Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
|
|
- Amanda Heikkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmasta saavutetun yhteisen kattavan toimintasuunnitelman (JCPOA) toimeenpano alkoi muutoksia Irania koskeviin rajoittaviin toimenpiteisiin Kokous U/E/UTP-tunnus UTP 39/2006 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Iranin ydinohjelmaneuvotteluissa saavutettiin yhteinen kattava toimintasuunnitelma (Joint Comprehensive Plan of Action, JCPOA) Wienissä Iranin sekä E3/EU+3 -ryhmän (Ranska, Iso-Britannia, Saksa ja EU sekä Kiina, Venäjä ja USA) kesken. Iran vahvistaa JCPOA:ssa, että se ei missään olosuhteissa kehitä eikä hanki ydinasetta. YK:n, EU:n ja USA:n Iranin ydinohjelman johdosta asettamat pakotteet sitoudutaan puolestaan purkamaan sovitussa aikataulussa JCPOA:ssa asetettujen edellytysten täyttyessä. YK:n turvallisuusneuvosto vahvisti JCPOA:n yksimielisesti hyväksymällään päätöslauselmalla 2231 (2015). JCPOA:n täytäntöönpano tapahtuu 10 vuoden aikana ja se on jaettu vaiheisiin (Adoption Day, Implementation Day, Transition Day, Termination Day). EU-pakotteiden osalta tässä vaiheessa tarvittavat säädösmuutokset hyväksyttiin ns. Adoption Day'nä Niiden soveltaminen alkoi kuitenkin vasta , kun IAEA (International Atomic Energy Agency, Kansainvälinen atomienergiajärjestö) vahvisti hallintoneuvostolleen ja YK:n turvallisuusneuvostolle Iranin täyttäneen tietyt JCPOA:ssa tekemänsä sitoumukset (ns. Implementation Day). Aseita ja muita puolustustarvikkeita koskevia kieltoja sovelletaan kuitenkin vielä enintään kahdeksan vuotta (ns. Transition Day'hin saakka) ja ydinteollisuuteen liittyviä sensitiivisiä tuotteita ja teknologiaa koskevia rajoituksia vielä kymmenen vuotta Adoption Day'stä (ns. Termination Day'hin saakka). JCPOA:lla on vaikutusta vain Iranin ydinohjelman johdosta asetettuihin pakotteisiin. Iranin ihmisoikeustilanteen johdosta asetetut EUpakotteet pysyvät voimassa entisessä laajuudessaan. USA vahvisti tietyt pakotelainsäädäntöään koskevat poikkeukset (waivers), poisti henkilöitä ja yhteisöjä pakotelistoiltaan sekä kumosi joitakin presidentin antamia määräyksiä (executive orders). USA:n Iranin-kaupan osalta asettamat kiellot yhdysvaltalaisille tahoille jäävät vielä suurelta osin voimaan; poikkeuksen muodostavat siviili-ilmailu, elintarvikkeet ja matot sekä yhdysvaltalaisten yritysten ulkomaiset tytäryhtiöt sellaisten liiketoimien osalta, jotka ovat sopusoinnussa JCPOA:n ja USA:n lainsäädännön kanssa. Toissijaisia eli ei-yhdysvaltalaisiin tahoihin kohdistuvia pakotteita (secondary sanctions) sovelletaan edelleen suhteessa liiketoimiin, joita tehtäisiin USA:n pakotelistaamien henkilöiden tai yhteisöjen kanssa tai jotka ovat vastoin tiettyjä
2 2(5) JCPOA:n ulkopuolisia rajoituksia. JCPOA:lla ei ole vaikutusta pakotteisiin, joita USA on asettanut esimerkiksi Iranin ihmisoikeustilanteen tai terrorismille antaman tuen johdosta. Jos Iranin todetaan rikkoneen JCPOA:ta seuraavan kymmenen vuoden aikana, YK:n turvallisuusneuvosto voi palauttaa YK-pakotteet yhdenkin pysyvän jäsenensä sitä vaatiessa (ns. snap-back-mekanismi). EU-tasolla tämä mahdollisuus toteutettiin suspendoimalla ne pakotteet, joita ei JCPOA:n mukaisesti voida soveltaa enää Implementation Day'n jälkeen. Tarvittaessa pakotteet olisivat siten nopeasti palautettavissa voimaan. Suomen kanta Suomi on pitkäjänteisesti tukenut pyrkimyksiä saada aikaan neuvotteluratkaisu Iranin ydinohjelmaan. JCPOA ei poista kaikkia ongelmia Euroopan maiden ja Yhdysvaltain sekä Iranin väliltä - kuten erimielisyyttä ihmisoikeuskysymyksistä - mutta sen myötä poistui yksi iso kompastuskivi lännen ja Iranin välisissä suhteissa. JCPOA ei myöskään ratkaise laajempia alueellisia ongelmia. Saudi-Arabian ja sunnijohtoisten arabimaiden sekä Israelin syvä epäluulo Irania ja ydinohjelmasopua kohtaan voi lientyä vain ajan kuluessa riippuen Iranin politiikasta ja alueellisen dynamiikan kehityksestä. Pitkällä tähtäimellä JCPOA:n odotetaan vahvistavan rauhaa ja vakautta Lähi-idässä. Tämä edellyttää Iranilta ja alueen muilta valtioilta rakentavaa ulkopolitiikkaa ja roolia alueen kriisien ratkaisemiseksi. Iranin ja Saudi-Arabian tulisi pyrkiä liennyttämään jännitteitä ja käyttää vaikutusvaltaansa alueen kriisien ratkaisemiseen rauhanomaisesti. Molempien yhteistyö on oleellista niin Syyrian rauhanprosessin kuin Jemenin rauhanponnistelujen edistämiseksi. Ratkaisun myötä voidaan tehdä kansainvälistä yhteistyötä Iranin kanssa entistä laajaalaisemmin, sillä se avaa uusia mahdollisuuksia Iran-suhteiden tiivistämiselle ja laajentamiselle poliittisella ja kaupallisella puolella. Samanaikaisesti on edelleen seurattava tarkasti JCPOA:n toimeenpanoa ja korostettava Iranin vastuullisuutta kansainvälisessä toiminnassa. Vain ydinohjelmasopimuksen täysi toimeenpano yhdistettynä IAEA:n laajamittaiseen valvontaan voi vakuuttaa kansainvälisen yhteisön Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudesta ja sopimuksen myötä syntyneen uuden tilanteen pysyvyydestä. IAEA:n rooli JCPOA:n toimeenpanon valvonnassa on keskeinen. IAEA valvoo toimeenpanoa säännöllisin tarkastuksin ja raportoi IAEA:n hallintoneuvostolle ja YK:n turvallisuusneuvostolle Iranin sitoumusten noudattamisesta. Suomi on tukenut IAEA:n työtä Iranin suhteen myös taloudellisesti. JCPOA ja sen toimeenpano on tärkeä edistysaskel myös ydinaseiden leviämisen estämisessä. JCPOA vahvistaa joukkotuhoaseita koskevaa kansainvälistä sopimuspohjaa ml. ydinsulkusopimusta (NPT). Ydinohjelmasovun myötä Iran on palaamassa osaksi globaalia taloutta, mikä tarjoaa ainutlaatuisen mielenkiintoiset markkinat kansainvälisille yrityksille. Yli 400 miljardin US dollarin nouseva talous tulee harvoin osaksi kansainvälisiä markkinoita, kuten Iran nyt. Maata voi pitää viimeisenä suurena ja "koskemattomana" markkina-alueena. Suomalaisyritysten kiinnostus Iranin markkinoita kohtaan onkin lisääntynyt ja kyselyt Team Finland -verkostolle ovat kasvaneet huomattavasti.
3 3(5) Pääasiallinen sisältö EU on kohdistanut rajoittavia toimenpiteitä (pakotteita) Iraniin sen ydinohjelman vuoksi vuodesta 2007 alkaen ja maan ihmisoikeustilanteen vuoksi vuodesta 2011 alkaen. Voimassa oleva Iranin ydinohjelman vastainen pakotejärjestelmä perustuu neuvoston päätökseen 2010/413/YUTP ja asetukseen (EU) N:o 267/2012 myöhemmin tehtyine muutoksineen. Näiden mukaan sovelletaan edelleen seuraavia pakotteita: - vientikiellot: ohjusteknologian valvontajärjestelyn luetteloon sisältyvät tuotteet ja muut tuotteet, jotka voivat edistää ydinasejärjestelmien kehittämistä, sekä aseet ja muut puolustustarvikkeet samoin kuin edellisiin liittyvä tekninen apu, välityspalvelut ja rahoitus - tuontikiellot: ohjusteknologian valvontajärjestelyn luetteloon sisältyvät tuotteet sekä aseet ja muut puolustustarvikkeet - vientirajoitukset (vienti edellyttää ennakkolupaa): ydinalan viejämaiden ryhmän luettelossa mainitut ja muut ydinteollisuuteen liittyvät sensitiiviset tuotteet ja teknologia, tietyt ohjelmistopaketit, raakametallit ja puolivalmisteet sekä grafiitti samoin kuin edellisiin liittyvä tekninen apu, välityspalvelut ja rahoitus - kuljetusrajoitukset suppeammassa muodossa - varojen jäädyttäminen ja kielto luovuttaa varoja (luettelo on aikaisempaa lyhyempi, mm. suurin osa pakotelistatuista iranilaisista pankeista poistui luettelosta alkaen) - maahantulo- ja kauttakulkukielto (luettelo on aikaisempaa lyhyempi). Jatkossakin viejän tulee siis Iraniin suuntautuvan kaupan osalta varmistua siitä, että voimassa olevat pakotteet eivät kiellä kyseisten tuotteiden vientiä tai edellytä siltä ennakkolupaa ja että liiketoimeen ei liity pakotelistattuja henkilöitä tai yhteisöjä. Aikaisemmin käytössä ollut varainsiirtomenettely (ulkoasiainministeriölle tehtävät ennakkoilmoitukset tai lupahakemukset), jolla EU-sääntelyn mukaisesti seurattiin varainsiirtoja iranilaiselle henkilölle, yhteisölle tai elimelle tai iranilaiselta henkilöltä, yhteisöltä tai elimeltä, jäi pois käytöstä alkaen. Pakotelistalta poistetut iranilaispankit voivat nyt liittyä SWIFT-järjestelmään ja yhteistyö niiden kanssa on mahdollista. Osa ydinteollisuuteen liittyvien sensitiivisten tuotteiden ja teknologian viennistä edellyttää jatkossa TN:n suostumusta, ennen kuin kansalliset viranomaiset voivat myöntää vientiluvan. TN:n apuna toimii sekakomissio, jonka muodostavat JCPOAneuvotteluosapuolet ja jonka koordinaattorina toimii EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja. Sekakomissiolla on pakotteisiin liittyvien tehtävien lisäksi myös riitojenratkaisurooli tilanteissa, joissa jonkun osapuolen katsottaisiin rikkovan JCPOA:ta. TN:n alainen pakotekomitea ja sitä avustanut asiantuntijapaneeli lopettivat toimintansa JCPOA:n toimeenpanopäivän myötä. EU:n Iranin ihmisoikeustilanteen johdosta asettamat pakotteet jäävät JCPOA:n ulkopuolelle ja pysyvät siten voimassa entisessä laajuudessaan.
4 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot 4(5) UM/OIK-10 Sari Mäkelä, puh UM/ALI-10 Kirsikka Lehto-Asikainen, puh UM/POL-20 Lauri Hirvonen, puh UM/TUO-30 Heikki Karri, puh EUTORI-tunnus EU/2016/0064, EU/2016/0044 Liitteet Viite
5 5(5) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00537 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 13.05.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 17.6.,
Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen lopputulos ja Irania koskevat rajoittavat toimenpiteet
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01039 POL-30 Kelhu Johanna(UM) 24.07.2015 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Iranin ydinohjelmaa koskevien neuvottelujen lopputulos ja Irania koskevat
Kansainväliset pakotteet
Kansainväliset pakotteet EU:n vientivalvonta ja pakotteet 5.3.2013 Ulkoasiainministeriö Oikeuspalvelu Kansainvälisen oikeuden yksikkö OIK-10@formin.fi, p. 09 160 55742 Johdanto 1. Yleistä pakotteista Tavoitteet
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00195 ITÄ-10 Nissinen Hanna(UM) 12.02.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Venäjä huippukokous Brysselissä 28.1.2014; tulokset
Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston 4. helmikuuta 2019 hyväksymät neuvoston päätelmät Iranista.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. helmikuuta 2019 (OR. en) 5744/19 MOG 7 CFSP/PESC 57 CONOP 9 IRAN 2 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Asia:
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM POL-30 Lamminpää Leea(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö UTP-KIRJE UM2014-00373 POL-30 Lamminpää Leea(UM) 20.03.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Ulkoasiainvaliokunta Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n siviilikriisinhallintaoperaation
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2015-00383 ITÄ-20 Veikanmaa Henrik(UM) 09.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Euroopan unionin ja Ukrainan välinen huippukokous 27.4.2015
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys Kanadassa järjestettävästä EU Kanada-huippukokouksesta.
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-01149 ASA-20 Mutanen Anne(UM) 16.09.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Asia EU-Kanada-huippukokous 26.9. U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus Ohessa lähetetään
Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Valko-Venäjään kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden muuttaminen
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01336 POL-30 Kelhu Johanna(UM) 16.10.2015 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 29.10,
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201600819 POL30 Virkkunen Helena(UM) 02.08.2016 Asia Ehdotus EU:n vakautta ja rauhaa edistävää välinettä (IcSP) koskevan asetuksen muuttamisesta Kokous U/E/UTPtunnus
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2015 C(2015) 6823 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.10.2015, kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua koskevan yhteisön valvontajärjestelmän
Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Euroopan unionin prioriteetit Yhdistyneiden kansakuntien (YK) 70. yleiskokouksessa
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01110 POL-30 Kelhu Johanna(UM), Oikari Emmi(UM) 17.09.2015 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/Euroopan unionin prioriteetit Yhdistyneiden kansakuntien
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0026/9. Tarkistus. Mario Borghezio, Harald Vilimsky ENF-ryhmän puolesta
8.2.2017 A8-0026/9 9 1 kohta 1. suhtautuu myönteisesti siihen, että neuvosto on ryhtynyt käsittelemään Bosnia ja Hertsegovinan EUjäsenyyshakemusta ja että sille on toimitettu asiasta kysely, ja odottaa
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
18.10.2015 L 274/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET NEUVOSTON ASETUS (EU) 2015/1861, annettu 18 päivänä lokakuuta 2015, Iraniin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.2.2015 COM(2015) 48 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tietyn kolmannen maan antaman lainsäädännön ekstraterritoriaalisen soveltamisen
EU/YUTP/ EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01474 POL-30 Heikkinen-Hindrén Janna(UM) 12.12.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiassa neuvoston päätös. Vaiteliaisuus poistettu, neuvoston
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Ulkoasiainministeriö MINVA UM
Ulkoasiainministeriö MINVA UM2016-00093 POL-30 Lee Stefan(UM) 27.01.2016 Viite Asia EU:N ULKOMINISTERIEN EPÄVIRALLINEN GYMNICH-KOKOUS 5.-6.2.2016 AMSTERDAMISSA EU:n ulkoministerien epävirallinen Gymnich-kokous
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET
ULKOASIAINMINISTERIÖ 15.9.2005 Oikeudellinen osasto Kansainvälisen oikeuden yksikkö 1 (25) YHDISTYNEIDEN KANSAKUNTIEN JA EUROOPAN UNIONIN VOIMASSA OLEVAT PAKOTTEET Listassa on lueteltu YK:n ja EU:n kansainvälisiä
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:
Vientilupamenettelyt
Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014 (3) On aiheellista rajoittaa tiettyjen kaksikäyttötuotteiden ja -teknologian vientiä neuvoston asetuksen (EY) N:o 428/2009 mukaisesti ja rajoittaa tiettyjen niihin liittyvien
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
III EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN V OSASTOA SOVELTAMALLA ANNETUT SÄÄDÖKSET
28.2.2007 Euroopan unionin virallinen lehti L 61/49 III (Euroopan unionista tehtyä sopimusta soveltamalla annetut säädökset) EUROOPAN UNIONISTA TEHDYN SOPIMUKSEN V OSASTOA SOVELTAMALLA ANNETUT SÄÄDÖKSET
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Kelhu Johanna(UM)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01134 POL-30 Kelhu Johanna(UM) 10.09.2015 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 14.9, vaiteliaisuuspyyntö
Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM RMO Jaakkola Henri(VM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201900002 RMO Jaakkola Henri(VM) 11.01.2019 JULKINEN Asia Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan keskuspankille: Kolmas edistymiskertomus
Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö PERUSMUISTIO YM HAKA von Troil Charlotta(YM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö PERUSMUISTIO YM2019-00047 HAKA von Troil Charlotta(YM) 12.02.2019 Asia Aloite uudesta laaja-alaisesta kansainvälisestä ympäristöalan sopimuksesta (Global Pact for the
VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00229 VNEUS Siivola Heli(VNK) 13.03.2018 Asia EU:n kehittäminen; institutionaaliset kysymykset Kokous U/E/UTP-tunnus E 96/2017 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01705 ITÄ-10 Vuori-Kiikeri Anu(UM) 10.12.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU-Venäjä -huippukokoukseen valmistautuminen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
ANNEX LIITE. asiakirjaan. komission delegoitu asetus
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.6.2018 C(2018) 3572 final ANNEX LIITE asiakirjaan komission delegoitu asetus tietyn kolmannen maan lainsäädännön soveltamisen ekstraterritoriaalisilta vaikutuksilta sekä siihen
Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta
Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 6.11.2014 JOIN(2014) 37 final 2014/0323 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS Syyrian tilanteen johdosta
PÄÄTÖKSET Euroopan unionin virallinen lehti L 195/39
27.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 195/39 PÄÄTÖKSET NEUVOSTON PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä heinäkuuta 2010, iin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä ja yhteisen kannan 2007/140/YUTP kumoamisesta
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00163 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 12.02.2016 PYYDETÄÄN VAITELIAISUUTTA Vaiteliaisuuspyyntö, kunnes asiasta neuvoston päätös. Neuvoston päätös asiasta tehty 25.2.,
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) 6133/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 89 CFSP/PESC 125 COAFR 65 CONUN 50 COARM 59 NEUVOSTON PÄÄTÖS Keski-Afrikan
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97
Asia Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n 39. yleiskokouksen päätöslauselma lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2016-00355 VTO Mänttäri Janne(LVM) 31.10.2016 Asia Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n 39. yleiskokouksen päätöslauselma lentoliikenteen päästöjen
(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET
7.8.2018 L 199 I/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/1100, annettu 6 päivänä kesäkuuta 2018, tietyn kolmannen maan lainsäädännön
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Suomi on tyytyväinen neuvottelutulokseen ja kannattaa sopimuksen allekirjoittamista.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-00068 ASA-40 Jokinen-Gavidia Johanna(UM) 25.01.2017 Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Afganistanin islamilaisen tasavallan yhteistyösopimus kumppanuudesta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM POL-30 Virkkunen Helena(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00187 POL-30 Virkkunen Helena(UM) 18.02.2016 JULKINEN Asia EU/YUTP/EDUSKUNNALLE TIEDOTTAMINEN/EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia Kokous U/E/UTP-tunnus
Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Asia Euroopan komission tulkintaohje Israelin vuoden 1967 jälkeen miehittämillä alueilla tuotettujen tuotteiden alkuperän merkitsemisestä
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01501 ALI-10 Eloranta Elina(UM) 17.11.2015 JULKINEN Asia Euroopan komission tulkintaohje Israelin vuoden 1967 jälkeen miehittämillä alueilla tuotettujen tuotteiden
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista
LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista TEAM FINLAND-KIERTUE, KOUVOLA 4.5.2017 Timo Vuori, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Keskuskauppakamarin
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kaksikäyttötuotteiden
LIITE EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT. 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE. Tiedote FI - PE 305.
31 EUROOPPA-NEUVOSTO GÖTEBORG PUHEENJOHTAJAVALTION PÄÄTELMÄT 15. ja 16. kesäkuuta 2001 LIITE 33 LIITTEET Liite I Julkilausuma ballististen ohjusten leviämisen ehkäisemisestä...sivu 35 Liite II Julkilausuma
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM
Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 23.11.2016 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Uusi käytäntö: UTP selonteko + puolustuspoliittinen selonteko
PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin
KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA
KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA KANSAINVÄLISEN OIKEUDEN KÄSIKIRJA LAURI HANNIKAINEN TIMO KOIVUROVA TIETOSANOMA Tietosanoma ja Lauri Hannikainen 2014 ISBN 978-951-885-375-9 KL 33.1 Tietosanoma Bulevardi
Ukrainan tapahtumien johdosta käyttöön otetut EU:n pakotejärjestelmät
Ukrainan tapahtumien johdosta käyttöön otetut EU:n pakotejärjestelmät Vientivalvontaklinikka 21.8.2014 Ulkoasiainministeriö Oikeuspalvelu Kansainvälisen oikeuden yksikkö Neljä pakotejärjestelmää Ukrainan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2011 KOM(2011) 704 lopullinen 2011/0310 (COD) C7-0395/11 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kaksikäyttötuotteiden vientiä, siirtoa, välitystä ja kauttakulkua
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Lapin alueellinen maanpuolustuksen jatkokurssi 1.11.2017 Timo Kantola Apulaisosastopäällikkö/UM Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM
Maa- ja metsätalousministeriö MINVA MMM2015-00413 RO Fallenius Sanna-Helena(MMM) 18.05.2015 Viite Asia Epävirallinen maatalous- ja kalastusneuvoston kokous, Riika 31.5.-2.6.2015 Kokouksen aihe: Luonnonmukainen
KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA
KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA Heikki Karri ja Melissa Säilä Ulkoasiainministeriö, vientivalvontayksikkö (TUO-30) globaaleilla markkinoilla, 5.3.2013 KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA PÄHKINÄNKUORESSA
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa. Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti
Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka muutoksessa Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 28.1.2019 Turvallisuuspoliittinen tilanne kiristynyt Jännitteet Euroopassa kasvaneet Venäjän ja lännen ristiriitojen
8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta
8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen
Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi
ICC - INFO 14.8.2013 Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi Esittely - Maailmantalouden tila ja suunta World Economic Survey 3 / 2013 Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi 1 World
PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/CE/SE/fi 1
PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/SE/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: BELGIAN KUNINGASKUNTAA, BULGARIAN TASAVALTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA,
PUBLIC. 5007/18 VVP/sh DGC 1C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2018 (OR. en) 5007/18 LIMITE
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. tammikuuta 2018 (OR. en) 5007/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: LIMITE PUBLIC CORLX 4 CFSP/PESC 4 RELEX 2 COASI 4 COARM 4 CONUN 4 FIN 4 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A
OSASTO OIKEUDELLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 89 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 15.03.2004 VOIMASSAOLOAIKA TOISTAISEKSI TOIMIVALTA Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevista yleisistä suuntaviivoista
Asiat, joista käydään keskustelu (II) 27. Neuvoston 16. huhtikuuta 2018 pidettävä istunto (ulkoasiat): Valmistelu
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. huhtikuuta 2018 (OR. en) 7739/1/18 REV 1 OJ CRP2 13 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 11. huhtikuuta 2018 (klo