Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi"

Transkriptio

1 Kirjastopalvelut Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kunnissa 2019 vaihtoehtojen arviointi Kirjastojen muuttuva toimintaympäristö Yleisten kirjastojen toimintaympäristö on 2010-luvulla muuttunut nopeasti. Digitalisaatio on tuonut palvelutarjontaan uusia tuotteita (e-kirjat, e-lehdet, musiikin suoratoistopalvelut). Yleisiä kirjastoja koskeva lainsäädäntö uudistui vuoden 2017 alusta. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyminen kunnilta maakuntien järjestettäväksi poistaa kuntien kustannuksista 47-71%. Laki yleisistä kirjastoista ( /1492) Kunnan tehtävänä on yleisen kirjaston toiminnan järjestäminen. Kunta voi järjestää yleisen kirjaston toiminnan itse taikka yhteistyössä toisten kuntien kanssa tai muulla tavoin. (Peruspalvelu) Kunnan tulee olla tarpeen mukaan yhteistyössä muiden viranomaisten, kirjastoalan toimijoiden ja muiden yhteisöjen kanssa. Yleinen kirjasto toimii ja kehittää toimintaansa yhteistyössä muiden yleisten kirjastojen, Kansalliskirjaston, Varastokirjaston, Näkövammaisten kirjaston sekä muiden korkeakoulukirjastojen, oppilaitoskirjastojen ja erikoiskirjastojen kanssa. (Kirjasto- ja tietopalveluverkko) Yleisen kirjaston tehtävänä on: 1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin; 2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa; 3) edistää lukemista ja kirjallisuutta; 4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon 5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan; 6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Tehtävän hoitamiseksi yleisellä kirjastolla tulee olla tarkoituksenmukaiset tilat, ajantasainen välineistö sekä riittävä ja osaava henkilöstö. Yleisen kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen sekä ohjaus ja neuvonta on maksutonta (Maksuttomuus) Valtionosuuden myöntämisestä yleisen kirjaston käyttökustannuksiin säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (1704/2009). Kunnan tulee kuulla asukkaitaan yleisiä kirjastoja koskevissa keskeisissä päätöksissä osana kuntalain (410/2015) 22 :ssä säädettyä kunnan velvollisuutta huolehtia asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu. Kunnan kirjastolaitosta johtavalta vaaditaan virkaan tai tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, johtamistaito ja hyvä perehtyneisyys kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. (Osaaminen ja johtaminen) Kunnan on arvioitava yleisen kirjaston toimintaa. Arvioinnin tarkoituksena on turvata tämän lain tarkoituksen tietutumista ja tukea yleisen kirjaston toiminnan kehittämistä. Arvioinnilla seurataan yleisten

2 kirjastojen tehtävien toteutumista ja toiminnan järjestämistä. (Arviointi) Laki yleisistä kirjastoista kumoaa aiemman kirjastolain ja asetuksen. Sipilän hallitusohjelman mukaisesti suosituspohjaisesta ohjauksesta on luovuttu ja siirrytään resurssien ohjauksesta tavoiteltujen tulosten ohjaamiseen. Aluehallintoviraston tehtävä on edistää valtakunnallisten kirjastopoliittisten tavoitteiden toteutumista toimialueellaan, seurata ja arvioida toimialueensa yleisten kirjastojen toimintaa. Tilanne 2017 : Toenperän kirjasto Kirjastopalvelut tuottaa Joroisten kunta kahdenvälisillä sopimuksilla Juvan ja Rantasalmen kuntien kanssa. Kunnat omistavat yhteisen kirjastoauton Jasso Toenperän kukin 1/3 osuudella. Henkilöstö on Joroisten kunnan palveluksessa. Toenperän kirjasto toimii yhtenä organisaationa, jossa henkilöstöllä on kuntarajat ylittäviä vastuualueita, esim. hallinto- ja talous, kirjaston pedagoginen toiminta, kirjastoautotoiminta, laskutus. Toenperän kirjasto toimii osana valtakunnallista ja alueellista kirjastoverkkoa. Vuoden 2016 alusta kirjastojärjestelmänä on ollut yhteinen Lumme-Koha. Kirjastojärjestelmää kehittää ja ylläpitää Koha-Suomi Oy, joka on voittoa tavoittelematon ja täysin kuntaomisteinen osakeyhtiö. Toukokuussa 2017 Koha-Suomi OY:n osakkaisiin kuului 93 kuntaa, joiden asukaspohja on Kohakirjastojärjestelmä on avointa lähdekoodia ja siihen tehtävä ohjelmakoodi on jaettava Koha-yhteisölle. Koha-Suomi Oy edistää toiminnallaan avointen tuotteiden käyttöönottoa julkishallinnossa. Lumme-kirjastojärjestelmää käyttävillä kirjastoilla on ollut myös vuoden 2017 alusta yhteinen painetun aineiston kokoelma. E-aineistojen kokoelma on ollut Etelä-Savon maakuntakirjaston alueella yhteinen jo 2000-luvulta lähtien. Lumme-yhteistyössä Toenperän kirjastoa edustavat kirjastojärjestelmän pääkäyttäjä, luetteloinnin ja kokoelmatyön asiantuntija sekä kirjastotoimen johtaja ohjausryhmän jäsenenä. Jokaisessa Toenperän kirjastossa on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut toiminnasta vastaava kirjastonjohtaja ja yksi kirjastonhoitaja (korkeakoulututkinto). Vakinainen henkilöstö 2017 Joroinen Juva Rantasalmi Aluekirjastoauto kirjastotoimen johtaja kirjastonjohtaja kirjastonjohtaja 2 kirjastovirkailijaa kirjastonhoitaja kirjastonhoitaja kirjastonhoitaja kirjastovirkailija 3 kirjastovirkailijaa kirjastovirkailija Vuoden 2020 loppuun mennessä eläkeiän saavuttaa Joroisissa yksi työntekijä ja Juvalla kolme työntekijää. Kirjastojen paikallinen arviointi on toteutettu osana kuntien talousarvioseurantaa, kuntien strategioiden ja kirjastotoimen toimintasuunnitelman toteutumisseurantaa sekä palvelujen kehittämisen seurantaa.

3 Tunnusluvut (Suomen yleisten kirjastojen tilastot) Toenperän kirjastojen toimintaa on arvioitu JJR-palvelutuotannosta lähtien tunnusluvuilla (taulukko 1): Kirjastokäynnit /asukas Lainat /asukas Kirjastoaineistokulut /asukas Taloudellisuusluku =(henkilöstökulut + kirjastoaineistokulut) / (fyysiset käynnit + kokonaislainaus) Ka Suomi Joroinen Joroinen Joroinen Juva Juva Juva Rantasalmi Rantasalmi Rantasalmi Kirjastokäynnit /as. 8,98 9,12 9,38 9,25 11,39 10,98 9,82 12,09 11,45 10,93 Lainat /as. 16,01 13,58 14,05 14,59 18,32 16,38 16,66 17,67 16,25 17,93 Kirjastoaineistokulut /as. 6,65 9,92 10,77 10,03 10,94 10,31 12,05 8,97 9,21 11,14 Taloudellisuusluku 1,52 1,68 1,63 1,85 1,47 1,43 1,70 1,70 1,50 1,71 Taloudellisuusluku= (henkilöstökulut + kirjastoaineistokulut) / (fyysiset käynnit + kokonaislainaus) Taulukko 1 ( Uudistuneen lainsäädännön mukaan yleisellä kirjastolla tulee olla tehtävänsä hoitamiseksi tarkoituksenmukaiset tilat, ajantasainen välineistö sekä riittävä ja osaava henkilöstö. Lain asettamaa vaatimusta voitanee tarkastella ja vertailla tunnusluvuilla (taulukko 2 ja 3): - toimintakulut, /asukas - kirjastoaineiston hankinnan kulut, /asukas (lain 6 1. mom. kohta 2, ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa ) - e-aineistokulut, /asukas (lain 6 1. mom. kohta 2, ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa ) - kirjastoammatillinen henkilöstö htv / 1000 as. (lain 6 riittävä ja osaava henkilöstö ) - tilat neliöt / 1000 as. (6 tarkoituksenmukaiset tilat) Ajantasaisen välineistön kuvaukseen Suomen yleisten kirjastojen tilastoista ei löydy tunnuslukua, hallituksen esityksen perustelutekstin (HE 238/2016) mukaan ajantasaisella välineistöllä tarkoitettaisiin esimerkiksi kirjaston henkilöstölle ja käyttäjille tarkoitettuja laitteita, ohjelmistoja ja verkkoyhteyksiä 2016 Enonkoskvesperharjmäklinna Heinä- Toen- Mikkeli Mänty- Pieksä- Savon- Varkaus Toimintakulut tilastovuonna / 74,99 76,69 69,7 61,76 66,44 56,43 48,5 42,64 Asukasluku Kirjastoaineistokulut / Asukasluku 9,8 10,69 11,16 5,69 8,68 6,01 5,19 3,45 E-aineistokulut / Asukasluku * * 0,44 0,33 0,04 0,04 0,16 0,02 Hyötypinta-ala neliömetreinä / 203,67 156,13 114,22 108,57 166,42 112,76 101,88 171,37 (Asukasluku / 1000) Henkilötyövuodet: Kirjaston 1,02 0,8 0,87 0,7 0,82 0,72 0,52 0,5 palkkaamat / (Asukasluku / 1000) Asukasluku Taulukko 2. Lumme-kirjastojen tunnusluvut (

4 Toenperän kirjastojen tunnusluvut Joroinen Juva Rantasalmi Toimintakulut tilastovuonna / Asukasluku 63,18 69,49 80,82 Kirjastoaineistokulut / Asukasluku 10,03 12,05 11,14 E-aineistokulut / Asukasluku 0,32 0,48 0,53 Hyötypinta-ala neliömetreinä / (Asukasluku / 1000) 104,11 102,02 149,48 Henkilötyövuodet: Kirjaston palkkaamat / (Asukasluku / 1000) 0,81 0,85 0,98 Taulukko 3 (Kirjastoauton toiminta jaettu kunnittain toteutuneen reittiajan mukaan) Kuntastrategiat Joroinen Kirjasto on osa hyvinvointia edistäviä palveluja. Joroisissa toimii nykyaikainen kirjasto, jossa on kattavasti tarjolla niin sähköistä kuin perinteistäkin lainattavaa. Kuntastrategiaa päivitetään syksyllä Juvan kunnan visio 2025 Kuntalaisten arki turvataan varmistamalla julkisten palvelujen säilyminen Juvan taajamassa. Juvan kunnan palvelut järjestetään ja tuotetaan kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti huomioiden kunnan talous, strategiset painotukset, tavoitteet ja tarpeet. Kuntastrategiaa päivitetään syksyllä 2017 Rantasalmi kuntastrategia Strategian päämääränä on hyvinvoiva kuntalainen, jolla on mahdollisuus korkeaan elämänlaatuun toimivien lähipalvelujen, laadukkaiden asuinolojen ja monipuolisten vapaa-ajan aktiviteettien myötä. Uusi kuntastrategia on valmisteilla. Palvelutuotannon vaihtoehtojen arviointi nelikenttäanalyysin avulla Palvelutuotannon vaihtoehtojen arviointiin on otettu vaihtoehdoiksi mukaan itsenäinen kunnankirjasto, Toenperän kirjasto ja laajempi yhteistyö kirjastopalvelujen tuottamisessa. Teoreettinen neljäs vaihtoehto voisi olla kirjastopalvelujen tuottamisen ulkoistaminen kaupallisen toimijan tuotettavaksi. Tästä ei kuitenkaan Suomessa ole vielä toteutettu missään kunnassa, joten se jää pois nelikenttäanalyysistä. Itsenäinen kunnankirjasto Vahvuudet Kunnan päätöksenteon välitön vaikutus Resursoinnin nopeat muutokset kunnan päätettävissä Kirjastohenkilöstön, päättäjien ja kuntalaisten vältön vuorovaikutus Mahdollisuudet Kirjaston kehittäminen kunnan monipalvelukeskukseksi kunnan oman palvelutarpeen mukaisesti Heikkoudet Henkilöstön erikoistuminen vaikeampaa Henkilöstön rekrytointi vaikeampaa Tietojärjestelmien hajanaisuus ja digitaalisten palvelujen kehittämisen hajanaisuus Uhat Kirjasto- ja tietopalvelujen tason heikkeneminen Toiminnan haavoittuvuus henkilöstön vähäisyyden vuoksi Varautuminen digitalisaation tuomiin muutoksiin

5 saattaa heiketä Toenperän kirjasto Vahvuudet Taloudellinen ja kustannustehokas palvelujen tuottamismalli (esim. yhteinen kokoelma, päällekkäisten toimintojen karsiminen) Yhteistyössä syntynyt organisaatio Yhteinen työnjohto Henkilöstön työnjako Henkilöstön työtyytyväisyys Työyhteisön tuki arjessa ja ongelmatilanteissa Mahdollisuus työnkiertoon Mahdollisuudet Kirjaston kehittäminen kunnan monipalvelukeskukseksi palvelutuotantosopimuksissa Työnjaon tuomat edut Henkilöstö rekrytoiminen ja osaamisen ylläpitäminen Vaikuttaminen kirjastoverkon yhteistyössä Heikkoudet Tilaajakunnilla ei suoraa yhteyttä päätöksentekoon Hallinnon hajaantuminen Tuottajakunnan hallinnolliset päätökset voivat ohjata liikaa tilaajakuntien toimintaa Uhat Maakuntauudistuksen vaikutus toimintaympäristön muutokseen vielä epäselvä Kirjastohenkilöstön, päättäjien ja kuntalaisten välitön vuorovaikutus saattaa heiketä Laajempi palvelutuotantoyhteistyö Uuden kirjastolain mukaan nykyinen maakuntakirjastojärjestelmä lakkaa vuoden 2017 loppuun mennessä. Sen sijaan tietyille kirjastoille annetaan alueellinen kehittämistehtävä. Alueellisista kehittämistehtävää hoitavista yleisistä kirjastoista ja niiden toimialueista säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella. Asetusluonnos on lähtenyt tiedoksi nykyistä maakuntakirjastotehtävää hoitaviin kuntiin ja kuntiin, joiden kirjastolaitokselle suunnitellaan alueellista kehittämistehtävää. Asetusluonnoksen mukaan alueellisen kehittämistehtävän saisi Kuopion kaupunginkirjasto, toimialueena Etelä-Savon ja Pohjois-Savon kunnat. Mikäli asetus tulee voimaan esitetyssä muodossaan, Mikkelin kaupunginkirjastolla ei ole enää vuoden 2018 alusta maakuntakirjaston erillisrahoitusta eikä vastuuta Etelä-Savon kirjastojen toiminnan kehittämiseksi. Laajempi kirjastopalvelujen tuottamista voitaisiin harkita nykyisen kirjastojärjestelmän laajuudessa, mikäli Lumme-kirjastojärjestelmään luuluvat kunnat niin haluavat. Lumme-kirjastoihin kuuluvat tällä hetkellä Mikkelin, Mäntyharjun, Pieksämäen, Savonlinnan, Toenperän, Heinäveden, Enonkosken ja Varkauden kirjastot. Heinäveden kunta siirtyy vuoden 2019 alusta Pohjois-Karjalan maakuntaan ja vaihtaa todennäköisesti kirjastojärjestelmäyhteistyöhön Vaara-kirjastojen kanssa. Vahvuudet Yhteinen aineisto Henkilöstön työnjako Yhteinen työnjohto Hankinta- ja lisensointisopimusten keskitetty Heikkoudet Päätöksenteon etääntyminen Epätasainen resursointi mikäli kuntien väliset sopimukset puuttuvat Toiminnan etääntyminen kuntayhteisöstään Kuntalaisten tarpeisiin vastaaminen voi heiketä

6 hallinta Mahdollisuudet Tasalaatuiset palvelutuotannon laajuudessa Kirjastopalvelujen jatkuvuuden turvaaminen Digitaalisten palvelujen, esim. e-aineistojen ja verkkopalvelujen järjestäminen Mahdollisuus työnkiertoon Kirjaston oman toiminnan väheneminen Uhat Kunnan vaikutusmahdollisuudet heikkenevät Kirjastohenkilöstön, päättäjien ja kuntalaisten välitön vuorovaikutus todennäköisesti heikkenee Johtopäätökset Kirjastopalvelut ovat lain mukaan maksuton peruspalvelu. Vuoden 2017 alussa voimaan tullut kirjastolaki asettaa kirjastoille uusia tehtäviä, erityisesti tilojen käyttöön liittyviä. Lain mukaan kirjastojen tehtävä on myös edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Digitalisaatio on vaikuttanut kirjastoihin mm. omatoimikirjastojen syntymisenä. Jatkossa uusien digitaalisten palvelujen tuottaminen järjestelmien rajapintojen avulla tullee lisääntymään, samoin mahdollisuudet automaattiseen indeksointiin ja osittain automatisoituun aineistonvalintaan. Suuremmassa yhteistyössä toteutettu palvelutuotantoon olisi todennäköisesti kustannustehokkaampaa, esim. yhteiset palvelimet, joilla kirjastojen järjestelmät toimivat. Itsenäisenä kunnankirjastona tuotetut palvelut olisivat lähempänä kunnan päätöksenteon ja hallintoa. Resursoinnin muuttaminen olisi päätöksenteossa helpompaa. Verkostomaisessa kirjastojen yhteistyössä aineiston hankinnan osalta tulisi luoda kuntien välille sopimus aineiston hankintamäärärahan vähimmäistasosta ( /asukas) ja henkilöstömitoituksesta (htv/1000 as.) Mikäli kunnat siirtyvät tuottamaan taas itse menetetään vuosien varrella syntyneen organisaation edut ja henkilöstön työnjako. Suuremmassa palvelutuotannossa työt voidaan jakaa ja henkilöstö pystyy paikkaamaan työlomalla olevan henkilön työpanosta. Tämä on toteutunut erityisesti Toenperän kirjaston johtotiimin työskentelyssä. Laajemmasta palvelutuotannossa henkilöstön erikoistuminen ja työnjako tulisi todennäköisesti kehittymään edelleen. Suurempi ja kattavampi kokoelma on toteutunut jo Lumme-yhteistyön ja yhteisen logistiikan myötä. Lumme-kirjastot tarjoavat kuntalaisilleen n niteen kokoelman. Toenperän kirjaston kokoelma on n nidettä. Toiminnan arviointi tapahtuu jokaisessa vaihtoehdossa samoin kriteerein. Sipilän hallitusohjelman mukaisesti suosituspohjaisesta ohjauksesta on luovuttu, joten Aluehallintoviraston mukaan kirjastojen laatusuosituksia ei enää ole. Kunta voi päättää arvioinnin toteuttamis- ja menettelytavat. Arviointitasoja on kunnan itsearviointi, valtakunnallinen arviointi (ministeriö) ja kansainvälinen arviointi (ministeriö). Kuntalaiset saavat kaikissa vaihtoehdoissa kirjastopalveluja. Perustoiminnot jatkuvat, esim. lainaus, tiedonhaun opetus, tapahtumatuotanto. Kirjastopalvelujen saavutettavuus säilyy kaikissa vaihtoehdoissa samana mikäli nykyinen palveluverkko säilytetään.

7 Laki edellyttää, että kuulemistilaisuus kuntalaisille järjestetään. Käytännön toimenpiteet Vaihtoehto: Itsenäinen kunnankirjasto - Palvelusopimukset irtisanottava vuoden 2017 loppuun mennessä. Sopimuksen mukaan vuotta lyhyemmästä irtisanomisajasta voidaan sopia yhdessä. - Kirjastotoimen muiden Toenperän laajuisten sopimusten irtisanominen - Kirjastoauton käyttöikä on vielä noin 5 vuotta. Neuvoteltava sopimukset kirjastoautopalvelujen tuottamisesta. - Tilaajakuntien kirjastopalveluja tuottava henkilöstö on siirrettävä Joroisten palveluksesta tilaajakuntien palvelukseen - Sovittava kirjastotoimen yhteisen tietoverkon ja palvelimien jatkosta - Lumme-kirjastojen yhteisen kuljetussopimuksen uudelleenarviointi - Verkostomaisessa kirjastojen yhteistyössä aineiston hankinnan osalta tulisi luoda kuntien välille sopimus aineiston hankintamäärärahan vähimmäistasosta ( /asukas) ja henkilöstömitoituksesta (htv/1000 as.) Vaihtoehto: Toenperän kirjasto - arvioitava kuinka alueellisen kehittämistehtävän siirto Kuopion kaupunginkirjastolle vaikuttaa Toenperän kirjastoon - yhteisistä kirjastopalvelujen laatukriteereistä ja arviointikäytännöistä sopiminen - verkostomaisessa kirjastojen yhteistyössä aineiston hankinnan osalta tulisi luoda kuntien välille sopimus aineiston hankintamäärärahan vähimmäistasosta ( /asukas) ja henkilöstömitoituksesta (htv/1000 as.) Vaihtoehto: Laajempi palvelutuotanto - aloitettava neuvottelut palvelutuotannosta asiasta mahdollisesti kiinnostuneen tahon kanssa (Mikkelin kaupunginkirjasto tai Kuopion kaupunginkirjasto) - yhteisistä kirjastopalvelujen laatukriteereistä ja arviointikäytännöistä sopiminen

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista pykälät käytäntöön Rovaniemi 28.3.2017 Leena Aaltonen Lakien jatkumo 1928, 1961, 1986, 1998,

Lisätiedot

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston järjestämä

Lisätiedot

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala

Laki. yleisistä kirjastoista. Lain soveltamisala Laki yleisistä kirjastoista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain soveltamisala Tässä laissa säädetään yleisistä kirjastoista ja niiden toiminnasta sekä toiminnan paikallisesta, alueellisesta

Lisätiedot

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät

HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät HE 238/2016 uudeksi yleisiä kirjastoja koskevaksi laiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 Miksi uusi kirjastolaki? Nykyinen kirjastolaki valmisteltu 20 vuotta sitten Toimintaympäristön

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

Laki yleisistä kirjastoista alkaen. HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016

Laki yleisistä kirjastoista alkaen. HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 Laki yleisistä kirjastoista 1.1.2017 alkaen HE 238/2016 laiksi yleisistä kirjastoista ja laki yleisistä kirjastoista 1492/2016 Lain valmistelussa huomioitava Perustuslaki Sivistykselliset, kielelliset

Lisätiedot

Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016)

Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) Sivistysjohtajien päivä 10.10.2017 Kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen (esitys pohjautuu kulttuuriasiainneuvos Leena Aaltosen esitykseen 1.12.2016)

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

Avin kuulumiset Laki ja hankkeet. Keski-Suomen maakuntakirjastokokous

Avin kuulumiset Laki ja hankkeet. Keski-Suomen maakuntakirjastokokous Avin kuulumiset Laki ja hankkeet Keski-Suomen maakuntakirjastokokous 17.11.2016 [Marjariitta Viiri, Länsi- ja Sisä-Suomen avi, OKT vastuualue] 21.11.2016 1 Kirjastolaki (hallituksen esitys) 1 Lain soveltamisala

Lisätiedot

Laki yleisistä kirjastoista - lyhyt oppimäärä

Laki yleisistä kirjastoista - lyhyt oppimäärä - lyhyt oppimäärä Laki yleisistä kirjastoista pykälät käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutusja keskustelutilaisuus Helsinki 14.2.2017 Hallitusneuvos Merja Leinonen

Lisätiedot

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO PÄÄKKÖLÄ JOUNI, OULUN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Osaaminen, kirjastoammatillisuuden merkitys, kehittäminen, johtaminen Kirjastopalveluiden johtaja Jouni Pääkkölä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto,

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Kirjastotoimen valtion aluehallinto

Kirjastotoimen valtion aluehallinto Kirjastotoimen valtion aluehallinto Merja Kummala-Mustonen 12.9.2019 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri 16.9.2019 1 https://www.wevideo.com/view/1438332354 PSAVI, Erkki Kantola, Ympäristölupavastuualue

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Kuntalaisten osallistaminen Uuden kirjastolain koulutus- ja keskustelutilaisuus 2017 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Opetus ja kulttuuri -yksikkö Suomen Kuntaliitto MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ Elämäntapojen

Lisätiedot

Itä-Suomen yleisten kirjastojen laatukäsikirja. Juho Jussila

Itä-Suomen yleisten kirjastojen laatukäsikirja. Juho Jussila Itä-Suomen yleisten kirjastojen laatukäsikirja Juho Jussila 19.9.2017 Sisällys Laatukäsikirja-hankkeen taustaa Yleistä laadunarvioinnista Laatukäsikirjan toimintaperiaate Laatukäsikirjan sisältö Yhteenveto

Lisätiedot

LAPIN KIRJASTOJEN STRATEGIA

LAPIN KIRJASTOJEN STRATEGIA LAPIN KIRJASTOJEN STRATEGIA 2017-2020 0 1 Lapin kirjastojen MISSIO VISIO TAVOITTEET LAPIN KIRJASTOJEN STRATEGIA Kirjastolaki 2 Lain tavoitteena on edistää väestön yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko

Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Miten nykyinen kirjastolainsäädäntö vastaa kirjastojen tarpeisiin? Saavutettavuus, tasa-arvo, kirjastoverkko Aluekirjastopäällikkö Päivi Rasinkangas Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kohti uutta

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Jyväskylä Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 160 000 Asukasluku: 140 000 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 1,40 Asukasluku: suhteellinen muutos 1,20 1,00 0,80 0,60 0,40

Lisätiedot

Kirjaston palvelulupaus 2017

Kirjaston palvelulupaus 2017 Kirjaston palvelulupaus 2017 Mikä on palvelulupaus? Julkinen sitoutuminen palveluun, tästä pidämme kiinni. Oltava konkreettinen ja mitattavissa. Palvelulupaus yhdistää asiakkaan tarpeet ja tarjotun palvelun.

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää

Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti. Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Päättäjäpäivä 26.11.2013 Asko Hursti Mitä jokaisen päättäjän pitäisi kirjastosta tietää Kirjaston perusta ja oikeutus Perustuslaki (Suomen hallitusmuoto 13 2 mom): Julkisen vallan on turvattava jokaiselle

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Uusi Kirjastolaki ja asetus 1.1.2017 OKM 2014 kirjastopäivät / Maija Berndtsonin esiselvitys on hänen näkemys,

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

Verkkopalveluita ja varastointia

Verkkopalveluita ja varastointia Verkkopalveluita ja varastointia Turun kaupunginkirjasto 26.2.2019 Tikkurilan kirjasto, Vantaa Musiikkikirjastot.fi musiikin varastointi Musiikkikirjastojen vinkit ja verkkopalvelut yhdestä paikasta Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

&...JMJ1 LY PIRKANMAA U 09, 2016

&...JMJ1 LY PIRKANMAA U 09, 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö PIRKANMAA U 09, 2016 no &...JMJ1 LY Ote: Maakuntahallitus 12.09.2016 118 Lausunto opetus-ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi yleisistä

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 7.6.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016

Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016 Lapin yleiset kirjastot vuonna 2016 Tilastokatsaus Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 39/2017 Aluehallintovirastojen julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket Julkaisija Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia

Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun

Lisätiedot

Lapin kirjastokokous

Lapin kirjastokokous Lapin kirjastokokous 8.5.2014 Peruspalveluarviointi Kirjastotilastot OKM:n ajankohtaiset Lapin aluehallintovirasto, Satu Ihanamäki, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6.5.2014 1 Peruspalveluarviointi

Lisätiedot

Toenperän kirjastopalvelut 2028

Toenperän kirjastopalvelut 2028 JOROINEN JUVA RANTASALMI Tulevaisuuden kirjasto on kuntalaisten selviytymisasema Toenperän kirjastopalvelut 2028 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2021 Eija-Liisa Kasesniemi, Päivi Lehmusvuori, Jaana Sopanen 2.5.2018

Lisätiedot

Suomessa KIRJASTO. on jokaisen maksuton peruspalvelu

Suomessa KIRJASTO. on jokaisen maksuton peruspalvelu Suomessa KIRJASTO on jokaisen maksuton peruspalvelu 1 Suomi arvostaa koulutusta Suomessa on 5,5 miljoonaa asukasta. Kirjasto on kaikille avoin ja maksuton Asiakas Yli 100 000 asukkaan kaupunkeja on yhdeksän.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia. N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 'ESPOON'KAU ES30 STO ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupunginkanslia N:o 37 ESPOON KAUPUNGIN KIRJASTOTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 11.1.1989 hyväksymä ja 19.4.1989 muuttama

Lisätiedot

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10. Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010 Anneli Ketonen Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.2010 1 Ajankohtaisia seminaareja ja koulutuksia Kirjastoverkkopäivät

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Joensuun seutu Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Joensuun seutu 120 000 100 000 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Asukasluku: Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi 1,20 Asukasluku:

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Maakuntauudistuksen valmistelu Etelä-Savossa Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 19.4.2016 Maakunnan tilanne Maakunnan kunnat ovat antaneet lausuntonsa hallituksen marraskuisiin linjauksiin helmikuussa 2016:

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Perustietopaketti

Yleiset kirjastot Perustietopaketti Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Päivitetty 17.8.2015/Tarja Ahlgren Kirjastoverkosto KUNNALLISET KIRJASTOT = YLEISET KIRJASTOT Yleisten kirjastojen keskuskirjasto.

Lisätiedot

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta

Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Uusi kirjastoasetus ja muuta ajankohtaista kirjastotoimesta Merja Kummala-Mustonen Raahe 13.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Merja Kummala-Mustonen 1 Kirjastoasetus

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset

Museolaki. 1 luku. Yleiset säännökset Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Museolaki 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tavoitteena on: 1) ylläpitää ja vahvistaa yksilöiden ja yhteisöjen ymmärrystä ja osallisuutta kulttuurista, historiasta

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Kirjastolain uudistaminen

Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistaminen Kirjastolain uudistuksen päätavoite Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on edistää verkottuneessa kansalaisyhteiskunnassa asukkaiden sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN. Jyväskylä 27.10.2005. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto

NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN. Jyväskylä 27.10.2005. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto NÄKÖKULMIA ALUEELLISEN KIRJASTOSTRATEGIAN LAATIMISEEN Jyväskylä 27.10.2005 Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto LIISA NIINIKANGAS LIISA.NIINIKANGAS@LIGHTHOUSE.FI WWW.LIGHTHOUSE.FI

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 22.2.2018 Matti Sarmela PERUSTA Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009

Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009 Kirjastojen toimintatilastojen kehittäminen johtamisen työkaluksi katsaus vaikuttavuuden arviointiryhmän työhön 2005 2009 Jarmo Saarti Kuopion yliopiston kirjasto Kirjastopalvelujen tuotteistaminen seminaari

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto Hannu Sulin

Yleisten kirjastojen neuvosto Hannu Sulin Yleisten kirjastojen neuvosto 7.11.2014 Hannu Sulin OKM:n kirjastopolitiikka 2015 ohjelman tavoitteiden toteutuminen kansallisella tasolla Kohdennetaan yleisten kirjastojen kokeilu- ja kehittämistoiminnan

Lisätiedot

Lapin yleiset kirjastot 2014

Lapin yleiset kirjastot 2014 Lapin yleiset kirjastot 2014 Toimintakatsaus Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 3/2015 Lapin aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta

Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta Kirjastoa kehittämässä yhteistyön tuulia pohjoisesta AMK-kirjastopäivät 10.6.2010 Maija Koponen ja Marjatta Puustinen Lapin korkeakoulukirjasto Lapin korkeakoulukonserni Korkeakouluyhteisö, jossa mukana

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS

KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keski-Karjalan kirjastostrategian päivitys 1 KESKI-KARJALAN KIRJASTOSTRATEGIAN PÄIVITYS Keväällä 2004 valmistui Keski-Karjalan kirjastostrategia, jonka tilastotietoja on täydennetty vuosilla 2004-2006.

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 2015 Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Hannu Sulin Helsinki 24.11.2015 HE valtion vuoden 2016 talousarvioksi Valtionavustukset yleisten kirjastojen

Lisätiedot

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1

Seutukirjastoselvitys seutukirjasto 1 Seutukirjastoselvitys 2006 17.11.2006 seutukirjasto 1 Miksi seutukirjasto Kunta- ja palvelurakenneuudistus Opm: n kirjastostrategia 2010 KirjL 904/1998: kunta voi järjestää kirjastopalvelut kokonaan tai

Lisätiedot

Palveluksessanne! Jenni Joru vastaava kirjastonhoitaja Kuljun kirjasto, Lempäälän kunnankirjasto

Palveluksessanne! Jenni Joru vastaava kirjastonhoitaja Kuljun kirjasto, Lempäälän kunnankirjasto Palveluksessanne! Jenni Joru vastaava kirjastonhoitaja Kuljun kirjasto, Lempäälän kunnankirjasto Mistä tavoitteet tulevat Valtakunnan taso LAIT Alue- ja seututaso Kuntataso YKN: yleisten kirjastojen strategia

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma

Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma Maakuntauudistuksen aloituskokous Kainuun liiton näkökulma 20.6.2016 Pentti Malinen Tuleva kolmitasoinen hallinto Vuoden 2019 alussa aloittavien maakuntien tehtävien perustana on työnjako kunnan, maakunnan

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset

Lisätiedot

Yleiset kirjastot Perustietopaketti. Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto

Yleiset kirjastot Perustietopaketti. Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto Kirjastoverkosto KUNNALLISET KIRJASTOT = YLEISET KIRJASTOT Yleisten kirjastojen keskuskirjasto. Monikielinen kirjasto

Lisätiedot

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista

Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Peruspalvelujen arviointi 2015 kirjastopalvelujen saatavuus erityisesti lasten ja nuorten kannalta ja muuta ajankohtaista Merja Kummala-Mustonen 15.9.2016 PSAVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus ja kulttuuri

Lisätiedot

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017

Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa. Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 Vahva vuorovaikutus opetus- ja kulttuuritoimessa Maakuntauudistuksen II-vaiheen aluekierros 2017 2 Maakuntauudistus OKM:n hallinnonalan näkökulmasta Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ei maakuntauudistuksessa

Lisätiedot

Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle

Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle Maankäyttö, luonnonvarat ja liikenne / ehdotus jatkovalmistelulle Tällä hetkellä maakuntakaavoitus on tuotettu Etelä-Pohjanmaalla ELY:n L- ja Y-vastuualueet ovat tuottaneet palvelunsa pääosin kolmen maakunnan

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT ,

KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI / VALT.SEMINAARIT , KUNTASTRATEGIA HONKAJOKI 2017-2025 / VALT.SEMINAARIT 24.8.17, 5.9.17 MISSIO (MIKÄ ON KUNNAN TEHTÄVÄ? MIKSI OLEMME TÄÄLLÄ?) Kuntalaki 410/2015 Kuntalain mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

1 (5) (020, 033) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014

1 (5) (020, 033) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014 1 (5) 8844-2016 (020, 033) 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/72/040/2014 Turun kaupungin lausunto hallituksen esitysluonnokseen laeiksi yleisistä kirjastoista ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Lausunto Hallituksen esityksestä uudeksi kirjastolaiksi

Lausunto Hallituksen esityksestä uudeksi kirjastolaiksi Lausunto 1 (7) Lausunto Hallituksen esityksestä 19.8.2016 uudeksi kirjastolaiksi Valmisteleva työryhmä Asko Rossi, pj Asko Autio, siht. Heidi Häivälä Catharina Latvala Kaisa Tolonen Ehdotus uudeksi kirjastolaiksi

Lisätiedot

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi. Hämeenlinna 2010. Teemaseminaari: Kirjastoalan yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä Yleiset kirjastot Perustietopaketti Kirjastoverkosto Lainsäädäntö Rahoitus Hallinto

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo

Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä. Tieteiden talo Työpaja kirjastopalvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta Kooste pienryhmätyöskentelystä Tieteiden talo 11.5.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen kirjastoseuran järjestämässä työpajassa

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

Maakunnat ja palvelut

Maakunnat ja palvelut Maakunnat ja palvelut Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti Peruspalveluiden arvioinnin yhteistyöoorumi 18.3.2016 17.3.2016 1 Vaikuttava ja kustannustehokas yhteiskuntapolitiikka ja hallinto Asiakaskeskeinen

Lisätiedot

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle Vetovoimainen Ylivieska 2021 - hyvinvointia koko alueelle -kaupunkistrategia Ylivieskan kaupunkistrategia perustuu Ylivieskan asemaan alueensa kasvavana

Lisätiedot

Maakunnan keskeiset tehtävät

Maakunnan keskeiset tehtävät Työ- ja elinkeinopalvelut Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt Maakuntien liitot Kunnat ja kuntien yhteistoiminta-alueet Maakunnan keskeiset tehtävät Pelastustoimi

Lisätiedot

HE 238/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki yleisistä kirjastoista, joka korvaisi nykyisen kirjastolain.

HE 238/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki yleisistä kirjastoista, joka korvaisi nykyisen kirjastolain. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yleisistä kirjastoista ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2015 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2015 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 6/2016 Aluehallintovirastojen julkaisuja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet

Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Itsehallinnollisten yhteisöjen ohjaus ja rahoitus sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntatilaisuudet 6 ja 7 huhtikuuta 2016 Lakiasiain johtaja Arto Sulonen, Suomen

Lisätiedot

Sysmän, Asikkalan ja Padasjoen yhteinen kirjastotoimi: Etelä Päijänteen kirjastot?

Sysmän, Asikkalan ja Padasjoen yhteinen kirjastotoimi: Etelä Päijänteen kirjastot? Liite 1 Sysmän, Asikkalan ja Padasjoen yhteinen kirjastotoimi: Etelä Päijänteen kirjastot? kirjastonjohtaja Riitta Kuisma 11.9.2014 Henkilöstörakenne nyt Sysmä Asikkala, rekrytointitarve Padasjoki, rekrytointitarve

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Yleisiä kirjastoja koskeva lainsäädäntö muuttuu alkaen

Yleisiä kirjastoja koskeva lainsäädäntö muuttuu alkaen Yleiskirje Selkee Johanna 9.2.2017 Kunnan-/kaupunginhallituksille Yleisiä kirjastoja koskeva lainsäädäntö muuttuu 1.1.2017 alkaen Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016), myöh. kirjastolaki, koskee kuntien

Lisätiedot

Koha-SuomiOy:n perustaminen

Koha-SuomiOy:n perustaminen Koha-SuomiOy:n perustaminen Tausta Koha on avoimeen lähdekoodiin perustuva kirjastojärjestelmä Kohaa on aloitettu kehittää Uudessa-Seelannissa vuonna 2000 Käytössä tuhansissa kirjastoissa ympäri maailmaa

Lisätiedot