Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma: Sotkuma-Sola, Heinävaara-Selkie, Raatevaara-Hyypiä ja Huhtilampi

Transkriptio

1 Pohjois-Karjalan Alueelliset ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisut monisteita 40 Miikka Metsola ja Merja Sieviläinen Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma: Sotkuma-Sola, Heinävaara-Selkie, Raatevaara-Hyypiä ja Huhtilampi Julkaisun alaotsikko SUURSUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS

2 Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen monisteita 40 Miikka Metsola ja Merja Sieviläinen Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma: Sotkuma-Sola, Heinävaara-Selkie, Raatevaara-Hyypiä ja Huhtilampi Joensuu 2005KUS POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖKESKUS

3 ISBN ISSN Kansikuva: Sinisiipi kanervalla. Merja Sieviläinen Kuvat: Miikka Metsola ja Merja Sieviläinen Piirroskuvat: Henri Vanhanen Taitto: Terttu Saari Kartat: Miikka Metsola, Pohjakartta Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/05 Edita Prima Oy Helsinki Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

4 Alkusanat Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelua on tehty Pohjois-Karjalassa kolmen vuoden ajan. Suunnitelmien laadinta aloitettiin Kiteenlahdella vuonna 2003, ja sitä jatkettiin seuravana vuonna Nurmeksen Ylikylässä sekä Valtimon Karhunpäässä, Ylä- Valtimolla ja Rasimäellä. Tätä suunnitelmaa varten kartoitettiin Polvijärven Sotkuman ja Solan sekä Joensuun Kiihtelysvaaran Selkien-Heinävaaran, Hyypiän- Raatevaaran ja Huhtilammen alueita kesällä Suunnittelun keskeisenä tavoitteena on opastaa viljelijöitä tuntemaan alueensa luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja hyödyntämään hoidossa maatalouden ympäristötukea. Suunnitelman toteutuksen ja talouden seurannasta vastasi ympäristökeskuksen koolle kutsuma ohjausryhmä, johon kuuluivat Hannu Järvinen TE-keskuksen maatalousosastosta, Päivi Jokinen ProAgria Pohjois-Karjalan Maaseutukeskus/Maa- ja kotitalousnaisista, Kari Pennanen MTK-Pohjois-Karjalasta, Teuvo Mutanen ja Ismo Ryynänen Polvijärven kunnasta, Antti Ryynänen Joensuun kaupungista, Petri Piipponen Kiihtelysvaaran viljelijöistä sekä Paula Mononen ja Arvo Ohtonen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta. Ohjausryhmä kokoontui työn aikana kaksi kertaa. Yleissuunnitelman laatijoiksi valittiin biologit Merja Sieviläinen ja Miikka Metsola. Suunnittelu toteutettiin aiempien vuosien kokemuksen pohjalta. Keväällä opiskelija Tanja Timonen kokosi tiedot suunnittelualueiden luonnon monimuotoisuudesta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ympäristöteknologian koulutusohjelmaan liittyvänä harjoittelutyönä. Kesällä kartoitettiin suunnittelualueiden tilojen monimuotoisuuskohteet. Työn tuloksia esiteltiin suunnittelualueilla järjestetyissä neljässä yleisötilaisuudessa ja sanomalehdissä. Aiemmista suunnitelmista saadut kokemukset ovat rohkaisevia, joten kartoituksen pohjalta on hyvät mahdollisuudet kehittää suunnittelualueiden luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden kohteiden hoitoa maatalouden erityistuilla. Valtimon ja Nurmeksen suunnittelualueilla on voimassa kuusi erityistukisopimusta. Yleissuunnittelun jälkeen keväällä 2005 alueille haettiin tukea 16 uudelle kohteelle. Alueille on lisäksi laadittu uusia hakemuksia myös keväälle Kaiken kaikkiaan Valtimolla, Nurmeksessa ja Kiteenlahdella erityistuella hoidettavien kohteiden osuus kartoitetuista tukikelpoisista kohteista on nousemassa korkeaksi, noin 30 %. Ohjausryhmä ja yleissuunnitelman tekijät kiittävät suunnittelualueiden viljelijöitä hyvästä yhteistyöstä työn eri vaiheissa. Haluamme kiittää myös kaikkia muita työn suunnittelussa ja toteutuksessa avustaneita henkilöitä sekä julkaisun suunnittelusta ja taitosta vastanneita Terttu Saarta ja Veli Lyytikäistä Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta. Joensuussa Ohjausryhmän puolesta Arvo Ohtonen Monisteita 40 3

5 4 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

6 Sisällys Alkusanat Johdanto Menetelmät Suunnittelualueen yleiskuvaus Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Yleissuunnitelma ja käytetyt karttamerkinnät Kohteiden hoitoon soveltuvat ympäristötuen erityistuet Perinnebiotoopin hoito, 5-vuotinen sopimus Luonnon monimuotoisuuden edistäminen, 5- tai 10-vuotinen sopimus Maiseman kehittäminen ja hoito, 5- tai 10-vuotinen sopimus Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, 5- tai 10-vuotinen sopimus Pohjavesialueiden peltoviljely, 5-vuotinen sopimus Kohdekuvaukset ja hoitosuositukset Sotkuma-Sola, kartat Heinävaara-Selkie, kartat Raatevaara-Hyypiä, kartta Huhtilampi, kartta Yleiset kuvaukset Yleiset hoito-ohjeet Hoidon suunnittelu ja rahoituksen hakeminen...52 Lähteet...54 Liitteet...55 Liite 1. Suunnitelmassa mainitut kasvi- ja lintulajit ja niiden tieteelliset nimet Liite 2. Suunnittelualueen kartat: Lumo-kohteet elinympäristötyypeittäin Liite 3. Suunnittelualueilla tai niiden läheisyydessä sijaitsevat pohjavesialueet Liite 4. Yhteenveto yleissuunnitelman kohteista Liite 5. Hoito-ohjeet Liite 6. Yhteenveto erityistukimuodoista, korvausmääristä ja keskeisistä säännöistä vuonna Kuvailulehti...73 Monisteita 40 5

7 6 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

8 1 Johdanto Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan pelto- ja karjatalousalueiden erilaisten elinympäristöjen ja eliölajien runsautta. Maatalouden tuotannon muuttumisen ja tehostumisen myötä monimuotoisuus on vähentynyt perinteisten maankäyttötapojen kadotessa. Perinnebiotooppien, kuten niittyjen, ketojen ja hakamaiden, katoaminen on havaittavissa paitsi maisemassa, myös lajimäärissä. Niityt ja kedot ovat hoitamattomina heinittyneet tai ne on metsitetty (kuva 1). Haat ja metsälaitumet on muutettu talousmetsiksi. Näin useat avoimiin ja puoliavoimiin elinympäristöihin sopeutuneet kasvi- ja eläinlajit ovat harvinaistuneet. Perinneympäristöjen lajien uhanalaistumiskehitys on ollut nopeaa edellisten vuosikymmenten aikana ja nykyään 28 % Suomen uhanalaisista eliölajeista on perinneympäristöjen lajeja; niiden kohdalla myös uhanalaistumiskehitys on ollut nopeinta (Rassi ym. 2001, Pöyry ym. 2004). Nämä kukkaniittyjen ja valoisien hakamaiden lajit eivät menesty lannoitetuilla pelloilla tai talousmetsissä. Myös peltojen metsäsaarekkeiden sekä pellon ja metsän reunavyöhykkeiden muutos esimerkiksi lahopuiden väheneminen ja puulajiston yksipuolistuminen vähentää maatalousympäristön monimuotoisuutta. Monimuotoisuuden ohella perinteisen maatalouden muovaamat elinympäristöt ovat muuten- Kuva 1. Hoidon loputtua niityt ja kedot alkavat heinittyä ja pensoittua. Korkeakasvuiset heinät ja puiden taimet valtaavat niityn ja aiempi kukkaloisto häviää. Monisteita 40 7

9 kin merkittäviä. Ne osaltaan monipuolistavat maaseudun maisemaa ja toisaalta kertovat maatalouden historiasta tuleville sukupolville. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmien laadinnalla pyritään osaltaan hidastamaan lajien harvinaistumista ja maatalousmaiseman yksipuolistumista. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamien yleissuunnitelmien tekeminen aloitettiin valtakunnallisesti vuonna Pohjois-Karjalan aiemmat yleissuunnitelmat on tehty Kiteenlahdelle (Vanhanen 2003) ja Rasimäelle, Ylä-Valtimolle, Ylikylälle ja Karhunpäähän (Vanhanen ja Sieviläinen 2004). Tämä yleissuunnitelma on tehty Polvijärven Sotkuma-Solan ja Joensuun Heinävaara-Selkien, Raatevaara-Hyypiän ja Huhtilammen alueille. Suunnittelualueiden keskeisenä valinnan perusteena oli niiden asema arvokkaina maisema-alueina (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II 1993, Ahonen 2004). Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa ja ohjata maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä kannustaa viljelijöitä ympäristötuen erityistukien hakuun. Yleissuunnittelussa pyritään selvittämään suunnittelualueiden erityistukikelpoiset kohteet eli ne alueet, joilla on erityistä merkitystä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta. Suunnitelman avulla pyritään myös lisäämään viljelijöiden tietoisuutta kohteiden olemassaolosta, tyypillisistä piirteistä ja hoitotavoista sekä niistä tukimuodoista, joita maatalouden ympäristötukeen sitoutuneet viljelijät voivat hakea maatalousympäristön hoitoon ja kunnostukseen. Yleissuunnitelmassa esitetyt kohteet ovat esimerkkikohteita, joten samantyyppisiin kohteisiin voi hakea tukia myös suunnittelualueiden ulkopuolella. Suunnitelmassa esitettyjen hoitotoimenpiteiden toteuttaminen ja erityistukien hakeminen ovat viljelijöille vapaaehtoisia. 8 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

10 2 Menetelmät Maatalousympäristön LUMO-yleissuunnitelman laatiminen Polvijärven Sotkuma-Solan sekä Joensuun Heinävaara-Selkien, Raatevaara-Hyypiän ja Huhtilammen maisema-alueille alkoi huhtikuussa Yleissuunnitelman laadinnassa edettiin pääosin Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluoppaan (Heikkilä 2002) ohjeiden mukaisesti. Suunnittelualueiden rajauksen jälkeen kerättiin esiselvitysaineisto. Tanja Timosen kokoaman esiselvitysaineiston avulla pyrittiin saamaan mahdollisimman kattava kuva suunnittelualueiden luonnonpiirteistä sekä kulttuurisista ominaisuuksista. Esiselvityksessä kerättyä tietoa käytettiin hyväksi kartoitettaessa yleissuunnitelmaan sopivia kohteita maastossa. Ennen maastotöiden alkua järjestettiin Polvijärvellä ja Kiihtelysvaarassa yleisötilaisuudet, joihin alueiden viljelijät oli kutsuttu kirjeitse. Tilaisuuksista tiedotettiin myös alueiden sanomalehdissä. Tiedotustilaisuuksissa viljelijöille esiteltiin suunnittelutyötä ja keskusteltiin suunnitteluun ja maatalousympäristön hoitoon liittyvistä kysymyksistä. Sanomalehti Karjalainen uutisoi yleissuunnitelman etenemisestä maastotöiden ollessa käynnissä ja kesän aikana löydetyistä kohteista Maastokartoitukset tehtiin kesä- ja heinäkuussa Maastokäynneistä pyrittiin sopimaan etukäteen puhelimitse viljelijöiden kanssa. Tilakäynneillä viljelijöiden kanssa selvitettiin kohteiden taustatietoja, kuten maankäyttöhistoriaa. Viljelijät suhtautuivat yleissuunnitelman laadintaan pääosin myönteisesti. Vain muutama tila kieltäytyi osallistumasta suunnitelmaan. Maastossa luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeistä kohteista täytettiin maastolomakkeet, joihin kirjattiin huomioita esimerkiksi kasvillisuudesta ja maankäytöstä. Kohteille laadittiin lisäksi ehdotukset sopivista hoitotoimenpiteistä. Maastokartoituksia täydennettiin Arvo Ohtosen tekemien linnustolaskentojen tuloksilla, aiemmin tehdyllä suojavyöhykesuunnitelmalla (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus) ja pohjavesialuetiedoilla. Yleissuunnitelmaan soveltuvien kohteiden tiedot koottiin kartoille Arcview 3.2 paikkatieto -ohjelman avulla. Kohteiden sijainnista, maankäytöstä ja eliöstöstä kirjoitettiin lisäksi lyhyet sanalliset kuvaukset. Kohdekuvausten yhteyteen laadittiin myös suositus sopivista hoitotoimenpiteistä ja mahdollisista erityistukimuodoista. Yleissuunnitelman kohteet esiteltiin viljelijöille yleisötilaisuuksissa Polvijärvellä ja Kiihtelysvaarassa Viljelijät kutsuttiin tilaisuuksiin kirjeitse. Yleisötilaisuuksissa annettiin neuvoja kohteiden hoitoon ja maatalouden ympäristötuen erityistukien hakuun. Yleissuunnitelma lähetettiin kaikille suunnittelualueen viljelijöille sen valmistuttua. Monisteita 40 9

11 Suunnittelualueen yleiskuvaus 3 Sotkuma-Sola, Heinävaara-Selkie, Raatevaara-Hyypiä ja Huhtilampi muodostavat yhteensä hieman yli hehtaarin suuruisen kokonaisuuden (kuva 2). Suunnittelualueen kylät ovat arvokkaita maisema-alueita. Huhtilampi, Raatevaara-Hyypiä ja Heinävaara-Selkie on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi maisema-alueiksi, Sotkuma-Sola on maakunnallisesti arvokas (Maisemaaluetyöryhmän mietintö II 1993, Ahonen 2004). Suunnittelualueen kylistä vanhin historia on Sotkumalla ja Solalla, joista on löydetty useita merkkejä kivikautisesta asutuksesta. Museovirasto on kartoittanut molemmista kylistä lukuisia muinaisjäännöksiä, pääosin asuinpaikkoja (HERTTA-tietokanta). Selkien kylältä on lisäksi löydetty historiallinen hautapaikka. Pysyvämpi asutus kuhunkin kylään vakiintui jo keskiajalla, joten ihminen on muokannut niiden maisemaa jo useamman sadan vuoden ajan. Heinävaara-Selkie ja Raatevaara- Hyypiä ovat tyypillisiä ja hyvin säilyneitä Vaara-Karjalan kyliä. Huhtilampi puolestaan on rantaan ulottuvine peltoineen tyypillinen järvenrantakylä. Sotkuma-Solan graniitti-gneissikallio tuo alueen yleisilmeen lähelle itäisempiä vaara-alueita. Huomattava osa kunkin alueen pinta-alasta on peltoa ja laidunta. Heinävaara-Selkien vaihtelevat pinnanmuodot ovat viljavan vaaramoreenin peittämiä. Metsät ovat pääosin tuoretta ja lehtomaista kangasmetsää. Alueella sijaitsee kaksi maakunnallisesti arvokasta ja viisi paikallisesti arvokasta perinnebiotooppia (Grönlund ym. 1998). Raatevaara-Hyypiän jyrkillä vaararinteillä on kaksi paikallisesti arvokasta perinnebiotooppia. Sotkuma-Solan alueelta on inventoitu yksi valtakunnallisesti arvokas, neljä maakunnallisesti arvokasta ja kolme paikallisesti arvokasta perinnebiotooppia. Heinävaara-Selkien alueella on puhdistettu tienpientareita, rakennettu pistoaitaa ja kunnostettu tienristeyksien istutuksia Leader-projektina vuosina Kiihtelysvaaran alueelta on laadittu kulttuuriympäristöohjelma (Siistonen 1999) ja Selkien alueelta kirja Selkie kulttuurikylä (2004). Suunnittelualueilla havaituista maatalousympäristön kasvi- ja eläinlajeista merkittävimpiä olivat ahokirkiruoho, keltamatara ja naurulokki ja käenpiika, jotka ovat uhanalaisluokituksessa luokiteltu vaarantuneiksi (Rassi ym. 2001). Silmälläpidettäviä kasvilajeista yleissuunnittelualueilla olivat ketoneilikka, ketonoidanlukko ja musta-apila sekä linnuista sinisuohaukka, tuulihaukka, ruisrääkkä, pensastasku, pikkulepinkäinen ja kottarainen. Suunnitelmassa mainitut kasvi- ja lintulajit sekä niiden tieteelliset nimet on luetteloitu liitteeseen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

12 Kuva 2. LUMO-yleissuunnittelun alueet ja niiden rajaukset: Sotkuma-Sola, Heinävaara-Selkie, Raatevaara-Hyypiä ja Huhtilampi. LUMO-kohteet elinympäristötyypeittäin on esitetty kartoilla 1 7 (liite 2). Monisteita 40 11

13 Luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Yleissuunnitelma ja käytetyt karttamerkinnät Suunnittelualueilta on LUMO-yleissuunnitelmaa laadittaessa pyritty löytämään ne maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät kohteet, joiden hoitoon viljelijöiden on mahdollista hakea maatalouden ympäristötuen erityistukea. Kohteen valinta yleissuunnitelmaan ei velvoita viljelijää toimenpiteisiin, vaan kohteiden hoito sekä tukien haku ovat vapaaehtoisia. Vaikka suunnittelualueet on maastotyön kuluessa kierretty järjestelmällisesti, alueilla voi olla vielä kohteita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet pois tästä julkaisusta. Yleissuunnitelmaa kannattaakin lukea miettien, onko omalla tilalla mahdollisesti samantyyppisiä kohteita kuin tässä suunnitelmassa on esimerkinomaisesti esitetty. Kohteen puuttuminen yleissuunnitelmasta ei tarkoita, että kohteen hoitoon ei voisi saada erityistukea. Vuokramailla sijaitseville kohteille voidaan hakea myös erityistukia, mikäli vuokrasopimus on voimassa koko haettavan erityistukikauden ajan. Erityistukia haettaessa on aina mietittävä onko alue arvokkain luonnontilassaan vai lisäävätkö hoitotoimenpiteet monimuotoisuusarvoja. Tukea ei voi hakea alueelle, jolla ei tehdä mitään toimenpiteitä. Luonnon monimuotoisuuskohteet on numeroitu ja ne on esitetty kartoilla elinympäristötyypeiksi luokiteltuina (liite 2). Maisemallisesti merkittäviksi kohteiksi on merkitty pienialaisia kohteita, kuten tiloille johtavia puukujanteita. Suunnittelualueille aiemmin tehty suojavyöhykesuunnitelma (Pohjois-Karjalan ympäristökeskus) on otettu yleissuunnittelussa huomioon. Pohjavesialueet on lisäksi merkitty kartoille ympäristöhallinnon HERTTA-tietokannan mukaisesti (liite 3). Karttatietoja on myös täydennetty linnustolaskennan tiedoilla, joihin on koottu maatalousalueilla vähentyneiden, valtakunnallisesti uhanalaisiksi tai vaarantuneiksi sekä silmälläpidettäväksi luokiteltujen lintulajien (Rassi ym. 2001) esiintymistietoja yleissuunnittelualueilla. Kaikki yleissuunnitelma-alueen kohteet on luetteloituna liitteessä 4. Kohdekuvausten yhteydessä kullekin kohteelle on mainittu suositukset sopivista hoitotoimenpiteistä. Kirjan takaosassa olevassa liitteessä on lisäksi esitetty tarkemmat kuvaukset kustakin hoitotoimenpiteestä (liite 5). Nämä hoito-ohjeet ovat kuitenkin yleisluonteisia, ja kullekin kohteelle tulee erityistukea haettaessa tehdä tapauskohtainen hoitosuunnitelma aikatauluineen ja hoitotoimenpiteineen. 4.2 Kohteiden hoitoon soveltuvat ympäristötuen erityistuet Perinnebiotoopin hoito, 5-vuotinen sopimus Perinnebiotoopeilla tarkoitetaan perinteisten maankäyttötapojen (tavallisimmin laidunnus tai niitto) muovaamia ja ylläpitämiä elinympäristöjä, kuten ketoja, niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia (MMM 2005a). Metsälaitumeksi ei voida lukea normaalia talousmetsää, esimerkiksi tasaikäistä istutuskuusik- 12 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

14 koa, joka ei täytä perinnebiotoopin tunnuspiirteitä, vaikka se olisikin laidunkäytössä. Perinnebiotooppien hoitoon tarkoitetun sopimuksen avulla pyritään säilyttämään ja lisäämään maatalousympäristön luonnon monimuotoisuutta. Perinnebiotoopeiksi luokiteltuja alueita voidaan hoitaa esimerkiksi laiduntamalla, niittämällä, kulottamalla, raivaamalla puustoa ja pensastoa ja/tai kunnostamalla aitoja ja muita perinteiseen karjatalouteen liittyviä rakennelmia. Maanmuokkaus, lannoitus, torjunta-aineiden käyttö, ojittaminen ja metsittäminen tai muut metsätaloustoimenpiteet ovat kiellettyjä perinnebiotoopeilla. Hoitotoimien tarkoituksena on estää rehevöittävien ravinteiden kulkeutumista perinnebiotoopeille, minkä vuoksi niitto- ja raivausjäte tulee raivata pois eikä laidunmailla sallita karjan lisäruokintaa. Ruuan riittävyys tulee varmistaa kohteille sopivalla laidunpaineella ja -kierrolla. Perinnebiotooppien laidunnuksen tulee myös tapahtua erillään nurmilaitumista. Perinnebiotoopin hoitosopimuksen hyväksymiseksi sopimusalalla tulee olla havaittavissa merkkejä aikaisemmasta laidunnuksesta tai niitosta. Alueille, joilla on laidunniittyjä vastaava monimuotoinen eliölajisto, mutta ei laidun- tai niittohistoriaa, on mahdollista tehdä perinnebiotoopin hoito -sopimuksen sijasta luonnon monimuotoisuuden edistäminen -sopimus. Luonnon monimuotoisuuden edistäminen -sopimustyypin tarkoituksena on ylläpitää ja lisätä luonnon monimuotoisuutta parantamalla luontokohteiden määrää sekä laatua maatalousympäristöissä (MMM 2005a). Sopimus on mahdollista tehdä mm. monimuotoisille pellon ja metsän välisille reunavyöhykkeille, peltojen metsäsaarekkeille, pienille kosteikoille, sarkojen välisten avo-ojien pientareille, tulvapelloille, peltoalueilla sijaitseville lintujen ja muiden eläinten levähdys- ja ruokailupaikoille sekä uhanalaisten lajien esiintymispaikoille. Ympäristötuen perustoimenpiteisiin kuuluvasta hoidosta (valtaojien, purojen ja vesistöjen suojakaistat ja pientareet) ei voida tehdä erityistukisopimusta. Kohteita hoidetaan niille laaditun suunnitelman mukaisesti. Niitto, raivaus ja laidunnus ovat yleisimpiä hoitotoimenpiteitä. Metsittäminen tai muut metsätaloustoimet, lannoittaminen ja torjunta-aineiden käyttö ovat kiellettyjä sopimusalueilla Maiseman kehittäminen ja hoito, 5- tai 10-vuotinen sopimus Maiseman kehittäminen ja hoito -sopimuksella pyritään monipuolistamaan maisemaa ja lisäämään viljelymaiseman avoimuutta (MMM 2005a). Tuen avulla on lisäksi tarkoitus vahvistaa viljelymaiseman ominaispiirteitä sekä hoitaa maisemallisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti arvokkaita maatalousmaisemia. Sopimus voidaan tehdä esimerkiksi puukujanteiden perustamiseen ja uusimiseen, maisemakasvien viljelyyn tai estämään maiseman sulkeutumista raivaamalla ja/tai harventamalla puustoa ja pensastoa. Tätä sopimusmuotoa voidaan käyttää myös perinteisen maatalouden rakennelmien kunnostamiseen Luonnon monimuotoisuuden edistäminen, 5- tai 10-vuotinen sopimus Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, 5- tai 10-vuotinen sopimus Suojavyöhykkeellä tarkoitetaan peltoalueelle perustettua, vähintään 15 metriä leveää, monivuotisen kasvillisuuden peittämää hoidettua aluetta (MMM 2005b). Suojavyöhykkeillä pyritään estämään maa-aineksen, ravinteiden ja muiden haitallisten aineiden joutumista pelloilta vesistöihin ja pohjavesiin. Suojavyöhykkeet myös elävöittävät maisemaa, lisäävät luonnon monimuotoisuutta, muodostavat maatalous- Monisteita 40 13

15 alueille ekologisia käytäviä ja edistävät riista- ja kalataloutta. Suojavyöhyke voidaan perustaa vesistön ja/tai valtaojan varrelle sekä luokitelluille pohjavesialueille. Niitto ja/tai laidunnus ovat suojavyöhykkeen yleisimmät hoitotoimenpiteet. Kasvinsuojeluaineiden tai lannoitteiden käyttö ei ole suojavyöhykkeellä sallittua Pohjavesialueiden peltoviljely, 5-vuotinen sopimus Pohjavesialueiden peltoviljelyä koskevan sopimuksen tarkoituksena on keventää pohjavesiin kohdistuvaa kuormitusta vähentämällä lannoitteiden (erityisesti typen) käyttöä pohjavesialueilla sijaitsevilla pelloilla (Etelä-Pohjanmaan TE-keskus 2004). Sopimus on mahdollista tehdä I-, II- ja III-luokan pohjavesialueilla oleville pelloille. Sopimuksen edellytyksenä olevat viljelyrajoitukset koskien esimerkiksi lannoitusta, karjanlannan käyttöä, laidunnusta, torjunta-aineiden käyttöä ja/tai maan muokkausta määritellään tapauskohtaisesti. Pohjavesialueiden peltoviljely -sopimusta ei voida tehdä luomusopimustilalle. 4.3 Kohdekuvaukset ja hoitosuositukset Sotkuma-Sola, kartat 1 3 Kohde 1, perinnebiotooppi Kuvaus: Repokallion ja Hovivaaran välissä, kolmen tien, pihapiirin ja pellon rajaamalla alueella on tuoreesta niitystä ja hakamaasta koostuva maisemallisesti edustava perinnebiotooppi. Alue on ollut jo pitkään säännöllisessä laidunnuksessa. Hakamaan lehtipuuvaltaisen puuston monimuotoista rakennetta lisäävät useat muut iäkkäämmät puut. Alueella on myös kolopesijöiden ja monien hyönteisten kannalta tärkeää lahopuuta. Kololinnuista hakamaalla havaittiin käpytikka. Niitty on avoin ja paikoin hyvin kivikkoinen. Niityn reunalla on vanhojen pihlajien reunustamaa kiviaitaa. Kasvillisuus on melko rehevää niitty- ja metsälajistoa. Rehevyyttä ilmentävät voikukat, niittyleinikit sekä paikoin runsaat nokkoskasvustot. Niittyalueilla apiloiden ja heinien lomassa kasvaa mm. siankärsämöä, ahopukinjuurta, ruusuruohoa, poimulehtiä, ahomansikkaa, aho-orvokkia, harakankelloa ja niittyhumalaa. Lajiston monimuotoisuutta tulisi edistää vähentämällä maaperän ravinteisuutta pidättäytymällä karjan lisäruokinnasta laitumella ja sovittamalla laidunpaine sekä laidunkierto alueelle sopivaksi. Hoitosuositus: Laidunnus ja varovainen raivaus/harvennus (tarvittaessa) (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5) sekä romujen ja roskien poiskorjaus. Kohde 2, perinnebiotooppi Kuvaus: Mäkikallion tilan tuntumassa on mäntyvaltainen metsälaidun. Alue on muutoin melko avoin ja harvapuustoinen, mutta länsireunassa on tiheää mäntymetsää. Laidunalueella kasvaa runsaasti katajia. Maasto on kuivien kalliokumpareiden ja kosteampien painanteiden muodostamaa mosaiikkia. Vallitsevan metsäkasvillisuuden joukossa on joitakin avoimia, heinävaltaisia, luonteeltaan niittymäisiä laikkuja. Laitumen lajisto ei ole kovin edustavaa, vaan kohteen arvo perustuu etupäässä sen maisemallisiin piirteisiin. Alueen linnustoon kuuluu kottarainen. Laidunalueen luonnon monimuotoisuutta tulisi edistää lisäämällä paikoitellen (erityisesti alueen länsireunassa) valoisuutta ja avoimuutta puustoa poistamalla. Laidunnusta tulisi jatkaa riittävällä laidunpaineella umpeutumisen estämiseksi ja alueella olevat romut tulisi poistaa. Huomionarvoisia lajeja: Kottarainen. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus/ harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). 14 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

16 Kohde 3, perinnebiotooppi Kuvaus: Saukkolan tilan pohjoispuolella, peltojen keskellä on perinnemaisemainventoinnissa paikallisesti arvokkaaksi luokiteltu haka (Grönlund ym. 1998). Kivikkoisen hakamaan pohjoispäässä itäreunaa rajaa vanha kiviaita. Haan puusto koostuu männyistä, pihlajista, koivuista, tuomista ja haavoista. Aluskasvillisuudesta erottuvat suurruohot ja heinät, kuten koiranheinä ja -putki, nurmilauha, timotei ja nokkonen. Perinnebiotoopeille ominaisista lajeista edustettuina ovat mm. päivänkakkara, ahopukinjuuri, tuoksusimake, särmäkuisma sekä ruusuruoho. Haka on selvästi alilaidunnettu; mm. kuluvana kesänä laidunnus puuttui kokonaan. Sulkeutumisen estämiseksi aluetta tulisi laiduntaa tehokkaammin ja ongelmakasveja (esim. nokkonen ja koiranputki) olisi niitettävä. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus ja/tai niitto sekä harvennus (varsinkin kuusen taimet) (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 4, perinnebiotooppi Kuvaus: Saukkolan tilaa ympäröivillä pelloilla on metsäsaareke, jonka eteläpää on avointa, niittymäistä aluetta. Saarekkeessa on myös vanha lato. Vähäinen puusto koostuu pajuista, männystä ja katajasta. Saareke tarjoaa hyönteisille edullisen elinympäristön (kuva 3), sillä mesikasveja, kuten siankärsämöä ja särmäkuismaa, on runsaasti. Perinnebiotoopeille ominaisista lajeista saarekkeessa kasvaa mm. heinätähtimöä, hiirenvirnaa, rätvänää ja päivänkakkaraa. Edellisiä vähälukuisempana alueella kasvaa myös peurankelloa. Maaperän rehevyyttä osoittavat koiranputki ja niittyleinikki. Hoitamalla niittyä niittämällä (tai laiduntamalla) voidaan edistää alueen lajiston monimuotoisuutta ja säilyttää Kuva 3. Kultasiivet ovat niittyperhosten tuttuja väriläiskiä, joille niittyjen mesikasvit tarjoavat ravintoa. Monisteita 40 15

17 peltoympäristön keskellä sijaitseva avoin monivuotisen kasvillisuuden peittämä niittymäinen laikku. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Niitto/laidunnus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 5, perinnebiotooppi Kuvaus: Kurosenlahdelle johtavan tien varrella, Siltalan tilan vieressä sijaitsee laidun, joka on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi (Grönlund ym. 1998). Laidun koostuu niityn ja hakamaan yhdistelmästä. Idässä laidun rajoittuu nurmilaitumeen. Laitumelle johtavat puu- ja kiviaidan reunustamat kujoset. Laidunta reunustaa lisäksi puuaita. Alueen laidunpaine on selvästi liian pieni. Laidunnus nurmilaitumen yhteydessä on lisäksi aiheuttanut selvää rehevöitymistä. Laitumen niittylajistoon kuuluvut mm. nurmilauha, tuoksusimake, timotei, särmäkuisma, siankärsämö ja päivänkakkara. Osalla niittyä kasvaa runsaasti koiranputkea ja niittyleinikkiä, jotka ilmentävät kohteen rehevöitymistä. Alueen tehokkaammalla laidunnuksella sekä aitaamalla alue erilleen nurmilaitumesta rehevöityminen vähenee ja pienikokoisemmat niittylajit saavat jälleen elintilaa ja lajisto monipuolistuu. Ongelmallisimpia kohtia olisi syytä myös niittää, jolloin ravinnepoistuma tehostuu. Huomionarvoisia lajeja: Kesämaitiainen. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 6, suojavyöhyke Kuvaus: Viinijärven Kurosenlahden ja Solanlammen välillä virtaa peltojen poikki oja, jonka reunoille viljelykset ulottuvat. Ojan penkereillä kasvaa esimerkiksi nurmilauhaa, mesiangervoa, rantatädykettä, vadelmaa ja pajua sekä hieman vehkaa, rentukkaa ja kurjenjalkaa. Ojaan valuvien ravinteiden vähentämiseksi ja monimuotoisuuden edistämiseksi ojan ja pellon välille olisi tarpeen perustaa muokkaamaton, luontaiseen lajistoon perustuva suojavyöhyke, jota hoidettaisiin niittämällä. Ojan varsi olisi lisäksi säilytettävä puoliavoimena pensaikon ajoittaisilla raivauksilla. Hoitosuositus: Suojavyöhykkeen perustaminen, niitto, raivaus (ks. hoitoohjeet 2 ja 3, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeiden perustaminen ja Kohde 7, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Siltalan tilan eteläpuolella peltojen väliin jää puustoinen metsäsaareke, jota lehmät laiduntavat nurmilaitumien ohella. Nurmilaidunnuksesta johtuen saarekkeen kasvillisuus on rehevää niittylajistoa, kuten koiranputkea, timoteitä ja koiranheinää. Kuivemmilla ja kivikkoisemmilla kohdilla kasvaa kuitenkin ahomansikkaa, nurmitädykettä ja ruusuruohoa. Saarekkeen päädyssä on vanha lato. Saareke muodostaa kookkaine haapoineen ja koivuineen maisemallisesti kauniin kokonaisuuden. Sitä tulisi hoitaa säilyttämällä alue harvapuustoisena ja pitämällä laidunpaine riittävänä, jotta aluskasvillisuus pysyisi matalana. Saarekkeen lahopuut tulisi säästää. Metsäsaarekkeen viereisellä pellolla havaittiin kottarainen. Saareke on otollinen pesimäpaikka lajille. Huomionarvoiset lajit: Kottarainen. Hoitosuositus: Laidunnus (niitto tarvittaessa) (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 8, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Leppisuon peltojen eteläreunassa on pellon ja metsälaitumen välistä avointa, harvakseltaan vanhempia koivuja kasvava reunavyöhyke. Metsälaitumen puusto on melko yksipuolis- 16 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

18 ta kuusikkoa, mutta niittymäisellä reunavyöhykkeellä on maisema- ja monimuotoisuusarvoja. Reunavyöhyke on suurelta osin puoliavoin ja paikoitellen kasvaa iäkkäitä koivuja. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. nurmilauhaa, mustikkaa, siankärsämöä, niittyhumalaa ja ahomansikkaa, mutta lajisto ei ole päässyt kehittymään kovin monimuotoiseksi. Reunavyöhykettä tulisi hoitaa ensisijaisesti laidunnusta jatkamalla. Kuusien raivauksella estettäisiin reunan sulkeutuminen ja samalla vyöhykettä voitaisiin laajentaa. Laho- ja lehtipuiden säästäminen edistäisi monimuotoisuuden lisääntymistä. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus/ harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 9, perinnebiotooppi Kuvaus: Valkaman tilan pihapiirin lähellä sijaitsee kaunis lehtipuuvaltainen hieholaidun, jonka puusto koostuu mm. haavoista, lepistä ja männyistä sekä muutamista koivuista ja raidoista. Aluskasvillisuus on pääosin niukahkoa metsäkasvillisuutta. Laitumen eteläpäässä on muutamia vajoja sekä alueelle kertynyttä romua. Pohjoiseen päin laidun jatkuu vähäarvoisena, kuusikkoisena laidunnettuna metsänä. Aluetta tulisi hoitaa laidunnusta jatkamalla ja varovaisin harvennuksin, jolloin laitumen valoisuus lisääntyisi. Lehtipuiden suosiminen edistäisi monimuotoisuuden kehittymistä. Aluetta tulisi siistiä eteläpäässä. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 10, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Valkaman tilan eteläpuolella sijaitsee laaja, monin paikoin kallioinen ja kivikkoinen metsäsaareke, joka on lehmien laitumena. Lehmät pääsevät saarekkeeseen ympäröiviltä peltolaitumilta. Metsäsaarekkeen keskiosat ovat kasvillisuudeltaan yksipuolisia ja puusto on tiheää istutuskuusikkoa. Länsi- ja pohjoisreunat ovat sen sijaan puoliavoimia ja lajistoltaan monipuolisempia, joten ne muodostavat luonnon monimuotoisuutta edistävän reunavyöhykkeen pellon ja metsän väliin. Reunavyöhykkeen kenttäkerroksen kasvillisuus on heinävaltaista metsäkasvillisuutta. Nurmilauhan, nurmiröllin ja nurmikoiden joukossa kasvaa varpuja, kuten kanervaa, puolukkaa ja mustikkaa sekä niityille ominaisia lajeja, kuten tuoksusimaketta, niittyhumalaa, niittyleinikkiä ja rohtotädykettä. Puoliavoimen reunavyöhykkeen säilyttämiseksi tulisi jatkaa laidunnusta ja raivata tarvittaessa puustoa valoisuuden lisäämiseksi. Varsinkin eteläpäätä tulisi lisäksi siistiä harvennustähteistä. Hoitosuositus: Laidunnus ja tarvittaessa harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 11, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Suonperän tilan ja Huosiolammen välisen pellon läpi virtaa avo-oja, joka paikoin laajenee leveämmäksi ja runsasvetisemmäksi allikoksi. Ojan penkereillä kasvaa hieman niittylajistoa, mutta pääosin lajisto edustaa rehevämpää koiranputki-mesiangervotyyppiä. Paikoin reunustoilla kasvaa pajua, koivua ja leppää. Oja pientareineen tarjoaa suoja-, pesimä- ja ruokailupaikkoja eläimistölle sekä elintilaa luonnonvaraisille kasveille. Ojan piennarta tulisi niittää sulkeutumisen estämiseksi ja puustoa raivata tarvittaessa puoliavoimen ympäristön säilyttämiseksi. Piennarta voisi myös hieman leventää pellon puolelle, joka edelleen edistäisi monimuotoisuuden kehittymistä. Monisteita 40 17

19 Hoitosuositus: Niitto (tarvittaessa puuston raivaus) (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 12, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Lahtelan tilan ja Lahnajärventien läheisyydessä on peltojen rajaama kaunis hakamainen ja osittain avokallioinen saareke. Saarekkeen puusto on lehtipuuvaltaista ja joukossa on joitakin vanhoja, lahoja koivuja, jotka lisäävät kohteen luonnon arvoa. Saarekkeen eteläisessä päässä on puinen romahtanut eläinsuoja/vaja. Hakamaisen saarekkeen kenttäkerroksen kasvillisuus on kuivemmilta kohdiltaan heinävaltaista, mutta lajisto on melko yksipuolista. Jonkin verran kasvaa mm. ahomansikkaa, ahopukinjuurta, ruusuruohoa, paimenmataraa ja aho-orvokkia. Muutoin kasvillisuus on lähinnä koiranputken ja maitohorsman valloittamaa. Kohde on myös maisemallisesti arvokas hakamaisine piirteineen ja helposti nähtävissä Lahnajärventieltä. Avoin, hakamainen vaikutelma tulisi säilyttää maisemakuvan monipuolistamiseksi. Hoitosuositus: Niitto ja harkittu raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5) sekä romahtaneen rakennuksen jäänteiden poiskorjaus. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 13, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Lahnajärventieltä on suora näkymä puoliavoimelle metsäsaarekkeelle, joka sijaitsee laajahkon peltoaukean keskellä. Saarekkeeseen on kasattu kiviröykkiöitä. Puusto koostuu haavoista ja koivuista, lisäksi eteläreunalla on tiheää haapavesakkoa. Saarekkeessa on myös kaulattu, pystyyn kuivumaan jätetty haapa. Kenttäkerroksen kasvillisuus on rehevähköä ja yksipuolista. Ainoastaan reunamilla on jonkin verran niittykasvillisuutta, kuten päivänkakkaraa ja harakankelloa. Säilyttämällä saareke puoliavoimena, sillä on merkitystä peltomaiseman monipuolistajana. Saarekkeen merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta tulisi edistää lahopuuta suosimalla, eli säästämällä kaulattu haapa ja mahdollisesti myös lisäämällä lahopuun määrää. Hoitosuositus: Vesakon raivaus (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5), roskien poiskorjaus sekä lahopuun suosiminen. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 14, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Päivärinnan ja Koivurannan tilojen välisellä osalla Lahnajärventien pientareita kasvaa monin paikoin edustavaa niittykasvillisuutta. Tien molemmin puolin on laajahkot musta-apilakasvustot. Pientareilla kasvaa lisäksi mm. päivänkakkaraa, peurankelloa, tuoksusimaketta, ukonkeltanoa, niittynätkelmää, harakankelloa, niittyhumalaa ja särmäkuismaa. Rehevyyttä ilmentävät paikoitellen alaa vallanneet koiranputki, maitohorsma sekä niittyleinikki. Lepän ja pajujen taimet umpeuttavat pientareita, mikäli niitä ei raivata. Länsipuolelta tie rajautuu laajahkoon peltoaukeaan. Runsas, matala niittykasvillisuus mesikasveineen tarjoaa elinympäristön ja ravintoa monille hyönteislajeille. Ylläpitämällä ja edistämällä tienpientareiden olemassa olevaa niittylajistoa voidaan parantaa alueen luonnon monimuotoisuutta. Peltoaukean lintulajistoon kuuluu tuulihaukka. Huomionarvoisia lajeja: Musta-apila, peurankello, tuulihaukka. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohje nro 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. 18 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

20 Kohde 15, suojavyöhyke Kuvaus: Joensuuntien varressa on viljelty peltolaidun, joka ulottuu Mertalanlahden rantaan. Laidunnuksen myötä rantaviivaan on syntynyt kapea, kasvillisuudeltaan yksipuolinen rantaniittykaistale. Rantakaistaleen pensoittuminen on pysynyt karjan avulla kurissa. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi ja vesistökuormituksen vähentämiseksi kohteeseen tulisi perustaa suojavyöhyke. Suojavyöhykkeen olisi oltava muokkaamaton, monivuotisen kasvillisuuden peittämä ja karjan laiduntama alue rantaviivan ja laidunpellon välissä. Hoitosuositus: Laidunnus (tarvittaessa niitto ja vesakon raivaus) (ks. hoitoohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeiden perustaminen ja Kohde 16, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Paskalammen rannalla sijaitsee Joensuuntiehen rajautuva laidun, joka jatkuu pohjoiseen peltolaitumena. Lännessä alue rajautuu tiheään, nuoreen männikköön. Laitumen pohjoisosa on harvahkoa, niukkalajista mäntykangasta. Mäntykangas muuttuu lammen rantaan mentäessä ketomaisesta kosteaksi niityksi. Lajistollisesti parasta aluetta on jyrkähkö ketorinne metsän ja rannan välissä, jossa kasvaa mm. päivänkakkaraa, ruusuruohoa, kesämaitiaista ja kissankäpälää. Alueen hoidossa olisi pyrittävä mahdollisimman vähän rehevöittävään laidunnukseen, esimerkiksi laidunkierron avulla. Rannan pensaita tulisi raivata tarvittaessa, jotta ranta säilyy puoliavoimena. Huomionarvoisia lajeja: Kesämaitiainen, kissankäpälä (kuva 4). Hoitosuositus: Laidunnus, tarvittaessa raivaus ja männikön harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kuva 4. Mattomaisia kissankäpäläkasvustoja voi löytää kuivilta ja avoimilta hiekkamailta. Kuivilla ja avoimilla hiekkamailla voi kasvaa tiheinä mattomaisina kasvustoina. Monisteita 40 19

21 Kohde 17, perinnebiotooppi Kuvaus: Välimäen tilan peltojen pohjoispuolella on maisemallisesti kauniit metsälaitumet. Hevosten ja ponien laiduntamat alueet muodostavat laajahkon alueen, jonka keskellä kulkeva tie jakaa sen kahteen erilliseen lohkoon. Laidunten kasvillisuudessa vuorottelevat metsä- ja niittylajit. Yleisimpänä esiintyvät poimulehdet, oravanmarja, sanikkaiset, mustikka, nurmilauha ja niittyhumala. Myös ahomansikkaa ja aho-orvokkia on paikoin runsaasti. Rehevöitymistä ilmentävät kohtalaisen laajat koiranputki-, sanikkaisja niittyleinikkikasvustot. Laidunpainetta tulisi hieman lisätä tai vaihtoehtoisesti poistaa ongelmakasveja niittämällä ja raivaamalla niittotähteet pois. Näillä hoitotoimilla voitaisiin parantaa metsä- ja niittylajiston monimuotoisuutta. Metsälaidunten puustoa tulisi myös varovaisesti harventaa/raivata, jotta alueella säilyisi riittävästi valoisampia aukkoja. Lahopuita tulisi suosia monimuotoisuuden lisäämiseksi. Hoitosuositus: Laidunnus sekä tarvittaessa ongelmakasvien niitto ja harvennus/raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 18, perinnebiotooppi Kuvaus: Louhelan tilan pihapiirissä on pienialainen kallioketo ja siihen liittyvä tuore niitty. Kallion laella on vanhan kiviaidan jäänteet, maisemallisesti komea mänty sekä vanha lato. Alueen puusto koostuu kuusista, koivuista, katajista ja pihlajista. Vaikka kohde on kooltaan pieni, se muodostaa kauniin kokonaisuuden. Alue on ollut aiemmin laidunnuksessa, mutta tästä on kulunut jo kauan aikaa. Kalliolla on kuivuutensa ja karuutensa ansiosta säilynyt ketokasvillisuutta, kuten keltamaksaruohoa, ruusuruohoa, tuoksusimaketta ja joitakin peurankelloja. Tuoreemmilla niittylaikuilla kasvillisuus on rehevää ja monin paikoin suurruohojen ja -heinien, kuten koiranputken, koiranheinän, metsälauhan, juolavehnän ja timotein hallitsemaa. Vadelma uhkaa lisäksi levittäytyä alueelle, minkä vuoksi sitä tulisi raivata. Rehevämmän kasvillisuuden joukossa on vielä jonkin verran edustavampia niittylajeja, kuten harakankelloa ja niittynätkelmää. Niittykasveille olisi tarpeen luoda paremmat säilymismahdollisuudet vähentämällä maaperän rehevyyttä laidunnuksen tai niiton avulla. Paikalle kertyneet rautaromut tulisi myös poistaa. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5), vadelmapensaikkojen raivaus, romujen poiskorjaus. Kohde 19, perinnebiotooppi Kuvaus: Rukkonivalla on laajahko metsälaidun, jonka puusto on mänty- ja leppävaltaista. Laitumella on paikoin kuivaa kalliota, mutta varsinkin länsiosa on tuoreempaa kangasta, jolla kasvaa sanikkaisten lisäksi mm. nurmilauhaa. Laitumen muuhun kasvillisuuteen kuuluvat mm. ahomansikka, koiranheinä, metsälauha ja varvut. Laidunnuksen lisäksi aluetta tulisi harventaa valoisuuden lisäämiseksi, jolloin niittykasvillisuus saa lisää elintilaa. Lepän osalta harvennukset on hyvä jakaa useammalle vuodelle, jottei harvennus aiheuta haitallista rehevöitymistä ravinteiden vapautuessa juuristosta. Muuta puustoa voi harventaa kerralla voimakkaammin. Laitumella olevat lahopuut tulisi säästää harvennuksissa. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 20, perinnebiotooppi Kuvaus: Välimäen tilan itäpuolella on nuorehkoa kuusikkoa kasvava hevosten laiduntama metsälaidun. Laitumen sisään jää myös kaistale entistä peltoa, joka on kasvillisuudeltaan edelleen melko rehevää, ja on siten jätetty rajauksen ulkopuolelle. Metsälaitumen 20 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

22 keskellä on pieni kosteikko. Kosteikon ympärillä on aidat, jotka estävät laiduneläinten pääsyn sinne. Kenttäkerroksen kasvillisuus on metsälaitumella tavanomaista heinävaltaista metsäkasvillisuutta. Joukossa kasvaa myös niittykasvillisuutta, kuten ahomansikkaa, poimulehtiä, niittyhumalaa ja metsäkurjenpolvea. Metsälaitumen puusto kaipaisi reilua harvennusta, sillä nykyisellään se varjostaa aluetta voimakkaasti, eikä niittymäisiä aukkoja juurikaan ole. Laidunalueella olevalla entisellä pellonosalla vallitsee valkoapila. Alueella kasvaa lisäksi melko runsaasti niittyleinikkiä. Maaperän ravinteisuutta tulisi pyrkiä vähentämään tehokkaasti, jolloin lajistolle tarjoutuisi mahdollisuus monipuolistua. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus/raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 21, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Solanlammen länsipuolella sijaitsee ylämaankarjan laidunnuksessa olevaa vanhaa peltoa ja lammenrantapensaikkoa. Rannassa kasvaa runsaasti pajuja sekä niiden lisäksi koivua ja leppää. Heinävaltaisten peltojen lajisto ei ole päässyt muodostumaan kovin monimuotoiseksi. Solanlampi on arvokkaaksi luokiteltu lintuvesi, joten rantapensaikkojen hoito edistäisi lammella pesivien ja ruokailevien lintujen elinolosuhteita. Laidunnuksen lisäksi alueen lehtipuustoa ja pensaikkoa tulisi raivata liiallisen sulkeutumisen estämiseksi. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 22, perinnebiotooppi Kuvaus: Solan saaressa, lintutornilta etelään, sijaitsevien peltolohkojen välissä on kallioinen ja osittain avoin laidunhaka. Pohjoisosissa hakamaiset piirteet vähenevät, sillä laidun vaihettuu vähitellen puustoltaan tiheämmäksi metsälaitumeksi. Puusto koostuu haavoista, männyistä, katajista, koivuista, pihlajista ja tuomista. Kenttäkerroksen kasvillisuudessa on sekä metsä- että niittylajeja. Runsaina kasvavat mm. valkoapila, niittyhumala, metsäkurjenpolvi, ja ahomansikka. Särmäkuismaa, harakankelloa ja ketokelttoa esiintyy myös. Paikoin on huomattavan paljon koiranputkea ja niittyleinikkiä, joita tulisi pyrkiä vähentämään niittämällä. Alueen linnustoon kuuluvat mm. käenpiika ja punavarpunen. Laitumen monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä myös suosimalla lahopuita ja avartamalla metsälaidunta puustoa poistamalla. Huomionarvoisia lajeja: Käenpiika. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 23, perinnebiotooppi Kuvaus: Aivan Solantien varrella, pienellä kuivalla kumpareella sijaitsee niitty, joka on luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi (Grönlund ym. 1998). Tuoreen niityn lajistoon kuuluvat mm. hietakastikka, tuoksusimake, huopakeltano, nurmirölli, nurmikaunokki ja päivänkakkara. Niityllä kasvaa muutama suurempi koivu ja mänty. Alueen linnustoon kuuluvat mm. punavarpunen ja viherpeippo. Aluetta tulisi hoitaa niittämällä se kertaalleen loppukesällä. Niitto olisi ulotettava koko niityn alueella, jotta se ei umpeudu ja rehevöidy. Nyt niittyä on niitetty tien vierestä ilmeisesti ruohonleikkurilla jo keskikesällä. Niitto olisi parempi suorittaa loppukesästä leikkaavateräisellä niittovälineellä, jolloin niittotähde saadaan korjattua pois. Niityllä säilytetään joitakin työkoneita ja rautaromua, jotka tulisi poistaa perinnebiotoopilta. Huomionarvoisia lajeja: Ketoneilikka, peurankello. Monisteita 40 21

23 Hoitosuositus: Niitto (raivaus tarvittaessa) (ks. hoito-ohjeet nro 2, liite 5). Kohde 24, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Rukkopuron pohjoispuolella Solantielle näkyy kaunis pellon erillisten metsäsaarekkeiden muodostama ryhmä. Saarekkeiden puusto on monilajista ja osin vanhaa. Lajeista edustettuina ovat mm. koivu, mänty, raita, pihlaja ja kataja. Avoimilla kohdilla aluskasvillisuus on paikoin edustavaa niittylajistoa, joka kuitenkin rehevöityy pohjoiseen päin mentäessä. Itäpuolen saarekkeessa on vanhan ladon jäänteet ja kivikasoja. Luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi alueen rehevyyttä tulisi vähentää aluskasvillisuutta niittämällä. Varovaiset harvennukset olisivat myös ajoittain tarpeellisia. Lahopuut olisi kuitenkin säästettävä. Hoitotoimissa tulee huomioida myös saarekkeiden maisemalliset arvot. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki, peurankello, nurmikohokki. Hoitosuositus: Niitto, varovainen raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 25, suojavyöhyke Kuvaus: Rukkojärven ja Viinijärven välillä virtaa Rukkopuro, jonka rannoilla sijaitsee loivasti kaltevia peltoja. Osalla puron vartta kasvaa pensaita ja puita, osa puron rannasta on rehevän niittymäisen kasvillisuuden peitossa. Solantien lounaispuolella puro muodostaa idyllisiä suvantoja. Vesistöjen rehevöitymisen vähentämiseksi puron varrelle, peltojen reunoille tulisi perustaa suojavyöhykkeet (ks. Hirvonen 2001). Vyöhykkeen monivuotista kasvillisuutta tulisi niittää. Puron lounaisosaa voisi hoitaa myös monimuotoisuuskohteena (kuva 5). Hoitosuositus: Niitto, varovainen raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). Kuva 5. Purot luovat vaihtelua maatalousympäristöön. Purojen varsilla voi seurata esimerkiksi neidonkorentourosten reviiritaisteluita. Kuvassa Rukkopuro. 22 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

24 erityistuki Suojavyöhykkeen perustaminen/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 26, perinnebiotooppi Kuvaus: Saarilan tilan peltojen välissä on niityn ja metsälaitumen yhdistelmä, jossa hevoset laiduntavat säännöllisesti. Tilan pihalta on näköyhteys laitumelle. Laidunalueella on eläinten suojaksi rakennettu koppi ja perinneaita. Niityn kasvillisuus on yksipuolista ja rehevää, sillä heinäkasvien lisäksi siellä kasvaa runsaasti esimerkiksi koiranputkea, niittyleinikkiä ja voikukkaa. Niityllä kasvaa kuitenkin myös niittylajistoa, kuten niittynätkelmää, siankärsämöä ja ruusuruohoa. Koivikon kenttäkerroksen valtalajeina ovat puolestaan sanikkaiset ja heinät, kuten sananjalka ja nurmilauha. Pellon takana, järven rannalla on lisäksi pienialainen hakamainen metsälaidun, jolla kasvaa mm. koivua ja tervaleppää. Hoidon avulla tulisi pyrkiä avoimen laidunympäristön ylläpitämiseen ja lisäksi maaperän rehevyyden vähentämiseen ja sen myötä kasvillisuuden monipuolistamiseen. Niitto laidunnuksen lisänä vähentäisi ravinteisuutta tehokkaasti. Hoitosuositus: Laidunnus (ja tarvittaessa niitto) (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 27, perinnebiotooppi Kuvaus: Hanintien ja Rukkolahden välissä on koivuvaltainen metsälaidun, joka vaihettuu rantalaitumeksi. Koivun ohella alueella kasvaa mm. pihlajaa, kuusta ja katajaa. Aluskasvillisuus on pääosin tyypillistä metsäkasvillisuutta, mutta laitumella esiintyy myös päivänkakkaraa ja niittynätkelmää. Rannassa kasvaa runsaasti mesiangervoa, maitohorsmaa ja vadelmaa. Paikoin sananjalka valtaa alaa. Lohkon keskellä on vanha pelto, jolle on istutettu mäntyä. Lohko tarvitsisi tehokkaampaa laidunnusta ja vesakon raivausta, jotta se ei sulkeutuisi. Aluetta voisi myös harventaa varovaisesti valoisuuden lisäämiseksi. Sananjalkaa ja muita ongelmakasveja tulisi lisäksi vähentää niittämällä. Hoitosuositus: Laidunnus, raivaus ja harvennus, niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 28, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Jokelan tilan takana on pieni ala entistä peltoa, jota ei ole muokattu. Pelto on muuttumassa niittymäiseksi, mitä ilmentää jo kohtalaisen edustava lajisto. Kenttäkerroksessa kasvaa mm. tuoksusimaketta, poimulehtiä, niittyhumalaa, särmäkuismaa, päivänkakkaraa ja harakankelloa. Rehevyyttä indikoivista lajeista alueella kasvaa jonkin verran mesiangervoa ja koiranheinää. Alueen arvoa olisi mahdollista lisätä ja luonnon monimuotoisuutta edistää niittämällä lohko ja korjaamalla niittojäte pois, jolloin alueen rehevyys vähenisi ja lajisto monipuolistuisi. Huomionarvoisia lajeja: Nurmitatar, peurankello. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohjeet nro 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 29, perinnebiotooppi Kuvaus: Rukkolahden vieressä sijaitsee maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu perinnebiotooppi (Grönlund ym. 1998), joka on jäänyt hoidotta. Suurruohot ovat valtaosin vallanneet niityn ja muutenkin alue on umpeutumassa. Ilman pian aloitettavia hoitotoimenpiteitä niityn arvo menetetään lopullisesti. Selvimmin ennallistettavissa on kalliokumpareen päällys. Alue kaipaisi tehokasta alkukunnostusta, kuten niiton ja laidunnuksen yhdistelmää, mutta pelkkä niittokin (kaksi kertaa kesässä) palauttaisi niityn arvot. Huomionarvoisia lajeja: Ketoneilikka, peurankello. Monisteita 40 23

25 Hoitosuositus: Niitto, laidunnus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 30, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Aivan Kujoinsuun tilan pihapiirin tuntumassa, saunarakennuksen vieressä, on pienialainen avoin niittylaikku. Niittyalue on ollut lehmien laitumena samassa yhteydessä peltolaitumen kanssa, minkä vuoksi kasvillisuus on pääosin korkeakasvuista ja rehevää. Heinävaltaisella niittylaikulla on kuitenkin myös harvinaisempia niittylajeja, kuten ketoneilikkaa. Matalakasvuinen ja monimuotoinen niittylajisto saisi enemmän elintilaa, jos aluetta hoidettaisiin laidunnuksen lisäksi niittämällä. Ravinteiden poistuminen maaperästä tehostuisi, minkä seurauksena rehevyyttä osoittavat ongelmakasvit, kuten koiranputki ja -heinä vähenisivät. Huomionarvoisia lajeja: Ketoneilikka, peurankello. Hoitosuositus: Niitto ja laidunnus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 31, perinnebiotooppi Kuvaus: Kujoinsuun tilan eteläpuolisten peltokaistaleiden välissä sijaitsee kivikkoinen metsälaidunkaistale. Aluetta on laidunnettu peltolaidunnuksen yhteydessä. Puusto ja pensaikko on monin paikoin melko tiheää. Kohteella olisikin harvenettava puustoa lehti- ja lahopuita suosimalla ja raivattava pensaikkoa, jotta metsälaitumen valoisuus lisääntyisi, eikä pensaikko pääsisi umpeuttamaan kaunista aluetta. Laitumen kasvillisuus on pääosin rehevää niittykasvillisuutta. Rehevyyttä ilmentävien koiranheinän, nurmilauhan, timotein ja muiden heinien lisäksi alueella kasvaa myös edustavaa niittykasvillisuutta, kuten ahomansikkaa, särmäkuismaa, nurmi- ja rohtotädykettä sekä ruusuruohoa. Puuston ja pensaikoin raivauksen yhteydessä tulisi raivata myös helposti leviävää vadelmapensaikkoa. Riittävän laidunpaineen avulla pystytään edistämään ja ylläpitämään metsälaitumen monimuotoista aluskasvillisuutta. Hoitosuositus: Laidunnus, raivaus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 32, perinnebiotooppi Kuvaus: Riihilahden tilan pohjoispuolella on enimmäkseen nuorehkoa mäntyä kasvava valoisa kangas, joka on ollut laidunkäytössä. Metsälaidunta kiertää vanha, kunnostusta kaipaava riukuaita. Laidunalue muodostaa yhdessä perinteikkään aidan kanssa maisemakuvaa monipuolistavan kokonaisuuden. Metsälaitumella on pääosin kangasmetsälle tyypillistä varpuvaltaista kasvillisuutta. Reunamilla on heinien lisäksi jonkin verran niitty- ja ketolajeja, kuten huopakeltanoa ja päivänkakkaraa. Alueen monimuotoisuutta tulisi pyrkiä edistämään laidunnuksen lisäksi harventamalla ja raivaamalla puustoa valoisien, niittymäisten aukkojen luomiseksi. Hoitosuositus: Laidunnus, raivaus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 33, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Riihilahden tilan pelloilla on kaksi erityyppistä, luonnon monimuotoisuutta ja maisemakuvaa parantavaa metsäsaareketta. Pohjoisenpuoleinen saareke on lehmien laiduntama melko avoin ja puustoltaan mäntyvaltainen. Laidunnusalue on peltonurmien yhteydessä, joten saarekkeen aluskasvillisuus on pellolta kulkeutuvien ravinteiden vuoksi rehevää. Eteläinen pellon metsäsaareke on puolestaan sulkeu- 24 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

26 tunut, tiheästi vanhahkoja lehtipuita, erityisesti pihlajaa, kasvava ja kivikkoinen. Saarekkeessa on myös vanha lato. Kenttäkerroksen kasvillisuudessa on sekä metsä- että niittylajeja. Runsaina kasvavat nokkoset ilmentävät rehevöitymistä. Ruusuruohoa ja ahomansikkaa kasvaa karummilla kohdilla. Kummankin saarekkeen hoitomuodoksi sopii laidunnus tosin eteläiselle saarekkeelle lammas tai vuohi olisivat kivikkoisuuden vuoksi lehmiä sopivampia laiduneläimiä. Laidunnuksen lisäksi nokkoskasvustoja tulisi vähentää niittämällä. Hoitosuositus: Laidunnus ja nokkosten niitto (ks. hoito-ohje nro 1 ja 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 34, perinnebiotooppi Kuvaus: Riihilahden tilan itäpuolisten peltojen takana on kosteahko koivuvaltainen metsälaidun. Alue on ollut laiduntamatta noin viiden vuoden ajan, mikä ilmenee kostealla ja rehevällä paikalla selvänä umpeutumisena ja melko yksipuolisena kenttäkerroksen kasvillisuutena. Koivikossa on kuitenkin havaittavissa laidunmetsän piirteitä, ja hoidon pikaisella uudelleenaloittamisella umpeutuminen voitaisiin pysäyttää. Kenttäkerroksen yleisimpinä lajeina kasvavat mm. maitohorsma, vadelma, metsäkurjenpolvi, nurmilauha, nokkonen, suo-ohdake ja nuokkuhelmikkä. Paikoin on myös runsaasti ahomansikkaa. Hoidon alkuvaiheessa tulisi laidunnuksen lisäksi raivata herkästi leviävää vadelmapensaikkoa ja niittää ongelmakasveja, kuten nokkosta ja maitohorsmaa. Hoitoraivauksia tulisi tehdä myöhemmin tarpeen mukaan. Puustoa tulisi paikoitellen poistaa valoisuuden ja avoimuuden lisäämiseksi. Puuston rakenteen monipuolistamiseksi ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tulisi suosia lahopuita, jotka ovat tärkeitä mm. kolopesijöille. Hoitosuositus: Ongelmakasvien niitto alkukunnostuksena, laidunnus ja raivaus/harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 35, perinnebiotooppi Kuvaus: Riihilahden rannalla on Pohjois-Karjalan perinnemaisemainventoinnissa luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi perinneympäristöksi (Grönlund ym. 1998). Alue koostuu kolmesta erityyppisestä niittylohkosta sekä pienialaisesta metsälaitumesta, joiden pitkä laidunhistoria on loppunut. Laidunnuksen loputtua arvokkainta osaa alueesta on hoidettu niittämällä. Alueen kasvillisuus on monimuotoista ja edustavaa perinnemaisemainventoinnissa löydettiin Kuva 6. Nurmitatar on maassamme vielä yleinen laji, mutta se on taantumassa niittyjen umpeutumisen seurauksena. Huomionarvoinen laji ilmentää runsaana esiintyessään arvokasta niittyä. Monisteita 40 25

27 runsaasti esimerkiksi nykyisin voimakkaasti taantuneita noidanlukkoja. Kohde on yhä maisemallisesti arvokas pitkään jatkuneen perinteisen maankäytön johdosta. Kohteen edustavin osa on Riihilahden pohjukan länsipuolella sijaitseva kumpuileva ja kivinen pienruohovaltainen niitty, jonka laidalla on vanha lato. Kenttäkerroksen yleisimpiä lajeja ovat mm. ahopukinjuuri, särmäkuisma, siankärsämö, peurankello, päivänkakkara, hiirenvirna, huopakeltano, ruusuruoho, ahomansikka, punaapila ja harakankello. Runsaina tai melko runsaina kasvavat myös nurmi- ja rohtotädyke, rätvänä, aholeinikki, tuoksusimake, nurmitatar (kuva 6), aho-orvokki ja poimulehdet. Paikoin matalan ruohokasvillisuuden ovat kuitenkin vallanneet koiranputki, maitohorsma, timotei ja muut suurruohot ja -heinät. Herkästi umpeutumisesta kärsiviä noidanlukkoja ei alueelta enää löydetty lainkaan. Kohteen tehokas ja säännöllisenä jatkuva hoito on ainoa tapa pitää rehevyyttä ilmentävät lajit kurissa ja monimuotoinen niittykasvillisuus elinvoimaisena. Runsas kukkivien mesikasvien määrä vetää monia hyönteislajeja puoleensa ja tarjoaa näille ravintoa. Kohteeseen kuuluvat metsälaidun sekä etenkin rannan tuntumassa ja Riihilahden pohjukan itäpuolella olevat entiset laidunniityt ovat jo pahoin pensoittuneita. Laidunnuksen aloittaminen kiireellisesti olisi välttämätöntä, jotta kohteen arvot voitaisiin palauttaa. Pensaikkoa tulisi raivata voimakkaasti ennen laidunnuksen aloittamista. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello, aholeinikki, nurmitatar. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto ja raivaus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 36, perinnebiotooppi Kuvaus: Iso-Reuhkan pohjoisrannalla on laajahko laidunalue, josta osa on luokiteltu paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi (Grönlund ym. 1998). Laidun koostuu tuoreista niityistä, jotka ovat entisiä peltoja, järven- ja puronrantaniityjä sekä metsälaitumia. Niittyjen reunojen kuivemmat kumpareet ovat hakamaisia. Kosteiden nurmilauha- ja saravaltaisten niittyjen kuivemmilla reunoilla ja hakamailla kasvaa mm. siankärsämöä, ahomansikkaa ja lillukkaa. Paikoin niityillä kasvaa runsaasti mm. rehevyyttä ilmentäviä pihatähtimöitä ja nokkosia. Metsälaitumet ovat osin sulkeutumassa tiheäksi kuusikoksi. Harmaalepän taimia on myös runsaasti. Aluetta tulisi harventaa poistamalla kuusia runsaasti, jotta kenttäkerroksen valoisuus lisääntyy. Harmaalepän taimia tulisi myös raivata. Puronvarsi tulee jättää käsittelemättä. Rehevimpiä niittyalueita voisi niittää ajoittain, jotta niiden kasvillisuus monipuolistuisi. Kosteiden niittyjen ylilaidunnusta on syytä välttää maankulumisen estämiseksi. Metsälaitumella laidunnuspainetta voisi hieman nostaa esimerkiksi jakamalla laidunalue lohkoihin. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus/ harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 37, perinnebiotooppi Kuvaus: Joensuun tien ja Iso-Reuhkan välisellä alueella ovat avoimena säilyneet, kohtalaisen laajat käytöstä poistetut laidunniityt. Lohkon halki kulkeva tie jakaa pohjoisenpuoleisen niityn kahteen erilliseen osaan. Eteläpuolinen niitty on sen sijaan yhtenäinen. Suurruohot ja -heinät ovat vallanneet kenttäkerroksen. Alueella oleva puusto muodostaa joitakin puuryhmiä ja -jonoja. Kaikkien lohkojen kasvillisuus on voimakkaasti rehevöitynyttä; eteläisin selvästi pahiten, missä umpeutuminen on edennyt kaikkein pisimmälle. Suurruohojen ja -heinien joukossa kasvaa vielä matalampaa kasvillisuutta, kuten särmäkuismaa ja niittynätkelmää, joita on säilynyt melko runsaasti. Niukempina kasvavat mm. päivänkakkara ja 26 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

28 peurankello. Mesikasveja on niityillä melko runsaasti, ja avoimet alueet lienevät useiden perhosten ja muiden hyönteislajien suosiossa. Niittyjen umpeutuminen olisi mahdollista estää tehokkailla hoitotoimilla. Alkukunnostuksena niityt tulisi kulottaa. Tämän jälkeen niittyjä tulisi laiduntaa tai niittää säännöllisesti, jolloin monimuotoinen niittylajisto pystyisi palautumaan. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Kulotus alkukunnostusvaiheessa ja laidunnus/niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 38, perinnebiotooppi Kuvaus: Iikkilänvaaran laella ja sen itäsekä etelärinteillä on Pohjois-Karjalan perinnemaisemainventoinnissa maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu laidunalue (Grönlund ym. 1998). Viime vuosina laidunkokonaisuuteen kuuluvia niittyjä on laiduntanut kaksi hevosta, mutta kesällä 2005 laiduneläimet puuttuivat kokonaan. Laidunaitaukseen kuuluu myös niittyjen väliin jäävät kiviaitojen reunustama vanha karjakuja ja osittain hyvin tiheäpuustoinen metsälaidun. Niittyjen kasvillisuus on säilynyt melko edustavana, vaikkakin paikoitellen kasvaa runsaasti rehevyyttä ilmentäviä suurruohoja, kuten nokkosta ja koiranputkea. Kuivemmissa kohdissa kasvillisuus on ketomaista huopakeltanoineen ja ketohopeahanhikkeineen. Monin paikoin kasvaa runsaasti myös mm. valkoapilaa, siankärsämöä, kuminaa, ahopukinjuurta ja ahomansikkaa. Lajiston monimuotoisuuden edistämisen ja ylläpitämisen kannalta voimakkaampi laidunpaine olisi tarpeen, jotta maaperän rehevyyttä voitaisiin alentaa. Laidunnuksen tulisi myös olla vuosittaista. Nokkosta, koiranputkea ja nurmilauhatuppaita tulisi myös hoidon tehostamiseksi niittää. Hoitosuositus: Laidunnus ja niitto (ks. hoito-ohje nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 39, perinnebiotooppi Kuvaus: Iljalan ja Lahtelan tilan välissä on kivikkoinen ja etenkin pohjoisreunastaan kuiva laidunniitty. Niityllä on muutamia maisemallisesti näyttäviä puita, ja sen sijainti Käsämäntien varressa lisää kohteen maisemallista arvoa. Niityn kasvillisuus on pääosin yksipuolista niittykasvillisuutta, kuten nurmilauhaa, timoteita, koiranputkea ja koiranheinää. Auringon paahteisella pohjoislaidalla on kuitenkin myös edustavampaa lajistoa, kuten ahopukinjuurta, ruusuruohoa, tuoksusimaketta, päivänkakkaraa, harakankelloa, särmäkuismaa, huopakeltanoa, ahomansikkaa ja niittysuolaheinää. Joukossa on myös kaksi huomionarvoista lajia. Alueen linnustoon kuuluu viitakerttunen. Riittävän tehokkaalla laidunnuksella tai niitolla näkyvällä paikalla oleva niitty voidaan säilyttää ja sen lajistoa on mahdollista kehittää monimuotoisemmaksi. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello, ketoneilikka. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto (ks. hoito-ohje nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 40, perinnebiotooppi Kuvaus: Käsämäntien varressa on kauttaaltaan kostean ja rehevän niityn ja koivuhaan muodostama laidunkokonaisuus. Ainoastaan rannan läheisyydessä on kivikkoinen ja loivasti kumpareinen alue, jonka maaperä on kuivempaa ja karumpaa. Alue on lajistoltaan köyhää ja yksipuolista, minkä vuoksi tehokkaat hoitotoimenpiteet ovat tarpeen. Tällä hetkellä kohteen arvo perustuu etupäässä maisemallisiin piirteisiin. Kenttäkerroksen ylivoimainen valtalaji on nurmilauha, joka kasvaa laitumella suurina, tiiviinä tuppaina. Monisteita 40 27

29 Lisäksi kenttäkerroksessa kasvaa jonkin verran valkoapilaa, poimulehtiä, niittyleinikkiä, voikukkaa, hevonhierakkaa, siankärsämöä ja puna-ailakkia. Rannan läheisyydessä on myös suo-orvokkia, ahomansikkaa, ahopukinjuurta, nurmitädykettä ja mesiangervoa. Laidunmaan ravinnepitoisuutta tulisi alentaa selvästi, jotta lajisto voisi monipuolistua. Laidunnuksen lisäksi nurmilauhatuppaat tulisi niittää ainakin muutamana peräkkäisenä vuotena. Myöhemmin pelkkä laidunnus voi olla riittävä hoitotoimi, mikäli laidunpaine on riittävän korkea. Mikäli laidunpaine jää liian alhaiseksi, niitto tulisi säilyttää laidunnuksen ohella säännöllisenä hoitotoimenpiteenä. Hoitosuositus: Laidunnus ja niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 41, perinnebiotooppi Kuvaus: Iljalan tilan eteläpuolella on monipuolinen perinneympäristö, joka ulottuu läheltä Käsämäntien vartta aina Kylänlammen rantaan saakka. Pohjois- Karjalan perinnemaisemakartoituksissa kohde on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi (Grönlund ym. 1998). Alue koostuu kivisestä niitystä (kuva 7), koivuvaltaisesta hakamaasta ja tiheästä harmaaleppämetsästä, missä lehmät laiduntavat. Kokonaisuus on maisemallisesti kaunis ja näkyy suurelta osin Sotkumantielle. Niityn keskellä maisemakuvaa rikastuttaa vanha, hyvin säilynyt lato. Hakamaalla on joitakin luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä iäkkäitä ja lahovikaisia puita. Alueen kasvillisuus on luonteeltaan rehevähköä ja heinävaltaista, valtalajin ollessa nurmilauha. Niityllä kasvaa runsaasti myös mm. valkoapilaa, poimulehtiä, koiranputkea, siankärsämöä, ahopukinjuurta ja ruusuruohoa. Paikoitellen on esim. puna-ailakki-, huopakeltano- ja niittyhumalakasvustoja. Peurankelloa kasvaa niukemmin. Alueen linnustoon kuuluvat mm. kirjosieppo, lehtokerttu ja viherpeippo. Alueen hoidolla pyritään kehittämään luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitämään kaunista maisemakokonai- Kuva 7. Ladon edusta. Kuivat ja kivikkoiset niityt ovat oivia laitumia, joiden muu hoito on hankalaa. 28 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

30 suutta. Harmaaleppää tulisi raivata tiheimmistä kohdista, jotta auringon valo yltäisi paikoitellen myös kenttäkerrokseen. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus (ks. hoito-ohje nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 42, perinnebiotooppi Kuvaus: Kultavuoren tilalle johtavan tien varressa on pitkään säännöllisessä laidunnuksessa ollut maisemallisesti näyttävä hevoslaidun. Kallioinen ja kuiva itäreuna on laitumen edustavinta aluetta. Eteläosa on harmaaleppävaltaista metsälaidunta. Luoteisnurkka on jätetty pois yleissuunnitelman rajauksesta, sillä se toimii eläinten jaloittelutarhana, jonka seurauksena se on kasvillisuudeltaan voimakkaasti rehevöitynyttä. Yleisimpinä lajeina niityllä kasvavat koiranputki, voikukka, apilat, siankärsämö, nokkonen, niittyleinikki, nurmilauha ja timotei. Joukossa on jonkin verran mm. päivänkakkaraa ja ruusuruohoa. Laidunnusta tulisikin tehostaa, jotta lajisto monipuolistuisi rehevyyttä ilmentävien lajien väistyessä. Laidunnuksen ohella ongelmalajeja voisi tarvittaessa niittää ravinteiden poistumisen nopeuttamiseksi. Tiheää harmaalepikkoa tulisi lisäksi raivata valoisammaksi. Hoitosuositus: Laidunnus (ja tarvittaessa niitto) (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 43, perinnebiotooppi Kuvaus: Käsämäntien varrella on laajahkot lampaiden laiduntamat metsäalueet. Metsälaidunten säännöllinen laidunhistoria yltää aina 1800-luvun lopulle saakka. Tosin kahdenkymmenen vuoden ajan, 1980-luvun alusta 2000-luvun alkupuolelle, laidunnus on ollut satunnaista. Laitumille on suurelta osin hyvä näkyvyys tieltä, mikä lisää niiden maisemallista merkitystä. Yleissuunnitelmaan valittu alue jakautuu erillisiin laidunlohkoihin, joista osa on jo säännöllisessä hoidossa. Metsälaidunta voitaisiin kuitenkin vielä laajentaa Pajulahden tilalle johtavan tien etelän puoleisilla alueilla. Metsälaidunten kenttäkerroksessa on tavanomaista, vuoroin vaihtelevaa heinä- tai varpuvaltaista metsäkasvillisuutta, kuten nurmi- ja metsälauhaa, mustikkaa, puolukkaa ja kanervaa. Puuston rakenne on sekä lajistollisesti että iällisesti melko vaihtelevaa ja joukossa on jonkin verran lahopuuta. Vaikka metsälaidun on melko valoisa ja avoin, paikoin olisi tarpeen suorittaa varovaista harvennusta. Puuston poistossa tulisi kuitenkin säilyttää lahopuut ja lehtipuut. Lahopuun määrää voisi myös lisätä kaulaamalla joitakin järeitä puita. Lepikon kasvu olisi tarvittaessa pidettävä kurissa raivaamalla. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus/raivaus (ks. hoito-ohje nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 44, perinnebiotooppi Kuvaus: Karttulan tilalle johtavan tien molemmin puolin on entiset, lievästä umpeenkasvusta huolimatta erittäin edustavana säilyneet metsälaitumet. Käsämäntien varressa on lisäksi samantyyppinen, mutta hyvin pienialainen metsälaidunlaikku. Metsälaidunten maasto on hyvin vaihtelevaa vuoroin kuivia kalliokumpareita, tuoretta metsää sekä kosteita, soistuvia painanteita. Puusto on rakenteeltaan monimuotoista, sillä lajisto on monipuolinen ja ikärakenne vaihteleva. Katajia on runsaasti, kuten myös hyönteisten ja kolopesijöiden kannalta tärkeää lahopuuta. Alueella kasvaa lisäksi kolme Pohjois- Karjalassa huomionarvoista lajia. Yleisimpiä kenttäkerroksen lajeja ovat mm. kangasmaitikka, kielo, kastikat, ahomansikka, metsäkurjenpol- Monisteita 40 29

31 vi, nurmilauha, röllit ja varvut. Metsälaitumella kasvaa lisäksi maariankämmeköitä ja valkolehdokkeja. Monimuotoinen ja maisemallisesti arvokas metsälaidun tulisi säilyttää jatkamalla laidunnusta. Hoidon jatkuminen on ainoa keino estää hienon laidunalueen umpeenkasvu. Huomionarvoisia lajeja: Näsiä, kalliokielo, peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus ja varovainen raivaus/harvennus tarvittaessa (ks. hoito-ohje nro 1 ja 3, liite 5). Kohde 45, perinnebiotooppi Kuvaus: Mantilanniemessä sijaitsee jo melko voimakkaasti umpeenkasvanut ja rehevöitynyt laidunniitty. Kasvillisuuden ovat vallanneet rehevyydestä hyötyvät suurruohot ja -heinät, kuten koiran- ja karhunputki, koiranheinä, timotei ja nurmilauha. Niittylajistosta on jäljellä hiirenvirna, niittynätkelmä, poimulehdet, särmäkuisma ja nurmitädyke. Pajukko on alkanut levittäytyä niitylle. Niityn reunassa on myös vanha, pahoin rapistunut lato. Niitty olisi vielä kunnostettavissa, mikäli tehokkaat hoitotoimet aloitettaisiin pikaisesti. Pajukon poiston ja varjostavan puuston harvennuksen lisäksi niitto tulisi tehdä alkuvuosina kahdesti kesässä. Vaihtoehtoisesti niitto tulisi liittää yhteen laidunnuksen kanssa. Hoitosuositus: Niitto tai laidunnus ja niitto sekä raivaus ja harvennus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 46, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Mantilanniemessä on kolme peltoa, joiden reunavyöhykkeet ovat puustoltaan monilajisia. Reunoilla kasvaa mm. pajua, leppää, koivua, pihlajaa, tuomea, raitaa ja haapaa, joiden lisäksi reunoilla on muutama vanha mänty ja hieman lahopuuta. Reunavyöhykkeet ovat myös maisemallisesti kauniit, mutta ne sijaitsevat huonosti näkyvällä paikalla. Reunoja tulisi harventaa pajuja, leppiä ja koivuja poistamalla. Pihlajat, tuomet ja raidat sekä lahopuut tulisi säästää. Hoitosuositus: Harvennus (ks. hoitoohje nro 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen Heinävaara-Selkie, kartat 4 5 Kohde 47, perinnebiotooppi Kuvaus: Selkien urheilukentän luoteispuolella on perinnemaisemainventoinnissa paikallisesti arvokkaaksi luokiteltu katajaniitty (Grönlund ym. 1998). Isolla osalla alueesta (länsireuna) on tehty maankaivutöitä. Alue ei ole enää hoidossa, minkä vuoksi se on kasvamassa nopeasti umpeen. Jäljellä oleva niitty olisi kuitenkin hyvä saada mahdollisimman nopeasti uudelleen hoitoon suhteellisen monimuotoisen kasvillisuutensa ja maisemallisten arvojensa vuoksi. Kohteen kasvillisuus on tyypillistä heinävaltaista tuoreen niityn kasvillisuutta. Joukossa on myös jonkin verran edustavampia niittylajeja. Yleisimpiä lajeja ovat mm. koiranheinä, nurmilauha, juolavehnä, hiirenvirna, niittynätkelmä, särmäkuisma, metsäkurjenpolvi, nurmikaunokki ja ukonkeltanot. Ruusuruohoa, harakankelloa ja aholeinikkiä kasvaa myös kohtalaisen runsaasti. Vadelma ja koiranputki uhkaavat paikoin vallata niittyä. Alueen linnustoon kuuluvat mm. viitakerttunen, lehtokerttu ja viherpeippo. Niityn umpeenkasvu voidaan estää hoitamalla niittyä joko laiduntamalla tai niittämällä. Vadelmia tulisi raivata leviämisen välttämiseksi. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto ja vadelmien raivaus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). 30 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

32 Kohde 48, perinnebiotooppi Kuvaus: Selkientien varressa, vastapäätä Ilolan tilan tienristeystä, on entisen pellon paikalle syntynyt pienialainen tuore niitty. Paikalle on jo levittäytynyt jonkin verran puuntaimia. Entisen pellon alasta vain lounaisnurkkauksessa on edustavampaa niittykasvillisuutta muut osat kasvavat lähinnä maitohorsmaa ja ne on sen vuoksi jätetty pois yleissuunnitelman rajauksesta. Yleisimpiä lajeja niityllä ovat mm. nurmilauha, niittynurmikka, nurmitädyke, tuoksusimake, hiirenvirna ja heinätähtimö. Siellä kasvaa lisäksi runsaasti ruusuruohoa, päivänkakkaraa, särmäkuismaa, harakankelloa, paimenmataraa ja niittynätkelmää. Niityllä esiintyy myös jonkin verran huomionarvoista ketoneilikkaa. Niittylajisto tulisi pyrkiä säilyttämään ja kehittämään sitä edelleen monimuotoisemmaksi. Kohde on jo nyt ympäristön monimuotoisuuden kannalta tärkeä kohtalaisen runsaine kukkivine mesikasveineen, joten sen umpeenkasvun estäminen olisi suotavaa. Huomionarvoisia lajeja: Ketoneilikka. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto ja puuntaimien raivaus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 49, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Haapalan tilan länsipuolisia peltoja halkoo puustoinen kujanne ja pieni kujanteeseen liittyvä metsäsaareke. Aiemmin kujanteessa on ollut karjakujoset. Historiasta kertovat jäljellä olevat kivi- ja puuaidan jäänteet. Kujanteen ja metsäsaarekkeen aluskasvillisuus on rehevää ja yksipuolista. Puusto on sen sijaan monimuotoisempaa, sillä koivua, pihlajaa, harmaaleppää sekä raitaa ja muita pajuja kasvavassa kujanteessa on nuoren/ nuorehkon puuston lisäksi joitakin iäkkäitä koivuja ja pihlajia. Puukujanne tulisi säilyttää ja hoitaa sitä raivaamalla ja harventamalla nuorta puustoa. Kulkuväylä tulisi pitää avoimena vuosittaisella niitolla. Niittojäte olisi korjattava pois, jolloin aluskasvillisuus voi kehittyä monimuotoisemmaksi. Kohteen arvoa lisäisi vanhojen aitojen kunnostaminen. Hoitosuositus: Niitto ja raivaus/harvennus (ks. hoito-ohje nro 2 ja 3, liite 5) sekä aitojen kunnostaminen. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/ Maiseman kehittäminen ja Kohde 50, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Seppälän tilan pohjoispuolella olevia peltoja halkoo puukujanne. Kujanne on puoliavoin ja se paljastaa takana aukeavan komean kaukonäkyvän pohjoiskarjalaiseen vaaramaisemaan. Kujanteessa kasvaa mm. pihlajaa, tuomea, terttuseljaa ja vadelmaa. Kaukonäkymän säilyttämiseksi kujanteen puustoa tulisi tarvittaessa harventaa. Harvennus olisi kuitenkin syytä tehdä harkitusti, jotta puoliavoin kujanne ei muutu liian paljaaksi. Puuntaimet ja vadelmapensaat tulisi myös pitää kurissa. Hoitosuositus: Raivaus ja harvennus (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 51, perinnebiotooppi Kuvaus: Selkientien molemmin puolin on pienialaiset vanhat pellot, jotka ovat jo vuosia olleet muokkaamatta ja lannoittamatta. Pellot on niitetty vuosittain ja niittojäte on korjattu eläinten rehuksi. Pelloille onkin kehittynyt niittymäinen, joskin vielä melko rehevä lajisto. Melko monimuotoiset ja runsaasti kukkivia mesikasveja kasvavat niityt lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja tarjoavat elinympäristön monille hyön- Monisteita 40 31

33 teislajeille. Niityillä on lisäksi arvoa maisemakuvan monipuolistajana, sillä ne sijaitsevat välittömästi kylätien varressa. Niittyjen yleisiä lajeja ovat esimerkiksi poimulehdet, nurmilauha, timotei, särmäkuisma, puna-apila, niittynätkelmä ja harakankello. Nurmitädyke, päivänkakkara, ruusuruoho, isotalvikki ja huomionarvoinen aholeinikki kasvavat myös melko runsaina. Rehevyyttä osoittavat mm. voikukka, koiranputki, koiranheinä sekä niittyleinikki. Jatkamalla vuosittaista niittoa ja niittojätteen poiskeruuta niittylajisto todennäköisesti monipuolistuu ja rehevyydestä hyötyvät lajit vähenevät vuosi vuodelta. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohje nro 2, liite 5). hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 52, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Seppälän tilan eteläpuolella on pellon keskellä ja osittain pellon reunassa kulkeva pihlajavaltainen puukujanne. Kujanteessa on kiviaidan jäänteet, mikä kertoo entisestä paikalla olleesta karjakujosesta. Myöhemmin aidan tuntumaan on kasattu lisää kiviä ympäröiviltä pelloilta. Kujanne parantaa alueen maisemakuvaa. Kujanteen säilymistä tulisi edistää estämällä umpeenkasvua. Puustoa tulisi harventaa säästämällä kuitenkin pihlajia ja vanhoja puita. Vadelmapensaiden leviäminen tulisi estää raivaamalla. Kiviaidan kunnostus lisäisi kohteen arvoa. Hoitosuositus: Raivaus ja harvennus (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5) sekä aidan kunnostaminen. erityistuki Maiseman kehittäminen ja hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 53, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Marttilan ja Toivolan tilan välissä sijaitsee peltojen keskellä oleva lehtipuuvaltainen kujanne. Puusto on kohtuullisen vanhaa ja kujanteessa on myös kiviaita sekä kasattu kiviröykkiö. Kokonaisuus on maisemallisesti kaunis, ja se näkyy hyvin Selkientielle. Kujannetta tulisi hoitaa varovaisesti puustoa harventamalla. Harvennuksessa vanhemmat puut ja lahovikaiset puut tulisi säästää. Hoitosuositus: Harvennus (ks. hoitoohje nro 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 54, perinnebiotooppi Kuvaus: Selkientien varressa, Karhulan tilalle johtavan tien risteyksessä on paikallisesti arvokkaaksi luokiteltu perinnebiotooppi (Grönlund ym. 1998). Aluetta on aikaisemmin käytetty laidunniittynä, mutta sitä ei ole hoidettu enää vuoden 2001 jälkeen. Niityn laidalla on kunnostettu maitolaituri. Niityn kasvillisuus on jo pääosin rehevyydestä hyötyvien lajien, kuten koiranputken ja voikukan valtaamaa. Joukossa kasvaa myös jonkin verran edustavampaa niittykasvillisuutta, esimerkiksi ahomansikkaa, ruusuruohoa, päivänkakkaraa ja harakankelloa. Alueen linnustoon kuuluvat mm. punavarpunen ja viherpeippo. Niityn rehevöityminen olisi suotavaa pysäyttää. Tienvarsiniityn luonto- ja maisemalliset arvot olisi mahdollista palauttaa aloittamalla hoito uudelleen. Alkuvaiheessa hoitotoimien tulisi olla tehokkaita, esimerkiksi niitto tulisi tehdä kahdesti kesässä. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto (ks. hoito-ohje nro 1 ja 2, liite 5). 32 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

34 Kuva 8. Niittyjen häviämisen myötä kookasta ja kaunista peurankelloakaan ei löydy enää usein, vaikka laji onkin vielä kohtalaisen yleinen näky Pohjois-Karjalan niityillä. Kohde 55, perinnebiotooppi Kuvaus: Alavilla, Tuomelan tilan lounaispuolella, on pellon ja metsän kulmauksessa melko laaja-alainen entinen laidunniitty. Puoliavoimella niityllä on paikoitellen puustoisia kaistaleita. Laidunkäyttö on loppunut 5 10 vuotta sitten, minkä jälkeen niitty on jäänyt vaille hoitoa. Kenttäkerroksessa kasvaa niittykasvillisuutta, mutta etenkin koillispäästään alue on pahasti rehevöitynyt ja kasvamassa umpeen. Koiranputki, maitohorsma, vadelma ja niittyleinikki vallitsevat monin paikoin. Jäljellä on myös laajahkoja alueita, joissa kasvaa runsaasti mm. ruusuruohoa, hiirenvirnaa, ahomansikkaa, siankärsämöä, nurmitädykettä ja särmäkuismaa. Paikoitellen esiintyy myös peurankelloa (kuva 8). Melko laaja-alaisena kohteena niityllä on huomattavaa merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta, joten sen umpeenkasvu olisi hyvä saada estettyä. Hoidon myötä niittykasvillisuus muuttuisi edustavammaksi, jolloin kohteen arvo kohoaisi. Vesakon leviäminen tulisi estää raivauksin ja kenttäkerroksen kasvillisuutta tulisi hoitaa joko laiduntamalla tai niittämällä. Puustoa tulisi myös varovaisesti harventaa. Alkuvuosina hoidon tulisi olla tehokasta; joko niitto kahdesti kesässä tai niitto ja sitä seuraava jälkilaidunnus yhdessä. Huomionarvoisia lajeja: Peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto ja raivaus/harvennus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 56, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Vatalan tilan länsipuolella on pellon kulmauksessa kivikkoinen, muokkaamatta jäänyt kaistale, jonka kasvillisuus on melko edustavaa ja monimuotoista niittylajistoa. Niittylaikku rajautuu metsään, ja sitä laidunnetaan yhdessä peltonurmen kanssa. Alueella on myös kiviaidan jäänteet sekä maisemasta erottuva, komea pystyyn kuivunut mänty. Muu puusto koostuu lehtipuista: koivusta, pihlajasta ja tuomesta. Monisteita 40 33

35 Kasvillisuus on rehevähköä, varsinkin niittylaikun ylä- ja alalaidasta sekä peltoon rajautuvasta reunasta, jossa koiranheinä, timotei ja koiranputki kasvavat runsaina. Keskiosissa puolestaan kasvaa mm. niittysuolaheinää, poimulehtiä, puna-apilaa, siankärsämöä, peurankelloa, aholeinikkiä, päivänkakkaraa, tuoksusimaketta ja kesämaitiaista. Niitty tarjoaa perhosille ja muille hyönteisille tärkeän elinympäristön, sillä kukkivien mesikasvien määrä on hyvin runsas. Monimuotoisuutta lisäävät pellon ja metsän välistä reunavyöhykettä tulisi hoitaa laiduntamalla ja tarvittaessa myös niittämällä. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki, kesämaitiainen, peurankello. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto (ks. hoito-ohje nro 1 ja 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 57, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Heinävaarantien varrella, Vatalan tilan itäpuolella sijaitsevan pellon poikki kulkee kaunis, maisemaan sulautuva lehtipuukujanne. Vanhoista pihlajista, tuomista, lepistä ja kuusista koostuvan kujanteen aluskasvillisuus on laidunnuksen ansiosta pääosin matalahkoa. Kujanteen alus olisi hyvä säilyttää laidunnettuna, jolloin yleisvaikutelma säilyy siistinä. Tarvittaessa sananjalkaa ja nokkosta, joita kasvaa paikoin runsaammin, tulisi niittää, jotta ne eivät leviäisi. Kujanteen puita ei tarvitse harventaa, mutta kuolleen tai kaatuneen puun tilalle tulisi istuttaa saman lajin taimi. Kujannetta ei kuitenkaan saisi päästää pensoittumaan. Pysty- ja maalahopuut olisi hyvä säästää, mikäli niistä ei aiheudu vaaraa esimerkiksi karjalle. Hoitosuositukset: Laidunnus, puukujanteen ylläpito (niitto) (ks. hoito-ohje nro 1, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 58, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Heinävaarantien varrella Pohjoispäässä sijaitsee entinen pelto, jota hoidetaan niittämällä. Pellon lajisto on suurruohovaltaista, mutta varsinkin kuivemmilla kohdilla ja laidoilla lajisto on monipuolistunut niiton myötä. Runsaina esiintyvät koiranputki ja -heinä, maitohorsma, hiirenvirna ja pietaryrtti, joiden seassa kasvaa keltanoa, särmäkuismaa, nurmikaunokkia ja päivänkakkaraa. Maisemallisesti edustavan kohteen reunoille tien viereen on pystytetty riukuaitaa. Tien varrella kasvaa lisäksi harvassa lehtipuita. Niittyä tulisi niittää kaksi kertaa kesässä, jotta lajisto monipuolistuisi nopeammin. Puiden harvennuksilla tulisi säilyttää näkyvyys tieltä niitylle. Hoitosuositukset: Niitto, harvennus tarvittaessa (ks. hoito-ohje nro 2 ja 3, liite 5). Kohde 59, perinnebiotooppi Kuvaus: Aivan Heinävaarantien varrella sijaitsee kaunis lehtipuuhaka, jota lampaat laiduntavat. Hakamaan valtapuu on koivu, mutta lisäksi haassa kasvaa haapaa ja pihlajaa sekä muutamia kuusia. Puusto on pääosin hieman keskimääräistä iäkkäämpää ja lahopuuta on hieman. Haan aluskasvillisuus on tyypillistä tuoretta, heinä- ja ruohovaltaista metsäkasvillisuutta. Hakamaan linnustoon kuuluvat mm. sinitiainen ja viitakerttunen. Haka on erotettu tiestä riukuaidalla. Pohjoispäässä on tsasouna, jonka ympäristöä lampaat myös laiduntavat. Haka-alueen laiduntamista tulisi jatkaa, jotta se ei kasvaisi umpeen. Varovaisia harvennustoimenpiteitä voisi suorittaa harkitusti, jotta vältyttäisiin puiden liialliselta varjostukselta. Tarvittaessa vesakkoa olisi raivattava umpeenkasvun estämiseksi. Hoitosuositus: Laidunnus, harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5). 34 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

36 Kuva 9. Kauniisiin kämmeköihin, kuten ahokirkiruohoon, on aina ilo törmätä. Valitettavasti kohtaamiset ovat nykyisin varsin harvinaisia, sillä niittyjen ja laitumien häviäminen on romahduttanut kannan. Kohde 60, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Heinävaarantien itäpuolella, vastapäätä Koljolan tilaa, peltoja ympäröi lehtipuuvaltaiset reunat. Lehtipuuvesakko ja -pensaikko tukkeuttaa pellonreunan nopeasti. Reunavyöhykettä voitaisiin raivata ja harventaa säännöllisesti maisemakuvan parantamiseksi ja kauniin kaukonäkymän avartamiseksi kaakon suuntaan. Hoitosuositus: Raivaus/harvennus (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 61, perinnebiotooppi Kuvaus: Koljolan tilan länsipuolella, peltojen välissä on pieni niitty, jonka alaosassa on lato. Niitty on arvioitu paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi Pohjois- Monisteita 40 35

37 Karjalan perinnemaisemat -selvityksessä (Grönlund ym. 1998). Niittyä on aikoinaan laidunnettu, mutta viime vuosina se on ollut niittohoidossa. Niityn lajisto on kohtalaisen monipuolista ja edustavaa. Runsaina esiintyvät mm. nurmikaunokki, nurmirölli ja päivänkakkara. Ladon edustalla kasvaa runsaasti koiranputkea. Niityllä kasvaa kämmeköistä kirkiruoho (kuva 9) ja maariankämmekkä sekä huomionarvoista kesämaitiaista varsin runsaasti. Niittyä tulisi edelleen hoitaa niittämällä, jotta sen umpeenkasvu estyy. Rehevää ladonedustaa voisi niittää jopa pari kertaa kesässä, jotta koiranputkikasvustot vähenisivät ja lajisto monipuolistuisi. Huomionarvoisia lajeja: Ahokirkiruoho, kesämaitiainen, nurmitatar, peurankello. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoitosuositus nro 2, liite 5). Kohde 62, perinnebiotooppi Kuvaus: Marjovaaran tilan entinen hevoslaidun on maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu perinnebiotooppi, joka koostuu niitystä ja havupuuvaltaisesta haasta (Grönlund ym. 1998). Kohde näkyy hyvin Heinävaarantielle. Laidunnuksen loputtua perinnebiotoopin hoitoa ollaan aloittamassa uudelleen raivaamalla hakamaan puita. Niityn kasvilajisto on monimuotoista ja edustavaa tuoreen niityn ja kedon kasvillisuutta, jossa on runsaasti hyönteisten suosimia kukkivia mesikasveja (kuva 10). Niityllä kasvaa mm. kesämaitiaista, harakankelloa, huopakeltanoa, päivänkakkaraa, aholeinikkiä, ketonoidanlukkoa, ketoneilikkaa ja musta-apilaa. Lievä rehevöityminen ilmenee koiranputki- ja voikukkakasvustoina. Hakamaan lajisto on myös suhteellisen monimuotoista metsä- ja niittykasvillisuutta. Kohteen luonto- ja maisema-arvot tulisi säilyttää estämällä alueen umpeenkasvu ja rehevöityminen joko laiduntamalla tai niittämällä aluetta. Hakamaan puuston raivaus on myös aika ajoin tarpeen. Kuva 10. Hyvin hoidettu niitty tarjoaa keskikesällä katsojalle värikkäitä elämyksiä. 36 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

38 Huomionarvoisia lajeja: Kesämaitiainen, aholeinikki, ketonoidanlukko, ketoneilikka, musta-apila. Hoitosuositus: Laidunnus/niitto ja tarvittaessa raivaus (ks. hoito-ohje nro 1, 2 ja 3, liite 5). erityistuki - Perinnebiotooppien Kohde 63, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Heinävaarantien itäpuolella peltojen keskellä kulkee vanha karjakujonen Marjovaaran arvokkaalla hevoslaitumelle. Kujosen laidoilla on kiviaidan jäänteitä. Kujonen on melko pusikoitunut, ja sen aluskasvillisuus on rehevää suurruohikkoa (maitohorsma, nokkonen, koiran- ja karhunputki). Kujosen puu- ja pensaslajisto koostuu koivusta, pihlajasta, pajuista ja lepästä sekä terttuseljasta ja vadelmasta. Kesäöinä pensaikosta kuului viitakerttusen laulua. Kujosta voisi hoitaa siistimällä, jolloin alueen maisemakuva paranisi. Pajuja, leppiä ja vadelmaa tulisi raivata pusikoituneen yleisilmeen parantamiseksi. Raivauksissa on syytä säästä marjovia lajeja sekä vanhimpia puuyksilöitä. Aluskasvillisuutta voisi niittää ja samalla pyrkiä saamaan kiviaitoja esiin. Tarvittaessa kiviaitaa voisi kunnostaa ja rakentaa lisää. Hoitosuositus: Raivaus ja niitto (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 64, perinnebiotooppi Kuvaus: Heinävaarantien varrella, Mannilan tilan edustalla navetan takana, on pieni lammaslaidun. Laidunta ympäröivät riukuaidat. Laitumen aluskasvillisuus on tuoreen, varsin rehevän niityn lajistoa. Rehevyydestä johtuen lajisto ei ole kovin monipuolista. Varsinkin nokkosta kasvaa melko runsaasti. Niityn hoidossa tulisi pyrkiä rehevyyden mahdollisimman tehokkaaseen vähentämiseen. Niittyä tulisi laiduntaa alueelle sopivalla laidunpaineella. Laidunnuksen lisäksi niittyä olisi hyvä niittää, jolloin ravinnepoistuma tehostuisi. Ainakin nokkoskasvustoja tulisi niittää vuosittain 1 2 kertaa kesässä. Hoitosuositus: Laidunnus ja niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 65, perinnebiotooppi Kuvaus: Heinävaara-Selkie maisema-alueen eteläpäässä on kahteen lohkoon jakautuvat lammaslaitumet. Laitumet kuuluvat Pohjois-Karjalan paikallisesti arvokkaisiin perinnebiotooppeihin (Grönlund ym. 1998). Lampaat ovat laiduntaneet niittyjä ja etelänpuoleisen lohkon hakaa kymmenen vuotta. Sitä ennen alueet olivat nautojen laitumena. Pohjoisella lohkolla on vanha lato lampaiden suojana. Tuoreen heinäniityn valtalajeja ovat nurmilauha, poimulehdet ja niittyleinikki. Tuoksusimake, rätvänä, valkoapila ja nurmitädyke kasvavat myös runsaina. Eteläisellä lohkolla on kostea painanne, jossa esiintyy mm. saroja, suo-orvokkia, ojakellukkaa ja maariankämmekkää. Niityn huomionarvoinen laji on nurmitatar, jota on paikoin melko runsaina kasvustoina. Perinnebiotoopin linnustoon kuuluvat mm. satakieli ja mustapääkerttu. Tilan pihapiirissä havaittiin lisäksi viitakerttunen, luhtakerttunen, punavarpunen ja kottarainen. Hakamaan halki kulki aiemmin norouomaan kaivettu oja. Noro ennallistettiin luvun puolivälissä. Toimenpiteet onnistuivat hyvin ja nykyään ojan tilalla virtaa pieni alkukesällä rentukoiden kauniisti reunustama norouoma. Hakamaan monimuotoisuusarvoa lisäävät vanhat, järeät haavat. Jatkamalla laidunnusta, avoin ja niittymäinen perinnebiotooppi, voidaan säilyttää. Riittävän suurella laidunpaineella varmistetaan ravinteiden tehokas poistuminen, jolloin alueen lajisto voi kehittyä nykyistä monimuotoisemmaksi. Huomionarvoisia lajeja: Nurmitatar, kottarainen. Hoitosuositus: Laidunnus (ks. hoitoohje nro 1, liite 5). Monisteita 40 37

39 Kohde 66, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Mannilan tilan eteläpuolella, Heinävaarantien varrella sijaitsevan pellon takana on haapavaltainen lehtipuumetsikkö ja reunavyöhyke. Alueella kasvaa iäkkäämpiä ja nuorempia haapoja. Puustoon ja pensastoon kuuluu myös nuoria pihlajia ja tuomia. Aluskasvillisuus on rehevää suurruohikkoa. Reunavyöhykkeellä sijaitsee lato. Harventamalla varovaisesti suurempia puita ja pensaikkoa raivaamalla maisemakuva saataisiin avarammaksi raivaamalla. Harvennuksissa olisi suosittava marjovia lajeja ja iäkkäämpiä haapoja. Lahopuut on myös syytä säästää. Lahopuumäärää lisäämällä, esimerkiksi haapoja kaulaamalla, kohteen merkitys luonnon monimuotoisuudelle kasvaisi. Vyöhykkeen reunoja tulisi niittää. Hoitosuositus: Harvennus ja raivaus, niitto (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 67, perinnebiotooppi Kuvaus: Heinävaaran kohdalla, Ilomantsintien eteläpuolella on pitkä ja kapea entinen laidunalue. Alueen eteläosa on koivuhakaa, jossa on kiviaidan jäänteet. Haan kasvillisuus on pääosin rehevää metsäkasvillisuutta. Koivun lisäksi puulajeina ovat haapa, leppä ja mänty. Alueella kasvaa myös muutama kataja ja paatsama. Pohjoiseen päin mentäessä alue muuttuu reheväksi niityksi, jonka kasvillisuus on kohtalaisen yksipuolista. Runsaina esiintyvät lukuisat suurruohot. Alueen kasvilajistoa tulisi monipuolistaa rehevyyttä ja suurruohoja vähentämällä. Varsinkin niittyosiolla olisi alkuvuosina hyvä käyttää tehokasta laidunnusta tai jopa mieluummin niittoa ja jälkilaidunnusta. Ainakin rehevimpiä kohtia tulisi niittää laidunnuksen ohessa, samoin kuin alueita, jotka jäävät laiduntamatta. Haassa voisi suorittaa varovaisia harvennuksia sekä pyrkiä lisäämään lahopuun määrää esimerkiksi muutamia puita kaulaamalla. Hoitosuositus: Laidunnus, niitto ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3). Kohde 68, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Heinävaaran kyläkeskuksen eteläpuolella, Joensuuntien varrella sijaitsee pelto, jonka keskellä on pienialainen muokkaamaton ketokumpare. Runsaasti mesikasveja kasvava kumpare on arvokas elinympäristö mm. monille hyönteislajeille. Kuivan kedon valtalaji harakankello värjää kukkiessaan kedon violetinsinertäväksi. Kohtalaisen monilajisella kedolla kasvaa lisäksi mm. nurmilauhaa, siankärsämöä, ahosuolaheinää, ruusuruohoa ja särmäkuismaa. Kasvilajisto säilyy monipuolisena, kun kumpare jätetään muokkaamatta ja lannoittamatta sekä niitetään vuosittain. Näin suurruohot eivät valtaa kumparetta vaan se säilyttää kukkaloistonsa. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohje nro 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 69, perinnebiotooppi Kuvaus: Kotikallion tilalla on kaksi erillistä metsälaidunta. Tilan eteläpuolinen laidun on kuivaa ja kallioista mäntymetsää. Laitumen puusto on melko nuorta ja hieman tiheää. Varsinkin tilanpuoleinen pää tihenee pensaikkoisemmaksi. Tilan etupuolella, tien vieressä oleva pienempi laidun on ollut viime vuosiin asti lammaslaitumena. Se on myös mäntyvaltaista kuivaa kangasta. Kummankin laitumen kasvillisuus koostuu pääosin kuivan kangasmetsän lajistosta, kuten kanervasta, puolukasta, mustikasta ja kangasmaitikasta. Pienemmälle laitumelle on päässyt leviämään lupiini. 38 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

40 Alueita tulisi laiduntaa säännöllisesti. Vesakkoa tulisi lisäksi raivata, mikäli laiduneläimet eivät pidä sitä kurissa. Muutoin alueet pensoittuvat ja kasvilajisto köyhtyy. Varsinkin suurempaa laidunaluetta tulisi harventaa, jotta alueen valoisuus lisääntyisi. Valoisuuden lisääntyminen monipuolistaa laitumen kasvilajistoa. Pienemmälle laitumelle levinneet lupiinit tulisi yrittää hävittää säännöllisellä niitolla tai kaivamalla ne juurineen ylös maasta. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5) Raatevaara-Hyypiä, kartta 6 Kohde 70, perinnebiotooppi Kuvaus: Piippolanmäellä, aivan Hyypiäntien varrella, on vanhan ladon ympärille levittäytyvä avoin kedon ja tuoreen niityn muodostama alue. Ladon ympäristöstä ja itäosistaan niitty on jo pahoin sulkeutunut ja nämä osat ovat koiranputken ja maitohorsman valtaamia. Parhaimmilta kohdiltaan niitty on kuitenkin edelleen varsin edustava ja monilajinen. Lajistoon kuuluvat mm. ruusuruoho, huopakeltano, tuoksusimake ja päivänkakkara. Ladon pohjoispuolella on hieman varjostavia puita ja pensaita. Alueelle on kertynyt myös hieman romua. Tien varressa olevan niityn ja ladon kunnossapito edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja lisäksi sillä on maisemallista merkitystä. Niitty olisi hyvä niittää rehevimmiltä kohdiltaan kahdesti kesässä, jolloin ravinnepoistuma tehostuisi. Vesakkoa olisi lisäksi raivattava, jotta se ei alkaisi varjostaa aluskasvillisuutta liiaksi. Edelleen alueen yleisilmettä tulisi siistiä korjaamalla tarpeettomat romut pois perinnebiotoopilta. Huomionarvoisia lajeja: Ketoneilikka, peurankello. Hoitosuositus: Niitto, raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). Kohde 71, perinnebiotooppi Kuvaus: Hyypiäntien ja Viistolan tilan välissä sijaitsee kaunis ja kohtalaisen edustava metsälaidun, joka nousee tieltä mäen päälle ja päättyy länsipuolella jyrkän rinteen alaosaan. Laitumen laidunnus on jo loppunut ja selkeät niittymäiset aukot puuttuvat, mutta alueen lajisto ja yleispiirteet ovat tyypillisiä metsälaitumille. Puulajisto on monipuolinen, vaikka se ei ole ikärakenteeltaan kovin vaihtelevaa. Alueen keskiosissa on runsaasti nuorehkoa haapaa. Metsälaidun olisi syytä saada jälleen laidunnukseen, jotta se ei sulkeutuisi. Puustoa tulisi harventaa varovasti, jolloin alueelle saataisiin syntymään valoisia, niittymäisiä aukkoja. Alueen harvennuksissa tulisi suosia lehtipuita ja pyrkiä lisäämään lahopuun määrää. Hoitosuositus: Laidunnus, harvennus (ks. hoito-ohjeet 1 ja 3, liite 5). Kohde 72, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Kivelän tilan pohjoispuolella sijaitsee kaksi Hyypiäntielle näkyvää metsäsaareketta. Molemmat saarekkeista ovat lehtipuuvaltaisia ja monilajisia. Varsinkin pohjoisemmassa saarekkeessa on runsaasti pihlajaa, joiden lisäksi saarekkeissa kasvaa raitaa ja haapaa. Pohjoissaarekkeeseen on rakennettu tie ja sinne on kerätty rakennustarvikkeita ja muuta tavaraa. Tien eteläpuolisella puoliavoimella saarekkeen osalla on niittylaikkuineen merkitystä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Lajistoon kuuluvat mm. ruusuruoho, harakankello ja päivänkakkara. Eteläisemmästä saarekkeesta niittyaukot puuttuvat, mutta siellä kasvaa vanhoja puuyksilöitä, mm. komea raita. Saarekkeita tulisi harventaa varovasti, jotta ne eivät kasvaisi umpeen. Harvennuksissa on syytä säästää mar- Monisteita 40 39

41 jovat lajit ja lahopuut, sillä niillä on merkitystä monimuotoisuudelle. Niittymäisiä laikkuja tulisi niittää suurruohojen kasvun vähentämiseksi. Alueilta tulisi lisäksi korjata pois sinne kertyneet romut ja muut ylimääräiset tavarat. Hoitosuositus: Niitto ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 73, perinnebiotooppi Kuvaus: Mäkelän tilan itäpuolella sijaitsee rinteessä pieni hoitamaton niitty. Niityn kasvillisuus on rehevähköä ja heinävaltaista, mutta se ei ole vielä täysin suurruohojen valtaama. Edustavampaan lajistoon kuuluvat mm. särmäkuisma, ruusuruoho ja tuoksusimake. Rehevyyttä taas ilmentävät nurmilauha, koiranheinä ja -putki. Niityllä kasvaa muutamia mäntyjä ja pajuja, reunoilla vaahteraa ja omenapuita. Alueen niittymäisyyttä voisi kehittää ja lajistoa monipuolistaa vuosittaisilla niitoilla tai laidunnuksella, joka tosin voi olla vaikeaa järjestää kohteen pienialaisuudesta johtuen. Pajuvesakkoa tulisi raivata ajoittain, jotta alue pysyy avoimena. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki. Hoitosuositus: Niitto (tai laidunnus), raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). hoito/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 74, perinnebiotooppi Kuvaus: Särkelän tilan itäpuolella, kallionkumpareen päällä on vuoteen 1994 saakka laidunnettu havupuuhaka ja siihen liittyvä kuiva ja kallioinen pellon reunus, jolla kasvaa ketomaista kasvillisuutta, mm. ahosuolaheinää, ruusuruohoa, tuoksusimaketta ja huopakeltanoa sekä muutama maariankämmekkä. Haassa kasvaa harvakseltaan iäkkäämpiä mäntyjä sekä jokunen koivu ja kuusi. Reunoilla kasvaa enemmän pihlajan ja lepän taimia. Hakamaan aluskasvillisuus on heinä- ja varpuvaltaista. Hakamaan säilyttäminen vaatisi laidunnuksen aloittamista uudelleen. Haassa tulisi tehdä myös varovaisia harvennuksia, jolloin alueen valoisuus lisääntyisi ja kasvilajisto monipuolistuisi. Varsinkin reunojen pensoittuminen tulisi estää raivauksin. Pellon reunaa pitäisi hoitaa laiduntamalla tai niittämällä. Hoitosuositus: Laidunnus, niitto, harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). Kohde 75, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Kalkunmäellä, aivan Hyypiäntien varrella, sijaitsee hieman rehevähkö mutta hiekkainen, niittymäinen alue. Keskellä lohkoa kasvaa muutama pihlaja ja tien reunuksella koivuja. Niityn lajisto ei ole erityisen monilajinen, mutta sen valtalajeina ovat päivänkakkara ja harakankello. Niityllä kasvaa lisäksi mm. niittyleinikkiä, leskenlehteä, voikukkaa ja pelto-orvokkia. Niityn maaperää on rikottu lähes koko alalta. Maaperän hiekkaisuus ja mesikasvien runsaus mahdollistaisivat niityn kasvi- ja hyönteislajiston kehittämisen ja monipuolistamisen. Niityn hoidossa maaperä tulisi jättää muokkaamatta ja lannoittamatta sekä kasvillisuus pitäisi niittää kerran kesässä. Näin niitystä voisi kehittyä monimuotoisuuden ja maiseman kannalta arvokas kohde. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohje nro 2, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 76, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Koljolan tilan eteläpuolella sijaitseva metsäsaareke on kallioinen ja kivikkoinen, lehtipuuvaltainen alue pellon keskellä. Saareke on keskiosiltaan melko avoin ja heinävaltainen, mutta reunoilla kasvaa mm. koivua, haapaa ja mäntyä. Saarekkeen kasvilli- 40 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

42 suuteen kuuluvat mm. niittysuolaheinä, ahomansikka, niittynätkelmä, musta-apila ja aholeinikki. Lintulajeista alueella on havaittu mm. kirjosieppo ja lehtokerttu. Alueella on arvoa luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta. Saareketta tulisi raivata ajoittain pensoittutumisen estämiseksi. Lahopuut olisi syytä säästää monimuotoisuuden edistämiseksi. Avoimia kohtia tulisi niittää, jotta ne eivät sulkeudu. Huomionarvoisia lajeja: Aholeinikki, musta-apila. Hoitosuositus: Niitto/laidunnus, raivaus. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 77, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Lähtelän tilan eteläpuolella kulkee peltojen välissä kivikkoinen puukujanne, joka jakautuu Hyypiäntien molemmille puolille. Kujanne rajautuu tien itäpuolella tonttiin. Puukujanteet ovat entisiä karjakujosia. Kujanteiden aluskasvillisuus on rehevää suurruoholajistoa. Puulajeista kujanteessa kasvaa mm. pihlajaa, tuomea, leppää ja koivua. Kujanteita harventamalla alueen maisemallinen ilme säilyy hoidettuna ja kauniina. Harvennuksia ei tule tehdä liian voimakkaasti, vaan ensisijaisesti on estettävä kujanteiden pensoittuminen. Harvennuksissa on hyvä suosia marjovia lajeja, kuten pihlajaa ja tuomea, sillä ne lisäävät kohteen maisema- ja monimuotoisuusarvoa. Rehevyyden vähentämiseksi aluskasvillisuutta tulisi niittää ainakin ajoittain. Hoitosuositus: Harvennus/raivaus, (niitto) (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 78, perinnebiotooppi Kuvaus: Raatevaaran kylätalolle johtavan tien eteläpuolella on osin jo melko voimakkaasti umpeutunut niittyalue. Suurruohot ja rehevyyttä ilmentävät lajit ovat runsaita varsinkin niityn yläja alalaidoilla sekä pihatien varrella. Runsaina esiintyvät mm. koiranputki, maitohorsma ja niittyleinikki. Vadelma ja pajut valtaavat myös alaa. Kuivimmilla kohdilla alueen keskiosissa on ketomaisia laikkuja, joilla kasvaa mm. nurmitädykettä, ruusuruohoa, särmäkuismaa ja ahomansikkaa. Alueen niittymäisyyttä tulisi kehittää vuosittaisilla niitoilla, jotka vähentäisivät rehevöitymisestä hyötyvää lajistoa. Puiden taimien leviäminen tulisi estää raivauksella, kataja olisi kuitenkin säästettävä. Hoitosuositus: Niitto ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). Kohde 79, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Raatevaaran kohdalla, Hyypiäntien varrella on kaistale puoliavointa, hieman paahteista pellon ja tien piennarta. Piennarta pitkin kulkee tien toispuolinen koivukujanne. Hieman hiekkaisen, niittymäisen pientareen eteläpuoli on rehevää, mutta lajisto monipuolistuu pohjoista kohti. Pientareen lajistoa tulisi monipuolistaa ja maisemarakennetta ylläpitää pientareen vuosittaisella niitolla. Koivukujanteen pensoittumisen estäminen parantaisi tienvarren maisemallista arvoa. Hoitosuositus: Niitto ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen/maiseman kehittäminen ja Kohde 80, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Yläpihan eteläpuolisen pellon ja entisen metsälaitumen puoliavoimessa reunassa kasvaa niitty- ja ketokasvillisuutta. Pellon keskellä on lisäksi kalliojyrkänne, jolla on myös pienellä alalla niittylajistoa. Aluskasvillisuus on heinävaltaista niityn ja kedon perus- Monisteita 40 41

43 lajistoa, kuten ruusuruohoa, ahopukinjuurta ja huopakeltanoa. Arvokkaista ketolajeista reunavyöhykkeellä ja kalliolla kasvavat keltamatara ja ketoneilikka. Puista ja pensaista reunavyöhykkeellä on suuria koivuja, harmaalepän taimia ja muutamia katajia. Kalliojyrkänteen reuna-alueet ovat rehevää, vähälajista kesantopeltoa. Molemmat alueet tulisi säilyttää avoimina ja valoisina. Ne olisi niitettävä kerran kesässä, jotta alueen monimuotoisuutta voidaan säilyttää ja kehittää. Kallion reunuksien rehevimpiä kohtien niittäminen kahdesti kesässä tehostaisi ravinteiden poistumista alueelta. Lepän taimet tulisi raivata pois reunavyöhykkeeltä, jotta ne eivät sulje ja pimennä aluetta. Reunavyöhykkeen hoidoksi sopisi myös laidunnus. Huomionarvoisia lajeja: Keltamatara, ketoneilikka. Hoitosuositus: Niitto ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 81, perinnebiotooppi Kuvaus: Mäkelän tilan ympäri levittäytyy hevoslaidunnuksessa oleva niitty, josta osa näkyy Tohmajärventielle. Perinnebiotooppi on pääosin rehevähköä tuoretta niittyä, jonka lajisto ei ole kovin monipuolista. Kohde on aiemmin ollut peltona, mikä on havaittavissa kasvilajistossa ja rehevyydessä edelleen. Niityn runsaimpia lajeja ovat mm. valkoapila, voikukka, niittyleinikki ja siankärsämö. Paikoitellen niityllä on kuivempia kohtia, joilla lajisto monipuolistuu. Niillä esiintyy mm. ahomansikkaa, nurmitädykettä, ahopukinjuuria ja ruusuruohoa. Pienissä kivisaarekkeissa kasvaa pihlajaa, leppää ja tuomea. Niityn reunalla, pihapiirissä on vanhoja, hyvin säilyneitä rakennuksia (mm. riihi, puimala ja aitta). Hyvällä hoidolla alueesta on mahdollista kehittää kaunis tienvarsiniitty. Niityn rehevyyttä tulisi pyrkiä vähentämään ja lajistoa monipuolistamaan. Laidunpaine ja laidunnuksen aloitus tulisi sovittaa niitylle sopivaksi. Tarvittaessa niittyä voisi laiduntaa lohkoissa. Ravinnepoistuman tehostamiseksi niittyä tulisi myös niittää ja jälkilaiduntaa. Tämä olisi tärkeää erityisesti lohkottaisessa laidunnuksessa. Hoitosuositus: Laidunnus ja niitto (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 2, liite 5). Kohde 82, suojavyöhyke Kuvaus: Leveälammen rantaan ulottuu kapeahko rinnepelto. Pellon ja rannan välissä on kapealti pensaikkoa (mm. koivu, pajut, leppä ja mänty). Pelto on tällä hetkellä kesannolla. Mikäli se otetaan jälleen viljelykäyttöön, rannalle olisi syytä perustaa suojavyöhyke, jotta pieneen lampeen valuvien ravinteiden määrä vähenisi. Suojavyöhyke tulisi perustaa monivuotisesta luontaisesta kasvillisuudesta, joka niitettäisiin vuosittain. Vyöhykettä ei tulisi muokata. Rannan puustoa voitaisiin harventaa varovaisesti, jolloin myös maisema lammelle avautuisi paremmin. Hoitosuositus: Suojavyöhykkeen perustaminen, niitto ja harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeen perustaminen. Kohde 83, luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävä kohde Kuvaus: Holmalan tilalle vievän tien varrella on pienialainen kuivahko pellon ja metsän välinen reunavyöhyke, jonka aluskasvillisuus on niittymäistä, osin rehevää maitohorsmikkoa. Reunan edustavaan kasvillisuuteen kuuluvat mm. nurmitädykettä, huopakeltanoa, ahopukinjuurta, ruusuruohoa, tuoksusimaketta ja päivänkakkaraa. Alueelle on alkanut kasvamaan runsaasti haavan, lepän ja pajujen taimia. Reunavyöhyke tulisi säilyttää auringon paahteelle avoimena ja matalakasvuisena. Aluetta tulisi niittää tai laiduntaa vuosittain. Puiden taimia pitäisi raivata, jotta reunus ei pensoitu liiallisesti. Hoitosuositus: Niitto ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). 42 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

44 erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 84, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Holmalan pihapiirin läheisyydessä teiden väliin jää hieman tiheähkö hakamainen koivikko, joka on ollut aikaisemmin laitumena. Nyt puusto on keski-ikäistä ja laidunnuksen merkit vähäiset. Aluskasvillisuus on heinävaltaista. Ruohoista runsaampina esiintyvät mm. nurmitädyke, metsäkurjenpolvi ja aho-orvokki. Alueen perinnebiotooppiarvot ovat vähäiset, mutta hyvällä hoidolla alueesta voisi kehittää maisemallisesti kauniin hakamaan. Hoidolla tulisi pyrkiä monipuolistamaan kasvillisuutta ja vahvistamaan hakamaan maisemakuvaa. Laidunnus edistäisi lajiston monipuolistamista. Niitto voi olla maaston vuoksi hankalaa. Varovaiset harvennukset korostaisivat alueen hakamaista ilmettä. Alueelle levinnyt lupiini tulisi hävittää esimerkiksi aktiivisella niitolla tai kaivamalla kasvit pois. Hoitosuositus: Laidunnus ja harvennus (ks. hoito-ohjeet 1 ja 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 85, perinnebiotooppi Kuvaus: Valkeavaaralla, Tohmajärventien varrella, Rautialan tilan lähellä sijaitsee kumpareelle nouseva haka-alue. Haka on ollut laidunnuksessa vielä vuonna 2004, mutta sittemmin laidunnus on loppunut. Haka on koivuvaltainen ja kohtuullisen valoisa. Alue on jonkin verran vesakoitunut ja paikoin myös rehevöitynyt. Aluskasvillisuus on haka-alueille tyypillistä, mutta ei erityisen edustavaa. Lajistoon kuuluvat mm. koiranheinä, poimulehdet, metsäkurjenpolvi, voikukka ja paimenmatara. Haassa on lato ja entisen puimaladon perustukset. Hakamaisuuden säilyttäminen vaatisi laidunnuksen uudelleen aloittamista. Muutoin suurruohot syrjäyttävät pienemmät lajit ja lajisto yksipuolistuu edelleen. Niitto voisi korvata laidunnuksen, mutta se on hankalaa alueen pinnanmuotojen vuoksi. Vesakkoa ja varsinkin vadelmia olisi syytä raivata, jotta vältyttäisiin liialliselta pensoittumiselta. Hoitosuositus: Laidunnus ja raivaus (ks. hoito-ohjeet nro 1 ja 3, liite 5) Huhtilampi, kartta 7 Kohde 86, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Huhtilammentieltä aukeaa pellon yli näkymä Huhtilammelle. Rannalla on puustoinen vyöhyke, joka sulkee näkymää lammelle. Vyöhykkeellä kasvaa kookkaampia koivuja ja mäntyjä sekä pajukkoa. Tieltä lammelle näkyvää maisemaa voisi avata puuston ja pensaikon varovaisella harvennuksella, jolloin puuryhmien väleihin saataisiin avoimempia aukkoja. Hoitosuositus: Harvennus (ks. hoitoohjeet 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 87, perinnebiotooppi Kuvaus: Rusilan tilan pihapiirin läheisyydessä on entinen lammaslaidunkumpare, joka on rehevöitynyt ja alkanut umpeutua. Laitumen reunaosat ovat hakamaista koivikkoa. Varsinkin kumpareen laella ja reunoilla esiintyy edelleen niittykasvillisuutta, kuten ahopukinjuurta, siankärsämöä, ruusuruohoa ja harakankello; muualla alaa valtaavat maitohorsma ja koiranputki. Rehevyyttä vähentämällä ja umpeutumista estämällä alueen lajisto on palautettavissa niityille tyypilliseksi. Alue vaatisi laidunnusta erillään peltolaitumista ja ilman lisäruokintaa sekä tarvittaessa ongelmakohtien niittoa. Tarvittaessa myös vesakkoa olisi raivattava. Hoitosuositus: Laidunnus, (niitto ja raivaus) (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). Monisteita 40 43

45 Kohde 88, suojavyöhyke Kuvaus: Huhtilammen ja Rusilan tilan peltojen välillä on kapea kivikkoinen ja puustoinen vyöhyke. Pellot viettävät lammelle päin kohtalaisen jyrkästi, joten alueelle olisi tarpeellista perustaa suojavyöhyke. Vyöhyke tulisi perustaa monivuotisesta luontaisesta kasvillisuudesta, joka niitettäisiin vuosittain. Perustamisen lisäksi vyöhykettä ei saisi muokata. Rannan puustoa tulisi harventaa varovaisesti, jolloin myös maisema lammelle avautuisi paremmin. Hoitosuositus: Niitto, raivaus (ks. hoito-ohjeet 2 ja 3, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeen perustaminen. Kohde 89, suojavyöhyke Kuvaus: Huhtilammen rantaan viettävän pellon ja rannan välissä kasvaa kapealti lehtipuuta. Vesistöön valuvan rehevöittävän aineksen vähentämiseksi alueelle olisi perustettava suojavyöhyke. Se tulisi perustaa monivuotisesta luontaisesta kasvillisuudesta, joka niitettäisiin vuosittain. Rannan puustoa olisi tarpeen harventaa varovaisesti. Hoitosuositus: Monivuotisen kasvillisuuden peittämän, muokkaamattoman ja lannoittamattoman suojavyöhykkeen perustaminen, niitto ja varovainen harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 2 ja 3, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeen perustaminen. Kohde 90, suojavyöhyke Kuvaus: Huhtilammen ja Hannulan tilan peltojen väliin jää kapea vyöhyke, jolla kasvaa rehevää heinä-, ruoho- ja rikkakasvien hallitsemaa sekakasvustoa. Vyöhykkeen hoidolla voidaan vähentää Huhtilampeen valuvien ravinteiden määrää. Vyöhyke olisi hyvä niittää yhdestä kahteen kertaa kesässä ja korjata niittojäte pois. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohjeet nro 2, liite 5). erityistuki Suojavyöhykkeen perustaminen/luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Kohde 91, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Huhtilammen rannalla, Hannulan tilalle johtavan tien varrella on entinen, viljelemätön pelto. Pellon lajisto on rehevää heinä- ja ruohovaltaista sekakasvustoa. Tilan ympäristön ja Huhtilammen rannan maisemakuvaa voisi kehittää niittämällä aluetta kaksi kertaa kesässä, jolloin niittymäisyys pääsisi paremmin kehittymään suurruohojen vähetessä. Hoitosuositus: Niitto (ks. hoito-ohjeet nro 2, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 92, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Hannulan tilan takana, mäelle nousevan pellonrinteen reunalla on käyttämättömän tien pohja sekä lehtipuuvaltainen pellon ja metsän reunavyöhyke, jolta avautuu näkymä Huhtilammen yli. Puista valtalajina on koivu, aluskasvillisuus on tyypillistä kangasmetsälajistoa. Reunavyöhykettä tulisi hoitaa varovaisin harvennuksin ja tarvittaessa vesakkoa raivaamalla. Tien pohjaa ja puiden välejä tulisi niittää, jotta maisemakuva säilyisi siistinä. Niitto edistäisi lajiston monipuolistumista. Hoitosuositus: Niitto ja harvennus (ks. hoito-ohjeet 2 ja 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 93, maisemallisesti merkittävä kohde Kuvaus: Hannulan tilalle johtavan tien varrella on hakamainen koivikkoinen rinne, jolle on pystytetty ortodoksinen muistomerkki. Alue jää teiden väliin, joita reunustavat osittaiset koivukujan- 44 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

46 Kuva 11. Mesimarjan kauniita kukkia voi vielä löytää, vaikka laji onkin taantunut kun entisiä niittyjä on metsitetty ja raivattu pelloiksi. teet. Alue on ollut laiduntamatta noin kymmenen vuotta, joten laidunhistoriasta on jäljellä enää vähäisiä niittymäisiä kohtia. Aluetta voisi kehittää avoimemmaksi, hakamaiseksi koivikoksi harventamalla puustoa ja raivaamalla leppävesakoita. Aluskasvillisuuden kurissa pitämiseksi aluetta olisi laidunnettava tai niitettävä. Hoitosuositus: Laidunnus tai niitto, harvennus (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Kohde 94, perinnebiotooppi Kuvaus: Kaatiolampeen työntyvällä niemellä on maisemallisesti kaunis, piirteiltään vaihteleva laidun. Se koostuu niittyaukoista sekä hakamaisista ja metsäisistä osista. Alueen puusto on lajistoltaan vaihtelevaa (mm. koivu, mänty, pihlaja, kataja ja raita) ja joukossa on myös iäkkäämpiä puita. Niityillä kasvaa hieman mm. tuoksusimaketta, mesimarjaa (kuva 11), ahosuolaheinää ja ahomansikkaa. Rehevyyttä ilmentävää lajistoa on kuitenkin runsaasti, kuten voikukkaa, koiranputkea ja leinikkejä. Alue hyötyisi selvästi rehevyyden vähenemisestä, mikä samalla monipuolistaisi lajistoa. Kuusen ja lepän taimia olisi myös syytä raivata ajoittain, jotta alue ei umpeutuisi liiallisesti. Hoitosuositus: Laidunnus, niitto ja raivaus tarvittaessa (ks. hoito-ohjeet nro 1, 2 ja 3, liite 5) Yleiset kuvaukset Kohde 100, puukujanteet Kuvaus: Yleissuunnitelma-alueilla on useita maisemakuvaa elävöittäviä puukujanteita. Tyypillisimmin puukujanteet sijaitsevat tiloille johtavien pihateiden varsilla ja ne voivat olla joko yksitai kaksipuolisia. Kenttäkerroksen kasvillisuus kujanteissa on usein suurruo- Monisteita 40 45

47 hojen ja -heinien luonnehtimaa ja rehevää. Säännöllisen niittohoidon avulla maaperän rehevyyttä voidaan alentaa, jolloin rehevä ja yksipuolinen kasvillisuus voi kehittyä monimuotoiseksi niittykasvillisuudeksi. Hoidettu puukujanne pientareineen edistää sekä maiseman että luonnon monimuotoisuutta lisäämällä ympäristön pienpiirteisyyttä ja ilmeikkyyttä. Hoitosuositus: Huonokuntoiset ja lahot puut tulisi korvata uusilla taimilla, mikäli niistä aiheutuu vaaraa. Puuttuvien puiden jättämät aukot tulee myös täydentää uusin istutuksin. Yksipuolisen kujanteen voi lisäksi muuttaa kaksipuoliseksi istuttamalla taimia myös tien toiselle puolelle. Täydennyksiin suositellaan käytettävän samaa puulajia, kuin olemassa olevat puut ovat. Pientareen kasvillisuus tulee niittää vuosittain ja korjata niittojäte pois (ks. hoito-ohje nro 2, liite 5). Välittömässä läheisyydessä olevat pensaikot voi pitää raivauksella kurissa, jotta puukujanne pientareineen pääsee paremmin esille maisemasta (ks. hoito-ohje nro 3, liite 5). erityistuki Maiseman kehittäminen ja Solanlampi Kuvaus: Solanlampi kuuluu valtakunnallisen lintuvesiensuojeluohjelman kohteisiin. Lammen runsaimpia pesiviä vesilintuja ovat mm. sinisorsa, haapana ja tukkasotka. Harvalukuisena pesivät mm. jouhisorsa ja mustakurkku-uikku (Kontkanen 2005). Lammella pesii edelleen suuri naurulokkikolonia. Laji on vähentynyt hälyttävästi kaikkialla maassamme viime vuosikymmeninä ja se luokitellaan valtakunnallisesti uhanalaiseksi lajiksi (Rassi ym. 2001). Solanlammen erikoisuuksiin kuuluu kaulushaikara, jonka matalia puhallussarjoja voi kuulla kesäöinä ruovikkojen tiheiköistä. Lammen merkitys arvokkaana lintuvetenä on säilynyt viime vuosiin saakka, vaikka umpeenkasvun seurauksena alueen vesilinnusto on kärsinyt (Kontkanen 2005). Keskeisimpiä hoitotoimia umpeenkasvun pysäyttämiseksi ovat avoimen vesialueen laajentaminen ruoppauksilla tai vesikasvien niitolla. Rantaniittyjen hoito on myös keskeisellä sijalla lintujen elinolojen kannalta. Niittyjä voidaan hoitaa joko pensaikkojen raivauksilla tai laidunnuksella. Tehokkain tapa on aloittaa hoito pensaikon perusraivauksella, jonka jälkeen rantojen avoimuutta pidetään yllä laiduntamalla. Solanlammen rantojen hoitoon voi hakea joko perinnebiotooppien hoitoon tai luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tarkoitettua erityistukea. Ruisrääkkä Kuvaus: Ruisrääkkä viihtyy hoidetuilla niityillä ja viljelysmailla, mutta pesinnässään se kärsii nykyisistä viljelymenetelmistä. Hoitotoimissa esitetyillä viljelytavan muutoksilla ruisrääkän poikueiden selviytymistä voidaan parantaa. Yleissuunnitelmaalueilla havaittiin neljä ruisrääkän reviiriä (ks. karttaliitteet). Hoito: Ruisrääkkää säästävät hoitomenetelmät mahdollistavat linnun pakenemisen pellon reunaan jätettävälle suojakaistaleelle. Niitto aloitetaan lohkon keskeltä edeten kohti reunoja tai vaihtoehtoisesti niittämällä vain puolet tai kolmannes lohkon alasta kerrallaan (ks. tark., Hottola 1997). Riittävien reunakaistaleiden jättö keskeltä aloitetussa niitossa säästää ruisrääkkiä. Niittäminen siten, että keskelle peltoa jää viimeiseksi niitettävä kaistale, tappaa eniten lintuja. Säilörehunurmien kahden niiton välttäminen ja niiton ajankohdan viivästyttäminen elokuun puoliväliin saakka hyödyttää rääkkiä. Niitettävän tai puitavan alueen vieressä pitäisi aina olla suojaisa kaistale, johon rääkät ja niiden poikaset voivat paeta ja piiloutua. Hitaasti etenevää niittäjää linnut ehtivät pakenemaan paremmin. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Tuulihaukka ja kottarainen Tuulihaukka ja kottarainen ovat avoimien maatalousalueiden lintuja, joiden pesimäkannat ovat pitkään taantuneet. 46 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

48 Vähentymiseen ovat osaltaan vaikuttaneet maatalousalueiden käytön tehostuminen ja niiden rakenteen yksipuolistuminen. Tuulihaukan kanta on viime vuosina vähitellen kääntynyt nousuun. Kottaraiselle ja tuulihaukalle soveliaita pesäpaikkoja ei ole riittävästi nykymuotoisessa maatalousympäristössä. Kottarainen on kolopesijä, ja se hyötyy lahoista kolopuista tai ihmisen asettamista pöntöistä. Suunnittelualueilla havaittiin kuusi kottaraisreviiriä. Tuulihaukka ei ole varsinainen kolopesijä, mutta se asuttaa metsäsaarekkeisiin tai ladon päätyihin asetettuja avonaisia pesimäalustoja. Tutkimusalueilla havaituista kolmesta tuulihaukasta ainakin kaksi pesi latoon asetetussa pöntössä. Tuulihaukka pesii myös varislintujen pesissä. Tuulihaukka on hyödyllinen maatalousalueiden saalistaja, koska se syö pääasiallisesti pikkunisäkkäitä, kuten myyriä ja hiiriä. Tutkimusalueilla havaitut reviirit on merkitty liitekarttoihin. Hoito: Pesäpönttöjen valmistus kottaraiselle ja tuulihaukalle sekä niiden asettaminen yleissuunnitelman luonnon monimuotoisuuskohteisiin. erityistuki Luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Suunnittelualueen muu linnusto Maatalousalueille tyypillisistä linnuista suunnittelualueilla olivat yleisiä tai melko yleisiä mm. isokuovi, töyhtöhyyppä, kala- ja naurulokki, sepelkyyhky, haara- ja räystäspääsky, räkättirastas, viitakerttunen, pensaskerttu, harakka, varis, viherpeippo, punavarpunen ja keltasirkku. Näistä lajeista naurulokin, töyhtöhyypän, isokuovin, haara- ja räystäspääskyn kannat ovat vähentyneet viime vuosikymmeninä. Naurulokki on luokiteltu valtakunnallisesti vaarantuneeksi lajiksi. Naurulokit käyttävät peltoalueita ruokailualueina. Polvijärven Solanlammella (ks. sivu 46) pesii vielä suuri naurulokkikolonia. Isokuovi on luokiteltu Etelä-Suomessa alueellisesti uhanalaiseksi. Suunnittelualueiden kuovikannat ovat vielä vahvat. Muista pelloilla ja peltojen reunaalueilla pesivistä tai peltoalueita ruokailupaikkoinaan käyttävistä lajeista suunnittelualueilla havaittiin harvalukuisena mm. sinisuohaukka, kurki, kapustarinta, sarvipöllö, käenpiika, kiuru, keltavästäräkki, pensastasku, pensassirkkalintu ja luhtakerttunen. Näistä lajeista käenpiika luokitellaan valtakunnallisesti vaarantuneeksi ja sinisuohaukka, pensastasku sekä pikkulepinkäinen valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi lajeiksi. Käenpiiasta ja pikkulepinkäisestä tehtiin vain yksi ja sinisuohaukasta kaksi havaintoa. Pensastaskut olivat selvästi yleisempiä. Suunnittelualueilla havaittiin yhteensä 15 pensastaskureviiriä. Ne viihtyvät mielellään peltoaukeiden metsä- tai pensaikkosaarekkeissa tai pelto-ojien harvoissa pensaikoissa. Linnuston hoidolle ei ole esitetty erityisiä hoito-ohjeita. Yleisenä ohjeena voidaan todeta, että monimuotoinen maatalousympäristö tarjoaa myös linnustolle parhaat elinolosuhteet. Suojavyöhykkeet Kuvaus: Yleissuunnitelma-alueilla on yksi aikaisemmin suojavyöhyke-yleissuunnitelmaan rajattu peltoalue, jolla suojavyöhykkeen tarve on ilmeinen (ks. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus). Suojavyöhykkeet vähentävät pelloilta vesistöihin tulevaa ravinne- ja kiintoainekuormitusta ja estävät siten vesistöjen rehevöitymistä ja liettymistä. Hoito: Suojavyöhyke on monivuotisen kasvillisuuden muodostama peltolohko, jota hoidetaan niittämällä tai laiduntamalla. Lohkoa ei saa lannoittaa tai muokata eikä sillä saa käyttää torjunta-aineita. Suojavyöhyke perustetaan vanhalle viherkesannolle, nurmelle tai heinälle. Vyöhykkeen voi perustaa myös kylvämällä heinän keväällä suojaviljaan. Suojavyöhykkeen lajistoa voi monipuolistaa niittysiemenseoksilla. Suojavyöhyke voi olla avoin nurmi, mutta sille voi jättää tai kylvää harkiten lehtipuita tai pensasryhmiä. Avointa viljelymaisemaa ei saa kuitenkaan sulkea, joten suojavyöhykkeen pensoittuminen on estettävä. Puut ja pensaat tulisi istuttaa Monisteita 40 47

49 ryhminä esimerkiksi vyöhykkeen notkelmiin tai sortuviin kohtiin. Suojavyöhyke niitetään kerran vuodessa. niitolla ehkäistään pensoittumista ja rikkakasvien leviämistä sekä poistetaan kasveihin sitoutuneita ravinteita. Niittojäte korjataan aina pois, jotta se ei jää rehevöittämään maaperää ja vesistöä. Niitto on hyvä suorittaa loppukesästä, kun eläinten pesintäkausi on ohi. Maaperän vähittäinen köyhtyminen säännöllisen niiton ansiosta monipuolistaa kasvilajistoa. erityistuki Suojavyöhykkeiden perustaminen ja Pohjavesialueet Kuvaus: Yleissuunnitelma-alueilla sijaitsevat pohjavesialueet on luokiteltu I- ja II -luokan vedenhankintaan soveltuviksi pohjavesialueiksi (liite 3). Hoito: Pohjavesialueilla sijaitseville pelloille tulisi joko perustaa suojavyöhykkeet tai viljellä niitä pohjavesialueen peltoviljelyn erityistuen ehtojen mukaisesti. Pohjavesialueiden peltoviljely -sopimuksen voi tehdä I, II tai III -luokan pohjavesialueilla sijaitseville pelloille. Sopimusalueille tulevat viljelyrajoitukset määritellään tapauskohtaisesti ja ne voivat koskea esimerkiksi lannoitusta, karjanlannan käyttöä ja torjunta-aineiden käyttöä. erityistuki Pohjavesialueiden peltoviljely/suojavyöhykkeiden perustaminen ja 48 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

50 Yleiset hoito-ohjeet 5 Hoito-ohje 1 Laidunnus Laidunnuksella on lukuisia vaikutuksia ympäristöön. Se mm. mataloittaa kasvillisuutta, lisää valoisuutta ja vähentää maaperän ravinteisuutta. Näin laidunnus hyödyttää erityisesti matalakasvuisia ja vähäravinteisuuteen sopeutuneita kasveja, ja lisää siten lajiston monimuotoisuutta. Laidunnuksesta hyötyvät myös useat eläinlajit mm. hyönteiset. Perinnebiotooppeja ei saa muokata tai lannoittaa, joten ne ovat vähätuottoisia nurmilaitumiin verrattuna. Lisäruokinta on myös kiellettyä, koska se rehevöittää perinnebiotooppia. Samasta syystä perinnebiotoopit on aidattava erilleen nurmilaitumista. Tämän takia laidunpaine (eläinten määrä/ha) on sovitettava perinnebiotoopeille riittäväksi, mutta ei liian suureksi. Laitumen kasvillisuuden tulee pysyä matalana, mutta laidunnus ei saa aiheuttaa maan kulumista. Varsinkin kunnostusvaiheessa hoidettava kohde voidaan ottaa tehokkaampaan laidunnukseen. Sopiva laidunnuspaine riippuu itse laitumesta ja käytettävästä eläinlajista. Naudat eivät valikoi syömiään kasveja kovinkaan tarkasti ja ovat siten parhaita laiduntajia, sillä ne syövät tasaisesti kaikkia lajeja. Hevoset ja lampaat valikoivat ravintonsa tarkemmin ja syövät kasvillisuuden matalammaksi. Mikäli mahdollista, laitumilla tulisi käyttää eri lajien yhteislaidunnusta, jolloin erilaisten syöntitapojen ansiosta voidaan saada aikaan paras laiduntulos. Laiduntulokseen vaikuttaa lisäksi käytetty laidunnusjärjestelmä. Perinnebiotoopeilla ei ole suositeltavaa käyttää samaa eläinmäärää samalla alueella koko laidunkautta, sillä se aiheuttaa laitumen epätasaista kulutusta. Suurilla laitumilla eläinten määrää tulee sopeuttaa kesän mittaan laitumen tuoton mukaan. Usein luonnonlaitumet ovat kuitenkin niin pienialaisia, ettei ravintoa riitä koko kesäksi. Tällöin eläimiä kierrätetään laitumelta toiselle ravintotilanteen mukaan, jolloin lisäruokintaa ei tarvita. Suurempia laitumia voi myös laiduntaa lohkoissa, jolloin laitumien kuluminen tasoittuu. Laidunnus on syytä aloittaa kasvukauden alkuvaiheessa, erityisesti kunnostettavilla kohteilla. Myöhäinen aloitusajankohta voi johtaa huonoon lopputulokseen, koska eläimet saattavat välttää vanhempien kasvien syöntiä. Laidunnus olisi lopetettava kun kasvillisuus on syöty lyhyeksi ja laitumelle jää vain vähän kuolevaa kasvillisuutta. Syömättä jääneitä kasveja voi joutua niittämään, mikäli niitä on runsaasti. Varsinkin ns. ongelmakasveja (mm. nokkonen, ohdakkeet, vuohenputki) joutuu usein niittämään myös laidunalueilla. Hoito-ohje 2 Niitto Niittäminen on niittyjen ja ketojen perinteinen hoitokeino. Niittyjen kukkaloisto komeimmillaan perustuu pitkään jatkuneeseen niittoon. Toisin kuin laidunnus, niiton vaikutus kohdistuu tasaisemmin kaikkiin lajeihin ja se vähentää ravinteita laidunnusta tehokkaammin. Niitto lisää tehokkaasti alueen avoimuutta ja valoisuutta, mikä on usean niittylajin elinehto. Laiduneläinten välttämät ongelmalajit eivät yleensä pääse runsastumaan niitettävillä niityillä. Monisteita 40 49

51 Hoidotta jääneet niityt pensoittuvat nopeasti ja suurruohot kuten koiran- ja vuohenputki, maitohorsma ja mesiangervo tukahduttavat pienemmät lajit. Nämä niityt vaativat peruskunnostusta ennen niittoa. Puusto ja pensaikko on raivattava ensin (ks. hoito-ohje nro 3). Mikäli niityllä on runsaasti maatuvaa kuloheinää, voi kulotus olla tarpeen, koska niitto ei poista rehevöittävää ja taimien kasvua estävää kasvimassaa. Peruskunnostusta vaativilla ja rehevillä niityillä on usein tarpeen tehdä niitto kaksi kertaa kesässä. Ensimmäinen niitto suoritetaan ennen kasvien kukintaa tai sen aikana (yleensä juhannuksen tienoilla) ja toinen myöhemmin loppukesällä (elokuussa). Hoidetuilla, hyväkuntoisilla niityillä riittää yksi niitto kesässä, joka tapahtuu kasvien kukittua ja siementen kypsyttyä heinäkuun lopun ja elokuussa alkupuolen välillä. Liian aikainen niitto on kasveille haitallista, sillä ne eivät ehdi siementää. Toisaalta liian myöhään tapahtuva niitto aiheuttaa suurikokoisten lajien runsastumista. Niiton jälkeen niittojätettä on syytä säilyttää muutama päivä niityllä, jolloin kasvien siemenet ehtivät varsista maahan. Viikkoa pidempään niittojätettä ei kuitenkaan saa säilyttää niityllä, koska se tukahduttaa pienikokoiset kasvit ja lahotessaan jäte rehevöittää niittyä. Niittovälineenä kannattaa käyttää leikkaavateräistä välineitä, sillä ne eivät vahingoita jäljelle jäävää vartta. Murskaavateräiset välineet aiheuttavat helposti varsien kuivumista ja helpottavat kasvitautien leviämistä. Niitä tulisi käyttää lähinnä ongelmakasvien niitossa. Raskailla koneilla niitettäessä on varottava maan kulumista. Monimuotoisuuden kehittymistä voidaan edistää niityn jälkilaidunnuksella. Laidunnus tulisi aloittaa pari viikkoa niiton jälkeen ja sitä tulisi jatkaa 2 4 viikkoa. Hoito-ohje 3 Raivaus ja harvennus Vanhojen hakamaisen ja metsälaitumien sekä monimuotoisten metsäsaarekkeiden puusto on iältään ja lajistoltaan vaihtelevaa. Vanhoja lehtipuita voi esiintyä runsaasti sekä pysty- ja maalahopuina. Hoidotta jääneillä alueilla kuusi ja leppä runsastuvat nopeasti ja alue umpeutuu. Metsätalouskäytössä olleilla alueilla taas puuston laji- ja ikäkoostumus on yksipuolistunut. Umpeutuneiden alueiden hoito kannattaa aloittaa jäljellä olevien niittymäisten aukkojen reunoilta. Koko aluetta ei kannata raivata kerralla, sillä liian voimakas kertaraivaus aiheuttaa rehevöitymistä ja ongelmakasvien runsastumista. Vähitellen raivatessa alueen kehittymistä pystyy seuraamaan paremmin. Hoidossa poistetaan kuuset (varsinkin taimet), osa lehtipuista (erityisesti lepän ja haavan taimet) sekä tiheimmät pensaikot. Suuremmat puut kannattaa poistaa loppusyksyllä tai talvella, jolloin vahingot maaperälle ja pesimälinnustolle jäävät vähäisemmiksi. Raivauksissa ja harvennuksissa tulee säästää suuret lehtipuut (erityisesti haavat ja raidat) ja lahopuut. Lisäksi on syytä suosia marjovia puita ja pensaita sekä harvinaisempia lajeja (mm. pihlajat, tuomet, kuusamat ja paatsamat). Kaadettaessa runsaasti juurivesoja muodostavia puita, kannattaa puut kaulata pari vuotta ennen kaatamista. Kaulaamisella voidaan myös lisätä alueen lahopuustoa, kun kaulatut puut jätetään lahoamaan pystyyn. Tästä hyötyvät mm. monet kololinnut ja hyönteiset. Hoidossa syntyvät raivaustähteet on aina korjattava pois alueelta tai ne voi kerätä kasvillisuudeltaan vähäarvoiseen kohtaan ja polttaa. 50 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

52 Raivauksen jälkeen on syytä aloittaa tehokas jälkihoito vesakoitumisen estämiseksi. Laidunnus on yleensä paras ja tehokkain hoitomuoto vesakon kurissa pitämiseksi. Tarkempia hoito-ohjeita on saatavilla perinnebiotooppien hoitokorteista 1 5 sekä Perinnebiotooppien hoidon ohjevihkosista. Molempia saa Maa- ja metsätalousministeriöstä tai osoitteesta: Laiduneläinten vuokraukseen apua voi löytyä LaidunPankista: Monisteita 40 51

53 6 Hoidon suunnittelu ja rahoituksen hakeminen Ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteiden noudattamiseen sitoutunut viljelijä voi hakea maatalouden ympäristötuen erityistukea. Ympäristötuen perustuen tavoitteena on vähentää ympäristöön, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa kuormitusta, torjunta-aineiden haittavaikutuksia sekä ylläpitää ja hoitaa maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta ja maisemaa. Erityistuet ovat edellisiä tehokkaampia ympäristönhoidon toimia. Erityistuen hoitosopimukset ovat viisi- tai kymmenvuotisia, ja maksettava tukisumma määräytyy hoitotoimista aiheutuneiden kustannusten ja tulonmenetysten mukaan, kuitenkin enimmillään kunkin tukimuodon maksimituen mukaisesti (ks. liite 6). Kustannukset tulee esittää ja eritellä tukihakemukseen liitettävässä hoitosuunnitelmassa. Suunnitelman voi tehdä itse (ohjeita löytyy mm. maaseutukeskuksen internet-sivuilta: tai sen voi teettää esimerkiksi maisemanhoidonneuvojalla. Teetetystä suunnittelutyöstä aiheutuneet kohtuulliset kustannukset voi liittää osaksi tukihakemusta. Suunnitelman on oltava tarkka kuvaus haettavilla lohkoilla tehtävistä toimenpiteistä selostuksineen, aikatauluineen ja kustannuslaskelmineen. Suunnitelmassa tulee myös esittää sopimukseen haettavien lohkojen sijainnit kartalla, niiden pinta-alat, rajaukset ja kuvaukset lohkoista. Lisäksi suunnitelmassa tulee esittää selvitys hoidon tavoitteista. Suunnitelmaan voi liittää myös valokuvia tai muuta selventävää lisämateriaalia. Tässä maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelmassa esitetyt hoitotoimenpiteet ja kohteiden rajaukset ovat vain ohjeellisia ja ne toimivat pohjana tarkemmalle hoitosuunnitelmalle. Usealle kohteelle esitetty tukimuoto on myös ohjeellinen ja niille voi olla mahdollista saada erityyppinen erityistukimuoto kuin suunnitelmassa esitetty (esimerkiksi joko perinnebiotooppien hoito tai luonnon monimuotoisuuden edistäminen tai maiseman kehittäminen). Mikäli tilalla on useita erityistukihakemukseen tulevia lohkoja, kannattaa niille kaikille hakea mahdollisuuksien mukaan samaa tukimuotoa. Näin tuen hakeminen onnistuu yhdellä hakulomakkeella. Erityistukihakemuslomake suunnitelmineen toimitetaan TE-keskuksen maaseutuosastolle, josta saa myös hakemuslomakkeita. Tukien hakuaika on keväällä. Tuen myöntämiseksi tarvitaan alueellisen ympäristökeskuksen antama puoltava lausunto haettavien alueiden luonto- ja maisema-arvoista, joten ympäristökeskuksen edustaja käy tarkistamassa hakemuslohkot kesän aikana. Ympäristökeskus toimittaa lausunnon TE-keskukselle, joka tekee päätöksen tuista. Etusijalla tukipäätöksiä tehtäessä ovat ne kohteet, joilla on edellisellä sopimuskaudella ollut vastaava sopimus tai jotka sijaitsevat arvokkailla maisema-alueilla, Natura-alueilla, LUMO-yleissuunnitelma-alueilla, maisemasuunnittelualueilla tai jotka ovat aiemmissa kartoituksissa luokiteltu arvokkaiksi perinneympäristöiksi. Lisätietoja maatalousympäristön hoidosta ja maatalouden ympäristötuen erityistuista saa esitteistä ja oppaista, joita on saatavilla Pohjois-Karjalan TE-keskuksesta, ympäristökeskuksesta ja ProAgriasta sekä kuntien maatalousviranomaisilla. Hoito- ja tukikysymyksissä voi myös ottaa yhteyttä seuraaviin tahoihin: 52 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

54 Pohjois-Karjalan TE-keskus, maaseutuosasto Kauppakatu 40 B PL JOENSUU Puh. (013) , Faksi (013) Sähköposti: pohjois-karjala@te-keskus.fi Internet: Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Torikatu 36 A PL JOENSUU Puh. (013) 1411, Faksi (013) Internet: ProAgria Pohjois-Karjala Koskikatu 11 C PL JOENSUU Puh. (013) , Faksi (013) Internet: Monisteita 40 53

55 Lähteet Ahonen, M Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöt. Pohjois-Karjalan liitto. Joensuu Etelä-Pohjanmaan TE-keskus Maatalouden ympäristötuet. Erityistukisopimukset vuonna Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen maaseutuosasto, Länsi-Suomen ympäristökeskus Grönlund, A., Lehtelä, M., Luotonen, H. ja Hakalisto, S Pohjois-Karjalan perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 61. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. 167 s. Heikkilä, M. (toim.) Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluopas. Suomen ympäristö 591. Ympäristöministeriö. Helsinki. 60 s. Kontkanen, H Linnustoselvityksiä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Käsikirjoitus. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II Arvokkaat maisema-alueet. Ympäristöministeriö. Helsinki. 204 s. MMM 2005a. Maatalouden ympäristötuen erityistuet v Maisemanhoito, luonnon monimuotoisuus, perinnebiotoopit -esite. Maa- ja metsätalousministeriö. 20 s. MMM 2005b. Maatalouden ympäristötuen erityistuet v Suojavyöhykkeiden perustaminen ja Maa- ja metsätalousministeriö. 12 s. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Viinijärven valuma-alueen peltoalueiden suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Julkaisematon aineisto. Pöyry, J., Heliölä, J., Ryttäri, T. ja Alanen, A Perinnebiotooppien lajiston uhanalistuminen. Julk.: Tiainen, J., Kuussaari, M., Laurila, I. P., ja Toivonen, T. (toim.). Elämää pellossa. Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus. Edita. Helsinki. s Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Selkien kyläyhdistys ry Selkie kulttuurikylä. Gummerus kirjapaino oy. Jyväskylä. 397 s. Siistonen, P Kiihtelysvaaran kulttuuriympäristöohjelma. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus 375. Joensuu. 67 s. Vanhanen, H Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Kiteenlahti. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen monisteita 35. Joensuu. 38 s. Vanhanen, H. ja Sieviläinen, M Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Rasimäki, Ylä-Valtimo, Ylikylä ja Karhunpää. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen monisteita 39. Joensuu. 60 s. 54 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

56 Liite 1. Suunnitelmassa mainitut kasvi- ja lintulajit ja niiden tieteelliset nimet. LIITE 1/1 Ahokirkiruoho, Gymnadenia conopsea Aholeinikki, Ranunculus polyanthemos Ahomansikka, Fragaria vesca Aho-orvokki, Viola canina Ahopukinjuuri, Pimpinella saxifraga Ahosuolaheinä, Rumex acetosella Haapa, Populus tremula Harakankello, Campanula patula Harmaaleppä, Alnus incana Heinätähtimö, Stellaria graminea Hevonhierakka, Rumex longifolius Hietakastikka, Calamagrostis epigejos Hiirenvirna, Vicia cracca Huopakeltano, Pilosella officinarum Huopaohdake, Cirsium helenioides Isotalvikki, Pyrola rotundifolia Juolavehnä, Elymus repens Kalliokielo, Polygonatum odoratum Kanerva, Calluna vulgaris Kangasmaitikka, Melampyrum pratense Karhunputki, Angelica sylvestris Kataja, Juniperus communis Keltamaksaruoho, Sedum acre Keltamatara, Galium verum Kesämaitiainen, Leontodon hispidus Ketohopeahanhikki, Potentilla argentea Ketokeltto, Crepis tectorum Ketoneilikka, Dianthus deltoides Ketonoidanlukko, Botrychium lunaria Kielo, Convallaria majalis Kissankäpälä, Antennaria dioica Koiranheinä, Dactylis glomerata Koiranputki, Anthriscus sylvestris Korpipaatsama, Rhamnus frangula Kumina, Carum carvi Kurjenjalka, Potentilla palustris Kuusi, Picea abies Leskenlehti, Tussilago farfara Lupiini, Lupinus polyphphyllus (komealupiini) Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata Maitohorsma, Epilobium angustifolium Mesiangervo, Filipendula ulmaria Metsäkurjenpolvi, Geranium sylvaticum Metsälauha, Deschampsia flexuosa Musta-apila, Trifolium spadiceum Mustikka, Vaccinium myrtillus Mänty, Pinus sylvestris Niittyhumala, Prunella vulgaris Niittyleinikki, Ranunculus acris Niittynätkelmä, Lathyrus pratensis Niittysuolaheinä, Rumex acetosa Nokkonen, Urtica dioica Nuokkuhelmikkä, Melica nutans Nurmikaunokki, Centaurea phrygia Nurmikohokki, Silene vulgaris Nurmilauha, Deschampsia cespitosa Nurmirölli, Agrostis capillaris Nurmitatar, Bistorta vivipara Nurmitädyke, Veronica chamaedrys Näsiä, Daphne mezereum Ojakellukka, Geum rivale Omenapuu, Malnus domestica Oravanmarja, Maianthemum bifolium Paimenmatara, Galium album Pelto-orvokki, Viola arvensis Peurankello, Campanula glomerata Pihlaja, Sorbus aucuparia Poimulehti, Alchemilla sp. Puna-ailakki, Silene dioica Puna-apila, Trifolium pratense Puolukka, Vaccinium vitis-idaea Päivänkakkara, Leucanthemum vulgare Raita, Salix caprea Rantatädyke, Veronica longifolia Rentukka, Caltha palustris Rohtotädyke, Veronica officinalis Ruusuruoho, Knautia arvensis Rätvänä, Potentilla erecta Sananjalka, Pteridium aquilinum Siankärsämö, Achillea millefolium Suo-ohdake, Cirsium palustre Suo-orvokki, Viola palustris Särmäkuisma, Hypericum maculatum Terttuselja, Sambucus racemosa Timotei, Phleum pratense Tuoksusimake, Anthoxanthum odoratum Tuomi, Prunus padus Ukonkeltano, Hieracium sp. Vaahtera, Acer platanoides Vadelma, Rubus idaeus Valkoapila, Trifolium repens Valkolehdokki, Platanthera bifolia Vehka, Calla palustris Voikukka, Taraxacum sp. Monisteita 40 55

57 LIITE 1/2 Haarapääsky, Hirundo rustica Isokuovi, Numenius arquata Kalalokki, Larus canus Kapustarinta, Pluvialis apricaria Keltasirkku, Emberiza citrinella Keltavästäräkki, Motacilla flava Kiuru, Alauda arvensis Kottarainen, Sturnus vulgaris Kurki, Grus grus Käenpiika, Jynx torquilla Luhtakerttunen, Acrocephalus palustris Naurulokki, Larus ridibundus Pensassirkkalintu, Locustella naevia Pensastasku, Saxicola rubetra Pikkulepinkäinen, Lanius collurio Punavarpunen, Carbodacus erythrinus Sarvipöllö, Asio otus Sepelkyyhky, Columba palumbus Sinisuohaukka, Circus cyaneus Ruisrääkkä, Crex crex Räkättirastas, Turdus pilaris Räystäspääsky, Delichon urbica Tuulihaukka, Falco tinnunculus Töyhtöhyyppä, Vanellus vanellus Viherpeippo, Carduelis chloris Viitakerttunen, Acrocephalus dumetorum 56 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

58 Liite 2. Suunnittelualueen kartat: Lumo-kohteet elinympäristötyypeittäin. LIITE 2/1 Kartta 1. Sotkuma Sola. Monisteita 40 57

59 LIITE 2/2 Kartta 2. Sotkuma Sola. 58 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

60 LIITE 2/3 Kartta 3. Sotkuma Sola. Monisteita 40 59

61 LIITE 2/4 Kartta 4. Heinävaara Selkie. 60 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

62 LIITE 2/5 Kartta 5. Heinävaara Selkie. Monisteita 40 61

63 LIITE 2/6 Kartta 6. Raatevaara Hyypiä. 62 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

64 LIITE 2/7 Kartta 7. Huhtilampi. Monisteita 40 63

65 LIITE 3/1 Kartta 1. Sotkuma Sola. Liite 3. Suunnittelualueilla tai niiden läheisyydessä sijaitsevat pohjavesialueet. 64 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

66 LIITE 3/2 Kartta 2. Heinävaara. Monisteita 40 65

67 LIITE 3/3 Kartta 3. Raatevaara Hyypiä. 66 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

68 Liite 4. Yhteenveto yleissuunnitelman kohteista. LIITE 4/1 Kohde Kohdetyyppi Pinta-ala (ha) 1 Maksimituki (Euroa/v) 2 1 Perinnebiotooppi 6, Perinnebiotooppi 4, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 0, Suojavyöhyke 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 1, Suojavyöhyke 0, Luonnon monimuotoisuus 1, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 5, Perinnebiotooppi 1, Luonnon monimuotoisuus 3, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Suojavyöhyke 1, Perinnebiotooppi 2, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 1, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 3, Perinnebiotooppi 15, Perinnebiotooppi 5, Perinnebiotooppi 2, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 2, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 9, Perinnebiotooppi 11, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 0,10 40 Monisteita 40 67

69 LIITE 4/2 Kohde Kohdetyyppi Pinta-ala (ha) 1 Maksimituki (Euroa/v) 2 49 Luonnon monimuotoisuus 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Maisema 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 0, Maisema 0, Maisema 1, Perinnebiotooppi 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 1, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 3, Maisema 0, Perinnebiotooppi 1, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 1, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 0, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 5, Suojavyöhyke 0, Luonnon monimuotoisuus 0, Perinnebiotooppi 1, Perinnebiotooppi 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 0, Suojavyöhyke 0, Suojavyöhyke 0, Suojavyöhyke 0, Maisema 0, Maisema 0, Maisema 0, Perinnebiotooppi 4, Yhteensä 129, Pinta-ala -arvio (pyöristetty lähimpään viiteen aariin). Tukihakemusta varten on laskettava todellinen pinta-ala ja yllä mainitut pinta-alat on aina tarkistettava hakemusta tehtäessä. 2 Maksimituki on laskettu sopimustyypin ja pinta-ala -arvion mukaan ja on siten vain viitteellinen (pyöristetty lähimpään viiteen euroon). Lopullinen tuki määräytyy todellisen pinta-alan ja toteutuneiden hoitokustannusten perusteella. 68 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

70 Liite 5. Hoito-ohjeet Hoito-ohje nro 1. Laidunnus. LIITE 5/1 Nykyisin naudoille ei suositella enää piikkilankaa. 1. Niityt ja metsälaitumet ovat vähätuottoisia laitumia verrattuna lannoitettuihin nurmilaitumiin. Luonnonlaitumille on arvioitava tarkoin sinne sopiva eläinmäärä. Eläimet myös hyödyntävät eri tavoin laitumia. Lammas ja hevonen syövät laitumen tarkimmin. Myös nuorkarja ja emolehmät ovat hyviä luonnonlaitumien hyödyntäjiä. 2. Koska perinnebiotooppeja ei saa lannoittaa, muokata, eikä niille saa tuoda lisärehua tai laiduntaa nurmilaitumien yhteydessä, ei niille sovi suuri eläinmäärä. Suuri eläinmäärä näkyy maanpinnan rikkoutumisena ja rehevyyttä ilmentävien kasvien, kuten nokkosen runsastumisena. 3. Pienet luonnonlaitumet syödään nopeasti. Pienialaisilla laitumilla kierrätetään eläimiä laitumelta toiselle laitumien ravintotilanteen mukaan. Näin vältytään lisäravinnon antamisesta luonnonlaitumille. Monisteita 40 69

71 LIITE 5/2 Hoito-ohje nro 2. Niitto. 1. Vanhat niityt umpeutuvat nopeasti pajujen ja lepän vallatessa alaa. Etenkin tuoreet niityt pensoittuvat nopeasti ja niille ilmaantuu pensaikon lisäksi ohdakkeita ja koiran- sekä vuohenputkia. 2. Niityn kunnostus aloitetaan perusraivauksella, jossa niityltä poistetaan tiheään kasvava pensaikko. Yksittäiset suuret puut, katajat ja lahovikaiset puut säästetään raivauksessa. 3. Pitkään käytöstä poissaolleilla niityillä on maatuvaa kuloheinää. Niittyä hitaasti rehevöittävä kuloheinä ei häviä niitolla tai laidunnuksella, mutta kulotus poistaa sen täysin. Kulotus poistaa myös maaperän typpeä, jolloin typestä hyötyvät ohdakkeet, koiranputki ja nokkonen vähenevät. Polta paloherkille kohteille suojavyöhykkeet ennen laajempaa kulotusta. 4. Niitty niitetään vähintään kerran kesässä, elokuussa niittykasvien tuuleennuttua. Niittojätettä seisotetaan muutama päivä, jolloin siemenet varisevat maahan. Tämän jälkeen niittojäte kerätään pois alueelta. Niitty tulisi niittää kahdesti kesässä, mikäli se on rehevä. Tällöin ensimmäinen niitto on jo kesäkuussa. 70 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus

72 LIITE 5/3 Hoito-ohje nro 3. Raivaus. 1. Kuusi ja leppä valtaavat nopeasti vanhat metsälaitumet, hakamaat ja metsäsaarekkeet, joita on laidunnettu. Vanhojen laitumien puusto on vaihteleva iältään ja lajistoltaan. Tyypillistä on lehtipuiden ja lahovikaisten puiden runsaus. 2. Raivauksessa metsälaitumelta tai metsäsaarekkeesta poistetaan tiheään kasvavat kuuset ja pensaistot. Aluetta harvennetaan valoisammaksi säästäen suuria haapoja, raitoja ja muita lehtipuita. Lahopuut tulee säästää. Yksittäisiä pensaita ja suuria kuusia voi jättää. 3. Raivauksen jälkeen alue voidaan ottaa laidunkäyttöön. Laiduntavat eläimet estävät raivattujen alueiden umpeutumisen. Jos raivattua aluetta ei laidunneta (esim. metsäsaarekkeet), tulee sen umpeutuminen estää jatkoraivauksilla. 4. Metsälaitumille ja hakamaille tyypillistä runsasta lahopuun määrää voidaan lisätä kaulaamalla muutamia puita ryhmittäin. Kaulaus hyödyttää monia lahoavaa puuainesta syöviä hyönteisiä ja niiden toukkia syöviä lintuja. Kolopesijät hyötyvät myös lahopuista. Etenkin haavat ovat erittyisen tärkeitä lahopuita. Monisteita 40 71