Työryhmä: Uusia näkökulmia ay-liikkeen ja työmarkkinajärjestelmän tutkimukseen

Transkriptio

1 Työryhmäkoordinaattorit : Tanja Auvinen, Helsingin yliopisto, sukupuolentutkimus Ville Kainulainen, Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteiden laitos Torstai , klo , Pinni B, RH B4118 Esitys 20 min min. keskustelua Avaus Uuden ajan luottamusmiehet? Etnografinen tutkimus matalapalkkaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiehistä Ville Kainulainen Työelämän laatu: onko (työmarkkina)instituutioilla merkitystä? Armi Mustosmäki Tauko Palkkatyön ja sosiaaliturvan vuorovaikutus Yrjö Mattila Työmarkkinakeskusjärjestöt ja perhevapaajärjestelmän kehittyminen Tanja Auvinen Ei kai me olla ajateltu sitä Samapalkkaisuusnäkökulman valtavirtaistaminen suomalaisissa vakuutusyrityksissä Milja Saari Poikamieskulttuuri uudelleen arvioituna näkökulmia miesvaltaisten kuljetusalojen maskuliinisuuksiin Tapio Bergholm Yhteenveto 1

2 Ville Kainulainen Helsingin yliopisto, käyttäytymistieteiden laitos Uuden ajan luottamusmiehet? Etnografinen tutkimus matalapalkkaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiehistä Luottamusmiesten asema ja tehtävät ovat nykypäivän työelämässä alttiina muutoksille. Globaali talouskilpailu, kansallisen kilpailukyvyn merkityksen korostaminen ja tuotannon uudelleenjärjestelyt ovat vaatineet yrityksiltä nopeampaa päätöksentekokykyä, mikä on siirtänyt neuvottelutoiminnan painopistettä kohti työpaikkatasoa. Lisäksi kiivastahtinen työelämä on edellyttänyt luottamusmiehiltä ihmissuhdetaitojen kehittämistä, valmiuksia toimia aiempaa mutkikkaammissa työelämän suhdeverkostoissa sekä kykyä tunnistaa työpaikan eri toimijoiden monenkirjavat identiteetit ja intressit. Tarkastelen etnografisessa tutkimuksessani matalapalkkaisen ja naisvaltaisen yksityisen palvelusektorin luottamusmiestoimintaa. Yksityistä palvelusektoria on pidetty sekä suomalaisittain että kansainvälisesti tarkasteltuna haasteellisena alueena ammattiyhdistystoiminnalle. Syiksi tälle on esitetty työpaikkojen pientä kokoa, työntekijöiden nopeaa vaihtuvuutta, osa- ja määräaikaisten työntekijöiden korkeaa määrää sekä työpaikkatason heikkoa luottamusmiesorganisaatiota ja edunvalvontaperinnettä. Tutkimukseni lähtökohtana on, että työelämän suhteiden ja ay-liikkeen aseman muutoksen tutkiminen edellyttää huomion kiinnittämistä niihin ruohonjuuritason prosesseihin, joissa työn ja tuotannon suhteet muodostuvat. Kenttätason tutkimus avaa myös uusia perspektiivejä ay-liikkeen muutosta ja tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin. Kysyn tutkimuksessani: Millainen toimijuus on luottamusmiehille mahdollista palvelutyön sosiaalisissa ja institutionaalisissa käytännöissä? Miten luottamusmiehet merkityksellistävät suhdettaan työntekijöihin, työnantajaan, ammattiliittoon ja asiakkaisiin Millaisia jännitteitä syntyy perinteisen suomalaisen työmarkkinajärjestelmän kohdatessa uuden ajan ammattiyhdistysaktivismin, sekä millaisia uudistuspaineita tämä kohtaaminen asettaa työpaikkatason luottamusmiestoiminnalle? Työelämän tutkimuspäivien esitelmässä käsittelen ruohonjuuritasolle suuntautuvan työelämän tutkimuksen haasteita: Etnografisen tutkimuksen tekemiseen liittyviä kysymyksiä kentälle sisäänpääsystä, tutkimuksen kohteena olevan tiiviin yhteisön herättämistä eettisistä seikoista sekä monipaikkaisen havainnointiaineiston tutkimukselle asettamista haasteista. Lisäksi pohdin työntekijöiden toimijuuteen, sukupuoleen ja yhteiskuntaluokkaan liittyviä teoreettisia kysymyksiä. 2

3 Armi Mustosmäki, tohtorikoulutettava (LabourNet) Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Työelämän laatu: onko (työmarkkina)instituutioilla merkitystä? Perinteisesti työelämän laatua koskevissa vertailuissa Pohjoismaat, Suomi mukaan luettuna, muodostavat kärkikastin. Pohjoismaiden menestystä on tyypillisesti pyritty selittämään institutionaalisilla tekijöillä sekä erityisillä työelämän kehittämistoimilla. Työelämän laadun kannalta keskeisiä instituutiota ovat muun muassa kansallinen työmarkkinalainsäädäntö, ammattiyhdistysliike, kollektiiviset työehtosopimukset, työttömyysturva sekä ammatteihin valmentava koulutusjärjestelmä. Myös konsensushenkisten työelämäsuhteiden on nähty myötävaikuttavan korkeaan työelämän laatuun Pohjoismaissa, kun eri osapuolet, niin valtio, työnantajat kuin ammattiliitotkin, ovat yhdessä sitoutuneet työelämän kehittämistoimiin. Toisaalta erilaisten globalisaation ilmiöiden, kuten maailmanlaajuisen kilpailun kiristymisen ja deregulaation nähdään heikentävän instituutioiden merkitystä työelämän laatua suojelevina tekijöinä ja siten yhtenäistävän kokemuksia työelämästä eri puolella maailmaa. Myös Suomessa ja Pohjoismaissa institutionaalisiin rakenteisiin, kuten yleissitoviin työehtosopimuksiin ja työntekijöiden irtisanomissuojaan kohdistuu paljon muutospaineita. Esityksen tavoitteena on tuoda keskusteluun näkökulmia vertailevasta empiirisestä työelämän tutkimuksesta. Puheenvuorossa tarkastellaan ns. divergenssi- ja konvergenssiteesien valossa sitä voidaanko instituutioilla nähdä olevan vaikutusta työelämän laatuun yksilötasolla: työntekijöiden mahdollisuuksiin vaikuttaa työhönsä, kehittyä ja käyttää ammattitaitoaan työssä, epävarmuuden kokemuksiin ja työn kiireisyyteen. Poikkileikkausaineistoihin perustuvat tulokset antavat tukea divergenssiteesille, Pohjoismaiden erityisyydelle ja instituutioiden myötävaikutukselle työelämän laadun suhteen. Toisaalta ajallisessa seurannassa havaittavissa on työelämän laadun kokemuksien 3

4 Yrjö Mattila, johtava tutkija Kelan tutkimusosasto Palkkatyön ja sosiaaliturvan vuorovaikutus Epävarman taloustilanteen vuoksi monet työnantajat eivät Suomessa enää halua palkata vakituisia työntekijöitä. Työvoiman tarve täytetään vuokraamalla työvoimaa, tekemällä määräaikaisia tai osaaika työsopimuksia sekä uutena ilmiönä ns. 0-sopimuksia. Työntekijän kanssa tehdään työsopimus, jossa työajaksi merkitään 0 tuntia, eli työntekijä otetaan käytännössä varalle silloin kun tarvitaan. Kaikkia näitä työsuhteita voidaan kutsua epätyypillisiksi niiden yleisyydestä huolimatta. Yksittäiselle työntekijälle epätyypillisessä työsuhteessa merkitsee usein toimeentulovaikeuksia. Työstä saatava palkka ei riitä elämiseen, jolloin sosiaaliturvan on täytettävä aukko. Sosiaaliturvan saamisessa voi kuitenkin tapahtua viivästystä, koska työttömyysturvan määrä voidaan työjakson jälkeen joutua laskemaan uudelleen. Asumistuessa tulojen vaihtelu voi vaikeuttaa ilmoitusvelvollisuuden toteuttamista. Asumistukea saava henkilö on velvollinen ilmoittamaan saamansa tulojen muutokset Kelalle ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa tuen katkeamiseen. Jos henkilö on kokonaan työtön ja hän ottaa vastaan lyhytaikaisen työn, voi hän joutua byrokratialoukkuun. Tarjottavasta työstä saatava ansio voi olla niin pieni, että työttömänä sosiaaliavustuksen turvin pärjää paremmin. Vaikeuksia toimeentulossa epätyypillistä työtä tekeville aiheuttaa myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan määräaikaisuus. Työn ja työttömyyden vaihdellessa kuluu ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivän määräaika koko ajan ja enimmäisajan täytyttyä työntekijän työstä saatavaa ansiota täydentää vain peruspäiväraha tai työmarkkinatuki (32,76 euroa 20 % verot/pv). Toimeentulotuen saamiseen ei ole mahdollisuutta, koska palkan ja työmarkkinatuen yhteismäärä estää oikeuden toimeentulotukeen. Suomessa määräaikaisten sopimusten tekoa on laissa rajattu, mutta osa- ja vuokratyön teettämiselle tai 0-sopimusten tekemiselle ei ole rajoituksia. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia tilanteita työn ja sosiaaliturvan yhteensovitus aiheuttaa sekä onko epätyypillistä työtä tekevien sosiaaliturva riittävä. Aihetta lähestytään monitieteisesti ja käytännön läheisesti tuomalla esiin epätyypillistä työtä tekevien ongelmia ja niihin ratkaisukeinoja. Tutkimusta tehtäessä otetaan huomioon myös perustuslain ja Suomen solmimien kansainvälisten sopimusten asettamat velvoitteet sosiaaliturvalle. Osana tutkimusta pohditaan toteutuvatko nämä velvoitteet epätyypillistä työtä tekevien kohdalla. 4

5 Tanja Auvinen Helsingin yliopisto Työmarkkinakeskusjärjestöt ja perhevapaajärjestelmän kehittyminen Alustuksessani esittelen suomalaisen perhevapaajärjestelmän syntyä 1970-luvulta alkaen, jolloin työssäkäyvien naisten määrä nousi merkittävästi ja aiheutti paineita lasten hoitojärjestelyille. Esitelmässäni keskityn erityisesti työmarkkinakeskusjärjestöjen rooliin perhevapaajärjestelmän rakentamisessa. Perhevapaajärjestelmän ensimmäisinä vuosikymmeninä sen tarkoitus oli lähinnä edesauttaa naisten työssäkäyntiä. Pikkuhiljaa heräsi ajatus myös isien roolista hoivan antajina. Myös sukupuolten välisen tasa-arvon ideaali aiheutti paineita vanhanaikaisen perhevapaajärjestelmän uudistamiseen. Vuonna 1999 ministeri Haatainen esitteli idean isävapaasta, joka lisättiin perhevapaata koskevaan lainsäädäntöön vuonna Sen jälkeen erityisesti naisjärjestöt ja valtiolliset tasa-arvotoimijat ovat painottaneet isille korvamerkittyjen vapaiden tärkeyttä. Työmarkkinakeskusjärjestöistä voimakkaimmin isien perhevapaiden puolesta ovat puhuneet Akava ja STTK. EK ja SAK ovat olleet maltillisemmalla linjalla. Vuonna 2007 tutkijat Johanna Lammi-Taskula ja Minna Salmi julkaisivat mallin, jossa 18 kuukauden mittainen vanhempainvapaa on jaettu kolmeen osan siten, että yksi jakso on korvamerkitty äidille, toinen isälle ja kolmannen jakson jakamisesta vanhemmat voivat itse päättää. Paineet vanhempainvapaajärjestelmän uusimiseksi kasvoivat ja vuonna 2009 ministeri Hyssälä asetti työryhmän, jonka tarkoituksena oli arvioida vanhempainvapaajärjestelmän uudistustarpeita. Työryhmä koostui työmarkkinajärjestöistä, tutkijoista ja kansalaisjärjestöistä. Työryhmä esitteli loppuraportissaan kolme vaihtoehtoa perhevapaajärjestelmän kehittämiselle. Hallitusohjelmaan kirjattiin isille korvamerkittyjen perhevapaiden pidentäminen. Vuonna 2012 tämä osuus nousi 42 päivästä 56 päivään. 5

6 Milja Saari Helsingin yliopisto, politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Ei kai me olla ajateltu sitä samapalkkaisuusnäkökulman valtavirtaistaminen suomalaisissa vakuutusyrityksissä Tässä paperissa tutkitaan korporatistista dynamiikkaa sukupuolten palkkatasa-arvoa edistävien oikeudellisten ja managerialististen toimenpiteiden toimeenpanossa yritystasolla analysoimalla palkkakartoituksen suhdetta finanssialalla omaksuttuun palkkakeskustelumalliin. Palkkakeskusteluilla jaettava korotus perustuu henkilökohtaisen suoriutumiseen. Esimiehet jakavat paikallisesti työntekijöiden kanssa käytyjen palkkakeskustelujen perusteella osan palkkakorotuspotista. Palkkakartoitus on tasa-arvopolitiikan ja palkkakeskustelu palkkapolitiikan väline. Kummankin instrumentin eksplisiittinen tavoite on edistää naisten ja miesten palkkatasaarvoa. Palkkakartoituksen laatimiseen työnantajaa velvoittaa tasa-arvolaki, palkkakeskustelumallin toimeenpanoon työehtosopimus. Instrumenttien taustan ero selittää osaltaan sitä, miksi palkkakeskustelut on toimeenpantu nopeasti ja kattavasti ja miksi palkkakartoituksia ei ole joko tehty tai ne on tehty niin yleisellä tasolla, ettei niistä voi päätellä palkkatasa-arvon tilasta yhtä eikä toista. Analyysin keskeisenä käsitteenä on toiminnan legitimiteetti ja sen vaikutus toimeenpanoon. Työehtosopimuksiin kirjatut toimet saavuttavat legitimiteetin juuri siksi, että niistä ovat sopijaosapuolet yhdessä sopineet. Tasa-arvolainsäädännön samapalkkaisuutta edistävien toimenpiteiden legitimiteetti ja niiden tärkeysarvo yrityksessä näyttää olevan huomattavasti heikompaa. Tasa-arvolakia ja palkkakartoitusvelvoitetta ollaan uudistamassa. Tämä tutkimus avaa keskustelua samapalkkaisuustoimien implementaatio-ongelmista työmarkkinajärjestöjen ja johtamisen käytäntöjen suuntaan, sillä näillä on lakipykälien ohella keskeinen rooli toimintapolitiikkojen toimeenpanossa - tai sen estämisessä Tutkimuksen aineisto koostuu neljässä vakuutusyrityksessä tehdyistä johdon ja luottamusmiesten haastatteluista sekä Vakuutusväen liiton toimitsijoiden haastatteluista, sekä finanssialalla (vakuutusja pankkiala) tehdyistä tasa-arvosuunnitelmista ja palkkakartoituksista. Metodologisena lähtökohtana on feministinen uusinstitutionalismi ja diskurssianalyysi. Tutkimuskysymykset ovat: miten tasaarvosuunnittelulla ja palkkakartoituksilla ajatellaan edistettävän sukupuolten palkkatasa-arvoa; miten instrumentit liittyvät toisiinsa johtamisen ja yhteistoiminnan käytännöissä ja miten näyttää toteutuneen lainsäätäjän tavoite, että tasa-arvosuunnittelun kautta tasa-arvonäkökulma juurtuu kaikkeen henkilöstöä ja työoloja käsittelevään päätöksentekoon. 6

7 Tapio Bergholm SAK Poikamieskulttuurin ja kuljetusalan ammattiyhdistystoiminnan muutokset Kuljetusalan ammattien erityisyys on tuotannollista, taloudellista ja kulttuurista. Nämä omanlaiset sosiaalihistorialliset edellytykset ovat muovanneet alan työntekijöiden käytöstä, työntekijät ovat sopeutuneet ja sopeuttaneet oman toimintansa näihin puitteisiin ja siten kuljetusalojen ammattiyhdistystoiminnalla on oma erityinen luonne. Useissa kuljetusalan miesvaltaisissa ammateissa työntekijät ovat olleet ajankäytön, rahankäytön ja sukupuolisuhteiden solmimisen osalta olleet työnantajien, perheiden, puolisoiden ja muun yhteiskunnan heikosti kontrolloitavissa. Poikamieskulttuuriin voi liittää myös muita piirteitä. Vastuullinen perheenisän vastinparina poikamies näyttäytyy rämäpäisenä, itsenäisenä, omapäisenä ja jopa vastuuttomana tai hillittömänä. Lyhytjänteisyys-pitkäjänteisyys akselilla poikamies asettuu lyhytjänteisempään päähän. Olen aiemmassa artikkeleissani (1994 ja 1996) pohtinut satamien ammattiyhdistystoimintaa ja lakonmurtajaorganisaatioita ja 1930-lukujen Suomessa poikamieskulttuurinäkökulmasta. Tässä paperissa palaan teemaan sekä ajallisesti että ammattialallisesti laajemmalla aineistolla. Pohdin teorian rajoitteita ja ongelmia. Katson eri kuljetusalojen muutosta suhteessa poikamieskulttuurin vahvistumiseen tai rapautumiseen. Käsittelen myös sitä, onko mahdolliset kuljetustyön ja poikamieskulttuurin olennaiset muutokset vaikuttaneet ammattiyhdistystoiminnan edellytyksiin ja toimintatapoihin. 7