SUOMENKIELINEN OPETUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMENKIELINEN OPETUS"

Transkriptio

1 SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut ja toiminnan kehittäminen Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Kansainväliset koulutuspalvelut ja hyvin toteutetut kieli- ja kulttuuriryhmien palvelut lisäävät kaupungin vetovoimaa. Hyvin ja laadukkaasti toteutettavat peruspalvelut ovat tärkeä osa kaupungin kilpailukykyä. Osana tätä tavoitetta ja Espoon houkuttelevuutta suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö tarjoaa laadukasta opetusta esi-, perus- ja toisella asteella. Laadukkuuden osoittamiseksi suomenkielisen opetuksen tavoitteena on, että espoolaisten koululaisten ja opiskelijoiden oppimistulokset ovat kärkisijoilla valtakunnallisissa vertailuissa. Perusopetuksen päättötodistus on pystytty antamaan vuosittain 99,7 % ikäluokasta. Vuonna 2016 tavoite heikkeni 98,7 % myöhään Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden jäädessä vielä ilman todistusta. Yhteiskuntatakuun kannalta on tärkeää, että tämä tavoite voidaan säilyttää erittäin hyvänä. Suomenkielinen opetus huolehtii osaltaan takuun toteutumisesta ja tarjoaa kaikille ilman toisen asteen koulutuspaikkaa jääneille lisäopetusta tai muuta koulutusta. Suomenkielisen opetuksen oppilasmäärä kasvaa noin 750 oppilasta perusopetuksessa ja 70 opiskelijaa lukiokoulutukeessa. Uudet oppilaat ohjataan nykyisten koulujen oppimistiloihin. Lukuvuonna noin 3032 oppilasta opiskelee väistössä muissa kuin oman koulunsa tiloissa. Palveluverkkoa kehitetään huomioiden uusi opetussuunnitelma, oppimisympäristöt, sivistystoimen muut palvelut ja metron vaikutus. Lasten ja nuorten tasapainoista kasvua tuetaan. Alueelliset lasten ja nuorten hyvinvointityön ryhmät toimivat. Yhteisöllistä opiskelijahuoltoa ja palvelun laatua kehitetään edelleen. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Uusi hyvinvointisuunnitelma valmistellaan yhteistyössä hyvinvointikertomuksen pohjalta uudelle valtuustolle. Taiteen perusopetusta ohjataan alueellisesti entistä tasa-arvoisemmin yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa. Suomi100 -juhlaa toteutetaan monin yhteistyömallein. Uudet opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Uusien opetussuunnitelmien toimintakulttuuri, laaja-alainen osaaminen ja monialaiset kokonaisuudet huomioidaan opettajien täydennyskoulutuksissa ja koulujen johtamisen kehittämisessä. Tähän on saatu erillistä hankerahaa. Digitarinaa toteutetaan sekä perusopetuksessa että lukiokoulutuksessa. Lukuvuonna ovat käynnissä seuraavat hankkeet: Kerhotoiminnan kehittämishanke sai rahoitusta euroa. Hankkeessa on mukana 91 % kaikista kouluista. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Wau ry:n kanssa tukemalla hankerahoituksella sen järjestämiä matalan kynnyksen liikuntakerhoja. Lukuvuodeksi tarkoitetulle koulutuksellista tasa-arvoa edistämiseen valtionavustukselle on haettu jatkoaikaa. Rahoitusta käytetään Arvokas- ja Draamapedagogiikka koulutuksiin.

2 Lukuvuodelle on suomenkielinen esi- ja perusopetus saanut tasa-arvoa edistäviin toimiin valtionavustusta Rahoitus suunnataan koulujen opetushenkilökunnan lisäämiseen ns. resurssiopettajien muodossa. Esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen (KETO-hanke) on myönnetty edelliselle lukuvuodelle 1.4 milj. euroa. Rahoitukselle on haettu jatkoaikaa. Tarkoitus on painottaa erityisesti laaja-alaisen osaamisen kehittämistä kouluilla. Erityisopetuksen laadun kehittämiseen ja koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen on jo lukuvuodella myönnetty euroa. Rahoitukselle haetaan jatkoaikaa tälle lukuvuodelle. Liikkuva koulu -hanke sai rahoitusta lukuvuodelle valtionavustusta euroa. Toiminnassa on mukana 52 ja 11 ruotsikielistä koulua. Hankkeessa kehitetään liikunnallista koulupäivää, esim. liikunnallista välituntitoimintaa. Osaava, pks-yhteistyöverkoston hanke opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen järjestämiseen sai rahoitusta yhteensä koko verkostolle euroa. Hankerahoilla järjestetään mm. oppilaitosjohdon koulutusta apulaisrehtoreille. Kaksikielisen opetuksen laajentamiseen ja mahdollisen kielirikasteisen opetuksen aloittamiseen on myönnetty rahoitusta euroa. Espoo ja Helsingin yliopisto ovat mukana valtakunnallisessa Innokas-hankkeessa, jossa opetellaan koodausta ja robotiikkaa. Monet yllä olevista hankkeista ovat yhteisiä ruotsinkielisen opetuksen ja/tai varhaiskasvatuksen kanssa, useimpien hankkeiden rahoitukseen liittyy myös kunnan/koulun omarahoitusosuus hankerahan lisäksi. Valtion hallituksen kärkihankkeiden hakuihin varaudutaan toiminnallisesti, mutta tarkempaa tietoa ministeriöstä tulevien hakujen sisällöstä tai aikataulusta ei ole käytettävissä. Kouluilla on lisäksi omia kehittämishankkeita, mm. Erasmus-kansainvälisyysprojekteja, joihin ne ovat saaneet rahoitusta Cimolta. Oppilas- ja opiskelijahuolto Oppilas- ja opiskelijahuoltoa toteutetaan voimassa olevan lain mukaan. Oppilas- ja opiskelijahuoltopalvelut järjestetään myös kunnan alueella toimiville yksityisille oppilaitoksille. Vuodelle 2017 on esitetty yhtä uutta vakanssia sekä kuraattoreille että psykologeille. Yhdessä ruotsinkielisen opetustoimen kanssa on aloitettu toimenpiteet psykologi- ja kuraattorityön johtamisen ja ohjauksen kehittämiseksi. Talous ja investoinnit Talouden tasapainotus Suomenkielisen opetuksen talousarvio sisältää oppilasmäärän kasvun edellyttämät määrärahat. Pidemmällä tähtäimellä tärkeä tasapainotustoimenpide on kouluverkon kehittäminen ja nykyisen kouluverkon parempi hyödyntäminen sekä tilojen että lukujärjestyksen näkökulmasta.

3 Tulot, menot, netto (käyttötalousosa) vuosina EUR 3 vaihe 31 SUOMENKIELINEN OPETUS TP 2015 Muutettu TA 2016 TA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate JOHTO JA KEHITTÄMINEN TP 2015 Muutettu TA TA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate PERUSKOULUT TP 2015 Muutettu TA TA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate LUKIOT TP 2015 Muutettu TA TA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Investoinnit Koulujen ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen määräraha sisältää opetus- ja oppimisteknologian hankinnat sekä tilojen kalustamisen ja muun varustamisen sisältäen myös 2016 käyttöönotetut koulut. Päivänkehrän koulun peruskorjaus valmistuu kesällä Henkilöstö Henkilöstökoulutuksen painopisteet ovat opetussuunnitelmatyöhön ja sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin liittyvät koulutukset. Espoo jatkaa edelleen rehtoreiden koulutusta johtamisen kulmakivien ja PLCmallin mukaisesti ja mahdollistaa heille myös mm. JET-koulutuksen. Osallistava ja vuorovaikutteinen johtaminen ja henkilöstön osaaminen mahdollistavat aktiivisen ja hyvinvoivan oppimisyhteisön. Suomenkielisen opetuksen uutta johtamisjärjestelmää kehitetään niin, että se tukee mahdollisimman hyvin koulujen kasvatus- ja opetustyötä ja vastaa kuntalaisten odotuksia.

4 311 JOHTO JA KEHITTÄMINEN Tehtäväalueelle sisältyvät opetustoimen hallinnon sekä tieto- ja viestintätekniikan määrärahat. Tieto- ja viestintätekniikka Tieto- ja viestintätekniikan määräraha sisältää peruskoulujen ja lukioiden tietotekniikkakustannukset. Näihin sisältyvät tietoliikenne-, ylläpito- ja tukipalvelukustannukset, tietotekniikkalaitteiden leasingvuokrat sekä opetushenkilöstön täydennyskoulutuksesta aiheutuvat menot. Koulujen toimintakulttuuria ja opetushenkilöstön osaamista kehitetään uusien opetussuunnitelmien mukaisesti ja käyttöönotettujen pilvipalveluiden pedagogista käyttöä kehitetään. Oppilaiden käytössä olevien digilaitteiden määrää lisätään siirtymällä leasing-vaihtojen yhteydessä vakioiduista työasemista kustannuksiltaan edullisempiin kannettaviin työasemiin ja tabletteihin. Laitteiden määrän lisäämisessä huomioidaan koulujen välinen epätasavertaisuus, joka tasapainotetaan lukuvuoden loppuun mennessä. 312 PERUSKOULUT Palvelut ja kehittäminen Suomenkielisessä perusopetuksessa on ( ) oppilasta ja opiskelijaa, joista koulun tiloissa järjestettävässä esiopetuksessa on 784. Luokilla 1 6 on oppilasta, luokilla 7 9 on 8042 oppilasta ja perusopetuksen lisäopetusluokilla (10-luokka) 64 opiskelijaa. Lisäopetuksen opiskelijamäärä on laskeva. Tämä johtuu syrjäytymistä ehkäisevistä toimista opetustoimessa sekä edelleen jatkuvasta ja vahvistuvasta yhteistyöstä toisen asteen ammatillista koulutusta antavan Omnian kanssa. Vuonna 2017 oppilasmäärä kasvaa 750 oppilaalla. Näistä maahanmuuttajataustaisia on 335. Perusopetuksessa oleellinen toiminnallinen muutos on ollut elokuussa 2016 voimaan tullut uusi opetussuunnitelma. Se astuu portaittain voimaan siten, että kaikki luokat noudattavat sitä lukuvuodella Uudistuksen ytimessä on oppiaineisiin sitomattomat laaja-alaiset osaamisen alueet. Toiminnassa tulee oppiminen olemaan keskiössä. Oppimisen ilo parantaa oppimisen laatua, lisää kouluviihtyvyyttä ja edistää yhteenkuuluvuutta. Näin syntyy elämänikäinen oppimisen halu ja KuntaKesu -työskentelyn yhteydessä kuvattu osaava espoolainen. Kuvatunlainen toimintakulttuurin muutos vaatii prosessiluonteensa takia jatkuvaa täydennyskoulutusta sekä opetustoimen suunnittelu- ja seurantatyötä. Perusopetusryhmät muodostetaan siten, että luokilla 1 2 on enintään 25 ja luokilla 3 6 enintään 32 oppilasta. Luokilla 7 9 ryhmäkoko on pääsääntöisesti enintään 24 oppilasta. Opetuksen järjestämisessä tehdään kuntarajojen yli yhteistyötä erityisesti Kauniaisten kanssa, mutta lisäksi yhteistyön mahdollisuuksia Helsingin ja Vantaan kanssa tarkastellaan vuosittain. Yhteistyöllä pyritään tasaamaan oppilasvirtoja kaupunkien raja-alueilla, varmistamaan koulujen tarkoituksenmukainen täyttöaste sekä mahdollisuuksien mukaan lykkäämään rakentamisinvestointeja.

5 Muihin kuntiin on sijoitettuna 150 lasta/nuorta. Espoon ulkopuolelle sijoitettavien lasten määrä on laskeva. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi järjestetään kolme ryhmää joustavaa perusopetusta (JOPO) Saarnilaakson ja Leppävaaran kouluissa. Oppilaan tarvitsema yleinen, tehostettu ja erityinen tuki sekä maahanmuuttajaoppilaiden tuki järjestetään aiempaa useammin omassa lähikoulussa, jolloin koulukuljetuskustannukset pienenevät. Erityinen tuki Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki järjestetään voimaan tulleen opetussuunnitelman mukaisesti. Erityisen tuen piirissä opiskelee lukuvuonna yhteensä 2191 oppilasta, joista 1953 erityisluokissa. Erityisen tuen oppilaita on 8,06 % oppilasmäärästä. Lisäksi tehostetun tuen piirissä on 2379 oppilasta, joka on 8.17 % kokonaisoppilasmäärästä. Kieli- ja kulttuuriryhmien sekä kansainvälinen opetus Suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa opiskelee noin vieraskielistä oppilasta ja opiskelijaa, 700 enemmän kuin viime vuonna. Määrän ennustetaan kasvavan noin 15 prosenttia. Oman äidinkielen opetusta tarjotaan 42 eri kielellä ja katsomusaineiden opetusta 6 eri katsomusaineessa. Oman äidinkielen opetusta tehostetaan lopettamalla suomen- ja ruotsinkielisten oppilaiden ulkomailla hankitun kielitaidon ylläpito-opetus. Yleisopetuksen oman äidinkielen opetusryhmien keskikoko nostetaan 12 oppilaaseen. Oman äidinkielen opetuksesta saadaan erillistä valtionosuutta pidettyjen tuntien mukaan. Katsomusaineiden opetusta tehostetaan etäopetuksen käyttöönotolla. Oppilaiden siirtymisprosessia valmistavasta opetuksesta perusopetukseen ja oppilaiden tukemista perusopetuksessa kehitetään. Iltapäivätoiminta Perusopetuksen iltapäivätoimintaan osallistuu lukuvuonna yhteensä 3577 oppilasta, joista 2276 on ensimmäisen vuosiluokan oppilaita ja 1257 toisen vuosiluokan oppilaita. Lisäksi iltapäivätoiminnassa on 44 vuosiluokkien 3-9 erityisen tuen oppilasta. Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan erityisen tuen oppilaat sisältyvät em. vuosiluokkien oppilasmääriin. Iltapäivätoiminta järjestetään koulujen tiloissa. Iltapäivätoiminnan palveluntuottajat saavat koulujen tilat käyttöönsä korvauksetta. Iltapäivätoimintapaikat jaetaan hakuaikana hakeneille ensimmäisen vuosiluokan oppilaille ja erityisen tuen oppilaille. Toisen vuosiluokan oppilaita sijoitetaan ryhmiin mahdollisuuksien mukaan. Iltapäivätoiminnasta peritään asiakasmaksuja lukuvuonna osa-aikaisesta toiminnasta 3h/päivä 80 /kk ja kokoaikaisesta toiminnasta 5h/päivä 140 /kk. Perusopetuslain mukaan iltapäivätoiminnan asiakasmaksuna osa-aikaisesta toiminnasta voidaan periä 120 /kk ja koko aikaisesta toiminnasta 240 /kk. Kaupunki myöntää asiakasmaksuista huojennuksia ja vapautuksia. 313 LUKIOT Palvelut ja kehittäminen Espoon suomenkielisissä päivälukioissa opiskelee noin 4620 opiskelijaa. Luku sisältää myös Leppävaaran lukiossa elokuussa 2015 aloittaneen lukion valmistavan koulutuksen opiskelijat. Suomenkielisiä lukioita on 11. Valtakunnallisten erityistehtävien lisäksi lukioilla on painotuksia ja linjoja. Lukuvuoden opiskelijaoton aloituspaikkamääräksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 1507, mikä on 61,5 prosenttia perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Lautakunnan

6 päätöksen mukaisesti lukioon pääsyn edellytyksenä Espoossa oli lukuaineiden keskiarvo vähintään 7,0. Yhteishaussa toteutunut alin keskiarvo oli 7,67. Myös lukuvuodelle lukion aloituspaikkamääräksi esitetään 61,5 prosenttia perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Tällöin aloituspaikkamäärä vuodesta 2016 nousisi 60 opiskelijalla, ja ennusteiden mukaan Espoon lukioiden opiskelijoiden kokonaismäärä kasvaisi 70 opiskelijalla. Espoon lukioiden lisäksi espoolaisia käy myös pääkaupunkiseudun muiden kaupunkien lukioissa ja etenkin valtakunnallisen erityistehtävän saaneissa lukioissa. Todellisuudessa vuoden 2016 opiskelijaotossa 69 % espoolaisista peruskoulun päättäneistä sijoittui lukiokoulutukseen. Lukiolinjan vuoden 2017 keskeisenä tavoitteena on uuden opetussuunnitelman käyttöön otto. Uusi opetussuunnitelma ohjaa lukiokoulutusta entistä nykyaikaisempaan oppimiseen. Opetussuunnitelma korostaa mm. opiskelijan aktiivista roolia oman oppimisensa suunnittelussa ja arvioinnissa, yhteisöllisyyttä, laaja-alaista oppiaineiden rajat ylittävää oppimista sekä oppimiseen ja ajatteluun liittyviä ydintaitoja. Keskeistä oppimisen kehittämisessä on monipuoliset menetelmät, digitalisaatio, kansainvälisyys, korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen kanssa tehtävä yhteistyö, yrittäjyyskasvatus sekä lukioiden keskinäinen yhteistyö, jolle vuonna 2017 käynnistyvä metroliikenne luo omalta osaltaan uusia mahdollisuuksia. Toiminnan kehittäminen edellyttää uusien arviointikäytänteiden luomista.

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen.

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille 2015 2017 1. Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava.

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut 1 SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2013 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 102 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Asko Lippo, puh.

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ

VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ Sivistyslautakunta 49 12.05.2016 Kaupunginhallitus 258 05.09.2016 VASTAUS ALOITTEESEEN KOSKIEN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAA OPETUSTA RUOTSIN KIELELLÄ 108/40.400/2016 SIVLK 12.05.2016 49 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015 ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiset

Toimialan ajankohtaiset Toimialan ajankohtaiset 7.6. 2017 Taloustilanne Toukokuu/2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVIST YS Sivistystoimiala Sivistystoimi ala TA 2017 TP 2016 (EUR) (EUR) 1000SIVISTYS Sivistystoimiala 1000SIVIST

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2016 1 (6) 4 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan palvelukokonaisuuksia seuraavan tason organisaatio HEL 2016-011067 T 00 01 00 Päätösehdotus päättää kasvatuksen ja koulutuksen

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) Perusopetusjohtaja Yleinen päätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (7) JARDno-2017-996 Järvenpään peruskoulujen lukuvuoden 2017-2018 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Palvelukokonaisuudet Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Palvelukokonaisuudet KASVATUKSEN JA KOULUTUKSEN TOIMIALAN VUODEN 2016 BUDJETTIVOLYYMIT JA HENKILÖSTÖMÄÄRÄT Budjetti 2016 Henkilöstö Varhaiskasvatus 412 000 000 6 455

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 46, 26.05.2016 Kasvatus- ja opetuslautakunta, 57, 16.06.2016 57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi

Lisätiedot

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016

Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 1 Oheismateriaali / sivltk 1.9.2015 69 Sivistyslautakunnan talousarvio 2016 Toimintaympäristön muutokset Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston hallinto- ja opiskeluhuollon palveluja, maastouttaa

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula

PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula PERUSKOULUT tilivelvollinen perusopetuksen rehtori Mailis Tastula (Kuva: Teemu Hauta-Aho) 3202 Järvelän koulu 3203 Keskuskoulu 1-6 3204 Köyhäjoen koulu 3205 Puumalan koulu 3206 Kotikuntakorvaus 3208 Keskuskoulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 24.4.2019 Voimaan 1.8.2019 1 Toiminta-ajatus Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö tarjoaa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7. 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 126 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 26.1.2015 Voimaan 26.1.2015

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin sivistystoimen lautakuntien ja 3.1 1 (7) ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Valtuusto 12.12.2016 Voimaan 1.1.2017 1 Lautakunnat,

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi

Tiedotusvälineille Aineistoa vapaasti käytettäväksi Tiedotusvälineille 9.8.2010 Aineistoa vapaasti käytettäväksi OPETUSHALLITUKSEN ARVIOITA SYKSYN 2010 KOULUTUKSEN ALOITTAVIEN JA OPISKELIJOIDEN MÄÄRISTÄ SEKÄ OPPILAITOSTEN LUKUMÄÄRISTÄ Ohessa on tietoja

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) Perusopetusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 6) JARDno-2018-2827 Peruskoulujen lukuvuoden 2018-2019 vuosisuunnitelmien hyväksyminen Perusopetusasetuksen 9 :ssä säädetään: Opetuksen järjestäjän tulee laatia

Lisätiedot