Ehdotusten käsittely alkaa neuvoston ympäristötyöryhmässä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotusten käsittely alkaa neuvoston ympäristötyöryhmässä"

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM YSO Anttonen Karoliina(YM) Asia Komission ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta Komission ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Komissio antoi ehdotukset neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Sveitsin päästökauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan sopimuksen tekemisestä (COM(2017) 427) ja allekirjoittamisesta (COM(2017) 428). Ehdotusten käsittely alkaa neuvoston ympäristötyöryhmässä Suomen kanta Suomi pitää hyvänä EU:n ja Sveitsin välisen päästökauppajärjestelmien välisen yhteyden luomista. Suomi tukee sopimuksen tekemistä ja allekirjoittamista. Suomi pitää sopimusta rohkaisevana askeleena hiilidioksidipäästöjen globaalin hinnoittelun edistämisen näkökulmasta. Alueellisten ja kansallisten päästökauppajärjestelmien linkittäminen edistää hiilidioksidipäästöjen hintojen yhdenmukaistumista ja lisää kustannustehokkuutta. Järjestelmien linkittäminen voi osaltaan tasoittaa kansainvälistä kilpailuasetelmaa ja mahdollistaa kunnianhimoisempia päästövähennystavoitteita tulevaisuudessa. Pääasiallinen sisältö Ehdotukset koskevat päätöksiä, joilla annetaan lupa EU:n ja Sveitsin välisen päästökauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan sopimuksen

2 2(6) allekirjoittamiseen ja tekemiseen Euroopan unionin puolesta. Sopimus tulisi voimaan aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 2019 tai vaihtoehtoisesti 1 päivänä tammikuuta 2020 sopimuksen hyväksymisen ajankohdasta riippuen. Hiilidioksidipäästöjen hinnoittelu yleistyy maailmanlaajuisesti. Maailmanpankin arvion mukaan noin 12 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä kuuluu jonkinlaiseen hinnoittelujärjestelmään. Kansallisia hinnoittelujärjestelmiä arvioidaan olevan noin 40 ja osavaltio- tai alemman tason järjestelmiä noin 20. Jos Kiina ennakkotietojen mukaisesti ottaa käyttöön kansallisen päästökauppajärjestelmän vuonna 2017, kattavuus globaaleista päästöistä nousee yli 20 prosenttiin. Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on tällä hetkellä maailman suurin ja pitkäikäisin. Kiinan ja Pohjois-Amerikan länsirannikon järjestelmät ovat kooltaan merkittäviä. Hiilidioksidipäästöjen hinnoittelua ja toisiinsa yhdistettyjä päästökauppajärjestelmiä pidetään keskeisinä keinoina tasoittaa globaalia kilpailuasetelmaa ja saavuttaa kustannustehokkaita päästövähennyksiä. Päästökauppadirektiivin (2003/87/EY) 25 artiklan mukaan EU voi tehdä kolmannen maan kanssa sopimuksen päästöoikeuksien vastavuoroisesta tunnustamisesta EU:n päästökauppajärjestelmän ja muun päästökauppajärjestelmän välillä. Euroopan komissio on käynyt Sveitsin kanssa neuvotteluja päästökauppajärjestelmien välisen yhteyden luomisesta vuodesta 2010 lähtien. Sveitsin päästökauppajärjestelmä on merkittävästi EU:n päästökauppajärjestelmää pienempi. Se kattaa noin 5 miljoonan tonnin päästöt verrattuna EU:n päästökauppajärjestelmän 1,7 miljardin tonnin päästöihin. Sveitsin päästökauppajärjestelmän piirissä on noin 55 yritystä. Sveitsin päästökauppajärjestelmä on ollut pakollinen suurille energiaintensiivisille toiminnanharjoittajille vuodesta 2013 lähtien ja asettaa kasvihuonekaasujen päästöille absoluuttisen ylärajan. Sveitsin päästökauppajärjestelmä on rakenteeltaan samankaltainen kuin EU:n päästökauppajärjestelmä. Järjestelmät kattavat samat kaasut ja toimialat. Soveltamisalan kynnysarvot ovat samat, ja velvoitteet kohdistuvat toiminnanharjoittajiin laitoskohtaisesti. Sveitsin päästökauppajärjestelmän vuosittain liikkeelle laskettavien päästöoikeuksien määrä laskee johdonmukaisesti EU:n päästöoikeuksien vuosittain laskevan päästöoikeuksien kokonaismäärän kanssa. Myös Sveitsin järjestelmässä päästöoikeuksien huutokauppa on pääasiallinen päästöoikeuksien jakomenetelmä. Ilmaisjaon perusteet ovat samat, ja ilmaisjaon määrän laskemiseen käytetään samankaltaisia vertailuarvoja kuin EU:n järjestelmässä. Lentoliikenne ei kuulu vielä Sveitsin päästökauppajärjestelmään. Lentoliikenne on kuitenkin suurimpia päästölähteitä Sveitsissä, ja osapuolet pitävät sen sisällyttämistä Sveitsin järjestelmään keskeisenä järjestelmien linkittämisen kannalta. Sveitsin säännökset lentoliikenteen sisällyttämisestä päästökauppaan tulevat noudattelemaan EU:n säännöksiä ennen sopimuksen voimaantuloa. Sveitsin sisällyttäessä lentoliikenteen

3 3(6) järjestelmäänsä Sveitsin sisäisiä lentoja, Sveitsin ja EU:n välisiä lentoja sekä EU-jäsenvaltioiden välisiä lentoja kohdellaan samalla tavalla. EU aikoo jatkaa lentoliikenteen päästökaupan rajoittamista EU:n sisäisiin lentoihin myös vuoden 2016 jälkeen asetusehdotuksen COM(2017)54 mukaisesti ja pyrkii globaaliin ratkaisuun kansainvälisen ilmastojärjestön ICAOn kautta. Ehdotusta käsitellään trilogeissa syksyn 2017 aikana. Sopimuksen myötä EU:n ja Sveitsin päästökaupparekisterien välille luotaisiin tekninen yhteys. Sopimuksessa esitetään keskeiset tavoitteet ja periaatteet sekä institutionaalinen rakenne yhteyden luomiseksi päästökauppajärjestelmien välille. Kun yhteys unionin päästökauppajärjestelmän ja Sveitsin päästökauppajärjestelmän välillä toimii, yhdestä järjestelmästä peräisin olevia päästöoikeuksia voidaan käyttää velvoitteiden täyttämiseen toisessa järjestelmässä (sopimuksen 4 artiklan 1 kohta). Sopimus sisältää periaatteiden, tavoitteiden ja institutionaalisten järjestelyjen lisäksi yhteyden toteuttamista koskevia teknisiä määräyksiä, jotka liittyvät rekistereihin (3 artikla), laskentaan (4 artikla), huutokauppoihin (5 artikla) sekä arkaluonteisiin tietoihin ja turvallisuuteen (8 ja 9 artikla). Sopimuksella ei ole vaikutuksia EU:n tai Sveitsin päästövähennystavoitteisiin tai päästökauppajärjestelmien piirissä olevien toiminnanharjoittajien velvollisuuksiin. Sopimus laajentaa päästövähennysyksiköiden markkinoita ja lisää toiminnanharjoittajien vaihtoehtoja päästötaseen hallinnalle. Komissio arvioi päästökauppajärjestelmien välisen yhteyden luomisen lisäävän markkinoiden vakautta, likviditeettiä ja johtavan päästöoikeuksien hintojen yhdenmukaistumiseen järjestelmien välillä. Sveitsin järjestelmän pienen koon vuoksi yhteyden luomisella ei arvioida olevan merkittäviä hintavaikutuksia. Päästökauppajärjestelmien välisen yhteyden luominen on ensisijaisesti tekninen toimenpide, jonka myötä toiminnanharjoittajien olisi mahdollista käyttää molempien järjestelmien päästöoikeuksia velvoitteidensa täyttämiseksi. Päästökaupparekisterien välisen kaupankäynnin mahdollistamiseksi rekisterien välille luodaan suora yhteys, joka perustuu yhteyttä koskeviin teknisiin standardeihin. Standardit vastaavat sopimuksen liitteessä II esitettyjä periaatteita. Yhteyden myötä tilinhaltijat voivat tunnistaa rekistereissä päästöoikeuksien alkuperän. Päästöoikeudet, joita ei jaeta ilmaiseksi, huutokaupataan. Toimijat joilla on oikeus osallistua huutokauppoihin yhdessä järjestelmässä voisivat osallistua huutokauppoihin toisessa linkitetyssä järjestelmässä. Sopimuksen osapuolten on ainakin vuosittain niiden päästökauppajärjestelmässään olevien päästöoikeuksien kokonaismäärä, jotka ovat peräisin toisesta päästökauppajärjestelmästä. Samalla lailla niiden on ilmoitettava toisilleen ainakin vuosittain niistä toisesta päästökauppajärjestelmästä peräisin olevista päästöoikeuksista, jotka on palautettu velvoitteiden täyttämiseksi tai vapaaehtoisesti mitätöity toisessa järjestelmässä.

4 4(6) Sopimuksessa määrätään, että EU:n ja Sveitsin on laskettava päästöoikeuksien nettovirrat linkitettyjen päästökauppajärjestelmien välillä niiden laskemista koskevien tulevien sääntöjen mukaisesti, joita parhaillaan laaditaan YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen yhteydessä. Sopimuksessa on myös määräyksiä, jotka koskevat sallittujen päästömääräyksiköiden siirtämistä tai hankkimista Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden tultua voimaan. Sopimuksen pääasiallinen ohjauselin on sopimuksen 12 artiklan mukaisesti perustettava sekakomitea. Komiteassa on mukana molempien osapuolten edustajia, ja se vastaa sopimuksen hallinnoimisesta ja asianmukaisesta täytäntöönpanosta. Sveitsin rekisterivalvojan, EU:n keskusrekisterin valvojan ja kansallisten rekisterivalvojien on tehtävä yhteistyötä petosten, väärinkäytösten ja rikollisen toiminnan estämiseksi. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely Päätösehdotuksen oikeusperusta on SEUT 192 artiklan 1 kohta (ympäristö) sekä menettelyn osalta SEUT 218 artiklan 5 ja 6 kohdat (kansainvälisten sopimusten allekirjoittaminen ja tekeminen). SEUT 218 artiklan 6 kohdassa määrätään, että neuvosto hyväksyy komission ehdotuksen perusteella päätöksen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta. Neuvosto tekee päätöksen määräenemmistöllä saatuaan Euroopan parlamentin hyväksynnän. Käsittely Euroopan parlamentissa Parlamentin käsittelyaikataulu ei ole vielä tiedossa. Kansallinen valmistelu (EU23) Ympäristöjaoston (virkamieskokoonpano) kirjallinen menettely Eduskuntakäsittely Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksella ei ole vaikutuksia Suomen valtion tai EU:n talousarvioon. On odotettavaa, että päästöoikeuksien selvästi pienemmän volyymin vuoksi Sveitsin päästöoikeuksien hintataso sopeutuu EU:n päästöoikeuksien hintatasoon. Tällä hetkellä Sveitsin päästöoikeuksien hintataso on hieman korkeampi kuin EU:n päästöoikeuksien hintataso (vajaa 6 euroa).

5 5(6) Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät - Asiakirjat Komission ehdotus (KOM(2017)427 final) neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta Annex to the Proposal (COM(2017) 427 final) for a Council Decision on the conclusion, on behalf of the European Union, of an Agreement between the European Union and the Swiss Confederation on the Linking of their Greenhouse Gas Emissions Trading systems Komission ehdotus (KOM(2017)428 final) neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta Annex to the Proposal (COM(2017) 428 final) for a Council Decision on the signing, on behalf of the European Union, of an Agreement between the European Union and the Swiss Confederation on the Linking of their Greenhouse Gas Emissions Trading systems Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Ympäristöministeriö, erityisasiantuntija Karoliina Anttonen, puh EUTORI-tunnus EU/2010/1744 Liitteet COM(2017)427 + liite, COM(2017) liite Viite

6 6(6) Asiasanat Hoitaa Tiedoksi

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.8.2017 COM(2017) 427 final 2017/0193 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton kasvihuonekaasupäästöjen kauppajärjestelmien välistä yhteyttä koskevan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0194 (NLE) 11700/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 16. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: CLIMA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan

Lisätiedot

Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä.

Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00081 YSO Kuokkanen Tuomas 10.03.2016 Asia Ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen liittyvä Pariisin sopimus; komission ehdotus päätökseksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)

LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi) Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä

Lisätiedot

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)

OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista

Lisätiedot

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)

Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea) Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan

Lisätiedot

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.

Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta

Lisätiedot

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa

Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final 2014/0151 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto

Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2017-00398 SVO Rentola Essi(STM) 23.11.2017 Asia Komission ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetuksen

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Perälä Paula(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Perälä Paula(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00041 YSO Perälä Paula(YM) 05.02.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 525/2013

Lisätiedot

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU

PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final ANNEX 1 LIITE Sopimus Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden täyttämiseen yhteisesti Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri

Lentoliikenteen päästökauppa ETS. Komission asetusehdotus jatkokaudeksi Janne Mänttäri Lentoliikenteen päästökauppa ETS Komission asetusehdotus jatkokaudeksi 2017-2020 Janne Mänttäri 28.3.2017 Lentoliikenteen ETS - Tausta Lentoliikenteen ETS alkoi 1.1.2012 kattaen kaikki ETA-alueen lentoasemille

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00915 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 02.01.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous U/E/UTP-tunnus E 125/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Ranne Tiina(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Ranne Tiina(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00259 LPA Ranne Tiina(LVM) 30.10.2015 Asia Komission ehdotukset neuvoston päätöksiksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan HNS-yleissopimus

Lisätiedot

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta

Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina

Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella

Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Nurmi Eeva(YM) Eduskunta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2012-00385 YSO Nurmi Eeva(YM) 27.11.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission asetusluonnos Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) biosidimaksuista U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01203 TUO-10 Pohjanpalo Maria(UM) 30.10.2017 Asia Komission suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut yleissopimuksesta investointiriitojen

Lisätiedot

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari

Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla. Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari Ajankohtaista päästökauppamarkkinoilla Anna-Maija Sinnemaa Hiilitieto ry:n talviseminaari 16.3.2016 2 Taustaa: päästökauppa ja viranomaiset EU Komissio Työ- ja elinkeinoministeriö Energiavirasto Päästöoikeuksien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 2008/0014(COD) 21.5.2008 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden

Lisätiedot

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma

Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 20.11.2012 COM(2012) 697 final 2012/0328 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS poikkeamisesta tilapäisesti kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)

Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2012 COM(2012) 416 final 2012/0202 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien huutokauppojen

Lisätiedot

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Asia Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n 39. yleiskokouksen päätöslauselma lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä

Asia Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n 39. yleiskokouksen päätöslauselma lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2016-00355 VTO Mänttäri Janne(LVM) 31.10.2016 Asia Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n 39. yleiskokouksen päätöslauselma lentoliikenteen päästöjen

Lisätiedot

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä.

Asiakokonaisuus on esillä Genevessä TRIPS-neuvoston kokouksessa 15.-16.10.2015, missä asiasta odotetaan TRIPS-neuvoston päätöstä. Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201501182 TUO10 Seppänen Erkki(UM) 30.09.2015 Asia Komission päätösesitys Maailman kauppajärjestön TRIPSneuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä

Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 ENV 30 MI 31 IND 11 ENER 14 SAATE. Saapunut: 10.

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 ENV 30 MI 31 IND 11 ENER 14 SAATE. Saapunut: 10. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. tammikuuta 2014 (OR. en) 5305/14 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. tammikuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D031326/02 Asia: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.

Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen. Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Siikavirta Hanne(TEM) EI JULKINEN. Suuri valiokunta

Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Siikavirta Hanne(TEM) EI JULKINEN. Suuri valiokunta Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00411 EOS Siikavirta Hanne(TEM) 26.08.2011 EI JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Päästökaupan päästöjen tarkkailu U/E-tunnus: EUTORI-numero: Ohessa lähetetään

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Kojo Veera(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00933 VNEUS Kojo Veera(VNK) 21.01.2019 Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Naskila Annika(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Naskila Annika(UM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-00180 OIK-20 Naskila Annika(UM) 15.02.2016 Asia Komission suositus, jolla komissio pyytää neuvostoa valtuuttamaan komission ryhtymään neuvotteluihin YK:n merioikeusyleissopimuksen

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Kytömäki Paavo Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201000496 BO Kytömäki Paavo 28.09.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158 YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan unionin osallistumisesta vuoden 1979 kaukokulkeutumissopimukseen

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM Mustamäki Milla(STM), Ijäs Hannu(STM) JULKINEN

Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM Mustamäki Milla(STM), Ijäs Hannu(STM) JULKINEN Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00208 VAO Mustamäki Milla(STM), Ijäs Hannu(STM) 21.06.2016 JULKINEN Asia Komission liikennevakuutusdirektiivin soveltamisalan muuttamista koskeva vaikutustenarviointi

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa

Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa Kansainväliset hyvitykset päästökaupassa Päästökauppadirektiivi (2003/87/EY) mahdollistaa kansainvälisten hyvitysten käytön: CERit puhtaan kehityksen mekanismin hankkeista ERUt yhteistoteutushankkeista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-JATKOKIRJE LVM2014-00097. LTY Sotaniemi Anna(LVM) 03.02.2014 JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-JATKOKIRJE LVM2014-00097. LTY Sotaniemi Anna(LVM) 03.02.2014 JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-JATKOKIRJE LVM2014-00097 LTY Sotaniemi Anna(LVM) 03.02.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Asia Komission esitys päästökauppadirektiivin (2003/87/EY) muuttamiseksi

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 COM(2016) 183 final 2016/0094 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ICAO:n elinten laatimaan kansainvälisestä ilmailusta aiheutuvia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 17. heinäkuuta 2003 PE 331.654/9-18 TARKISTUKSET 9-18 Mietintöluonnos (PE 331.654) Guido Sacconi Ehdotus

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO Bryssel 19. joulukuuta 2018 Rev1 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA EU:N PÄÄSTÖKAUPPAJÄRJESTELMÄ Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016

Lisätiedot