RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA EPIGENETIIKKA GEENIEN SÄÄTELY - TERVEYS EPIGENEETTINEN OHJELMOINTI
|
|
- Armas Lattu
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RUOKINTA JA EPIGENETIIKKA EPIGENETIIKKA JA RUOKINTA Tuotospotentiaali on noussut Eri tuotos- ja kehitysvaiheiden oikea ruokinta pitää geenien säätelyn tavoitteen mukaisella uralla Poikimisen aika on riski potentiaalille Hyvä terveys alkaa umpikaudesta Ensiviikkojen energiatase hedelmällisyys Vasikan tie menestykseen- Miksi hyvistä vanhemmista ei aina tule huippujälkeläistä? MERJA GENEETTINEN POTENTIAALI KASVAA Maailman korkein keskituotos jo yli kg. Ennätyslehmä lypsi kg viime vuonna. EPIGENETIIKKA Epigenetiikka ~ geenien toimintaa säädetään päältä päin tarvitaan aina erityisesti alkion kehityksen vaiheessa, jossa solut erilaistuvat, kaikki säätely ei periydy Epigeneettiset muutokset voivat käynnistää, sammuttaa, vaimentaa tai voimistaa geenien toimintaa tilanteen mukaan. Geenit voivat toimia erilaisella tehokkuudella eri yksilöissä erilaisissa ympäristöolosuhteissa Tietyissä vaiheissa perimässä voi tapahtua perityviä muutoksia ilman DNA:n muutoksia Vaikka geenit luovat puitteet terveydelle ja tuotokselle, niiden säätely ratkaisee lopputuloksen Epigenetiikka ohjaa tulevaisuuden ruokintaa ja rehujen kehitystä Holma EPIGENEETTINEN OHJELMOINTI GEENIEN SÄÄTELY - TERVEYS Ensimmäisellä elinviikolla on vasikalle pitkäaikainen vaikutus Vasikat, jotka saivat heti 4 l annoksen ternimaitoa tuottivat ensikkokaudella ja toisella lypsykaudella % enemmän kuin vasikat, jotka saivat 2 l ternimaitoa. (Faber ym 2005) Juottokauden hyvä kasvu näkyy ensikkokauden tuotoksessa Geenit Epigenetiikka Emon elimistön energiatase ennen hedelmöitystä sekä hedelmöittymisen jälkeen on ratkaiseva tekijä Erityisesti 2/3 tiineyden alussa makro- ja mikroravinteet avainasemassa (valkuainen, aminohapot, energia, kivennäiset, hivenaineet, vitamiinit) Lopputiineyden hellestressi näkyy vastasyntyneen vasikan heikentyneenä vastustuskykynä. ruokinta Terveys 1
2 EPIGENETIIKAN ROOLI TUOTOKSESSA, TERVEYDESSÄ JA HEDELMÄLLISYYDESSÄ (JACK BRITT 2016) EPIGENETIIKAN VAIKUTUKSET Ketoosin riski Pv 1. siemennykseen Mastiitti riski Tuotos Elinik. prot tuotos Elinik rasva tuotos Pv 1. kiimaan Nettotulo Ka-syönti ME muutokset näyttävät periytyvän naudoilla muutaman sukupolven päähän selittää miksi samalla genotyypillä tuotos ja terveys on erilainen hedelmällisyys, vastustuskyky, pitkäikäisyys, tuotoskyky tiineyden alku ja keskivaihe merkittävässä roolissa; kudokset muodostuu ja solut erilaistuu Laktoosi % Rasva % MERJA 2017 EPIGENETIIKKA TUTKITTAVAA RIITTÄÄ TULEVAISUUDEN TUTKIMUSAIHEITA Täsmäsäätely, tavoitegeenit Tuotos ja terveys Yksilöllinen ravitsemus genotyypin mukaan Emän ruokinnan vaikutus vastasyntyneen vasikan kehitykselle ja terveydelle Energia / valkuainen Hivenaineet, vitamiinit Lypsykauden vaiheet Umpikausi- fresh cow? Holma POIKIMINEN ON RISKI POTENTIAALILLE Olosuhteet Ruokinta Hypo kalsemia Piilevä ketoosi UMPIKAUSI / DRY PERIOD Tasapainoinen energia/valkuaisruokinta energia <10 MJ, rv % lehmät, % hiehot, tärkkelys 5-12 % Kivennäiset, hivenet, vitamiinit Magnesium, orgaaninen seleeni, E-vitamiini, D-vitamiini Rajoitetaan kalium- ja kalsiumpitoisia karkearehuja Hoito käytännöt Holma Vastustuskyky Kokoviljasäilörehu ja olki hyviä perusrehuja Rypsi, vilja, umpikivennäinen Holma 2
3 Ongelmien verkosto UMPIKAUSI -KIVENNÄISRUOKINTA Suurin syy piilevälle poikimahalvaukselle on umpikauden puutteellinen / virheellinen kivennäisruokinta Varmista Magnesiumlisä min % ka:sta Vähennä Kaliumia ja Natriumia, karkearehun laatu, suolakivet pois Lasketaan Meq-arvo: (Kalium + Natrium) (Kloori + Rikki)-> tavoite saada miinukselle Karkearehun kivennäisten hallinta Anionisuolat ja/tai zeoliitti Panostus umpikivenäiseen Holma Holma ANALYSOI KARKEAREHUT Suppea kivennäisanalyysi umpikauden säilörehuille kalium, kalsium, fosfori Kalium umpikauden karkearehuissa alle 20 g/kgka UMPIRUOKINNAT Kg ka Meq/kgka Umpi 2 Umpi 3 Olki Heinä Kokoviljasäilörehu 30 5 Säilörehu K g/kgka Säilörehu K g/kgka Sinimailanen/apila 450 Ohra 30 1 Rypsi Umpi-Melli HyPo ,1 0,13 meq/kgka Holma ANIONI-KATIONITASE VS VEREN KALSIUM HYVÄ POIKIMINEN HYPO-KIVENNÄINEN Hyvä Poikiminen HyPo kivennäisillä estää hypokalsemiaa ja turvaa hyvinvoinnin poikineelle lehmälle magnesium sulfaatista ja oksidista Korkeammat vitamiini- ja hivenainepitoisuudet Mukana anionisuola Meq arvo Umpi-Melli Hypossa Tunnu-Melli Hypossa
4 PIILEVÄ POIKIMAHALVAUS/ RUOKINTA POIKIMAPÄIVÄ Umpi-Melli Hypo TMR g aperuokinnalla Tunnu-Melli Hypo g erillisruokinnalla Kaikille 2+ poikiville kalsiumpasta/bolus Poikimisen jälkeen hyvä ruokahalu ja kivennäistase, Kiima-Melli TMR tai Hede-Melli Kalsiumbolus tai pasta 15 minuutin sisään poikimisesta nesteytys + elektrolyyttejä + vapaasti haaleaa vettä Apetta / säilörehua + väkirehua tarjolle, glukoosin lähde houkutellaan lehmää syömään Haastavissa karjoissa X-Zelit 500 g pv Holma Holma HERUTUS / LYPSYKAUDEN ALKU Tärkeintä on saada syönti nousuun Estetään piilevä ketoosi Varmistetaan hyvä hedelmällisyys Estetään pötsin happamoituminen Ruokinnassa; Energia/glukoosin saanti Aminohappojen/valkuaisen saanti Kivennäiset, hivenet, vitamiinit Karkearehun kuitu Ruokinnan vaikutus tuotokseen eri tuotosvaiheissa Maitoa kg Holma Holma Sosiaalinen Elopaino/ arvojärjestys kuntoluokka Tuotos Pötsin tilavuus Kilpailu Olosuhteet Kosteus Lämpötila Ruokintarutiinit/ Rehun saatavuus Syöntiin vaikuttaa Rehun sulavuus Ja kuiva-aine Lypsykauden vaihe Terveys Rehun koostumus Ja maittavuus SYÖNTI KG KA /PV /LEHMÄ (KERZ YM) Viikkoa poikimisesta Ensikot Vanhemmat lehmät Holma 4
5 PIILEVÄ KETOOSI Energian tarve tuplaantuu 2 pv ennen 2 pv jälkeen poikimisen, syöntikyky laahaa Kudosrasvoja poltetaan ->ketoaineet Ruokahalu on huono tai vaihtelee Lehmä laihtuu Kiimat kadoksissa OSITTAISAPPEELLA ENEMMÄN PIILEVÄÄ KETOOSIA Tutkimusten mukaan osittaisappeella (robottitiloilla) on enemmän piilevää ketoosia. Ape on laihaa, jotta aktiivisuus säilyy Ape loppuu kesken Appeen syönti, koostumus, lajittuminen, säilörehun laatu? Robottirehu nostetaan liian hitaasti suhteessa herumiseen (Sparkman ym 2017) Robottirehua annetaan liian vähän Robottirehussa niukasti glukogeenistä energiaa Robottirehu ei maita Robottirehu ei houkuta robotille Holma 1. Tietokoneelta ajettu resepti 1. optimaalinen ravinnesisältö 2. Apevaunun sisältö; APPEEN KOOSTUMUS? GLUKOOSIN SAANTI/TARVE Saanti Tarve Mittaustarkkuus; pienet komponentit! 2. raaka-aineiden laatu, koostumus ja rakenne, sekoitus Analyysit? 3. Lehmän syömä seos Glugoosi, g/pv Toimittajien apelounas Seosrehuruokinta Holma PROPYLEENIGLYKOLI ON TEHOKAS GLUKOOSIN LÄHDE GLUKOOSIN LÄHTEET RUOKINTAAN LYPSYKAUDEN ALUSSA Propyleeiglykoli on tehokkain Aseto-Melli, Uusi Aseto-Melli Energialiuos, Aseto-Melli Robo PMR-rehut 5
6 PMR- REHUJEN TAUSTA Tarkoitettu robottitiloille, joilla on aperuokinta Kivennäiset siirretty robottirehusta appeeseen (appeen kivennäislisää nostettava!) Robottirehu entistä maittavampi verrattuna rinnakkaistuotteeseen, jossa kivennäiset Energia- ja valkuaispitoisempi Lisää robottikäyntejä Myönteinen vaikutus tuotokseen UUDET PMR -REHUT MJ/kgka OIV g/kgka RV % OptiRoboPMR 13, ,4 Opti22 PMR 13, Robo-Maituri PMR 13, ,9 Robo-Maituri Energy PMR 13, ,2 BenemilkRobo PMR 14, PMR-rehujen kanssa voidaan antaa Aseto-Mellejä normaalisti, jos karjassa piilevää ketoosia. Paitsi Robo-Maituri Energy PMRn kanssa puolet suosituksesta. HEDELMÄLLISYYS Ruokinnan riittävä energia- ja valkuaistaso lypsykauden alussa ratkaisevaa! Hivenaineet Sinkki Zn, parantaa vastustuskykyä, vähentää tyhjäpäivien määrää ja alkioiden varhaiskuolemia Varhaisalkion kiinnittyminen kohdun seinään tapahtuu monihaaraisen sinkkisormi - proteiinin avulla (CTCF). Ilman tätä tiineys keskeytyy. Kupari Cu Mangaani, Mn Seleeni, Se HAPANPÖTSIN HALLINTA Stimuloidaan papillien kasvua/mikrobikantaa ennen poikimista Karkearehun NDF min 250 g/kgka ja indf min 30 g/kgka Tärkkelys max 200 g/kg ka Rehua AINA tarjolla syönti tasaista Ape tasaista! Pötsi-Melli ph:n tasaajaksi seosrehuun ja erillisruokintaan Lisää robottikäyntejä Tuotos ja pitoisuudet Holma RUOKINTA JA SORKKATERVEYS KESTÄVÄÄ TUOTTAVUUTTA Hapanpötsin esto Pidetään hyvä vastustuskyky Hyvä hivenainestatus, sinkki, kupari, mangaani Huolehditaan hiehojen sorkkien kehityksestä Biotiini Kiima-Melli TMR ja Hede-Melli ovat sorkkakivennäisiä Estetään ongelmat Poikimahalvaus (piilevä) Ketoosi (piilevä) Tulehdukset Hedelmällisyysongelmat Hapanpötsi Sorkkaongelmat Terveys ja hyvinvointi Tehokkuus ja kannattavuus Rehut ja ruokinta Maitotuotos Puhdas ympäristö Maidon pitoisuudet Rehun hyväksikäyttö Metaani Fosfori Typpi Holma 6
HIEHO -24 OHJELMA PALJON MAITOA -KANNATTAVASTI RUOKINTA JA HEDELMÄLLISYYS RUOKINTAKÄYTÄNNÖT JA HYVÄ HEDELMÄLLISYYS 16.3.2015
PALJON MAITOA -KANNATTAVASTI Nuorkarja potentiaali käyttöön vasikasta alkaen Hedelmällisyys-poikimaväli, päiviä poikimisesta Umpilehmät, ruokintakäytännöt Lypsylehmät, ruokintakäytännöt RUOKINTAKÄYTÄNNÖT
LisätiedotOnnistunut umpikausi pohjustaa hyvän lypsykauden
6.9.2013 Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja lypsylehmien ruokinta, terveys ja hyvinvointi p. 040 3012431, minna.norismaa@proagria.fi (Kuvat M.Norismaa ellei
LisätiedotLypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu. Mustiala Heikki Ikävalko
Lypsykarjatilan seosreseptin suunnittelu Mustiala Heikki Ikävalko Lypsykarjatilan seosruokintamuodot Seosruokinta Suomessa pohjautuu kahteen menetelmään Täydennetty seosruokinta (PMR) Seosruokinta (TMR)
LisätiedotLypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta. Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014
Lypsylehmän negatiivisen energiataseen hallinta Annu Palmio KESTO-hankkeen loppuseminaari 16.12.2014 19.12.2014 1 Tausta: poikimisen jälkeinen energiatase Ummessaolevan lehmän energiantarve noin 90 MJ
LisätiedotAperehuruokinnan periaatteet
Aperehuruokinnan periaatteet Lehmien kaikki rehut sekoitetaan keskenään Seosta annetaan vapaasti Lehmä säätelee itse syöntiään tuotostasoaan vastaavaksi Ummessa olevien ja hiehojen ruokintaa pitää rajoittaa
LisätiedotMaississa mahdollisuus
Maississa mahdollisuus Tarmo Ilola, Maatalousyhtymä Ilola, Reisjärvi Anna-Riitta Leinonen ProAgria Keski-Pohjanmaa 10.9.2018 Kannus Maissin viljely Ilolan tilalla Miksi maissia? kaikkea pitää kokeilla
LisätiedotRaisioagro Uuden ajan maatalouskauppa
Raisioagro Uuden ajan maatalouskauppa Rehuoptimointia ja neuvontaa Tuotepäällikkö Juha Anttila 050-5691446 juha.anttila@raisio.com Uusi Raisioagro Raisioagrossa yhdistyvät ruokinnan ja kasvinviljelyn ammattitaito
LisätiedotKIVENNÄISET, TÄYDENNYSREHUT JA BOLUKSET NAUTATILOJEN MELLI-OPAS TAVOITTEENA HYVÄ TERVEYS JA KESTÄVYYS
2012 KIVENNÄISET, TÄYDENNYSREHUT JA BOLUKSET NAUTATILOJEN MELLI-OPAS TAVOITTEENA HYVÄ TERVEYS JA KESTÄVYYS RUOKINNAN RAISIOSTA AMMAT TITAITOA Melli-opas 2012 RUOKINNAN TEHOKKAAT TÄYDENTÄJÄT Elinikäistuotoksen
LisätiedotSiirtymäkauden ajan ruokinta
Siirtymäkauden ajan ruokinta Tuomo Kokkonen ProAgria Maito valmennus 7.9.2017 31.8.2017 1 Kg/pv MJ/pv Lehmien energiavaje poikimisen jälkeen Vähintään 2. kerran poikineiden lehmien keskimääräinen syönti,
LisätiedotRuokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2017 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 27.3.2018 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja
LisätiedotKivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan suunnittelussa
Kivennäisruokinnan haasteet (= ongelmat, vaikeudet) ruokinnan 4.9.2014 ProAgria maito valmennus ProAgria Kainuu/kotieläinasiantuntijat: Eila, Jaana, Voitto, Minna ja Helena Tilastoja Kainuusta: Tuotosseurantatilat
Lisätiedot6d.Utareterveys ja ruokinta Laura Kulkas Valio Oy Ruokinta vaikuttaa lehmän vastustuskykyyn Ruokinta vaikuttaa vastustuskykyyn mikrobeja vastaan ravinnon eri osatekijöiden kautta Monien ravintoaineiden
LisätiedotUmpilehmän ruokinta. Huomiota vaativa aika! Lehmän tärkeimmät tuotantovaiheet 17.10.2012
Umpilehmän ruokinta Minna Norismaa ProAgria Pohjois-Karjala Minna.norismaa@proagria.fi p. 040 3012 431 Ei kannata tehdä ongelmia mikäli niitä ei ole, mutta on hyvä tiedostaa mistä ongelmia voi muodostua.
LisätiedotHiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja
Hiehoprosessin tehostamisella säästöjä ja lisää maitoeuroja Tulosseminaari 24.4.2013 Minna Norismaa Cow Signals adviser ProAgria huippuosaaja- Lypsylehmien ruokinta, hyvinvointi ja terveys ProAgria Pohjois-Karjala
Lisätiedot08.10.2014 1. Ruokinta ja hedelmällisyys. Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI
Eläinten terveys ja hyvinvointi KERRASTA KANTAVAKSI Ruokinta ja hedelmällisyys 08.10.2014 1 Lehmä tiinehtyy, jos sen kohtu on terve sekä sen ruokinta, energiatasapaino ja terveys ovat kunnossa. Sen jälkeen
LisätiedotEmolehmien ruokinta - tiedettä, taidetta vai mutu-tuntumaa?
Emolehmien ruokinta - tiedettä, taidetta vai mutu-tuntumaa? Päivi Rekola Lihanauta-asiantuntija, ProAgria Etelä-Suomi Emolehmän rehut Karkearehua Karkearehua Karkearehua Viljaa? Kivennäistä ADE-vitamiinia
LisätiedotEMOLEHMIEN KIVENNÄISRUOKINTA. Emopäivät Peurunka Milla Frantzi
EMOLEHMIEN KIVENNÄISRUOKINTA Emopäivät Peurunka 20.11.2016 Milla Frantzi KIVENNÄISRUOKINTA PIENI MUTTA TÄRKEÄ OSA Syntyykö läskiä vai lihasta P, Mn, Zn,Cu E ja A vitamiini Seleeni Vasikka kehittyy Rehusta
LisätiedotLypsylehmän umpikauden ja transitiovaiheen management ja ruokinta
Lypsylehmän umpikauden ja transitiovaiheen management ja ruokinta EuroMaito-hankkeen webinaari 2.10.2017 Annu Palmio Sisältö Umpeenpano Umpikaudenruokinta Poikimahalvausriski Umpikauden pituus Poikimisen
LisätiedotTäysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta.
Toimivia ruokintaratkaisuja Krono-rehuilla Täysi hyöty kotoisista rehuista. Oikealla täydennyksellä tasapainoinen ruokinta. Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top, Krono 135 Top ja Huippu-Krossi
LisätiedotHIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi
HIEHON KASVATUS JUOTOLTAVIEROITUKSELTA POIKIMISEEN - ruokinta, hoito, kasvun seuranta ja valmentautuminen lehmäksi Vasikka alle 3 kk Kolmena ensimmäisenä kuukautena lehmävasikkaa voidaan ruokkia täysin
LisätiedotHERNEKÖ SUOMEN MAISSI?
HERNEKÖ SUOMEN MAISSI? HERNE LYPSYLEHMIEN RUOKINNASSA Tohtorikoulutettava Laura Puhakka Pro Agria Maitovalmennus 4.9.2014 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ HERNE REHUKASVINA KUIVATTU HERNEEN SIEMEN HERNE KOKOVILJASÄILÖREHUNA
LisätiedotHerne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa. Jarmo Uusitalo
Herne-viljasäilörehu lehmien ruokinnassa Jarmo Uusitalo Herne-viljasäilörehu seosrehun raaka-aineena - lisää kuiva-aineen syöntiä yli 2 kg verrattuna yksinomaan nurmirehua karkearehuna käytettäessä - palkokasvit
LisätiedotTerve lehmä tekee tuplasti vasikoita. Suomen Rehun Acetona Terveysohjelma
Terve lehmä tekee tuplasti vasikoita Suomen Rehun Acetona Terveysohjelma Acetona-esite_8s.indd 1 30.8.2007 12:03:25 Tavoitteena kestävä, terve lehmä! Investoimalla lehmän terveyteen investoit tilasi tuottavuuteen.
LisätiedotUMPILEHMIEN RUOKINTAOPAS
UMPILEHMIEN RUOKINTAOPAS Umpilehmien ruokinta on parhaimmillaan helppoa ja palkitsevaa. Umpikausi on ainoa tuotantovaihe, jonka aikana pienillä muutoksilla saadaan isoja vaikutuksia aikaiseksi. Kun umpikauden
LisätiedotRuokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2018 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 19.3.2019 Ruokintapöydällä tänään Millaisilla rehuilla maitoa tuotettiin vuonna 2018 ja erot edellisvuoteen? Säilörehun
LisätiedotKaura lehmien ruokinnassa
Kaura lehmien ruokinnassa Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö MONIPUOLINEN KAURA SEMINAARI 20.4.2017 Seija Jaakkola Helsingin yliopisto Maataloustieteiden laitos http://lajiketunnistus.evira.fi Kaura (Avena) Viljelty
LisätiedotTerveyden hoitaminen palkitsee, motivoi ja tuottaa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri
Terveyden hoitaminen palkitsee, motivoi ja tuottaa Iris Kaimio Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Mitä terveydenhuolto on? Lehmien työterveyshuoltoa Sairauksien ennaltaehkäisyä
LisätiedotTuotosseurannan tulokset 2014. Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto
Tuotosseurannan tulokset 2014 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tuotosseuranta 2014 6 180 karjaa: 73 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -4,8%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 5,4 % ed. vuoteen verrattuna
LisätiedotKäytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio. Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri
Käytännön sovelluksia Suomessa Iris Kaimio Tuotantoeläinten terveyden- ja sairaudenhoidon erikoiseläinlääkäri Kustannusten alentaminen Eläinten uudistus Hedelmällisyys Ruokinnan tehokkuus Ennaltaehkäisevä
LisätiedotMiten koostaa lypsättävä karkearehuvaltainen ape?
Miten koostaa lypsättävä karkearehuvaltainen ape? Essi Tarsia Luomukotieläintuotannon asiantuntija ProAgria Etelä-Pohjanmaa OSMO-hankkeen seminaari 2.2.2018 Miten tuottaa maitoa ja naudanlihaa pienemmillä
LisätiedotSuomen Rehun kattava nautarehuvalikoima on suunniteltu tilasi parhaaksi.
Onnistuneella ruokinnalla tuloksiin! Suomen Rehun kattava nautarehuvalikoima on suunniteltu tilasi parhaaksi. Oikealla rehuvalinnalla turvaat hyvän tuotoksen ja eläinten hyvinvoinnin kustannustehokkaasti.
LisätiedotSeosrehuruokinnan taloudenhallinta. Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous
Seosrehuruokinnan taloudenhallinta Huippuosaaja Sari Jussila Lypsykarjanruokinta ja -talous Tavoite täydellisestä, helposta ja nopeasta seosrehuruokinnasta? Mitä vaaditaan että seosrehuruokinta toimii?
LisätiedotLypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2015 Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Tulosseminaari 5.4.2016 Tuotosseurannan raakadata rikastuu tiedoksi Asiakas Tiedon käsittely Laskenta Tilastot, tutkimus,
LisätiedotProTuotos-karjojen rehustus vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
ProTuotos-karjojen rehustus vuonna 2011 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esillä tänään: Mitä kuuluu KarjaKompassille? Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2011 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan
LisätiedotNaudan ruokintavaatimus eri kasvuvaiheessa. Luomulihaseminaari Tampere 9.12.2009 Maiju Pesonen InnoNauta-hanke
Naudan ruokintavaatimus eri kasvuvaiheessa Luomulihaseminaari Tampere 9.12.2009 Maiju Pesonen InnoNauta-hanke Päivän aiheena Naudan kasvu Ravintoainetarpeen määräytyminen Minkälaisia rehuja kasvu vaatii?
LisätiedotMikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna
Mikrolevät lypsylehmien valkuaisrehuna Tohtorikoulutettava ProAgria Maitovalmennus 4.9.2015 Scandic Park Helsinki 1 Puhetta mikrolevistä Mitä ne ovat? Miksi mikrolevistä pitäisi olla kiinnostunut? Tutkiiko
LisätiedotTankki täyteen kiitos!
Tankki täyteen kiitos! Tutkitusti enemmän maitoa aidolla Pötsitehosteella Mainio-Krossi ja Aimo-Krossi -täysrehut Oiva-Krono Top ja Puhti-Krossi Top -puolitiivisteet Tehosta rehun reittiä valkuaispitoiseksi
LisätiedotPihvinautojen kivennäisruokinta
Pihvinautojen kivennäisruokinta Maarit Ilola Kehityspäällikkö AtriaNauta Kaikki naudat tarvitsevat kivennäis- ja hivenaineita ylläpitoon ja kasvuun, emolehmät myös maidontuotantoon ja tiineyteen. Kivennäisaineiden
LisätiedotArtturi hyödyntää tutkimuksen tulokset
Artturi hyödyntää tutkimuksen tulokset Mikko J. Korhonen Valio alkutuotanto Valio Oy 3.4.2012 Alkutuotanto 1 Artturi analysoi Nurmen raaka-ainenäytteet Nurmen korjuuaikanäytteet Nurmisäilörehut Heinät
LisätiedotPoikima-ajan sairauksien ennaltaehkäisy. Mervi Yli-Hynnilä terveydenhuoltoeläinlääkäri maitotilayrittäjä
Poikima-ajan sairauksien ennaltaehkäisy Mervi Yli-Hynnilä terveydenhuoltoeläinlääkäri maitotilayrittäjä Onnellinen tapahtuma Uuden alku Luvassa maitoa Tai sitten ei Vastoinkäymisiä Seurantaa ja tutkimista
LisätiedotSäilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon
Säilörehusta tehoja naudanlihantuotantoon Hämäläinen lihanauta ja lammas 10.04.2013, Mustiala Katariina Manni, Koulutusvastaava, lehtori Säilörehu osa naudanlihantuotannon kannattavuutta Ruokinnallinen
LisätiedotLypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2016 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 ProAgria Maito tulosseminaari 2017 9:45 Tuotosseuranta-tilojen tuotokset vuodelta 2016, johtava
LisätiedotLypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2017 Kuva: Sanna Nokka Tuotosseuranta 2017 5028 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen - 7%. 218 498 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän vähennys verrattuna edelliseen
LisätiedotRehuopas. isompi maitotili
Rehuopas Tutkitusti isompi maitotili RaisioAgro Benemilk rehuopas Uusi innovaatio tuottajan ja lehmien hyödyksi Raisioagron uudet Benemilk -rehut nostavat maitotuotosta ja kohentavat pitoisuuksia parantamalla
LisätiedotKÄSIKIRJA NAUDAN RUOKINTAAN
KÄSIKIRJA NAUDAN RUOKINTAAN ONNISTUNUT RUOKINTA JOHTAA HYVIIN TULOKSIIN Rehuseoksen tärkeimpiin valintaperusteisiin kuuluu oikean ruokintavan löytäminen. Me rehuraisiolaiset haluamme auttaa löytämään juuri
LisätiedotHYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG MELLIÄ! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: MELLIEN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE
24 HYVÄÄ SYYTÄ OSTAA 1000 KG Ä! TERÄKSINEN SYYSTARJOUS: EN OSTAJALLE ATERINSETTI KAUPAN PÄÄLLE www.rehuraisio.com TILAA 1000 KG MELLEJÄ, SAAT FISKARSIN ATERINSETIN KAUPAN PÄÄLLE LISÄÄ TEHOA PLUS-TUOTTEILLA
Lisätiedot080218 - TS presentatie vleesvee UK Sloten BV ELINVOIMAINEN VASIKKA TULEVAISUUDEN LYPSYLEHMÄ TAI TEHOKAS LIHANTUOTTAJA
ELINVOIMAINEN VASIKKA TULEVAISUUDEN LYPSYLEHMÄ TAI TEHOKAS LIHANTUOTTAJA MIKSI? Hiehon kasvatus lypsylehmäksi maksaa EUR 1500 2300 Poikimakertojen määrä 4 3 2 Kustannus st/maitolitra 4,6 6,6 9,3 Hyvin
LisätiedotHyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä. Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen
Hyvä alkukasvu tuottava ja kestävä lehmä Kasvupotentiaalin mukaisella ruokinnalla menestykseen -juomarehut Starter ja Mysli -starttirehut I ja Hieho -kasvatusrehut Stabiliser, Electrolyte ja Fiber -vasikoiden
LisätiedotSikojen Ruokintasuositukset 2014
Sikojen Ruokintasuositukset 2014 Hilkka Siljander-Rasi Soile Kyntäjä MTT Kotieläintuotannon tutkimus Rehuarvoseminaari Helsinki 15.5.2014 20.5.2014 Sikojen ruokintasuositusten päivittäminen Vertailu uusimpiin
LisätiedotE Seleeni 7000 plex. Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä
E Seleeni 7000 plex Tärkeitä antioksidantteja ja orgaanista seleeniä KOOSTUMUS E-vitamiini 7 000 mg/kg B6-vitamiini B12-vitamiini C-vitamiini Sinkki (Zn) Seleeni (Se) 60 % natriumseleniittinä 40 % orgaanisena
LisätiedotVASIKASTA PIHVIKSI LIHANAUTOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA TEHOKAS RUOKINTA JA LYHYT KASVATUSAIKA
2012 VASIKASTA PIHVIKSI LIHANAUTOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA TEHOKAS RUOKINTA JA LYHYT KASVATUSAIKA Lihanautojen ruokintaopas 2012 TEHOKASTA RUOKINTAA ERI KASVUVAIHEISSA Sonnien teuraspaino on kohonnut
LisätiedotLypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018
Lypsykarjan tuotosseurannan tulokset 2018 Kuva: Sanna Nokka Sanna Nokka, ProAgria Keskusten Liitto Sanna.nokka@proagria.fi p. 040 167 6363 Vuosi 2018 oli Tuotosseurannan 120. toimintavuosi Suomessa Lypsykarjan
LisätiedotRuokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2015 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 5.4.2016 Tarjolla tänään: Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2015 ja erot edellisvuoteen? Poikkeuksellisen kesä
LisätiedotMaitoManagement 2020
MaitoManagement 2020 Hiehoprosessin tehostaminen Tavoitteena on tuottaa maitoa taloudellisesti ja tehokkaasti tilakokonaisuus huomioiden. Maidontuotannon tehokkuutta seurataan mm. seuraavilla mittareilla:
LisätiedotProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki
ProAgria Keskusten Liitto, Sanna Nokka ja Tuija Huhtamäki Yhteistä työsarkaa Maitomäärän pysyminen ja tasaisuus Navettainvestointien onnistuminen Uudiseläimet, ruokinta, kokonaisuuden johtaminen Nurmiviljelyn
LisätiedotTaulukko 1. Laskelmissa käytettyjen rehujen rehuarvo- ja koostumustiedot. Puna-apila-
Taulukko 1. Laskelmissa käytettyjen rehujen rehuarvo- ja koostumustiedot. Nurmisäilörehsäilörehsäilörehviljaseos Puna-apila- - Ohra-kaura- Rypsi- ja Rehuarvot kuiva-aineessa rapsirouhe Kuiva-aine, g/kg
LisätiedotVasikoiden ruokinnan optimointi - tuloksia KESTO-hankkeen tutkimuksista
Vasikoiden ruokinnan optimointi - tuloksia KESTO-hankkeen tutkimuksista Arto Huuskonen MTT, Kotieläintuotannon tutkimus, Ruukki ProAgria Maito -valmennus. Nuorkarja eturiviin! 5.9.2014 02.09.2014 Tässä
LisätiedotVarmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1.
Varmennettu poikiminen - 20x 45 opintotunnin synnytysapukurssi osa 1. Vesa Rainio, ELT, Dip.ECBHM Lisääntymistieteen erikoiseläinlääkäri Opettaja, Savonia amk, VAAVI-hanke Tällä kurssilla Emän hoidosta
LisätiedotVASIKASTA KESTÄVÄKSI LYPSYLEHMÄKSI HIEHOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA KORKEA ELINIKÄIS- TUOTOS
2012 VASIKASTA KESTÄVÄKSI LYPSYLEHMÄKSI HIEHOJEN RUOKINTAOPAS TAVOITTEENA KORKEA ELINIKÄIS- TUOTOS 2 Hiehojen ruokintaopas 2012 Vasikan ruokinta tähtää KESTÄVYYTEEN JA HYVÄÄN TUOTOKSEEN Karjakoon kasvaessa
LisätiedotNAUDAN KASVUN SÄÄTELY
NAUDAN KASVUN SÄÄTELY Sole Raittila Jyväskylä 18.11.2010 23.11.2010 1 Naudan kasvuun vaikuttavat tekijät Perimä Sukupuoli Rotu Yksilölliset ominaisuudet Ruokinta Olosuhteet Terveys 23.11.2010 2 Naudan
LisätiedotVesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa
Elodea-hanke Vesiruton käyttö rehuksi Hilkka Siljander-Rasi ja Anna-Liisa Välimaa Luonnonvarakeskus Vesirutto rehuna Kenttä- ja laboratorioanalyysien tulokset Kuusamojärvi, Toranki ja Yli-Kitka Valuman
LisätiedotIII. Onnistunut täydennys ruokintaan KRONO KRONO KRONO KRONO. Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan
KRONO I KRONO II KRONO III KRONO IV Onnistunut täydennys ruokintaan Tasapainoinen ruokinta kotoisten rehujen laadun mukaan Krono I, II, III ja IV -täysrehut Krossi 125 Top ja Krono 135 Top -puolitiivisteet
Lisätiedotluomutiloille Suomen Rehun uudet monipuoliset luomurehut parantavat tuotantotuloksia ja eläinten hyvinvointia.
Ruokinnan osaamista luomutiloille Suomen Rehun uudet monipuoliset luomurehut parantavat tuotantotuloksia ja eläinten hyvinvointia. Monipuoliset täydennysrehut luomunaudoille Tehokas rehun hyväksikäyttö
LisätiedotKevät 2016 vaatii paljon ruokinnalta. ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
Kevät 2016 vaatii paljon ruokinnalta Poikkeuksellinen kesä tuotti poikkeukselliset rehut Lähde: ProAgria Rehulato: 19 222 säilörehuanalyysiä 1.8.2015-8.2.2016 Säilörehussa vähemmän valkuaista Nurmi-sr
LisätiedotRuokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn
Ruokintastrategian vaikutus nurmenviljelyyn Tuija Huhtamäki & knit Pohjois-Suomen nurmitoimikunnan talviseminaari 8.1.2016 Mikä on tärkein säilörehun laatutekijä? D-arvo Kuiva-ainepitoisuus Arvosana Syönti-indeksi
LisätiedotRaisioagro, Merja Holma SAKSALAISTILAT LAAJENTAVAT KIINTIÖIDEN POISTUESSA
Raisioagro, Merja Holma 21.11.2014 SAKSALAISTILAT LAAJENTAVAT KIINTIÖIDEN POISTUESSA Saksalaistilat valmistautuvat kiintiöiden poistumiseen laajentumalla. Laajennukset suunnitellaan huolella ja toteutetaan
LisätiedotRuokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään!
Ruokinnan talous, hyvä säilörehu kaiken pohjana, pellolta pöytään! Huippuosaaja Sari Jussila ProAgria Etelä-Suomi Ikuinen unelma, paljon maitoa, edullisesti ja kestävät lehmät? Säilörehulla menetettyä
LisätiedotMAITURI 12 000 on täällä!
RUOKINNAN TÄRKEÄÄ TIETOA RUOKINNASTA SYKSY 2011 MAITURI 12 000 on täällä! RAISIOSTA AMMAT TITAITOA MAITURIT UUDISTUIVAT Pro-Maiturilla PITOISUUDET KUNTOON Taloudellinen ja tehokas OPTI-MAITURI KATSO MELLI-TARJOUS
LisätiedotTuotosseurannan tulokset 2013
Tuotosseurannan tulokset 2013 ProTuotos 2013 6 489 karjaa: 72 % kaikista, verrattuna ed. vuoteen -5,5%. Kokonaisuutena tilamäärä väheni 6,3 % ed. vuoteen verrattuna 228 954 lehmää: 81 % kaikista, lehmämäärän
LisätiedotTiineyden viimeinen kolmannes - hedelmällisyys, ruokintaa ja valmistautumista. Luomunauta-taitoa pienryhmä Onkamo 14.2.
Tiineyden viimeinen kolmannes - hedelmällisyys, ruokintaa ja valmistautumista Luomunauta-taitoa pienryhmä Onkamo 14.2.2013 Maiju Pesonen Otsikon alla: Tuotantovaiheen tavoite Vasikan tiineysajan kasvu
LisätiedotSari Kajava, Annu Palmio
Lypsylehmän kuidun tarve Sari Kajava, Annu Palmio Kestävä karjatalous (KESTO) hanke Loppuseminaari 16.12.2014 Johdanto Maidontuotannon tehostaminen: Enemmän väkirehua, vähemmän karkearehua Paljon energiaa,
LisätiedotHerne-seosviljasta säilörehua lypsylehmille
Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 5 Herne-seosviljasta säilörehua lypsylehmille Mikko Tuori, Pirjo Pursiainen, Anna-Riitta Leinonen ja Virgo Karp, Helsingin yliopisto, kotieläintieteen laitos
LisätiedotRuokinta tuotosseurantatiloilla vuonna Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinta tuotosseurantatiloilla vuonna 2016 Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto 29.3.2017 Ruokintapöydällä tänään ProAgrian ruokintapalvelujen peitto Millaisilla rehuilla tuotettiin vuonna 2016 ja
LisätiedotEuroilla mitattavat hyödyt tutkimuksen ajurina. Maitovalmennus Auvo Sairanen
Euroilla mitattavat hyödyt tutkimuksen ajurina Maitovalmennus 5.9.2019 Auvo Sairanen Sisällys Tutkimuksen filosofia Tuotosvaste KarjaKompassin muutokset laskennan näkökulmasta Käytännön näkökulmia 2 3.9.2019
LisätiedotHerne lisää lehmien maitotuotosta
Liite 13.6.2005 62. vuosikerta Numero 2 Sivu 6 Herne lisää lehmien maitotuotosta Seppo Ahvenjärvi, Aila Vanhatalo ja Seija Jaakkola, MTT Märehtijät saavat herneestä hyvin valkuaistäydennystä silloin, kun
LisätiedotKokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä
Kokoviljan viljely ja käyttö lypsylehmillä EuroMaito webinaari 7.6.2017 Auvo Sairanen, Luke Maaninka Kokovilja EDUT HAASTEET Hyvä suojakasvi nurmelle Tehostaa lietteen ravinteiden käyttöä Kertakorjuu laskee
LisätiedotPrimo-ruokintaohjelma
-ruokintaohjelma vasikasta satatonnariksi 1 Tavoitteena kestävä ja tuottava lehmä Tilastojen valossa on jo pitkään tiedetty, että 24 25 kk iässä poikivat hiehot ovat lehmänä kestäviä. Niiden ensikkotuotos
LisätiedotPoikima-aika haaste ja mahdollisuus
Poikima-aika haaste ja mahdollisuus Maidosta Maitoon MaMa -hanke Maitovalmennus 8.9.2016 Anne Anttila Erityisasiantuntija: ruokinta, maitotilat Esityksen sisältö 1. Mikä piilevä ketoosi? 2. Maidosta Maitoon
LisätiedotEmojen ja kasvavien nautojen kivennäisten tarve. Kivennäisiä kaikille-päivä Lihatilan Skarppiohjelma-hanke 06.03.2013 Juva Maiju Pesonen
Emojen ja kasvavien nautojen kivennäisten tarve Kivennäisiä kaikille-päivä Lihatilan Skarppiohjelma-hanke 06.03.2013 Juva Maiju Pesonen Otsikon alla: Miksi pienravinteita? Suosituksia Kivennäiset Hivenaineet
LisätiedotJokainen tila on erilainen
Jokainen tila on erilainen Tutkitusti sopiva Aseta ruokinnan palaset paikoilleen! Farmarin Sopiva täydentää puuttuvan palan tilasi ruokinnassa. energia kivennäis- AINEET Hyödynnä säilörehu- ja vilja-analyyseista
LisätiedotYmpäristönäkökulmien huomioiminen lypsykarjan ruokinnan suunnittelussa
Ympäristönäkökulmien huomioiminen lypsykarjan ruokinnan suunnittelussa Tuija Huhtamäki Maatalouden ympäristöneuvojien koulutus 1.10.2013 Tampere Esityksen sisältö Miten biologia selittää ympäristövaikutuksia?
LisätiedotMiten ruokinnalla kestävyyttä lehmiin? Karkearehuvaltaisen ruokinnan mahdollisuudet. Liz Russell, Envirosystems UK Ltd
Miten ruokinnalla kestävyyttä lehmiin? Karkearehuvaltaisen ruokinnan mahdollisuudet Liz Russell, Envirosystems UK Ltd 2.2.2018 Game Farm, Singleton, Lancashire, UK Tilatutkimus Ruokinta talvella 2002 Käytännön
LisätiedotVILOMIX-RUOKINTAOPAS LYPSYLEHMILLE. Hyviä tavoitteita korkeatuottoisen lypsylehmän ruokintaan
VILOMIX-RUOKINTAOPAS LYPSYLEHMILLE Hyviä tavoitteita korkeatuottoisen lypsylehmän ruokintaan KATSE KARKEAREHUUN Lypsylehmän ruokinnassa tärkein tekijä on karkearehun laatu. Hyvin sulava säilörehu on hyvän
LisätiedotHyödyllinen puna-apila
Hyödyllinen puna-apila Kaisa Kuoppala MTT Kotieläintuotannon tutkimus Valkuaiskasvien viljely- ja ruokintaosaamisen kehittäminen - tulevaisuustyöpaja Mustialassa 19.11.2013 Keinoja paremman valkuaisomavaraisuuden
LisätiedotMinna Tanner, ProAgria Kainuu
Rehuyksiköstä Megajouleen Minna Tanner, ProAgria Kainuu Rehuarvojen päivitykset 1.9.2010 Megajoule (MJ) korvasi rehuyksikön (Ry) rehuenergian yksikkönä (märehtijöillä ja hevosilla) Lypsylehmien energian
LisätiedotKotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon
Kuva: Katariina Manni, HAMK Kotoisista valkuaisrehuista kannattavuutta maidontuotantoon Katariina Manni, HAMK Mustiala Eero Veijonen, ProAgria Etelä-Suomi Johanna Valkama, HAMK Mustiala Kaisa Kuoppala,
LisätiedotHyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä
Hyvinvoiva vasikka tuotannon tekijänä Maarit Kärki MTT Ruukki Vasikan ensimmäisiin kuukausiin kannattaa panostaa, sillä sen vaikutukset näkyvät eläimen koko elinkaaren ajan. Olosuhteet ja hyvinvointi Rehut
LisätiedotTILAA VERKKOKAUPASTA: shop.raisioagro.com OSTA MELLIÄ, SAAT PYYKINPESUAINEET KAUPAN PÄÄLLE
TILAA VERKKOKAUPASTA: shop.raisioagro.com OSTA Ä, SAAT PYYKINPESUAINEET KAUPAN PÄÄLLE TOIMITUKSET 26.8. 30.11.2013 Mellien mukaan kotimaista Agro- Pyykinpesua Hanki nyt Mellit koko talveksi! Kun ostat
LisätiedotRehustuksella tuotanto reilaan. Anne Anttila Valtakunnallinen huippuosaaja: Seosrehuruokinta Rehuyhteistyö teemapäivä Äänekoski
Rehustuksella tuotanto reilaan Anne Anttila Valtakunnallinen huippuosaaja: Seosrehuruokinta Rehuyhteistyö teemapäivä Äänekoski 13.11.2018 Kuka minä olen? Kuka sinä olet? Miksi säilörehulla on niin paljon
LisätiedotMaxammon ruokintateknologia
Maxammon ruokintateknologia Maxammon Maxammon teknologia on käytössä laajalti Euroopassa Uusiseelanti Irlanti Skotlanti Ranska Italia Espanja Hollanti Norja Ruotsi Viljaa enemmän ruokintaan, turvallisesti
LisätiedotRuokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen. Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto
Ruokinnan teemavuodesta nuorkarjan teemavuoteen Tuija Huhtamäki ProAgria Keskusten Liitto Esityksen sisältö: Millä eväillä maito tuotettiin vuonna 2013 ja erot edellisvuoteen? Ruokinnan eroja tilakoko-
LisätiedotMärehtijä. Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä 29.3.2012. Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus.
Märehtijä Karkearehun käyttäjä Ruoansulatus Pötsin ph Ruokinta Väkevyys Arja Korhonen Väkirehumäärän lisäämisen vaikutus pötsin ph-tasoon laiduntavilla lehmillä Tutkimus tehty MTT Maaningan tutkimuskoeasemalla
Lisätiedot19.11.2014. Tavoitteena: yksi vasikka / emo / joka vuosi. samaan aikaan! = Tasaisuus ja yhtenäisyys! Emolehmien ruokinta mihin kiinnitän huomiota
Emolehmien ruokinta mihin kiinnitän huomiota Emojen ruokintapäivä 20.11.2014 Ikaalinen Maiju Pesonen Otsikon alla: Tuotannon tavoitteista Kuntoluokituksesta Emojen ruokinnan tavoitteita ja raja-arvoja
LisätiedotKirkkaasti tehokkaimmat. ruokintaratkaisut. tilasi parhaaksi!
Kirkkaasti tehokkaimmat ruokintaratkaisut tilasi parhaaksi! 1 IFE-arvo uudistaa käsityksen ruokinnan tehokkuudesta Miksi yksi ruokinta tuottaa hyvin eikä ongelmia ole? Säilörehun ja viljan vaihtuessa tuotos
LisätiedotPellon ja rehun ravinteilla on yhteys sekä toisiinsa että lehmän terveyteen mitä ja millaisia?
Pellon ja rehun ravinteilla on yhteys sekä toisiinsa että lehmän terveyteen mitä ja millaisia? Kirsi Järvenranta Luke Maaninka Nurmet Rahaksi (NuRa) Rehujen kivennäisainetasapaino Lehmän terveys suurimmat
LisätiedotÀ la carte tuotannossa täsmennetty ruokintamalli
À la carte tuotannossa täsmennetty ruokintamalli Nostetta Naaraista kevätseminaari 2012 Ikaalinen 6.2.2012 Maiju Pesonen Esityksen sisältö Emolehmien ruokinnan perusteet hyvään tulokseen Tuotantovaiheet
LisätiedotPalkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa. Mikko J. Korhonen
Palkokasvit ja puna-apila lehmien ruokinnassa Mikko J. Korhonen Potentiaalisimmat valkuaiskasvit? Puna-apila Sinimailanen Rypsi Härkäpapu Herne Seoskasvustot Puituna tai säilörehuna Nurmi vs. apilasäilörehu
LisätiedotKantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta
Kantavan tamman ja kasvavan varsan ruokinta Hevosten ruokinta: Kantavan tamman ruokinta Tiineyden loppuvaiheen ruokinta Imetyskauden ruokinta Vieroitetun varsan ruokinta Agriristeily 8.2.2013 Heikki Kankainen
LisätiedotSOPIVA. Jokainen tila on erilainen
SOPIVA Jokainen tila on erilainen Tutkitusti sopiva Aseta ruokinnan palaset paikoilleen! Sopiva täydentää puuttuvan palan tilasi ruokinnassa. energia valkuaisaineet kivennäis- AINEET hivenaineet 2 Hyödynnä
LisätiedotKaikki meni eikä piisannutkaan
NurmiArtturi -hanke Säilörehun kustannuksien vaikutus ruokintaan NurmiArtturi-tiloilla 5.12.2013 Kaikki meni eikä piisannutkaan 2 1 Joskus rehun tarjonta ylitti syöntikyvyn 3 Hävikit varastossa 4 2 Hävikit
Lisätiedot