Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8097/ /2013
|
|
- Helinä Kapulainen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 48 Asianro 8097/ /2013 Valtuustoaloite / kaupungin terveyskeskuksen avopuolen sairaanhoitajien kouluttaminen diabetesosaajiksi Kaupunginhallitus : Perusturva- ja terveyslautakunta Pirjo Eskelinen jätti itsensä kymmenen muun valtuutetun päivätyn seuraavasti kuuluvan valtuustoaloitteen: Kuopion kaupungin terveyskeskuksen avopuolen sairaanhoitajien kouluttamisesta diabetesosaajiksi Perustelut diabetesosaajien tarpeellisuudesta lääkärien vastaanotolla: Avopuolen sairaanhoitaja, joka on tehnyt oman työnsä ohella diabetestyötä, jää eläkkeelle ensi vuonna. Hän vie tietonsa, taitonsa ja osaamisensa diabeteksesta mukanaan, jos hiljaista tietoa ei hyödynnetä esim. talon sisäisellä koulutuksella osaksi toisien sairaanhoitajien osaamista. Lääkärien vastaanoton sairaanhoitajien tieto-taito ja osaaminen diabeteksesta vahvistuu. Mm. he osaavat koordinoida diabeteksen hoitoa, koulutusta ja laatuseurantaa terveyskeskuksessa. He tunnistavat ja ymmärtävät diabetekseen sairastumiseen vaikuttavia ja sairauden aiheuttamia fysiologisia muutoksia ihmisessä, sekä mistä ennaltaehkäisevä toiminta koostuu. Hallitsevat ja toteuttavat diabetespotilaan lääkehoidon turvallisesti osana diabetespotilaan kokonaishoitoa. Ammatillisella täydennyskoulutuksella varmistetaan, että kaikki terveydenhuollon toimijat hallitsevat diabeteksen nykyaikaisen hoidon ja huomioivat lisäsairauksien vaaran. 1. Diabetes on pitkäaikaissairaus, joka vaatii päivittäistä oma hoitoa. 2. Suomessa on noin tyypin 1 diabeetikkoa - Insuliinihoitoisten määrä lisääntyy koko ajan. 3. Tyypin 2 diabeetikoita tiedetään olevan noin , lisäksi arvellaan olevan ainakin tietämättään diabetesta sairastavaa. Tyypin II diabetes on ehkäistävissä. 4. Tyypin 2 diabetesta edeltää usein ns. metabolinen oireyhtymä, jonka taustalla on sekä perimä että elämäntavat mm. ylipaino ja liikunnan puute. Metaboliseen oireyhtymään kuuluu sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden lisäksi keskivartalolihavuus, poikkeavat veren rasva-arvot ja kohonnut verenpaine sekä häiriöt veren hyytymisessä - eli lisääntynyt vaara sairastua valtimotauteihin; sepelvaltimotauti, aivohalvaus, jalkojen verenkiertohäiriöt. 5. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn tähtäävät toimenpiteet ovat osa perusterveydenhuollon pysyvää tehtävää. 6. Yhteiskunnan varojen säästäminen (kustannustehokas hoito) kun perusterveydenhuolto hoitaa tehokkaasti osan diabetesta sairastavia potilaitaan.
2 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (2) Diabetes vaikuttaa siihen sairastuneiden ja heidän läheistensä elämänlaatuun ja aiheuttaa suuria kustannuksia terveydenhuollolle. Vuonna 2010 diabeteksen hoitokulut olivat arviolta 287 miljardia euroa eli noin 12 % kaikista maailman terveydenhuollon menoista. Kulujen on arvioitu nousevan 372 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. 7. On ymmärrettävä kansansairauksien hyvä ennaltaehkäisy ja pitkäaikaissairauden aiheuttamat monet ongelmat kuten mm. lisäsairaudet ja että ne nostavat hoidon kustannuksia sekä saada tietoa ja ohjausta diabeteksesta ja sen ehkäisystä, korkeassa sairastumisriskissä olevien henkilöiden tunnistamisen hyödyistä; siitä, miten diabetesta voidaan hoitaa tehokkaasti sekä siitä, mistä ja miten ohjausta ja hoitoa on mahdollista saada ja vaikuttaa yksilönä ja yhteisöllisesti terveydenhuollon palvelujen tarjoajiin ja päättäjiin diabeteksen hoidon ja palveluiden parantamiseksi. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn tähtäävät toimenpiteet ovat osa perusterveydenhuollon pysyvää tehtävää. 8. Diabetesta sairastavan vastuulla on toteuttaa sovittua hoitoa ja hoitosuunnitelmaa, omaksua, toteuttaa ja seurata terveellisiä elintapoja osana omahoitoa. Omahoidon mahdollistamiseksi jokaiselle diabeetikolle taataan yksilöllinen ja jatkuva hoidonohjaus. 9. Diabetes on kasvava kansanterveysongelma. 10. Diabeteksen lisääntyminen on maailmanlaajuinen haaste. YK:n päätöslauselman kannanotossa 61/225 todetaan: "Diabetes on pitkäaikainen, elämänlaatua heikentävä ja kallis sairaus, ja siihen liittyy /johon voi liittyä vakavia komplikaatioita. Diabeteksen lisääntyminen aiheuttaa vakavia riskejä perheille, jäsenmaille ja koko maailmalle, ja se luo suuria haasteita kansainvälisesti sovituille kehitystavoitteille, mukaan lukien YK:n vuosituhannen huippukokouksessaan virallisesti asettamat kahdeksan kehitystavoitetta." Lähteet: Diabetesliitto, Diabetes tietoiskupäivä , valtuustoaloite perustuu vuoropuheluun sairaanhoitajien kanssa. Terveysjohtaja Jari Saarinen ja ylihoitaa Päivi Tikkanen ovat laatineet seuraavan selvityksen valtuustoaloitteeseen: Vastaanottopalveluissa omahoitaja on avainasemassa tunnettujen riskitekijöiden varhaisessa havaitsemisessa ja itsehoitoon motivoinnissa sekä hoitajan tuella omahoidon aloittamisessa. Kaikki omahoitajat hallitsevat keskeisimmät kansanterveyssairaudet ja sen ohella meillä on kliinisesti erikoistuneita vastuuhoitajia kuten mm. valtimotauti-/diabetes/-sydänhoitajia. Muita hoitajien vastuualueita ovat ensiapu, mielenterveys, haavahoito, hygienia ja opiskelijaohjaus. Kliinisesti erikoistuneet hoitajat ovat kouluttautuneet ja ylläpitävät jatkuvasti vastuualueen osaamistaan. Kliinisesti erikoistunut hoitaja kouluttaa muuta henkilökuntaa ja muut omahoitajat voivat konsultoida häntä tarvitessaan enemmän tietoa.
3 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (3) Kliinisesti erikoistuneita diabeteshoitajia Kuopion kaupungilla on yksi Harjulan diabetespoliklinikalla ja kaksi vastaanottopalveluissa. Vastaanotolla diabeteshoitaja tekee diabetestyötä omahoitajantyön ohella pääsääntöisesti tiistai iltapäivisin klo Diabetespotilaiden insuliinihoito tulisi aloittaa hoitokäytännön mukaan omalääkärin vastaanotolla, jonka vuoksi kaikki sairaanhoitajat ohjaavat insuliinihoitojen aloituksia, eikä potilaita ohjata edelleen Harjulan diabetespoliklinikalle. Vastaanoton diabeteshoitaja joko toteuttaa insuliinihoidon aloituksen jos potilaan omahoitaja on lähi-/perushoitaja tai tukee sairaanhoitajaa jos hoitaja on kokematon tai ei ole vielä saanut asianmukaista koulutusta. Lisäksi diabeteshoitaja järjestää kolme kertaa vuodessa olevan diabetestietopäivän, joita on toteutettu vuodesta 2007, jatkuvasti nuoremmalle kuulijakunnalle. Uudessa tiimityön mallissa, tavoitteenamme on lisätä omahoitajien omien potilasvastaanottojen toteutumista, joka mahdollistaa enemmän hoitoa ja ohjausta vaativien potilaiden, esim. diabetespotilaiden, keskittämisen yhdelle tiimille. Keskittäminen edistää tiimin oppimista ja jatkuvuutta potilaiden ohjauksessa. Hoitajavastaanotoilla potilaita tuetaan itse- ja omahoitoon hyödyntämällä olemassa olevia mittareita ja sähköisiä välineitä kuten painonhallinnan VerkkoPuntaria. Yhteenvetona voidaan sanoa, että diabetes-osaamista on kaikilla omahoitajilla ja varsinaisia kliinisesti erikoistuneita diabeteshoitajia on kaksi. Lisäksi vuoden 2014 alussa vastaanoton omahoitajaksi on siirtynyt sydänhoitajan koulutuksen suorittanut sairaanhoitaja, joka edistää myös diabeteksen ja siihen liittyvien liitännäissairauksien hoitoa. Koska kyseessä on voimakkaasti lisääntyvä potilasryhmä, lähitulevaisuudessa tarvitaan käyttöön lisää potilaan omahoitoa tukevia sähköisiä järjestelmiä. Valmistelija Jari Saarinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se saattaa valtuuston tietoon yllä olevan selvityksen avopalvelujen hoitajien diabetesosaamisesta. Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen. Kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kh. esittää kv:lle selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.
4 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (4) Kaupunginhallitus Kv. merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen. hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.
5 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (5)
Tyypin 2 diabetes - mitä se on?
- mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 55 15.06.2015. 55 Asianro 1974/01.02.00/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 24 22.4.2015 Kaupunginhallitus 160 18.5.2015 55 Asianro 1974/01.02.00/2015 Lausunto perhepäivähoitajien palkkausta koskevaan valtuustoaloitteeseen
Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus. Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen
Systemaattinen hoito ja hoidonohjaus Asiakasnäkökulma hoidon laadun kehittämiseen 1 Diabetesta sairastavien hoidon laadun ulottuvuudet Prosessit Resurssit Tulokset Vaikuttavuus Potilaskeskeisyys Oikea-aikaisuus
Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes. Lataa
Lataa Tartu toimeen - ehkäise diabetes Lataa ISBN: 9789522453532 Sivumäärä: 70 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.41 Mb Diabetes on ryhmä sairauksia, joihin liittyy pitkäaikaisesti kohonnut verensokeri.
Tyypin 2 diabetes sairautena
Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä
OMAHOITOLOMAKE Liite 3
OMAHOITOLOMAKE Liite 3 Sinulle on varattu seuraava aika: Sairaanhoitajan vastaanotolle: Aika lääkärille ilmoitetaan myöhemmin Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä tämä omahoitolomake
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen
ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON. Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista
ASIAKASLÄHTÖINEN HOITOYHTEISTYÖ LUO PERUSTAN TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOON Diabeteksen hoidon kehittämisen tarpeista ja keinoista Pirjo Ilanne-Parikka, sisätautien el, diabeteslääkäri ylilääkäri, Diabetesliitto
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa
Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma
Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (24) Perusturva- ja terveyslautakunta 25.02.2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (24) Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00 18.15 Paikka Sosiaali- ja terveyskeskus, Tulliportinkatu 17 B 4 krs, lautakunnan kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan
MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA
MUUTTUVAT HOITOPROSESSIT YKSITYISSEKTORIN NÄKÖKULMASTA Päivi Metsäniemi Kehittämisylilääkäri, Vastaanottotoiminnan palvelujohtaja Terveystalo 2016 14.3.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki
TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOKETJU:K-SSHP
TYYPIN 2 DIABETEKSEN HOITOKETJU:K-SSHP Suomessa 500 000 diabeetikkoa Diabeteksen hoidon suorat kustannukset vievät 15 % koko terveydenhuollon menoista. Kaksi kolmannesta tästä koituu vältettävissä olevien
Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa
Mitä uutta diabeteshoidossa ja sen ohjauksessa Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Satasairaala Satakunnan sairaanhoitopiiri 1 18.2.2019 Diabeteshoitaja Marja Rautavirta Mikä diabetes on? Diabetes sairaus,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/12 18.02.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) 42 Selvitys diabeteksen hoidon käytännöistä HEL 2014-000826 T 06 03 02 Päätös päätti merkitä tiedoksi annetun selvityksen diabeteksen hoidon käytännöistä. Esittelijä
Lataa Liikuntalääketiede. Lataa
Lataa Liikuntalääketiede Lataa ISBN: 9789516564015 Sivumäärä: 699 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 37.84 Mb Liikuntalääketiede on uusimpaan tieteelliseen näyttöön perustuva alan oppi- ja käsikirja. Liikuntalääketieteellisen
VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori
VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 134 15.12.2014. 134 Asianro 1792/06.00.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 134 Asianro 1792/06.00.00/2014 Valtuustoaloite / selvitys valtuustolle saattohoidon järjestämisen nykytilanteesta Kuopiossa sekä suunnitelmat saattohoidon kehittämisestä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015
Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä
ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön
KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE
Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen
OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo
OMAHOITOLOMAKE Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo OTA VASTAANOTOLLE MUKAAN: Täytetty omahoitolomake + lääkelistasi
Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen. Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija. Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet
Näkökulmia diabeteksen avokuntoutuksen kehittämiseen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija 1 Diabetesliiton Yksi elämä -hankkeet 27.11.2014 Diabetes Suomessa noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa, joista
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2505/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2013 1 (1) 296 Asianro 2505/10.03.02.02/2013 Valtuustoaloite Etelä-Kuopion uuden terveysaseman rakentamiseksi Jaakko Kosusen ja 25 muun valtuutetun valtuustoaloite 25.3.2013:
OSAAMISKARTTAPALVELU DIABETESOSAAMISEN KEHITTÄMISEKSI
OSAAMISKARTTAPALVELU DIABETESOSAAMISEN KEHITTÄMISEKSI, koulutuspäällikkö, Diabetesliitto SISÄLTÖ Miksi Terveydenhuollon diabetesosaamikartta, TeDika laadittiin ja mikä se on? Diabetesosaamiskarttapalvelu
/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus
4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake
1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (10) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja
Poimintoja asiakkaan näkökulmasta: vaikuttavuus ja sen mittaaminen
Poimintoja asiakkaan näkökulmasta: vaikuttavuus ja sen mittaaminen Vaikuttavuus on osa hoidon kokonaisuuden mittaamista Kuva: NHG Whitepaper vaikuttavuus ja sen mittaaminen Vaikuttavuus = käytettyjen resurssien
Espoon kaupunki Pöytäkirja 51. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 18.03.2013 Sivu 1 / 1 5100/06.00.00/2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 62 15.5.2012 Kaupunginhallitus 85 4.3.2013 51 Valtuustoaloite Espoon terveydenhoitopalvelujen saatavuuden ja laadun parantamiseksi
DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA
Diabeetikon hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla DIABEETIKON HOIDON ALOITUS JA HOITOPOLKU SIMON TERVEYSKESKUKSESSA Simon terveyskeskuksessa noudatetaan L-PKS:n alueellista diabeetikon hoitokäytäntöä.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014. 23 Asianro 1156/00.00.00/2014. Kaupunginhallitus 17.2.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (2) Kaupunginvaltuusto 23 10.03.2014 23 Asianro 1156/00.00.00/2014 Muutoksia äänestysaluejakoon 15.10.2014 lukien Kaupunginhallitus 17.2.2014 69: Kaupunginlakimies
Kainuun omahoitolomake
Kainuun omahoitolomake Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen tuloasi hoitajan tai lääkärin vastaanotolle. Lomake on pohjana, kun yhdessä laadimme Sinulle hoitosuunnitelman, johon kirjaamme
ETÄPALVELUT TUKEVAT ENNALTAEHKÄISYÄ JA MILLÄ TAVALLA DIABETEKSEN HOITOA? Päivi Metsäniemi, Kehittämisylilääkäri, Terveystalo Diabetespäivä
MILLÄ TAVALLA ETÄPALVELUT TUKEVAT DIABETEKSEN ENNALTAEHKÄISYÄ JA HOITOA? Päivi Metsäniemi, Kehittämisylilääkäri, Terveystalo Diabetespäivä 23.11.2016 22.11.2016 1 Esittely ja sidonnaisuudet LL 2003 Helsinki
Diabetes (sokeritauti)
Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä
Toimintamme tarkoitus
Toimintamme tarkoitus Diabetesliiton säännöt, 2 Liiton tarkoitus valtakunnallisena keskusjärjestönä on toimia diabeteksen voittamiseksi ja hyvän hoidon takaamiseksi, tukea diabeetikoita ja vaikuttaa yhteiskunnassa
Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus
Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen erityisosaaminen - korkea-asteen oppisopimustyyppinen koulutus Salla Seppänen Koulutusjohtaja Terveysalan laitos, Mikkeli 8.10.2009 1 Diabeetikon hoitotyön ja kuntoutuksen
Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton
Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 69 27.08.2013. 69 Asianro 3577/06.00.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 69 Asianro 3577/06.00.00/2013 Valtuustoaloite Kuopion kaupungin perusterveydenhuoltoon 1-2 puheterapeutin toimen lisäämisestä Krista Rönkkö (ps) ja yhdeksän muuta
Diabeetikon kuntoutus
Diabeetikon kuntoutus Diabeteshoitajat ry koulutuspäivät 4.4.2014 Kati Hannukainen diabeteshoitaja, projektisuunnittelija/ Diabetesliiton Yksi elämä-hankkeet DIABETESLIITTO Kuntoutus-, koulutus- ja asiantuntijatoiminta
LIITE 15. DILLI-hankkeen itsearviointilomake DILLI- hanke
LIITE 15. DILLI-hankkeen itsearviointilomake DILLI- hanke Hankkeen arviointi, itsearviointina 19.9.2008 A. DILLI- hankeen prosessin arviointi 1. Olivatko tavoitteet realistisia ja oikeista lähtökodista
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginvaltuusto 96 09.11.2015. 96 Asianro 7192/00.02.01/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 2 19.10.2015 96 Asianro 7192/00.02.01/2015 Kaupunginhallituksen johtosäännön muuttaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.10.2015 2 Talous-
12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista
1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n
Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 2008/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2j016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 54 16.6.2015 48 Asianro 2008/05.17.01/2015 Vaalijalan laitoshoidossa olevien kehitysvammaisten asumisen ja päivätoiminnan järjestämisen
OMAHOITOLOMAKE. Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo
OMAHOITOLOMAKE Sinulle on varattu seuraavat ajat: Terveyden- tai sairaanhoitajan vastaanotolle / 20 klo Lääkärin vastaanotolle / 20 klo Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytä ystävällisesti
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella
Tyypin 1 diabeetikoiden hoitomalli Tampereella LL Susanna Aspholm Tampereen Diabetesvastaanotto Tiimiklubi 25.10.2013 Aitolahti Tampereen Diabeetikot 2012 Tampereen väestö 217 579 henkeä 12 200 diabeetikkoa
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014
D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet
D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet Karita Pesonen suunnittelija, ravitsemusterapeutti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä D2D-hanke 2003: Miksi 2D-hanke?
- MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ?
THM M Mustajoki Sairaanhoitajan käsikirjan päätoimittaja - MIKSI TUTKIMUSNÄYTTÖÖN PERUSTUVAA TIETOA? - MISTÄ ETSIÄ? M Mustajoki 290506 1 Miksi? Kaikilla potilas(!) ja sairaanhoitaja - sama tieto Perustelut
Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 449/00.04.01/2012 150 Raision yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen järjestäminen Tiivistelmä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin
Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad
Paraneeko diabeteksen hoito Pisaralla? Pisara-hankekokonaisuuden seminaari 29.4.2010 Lääkintöneuvos, dosentti Ilkka Winblad 1.1.2009 31.12.2012 Tehostetun hoitomallin vaikuttavuuden arviointi diabeteksen
Espoon jalkaterapiatoiminta. Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson
Espoon jalkaterapiatoiminta Sosiaali- ja terveyslautakunta 02/2015 tiedoksi Valmistelijat Eetu Salunen & Kirsti Mattson Jalkojenhoito ja jalkaterapia, mistä on kyse Jalkojenhoito: Lähihoitaja, joka osaa
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö
Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen
LÄÄKÄRI HOITAJA - TYÖPARITYÖSKENTELYSTÄKÖ RATKAISU? Kehittämispäällikkö Eija Peltonen Eija Peltonen 1 Vastaanoton menetystekijät 6. Maaliskuuta 2006 Hyvät vuorovaikutustaidot Ammattitaito Väestövastuu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (8) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-17:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,
Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta. 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö
Diabetesliiton kuntoutus ja koulutustoiminta 1.3.2014 Outi Himanen, koulutuspäällikkö Diabetesliiton kuntoutus ja koulutus tarjoaa Kuntoutusta ja sopeutumisvalmennusta diabeetikoille asiakaslähtöistä hoidonohjausta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4336/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 33/2014 1 (1) 427 Asianro 4336/02.02.00/2014 Vuoden 2015 talousarvio sekä vuosien 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 38 16.04.2013. 38 Asianro 337/00.02.03/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 38 Asianro 337/00.02.03/2013 Viranhaltijapäätökset Hallintosääntö 14 Alemman viranomaisen päättämän asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää
Diabeetikon sosiaaliturva. Laura Tuominen-Lozić Järjestösuunnittelija Suomen Diabetesliitto ry
Diabeetikon sosiaaliturva Laura Tuominen-Lozić Järjestösuunnittelija Suomen Diabetesliitto ry Diabeetikon sosiaaliturva = sosiaali- ja terveysturvaa Julkisella vallalla perustuslaillinen velvollisuus taata
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1
Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 4468/06.00.00/2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 116 22.11.2012 Kaupunginhallitus 375 17.12.2012 24 Valtuustokysymys reumapotilaiden hoidon turvaamisesta Valmistelijat
Ravitsemuskoulutuskysely sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille
Ravitsemuskoulutuskysely sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille Riikka Suorajärvi-Bron Kehittämissuunnittelija TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti PTH-TE-yksikkö Aksila Tavoitteet Tavoitteena
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle. Taustatiedot. 1) Sukupuolesi?
POTILAIDEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SAIRAALASSA - Kysely kirurgian klinikan hoitohenkilökunnalle Taustatiedot 1) Sukupuolesi? Nainen Mies 2) Mikä on ikäsi? vuotta 3) Mikä on nykyinen tehtävänimikkeesi? apulaisosastonhoitaja
Lataa Diabetessanasto. Lataa
Lataa Diabetessanasto Lataa ISBN: 9789518471069 Sivumäärä: 152 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.67 Mb Suomessa on noin 50 000 tyypin 1 diabeetikkoa ja 250 000 todettua tyypin 2 diabeetikkoa. Lisäksi noin
Vastasairastuneen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurantavihko
Tämä vihko on tarkoitettu tuoreen tyypin 1 diabeetikon hoidon seurannan avuksi. Seurantavihko tukee omaa oppimistasi sairauden alkuvaiheessa. Tämän avulla sinä ja hoitajasi pystytte tarkkailemaan ohjattujen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Omistajaohjausjaosto 76 21.11.2016 Kaupunginhallitus 366 28.11.2016 45 Asianro 7694/00.01.00/2016 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän purkaminen historia Omistajaohjausjaosto
Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla
Yhteiset kansanterveytemme haasteet riskitiedoista toimintaan Tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisy väestötasollatasolla Markku Peltonen PhD,, dosentti, yksikön n pääp äällikkö Diabetesyksikkö Terveyden
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 48 14.05.2013. 48 Asianro 337/00.02.03/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 48 Asianro 337/00.02.03/2013 Viranhaltijapäätökset Palvelualuejohtaja Markku Tervahaudan päätökset: -Itä-Suomen osaamiskeskus ry:n vuosikokousedustaja(17.4.2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 21 24.02.2015. 21 Asianro 1466/00.02.03/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 1466/00.02.03/2015 Tiedonantoja Terveysjohtaja Jari Saarisen 16.1.2015 antama yksityisen terveydenhuollon toimintayksikön tarkastuskertomus käyttöönottotarkastuksesta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (11) Nilsiä-neuvottelukunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kj/24 26.02.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 66 Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite terveyskeskuksen ja kaupunginsairaalan palveluista päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (10) Tarkastuslautakunta
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:40 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (16) Jukka Savolainen, puheenjohtaja. Jaakko Leskinen, varapuheenjohtaja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (16) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 14:00-15:25 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja
Lataa Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy Itä- Suomessa - Arja Kiviaho-Tiippana. Lataa
Lataa Diabeetikon jalkaongelmien ennaltaehkäisy Itä- Suomessa - Arja Kiviaho-Tiippana Lataa Kirjailija: Arja Kiviaho-Tiippana ISBN: 9789526106724 Sivumäärä: 117 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.47 Mb
Espoon kaupunki Pöytäkirja 49
19.04.2017 Sivu 1 / 1 4693/2016 00.01.01.00 49 Maksuttomien hoitotarvikkeiden ohjeen päivitys Valmistelijat / lisätiedot: Elina Sihvola, puh. 043 825 6268 Anna-Mari Leppäkoski, puh. 043 824 6699 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä
Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja
Miten tähän on tultu?
Miten tähän on tultu? Dec 11th 2003 From The Economist print edition Dec 11th 2003 The Economist Mitä ylipaino ja huono kunto/ vähäinen liikunta aiheuttaa? Tyypin 2 diabetes (moninkertaistuu) Sepelvaltimotauti
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle
HOITOTARVIKEJAKELUN OHJE
Kalajoen kaupunki 1 (4) HOITOTARVIKEJAKELUN OHJE 1.5.2011 voimaan astunut terveydenhuoltolaki (1326/2010, 24 ) edellyttää kunnan järjestämään asukkaidensa sairaanhoitoon kuuluvat hoitosuunnitelman mukaiset
Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus. Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys
Tyypin 2 diabeetikon hoito ja kuntoutus Vuokko Kallioniemi sisätautien erikoislääkäri diabeteksen hoidon ja kuntoutuksen erityispätevyys Mitä on kuntoutus ja kuntoutuminen? Kuntoutuminen on ihmisen tai
Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi
Potilasohjauksen kehittäminen näyttöön perustuvaksi VeTePO -osahanke 18.10.2011 Kehittämisen lähtökohdat 1 VeTe Potilasohjaus on yksi hoitamisen ydintehtävistä, joka kuuluu lain perusteella potilaan oikeuksiin
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c
Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8)
Hämeen Ammattikorkeakoulu Sairaanhoitajakoulutus (SHHTNU15A8) SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Sairaanhoitajan työnä on hoitaa eri-ikäisiä ihmisiä ja edistää väestön terveyttä. Sairaanhoitaja toimii sosiaali-
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 40 08.06.2015. 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 40 Asianro 4356/10.00.02.01/2015 Yritystonttia 297-8-62-4 (Siilokatu 1) koskeva esisopimuksen tekeminen / Lidl Suomi Kommandiittiyhtiö Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,