Valtimoiden kuvantaminen
|
|
- Pasi Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtimoiden kuvantaminen Duodecim 1997;113(20):2021 Pekka Keto, Arto Haapanen, Timo Kallio Katsaus Angiografia on edelleen verisuonten perustutkimusmenetelmä. Se mahdollistaa verisuonipuuston laajan kuvaamisen. Menetelmä on suhteellisen luotettava, ja lisäksi diagnostisesta vaiheesta voidaan tarvittaessa siirtyä endovaskulaarisiin toimenpiteisiin. Angiografia on kuitenkin invasiivinen menetelmä, johon liittyy komplikaatioita. Valtimoiden kuvantamisessa onkin siirrytty yhä enemmän käyttämään noninvasiivisia menetelmiä: kaikukuvausta, tietokonetomografiaa ja magneettikuvausta. Nämä menetelmät ovat kehittyneet ripeästi viime vuosina, ja kehitys jatkuu yhä. Hoitavalla lääkärillä on usein valittavanaan useita vaihtoehtoja, ja menetelmän valintaan vaikuttaa kysymyksenasettelun lisäksi tutkimusten paikallinen ja ajallinen saatavuus. Noninvasiiviset tutkimukset tulevat yhä useammin kyseeseen primaaritutkimuksina. Angiografiaa tarvitaan kuitenkin edelleen, erityisesti preoperatiivisena ja endovaskulaaritoimenpiteitä edeltävänä tutkimuksena. Mahdollisuudet valtimoiden kuvantamiseen ovat viime vuosina nopeasti monipuolistuneet. Aiemmin angiografia oli lähes ainut verisuonien radiologinen tutkimusmenetelmä. Tietotekniikan kehittyminen on mahdollistanut entistä laajemmin kaiku- ja magneettikuvauksen ja tietokonetomografian käytön. Kehityksen suunta on myös tällä alalla kohti noninvasiivisia ja potilaan kannalta turvallisempia ja miellyttävämpiä tutkimuksia. Digitaalinen subtraktioangiografia (DSA) on paljolti syrjäyttänyt aiemman angiografiatekniikan. Digitaalitekniikka parantaa potilasturvallisuutta: sen ansiosta voidaan käyttää ohuempia katetreja ja turvallisempia varjoaineita. Tutkimukset ovat myös nopeutuneet, ja kuvankäsittelymahdollisuudet helpottavat diagnostiikkaa. Angiografiatekniikalla pystytään kuvaamaan verisuonipuusto laajasti ja nopeasti, ja tarvittaessa voidaan jatkaa heti radiologisilla hoitotoimenpiteillä (Matsi ym., tässä numerossa). Kaikukuvauksella saadaan verisuonien rakenteen lisäksi esille veren virtausnopeus. Virtaus esitetään värikuvana tai spektrikäyrän avulla. Menetelmän etuja ovat hyvä saatavuus, edullisuus, noninvasiivisuus ja suora kuva. Suurimpana ongelmana on pidetty tekijäriippuvuutta. Väridoppler- ja ns. energiadopplermenetelmät ovat entisestään lisänneet ultraäänen käyttöä verisuonten kuvauksissa. Kaulavaltimoiden ja myös alaraajojen valtimoiden ja
2 erityisesti laskimoiden kuvauksissa kaikututkimus on rutiinimenetelmä. Suonensisäinen kaikukuvaus (IVUS) on uusin lupaava aluevaltaus kaikudiagnostiikassa. Magneettikuvaus (MK) tarjoaa useita eri tekniikoita verisuonien kuvantamiseen. T1- ja T2- painotteisilla leikekuvilla saadaan esimerkiksi aortasta ja muista suurista verisuonista usein merkittävää tietoa. Kineangiografia laajentaa kuvausmahdollisuuksia, ja tällä tekniikalla voidaan havaita suonten ahtaumat ja oikovirtaukset. Magneettiangiografiatekniikat (MA) ovat kehittyneet erittäin nopeasti parin viime vuoden aikana. Kuvausajat ovat lyhentyneet niin, että monia magneettiangiografioita pystytään suorittamaan potilaan pidättäessä hengitystään. Kontrastia voimistetaan magneettivarjoaineiden avulla. Mahdollisuus virtausmittausten suorittamiseen monipuolistaa valtimoiden magneettitutkimuksia (Vanninen ym. 1995). Tietokonetomografiatekniikat (TT) ovat myös kehittyneet ripeästi. Spiraalikuvaus mahdollistaa verisuonten varjoainetehosteisen kuvauksen aiempaa paremmin, ja tämän tekniikan myötä kuvausajat ovat lyhentuneet ja kuvien jälkikäsittelymahdollisuudet monipuolistuneet. Keuhkovaltimoiden emboliadiagnostiikka on yksi lupaava spiraalitietokonetomografian sovellus. Kuvausmenetelmän valinta Kliininen ongelma ja kysymyksenasettelu on keskeinen lähtökohta kuvausmenetelmää valittaessa. Käytännössä tutkimusten paikallinen saatavuus ja erityisesti saatavuuden ajankohta ohjaavat toimintaa. Noninvasiivisia menetelmiä käytetään yhä enemmän diagnostiikassa. Angiografia on usein preoperatiivinen tutkimus, tai se valitaan tutkimusmenetelmäksi silloin, kun arvellaan voitavan jatkaa toimenpideradiologisilla menetelmillä. Joskus joudutaan käyttämään useita menetelmiä diagnoosiin pääsemiseksi; näin voi käydä esimerkiksi aortan dissektoituman yhteydessä. Kaulavaltimoiden kuvaus Embolia kaulavaltimohangasta on tärkein yksittäinen aivoinfarktin lähde (Salenius ym., tässä numerossa). Kaulavaltimoiden pinnallisen sijainnin vuoksi valtimohangan muutokset ovat arvioitavissa kaikukuvauslaitteella, jonka erottelukyky on hyvä (Carrol 1991). Ratkaiseva edistysaskel verisuonien kaikututkimuksen kehityksessä on ollut dopplertekniikan yhdistäminen kaikukuvaukseen. Tällaisessa ns. kaksois- eli dupleksitutkimuksessa kaikukuva antaa tietoa verisuonien morfologiasta ja dopplerin avulla myös verenvirtauksesta. Laitteiston kehityksessä seuraava vaihe oli dopplerinformaation esittäminen värien avulla. Kaikukuvan avulla voidaan todeta arterioskleroottisten plakkien olemassaolo ja koko. Myös plakkien rakennetta voidaan näin analysoida. Kaikurakenteen epähomogeenisuus viittaa plakinsisäiseen verenvuotoon. Tällaisilla plakeilla on enemmän yhteyttä aivo-
3 oireisiin kuin kaikurakenteeltaan homogeenisilla. Joskus voidaan myös havaita arterioskleroottinen haavauma plakissa. Pitkälle meneviä päätelmiä rakenteesta ei kuitenkaan voida tehdä. Kaikukuvassa kiinnitetään huomiota myös valtimon sisäkerroksen paksuuteen. Kuvassa näkyy poikkeuksetta sisimpänä ohut runsaskaikuinen vyöhyke, jonka erottaa muusta suonen seinämästä niukkakaikuinen vyöhyke. Näiden vyöhykkeiden yhteinen paksuus, ns. intima-mediapaksuus, on normaalisti enintään yksi millimetri. Tämän rakenteen katsotaan edustavan valtimon intimaa ja osaa mediasta, ja se on läheisessä yhteydessä arterioskleroosin asteeseen. Kun tutkimuksen tekijä on kaikukuvan ja värien avulla saanut käsityksen kaulavaltimoiden plakeista ja niiden aiheuttamista ahtaumista, suoritetaan mittaukset pulssidopplerilla. Sillä saadaan kvantitatiivista tietoa veren virtauksesta. Pulssidopplerin avulla mittaus saadaan tehdyksi tarkasti tietyltä syvyydeltä. Täten esimerkiksi valtimon päällä oleva laskimo ei häiritse mittaustulosta ja mittauksia voidaan tehdä myös saman suonen eri kohdista. Dopplerlaitteesta saatava tieto esitetään ns. virtauskuvaajan avulla. Tämä kuvaaja ilmaisee virtauksen suunnan, nopeuden ja pyörteisyyden. Juuri näiden asioiden perusteella tehdään päätelmät ahtauman olemassaolosta ja asteesta. Absoluuttiset virtausnopeudet vaihtelevat kaulavaltimoissa. Täten onkin luotettavampaa käyttää nopeussuhteita ahtaumien asteen diagnosoinnissa (kuvat 7 ja 8). Mikäli haarautumiskohdan stenoosin kohdalta mitattu huippunopeus on vähintään 1.8 kertaa suurempi kuin a. carotis communiksesta mitattu huippunopeus, on merkitsevän ahtauman olemassaolo varmaa. Nopeussuhteen ollessa 1.5 ja 1.8 välillä voidaan epäillä merkitsevää ahtaumaa (Zwiebel 1986). Käytössä on kuitenkin useita erilaisia dopplerlöydökseen perustuvia luokittelukriteereitä (Lepäntalo ym., tässä numerossa). Angiografiaa pidetään edelleen "kultaisena standardina", johon muita tutkimustapoja verrataan. Aortoservikaalinen angiografia tehdään tavallisesti reisivaltimopunktiota käyttäen. Yleensä kuvataan aortankaari ja selektiivisesti kaulavaltimot. Angiografian on todettu aliarvioivan stenoosin todellista astetta. Magneettiangiografiaa on alettu käyttää yhä enemmän kaulasuonten kuvauksissa (kuva 1). Erityisesti varjoainetehosteiset hengityksenpidätystekniikalla suoritetut tutkimukset ovat laadultaan lähes DSAtutkimusten veroisia. Magneettiangiografia pyrkii yliarvioimaan stenoosin astetta. Vaikka aortoservikaalinen angiografia on nykytekniikalla varsin turvallinen ja hyvin siedetty tutkimus, on kaikututkimuksen etuna sen noninvasiivisuus. Se voidaan toistaa tarvittaessa useastikin. Kaikututkimuksen rajoitus verrattuna angiografiaan ja magneettiangiografiaan on se, että tarkkaa tietoa saadaan vain kaulavaltimoiden kallonulkoisista osista. Merkitsevistä kallonsisäisistä ahtaumista saadaan vain epäsuoraa tietoa dopplermittauksen virtauskuvaajasta. Rajoituksena on myös se, että menetelmän oppiminen kestää suhteellisen kauan ja on tutkijasta riippuvaista. Aortan kuvantaminen
4 Aortta on kooltaan suuri ja soveltuu tutkittavaksi useilla eri menetelmillä. Angiografialla saadaan hyvä käsitys suonen luumenista, ja aortasta lähtevät valtimot nähdään luotettavasti. Angiografia kertoo vähän aortan seinämästä ja erityisesti aortan lähialueiden patologiasta. Magneettiangiografialla kyetään tutkimaan hyvin useimmat aortan sairaudet, mutta potilaan tulee olla hyväkuntoinen. Viskeraalisuonista ei aina saada riittävää tietoa (kuva 2). TT soveltuu myös erinomaisesti aortan kuvaamiseen. Aortan lähialueiden muutokset saadaan hyvin esiin, mutta viskeraalisuonten diagnostiikkaan ei menetelmä useinkaan riitä (Chung ym. 1996). Kaikukuvauksella saadaan tavallisesti hyvä yleiskäsitys abdominaaliaortasta, mutta suolistokaasu voi heikentää näkyvyyttä. Aortan poikkeavuus, kuten oikeanpuoleinen aortta tai koarktaatio soveltuvat hyvin magneettikuvauksella tutkittaviksi. Potilaat ovat usein lapsia ja tutkimuksia tehdään toistuvasti, jolloin voidaan välttää angiografian ja TT:n säderasitusta. Monimutkaiset suurten suonten poikkeavuudet voivat olla vaikeita selvittää kokonaisuudessaan kaikukuvauksella. Aortan kaaren, laskevan aortan ja abdominaaliaortan aneurysmia todetaan eri menetelmillä sattumalöydöksinä. Aneurysmien mahdollista kasvua seurataan toistuvasti, ja myös leikkauksenjälkeisiä tutkimuksia tehdään runsaasti. Trombosoitunut luumen ei näy luotettavasti angiografiassa. Magneettikuvauksesta on tullut tärkeä aneurysmien seurantamenetelmä. MK:ssa trombosoitunut luumen eroaa selvästi avoimesta luumenista ja aneurysman laajuuden mittaaminen monitorilta on helppoa. Epäselvissä tilanteissa aneurysman repeämää epäiltäessä on TT suositeltava menetelmä. Aneurysmaruptuuran epäily on leikkauksen aihe, eikä radiologiseen selvittelyyn yleensä ole syytä mennä. Abdominaaliaortan aneurysmien seurantaan soveltuu parhaiten kaikukuvaus sillä tutkimus on halpa ja helppo toistaa. Akuuttia aortan dissektoitumaa epäiltäessä tehdään usein primaaritutkimuksena ruokatorven kaikukuvaus. Sen rajoituksena on näkyvyys vain torakaalialueelle. TT:tä käytetään myös ensisijaisena menetelmänä, onhan sen saatavuus päivystysaikanakin hyvä. MK on luotettava dissektoituman diagnostiikassa, mutta potilaan kunto ei akuutissa vaiheessa aina riitä tähän tutkimukseen. Dissektoituman diagnoosi voi olla vaikea, ja usein joudutaankin käyttämään useita eri menetelmiä, myös angiografiaa, potilasta tutkittaessa (Sommer ym. 1996). Erityisesti nousevan aortan dissektoituman havaitseminen on hankalaa, eikä kliinisen epäilyn ollessa vahva tule tyytyä yhdellä menetelmällä saatuun negatiiviseen tulokseen. Dissektoitumapotilaiden seurantatutkimuksena MK on suositeltava (kuva 3). Tietokonetomografia on käyttökelpoinen aortan ja lantion suurten suonten tutkimuksessa. Tietokonetomografialla tehtyyn angiografiaan (CTA) tarvitaan spiraalitekniikalla toimiva laite. Se soveltuu huonosti alueille, joilla on pitkä kraniokaudaalinen ulottuvuus. Parhaimmillaan se on aortoiliakaalisella alueella. Seinämäkalkki erottuu pelkällä varjoainetehostuksella epäluotettavasti. Hyvin lyhyet paikalliset ahtaumat voivat jäädä näkymättä. Lisäksi CTA:lla on taipumus aliarvioida stenoosin astetta (Bluemke ja
5 Chambers 1995). Tietokonetomografiaa tarvitaan suunniteltaessa aortan aneurysmien hoitoa suonensisäisin verisuoni-istuttein. Ateroskleroottiset muutokset voivat aiheuttaa abdominaalianginaa ahtauttaessaan suolistovaltimoiden tyvialueita. Munuaisvaltimoiden kaventumista tutkitaan erityisesti verenpainepotilailla. Stenoosin syynä saattaa olla ateroskleroosin lisäksi fibromuskulaarinen dysplasia. Vaskuliittimuutoksia etsitään aortasta ja erityisesti munuaisvaltimoista. Aortasta lähtevien suonten selektiiviset varjoainekuvaukset ovat vielä toistaiseksi tarpeen näiden sairauksien diagnostiikassa. Angiografiassa nähdään suonet periferiaan saakka, ja myös laskimovaihe tulee esiin. Useiden eri kuvausprojektioiden käyttö on useimmiten välttämätöntä oikeaan diagnoosiin pääsemiseksi. Angiografian käyttöä puoltaa samanaikainen mahdollisuus pallolaajennuksiin ym. toimenpiteisiin. Magneettiangiografia saattaa paljastaa aortasta lähtevien suonten tyvistenoosit, mutta perifeeristen muutosten kuten fibromuskulaarisen dysplasian tai mikroaneurysmien etsinnässä menetelmä ei ole vielä riittävän luotettava. Alaraajojen valtimot Kaikututkimus on paras menetelmä arvioitaessa alaraajojen valtimoiden aneurysmia. Sen avulla erottuu avoimen luumenin lisäksi seinämän trombimassan paksuus ja saadaan todellisempi kuva aneurysmasta kuin angiografialla (kuva 5). Valtimostenoosin havaitseminen perustuu kaventuneen suonisegmentin kohdalta mitattuihin suuriin virtausnopeuksiin. Pinnallisten suonten osalta tulokset ovat hyvin luotettavia, mutta esimerkiksi suolikaasu tai lihavuus voivat pilata lantion alueella jopa % tutkimuksista (Zeuchner ym. 1994). Säären valtimoiden jatkuvuuden arvioinnissa doppler on luotettava menetelmä (Zeuchner ym. 1994). Tibialisvaltimot näkyvät lähes aina (94-96 %), useimmiten myös pohjevaltimon runko (Moneta ym. 1992). Kaikukuvauslöydös näyttää olevan spesifisempi stenooseissa ja sensitiivisempi tukoksissa. Jo nyt monissa laitteissa vakiovarusteena olevan energiadopplerin käyttö lisää kaikukuvauksen herkkyyttä tukoksen ja tiukan ahtauman erottamiseen (Bude ja Rubin 1996). Tavanomainen angiografia on yhä käyttökelpoisin yleismenetelmä alaraajavaltimoiden kuvantamisessa. Sekään ei ole säilynyt muuttumattomana. Uudet laitteet ovat digitaalisia. Vanhoihin verrattuina niillä on ylivoimainen kontrastinerotuskyky. Sen takia varjoainepitoisuuksia ja -määriä on voitu vähentää. Filmitön kuvaaminen on helpompaa ja halvempaa aikaisempaan verrattuna. Lisäksi saavutetaan kaikki muutkin digitaalisen kuvan edut.
6 Alaraaja-angiografia tulee tehdä selektiivisenä etenkin kriittistä iskemiaa sairastaville, sillä säären ja jalkaterän valtimoiden visualisoiminen on välttämätöntä (Salenius ym. tässä numerossa). Angiografian eittämätön etu on mahdollisuus siirtyä diagnostisesta toimenpiteestä heti esimerkiksi pallolaajennukseen tai stentin asennukseen. Angiografia on myös preoperatiivisena toimenpiteenä lisääntymässä tehdyn valtimorekonstruktion arvioinnissa ja mahdollistamassa leikkauksessa tehtävät yhdistelmätoimenpiteet, joissa osa valtimosta korjataan kirurgisesti ja osa pallolaajennuksella tms. Digitaalinen angiografia on invasiivinen menetelmä, jolla on katetrointitekniikkaan tai varjoaineen käyttöön liittyvä komplikaatioriski. Kuvan informaatio riippuu projektiosuunnasta. Päällekkäin projisoituvat suonet ovat varjoainekuvauksessa ongelma. Lisäksi suonen etu- tai takaseinään rajoittuneet muutokset voivat jäädä näkymättä, samoin intramuraaliset trombit saadaan huonosti esiin. Suonen luumenin ulkopuolelta ei saada juuri informaatiota. DSA-tekniikka on lisäksi herkkä kuvauskohteen liikkeelle. Punktiokomplikaationa esiintyvän vuodon (kuva 6) hoitoa voidaan myös yrittää kaikukontrollissa painamalla. Vuodosta kehittyy valeaneurysma, ellei sen kaulaa paineta anturilla juuri niin lujasti, että vuoto lakkaa, mutta varsinaista valtimoa ei saa painaa tukkoon. Magneettiangiografian käyttöä alaraajoissa on rajoittanut se, että kuvattavat verisuonisegmentit ovat pitkiä (noin 120 cm) ja vaativat hyvää signaali-kohinasuhdetta, suurta paikan- ja kontrastinerotuskykyä sekä hyväksyttävän lyhyttä kuvausaikaa. Kaikilla MA-menetelmillä on taipumus tiukan stenoosin yliarviointiin. Varjoaineen käyttö MA:ssa on antanut parhaat tulokset (kuva 4). Merkittävän stenoosin (yli 50 % halkaisijasta) löytymisessä on pienellä potilasmäärällä päästy täydelliseen sensitiivisyyteen mutta vain 69 %:n spesifisyyteen (Adamis ym. 1995). Vaikka alaraajojen MA on vielä melko alkuvaiheissaan, sillä on potentiaalisesti useita etuja tavanomaiseen angiografiaan verrattuna. Lähivuosina MA tuskin kuitenkaan syrjäyttää invasiivista angiografiaa alaraajojen verenkierron tutkimuksessa. Se on käyttökelpoisin silloin, kun koko verisuonipuuston sijasta voidaan keskittyä tiettyyn raajan tasoon (Lamminen ja Keto 1995). Magneettikuvauksen saatavuus hidastaa menetelmän kliinistä käyttöönottoa. Menetelmä on herkkä liikeartefaktille eikä sovellu huonokuntoisten potilaiden tutkimiseen. MA-kuvissa ei sellaisenaan näy topografista anatomiaa, ja kuvat muistuttavat siten DSA-kuvia. Lopuksi Angiografia on perustutkimus ja mahdollistaa valtimopuuston samanaikaisen laajan kuvaamisen sekä endovaskulaariset toimenpiteet. Radiologin ja verisuonikirurgin hyvällä yhteistyöllä kartoittavaa angiografiaa voidaan samassa istunnossa jatkaa hoitotoimenpiteenä, jossa paikannettu ahtauma voidaan laajentaa tai tukos avata.
7 Kirjallisuutta Adamis M K, Li W, Wielopolski P, ym.: Dynamic contrast-enhanced subtraction MR angiography of the lower extremities: initial evaluation with a multisection twodimensional time-of-flight sequence. Radiology 196: , 1995 Bluemke D A, Chambers T P: Spiral CT angiography: an alternative to conventional angiography. Radiology 195: , 1995 Bude R O, Rubin J M: Power doppler sonography. Radiology 200: 21-23, 1996 Carroll B A: Carotid sonography. Radiology 178: , 1991 Chung J W, Park J H, Im J G, ym.: Spiral CT angiography of the thoracic aorta. Radiographics 16: , 1996 Lamminen A, Keto P: Magneettiangiografia. Duodecim 112: , 1996 Moneta G L, Yeager R A, Antonovic R, ym.: Accuracy of lower extremity arterial duplex mapping. J Vasc Surg 15: , 1992 Sommer T, Fehske W, Holzknecht N, ym.: Aortic dissection: a comparitive study of diagnosis with spiral CT, multiplanar transesophageal echocardiography, and MR imaging. Radiology 199: , 1996 Vanninen R, Manninen H, Partanen K, ym.: Carotid artery stenosis: clinical efficacy of MR phase-contrast flow quantification as an adjunct to carotid MR angiography. Radiology 194: , 1995 Zeuchner J, Geitung J T, Lukes P, ym.: Angiography and colour flow duplex ultrasonography in the evaluation of peripheral ischaemic occlusive arterial disease. Acta Radiol 35: , 1994 Zwiebel W: Analysis of carotid doppler signals. Kirjassa: Introduction to vasular ultrasonography, s Toim. W Zwiebel. Grune & Stratton, Orlando 1986 Kirjoittajat: PEKKA KETO, dosentti, erikoislääkäri HYKS:n radiologian klinikka, Helsinki ARTO HAAPANEN, dosentti, ylilääkäri TYKS:n radiologian klinikka, Turku TIMO KALLIO, LT, apulaisopettaja TAYS:n sädediagnostiikan osasto, PL 2000, Tampere B)
Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus
Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus eli ALARAAJOJEN ANGIOGRAFIA www.eksote.fi Alaraajavaltimoiden varjoainetutkimus Valtimoiden suonensisäistä varjoainekuvausta kutsutaan angiografiaksi. Varjoainekuvauksessa
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa
Uudet tutkimusmenetelmät rintadiagnostiikassa Mammografiapäivät 25-26.5.09 Tampere-Talo ayl Anna-Leena Lääperi TAYS, Kuvantamiskeskus, Radiologia Uusia menetelmiä ja mahdollisuuksia rintadiagnostiikassa
Magneettiangiografia ja digitaalinen subtraktioangiografia katkokävelypotilaan kuvantamisdiagnostiikassa
Alkuperäistutkimus Magneettiangiografia ja digitaalinen subtraktioangiografia katkokävelypotilaan kuvantamisdiagnostiikassa Seppo Seppänen, Matti Lehto, Leo Keski-Nisula, Georg Pimenoff, Rainer Zeitlin
Kuvanlaatu eri tutkimuksissa SPECT-TT ja PET-TT. Kirsi Timonen ylilääkäri, ksshp Kiitos Eila Lantolle!
Kuvanlaatu eri tutkimuksissa SPECT-TT ja PET-TT Kirsi Timonen ylilääkäri, ksshp Kiitos Eila Lantolle! Miksi kuvanlaatuun kiinnitetään huomiota? Oikeutusarviointi. Onko TT-tutkimus yleensä oikeutettu? Tarvittavan
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee röntgenlähetteen laatimisen tietää säteilyturvallisuuden keskeiset periaatteet (mm. ymmärtää
RADIOLOGIAAN ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN LOKIRJA Oppimistavoitteet
RADIOLOGIAAN ERIKOISTUVAN LÄÄKÄRIN LOKIRJA Oppimistavoitteet YO KOULUTUSPAIKAT OSASTOT Sivu THORAX Röntgen 1 Meilahti 2 VATSA Röntgen 2 Mei 3 KORVA Röntgen 2 Mei 4 URO Röntgen 2 Mei 5 ANGIO Röntgen 3 Mei
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston
Valtimotaudin ABC 2016
Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Sisemmän kaulavaltimon tyven ahtauma on
Katsaus HELI SILVENNOINEN JA LEENA VALANNE Monirivitekniikkaan perustuvat nopeat tietokonetomografialaitteet ovat mahdollistaneet verisuonten ja jopa nopeavirtauksisten valtimoiden kuvantamisen. Tietokonetomografia
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
Potilaan punktiopaikan sulkeminen ja seuranta. Käsin painaminen
Potilaan punktiopaikan sulkeminen ja seuranta käsin painaminen painolaite sulkulaite Käsin painaminen tutkimuksen jälkeen potilas omalla vuoteella valvontatilaan katetri suonessa ennen painamisen aloittamista
Mikä on valtimotauti?
Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta
LUKU 6 Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta JUHA SINISALO Tiivistelmä Koarktaation hoidon aihe kaikenikäisillä potilailla on vähintään 50 %:n kaventuma aortan läpimitassa tai yli 20 mmhg verenpaineero
Kilpirauhasen ja lisäkilpirauhasen multimodaliteettikuvantaminen Sami Kajander
Kilpirauhasen ja lisäkilpirauhasen multimodaliteettikuvantaminen Sami Kajander Radiologi Valtakunnallinen PET-keskus, Turku TT +aika- ja paikkaerotuskyky +nopeus +saatavuus +hinta +keuhkot +useimmat vatsan
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn
Suonensisäinen. vatsa-aortan. aneurysmien hoito. Tietoja potilaalle. Patienteninformation AA A A EE N D O PP RR OO ST H E S I IS
Suonensisäinen vatsa-aortan aneurysmien hoito Tietoja potilaalle Patienteninformation AA A A EE N D O PP RR OO ST H E S I IS Sisällysluettelo Johdanto 1 Mikä on vatsa-aortan aneurysma? 3 Minkälaisia oireita
Neuroradiologia. Mikko Kallela Juha Halavaara
Neuroradiologia Mikko Kallela Juha Halavaara Jaksokirja - oppimistavoi6eet Tunnistaa yleisimmät päivystysaikaisen TT-tutkimuksen tyypilliset löydökset (aivoinfarkti, aivoverenvuotojen eri tyypit, aivokontuusio
Ultraäänen kuvausartefaktat. UÄ-kuvantamisen perusoletukset. Outi Pelkonen OYS, Radiologian Klinikka 29.4.2005
Ultraäänen kuvausartefaktat Outi Pelkonen OYS, Radiologian Klinikka 29.4.2005 kaikissa radiologisissa kuvissa on artefaktoja UÄ:ssä artefaktat ovat kaikuja, jotka näkyvät kuvassa, mutta eivät vastaa sijainniltaan
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää?
Kliininen arviointi ja kliininen tieto mikä riittää? Riittävä tutkimuksen otoskoko ja tulos Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tutkimuksen
Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka
TAMPEREEN YLIOPISTON ANTAMA LISÄKOULUTUS ABDOMINAALIRADIOLOGIA/RADIOLOGIA Koulutusohjelman vastuuhenkilö ja kuulustelija: dosentti Irina Rinta-Kiikka Tavoitteet Koulutusohjelman tavoitteena on laaja tietämys
Demo 5, maanantaina 5.10.2009 RATKAISUT
Demo 5, maanantaina 5.0.2009 RATKAISUT. Lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa on usein kaikenlaisia laitteita. Seuraavassa yksi hyvä kandidaatti eli Venturi-mittari, jolla voi määrittää virtauksen
9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
SÄDETURVAPÄIVÄT 29. - 30.10.2015 Torstai 29.10.2015 9.30 9.40 Avaussanat Osmo Tervonen professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 9.40 10.10 Carl Wegelius-luento 10.10 11.00 Onnellisuus ja hyvinvointi
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa
Potilasesite Robottitekniikkaan perustuvaa tarkkuussädehoitoa Kuopiossa 2 Tarkkuussädehoitoa Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sädehoitoyksikössä sijaitsee Pohjoismaiden ensimmäinen robottitekniikkaan
TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI. K Franssila & E Jantunen
TIIMITYÖSKENTELY LYMFOOMADIAGNOSTIIKAN JA HOIDON KULMAKIVI K Franssila & E Jantunen KLIINIKON PERSPEKTIIVI DIAGNOSTIIKKAAN ilman diagnoosia rationaalinen, tavoitteellinen hoito mahdotonta diagnostiikkaan
Liite III. Muutoksia valmistetietojen tiettyihin kohtiin
Liite III Muutoksia valmistetietojen tiettyihin kohtiin Huomaa: Kyseessä olevat valmistetietojen kohdat ovat lausuntopyyntömenettelyn tuloksia. Jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset päivittävät tämän
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA
NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI TERVEYS ALKAA TIEDOSTA 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Nainen huolehdi rintojesi terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn seulontatutkimuksen
Invasiivinen kuvantaminen stenoosin arvioinnissa
A LUKU 4 Invasiivinen kuvantaminen stenoosin arvioinnissa Antti Ylitalo Pasi Karjalainen Mikko Pietilä Tuomas Kiviniemi Johdanto Ahtauttavan sepelvaltimotaudin diagnostiikka ja rintakivun syyn selvittäminen
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot
Perusterveydenhuollon ultraäänitutkimukset, läheteindikaatiot ULTRAÄÄNITUTKIMUKSET Kiireellisyysluokitus! (päivystys/ei-päivystys). Sovi päivystytutkimuksesta/ajankohdasta tutkimuksen tekevän yksikön kanssa
Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä
C LUKU 8 Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä Janne Rapola Ultraäänikuvantaminen invasiivitoimenpiteiden yhteydessä parantaa onnistumista ja turvallisuutta. Usein läpivalaisun tarve vähenee. Vaikka
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän
Neuroradiologia- ja Päivystysradiologiapäivät 28.-30.1.2015
, KYS Auditorio 28.-30.1.2015 Neuroradiologia- ja Päivystysradiologiapäivät 28.-30.1.2015 28.1.2015 Päivystysradiologiaa 9.00 9.15 Tervetuloa, päivien avaus Ritva Vanninen ja Roberto Blanco Sequeiros Pää
Essi Raatikainen. Syventävien opintojen kirjallinen työ. Tampereen Yliopisto. Lääketieteen Yksikkö. Radiologia
Sepelvaltimoiden tietokonetomografian käyttö sepelvaltimotaudin diagnostiikassa kuvauksen arvo käytännön diagnostiikassa ja merkitys potilaan hoidon kannalta Essi Raatikainen Syventävien opintojen kirjallinen
Suolistoiskemian hoito pallolaajennuksella ja stentillä
Tapausselostus Suolistoiskemian hoito pallolaajennuksella ja stentillä Marja Berg, Hannu Manninen, Markku Heikkinen, Martine Vornanen, Voitto Aittola ja Pekka Miettinen Suolistoiskemian epätyypillinen
Isotooppilääketieteen TT oppaan esittely
Isotooppilääketieteen TT oppaan esittely Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä, 10. 11.12.2012, Säätytalo Tarkastaja Sampsa Kaijaluoto Miksi opas on tehty? TT on edelleen aika uusi modaliteetti
Iskeeminen munuaissairaus
Nefrologia Jukka Mustonen ja Ole Wirta on väestön vanhenemisen takia nykyään munuaisten vaikean vajaatoiminnan tärkeä syy. Se kehittyy useimmiten salakavalasti vähäoireisena valtimonkovettumistautia sairastavalle
Ultraäänilaite GE Venue. Webshop. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin
Webshop Menu Fysioterapia ja wellness» Kuntoutuslaitteet» Ultraäänilaite GE Venue Ultraäänilaite GE Venue Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Kiinnostus diagnostista ultraääntä
Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka
Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:
AIVOVAMMOJEN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO - HISTORIAA JA TULEVAISUUTTA
AIVOVAMMOJEN DIAGNOSTIIKKA JA HOITO - HISTORIAA JA TULEVAISUUTTA Olli Tenovuo Ylilääkäri, yksikön johtaja TYKS Aivovammakeskus HISTORIAA Aivovammojen historia on yhtä vanha kuin ihmisenkin historia Antiikin
Oikeutusoppaan esittelyä
Oikeutusoppaan esittelyä Säteilyturvallisuus ja laatu isotooppilääketieteessä Tarkastaja, STUK 11.2.2015 Oikeutus säteilylle altistavissa tutkimuksissa opas hoitaville lääkäreille (STUK opastaa / maaliskuu
Urologiset vammat. Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010
Urologiset vammat Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010 Munuaisvammat Kaikista vammoista munuaisen osuus on 1 5 % Vatsavammojen yhteydessä munuaisvamma 10 20 %:lla 30 50 % virtsa- ja sukuelinvammoista
Johdanto fysiologian kurssityöhön KTI = F1 Verenpaineen mittaaminen Valtimosykkeen tunnusteleminen Verenvirtauksen tutkiminen doppler laitteella
Johdanto fysiologian kurssityöhön KTI = F1 Verenpaineen mittaaminen Valtimosykkeen tunnusteleminen Verenvirtauksen tutkiminen doppler laitteella Liisa Peltonen Sydänäänien kuuntelu Matti Ahlström VERENKIERTOON
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE
IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE NINA FORSS YLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HUS NEUROKESKUS AALTO YLIOPISTO (NEUROTIETEEN JA LÄÄKETIETEELLISEN TEKNIIKAN LAITOS)
203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet
1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat
Päivystyspotilaan rintakipu-tt
NÄIN TUTKIN Reija Västrik, Helena Hänninen, Sari Kivistö ja Miia Holmström Päivystyspotilaan rintakipu-tt Rintakiputietokonetomografia eli triple-rule-out-tietokonetomografia (TRO-TT) on nykyaikainen tutkimusmenetelmä
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa. Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010
Keuhkoventilaation ja -perfuusion SPET/TT keuhkoembolian diagnostiikassa Dos. Tuula Janatuinen 8.4.2010 Johdantoa Keuhkoembolian diagnostiikka perustuu kliiniseen arvioon, laboratoriolöydöksiin (P-FIDD)
SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA. Rh Ella Kokki 17.4.2015
SÄDEHOIDON MAGNEETTISIMULOINTI HYKS SYÖPÄKESKUKSESSA Rh Ella Kokki 17.4.2015 Tietoja MRI-yksiköstä GE Optima MR450w, 1.5 T Ф = 70 cm, l = 145 cm 2 vaihdettavaa pöytää, joista toisessa tasainen pöytälevy
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali
Trauma-teamin toimintaperiaatteet Anestesiakurssi 18.3.2011 Naantali Olli Väisänen, LT Anestesiologian erikoislääkäri Lääketietellinen johtaja, yliopettaja Arcada Vammapotilaan hoitopolku Potilaan prehospitaalinen
POSTOPERATIIVINEN AKUUTTI VATSA GKS KOULUTUSPÄIVÄT 28.09.2006 HELSINKI HEIKKI AHTOLA GASTROKIRURGI JOENSUU PKKS postoperatiivinen akuutti vatsa leikkauksen jälkeen ilmenevä vatsan alueen äkillinen hätätilanne,
Feokromosytoomapotilaan anestesia
Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia
Jaakko Niinimäki, OYS
Jaakko Niinimäki, OYS ASR recall toteaa: MRI, jos MARS-protokolla UÄ vaihtoehto CT ei suositella Natiivikuvat? Inklinaatio 40 ± 10 Anteversio 15 ± 10 Pinnoiteproteesi Anteversio 15-25 Valgus ~5-10 Abduktio/inklinaatio
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT. Jukka Kemppainen
Proteesikomplikaatoiden SPECT- ja PET/CT Jukka Kemppainen Proteesikirurgiasta n. 8% proteesien laitoista on revisioita Näistä 70% tehdään irtoamisen takia Toiseksi tärkein revisioiden syy on tulehdus 1/3
Sisusvaltimorungon dissektoituma: rintaja ylävatsakivun harvinainen syy
Tapausselostus Kimmo Oikari, Tapani Tikkakoski ja Mari Niemi Sisusvaltimorungon dissektoituma: rintaja ylävatsakivun harvinainen syy Kuvaamme potilaan, jolla verisuonten varjoainekuvaus paljasti rinta-
ULTRAÄÄNILAITTEET ULTRAÄÄNEN KÄYTTÖTAVAT
ULTRAÄÄNILAITTEET 30.03.2003 sivu 1/ 6 ULTRAÄÄNILAITTEET ULTRAÄÄNEN KÄYTTÖTAVAT VIRTAUSMITTAUS KUVANTAMINEN KUDOSTEN LÄMMITYS MUNUAIS-, SAPPI- JA VIRTSAKIVIEN MURSKAUS LEIKKAUS INSTRUMENTTIEN PUHDISTUS
Lääketieteellinen kuvantaminen. Biofysiikan kurssi Liikuntabiologian laitos Jussi Peltonen
Lääketieteellinen kuvantaminen Biofysiikan kurssi Liikuntabiologian laitos Jussi Peltonen 1 Muista ainakin nämä Kuinka energia viedään kuvauskohteeseen? Aiheuttaako menetelmä kudostuhoa? Kuvataanko anatomiaa
Leena Raulisto Radiologian erikoislääkäri HUS-röntgen
Leena Raulisto Radiologian erikoislääkäri HUS-röntgen h h Film säteet kulkevat lyhyemmän matkan kuvausaika lyhenee, liikehäiriö jää pois säteilyn hajonta vähenee sädeannos pienenee kuvan kontrasti paranee
Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla
Akuutti vatsa ensihoidossa ja päivystyspoliklinikalla Juhani Tavasti Anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, ensihoidon erityispätevyys Akuuttilääketieteen erikoistuva lääkäri Ensihoidon osastonylilääkäri,
Ultraäänilaitteet GE Healthcare. Verkkokauppa. Menu. Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin
Verkkokauppa Menu Fysioterapia ja wellness» Kuntoutuslaitteet» Ultraäänilaitteet GE Healthcare Ultraäänilaitteet GE Healthcare Diagnostinen ultraääni tuki- ja liikuntaelinten tutkimuksiin Kiinnostus diagnostista
VERENVIRTAUKSEN MITTAUS
VERENVIRTAUKSEN MITTAUS 19.04.2003 sivu 1/ 5 VERENVIRTAUKSEN MITTAUS VERENVIRTAUSMITTAUKSET Veren virtausta voidaan mitata invasiivisilla ja noninvasiivisilla menetelmillä. Käytössä on useita menetelmiä,
Valtimosairauksien suonensisäiset hoidot
Valtimosairauksien suonensisäiset hoidot Duodecim 1997;113(20):2067 Pekka Matsi, Hannu Manninen, Heini Söder Katsaus Ateroskleroottiset valtimoahtaumat ja -tukokset ovat yleisin toimenpideradiologian kohde.
Sydämen ultraäänitutkimus. Markku Pentikäinen HYKS, Sydän- ja keuhkokeskus
Sydämen ultraäänitutkimus Markku Pentikäinen HYKS, Sydän- ja keuhkokeskus Miksi sydämen ultraääni? Nopea käsitys sydämen rakenteesta, toiminasta ja hemodynamiikasta Nopea, bed-side tutkimus Ei korvaa anamneesia
Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta
Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta
Vatsaontelon parenkyymielimet ja suolisto
Näin tutkin Magneettikuvaus vai tietokonetomografia vatsaontelon tutkimuksessa? Juha Halavaara ja Pekka Tervahartiala Tietokonetomografia- ja magneettikuvauslaitteiden ripeä kehitys viime vuosina on luonut
VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS
Muut nimet: temporaaliarteriitti, ohimovaltimon tulehdus, ohimovaltimotulehdus, Hortonin arteriitti, latinaksi: arteritis temporalis, ruotsiksi: temporalarterit ja jättecellsarterit sekä englanniksi: temporal
Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen
Spondylartropatioiden moderni kuvantaminen Antti Lamminen osastonylilääkäri HUS Kuvantaminen, HYKS Meilahden sairaala Kuvantamislöydökset ovat aina olleet oleellisessa roolissa selkärankareuman ja muiden
Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito. Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa
Selkäpotilas TYKS:ssa Lähetteen vaatimukset ja potilaan hoito Alueellinen koulutus 21.4.2016 Katri Pernaa Vuonna 2015 n 5000 poliklinikkakäyntiä degeneratiivisten selkäsairauksien vuoksi Näistä viidennes
SAV? Milloin CT riittää?
SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin
Digitaalinen kuvantaminen - hanke osana Itä-Suomen Sonetti -ohjelmaa. Hilkka-Helena Vesala
Digitaalinen kuvantaminen - hanke osana Itä-Suomen Sonetti -ohjelmaa Digitaalinen kuvantaminen -hanke Digitaalisella kuvantamisella tarkoitetaan tuotantoprosessia, jossa kuvaus, diagnostinen tarkastelu,
VASKULIITEISTA MISTÄ SAIRAUS JOHTUU? ESIINTYVYYS
Muut nimet: Churg-Straussin oireyhtymä, Churg-Straussin syndrooma, allerginen granulomatoottinen vaskuliitti, allerginen granulomatoottinen verisuonitulehdus, Churg-Straussin tauti, Morbus Churg-Strauss
KUVANTAMISOHJEET OHJEPANKISSA. Alueellinen koulutus 5.5.2015 Riitta Laiho, A-röntgen oh, VSKK:n ohjetyöryhmä
KUVANTAMISOHJEET OHJEPANKISSA Alueellinen koulutus 5.5.2015 Riitta Laiho, A-röntgen oh, VSKK:n ohjetyöryhmä Sisältö Kaikki alkaa lähetteestä VSKK:n ammattilaisohjeet Valmistautuminen magneettitutkimukseen
Angiografiat ja endovaskulaariset hoitotoimenpiteet
Sivu 1/5 Angiografiat ja endovaskulaariset hoitotoimenpiteet Ajanvaraus / kiireelliset tutkimukset... 1 Ei-kiireelliset tutkimukset... 1 Kiireelliset tutkimukset... 1 Angiografioita ja toimenpiteitä tekevät
Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille 23.8. - 26.8.2016. Ohjelma
Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille 23.8. - 26.8.2016 Ohjelma Paikka: Kuopion Yliopistollinen Sairaala, Auditorio I Luennoitsija Ti 23.8.16 8.30 9.00
Eriytyvä koulutus (3 v) Verisuonikirurgian eriytyvä koulutus suoritetaan yliopistosairaalassa.
2011-2009 VERISUONIKIRURGIA Vastuuhenkilö: Prof. Mauri Lepäntalo KLL/Verisuonikirurgian toimiala, Haartmaninkatu 4, PL 262, 00029 HUS Puh. (09) 471 74451, mauri.lepantalo@hus.fi Tavoitteet Verisuonikirurgia
Kemppainen Tarja, Koskela Aino & Pesälä Sallamari. Alaraajavaltimoiden endarterektomia -potilaan prosessikuvaus Kainuun keskussairaalassa
Kemppainen Tarja, Koskela Aino & Pesälä Sallamari Alaraajavaltimoiden endarterektomia -potilaan prosessikuvaus Kainuun keskussairaalassa Opinnäytetyö Kajaanin ammattikorkeakoulu Sosiaali-, terveys- ja
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta?
Miten MALDI-TOF MS -menetelmä on muuttanut diagnostiikkaa ja tunnistusta? Risto Vuento Fimlab mikrobiologia 1 Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LKT, dosentti, kl. mikrobiologian erikoislääkäri,
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset
Sykkivän tinnituksen kuvantamisdiagnostiikka. Tapani Tikkakoski, Michaela K. Bode, Pertti Siponen ja Topi Siniluoto
Katsaus Sykkivän tinnituksen kuvantamisdiagnostiikka Tapani Tikkakoski, Michaela K. ode, Pertti Siponen ja Topi Siniluoto Sykkivän tinnituksen yleisimmät kuvantamismenetelmin todettavat syyt ovat verisuonivariaatiot,
MEDIASTINUMIN ANATOMIAA, NORMAALILÖYDÖKSIÄ JA VARIAATIOITA. Radiologi Tuula Vierikko Tays
MEDIASTINUMIN ANATOMIAA, NORMAALILÖYDÖKSIÄ JA VARIAATIOITA Radiologi Tuula Vierikko Tays Sidonnaisuudet kahden viimeisen 2 vuoden ajalta LT, radiologian erikoislääkäri Päätoimi TAYS radiologia, ayl Sivutoimet
Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille 26.8. - 29.8.2014. Ohjelma KAHVITAUKO
Radiologisen fysiikan ja säteilysuojelun kurssi radiologiaan erikoistuville lääkäreille 26.8. - 29.8.2014 Ohjelma Paikka: Kuopion Yliopistollinen Sairaala, Auditorio I Luennoitsija Ti 26.8.14 8.30 9.00
Kaula- ja nikamavaltimoiden endovaskulaarinen hoito
Kristiina Ikäheimonen, Ritva Vanninen, Pekka Jäkälä, Kimmo Mäkinen ja Hannu Manninen TOIMENPIDERADIOLOGIA Kaula- ja nikamavaltimoiden endovaskulaarinen hoito Kallonulkoisen kaulavaltimoahtauman pallolaajennusta
Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011
Virtsatiekomplikaatiot Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 diagnostisissa laparoskopioissa riski olematon LH:ssa 0.3% dg peroperatiivisesti vain 10% poltto suurin syyllinen Uretervaurio LH:n uretervauriot
Uutta lääkkeistä: Ulipristaali
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3/2012 UUTTA LÄÄKKEISTÄ Uutta lääkkeistä: Ulipristaali Annikka Kalliokoski Esmya, 5 mg tabletti, PregLem France SAS. Ulipristaaliasetaattia voidaan käyttää kohdun myoomien
Sydämen tietokonetomografiatutkimus
C LUKU 9 Sydämen tietokonetomografiatutkimus Helena Hänninen Miia Holmström Sari Kivistö Johdanto Monirivisten, käytännössä 64-leikelaitteiden markkinoille tulo v. 2004 mahdollisti yhdessä EKG-tahdistettujen
Aivo-, kaula- ja nikamavaltimoahtaumien suonensisäinen hoito
Tapausselostus Aivo-, kaula- ja nikamavaltimoahtaumien suonensisäinen hoito Reina Roivainen, Hannu Manninen, Mikko Hippeläinen, Marja Berg, Keijo Koivisto, Pekka Matsi, Tapani Saari, Ritva Vanninen, Kari
TERVETULOA SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAN KUVANTAMISEEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoidollisten palveluiden tulosalue Kuvantamistoiminnan taseyksikkö 38 LIITE 1: 1 (17) TERVETULOA SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALAN KUVANTAMISEEN Tietoa kuvantamistutkimukseen
Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014
Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa
Thorax NSO SISÄLTÖ. röntgenkuvauksen indikaatiot ja. Thorax-röntgenkuvauksen indikaatiot
THX1 kuvantulkinta 2013 SISÄLTÖ Thorax NSO thorax-kuvauksen indikaatiot ja tekniikka (makuu- ja pystythorax) thorax-kuvan systemaattinen analysointi thorax-lausunnon komponentit nenän sivuonteloiden röntgenkuvauksen
PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Soinila. Lääketieteellinen tiedekunta. Neurologia
PROFESSORILUENTO Professori Seppo Soinila Neurologia Lääketieteellinen tiedekunta 23.9.2015 Professori Seppo Soinila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 23. syyskuuta 2015 klo
Ene-58.4139 LVI-tekniikan mittaukset ILMAN TILAVUUSVIRRAN MITTAUS TYÖOHJE
Ene-58.4139 LVI-tekniikan mittaukset ILMAN TILAVUUSVIRRAN MITTAUS TYÖOHJE Aalto yliopisto LVI-tekniikka 2013 SISÄLLYSLUETTELO TILAVUUSVIRRAN MITTAUS...2 1 HARJOITUSTYÖN TAVOITTEET...2 2 MITTAUSJÄRJESTELY
Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco
tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan
Korkean resoluution ja suuren kuva-alueen SAR
Korkean resoluution ja suuren kuva-alueen SAR MATINE tutkimusseminaari 17.11.2016 Risto Vehmas, Juha Jylhä, Minna Väilä, Ari Visa Tampereen teknillinen yliopisto Signaalinkäsittelyn laitos Hankkeelle myönnetty
Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa
Mitä on huomioitava kaasupäästöjen virtausmittauksissa Luotettavuutta päästökauppaan liittyviin mittauksiin 21.8.2006 Paula Juuti 2 Kaupattavien päästöjen määrittäminen Toistaiseksi CO2-päästömäärät perustuvat
Kartiokeilatietokonetomografia(KKTT) Ero TT:hen. Viranomaisohjeet ja lähetesuositukset
Kartiokeilatietokonetomografia(KKTT) Viranomaisohjeet ja lähetesuositukset HLT, EHL Soili Kallio-Pulkkinen v Tarkka leukojen, hampaiden ja kallon kuvantamiseen kehitetty menetelmä v Kliinisessä käytössä
IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ
Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT
Rintojen kuvantaminen. 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen
Rintojen kuvantaminen 2016 LT, radiologi Katja Hukkinen Kuvantamistavat Mammografia (2D), tomosynteesi (3D) Ultraääni, ABUS Magneettikuvantaminen Rinta-TT TT Oireet Kyhmy Ihon, nännin uusi ja konstantti
Kartiokeilatietokonetomografia(KKTT) Ero TT:hen. Viranomaisohjeet ja lähetesuositukset
Kartiokeilatietokonetomografia(KKTT) Viranomaisohjeet ja lähetesuositukset v Tarkka leukojen, hampaiden ja kallon kuvantamiseen kehitetty menetelmä v Kliinisessä käytössä n.17 vuoden ajan v Toimintaperiaate