joilla ei esiinny kyseisiä piirteitä. Lisäksi psykopaattispiirteisten nuorten väkivaltarikokset on kuvattu raaemmiksi, sadistisemmiksi ja0 uhreille enemmän vammoja tuottaviksi. Näiden nuorten on myös osoitettu karkaavan lastensuojelun osoittamista sijoituspaikoista useammin kuin muiden nuorten. Psykopaattisia piirteitä omaavilla, antisosiaalisesti käyttäytyvillä varhaisnuorilla on todettu olevan voimakkaampi tarve muodostaa sosiaalisia normeja rikkovia ryhmiä verrattuna muihin antisosiaalisesti käyttäytyviin nuoriin. N. Lindberg
6 Arviointimenetelmistä Nykyisin käytössä olevat erityisesti lapsuus- ja nuoruusikäisille kehitetyt seulontamenetelmät Antisocial Process Screening Device (APSD), Child Psychopathy Scale (CPS), Youth Psychopathic Traits Inventory (YPI) ja Hare P-SCAN on kaikki johdettu aikuisten Psychopathy Check List Revised mittarista (PCL-R) (Hare 1991). Psychopathy Checklist: Youth Version (PCL:YV) (Forth ym. 2003) eroaa kaikista edellä mainituista siinä, että se on luotu ensisijaisesti diagnostiseksi työkaluksi eikä pelkäksi seulontamenetelmäksi. Sen käyttö on rajoitettu asianmukaisen koulutuksen saaneille alan ammattilaisille yli 13-vuotiaiden nuorten arvioimiseen. Arvio pohjautuu sekä tutkittavan puolistrukturoituun haastatteluun että käytettävissä oleviin asiakirjoihin. Hoito Psykopatian hoito on aikuispsykiatriassa osoittautunut varsin vaikeaksi ja sen tulokset heikoiksi. Näin ollen ensiarvoisen tärkeiksi on nähty ehkäisevät toimenpiteet. Perheet, joihin on kasaantunut edellä kuvattuja riskitekijöitä, tarvitsevat yhteiskunnan tukitoimenpiteitä riittävän varhain ja riittävän runsaasti. Yksilöön kohdistuvat hoitointerventiot tulisi myös aloittaa mahdollisimman varhain, mieluiten jo lapsuusiässä, ja riittävän voimaperäisesti. Lasten ja nuorten psykopaattisia piirteitä ei kuitenkaan toistaiseksi osata riittävän hyvin tunnistaa, ja näin varhainen puuttuminen ei useinkaan mahdollistu. Toisaalta vaikka lapsuusiän käytöshäiriöön vaikuttavista ehkäisevistä toimenpiteistä ja tehokkaista hoitointerventioista tiedetään jo varsin paljon, psykopaattisten piirteiden osalta vastaava tieto on edelleen varsin niukkaa. Toistaiseksi on julkaistu ainoastaan muutamia tutkimuksia, joissa on arvioitu hoitointerventioiden tuloksellisuutta, kun kohteena on ollut runsaasti psykopaattisia piirteitä omaava, antisosiaalisesti käyttäytyvä nuori (Rogers ym. 1997, Falkenbach ym. 2003, O Neill ym. 2003, Spain ym. 2004). Yhteisenä havaintona on ollut, että näillä nuorilla on ollut huonompi hoitomyöntyvyys ja he ovat keskeyttäneet hoitonsa useammin kuin ne nuoret, joilla psykopaattisia piirteitä ei ole esiintynyt. Wasch busch ym. (2007) raportoivat käyttäytymisterapian auttaneen vähemmän niitä käytös häi riöisiä ADHDlapsia, joilla esiintyi psykopaattisia piirteitä, kuin niitä, joilta kyseiset piirteet puuttuivat. Toisaalta Caldwellin ym. (2006) kahden vuoden seurantatutkimus osoitti, että intensiivisen hoito-ohjelman läpikäyneet psykopaattispiirteiset nuorisorikolliset syyllistyivät vakavaan uusintarikollisuuteen harvemmin ja pidemmällä viiveellä kuin rangaistuslaitoksen tavanomaiseen hoito-ohjelmaan osallistuneet. Tutkimuksen merkittävä tulevaisuuden haaste on hankkia tietoa psykopaattisia piirteitä omaaviin lapsiin ja nuoriin kohdistettavista hoitointerventioista ja niiden vaikuttavuudesta. NINA LINDBERG, dosentti, erikoislääkäri, klinikkaryhmäjohtaja HUS/HYKS, psykiatrian tulosyksikkö, nuorisopsykiatrian klinikkaryhmä, Psykiatriakeskus PL 590, HUS Sidonnaisuudet NINA LINDBERG: Saanut vuonna 2009 lääketehdas Lundbeckin tutkimusapurahan (3 000 euroa) sekä osallistunut ulkomaiseen kongressiin lääketehdas BMS:n kutsumana. Summary Adolescence and psychopathy Personality disorder refers to pervasive and inflexible behaviour causing problems in everyday life. Psychopathy is a personality disorder characterized by lack of quilt, poorly developed empathy, manipulative behaviour and callousness. According to most researchers, adult psychopathy has its roots in childhood conduct disorder, although the applicability of psychopathy in adolescents has been questioned. Psychopathic features have, however, raised increased interest in the field of adolescent psychiatry and promising findings have been published concerning both biological and psychosocial underpinnings of this phenomenon. 1573
7 1574 KIRJALLISUUTTA Almqvist F. Persoonallisuushäiriöt. Kirjassa: Moilanen I, Räsänen E, Tamminen T, Almqvist F, Piha J, Kumpulainen K, toim. Lasten- ja nuorisopsykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2004, s Andershed H, Gustafson SB, Kerr M, Stattin H. The usefulness of self-reported psychopathy-like traits in the study of antisocial behavior among non-referred adolescents. Eur J Pers 2002;16: Blair RJR. Responsiveness to distress cues in the child with psychopathic tendencies. Pers Individ Dif 1999;27: Blair RJR, Colledge E, Murray L, Mitchell RA. A selective impairment in the processing of sad and fearful expressions in children with psychopathic tendencies. J Abnorm Child Psychol 2001;29: Burke JD, Loeber R, Lahey BB. Adolescent conduct disorder and interpersonal callousness as predictors of psychopathy in young adults. J Clin Child Adolesc Psychol 2007;36: Caldwell M, Skeem J, Salekin R, Van Rybroek G. Treatment response of adolescent offenders with psychopathy features. A 2-year follow-up. Crim Justie Behav 2006;33: Campbell MA, Porter S, Santor D. Psychopathic traits in adolescent offenders: an evaluation to criminal history, clinical, and psychosocial correlates. Behav Sci Law 2004;22: Christian RE, Frick PJ, Hill NL, Tyler L, Frazer DR. Psychopathy and conduct problems in children: II. Implications for subtyping children with conduct problems. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1997;36: De Brito SA, Mechelli A, Wilke M, ym. Size matters: increased grey matter in boys with conduct problems and callousunemotional traits. Brain 2009;132: Edens JF, Skopp NA, Cahill MA. Psychopathic features moderate the relationship between harsh and inconsistent parental discipline and adolescent antisocial behavior. J Clin Child Adolesc Psychol 2008; 37: Falkenbach DM, Poythress NG, Heide KM. Psychopathic features in a juvenile diversion population: reliability and predictive validity of two self-report measures. Behav Sci Law 2003;21: Forssman H, Frey TS. Electroencephalograms of boys with behavior disorders. Acta Psychiatrica Neurologica Scandinavica 1953;28: Forth AE, Kosson DS, Hare RD. The Hare PCL:YV. Toronto: Multi-Health Systems Frick PJ, O Brien B, Wootton J, Mc- Burnett K. Psychopathy and conduct problems in children. J Abnorm Psychol 1994;103: Frick PJ, Kimonis ER, Dandreaux DM, Farrell JM. The 4 year stability of psychopathic traits in nonreferred youth. Behav Sci Law 2003(a);21: Frick PJ, Cornell AH, Barry CT, Bodin SD, Dane HA. Callous- unemotional traits and conduct problems in the prediction of conduct problem severity, aggression, and self-report of delinquency. J Abnorm Child Psychol 2003(b);31: Hare RD. Psychopathy: theory and research. New York: John Wiley & Sons, Inc Hare RD. The Hare Psychopathy Checklist Revised. Toronto: Multi-Health Systems Holi M, Auvinen-Lintunen L, Lindberg N, Tani P, Virkkunen M. Inverse correlation between severity of psychopathic traits and serum cortisol levels in young adult violent male offenders. Psychopathology 2006;39: Häkkänen-Nyholm H, toim. Psykopatia. 1. painos. Helsinki: Edita Publishing Oy Jones AP, Laurens KR, Herba CM, Barker GJ, Viding E. Amygdala hypoactivity to fearful faces in boys with conduct problems and callous-unemotional traits. Am J Psychiatry 2009;166: Koivisto H, Haapasalo J. Childhood maltreatment and adulthood psychopathy in light of file-based assessments among mental state examinees. Studies Crime Crime Prev 1996;5: Krischer MK, Sevecke K. Early traumatization and psychopathy in female and male juvenile offenders. Int J Law Psychiatry 2008;31: Lindberg N, Laajasalo T, Holi M, Putkonen H, Weizmann-Henelius G, Häkkänen-Nyholm H. Psychopathic traits and offender characteristics a nationwide consecutive sample of homicidal male adolescents. BMJ Psychiatry 2009;6:9 18. Loney BR, Butler MA, Lima EN, Counts CA, Eckel LA. The relation between salivary cortisol, callous-unemotional traits, and conduct problems in an adolescent nonreferred sample. J Child Psychol Psychiatry 2006;47:30 6. Loney BR, Taylor J, Butler MA, Iacono WG. Adolescent psychopathy features: 6-year temporal stability and the prediction of externalizing symptoms during the transition to adulthood. Aggress Behav 2007;33: Mailloux DL, Forth AE, Kroner DG. Psychopathy and substance use in adolescent male offenders. Psychol Rep 1997;81: Marsh AA, Finger EC, Mitchell DGV, ym. Reduced amygdala response to fearful expressions in children and adolescents with callous-unemotional traits and disruptive behavior disorders. Am J Psychiatry 2008;165: Munoz L. Callous-unemotional traits are related to combined deficits in recognizing afraid faces and body poses. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2009;48: O Brien BS, Frick PJ. Reward dominance: associations with anxiety, conduct problems, and psychopathy in children. J Abnorm Psychol 1996;24: O Neill ML, Lidz V, Heilbrun K. Adolescents with psychopathic characteristics in a substance abusing cohort: treatment process and outcomes. Law Hum Behav 2003;27: Pardini DA, Lochman JE, Frick PJ. Callous/unemotional traits and socialcognitive processes in adjudicated youths. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2003; 42: Pardini D, Obradovic J, Loeber R. Interpersonal callousness, hyperactivity/impulsivity, inattention, and conduct problems as precursors to delinquency persistence in boys: a comparison of three gradebased cohorts. J Clin Child Adolesc Psychol 2006;35: Raine A. Annotation: the role of prefrontal deficits, low autonomic arousal, and early health factors in the development of antisocial and aggressive children. J Child Psychol Psychiatry 2002;43: Rogers R, Johansen J, Chang J, Salekin R. Predictors of adolescent psychopathy: Oppositional and conduct-disordered symptoms. J Am Acad Psychiatry Law 1997; 25: Spain S, Douglas K, Poythress NG, Epstein M. The relationship between psychopathic features, violence and treatment outcome: the comparison of three youth measures of psychopathic features. Behav Sci Law 2004;22: Stoat T, Häkkänen-Nyholm H. Psykopatia työelämässä ja yritysmaailmassa. Kirjassa: Häkkänen-Nyholm H, toim. Psykopatia. Helsinki: Edita Publishing Oy 2009, s Waschbusch DA, Carrey NJ, Willoughby MT, King S, Andrade BF. Effects of methylphenidate and behavior modification on the social and academic behavior of children with disruptive behavior disorders: the moderating role of callous/unemotional traits. J Clin Child Adolesc Psychol 2007;36: Weiler BL, Widom CS. Psychopathy and violent behavior in abused and neglected young adults. Crim Behav Ment Health 1996;6: Woodworth M, Waschbusch D. Emotional processing in children with conduct problems and callous/unemotional traits. Child Care Health Dev 2007;34: Wootton JM, Frick PJ, Shelton KK, Silverthorn P. Ineffective parenting and childhood conduct problems: the moderating role of callous-unemotional traits. J Consult Clin Psychol 1997;65: N. Lindberg
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia Helsingin yliopisto sanna.tirkkonen@helsinki.fi #lastensuojelupäivät2018
LisätiedotKäytöshäiriöt nuorella MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö
Käytöshäiriöt nuorella MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyys Nuoruusikäisistä pojista 4-13%:lla Nuoruusikäisistä tytöistä 4-6%:lla Sukupuolten välillä eroja Määritelmä
LisätiedotOikeuspsykiatrian professori Nina Lindberg. Vaikea antisosiaalinen kehitys lapsuudesta nuoruuteen
Oikeuspsykiatrian professori Nina Lindberg Vaikea antisosiaalinen kehitys lapsuudesta nuoruuteen KÄYTÖSHÄIRIÖ pitkäaikainen ja laaja-alainen toisten oikeuksista ja hyvinvoinnista sekä yhteisön laeista,
LisätiedotKohtaamisia Koulussa. Pertti Rintahaka. LKT, Lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri.
Kohtaamisia Koulussa Pertti Rintahaka LKT, Lastenneurologian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri pertti.rintahaka@fimnet.fi Aivosolujen määrä Aivosolujen lukumäärä on moninkertainen lopulliseen tarvittavaan
LisätiedotPerhetaustaan liittyvät riskitekijät ja niiden kumulatiivisuus nuorten psykopatiapiirteiden taustalla
Perhetaustaan liittyvät riskitekijät ja niiden kumulatiivisuus nuorten psykopatiapiirteiden taustalla Elina Susanna Suutarinen Pro gradu tutkielma Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Kesäkuu 2015 Ohjaaja:
LisätiedotGEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY
GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE
LisätiedotKylmä ja tunteeton onko lapsilla psykopatiapiirteitä?
Taina Laajasalo, Suvi Saukkonen ja Eeva Aronen KATSAUS Kylmä ja tunteeton onko lapsilla psykopatiapiirteitä? Psykopaattisen luonnehäiriön ytimen katsotaan muodostuvan tunne-elämän poikkeavuuksista, joista
LisätiedotAdhd lasten kohtaama päivähoito
Adhd lasten kohtaama päivähoito ORIENTAATIO KONFERENSSI 23.5.2012 JÄRVENPÄÄ ALISA ALIJOKI HELSINGIN YLIOPISTO ADHD (Attention Deficit Hyperactive Disorder) Neurobiologinen aivojen toiminnan häiriö Neurobiologisesta
LisätiedotPakko-oireisen häiriön epidemiologiaa. Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste
Pakko-oireisen häiriön epidemiologiaa Esiintyvyys Oheissairastavuus Ennuste Prevalenssilukuja Authors Number Age prevalence (%) M/F(% or n) Flament et al. 1988, USA 5596 14-18 1,9* 11M/9F Lewinsohn et
LisätiedotSyrjäytymisen ja väkivaltaisuuden biologiset ja psykososiaaliset taustatekijät
Syrjäytymisen ja väkivaltaisuuden biologiset ja psykososiaaliset taustatekijät 11.3.2015 Hannu Lauerma tutkimusprofessori, THL vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala Puhujan koulutus, työkokemus
LisätiedotAdolescent ADHD and family environment an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort
Adolescent ADHD and family environment an epidemiological and clinical study of ADHD in the Northern Finland 1986 Birth Cohort Tuula Hurtig FT, KM, tutkijatohtori (Suomen Akatemia) Terveystieteiden laitos,
LisätiedotVahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen syyllistyvät nuoret
Vahingoittavaan seksuaalikäyttäytymiseen syyllistyvät nuoret 13.4.2018 Marja Työläjärvi Apulaisylilääkäri TAYS EVA-yksikkö Historiallista taustaa Ilmiötä havainnoitu vasta 1970- ja 1980-luvuilta lähtien
LisätiedotNuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten?
Nuoruusikäisen mielentilatutkimus, milloin ja miten? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue Mielentilatutkimus Tuomioistuimen
LisätiedotKäytöshäiriön ennusteeseen vaikutetaan parhaiten puuttumalla ongelmiin varhain
TIETEESSÄ JAANA SUVISAARI LT, dosentti, akatemiatutkija MARKO MANNINEN PsM, tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Käytöshäiriön ennusteeseen vaikutetaan parhaiten puuttumalla ongelmiin varhain Käytöshäiriöllä
LisätiedotSuomalaisten mielenterveys
Suomalaisten mielenterveys LT, dosentti Jaana Suvisaari Yksikön päällikkö, Mielenterveysongelmat ja päihdepalvelut -yksikkö 18.2.2013 Suomalaisten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Suomalaisten mielenterveys
LisätiedotHullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia. Sanna Tirkkonen Helsingin yliopisto
Hullut ja häiriöiset? Psykiatrisoitumisen lyhyt historia Sanna Tirkkonen Helsingin yliopisto sanna.tirkkonen@helsinki.fi Filosofian tehtävä Filosofia on metatiede: - kysyy aina oletuksia ja perusteluja,
LisätiedotMitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes
LisätiedotPsykopatiapiirteiden ja älykkyyden yhteys nuorisorikollisuuteen
Psykopatiapiirteiden ja älykkyyden yhteys nuorisorikollisuuteen Teemu Sakari Valkonen Pro gradu -tutkielma Psykologia Käyttäytymistieteiden laitos Lokakuu 2016 Ohjaaja: Markus Jokela HELSINGIN YLIOPISTO
LisätiedotPohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 ja ADHD
Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 ja ADHD Tuula Hurtig, FT, tutkija Terveystieteiden laitos Lastenpsykiatrian klinikka Oulun yliopisto tuula.hurtig@oulu.fi Lyhyt johdatus aiheisiin useimmiten elinikäinen
LisätiedotSyrjäytymisen taustoja: neuropsykiatriset häiriöt, psykopatia, kaltoin kohtelu, päihteet ja pään vammat
Syrjäytymisen taustoja: neuropsykiatriset häiriöt, psykopatia, kaltoin kohtelu, päihteet ja pään vammat 8.11. 2012 Hannu Lauerma tutkimusprofessori, THL vastaava ylilääkäri, Psykiatrinen vankisairaala
LisätiedotVäkivaltaisesti käyttäytyvät tytöt laitosolosuhteissa. Monica Gammelgård Vanhan Vaasan sairaala & Tampereen Yliopisto
Väkivaltaisesti käyttäytyvät tytöt laitosolosuhteissa Monica Gammelgård Vanhan Vaasan sairaala & Tampereen Yliopisto Taustaa tutkimukselle Yhteiskunnassa pojat käyttäytyvät väkivaltaisesti 3-4 kertaa enemmän
LisätiedotPsykopatia. Oikeuspsykiatria. Kliininen kuva
Oikeuspsykiatria Eila Repo-Tiihonen Psykopatia Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen sisältymätön luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti. Sen piirteitä ovat lipevyys, mahtipontisuus, itsekeskeisyys,
LisätiedotPsyykkisten rakenteiden kehitys
Psyykkisten rakenteiden kehitys Bio-psykososiaalinen näkemys: Ihmisen psyykkinen kasvu ja kehitys riippuu bioloogisista, psykoloogisista ja sosiaalisista tekijöistä Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta
LisätiedotVUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS
VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että
LisätiedotLataa Psykopaattikuiskaaja - Kent A. Kiehl. Lataa
Lataa Psykopaattikuiskaaja - Kent A. Kiehl Lataa Kirjailija: Kent A. Kiehl ISBN: 9789525182316 Sivumäärä: 288 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.02 Mb JOHTAVAN TUTKIJAN KIRJOITTAMA VANGITSEVA MATKA KRIMINAALIPSYKOPAATTIEN
LisätiedotKAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA. Pekka Saarnio
KAKSI TAMPEREEN PROJEKTIA Pekka Saarnio terapeuttivaikutus, asiakkaan ja terapeutin välinen yhteistyösuhde sekä asiakkaan hoitoa koskevat odotukset (N = 327/33) terapeutin motiivit hakeutua alalle (N =
LisätiedotLasten ja nuorten käytöshäiriöt- ehkäisevä näkökulma
Lasten ja nuorten käytöshäiriöt- ehkäisevä näkökulma Helsinki 14.2.2014 Eeva Aronen Lastenpsykiatrian professori, HY, Kliininen laitos, Lasten ja nuorten klinikka ylilääkäri, HUS, perheterapeutti E. Aronen,
LisätiedotPUHUKAA ADHD:STÄ ADHD
PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta
LisätiedotTemperamentti- ja persoonallisuuspiirteiden huomioiminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa
Temperamentti- ja persoonallisuuspiirteiden huomioiminen työ- ja toimintakyvyn arvioinnissa Jan-Henry Stenberg FT., Psyk.lis., erikoispsykologi kouluttajapsykoterapeutti VET Linjajohtaja, HYKS Psykiatria
LisätiedotLapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala
Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste
LisätiedotMurrosikäisen kehitys
Murrosikäisen kehitys EVÄITÄ VANHEMMUUTEN -ilta 1.10.2013 Luento- ja keskustelutilaisuus nuorten vanhemmille Psykologi Maija Karakorpi VSSHP/Raision nuorisopsykiatrian poliklinikka Nuori ei ole iso lapsi
LisätiedotModified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa
Modified Frontal Behavioral Inventory (FBI-mod) muistisairauksien arvioinnissa Noora Suhonen Neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, PsM OYS, OY, HY Neurologia-seminaari: Käytösoireet muistisairauksissa
LisätiedotADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä
ADHD:n Käypä hoito suositus Matkalla aikuisuuteen nuorten ADHD:n erityispiirteitä 12.10.2017 Maria Sumia Lastentautien ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Tays EVA-yksikkö Pirkkalan terveyskeskus Nuoruuden
LisätiedotMasennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen
Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;
LisätiedotMotiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet
Motiivi-sarjan kurssien 2-5 alustavat sisältösuunnitelmat Luvuilla työnimet Motiivi 2 Kehittyvä ihminen I Johdatus kehityspsykologiaan 1. Kehityspsykologian perusteet Mitä kehityspsykologia on? Kehitys
LisätiedotSomaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski
+ Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen
LisätiedotLapsen levottomuus ja aggressiivisuus
Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry
LisätiedotTunne ja vuorovaikutustaitojen tukeminen koulussa
Tunne ja vuorovaikutustaitojen tukeminen koulussa Päivi Santalahti Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, Dosentti Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö, THL 1 Tunne- ja vuorovaikutustaitojen tukeminen Miksi?
LisätiedotVanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto
Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus
Lisätiedot301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen
301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin
LisätiedotPersoonallisuushäiriö ja pahuus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala
Persoonallisuushäiriö ja pahuus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Esitys Pahan käsitykset Persoonallisuushäiriö Pahan kielioppi Paha ja sosiaalinen Pahan mallit
LisätiedotLapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa
Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987
LisätiedotTYÖMUISTI JA ANTISOSIAALISET PIIRTEET KÄYTÖSHÄIRIÖISILLÄ LAPSILLA
TYÖMUISTI JA ANTISOSIAALISET PIIRTEET KÄYTÖSHÄIRIÖISILLÄ LAPSILLA Suvi Saarinen, LK Lasten ja nuorten sairaala Helsinki 15.5.2011 Tutkielma Ohjaaja: dosentti Eeva Aronen HELSINGIN YLIOPISTO Lääketieteellinen
LisätiedotSSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä. Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI
SSRI-lääkkeet lasten depressioissa ja ahdistuneisuushäiriöissä Mauri Marttunen professori HYKS, HY tutkimusprofessori THL, MIPO, LAMI Mielialahäiriöt (ICD-10) Masennustilat Yksittäinen masennusjakso Toistuva
LisätiedotAmmattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua
Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden
LisätiedotFilosofia ja systeemiajattelu
Filosofia ja systeemiajattelu Luento 7 Bad Romance III Filosofi Esa Saarinen Prof., tuotantotalous, SCI Aalto-yliopisto, Aalto-sali 8.3.2017 5-vuotiaan mieli 1. Innostus oletusarvona 2. Luottamus elämän
LisätiedotSisällys. Rikollisuuden sosiologiaa pähkinänkuoressa Psykologiset selitysmallit... 29
Sisällys Esipuhe... 11 Johdanto... 14 Mitä on rikollisuuden psykologia?... 14 Mikä on rikos?... 18 Rikollisuuden selityksiä... 23 Rikollisuuden sosiologiaa pähkinänkuoressa... 24 Psykologiset selitysmallit...
LisätiedotLasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat?
Lasten hyvinvoinnin nykytila ja haasteet Miten lapset voivat? Maria Kaisa Aula Lapsuuden tutkijoiden ja päättäjien kohtaaminen eduskunnassa 17.10.2007 1 Lapsiasiavaltuutetun tehtävät 1) Lasten ja nuorten
LisätiedotADHD:n Käypä hoito -suositus. Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP
ADHD:n Käypä hoito -suositus Lastenpsykiatrian ylilääkäri Anita Puustjärvi ESSHP Sidonnaisuudet kolmen viimeisen vuoden ajalta LL, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lastenpsykoterapian erityispätevyys
LisätiedotMitä tehdä? Solja Niemelä. Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto
Kannabista käyttävä nuori Mitä tehdä? Solja Niemelä Työelämäprofessori (psykiatria ja päihdelääketiede) Oulun yliopisto Ylilääkäri Psykiatrian tulosalue, Lapin sairaanhoitopiiri Oletko koskaan käyttänyt
LisätiedotAuta minua onnistumaan. Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti
Auta minua onnistumaan Miss sä oot? aikuisen läsnäolon merkitys lapselle seminaari 9.4.2014 Lahti Auta minua onnistumaan Vaikeuksien kasautumisen ja vakavampien käytösongelmien ennaltaehkäisy myönteisen
LisätiedotAikuisten ongelmat - Nuoren paikka Jill Bäckström 12.11.2008
Aikuisten ongelmat - Nuoren paikka Jill Bäckström 12.11.2008 Miltä aikuisten ongelmat näyttävät nuoren näkökulmasta ja miten ne vaikuttavat heidän hyvinvointiin Bio-psykososiaalinen viitekehys - Geenit
LisätiedotKiltistä koululaisesta vankilan asiakkaaksi Mitä olisi tehtävissä nuorten pitämiseksi kaidalla tiellä matkalla aikuisuuteen?
Kiltistä koululaisesta vankilan asiakkaaksi Mitä olisi tehtävissä nuorten pitämiseksi kaidalla tiellä matkalla aikuisuuteen? Jukka Kärkkäinen LT, psykiatrian erikoislääkäri johtava ylilääkäri V-S opettajien
LisätiedotAnja Riitta Lahikainen, Tampereen yliopisto,ssanla@uta.fi. Millainen lapsuus, sellainen tulevaisuus
Anja Riitta Lahikainen, Tampereen yliopisto,ssanla@uta.fi Millainen lapsuus, sellainen tulevaisuus Objektiivinen ja subjektiivinen hyvinvointi resurssikeskeisiä objektiivisia hyvinvointiindikaattoreita
LisätiedotLasten häiriökäyttäytyminen
KATSAUS TEEMA Eeva Aronen Lasten häiriökäyttäytyminen Lapsi oppii normaalin kehityksen aikana vähitellen yhä paremmin säätelemään aggressioitaan ja noudattamaan yhteisönsä sosiaalisia normeja. Tämä oppiminen
LisätiedotLENE-menetelmä koulun alkuvaiheen pulmien ennakoinnissa. Riitta Valtonen
LENE-menetelmä koulun alkuvaiheen pulmien ennakoinnissa Riitta Valtonen 1 Lene Leikki-ikäisen lapsen neurologinen arvio neuvolan terveydenhoitajien ja lääkäreiden työväline lapsen kehityksen arvioinnissa
LisätiedotIhmeelliset vuodetjuhlaseminaari Vanhemmuus ja sen tukeminen
Vanhemmuus ja sen tukeminen Ihmeelliset vuodetjuhlaseminaari 13.11.2018 Eeva Aronen Suomen lastenpsykiatriyhdistyksen pj. Lastenpsykiatrian professori, HY, ylilääkäri, HYKS, Lastenpsykiatria E. Aronen,
LisätiedotAlaikäisten oikeuspsykiatrian kysymyksiä
Oikeuspsykiatria Riittakerttu Kaltiala-Heino, Markku Eronen ja Monica Gammelgård Alaikäisten oikeuspsykiatrian kysymyksiä Alaikäisten oikeuspsykiatrian piiriin kuuluvat nuorten rikoksentekijöiden syyntakeisuuden
LisätiedotAsiakkaana paljon palveluita käyttävä -kuormittavien tunteiden ratkaisuksi voimavaroja vahvistava moniammatillinen toimintamalli?
Asiakkaana paljon palveluita käyttävä -kuormittavien tunteiden ratkaisuksi voimavaroja vahvistava moniammatillinen toimintamalli? Liisa Kiviniemi, OAMK, TtT, yliopettaja, liisa.kiviniemi@oamk.fi Päivi
LisätiedotDEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010. 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1
DEPRESSIO JA ITSETUHOISUUS - kansantauteja jo nuoruudessa Jouko Lönnqvist Konsensuskokous 01.02.2010 19.2.2010 Sosiaali- ja terveyspalvelut 1 Depressio ja itsetuhoisuus kansantauteja jo nuoruusiässä? Terveyskirjasto
LisätiedotTraumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista
Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Valvira, terveydenhuollon
LisätiedotSisällys. Johdanto... 15. Rikollisuuden selityksiä...23. Rikollisuuden muotoja...43. Esipuhe...11
Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Mitä on rikollisuuden psykologia?... 15 Mikä on rikos?... 18 Rikollisuuden selityksiä...23 Rikollisuuden sosiologiaa pähkinänkuoressa...23 Psykologiset selitysmallit...28
LisätiedotSyrjäytymistä voidaan ehkäistä aktiivisella toiminnalla
Syrjäytymistä voidaan ehkäistä aktiivisella toiminnalla Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -yksikkö Syrjäytyminen - vai syrjään jättäminen Suurin, kallein
LisätiedotPohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat
LisätiedotKoiraihmiset ja ihmisten koirat eroja ja yhtäläisyyksiä
Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus Eläinten hyvinvointifoorumi 8.12.2015, Helsinki Koiraihmiset ja ihmisten koirat eroja ja yhtäläisyyksiä FT Miiamaaria Kujala miiamaaria.kujala@helsinki.fi Neurotieteen
LisätiedotTerveydenhoitajat opettajien työn tukena
Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)
LisätiedotAdult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview
Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview World Health Organization 2009 All rights reserved. Based on the Composite International
LisätiedotADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN
ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN Tässä luvussa tarkastellaan ADHD:hen liittyvää leimaa ja sitä, kuinka lapsi ja muut perheenjäsenet voivat sen kokea. Lukuun on otettu myös mukaan ehdotuksia, kuinka
LisätiedotHuostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta
Huostaanotto lapsen psyykkisen kehityksen näkökulmasta Valtakunnalliset sijaishuollon päivät, Tampere 1.-2.10.2013 Kaija Puura, lastenpsykiatrian dosentti, ayl, Lasten terveyden tutkimuskeskus TaY ja Lastenpsykiatrian
LisätiedotONKO IHMISPIIRROKSISTA APUA MASENTUNEIDEN JA ITSETUHOISTEN LASTEN TUTKIMUKSISSA?
ONKO IHMISPIIRROKSISTA APUA MASENTUNEIDEN JA ITSETUHOISTEN LASTEN TUTKIMUKSISSA? Heikki Merimaa Psykologi Tays/ lastenpsykiatria Tutkimuksen lähtökohdat Juuret Itsetuhoisen lapsen hoitopolku projektissa
LisätiedotTUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi
TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja
LisätiedotNUORUUDEN PERHEYMPÄRISTÖ JA AIKUISUUDEN ELÄMÄÄN TYYTYVÄISYYS
NUORUUDEN PERHEYMPÄRISTÖ JA AIKUISUUDEN ELÄMÄÄN TYYTYVÄISYYS Kasvatustieteen päivät Vaasassa 22.-23.11.2007 Liisa Martikainen Kasvatustieteiden laitos Jvyäskylän yliopisto liisa.martikainen@edu.jyu.fi
LisätiedotHyötyykö käytöshäiriöinen nuori nuorisopsykiatrisesta osastohoidosta?
Katsaus Hyötyykö käytöshäiriöinen nuori nuorisopsykiatrisesta osastohoidosta? Mauri Marttunen, Helena Kataja, Antti Henttonen, Tiina Hokkanen, Tiina Tuominen ja Hanna Ebeling Käytöshäiriöt ovat nuoruudessa
LisätiedotLapsen vai aikuisen ongelma?
Lapsen vai aikuisen ongelma? Kasvatuksen yksi tehtävä on auttaa lasta saavuttamaan myönteinen, terve minäkuva ja hyvä itsetunto 1 Lapset käyttäytyvät hyvin, jos suinkin kykenevät Jos lapset eivät kykene,
LisätiedotKäytöshäiriöt ovat tavallisimpia lapsilla ja
Katsaus Minna Ritakallio, Riittakerttu Kaltiala-Heino, Mirjami Pelkonen ja Mauri Marttunen Eriasteiset käytöshäiriöt ovat yleisimpiä nuoruusiän mielenterveyshäiriöistä. Niiden on todettu useissa tutkimuksissa
LisätiedotPaha, hullu vai normaali? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue
Paha, hullu vai normaali? Riittakerttu Kaltiala-Heino Professori, vastuualuejohtaja TaY lääketieteen laitos TAYS nuorisopsykiatrian vastuualue 2 Raju väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö 3 Nuoruusikä
LisätiedotFinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena
FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988 Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella Tällä hetkellä 13 työntekijää RAY:n tuella Omaisten tuki ja neuvonta: Neljä työntekijää Lapsiperhetyö
LisätiedotKouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas
Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 28.4.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Lasten ja nuorten hyvinvointi Unicefin hyvinvointivertailu
LisätiedotPsykoosiriskipotilaan kliininen profiili. Markus Heinimaa Psykiatrian erikoislääkäri Turun yliopisto
Psykoosiriskipotilaan kliininen profiili Markus Heinimaa Psykiatrian erikoislääkäri Turun yliopisto Psykoosien varhaistunnistuksen uusi aalto McGorry s työryhmän Australiassa 1990- luvulla kehittämät toimintamallit
LisätiedotNuoren itsetuhoisuus MLL koulutus. 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö
Nuoren itsetuhoisuus MLL koulutus 31.10.2014 Erikoislääkäri Maria Sumia Tays EVA-yksikkö Yleisyydestä WHO 2014: itsemurha on nuoruusikäisten kolmanneksi yleisin kuolinsyy (1. liikenneonnettomuudet, 2.
LisätiedotAlkaako syrjäytyminen jo kohdussa?
Alkaako syrjäytyminen jo kohdussa? Eero Kajantie, Petteri Hovi, Johan Eriksson, Hannele Laivuori, Sture Andersson, Katri Räikkönen 1 Helsinki Study of Very Low Birth Weight Adults Eero Kajantie Skidi-kids
LisätiedotAnkkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä
1 Ankkuri-toiminnasta ja elävästä elämästä Keskeisenä tavoitteena Ankkuri-toiminnalla on saada nuoret ymmärtämään, miten he voisivat vaikuttaa omaan elämäänsä ja saada sille paremman suunnan. Tehtyjen
LisätiedotKiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa. Christina Salmivalli Turun yliopisto
Kiusaamisen ehkäiseminen varhaiskasvatuksessa Christina Salmivalli Turun yliopisto Kiusaaminen Tahallista ja toistuvaa aggressiivista käyttäytymistä, joka kohdistuu heikommassa asemassa olevaan henkilöön
LisätiedotMielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren
Mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuva ennaltaehkäisy läpi elämänkaaren Marjut Vastamäki Hankekoordinaattori VALO2 preventiohanke Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri 7.11.2012 LAHTI SISÄLTÖ
LisätiedotMiksi poikien kehitys on uhatumpaa kuin tyttöjen? Paula Määttä Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto TERVE-SOS 2009
Miksi poikien kehitys on uhatumpaa kuin tyttöjen? Paula Määttä Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto TERVE-SOS 2009 Yleisiä havaintoja erityisopetuksen kentältä Poikia enemmän apukoulussa
LisätiedotPäihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen
Päihteiden käyttö ja mielenterveys (kaksoisdiagnoosit) Psyk. sh Katriina Paavilainen Päihderiippuvuuden synty Psyykkinen riippuvuus johtaa siihen ettei nuori koe tulevansa toimeen ilman ainetta. Sosiaalinen
LisätiedotHYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret
HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten
LisätiedotVarhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä
Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti, Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet -yksikkö, THL LASSO-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto,
LisätiedotIsovanhempien merkitys sukupolvien ketjussa
Isovanhempien merkitys sukupolvien ketjussa VTT Antti Tanskanen FM, VTM Mirkka Danielsbacka Helsingin yliopisto Sukupolvien ketju -tutkimushanke Lasten suojelun kesäpäivät, Pori 12.6.2013 Esityksen eteneminen
LisätiedotPersoonallisuushäiriöllä tarkoitetaan syvälle
Eila Repo-Tiihonen ja Tero Hallikainen Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja varsinkin sen äärimuoto psykopatia edustaa ihmiskunnassa erilaisuutta, joka on vuosituhansien
LisätiedotNuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella
Nuorten syöpäpotilaiden elämänlaadun ja selviytymisen seuranta mobiilisovelluksella Miia Ojala Sairaanhoitaja YAMK Lasten ja nuorten veri- ja syöpäsairauksien hoito Lapsena tai nuorena syövän sairastaneiden
LisätiedotLasten käytöshäiriöt ja tutkitut hoitomenetelmät
Lasten käytöshäiriöt ja tutkitut hoitomenetelmät 5.10.2012 Ihmeelliset vuodet kutsuseminaari Eeva Aronen, Lastenpsykiatrian professori (vt), Lastenpsykiatrian dosentti, Lasten ja nuorten klinikka, HY,
LisätiedotVarhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys
Varhain mielessä Vanhemman varhaisen mentalisaatiokyvyn merkitys Vauvan Taika-seminaari Lahti 10.10. 2014 Marjukka Pajulo Varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopisto & Suomen Akatemia Mentalisaatio
LisätiedotAikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala
Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?
LisätiedotLapsi/lapset neuvolan vastaanotolla. Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013
Lapsi/lapset neuvolan vastaanotolla Sirkka Perttu THM, työnohjaaja RutiiNiksi koulutus 2013 Systemaattinen kysyminen parisuhdeväkivallasta jos lapsi on vanhemman mukana pyritään kysymään ilman lasta; lapsen
LisätiedotVäkivalta on maailmanlaajuisesti yksi yleisimmistä. Naisten henkirikollisuus Suomessa. lääketiede. Katsausartikkeli. Tärkein tieto
Katsausartikkeli Hanna Putkonen, Jutta Collander Naisten henkirikollisuus Suomessa Tärkein tieto K Naisten osuus suomalaisista henkirikoksista on hieman kasvanut; se oli keskimäärin 9 % vuosina 1977 1990
LisätiedotKIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI
KIIKKU - VAUVAPERHETYÖMALLI Monitieteiset lastensuojelun tutkimus- ja kehittämispäivät THL 30.11.2017 Tarja Keltto/ KM, Erik.toim.ter.,hankekoordinaattori Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö, tarja.keltto@vamlas.fi
LisätiedotSydän- ja verisuonitautien somaattisten
Sepelvaltimotaudin riskitekijät lapsilla ja nuorilla Sydän- ja verisuonitautien psykososiaaliset riskitekijät lapsilla Liisa Keltikangas-Järvinen Lapsuuden stressiympäristö, joka muodostuu vanhempien A-tyyppisestä
LisätiedotKliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa
Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR
Lisätiedot