Raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella"

Transkriptio

1 Katsaus tieteessä Maarit Mentula LT, osastonlääkäri HUS, Kätilöopiston sairaala, naistentaudit ja synnytykset Oskari Heikinheimo LKT, dosentti, osastonylilääkäri HUS, Kätilöopiston sairaala, naistentaudit ja synnytykset Raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella Vaikka Suomessa raskaudenkeskeytykset tehdään yhä varhaisemmilla raskausviikoilla, on toisen raskauskolmanneksen keskeytysten määrä pysynyt samana, ja meillä niitä on tehty jonkin verran enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Toisen raskauskolmanneksen raskaudenkeskeytys tehdään lääkkeellisesti. Tässä vaiheessa tehtävään keskeytykseen liittyy enemmän haittavaikutuksia kuin varhaisempaan keskeytykseen. Erityisesti kaavinnan tarve ja kipu sekä tulehdusriski lisääntyvät. Noin kolmasosalle raskaudenkeskeytyksessä olleista tehdään uusi keskeytys. Toistuvien raskaudenkeskeytysten määrä on viime aikoina ollut kasvussa. Muusta kuin sikiön poikkeavuuteen liittyvästä syystä toisen raskauskolmanneksen keskeytykseen hakeutuvalla on suurentunut riski päätyä uuteen raskaudenkeskeytykseen. kirjallisuutta 1 Gissler M, Ulander VM, Hemminki E, Rasimus A. Declining induced abortion rate in Finland: data quality of the Finnish abortion register. Int J Epidemiol 1996;25: Heino A, Gissler M, Soimula A. Raskaudenkeskeytykset Tilastoraportti/THL 32/2011 Suomen virallinen tilasto, Terveys. 3 Heino A, Gissler M. Pohjoismaiset raskaudenkeskeytykset THL 9/ Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä: Heikinheimo O, Hellbom E, Martikainen H ym. Raskaudenkeskeytys. Duodecim 2007;123: Sedgh G, Henshaw S, Singh S, Ahman E, Shah IH. Induced abortion: estimated rates and trends worldwide. Lancet 2007:370: Lee E, Ingham R. Why do women present late for induced abortion? Best Pract Res Clin Obstet Gynaecol 2010;24: Drey EA, Foster DG, Jackson RA, Lee SJ, Cardenas LH, Darney PD. Risk factors associated with presenting for abortion in the second trimester. Obstet Gynecol 2006;107: Mentula MJ, Niinimäki M, Suhonen S, Hemminki E, Gissler M, Heikinheimo O. Young age and termination of pregnancy during the second trimester are risk factors for repeat second-trimester abortion. Am J Obstet Gynecol 2010;203:107.e Mentula MJ, Niinimäki M, Suhonen S, Hemminki E, Gissler M, Heikinheimo O. Immediate adverse events after second trimester medical termination of pregnancy: results of a nationwide registry study. Hum Reprod 2011;26: Vertaisarvioitu VV Raskaudenkeskeytyksiä tehdään Suomessa vähän verrattuna muihin länsi- ja Pohjoismaihin. THL:n ylläpitämästä kattavasta rekisteristä ilmenee, että Suomessa tehdään toiseksi vähiten raskaudenkeskeytyksiä maailmassa (1,2). Vuonna 2011 maassamme tehtiin yhteensä raskaudenkeskeytystä eli 8,7 keskeytystä tuhatta vuotiasta naista kohden (2). Vastaavat luvut muissa Pohjoismaissa ovat 12,1 17,8 (3). Tästä huolimatta raskaudenkeskeytys on Suomessakin yksi yleisimmistä naistentautialan toimenpiteistä. Raskaus voidaan Suomessa keskeyttää raskausviikoille 20+0 asti ja sikiön vaikean poikkeavuuden takia raskausviikoille 24+0 asti (4). Toisen raskauskolmanneksen aikaisten eli raskausviikoilla tehtävien keskeytysten osuus kaikista keskeytyksistä vaihtelee eri maissa 5 15 % välillä, ja on Suomessa 5 7 %, eli noin 700 vuosittain (2,3,5). Sikiön poikkeavuuteen liittyvistä syistä Suomessa tehdään noin 3 % kaikista ja noin 40 % toisen raskauskolmanneksen keskeytyksistä (2). Myöhään toisella raskauskolmanneksella eli 22 raskausviikolla tai sen jälkeen tehdään Suomessa vuosittain 0,5 % keskeytyksistä (2). Suomessa raskaudenkeskeytykset siirtyivät 2000-luvulla aikaisempaa varhaisemmille raskausviikoille. Vuonna 2011 keskeytyksistä 93 % tehtiin ennen 12:ta raskausviikkoa ja 56 % ennen 8:aa raskausviikkoa (2). Kuitenkin meillä toisen raskauskolmanneksen keskeytysten osuus kaikista keskeytyksistä on pitkään ollut muuttumaton, ja suurempi kuin muissa Pohjoismaissa (taulukko 1) (2,3). Maiden välinen vertailu on hankalaa, koska ainoastaan Suomen tilastoissa kuvataan keskeytykseen hakeutuvien taustatietoja ja keskeytyksen syitä yksityiskohtaisesti (2). Näin ollen ainoa tunnettu ero Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä on raskaudenkeskeytyksen useampiportainen hakuprosessi, jossa potilas asioi ensin perusterveydenhuollossa ja sitten sairaalan poliklinikalla (taulukko 2). Lähes kaikki toisen raskauskolmanneksen keskeytykset Suomessa tehdään Valviran luvalla (4). Nämä seikat saattavat osaltaan selittää myöhäisten keskeytysten osuutta Suomessa. Myös Britanniassa on samankaltainen raskaudenkeskeytysten hakujärjestelmä kuin Suomessa, ja esimerkiksi Lontoossa hakuprosessista aiheutuu keskimäärin kahden viikon (vaihteluväli 7 21 päivää) viive keskeytyksen suorittamiselle (6). Myöhäisen keskeytyksen erityispiirteitä Suomessa suuri määrä toisen raskauskolmanneksen keskeytyksistä tehdään sikiön sairauden tai poikkeavuuden vuoksi. Näiden raskaudenkeskeytysten varhaistaminen vaatisi poikkeavuuksien toteamista mahdollisimman aikaisin. Muista kuin sikiön terveyteen liittyvistä syistä myöhäiseen keskeytykseen hakeutuvilla on useita yhteisiä piirteitä. He ovat nuorempia, alempaa sosiaaliluokkaa, harvemmin naimisissa tai kotoisin suurista kaupungeista, ja heillä on vähemmän aiempia synnytyksiä kuin varhaisemmilla raskausviikoilla keskeytykseen hakeu- 917

2 katsaus Taulukko 1. Tilastotietoja raskaudenkeskeytyksistä vuodelta 2009 (3,5). Maa/alue Keskeytykset/ vuotiasta naista Taulukko 2. Raskauden keskeyttämispäätöksen tekijät ja lailliset keskeytysperusteet Suomessa (2,4). Lausunnon antajana voi toimia kunnan, kuntayhtymän tai valtion palveluksessa oleva lääkäri tai lääkäri, jolla on Valviran myöntämät lausunnonantajalääkärin oikeudet. Päätöksentekijä Raskauden kesto, vk Keskeytyksen peruste Yksi lääkäri Kaksi lääkäriä Raskauden kestosta riippumatta Valvira > Keskeytysten osuus toisella raskauskolmanneksella, % Suomi 9 7 Koko maailma 29 1 Eurooppa (ilman Itä-Eurooppaa) 19 1 Ruotsi 18 6 Tanska 13 4 (v 2006) Norja 14 < 4 Islanti 12 < 4 1 keskeytyksiä/ vuotiasta naista Raymond EG, Grimes DA. The comparative safety of legal induced abortion and childbirth in the United States. Obstet Gynecol 2012;119: Lohr PA, Hayes JL, Gemzell- Danielsson K. Surgical versus medical methods for second trimester induced abortion. Cochrane database of systematic reviews 2008:CD < 17 v ikä raskauden alkaessa 40 v ikä raskauden alkaessa 4 synnytystä Raskaus ja/tai synnytys on uhka naisen hengelle tai terveydelle Synnytys ja lapsen hoito olisivat huomattava rasitus Raskaus on alkanut väkisinmakaamisesta Äidin tai isän sairaus vakavasti rajoittaa kykyä hoitaa lasta Aina (ellei naisen henki- tai terveysindikaatio) Lääkärin päätös on kielteinen Sikiöllä epäillään tai on todettu sairaus tai vamma (4) tuvilla (7,8). Kun Suomessa raskaudenkeskeytystä hakeva on tyypillisimmin vuotias, on toisella raskauskolmanneksella muusta kuin sikiön terveydestä johtuvasta syystä keskeytystä hakeva usein alle 20-vuotias (kuvio 1) (2,8). Tämä hedelmällisen iän alkupäässä olevien naisten hakeutuminen keskeytykseen raskauden myöhemmässä vaiheessa on huomionarvoinen seikka. Toisella raskauskolmanneksella tehtävään keskeytykseen liittyy myös suurempi haittavaikutusten riski kuin varhaisempaan keskeytykseen (9). Raskaudenkeskeytys on keskimäärin varsin turvallinen toimenpide. Kuoleman riski on raskaudenkeskeytyksessä häviävän pieni, esimerkiksi synnytykseen verrattuna se on 0,6 vs. 8,8/ (10). Komplikaatioiden riski on suhteessa vielä tätäkin pienempi (10). Keskeytysmenetelmät Suomessa toisen raskauskolmanneksen raskaudenkeskeytys on vuosikymmeniä tehty lääkkeiden avulla (2). Tällä hetkellä suositeltavin lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen menetelmä on antiprogestiini mifepristonin ja prostaglandiini E 1 -johdannaisen, misoprostolin, yhdistelmä (4,11). Raskaus voidaan keskeyttää pelkästään misoprostolilla, jos mifepristonin käyttö ei ole mahdollista (12). Vaihtoehtoinen menetelmä olisi kohdunkaulan laajennus ja kohdun tyhjennys (11). Laparotomiateitse tehtävää raskaudenkeskeytystä ei suositella, koska siinä komplikaatioriski on selvästi suurempi, ja samaa luokkaa kuin keisarileikkauksessa tai kohdunpoistossa (11). Sekä lääkkeellinen raskaudenkeskeytys mifepristonin ja misoprostolin yhdistelmällä että kohdunsuun kirurginen laajennus ja kohdun tyhjennys ovat tehokkaita ja turvallisia menetelmiä (11). Lääkkeellinen keskeytys on kivuliaampi, siihen liittyy enemmän verenvuotoa, ja 8 30 % potilaista tarvitsee kaavintatoimenpidettä istukan poistamiseksi (11). Turvallinen ja tehokas kirurginen keskeytys on taitoa vaativa menetelmä, jonka suorittajaksi tarvitaan erikoislääkäri ja jatkuvasti tarpeeksi toimenpiteitä taidon ylläpitämiseksi (11,13). Suomessa raskaudenkeskeytykset tehdään eri puolilla maata pienissä terveydenhuollon yksiköissä. Lääkkeellinen menetelmä ei ole niin riippuvainen suorittajan kokeneisuudesta kuin kirurginen, ja saattaa soveltua paremmin olosuhteisiimme. Lääkkeellisen keskeytyksen vasta-aiheet Ehdottomia vasta-aiheita lääkkeelliselle raskaudenkeskeytykselle on vähän, ja vain 0,2 0,4 % toisen raskauskolmanneksen keskeytyksistä epäonnistuu eli sikiö ei synny (14,15). Näin ol- 918

3 tieteessä kuvio 1. Ensimmäistä kertaa toisen raskauskolmanneksen keskeytykseen hakeutuvien ikä ja keskeytyksen peruste. Vuosina raskaudenkeskeytyksessä olleen naisen tiedot. Keskeytysten määrä, n Gemzell-Danielsson K, Lalitkumar S. Second trimester medical abortion with mifepristone-misoprostol and misoprostol alone: a review of methods and management. Reprod Health Matters 2008:16: Davies M, Anderson R, Belfield T, Dhillon C. Royal College of Obstetricians and Gynaecologists (RCOG). The care of women requesting induced abortion org.uk 14 Ashok PW, Templeton A, Wagaarachchi PT, Flett GM. Midtrimester medical termination of pregnancy: a review of 1002 consecutive cases. Contraception 2004:69:51 8. Naisen ikä, v Keskeytyksen peruste Rasitus Ikä < 17 v Ikä > 40 v 4 synnytystä Sikiön terveys Äidin terveys len lääkkeellisen menetelmän miltei yksinomainen käyttö toisen raskauskolmanneksen raskaudenkeskeytyksissä on harvoin ongelma. Vasta-aiheina lääkkeelliselle keskeytykselle on pidetty lääkeaineallergiaa, suurentunutta verenvuodon riskiä, lisämunuaisen vajaatoimintaa tai systeemistä kortikosteroidilääkitystä, porfyriaa, vaikeaa anemiaa, lääkehoidolle reagoimatonta astmaa sekä sepelvaltimotautia tai sen suurentunutta riskiä (4). Mifepristoni- tai misoprostoliallergia on harvinainen (16). Verenvuotoriski- tai anemiapotilaille myös kirurginen keskeytys toisella kolmanneksella olisi vaativa tehtävä, ja keskeytys voidaankin hoitaa lääkkein osasto-olosuhteissa, kun otetaan huomioon perussairaudet. Mifepristonin antiglukokortikoidivaikutuksen vuoksi lisämunuaisen vajaatoimintaa sairastavien ja jatkuvaa systeemistä kortikosteroidihoitoa tarvitsevien potilaiden kortikoidiannosta lisätään muutaman päivän ajaksi (4). Vain hoidolle reagoimaton vaikea astma voi estää misoprostolin käytön (16). Misoprostolin aiheuttamista sydäninfarkteista yli 40-vuotiaille potilaille on muutama kuvaus. Näillä potilailla on ilmeisimmin ollut havaitsematta jäänyt sydän- ja verisuonitauti (16). Aiemmat keisarileikkaukset eivät ole lääkkeellisen keskeytyksen este toisella raskauskolmanneksella, vaikka niihin liittyy 1 2 %:lla sektioarven repeämän riski (17,18). Useamman keisarileikkauksen jälkeen tehtävässä lääkkeellisessä keskeytyksessä voidaan misoprostolin annosta myös pienentää (200 µg:n annokseen asti) (18). Lääkkeellisen keskeytyksen toteutus Vaikka potilas on keskustellut asiasta perusterveydenhuollossa, päätös raskaudenkeskeytyksestä varmistetaan sairaalan poliklinikalla. Tarvittaessa järjestetään tueksi tulkki, psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja, sosiaalihoitaja tai sairaalapastori. Raskauden kesto varmistetaan kaikukuvauksella. Sukupuoliteitse tarttuvat taudit (klamydia, tarvittaessa tippuri, HIV, hepatiitit) suljetaan tarpeen mukaan pois ja tarkistetaan veriryhmä (4). Harkinnan mukaan voidaan tehdä Papa-koe. Jos raskaus on kestänyt yli 12+0 viikkoa, keskeytyspäätös ohjataan aina Valviraan (lomakkeet AB1, AB2, sikiövauriossa AB3). Raskaudenkeskeytys ei edellytä Suomen kansalaisuutta eikä alaikäinen tarvitse vanhempien lupaa keskeytykselle (4). Toisen raskauskolmanneksen lääkkeellinen raskaudenkeskeytys alkaa 200 mg:n mifepristonitabletin ottamisella polikliinisesti, ja lääkemääräyksen antanut lääkäri on keskeytyksen suorittaja (4). Keskeytys jatkuu osastolla 1 2 vuorokauden kuluttua emättimeen annettavalla µg:n misoprostoliannoksella, ja tarvittaessa 400 µg:n annoksia toistetaan aina viiteen annokseen asti vuorokaudessa (4). Mifepristonin ja misoprostolin antoväli voi olla yksi tai kaksi vuorokautta, vaikka kohdun herkkyys misoprostolille on voimakkaimmillaan

4 katsaus 15 Mentula M, Suhonen S, Heikinheimo O. One- and two-day dosing intervals between mifepristone and misoprostol in second trimester medical termination of pregnancy a randomized trial. Hum Reprod 2011;26: Hausknecht R. Mifepristone and misoprostol for early medical abortion: 18 months experience in the United States. Contraception 2003:67: Berghella V, Airoldi J, O Neill A, Einhorn K, Hoffman M. Misoprostol for second trimester pregnancy termination in women with prior caesarean: a systematic review. BJOG 2009:116: Fawzy M, Abdel-Hady E. Midtrimester abortion using vaginal misoprostol for women with three or more prior cesarean deliveries. Int J Gynaecol Obstet 2010:110: Hou S, Zhang L, Chen Q, Fang A, Cheng L. One- and two-day mifepristone-misoprostol intervals for second trimester termination of pregnancy between 13 and 16 weeks of gestation. Int J Gynaecol Obstet 2010:111: Chai J, Tang OS, Hong QQ ym. A randomized trial to compare two dosing intervals of misoprostol following mifepristone administration in second trimester medical abortion. Hum Reprod 2009:24: Diedrich J, Drey E. Induction of fetal demise before abortion. Contraception 2010;81: Hamoda H, Ashok PW, Flett GM, Templeton A. Analgesia requirements and predictors of analgesia use for women undergoing medical abortion up to 22 weeks of gestation. BJOG 2004:111: Hamoda H, Ashok PW, Flett GM, Templeton A. A randomized trial of mifepristone in combination with misoprostol administered sublingually or vaginally for medical abortion at weeks gestation. Hum Reprod 2005b;20: Fiala C, Swahn ML, Stephansson O, Gemzell-Danielsson K. The effect of non-steroidal anti-inflammatory drugs on medical abortion with mifepristone and misoprostol at weeks gestation. Hum Reprod 2005:20: Grimes D, Smith MS and Witham AD. Mifepristone and misoprostol versus dilation and evacuation for midtrimester abortion: a pilot randomised controlled trial. BJOG 2004:111: Kelly T, Suddes J, Howel D, Hewison J, Robson S. Comparing medical versus surgical termination of pregnancy at weeks of gestation: a randomised controlled trial. BJOG 2010:117: Ashok PW, Templeton A, Wagaarachchi PT, Flett GM. Factors affecting the outcome of early medical abortion: a review of 4132 consecutive cases. BJOG 2002:109: Mentula M, Heikinheimo O. Risk factors of surgical evacuation following second trimester medical termination of pregnancy. Contraception 2012;86: tunnin kuluttua mifepristonitabletin ottamisesta (14,15,19). Kahden vuorokauden antoväli soveltuu paremmin synnyttämättömille ja niille, joiden raskauden kesto on yli 16 viikkoa (15). Samanaikaisesti annettujen mifepristonin ja misoprostolin teho on huonompi, samaa luokkaa kuin pelkän misoprostolin (12,20). Lääkkeellinen keskeytys mifepristonin ja misoprostolin yhdistelmällä johtaa raskauden keskeytymiseen %:ssa tapauksista vuorokauden sisällä misoprostolin aloituksesta (14,15). Raskauden keskeytymiseen (aika misoprostolin aloituksesta sikiön syntymiseen) kuluu keskimäärin 7 8 tuntia, ja yleensä tarvitaan kolme misoprostoliannosta (15). Tuoreen Käypä hoito -suosituksen mukaan naiselle, jonka raskaus on kestänyt 22 viikkoa tai yli, tulee esitellä mahdollisuus sikiön kuolettamiseen sikiön sydämeen pistettävällä kaliumkloridilla ennen keskeytyksen aloittamista, vaikka tutkimusnäyttö aiheesta on vähäinen (4,13,21). Jälkivuoto toisen raskauskolmanneksen keskeytyksen jälkeen kestää keskimäärin päivää, ja sairausloman tarve on keskimäärin kolme päivää (15). Rh-negatiivisille potilaille annetaan aina anti-d-immunoglubuliini (4). Maidonnousun estämiseksi olisi suositeltavaa antaa 1 mg kabergoliinia, jos raskaus on kestänyt 16 viikkoa (4). Lääkkeellisen keskeytyksen haittavaikutukset Vakavat haittavaikutukset, kuten kohdun repeäminen tai runsas verenvuoto, ovat harvinaisia toisen raskauskolmanneksenkin lääkkeellisissä keskeytyksissä, ja niiden esiintyvyys on samankaltainen kuin kirurgisessa keskeytyksessä (11). Runsas verenvuoto liittyy tyypillisesti istukan ongelmalliseen irtoamiseen (12). Verensiirtoa vaativan vuodon riski näissä keskeytyksissä on noin 1 % (14,15). Lääkkeellisen keskeytyksen lievempiä haittavaikutuksia ovat kipu, keskeytyksen pitkä kesto, lisääntynyt kaavinnan tarve, tulehdus ja keskeytyslääkkeiden aiheuttamat sivuvaikutukset (11). Mitä pitemmällä raskaus on, sitä enemmän lääkkeelliseen keskeytykseen liittyy kipua (11). Kipua esiintyy tyypillisimmin muutaman tunnin kuluessa prostaglandiinin annosta (12,22). Toisen raskauskolmanneksen lääkkeellisessä keskeytyksessä kivuliaimpia ovat nuoret naiset, myöhäisemmillä raskausviikoilla keskeyttävät ja ne naiset, joiden raskaudenkeskeytys kestää normaalia pitempään ja annetun misoprostolin määrä on suuri (22). Misoprostolin antoreitti vaikuttaa kiputuntemukseen; annosteluun emättimen kautta liittyy vähemmän kipua kuin lääkkeenantoon kielen alle tai nielaistuna (23). Ensilinjan kipulääkkeitä raskaudenkeskeytyksessä ovat steroideihin kuulumattomat tulehduskipulääkkeet (NSAID), jotka eivät hidasta toisenkaan raskauskolmanneksen prostaglandiineilla suoritettavaa keskeytystä (24). Valtaosassa toisella raskauskolmanneksella tehtävistä keskeytyksistä tarvitaan opiaattilääkitystä (15). Toisella raskauskolmanneksella tehtävä lääkkeellinen raskaudenkeskeytys kestää pidempään kuin ensimmäisellä kolmanneksella (7 8 tuntia vs. 2 5 tuntia). Tämä koskee erityisesti synnyttämättömiä ja niitä naisia, joiden raskaus on kestänyt yli 16 viikkoa (14,15). Lääkkeellisen keskeytyksen pidempi kesto ja kivun tuntemukset ovat saaneet potilaat Yhdysvalloissa ja Britanniassa toivomaan kirurgista keskeytystoimenpidettä toisella raskauskolmanneksella (25,26). Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko tämä potilaiden toive Suomessa, jossa potilaat saavat valita alle 12 viikon raskaudenkeskeytyksen tavan, ja 90 %:ssa se on lääkkeellinen (2). Yhdysvalloissa taas valtaosa keskeytyksistä tehdään kirurgisesti (25). Toisen raskauskolmanneksen lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä joudutaan tekemään kaavinta useammin kuin ensimmäisen kolmanneksen lääkkeellisessä keskeytyksessä (9,11). Kun alle 9 raskausviikolla tehdään kaavinta 2 6 %:lle potilaista, niin toisella raskauskolmanneksella vastaava luku on 5 40 % (9,11,27). Myöhäisen raskaudenkeskeytyksen jälkeen tehtävälle kaavinnalle altistavat potilaan korkeampi ikä, tarvittavan prostaglandiinin suurempi määrä, aiempi kaavinta ja pidemmälle edennyt raskaus keskeytyshetkellä (14,28). Suomessa tehdään kaavinta toisen raskauskolmanneksen keskeytyksissä useammin kuin lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen alun perin käyttöön ottaneessa Skotlannissa (31 40 % vs. 8 9 %) (14,15). Suomessa kaavinta suoritetaan usein keskeytyksen nopeuttamiseksi sikiön synnyttyä ellei istukka synny noin tunnin sisällä, ja vain 23 %:ssa kaavinnan aiheena on runsas verenvuoto (15). 920

5 tieteessä 29 Green J, Borgatta L, Sia M ym. Intervention rates for placental removal following induction abortion with misoprostol. Contraception 2007:76: Suhonen S, Heikinheimo O, Tikka M, Haukkamaa M. The learning curve is rapid in medical termination of pregnancy first-year results from the Helsinki area. Contraception 2003:67: Schaff E. Mifepristone: ten years later. Contraception 2010:81: Wildschut H, Both MI, Medema S, Thomee E, Wildhagen MF, Kapp N. Medical methods for mid-trimester termination of pregnancy. Cochrane database of systematic reviews (Online) 2011:CD Nor Azlin M, Abdullah HS, Zainul Rashid M, Jamil MA. Misoprostol (alone) in second trimester terminations of pregnancy: as effective as Gemeprost? J Obstet Gynaecol 2006:26: Tang OS, Schweer H, Seyberth HW, Lee SW, Ho PC. Pharmacokinetics of different routes of administration of misoprostol. Hum Reprod 2002;17: Steinberg JR. Later abortions and mental health: psychological experiences of women having later abortions--a critical review of research. Womens Health Issues 2011;21:S Virk J, Zhang J, Olsen J. Medical abortion and the risk of subsequent adverse pregnancy outcomes. N Engl J Med 2007;357: Pohdinta Suunnittelemattomat raskaudet ovat tavallisia. Raskaudenkeskeytykseen päädytään usein puutteellisen ehkäisyn seurauksena (2). Vaikka Suomessa tehdään raskaudenkeskeytyksiä vähän muihin länsimaihin verrattuna, tulisi niitä pyrkiä edelleen vähentämään. Olisi myös pyritkuvio 2. Kaavinnan tarpeellisuuteen onkin syytä kiinnittää huomiota. Selkeää ohjetta siitä, kuinka kauan tulee odotella istukan spontaania tai miso prostolilla aiheutettua syntymistä ei ole, mutta neljänkään tunnin odotteluun ei ole liittynyt vakavien komplikaatioiden riskiä (15,29). Kaikkiaan kaavintojen määrä toisen raskauskolmanneksen keskeytyksissä on jatkuvasti vähentynyt, koska nimenomaan keskeytyksen kuluessa osastolla pian sikiön syntymän jälkeen niitä tehdään vähemmän (kuvio 2). Tälle seikalle ei liene muuta selitystä kuin toimenpiteen oppiminen, joka nähtiin myös silloin, kun ensimmäisen raskauskolmanneksen lääkkeellisiä keskeytyksiä aloitettiin (30,31). Kaavintatoimenpide muuttuu vaikeammaksi, kun raskaus on edennyt pitemmälle. Lääkkeellisen keskeytyksen yhteydessä tehdyssä kaavinnassa kohdun puhkeamisen riski on 1,5 5 % toisella ja 0,7 % ensimmäisellä raskauskolmanneksella (9,15). Oksitosiinin tai misoprostolin hyödyllisyydestä istukan tai sen osien irrottamisessa toisen raskauskolmanneksen keskeytyksen jälkeen ei ole näyttöä. Raskaudenkeskeytys lisää sisäsynnytintulehduksen riskiä. Toisen raskauskolmanneksen Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen yhteydessä tehdyn kaavinnan tarpeen muutos. Tiedot vuosina ensimmäisen (matalampi pylväs) ja toisen (korkeampi pylväs) raskauskolmanneksen keskeytyksistä. Kaavinnat, % ,8 (69,1 81,0) 62,0 (56,5 67,9) 53,7 (49,2 58,5) Kaavinnat Keskeytyksen aikana Seurannassa 42,4 (37,9 47,1) 39,1 (34,9 43,5) 38,4 (43,2 42,8) 35,3 (31,1 39,7) Vuosi keskeytyksen jälkeen tulehduksen esiintyvyys on 3 10 %, joka on kaksinkertainen verrattuna ensimmäisen raskauskolmanneksen keskeytyksen jälkeisen tulehduksen esiintyvyyteen (9,14,15). Tulehdus liittyy yleensä kohtuun jääneeseen raskauskudokseen (9,15). Lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen liittyy usein maha-suolikanavan oireita, pahoinvointia, oksentelua ja ripulia, jotka ovat yhteydessä erityisesti prostaglandiinin käyttöön (12). Nämä haittavaikutukset ovat usein lieviä ja vähäisempiä annosteltaessa misoprostolia emättimeen kuin esim. suun kautta (32). Neljännekselle potilaista joudutaan antamaan pahoinvointilääkettä (15). Misoprostolin käyttöön liittyy myös lämmönnousua, ja selkeä kuume nousee noin 7 %:lle (33). Lämmönnousu vaihtelee miso prostolin annoksen, annostelureitin ja annostelutiheyden mukaan (34). Raskaudenkeskeytys niinkin myöhään kuin toisella raskauskolmanneksella ei lisää psyykkistä sairastavuutta (35). Yksittäinen lääkkeellinen raskaudenkeskeytys toisella raskauskolmanneksella ei myöskään altista komplikaatioille seuraavassa raskaudessa (36). Toistuva keskeytys Kolmannekselle tai jopa puolelle kerran raskauden keskeyttäneistä tehdään uusi keskeytys (6). Toistuvan keskeytyksen riskitekijöitä ovat paitsi aiempi keskeytys, myös synnyttäneisyys, nuori ikä, vakiintumaton parisuhde, kuuluminen alempaan sosiaaliluokkaan, kesken oleva opiskelu, tupakointi ja keskeytyksen jälkeisen ehkäisyn aloituksen viivästyminen (8,37). Mitä nuorempi keskeyttäjä on, sitä suurempi on uuden keskeytyksen riski (8). Jos toisen raskauskolmanneksen keskeytys tehdään muusta kuin sikiön terveydestä johtuvasta syystä, se on riskitekijä toistuvalle ja erityisesti toistuvalle toisen raskauskolmanneksen keskeytykselle verrattuna ensimmäisen raskauskolmanneksen keskeytykseen (8). Raskaudenkeskeytysmenetelmä ei vaikuta toistuvan keskeytyksen riskiin (38). 921

6 katsaus 37 Heikinheimo O, Gissler M, Suhonen S. Age, parity, history of abortion and contraceptive choices affect the risk of repeat abortion. Contraception 2008;78: Niinimäki M, Pouta A, Bloigu A ym. Frequency and risk factors for repeat abortions after surgical compared with medical termination of pregnancy. Obstet Gynecol 2009:113: Ames C, Norman W. Preventing repeat abortion in Canada: is the immediate insertion of intrauterine devices postabortion a cost-effective option associated with fewer repeat abortions? Contraception 2012;85:51 5. sidonnaisuudet Kirjoittajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuutensa seuraavasti (ICMJE:n lomake): Maarit Mentula: Ei sidonnaisuuksia. Oskari Heikinheimo: Konsultointi (Bayer Oy,Bayer AG, MDS), luentopalkkiot (Bayer AG, MSD, Algol), korvaus käsikirjoituksen valmistelusta (Bayer AG), lisenssituotot ja tekijänpalkkiot (Kustannus Oy Duodecim), osakkeet/ optiot (OHeikinheimo consulting Oy). tävä minimoimaan viiveitä keskeytyksen järjestämisessä. Toisen raskauskolmanneksen keskeytyksiä, joihin liittyy suurempi haittavaikutusten riski, tulisi erityisesti pyrkiä vähentämään (9). Kuitenkaan rajoituksilla ei ole missään maassa saatu keskeytysten määrää vähennettyä tai turvallisuutta lisättyä (6). Ratkaisu keskeytysten määrän vähentämiseen löytynee helposti tavoitettavista ja yhteiskunnan järjestämistä ehkäisypalveluista. Nykyisellään Suomessa annetaan ehkäisyneuvontaa raskaudenkeskeytyksen yhteydessä sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa English summary > in english Termination of pregnancy during the second trimester of pregnancy (4). Ehkäisyneuvolassa asioiva ja varsinkin keskeytykseen tuleva nuori tulisi nähdä erityisenä haasteena ja paneutua toimivan ehkäisyn löytämiseen. Senhetkisen raskaudenkeskeytyksen suhteen neuvonta tulee liian myöhään, mutta toistuvan keskeytyksen riskiin lienee mahdollista vaikuttaa. Pelkkä ehkäisyneuvonta vaikuttaa tehottomalta estämään toistuvia keskeytyksiä (39). Kohdunsisäinen ehkäisy sen sijaan näyttää vähentävän toistuvia keskeytyksiä ja saattaa näin olla yhteiskunnankin kannalta edullista ja kustannustehokasta (39). n Lääkärikompassi kouluttaa Practical tips and strategies 17. and Scientific writing The purpose of this course is to offer tips and suggestions to improve the speed and quality of your publishing in English. This will be a workshop where the participants learn to improve their scientific writing in English through specific editing techniques. You will also learn to be aware of the cultural differences that directly affect your writing in English. Designed as a two-day workshop, the main objective of this course is to learn to identify and produce the most important elements in English scientific writing. The first day offers a series of exercises and points to ponder, whereas the second day offers you an opportunity to apply these tips and strategies in an "Editing Clinic". During the second day, you will be taught a ten-step editing process that you will apply to texts in class. Further information Lecturer Kathleen Moore, UTA, Aalto University Location Finnish Medical Association, Mäkelänkatu 2, 6. floor, Helsinki Course fee VAT 24 % Registration or phone (09) not later than two weeks before the course 922LKOMP ilmoituspohjat.indd 3 Suomen Lääkärilehti / vsk 68

7 tieteessä english summary Maarit Mentula M.D., Ph.D., Senior Physician Helsinki University Central Hospital, Kätilöopisto Maternal Hospital Oskari Heikinheimo M.D. Ph.D., Docent, Head of Department Helsinki University Central Hospital, Kätilöopisto Maternal Hospital Termination of pregnancy during the second trimester of pregnancy In Finland, terminations of pregnancy (TOP) are occurring at earlier gestational weeks than before. However, the rate of second trimester (between 13 and 24 weeks of gestation) TOP has remained unchanged (approx 7% of all TOPs). Compared with other Nordic countries, Finland has a lower overall incidence of TOP, but slightly more second trimester TOPs. In Finland second trimester TOP is performed medically using mifepristone and misoprostol. Increasing gestational age is associated with an increased risk of complications, especially increased need of surgical evacuation, more intense pain and increased risk of infection. One third of the Finnish women who undergo TOP end up repeating the procedure and this number is increasing. Second trimester TOP for non-fetal indications especially increases the risk of repeat TOP. 922a

Toistuvat raskaudenkeskeytykset Suomessa 1983 2009

Toistuvat raskaudenkeskeytykset Suomessa 1983 2009 tieteessä Anna Heino VTM, FM, erikoissuunnittelija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tieto-osasto anna.heino@thl.fi Mika Gissler FT, VTM, tutkimusprofessori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tieto-osasto

Lisätiedot

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS

NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Keskenmenon hoito GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS Miten valitsen hoidon? Potilaan toiveet Logistiikka Keskenmenon tyyppi Alkuraskauden verenvuoto

Lisätiedot

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen

Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua

Lisätiedot

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS

Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta. Gynaecologi Practici Helsinki Maarit Niinimäki OYS Lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen seuranta Gynaecologi Practici Helsinki 20.1.2012 Maarit Niinimäki OYS A request for abortion Templeton & Grimes NEJM 2011 17-v opiskelija tulee vastaanotolle ei-toivotun

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013

Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013 Raskaudenkeskeytys Käypä hoito suosituksen päivitys v. 2013 Kätilöliiton koulutuspäivät 23.10.2013 Hotelli Ilves, Tampere Laura Trujillo LL, naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuva lääkäri HYKS, Naistenklinikka

Lisätiedot

Toteutuuko Käypä hoito -suositus varhaisissa raskaudenkeskeytyksissä?

Toteutuuko Käypä hoito -suositus varhaisissa raskaudenkeskeytyksissä? tieteessä Laura Trujillo LL, erikoistuva lääkäri HUS, Hyvinkään sairaala, Naistentaudit ja synnytykset laura.trujillo@fimnet.fi Oskari Heikinheimo dosentti, osastonylilääkäri HYKS, Kätilöopiston sairaala,

Lisätiedot

Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen

Alkuraskauden lääkkeellinen keskeytys. Helena Honkanen ja Helena von Hertzen Katsaus Helena Honkanen ja Helena von Hertzen Lääkkeellisessä raskaudenkeskeytyksessä annetaan ensin antiprogestiini mifepristonia ja 36 48 tuntia sen jälkeen prostaglandiinia. Menetelmän tehokkuus on

Lisätiedot

Käypä hoito -suositus. Raskaudenkeskeytys

Käypä hoito -suositus. Raskaudenkeskeytys Käypä hoito -suositus Päivitetty 6.2.2013 Käypä hoito -suositus perustuu systemaattisesti koottuun tutkimustietoon, jonka näytön aste ja luotettavuus arvioidaan alla olevan taulukon mukaan. Suositus on

Lisätiedot

HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN

HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN HOITO-OHJEISTUKSEN VAIKUTUS RASKAUSVIIKOILLA 9 12 SUORITETTAVAN LÄÄKKEELLISEN RASKAUDENKESKEYTYKSEN HOITOPROSESSIIN LK Anu-Maria Niemelä Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Kohtukirurgia ja synnytys. Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003

Kohtukirurgia ja synnytys. Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003 Kohtukirurgia ja synnytys Jukka Uotila TAYS naistenklinikka 26.9.2003 Arpi kohdussa Istukan muodostuminen? verenkierto istukan toiminnanvajaus placenta accreta Kohdun repeämän riski? raskauden seuranta,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2016

Raskaudenkeskeytykset 2016 2000 2002 2004 2006 2008 2010 2012 2014 2016 Osuus kaikista raskaudenkeskeyttäjistä % 40 2017 10.11.2017 2016 Päälöydökset Teini-ikäisten keskeytysten lukumäärä vähenee yhä. 18 % keskeytyksistä tehtiin

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA

LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA LÄÄKKEELLINEN KOHDUNTYHJENNYS HOITOMUOTONA RASKAUDENKESKEYTYKSESSÄ, TUULIMUNARASKAUDESSA JA KESKENMENOSSA Essi Kaplas Opinnäytetyö Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Naistentautien ja synnytysopin

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmenon hoito

Alkuraskauden keskenmenon hoito Maarit Niinimäki ja Oskari Heikinheimo NÄIN HOIDAN Alkuraskauden verinen vuoto on yleisin gynekologisen päivystyskäynnin syy. Kaikukuvauslaitteiden yleistyttyä keskenmenojen diagnostiikka on yhä useammin

Lisätiedot

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011

Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen. Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopian komplikaatiot - ja niiden välttäminen Riikka Aaltonen TYKS naistenklinikka GKS 2011 Hysteroskopiankomplikaatiot Anestesia Asento Itse toimenpide tai liitännäistoimenpide Hysteroskopiankomplikaatiot

Lisätiedot

Naisen Sterilisaatio

Naisen Sterilisaatio Naisen Sterilisaatio El Outi Nevalainen alueellinen koulutus 27.10.2017 Sterilisaatio Sterilointi eli sterilisaatio on kirurginen toimenpide, jonka ensisijainen ja ihmisillä pääasiallinen tarkoitus on

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille raskaana oleville. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OPAS RASKAANA OLEVILLE Tietoa

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala

Maahanmuuttajan. Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala Maahanmuuttajan vulvaongelmat Johanna Tapper Osastonlääkäri Kätilöopiston sairaala WHO:n arvio 100-140 miljoonaa ympärileikattua naista 2 miljoonaa tyttöä tai naista leikataan vuosittain kehittyneissä

Lisätiedot

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu

Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskauden ehkäisy Satu Suhonen ja Oskari Heikinheimo Kun raskauden ehkäisy epäonnistuu Raskaudenehkäisymenetelmää valittaessa tavoitteena on tehokkaan, turvallisen ja käyttäjän elämäntilanteeseen sopivan

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi

Raskaudenkeskeytys. LPSHP neuvolatyöryhmä. LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys LPSHP neuvolatyöryhmä LL Heli Hyrkäs Erikoislääkäri Pia Vittaniemi Raskaudenkeskeytys ja -ehkäisy Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella huolestuttavan paljon raskaudenkeskeytyksiä

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma ja HUSin Naistentautien ja synnytysten tulosyksikkö

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma ja HUSin Naistentautien ja synnytysten tulosyksikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelma 2014-2020 ja HUSin Naistentautien ja synnytysten tulosyksikkö Oskari Heikinheimo Professori, Naistenklinikka, HY ja

Lisätiedot

Synnytyksen käynnistäminen

Synnytyksen käynnistäminen Synnytyksen käynnistäminen Mahdollinen alaotsikko (Calibri 28) www.eksote.fi Synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikoilla 37 42. Vasta kun laskettu aika on ylittynyt 14 vrk eli raskausviikkoja

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytys. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät ja tavoitteet. Epidemiologia ja kansainvälinen vertailu. Määritelmä

Raskaudenkeskeytys. Käypä hoito -suositus. Kohderyhmät ja tavoitteet. Epidemiologia ja kansainvälinen vertailu. Määritelmä Käypä hoito -suositus Kohderyhmät ja tavoitteet Suosituksen ensisijaisena tavoitteena on lainsäädäntöä noudattava, potilaan yksilölliset tarpeet huomioon ottava ja lääketieteellisesti turvallinen raskaudenkeskeytys,

Lisätiedot

Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa

Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa Laatu- ja terveyshyötytiedon käyttö Pohjoismaissa 12.03.2015 Pia Maria Jonsson LT Yksikön päällikkö Reformit TERVEYDENHUOLLON LAATU Moniulotteinen käsite Tekninen laatu (prestanda) Lääketieteellinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS

Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät. Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Kohdunpoiston komplikaatiot ja niiden riskitekijät Tea Brummer ol Porvoon sairaala 14.10.2011 GKS Sisältö / Kohdunpoiston Komplikaatiot Insidenssi ja kehitys Suomessa Vaikuttavat tekijät: Gynekologisen

Lisätiedot

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin

Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin Huom: Tämä valmisteyhteenveto, myyntipäällysmerkinnät ja pakkausseloste on laadittu sovittelumenettelyssä. Direktiivin

Lisätiedot

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset

Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Inhalaatioanesteettien sydän- ja verenkiertovaikutukset Teijo Saari, LT, Dos. Kliininen opettaja, erikoislääkäri Anestesiologia ja tehohoito/turun yliopisto teisaa@utu.fi Ennen anesteetteja, muistin virkistämiseksi

Lisätiedot

FINPOP 2015. GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS

FINPOP 2015. GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS FINPOP 2015 GKS 28.9.2014 Nina Mattsson, oyl K- HKS Taustaa: Finhyst 2006 l I Brummer TH, Seppälä T, Härkki P. National learning curve of laparoscopic hysterectomy and trends in hysterectomy in Finland

Lisätiedot

Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja

Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisy Tavoitteena on lisätä potilaan omaa toimintaa (EU 2009, WHO 2009,WHO 2011) Infektioiden

Lisätiedot

Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot. Rajecki, Maria.

Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot. Rajecki, Maria. https://helda.helsinki.fi Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot Rajecki, Maria 2016 Rajecki, M & Hurskainen, R 2016, ' Alkuraskauden keskenmenon hoitovaihtoehdot ' Suomen lääkärilehti, Vuosikerta.

Lisätiedot

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista

Sikiöseulonnat OPAS LASTA ODOTTAVILLE. Tietoa sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonnoista Tämä esite on tarkoitettu kaikille lasta odottaville vanhemmille. Vanhempien toivotaan tutustuvan esitteeseen yhdessä. Sikiö seulontoihin osallistuminen on vapaaehtoista. Sikiöseulonnat OAS LASTA ODOTTAVILLE

Lisätiedot

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta

Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tietoa kohdunulkoisesta raskaudesta Tarkoitus Tämä tiedote kattaa seuraavat aiheet: Jaydess -valmisteen teho raskauden ehkäisyssä kohdunulkoisen raskauden absoluuttinen ja suhteellinen riski Jaydess -valmistetta

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS

Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS Hysteroskooppiset sterilisaatiot Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Jaana Fraser, erikoislääkäri, ayl PKKS Sterilisaatiot Suomessa naiset 25-54v miehet 25-54v kaikki 25-54v koko maa v.1994 koko maa v.2004

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy

Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy 14.4.2016 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaatioiden ennaltaehkäisy anti-d-suojaus synnytyksen jälkeinen suojaus 1969 riskiperusteinen suojaus

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011

Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011 Terveys 2012 Hälsa Health TILASTORAPORTTI STATISTIkRAPPORT STATISTIcAL report Raskaudenkeskeytykset 2011 Aborter 2011 Induced abortions 2011 Anna Heino +358 29 524 7177 anna.heino@thl.fi Mika Gissler +358

Lisätiedot

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008

Gravidan elvytys. Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Gravidan elvytys Arvi Yli-Hankala 29.8.2008 Taustaa Kaikki tässä esitetty perustuu yksittäisiin tapausselostuksiin ja tieteelliseen järkeilyyn Kuolleisuus suurinta köyhissä maissa, raportit valtaosin kehittyneistä

Lisätiedot

Runsaat kuukautiset Käypä hoito

Runsaat kuukautiset Käypä hoito Runsaat kuukautiset Käypä hoito 29.10.2018 Mitä uutta? Tässä päivityksessä: HIFU Anemian hoito Kierukan asetus jo perusterveydenhuollossa (maksutta) jos runsaat vuodot ja merkittävä anemia Uudet kierukat

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Fysioterapian vaiku0avauus

Fysioterapian vaiku0avauus Fysioterapian vaiku0avauus Tomi Mikkola! HYKS, NaiS!! Sidonnaisuudet Luento-/konsultaatiopalkkiot:!!Abbot, Astellas Pharma, Boston Scientific, Contura! Käypä Hoito työryhmän jäsen (2011)! Virtsankarkailu

Lisätiedot

Toctino (alitretinoiini)

Toctino (alitretinoiini) POTILASESITE Toctino (alitretinoiini) Raskaudenehkäisyohjelma TOC-FI-004-051208-D Tästä esitteestä Tässä esitteessä on tärkeää tietoa Toctino-hoidostanne ja lääkkeen käyttöön liittyvästä mahdollisesta

Lisätiedot

Kenelle kierukkaehkäisy sopii?

Kenelle kierukkaehkäisy sopii? Tieteessä kättä pidempää Janina Kaislasuo LT, erikoistuva lääkäri HUS Naistenklinikka janina.kaislasuo@hus.fi Kenelle kierukkaehkäisy sopii? Satu Suhonen dosentti, vastaava lääkäri Helsingin kaupunki,

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS Sidonnaisuudet Päätoimi: HUS Sivutoiminen yksityislääkäri (Diacor, Aava) koulutusmatka

Lisätiedot

RMP section VI.2 Elements for Public Summary

RMP section VI.2 Elements for Public Summary RMP section VI.2 Elements for Public Summary Product: RMP: Atosiban Stragen, 6,75mg/0,9ml solution for injection Atosiban Stragen, 37,5mg/5ml concentrate for solution for infusion RMP-PID-ATO-v03 DLP:

Lisätiedot

Liitetaulukot/Tabellbilagor/Appendix Tables

Liitetaulukot/Tabellbilagor/Appendix Tables Liitetaulukot/Tabellbilagor/Appendix Tables Liitetaulukko 1. Synnytykset 1975 2016 Bilagetabell 1. Förlossningar 1975 2016 Appendix table 1. Deliveries 1975 2016 Liitetaulukko 2. Elävänä syntyneet lapset

Lisätiedot

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri

Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset. Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Kohdunkaulan syövän esiastehoitojen pitkäaikaisvaikutukset Ilkka Kalliala, LT HYKS, Kätilöopiston sairaala Suomen Syöpärekisteri Uusimisriski Esiasteriippuvainen 6 v aikana uuden CIN 2/3:n ilmaantuvuus:

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana

RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana RhD-negatiivisten äitien suojaus raskauden aikana Valtakunnalliset Neuvolapäivät 9.10.2013 Susanna Sainio SPR Veripalvelu 1 1 1 1 1 Raskausimmunisaation syntymekanismi fetomaternaalivuoto FMH: 1. trim.

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit

HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma. Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit HPV ja irtosolututkimukset, kliinikon näkökulma Pekka Nieminen Dosentti Klinikkaylilääkäri HYKS, naistentaudit Human Papilloma Virus DNA-virus Ilman HPV:tä ei synny kohdunkaulan syöpää Harald zur Hausen,

Lisätiedot

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO JAYDESS 13,5 mg, kohdunsisäinen ehkäisin 5/2014 versio 2.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI2. VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Jaydess-hormonkierukkaa

Lisätiedot

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET

SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET SYNNYTYSPELKO TAUSTATIEDOT JA HOIDON TULOKSET Veera Karvonen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen Yliopisto Lääketieteen yksikkö Elokuu 2015 Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö KARVONEN

Lisätiedot

RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA

RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA RASKAUDENKESKEYTYSPOTILAAN (RASKAUSVIIKOILLA 12 20) HOITOPOLKU KESKI-SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Outi Koistinen Katja Korhonen SHO5S Opinnäytetyö Joulukuu 2008 Sosiaali- ja terveysala JYVÄSKYLÄ KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne

Eturauhassyövän seulonta. Patrik Finne Eturauhassyövän seulonta Patrik Finne Ulf-Håkan Stenman-juhlasymposiumi, 21.4.2009 Seulonnan tavoite löytää syöpä aikaisemmin, ennen kuin se on levinnyt mahdollistaa radikaalinen hoito Vähentää kuolleisuutta

Lisätiedot

Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007*

Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007* Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969-1970, 1975-2007* Tabell 1: Aborter efter åldersgrupp 1969-1970, 1975-2007* Table 1: Induced abortions by age, 1969-1970, 1975-2007* Vuosi Keskey-

Lisätiedot

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto

Nuorten raskauden ehkäisy. Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Nuorten raskauden ehkäisy Miila Halonen asiantuntijalääkäri Väestöliitto Tässä puheenvuorossa Ehkäisytarve nuoruusiässä UKMEC kriteeristö (kategoriat ja tulkinta) Ehkäisyn aloittamiskäytännöistä Nuoruusikä,

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä?

Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Voidaanko ennenaikaisuutta ehkäistä? Ryhmä F: Kokkonen T, Luukkonen J, Mikkonen H, Mäentausta M, Mäkelä M, Nauha M, Niinimäki P, Peltokangas T, Poteri H. Määritelmiä WHO:n mukaan yli kolme viikkoa ennen

Lisätiedot

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2

Tiesitkö tämän? Naisille. Miehille. Vanhemmille SIVU 2 3 4 10 12 14 Tiesitkö tämän? Naisille Miehille Vanhemmille SIVU 2 4 Tiesitkö tämän? 5 Mikä on ihmisen papilloomavirus? Ihmisen papilloomavirus (HPV) on sukupuoliteitse leviävä virusinfektion aiheuttaja,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tammi-kesäkuussa 2007 - ennakkotilasto

Raskaudenkeskeytykset tammi-kesäkuussa 2007 - ennakkotilasto Sosiaaliturva 2008 Socialskydd Social Protection Tilastotiedote Statistikmeddelande Statistical Summary 1/2008 Raskaudenkeskeytykset tammi-kesäkuussa 2007 - ennakkotilasto 7.1.2008 Aborter i januari-juni

Lisätiedot

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin

Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Liite III Muutokset valmistetietojen asianmukaisiin kohtiin Huom: Nämä muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen asianmukaisiin kohtiin on laadittu lausuntopyyntömenettelyssä. Direktiivin 2001/83/EY

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA

KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA Järvinen, Sanna Strandman, Jenni Westerlund, Linda 2010 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Hyvinkää KIRJALLISET POTILASOHJEET RASKAUDEN KESKEYTYSHOIDOSSA

Lisätiedot

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle

Myoomien embolisaatiohoito. Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle Myoomien embolisaatiohoito Valmistautumis- ja kotihoito-ohje myoomaembolisaatioon tulevalle naiselle 1 Opas toteutettu kätilötyön opinnäytetyönä Nella Tiihonen & Tanja Toivari Savonia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Käytetyistä lääkkeistä vain harvojen tiedetään olevan

Käytetyistä lääkkeistä vain harvojen tiedetään olevan ANNA-MARIA LAHESMAA-KORPINEN FT Projektipäällikkö, THL LÄÄKEHOITO JA RASKAUS -HANKE RASKAUDENAIKAINEN lääkkeiden käyttö Suomessa Raskaudenaikainen lääkkeiden käyttö on Suomessa yleistä. Vuosina Suomessa

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

General studies: Art and theory studies and language studies

General studies: Art and theory studies and language studies General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset 2011 Ennakkotiedot Aborter 2011 Preliminära uppgifter Induced Abortions 2011 Preliminary Data

Raskaudenkeskeytykset 2011 Ennakkotiedot Aborter 2011 Preliminära uppgifter Induced Abortions 2011 Preliminary Data Terveys 2012 Hälsa Health TILASTORAPORTTI StatistikRAPPORT Statistical report Raskaudenkeskeytykset 2011 Ennakkotiedot Aborter 2011 Preliminära uppgifter Induced Abortions 2011 Preliminary Data Anna Heino

Lisätiedot

Statistical design. Tuomas Selander

Statistical design. Tuomas Selander Statistical design Tuomas Selander 28.8.2014 Introduction Biostatistician Work area KYS-erva KYS, Jyväskylä, Joensuu, Mikkeli, Savonlinna Work tasks Statistical methods, selection and quiding Data analysis

Lisätiedot

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY ry 24.10.2017 Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry Perustettu v. 2010 Perustehtävä: edistää potilasturvallisuutta ja potilasturvallisuuden tutkimusta Suomessa Toimintaa

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) 23.03.2016 Sivu 1 / 1 4894/2015 06.00.00 44 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien maksuttoman ehkäisyn tarjoamista espoolaisnuorille (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825 7605

Lisätiedot

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES

Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa

Lisätiedot

Alkuraskauden häiriöt. EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen

Alkuraskauden häiriöt. EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen Alkuraskauden häiriöt EGO päivät Kuopio 27.5.2016 LT, erl Paula Kuivasaari-Pirinen Sisältö Milloin raskaudella on toivoa miten diagnosoin keskenmenon? Kohdun tyhjennyksen hoitovaihtoehdot Milloin residua

Lisätiedot

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi

Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa. www.pkssk.fi POTILASOHJE 1 (7) Keskenmeno - tietoa keskenmenon kokeneille alle 12 raskausviikkoa POTILASOHJE 2 (7) Olit ehkä tiennyt raskaudesta jo jonkin aikaa ja odotit sen etenevän normaalisti. Mielessäsi on nyt

Lisätiedot

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena

Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Kansainvälisesti ainutlaatuinen lääkeinformaatioverkosto järkevän lääkehoidon tukena Katri Hämeen Anttila, FaT, dosentti tutkimus ja kehittämispäällikkö Lääkealan turvallisuus ja kehittämiskeskus Fimea

Lisätiedot

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala

Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Raskauden ehkäisy synnytyksen jälkeen 3.5.2017 Katja Hämeenoja, ylilääkäri Lapin keskussairaala Miksi tärkeä asia? Vuonna 2015 Suomessa tehtiin 9441 raskaudenkeskeytystä, mikä on pienin määrä vuonna 1970

Lisätiedot

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö

Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus. Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Tupakkapoliittisten toimenpiteiden vaikutus Satu Helakorpi Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto Terveyden edistämisen yksikkö Päivittäin tupakoivien osuus (%) 1978 2006 % 50 40 30

Lisätiedot

Pohjoismaiset raskaudenkeskeytykset 2015

Pohjoismaiset raskaudenkeskeytykset 2015 5 2017 7.3.2017 Pohjoismaiset raskaudenkeskeytykset 2015 Päälöydökset Suomessa tehdään Pohjoismaista vähiten raskaudenkeskeytyksiä. Keskeytysten määrä laskenut kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Ruotsissa.

Lisätiedot

Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen. Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011

Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen. Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Prostaglandiinin käytön vaikutus tamman tiinehtymiseen Tiina Reilas MTT Hevostutkimuksen infopäivä 17.3.2011 Kloprostenolin vaikutus tamman follikkelin kehitykseen, ovulaatioon ja tiinehtymiseen Juan Cuervo-Arango

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

*) Ennakkotieto. Preliminära uppgifter. Preliminary information.

*) Ennakkotieto. Preliminära uppgifter. Preliminary information. Taulukko 1: Raskaudenkeskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1969 1970, 1975 2008* Taulukko 2: Raskaudenkeskeytykset sairaanhoitopiireittäin ikäryhmittäin 2008* Taulukko 3: Raskaudenkeskeytysten perusteet 1970

Lisätiedot

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä SALVE Päätösseminaari 21.11.2012 Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä Väestötutkimuksia lihavuuden vaara- ja suojatekijöistä Pohjois-Suomen syntymäkohortissa 1986 Anne Jääskeläinen, TtM Nuorten ylipainon

Lisätiedot

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?

HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot