Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 291 final 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden aikana FI FI

2 PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Nämä ehdotukset koskevat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 5 ja 6 kohdan mukaisesti hyväksyttäviä neuvoston päätöksiä siitä, että allekirjoitetaan ja tehdään unionin, jäsenvaltioiden ja Islannin välinen sopimus Islannin osallistumisesta unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisella toisella velvoitekaudella. Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan 192 osapuolta hyväksyivät Dohassa joulukuussa 2012 pidetyssä ilmastonmuutoskonferenssissa muutoksen Kioton pöytäkirjaan (Dohan muutoksen) 1. Dohan muutoksella vahvistetaan Kioton pöytäkirjan mukainen toinen velvoitekausi, joka alkaa 1. tammikuuta 2013 ja päättyy 31. joulukuuta 2020, ja asetetaan Kioton pöytäkirjan liitteessä B mainituille osapuolille oikeudellisesti sitovia päästövähennysvelvoitteita. Osapuolten joukossa ovat unioni, jäsenvaltiot ja Islanti. Kioton pöytäkirjan 4 artiklan mukaan osapuolet voivat täyttää velvoitteensa yhteisesti. Unioni ja ne 15 osapuolta, jotka olivat EU:n jäsenvaltioita Kioton pöytäkirjan allekirjoittamishetkellä vuonna 1997, päättivät täyttää velvoitteensa yhteisesti ensimmäisellä velvoitekaudella ( ) ja sopivat ja vahvistivat ratifioidessaan pöytäkirjan vuonna 2002 ehdot, jotka koskevat velvoitteiden täyttämistä yhteisesti ensimmäisellä velvoitekaudella. 2. Dohan muutoksessa 3 ja sen hyväksymisen yhteydessä annetussa Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin lausumassa 4 todetaan, että nämä osapuolet aikovat saavuttaa vähennystavoitteensa yhteisesti myös toisella velvoitekaudella. Komissio ehdotti marraskuussa 2013 neuvoston päätöstä Dohassa hyväksytyn muutoksen tekemisestä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjaan ja siihen perustuvien velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti 5. Ehdotusta käsitellään parhaillaan. Euroopan unionin, jäsenvaltioiden ja Islannin aikomus täyttää velvoitteet yhteisesti Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella on peräisin vuodelta Kesäkuun 3. päivänä 2009 päivätyssä, Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltiolle osoitetussa kirjeessään Islanti ehdotti virallisia neuvotteluja siitä, että ilmoitettaisiin niiden velvoitteiden yhteisestä täyttämisestä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden kanssa Kioton pöytäkirjan mukaisella toisella velvoitekaudella. Joulukuun 15. päivänä 2009 pitämässään kokouksessa neuvosto ilmoitti olevansa tyytyväinen tähän pyyntöön ja pyysi komissiota esittämään tarvittavien Päätös 1/CMP.8, hyväksytty Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksena toimineessa osapuolten konferenssissa, ks. asiakirja FCCC/KP/CMP/2012/13/add.1. Neuvoston päätös 2002/358/EY, tehty 25 päivänä huhtikuuta 2002, ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti, EYVL L 130, , s. 1. Katso alaviitteet 4, 6 ja 8, jotka on liitetty unionille, jäsenvaltioille, Kroatialle ja Islannille asetettuihin päästöjen määrällisiin rajoitus- tai vähennysvelvoitteisiin liitteen B kolmannessa sarakkeessa (Dohan muutoksen 1 artikla), jossa todetaan, että nämä velvoitteet "perustuvat sopimukseen siitä, että ne täytetään yhteisesti". Lausuma on otettu kokonaisuudessaan huomioon Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksena toimineen osapuolten konferenssin kahdeksannen istunnon raportissa (kohta 45). Kahdeksas istunto pidettiin Dohassa , FCCC/KP/CMP/2012/13. KOM(2013)768, 6. marraskuuta FI 2 FI

3 neuvotteluiden aloittamiseksi Islannin kanssa suosituksen, joka vastaa EU:n ilmasto- ja energiapaketissa esitettyjä periaatteita ja perusteita. 6 Komissio esitti kesäkuussa 2013 neuvostolle suosituksensa neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Islannin kanssa. Joulukuussa 2013 neuvosto antoi komissiolle valtuudet aloittaa unionin puolesta neuvottelut Islannin kanssa sopimuksesta, jossa vahvistetaan velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevat ehdot Islannin osallistumiselle unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen. Lisäksi jäsenvaltioiden edustajat neuvostossa antoivat komissiolle valtuudet neuvotella jäsenvaltioiden puolesta tästä sopimuksesta jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvien asioiden osalta. Nämä neuvottelut on käyty neuvotteluohjeiden mukaisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan perusteella ja niiden tuloksena on tähän ehdotettuun päätökseen liitetty sopimus. 2. ISLANNIN KANSSA TEHTY SOPIMUS Tähän päätökseen liitetyssä Islannin kanssa tehtävässä sopimuksessa vahvistetaan ehdot, jotka määrittävät Islannin osallistumista unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen. Siinä ei vahvisteta velvoitteita unionille eikä sen jäsenvaltioille. Islannin osallistuminen velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen Islanti osallistuu velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen samalla perusteella kuin jäsenvaltiot. Islannin päästöjen taso vastaa sen sallittua päästömäärää. Mukana ovat Islannin päästöt niiden alojen ja kaasujen osalta, jotka kuuluvat Kioton pöytäkirjan soveltamisalaan toisella velvoitekaudella mutta jotka eivät kuulu EU:n kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmään (direktiivi 2003/87/EY 7 ). [insert text on Iceland's assigned amount, once determined] Islannin kanssa tehtävän sopimuksen liite II sisältää velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevat ehdot, jotka ovat samat kuin ne, jotka on liitetty neuvoston päätökseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan Dohan muutoksen tekemisestä sekä velvoitteiden yhteisestä täyttämisestä. Asiaa koskevan EU:n lainsäädännön soveltaminen Islannissa Kioton pöytäkirjan osapuolina unioniin ja sen jäsenvaltioihin sovelletaan useita Kioton pöytäkirjaan perustuvia seuranta-, raportointi- ja todentamisvelvoitteita. Niiden osapuolten, jotka ovat sopineet täyttävänsä velvoitteensa yhteisesti, on toimitettava joitakin näistä tiedoista yhteisesti. Tämän vuoksi komissio pyytää Islannilta tietoja, jotka mahdollistavat sen, että unioni täyttää raportointivelvoitteensa. Lisäksi Islannin on osallistuttava unionin ja sen jäsenvaltioiden rekisterijärjestelmiin, jotka ovat tarpeen Kioton pöytäkirjaan perustuvien velvoitteiden täyttämiseksi. Tämä edellyttää sitä, että Islanti soveltaa unionin lainsäädäntöä, jota ei sovelleta kolmansissa maissa (mukaan lukien Euroopan talousalueen (ETA) osapuolet). Tämä koskee erityisesti lainsäädäntöä päästöjen seurannasta, raportoinnista ja todentamisesta sekä rekisterin toiminnasta ja tapahtumia koskevasta kirjanpidosta sikäli kun kyse on unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden täyttämisestä Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevien ehtojen sekä kansainvälisesti sovittujen sääntöjen mukaisesti. 6 7 Neuvoston päätelmät, annettu 15 päivänä joulukuuta 2009, EU:n ja Islannin välisestä yhteisestä täytäntöönpanosopimuksesta tulevaa kansainvälistä ilmastosopimusta varten. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta. FI 3 FI

4 Sopimuksen liite I sisältää luettelon unionin lainsäädännöstä, jonka tulisi olla Islantia sitovaa. Siinä esitetään myös luettelon muuttamiseen käytettävä menettely sen varmistamiseksi, että Islanti noudattaa osallistumisessaan velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen samoja sääntöjä kuin jäsenvaltiot ja sillä on samat vastuut kuin jäsenvaltioilla kansainvälisesti sovittujen vaatimusten mukaisesti. Velvoitteiden yhteistä täyttämistä käsittelevä komitea Islannin kanssa tehtävässä sopimuksessa säädetään velvoitteiden yhteistä täyttämistä käsittelevästä komiteasta, joka varmistaa sopimuksen tehokkaan täytäntöönpanon ja toiminnan. Tämä komitea koostuu unionin, jäsenvaltioiden ja Islannin edustajista ja tekee päätöksensä yksimielisesti. Se voi tehdä päätöksiä asiaa koskevan unionin lainsäädännön soveltamisesta Islantiin, ja se vaihtaa näkemyksiä ja tietoja velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevien ehtojen täytäntöönpanosta. Sen kokoukset järjestetään mahdollisuuksien mukaan asetuksen 525/ artiklan mukaisesti perustetun ilmastonmuutoskomitean kokousten yhteydessä. Islannin kanssa tehtävän sopimuksen kesto ja päättyminen Sopimus Islannin kanssa tehdään määräajaksi siihen saakka, kun kaikki toisen velvoitekauden täytäntöönpanoon liittyvät seikat on saatu päätökseen. Tämä vastaa Kioton pöytäkirjan 4 artiklaa, jonka mukaan velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevan osapuolten sopimuksen on oltava voimassa kyseisen velvoitekauden ajan. Mikäli Islanti rikkoo sopimusta tai Islanti vastustaa muutoksia luetteloon säädöksistä, joita sopimuksen mukaan sovelletaan Islannissa, Islanti on yksinään vastuussa kaikista sen Kioton pöytäkirjan kattamista kasvihuonekaasupäästöistään, myös niistä, jotka kuuluvat EU:n päästökauppajärjestelmän soveltamisalaan. Tällä ehdotuksella ei ole vaikutuksia unionin talousarvioon. 8 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 525/2013, annettu 21 päivänä toukokuuta 2013, järjestelmästä kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja niistä raportoimiseksi sekä muista ilmastonmuutosta koskevista tiedoista raportoimiseksi kansallisella ja unionin tasolla sekä päätöksen N:o 280/2004/EY kumoamisesta. FI 4 FI

5 2014/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden aikana EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 192 artiklan 1 kohdan yhdessä 218 artiklan 5 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Komissio on neuvotellut unionin puolesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden aikana (jäljempänä 'sopimus'). (2) Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirja, jäljempänä 'pöytäkirja', tuli voimaan 16 päivänä helmikuuta 2005, ja se sisältää sitovat päästöjen vähennyssitoumukset ensimmäiselle velvoitekaudelle ( ) liitteessä B lueteltuja osapuolia varten. Unioni ja sen jäsenvaltiot ratifioivat pöytäkirjan 31 päivänä toukokuuta 2002 ja sopivat täyttävänsä siihen perustuvat velvoitteet yhteisesti ensimmäisellä velvoitekaudella 9. Islanti ratifioi pöytäkirjan 23 päivänä toukokuuta (3) Dohan ilmastokokouksessa joulukuussa 2012 kaikki pöytäkirjan osapuolet sopivat Dohan muutoksesta, jolla vahvistetaan pöytäkirjan toinen velvoitekausi (1 päivästä tammikuuta päivään joulukuuta 2020). Dohan muutoksella muutetaan Kioton pöytäkirjan liitettä B siten, että kyseisessä liitteessä luetelluille osapuolille asetetaan uusia oikeudellisesti sitovia päästöjen hillitsemisvelvoitteita toista velvoitekautta varten, sekä siten, että määräyksiä, jotka koskevat osapuolten velvoitteiden täytäntöönpanoa toisella velvoitekaudella, muutetaan ja täsmennetään. (4) Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin tavoitteet on lueteltu Dohan muutoksen alaviitteessä, jossa todetaan, että kyseiset tavoitteet perustuvat yhteisymmärrykseen siitä, että nämä velvoitteet täytetään yhteisesti Kioton pöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti. 10 Dohan muutoksen 11 hyväksymisen yhteydessä unioni, sen 9 10 Neuvoston päätös 2002/358/EY, tehty 25 päivänä huhtikuuta 2002, ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta sekä sen velvoitteiden täyttämisestä yhteisesti, EYVL L 130, , s. 1. Pöytäkirjan, sellaisena kuin se on muutettuna Dohan muutoksella, liitteessä B oleva alaviite 4. FI 5 FI

6 jäsenvaltiot ja Islanti antoivat lisäksi yhteisen lausuman aikomuksestaan täyttää velvoitteensa toisella velvoitekaudella yhteisesti. Lausumasta sovittiin EU:n jäsenvaltioiden ministerien erillisessä kokouksessa Dohassa, ja neuvosto vahvisti sen 17 päivänä joulukuuta (5) Samassa lausumassa unioni, sen jäsenvaltiot ja Islanti myös totesivat, että kuten Kioton pöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa todetaan, osapuolet voivat täyttää pöytäkirjan 3 artiklaan perustuvat velvoitteensa yhteisesti ja että pöytäkirjan 3 artiklan 7 b kohtaa sovelletaan Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden, Kroatian ja Islannin välisen velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevan sopimuksen nojalla yhteiseen sallittuun päästömäärään eikä jäsenvaltioihin, Kroatiaan tai Islantiin erikseen. (6) Neuvosto piti 15 päivänä joulukuuta 2009 pitämässään istunnossa myönteisenä Islannin pyyntöä velvoitteidensa täyttämisestä toisella velvoitekaudella yhteisesti Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden kanssa ja pyysi komissiota antamaan suosituksen tarvittavien neuvottelujen aloittamisesta Islannin kanssa sopimuksesta, joka on linjassa unionin ilmasto- ja energiapaketissa 13 vahvistettujen periaatteiden ja perusteiden kanssa. (7) Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään osapuolten, jotka ovat sopineet 3 artiklaan perustuvien velvoitteiden yhteisestä täyttämisestä, määrittävän kullekin tällaisen sopimuksen osapuolelle sallittu päästötaso kyseisessä sopimuksessa. Pöytäkirjan 4 artiklan 2 kohdan mukaan velvoitteiden yhteistä täyttämistä koskevan sopimuksen osapuolet ilmoittavat pöytäkirjan sihteeristölle sopimuksensa ehdoista pöytäkirjan ratifioimis- tai hyväksymiskirjojensa tallettamispäivänä. (8) Joulukuun 17 päivänä 2013 neuvosto antoi komissiolle valtuudet aloittaa neuvottelut Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin välisestä sopimuksesta. (9) Sopimuksen ehdot, jotka koskevat Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteistä täyttämistä Kioton 3 artiklan mukaisesti, määritetään liitteessä neuvoston päätökseen, joka koskee Dohan muutoksen tekemistä Euroopan unionin puolesta ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjaan sekä siihen perustuvien velvoitteiden täyttämistä yhteisesti. 14 Nämä samat ehdot ovat myös Islannin kanssa tehdyn sopimuksen liitteessä. (10) Sen varmistamiseksi, että velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen liittyvät Islannin velvoitteet vahvistetaan, velvoitteita sovelletaan syrjimättömästi ja Islantia ja jäsenvaltioita kohdellaan samalla lailla, Islannin päästötaso on määritetty tavalla, joka vastaa sekä Kioton pöytäkirjan liitteen B kolmannessa sarakkeessa esitettyä määrällistä päästövähennystavoitetta (sellaisena kuin pöytäkirja on muutettuna Dohan muutoksella) sekä EU:n lainsäädäntöä, mukaan lukien vuoden 2009 ilmasto- ja energiapaketti, sekä periaatteita ja perusteita, joille kyseisen lainsäädännön tavoitteet perustuvat. (11) Sopimus olisi allekirjoitettava Euroopan unionin puolesta sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin, Otettu huomioon Kioton pöytäkirjan osapuolten kokouksena toimineen, Dohassa pidetyn osapuolten konferenssin kahdeksannen istunnon raportissa (Part One: Proceedings, Document FCCC/KP/CMP/2012/13, paragraph 45). 17 päivänä joulukuuta 2012 pidetyssä neuvostossa vahvistettiin Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden yhdessä Kroatian ja Islannin kanssa Dohan ilmastokokouksessa esittämä lausuma. Neuvoston päätelmät, annettu 15 päivänä joulukuuta 2009, EU:n ja Islannin välisestä yhteisestä täytäntöönpanosopimuksesta tulevaa kansainvälistä ilmastosopimusta varten. [complete reference]. FI 6 FI

7 ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään se, että allekirjoitetaan Euroopan unionin puolesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välinen sopimus Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden yhteiseen täyttämiseen ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden aikana sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen. Allekirjoitettavan sopimuksen teksti on tämän päätöksen liitteenä. 2 artikla Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus unionin puolesta. Neuvoston pääsihteeristö laatii valtakirjan, jossa komission nimeämä henkilö (nimeämät henkilöt) valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen. 3 artikla Tämä päätös tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 7 FI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final 2014/0151 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin välisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2014 COM(2014) 290 final ANNEX 1 LIITE Sopimus Islannin osallistumisesta Euroopan unionin, sen jäsenvaltioiden ja Islannin velvoitteiden täyttämiseen yhteisesti Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.3.2019 C(2019) 1839 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.3.2019, asetuksen (EU) N:o 389/2013 muuttamisesta Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden teknisen

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. tammikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0376 (NLE) 10400/1/14 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 60 ENV 492 ENER 207 ONU 74 FORETS 56 TRANS

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0036 (NLE) 7106/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 26 ENV 164 ONU 26 DEVGEN 43 ECON 225 ENER 87 FORETS

Lisätiedot

14202/12 UH/tan DG D1

14202/12 UH/tan DG D1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. lokakuuta 2012 (OR. fr) 14202/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0270 (NLE) VISA 177 COAFR 296 OC 529 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.2.2017 COM(2017) 73 final 2017/0027 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavan kannan vahvistamisesta osapuolten konferenssissa Rotterdamin yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 436 final 2017/0202 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS

Bryssel COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.9.2016 COM(2016) 618 final KOMISSION KERTOMUS Kertomus, jolla helpotetaan Euroopan unionin sallitun päästömäärän laskemista, sekä kertomus, jolla helpotetaan unionin, sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:

GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5303/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0186 (NLE) JAI 32 AUS 2 RELEX 30 DATAPROTECT 4 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 199 final 2017/0088 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 659 final 2016/0323 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 523 final 2016/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 292 final 2015/0131 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) allekirjoittamisesta Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. huhtikuuta 207 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 207/006 (NLE) 7725/7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 73 ENV 294 MI 278 DEVGEN 48 ONU 47 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Sisäministeriö E-KIRJE SM KVY Similä Ville(SM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta

Sisäministeriö E-KIRJE SM KVY Similä Ville(SM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Sisäministeriö E-KIRJE SM2014-00248 KVY Similä Ville(SM) 16.06.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Komission kertomus Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0199 (NLE) 11685/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: RECH

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0109 (NLE) 9894/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 31. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO ILMASTOTOIMIEN PÄÄOSASTO Bryssel 19. joulukuuta 2018 Rev1 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA EU:N PÄÄSTÖKAUPPAJÄRJESTELMÄ Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti

Lisätiedot

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti

L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti L 90/106 Euroopan unionin virallinen lehti 28.3.2013 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2013, jäsenvaltioiden vuosittaisten päästökiintiöiden määrittämisestä kaudeksi 2013 2020 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2013 (OR. en) 13408/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0020 (NLE) TRANS 466 MAR 126 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden valtuuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.8.2016 COM(2016) 524 final 2016/0251 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Islannin välisen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE

PUBLIC /16 sj/mn/pt 1 DG E 1 LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 LIMITE Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 12788/16 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: LIMITE PUBLIC PV/CONS 45 ENV 629 CLIMA 131 Euroopan unionin neuvoston 3486. istunto (ympäristö),

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2013 COM(2013) 769 final 2013/0377 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.10.2013 COM(2013) 688 final 2013/0329 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Australian liittovaltion, Brasilian liittotasavallan, Kanadan, Kiinan kansantasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.4.2016 COM(2016) 183 final 2016/0094 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ICAO:n elinten laatimaan kansainvälisestä ilmailusta aiheutuvia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.2.2016 COM(2016) 89 final 2016/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta vaarallisten aineiden kuljetusta käsittelevän OTIFasiantuntijakomitean 54. kokouksessa

Lisätiedot

Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisen toisen velvoitekauden ratifiointi.

Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisen toisen velvoitekauden ratifiointi. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2013 COM(2013) 768 final 2013/0376 (NLE) Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisen toisen velvoitekauden ratifiointi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A

6426/15 tih/msu/vl 1 DG B 3A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0258 (NLE) 2014/0259 (NLE) 6426/15 SOC 91 EMPL 43 MIGR 11 JAI 103 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168

PUBLIC. Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,2.kesäkuuta2014 (OR.en) 9827/14 Toimielintenvälinenasia: 2014/0086(NLE) LIMITE PUBLIC COEST169 PESC511 JAI319 WTO168 SÄÄDÖKSETJA MUUTVÄLINEET Asia: NEUVOSTONPÄÄTÖSEuroopanunionin,Euroopanatomienergiayhteisön

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. joulukuuta 2013 (OR. en) 18165/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0448 (NLE) EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. joulukuuta 2013 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2016 COM(2016) 395 final 2016/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. huhtikuuta 2015 (OR. en) 6615/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: ECON 145 UEM 51 STATIS 33 DELACT 37 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 627 final 2014/0291 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä meriturvallisuuskomitean 94. istunnossa

Lisätiedot