Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta"

Transkriptio

1 Tarkastuslautakunta Valtuusto Hallitus Valtuusto Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta 341/ /2013 EKSTPTAR 28 Tarkastuslautakunta keskustelee valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta tilivuodelta Havainnoista on laadittu arviointikertomus (liitteenä). pj tarla Tarkastuslautakunta toimittaa arviointikertomuksen valtuustolle. Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että valtuusto pyytää arviointikertouksessa esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Hyväksyttiin. Arviointikertomus allekirjoitettiin ja päätettiin että lautakunnan puheenjohtaja luovuttaa sen valtuuston puheenjohtajalle ensi tilassa. Arviointikertomusta koskeviin tiedusteluihin vastaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. tiedoksi valtuusto liitteet arviointikertomus 2012 EKSTPVAL 19 EKSTPHAL 132 Eksote on laatinut toimintakertomuksen tilivuodesta Tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida Eksoten toimintaa sille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Lautakunta on kokouksessaan (EKSTPTAR 28) käsitellyt arviointikertomusta ja allekirjoittanut sen. Kopio tarkastamattomasta tarkastuslautakunnan pöytäkirjasta ja allekirjoitettu arviointikertomus on esityslistan liitteenä. Tj Hallitus päättää saattaa asian valtuuston esityslistalle.

2 Hallitus Hyväksyttiin. Valmistelija/lisätiedot Liisa Mänttäri, talousjohtaja, p EKSTPVAL Esitys Valtuusto Valtuusto käsittelee arviointikertomuksen vuodelta 2012 ja pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Puheenjohtaja esitti seuraavaa käsittelyjärjestystä: Keskustelu tästä ja seuraavasta asiakohdasta käydään yhdessä. Puheenvuorot käytetään seuraavassa järjestyksessä: - tarkastuslautakunnan puheenjohtaja - viranhaltijat - valtuustoryhmien puheenvuorot suuruusjärjestyksessä - yksittäiset valtuutetut Valtuusto Hyväksyttiin edellä mainittu käsittelyjärjestys. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja esitti korjauksen arviointikertomukseen kohtaan Tiivistelmä: hanketoiminta kaipaa läpinäkyvyyttä. Valtuusto EKSTPHAL 204 Valtuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2012 ja päätti pyytää siinä esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Merkittiin, että valtuutetut Kyösti Kylliäinen ja Pentti Eteläpää olivat poissa kokouksesta klo asian käsittelyn aikana. Valtuusto käsitteli arviointikertomuksen vuodelta 2012 ja päätti pyytää siinä esitetyistä havainnoista hallituksen selvitykset niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa mennessä ja selvitykset toimitetaan tämän jälkeen myös tarkastuslautakunnalle. Seuraavassa on kursiivilla arviointikertomuksessa esiin tuodut suositukset ja kunkin suosituksen kohdalla siihen liittyvä selvitys.

3 Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet Suosittelemme, että taloudellisten tavoitteiden toteutuminen raportoidaan koko tilikauden lukujen avulla. Tavoitteissa tulisi pyrkiä huomioimaan palvelujen hinta/laatu suhde sekä palvelujen kattavuus. Taloudellisten tavoitteiden toteutumisen koko vuoden vertailuarvot saadaan käyttöön tilastoista vasta tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen. Vuonna 2012 Eksoten tarvevakioidut nettotoimintamenot/asukas (pl.imatra) olivat euroa ja 60 suurimman kunnan keskimäärin euroa. Eksoten kustannukset olivat hieman keskiarvoa alemmat. Eksotessa tehdään koko ajan kehittämistyötä johtamisessa tarvittavan informaation saatavuuden ja käytettävyyden lisäämiseksi. Talous Tarkastuslautakunnan suositus jäsenkunnille on, että organisaation kehittämiseen sitoudutaan pitkäjännitteisesti ja varmistetaan rakenteellisten muutosten edellyttämien investointien rahoitus. Suosittelemme, että tuloja lisätään tai toimintaa karsitaan. Edellytämme talousarvion noudattamista. Eksoten jäsenkunnat päättivät vuonna 2012 teettää Eksotesta ulkoisen arvioinnin jäsenkuntien omistajaohjauksen näkökulmasta. Arviointi valmistui Arvioinnin loppuraportissa todetaan, että Eksoten alijäämä on kasvanut huolestuttavalla vauhdilla ja on kasvamassa niin suureksi, että sen korjaaminen pelkästään maksuosuuksia korottamalla on mahdotonta. Arvioinnin yksi pääsuosituksista on, että koko maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään kaikkien palveluiden osalta yhteisesti. Ulkoisen arvioinnin suositusten mukaan tärkeintä olisi sopia toimenpiteistä, joilla estetään uuden alijäämän syntyminen. Etelä-Karjalan kuntajohtajat ovat kokouksessaan päätyneet yhteisesti esittämään Eksoten jäsenkuntien hallituksille seuraavanlaisen toimenpidesuunnitelman hyväksymistä: Jäsenkunnat toimittavat Eksotelle laskelmansa maakunnallisesta talouden kantokyvystä, jonka puitteissa Eksoten on laadittava viranhaltijaesityksenä koko maakunnan sosiaali- ja terveyspalvelut kattava palvelusuunnitelma ensisijaisesti ajanjaksolle , mennessä. Palvelusuunnitelman laadinnassa ensisijainen tavoite on pyrkiä maakunnalliseen kokonaisratkaisuun, jossa kuntien

4 taloudellinen kantokyky riittää alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kulujen kattamiseen. Palvelusuunnitelmaesityksen tulee perustua kahteen vaihtoehtoiseen talousraamivaihtoehtoon: o Vaihtoehto 1, kustannukset v yhteensä euroa o Vaihtoehto 2, kustannukset v yhteensä euroa Jäsenkuntien valtuustot käsittelevät Eksoten palvelusuunnitelmaesityksiä elo-syyskuun 2013 aikana siten, että syyskuun 2013 aikana valtuustot joko hyväksyvät Eksoten tekemän esityksen, tai tekevät konkreettisen muutosesityksen, taikka päättävät antaa esitettyä suunnitelmaa kattavamman palvelurakenteen edellyttämän lisärahan siinä tapauksessa, että eivät hyväksy palvelusuunnitelmassa esitettyjä mahdollisia palvelujen leikkauksia. Eksoten valtuusto hyväksyy lokakuussa 2013 budjetin, jossa kuntien maksuosuuksien yhteenlaskettu summa vastaa maksukykyraamia. Eksote on valmistellut kuntien pyytämää palvelusuunnitelmaa ja se valmistuu kuntien edellyttämässä aikataulussa. Palvelusuunnitelman osana on valmisteltu myös kolme vaihtoehtoista investointiesitystä maakunnan rakennusinvestointitarpeista ja niiden rahoitusvaikutuksista. Taloushallinto Suosittelemme, että perintää tehostetaan ja epäkurantit saatavat kirjataan luottotappioiksi. Suosittelemme, että rakennusten poistoaikoja lyhennetään. Tämä tulee lisäämään toiminnan vuosittaisia laskennallisia kustannuksia, mutta parantaa tilinpäätöksen luotettavuutta, kun rakennusten arvon alentuminen vastaa paremmin todellisuutta. Eksoten saatavien perintä on ulkoistettu Saimaan talous- ja tieto Oy:n kautta perintään erikoistuneelle Intrum Justitia Oy:lle. Eksotessa on ollut käytössä periaate, että yli kolme vuotta vanhat saatavat poistetaan kirjanpidosta tilinpäätöksissä. Tämän lisäksi varattomien kuolinpesien saatavia on poistettu säännöllisesti toimintavuoden aikana. Vuoden 2012 tilinpäätöksessä vuoden 2009 loppuun mennessä syntyneet saatavat on näin ollen poistettu kirjanpidosta. Ennen vuotta 2010 syntyneiden saatavien luottotappiokirjaukset muun kuin erikoissairaanhoidon osalta ovat olleet jäsenkuntien kustannuksia. Nämä erät ovat kasvattaneet erääntyneiden saatavien määrää vähitellen vuosina Vuonna 2013 tulee ensimmäisen kerran kirjattavaksi

5 erikoissairaanhoidon luottotappioiden lisäksi myös kunnista siirtyneen toiminnan luottotappiot. Tämä kutakuinkin kaksinkertaistaa luottotappiokirjausten määrän. Valtuustolle tuodaan vuoden 2013 aikana päätettäväksi suunnitelmapoistojen perusteet ja hallitukselle hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtainen poistosuunnitelma. Joidenkin hyödykkeiden osalta on teknis-taloudellisesta syystä perusteltua käyttää KILAn kuntajaoston suositusta pidempää poistoaikaa. Perustelut laaditaan hyödykekohtaisesti. Raportointi jäsenkunnille Suosittelemme jäsenkunnille osoitettavan vakiomuotoisen puolivuotisraportin käyttöönottoa. Eksoten raportointia on kehitetty toiminnan alusta lähtien. Raportoitava kokonaisuus on vähitellen tarkentunut ja vakiintunut. Eksotessa laaditaan tilinpäätöksen lisäksi talousarvion painopistealueisiin pohjautuva puolivuotisraportti. Tämä laadittiin myös vuodelta Taloudellisen ja toiminnallisen tuloksen lisäksi raportti sisältää kuntakohtaiset suoritetiedot ja palvelusopimusjäsenkuntien väliset laskennalliset osuudet kuntien yhteisessä strategisessa palvelusopimuksessa sovittujen määritysten mukaisesti. Jatkohoidon jonotuspäivät Suosittelemme, että erikoissairaanhoidon prosessia tehostamalla pyritään edelleen vähentämään erikoissairaanhoidon jonotuksen kustannuksia. Erikoissairaanhoitoa ja sen kustannuksia ei voi tarkastella erillisenä asiana, koska Eksoten vastuulla on sekä erikoissairaanhoito että perusterveydenhuolto ja vanhustenpalvelut. Potilaiden kuntoutumisen ja toipumisen kannalta voi useissa yksittäistapauksissa olla tarkoituksenmukaista pidentää erikoissairaanhoidon jaksoa 1-2 päivällä, minkä jälkeen potilas pääsee kotiutumaan suoraan omaan kotiinsa. Vaihtoehtona olisi 1-2 päivän jatkohoito muussa, mahdollisesti ostopalveluna tuotettavassa yksikössä. Siirrot paikasta toiseen voivat näissä tapauksissa pidentää kokonaishoitoon käytettyä aikaa ja siten lisätä myös kustannuksia. Kehityshankkeet Suosittelemme, että hankkeiden valmisteluun ja toteutukseen liittyvät

6 resurssit ja vaikuttavuusluvut raportoidaan tilinpäätöksessä perusteellisemmin. Hankkeista tulee koota vuosittain yhtenäinen hankeraportti, josta käy ilmi mihin on sitouduttu ja millä resursseilla. Myös niistä hankkeista, jotka ovat osoittautuneet kannattamattomiksi taikka joiden hyödyntämistä ei ollut tarkoituksenmukaista jatkaa, tulee raportoida. Suosittelemme, että hankkeisiin osallistumista arvioidaan kriittisesti panos tuotos näkökulmasta. Kehityshankkeita koskevista suosituksista toimitetaan selvitys erikseen ennen kokousta. Tj Hallitus Hallitus päättää antaa edellä olevat selvitykset valtuustolle vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta. Hyväksyttiin. Valmistelija/lisätiedot: Keijo Siiskonen, hallintojohtaja, vs. p Liisa Mänttäri, talousjohtaja, p Merja Tepponen, kehittämisjohtaja, p EKSTPVAL 33 Hallitus Liitteenä on hankkeista on koottu yhtenäinen raportti. Eksotessa ollaan vaiheittain ottamassa käyttöön Hankesalkku- ohjelmaa, joka tehostaa hanketoiminnan hallintaa ja seurantaa sekä panos-tuotos arviointien tekoa. Hankkeista muodostuvia strategisia kokonaisuuksia kustannusvaikutuksineen pystytään jatkossa arvioimaan tarkemmalla tasolla painopistealueittain. Useimmat hankkeet ovat niin tiiviisti kytketty perustyöhön ja siksi irrallinen panos-tuotos analyysi ei tuo riittävää tietoa hankkeen vaikutuksesta. Hankkeiden tuloksia ja vaikutuksia tuottavuuteen tullaan analysoimaan jatkossa entistä systemaattisemmin yhdessä vastuuhenkilöiden ja projektipäälliköiden kanssa. Tavoitteena on tuoda yhä selkeämmin esille hankkeiden pidemmän aikavälin vaikutuksia ja varmistaa tuottavuutta lisäävien uudistusten luonteva siirto käytäntöön. Hankkeiden tuloksista raportoidaan tässä vaiheessa pääasiassa lyhyen aikavälin tuloksia. Pidemmän aikavälin tuloksia tullaan esittelemään tarkemmin, kun odotettavissa olevia vaikutuksia käydään tarkemmalla tasolla vastuutahojen kesken läpi. Valtuusto päättää merkitä tiedoksi edellä olevat selvitykset vuoden 2012 arviointikertomuksen johdosta.

7 Valtuusto Merkittiin tiedoksi. Valmistelija/lisätiedot: Keijo Siiskonen, hallintojohtaja, vs. p Liisa Mänttäri, talousjohtaja, p Merja Tepponen, kehittämisjohtaja, p Jakelu tarkastuslautakunta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta

Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta 126 03.06.2015 Valtuusto 12 17.06.2015 195 18.11.2015 Valtuusto 25 16.12.2015 Hallituksen selvitykset valtuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen johdosta 484/00.02.02/2015 EKSTPHAL 126 Eksote on laatinut

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 16.4.2018 14:00-15:15 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:05 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17 Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 02/2016 AIKA Tiistai 31.5.2016 kello 15.00 PAIKKA Microkadun kampus, B-osan 1. kerroksen luokkatila B1012 käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä Liite/Viite * Asia 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta

Kuntayhtymän hallitus Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 12/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 151 19.11.2018 161 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset hallituksen toimivallan

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen

Sorvari Vuokko jäsen PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Tarkastuslautakunta 18.05.2016 AIKA 18.05.2016 klo 14:00-16:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Mylly OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä 03.06.2012 Lemin kunta 5/2012 7 Aika 30.05.2012 klo 20.00-20.10 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanvirasto I Pylkkö Osmo Huttunen Matti Värtö Veijo Lepistö Minttu puheenjohtaja varapuheenjohtaja

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta Markku Niskanen tarkastuslautakunnan sihteeri, avustava JHTT-tarkastaja NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2017 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 22.5.2017 klo 13.09 14.51 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:45 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 30.04.2015 AIKA 30.04.2015 klo 09:42-13:05 PAIKKA Halstarin kabinett OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Liitteet 1. Ennuste 2018 palkankorotukset huomioitu ja jäsenkuntien maksuosuudet

Liitteet 1. Ennuste 2018 palkankorotukset huomioitu ja jäsenkuntien maksuosuudet Talousarvion 2018 muuttaminen EKS/1220/02.02.00.07/2018 Hallitus Valmistelijat puh. (Yhteydenotot sähköpostilla: etunimi.sukunimi@eksote.fi) Talousjohtaja Mänttäri Liisa 040 524 3167 Terveys- ja vanhustenpalvelujen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta pöytäkirja 2/ Aika: 20.4.2009 klo 11.05-11.15. Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone, Satakunnankatu 18 A, Viimeistämö (ent. Media54) -rakennus, 2 krs. Osallistujat: Jäsen: Ojala Reino, pj Kivistö

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ULKOINEN ARVIOINTI

ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ULKOINEN ARVIOINTI ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ULKOINEN ARVIOINTI KH Etelä-Karjalan kuntajohtajien työvaliokunnan kokouksessa 6.6.2012 on käsitelty alla olevan kokouspöytäkirjan otteen mukaisesti Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti Hallitus 108 14.06.2017 Valinnanvapauspilotit, SOTE-keskus ja henkilökohtainen budjetti 2017 2022 749/00.04.00.01/2017 EKSTPHAL 108 Hakuilmoitus Hakuilmoituksen 29.5.2017 mukaan valinnanvapauspilottien

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 23 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 24 Kokouksen

Lisätiedot

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv)

Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 23.09.2015 Evtek- kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvityksen hyväksyminen (kv) Tarkastuslautakunta 65 Kunnanhallitus 268, 24.08.2015 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 268 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Tarkastuslautakunta. Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 11:00-13:20 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoushuone, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2014 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Perjantai 23.5.2014 klo 13.00 14.48 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 6/2018 Kokousaika Tiistai 12.6.2018 klo 13.00 17.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, Neuvotteluhuone 1, HUOM. paikka Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 41 3

Lisätiedot

Hallitus Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196

Hallitus Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196 Hallitus 196 22.11.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 657/02.02.00.00/2017 EKSTPHAL 196 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvion.

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano

Sääntökokoelma A 23 YKN YKV korvaa säännön YKV ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. 1. Kokoonpano Sääntökokoelma A 23 YKN 13.2.2017 YKV 29.3.2017 korvaa säännön YKV 10.12.2014 ARVIOINNIN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. Kokoonpano 1 Yhteinen kirkkovaltuusto valitsee arvioinnin johtokuntaan toimikaudekseen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 OMN/123/00.02.00/2015 ERON MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 19 20.01.2014 Kunnanhallitus 29 28.01.2014 Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/02.05.00/2013 Kunnanhallitus 20.01.2014 19 Suunnitelman mukaisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 11.5.2011 klo 13.30 14.30 Valtuustosali, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Mäntyharju Kari sihteeri

Mäntyharju Kari sihteeri PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Tarkastuslautakunta 22.01.2015 AIKA 22.01.2015 klo 12:55-17:02 PAIKKA Riihi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Sorvari Vuokko jäsen Jaskari Minna jäsen Mäntyharju

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista Johtokunnan kokous 7.5.2019 Kokouskutsu ja esityslista KOKOUSKUTSU 2 (5) JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika 7.5.2019 klo 10.00 Paikka Lisätietoja ISLABin hallinnon kokoushuone, KYS, rak 1A, 3. krs, Kuopio SKYPE-kokous,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika klo 16.30-17.40 Paikka Forssan ammatti-instituutti, Saksankatu 27 Eino Järvinen Marjut Kallioinen

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 158 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2014 HEL 2014-005907 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a edustamaan kaupunkia

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (9) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-15:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Samola Riitta JHTT, BDO Audiator Oy, sihteeri

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Samola Riitta JHTT, BDO Audiator Oy, sihteeri LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 35 Tarkastuslautakunta AIKA 12.05.2015 klo 17:30-21:07 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Hagfors Kari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Kantola Heikki hallinto- ja talousjohtaja, 22 Iitin kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2015 Aika Maanantai 11.05.2015 klo 19:00-20:11 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Ikonen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 20.04.2017 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 20.04.2017 torstai klo 17:05-19:25 Paikka Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Lisätiedot

Hallitus Valtuusto Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196

Hallitus Valtuusto Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma / /2017 EKSTPHAL 196 Hallitus 196 22.11.2017 Valtuusto 25 20.12.2017 Talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 657/02.02.00.00/2017 EKSTPHAL 196 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi

Lisätiedot

ESITYSLISTA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

ESITYSLISTA 3/2017. RIIHIMÄEN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta klo 09:00 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT ESITYSLISTA 3/2017 KOKOUSAIKA klo 09:00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Läsnäolijat TARKLA... 1 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 2 23 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 24 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189

Hallitus Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma / /2016 EKSTPHAL 189 Hallitus 189 09.11.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 298/02.02.00.00/2016 EKSTPHAL 189 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvion.

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019. Keskiviikko kello , keskeytys klo , jatkui VARSINAIS-SUOMEN LASTENSUOJELUKUNTAYHTYMÄ TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 24.4.2019 kello 9-9.05, keskeytys klo 9.05 10.44, jatkui 10.45-11.46 Halikon

Lisätiedot

Valtuusto. Olle Gull. Gösta Willman. Vaasa, hallintojohtajan virkahuone klo Olle Gull, hallintojohtaja

Valtuusto. Olle Gull. Gösta Willman. Vaasa, hallintojohtajan virkahuone klo Olle Gull, hallintojohtaja Esityslista sivu 1(10) nro 1/2016 Elin: Valtuusto Aika: Maanantai 6.6.2016, klo 13 Paikka: Vaasan keskussairaala, auditorio Merihanhi,Y3 Päätöksentekijät Katso liite 2 Läsnäolijat: Poissaolijat: Asiantuntijat:

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2015 1 (8) Tarkastuslautakunta Aika 15.01.2015 klo 14:00-15:56 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi, 2-kerros Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 AIKA 21.04.2016 klo 12:00-18:00 PAIKKA Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (7) 166 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän yhtymäkokous HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a tai hänen määräämäänsä edustamaan

Lisätiedot

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4

2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen 4 1 Tarkastuslautakunta AIKA 10.03.2015 klo 14:00 16:10 PAIKKA Kunnantalo, kokoushuone Pyhä ASIAT Sivu Otsikko 1 Tarkastuslautakunnan esittelijä vuonna 2015 3 2 Pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus Hallitus 57 22.03.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden osto 382/02.07.03.04/2017 EKSTPHAL 57 Etelä-Karjalan Työkunto Oy Etelä-Karjalan Työkunto Oy (jäljempänä Työkunto Oy) on Eksoten ja Lappeenrannan

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2016 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 30.5.2016 klo 12.00 15.02 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Esa

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma EKS/1099/ /2018. Käsittelyhistoria. Hallitus Aiempi käsittely: Hallitus 188

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma EKS/1099/ /2018. Käsittelyhistoria. Hallitus Aiempi käsittely: Hallitus 188 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 EKS/1099/02.02.00.05/2018 Käsittelyhistoria Hallitus 188 21.11.2018 Aiempi käsittely: Hallitus 188 Hallintosäännön 36 :n mukaan valtuusto hyväksyy kuntayhtymälle

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja Kuosmanen Mikko viranhaltija

Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja Kuosmanen Mikko viranhaltija PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 16.03.2017 AIKA 16.03.2017 klo 12:00-16:05 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko jäsen Jaskari

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot