Astma on Suomessa lasten yleisin pitkäaikaissairaus:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Astma on Suomessa lasten yleisin pitkäaikaissairaus:"

Transkriptio

1 Alkuperäistutkimus Minna Ruokonen, Minna Kaila, Riina Haataja, Marita Paassilta Astmaa sairastavan koululaisen allerginen nuha ovatko diagnostiikka ja hoito kohdallaan? Lähtökohdat Suurimmalla osalla astmaa sairastavista on myös allerginen nuha, jonka asianmukainen hoitaminen on tärkeää astman kannalta. Allergisen nuhan diagnostiikkaa ja hoidon toteutumista lapsilla on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erikoissairaanhoidon kontrollissa olevien kouluikäisten astmaatikkojen allergisen nuhan diagnostiikkaa ja hoitoa potilaskertomusmerkintöjen perusteella. Menetelmät Tutkimuksen kohteena oli 400 potilaan satunnaisotos 7 15-vuotiaista TAYS:n lastenklinikan astmapotilaista (n = 903). Potilaskertomuksista vuosilta kerättiin kyselylomakkeille tiedot astmadiagnoosista ja hoidosta sekä allergisen nuhan tutkimisesta ja allergialääkityksestä. Lopulliseen analyysiin tulivat tiedot 372 potilaasta. Tulokset Allergisen nuhan diagnoosi oli 21,5 %:lla potilaista (95 %:n luottamusväli 17,6 26,0 %), mutta nenäoireita esiintyi 61,8 %:lla (95 %:n LV 56,8 66,7 %) ja allergialääkitystä käytti 47,0 % (95 %:n LV 42,0 52,1 %). Nenän statuslöydöksestä ei ollut mainintaa 44,6 %:n (95 %:n LV 39,7 49,7 %) potilaskertomuksessa. Myös osa niistä, joiden nenää ei ollut tutkittu tai joilla ei ollut todettu poikkeavaa, käytti nenään annettavaa kortikosteroidia. Päätelmät Kouluikäisten astmaa sairastavien lasten allerginen nuha on alidiagnosoitu sairaus. Asianmukaiseen diagnosointiin ja suositusten mukaiseen hoitoon tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Astma on Suomessa lasten yleisin pitkäaikaissairaus: vuonna 2004 kaikkiaan :lla alle 16-vuotiaalla oli oikeus erityiskorvattaviin astmalääkkeisiin (1). Astman ja allergisen nuhan yhteyttä on tutkittu runsaasti, ja niiden on todettu liittyvän toisiinsa niin epidemiologisesti kuin patofysiologisestikin (2,3,4,5). Vuonna 2001 julkaistiin kansainvälisen asiantuntijapaneelin ja WHO:n laatima merkittävä ohjeisto (ARIA), joka tukee käsitystä astmasta ja allergisesta nuhasta saman sairauskokonaisuuden eri ilmentyminä ( yhdet hengitystiet, yksi sairaus ) (6). Eri tutkimusten mukaan yli 75 %:lla astmaa sairastavista on allerginen nuha (2,3,6) Allerginen nuha edeltää usein astmaa ja se on astman itsenäinen riskitekijä (2,7). Allerginen nuha voi pahentaa astmaa. Nuhaoireista kärsivillä astmaatikoilla on perussairauteen liittyen enemmän päivystyskäyntejä (8), sairaalahoitojaksoja ja yleislääkärikäyntejä (9) kuin niillä astmaatikoilla, joilla ei ole allergista nuhaa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös lapsiastmaatikoista (10,11). Päivystyskäyntien ja sairaalahoitojen riski vähenee, jos nenäoireita hoidetaan (12,13,14). Etenkin nenänsisäisesti annettu kortikosteroidi on tässä suhteessa tehokas (13,14). Allergisen nuhan oireet aiheuttavat myös unihäiriöitä ja päiväväsymystä (15) sekä heikentävät elämänlaatua (16). Astmaa sairastavien lasten allergisen nuhan diagnostiikan ja hoidon käytännön toteutusta on tutkittu vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erikoissairaanhoidon kontrollissa olevien kouluikäisten astmaatikkojen allergisen nuhan diagnostiikkaa ja hoitoa potilaskertomusmerkintöjen perusteella. Pyrimme saamaan vastauksia erityisesti seuraaviin kysymyksiin: 1) kuinka suurella osalla kouluikäisistä astmaatikoista on allergisen nuhan diagnoosi kirjattuna potilaskertomukseen, 2) paljonko esiintyy nenäoireita, 3) tutkivatko lääkärit astmakontrollikäynneillä nenän ja 4) perustuuko nenälääkityksen määrääminen statuslöydöksiin? 2945

2 Allergialääkitys Tutkimusjaksolle ajoittuvalle kontrollikäynnille tullessaan lääkitystä allergiaoireisiin käytti 175 potilasta (47 %, LV 42,0 52,1 %). Lisäksi potilaskertomuksissa mainittiin 60 potilaan (16,1 %) käyttävän jotain lääkettä siitepölyaikaan. Tavallisin lääkeryhmä olivat oraaliset antihistamiinit (tauluklääketiede Kuvio 1. Aineisto ja menetelmät Tutkimukseen valittiin kouluikäisiä lapsia, joilla on lääkärin toteama astma (J45*) ja jotka kävivät sairauden vuoksi Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenklinikassa kontrollikäynneillä. Tutkimusjaksoksi määritettiin kaksi vuotta taaksepäin vuoden 2002 viimeisestä astmakontrollikäynnistä (kuukauden tarkkuudella). Tutkimukseen valittavien lasten ikäkriteeriksi asetettiin 7 15 vuoden ikä vuonna 2002, eli mukaan otettiin syntyneet potilaat. Esiselvityksen perusteella sisäänottokriteerit täyttäviä potilaita oli 903. Populaatiosta otettiin iän ja sukupuolen suhteen edustava satunnaisotos, jonka suuruus oli 400 potilasta (kuvio 1). Aineiston keruuta varten laadittiin kaksi tiedonkeruulomaketta. Ensimmäiselle lomakkeelle kerättiin taustatietoja mm. käyntimääristä, astmalääkityksestä, spirometrialöydöksistä ja atopiataustasta. Toinen lomake täytettiin jokaisesta tutkimusjaksolle ajoittuvasta astmakontrollikäynnistä erikseen, ja siinä tarkasteltiin erityisesti allergisen nuhan oireita ja diagnostiikkaa, allergia- ja nenälääkitystä sekä nenästatuksen kirjaamista. Kaikki tiedot kerättiin järjestelmällisesti potilaskertomuksista lomakkeille vuosina Tutkimuksella oli eettisten ohjeiden mukaisesti sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin lupa. Allergisen nuhan diagnoosin katsottiin esiintyvän potilaskertomuksessa, jos siihen oli kirjattu ICD-9- tai ICD-10-diagnoosikoodi 4779A/J30* tai diagnoosiksi ilman koodia allerginen nuha, heinäallergia, siitepölyallergia, kausiluonteinen allerginen nuha tai rinokonjunktiviitti. Tutkimusaineiston muodostuminen. Tilastomenetelmät Aineiston kuvailuun käytettiin frekvenssijakaumia, prosentuaalisia osuuksia sekä ristiintaulukointia. Tärkeimmille prosenttiosuuksille laskettiin 95 %:n luottamusvälit (LV) Wilsonin menetelmällä ja tilastolliseen testaukseen käytettiin Pearsonin χ 2 -riippumattomuustestiä. Aineiston muokkaus ja analysointi toteutettiin SPSS for Windows -ohjelman versiolla 9.0 ja luottamusvälit laskettiin VassarStats: Web Site for Statistical Computation -laskurilla (17). Tulokset Taustatiedot Lopulliseen analyysiin jäi 372 potilasta. Otos pysyi edustavana, vaikka 28 potilasta jouduttiin poistamaan (kuvio 1). Tyttöjä oli 148 (39,8 %). Potilaat kävivät astmakontrollikäynneillä tutkimusjakson aikana yleisimmin neljä kertaa ja kontrolliväli oli noin 6 kuukautta. Noin kymmenesosa potilasta (n = 36; 9,7 %) kävi tutkimusjakson aikana astman vuoksi yliopistosairaalassa päivystyksellisesti tai osastohoidossa. Virtaus-tilavuusspirometria oli kahden vuoden aikana tehty 344 potilaalle (92,5 %) ja heistä 93,0 %:lla se oli normaali (FEV 1 80 % viitearvosta). Allergiseksi määriteltävää astmaa sairasti 218 potilasta (58,6 %). Taustatietoja on esitetty tarkemmin taulukossa 1. Allergisen nuhan diagnoosi Allergisen nuhan diagnoosi esiintyi potilaskertomuksessa lastentautien lehdellä tutkimusjakson aikana 80 potilaalla (21,5 %, LV 17,6 26,0 %). Korva-, nenä- ja kurkkutautien lehdellä diagnoosi esiintyi 13 potilaalla (3,5 %, LV 2,1 5,9 %), kun tarkasteltiin aikaa milloin tahansa ennen vuoden 2002 viimeistä astmakontrollikäyntiä. Allergisen nuhan oireet ja löydökset Nenäoireita esiintyi 230 potilaalla (61,8 %, LV 56,8 66,7 %). 117 potilaan (31,5 %) potilaskertomukseen ei kertaakaan ollut kirjattu tietoa nenäoireiden esiintymisestä ja vain 25 (6,7 %) mainittiin oireettomiksi. Yleisimmin kirjattu oire oli nuha (taulukko 2). 193 potilaan (51,9 %) potilaskertomuksessa ei ollut mainintaa silmien sidekalvotulehduksen oireista. Oireisiksi mainittiin 147 potilasta (39,5 %) ja oireettomiksi 32 (8,6 %). Yhteensä 166 potilaan (44,6 %, LV 39,7 49,7 %) nenän statuslöydöstä ei ollut millään käynneistä kirjattu. Nenän limakalvot todettiin turvonneiksi, punoittaviksi tai eritteisiksi 109 potilaalla (29,3 %), ja kun huomioidaan myös maininnat nenän tukkoisuudesta tai muusta löydöksestä (ahdas sierain, kuivat limakalvot kahdella potilaalla), positiivisia statuslöydöksiä kirjattiin yhteensä 139 potilaan potilaskertomukseen (37,4 %). 2946

3 ko 3). Sekä oraalista antihistamiinia että nenään annettavaa kortikosteroidia käytti 71 potilasta (19,1 %). Potilaista, joilla tutkimusjakson aikana todettiin positiivinen statuslöydös, 50 (36 %, LV 28,5 44,2 %) käytti nenään annettavaa kortikosteroidia (p < 0,001). Niistä, joiden nenää ei tutkittu tai nenän statuslöydös kirjattiin normaaliksi, 35 (15 %, LV 11 20,2 %) käytti myös nenään annettavaa kortikosteroidia. Jollekin allergeenille herkistyneistä suurimmalla osalla (n = 133, 61 %, LV 54,4 67,2 %) oli jokin allergialääke käytössä (p < 0,001). Niistä, jotka eivät olleet herkistyneet tai joille ei ollut kirjattu herkistymistietoa, 42 (27,3 %, LV 20,9 34,6 %) käytti lääkitystä allergiaoireisiin. Pohdinta Tämän retrospektiivisen potilaskertomuksiin perustuvan tutkimuksen mukaan kouluikäisten astmaa sairastavien lasten allerginen nuha on alidiagnosoitu sairaus eivätkä sen hoidon perusteet ole selkeät. Allergisen nuhan diagnoosi oli vain 80 potilaalla (21,5 %), mutta nenäoireita kirjattiin olevan 230 potilaalla (61,8 %). Allergiseen nuhaan läheisesti liittyviä silmäoireita oli kirjattu harvoin. Kun diagnoosikriteerinä käytetään nenäoireita yhdessä allergeenille herkistymisen kanssa (ihopistokoe > 3 mm tai RAST > 0,4 ku/l), allergisen nuhan diagnoosi olisi voitu aineiston perusteella asettaa 148 potilaalle (39,8 %). Todellisuudessa osuus lienee suurempi, sillä lähes kolmasosasta potilaista tietoa nenäoireista ei ollut kirjattu lainkaan. Nenän tutkiminen oli harvinaista, sillä huomattavalla osalla (44,6 %) nenästatuksesta ei kahden vuoden aikana esiintynyt yhtään mainintaa. Yleisiä mainintoja statuksesta olivat mm. nenä tukkoinen (n. 12 %) ja ORL-status normaali (n. 18 %). Nenän todellinen tutkiminen astmakontrollin yhteydessä saattaa siis olla vieläkin harvinaisempaa kuin tässä esitetty prosenttiosuus (55,4 %) kertoisi. Allergialääkitystä käytti lähes puolet siis selvästi suurempi osa potilaista kuin kirjattujen diagnoosien perusteella voisi olettaa. Nenään annettavien kortikosteroidien käyttö oli kokonaisuudessaan melko vähäistä, mutta niitä käytti myös osa niistä potilaista, joiden nenää ei ollut kertaakaan tutkittu. Tämän tutkimuksen kohteena ollut potilasjoukko oli laaja ja satunnaisotos suuri ja edustava. Tutkimusjakso määriteltiin pitkäksi, jotta yksittäisistä potilaista olisi mahdollista tarkastella useiden vastaanottokäyntien kirjattuja tietoja. Tällä keinoin voitiin vähentää kirjaamisen epätarkkuudesta ja unohduksista johtuvaa vääristymää mm. lääkityksen käyttötiedoissa. Tietoja kerättiin osin useiden erikoisalojen potilaskertomuslehdiltä, jolloin potilaan kokonaistilanteesta saatiin luotettavampi kuva. Koska tutkimusasetelma oli retrospektiivinen, tieto tutkimuksesta ei vaikuttanut lastenlääkärien toimintaan eikä näin ollen antanut heidän diagnosointi- ja hoitokäytännöistään todellista positiivisempaa käsitystä. Tämä tutkimus perustui ainoastaan potilasasiakirjoihin merkittyihin tietoihin. Diagnoosit ja -numerot voivat jäädä kiireessä lääkäriltä sanelematta, eikä kirjatun tiedon perusteella voi tehdä aukottomia päätelmiä toteutuneesta toiminnasta, kuten anamneesin ottamisesta tai statuksen tutkimis- Taulukko 1. Taustatiedot TAYS:n kouluikäisten astmaatikkojen aineistosta (n = 372): sairaalassakäynnit, astmalääkkeiden käyttö, atopiatausta. n % SAIRAALASSAKÄYNNIT TUTKIMUSJAKSON AIKANA Astmakontrollikäynnit , , ,1 5 tai useampia 82 22,1 Osastohoitojaksot , ,3 Päivystyskäynnit , , ,7 Käynnit korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärillä , ,0 KNK-käyntien kokonaismäärä , , ,0 6 tai useampia 3 0,8 ASTMALÄÄKKEIDEN KÄYTTÖ 3 β 2 -sympatomimeetti ,2 Inhaloitava kortikosteroidi käytössä jaksoittain 65 17,5 käytössä ympärivuotisesti ,5 Yhdistelmävalmiste 4 käytössä 81 21,8 Muu astmalääke 5 käytössä 7 1,9 ATOPIATAUSTA Atooppinen ekseema tutkimusjakson aikana 6 kyllä ,2 ei ,1 ei kirjattu 14 3,8 Herkistyminen mille tahansa allergeenille (ihopistokoe > 3 mm tai RAST > 0,4 ku/l) 7 kyllä ,6 ei ,2 ei kirjattu 53 14,2 Herkistyminen ruoka-aineille 7 kyllä ,7 ei 66 17,7 ei kirjattu ,5 Herkistyminen eläinpölyille 7 kyllä ,5 ei ,2 ei kirjattu 64 17,2 Herkistyminen siitepölyille 7 kyllä ,9 ei ,8 ei kirjattu 72 19,4 Atopia tai astma 1. asteen sukulaisilla 8 kyllä ,4 ei 69 18,5 ei kirjattu 56 15, potilaalla päivystyskäynti johti osastohoitojaksoon 2 käyntien määrä nenäoireiden vuoksi milloin tahansa ennen viimeistä astmakontrollikäyntiä v tieto kerättiin vuoden 2002 viimeiseltä astmakontrollikäynniltä 4 inhaloitavan kortikosteroidin ja pitkävaikutteisen β2-agonistin yhdistelmä 5 kromoglikaatti tai leukotrieenireseptorin salpaaja 6 kyllä, jos lastentautien lehdellä esiintyi ICD-10-koodi L20.0 tai L27.0 tai sille oli kirjattu selkeästi atooppiseen ekseemaan sopiva statuslöydös 7 tieto lastentautien tai ihotautien lehdiltä tai allergialehdeltä tai laboratoriotulosteista milloin tahansa ennen vuoden 2002 viimeistä astmakontrollikäyntiä 8 1. asteen sukulaisella katsottiin olevan atopia, jos lastentautien tai ihotautien lehdillä oli milloin tahansa ennen vuoden 2002 viimeistä astmakontrollikäyntiä selvästi maininta atop*, allerg*, maitorupi, heinänuha tai siitepölynuha vanhempaan tai sisarukseen viitaten 2947

4 Taulukko 2. Nenäoireiden esiintyminen tutkimusjakson aikana TAYS:n kouluikäisten astmapotilaiden aineistossa (n = 372). n % (95 %:n luottamusväli) Nenäoireisia ,8 (56,8 66,7) Nuha ,6 (35,7 45,7) Nenän tukkoisuus 71 19,1 (15,4 23,3) Useita oireita samalla käynnillä 42 11,3 (8,5 15,0) Erittelemätön maininta nenäoireita 28 7,5 (5,3 10,7) Muu ,5 (2,1 5,9) 1 verenvuoto, allergiaoireita, siitepölyoireita, siitepölyallergiaoireita Taulukko 3. Tästä asiasta tiedettiin h On esitetty, että jopa kolmella neljästä astmapotilaasta on allerginen nuha. h Allergisen nuhan hoitaminen vähentää astmapotilaan päivystyskäyntejä ja sairaalahoitoja. h Allergisen nuhan diagnostiikasta ja hoidosta on olemassa kansainvälisiä ohjeita, joiden noudattaminen voi merkittävästi parantaa hoitotuloksia. Tämä tutkimus opetti h Kouluikäisten astmaa sairastavien lasten allerginen nuha on alidiagnosoitu sairaus. h Lastenlääkärit tutkivat itse astmapotilaidensa nenän harvoin. h Allergialääkkeitä käytti huomattava osa potilaista, mutta vain pienellä osalla oli allergisen nuhan diagnoosi tai allergiseen nuhaan viittaava löydös. Allergialääkkeiden käyttö tutkimusjakson aikana TAYS:n kouluikäisten astmapotilaiden aineistossa (n = 372). n % (95 %:n luottamusväli) Allergialääkkeitä käyttäviä ,0 (42,0 52,1) Oraalinen antihistamiini ,3 (38,3-48,4) Nenään annettava kortikosteroidi 85 22,8 (18,9-27,4) Nenään annettava kromoglikaatti 5 1,3 (0,6-3,1) Nenään annettava antihistamiini 3 0,8 (0,3-2,4) tavasta. Esimerkiksi nenäoireeksi mainittiin tavallisimmin nuha, mutta tämänkaltaisessa tutkimusasetelmassa on mahdotonta eritellä nuhaoireen taustalla olevaa syytä ja erottaa allergista nuhaa esimerkiksi infektionuhasta. Näin ollen kaikki nenäoireisiksi määrittelemämme potilaat eivät välttämättä kärsineet allergisista oireista. Toisaalta on myös osoitettu, että potilailla on taipumus vähätellä nenäoireitaan (18). Tässä tutkimuksessa ei tarkasteltu siedätyshoidon käyttöä allergisen nuhan hoidossa, koska sitä ei ole TAYS:n lastenklinikassa annettu. Havainto allergisen nuhan alidiagnostiikasta on samansuuntainen aiempien tutkimusten kanssa. Kocabasin ym. (19) mukaan vain noin neljänneksellä 3 16-vuotiaista astmaa sairastavista lapsista oli allergisen nuhan diagnoosi potilaskertomuksessa, mutta noin 70 %:lle se voitiin tutkimuksessa asettaa. Diagnoosikriteereinä olivat positiivinen ihopistokoe (> 3 mm) vähintään yhdelle inhalaatioallergeenille ja kyselytutkimuksessa ilmenneet tyypilliset oireet allergeenialtistuksen yhteydessä. Myös muissa potilasryhmissä on havaittu selvää allergisen nuhan alidiagnostiikkaa (20,21). Suosituksen mukaan kaikilta astmaa sairastavilta tulisi kysyä nenäoireiden esiintymistä ja nenä tulisi myös tutkia (6). Anamneesissa tärkeitä seikkoja ovat oireiden laatu (aivastelu, nuha, tukkoisuus), niiden esiintyvyys (kausittain vai jatkuvasti) ja vaikeusaste. Lisäksi kartoitetaan altistuminen allergeeneille ja hengitysilman epäspesifisille ärsykkeille (tupakointi, pölyt, käryt). Anteriorisessa rinoskopiassa kiinnitetään huomiota limakalvojen tilaan (turvotus, väri, erite) sekä mahdollisiin polyyppeihin ja rakennevikoihin (6,22). Oireiden laadulla ja statuslöydöksillä on merkitystä hoitoa suunniteltaessa, sillä esimerkiksi tukkoisuuden hoidossa antihistamiineista ei ole paljon hyötyä, mutta kortikosteroidit sen sijaan vähentävät tukkoisuutta tehokkaasti (23). Tulosten mukaan lastenlääkärit tutkivat melko harvoin potilaidensa nenän eivätkä he juurikaan käyttäneet korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin apua. Oli poikkeuksellista, että nenäoireista kärsivä astmapotilas oli ohjattu nenälääkärin arvioon, ja tämä luultavasti selittää myös korva-, nenä- ja kurkkutautilääkärin diagnosoiman allergisen nuhan harvinaisuuden. Astmaa sairastavien nenän järjestelmällinen tutkiminen ei näytä muuallakaan muodostuneen käytännöksi. Ranskalaistutkimuksen mukaan keuhkolääkärit tutkivat itse nenän 56 %:lta astmapotilaistaan ja konsultoivat korva-, nenä- ja kurkkutautilääkäriä 22 %:ssa tapauksista (24). Kyselytutkimuksessa astmaa hoitavista keuhkolääkäreistä, lastenlääkäreistä ja yleislääkäreistä vain 35 % ilmoitti tutkivansa potilaidensa nenän (25). Aikuisten nenäongelmista osa on muutakin kuin allergista nuhaa (24), mikä vaikuttaa konsultaatioiden määrään. Anteriorinen rinoskopia on yksinkertainen ja nopea perustutkimus. Olisikin tärkeää, että sen suorittamiseen tarvittavat välineet olisivat saatavilla ja niitä käytettäisiin lastenlääkärin vastaanotolla. Allergisen nuhan hoidosta on olemassa selkeitä kansainvälisiä suosituksia (23,26). Lapsille ensisijaislääkkeiksi on suositeltu antihistamiineja, ja vaihtoehtona ovat nenään annettavat kromonit. Nenään annettavia kortikosteroideja suositellaan silloin, jos ensisijaislääkkeillä ei saada riittävää tehoa (26). Osa aineistomme potilaista käytti nenään annettavia kortikosteroideja, vaikka nenää ei ollut tutkittu tai ainakaan tutkimisesta ei ollut merkintää. Nenään annettavien kortikosteroidien käyttöön saattaa liittyä monia systeemisiä ja paikallisiakin haittavaikutuksia, jotka korostuvat erityisesti 2948

5 kortikosteroideja jo muutenkin käyttävillä potilailla (27). Tämänkin seikan vuoksi nenä on syytä tutkia ennen kortikosteroidin määräämistä. Huomattavaa osaa tämän tutkimuksen potilaista hoidettiin antihistamiinilla, vaikka allergisen nuhan diagnoosia ei ollut kirjattu. Aikaisemmassa tutkimuksessa vain 23,6 %:lle oli kirjattu allergisen nuhan diagnoosi, mutta 57,7 % oli käyttänyt lääkitystä nenäoireisiin (19); tosin dekongestanttien käytön mukaanotto kasvattaa lääkitystä käyttäneiden osuutta. TAYS:n potilaista osalla allerginen nuha oli todennäköisesti alihoidettu, kun tarkastellaan nenäoireisten (61,8 %) ja mahdollisesti oireisten (tieto kirjaamatta, 31,5 %) suurta osuutta ja lääkkeiden käyttöä. Sitä paitsi lääkityksen käyttö ei välttämättä poista oireita (20,28). Tulosten perusteella allergisen nuhan hoitamisessa on paljon parantamisen varaa. Astmapotilaan allergisen nuhan hoito on nykykäsityksen mukaan oleellinen osa perussairauden hallintaa (6), ja hoitosuositusten noudattaminen voi merkittävästi parantaa tuloksia (29). Oireiden tunnistamisessa ollaan jo hyvässä vauhdissa, mutta kunnollinen diagnosointi ja hoidon suositusten mukainen toteutus ontuvat vielä. Tämän tutkimuksen tulokset herättävät kysymyksen, miten astmaa sairastavan kouluikäisen allerginen nuha mahtaa olla hoidossa muualla maassa. Kirjallisuutta 1 Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Keuhkolääkäriyhdistys ry:n, Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n ja Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys ry:n asettama työryhmä. Käypä hoito -suositus. Astma. Duodecim 2000;116: päivitys Leynaert B, Neukirch F, Demoly P, Bousquet J. Epidemiologic evidence for asthma and rhinitis comorbidity. J Allergy Clin Immunol 2000;106:S Linneberg A, Henrik Nielsen N, Frølund L, Madsen F, Dirksen A, Jørgensen T. The link between allergic rhinitis and allergic asthma. A prospective population-based study. The Copenhagen Allergy Study. Allergy 2002;57: Bousquet J, Vignola A M, Demoly P. Links beetween rhinitis and asthma. Allergy 2003;58: Bachert C, Vignola AM, Gevaert P, Leynaert B, Van Cauwenberge P, Bousquet J. Allergic rhinitis, rhinosinusitis, and asthma:one airway disease. Immunol Allergy Clin N Am 2004;24: Bousquet J, van Cauwenberge P, Khaltaev N ym. Allergic rhinitis and its impact on asthma (ARIA). J All Clin Immunol 2001;55:S Boulay M-E, Boulet L-P. The relationships between atopy, rhinitis and asthma: patophysiological considerations. Curr Opin All Clin Immunol 2003;3: Bousquet J, Gaugris S, Sazonov Kocevar V ym. Increased risk of asthma attacts and emergency visits among asthma patients with allergic rhinitis: a subgroup analysis of the improving asthma control trial. Clin Exp Allergy 2005;35: Price D, Zhang Q, Kocevar VS, Yin DD, Thomas M. Effect of a concomitant diagnosis of allergic rhinitis on asthma-related heath care use by adults. Clin Exp Allergy 2005;35: Sazonov Kocevar V, Thomas J 3rd, Jonsson L ym. Association between allergic rhinitis and hospital resource use among asthmatic children in Norway. Allergy 2005;60: Thomas M, Sazonov Kocevar V, Zhang Q, Yin D, Price D. Asthma-related health care resource use among asthmatic children with and without concomitant allergic rhinitis. Pediatrics 2005;115: Crystal-Peters J, Neslusan C, Crown WH, Torres A. Treating allergic rhinitis in patients with comorbid asthma: The risk of asthma-related hospitalizations and emergency department visits. J All Clin Immunol 2002;109: Adams RJ, Fuhlbrigge AL, Finkelstein JA, Weiss ST. Intranasal steroids and the risk of emergency department visits for asthma. J All Clin Immunol 2002;109: Corren J, Manning BE, Thompson SF, Hennessy S, Strom BL. Rhinitis therapy and the prevention of hospital care for asthma: A case-control study. J All Clin Immunol 2004;113: Woods L, Craig TJ. The importance of rhinitis on sleep, daytime somnolence, productivity and fatigue. Curr Opin Pulm Med 2006;12: Leynaert B, Neukirch C, Liard R, Bousquet J, Neukirch F. Quality of life in allergic rhinitis and asthma: A population-based study of young adults. Am J Respir Crit Care Med 2000;162: Lowry R. VassarStats: Web Site for Statistical Computation Priftis KN, Drigopoulos K, Sakalidou A, Triga M, Kallis V, Nicolaidiou P. Subjective and objective nasal obstruction assesment in children with chronic rhinitis. Int J Pediatr Otorhinolaryngol 2006;70: Kocabas CN, Civelek E, Sackesen C ym. Burden of rhinitis in children with asthma. Pediatr Pulmonol 2005;40: English summary Allergic rhinitis in asthmatic school-aged children: Do diagnosis and treatment meet the criteria? Background Allergic rhinitis (AR) and asthma are nowadays considered as manifestations of the same disease entity. Most asthma patients have allergic rhinitis. This study aimed to investigate the diagnosis and treatment of AR in asthmatic school-aged children in paediatric practice. Methods The study population consisted of a random sample (n = 400) of 903 asthmatic children aged 7 15 years who were followed up by a Tampere University Hospital paediatrician over a defined study period between 2000 and Two forms were used to collect the data retrospectively from patient records. Results The patient records showed that 21.5% (95%CI %) of the patients were diagnosed with allergic rhinitis. Rhinitis symptoms were present in 61.8% (95%CI %). 44.6% (95%CI %) of the patients had not had a nasal examination. Medication for allergy was used by 47% (95%CI %). Some of the patients whose nose had not been examined or who had negative findings in the nasal examination, used intranasal corticosteroids. Conclusions Allergic rhinitis in asthmatic school-aged children is underdiagnosed and the principles of the treatment are unclear. Proper diagnosis and recommended treatment options should be emphasized in all health care services. Minna Ruokonen M.D. Valkeakoski Social and Health Center minna.ruokonen@uta.fi Minna Kaila Riina Haataja Marita Paassilta 2949

6 20 Nolte H, Nepper-Christensen S, Backer V. Unawareness and undertreatment of asthma and allergic rhinitis in general population. Respir Med 2006;100: Kilpeläinen M. Astma ja allerginen nuha korkeakouluopiskelijoilla esiintyvyys ja riskitekijät. Väitöskirjaselostus. Suom Lääkäril 2002;57: Ruoppi P. Allerginen nuha. Lääkärin käsikirja, 6. uudistettu painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2006: van Cauwenberge P, Bachert C, Passalacqua G ym. Consensus statement on the treatment of allergic rhinitis. Allergy 2000;55: Demoly P, Crampette L, Daures J-P. National survey on the management of rhinopaties in asthma patients by French pulmonologists in everyday practice. Allergy 2003;58: Civelek E, Soyer OU, Gemicioglu B, fiekerel BE. Turkish physicians perception of allergic rhinitis and its impact on asthma. Allergy 2006;61: Bousquet J, van Cauwenberge P, Khaltaev N ym. ARIA in the pharmacy: managemnet of allergic rhinitis symptoms in the pharmacy. Allergy 2004;59: Bielory L, Blaiss M, Fineman SM ym. Concerns about intranasal corticosteroids for overthe-counter use:position statement of the Joint Task Force for the American Academy of Allergy, Asthma and Immunology and the American College of Allergy, Asthma and Immunology. Ann Allergy Asthma Immunol 2006;96: Scadding GK, Richards DH, Price MJ. Patient and physician perspectives on the impact and management of perennial and seasonal allergic rhinitis. Clin Otolaryngol 2000;25: Bousquet J, Lund VJ, van Cauwenberge P ym. Implementation of guidelines for seasonal allergic rhinitis:a randomized controlled trial. Allergy 2003;58: Minna Ruokonen LL, eurolääkäri Valkeakosken sosiaali- ja terveyskeskus minna.ruokonen@uta.fi Minna Kaila lastenallergologian dosentti Tampereen yliopisto, lääketieteen laitos, Lastentautien tutkimuskeskus FinOhta/Stakes Tampere Riina Haataja FM, assistentti Tampereen yliopisto, terveystieteen laitos Marita Paassilta LT, lastentautien erikoislääkäri, lastenallergologi TAYS, lastenklinikka Tampereen yliopisto, lääketieteen laitos, Lastentautien tutkimuskeskus 2950

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle?

Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Mitä allergia ja astma maksaa yhteiskunnalle? Juha Jantunen Allergia- ja astmaliitto, Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti Allergian ja astman kustannukset Suorat kustannukset Epäsuorat tuottavuuskustannukset

Lisätiedot

Mitä astma on? Astma on lasten yleisin pitkäaikaissairaus. Sitä sairastaa noin viisi prosenttia suomalaislapsista. Astma voi alkaa missä iässä tahansa ja oireet voivat olla kausiluonteisia tai ympärivuotisia.

Lisätiedot

Edellytykset siedätyshoidolle

Edellytykset siedätyshoidolle Edellytykset siedätyshoidolle Hoito toteutetaan hoitosuositusten mukaisesti Siedätyshoito Käypä hoito suositus 2011 Siedätyshoidon aloittaa allergisten sairauksien tutkimiseen ja hoitoon perehtynyt lääkäri

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon

Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon Miten astmahoitaja voi auttaa potilasta saavuttamaan hyvän astman hoitotasapainon Mirva Vuorimaa Sairaanhoitaja Tyks 9.3.2017 Hoitajapoliklinikka Tyksin keuhkopoliklinikalla * Toiminta alkoi syyskuussa

Lisätiedot

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit)

LASTEN ALLERGOLOGIA. Lastentautien lisäkoulutusohjelma TAMPEREEN YLIOPISTO. Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Lastentautien lisäkoulutusohjelma LASTEN ALLERGOLOGIA TAMPEREEN YLIOPISTO Vastuuhenkilö: Professori Matti Korppi (lastentaudit) Kouluttajat: Dosentti Minna Kaila, Duodecim (lasten allergologia, näyttöön

Lisätiedot

Allerginen nuha on lapsuusiän yleisimpiä

Allerginen nuha on lapsuusiän yleisimpiä Lasten allergologia Juhani Rinne ja Erkka Valovirta Allerginen nuha on erittäin yleinen vaiva jo lapsuusiällä. Nenäoireiden, tukkoisuuden, aivastelun, kutinan, vuodon ja silmäoireiden ohella siihen liittyy

Lisätiedot

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA. Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF-TYÖPAIKKASEURANTA AMMATTIASTMAN DIAGNOSTIIKASSA Kosteusvaurioastma-koulutus kevät 2010 Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen huippuvirtaus

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä

Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Lasten allergiadieetit vähemmän välttöä, enemmän siedätystä Anna Pelkonen, Dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho-ja allergiasairaala 9.12.2013 JACI 1995;95:1179-90 Kansallinen

Lisätiedot

Erja Helttunen 22.1.2015 kansanterveyshoitaja Kliininen asiantuntija, ylempi AMK Sairaanhoitaja, AMK JET Erikoissairaanhoitaja, la Suomussalmen

Erja Helttunen 22.1.2015 kansanterveyshoitaja Kliininen asiantuntija, ylempi AMK Sairaanhoitaja, AMK JET Erikoissairaanhoitaja, la Suomussalmen Erja Helttunen 22.1.2015 kansanterveyshoitaja Kliininen asiantuntija, ylempi AMK Sairaanhoitaja, AMK JET Erikoissairaanhoitaja, la Suomussalmen terveysasema Vähentää astmaatikkojen päivystyskäyntejä ja

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

TAPAUS-VERROKKITUTKIMUS

TAPAUS-VERROKKITUTKIMUS TAPAUS-VERROKKI TUTKIMUKSEN TYYPIT JA TULOSTEN ANALYYSI Simo Näyhä Jari Jokelainen Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitoksen jatkokoulutusmeeting.3.4.2007 TAPAUS-VERROKKITUTKIMUS Idea Tutkimusryhmät

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet

Lisätiedot

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito

Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Lasten ruoka-aineallergian siedätyshoito Näiden sivujen tarkoituksena on antaa tietoa Sinulle ja perheellesi lasten ruokaaineallergian siedätyshoidosta. Tiedon avulla haluamme auttaa sinua selviytymään

Lisätiedot

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa

Allergiavaroitus! silmät vuotaa. aivastelua. tip tip. Nenä tukossa Allergiavaroitus! aivastelua silmät vuotaa Nenä tukossa tip tip Allergia on hyvin yleinen mutta silti vakava sairaus. Monet aliarvioivat sairautensa ja luulevat kärsivänsä usein vilustumisesta. Nuha, nenän

Lisätiedot

LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011

LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011 LASTEN PISTOSSIEDÄTYSHOIDOT TAYS:SSA v. 2008-2011 Elina Valjakka Syventävien opintojen opinnäyte Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Lokakuu 2014 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSMETODI... 2 2.1

Lisätiedot

Astman Käypä Hoito suositus 2012:

Astman Käypä Hoito suositus 2012: Astman Käypä Hoito suositus 2012: Astmapotilaan seuranta ja kontrollit perusterveydenhuollossa Erkka Valovirta, Professori Filhan asiantuntijalääkäri, Filha ry, www.filha.fi Kliinisen allergologian dosentti,

Lisätiedot

Allergia monilla, kesä kaikilla

Allergia monilla, kesä kaikilla Anna Pelkonen TEEMA: KESÄNUMERO 20 Allergia monilla, kesä kaikilla Lumisen talven jälkeen tulee valoisa ja lämmin kesä. Kaikille kesä ei kuitenkaan ole pelkkää riemua. Aivastuttaa, vesi valuu nenästä tai

Lisätiedot

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa

Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Sietokyvyn lisääminen ruoka-allergiassa Erkka Valovirta, Prof. Asiantuntijalääkäri, Filha ry Lastentautien ja lasten allergisten sairauksien erikoislääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin

Lisätiedot

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia): VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,

Lisätiedot

PIENTEN LASTEN ASTMAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO

PIENTEN LASTEN ASTMAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO PIENTEN LASTEN ASTMAN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO Hanna Kerminen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Lastentaudit Huhtikuu 2009 Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos

Lisätiedot

Astma ja allergia lievenevät Suomessa apteekkien allergiabarometri

Astma ja allergia lievenevät Suomessa apteekkien allergiabarometri Tieteessä alkuperäistutkimus teema Juha Jantunen FT, tutkija Allergia-, iho- ja astmaliitto, Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti juha.jantunen@allergia.fi Tari Haahtela professori emeritus

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 10 maaliskuuta 2016 Mometasoni Versio 1.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Nuha Allerginen nuha on ylähengitysteiden

Lisätiedot

Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry

Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry Allergiaohjaus tiivistettynä Kajaani 12.10.2017 Erja Tommila Projektivastaava, esh Filha ry Atooppinen ekseema - krooninen sairaus Voiteet Perusvoide - ihon kosteuttamiseen yleensä 2 x vrk riittää - sopivin

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto Lastentautien ja lasten

Lisätiedot

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa?

Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Milloin Prednisolonia lasten akuutissa uloshengitysvaikeudessa? Riitta Turunen, LL Virusoppi, Turun yliopisto Lastenklinikka, Turun yliopisto Akuutti uloshengitysvaikeus Määritelmä: Limakalvoturvotus ja

Lisätiedot

Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen

Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen Astma: omahoito ja kontrollien toteutuminen Hanna Tapanainen 11.4.2018 Alueellinen astma- ja allergiakoulutus Filha ja Hyvinkään sairaala Esityksen sisältö Astman omahoito Astman seuranta suositusten mukaan

Lisätiedot

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Liikkujan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Liikkujan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

NIOX VERO. Hengitystietulehdusten mittaamiseen ja hoitoon

NIOX VERO. Hengitystietulehdusten mittaamiseen ja hoitoon NIOX VERO Hengitystietulehdusten mittaamiseen ja hoitoon NIOX VERO NIOX VERO on vieritestauslaite, jolla mitataan astmasta tai muista vastaavista hengitysongelmista kärsivien potilaiden hengitysteiden

Lisätiedot

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism

HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism HMG-CoA Reductase Inhibitors and safety the risk of new onset diabetes/impaired glucose metabolism Final SmPC and PL wording agreed by PhVWP December 2011 SUMMARY OF PRODUCT CHARACTERISTICS New Class Warnings

Lisätiedot

ALLERGIAKYSELYLOMAKE

ALLERGIAKYSELYLOMAKE ALLERGIAKYSELYLOMAKE PHSotey 2013 KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) _/ 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu,

Lisätiedot

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s.

ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX. Erä 1058350. MTnr 0000 Myyntiluvan haltija: Lääketehdas Oy, Lääkekylä, Suomi. Vnr 39 71 65. Vnr 39 71 65. tit q.s. ESIMERKKIPAKKAUS AIVASTUX 12 2015 1058350 Käyt. viim.: 12 2015 Erä 1058350 Aivastux 10 mg 10 tabl. Vnr 04 36 79 Ibuprofen 400 mg Glycerol (85%) Sacchar Constit q.s. Käyttötarkoitus: Allergisen nuhan, allergisten

Lisätiedot

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1

Allergia ja astma. Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja. 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Allergia ja astma Erkki Vartiainen, professori, ylijohtaja 5.9.2012 Esityksen nimi / Tekijä 1 Aikuisväestön sekä lasten ja nuorten astma- ja allergiatutkimukset Pohjois- Karjalassa ja Pitkärannassa 5.9.2012

Lisätiedot

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana

Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Eläinallergian uudelleenarviointi Allergiaohjelman aikana Sami Remes Dosentti, lastenallergologi, oyl KYS Lasten ja nuorten klinikka Kuopio Valtakunnalliset Astma- ja Allergiapäivät 22.-23.1.2015, Helsinki

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa

Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Työkyvyn arviointi keuhkosairauksissa Irmeli Lindström 12.5.2017 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Työkyvyttömyys käsitteenä Perustuu sairausvakuutus-, työeläke-, kansaneläke- sekä ammattitauti-

Lisätiedot

Tutkimusasetelmat. - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla

Tutkimusasetelmat. - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla Tutkimusasetelmat - Oikea asetelma oikeaan paikkaan - Vaikeakin tutkimusongelma voi olla ratkaistavissa oikealla tutkimusasetelmalla Jotta kokonaisuus ei unohdu Tulisi osata Tutkimusasetelmat Otoskoko,

Lisätiedot

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma

Urheilijan astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma Urheilijan astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija -ohjelma KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja urheilun tueksi Fyysis-psyykkissosiaalinen

Lisätiedot

KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018

KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018 KANSALLISEN ALLERGIAOHJELMAN TAVOITTEET JA HAASTEET VUOTEEN 2018 Prof. Erkka Valovirta Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairaudet ja kliininen allergologia, Turun yliopisto

Lisätiedot

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT

Lisätiedot

esimerkkipakkaus aivastux

esimerkkipakkaus aivastux esimerkkipakkaus aivastux Pakkausseloste: Tietoa käyttäjälle Aivastux 10 mg tabletit setiritsiini Lue tämä pakkausseloste huolellisesti ennen kuin aloitat lääkkeen käyttämisen, sillä se sisältää sinulle

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Miten hoidan aikuisen vaikeaa astmaa?

Miten hoidan aikuisen vaikeaa astmaa? Miten hoidan aikuisen vaikeaa astmaa? Timo Erik Helin Erikoislääkäri HYKS/ Iho- ja Allergiasairaala 9.12.2013 1 Vaikean astman määritelmä päivittäiset vaikeat oireet toistuvat pahenemisvaiheet runsas yöoireilu

Lisätiedot

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA:

VSSHP LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI. ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä NIMI: TOIMIPAIKKA: 1 ALLERGIAKYSELYLOMAKE VSSHP KYSELYLOMAKE TÄYTETTY (pv/kk/v) / 20 Rastita X ja/tai alleviivaa oikea vaihtoehto. Täydennä puuttuvat kohdat. LAPSEN SUKU- JA ETUNIMI HETU ÄIDINKIELI suomi ruotsi muu, mikä

Lisätiedot

Noona osana potilaan syövän hoitoa

Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona osana potilaan syövän hoitoa Noona lyhyesti Noona on mobiilipalvelu osaksi potilaan syövän hoitoa Noonan avulla Potilas osallistuu aktiivisesti hoitoonsa raportoimalla hoidon aikaisia haittoja. Hän

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus 15.12.2017 Lappeenranta Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto

Lisätiedot

Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas

Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas Astman lääkehoitoportaat ylös ja alas Alueellinen koulutuspäivä 9.3.2017 VSSHP / TYKS EL Henrik Söderström Mistä astmassa on kyse Astma on pitkäaikainen keuhkosairaus, johon kuuluvat keuhkoputkiston limakalvotulehdus

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström

PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet. Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF TYÖPAIKKASEURANTA uudet ohjeet Keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström PEF= Peak expiratory flow eli uloshengityksen ulosvirtaus Kuvaa suurten hengitysteiden väljyyttä Puhalluksiin vaikuttavat:

Lisätiedot

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018

Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mihin Vältä viisaasti suosituksia tarvitaan ja miten ne tehdään? Jorma Komulainen Yleislääkäripäivät 2018 Mitä teidän tulee tietää minusta? LT, dosentti, lastentautien ja endokrinologian erikoislääkäri

Lisätiedot

Allergian siedätyshoito

Allergian siedätyshoito Allergian siedätyshoito Marja Lindqvist Keski-Suomen shp Keuhkosairaudet Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 Tavoitteet 1. Allergiaoireiden kehittymistä ehkäistään (indikaattori: astman, allergisen nuhan,

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Siedätyshoidon tulevaisuus

Siedätyshoidon tulevaisuus 25.01.2018 Rovaniemi Siedätyshoidon tulevaisuus Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri Kliinisen allergologian dosentti Keuhkosairauksien ja kliinisen allergologian yksikkö, Turun yliopisto

Lisätiedot

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?

Lisätiedot

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio

Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito. M-talon auditorio Aikuisten astmapotilaiden seuranta ja omahoito M-talon auditorio 30.11.2017 ESH:sta PTH:on, kun Astman hoitotasapaino on tyydyttävä Lääkityksestä on tehty B-lausunto Omahoito-ohjeet on annettu (nuoren)

Lisätiedot

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa

Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Liikunta terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa Jyrki Kettunen Dosentti, ft Arcada Nykytila Liikunta on jäänyt riittämättömäksi keinoksi vaikuttaa terveyden ylläpitämiseen ja monien sairauksien

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview

Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview Adult ADHD Self-Report Scale-V1.1 (ASRS-V1.1) Symptoms Checklist from WHO Composite International Diagnostic Interview World Health Organization 2009 All rights reserved. Based on the Composite International

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn. Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Nuorena alkaneen astman vaikutus miesten työkykyyn Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työikäisen väestön yleistyvä sairaus Astman esiintyvyyden on todettu 12-kertaistuneen

Lisätiedot

Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala

Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala Henrikka Aito Ylilääkäri, Lastentaudit HUS, Porvoon sairaala 5.4. 2017 Työryhmä Askolan tk Loviisan tk Porvoon tk Sipoon tk Porvoon lääkärikeskus Porvoon apteekki Porvoon sairaala < 12-vuotiaan lapsen

Lisätiedot

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla

Siedätyshoito. Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen. Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Siedätyshoito Allergiaohjelman 2. Päätavoite: Väestön sietokyvyn lisääminen Spesifisesti allergian siedätyshoidolla Kansallinen allergiaohjelma 2008-2018 Erkka Valovirta, Prof. Filha, asiantuntijalääkäri

Lisätiedot

LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA

LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA LASTEN ASTMAN MINIOHJELMA - osana valtakunnallista ASTMAOHJELMAa 1994-2004 Työryhmämuistio 2002 Hengitys ja Terveys ry Sisällys Taustaa s. 3 Työryhmä s. 3 Ohjelman sisältö s. 4 Ohjelman toteutus s. 4 Ohjelman

Lisätiedot

Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka

Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka Allerginen lapsi neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Mika Mäkelä Vastaava ylilääkäri, dosentti Lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri HYKS, Iho- ja allergiasairaala, Allergiaklinikka Allergioiden

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri

Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria. Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Keuhkoahtaumataudin varhaisdiagnostiikka ja spirometria Esko Kurttila Keuhkosairauksien ja työterveyshuollon erikoislääkäri Epidemiologia N. 10%:lla suomalaisista on keuhkoahtaumatauti Keuhkoahtaumatauti

Lisätiedot

Pitkäaikaissairaudet ja psyyke

Pitkäaikaissairaudet ja psyyke Lasten ruoka allergiat ja psyyke Ayl Liisa Viheriälä HYKS, Lasten ja nuorten sairaala. Lastenpsykiatrian konsultaatioyksikkö 19.4.2007 Pitkäaikaissairaudet ja psyyke psyykkiseen kehitykseen ja hyvinvointiin

Lisätiedot

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia):

Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3, tms.): Luokkatunnus (merkitse A, B, C, tms., tai jätä tyhjäksi mikäli ei ole rinnakkaisluokkia): VASTAAJAN TUNNUS: OIREKYSELY Alakoulut Kyselylomakkeen täyttöpäivämäärä: / 20 Lapsen etunimi: Lapsen sukunimi: Lapsen ikä: Sukupuoli: Poika 1 Tyttö 2 Koulun nimi: Kunta: Luokkanumero (merkitse 1, 2, 3,

Lisätiedot

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta?

Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Miten arvioidaan hoidon vaikuttavuutta? Minna Kaila, professori Terveydenhuollon hallinto Lastentautien ja terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tdk minna.kaila(at)helsinki.fi

Lisätiedot

Never ending story -käsihygieniahavainnointi käytännössä

Never ending story -käsihygieniahavainnointi käytännössä Never ending story -käsihygieniahavainnointi käytännössä 42. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 16. 17.3.2016 Helena Ojanperä osastonhoitaja/hygieniahoitaja, sh,ttm PPSHP/OYS infektioiden torjuntayksikkö

Lisätiedot

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti

Urheilijan allergiat ja astma. Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti Urheilijan allergiat ja astma Jari Parkkari, ylilääkäri, dosentti Terve Urheilija ohjelma UKK-instituutti KYMPPIYMPYRÄ Tietoa ja taitoa kehittävän, terveyttä edistävän ja vammoja ehkäisevän liikunnan ja

Lisätiedot

Miten astma ja allergia pitää huomioida ammatinvalinnassa?

Miten astma ja allergia pitää huomioida ammatinvalinnassa? Miten astma ja allergia pitää huomioida ammatinvalinnassa? Irmeli Lindström, Keuhkosairauksien el, Työterveyslaitos Kuvat: Markku Ojala Atooppiset sairaudet suomalaisilla varusmiehillä Latvala J et al

Lisätiedot

Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa

Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa Astman diagnostiikka ja hoidon työnjako perusterveydenhuollossa 1.Käynti - lääkärin vastaanotto Astman selvittely - diagnostiikka Oireileva potilas. Ajanvaraus(hoitaja)- Hoidon tarpeen arvio Varataan aika

Lisätiedot

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu

Risto Raivio Ylilääkäri, Kliinisen osaamisen tuen yksikön päällikkö Projektipäällikkö, Terveydenhuollon avovastaanottotoiminnan palvelusetelikokeilu Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa Tutkimus Tampereen yliopistollisen sairaalaan erityisvastuualueen ja Oulun kaupungin terveyskeskuksissa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto 2016. http://urn.fi/urn:isbn:978-952-03-0178-1

Lisätiedot

SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET

SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET SPIROMETRIAN UUDET VIITEARVOT TULKINTAPERIAATTEET Kirsi Timonen, ylilääkäri, Kliininen fysiologia ja isotooppitutkimukset, Sairaalafysiologian yksikkö, ksshp TYÖRYHMÄ, MOODI 2015 Anssi Sovijärvi (pj) Annette

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit, depressio

Käypä hoito -indikaattorit, depressio 1 Käypä hoito -indikaattorit, depressio Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Depressio Käypä hoito suositukseen (2014). Käypä hoito -työryhmä on nostanut suosituksesta keskeisiksi implementoitaviksi

Lisätiedot

Lataa Potilaan tutkiminen. Lataa

Lataa Potilaan tutkiminen. Lataa Lataa Potilaan tutkiminen Lataa ISBN: 9789516562943 Sivumäärä: 309 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 33.01 Mb Potilaan tutkiminen -oppaassa perehdytään keskeiseen lääkärin perustaitoon: potilaan tutkimiseen

Lisätiedot

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke

Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Härkätien terveyskeskuksen astman hoitopolun kehittämishanke Sairaanhoitaja (astmahoitaja) Katja Matikka Terveyskeskuslääkäri Maarten de Vocht 9.3.2017 Härkätien kartalla Valtakunnallisen astma-ohjelman

Lisätiedot

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö

Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Sydämen vajaatoimintapotilaan ohjauksen kehittämistyö Projektikoordinaattori Sydämen vajaatoimintapotilaan potilasohjauksen kehittämistyön taustaa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella vajaatoimintaa

Lisätiedot

Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu / Julkaistu

Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu / Julkaistu Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2016 Reslitsumabi Annikka Kalliokoski, Vesa Mustalammi / Kirjoitettu 28.9.2016 / Julkaistu 7.11.2016 Cinqaero 10 mg/ml infuusiokonsentraatti, liuosta varten, Teva Pharmaceuticals

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Keuhkoahtaumatauti 2007

Keuhkoahtaumatauti 2007 Keuhkoahtaumatauti 2007 Maailmanlaajuisesti jopa 16 miljoonaa ihmistä sairastaa keuhkoahtaumatautia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan 56 85 prosenttia tautitapauksista saattaa olla diagnosoimatta (Kinnula,

Lisätiedot

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan?

Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Milloin ruokasiedätys on valmis klinikkaan? Valtakunnalliset astma- ja allergiapäivät Biomedicum, Helsinki, 22.-23.1.2015 Dos. Petri Kulmala, lastenallergologi Sidonnaisuudet Tarvitaanko ruokasiedätystä?

Lisätiedot

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015

UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA. Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 UNIAPNEAPOTILAAN CPAP- LAITEHOITOON SITOUTUMINEN POTILASOHJAUKSELLA Minna Kellokumpu- Räsänen 15.10.2015 Sisältö määritelmiä uniapneatauti potilasohjaus ja hoitoon sitoutuminen mitä opimme? Tutkimustuloksia

Lisätiedot

SAV? Milloin CT riittää?

SAV? Milloin CT riittää? SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin

Lisätiedot

A llerginen nuha on erittäin yleinen,

A llerginen nuha on erittäin yleinen, Jura Numminen Allerginen nuha Allergisen nuhan lääkehoidossa ei ole tapahtunut suuria muutoksia viime vuosina. Oireenmukainen lääkitys räätälöidään potilaskohtaisesti oirekuva ja oireiden vaikeus huomioiden.

Lisätiedot

Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU

Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU Pekka Malmberg Kliinisen fysiologian dosentti Osastonylilääkäri Hyks Iho- ja allergiasairaala SPIROMETRIAN TULKINTA UUDISTUU Mitä spirometrialla mitataan? O 2 Keuhkosairaudet vaikuttavat yleisimmin keuhkojen

Lisätiedot

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos

Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Astmaatikko työelämässä Irmeli Lindström Keuhkosairauksien erikoislääkäri Työterveyslaitos Työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksen valtakunnallinen seminaari 23.11.2010 Helsingin yliopisto Työikäisen

Lisätiedot

Lapsen allergisen nuhan hoito

Lapsen allergisen nuhan hoito NÄIN HOIDAN Pirkko Ruoppi Lapsen allergisen nuhan hoito Lapsen allerginen nuha ei useinkaan ole pelkkä nenä vaiva, vaan se voi vaikuttaa monella tavoin haitallisesti yleiseen hyvinvointiin. Nuhaan ja nenän

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto

Valintakoe klo Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Valintakoe klo 13-16 12.5.2015 Liikuntalääketiede/Itä-Suomen yliopisto Mediteknia Nimi Henkilötunnus Tehtävä 1 (max 8 pistettä) Saatte oheisen artikkelin 1 Exercise blood pressure and the risk for future

Lisätiedot

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia

Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:

Lisätiedot